9.11. Kotikirjastosta eksyi käteeni Johannes Linnankosken Pakolaiset. Kuinka ollakaan, en voinut laskea käsistäni tätä pientä helmeä, vaikka minulla on alakerrassa auki parikin kirjaston kahden viikon kiirelainaa ja viisi muuta neljän viikon uutuutta, mm. paksu ja himottava Aale Tynnin elämäkerta.
Pikkukaupungin tragikoomisia puolia on se, että uutuuskirjan saa valpas ja hereillä oleva neitsyt nopeasti, mutta sitten saattaakin tekstiviesti piipata tunnin välein, että uusi kirja on noudettavissa. Näin tapahtuu etenkin syksyisin, kun kirjoja tulee Finlandia-ehdokkaiksi ja joulumyyntiin.
Takaisin Linnankoskeen, jonka kuvia etsiessä osui haaviini yllä kumottava Teuvo Puron teatterikuva Ikuinen taistelu, Linnankosken teoksesta sekin. Linnankoskihan ei ollut aikanaan eikä kai vieläkään monen mielestä vakavasti otettava klassikko. Oikeastaan vain Pakolaiset on kunnon kamaa niiden mielestä, joiden kirjallisuus on. Niin minunkin. Laulu tulipunaisesta kukasta lienee paras Suomi-filminä.
En tällä erää kirjoita Pakolaisista sen enempää, mutta koettakaa huviksenne, nykyajan lapset, miltä teos teistä maistuu. Saatan kirjoittaa siitä Einesbaariin, vaikkei kukaan stadilainen olisi jaksanut lukea tätä pientä mietteliäästi etenevää maalaishelmeä loppuun asti. Pakolaisuusteemaa voisi ehkä soveltaa nykyajan maahanmuuttajiin. Voisi pohtia kypsän viisaasti, millä hiivatin oikeudella kokonainen ja vielä raskaana oleva laajennettu perhekunta änkee Hämeestä Savon sydänmaille sen maita ja mantuja, sen hedelmiä kuluttamaan ja oraita polkemaan. Tokko ne osaavat äestää niin kuin savolaiset? Ja kun vävy kuuluu olevan nuorempi kuin appensa! Mitä lie jumalatonta sakkia.
10.11. Vaan onnea kaikille isille, vaikka tangoissa heiluukin märkä lippu ja nurkissa viuhuu. Sisällä on hyvä syödä kakkua ja pelata koko perheen kesken vaikka sanapelejä. Minäkin nostin jo eilen illalla isän kultakehyksisen valokuvan piirongin päälle, kynttilän viereen. Eri puolille kuin muiden jo menneiden kuvat: äidin, koiran, kissan.
Oman lapseni isä oli - on - kelpo isä. Tästä blogista löytyy vain yksi negatiivinen maininta hänestä, ja se on jäänyt minua vähän kaivelemaan, että niin kirjoitin, virtuaali kun on osoittaunut hyvin tulenaraksi maaperäksi mille tahansa lausumalle eskaloitua helvetillisiin sfääreihin. Kuka tahansa hyvä ihminen voi kaivaa puukon kupeeltaan ja alkaa sohia sillä hakien kohtaa, johon terä uppoaisi. No, huvinsa kullakin.
Omassa lapsuudessani olin isän tyttö, isän polvella istuja. Ehkä juuri siksi en olekaan pitänyt hänen hautaansa tai hänen valokuviinsa kovin kiinteää yhteyttä. - Mieluummin luen hänen paperiarkistojaan, etsin hänen sanojaan, mieltään. Eli en ole siis käynyt haudalla hautajaisten jälkeen. En syytä välimatkaa Satakunnasta Hämeeseen, ja voi olla, että vielä menen katsomaan, onko siellä enää hautaa.
Mutta siis, miksi ihmisiä ei vain voitaisi aina polttaa ja panna uurnaan, jolle voisi kukin tehdä mitä haluaa? Sirotella maanviljelijän tuhkat kynnettyyn sarkaan ja emännän vaikka kamarin ikkunan alle pelargoniapenkkiin? Tai heitettäisiin yritysjohtajan pölyt yrityksen katolta alas vienolla tuulella. Syntyisi hienoja hetkiä, hienoja tilanteita, jos niistä tehtäisiin runo tai katkeamaton lyhytfilmi. Jokunen uurna varmaan saisi kyytiä jorpakkoonkin.
(Valokuva Teuvo Puro)
Pakolaiset on luettu jo nuoruusvuosina ja oli se vaikuttava kirja, koska edelleen muistan sen sävyn, sisällön ja sanoman. Voihan olla, että uudelleen lukeminen muuttaisi niitä...
VastaaPoistaTämän päivän pakolaisteemaa se sivuaa vain psykososiaalisella tasolla. Heillähän oli vankka talo Hämeessä, jonka he myivät ja ostivat omalla rahallaan tilan Savosta. Kirja antaa hieman nykyisestä poikkeavan, mutta herkullisen kuvan savolaisista.
Olihan siinä draamaakin, kelpaisi vaikka salkkareihin, sillä vävy oli todellakin appea vanhempi, ihanteellinen toimen mies, ja nuori vaimo oli raskaana. Mutta kenelle... se selviää seuraavassa jaksossa!
Jaa, todellakin, on isänpäivä. Sain Perinnemestarin klapikirjan, lippalakin ja kutsun pitsoille, kaljan kera. Kyllä kelpaa.
Minäkin pakkoluin sen ensin koulussa, sitten yliopistossa. Kirjan reunoissa onkin joitain ahkeran opiskelijan muistiinpanoja.
VastaaPoistaEniten minua riemastuttaa kuitenkin se, mitä yllättäen löysin takakannesta kirjoitettuna kuulakärkikynällä. Siellä on nimittäin kirjallisuuden laudaturin I osan kotimaisen osuuden kuusi tenttikysymystä minun innokkaalla käsialallani kirjoitettuna. Panen ne täysin sopmattomasti ja asiaan varsinaisesti kuulumattomasti tähän muistiin, jos joku kirjallisuusihminen on kiinnostunut tietämään, mitä kaikkea kirjallisuudesta 80-luvulle tultaessa piti alan opiskelijan tietää.
1. Komiikan keinot Maria Jotunin näytelmässä Tohvelisankarin rouva
2. Ojala käyttää kahdesta Sillanpään romaanista nimitystä "kohtaloromaani". Mitkä ne ovat ja kumpaa hän pitää enemmän kohtaloromaanina ja miksi?
3. Björkenheimin käsitys Kaarlo Sarkian rakkauslyriikasta
4. Tarkan analyysi omaelämäkerrallisen aineksen merkityksestä Hannu Salaman tuotantoon
5. Huumori Marja-Liisa Vartion kertojantyylin osana
6. Johannes Linnankoski eettisenä kirjailijana
Kyllä se, Tapsukainen, sivuaa nykypäivänkin pakolaisteenaa. Voisinkin kysyä tenttikysymyksen: Millä tavalla Linnankosken Pakolaisten pakolaiset voidaan rinnastaa tämän päivän maahanmuutajiin? Vaan tähän vastaan itse Einesbarissa, jos astialle ryhdyn. Jos tuohon osaat joskus vastata, saat sulan upo uuteen lippalakkiisi ja kunniamerkin Klapikirjan väliin.
Hienoa, jos kirjoitat Einesbaariin, kirjan lupaan lukea. Minä en Linnakoskea ole juuri lukenut, hänen maineensa on minulle levännyt Tulipunakukan höpöhöpössä.
VastaaPoistaTyöstä se käy tuo kirjallisuusmuodin ja trendien seuraaminen!
Näyttämöesiintyjän suorastaan palavasta katseesta tuli mieleen, että on joku karkikatyyri Veikko Sinisalosta, epäilemättä tuo peto sopisi tulipunakukan pääosaan.
Haudat ovat kolkkoja paikkoja muisteluun. Ei hän siellä ole. Kävin haudoilla joskus alkukesästä. Muistan kun nuorena olin käymässä faijan luona pohojanmaalla, niin hän lähti autolla heittämään minua takaisin etelään, kuskin tosin värväsi mukaan. Poikkesimme jossain keskisuomessa äitinsä haudalla. Hieman ottaneena pyysi kyyneleet silmissään anteeksi äidiltään, että kännissä haudalllen tuli, oli hyvin totinen. Äiti oli kuollut kulkutautiin kun faija oli noin kymmenen. Sen jälkeen joutui pahan äitipuolen, kansakoulunopettaja Aadolfin kynsiin. Ja pian kaupan yläkertaan yksin asumaan, pistooli hänellä oli tyynyn alla turvanaan.
Faijalle sukulaiset olivat tärkeitä aina metsähiireen saakka. En minä niitä tuntenut, eivätkä lainkaan kiinnostaneet silloin tai nyt. Varmaan jotain turpeen puskijoita ja talikkoon nojailevia laiskoja ja turmeltuneita maalaisia.
Voinpa hyvinkin kirjoittaa, jos saan aiheeseen hieman tuoresta näkökulmaa. Kirjassa on muodon ja rakenteen sopusuhtaa, jota parhaimmilla klassikoilla on. Ehkä parhainta antia on ihmisen mielenliikkeiden kuvaus, sisäinen maailma, jota ympärillä oleva maisema toistaa. Pokkaripainoksessani on sivuja vain 162.
VastaaPoistaHain siis kuvaa Pakolaisista, mutta silmäni nauliintuivat tuohon Kainin kuvaan, hurjan koomiseen ilmestykseen, etenkin kun sivulla oli muitakin hupaisia teatterikuvia. Kenties kuva sopii isänpäiväksikin muistuttamaan siitä, että isä ei ole äiti ja tuskin luopuu työstään hoitovapaan vuoksi, niin kuin koetetaan pakottaa. Myönnettäisiin vain, että kyseessä on säästötoimi, joka on lapselta pois.
Isäsi on rakastettava hahmo kuvaamanasi. Miehet ovat liikuttavia, kun niikseen sattuu. Tänään ajattelin näitä taloyhtiömme asukkaita. Kun melkein kaikista taloista on enemmistö miehistä kuollut pois, lähtenyt muualle, tai dementoitunut. Jäljellä on eroperheitä, leskivaimoja, miehettömiä huusholleja. Voi meidän miehiä, elämä on julma leikki.
Miten sattuikin Iines että Linnankoski oli käsissäni juuri näinä päivinä, samon kuin sekin että törmäilin lauluun tulipunaisesta kukasta, oliko nyt vuosipäivä tai muu vastaava?
VastaaPoistaNauroin tuota kuvaa ja ajattelin ja ajattelin että kas, siinähän on oikea perusisä:) Oma isäni oli minulle paras isä, vaikka ei oma ollutkaan eli parempi kuin biologinen, joka törsäsi vähän enemmän kuin lääkäri määräsi, MUTTA hänelläkin oli omat hienot puolensa, jotka olen vasta vanhuksena ymmärtänyt, parempi myöhään, jos silloinkaan mietiskelee miehetön leskirukka, jolla aina välillä on joku rapakon yli taluttaja:)
Isät ovat päivänsä ansainneet, onnea heille nyt ja aina, sillä sitä he tarvitsevat:)
Linnankoski osui sattumoisin käteeni. Vaikka taitaa nyt tänä vuonna tulla kuluneeksi tasan sata vuotta hänen kuolemastaan. Hän koki tyypillisen kirjailijakohtalon, kuoli nuorenpuoleisena, siis noin nelikymppisenä, heikkouteen, anemiaan.
VastaaPoistaMinunkin isäni oli maailman parhain, vaikka oli alkoholisti. Hän oli kuitenkin rakastava, lukenut ja sivistynyt mies, ja ilmaisi tunteitaan avoimesti, mikä varmaan pelasti meidät hänen tyttönsä kohtalaisen tasapainoisiksi ja empatiakykyisiksi ihmisiksi. Tai sanoisinko niin, että alkoholisin lapsesta herkästi kasvaa jopa yliempaattisia - luin jostakin - ja tämä ei aina ole lapselle hyväksi.
Minä en oikein kannata isän- enkä äitienpäivää. Enkä oikein muitakaan teemapäiviä. Juhlista sen sijaan pidään, kaikille yhteisistä.
Miehet kaatuvat saappaat jalassa, ja jos ei saappaatkaan, niin ainakin sukat. Sitä vaan olen ihmetellyt, että joskus - varmaan leikillään -, väitetään naisia miehiä heikommiksi. Nehän kestää mitä vaan, ukon kuoleman jälkeen nuortuvat taas ja alkavat uudestaan meikkaamaan.
VastaaPoistaTyypillinen kirjailijakohtalo...hmmm. Nuoret naiset nykyisin kaikki kirjat kirjoittavat, kertovat siitä kuinka paha olla heillä on, kun koskaan ei tapahdu mitään ja kaikki on niin hyvin. Kirjallisuusopinnoista ilmeisesti oppii vinon pinon ongelmia, juuri noita henkisiä.
Tyypillinen kohtalo ei ollut Maiju Lassilallakaan, joka ammuttiin mereen, vaan pikkuhiljaa kiikkustuoliin sammaloituvalla parrakkaalla herralla, joka muistelee menneitä päiviä ja juo dieettiterveysjuomia vitamiinien kera. Ja kirjoittaa paskoja kolumneja lehtiin.
Lassilastahan teki ensifilminsä juuri tämä Honkasalo, jonka Betoniyöstä puhuitte viikolla. Tulipää. Näin sen tuoreeltaan. Ihan hyvä.
PoistaLassilaa oltiin viemässä laivalla Suomenlinnaan vankileirille ja hän joko hyppäsi mereen tai sitten hänet tyrkättiin - ja ammuttiin. Se oli raakaa aikaa.
Hesarissa tänään esitellään Teemu Keskisarjan teos niiltä ajoilta ja kiteytetään osuvasti, en muista onko tämä Keskisarjan kiteytys: punaisten virhe oli sodan aloitus, valkoisten sen lopetus.
Hesarin esittelyä en vielä ole nähnyt, mutta aion kirjan jossain vaiheessa lukea. Aikanaan jo väitöskirjansa osoitti, että hänessä on poikeuksellisen rohkeuden, ällin ja kyvyn yhdistelmä käsitellä asioita.
PoistaTyypillisellä kirjailijakohtalolla, Riku, viittaan viime vuosisadan alun ja puolivälin aikaiseen kirjailijankohtaloon: kuolla nuorena lähinnä keuhkotautiin, johon kuoli sekä naisia että miehiä: Kailas, Sarkia, Katri Vala, Edith Södergran, Saima Harmaja. Mm. Mika Waltarin tiedetäänkin harmitelleen, että hänellä ei ollut mitään kirjailijan tautia tai heikkoutta, vaan hän oli terve kuin pukki. Noita kuolemia romantisoitiin.
PoistaKyllä elämä kohteli tätä Algot Untola-Lassilaa muutoinkin kovasti. Hänen naisystävänsä kaatoi rikkihappoa hänen munilleen, jolloin suhdekin läsähti, ja samoihin aikoihin alkoi paasata Suomalaisen puolueen vaaliagitaattorina. Siitä olikin sitten lyhyt matka työväestön riveihin, ja siihen epäselvään ampumistapukseen sisällissodan tuiskeessa.
Onhan niitä tietysti ja muistan tuon Waltarin lapsekkaan harmittelun jostain lukeneeni. Silti minulle "kirjailijakohtalosta" tulee mieleeni Repe Helismaan Balladi villistä lännestä: "Mut ihmisistä kuoli ainoastaan Brown ja Smythe" tai joku toimittaja-uutinen, jossa otsikkona: "TOIMITTAJA SAI SURMANSA!". Sitten tekstissä on lyhyt maininta, että myös kolmesataa siviiliä meni samassa kahakassa.
PoistaNo mutta Riku, toimittajahan antaa kasvot surulle ja järkyttävälle tapahtumalle, ihan niin kuin Aki Sirkesalo antoi kasvot tsunamisurmille.
PoistaToimittajan tappaminen on minusta kyllä aina myös isku sananvapautta vastaan, eli siinä menee enemmän kuin vain ihminen.
Varmasti niin, sananvapaus on uhattuna jo silloin kun oksennukset rinnuksillaan konttaavalta toimittajalta evätään pääsy ravintolaan.
PoistaHäh, mistä me nyt jutellaan? Minun mielessäni olivat ne kaksi vastikään Malissa teloitettua ranskalaistoimittajaa.
PoistaKyse on kahden ihmisen kuolemasta, ihmisen kuolema on aina iso asia. Sananvapauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
PoistaEhkä oli vähän tyly, anteeksi siitä. Minua vain ärsyttää kirjailijoiden ja toimittajien alituinen kissanhännän nosto. Edes rekkakuskit ja yrittäjät eivät taida kehua itseään yhtä paljon ja tekevät sentään hyödyllistä työtä.
PoistaNoh, muistelin uutisraporttia, jossa joku kansainvälinen vaikuttajahenkilö puhui tuossa yhteydessä sananvapaudesta. Al-Qaidahan se oli, joka teloitti ranskalaistoimittajat työssään, ja minä käsitin, että juuri työnsä vuoksi, kun nämä haastattelivat jotakuta tuaregijohtajaa. Vaan perimmäisistä motiiveista en tiedä.
PoistaEnkä sanonut, etteivät kirjailijat ja toimittajat tekisi tärkeää työtä. Usein tekevät.
PoistaKyllä minä arvostan toimittajan työtä noin yleisesti, sillä arvostan tietoa, faktaa ja sanallisen materiaalin esteetöntä liikkumista. Kokonaan oma lukunsa ovat kaupalliset lonkerot, kaupallisuus, joka kaikkineen on sekä sananvapauden että muun toimituksellisen työn syöpä. Toimittaja on siis jossain määrin aina myös huora, sillä hän ei voi toimia yksin omien päämääriensä mukaan.
Poista"Lassilastahan teki ensifilminsä juuri tämä Honkasalo..."
PoistaKöh köh. Honkasalo on ollut tekemässä elokuvia 1960-luvun loppupuolelta lähtien ja ollut mm Mikko Niskasen apulaisohjaajana yms yms. Tehnyt elokuva-alalla lähes kaikkea (käsikirjoituksia, ohjauksia, ollut tuottajana, työryhmien jäsenenä) ja opettanut alalle opiskelevia.
Köh köh vaan itsellesikin. Tarkoitin tietysti, että Tulipää oli Honkasalon ensimmäinen ohjaustyö, ainakin niin kerrottiin Hesarissa hieman aiemmin ja siihen tietoni ensifilmeydestä perustin.
PoistaNyt kun googlasin minäkin, niin olihan hän tehnyt erilaisia filmejä aiemminkin Pekka Lehdon kanssa, mm. Kainuu 39 -draamadokkarin, jonka kainuulaisena muistan hyvin.
Honkasalo on kai ollut aika lailla kakkosohjaajan peesissä ja jopa kuvaajana noissa aiemmissa, paitsi yhdessä isommassa, jonka nimeä en muista. Tulipää on ehkä ensimmäinen tai toinen, jossa juuri hänen ohjauksensa on vahvin.
PoistaJohan minä vastasin: Pakolaiset sivuaa nykypäivän pakolaisteemaa psykososiaalisella tasolla.
VastaaPoistaLyhyt selostus kirjasta ulkomuistista: talon tytär on paksuna renkipojalle, isä naittaa tyttärensä vanhalle rikkaalle ukolle, kunnon miehelle kaikin puolin, ja jotta häpeän paljastuminen vältettäisiin, muutetaan pois kotiseudulta naapurimaakuntaan.
Mitä sitten tapahtuu, jääköön salaisuudeksi. Toisin sanoen pakolaisiksi lähdettiin häpeää pakoon, ei mistään muusta syystä. Ei pakoon sotaa, vainoa, nälkää, ei etsimään työtä, rakkautta, rahaa. No, uutta elämää lähdettiin ehkä hakemaan, mutta apua ja sääliä ei ruinattu.
Pakolaisiin suhtautuminen Savossa on sitten pelkkää psykologiaa. Vieraat tavat ärsyttivät puolin ja toisin. Söivät perunatkin kuorineen, hämäläiset.
Muuten ne takasisäkannen kysymykset ovat mielenkiintoisia. Moneen niistä minulla on käsitys, mutta en tiedä onko se oikeaoppinen. Eli ropisisiko pisteitä.
Huomautan vielä, että luin kirjan yli 30 vuotta sitten, mutta noin sen teemat muistan.
PoistaHäpeää pakoon lähdettiin, mutta salattiin se synnin häpeä ja vaimon vierasraskaus sulhaselta, vanhalta isännältä, joka rahoitti kaiken omaisuudellaan.
PoistaTuo on totta, että näillä pakolaisilla oli rahaa, mutta minua kiinnostaakin enemmän pakolaisstatuksen mukanaan tuoma tunnemyllerrys kuin kanta-asukkaiden suhtautuminen - onhan itsestäänselvää, että kanta-asukkaat suhtautuvat aluksi epäillen uusiin tulijoihin. Siinä ei liene mitään uutta.
Mutta siis, en tiedä, kirjoitanko sittenkään tästä kirjasta Einesbaariin. Voi olla, etten saa tarpeeksi paukkuja näkökulmaan. Kirja vain on pieni mestariteos, nautittava lukea.
Minä en taitaisi enää päästä läpi tuosta syventävien opintojen tenttiosuudesta. Erikoisesti jäin miettimään huumoria Marja-Liisa Vartion teoksissa. Rouva Pyytähän viimeksi tarkastelin Einesbaarissa, enkä nyt muista, koinko mitään humoristista tässä teoksessa. Myös Linnankoski eettisenä kirjailijana mietityttää. Miten tuollaista voidaan kysyä? Muut kysymykset ovat selviä kuin pläkki.
PoistaPakolaisissa se tunnemyrsky johtuu (suureksi) osaksi pakolaisuuden syystä: häpeää pakoon, mutta todellakin iso salaisuus painamassa povella. (En kertonut, ettei vävy tiennyt vaimonsa raskaudesta, ettei tulisi liikaa juonipaljastuksia.)
PoistaLienee psyykkisesti helpompi lähteä muualle jostakin "oikeasta" syystä kuin tällaisesta.
Mutta mikä on sitten se iso rinnastus nykypäivän pakolaisuuteen, josta vihjailit? Sekö, että vieraassa paikassa tuntee vierautta?
Jaa, että Vartion teosten huumori... kyllä minä koin ainakin rouva Pyystä kertovassa kirjassa taustalla huumoristisen otteen kautta linjan.
Ei sen väliä, vaikka tulee juonipaljastuksia. En taida kirjoittaa tuosta kirjasta, mutta suosittelen lämpimästi sen lukemista kaikille, jotka eivät ole lukeneet.
PoistaAjattelin niin, että muuttoprosessissa on aina arkkityyppisiä - ajasta ja paikasta riippumattomia toistuvia - lainalaisuuksia, joita voi toisella silmällä tarkkailla ja rinnastaa maahanmuuttajiin kirjaa lukiessa.
Vartiosta ei yleensä ainakaan minulle ensimmäisenä tule mieleen huumori, joskaan ei hän millään tavoin ole totinenkaan kuvaaja. Jossain mielessä hänen kirjalliset hahmonsa ovat hirveän tosissaan kaikessa mitä tekevät. Vartion symbolismi vie ajatukset pikemminkin hieman hartaaseen suuntaan. Voi kyllä olla, että ihmiset piirtyvät hänellä tahattoman koomisina esiin, vaikkapa rovasti Birger pöllökokoelmineen tai vähän hurahtanut Adele-ruustinna topakoine Alma-piikoineen. Voi olla, että kirjailijan varhainen kuolema katkaisi lupaavasti uran lopussa alkaneen humoristisemman jakson.
Ihmisenähän hän oli myös armoton puhuja ja tarinankertojakin. Ja aika hurja tyttö päiväkirjojensa perusteella.
Nimenomaan - itsekin ihmettelin, että miten niin täysillä elävästä tytöstä tuli niin hillitty kertoja. Sen täytyy olla modernistien vaikutusta. Ruuskan Hellun tekemässä elämäkerrassahan oli esimerkki, miten Anhava editoi Vartion tekstiä.
PoistaRuuskan Hellun kirja on minulla mökillä - olisin heti katsonut, kun en muista kuin maininnan Anhavan puuttumisesta Vartion tekstiin.
PoistaMutta siis tuon, että miten muutti tekstiä, olisin nyt tahtonut katsoa tarkemmin. Hämärä muistikuva on "karsimisesta", vuolauden suitsimisesta, mutta voin muistaa väärinkin. Piti ottaa tuo opus tänne kaupunkiin talveksi, vaan kun täälläkin on pulaa hyllytilasta. Hitsinpimpula.
Minua huvittaa koko lailla tuo kustantamoitten ja kirjailijoiden käyttämä hieno termi "editoida". Oikeastihan se on "korjata", tehdä huono hyväksi. Korjattavahan on aina korjauksen rinnalla huonompi, ei sitä muuten "editoitaisi".
PS Täysillä elämisestä olen eri mieltä. Siis siitä, että näkyvä ja kuuluva meneminen, ja meneminen yleensäkin, olisi "täysillä elämistä". Se voi olla täysillä elämisen vastakohtakin: pakenemista. Joskus pysähtyminen on täysillä elämistä.
Toimittajat käyttävät yleisesti editoida-verbiä, kun tarkoittavat julkaisukuntoon saattamista, mikä taas usein tarkoittaa lyhentämistä, oikolukua ja otsikointia. Ammattiterminä se ei siis tarkoita "huonon tekemistä hyväksi", vaan tarpeellista muokkausta.
PoistaAnhava nimenomaan karsi ja tiivisti Vartion tekstiä, sen kirjassa olevan esimerkin perusteella aika helkkaristikin, teki siitä melkein anhavamaista.
Samaa mieltä "täysillä elämisestä". Olisi pitänyt panna se sitaatteihin, sillä käytinkin sitä vain kuvaamaan pieksämäkeläisfriidujen omaa käsitystä "täysillä elämisestä".
PoistaOsan heistähän Aila Meriluodon isä erotti koulustakin, syynä epäsopiva elämä ja solttujen kanssa vehtaaminen. Aila itse eli ihan erilaista elämää, sitä tyypillistä runotytön sisäistä hiljaiseloa.
Aila oli runotyttö, Ortola ja Vartio tuntuivat pimuilta. Vartio oli vähän seksiaddikti, hänellä piti aina olla joku, hän eli miesten kautta. Ihmettelin hänen epäitsenäisyyttään. Myöhemmin kuitenkin ilmeni, että Meriluoto se vasta seksiaddikti olikin..
PoistaTyynissä vesissä ne himokkaimmat kalat kutevat, vai miten se menee. Neitsyydestään Aila luopui kuitenkin vasta Viidan kanssa avioliitossa, muistelen.
PoistaMinusta tuo myöhäinen seksin aloitus kielii pikemminkin kuumuudesta kuin varhainen. En tiedä miksi.
PoistaToinen harha voisi olla se, että tyrkyt ovat kuumia naisia. Kissan villat. Pidättyväisemmät villahousutytöt ovat.
Mutta millainen oli Björkenheimin käsitys Sarkian rakkausrunoista, siitä minulla ei ole kuin aavistus. En ole hänen teostaan lukenut, mutta muistelen että joskus sodan jälkeen se on ilmestynyt.
VastaaPoistaJokohan B silloin rohkeni viitata S:n seksuaaliseen poikkeavuuteen - josta tosin siitäkään ei oikein taida olla muuta faktaa kuin arvailut S:n ja K:n suhteesta jne. Eli juoruja.
Magnus Björkenheimin Sarkia-elämäkerta ilmestyi 1952, uudempaa tutkimusta Sarkiasta ei ollut.
VastaaPoistaEn muista hitustakaan, mitä B. sanoi Sarkian rakkausrunoudesta. Muistan vain, että runojen kohde oli aina hyvin salaperäinen ja verhottu - selvähän se, kun homous oli tuolloin kriminalisoitu. Sarkialla oli 1940-luvulla elämänsä suurin rakkaus, johon Björkenheimkin viittaa teoksessaan - oli kaksi muutakinb hieman pienempää homorakkautta.
Kiinnostavintajan Sarkian rakkauslyriikassa on kai se, että hänen runonsa juontuvat täyttymättömästä rakkaudesta, sillä Sarkian oma rakkaus ei mitä todennäköisimmin johtanut koskaan eroottiseen täyttymykseen. Ei ihme, että runot ovat hurmoksellisia.
Eikös Hiiskun tekemä elämäkerta ilmestynyt jo ihan 70-luvun alussa, muistelen sen ainakin nuoruudessani jo lukeneeni.
PoistaHiiskuttarethan hyysäsivät Sarkiaa aikoinaan ja olivat ihastuneita runoilijaan. Tässä Aune Hiiskun elämäkerrassa ei ollut mm. Tietoa Sarkian miesrakkauksista, vaan naissuhteista, joita hänellä oletettiin olleen jopa naimisiinmenoaikeisiin asti. Muistelen lukeneeni molemmat, mutta yksktyiskohtia en muista.
Poista(Toivottavasti Char ei lue seuraavaa, mitä aion nyt kirjoittaa:)
PoistaSiihen aikaan homous oli synnin lisäksi rikos, joten ei ihmekään, että ihanteellinen Sarkia taisteli taipumustaan vastaan tai ei siis ainakaan sitä kai toteuttanut käytännössä.
Toisaalta hän oli tietysti syytön homouteensa. Mutta samalla tavalla elää varmaan tuhansia onnettomia ihmisiä, joilla on pedofiilinen taipumus, mutta jotka taistelevat sitä vastaan. Sellaisia ihmisiä pitää kunnioittaa.
Tästä sinä Iines kerran kirjoitit, mutta kukaan ei sinua ymmärtänyt. Vaan syytettiin homouden ja pedofilian rinnastamisesta. Mahtoi sinua kyrsiä?
Kyllä kyrsi. Vaan mielestäni sinä Tapsa ymmärsit heti, että katsominen asiaa pedofiilin näkökulmasta ei merkinnyt pedofiilisten tekojen hyväksymistä.
VastaaPoistaSarkia taisi säilyttää poikuutensa elinikänsä. Tragedia, joka johtui ajasta, joka kriminalisoi hänen seksualisuutensa. Samoin kuin me kriminalisoimme pedofilian.
Tarkoittanen (toivottavasti), että samalla tavalla kuin homouden harjoittaminen oli silloin kriminalisoitu, on nykyään kriminalisoitu pedofilian harjoittaminen.
PoistaMitä itse asiaan tulee, niin ei poikuuden säilyttäminen välttämättä mikään tragedia ole... (minäkin säilytin omani parikymmentä vuotta).
Siis juuri näin. Homoseksuaalisuus oli Sarkian aikoihin kriminalisoitu samoin kuin nyt pedofilia. Ei homoutta pidetty luojan luomana erilaisuutena.
PoistaItselleni tässä osastossa on edelleen isoja kysymysmerkkejä. Miksi joku toinen valtavirroista eroava seksuaalisuus onkin synnynnäinen, kun joku toinen onkin rikollinen? Minusta on hieman hassua määrittää tieteellisiä asioita synti- ja tuomitsevuusnäkökulmasta.
PS Varmuuden vuoksi: En hyväksy minkäänlaista lapseen kajoamista eli pedofiilistä tekoa. Mietin vain pedofiiliksi syntyneen ihmisen osaa. Vähän sama kuin syntyisi vammaisena, jollaisia Jari Sarasvuokin kuuluu kovasti rakastavan ylistämällä heitä sankareiksi tms. Herran pieksut, miten vastenmielistä..
Siis: haluaisitko sinä että pedofilia ei olisi rikosoikeudellisesti rikos? Vai mitä sinä pähkäät?
PoistaSeksuaalisuus kuuluu ihmiseen. Lakipykälillä pyritään rajoittamaan sellaista ihmisen toimintaa joka vahingoittaa toista ihmistä tai on väkivaltaa, toisen ihmisen ruumiilliseen koskemattomuuteen kajoamista väkivalloin tai alistamalla puolustuskyvytön seksisuhteeseen, kuten raiskauksessa on kyse tai lapsen pakottaminen seksisuhteeseen.
Mikä tässä nyt on niin mahdottoman vaikeata käsittää?
En halua mitään, vähiten lakimuutoksia, Anonyymi, ja jos jotakin haluaisin, sanoisin sen kyllä.
PoistaOlen aiemmin kysellyt erilaisten seksuaalisuuksien rajanvetoa. Mehän lähdemme siitä, että erilaiset seksuaalisuudet ovat synnynnäisiä, luojan luomia. Me ihmiset olemme sitten lokeroineet itse osan näistä rikollisiksi, osan normaaleiksi. Jako tapahtuu eettisten ja moraalisten säädöstemme mukaan, mikä on varsin luonnollista..
Nyt kun tuli puheeksi Kaarlo Sarkian homoseksuaalisahdinko viime vuosisadan alussa, toinen keskustelija palautti mieliin tämän blogin aiemman pohdiskelun pedofiliasta, joka myös on kriminalisoitu. Ei siitä tarvitse enempää sanoa, sillä kellään ei ole tuota tietoa, miksi pedofiileja on.
Ihminen on kuitenkin ajattelevainen olento, empatiaan kykyneväinen kaikkia luotuja kohtaan. Pedofiilikin on jonkun äidin lapsi, kenties hyväsydäminen ihminen, joka toimii yhteiskunnan hyväksi monin tavoin. Hän ei välttämättä koskaan toteuta seksuaalista suuntautumistaan. Hän ei voi puhua kenellekään itsestään. Kuitenkin hänen tåytyy elää tunteittensa ja viettiensä kanssa tässä maailmassa. Ihminen hänkin on, luojan luoma. Asiaa voi siis katsoa myös pedofiilin näkökulmasta. Empatiataitoja se kyllä vaatii, ja ne taitavat olla nyt vähissä.
Kannattaa lukea Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. Siinä on tältä mestarikirjailijalta kaunis pedofiilissävyinen kertomus, joka ei kyllä aiheuta ainakaan minussa tuomitsemisen tuntoja. Saahan ihminen unelmoida.
Lapsiin kajoamisen sen sijaan siis tuomitsen. Pitää huomata, että nämä ovat eri asiat: ymmärää pedofiilikin ihmiseksi ja tuomita pedofiilin teot, jos niitä tapahtuu.
Vähän samasta asiasta on kyse siinäkin, että vanhan sanonnan mukaan jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja.
PoistaHarva meistä kuitenkaan raiskaa. Ja vaikka tietyiltä seuduilta ja tietyistä kulttuureista tulevat ovat todistetusti yliedustettuina raiskaustilastoissamme, ei se oikeuta syyllistämään jokaista kyseisen seudun ja kulttuurin edustajaa.
Paljonko avioliitoissa mahtaa olla raiskauksia, joista ollaan hipihiljaa.
PoistaNo jos ajatellaan sitä, paljonko liitoissa on tilastoituakin väkivaltaa, niin kaipa niitä raiskauksia on. En sitten tiedä, onko raiskaus pahempi kuin muu pahoinpitely. Minulle ainakin riittäisi jo henkinenkin pahoinpitely, niin lähtisin. Niin riippuvainen en kenestäkään olisi.
PoistaEn oikeastaan ihmettele pahoinpitelyjä, sillä eihän fyysisesti heikompi niille mitään voi, vaan enemmänkin sitä, että siihen väkivaltasuhteeseen jäädään lillumaan.
PS Puhut, Ripranie, vain avioliitoista. Kuitenkin juuri korviini osui tieto jostakin, että 40 prosenttia liitoista olisi avoliittoja. Melkoinen määrä. Nykyään on vallitseva tapa se, että lapset tehdään ensin, sitten vasta mennään naimisiin, jos mennään.
PoistaHuom. tämä ei sisällä mielipidettä asiasta. Jos sen kuitenkin sanon, minusta parisuhteen määrittää jokin muu seikka kuin papin aamen.
Polskuttelen vastavirtaan tässäkin asiassa, ja valtavirralla viittaan mediassa ja somessa vallitsiviin käsityksiin: minun mielestäni on aivan eri asia, jos tuntematon hyökkää sivukujalla kimppuun ja raiskaa, kuin että esim. kapakkaillan päätteeksi raiskaus aviopuolisoiden kesken.
PoistaEdellistä pitäisi häkkiä heilahtaa 5 vuotta, jälkimmäisen rinnastaisin pahoinpitelyyn.
Siis minä en kytkenyt nyt toisiinsa tuntemattoman raiskausta ja liitossa tapahtuvaa - olin siihen liian tyhmä. Huomaan kyllä nyt jälkiluvussa, että nokkelana naisena Ripranie taisi viitata tähän suuntaan. Aamutokkurassa vaan ajattelin, että kiva, että keskusteluun tulee uusi rönsy, sillä ne ovat usein parhaita.
PoistaRaiskauksilla on eroa, sillä tuntemattoman hyökkäykseen sisältyy enemmän uhkia kuin vaikka nyt puolison - oletetaan, ettei nainen nyt niin auttamaton ole, että elää vaarallisen luonnehäiriöisen kanssa. Puoliso sen sijaan tietää suurin piirtein, mitä sieltä on tulossa. Väärinhän molemmat ovat, törkeyksiä.
Reissusta palattua avasin lehden ja luin kertomuksen Syyrialaisten pakolaisleiriltä Jordaniassa. Epätoivoinen nainen myi 14-vuotiaan sisarensa 300 dollarilla saudimiehelle saadaksen perheelle ruokaa. Hinta oli noin "korkea", koska tyttö oli neitsyt.
VastaaPoistaMyyjä, Amani-niminen nainen kertoo: "Olen nähnyt jordanialaisten, egyptiläisten ja saudien etsivän täältä sopivaa neitsyttä mukaansa. He maksavat 300 dollaria ja saavat unelmiensa tytön".
Sitten luin tämän seksikeskustelun Iineksen lukutuvassa ja huomasin myös komean johdantokuvan. Mietin, miltä 14-vuotiaasta tytöstä tuntuu, kun hänet on nakattu leveään sänkyyn ja kylppäristä ilmestyy tuollainen paksu, irstas setä, joka alkaa riisua kaapuaan ja katsoo tyttöön liehtoen itseään raiskauskuntoon. Saudisetä voi ostaa uuden neitsyen vaikka joka päivä, sillä hänelle joku 300 dollaria on sama kuin sentti meille ja uskonto sekä kulttuuri ja paikallinen lainsäädäntö antavat tälle kaiken tukensa.
No, sitten törkeä setä on saanut kalsarinsa riisutuksi ja kähmyää tytön päälle...
Nämä ovat vaarallisia asioita Kolehmainen, näistä pitää vaieta näinä suvaitsevuuden aikoina, ettäs tiedät.
PoistaTulee ymmärtää, Kolehmainen, tulee ymmärtää. Tulee ymmärtää, että se on vain paikallinen tapa - tosin tuo paikka tuntuu laajenevan kaiken aikaa - ja että tuo kaikki on vain suojaa naiselle, jota suojataan maailman pahuudelta niin ettei hänen itsensä tarvitse välttämättä edes ajatella. Voiko nainen enempää toivoa? Häh?
Ei tuollaista suvaitsevaisuutta edelleenkään missään ole, ainakaan en ole sellaiseen törmännyt.
PoistaMinusta Saudi Arabia on ehkä maailman paras valtio! Naisia pidetään kuin kukkaa kämmenellä, heidän ei juuri tarvitse liikkua kotoaan mihinkään, kaikki tuodaan valmiiksi eteen. Pikku typykän aviomies toimii myös hänen huoltajanaan, ettei vaingossakaan hölmöilisi itseään pulaan. Terveydenhoito on maassa ehkä edistyneintä, naiset joudu ajamaan autoa, etteivät munasarjat hyryrysyn kyydissä vaurioituisi. Meillä on naapurimaassa sellainen hieman..hmmm....ei paljoa osaava kuningas, joka kerran karkasi sinne vierailulle ja tykkäsi kovasti. Ei kuitenkaan onnistunut siitä muijastaan eroon pääsemään, eivät ne saudit sitä huolineet, sanoivat että tuollaisia heillä on siivoojina. Ruotsalaiset feministit hyppelivät tasajalkaa letkistä, kun se oli niistä niin kivaa.
Sitäpaitsi nainen on itse valinnut huntunsa ja niqabinsa. Näin katsojan ajatukset eivät vahingossakaan juohdu seksuaalisuuteen ennen hääyötä, vaan miehet pystyvät ajattelemaan vain naisen sielua katsoessaan hänen sielunpeileihinsä, joita kyllä saa monin kiehkuroin ja värein somistaa. Näin nainen säilyttää ainoan pääomansa eli alapäänsä kunnian.
PoistaSiis länsimainen nainen ei nyt oikein tajua, että kaavussa sen salaisuus. Ainahan miehet ovat tykänneet naisen peittävistä punttialushousuistakin, siis todella puntti- eli lahjehousuista kakkavakoa hiertävän stringvirityksen sijaan. Kun kerroin muutama vuosi sitten, että käytän mökillä joskus punttihousuja, jokunen mies innostui hieman ja jokunen nainen taas alkoi nimitellä blogiani korvarysäksi viattomille miehille. Hauskoja blogiaikoja nuo.
Juu, ymmärrän toki harrastaneeni taas vihapuhetta. Tajuan, että Allahu on niin helvetin akbar, että hänen nimissään voi puuhata mitä vain. Pyydän anteeksi kaikilta puolestaloukkaantujilta ja alaleuan väpättäjiltä.
VastaaPoistaVahinko, ettei pedofiliaa otettu puheeksi tv:n kuuluisassa Islam-illassa. Kun imaami olisi kuvaillut yksityiskohtasesti hääyötä 9-vuotiaan lapsen kanssa, olisivat vihreiden ja SDP:n edustajanaiset takuulla nauraa kihertäneet vielä rennommin kuin saatuaan tiedon homojen tappamisesta. On se kumma, kun ei millään voida hyväksyä toisia kulttuureja!
Nehän rikastavat niin kovasti tätä metsäläistä impivaaralaisporukkaa.....
Minulta jäi tuo Suuri islam -ilta katsomatta, vilkaisua lukuunottamatta. Ehkä juuri sen vuoksi, että etukäteen tietää vallitsevat asenteet ja sen, että niitä toistetaan aina samalla tavoin paikallaan pykien, liikkumatta henkisesti mihinkään suuntaan.
PoistaSe, mikä on minulle aina ollut suuri hämmennyksen aihe, ja on edelleen, on juuri naisten asema maahantulijoiden kulttuureissa. Se, miten syvään naisen alistettu asema on manipuloitu naisten omaankin mieleen. Ja ennen kaikkea se, miten hiljaisesti se meillä lakaistaan maton alle ja lasketaan kulttuuripiirteeksi, vaikka kyseessä on silkka ihmisarvon sorto. Emme oikeasti välitä, ja suvaitseminen on pohjimmiltaan tekopyhyyttä. Olemme tasa-arvoisia vasta silloin, kun ketään ei tarvitse erikseen suvaita.
Tästä naisten tilanteesta ei saisi oikein edes puhua, sillä se merkitsee monelle rasistista vihapuhetta. Hurskastellaan, että koulutus auttaa, ja näin tietenkin tapahtuukin ajan saatossa, mutta ei kaikille koulutettaville, jos luotetaan vain lapsen omiin valintoihin. Valinnat ovat yleensä aina vanhempien taskussa, ja vanhempien tahto ja usko vain omaan kulttuuriin on vahvempi kuin suomalaisten usko omaan kulttuuriinsa ja koulutuksen voimaan.
Haluan vielä jälkikäteen lisätä tuohon sen, että oikeastaan ei ole ihme, että me emme piittaa maahanmuuttajanaisten kulttuurin sisäänrakennetusta alisteisesta riistosta. Se juontuu osin myös siitä, että annamme riistää itseämmekin.
PoistaJo hippiaikoina minua kiusasi muuten ihailemieni vasemmistolaisten kulttuuriradikaalien sovinistinen asenne kaikkeen, mikä kulki hameessa tai no, housuissakin. Nainen oli tuolloin alusta, jonka tuli sallia kaikki panot solidaarisuuden ja yleisen anteliaisuuden merkeissä. Rakkauden tuli olla vapaata, ja ennen kaikkea miehelle. Toki myös naiselle, mutta kyllä naista sitten taas halveksittiin, jos tiedettiin, että se antoi kaikille. Miehiä tämä halveksunta ei koskaan koskenut.
PS Ei sis. miesvih., vaan kuivan toteam.
Muistuttaisin, että katolisessa kristinuskossa papit ovat raiskailleet pikkupoikia siinä määrin, että sen voi katsoa kuuluvan kirkon traditioihin.
PoistaNiin ovatkin. Tämä on myös asia, josta pitää olla hiljaa. Etenkin uskoville naisille, katolisille, tämä on asia, jota ei ole.
PoistaPaavikultti onkin käsittämätön, sillä paavi olisi voinut jo aikaa sitten panna papit ja pipit pitämään housut jalassaan yhdellä käskyllä. Ettei vaan olisi ollut itselläkin poika eikun lehmä ojassa.
Siksihän me olemmekin protestantteja.
PoistaVaikka en kuulukaan kuormasta syövien eläkepomojen ihailijoihin, niin kyllä nyt tässä Kevan Ailuksen ryöpytyksessä ovat puurot ja aidanseipäät sekaisin.
VastaaPoistaAsuntoetuun en ota kantaa, se on verohallinnon ja lainsäätäjän asia, mutta kun siinä on tuo sana "etu", niin kai sen edullisempaa pitää ollakin kuin asua omalla kustannuksellaan? Sehän on osa palkkaa.
Mutta auton osto – media oikein hehkuttaa tuota avobemaria, loistoautoa kaikin varustein. Minusta Keva teki oikein, kun käytti vanhaa koslaa vaihtorahana. Ja hinta: alle 30 tonnia "loistoautosta" on pilkkahinta. Tavallinen perhe-Toyota maksaa saman verran.
Missä on median suhteellisuudentaju?
Minä tässä juuri katselin uusien pikkuisten Toyotojen hintoja. Alkavat 20 000 eurosta ja semmoinen tavallinen perustoyota tosiaan maksaa 25 - 30 000 euroa, jopa ylikin.
PoistaSuomessa autojen hinnat ovat hulluja, ja niitä ei selitä yksin veron suuruus. Muistan kun ostin edellisen Toyotani, pienen sellaisen. Se maksoi minulle enemmän kuin saksalaiselle siskolleni juuri se avobemari, jonka hän osti ihan omilla alakoulun opettajan palkkarahoillaan.
En ihan ymmärrä sitä ajatusta, että autoilu on luksusta muuta kuin hinnan osalta. Ihmisistä suurin osa asuu Kehä III:n ulkopuolella, alueilla, joissa ei ole julkisia yhteyksiä edes kaupungin sisällä laajoilla alueilla. - Tämä oli nyt eri aihe, mutta tulipa mieleeni tämäkin rönsy.
Ailuksen tapauksesta en tiedä muuta kuin että hän oli Qatarissa palaverissa juuri silloin, kun häntä kaivattiin altavastaamaan. Periaatteessa arvostan kyllä enemmän sairaanhoitajan ja opettajan töitä, samoin lääkärin, ja maksaisin heille enemmän liksaa kuin yritysjohtajille, joilla on siisti ja kevyt sisätyö.
Ei se auto mikään häävi ole, hieman lapsekas Suomen olosuhteisiin. Vertaisin pikkupoikien polkupyörän pinnojen väliin laittamiin räpättimiin: "vauh, ku magee!"
PoistaAiluksella on firmasta käytössään myös edustusauto kuljettajineen.
Luin tuosta Ailuksen virka-autosta kuljettajineen. Se ei kuitenkaan ole käytössä muutoin kuin virka-asioissa, joten on ilmeistä, että autolla on muitakin käyttötarkoituksia ja se on jossain muualla kuin Ailuksen tallissa.
PoistaTuo urheiluauto on perheen ainoa auto. Sitä en oikein ymmärrä, miksi virkamiehellä on kaksi autoa käytössään, kun muilla valtion ja kuntien työntekijöillä ei ole sitä ensimmäistäkään.
Muutoin en kadehdi noita virka-autoja. Kyllä monet johtajat reissaavat työasioissa yrityksen autoilla, ja olisi aikamoista, jos työstä, josta puolet voi olla matkustamista, ei saisi käyttöön autoa. Saahan moni yksityisen tai jonkin ketjun firman pikkupomokin liikkeestä kaaran alleen. Sillä sitten hurautetaan perheen mökillekin, eikä kukaan valita tästä.
Minä tunnen yhden keskisuuren yrityksen johtajan, jolla ei ikinä ole ollut omaa autoa. Firman autolla tosiaan lomaillaankin ja yrityksen kortilla maksetaan bensatkin. Kukaan ei syytä tätä insinööriä mistään eduista. Verottajalle maksetuista osuuksista en tiedä. Nykyään on taitavia verosuunnittelijoita.
No juu, valtion virkamies on vähän eri.Mutta se moraali on kuta kuinkin sama. Kaipa se tarttuu.
Kyllä ne verot selittää aika tavalla auton kalleuden Suomessa.
PoistaVaihdoin kesällä autoa, Toyotasta Toyotaan, ja ellen ihan väärin muista, niin verojen osuus oli yli 50 % kauppahinnasta.
Siinä mielessä Ailuksen etuuksia on syytä katsoa suurennuslasilla, että hänet kepulaisella virkanimityksellä valittiin tehtäväänsä ohi koulutetumpien, kokeneimpien ja pätevämpien hakijoiden.
PoistaEtuudethan sellaisessa ovat se mitä tavoitellaan, eikö niin?
Jos nimitys tapahtui noin, pahalta kuulostaa. Varsinkin tuo kepulaisuus.
PoistaKyllä minäkin luulen, että etuudet houkuttavat tietyntyyppistä johtajahakuista ainesta tykönsä.
Yksi tuttavani lapsi, Mäksin saanut, jos muistatte, kouluttaa itseään hallintotehtäviin, ei kiinnostuksesta mihinkään alaan, vaan koska niissä on hyviä johtajanpaikkoja ja etuuksia.. minusta tummmoinen on karseaa puhetta nuoren suusta. Kylmät väreet menevät selästä. Perhe on kepulainen.
Nytkö te vasta huomaatte, että suomalaiseen politiikkaan ovat jo ainakin sata vuotta kuuluneet oleellisena osana poliittiset virkanimitykset?
PoistaAilus ei todellakaan ole ainoa, eikä edes pahimmasta päästä. Mutta olisiko röykytyksen eräs syy se, että hän on nainen?
Tuntuu aina pahalta, kun nainen käyttäytyy kuin mies. Tässä tapauksessa saa viran jäsenkirjalla ja ison talon isot edut.
Jatkan vielä median murjomista kun vauhtiin pääsin:
VastaaPoistaOnko mitään laitaa sen lieksalaisen persutomppelin murjomisessa, joka erehtyi rasistiseen höpinään? Aamuteeveen toimittajakin lynkkauskiimassaan vetosi vedenpitävään faktaan, että "moni oli kuullut" kyseisen möläyksen.
Siis juoruilua. Kuultu eräältä ystävältä, joka tuntee asian kuulleen kaverin, joten totta se on. Voi jeesus.
Ja onko jo unohdettu hovioikeuksien jäsenten rasistiset puheet, mistä on oikein tutkimuskin? Eihän siitä ole kuin pari kuukautta.
Mesottiinko siitä samalla kiihkolla? Entä vertasiko kukaan tutkiva toimittaja lieksalaisäijän puheita hovioikeuden tuomarien puheisiin? Vetikö johtopäätöksiä?
No, ei tietenkään. Piskilauma ryntää räksyttämään aina lauman mukana. Ja me perässä.
Lynkkauskiimasta tuli mieleeni Kalervo Palsan maalaus Kiima-aika, jossa alaston nainen kulkee hangella, kuten niin moni Palsan maalauksissa.
PoistaÄläs nyt, Tapsa. Kun tämä on nyt niin lähellä Hitlerin ja Tatu Vanhasen puhtoisuuspuheita, niin pitäähän tämä herkkupala nyt kaluta luuhun asti. Jos joku noin on sanonut kuin väitetään, niin onhan se kyllä höpöä. Vaan menepä kylille kulkemaan pitkin raitteja ja kyläkapakeita, niin kuulet vielä pahempaa.
Vaan tasapuolisuuden nimissä, kyllä siellä toisellakin puolella osataan. Niitä herjoja ei vaan saa kirjata mihinkään ylös, koska ne tosiaan ovat vihapuhetta. Niinpä minäkään en nyt tässä viitsi kertoa, mitä pikku muhammedit laukovat nuorille naisopettajille alakoulussa, saati yläkoulussa.
Minä satuin katsomaan tuon Islam keskustelun teeveestä ja olen henk.kohtaisesti sitä mieltä,että se oli pitkästä aikaa aika asiallinen keskustelu.Erilaisia näkökulmia tuotiin esiin ja minusta parasta oli naisten näkökulmat ja kokemukset.Jokainen,katsojakin,voi toki olla eri mieltä,mutta positiivista minusta oli asian kiihkoton ja asiallinen käsittely.
PoistaOikeastaan koko Lieksan pogromi tuli mieleeni kun katselin Teukan kuvaa palstan päällä. Tuolta se peruspersu näyttää, täydestä olisi mennyt viime vaalien alla kyhätyssä pilkkagalleriassa.
PoistaOnko se Saastamoinen selittänyt puheitaan mitenkään? Hän tarvitsisi varmasti ammattiapua, josta voin toki antaa heti esimerkin.
Kas näin hän sanoi: "Tarvitsemme uuden kokoustilan, koska entiseen ei sovi, nimellä Saastamoinen."
Näin he sen kuulivat: "Tarvitsemme uuden kokoustilan, koska entinen ei sovi, siellä saasta moinen!"
Mutta Ylen mukaan Saastamoinen vaati "puhdasta kokoustilaa", koska kyseisessä tilassa kokoontui myös somaliryhmä kerran kuukaudessa.
PoistaOnhan tämän nyt naurettavan typerä peruste. Vähän sama kuin Vanhas Tatun puheet.
Minusta tämä on vähän erilainen kohu kuin Helena Erosen hihamerkkikohu, joka oli myrsky vesilasissa, selvästi humoristisesta sanomisesta siinnyt. Jokuset lukivat sen yksitasoisesti, vailla pienintäkään huumorin tajua.
Et ole tainnut, Iines, oikein perehtyä Vanhas-Tatun tutkimuksiin?
PoistaTieteellisessä katsannossa niissä ei ole mitään huomautettavaa. Aihe vain on tabu.
Syysmyrsky, hyvältä kuulostaa. Näin kyllä arvelinkin, että erilaisia kannanottoja tuotiin esiin - eiväthän toimittajat voi tehdä ammatillista itsemurhaa kuuntelemalla ja tukemalla vain yhtä näkökantaa.
VastaaPoistaVaan se on ydinkysymys, että tuliko asiasta mitään uutta esille. Valaistuivatko molemmat osapuolet, vastustajat, kannattajat? Tiedämmekö kuitenkin jo olennaiset asiat? Missä olemme tehneet virheitä, missä onnistuneet? Ovatko uudet kansalaiset tyytyväisiä oloihin täällä? Ovatko he saaneet oppia jotakin uutta kulttuuristamme? Olemmeko me saaneet oppia heiltä jotain? Ovatko tulijat tervehtyneet, työllistyneet, ottaneet sijansa yhteiskunnassa? Ovatko he alkaneet edistää kansantaloutta? Ovatko he oppineet maan kielen?
Ohjelma on varmaan Areenassa halukkaiden katsottavissa edelleen. Minä lukisin mieluummin tiiviin referaatin siitä.
Kamalasti kysymysmerkkejä Iineksellä.
VastaaPoista(Elämä on täynnä kysymyksiä.)
Vastauksia on vähemmän.
(Puhumattakaan ihmisistä jotka vastaavat, asioista.)
Ei, en taaskaan halua pilata teidän virkeää ja asiallista keskusteluanne.
VastaaPoista(Tämä huono ja halpa punaviini, jota nautin, sen pilaa.)
Vastuukysymyksistä muistan kun kaks mestaria (eräässä ex-paperitehtaassa Jyväskylässä) väitteli keskenään. Oli tapahtunut tiettyjä juttuja jotka eivät kestäneet päivänvaloa.
(No, onneksi oltiinkin yövuorossa.)
- Minä en tästä asiasta vastaa.
- En minäkään.
- Minä en vastaa mistään!
- Minä en vastaa senkään vertaa!
Ps. En tiedä miten siinä kävi, koska asia ei minua kiinnostanut.
Mikis, et sinä pilaa ikinä mitään.
VastaaPoistaKysyminen on tärkeää, vastaaminen ei niinkään. Joskus on parempikin, ettei kukaan vastaa, vaan kysymys jää ilmaan tanssimaan. Piste lopsauttaa leijuvan kysymyksen maahan ja sulkee suut ja huutomerkki huutaa että holli taloon ja turpa kiinni!
Noh, halpa punaviini on usein vietävän hyvää. Parasta punaviiniä join joskus Kupittaan puiston purukasassa. Kamalinta yksillä päivälliskutsuilla.
Mutta ajattelen - ja keksin tämän asian melkein itsekseni! - kröhöm, että eikö Einesbaariin voisi kirjoittaa ns. kollektiivisen kirja-arvostelun? Tarkoitan - tai tätäkö Tapsa tarkoitit? - että joku aloittaisi arvostelun (tietysti vasta sen jälkeen kun olisi lukenut kirjan), ja kirjoittaisi muutaman lauseen/virkkeen/kappaleen, ja toinen jatkaisi siitä. Ja kolmas taas sen toisen pölinän päälle kirjoittaisi omia pölinöitään... Ja neljäs ja niin edelleen.
VastaaPoistaIdea olisi ikäänkuin jatkokritiikki. Esim. 8 x 100 sanan viesti?
Ps. Seuraavaksi urheilulajiksi ehdottaisin kirjan heittoa koriin. (Kalevalasta, Raamatusta ja Koraanista sai 3 pistettä vaikka viskais ne korin alta. Ohkaisemmat kirjat pitää heittää vapaaviivan takaa. Niistä sais 2 pointsia.)
Hmmm, vai pölisevä jatkokritiikki. Taisit keksiä ihan itte, Mikis.
PoistaTulee mieleen semmoinen jatkokertomusleikki, jota lapsena leikittiin. Yksi kirjoitti ensin paperiarkille jonkun adjektiivin, taittoi paperin, niin ettei toinen nähnyt, toinen kirjoitti sitten henkilön nimen, taittoi paperin ja kolmas mitä teki jne. Paperi taitettiin aina niin ettei nähnyt mitä toinen kirjoitti. Lopuksi sitten taitettu usealle vekille mennyt paperi avattiin ja tarina luettiin ääneen ankarasti kikattaen: Hikinen Mauri kakkasi jne....
Olin minä mukana keksimässä, tunnustan, mutten sano missä.
PoistaSiksi idea onkin minusta mainio. Ihan totta: ensin joku kirjoittaa esim. sata sanaa kirjasta, toinen toiset sata sanaa, kolmas kolmannet sata sanaa ja niin aina ikuisuuden hämärään asti ja ylikin, tuonpuoleiseen kammareihin - siinä saa kommentoida toisen sataa sanaa tai juu- ja jaaritella omiaan, mutta valittuun kirjaan tiukan löyhästi liittyen.
Mutta mikä kirja. Ehdotin Ollikaisen Nälkävuotta, mutta Mikis ei ole sitä lukenut. Vielä. Iines, apua?
Toteutetaan! Kysymys on tavallaan jatkokertomuksesta, kirjallisesta kokemuksesta - kirjoittajien kokemuksesta. Ja ei sen väliä mistä kirjasta aloitetaan... aivan varmasti se muuttuu matkalla toiseksi, tai kolmanneksi. Kysymys on assosiaatioista! - Iines mykkyräiseni, ymmärräthän!
PoistaYmmärrän ja suostun mieluusti, jos minulta kysytään. Ideahan on kerrassaan mainio, etten sanoisi hohdokas. Kirja voisi olla jokin pieni helmi, klassikko tai uudempi, kaikki käy. Assosiointi kirjoitustapana on kiehtovaa, tulee uusia maailmoja!
PoistaVaan toteutus siis. Kun yksi aloittaa, se voisi siis olla leipäteksinä, niinsanotusti blogina, ja jatkuisiko se sitten kommenteissa, vai olisivatko kommentit vapaita assosiaatioita leipäteksteistä ja toinen jatkaisi sitten jonkin ajan kuluttua uudessa blogijutussa, leipätekstissä, edellisestä jatkavassa samaa kirjaa koskevassa jatkopalaluvussa?
Se menisi mielestäni näin (nostaa sormen pystyyn ja sanoo itsekseen "Nih"): ensin joku kirjoittaa jostain kirjasta ns. analyysin Einesbaariin. Mutta... VAIN analyysin alun! Sitten toinen tulee eikä NIMENOMAAN EI kommentoi sitä toisen kirjoitusta, vaan jatkaa vaan sitä ns. analyysia. Mutta ei sen enempää kuin vähän. Ja sitten paikalle ratsastaisi (kuin lännenleffojen torvisoittoseitsikko Sysmästä), kolmas hölmö joka ei millään lailla kommentoi noita kahta muuta hölmöä vaan jatkaa ns. analysointia... etc. - Ps. Tietysti ihan muutakin saisi tehdä. Koska... muutenhan tämä olisi tylsää. (Kuin shakin pelaaminen. Joka siinä mielessä mielestäni on tylsää että siinä ei saa kesken peliä muuttaa sääntöjä. Miksei saisi? Olisi paljon kiinnostavampaa jos Kuningaskin pomppaisi äkkiä ruudusta h7 ruutuun a4. Kyllä vastapelaaja ihmettelisi... purisi kynsiään kuin Murmeli. Toisaalta... hän voisi muuttaa polkupyöräLähettinsä skootteripyöräLähetiksi, ja ajelisi ympyrää pitkin shakkilautaa. -Kyllä katsojatkin ihmettelisivät.
PoistaAivan, näin sen ymmärsin, mutta siis jotta kasvava arviointilätinä tulisi yhteen paikkaan, niin se tulisi siis aina lisätä edellisen jatkoksi samaan blogikirjoitukseen eli leipätekstiin, vaikkapa eri kirjasinlajilla tms.. Ja kommenteissa saisi sitten höpötellä mitä vaan, muut, tai olla höpöttelemättä.
PoistaNäin siis voitaisiin toimia. Kyse on sitten vain kirjasta, joka passaa lukea. Yksi aloittaa ja muut sitten kuka ensiksi ehtii jatkopalat. Ja mielestäni niinkin, että saa sotkea väliin uudelleenkin, jaksot tulisivat satunnaisessa järjestyksessä, mikä on ihanan absurdin mieltöntä, siis mielekästä.
Olen ollut kerran viininmaijastajaisissa. Mutta en muista oonko siitäkin jo tänne kommentoinut (?), siksi en viitsi siitä toiste pölistä. (Ja jos en olekaan tästä aiemmin kertonut... niin nyt te kuvittelette että: "onpas ylimielinen ihminen, ei viitsi kertoa edes viininmaistelustaan!"
VastaaPoistaKyllä minä teidät tunnen. (Ajatuksenne... ne ovat yhtä tyhjiä kuin taskuni.)
No, siinä viinibruunissa (en ole aivan varma tästä termistä?) niin tota oli n. 5 eri punkkua maisteltavina. Eri laseissa kukin heistä oli. Eli lasejakin oli siis 5. Niitä piti ensin katsoa "silmämääräisesti"... näin tämä meidän kouluttajamme meille sanoi. Hyvä on, mulkoilin laseja. Ja mielestäni niissä jokaisessa oli aivan liian vähän. Sitten niitä piti nuuhkia. No, nuuhkin. Punkulle ne haisi. Sit niitä sai ruveta dokamaan... tai siis maistella; piti kurlata, pulputtaa, pyörittää sitä litkua suussaan... ja sitten sylkäistä pois. Tein - koska olen kuuliainen ihminen - kaikki kolme ensimmäistä vaihetta, sitten nielaisin. (Ja loput neljä joinkin sitten sen kummemmin konstailematta.) Hmnh. Lopuksi piti kirjoittaa arvostelu. Em minä tiennyt mitä olisin sanonut... lunttasin mitä muut kirjoitti. Ne kirjoitti "bugeesta, viipyvästä sammaleesta, tiilimurskasta, lampaista, kevään koivun ensiverson imelänmahlaisesta tuoksusta..." Hitsi, olin ihan ihmeissäni? Lopulta kirjoitin että: "se ensimmäinen viini maistu sille ku joku lehmä olisi potkaissut kärpässienen kumoon ja jatkanu silti kävelemistään eteen päin, koska oli eksynyt metsään". - Muista viineistä minulle mitään makukuvaa ei jäänytkään.
Ps. Ei kutsuneet minua toiste "bruuneihinsa".
Minäkin olen ollut viininmaistajaisissa. Raittiimpaa iltaa en opiskeluaikanani ollut viettänyt. En ollut mikään ryyppyreetta, mutta osaavathan opsikelijat juhlia, ovat aina osanneet. Se maisteluilta oli harvinaisen steriili ja tylsä.
VastaaPoista" Niinpä minäkään en nyt tässä viitsi kertoa, mitä pikku muhammedit laukovat nuorille naisopettajille alakoulussa, saati yläkoulussa".
VastaaPoistaAsuinkylässäni on englannin opettajana homomies, joka joutui lähtemään Helsingistä pikku-ahmedien ja heidän äitiensä takia. Lapsukaiset huutelivat, että ope pitäisi tappaa, ja äidit, nuo uskossa väkevät, jotka Allahin näkevät, hakivat asiasta tiedon saatuaan pikku-ahmedinsa pois tunnilta ja vaativat uutta opettajaa, jonka he myös saivat.
Täällä maalla hänellä ei ole ongelmia, koska koulussa ei ole ainuttakaan ahmedia . Opettajanhuoneessa on kuulemma pari kristittyä, jotka eivät puhu hänen kanssaan, mutta siinä kaikki. Luokkahuoneissa hän on hyvin suosittu, eikä opetuksessa synny minkäänlaisia ongelmia.
Pogromeja järjestetään siis molempiin suuntiin, valkoisesta mustaan ja päinvastoin. Mutta vain yhdensuuntaisista pogromeista saa puhua julkisesti.
Viime viikon lopulla Jäämerellä muuten törmäsin samoihin asioihin. Sikäläiset kveenit alkavat olla kurkkuaan myöten täynnä multikultia, vaikka itse - ne perkeleet - ovat säilyttäneet oman kielensä norjalaisten lujassa puristuksessa.
Jotenkin tässä oikein takamailla pelmutessa olen ollut haistavinani purkautumista odottelevan tulivuoren paineen. Ihmiset pitävät julkisuudessa ja naisväen kuullen suunsa kiinni, mutta III luokan baareissa, metsänuotioilla ja paikoissa, joissa pilkkaajat istuvat, kaikkialla pohjoismaissa, muhii kapinan tapainen. Saapa nähdä, kuinka se näkyy EU-parlamentin vaaleissa.
Mutta heh,heh, kun tuli mukavia muistoja niistä hippiajoista, joista Iines ylempänä kertoi. Oli se poliittista toimintaa, oli se! Ei tarvinnut sinipaitapojan kulkea kupla otsassa.Olen myöhemmin usein miettinyt, että sinipaitalaisuus muistutti aika paljon lujimpia kotimaisia uskonlahkojamme sekä maahan tuotettuja rauhanuskontoja. Kaikissa niissä naisilla on vallan tärkeitä tehtäviä.
Myös Mikiksen viini-ilta toi muistoja mieleen. Yhden kerran olin mukana, toista kertaa ei kutsuttu, kun kuulemma haisin viinalle jo sisään tullessa. Mutta onhan se varmaan hauska harrastus, jos ei satu muuta keksimään.
Sinipaitapojista en tiedä, Kole. Tuttavapiiriini kuului vain punapaitapoikia ja partakalleja. Heihin viittasin sovinisteilla, heille olisi aina pitänyt kaikkien kilttien tiedostavien tyttöjen antaa riemumielin.
PoistaJos ymmärsin värikoodisi oikein, Iines, heiluit siis enemmistöläisporukoissa? Minä taas suosin taistolaisia, koska heillä oli ilman muuta parhaat bileet, kauneimmat naiset ja rajattomasti rahaa. Mitä muuta voi nuori mies toivoa?
PoistaSiis en minä tiedä, en ollut kovin syvällä hierarkian tuntemuksessani.
PoistaKannoin Maon pinssiä nahkakaukussani, koska se sopi laukun väriin. Lauloin taistelulauluja ja nyökyttelin tiedostavasti, kun kotia, kirkkoa ja isänmaallisuutta pilkattiin. En minä muuta tiedä.
Iines taisi todella olla amatööri poliittisessa tietoisuudessaan... tai sitten Turussa se ei ollut niin tiukkaa.
PoistaTaistolaisilla on siniset paidat ja saarislaisilla punaiset. Jos olisi vallankumous syttynyt, niin he olisivat ensin tappaneet toisensa.
Minun värikoodini olivat punainen, punainen, punainen. Ps. Paitsi kerran kun olin yhden kokoomuslaisen tytön kanssa (hänellä oli hyvät bileet jalkojensa välissä) eräässä Tuhatkunnan järjestämissä bailuissa. (Te, jotka ette tiedä mitä Tuhatkunta tarkoittaa, teidän ei sitä tarvitse tietää.) Kalja siellä oli ilmaista. Sitä sai kun kävi muki kourassa veimaamassa yhdestä tynnyrin nupista.(Erittäin kapitalistista meininkiä, ajattelin.) Mutta hymyilinsilti kuin kuka muu tahansa kokoomuslainen nuori kun vääntelin sitä nuppia stahnovilaisittain. Mutta hymyni hyytyi kun yht'äkkiä se tynnyrintappi jäi käteeni. Ja kaljaa vaan suihkus! Jumatsukka, sitä tuli lattialle kuin Vesiviuksesta, ja baarimikko (ei mitään kaimaa mulle) ei sille sekään mahtanut. Kokoomuslaiset nuoret vaan ihmettelivät että "vittu"...
PoistaPs. Poistuin paikalta hissun kissun. (Kirstin tapasin myöhemmin kaupungilla. Ja mentiin meille.) - Myöhemmin - kun Kansan Lehti paljjasti minut kommunistiksi, kaupungilla levitettiin huhua että olin sabotääri. (Vitut olin! Jos olin punakaartilainen, olin nuori ja yhtä janoinen kuin nämä lahtarien lapset.)
Tapsa, arvasit oikein. Turussa ei ollut niin tiukkaa. Itse asiassa siellä ei ollut mikään tiukkaa. Paras hoitoni sikäläisissä piireissä oli vankka enemmistöläinen, joka kerskui sillä, että pystyi pokaamaan sinipaidan. No, minullehan se vaan sopi. Olin poliittisesti aika fleksiibeli. Tuhatkunnankin bileissä kävin, tsekkaamassa hommat.
PoistaOlen ollut tosi amatööri, kun en tunnista edes enemmistöläisiä ja sinipaitoja toisistaan. Minulle oli vain yksi suuri maailmojasyleilevä rakkauden ja hyvyyden aate, joka pyyhkäisi mennessään kaiken pahan taantumuksen, nosti köyhät perunakuopista ja työläiset ikeen alta, kaikki osattomat osallisiksi vapauden ja rakkauden tuulista. Niin minä sen koin.
PoistaMyöhemmin kun jälkikasvuni viittasi taistolaiseen menneisyyteeni, sain ankaran naurukohtauksen. No, siitä tulikin sitten sisäpiirivitsi, vuosia elossa pysynyt perheherja, jollaisia kai teidän muiden perheissä on. Kaikki selitystä vaativa tai muu huvittava käytös johtuu aina taistolaisesta menneisyydestäni.
Noin suuri poliittinen amatöörimäisyys lähestyy jo pupumaista herttaisuutta. Tekisi mieleni silittää tukkaasi, sinä pikku hupsu.
PoistaNoh, pupu täällä. Tässä olen muuten omimmillani, tällainen olen, jos joku pohtii persoonaani.
PoistaOikeastihan viinin- ja muun maistelu on kaiken snobismin ja ääliöyden alku ja juuri. Tuskin koskaan olen pystynyt nauramaan niin raikkaasti kuin lukiessani analyysi-Alhon sikariaromien kuvailua. Ai kuka analyyshi-Alho? - Kyllä te tiedätte, Iines on kertonut luennoillansakin käyneensä. Hyvin fiksun tuntuista puhetta äärimäisen vakuuttavasti, tolkullinen sisältö puuttuu kokonaan, absurdimia parhaimmillaan.
VastaaPoistaMuuten olen sitä mieltä, että kuivaa sen olla pitää, mielellään kolmen litran laatikko. Purskauttaa saa vasta puolen tunnin vatsassa kypsymisprosessin jälkeen. Ja oksentajat joutuvat sanomaan: "Tämä on ollut hyvin raskas prosessi!"
Viittaat Olli Alhoon, joka on uskontotieteen professori ja elokuvataiteen erikoistuntija. Ihailin häntä suuresti, hän oli kaunosieluinen mutta radikaali puhuja, hyvin rohkea ja elävä uskontotieteen luennoija, joka sytytti minussakin kipinän aineeseen.
VastaaPoistaHänellä on miittava kokoelma tieteellisiä ja kulttuurialan julkaisuja ja niissä on tolkullinen sisältö! En väitä, että hän on nero, kun en itsekään ole. Mutta hän puhui sitä kieltä, jota ymmärsin ja kannatin.
Saisikohan vielä vapaalipun junaan - menolipun kahdelle eläkeläiselle - joka kulkisi yli valon nopeuden? Ja niin mekin, Kolehmainen ja minä, pääisimme omaan Buurimaahamme! Tai Ameriikan Etelä-Valtioiden Pumpulipensasfarmeille! ( mielummin ei-poimijoina)
VastaaPoistaTapsa tietää: (tai miksei moni muukin): kun jokin - tässä tapauksessa minä ja Kolehmainen - ylitämme valon nopeuden, aika alkaa kulkea takaisin päin. Eli - silloin me joudumme (ikään kuin pakosta) keskelle kaikenmaailman inhottavuuksia... Ties kumpi meistä (jompi kumpi varmaan) rupee Rasputiiniksikin. Ja toinen Göppelsingiksi... tai miten se kirjoitetaan? - Ja kaikki vain siksi, että henkiriepu säilyisi! Ja miksi? No, siksi että voisi kirjoittaa siitä Iineksen blogiin. (muistelmansa)
VastaaPoistaMikis menee nykytietämyksen tuolle puolen että hujahtaa: kun liikumme valon nopeudella, mikä on mahdotonta, aika pysähtyy, josta toki voisi päätellä, kuten Mikis teki, että jos liikkuisi yli valonnopeuden, niin siellä aika kulkisi takaperin, mikä on vielä mahdottomampaa.
PoistaYmmärsittekö vai pyydänkö Rauskin selittämään?
Tiedän, mikä on mahdotonta. - Oikeassa oleminen on mahdotonta.
PoistaEi, ei! (Kyllä Rauskikin sen tietää. Vaikka väittää toista.)
Ps. Toisaalta tällaiselle ihmiselle kuin minä - nöyrin palvelijanne - on hyvin vaikea kirjoittaa spekutalitavisesti. (Meniköhän tämäkään oikein?) Käytän elämässäni hyvin virkamiesmäistä kieltä ja olen tullut sillä, toistaiseksi, hyvin myös toimeen. Esimerkiksi. Kun ravintolassa olen syönyt maittavan aterian, mitä nyt mitä milloinkin, niin pysäytän ohimenevän tarjoilijan ja sanon hänelle: "Neiti, sanokaa kokille, että ruoka oli maukas, mutta paistaisiko hän , teidän Ylhäisyytenne, jälkiruokasi minulle vielä letun". Yleensä saan toivomani, aina en. (Ymmärrän että toivomukseni joskus ovat ylimitoitettuja.)
VastaaPoistahttp://www.riemurasia.net/rasiatube/view.php?id=6909
Ps. Prahassa kun kuulin tämän laulun ensi kerran. Liikutuin! - Mutta niinhän meitä linja-autotkin liikuttavat.
Kokeilin joskus nuorena meskaliinia, sillä pääsi niin eteen- kuin taaksepäinkin ajassa. Vänkää. Jos saan hommattua pari annosta, voisimme Mikiksen kanssa tosiaan istua junaan ja laulaa käsi kaulalla iki-ihanaa "Olen buuri Johannesburgista, kiitän Jumalaa hyvästä tuurista". Ehdotan, että ajamme Göbbelsin ohi, mutta Rasputiinina olisi veikeää olla jonkin aikaa. Sitten taas junaan ja Johannesburgiin.
VastaaPoistaMuistaakseni Aldous Huxley harrasti meskaliinia ja väitti päässeensä omassa junassaan niin kauas, että näki Aatamin paratiisissa. Vau!
Nämä ovat minulle kokematta. .. kemikaalit? Käytän alkoholia. Alkoholilla on hyvät, mutta etenkin huonot puolensa, vahemmiten huonot puolet korustuvat. (Koska ei kestä viina sillä lailla.) En oo pillereitä käyttänyt ikinä - jos oosin, mainostaisin kai niitä. Inhoan huumeita. Minulla oli ystäviä, ei paljon mutta liikaa, jotka siihen on menehtyneet. (Vähänkös itkettää kun näki mitä heille tapahtui. Olen surullinen.) - Itse olen pössyttänyt hasshista. Kokemukset on ollut hyviä (toiset hyvinkin hyviä), pari kamnalaa... kun luuli että oni tullut hulluksi. Eikä se siinä niin kamalaa ollut, vaan se, että oli varma ettei pääse tästä irti. Se jätti minuun tietyn jäljen, tavallaan kuin ladun, jonka poikki en mielelläni hiihdä... (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.)
PoistaKoskaan elämässäni en ole törmännyt huumeisiin tai käyttänyt edes mitään pillereitä tai lääkkeitä päihtymistarkoituksessa. Lasi pari viiniä tai olutta on kyllin ja saa maailman kauniiksi. Edelleen. Tarvetta ylittää tuota kaunista kynnystä ei ole tullut, joten olen ilmeisesti säästynyt isäni geeneiltä tässä asiassa, hieman toisin kuin siskoni joka ymmärtää hyvän päälle ja on estottomampi, tosin holli hänelläkin on elämässä säilynyt hyvinkin.
PoistaOlen minäkin ollut kerran hienoissa viininmaistiaisissa, työn puolesta.
VastaaPoistaMenimme työkaverini, joka on kotoisin Tohmajärveltä, kanssa istumaan pöydän ääripäähän viininmaisto-opettajasta. Siellä havaitsimme, että molempien edessä oli viisi lasia punaviiniä. Koska meillä oli liian pitkä aika edellisestä ryypystä, joimme ilahtuneina ensimmäisen lasin tyhjäksi. Sitten seuraavan ja niin edelleen, kunnes edessämme oli molemmilla viisi tyhjää lasia. - Hyvää viiniä, mitähän merkkiä ne olivat, kysäisi kaverini.
Silloin viininmaisto-opettaja pöydän päässä rykäisi ja lausui: hyvät herrat ja naiset, edessänne on viisi lasia viiniä. Maistakaamme nyt ensimmäisestä lasista!
Jälkeenpäin esinaisemme kertoi, ettei häntä ole hävettänyt niin paljon edes silloin, kun hain pääjohtajan rouvaa tanssimaan.
Tämä oli hauska. Tällaisen näkee silmissään elokuvakohtauksena. Janoiset miekkosparat. Miten sympaattista.
PoistaJoskus hävettää niin paljon että toivoo että ei olisi syntynytkään tähän maailmaan. Mutta silloin mieleen pulpahtaa... että eihän se mun syy ole? Tulee mieleen yks Bellmanin epistola, se, missä juoppolalli aamulla - ennen kun kapakoiden peltiset kaihtimet rävähtävät auki - makaa ojanpohjalla. Ja miettii sitä että "minkä takia sinä isä, saatanan surkea puuseppä, rakensit äidille sängyn jonka päällä te siititte minut"... Hän kiroaa heidä! kiimaisen isän ja auliin äidin! Kaikki, kaikki oli... Hirvittävää voihketta, ja sitä kuului tuntitolkulla ojanpohjalta. Kunnes... kapakan ovi (vihdoin ja viimein)) aukeaa ja hän pääsee kostuttamaan huulensa olutvaahtoon. No, ei siinä tietysti sen kummempaa. Mutta myöhemmin, kuten Bellman laulussaan huomauttaa, tuo ojanpohjilla maannut olio alkaa äkkiä kiittää sitä että "isä rakas, todellinen kirvesmestari, kaikki kunnia sinulle siitä että kyhäsit sängyn vaimollesi jolla saatoit minut maailmaan... ja äiti kulta, et ihananpaa tekoa tehnyt kuin että leviti haarasi...
VastaaPoistaVaihtelevathan ne pörssikurrsitkin?
Kaikki maailmassa on lumetta ja suuri puhallus, Mikis, aivan kaikki. Olevaista totuutta ei ole, sillä sekin muuntaa muotoaan aina kulloisenkin puhujan mukaan.
VastaaPoistaOnko siksi kummemmin väliä, vaikka välillä kiroaa jopa kantajansa ja välillä kiittää häntä. Ei se ole häneltä pois eikä hänelle lisäksi. Eivätkä kukkaset kenenkään kummulla kiitä kukitettua, kuten eivät kukattomat vaasitkaan moiti ketään.
(Sarjassamme Epämääräisiä aamuajatuksia Kulta-Katriinan voimalla)
Niinpä.
VastaaPoistaSiteerasin erästä Bellmannin hahmoa.
Minulla oli hyvin rakas, lämmin ja tasapainoinen lapsuus. Äiti luki minulle iltaisin HC Andersenin satuja, sammutti sitten kattolampun. Jonka jälkeen menin peiton alle ja aloin lukea taskulampun valossa Nietzschea... tai voi olla että luinkin Rymy-Eetua, Aku Ankkaa tai Kippari Kallea? Isä soitteli olohuoneessa viulua, kyllä sen kuuli. Ja Hemmi-täti teki ruokaa. Ja Hilja-täti katseli minua isoilla, tummilla silmillään... etten loukkaantuisi. (Kun olin pieni ja opettelin kävelemään, ja elämään.)
Noh, mitäs tästä. Huomenna on lauantai. Lauantai on kummallinen päivä, se ei ole arkea eikä se ole pyhä. Se on vaan.
Minä haluan tuohon kuvaan vielä palata. Huumorikuvat yleensä alkavat kyllästyttää, tuo on hyvä edelleen. Se ei ole huumoriksi tehty, siinä taitelija ilmentää syvää roolihahmon sisäistämistä. Se mikä minua naurattaa on, kun tuli mieleen, että kuva muistutaa aika tavalla tätä nettiminääni. Tuo kuva olisi amerikkalaista pankkirosvoa parempi profiilissani.
VastaaPoistaSilmien palavan älykäs hurmurin katse, kädet nyrkeissä maailmaa vastaan ja pukeutuminen kuin filippiiniläisen kaatopaikka asujaimiston keskuudessa.
Tämä kuva on siis vapaasti otettavissa, ei se minun ole, vaan löytyi jostain Johannes Linnankoski -haulla. Se vaan kuvassa on vähän vajaata, että miehen kintut on katkaistu. Olisi aika olennaista nähdä, miten näyttelijä painaa puuta eli lataa voimaa aggressioonsa kiristämällä anturoitaan lattiaa vasten. Mutta siis, sopisi hyvin kuvaamaasi agendaan!
VastaaPoista