30.6.2015

Sinne putosi kuin hohtimet kaivoon


Ostin pallogrillin ainekset siitä yksinkertaisesta syystä, että pallogrilliä ei myydä valmiina. Osat olivat laatikossa, kukin laji sievästi omassa muovipussissaan. Ruuvit ja mutterit sekä mutterin mansetit yhdessä pussissa, etujalat yhdessä, takajalat toisessa (idioottivaraus), kupu yhdessä ja alaosa toisessa, muu sälä siellä ja täällä. Viimeksi kun kokosin pallogrillin, se sujui hyvin, paitsi että jokin kahva tai koukku jäi käteen. Nyt aion kertoa, miten tuo operaatio sujui ja jäikö kahva käteen.


Viisas kokoaja varaa työkalut valmiiksi, lajittelee ruuvit ja mutterit suuruusjärjestykseen, laskee ne ja viikkaa muovipussit siististi uuskäyttöön. Näin tapahtui. Taittelin myös monistetun ohjeen pöydälle, tarkistin ruuvivääntimen patteritehon, hain liiteristä isän vanhat rautahohtimet (vas.) ja vähän uudemmat tongit (oik.). Uskoakseni tulisin tarvitsemaan jompiakumpia, kenties molempia.


Tässä pohjaan on kiinnitetty ilmansäätöventtiili ruuvilla A, ja jalat on pujotettu tuppeen ja kierretty sisäpuolelta työnnettyyn ruuviin mansetteineen. On katsottu, että etujalat ja takajalat tulevat vierekkäin. Jätetty ruuuveihin kiristämisen varaa säätämistä varten. Työ sujuu kuin tanssi, ei voisi olla helpompaa. Seuraa takajalkojen pyörien ja alaritilän esilleotto. Jaloissa on kussakin reikä, ja ritilä tulee saada sopimaan reikiin, jotta se naulitsee jalkakehikon paikoilleen.


Voisiko mieskään ruuvata pyörää tiukemmin? Saan tuta tiukkuuden, kun joudun purkamaan ruuvauksen ja irrottamaan vastakiinnitetyt pyörät. Alaritilä nimittäin putoilee ja jalat leviävät kuin Leppäsen Aunella. Ritilä on pantava toisinpäin. Puran, käännän ja kiinnitän ritilän uudelleen ja ruuvaan pyörät tongeilla entistä tiukempaan. Voila! Nyt grillin nosto maahan ja kahvat kylkiin ja kupuun sekä kuvun tuuletusluukun ruuvaus!


Siinä se on! Kaksi ruuvia jäi yli ja muutama ruuvin mansetti. Kutsukaa minut kokoamaan, jos teillä on teknisiä ongelmia tällaisissa operaatioissa, joihin tunnen jopa viehtymystä. Hankalaa oli vain yhden mutterin vääntö ruuviin. Se jäi höllälle.

Ja se kahvakoukku. Se jäi taas käteen - siksi siis ne kaksi ruuviakin jäivät yli! Ei aavistustakaan, mihin se kuuluu ja mikä se on. Ohjeessa lukee sanatarkasti nimittäin näin: "Aseta hiiliritilä (4) grillin pohjaosaan (5). ripustuskoukku Aseta grillausritilä (3) grillin pohjaosaan (5). " Että ota siitä sitten selvää.



(Kuvat Iines)



134 kommenttia:

  1. Hieno kuvaus ja hienosti tehty homma! Pelästyin hieman kohtaa, jossa "kaksi ruuvia jäi yli", sillä ei näissä yleensä ole ylimääräisiä ruuveja ja osia. Vaan jostakin puuttuu ruuv ja toinenkin. Onneksi asia selvisi.

    Terminologiasta sen verran, ettei me miehet kutsuta ruuvin aluslevyä "mansetiksi", vaan prikaksi. Ja kuvassa näkyy todellakin olevan hohtimet, jotka ovat rautaa, jees, sekä linjapihdit, joita naiset ja tottumattomat kutsuvat tongiksikin.

    Saat täydet pisteet järjestelmällisyydestä, ohjeiden lukemisesta ja hienosta ruuvinvääntimestä. Black & Decker ja kaksi kättä, joista toinen jää peräti vapaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa sanoo: "me miehet".

      Kyllä se vaan on niin kuin sanotaan. On olemassa "me miehet" ja "me naiset". Me naiset vaan harvemmin vetoamme sukupuoleemme. Joku nainen voi naiseuttaan korostaa, mutta on myös miehekkäitä naisia.

      Miehet ovat usein voimakkaampia kuin naiset. Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi nainen ei kelpaisi papiksi kaikkien mielestä.
      Ja miksi jotkut ovat sitä mieltä, että nainen ei kelpaa kapellimestariksi. Kelpaisiko nainen "Taivaanisäksi"? Ei tietenkään, mutta "Taivaanäidiksi" hän ehkä kelpaisi. Miksi meillä ei ole TaivaanÄitiä?
      Jos kerran on TaivaanIsä ja Poika, miksi ei ole myös TaivaanÄitiä? Mutta onhan PyhäHenki. Toimiikohan se eräänlaisena Äitinä?
      Ei, ei tämä pilkkaa ole, en minä halua pilkata taivasasioita. Minusta jokainen saa pitää oman Jumalansa sellaisena kuin sen haluaa ymmärtää. Mutta saa sitä kai ihmetellä. Vai saako?

      Mut miksi kaikki eri uskontojen Jumalat ja niihin uskovat ihmiset aiheuttavat sotia?
      En ymmärrä.

      Tämä on nyt suuri hyppy maallisista työkaluista ylös taivaisiin.
      Mutta hyppiminen lisää terveyttä. Jokaisen pitäisi hypellä monta kertaa päivässä. Pelkkä istuminen ja makaaminen lyhentää elämää. Se on tämänpäivän mietelause.

      Poista
  2. Ohjeessa tuota "mansettia" kutsutaan aluslevyksi. Vaan hyvä tietää, että miesten kielellä se on prikka. Edelleen on hieman epäselvää, mikä on sen tarkoitus ja kummalle puolen ruuvia se tulee, esimerkiksi grillikuvun ulko- vai sisäpinnan puolelle, eli heti ruuvinnupin jälkeen vai myöhemmin peremmälle ruuvia.

    Tuo käteeni jäänyt kahva on suuri mysteeri. Missään ei ole kahta aukkoa, joka olisi jäänyt ilman ruuveja! Black and Decker on luojan lahja tumpelolle naisihmiselle. Ostin sen joskus kaihtimien pidikkeiden kiinnitystä varten. Kaikki on sen kanssa sujunut hyvin. Järjestelmällisyys vie tuommoisessa hommassa pitkälle. Joskus vain harmittaa epäselvästi suomennettu ohje.

    VastaaPoista
  3. Sellainen ei ole kokoamishomma eikä mikään, mistä ei jää ylimääräisiä osia. Ylimääräiset osat voi laskea puhtaaksi voitoksi. Tuosta jäi tosin melko vähän, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

    Tongeiksi minä aina ole tuollaisia sanonut ja sanon myös tämän jälkeen. Hohtimet toivat mieleeni muiston. Meillä oli kersana ollessani samanlaiset, varmaankin jonkun kyläsepän tekemät rouhauttimet. Ne olivat peruja isoäitini huushollista, ilmeisesti siis äitini isän vanhat. Me asuimme vanhassa puutalossa ja jotain niillä sen vintillä tein, kun nuo jäysteen tekijät, jäystäjät, putosivat seinän väliin. Sinne jäivät, en muista, kehtasinko asiasta kelleen kertoa.

    Minä en kokoamis- tai käyttöohjeita lue kuin äärimmäisessä hädässä. Kieltämättä sellainen noissa hommissa joskus kyllä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli että, hohtimet eivät tapauksessani pudonneet kaivoon, vaan vintiltä harvaeristeisen seinän väliin.

      Poista
    2. Ja ennen mainittu putkimies pudotti muinoin vasaransa meidän rantaan, veteen, rakentaessaan laituria. Muistuttaa siitä joskus vieläkin, joten sen on täytynyt olla harvinaisen hyvä vasara. Vasaraa ei siis koskaan löytynyt, vaikka vesi on kullankirkasta ja pohja kova.

      Poista
  4. Ruuvit ja prikat panin talteen ja kahva on näytillä grillin päällä. Ajattelin, että kysyn naapurin Martan Mieheltä, mikä se on. Yleensä hän tietää, tai ainakin luulee tietävänsä, vaikkei tiedäkään.

    Meillä oli joskus tässä blogissa puhetta siitä, mitkä oikein ovat hohtimet ja mitkä tongit. Jakoavaimen tiedän, ja semmoinenkin minulla on isän perua. Mutta siis käsitykseni mukaan nuo kuvan koukkuleukaiset ovat hohtimet ja ne uudenkarheat siinä oikealla tongit. Eihän se niinkään ole, että hohtimet eli tongit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeat termit kerroin jo: hohtimet ja linjapihdit.

      Poista
    2. Kyllä se kahvalta näyttää. Siinä kuvun päällä ei siis ole mitään reikiä?

      Poista
    3. Siis kuvussa ei ole reikiä, tutkin tarkkaan. Se voisi olla silloin kuvun ripustuskoukku, sillä kuumaa kupua on vaikea laskea mihinkään muuhun kuin maahan jalkojen nojalle. Aion kyllä vielä tutkailla grillin tatkkaan.

      Poista
  5. PS Sahoissakin on oltava tarkkana, niiden nimityksisä. Jiirisaha, oksasaha, halkosaha jne. Joka tapauksessa viime kesänä ostimme siskon kanssa väärän sahan, sellaisen pienen nätin tasaperäisen. Ei se nyt ihan peltisaha ollut, mutta sinnepäin. Lankkua sillä piti sahata. Kun missään marketissa ei enää ole palvelua.

    Katsoin juuri viikatetta ruohonniittoa varten. Oli semmoinen tytönhuitukka kassalla. Eihän se edes tiennyt, miten se neljänkympin terä kiinnitetään kolmenkympin varteen.

    VastaaPoista
  6. Jos tongeista olisi pakko tinkaista, väittäisin kuvan kalun olevan yleispihdit, siitä huolimatta, että tuollaiset on kaupallisissa kuvastoissa linjapihdeiksi nimetty.

    VastaaPoista
  7. Tuosta hohdin kuvasta tulee mieleeni kauan jo suunnitelmani projekti kuvata työttömiä työkaluja. Mutta en ole jaksanut työllistää itseäni sen tiimoilta. Ehkä loman jälkeen?

    Mutta hyviä grillaushetkiä.

    VastaaPoista
  8. Työkalut on monessa hyvä aihe. Käyttämättömät työkalut -teema kertoo myös jotain.

    Ja mikä ylipäänsä on työkalu? Kivikirveestä älylaitteeseen.

    Että linjapihdit . Ollapa sellaiset, joilla voisi pihteyttää linjansa mieleisikseen. Niin ja tongit on tongit, pihdit ei minun suuhuni käy paitsi hammaslääkärissä. Varokoon tunkemasta tonkeja suuhuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi jättää tänään tekemättä, minkä voit huomennakin jättää tekemättä.

      ELi aloitin kuvaamisen

      https://haapavaara.wordpress.com/2015/07/01/tyoton-tyokalu-osa-1/

      Poista
    2. Kävin kommentoimassa kaluasi. Wordpress vaan ei oikein tykkää minusta, on vaikea saada kommenttiaan hyväksytyksi. Johtunee siitä, että minulla on Wordpressissä kuvablogi Suomalainen kuvakirja, ollut joskus, ja se anelee niitä tunnuksia, enkä muista niitä nyt.

      Poista
    3. Tuli hyväksyttyä kommentti, että ei kait se nyt niin vaikeaa ollut?

      Kuvasin pari kalua jo lisää. Mutta en taida julkaista niitä vielä tänään.

      Poista
  9. Laajaa työkalu-, eli teinsanastoa en netistä löytänyt. Kaupalliset toimijat kaiketi termit tarpeidensa mukaan määrittelevät.

    Bahcoa, eli jakaria, kuuluvat jotkut sanovan pikkuvasaraksi.

    Asia ei kuulu millään muotoa tähän, mutta aikanaan varusmiesaikanani, kun purimme ja kokosimme venäläistä Sergei-tykkiä, niin tulin tietämään, että siinä on osa, joka on nimeltään vääntimen kääntimen säädin. Siitä, oliko osan nimennyt insinööri vai joku kapiukko, minulla ei ole tietoa. - Se täytyy sanoa, että onneksi kyseessä oli ryhmätyö, yksin minä en sitä rojun määrää olisi ikinä saanut läjään.

    VastaaPoista
  10. Nyt tulee semmoisia sanoja, ettei tiedä mitä kieltäkään ne ovat.

    Suomen kielen opinnäytetöissä on taatusti monikin kerännyt työkalujen nimiä ja käyttötarkoituksia, vanhoja ja uusia. Mielenkiintoinen aihelma! Kuka tuntee vanhoja maatalouskalujakaan? Sirppi ja vasara. Viikate, kärkö, hanko.Heinäharava on muuten kaunis vanha hevosen työkalu, sellaiset pyöreät rautahampaat ja metalli-istuin, rei'itetty, jottei isännen persus hikoa. Haluaisin sellaisen pihalleni krassien tukikehikoksi. Ja rekeen kehäkukkia. Ei vaan ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiseltään hauskin työkalun nimi on vinka.

      Poista
    2. Bahco on tietysti ruottia, semmoisia kun siellä tekevät, ja tuosta tein-sanasta en ole varma, onko se sana ollenkaan. Ristikoissa se ainakin joskus esiintyy, johdettu kai verbistä "tehdä".

      Vääntimen kääntimen säädin täytyy olla vääntävän kääntäjan säätämistä.

      Poista
    3. Vinka on puusepän ja remontoijan käyttämä puristin, kertoi G. Vänkä nimi, kuten prikkakin.

      Nämä työkalujen nimet ja vanhat työn nimet on muuten tarkoin kerätty yliopistojen arkistoihin. Minunkin piti joskus opintoja varten kulkea maalla jumalaton magnetofoni kainalossa keräämässä vakkasuomalaista taloudenpidon sanastoa naisten töistä. Tulivat pilkkumit ja petkelet listalle.

      Siskoni, joka on siis koko aikuisikänsä asunut SaksasSa, tuli kerran täällä kanssani huutokauppaan. Myyntiin tarjottiin kaunis vanha puuvartinen petkele ja siihen kuuluva puuvati, jossa salaattia pilkottiin petkeleellä. Siskoni huudahti kovahkolla äänellä, että hän tahtoo tuon pelkeleen.

      Poista
    4. Siis vääntimen kääntimen säädin luki tuolla ylempänä, ja siinpäs on insinöörikielen huippunimi! Kääntimen vääntimen säädin. Säätimen kääntimen väännin.

      Poista
    5. Petkeleen tunnen vähän isompana työkaluna, kuin keittiötyökaluna. Mutta oppia ikä kaikki.

      Poista
  11. Saksalaiselle asentajalle kun tarjoaa jakoavainta se heittää sen seinään. Tai päähäsi. Sellaista työkalua pakissa ei saa olla. Mutterit kiristetään tai löysätään kulloiseenkin mutteriin sopivalla avaimella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalaiselle asentajalle tarjotaan vaan tulitikkuja saatesanalla Rovaniemi.

      Poista
    2. Saksalaiset asentajat kuuluvat olevan osaavia. Helposti jakarilla mutterin kulmat pyöristää, minä sen tiedän.

      Poista
    3. Meillä oli täällä mökillä kerran kesällä saksalainen Hans. Hänen oli määrä hakata vähän klapeja hellan pesään. No Hanssi pamautti tuliterällä Fiskarsin halkaisukirveellä kenkänsä halki ja suoraan varpaaseen.

      Toinen saksalainen, siskon mies, taas teki minulle sahapukin. Voi että kaipaan vieläkin, sitä sahapukkia siis. Jos ottaisin tänne miehen, panisin hänet tekemään ensin taitonäytteen, sahapukin rakentamisen. Marketissa on tarjolla vain horjuvia metallipukkeja.

      Poista
    4. Vai kaivataan sitä sahaavia pukkeja?

      Otin tässä 210 valokuvaa. Eikä muuta kustannuksia siitä kuin että mitä elimistö söi miestä ja kameran patteri sähköä. Voi niitä vanhoja hyviä aikoja, kun moisen kuvamäärän hinnaksi olisi tullut varovasti arvioiden noin 250 euroa.

      Kyllä sitä on jotain hyvää, että emme ole impivaarassa ja 80-luvulla. Tosin, silloin noi kuvat olisivat varmaan käynjet kaupaksi?

      Poista
  12. Feisibuukissa oli kuva kaupan mainoksesta, jossa myynnissä oli LAMINAATINASEN
    NUSSETTI,
    hintaan 12,95.€ kpl.

    VastaaPoista
  13. Laminaatinasen nussetti? Nyt ei pala yksikään lamppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita sanoja kun pirstaloi hieman toisella tavalla. Minullakin meni hetki ihmetellessä.

      Poista
    2. Se täytyy sanoa, ettei laminaatin asennussettikään varsinaisesti suomenkieltä ole, vaan jonkinlaista luovaa ajattelettomuutta osoittavaa kauppakieltä.

      Poista
    3. Just! Konteksti puuttui, eli kyseessä oli siis kuitenkin työkaluliike tai -osasto. Tästä en ollut varma. Vaan yhtään en väitä, että se olisi auttanut. Vaikka ei kai FB:ssakaan vihjettä ollut.

      Poista
    4. Puolustaudunpa vielä yhdellä tärkeällä seikalla. Nimittäin painotin tuota sanahirviötä niin, että pääpainot olivat hahmottamieni yhdysosien ensi tavun päällä, kuten suomessa kuuluukin tehdä. Laminaati + nasen + erikseen tuleva nussetti. Ettäs tiedätte. Tämä johti harhaan.

      Poista
    5. Sehän tuossa niin metka on, kun siitä on hyvin vaikea ottaa selvää. Lisäksi se on tuollaista puolikieltä. Setin suomentaisin sarjaksi.

      Poista
    6. Sarja minnkiin mieleeni tulee, setti on aika kauhea sana, jotenkin halventavakin.

      Luulisi, että mainoksissakin on perusasia jakaa yhdyssanat eri riveille yhdysosien välistä, ja yhdysmerkkiä käyttäen. Tämä on jopa helppo asia kertoa liiketalouden opiskelijoille jo koulutuksessa, jos vain suomen kielen opetukselle on sijaa. Ai niin, kaikkihan osaavat suomea.

      Poista
  14. Kun viime aikoina olen ansaitusti puhunut niin paljon pahaa persuista niin täytynee lausua vähän myös vihruista. Haluavat muuttaa kaikki Helsingin sisääntulotiet "kaupunkibulevardeiksi". Suunnitelmissa vihreä kusi loiskuu Hyvinkäälle asti ja pidemmälle. Järki puuttuu, aatteen palo on kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmuksia kaareutumaan tien molemmin puolin ja talvisin valotaidesuihkeita. Kaistojen väliin ihania puisia kukkalaatikoita ja katajia. Eihän se mitään maksa. Ensin kaadetaan vanhat puut. Ja runsaasti pyörä- ja kävelykaistoja patikkamatkalaisille. Jollain ovat taas propellit pyörineet hatussa.

      Poista
    2. Kuten arvelinkin, tänään uutinen kertoi, että Manskun viereen rakennettavilta pyörähurjasteluteiltä rakennetaan rampit vihrulaisuuden pyhälle paikalle, Baanalle. Se on vanhan teollisuusraiteen paikalle rakennettu hartaus- ja katumusreitti, jonka alamäessä vihrulaiset käyvät vähintään kerran viikossa tekemässä katumusharjoituksen. Tekevät sen monen tonnin pyöräilyvaatetuksessa ja ties kuinka kalliilla vaihdepyörillä. Tarkoitus on siinä alamäessä yltää kahdeksankympin vauhtiin.

      Poista
    3. Minua haluttaisi tietää, miten vihreät nykyään puolustavat tuulivoimaa, kun on osoittautunut, että huolimatta "vihreydestään" energiantuottajana sen tuottama sähkö ei ole kokonaisuutena halpaa ja toiseksi ja tärkeimmäksi: tuulivoimalat tuhoavat luontoa, sekä kasvullisuutta että eläimistöä, vieläpä hyvin laajasti ja pitkällä tähtäimellä.

      Poista
  15. Minun työkalutuntemukseni pohjautuu vain 15-vuotiseen työskentelyyn korjaamoilla, konepajoilla, tehtaissa ja sahoilla. Ruotsissa alkoi äkkiä käyttää finsvenskaa niiden nimissä, huomasin.

    VastaaPoista
  16. Olin lapsena kiinnostuneempi isän puuhista kuin äidin. Ompelu ei kiinnostanut, ei mikään naisellinen taloustoimi. Isä harrasti puutöitä ja oli taitava käsistään. Hän teki mm. meille tytöille pienet jakkarat, joista minulla on yksi vieläkin. Siinä on viininpunaiset jalat, lakattua puuta, kiemuraiset, ja samanvärinen kalustesametti, jossa on kuviot kuin krimiturkissa. Hänellä oli höyläpenkki, todella muhkea - kunpa löytäisi sellaisen vaikka pihapöydäksi! Isä kehysti meille myös tauluja, ja niissäkin oli hienot kehykset, ja minulle isä rakensi kokonaisen kylän, pieniä puutaloja, jotka hän maalasi. Tutuksi tulivat taltat, joilla koverrettiin ja kairat ja porat ja maalit ja tärpätit. Vernissan hajusta tulee vieläkin lapsuus mieleen. Ja vernissattu ja lakattu monilokeroinen naulalaatikko minulla on vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Muistin juuri - en tiennyt muistavani tällaista, että leikin lapsena höyläpenkin ääressä hammaslääkäriä. Pyöritin erisuuruisilla poranterillä reikiä puuhun, ja täytin niitä sitten jollain tökötillä, ehkä muovailuvahalla. taputtelin virkkuukoululla julmasti potilaan paikan sileäksi ja sanoin sitten, että jaahas, täällä onkin vielä yksi reikä, täytyy porata lisää. Tongeilla vedin hampaan, jonkin asettamani tikun pois. Että oli niillä työkaluillla lapsellekin käyttöä..

      Niin hirveästi pelkäsin tuolloin hammaslääkäriä, että se tuli leikkiin mukaan. - Älä syö enää karkkia, sanoin lopuksi potilaalle, ihan samoin kuin kauhea oikea hammaslääkäri sanoi minulle.

      Poista
  17. Faija korjasi lähes mitä tahansa, työkseenkin asensi ja korjasi. Minusta vähän oudosti, vain yksi meistä lapsista on innostunut moiseen. Hän osaa hommat auton moottoriremonteista talonkorjauksiin, ja on intohimoinen sellaiseen, aina on jotain rakentelemassa. Oli sellainen ihan lapsesta asti.

    Meistä muista ei sellaista liiemmin ole havaittavissa ja minä, etenkin ikää myöten, tunnen jopa suurta vastenmielisyyttä kaikkeen rakentaja-ranemaiseen työskentelyyn. Välttelen jos kykenen ja miksen kykenisi. Helvetissä korjataan tauotta jotakin auton moottoritilasta ulkoilmapakkasella.

    Toisaalta sisarusparvemme rakentaja-rane on ainoa meistä, joka koskaan ei ole nostanut yli sataa kiloa penkistä. Minä nostin nuorena yli kaksi kertaa oman painoni verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! minulla on vain puolen kilon punnukset, joita nostelen silloin tällöin pitääkseni niskan ja hartiat rentoina. Painavat nekin!

      Poista
    2. Minulla on kotona käsipainot, joiden painoja saa vaihdella. Painavimmillaan kaiketi yli kahdenkymmenen kilon per tsipale. Hyvin harvoin viitsin ja isoimmilla en sitäkään vähää.

      Poista
    3. Joskus 70-80-lukujen taitteessa salilla kävi ehkä viisikymppinen mies. Ylipainoa hänellä oli, häntä katsellessa ei saattanut arvata, että oli vahva. Maastavedossa teki aivan hurjia tuloksia. Kerran hän meni lääkärille valittamaan jotain selkävaivojaan ja salilla sitten hieman nauraen ihmetteli saamiaan neuvoja. Lääkäri oli kehottanut vahvistamaan selkää jollain kevyellä punttiharjoituksella.

      Poista
    4. Muskelimikothan ovat lihavan näköisiä. Tämä Mentulakin on varsinainen lihavuori.

      Nuoret tytötkin ovat nykyään varsinaisia puntinnostajia, fitnesskiihkoilijoita, kasvattavat lihasta ja mieluiten kai persettä - anteeksi karkeuteni, minusta homma nyt vain on sitä. Kuntoilu on hyväksi kaikille, minullekin tekisi eetvarttia salilla käynti, mutta oman perseen kasvattaminen on minusta vain ja ainoastaan aivotonta. Mahdatteko te miehet tykätä fitness-naisista noin niin kuin yleisellä tasolla? Älkää kuitenkaan hurskastelko silmien kauneudesta, jos tähän jotakin haluatte sanoa

      Poista
    5. Sisäinen kauneus on naisessa parasta. On vain vaikea välillä päästä sisälle.

      Poista
    6. Kun näkisi vaan sen sisäisen kauneuden perässä hinkuvan mieshenkilön. On nähty niin monta kertaa, että mies kuolaa vallan muiden ja hyvinkin konkreettisten asioitten perään. - tuli tunne, että sais missinkin, laulaa muuankin mies radiossa. Tunnettuahan on, että ATM:t haaveilevat persvakoineen ja pussittavine verkkareineen malleista ja misseistä - naisen ylin ilmentymä.

      Poista
    7. Pari päivää sitten uutisissa oli juttu, jossa haastateltiin evoluutiopsykologia, joka selitti, että miehet katsovat naisen vyötäröä ja rintoja vaistomaisesti arvioidakseen tämän hedelmällisyyttä: isot tissit ja takapuoli ja kapea, läskitön vyötärö ovat lisääntymisnäkökulmasta kiinnostavia. Järkeenkäypää, mutta tämän selityksen mukaanhan rinnoissa ja pakaroissa pitäisi olla rasvaa, ei lihasta.

      Fitnessurheilua olen harrastanut parin vuoden ajan nostelemalla orgaanista painoa: aloitin noin kolmesta kilosta, useita sarjoja päivässä, ja siitä vähitellen lisää reiluun kymmeneen kiloon saakka, jolloin päivittäisiä harjoituskertoja tarvittiinkin jo vähemmän. Menetelmän ansiosta nirunarukäsivarsiini kehittyivät ihan kunnon lihakset. Treenaan tietysti vieläkin jonkin verran pitääkseni niitä yllä.

      Takapuolta kasvatan vain nettin kirjoittelemalla ja pullaa syömällä.

      Poista
    8. Kolmen kilon painot, johan nyt jotakin!

      Minua fysioterapeutti kielsi hankkimasta kiloa painavampia, ja hän suositteli puolen kilon painoja säännölliseen niska-hartiajumppasarjaan, johon sain häneltä kirjalliset ohjeet havaintokuvin. Hän korosti, että liikaa ei saa tehdä näilläkään.

      Mutta siis minulla oli niska kipeä ja hartiat jumissa, ja se aiheutti hömelöä oloa ja huimausta. Nykyään harrastan enemmän venyttelyä ja keppijumppaa, ja koen ne itselleni parhaaksi. Sauvakävely on myös mieluista, ja pyrin tekemään lenkin kolme kertaa viikossa.

      Poista
    9. No yksi niitä onneksi vain oli: kahta en olisi varmaan kerralla jaksanutkaan... Iines, jätit lukematta sanan "orgaanista". Kunhan hassuttelen: oikeita painoja en ole koskaan nostellut, vaikka olisi kai syytä. Minullakin on usein niska kipeä ja hartiat kroonisesti jumissa.

      Poista
    10. Schnur, yleensä katseeni liukuu yli tämäntyyppisten vierassanojen. Olen ikäni sisäistänyt ja sisäistyttänyt, että kielitaituri käyttää suomalaisia sananvastineita yhtä sujuvasti kuin vierasperäisiä. Mihinkäs karvoistaan pääsee. Minä jopa vihaan diskursseja!

      Sitäpaitsi tuo "orgaanisen" käyttö vaikkapa "luomun" sijasta ei ole lukijalle yhtä selvää kuin luomu. Englannin kielessähän ei ole erikseen "luomua", vaan siellä käytetään käsittääkseni vain tuota "organicia" .

      Niin tai näin, tosissani luulin ja hieman ihmettelinkin fitnessiäsi. Nyt ihmettelen itseäni, kun en rekisteröinyt kuvauksesi merkitystä. - Hauska kuvaus se oli.

      Poista
    11. Ehkäpä syyllistyin perusteettomaan itsekehuun, kun nuoruuteni uljaista päivistä puhuin ja melkein vihjaisin samanlainen vielä olevani. On sieltä jonkinlainen pohjakunto säilynyt. Niin tosissani en silloin nuorenakaan ottanut, että hormoneita olisin käyttänyt. Surullisia, niin surullisia tarinoita tiedän niiden seurauksista, olen niitä nähnyt ja sellaisia ihmisiä tuntenut. Ihmiset, jotka näyttävät "supermegahoteilta" ja ehkäpä vielä saarnaavat "terveelllisistä elämäntavoista", saattavat olla horjahdusta paitsi haudan monttua. J

      Schwarzeneggerillä oli fyffeä korjauttaa "synnynnäinen sydänvikansa", mutta "kuntosalin kovimmalla jätkällä", tuskin on, - eihän se helevetin lihakasa pysty edes tekemään töitä, kun on massakausi- tai vaihtoehtoisesti on dieetillä - ja pitää keskittyä olennaiseen.

      Poista
    12. Saa sitä itseään kehuakin, vaihteeksi. Enkä minä sitä edes kehuskeluna pitänyt, sillä nuorilla miehillä on tapana kohentaa lihaksiaankin - aika tavallinen asia. Minulla oli kerran ystävä, jolla oli monenlaista lihasten venytysvehjettä, ja taisipa miekkonen olla tilannut jonkin pilleripurkinkin. Jalkapalloakin hän pelasi ja vei meikäläisen puoliväkisin kiekkomatsiin. Koetin lähteä ensimmäisellä erätauolla pois, kun luulin, että ottelu päättyi ja se oli siinä.

      Poista
    13. Iines, samaa mieltä vierassanoista ja niiden vastineista, tyylillisesti ja muutenkin. Joissain tapauksissa vain tuntuu, että liikutaan harmaalla alueella sen suhteen, kumpi valinta on tekstissä ymmärrettävämpi tai muuten asiayhteyteen sopivampi. Aika pitkälti sohin sanoja omaan tekstiini fiilispohjalta (eikä varmasti aina osu ihan nappiin).

      Vierassanoja enemmän minua taitaa nyppiä vieraiden rakenteiden ja ilmaisujen käyttö. Vierassana vain pönöttää tekstissä kohteliaana turistina, tekemättä mitään, kun taas nämä katalat lauseopilliset alienit teeskentelevät olevansa suomea ja pesiytyvät kieleen paljon sitkeämmin, ja joukkoraiskaavat sen saamatta lopulta edes kielilautakunnan tuomiota. Ei sovi minun kielitajuuni!

      Poista
    14. Lauseopillisia rakenteita on vaikea kitkeä, koska ne istuvat tavallaan näkymättömästi tekstissä. Johonkin aikaan ruotsin kielen sanajärjestys tunki suomen kieleen, mutta aikojen kuluessa kielen omat rakenteet ovat tehneet siitä selvää. Tällöin tuli myös paljon käytännöllisiä vierassanoja, jotka ovat sulautuneet kieleen niin, ettei niitä ensi katsomalta huomaa vierassanoiksi: kahvi, luumu, neilikka.

      Konteksti ratkaiseekin vierassanan käytön. Perusohjehan on se, että vierassanan paikka on ammattikielessä, asiantuntijakielessä ja sen mukaan, millainen kohderyhmä tekstillä tai puheella on. Muussa yhteydessä kannattaa käyttää suomenkielistä vastinetta, ei kuitenkaan idioottimaisen sokeasti, sillä vierassanoissa on paljon yleisesti tunnettuja.

      Tuo orgaaninen ei kuulu yleisimpiin vierassanoihin, vaan useimmille se vain liittyy kemiallisen perusmerkityksen kohdalle, ei siis eloperäiseen tai luomuun.

      Poista
  18. PS työkalujen nimityksistä länkytin, koska muistin rakentaja-rane pikkubroidini minua jo joskus menneisyydessä sanasta "tongit" ojentaneen. Tongit mitkä tongit!

    VastaaPoista
  19. Kommunismia muistuttava kansantribunaali, stalinistisen kaltainen kansan oikeuskomissio, kun viime aikoina on Kemmpistä parjannut, niin laitan tähän lainauksen viimeisimmästä bloggauksestaan. Hyvä, suorastaan nerokas kiteytys:"vankiloissa istuvista yhdeksän kymmenestä on väärässä laitoksessa ja yksi kymmenestä on ihmisiä, joita ei saisi enää koskaan päästää vapaaksi – mutta kumpaakaan ei laki salli.



    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Late Johanssonia ei ikinä saa päästää vapaaksi. Ei, vaikka se Tolvana (vai oliko se Tolvanen?) rikoskomisario luuli, että narsisminsa parani amfetamiinin käytön lopettamisella. Janne Ranisen oikeus tavata lapsiaan koskaan, on törkeää. Janne on syyllistynyt kahteen palkkamurhaan, joissa ampui uhriaan lähietäisyydeltä päähän.

      Poista
    2. Komissio, huihai! Minusta Kemppinen on ansainnut arvostelunsa. Tuo lainaamasi Kemppisen lausahdus on hyvä, ja allekirjoitan tietämykseni ja tuntoni valossa sen. 

      Jään vain miettimään, mitä ne muut laitokset sitten olisivat. Hoitoa? Luonnehäiriöistä ei hoito paranna, koska häneltä puuttuu sairaudentunto - vika on aina muissa ja usein yhteiskunnassa. 

      Onnellinen lapsuus ja turvalliset vanhemmat ovat paras lääke rikollisuutta vastaan. Tasapainoinen ja onnellisuuttakin kokeva ihminen kai harvoin tekee vakavia rikoksia? - Niin ja onnellista kotia ei rahalla saa.

      Poista
    3. Kemppinen on täysillä ansainnut kaiken sen kritiikin, jonka eräistä viimeaikaisista bloggauksistaan sai, olivathan sanomansa kansan oikeustajuajien mielestä täysin vääriä ja luultavasti myös hirttotuomiota ja sitä edeltävää julkista häpäisyä vaativia.

      Poista
    4. Äläs nyt liioittele, Riku. Oikeustaju täyttyy monella jo siinä, kun saa itse kertoa, miten asia on. Kemppinen erehtyi raskaasti väittäessään istuvaa ministeriä idiootiksi. Samallahan Kemppinen halveksi vapaata demokratiaa ja äänestäjiä. Jos tulkitsee hänen tekstiään, tuomiovaltaa eivät saa arvostella muut kuin sitä käyttävät oikeusoppineet itse.

      Poista
    5. Turvallisuus on tietysti yksi lapsuuden ja myöhemmänkin elämän tärkeimmistä perustoista. Laitoksista en tiedä kuin lastenkodin ja armeijan, niissä olen ollut. Rikolliseksi en kuitenkaan koskaan meinaa ruveta. Komisarion poika joutui linnaan, kun nuorena miehenä, hyvin kauan aikaa sitten, sen otin kiinni murrosta.

      Poista
    6. Tuomiovaltaa saa ja pitää arvostella, mutta minun oikeustajuni ei totta totisesti ole mikään kansan oikeustaju, kun en edes ymmärrä, mitä sellainen tarkottaisi.

      Poista
    7. Kansanedustaja puhuu äänestäjiensä ja usein sidosryhmänsä suulla. Tämä on kansanvaltaa. Sitä ei ole siis yksin ns. vasemmiston toverivalta.

      Poista
    8. Aina välillä pohdiskelen asioiden ristiriitaisuuksia. Perussuomalaisten ääni tuntuu edelleen olevan jonkinlainen unohdetun kansan ja herrojen syrjimän kansan osan surkeaa mouruntaa, vaikka puolue on mukana käyttämässä maamme ylintä toimeenpanovaltaa. Valtaa, jota voisi väittää ylimmäksi maassamme olevaksi.

      Semmoistakin joskus Halosen aikaan pohdin, kuinka presidentin asemasta, maamme suurimmasta statuksesta, ihan rehellisesti voisi olla muka jonkinlainen "heikko-osaisten" ääni. Presidenttihän on kaikkein korkeimmalla kukkulalla ja lakeijat työntävät pullamössöä ammollaan olevaan suuhunsa.

      Poista
    9. Kansanedustajia ei pidä sekoittaa ministereihin, vaikka ministerit yleensä, eivät aina, ovat kansanedustajia.

      Maamme huonoin hallitus ei muuten ollut se edellinen, vaikka siitä jonkinlainen hokema on tullutkin. Huonommista tulee mieleeni esimerkiksi kekkosen runnoma Martti Miettusen hätätilahallitus vuodelta 1975. Yhä edelleen elää ajatus, että se perustettiin, koska kekkonen huolestui maamme 60. 000 ihmisen työttömydestä. Historoitsijat ovat kuitenkin moneen kertaan todistaneet, että kyse oli vanhuuden lahon presidentin keinoista saada Virolainen ja Karjalainen pois kaikkein pyhimmän, presidentiviran, kilvoittelusta. Työttömyys hallituksen aikana senkun lisääntyi, mutta ei se ketään kiinnostanut.

      Poista
    10. Huonompi oli myös lyhytaikainen Mari Kiviniemen surkuhupaisa hallitus, joka syntyi, kun Matti Vanhanen vetäytyi päämisteriydestä joko kipeän jalan tai erilaisten epäselvyyksien vuoksi.

      Poista
    11. Kyllä minä uskon, Riku, että aatteen sisin säilyy ihmisessä vallankin keskellä. Esimerkiksi Halonen on ollut hyvä presidentti siinä suhteessa, tinkimätön omissa ideologioissaan, ja on myös saattanut ne julki vallan keskiössäkin ollessaan. Sulka Muumimamman hattuun, minä pidin hänestä.

      Toki valta myös paljolti turmelee ja saattaa nostaa ihmisen ahneimman puolen esiin. Oikeastaan uskon aika paljonkin tällaiseen ilmiöön. Haloseenkin saattoi tulla piirun verran kovuutta, mutta hänhän sai hieman halveksittuna naisena tottua terästäytymään.

      Poista
    12. Minusta Anneli Jäätteenmäki on ollut ketkuin pääministeri. Ja Juhantalo ketkuin ministeri.

      Poista
    13. Kiukkuisin olin Esko Ahon ja Iiro Viinasen hallinnolle. Nämä panivat minut polvilleen veronkorotuksineen. Melkein puolet palkasta meni verotukseen, kansankynttilä-yksinhuoltajalla. Jotain oli silloin pahasti pielessä.

      Poista
  20. Eikös mulle nyt mitään hyviä ja myönteisiä ajatuksia tu mieleen? - Tulee toki: yksi on se, kun johtajat pruukaavat uskotella itselleen, että heillä on luontaista auktoriteettia, jolla ei ole aseman kanssa mitään tekemistä.

    Toinen on tietysti uutinen siitä, kun ent. pääministeri Stubbin twiittailuja tarkasteltiin ja päädyttiin loputulemaan, jonka mukaan niiden sisältö oli:

    1. Jossakin on innostava ilmapiiri, hyvä energia, pöhinää, liikettä.

    2. Jollakulla on innostava suhtautuminen, hyvä energia, pöhinää, liikettä.

    3. Joku esitti hyvän pointin.

    4. Minä. Minä yksin, minä muiden kanssa, minä. Aina suu leveässä hymyssä.

    5. Joku on kyyninen, hän ei suhtaudu innostuneesti, hän ei halua olla meidän kanssamme, hänen pointtinsa ei ole hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa minäkin osaisin esittää joskus hyvän pointin. Tulisi teihin vähän pöhinää ja melkein yhtä hyviä pointteja.

      Poista
    2. Pointteja ja pöhinää, Stubbin ja Soinin silkkipukujen kahinaa!

      Poista
  21. Minä taas sorruin politiikan puheen synkkään mustaan aukkoon. Jonkinlaisena anteeksipyytönä linkkaan Heimo Haiton, upeaa paremman virtuoosin, ja myös ihanan valeiden kertojan, esittämän, Adagion, joka sanotun mukaan ei ole Albinonin säveltämä. Tallenne ei ole erityisen korkealaatuinen, äänitys lienee yhdellä mikrofonilla tai resonoivalla tulitikkuaskilla tehty.

    Sibeliuksen yhen humoreskin olisi laittanut hänen esittämänään, mutta perillinen taisi alkaa tekemään fyffeä ja sen juutuubista poisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonhan niitä on, mutta Heimo Haitto kertoi elämäkerrassaan, kuinka lähti kävelemään suoraan erämaahan kun miljonääriperheen tytär, hänen vaimonsa, ilmoitti eroavansa. Ryhtyi romanttiseksi kiertolaiseksi, elikkäs mitä ilmeisemmin spurguksi. Muut tiedot kertovat hänen palanneen Suomeen ja olleen täällä kaksi vuotta naimisissa ennen ameriikan hobo-vuosiaan.

      Poista
    2. Hyvä on, saitte ylipuhuttua. Linkkaan vielä lyhyen pätkän Toivo Särkän ohjaamasta elokuvasta. Siinä Heimo pitää Brahmsista.

      Poista
    3. Adagio on itkettävän ihana. Kuuntelen sitä aina välillä. Se on ylimaallisen kaunis, ihan kuin pala taivasta olisi tullut maan päälle. Näin on joissain muissakin sävellyksissä. Aika menettää merkityksensä, vuosisatojen takainen ihminen on tuntenut samoin. Jokin ikuisuus-momentti.

      Poista
    4. Lennon-vainaan working class hero saa minut aina herkäksi. Sen sanat ovat parasta, mitä populäärimusiikista olen löytänyt.

      Poista
    5. Hmmm, vai herkäksi. Olisin melkein voinut arvata herkistymiskappalevalintasi, jos olisin ennalta pohtinut.

      Poista
    6. Höh, kirjoitin tähän yöllä kommentin, jota Blogger ei kuitenkaan antanut laittaa tähän, joten laitoin muualle, ja nyt koko kommentti on kadonnut. (Toivottavasti siinä ei sentään ollut mitään epäsopivaa?) Ei siinä muuta ollut kuin tuosta Brahmsista: Unkarilaisen tanssin nro 5 soidessa on vaikea olla näkemättä Chaplinia hääräämässä parranajovehkeineen asiakkaansa ympärillä. Särkän elokuvaa en ole nähnyt, mutta kohtaus näyttää hienolta.

      Poista
    7. Minäkin tuon parturikohtauksen muistin. Vanhassa elokuvateatteri Areenassa Diktaattorin aikanaan näin, samoin kuin parhaimman näkemäni elokuvan, Nykyajan.

      Poista
    8. Höh, sanon minäkin, sillä minä luin sen kommentin aamulla, kun vastailin joihinkin kommentteihin. Muistan sen tuosta Chaplinista.

      Tarkistin Bloggerin roskapostisuotimen, jonne kadonneet kommentit joskus menevät. Nyt ei ole aikoihin mennyt yhtäkään. Eikä siellä sinunkaan kommentttiasi nyt ollut

      Älkäät hyvät ihmiset epäilkö minua kommenttienne poistosta, jos näin käy Bloggerissa vastakin. Minulle juuri mikään ei ole "sopimatonta" - käsite ei kuulu ajatus- eikä käyttäytymismalleihini. Jos poistan, varoitan etukäteen tai kerron syyn poistoon, ja se syy on kyllä aina perusteltu.

      Poista
    9. Chaplin on aivan loistava. Muttei tämän toisenkaan suuren koomikon parturikohtaus jää paljon huonommaksi.

      Poista
    10. Iines, muistin noista parturijutuista Roy Anderssonin elokuvan "Sinä elävä", siinäkin oli huvittava parturikohtaus, mutta myös jakso psykiatrista, jonka tilitys sopisi hyvin sinne edellisen postauksen masennuskeskustelun jatkeeksi. (Aihe on kiinnostava ja mietin sitä edelleen, mutta en juuri nyt saa aikaan kunnollista kommenttia edes Buranan ja kahvin voimalla.)

      Poista
    11. Schnur, nyt en malta, kahvia pikkutunneilla!? Jos itse juon kahvia iltakuuden jälkeen, en nuku ennen kukonlaulua. Niin voimakkaasti kofeiini minua virkistää. En tarkoita tätä arvosteluksi, sillä ihmisillä on erilaisia elämänrytmejä.

      Parturikuvista tykkään myös kuvataiteesa. Blogissani on ainakin pari kolme. Muualla maailmassahan miehet pistäytyivät ehtimiseen partureissa parranajossakin, ja parturit olivat luonnollinen osa palvelu- ja kaupunkikulttuuria, toisin kuin meillä. Näitten ympärille kehittyi omanlaisensa miehinen ilmapiiri, joka heijastuu teoksista ja elokuvista.

      Poista
    12. No ei minullakaan ole jatkuvasti tapana myöhään illalla ja yöllä kahvitella. En vain iltapäivän kuluessa aina muista tai malta, ja jos koetan sinnitellä seuraavaan aamukahviin saakka, saan helposti päänsäryn. Lisäksi ilman kahvia aivoni menevät nopeasti offline-tilaan ja jumitun paikoilleni, jos yritän tehdä jotain keskittymistä vaativaa tietokoneella. Yleensä sellaiseen on nykyään parhaiten aikaa juuri öisin. Enkä muutenkaan menisi nukkumaan kuin yhden kahden jälkeen, mikä käy vielä jotenkin päinsä, kun ei tarvitse herätä kukonlaulun aikaan (mikä ei tarkoita, että nukkuisin puolillepäivin, vaikka luontainen taipumus siihen onkin).

      Niin, ja harvoin keitän kahvia enää yöllä, ellei siihen ole jokin tärkeä syy: muuten juon pannuun jäänyttä vanhaa kahvia tai sitten keitän teetä.

      Poista
    13. Itse juon kahvia siis aivan liikaa, aamulla joskus pannun tyhjäksi, pikkuhiljaa muutaman tunnin aikana, ja sitten iltapäivällä kolmen neljän aikaan vielä pari mukillista.

      Kahvi tosiaan estää päänsärkyä. Muistan, että kun tätä puhesairauttani tutkittiin, minulta otettiin selkäydinpunktiokin. Siitä voi seurata aivan hirvittävä päänsärky, jolloin ihmiselle laitetaan ns. veripaikka. Sen säryn voi välttää makuulla ollen, muutaman tunnin, ja vahvaa kahvia juoden. - Näin tein, eikä ongelmia tullut.

      Poista

  22. Työkalu-terveiset täältäkin. Täällä (eteläisessä Suomessa) oli tänään hellerajanrikkojaiset, 32 astetta Celsiusta. Kolme mittaria, jotka kaikki näyttivät eri lukemaa, katsoin digimittarista (pohjoisen puoleisen ikkunan takana).

    Työkaluista hohtimet ja tongit minullekin tuttuja nimiä ja samannäköisiä kuin kuvassa.

    Tämän päivän ihmeasia: sain kuin sainkin pitkän yrityksen jälkeen yhdistettyä PC:lle valmistetun lasertulostimen iMaciin. Pahinta toimessa oli se, kun iMac hylki eikä tunnistanut tulostimen latauslevyä, jossa ohjain ja opaskirja sijaitsivat. Sain kauan etsiä netistä sopivaa ohjainta. Mutta sit se löytyi. Nyt se toimii. Mikä ilo!

    Opettavainen ja hauska tuo Iineksen pääkirjoitusl. Yhdessä kohti nauratti (se, missä oli viittaus Pohjantähteen). - Tämän kirjoitin tähän loppuun sillä viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja lopussa kiitos seisoo!

    VastaaPoista
  23. Minun ainoa ulkolämpömittarini putosi eilen maahan, niin vanha ja hapertunut se oli, merituulen syömä. Nyt en tiedä, mitä lämpötila on, mutta netin mukaan se on täällä noin 19. Ihana aamun viileys. Olen lähdössä paikalliseen Saleen katsomaan, josko sieltä saisi ulkolämpömittareita. Tarvitsen myös palovaroittimiin uudet patterit. Ja mansikoita, joita hieman laskutaidoton tyttö myy kaupan ulkopuolella. Viime vuonna ei osannut antaa kympistä takaisin, nyt antoi sujuvasti.

    Linnunpoikaset tekevät lentoharjoituksia ja törmäilevät mökin ikkunoihin. Yksi rastaanpoikanen lentää oksalta oksalle töksähdellen ja pitää kauheaa kapellia. Heitin sille eilen kaikki pilalliset mansikat. Niitä oli paljon. Erehdyin ostamaan kaupungista törkeän vanhoja mansikoita, joiden päälle oli siroteltu uudempia.

    VastaaPoista
  24. Minä luin Seura-lehdestä jutun Matti Putkosesta. Oikein ihailin, miten rohkeasti päärryytteli, melkein kuin miehet. Sitä vain haluaisin joltain tietävältä kysyä, että miksi hän käyttää titteliä "työmies"? - Wikipediasta asia ei selvinnyt, sen tiedoista muodostuva cv oli kuin vihervasurin unelma.

    Masalle annan tästä hyvän iskulauseen käyttöönsä ihan ilmaiseksi. En minä sitä edes ole keksinyt.

    "Minä rakastan työntekoa, koskaan en väsy sitä katselemaan!"
    - Työmies ilman filtteriä


    PS Miten olisi "työmiehelle" titteli "putkomies"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedian tietojen mukaan putkomiehen tuottavan työn ura kesti 31-vuotiaaksi asti, sen jälkeen ryhtyi teknisten ja erityisten järjestöpäälliköksi. Huh, huh, äijähän ehti paiskia arbeittia yli kymmenen vuotta! - Vilpitön kunnoitukseni.

      Poista
    2. Vilkaisin Wikipediaa, mies kun on minulle täysin tuntematon. Ydinvoiman kannattaja, raiskauksesta tuomitu - rangaistuksena muuten jälleen kerran ehdollista ja mitätön 10 000 euron korvaus. Kemppinen taitaisi jälleen olla samaa mieltä tuomiosta.

      Tänään muuan suomalaisnainen kirjoitti HS:ssa, että hänet raiskattiin Espanjassa. Kun sikäläinen tuomio tuli, se oli neljä vuotta ehdotonta vankilaa. Suomessa on todella oudot tuomiot, joissa ajatellaan vain tuomitun päästämistä mahdollisimman vähällä. Uhrista meillä ei ole niin väliä, etenkään jos hän on nainen, joka on luvattomasti otettu käyttöön. Olemme tässä vähän kuin muslimit.

      - Siis omituinen raiskari tämä Putkonen, ay-johtaja.

      Poista
    3. Mitälie äijästä on tullut myöhemmin.

      Poista
    4. Minä haluaisin nähdä putkomiehen kirjahyllyn, sen perusteella osaisin häntä omasta mielestäni tulkita. Lainkaan en usko, että siellä olisi 70-luvulla Kanarian saarilta tuotu rihkamapatsas ja vanha tyhjä konjakkipullo, saati sitten Sun Tsun taisteluopas, puhumattakaan Goebbelsin päiväkirjoista. - Ettei vain olisi Dale Garnegien klassikko "miten saa menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa" ja Valittujen palojen "suuri nikkarointikirja".

      Poista
    5. Maailmassa on niin paljon selvittämättömiä asioita. Kirjoittaako Putko kaikki ne hellyttävän kömpelöt lauseet, joita Soini ulospäästelee? Ne, joissa on yritetty tavoitella Veikko Vennamon lennokkuutta, mutta herättävät vain myötähäpeää tai kummastusta.

      Poista
    6. Joskus minua kieltämättä hävettää, kun maamme herrapuoluetta, perussuomalaisia, arvostelen. Enhän tunne itseäni riittävän arvokkaksi edes heidän frakkejaan tai smokkejaan riittävästi ihailemaan, tai nappanahkakenkiään kiilloittamaan.

      Poista
    7. Minua taas alkavat vähitellen harmittaa kepulaisten aloitteet. Esimerkiksi nämä sivistyssupistukset eli koulutusvähennykset ovat, Riku, keskustavetoisia. Ja jos ollaan tarkkoja, samansuuntaisia supistuksia esittivät sosiaalidemokraatit Krista Kiurun aloitteesta. Toisin sanoen leikkauslistan anti on osaksi perua vanhan demari-kokoomus-vasemmisto-vihreä-hallituksen symbioosista - uusi hallitus lähinnä toteuttaa demarimeinaamiset.

      Sipilään voidaan viitata myös suoraan mökkiveron korotusaikeesta. 40 prosentin korotus lienee huimin korotus veroissa missään koskaan. Itsekin maksan jo nyt yli 250 euroa veroa tästä remonttikypsästä mökkeröstä ja saunasta, jonne ei tule vettä eikä sähköä eikä ole varustettu edes huussilla ja jonka ylläpitoon ei tuhat euroa vuodessa taida riittää. Päätaloon tulee vesi, jota en pysty juomaan, koska se on väliin ruskeaa - värjäsi mm. naapurin emännän uudet valkoiset farkut laikukkaiksi. Ja sähkö saattaa katketa, jos käyttää yhtaikaa pölynimuria ja lämpöpuhallinta.

      Luksusmökkejä on lähinnä muutamalla huippurikkaalla, täällä en tiedä yhtäkään, vaikka tämä on merenrantakunta, jonka väkiluku kaksinkertaistuu kesäisin. Pääosassa mökkejä asuu eläkeläisiä, joilla ei ole huippueläkkeitä. Jälkipolvi ei ole mökistä kiinnostunut, käyvät valmiilla silloin tällöin.

      Jos eläkeläisille tulee 40 prosentin korotus, kaikilla ei ole varaa enää hoitaa mieltään ja terveyttään omilla mökeillä. Kun otetaan huomioon vielä kymppitonninkin jätevesiaseman rakentaminen näitten mökkeröisten takapihalle, ollaan jo siinä tilanteessa, että eläkeläiset ajetaan mökeiltään. Väitän, että tämä kepulinja nostattaa kansanterveysmenoja, kun eläkeläiset terveellisen uinnin ja ulkoilmapuuhastelun sijaan ajetaan ulos mökkeröisistään. Kiitos Sipilä ja kepu!

      Poista
    8. Huomautan, että pölynimuri ei ole luksusmallia, vaan ikivanha käytöstä poistettu puoliviallinen. Lämpöpuhallin on 30 vuotta vanha.

      Poista
    9. RIKU, minä rakastan Sinua, kun et enää vihaa minua, vaikka äänestinkin viimeksi persuja (syy: halusin nähdä, mitä tapahtuu; en kuulu persuihin enkä muihinkaan lahkoihin, mutta koetan henkeni uhalla löytää jotain hyvää niistä. joita ja´haukutaan. Ei se aina onnistu.)

      "Minä rakastan työntekoa, koskaan en väsy sitä katselemaan!"
      - Työmies ilman filtteriä

      En tunne kuuluvani "putkomiehiin", mutta "putkonainen" olen, sillä minusta on hauskaa katsella toisten töitä, vaikka itse laiska olenkin.

      Poista
    10. Iines, minä rakastan Sinuakin, kun osaat koota grillin. Minä en saa pullonkorkkia auki, ilman apua.

      Poista
    11. En minä Liisu sinua ole vihannut siitä, että äänestit perussuomalaisia, tai mistään muustakaan syystä. Demokratiaan kuuluu, että saa itse päättää ketä äänestää.

      Poista
    12. Muista kuitenkin Liisu, että minulle jäi kahva käteen, eli ihan putkeen ei mennyt. Yksi ihminen, ystäväni mies, tosin taisi ratkaista sen, mihin kahva kuuluu: se kiinnitetään kädensijan ruuveihin kuvun sisäpuolelle. Se tosin jäi arvoitukseksi, mihin kupu tulee ripustaa. Kuuman grillin kylkeenkö? Sehän voi kaataa grillin?

      Poista
    13. Iines, maailma on arvoituksia täynnä! Se tekee elämästä mielenkiintoisen ja pohtimisen arvoisen.

      Poista
    14. Kyllä, Liisu! Minulla on paljon arvoituksia. Yksi on vanha huutokaupasta huudettu kaksijalkainen - muhkurajalat - pöytä, sekatyyliä, mutta asiaankuuluvin kruusingein. Tällaisten pöytien paksuihin kiemurajalkoihin on joskus kätketty aarteita vihollisilta. Tässäkin pöydässä on kummassakin jalassa reiät, joihin on kiinnitetty puupala päälle. Luionnollisin selitys on, että puussa on ollut oksankohta, joka on haluttu peittää sileällä puupalasella. Minä tietysti kuvittelen, että pöydänjaloissa on aarre sisällä. Vielä en ole siis kovertanut liimattua (?) palaa pois.

      Sitten on muutama muinaislöydös, joista on hauska kuvitella vaikka mitä. Rautasolki, ruostunut ja jonkinlainen keraaminen pala, keltaista massaa, molemmat maasta löytyneet, toinen entisen tunkion alta, toinen ikivanhan maantien reunasta.

      Poista
  25. Tässä nykyisessä uuden hallituksen hallitsemassa yhteiskunnassa, kun minuakin uhkaa työttömyys, niin haluaisin jättää tässä avoimen työhakemuksen.

    Täten haluasin mitä ystävällisimmin ja nöyrimmin hakea puoletukien mahdollistaman persupalatsin wc:n hoitajan, mielellään sen ylemmän palkkaluokan, virkaa. Olen kovin työteliäs, kultaiset tai platinaiset hanat, sekä albasteripöntöt sitoudun kiilloittamaan tunnon tarkasti niin, etteivät niissä koskaan pitempiä aikoja näy mitkään kamalat persujen tai isompienkaan perseiden tuotteet. Isoimmankaan persuherran takapuolta en silti suostu pyyhkimään, kuin painepesurilla kolmen metrin päästä ja kaasunaamari päässä.

    yst. vast. palkk.tarjouksineen Riku Riemu sähköpost.

    Sähköpostiin otsikkoon tunnus: "sinä, joka olet aina ollut yksityisellä puolella töissä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisiko mieluummin hakea ay-johtajien kengänkiillottajan paikkaa? Saihan Rinteen puolisokin ay-liikkeeltä vaalitukea peräti 27 000 euroa, joten kyllä sieltä rahaa taitaa paremmin löytyä.

      Poista
    2. Tyypillistä Risto Reipasta taas.
      Se olisi hyvä, jos joskus voitaisiin puhua asioista asijoina ilman, että kenenkään tarvitsee tehdä niistä henkilökohtaisen tai narsistisen itsetunnon ongelmia .

      Mutta temari on temari , vaikka voissa paistaisi.

      Joonas

      Poista
    3. Kiitos viestistäsi, Joonas, mutta tuonhan sinä olet kertonut jo monta kertaa. - Eikö perussuomalaiset sinun mielestäsi ole herrapuolue?

      Poista
    4. Kuules nyt Joonas, mussukka, ei se niin mene attä asijat otetaan asijoina ja että temari on aina temari. Rikulla nyt vaan on aggression projisiointiprobleema, ja syntipukiksi on asettunut tulilinjoilla muutenkin sijaiseva persupuolue. Antaa miehen höyrytä, hyvä siitä tulee.

      Poista
    5. Riku, nyt sinä olit tuhma, kun et suostu pyyhkimään edes persujen takapuolia! (mutta ei se haittaa). Minulla on sellainen perusaate, että jokaisen pitäisi edes yrittää hoitaa omat asiansa itse!

      Poista
    6. Ei ole mitään aggression projisointi- tai sublimaatioprobleemaa. Mielenkiinnolla olen seurannut joitain keskusteluita, kun persujen äärilaidan äänestäjät ovat raivostuneet siitä, kuinka Soini heidät petti. Mutta Soinille eivät pärjää, osaamattomia kun ovat, - hän ymmärsi saattaa hallitusohjelmaan päätöksen lainmuutoksesta, jolla puoluetuet jäävät emopuolueeseen jos hajoaminen tapahtuu.

      Poista
    7. Soini on kieltämättä ikään kuin piiloutunut nyt jonnekin tavoittamattomiin. Ulkoministerin pesti antaa kansalle vaikutelman, että mies on ulkomailla saarnaamassa ilosanomaa.

      Poista
    8. Aika jännittävää on seurata, tarvitseeko Soini enää puolueensa äärilaitaa. Minusta ei, kannatuspohjaa on riittävästi muualta. Valta on makiaa herkkua.

      Poista
    9. Luulen, että tarvitsee kipeästikin, sillä nyt saadut äänet saattavat hyvinkin olla protestiääniä, kuten Liisunkin taisi tavallaan olla. Ne kyllä haihtuvat, mikäli muut puolueet, esim. demarit petraavat. Minäkin odotan demareitten uutta tulemista, mutta pahoin pelkään, että en tule tukemaan Rinteen kaltaista ay-äijäpolitiikkaa. Rinteen tulisi nyt hoksata, että lukeneet fiksut naiset ovat tuuliajolla, vene on karannut. Vasemmisto ei voi tehdä yksin miesduunaripolitiikkaa, sillä miehet tienaavat vähän koulutettuinakin paremmin kuin fiksut tutkinnolla varustautuneet naiset. Se ei voi olla oikein!. Matalapalkkanaiset muodostavat armeijan, joka jyrää Rinteen ja hakee paikkaansa.

      Poista
    10. Eli myönnät ay-politiikan olevan ehdottoman tärkeää, mutta haluaisit sen painottuvan nykyistä enemmän naisten hyväksi?

      Poista
    11. Ei tässä mitään pussinperää nyt ole. Ay-politiikka on tietysti tärkeää, mutta ei se perinteinen äijäpolitiikka. Sen pitää muuttua tyystin, niin että työn raskauskriteerit arvioidaan kokonaan toiselta pohjalta kuin nyt. Lapiotyöitähän eivät miehetkään kauheasti enää tee.

      Näyttäkää minulle työ, jossa mies kaivaa pistolapiolla kuopan tai kaataa kirveellä puun! Väitän, että sairaanhoitajan ja opettajan työ vaativat enemmän paukkuja kuin putkimiehen tai paperimiehen työ. Kirjastonhoitaja tekee vaativampaa työtä kuin sivupinkoja tai käämijä.

      Poista
    12. Sahalla saa sen puun paremmin nurin, vastaa muuan mökin poika täältä Torronsuon tienoilta. Pokasahalla olen muutaman kaatanut, mutta moottorisahalla se sujuu ketterämmin.

      Pysyykö moottorisaha kirjastonhoitsun kätösissä? Ne painavat helposti viisi kiloa.

      Mutta mitä itse asiaan tulee, niin olet tietysti oikeassa. Vaikka on niitä vielä muutamia ammatteja, joissa tehdään oikeaa ruumiillista työtä, muurarius vaikkapa.

      Poista
    13. Kirves tuli Myrskyluodon Maijasta, jonka uusintalähetyksiä katselin Teemalta. Siinä tehtiin kirveellä töitä, mm. rakennettiin talo.

      Moottorisaha ei ole pahan kallis, mutta en ryhdy opettelemaan sen käyttöä työn raskauden takia - pitää olla lisäksi tottunut. Eli onhan metsurin työ fyysisesti raskasta ja vaarallista, ja sen täytyy näkyä palkassa. Toisaalta miehellä on luonnostaan fyysistä voimaa enemmän kuin naisella.

      Poista
  26. Onnittelut uudesta pallogrillistä! Jos minulla ei olisi tiedossa innokasta tekijää tai en onnistuisi ostamaan koottua mallikappaletta, kauppaan jäisi koko hökötys. Tuollainen menisi niin pahasti mukavuusalueeni yli, että en jaksaisi ottaa sitä edes kasvuhaasteena.

    Harmittaa oikein, kun tuo anonyymikommentointi on niin vaikeaa. En uskalla kirjautua gmailiin, koska kerran jo kävi niin, että olin olevinani tässä meilissä ja ONNEKSI tein ennen julkaise-napin painamista esikatselun, nimittäin siinä komeili hienosti oma nimeni, siis se, joka on "oikeassa" sähköpostissani.

    Viime kesän lopulta saakka olen kulkenut bussilla hieman pidempää työmatkaa ja koska sain käytetyn Lumian siskoltani (puhelin on kuulemma ihan perseestä, koska siinä ei ole etukameraa, siskontytön vähän aikaa käyttämä siis), matkat sujuvat nopsaan luuri kädessä. Useamman kerran olen yrittänyt kirjoittaa anonyymikommenttia, mutta ne -tanan lihat / kakut hyppivät lopussa siihen malliin, että hermo menee, kun ei vaan onnistu. Pystyisiköhän sitä jotenkin muuttamaan, koska joissakin blogeissa sitä liha / kakku -kohtaa ei tule vaan ihan vaan ruksittamisen jälkeen tulee vihreä merkki ja voi painaa julkaise -kohdasta?

    Loma alkoi, kyllä kelpaa! :) Tapsa, jos törmätään lähipäivinä Hakaniemen kulmilla, niin käy helmasta kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kuunkuiske onnitteluista, hyväksi on grilli osoittautunut. Kärtsämakkara tuoksuu kesäillassa ja aina myös jotain makoisan mureata lihaa. Hiiligrilli on ainoa oikea grillaamusväline meikäläiselle, kaasugrillituotteissa ei ole samaa pistämätöntä makua.

      Kauheaa, jos kommenttiin putkahtaisikin oikea nimi. Minulla on pari kolmekin gmailia, kahdessa ikivanhassa on keksitty nimi juuri tuon putkahtamispelon vuoksi, yhdessä on oikea nimi, koska sillä operoin julkisesti, mm. nettikaupanteossa. Mikä estäisi sinuakin ottamasta yhtä anonyymiä gmailia, johon keksit henkilötiedot? Ei se laitonta ole, ellei käytä mailia rikoksentekoon tai muuhun sabotointiin.

      Arvaapas, montako yritystä olen tehnyt poistaakseni tuon hirvittävän kommenttikerberoksen blogistani. Se ei reagoi asetusten muutoksiin mitenkään, koska minulla todellakaan ei ole kruksia siinä Näytä sananvahvistus -kohdassa. Olen jopa suunnitellut aloittavani uuden blogin, Iines kolmososan tämän vuoksi. Kenties sen teenkin.

      Poista
    2. PS Tapsa taitaa olla mökillään heinänkorsi hampaitten välissä..

      Poista
    3. Mökillä olen, mutta lähdössä kohta kaupunkiin asioille.

      Eli minkä värinen se hameesi on, Kuiskutar, etten vaan tartu väärästä ja saa korvilleni?

      Poista
  27. Minusta Riku paljastaa mitä hän ajattelee siivoojista. Varmaa hän siivoaa oman wc:n .

    Tässä maassa siivoojat ovat näkymän porukka , he eivät paljon julkisuudesssa huutele.
    Mutta jos siivoustyöt jäävät tekemättä, niin kyllä Riku on ensimmäisenä valittamassa.

    Joonas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi minä siivoojista valittaisin? 80-luvun lopulla tein lisähommina ison teollisuushallin siivousta ehkä vuoden ajan. Vessat eivät hommaan kuuluneet, likaista se silti oli. Paitsi minun jälkeeni hallin lattia kiilsi kuin kekkosen kalju.

      Poista
    2. Minä olen hyvä siivoaja. Olen siivonnut kerran vessan ja vessanpöntön paljain käsin ilman harjaa tai rättiä. Kyseessä oli pakkotilanne. Yövyin asunnossa, jossa ei ollut ainuttakaan huonekalua eikä edes vessapaperia. Huddingessa.

      Poista
    3. Mikä yst. pyyd. huomioim. työhakemuksessani!

      Poista
    4. Siivoaminen on erittäin tärkeää. Kunnioitan niitä, jotka jaksavat siivota. Minulta se kyllä sujuu, mutta myönnän, että inhoan sitä. Se on turhauttavaa. Just kun on siivonnut hiki niskassa, tulee joku ja alkaa sotkea. En kestä sitä.

      Kunnioitan siivoojia siinä määrin, että en uskalla kutsua heitä kotiini. Se tietäisi sitä, että minun pitäisi siivota ennen sellaisen ammatti-ihmisen tuloa, kaikki paikat. Ja sittenkin menisi kaikki paikat sekaisin. Mitään ei löytyisi mistään. Sillä kaiken kaaokselta näyttävän ulkokuoren alla sijaitsee tarkka esineiden ja paperien järjestys. Jokaisella on paikkansa. Taivaantähdilläkin. Joku voisi sekoittaa koko järjestelmän.

      Poista
    5. Kyllä, Riku, tuo on suositus. Tarvittaessa upotan käteni paskaan, kirjaimellisesti.

      Rakastan järjestystä, Liisu, mutta en siivoamista. Imurointi on jopa vastenmielistä, koska se käy jopa selän päälle, ja yläkerta ja alakerta erikseen ei ole imuroijan unelmakohde.

      Siskollani Saksassa on aina käynyt siivooja, vaikka hän on itsekin kova siivoamaan. Hänellä käy myös puutarhuri, vaikka rakastaa itsekin puutarhatöitä ja tekee niitä kaiken aikaa. Saksassa palvelusten ostaminen on tavallista, eikä se ole vaurauden merkki edes. Maahanmuuttajat näitä palveluja tekevät, enkä ymmärrä, mitä pahaa on palkata heitä, kun he itse tahtovat ja saavat siitä hyvän palkan. Heitä kohdellaan perheissä käsittääkseni hyvin, ja jopa ystävyyssuhteita syntyy. Saksassa on maahanmuuttajia aivan toisenlaiset määrät kuin meillä.

      Poista
    6. Kyllä, kyllä, mutta minä ajattelin suositusta omaan hakemukseeni. Ehdit oman kommenttisi laittaa väliin.

      Poista
    7. Ohoh. Nyt kun katson kommentteja, huomaan, että ajatus sopii mainiosti kumpaankin kommenttiin. Minua ajatus omasta CV:stäni huvitti aika lailla.

      Poista