20.12.2013

Joulukalenterin kuudes ratsu: Aikuiset nettikiusaajina



19.12. On päästy joulukalenterin  kuuteen ratsuun, luojan kiitos, hevosenkuvat loppuvat. Nyt pohdin vähän ikäviä ajatuksia, nimittäin bloggaajan kiusaamista. Olen puhki kyllästynyt siihen, että muuan suuresti arvostamani bloggaaja mitätöi minua toistuvin väliajoin kommenteissaan omassa ja muiden blogeissa.  En tiedä, mistä ja miksi ivaaminen  ja mielestäni tahallinen väärinymmärrys alkoi.  Alkuun pidin häntä ystävänä. Nyt hän pelottaa minua, koska on älykäs, lahjakas, kultturelli, kiistattoman hieno ihminen. Koska hän ivaa ja halveksii minua sanoillaan, katson voivani minäkin kertoa tästä sanoilla. Uskon, että hänellä on jokin agenda, jokin ajatus minusta, joka on varmaan oikea - hän ei voi olla väärässä - mutta se ei ole saavuttanut minua. Puran tämän ymmärtääkseni myös itseäni.

Useimmitenhan nettikusaamista pidetään lasten ja teinien touhuna. Kiusaaja  on ylivilkas poika tai kiero tyttö, ja uhri kiltti lihava lapsi tai nörtti teini. Kiusaaminen voidaan osoittaa, ja sille voidaan tehdä jotain. Ainakin kiusattu voi muuttaa pois tai vaihtaa koulua tai nettiympäristöä.

Vaan entäs jos blogikiusaaja on aikuinen, ja kiusaaminen on taitavasti kudottu verkko, jota tyhmempi ei edes huomaa? Jos kiusaaja on viisi- tai kuusikymppinen lahjakas ja ansioitunut nettikirjoittajayksilö, joka omissa kirjoituksissaan antaa mitä humaaneimman vaikutelman itsestään? 

Aikuinen blogikiusaa ilmeisesti useimmiten verhotusti, mutkan kautta ja nimiä käyttämättä, mutta selkeän tunnistettavilla viitteillä, ja usein samoilla virtuaalilaineilla,  joilla myös kiusan kohde liikkuu. Kiusa tapahtuu lisäksi niin hienovaraisesti, että kiusakirjoittaja jopa pystyy samalla kääntämään muita puolelleen iskevällä sanonnallaan. Erikoisen hyvää kasvualustaa verhotulle kiusalle ovat niiden viattomien  kirjoittajien blogit ja mielet, joiden kirjoittaja on ollut eri mieltä jostakin asiasta kiusan kohteen kanssa - pienissä ympyröissä kuitenkin piirit pyörivät ja erimielisyyksiäkin sattuu. Näihin kiusaaja käy pudottelemassa nuolenkärkiään kohteestaan ja harrastaa samalla manipulaatiota kohdetta vastaan niin hienovireisesti, ettei pirukaan sitä ensilukemalta tunnista. Ei kestä kauan kun piilomanipulointi väkisinkin vaikuttaa.

Kiusaamisen kohteen on vaikea puhua asiasta, koska selvää nimeämistä ei ole tapahtunut, ei alatyylistä sanailua eikä suoraa herjaa eikä kiusa ole runsasta, vaan harvaa ja satunnaista mutta säännöllistä, aina tilaisuuden tullen. Kiusan kohdetta luultaisiin mitä todennäköisimmin vainoharhaiseksi, joka kääntää sanat itseensä liian herkästi ja pahoittaa mielensä helposti. Näin pienikin valitus saataisiin kääntymään kohdetta vastaan. 

Millaista tämä hienovarainen ja fiini kiusaaminen sitten oikein on? - Annanpa muutaman omakohtaisen esimerkin. 

Kiusaaja saattaa esimerkiksi omassa blogissaan mollata sitä bloggaajaa, joka tunnetusti vetää blogikirjoituksensa pois, jos siihen ei tule heti tarpeeksi kommentteja. Kun tekstinsävetäjä huomaa ivan ja koettaa avata asiaa kiusakirjoittajalle vastauskommentilla, jossa selvittelee onnetonta tapaansa hävetä itseään ja kirjoituksiaan, tämä vastaa kylmästi: ymmärrän, että tarvitset tuon selityksen.  Häpeä on kuitenkin todellista ja kumpuaa ihmisen sisältä, ei ulkoisista tapauksista, mutta sitä humaani ja lahjakas ei halua ymmärtää, hän tietää sinut, älä selitä. - Näin fiiniä ja hienovireistä, mutta väitän, että tällainen mitätöi enemmän kuin vaikka siaksi haukkuminen.

Toinen esimerkki. Kiusakirjoittaja saattaa esimerkiksi kirjoittaa jonkun muun blogiin vaikkapa näin lupsakkaasti  kiusakohteestaan, joka asuu Somerolla rivitalossa -  jonka omasta pihasta kohde on kirjoittanut blogiinsa: 
Uneton Seattlessa -leffan olen nähnyt ainakin kolme kertaa. Mietin millainen sen suomalaisversio olisi. Sukseton Somerolla? Erona vain se, että siinä missä Sam kohtaa Annien pilvenpiirtäjän huipulla ja they live happily ever after, sukseton ei saa itseään rivitalopihaansa kauemmas, vaan jää passiivis-aggressiiviseen maailmaansa maailman tappiin saakka.
Hauskaa sanailua, lahjakas kirjoittaja, ihan kiva ponnekas pieni kommentti. Sitä paitsi sukseton Somerolla sointuu hupaisasti.  Tyypillistä aikuiselle älykkäälle kiusaajalle tuntuu kuitenkin olevan, että kiusakirjoittelu koetetaan osoittaa suoraan  kohteen persoonaan, ei asiaan, josta on kyse. Ei haittaa vaikka arvio on väärä. Kohde ei  ole aggressiivinen, vaan pikemmin sen vastakohtainen, passiivisuuskin on kyseenalaista, jos sana ymmärretään muuna kuin matkustelun puutteena.

On vielä niinkin, että eihän hienoviritteisestä ivaamisesta voi itseään munaamatta edes kertoa kenellekään, ei edes blogissaan, koska se on surullista blogilukijoiden hyväksikäyttöä itsetunnon vahvistamiseksi. Näinkin on kiusakirjoittaja kirjoittanut kohteestaan, viitaten suoraan siihen blogiin eli Iinekseen. Taitavasti rakennettu verkko somerolaisen päänmenoksi pienissä piireissä. 

20.12. Voin vakuuttaa, että tavoitteeni ei ole saada päänsilityksiä eikä käyttää ketään hyväksi itsetuntoni rakentamisessa. Tiedän kyllä arvoni, vaikka olenkin hyvä häpeämään, paras tuntemistani ihmisistä. En ole erityisen onneton tai kärsivä. Minua vain harmittaa. 

Lähden siitä, että kiusakirjoittaja kiusaa oikeasti ja koettaa tehdä kirjoittamiselleni hallaa. Koska välitän ihmisistä ja suhtaudun heihin lämmöllä, välitän tästäkin. Sanon suoraan: painu sinä kiusakirjoittaja siitä vaikka hornaan.  Kun viittaat minuun ivoillasi, käytä seuraavaksi koko nimeäni. Kyllä sinä senkin olet onkinut selville.

Nyt on tartuttava konjakkiin. Vien Edlalle joulupullon, ja joudun istumaan siellä jonkin aikaa, kun hän muistelee miestään. 

74 kommenttia:

  1. Tällä kirjoituksella sain mieleni puhtaaksi, ja teidät varmaan vähän hämmennyksiin.

    Tarkoitus ei ole, että tästä pitää keskustella. Ymmärrän, että aihe on ikävä ja varmaan vähän arkakin - näistä ei yleensä puhuta. Harkitsin jopa kommenttiestoa päälle tähän juttuun, ja se olikin hetken, mutta sitten koin sen tylyksi ja avasin uudelleen. Olkoon auki mille tahansa puheelle. Sivurönsyt ovat herkullisimpia. Hiljaakin saa olla.

    Einesbaarissa on nyt koko veljeskeskustelu auki, Kolehmaisen kolmas osa on ilmestynyt ja hyväksi havaittu. Sinne varmaan kertyy pikku hiljaa ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Vaikea tuohon on todella mitään sanoa. Kiusaamista on.

    Minäkin vedän toisinaan kirjoituksiani pois, sellaisen luulisi olevan jokaiselle ymmärettävää. Varman päälle kirjoittaminen on tylsää, sitä on maailma pullollaan, kuka sitä tarvitsee ja mihin. Minä olen joskus jopa jonkun blogihistoriaan ammoin hukkuneen bloggaukseni deletoinut, kun jälkikäteen siihen osuttuani ei ole tuntunut ollenkaan hyvältä.

    Kaksi lukemaani ja tykäämäänikin kirjailijan blogia on hiljattain lopettanut kokonaan, blogit eivät enää ole luettavissa. Se on osoitus siitä, että tekivät tosissaan, eivät varman päälle. Sama juttu se on yksittäisten bloggausten kohdalla.

    Kirjoita Iines, karavaani kulkee.

    VastaaPoista
  3. No huh huh, ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on aikuisella ihmisellä omituiset sisäkalut, kun hän saa jotakin köyhään elämäänsä toisen ivaamisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ivaamista on vaikea ymmärtää. Se on ilkeämielinen sanomisen muoto. Valtaapitävien pilkan ymmärrän jossain määrin, jos siinä on satiirin tai parodian aineksia. Niissä ilkeys voi saada humaanin vivahteen. Vaan iva on puhdasta ilkeyttä.

      Poista
  4. Tämä asia on painanut minua kauan ja merkittävästi, koska blogi on meikäläiselle pätkäpuhujalle oikeastaan elintärkeä. Pidän tästä kiinni kynsin hampain siksikin, etten jaksa verhoutua muuksi kuin itsekseni; en jaksaisi aloittaa minuuttani uudestaan toisessa blogissa, toisella nimellä. Olen siis iloinen, että uskalsin sanoa tuntoni pelkäämättä kiusakirjoittajan sanoja: se käyttää lukijoita hyväkseen.

    Itse kannatan tuntojen avoimuutta, eikä sekään ole heikkoutta, jos luottaa sisimpänsä muille. Ei siinä mitään pyydetä, korkeintaan toivotaan sitä että joku kuulee äänesi. Se riittää.

    VastaaPoista
  5. Olet aiemminkin viitannut tähän bloginarsistiin, joka manipuloi taidolla ja tunteella asioita ja käsityksiä mm. sinusta omissa ja muiden blogeissa.

    Ymmärrän kyllä, että jatkuvasti tunnistettavat viittaukset kalvavat mieltä, sielua ja ruumista - mutta pakko myöntää, että äkkiä lukemalla nuo esimerkit tuntuvat sellaisilta, että helposti kehottaisi toista vaan jättämään ne omaan arvoonsa.

    Mutta kuten sanoin, niin ymmärrän, että koska ne hiertävät jatkuvasti kivenä kengässäsi, niin asialle pitää tehdä jotain.

    Olisiko yksi raaka temppu sellainen, että kertoisit meille mistä blogista ja bloggaajasta on kyse, niin tyyppi joutuisi valokeilaan ja puolustuskannalle?

    Ainakaan sinun ei kannata hänelle enää selitellä ja vastailla ja hakea ymmärrystä. Usein hyökkäys todella on paras puolustus, ei toki aina.

    (Nytkinhän sinä suojelet kiusaajaasi, koska ainakaan nopealla googlaamisella en kyseistä blogia löytänyt.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vuoden 2009 narsistinen henkilö oli eri henkilö, ja hänen vanavedessään liikkuvat naisparat olivat selkeän häiriintyneitä kiusaajia, jotka pompahtelivat blogissani monta vuotta, ennen ja jälkeen v. 2009. Tämä on reaalinen tieto, tiedän jopa henkilöitten nimet ja olen ollut yhteydessä yhteen heistä. Nyt heistä ei ole ollut harmia. Samalla hetkellä, kun nimesin henkilön narsistiksi, hän haihtui elämästäni. - Näin narsistiset henkilöt tekevät paljastuessaan.

      Tästä kiusakirjoittajasta en halua käydä keskustelua henkilökohtaisella tasolla. Minulle riittää, että hän tietää nyt, että minä tunnistan hänen tapansa ja olen nimennyt huomaamani asian selkeäksi kiusaamiseksi. Tämä vei pelkoni, hän on tavallaan hallinnassani, ei enää patoutunut möhkäle rinnassa. Minulla ei ole pelättävää. Hänen narsistisuudestaan en osaa sanoa mitään. Tuskinpa vaan.

      Tapsa, uskon hyvinkin sen, että et pidä kuvaamiani asioita kovin pahana. Olet mies - sekin vaikuttaa. Tiedän senkin, että moni muukin pitää minua nättinokkaisena, mutta se ei haittaa minua. Tiedän oikein hyvin, että minulla on hyvä havaintokyky eikä pöllömpi ihmistuntemus. Tiedän senkin, että minussa on jotain, joka vetää kiusanhenkiä puoleensa. Näytän liian helposti kaulani, ja susia on paljon.

      Tässä on kuitenkin semmoinenkin tausta, että samantyyppistä mitätöintiä joskin vähemmän, on ollut hänen tiiviin blogipiirinsä jäsenillä. Kaikenmaailman Einesbaari on mitätön, samoin on sääli, että pikkuporvari osaa kirjoittaa.

      Google ei muuten anna löytää niitä blogeja, jotka ovat panneet kruksin tiettyyn paikkaan. Varmistin Googlesta, ettei sitaatti anna tuloksia. Asia on kiinnostava, ei henkilö.

      Poista
    2. On siinä varmaan muutakin, siinä valikoitumisessasi nettiuhriksi, kuin että liian helposti "näyttäisit kaulaasi".

      Sinähän et ole sellainen henkilö, joka jäisi toiselle sanan velkaan. Päinvastoin, annat sanan sanasta ja yleensä vielä pari kolme kaupan päälle.

      Muistan, että silloin kauan sitten yritellessäni tänne tuloa, niin mielestäni joihinkin aivan tavallisen poleemisiinkin väitteisiini suhtauduit yllättävän terävästi. Vetäydyin jopa hetkeksi porstuvaan miettimään, enkä tulenko sisään ollenkaan, kun emäntä napautti heti nokkaan.

      Tulin kuitenkin, kun täällä keskustelu hersyi, velloi ja sakeni, ja sellainen huvittaa minua.

      Nyt kun mietin asiaa, niin ihmettelen omaa reaktiotani, sillä en enää osaa edes kuvitella, että mikä niissä ensivastauksissasi minua niin närästi!?

      Ehkä se, että käänsit asiasta esille ihan eri kulman kuin itse tarkoitin. Sotatermiä käyttääkseni koukkasit ja iskit sivusta. Lisäksi olet sinnikäs ja perusteellinen argumentoija.

      Mutta kuitenkin - on asia noin tai ei, tavassasi kommentoida voi olla jokin joitakin luonteita ärsyttävä piirre. Ja kun jokin asia jää ärsyttämään, siihen ei osaa enää suhtautua järkevästi, vaan potkaisee aina ohikulkeissaan.

      Näin oivallisesti kyökkipsykologisoin tänään.

      Poista
    3. Ihan hyvää kyökkisielutiedettä, Tapsa. Enkä kiistä ainuttakaan kohtaa, vaan tunnen, että osuu ja uppoaa.

      Olin varsinkin alkuun varsin kärkäs sanoja, sillä näin kaikkialla vastustusta, mikä puolestaan johtui tämän aiemmin mainitun narsististyyppisen henkilön piiristä lähteneistä naishenkilöistä, jotka putkahtelivat sieltä sun täältä, niin että olin aika epävarma ylipäänsä siitä, kuka oli aito itsensä nimimerkin takana.

      Olin nimittäin aiemmin erehtynyt jossakin luulossa muutamista nettipersoonista, ja sain perääni pari sairasta häirikköä. Mitään ilkeää en koskaan sanonut heistä enkä taatusti kiusannut ketään, vaan täältä se meikäläisen kiusa alkoi - ja näkyypä tuossa alapuolellani edelleen yksi heistä heränneen henkiin. Poistin kommentit.

      Varuillaanolo on siis varhaista nettiperua minun kohdallani, ja näen sen itsekin nyt turhaksi. Ei tarvitse olla valmiina vastustukseen.

      Poista
  6. Minäpä pienenä uteliaana pirulaisena en saanut asiaa mielestäni, vaan pengoin komerot ja sängynaliset - ja löysin tämän "kiusaajasi".

    Olen menossa glögeille, joten en ehdi nyt analysieraamaan enemmän, muuta kuin että olen hämmästynyt ja jopa hieman hämmentynyt. Täytyy tutkia tarkemmin ennen kuin pystyy hutkia.

    (Menihän tuo loppu nyt modernistisen uussuomen sääntöjen mukaan?)

    VastaaPoista
  7. Tapsa, analyyseerata ei suinkaan tarvitse, mutta en minä halua tätä asiaa poiskaan vetää. Seison sanojeni takana, vieläpä lujasti.

    Jos olet jopa hämilläsi, olet löytänyt oikein. En minä minkään satunnaisen pikku huutelijan perään kyselisikään, heitähän riittää varmaan jokaiseen vähänkin kiinnostavaan blogiin, jonka ovella ei ole kommenttikerberosta. Heistä selviää, kun poistaa kommentin. Vaan nämä selän takana puukottavat operoivat siis muualla, ei heitä voi poistaa eikä olla huomaamatta, sillä he tekevät myyräntyötään hamaan maailman tappiin, ellei kissaa nosteta pöydälle..

    En minä tässä ole kaikkea kertonut, enkä kerrokaan. Sanon vain vielä, että luulin suvaitsevaisten ihmisten olevan mobbauksen yläpuolella. Jos he ovat vielä kultturelleja sanantaitajia, säilä viuhuu kuin japanilainen miekka, huomaamatta, mutta satuttavasti. On se tosiaan harmi, että pikkuporvari osaa kirjoittaa. Olisi varmaan parempi, että vain tietyn maailmankatsomuksen omaavat saisivat kirjoittaa blogeja. Muistan tässä ja nyt tämän kiusakirjoittajan toivoneen blogissaan, että yksi kamala blogi lopettaisi. En silloin ollut varma, ketä tarkoitettiin - varmaan moni lukija otti itseensä. Nyt taidan tämänkin toiveen ymmärtää.

    ***********************

    Joulua on täällä valmisteltu ja joululauluja soitettu. Tänään oli siivouspäivä, kinkku on hankittu, oikein muhkea possunperä, ja kuusi on jalassa terassilla. Tosin tuuli kaatoi sen äsken. Vettä sataa lotisemalla eikä saa jäälyhtyjä.

    VastaaPoista
  8. Tämä asia saa nyt puolestani olla. Mieli tyyntyy, kun ei lue ikäviä blogeja enää ollenkaan. Lukemansa voi valita. Nerokas oivallus täällä blogimaailmassakin, jossa ainakin minulla on tullut luetuksi lähinnä samat blogit kuin vuosien aikana on tullut tavaksi.

    Tänään sanomalehden pääkirjoitusaukeamalla oli kirjoitus siitä, että suomalaisten opettajien on päivitettävä tietotekniikkaosaamisena. Varmaan päivittäminen on aina tarpeen, mutta nyt annettiin kuva, että osaaminen on tasolla "taskulaskin matematiikan opetuksessa". Enpä usko.

    Jo minun aikanani ennen vuotta 2005, jolloin jäin tk-eläkkeelle, meillä opettajat tappelivat koneluokkien käytöstä. Minä käytin niitä säännöllisesti kirjoitus- ja tiedonhakutunneilla, sekä kirjallisuudenopetuksessa. Samaten luovan ilmaisun kurssit olivat usein salissa, jossa oli kaikki mahdolliset tekniset vempeleet.

    Tuossa lehtiartikkelissa mainitaan kansainvälinen tutkimus, jossa Suomen koulut ja opettajat ovat heikoimpia kaikista EU-maista. Meillä oppilaiden käsketään panna äly- ja tietovempaimet pois.

    Vaan kun missään muualla EU:ssa ei ole yhtä vapaasti kasvattettuja lapsia kuin meillä, ehkä Ruotsia lukuunottamatta. Muissa maissa lapsille opetetaan hyvät käytöstavat ja edes jonkinlainen kunnioitus opettajia ja vanhempia ihmisiä kohtaan. Näissä maissa toimitaan laitteilla niin kuin pitää, työtä tehden, opettajan ohjeen mukaan. Meillä opetttajaan ei läheskään aina uskota, monet oppilaat kokevat laitteet viihdekeskuksiksi, panevat herkästi kuulokkeet korviinsa ja sulkevat opettajan äänen pois ja menevät netissä minne tahtovat. Työnteko on laiskaa eikä sitä osata. Projektien eteen ei ponnistella, ja jos työ annetaan ryhmälle itsenäiseksi projektiksi, osa laistaa aina viihdemaailmaan. Opettajille sanotaan jopa vastaan. Ei ole ihme, jos suomalainen opettaja joutuu pitämään kuria sen sijaan, että saisi opettaa myös tietokoneitse ja valvoa työn kulkua. Ei ole siis ihme, että ne älylaitteet pyydetään panemaan taskuun.

    VastaaPoista
  9. Tapsan tavoin kiinnostuin ongelmasta ja penkaisin kunnolla nettiä. Ja - ihan totta. Huh, huh, jos tämä nyt sitten on se psykopaatti!
    Mutta nyt Poirot-hommat saavat jäädä. Petteri Punakuono raapii kentällä kavioillaan asfalttia.
    Omasta puolestani toivotan Iinekselle ja hänen lukijoilleen mitä parhainta joulua ja mainiota bloggausvuotta 2014.

    VastaaPoista
  10. Höpöt nyt Kolehmainen sulle huhhuinesi, psykopaatista ei ole puhuttu, suloisesta myrkynkeittäjästä lähinnä. Jouluja vaan kovasti sinnekinpäin!

    VastaaPoista
  11. Minua kiinnostaa tämä määritelmä: passiivis-aggressiivinen.

    Osuuko se oikeaan ja jos niin millä tavalla? Onko blogiemäntämme "passiivis-aggressiivinen" ja elääkö hän kenties jopa sellaisessa maailmassa, kuten tuntematon taho esitti?

    Passiivis-aggressiivinen on ihan oikea psykologinen termi, ja yleensä sitä pidetään puolustusmekanismina. Henkilö tekee passiivista vastarintaa olemalla avuton, itsepäinen, vetkuttelevainen ja paheksuvainen, usein jopa itse vaikuttimiaan tiedostamatta.

    Puolustusmekanismeilla ylipäätään torjutaan psyykkistä uhkaa, muina keinoina mm. huumori, kieltäminen, älyllistäminen, selittely sekä projisointi eli omien piirteiden ja halujen heijastaminen toisten ominaisuuksiksi.

    No, miten on armastettu blogiprinssessamme: tunnistatko itsessäsi passiivis-aggressiivista käyttäytymistä?

    PS. Tuolta listalta omia puolustusmekanismejani ovat mm. huumori ja selittely, totean näin yleisen itseripin alkajaisiksi.

    VastaaPoista
  12. Tapsa, vastaan heti ja kiertelemättä, ja varmaan pitkästi, koska asia on kiinnostava. Itseään on hauska eritellä. Ja olen tietenkin miettinyt tätä jo valmiiksi. Panen tähän ensin passiivis-aggressiivisen käyttäytymistyypin koko luonnehdinnan nopeasti Wikipediasta:

    "Passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen (myös passiivis-vihamielinen persoonallisuus) on käytöstä, jossa henkilö kohdistaa passiivista vastarintaa sosiaalisten ja ammatillisten toimintojen vaatimuksiin. Passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen ilmenee avuttomuutena, itsepäisyytenä, tehtävien tai asioiden lykkäämisenä tai jättämisenä viime hetkeen, kateutena tai paheksuntana ja tarkoituksellisena tai toistuvana epäonnistumisena pyydetyissä tehtävissä, joista henkilö on yleensä yksin vastuussa. Dynaamisessa psykologiassa passiivis-aggressiivista käyttäytymistä pidetään puolustusmekanismina; yleensä asianosainen tiedostaa vain osittain turvautuvansa puolustusmekanismiin."

    Tarkoitus ei ole kehua itseäni, mutta jos olen rehellinen, sanon siis suoraan myös hyvät puoleni - tähän ikään mennessä jotakin itsestään jo tietää.

    Lähden ensin siitä, että en totisesti ole avuton - minut valittiin työpaikkani luottamusmieheksi, koska olen pikemminkin rohkea ja ahkera, aktiivinen työnteossa - ujoudestani huolimatta. Oppilaat ovat luonnehtineet persoonaani aurinkoiseksi, iloiseksi ja positiiviseksi selkäni takana muille opettajille, joilta olen tämän kuullut.

    Toiseksi, sosiaalista seurustelua olen tuskaillut monestikin, mutta olen mennyt aina mukaan, en jäänyt kai koskaan pois yhteisistä tilaisuuksistaa. Olen lasisesta lapsuudestani johtuen joskus hieman arka – tässä se vauriokohta on. Uskoakseni minulla on kuitenkin hyvät sosiaaliset taidot, ja lähestyn helposti vieraitakin ihmisiä, ehkä jopa helpommin kuin tuttavia.

    Itsepäinen olen, oikein kunnon jäärä, härkäihminen. Koetan kuitenkin tietoisesti täällä houkutella esiin erilaisia mielipiteitä ja haastaa ihmisiä, koska minulla on tarve houkutella ristiriidat ja syvemmät tunteet esiin pintakeskustelun alta. Suorassa kontaktissa en haasta ihmisiä samoin kuin täällä, sillä en siedä riitaa, enkä kovia sanoja. Pokkani ei pidä oikeasti.

    Vetkutteleva en ole, jos haluan jotain. Olen ostanut asunnon sellaisena aamuna, jolloin en edes suunnitellut asunnon ostoa. Jos haluan oman mansikkamaan, panen toimeksi: ostan satoja metrejä mustaa muovia ja tilaan muutaman kuorman hyvää multaa ja alan kaivaa maata. 1990-luvulla minulla oli 30 pitkää riviä Senga Senganaa ja Jonsokkia mustalla muovilla. Mansikkamaasta jouduin luopumaan, kun muurahaiset valtasivat mansikantaimet ja söivät juuret, enkä halunnut myrkyttää peltoa. Siitä tuli kukkaniittyni, jolla kuvaan nyt perhosia ja jos katson maahan, sieltä löytyy vieläkin mansikoita.

    (jatkuu toisella osalla)

    VastaaPoista
  13. (jatkopala)

    Sen sijaan haaveilen paljon ja kerron täälläkin haaveistani, suurista asioista kuten ulkomaille muutosta tai miehelään menosta oikeastaan tosissani tietämättä, haluanko näitä syvimmässä sisimmässäni tai pystyisinkö menemään miehelään. Uskoakseni haaveista haikaileminen voi jossakussa äkkipäätä antaa passiivisen vetkuttelijan kuvan. Kannattaisi ehkä muistaa, että ihmiselle lajityypillistä ovat myös saavuttamattomat unelmat. Ei se voi olla passiivisuutta. Eihän kaikkea voi eikä tarvitse saavuttaa.

    Tehtäviä ja asioita en siis lykkää, päinvastoin, teen työt aina ensin ja hyvin. En osaisi keskittyä oleilemaan, jos jokin työ odottaisi. Esimerkiksi kouluaikana tein sunnuntait iltaan asti tulevan viikon tunteja, etukäteen. Työpaikalla olin monesti se, joka avasi aamulla oven, sytytti valot ja käynnisti monistuskoneen sekä pani kahvin tippumaan. Halusin olla puoli tuntiakin ennen aamuisin paikalla, jotta kaikki on valmista tunneille menoa varten. ja jotta olisin pirteä tunnille mennessä. En ole myöhästynyt elämässäni kuin yhden kerran tärkeästä tilaisuudesta. Olin Porissa luottamusmieskoulutuksessa, ja autoni liukui kaarteessa ojaan lähellä Yyteriä. Myöhästyin 20 minuutta.

    Kateudesta. Kyllä, olen kateellinen, mutta varmaan samalla tavoin kuin muutkin ovat, jos ovat rehellisiä. Tämä tila on nopea ohikiitävä hetki, jos sitä on. Se ei ole kestotila, sillä negatiivisuudessa en jaksa rypeä.

    Vihamielisyys tai aggressiivisuus ei istu minuun, en jaksaisi elää vihaisena, se on niin vierasta meikäläiselle, että hieman kyllä kiihdyn, kun ajattelen, että joku väittää tämmöistä. En ole kuitenkaan vihainen, pettynyt vain. Olen useimmiten hyvällä tuulella ja odotan aina kaikkea hyvää - optimisti – minkäs minä sille voin, että näen maailman valoisana paikkana. Ehkä juuri tästä syystä minua järkyttääkin se, että joku voi sanoa toisesta tai toiselle ilkeästi, toivoa tälle pahaa. Sehän on kauheaa. Minä olen ollut napakka sanoissani, mutta hakekaapas minun teksteistäni kohta, jossa ivaan suoraan jotakuta bloggaajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri, ero sinun ja tämän "nettikiusaajan" välillä on se, että sinä olet todella sitä mitä olet, olet elänyt sen elämän joka on ihan totta. Mielikuvitustakaan, luovaa ajattelua, sinulta ei puutu.

      Kyseinen nettipersoona on taitava, ja älykäskin, mutta hyvin rajoittuneesti ja kapeasti. Taitavuus syntyy aina sitkeästä harjoittelusta ja tämä hlö on totisesti harjoitellut. Elänyt aktiivista nettielämää vähintään 15 vuotta eikä hän muutu, et ole ainut jota hän on pilkannut ja ivannut julkisesti etkä ainoaksi jää, sen minkä sanoit on hieman toisin sanoin sanottu usein hänestä ja hänelle. Onhan se aika surullista jos ihmisellä ei ole todellista elämää eikä todessa (elämässä) elettyjä asioita, on vain kuvitteellinen elämä netissä. Ja että iloa tuottaa kanssaihmistensä mollaaminen.

      Sinun kannattaa ajatella, Iines, että olet satunnaisellekin lukijallesi todempi ja aidompi, rehellisempi kuin sellainen hlö jolla ei ole kuin fantasiansa (toisista ja itsestään).

      Hyvää Joulua ja kiitos tästä vuodesta!

      (nyt hipsin seitsemän veljeksen lukukinkereille, kiitän myös siitä!)

      Poista
    2. Herranen aika. Hetken jo luulin, että minussa se vika on, kun tunnen itseni kiusatuksi. Kun nuo miehetkin tuossa taisivat kyseenalaistaa tuntemukseni, tunsin olevani yksin ja hulluna terveitten keskellä.

      Kiitos, Hilu! Et arvaakaan, mitä sanasi merkitsevät. Minun ei ole vaikea uskoa kertomaasi. Hyvää Joulua sinullekin!

      Poista
    3. Emmehän me miehet tuntemuksiasi kyseenalaistettu, ainakaan minä, päinvastoin otin ne hyvinkin totisesti. Pohdiskelin vain sitä mahdollisuutta, ettei tuntematon taho ehkä nettikiusaa sinua tarkoituksellisesti, vaan heittää vain kepeää huulta.

      Emmekä tietenkään voi tietää miltä sinusta ihan oikeasti tuntuu, vaikka etenkin Kolehmainen hyppäisi varmaan mielellään housuihisi.

      Poista
    4. Tämä on varmaan totta sillä tavalla, että kiusa ei ole aktiivista kokoaikaista ja hänelle tärkeää toimintaa.

      Se tapahtuu harvoin mutta säännöllisesti, kun meikäläisestä tulee puhe - joskus muulloinkin. Hän käyttää tilaisuutta esittää minut huonossa valossa, aina huonossa. Ilmiöstä käytetään nimitystä mustamaalaus ja mielien manipulointi.

      Olen miettinyt tuota Hilun kommenttia yllä. En ole ihan varma, onko kyseessä sama henkilö. Kommentin loppuosassa on jotain, mikä ei täysin natsaa minun saamaani kuvaan henkilöstä. Jokin sitten taas istuu kuin hansikas käteen.

      Mutta siis - hieman protestoin tuota asian vetämistä keskittymään kokijan tuntemustasolle. Siinä on omat vaaransa reaalisten tekojen vähättelylle.

      Poista
    5. PS eiköhän kaikille bloggaajille tule "tuntemuksia", jos havaitsee yhden ja saman aina haukkuvan häntä? Minusta se on terveesti itsetuntoisen ihmisen perusreaktio.

      Poista
  14. "Minusta se on terveesti itsetuntoisen ihmisen perusreaktio."
    Kun puhdistaa oman mielensä, se riittää. Toisesta ihmisestä kun ei - etenkään nettiympäristöissä - tiedä, lopulta yhtään mitään.

    Olen myönteinen ihminen, se ei ole ikihymyä tai änäs. positiivisuutta vaan sellaista, että jokainen tehkööt mitä tekee ja eläkööt mitä elää, mutta hyvähän se olisi muistaa että "ihmisellä ei ole norsun muistia, mutta netillä, verkkoon lykätyillä sanoilla on".

    Irja Askola muuten sanoi joulunajasta taas niin fiksusti, että yritän sen tähän toistaa: "Ei meidän tarvitse olla täydellisiä, ei etenkään Jouluna. Yritetään edes, kestää ja sietää toinen toistemme keskeneräisyyttä".

    Jos itsensä tuntee, niin tajuaa että tätä keskeneräisyyttä meissä on ihan jokaisessa. Aika lailla.

    Lämpimin aatoksin, Hilu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja Askola on viisas nainen. Olen lukenut hänen ajatuksiaan useistakin lehtiartikkeleista.

      Ajatus keskeneräisyytensä sietämisestä tai ylipäänsä havaitsemisesta on ihmiselle vaikea. Se vaatii nöyryyttä tunnustaa vajavaisuutensa. Ylipäänsä nöyryys on nykymaailmassa pahe, ja hyve on reipas itsensä korostaminen. Jotenkin ehkä ajatellaan, että nöyryys on alistumista. Minusta se on yksinkertaisesti arvon myöntämistä kaikille ihmisille ja tämän arvon kunnioittamista eri tilanteisssa.

      Poista
  15. Netin yksi parhaista puolista on, että se on riistänyt sanoilta kohtuuttoman ja liioitellun merkityksen. Sanat ovat vain sanoja.

    Menemättä Marxin aikaisiin yhteikuntiin tai hänen tarkoituksiinsa yhtään pidemmälle, tyydyn toteamaan, että hänen jälkeensä kaikki sanan "pikkuporvari" käyttäjät olivat, ovat ja tulevat olemaan neuvostoliitto. Mikään toinen sana ei ärsytä minua yhtä paljoa, se on pelkkä haukkumasana, joka osoittaa sanojassaan neuvostoliiton kaipuuta. Minä pidän itseäni vasemmistolaisena, teoreettisesti vasemmistolaisuuttani on vaikea määritellä, enemmän se on sosiaalisen eriarvoisuuden vastustamista. Kunnioitan työväen liikkeen alkutaipaleen kulkijoita syvästi, neuvostoliittoa olen kuitenkin aina vihannut vähintään yhtä syvästi. Jos joku sanoo toista pikkuporvariksi, se osoittaa sanojassaan puutteellista ajattelua ja suunnatonta ilkeyttä: pahuutta itseään. Nämä pikkuporvareista puhujat kun tuskin asuvat risumajoissa, roskiksissa tai hakevat ruokaansa jätteistä. Niinkin jotkut tekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä oivallus, että internet on syönyt sanojen arvoa. Ja tätä myötä myös ehkä merkityssisältöjä; sanat ovat ikään kuin laimistuneet. niitä käytetään sumeilematta, ajattelematta lukijaa, vain omien nopeasti syttyvien halujen ja ja pyrkimysten alustoina. Sanoilla leikitään, larpataan ja prosessista katoaa real life.

      Internet on varjomaailma, jossa paljon siellä asuvat eivät ehkä erota enää sitä asetelmaa, että ortografisten kuvioiden vastaanottajat ovat eläviä ja tuntevia ihmisiä anonyymiudestaan huolimatta. Ja ehkä toisenlaisia kuin oletamme, omia itsejään, eivät ehkä ollenkaan meidän kuvitelmiemme symbiooseja

      Poista
    2. Siis minäkin olen vasemmistolainen, ollut aina. Milloinkaan en ole edes unissani äänestänyt porvaria. Pikkuporvarius on tietenkin myös symbolinen termi, jolla voidaan tarkoittaa kaikkea epäkelpoa. Usein tuon termin käyttö vain kertoo enemmän sen sanojasta kuin kohteesta.

      Poista
    3. Tämä on vaikeata aikaa vasemmistolaiselle, perinteiselle vasemmistolaiselle. Demari on jo haukkumasana joka on kummallista yhteiskunnassa jossa "demairuis" on kyllä aika ovelasti rakentanut sosiaaliyhteiskunnan jota on aika vaikea vastustaa. Siksi sen purkaminen tuottaa ihan kaikille, puolueriippuudesta huolimatta suurta tuskaa,

      Poista
    4. Tämän päivän demarius on kieltämättä aika urpilaista. Häntä aiemmin aate oli äärioikeistolaisen Paavo "nahkurin orsille kaikki" Lipposen hallussa. Paavolla haritti niin perkeleesti, nykyään siitä ei ole harmia, kun suosiolla luovutti poliittisen perintönsä muijalleen ja alkoi tekemään bisnestä yhdessä Putinin kanssa,

      Poista
    5. Iines sanoi: "Internet on varjomaailma, jossa paljon siellä asuvat eivät ehkä erota enää sitä asetelmaa, että ortografisten kuvioiden vastaanottajat ovat eläviä ja tuntevia ihmisiä anonyymiudestaan huolimatta."

      Juuri noin, mutta en usko, etä aiemmin ihmiset toisiaan paremmin ymmärsivät. Edelleen: sanat ovat vain sanoja, mitättömiä tuuleen huudettuja tai taidokkuusestakin huolimatta tökerösti näytille pantuja.

      Jos alkaa laajemmin kirjoittamaan, se on merkki ymmärryksen puutteesta: tuo ei oikein ymmärrä kaikkea samaa kuin muut!

      Poista
    6. Ich bin auch ein Berliner.

      Poista
    7. Sanat ovat kuitenkin kiinni jossain, joku on ne ilmoille suoltanut.

      Mistä sanat tulevat? Eivät ainakaan mahalaukusta. Sanat ovat meitä, ja kuvaavat aina meitä paremmin kuin kohdettaan. Siksipä ilkeistäkin sanoista voisi ajatella, että eivät ne voi satuttaa muita kuin sanojaansa. Tämä olisi viisautta. Tuollaiseen ajatteluun kun ihminen pystyisi oikeasti - nämä olivat vain sanoja tuulessa.

      Poista
  16. Irja ja Jutta julistivat iltapäivälehden mukaan uskovansa enkeleihin. Jutta tosin tekstissä oikeasti kakisteli poliitikon ympäripyöreään tapaan. Minä uskon enkeleihin, Jumalan sotamiehiin, jotka piirtävät rastin oven pieliin: "tätä ei tuhota, näitä ei tapeta!"

    Ei vaiskaan, eihän se niin voi olla, kun Irja on empaattinen teoreetikko, enemmän minä uskon niihin kiiltokuviin, joissa enkelit ovat aika pimuja. Puhumattakaan enkeli-elisasta, joka oli jo aivan silkkaa lsd:tä, coolia kybällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkeleitä on moni nähnyt. Olen lukenut monta kirjaa, joissa kuvataan tätä mystistä tapahtumaa.

      Asialla ei mielestäni ole mitään tekemistä minkään uskonnon kanssa, ei islamin, ei kristinuskon, ei intialaisten uskontojen. Minua tämä enkeliasia kiinnostaa, ei uskontotieteilijän näkökulmasta, vaan jonkinlaisena hengen ilmiönä. Kyllä ihmisessä on muutakin kuin vettä ja soluja. Ajatelkaa nyt vaikka alkuun koko avaruutta ja sen planeettojen määrää.

      Poista
    2. Minä en oikein usko niihin "taivaalla lenteli punapääenkeli"-juttuihin. Katri-Helenaakin pidän mieleltään järkkyneenä, kun kertoo kuolleen poikansa kanssa käymistään tekstiviestittelyista. En missään nimessä sanoii kuitenkaan umpihulluksi, koska sellainen ei olisi nykyaikaista.

      Jos enkeliä ampuu ilmapyssyllä, joutuuko siitä vankilaan, mielisairaalaanvai saako ampumaseuran palkinnon?

      Poista
    3. En minäkään niihin usko, mutta en osaa kieltääkään suoralta kädeltä, koska ei minulla ole varmaa tietoa enkelien olemattomuudestakaan.

      Kenties voimme nimittää enkeliksi jonkun kokemaa ja näkemää henkihahmoa, jonka hän kokee hyväksi. Ei sen tarvitse oikeasti olla olemassa muille.

      Viimeksi luin suomalaisen naiselokuvaohjaajan kirjan hänen enkelikokemuksistaan: Kaija Juurikkala, joka on ohjannut mm. elokuvan Valo, joka perustuu Aleksanteri Ahola-Valon päiväkirjoihin.

      Poista
  17. Nöyryys intohimoni, oli Mika Waltarin tunnuslause, kirjailijana hallitsi ironian. Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka ajattelevat hallitsevansa elämää. Sellainen tilanne syntyy vain kun elämä hallitsee heitä ja kaikki on ihan jees tai bueno. Biafralaiselle ei aikanaan varmaan ikinä olisi tullut mieleen, nöyryyden olevan intohimo, enemmän olisi käytännön pakkoa tyrkyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän on nöyryyden vastakohta toisessa päässä akselia? Voisko se olla ylpeä?

      Poista
    2. Ei kyllä voi olla. Nöyryys on sitä että ihan oikeasti on ja elää realiteettien mukaan, ja ylpeys on sitä että voi olla ylpeä, niin no, kuten Kiven veljekset siittä mitä on ja siittä mistä elää ja missä on.

      Tässä olen enkä muuta voi, enkä muuta ole. Olen ja elän. Olen olemassa.

      Poista
    3. Tieteellisesti läpikäymissäni analyyseissa olen päätynyt 98 prosentin todennäköisyyteen sille, että nöyryyden vastakohta on joko kansallinen kokoomus tai keskustapuolue, elikkäs kepulit, kuten leikkisästi sanotaan.

      Poista
    4. Kysyin äsken tytttäreltäni, mikä hänen mielestään on nöyryyden vastakohta, ja hän vastasi: ylpeys, siis tuosta minun vastauksestani mitään tietämättä. Vaan mikähän se oikeasti on?

      Nöyryyshän ei ole häpeää eikä alistumista. On helpompi sanoa, mitä nöyryys ei ole kuin mitä se on, koska nöyryyteen liittyy niin paljon negatiivisia ennakkoluuloja..

      Poista
    5. Tykkään älämölöstää, mutta aina olen ymmärtänyt nöyryyden olevan ainoa mahdollisuus, jos aselliseen vastarintaan ei ryhdytä. Enkä usko sellaisestakaan hyötyä olevan. Sanoilla ei ole koskaan suurempia merkityksiä, ne ovat vain tuuleen huljutettu perse.Kirjoittajat rakastavat sanoja, ne ovat puristelemiaan finnejä, kuka sellaisesta ei tykkäisi, kun purskahtaa,

      Poista
    6. Nöyryyden vastakohta olkoon vaikka pöyhkeys.

      Kuoleman vastakohta ei ole elämä, vaan syntymä.

      Vastakohdan vastakohta on myötäeikoskaan, ja synonyymi vihtapian.

      Blogin vastakohta on glögi. (Kuten ehkä arvasittekin.)

      Poista
    7. Voisi se olla pöyhkeyskin. Vaan pöyhkeydessä on enemmän aktiviteettia kuin ylpeydessä, joka voi olla, Hilunkin sanoja lainatakseni, myös hyvä olotila, olla terveesti ylpeä kuin Jukolan pojat itsestään. Tällöin ylpeys olisi saman myönteisen asian vastakohta. (Ymmärtääköhän kukaan mitä yritän sanoa..)

      Eli positiiviseksi koetun asian vastakohdan ei tarvitse olla negatiivinen, vaan toisenlainen.

      Poista
  18. Ihan en Hilun ajatuksista catchannyt. Nöyryys ei tietenkään ole nykyaikaista eikä oikeaksi hyväksyttyä ajattelua. Pitää sanoa coolisti ihan mitä vaan paskaa. Kuten itse tykkään usein tehdä. Et taaska vaiskaan. Puhe on tärkeintä, kuka tollo pitäisi Alexis Stenvallin suurimpana saavutuksena eläimellisen murisemisen säestämää runkkausta? Minusta se oli kyllä aika tyylikästä, cooliksi missään nimessä sanoisi. Kyllä se oli hottia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivi oli tunteellisesti sekä älyllisesti totta.

      Poista
    2. Alexis Stenvallin, sen runkkarijuopon ja tärähtäneen, tunteminen lienee toinen asia, joka ei piinaa älyllisiä toimintoja.

      Poista
    3. Vielä ihmettelisin, jos sallitaan, mitä Alexis joutui elämässään, myöhemmin hoidoissaan, kestämään, että lopulta menetti koko elämänsä ymmärryksen ja kuoli niin nuorena. Miksi viisaat nerouden ymmärtäjät tulivat vasta ehkä joskus 50 vuotta kuolemansa jälkeen?

      Minulla olisi vastauskin, tiärä sitte kehtaisko kertoa. Kerron kuitenkin: ihmisillä on konservatiivinen paska, iso jööti, housuissaan, poikkeuksetta kaikkea uutta kammoavat.

      Nyt meidän on ihanan turvallista Stenvallista keskustella, enää ei Kruununhaasta hae tiukkaa viinaa, eikä kirkonmenojen aikaan mene tylysti kalaan, vaikka tapanormit sen kieltävät. Stenvall on turvallisesti kuollut, kehutaan nyt oikein kovasti!

      Poista
    4. Tunteellinen ja älyllinen rehellisyys on vaikeata, todella vaiketa. Silloin menettää, enimmäkseen. Olemme ihmisiä. Ihan kaikessa.

      Poista
    5. Onhan meillä lähempänäkin esimerkkejä taiteilijoista, vaikkapa Mukka ja Palsa, joita ei elinaikana osattu arvostaa tarpeeksi. Osa kyllä arvosti, mutta väärä osa.

      Kuvottavaa... tai sanotaan kuvaavaa on Pellon kunnankin yritys nyhtää nyt kunniaa Mukasta, josta hänen elinaikanaan yritettiin päästä eroon.

      Riku on kyllä jäljillä arvioissaan. Päättäjätkin ovat ihmisiä ja monet suuret ja pienet taiteilijat vaikeita ja sietämättömiä omahyväisiä paskiaisia.

      Mutta milloin Kiven arvostus alkoi nousta? Ainakin Eino Leino arvosti Kiveä jo opiskeluvuosinaan, ennen vuosisadan vaihdetta.

      Poista
    6. Ensimmäisen patsaaansa Kivi sai viisi vuotta kuolemansa jälkeen, vuonna 1877, runsaan yleisön läsnäollessa kansalta kerätyillä varoilla. Jotakin tämä jo kertoo tulevasta. Kivi sai muuten jo arkussa päähänsä runoilijan laakeriseppeleen, että kyllä hän oli suppean piirin kovasti kunnioittama runoilija.

      Ei ollut kai mitään jyrkkää taitekohtaa, vaan Kiven kunnioitus kasvoi vuosi vuodelta, ajan saatossa Nummisuutarien, Kullervon, runojen ja Veljesten myötä, Ahlqvistin arvioiden jäädessä omaan arvoonsa.

      Kivihän oli viimeisinä vuosinaan varsin tuottelias kirjailija. Kiven kotiseudun rakkaudellinen kuvaus nousi kansallismielisyyden symboliksi, kotomaamme koko kuva yhdisti lopulta köyhät ja rikkaat ja Kivestä tuli kansalliskirjailija, joka kelpasi hienoimpiinkin kulttuuripiireihin.

      Poista
    7. Riku on oikeassa, tuohon ja tähänkin aikaan sijoitettuna. Julma totuus.

      Nyt, jokainen suomenkielinen kirjailija elää Kiven tuotannolla. Tai Shakespeareen, sitä eit kyllä myönnetä - ei ikinä.

      Olen kyllä nyt aika inhottava tässä, mutta niinno ... enpäs sano yhtään mitään. Nytten.

      Poista
    8. PS Tuossa yllä on kommentissani väärä termi. Kansallismielisyydellä tarkoitan isänmaallisuutta, isänmaan rakkautta.

      Poista
  19. Varhaisilla kuolemilla tuppaa olemaan ihan lääketieteelliset selitykset. Vahvimpana syyoletuksena Kivellä pidetään nykyään kai borrelioosia.

    Eihän sitä syytä kukaan varmaksi tiedä, ellei sitten jokin haudasta kaivettu näytepala jotakin kertoisi. Heikko fyysinen terveys Kivellä kuitenkin oli lapsesta lähtien kaiken tiedetyn perusteella. Kyllä siinä sielukin murtuu, jos on sitten vielä pulaa ruoasta ja kärsimystä huonoista arvosteluista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahvimmat oletukset ovat vahvimpien oletuksia. Stenvall hyvin saattoi kuolla borrelioosiin, mutta sosiaalinen taustansa ja alkoholismi tekivät esityönsä moitteitta. Jälkidiagnosointi muuten tuskin koskaan on kovin tieteellistä, ainoastaan meidän jälkiviisaiden asenteista kertoo.

      Poista
    2. Totena kerrotaan sitäkin, että kun Kansallisteatterissa oli Nummisuutarien ensiesitys, ei ovimies päästänyt Kiveä sisään. Mikä lie humalainen rääsyläinen.

      Poista
    3. No jaa, en oikein osaa uskoa, että Kiven kuolinsyypuheessa olisi kyse jälkiviisastelusta. Jälkidiagnosoinnista kyllä.
      Ihmistä yksinkertaisesti kiinnostaa tällainenkin asia, jos on hiukankin taipuvainen historialliseen kiinnostukseen. Se on vähän sama asia kuin rikosta selvittäisi. Ei se tirkistelynhaluakaan ole. Salapoliisintyö on kiinnostavaa.

      Poista
    4. Kivelle oli kova kolaus se, kun muuan kauppias kysyi häneltä kouluaikoina kun hän asui kortteerissa vailla rahaa ja nälässä, että millaiset vanhemmat hänellä oikein on, kun antavat pojan kulkea tuommoisissa rääsyissä.

      Poista
    5. Onpas tuo nettikirjoittaja Riku Riemu ollut eilen riemukkaan riehakkalla päällä, oikein ihmetyttää tuollainen. Kiven luonnollisesti arvostan erittäin korkealle, se olisi kai sanomattakin selvä.

      Poista
    6. Riemut saavat myös riemuita, etenkin jouun aikaan. Kiveä voi oikeasti rakastaa, ei se ole mielikuvituksen puutetta ja nykykirjallisuuden tuntemattomuutta että saa Kivestä kiksejä. Ajattelen myös niin, että kun jonkun kirjailijan kirjasta tykkää, tulee automaattisesti uteliaaksi myös kirjailijan elämästä, persoonasta.

      Poista
  20. Eilen, Riku Riemu, tai oliko se toissapäivänä... selasin musiikkisuosikkejasi. Dave ”Isokynä” Lindholmin fani ainakin oot. Ok. Olin kiinnostunut sol/jazz/en-tiedä-mitä-genreä/klangia -musastasi.Jotkut ovat häkellyttävän hyviä...no, on niitäkin joita en tahdo kuulla toiste. (Vähempi kumminkin.)

    Ps. Niin, ja tämä minun asiani on: nyt en enää löydä musiikkisuosikkejasi!? Mihin vittuun ne hävisi?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kaikenlaista fiiliksien mukaan, tällä hetkellä RikuRiemun suosikkilista juutuubissa näyttää tältä.

      Aika herkästi minä tykkään, saattaa siellä toisinaan olla sellaisia, joihin itsekään en halua välttämättä neljäänkymmeneen vuoteen uudelleen palata.

      Rolf Henrik Lindholm on Suomen skliff ritskaard ja bob dylan!

      Poista
    2. Eli tuo suosikkilista muuttuu koko ajan, aina kun painaa tykkää-nappia niin sinne sujahtaa.

      Mutta hyvän parhaasta laitan esimerkiksi tämän Leadbellyn esityksen: Where Did You Sleep Last Night?.

      Nirvana-niminen yhtye teki myöhemmin kappaleesta tunnettumman, mutta kyllä tämä on sitä itseään. Valitettavasti stereo, ei alkuperäinen mono-esitys.

      Poista
    3. Tämä minun on vielä pakko laittaa. Sam Chatmon: How Long?

      Poista
    4. No minun on sitten pakko nokittaa tällä:

      http://www.youtube.com/watch?v=RiFsnK4mAaE

      Poista
    5. Suistoalueen Väinämöistä olen joskus aiemmin kuullut. Hämmentävää, mutta ehdottoman originellia. Aitoa.

      Poista
    6. Laitoin vimpeliläiselle tykkäyksen. Listani tokalta sivulta löysin hyvän version Pettyn Tommin Breakdownista, yleisö on hyvin mukana.

      Poista
  21. Kemppinen sanoo tänäisessä jutussaan: "Perinne jota jaksetaan pilkata elää ja voi hyvin." Puhe on joulusta.

    Kas kun en tätä itse keksinyt: "Ihminen jota jaksetaan pilkata, elää ja voi hyvin.

    Näinhän se menee. Kunpa vain muistaisi tämän aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista myös. Mitä parempaa teet, sitä enemmän tulee myös niitä, jotka eivät tykkää kun sellainen ottaa niitä päähän.

      Poista
    2. Hmm, tämä taitaa pelastaa päiväni.

      Vaan kaikkein paras olotila on se, jossa yksinkertaisesti ei välitä ympäristön pöhinästä. Tällä hetkellä minua ei taida enää liikuttaa se, vaikka joku vääntäisi meikäläisen valkoisen mustaksi tai päinvastoin. Ei se totisesti ole minulta pois, vaan kertoo vain vääntäjästä.

      Poista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Viisaus voitti. Ei mulla muuta. (Utelias olen, mutten jaksa googletella, joten olkoon.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arawn, ehdin juuri ja juuri lukea kommenttisi, eikä sitä olisi tarvinnut poistaa. Minusta se oli rehellinen kommentti, ei ilkeämielinen.

      IlIkeämielisyys on sitä, että haluaa tahallaan loukata, ja sellaista en kommentissasi aistinut. Puhuit kiertelemättä ja suoraan minulle kasvojen edessä. Arvostan sellaista, vaikka kommentin sisältö olisikin itselle kurja lukea.

      Poista