Kullattuja kupoleita

14.6. Satoi koko päivän. Munamarkkinat jäivät väliin, vaikka täälläpäin niissä pruukataan käydä. Maassa maan tavalla! Yksin mökillä, naapurini, ystäväni Martta ja Martti ovat palaamassa Laatokan - Äänisen-risteilyltä. Viimeksi he olivat Vietnamissa ja sitä ennen Malesiassa. Ja niiden välissä Kreikassa ja Italiassa. Minä kuljin mökin tiluksilla ja kuvasin kukkasia. Ja mietin, että olen aika yksin tässä isossa maailmassa. Säälin hieman itseäni, mutta en tuntenut myötätuntoa tällaista rajoittunutta persoonaa kohtaan. On aika kummallista, että tietää, mitä pitäisi tehdä ja millainen pitäisi olla, mutta ei vaan tee eikä ole. Mietin jopa autoa ajaessani, kun olin juuri ohittanut Laitilan Kukko -mainoksen - tiedättehän sen jumalattoman ison kultaisen tölkin, mainoksen joka rikkoo sääntöjä? Sen kyljestä on nyt poistettu markkinointinimi ja tilalle kirjoitettu Kippis - että mitä jos äiti tulee hakemaan minut jonnekin yläilmoihin kauniissa valkoisessa pilvessä. Arvatkaa mitä silloin tapahtui? Vannon, että tämä ei ole tarinaa. Musta naakka lensi kohti tuulilasia, väistämättä, niin että kauhistuin. Viime hetkellä se veti itsensä ylös kuin kauko-ohjattu ammus, ja välttyi osumasta autoon. Sen siitä saa, kun ajattelee hulluja. Minua näpäytetään yleensä aina, jos erehdyn johonkin rukouksen tapaiseen. Jos rukoilen hyvää kuvauskohdetta, vaikkapa kettua tai harvinaista eläintä, eteeni lähetetään lihava punainen maatiaiskissa - tästä olen kertonut ennenkin. Tai sitten enkelin sijaan musta naakka kuin Hitchcockin Linnuista. Pitäisiköhän erota kirkosta?

15.6. Naapurit ovat palanneet, eikä ole enää autio tunne yksin tällä metsäkulmalla. Kävin heidän luonaan juomassa hieman punaviiniä ja Valamon luostarissa valmistettua yrttilikööriä. Hytistiin terassilla, minulla paljaat nilkat puolisääreen, mutta villatakki kaulaan asti napitetttuna, naapurit verryttelypuvuissa. Venäläiset tarjoilijat eivät olleet osanneet sanaakaan suomea, mutta muuten matka menetteli, mitä nyt laiva keinui Äänisen aalloilla ja jopa Nevalla. Ruoka oli ollut hyvää, mutta aamiainen niukka. Kulttuuritarjonta oli ollut mahtavaa venäläisine musiikkeineen.

Muistan hyvin oman viimeisen Venäjän-matkani. Olin oman alani opettajien kanssa Pietarissa. On hassua, mutta parhaiten muistan Moskova-hotellin kylpyhuoneen tippuvan hanan ja kylmän veden, joka tuli lämpöputkesta. Ammeessa oli kolhuja, se oli niin kulunut, että esteettinen rappio oli lähellä. Muistan myös kilometriset käytävät punaisten seinien välissä ja pelottavat hissit. Ja me kävimme sentään Eremitaasissa ja näimme monia kullattuja kupoleita ja arvokkaita hautausmaita, joilla lepäsi sankareita, jonkinmaalaisia. Vieläkin voisin piirtää hotellin kuluneen kylpyammeen ja hanat, mutta en muista, montako kupolia Iisakin kirkossa oli, tai montako Tiepoloa Eremitaasissa. Eremitaasistakin parhaiten jäivät mieleen kullatut paksut kehykset ja kaikki se prameus.

(Valokuva Iines)