7.7. Kaupungissa pyykillä. Naapurini Ludmila toi kesäkuun aikana postilaatikostani poimimansa mainosjakelut ja ilmaislehdet, oli ystävällisesti kiinnittänyt laatikkooni tarran Ei mainoksia. Suurin osa naapureista viettää kesää kotosalla kaupungissa, autot ovat katoksessa kuin talvisaikaan. Matkojakaan niin moni ei tee kuin päältä katsoen luulisi. Kysyin Ludmilalta, matkustaako hän lomallaan Pietariin. - Ei matkusta, ei jaksa, kun talvella joutuu työssä niin paljon matkustelemaan.
Miksi runsas matkustelu katsotaan hyväksi ja oikeaksi elämiseksi? Miksi pitää mennä, jotta muka elää, miksi elämässä pitää olla menoa ja vauhtia? Miksi jokin pitää nähdä itse sen sijaan, että saisi siitä enemmän tietoa kirjoista ja internetistä, katsomalla elävää kuvaa? Mikä itseisarvo se on, että on omin silmin nähnyt Mona Lisan tai uittanut liikavarvastaan Firenzen suihkulähteissä tai istunut Eiffel-tornin kahvilassa voisarvea mutustaen baskeri päässä. Tai haistellut Toscanan ilmaa? Miksi se minä pitää lykätä joka paikkaan?
Miksi on tärkeää tutustua alkukantaisiin asujiin? Mitä uutta saa siitä, että menee kauas jumalan seljän taa ja posmottaa siellä jonkun hampaattoman paimenen kanssa keskustelua vuohen elämästä? Mitä lisäarvoa se tuo elämään, että siirtää ruhonsa uuteen paikkaan ja operoi sieltä käsin? Muuttaako se maailmaa yhtään paremmaksi paikaksi, että lentoturismi lisääntyy kaiken aikaa, rahtilaivat täyttyvät nuukista matkailijoista, jotka pomppivat miehistön tiellä köysikasoihin sotkeutuen ja kysyen, milloin oikein lähdetään?
Vain tyhmä tai tietämätön ihminen avartuu matkustelemalla, sillä tieto ja elämykset ovat jo kansien välissä ja selluloidinauhoilla ja valovirtakuitukaapeleissa. Eikö olisi monin verroin suuremmat mahdollisuudet saada laajaa tietämystä ja elämyspohjaa tätä kautta, keskittymällä eikä hikoilemalla muiden turistien kanssa vessajonossa Niagaran putouksilla tai Taj Mahalin turistikojun edessä ostamassa kahtakymmentä huonosti kuvattua postikorttia kateellisille ystäville ja sukulaisille lähetettäväksi?
Minulla on Eremitaasista kirja, ja olen lisäksi käynyt siellä itse. Kirjasta muistan kauniit kuvat, joiden ääressä olen viettänyt tovin jos toisenkin, itse Eremitaasista muistan parhaiten käytävien päissä nuokkuvat mummot ja huoneitten välkkeiset ja prameat samettiseinät. Muistan lisäksi ihmetelleeni Tiepolon taulua, en sen sisältöä tai aihetta, vaan sitä, miten taulun pinta-ala voi olla niin suuri.
Sivuelämykset ovat aina kiinnittäneet huomioni, ja matkan anneista kaikki muu paitsi itse matkan kohde ja sen päänähtävyys on ollut merkitsevintä. Tässä mielessä toki voisikin mennä johonkin. Kun vaan keksisi, minne.
Unohdit yhden tärkeän syyn matkusteluun: Suomen ilmaston. Kun kylmän ja pimeän talven värjöttelee karvat korvilla, jo yksi viikko etelän lämmössä virkistää mieltä ja sielua.
VastaaPoistaNythän olemme jo pitkällä heinäkuuta ja oikeita kesäpäiviä on ollut kolme. Ilmaston piti lämmetä, mutta sepä vain tuulistuu.
Muuten olen monessa seikassa samaa mieltä. Vaikka on siinä tietysti oma ansionsa siinäkin, että näkee jonkun paikan tai seudun omin silmin, kokee sen. Matkailu myös avartaa huomaamaan, kuinka hyvin meillä suomalaisilla on kuitenkin asiat tällä hetkellä. Ja että me suomalaiset olemme kaikesta höpötyksestä huolimatta hyvin yhtenäinen ryhmä, jonka kannattaa pitää puolensa.
PS. Jokohan se Kuunkuiske on Hakiksen torilla helmoineen?
Lähdin maanantaina ja palasinkin jo! Mekko jäi laukkuun, kun ei ollut oikein hamekelejä. Se olisi ollut sellainen mustavalkoinen, pallokuvioinen. Kerran vedin sen päälleni tässä suvella ja tuli vähän Marilyn-fiilis, kun tuuli löysi tiensä helman alle.
PoistaEn minä ole matkustuskielteinen, vaikka äkkinäinen niin voi luulla. Tykkään itsekin talvella viikon pikalomasta auringossa, niin pimeää täällä on kaamosaikaan. Yhteen aikaan reissasinkin etelän lämmössä, ja välillä kylpylöisssä hemmotteluhoidoissa, ja sitten ns. kulttuurireissuilla idässä päin, naapurissa. Kaikki talvella, kesällä Suomesta ei kannata lähteä minnekään, niin ainutlaatuista täällä on jo yksin kesän valo. Enkä minä ole erilainen matkalla. Muutkin matkalla kohdatut ovat aina olleet tavallisia ihmisiä. Varsinaista uutta oppii yhtä lailla, kun avaa suunsa Suomessa vaikka kaupan kassajonossa.
VastaaPoistaPikemmin vastustan sitä ajatusta, että matkustaminen on "elämistä", meno menemisenkin vuoksi. On hirveä kiire ja koohotus nähdä uusia paikkoja tai käydä jossain lähettelemässä postikortteja kotiinjääville. Kun kysytään, mitä kuuluu, vastauksena on luettelo viimeisimmistä matkakohteista. Ei kiinnosta pätkääkään kenenkään reissut ja lomakuvat ja kokemukset. Luoja niistä minua varjele! Kaikkein pahinta on, kun osut seurueeseen, jossa joku muukin on ollut samassa kohteessa kuin toinen. Hohhoijaa.
Epäilyltä en ole välttynyt, että matkustaminenkin on joillekin suorittamista. Lehdistä saa joskus lukea ihmisistä, jotka pyrkivät saamaan käytyjen maiden luetteloonsa mahdollisimman monta maata. Ehkä käsittämättömimmillään sellainen oli, kun julkkiskirjailijalla joskus 80-luvulla oli jonkun toisen kanssa kilpailu käydyistä maista. Ymmärsin, että heille riitti, kun oli lentokentällä käynyt.
VastaaPoistaSenhän pitäisi olla itsestään selvää, että "paikallisiin kulttuureihin" paikan päällä "tutustuminen" estää syvällisen ymmärtämisen, tai ainakin häiritsee sitä vakavasti. Älämölöä, mölinää ja hälinää on liian paljon.
Siitä minä olen onnellinen, että nyt vissiin ovat jo kaikki sellaiset kuolleet, jotka kertoivat telkkarin matkailuohjelmissa, kuinka ryyppäsivät, söivät tai lässyttivät Papa Hemingwayn kanssa samassa baarissa. Booooring!
Jos Edgar Rice Burroughs olisi matkustellut, sanotaanko nyt vaikka Marsissa tai viidakossa, niin hänen kirjoistaan ei kukaan olisi koskaan kuullut. Niistä olisi tullut tylsiä kuin yleisradion kakkoskanavan ohjelmisto.
VastaaPoistaSamaa koskee tietysti kotoista Simo Penttiläämme, jonka ei tiedetä poistuneen lehden toimituksesta koskaan.
Kävi Simo Penttilä välillä nakkikioskissa syömässä nakkimakkaran. Mutta ei tosiaan sen kauempana, lehtitalosta. - Kotona häntä odotti pitkä ja kapea yhdenmaattava sänky. Mikäs kiire hänellä sinne?
PoistaPs. Karmee kiroilemaan se oli, niin nää puhuu jotka hänet tunsivat. Joka toinen sana oli perkele helvetti tai saatana. Siksi se niin jumalattoman kauniisti kirjoittikin. kaikesta. (Leijui muissa sfääreissä. Kuin Uuden Suomen käytävillä.)
Televisiosta minä olen joskus nähnyt ohjelmia safarimatkoilta. Ihmisiä kuskataan jonkun kuorma-auton tai maastoauton lavalla kaameassa pölyssä ja epäilemättä aivan kestämättömässä helteestä. Siten niitä ihmisiä haastatellaan ja naamat muka innosta lloistaen kertovat, kuinka näkivät leijonia jossain kaukana ruohikon laidassa. Tai ainakin ne muistuttivat leijonia, aivan varma niistä ei voi olla. Nykyaiakana tietysti voivat vastata myös, etteivät tiedä vielä mitä näkivät, eivät ole ehtineet kaikkia ottamiaan tuhattaviittäsataa kännykkäkuvaa katsoa. "Yhessä näkyy ihan selvästi joku iso elukka!"
VastaaPoistaJoskus mietin, miksi joku pari tai miksei yksityinen ihminenkin tuntee niin suurta tarvetta jatkuvasti matkustaa, useita kertoja vuodessa. Olisiko liian epäluuloista miettiä, onko suhteessa tai elämässä kaikki kunnossa, jos paikallaanolo tuntuu vaikealta? Jollakin tavalla yhdistän alituisen liikkeellelähdön pakenemiseen, elämän tai onnen etsimiseen. Ikään kuin se olisi jossain muualla, löydettävissä.
VastaaPoistaMinun matkustusunelmani liittyy hiljaiseen matkantekoon, ensinnäkin maata pitkin, mielellään junassa. On kiinnostavaa katsoa, miten maisema muuttuu, mitä kauemmaksi edetään.
VastaaPoistaHaluan myön aina päästä perille johonkin, johon asettua, selkä seinää vasten istumaan ja katselemaan, ajattelemaan ja nauttimaan. Pelkkä matkanteko on rasittavan stressaavaa alituisine ärsykkeineen.
Minun on vaikea ymmärtää mitä mieltä on kyyhöttää lentokoneessa kellon ympäri jonnekin thaimaahan tai kaukoitään. Sama aurinkohan paistaa välimerelle ja kanarialle. Jos tarkkaan muistelen niin omilla matkoillani mukavinta on ollut lukea jotain puiston penkillä tai ulkokahvilassa. Nähtävyydet olen kokenut aika toissijaisesti.
VastaaPoistaTämä on taivahan totta! Thaimaa nyt vain on muotikohde, kun Kanaria ei riitä ja Kreikka on nähty. Kaukoitäkin alkaa olla jo normikamaa, jossa jokajanne on käynyt.
PoistaMitähän tulee näiden jälkeen?
Hiljainen kokeminen on minullekin mieleen. Nähtävyydet ovat rasittavia, poispilattuja.
Olen lukenut kirjoja urheista naisista, jotka ovat hankkineet talon vaikkapa Unkarista Varpalogin kylästä (Maija Asunta-Johnson) tai Italiasta (Eija Wagner) ja asettuneet sinne asumaan kyläläisten keskelle. Tämmöinen voisi olla minunkin unelmani, vielä tässä iässä.
PoistaAinakin Wagerin Eijalla asuinpaikan valintaan vaikutti myös italialainen aviomies. Melkein ainahan se on niin, että kun suomityttö pääsee ulkomaille, niin rakkaus siellä syttyy, yllättäen ja pyytämättä. Taitaa niin olla lähipiirissäsikin...
PoistaEikä siinä tietenkään mitään pahaa tai moitittavaa ole. Varmaan miehetkin tekisivät niin, jos olisivat naimastatukseltaan haluttavampia. Sellaisia kuin Stubb.
Aika usein tuhoon tuomittuja ovat ne tapaukset, tunnen muutamia, joissa suomityttö on akateemisesti korkeakoulutettu ja charmikas aviosiippa miehekäs muurari. Kun kielen on sitten oppinut, huomaa ettei syvällisempää keskusteltavaa olekaan.
Toinenkin nimi tuli väärin: Asunta-Johnston, ja siis tosiaan Wager, ei Wagner.
PoistaMiehen perässä suomityttö usein lähteekin, ja ellei lähde, löytää kyllä paikan päältä nopeasti paikallisen kumppanin, niin kuin tämä Asunta-Johnstonkin, jolla aiemminkin on ollut miehenä ulkomaan elävä, nimestä päätellen.
Kumma, itsellä ei ole koskaan ollut viehtymystä ulkomaalaisiin miehiin, vaan pikemmin päinvastoin. Kieli on tärkeä näin läheisessä suhteessa, jossa haluan ymmärtää toista täysin ja myös tulla ymmärretyksi. Joskus luin jutun pariskunnasta, joka meni naimisiin, vaikkei heillä ollut yhteistä kieltä! En osaa kuvitella, miten he kommunikoivat. Käsittämätöntä.
Menetin jo niin kauan sitten toivoni siitä, että voisin ymmärtää toista täysin ja tulla ymmärretyksi, ettei sillä, mikä toisen äidinkieli on, ole oikeastaan merkitystä. Kommunikointivaikeuksia voi olla (ja on) kielestä riippumatta; ne eivät välttämättä liity kieleen vaan ajattelu- ja toimintatapojen ja luonteiden erilaisuuteen -- tällaiseen päätelmään olen tullut omien kokemusten kautta (kokemusta tosin vain suhteesta, jossa kummallakin sujuva yhteisen kielen taito). Kielestä johtuvat väärinkäsitykset tuntuvat yleensä ihan toisarvoisen pieniltä. Pahimmat väärinkäsitykset eivät synny siitä, ettei ymmärtäisi toisen sanojen merkitystä vaan siitä, ettei edes kuuntele. Tai siitä, ettei osaa asettua toisen asemaan.
PoistaJos luonteet, elämäntavat ym. sopivat yhteen, ulkomaalainen voi tuntua kotoisammalta tyypiltä kuin moni suomalainen.
Tietenkin kommunikointivaikeuksia voi tulla samankielistenkin kesken. Juuri siksihän meillä on viestintä tieteenä. Äidinkielisten kesken ovat kuitenkin todennäköisyys ja mahdollisuudet ymmärtämiseen suuremmat. Enkä nyt muutoinkaan tarkoita simppeleitä asioita, joista syntyy konkreettisia väärinkäsityksiä, vaan enemmän ajattelen vivahteiden ja sävyjen tajua, kielen ominta omaa, tapaa ajatella ja olla, sijaita kielen struktuurissa ja koko kulttuurissa. - Kieli on isänmaa, sanoi Pentti Saarikoskikin.
PoistaYhdyn täysin Iinekselän kesätyttöjen näkemykseen - ihmisessä on paljon sellaista, yleensä tiedostamatonta, joka on paljon kieltä syvemmällä, ja joka vaikuttaa ihmissuhteisiin, etenkin vieraassa kulttuurissa.
PoistaYhteinen kieli ja koulutustaso auttavat hieman, mutta eivät asiaa tietenkään ratkaise. Olen todennut omassakin elämässäni, millaisia eroja on vaikkapa etelän tytön ja pohjoisen pojan tavoissa ja asenteissa, ja puhun kuitenkin vielä suomalaisesta kulttuurista.
"Kieli on olemisen koti", myös. Kyllähän samankieliset varmasti ovat tietyllä tapaa lähempänä toisiaan kuin erikieliset: äidinkieli on ladattu täyteen vivahteita, merkityksiä ja viittauksia, jotka auttamatta katoavat toiselle kielelle käännettäessä.
PoistaMutta sitten on kaikki se ei-kielellinen, joka vaikuttaa ihmissuhteessa. Hienointa kai olisikin, jos kumppaniksi löytyy ihminen, jolla on sama äidinkieli ja jonka kanssa sopii muuten tarpeeksi hyvin yhteen, vaan jos ei löydy, niin sitten kieli ei ratkaise. Tai tarkemmin ajatellen: kyllä kielellä on ollut minullekin ratkaiseva merkitys, muttei sillä, mitä kieltä ihminen käyttää vaan miten hän sitä käyttää.
Ja siis, ironista kyllä: kielellisesti(kin) suuntautunut (vähän viestintätieteitäkin opiskellut) ihminen voi törmätä lähisuhteissaan hirmuisiiin kommunikointivaikeuksiin -- tämä on jotenkin heikentänyt käsitystäni yhteisestä kielestä ja sen luomasta läheisyydestä.
Itseäni siis tarkoitan (jos vikan kappaleen viittaus on jotenkin hämärä). Vaikken kyllä ole mistään mikään malliesimerkki, arvioin silti oman kokemuksen kautta (ja tietysti vain omia ihmissuhteitani).
PoistaSchnur on ihana. Silloinkin kun hän menee umpisolmuun. Voi että!
PoistaSchnur, kaikki se ei-kielellinenkin on usein kulttuurisidonnaista. Yleismaalmallista globaalia viestintää, tapaa ilmaista, ei olekaan. Samoilla eleillä on eri merkityksiä ympäri maapallon, vastakkaisiakin. Ei ole olemassa universaalia objektiivista viestintää, ilmaisu on on sidoksissa ympäristöihin.
PoistaYmpäristöjä voi aina oppia, ja oppiminen on jopa viisasta. Voi olla siis myös niin, että kahden eri kulttuuria edustavan ihmisen välillä on syvempi side kuin kahden samakulttuurisen. En siis yritä ollenkaan sanoa, että samalla kielellä kaikki sujuu kuin tanssi kesäyössä. On monia asioita, jotka vaikuttavat ihmisten väliseen kanssakäymiseen.
Kyllä mä heti tajusin kun Schnur sanoi että hän nostelee nykyisin (eli ammoin) noin kolmen kilon "orgaanista" punnusta. Hitsi!
PoistaTyttö vai poika?
Jos tyttö, totta kai tuut sen kanssa toimeen. Jos poika, niin... totta kai äidit tulevat myös poikien kanssa toimeen. (Vaikka onhan siinä kestämistä enempi. Jumantsukka!)
Schnur, kaikki se ei-kielellinenkin on usein kulttuurisidonnaista. Yleismaalmallista globaalia viestintää, tapaa ilmaista, ei olekaan, vaan ilmaisu on sidoksissa ympäristöihin. Samoilla eleillä on eri merkityksiä ympäri maapallon, vastakkaisiakin. Objektiivinen viestintä on harha.
PoistaYmpäristöjä voi aina oppia, ja oppiminen on jopa viisasta. Voi olla siis myös niin, että kahden eri kulttuuria edustavan ihmisen välillä on syvempi side kuin kahden samakulttuurisen. En siis yritä ollenkaan sanoa, että samalla kielellä kaikki sujuu kuin tanssi kesäyössä. On monia asioita, jotka vaikuttavat ihmisten väliseen kanssakäymiseen.
Kerran Havannassa, vai olikohan se Shanghaissa – näitä aina niin muista - niin tukeva koura tarttui olkapäähäni. Minähän siitä hätkähdin, kun tilaamani Straits Sling läikähti puoliksi läkkipeltiselle tiskille ja puoliksi khakihousuilleni… mutta, kun katsoin tarkemmin kuka mua töni, niin Jumankauta, Papahan se siinä! Syleilimme toisiamme. Ja Ernest, leveällä amerikanenglannillaan pyysi anteeksi törmäilyään ja tarjosi minulle tupla-daiquirit. Loppujen lopuksi me juotiin niin monta tupla-tupla-daiquiria että menin laskuissa sekaisin. Mutta kaiken muun kyllä muistan. (Älä valehtele. En. Kylläpäs valehtelet. No, on totta että en minä ihan kaikkea muista.) Mutta sen muistan - oli jo myöhäinen yö – huomasin sen siitä kun ruusut, eli heidän terälehtensä, olivat käpertyneet nukkumaan – kun Papa lähti. Kättään nosti, ja sanoi mulle ”hellou”. Raskain mutta huojumattomin askelin hän marssi kapakan ovesta ulos äkkiä yön pimeyteen. (Jossa kojootit vain huhuilivat toisilleen.) Join vielä muutaman mallasviskin. Ajattelin, samalla kun katselin baarimikon (ei sukua minulle, tai Lumikolle) apulaista, se oli tyttöä… Aika tahmean makea pakkaus! Ehkä juuri Hän sekoitti pääni niin että Oma poistumiseni ko. kapakasta ei sujunut yhtä arvokkaasti kuin Ernestillä. Nimittäin kun nousin siitä baarituolista ylös – tarkoituksenani käydä vain vessassa – niin mätkähdinkin selälleni siihen lattialle. Ikään kuin painija Karelin minut siihen olisi paiskannut. Siinä minä sitten ihmettelin yläpuolella, ilmeisesti katossa, pyöriviä tuulettimen siipiä. Hitsi, kun ne olivat isoja. Ajattelinkin, että jos niiden ropellien väliin ehtisi pistää päänsä, se lentäisi kuin potkupallo. Helkkarin kauas.
VastaaPoistaPs. Ai niin, Riku sanoi, ettei näitä tämmöisiä saa muistella. Mutta olen minä ollut myös Maarianhaminassa. Ja kerran Parikkalassa katselin Ryssänmaata: samanlaista metsää siellä oli kuin täällä. Yhteen kuuseen vaan oli kiivennyt vihreäasuinen solttu joka katseli kiikarilla mua. Se katseli mitä mä teen. Mutta em mä sillä hetkellä mitään tehnyt. Kuhan vaan olin.
Muistan tämän reissun! Se oli Havannassa. Me tulimme kapakasta, sinä, minä ja joku engelsmanni, hiukkasen horjuen, sillä olimme juoneet muutaman lähtömaljan. Se yö oli ihmeellinen, kuten muistat! Sitten tämä engelsmanni huomasi ihan sattumalta, että meidän laulettava serenaadi Iinekselle, jota kaikki rakastimme palavasti.
PoistaTähän loppuvat minun muistikuvani. Aamulla heräsin laivassa puristaen punaista sukkanauhaa, tulipunainen kukkanen tyynylläni, jonka olin kai itkenyt kaipuusta märäksi (tai kuolannut).
Joo, joo, joo... Muisti palaa pätkähdellen kuin Wartburgin sytytys. (kun se on vähän jäljessä) Sinähän se lauloit sille Luna dulcelle "Heij, Hakaniemen torilta ma hameenhelman löysin, voi jospa kerran, ma löytäisin myös säären sen, heij Tikkurilasta tullut on hän, tai sitten Tampereelta" ... (anteeksi että en osaa runoilla. olen enempi proosa-miehiä)
PoistaAamulla meillä aina, mielemme seiloreilla, tyynyllemme on unohtunut käyttämätön kondomi. Alkuperäispakkauksessaan. Tai joskus ehkä ruusunvärinen sukkanauha -mistä lie siihen tullut?
tuus
Minäkin muistan hyvin, miten olin palavan rakkautenne kohteena. Heititte minulle tulipunaisen ruusun ja minä purin sen valkeana välkkyvien hampaitteni (Pepsodent extra white) väliin. Meinasitte tulla hulluiksi, ja joku koetti jopa kiivetä parvekkeelleni, mutta ote lipsahti ja sankari putosi alla olevaan orjanruusupuskaan. Sukkanauhani heitin peräänne, ja mikis pani sen otsanauhaksi vaaleille kiharoilleen.
Poistamiten niin "meinasitte tulla hulluiksi"...? Just tän takiahan minä tulin hulluksi.
PoistaEttä kiitti vaan vitusti.
nimimerkki "aiemmin aika asiallisesti käyttäytynyt ihminen"
Asiallista käytöstähän tuo tuossa tilanteessa oli, kuinkas muuten. Puhun nyt parvekekohtauksesta ja sukkanauhasta. Meinasitte tietysti tulla hulluiksi rakkaudesta minuun, unelmaanne naisenkuvatuksesta.
Poistamutta Sun sukkanauhasipuolikkaasi, oi Iines... sen minä muistan. Koska... (avaa lipastonlaatikkonsa ja kurkkaa sinne, siellä muiden papereiden alla, se)... se on yhä minulla jäljellä. Muisto, niin sykkivä, Sinusta.
PoistaMinä kyllä muistan nyt kun oikein mietin, että se oli juuri Iines, joka sieltä ikkunastaan heitteli meille niitä tulipunaisia kukkasia. Me tietysti sitten varmaan heittelimme niitä takaisin, kohteliaita poikia kun olemme.
PoistaMutta jos Mikikselläkin on Iineksen punainen sukkanauha ja minulla toinen, niin laskutaitoni ja naistuntemukseni perusteella se engelmanni, oliko se Watkinsson, jäi tyystin ilman ihanaa muistoa?
Ps. Toinen ihana muisto joka mulle siitä havannanreissusta jäi, oli tippuri. Mutta siitä en - voi hyvänen aika sentään - en Iinestä syytä. Enkkä Watkinssoniakaan? (Tapsasta en tiedä.) Mutta kai se tuli siellä kun istuin linja-autoaseman vessassa ja odotin linja-autoa? Joka oli kolme varttia myöhässä. - Että sekin vielä!
PoistaEi, ei tippuria ole syntilistallani, korkeintaan neekerinsankkeri. Enkä siitäkään niin tiedä. Voi olla, että muistan sen lääkärinkirjasta, jossa oli esiteltynä tumma elin, johon sankkeri oli iskenyt.
PoistaKieltämättä olin aika epätoivoinen viskoessani ruusuja alas ja teidän viskoessanne niitä takaisin ylös. Sukkanauhoja minulla on tätä tarkoitusta varten laatikollinen parvekkeen nurkassa, punaisia pitsisiä römpsyjä, kolme numeroa oikeaa kokoa pienempiä. Vaan ei siitäkään serenadista mitään tullut. Ei ollut kellään habaa tarpeeksi, kavuta parvekkeelle. Sitä se teettää, kun Havannassa rillutellaan rommia ranteessa ja löysät polvissa.
PoistaOlisinhan minä... (muuntautuu rukoilijamunkiksi) mutta kun nää mun polvet... (muuntautuu takaisin syfilistä potevaksi narsistiksi) Joo, tosiaan, jos mulla olis vähänkin paremmat polvet niin olisin oitis hypännyt sun parvekkeelles. Ja ottanut huulieni väliin (jotka hymyilevät) tarjomasi Rosan. Haluatko että näytän?
Poista(hyppää parvekkeelta alas. tämä on 14s toista kerros. OUUUT UTSA ASP PUM...)
No niin (karistelee pölyä housistaan) ... tällalailla.
Reissutarinat ovat sitten ihan eri asia kuin matkaselostukset ja matkakuvien näyttö, ettäs tiedätte. Rakastan myös Kyllikki Villan reissutarinoita. Ne eivät ole kuvitettuja. Onneksi.
VastaaPoistaMatkoissa parasta, totta kai ja aina, on kotiintulo.
VastaaPoistaKerran nuorena olin kihlattuni (muistaakseni hän oli Hilkka) kanssa Maarianhaminassa. Oli syksy mutta me olimme nuoria kuin kevät. Olin koko kesän säästänyt rahaa tätä matkaa varten, harventanut tunhansia jaardeja sokerijuurikaspeltoja (tai lähinnä niillä pelloilla kasvavia kasveja), ja ollut pitkän (ja kamalan synkän) kuukauden Jokioinen-Forssa-Jokioinen kaperaiteisella rautatiellä Ovelta-Ovelle auton apumiehenä. Eli rahaa mulla oli kun Hilkan (?) kanssa kirjaannuimme hotelliin. Yhdeksi yöksi. Jonka lupasimme maksaa aamulla. Raahasin matkalaukkumme - yksi meillä vain oli - ensimmäisen kerroksen huoneeseemme. Se oli ihan ihanteellinen huone, ajattelin, ja livoin huuliani kuin Susi Hukkanen. Minun sisimmäinen - tai päällimmäinen - ota nyt näistä selvää - tarkoitukseni oli nimittäin viedä eli RIIISTää Hilkan (muistaakseni hän tosiaan oli Hilkka) neitsyys. Siksipä ensin menimme, minun ideastani, humputtelemaan Hotellin yökerhoon. Pääsimme sinne sisälle vain siksi että olimme Hotellin asukkaita; muuten olisimme olleet auttamattoman liian nuoria. Nyt emme olleet. Emmekä olleet Köyhiä eikä Kipeitä. Päin vastoin. Vittu, multa meni mun kaikki rahat kun maksoin yökerhon laskun. Mentiin takaisin hotellihuoneeseemme. Joka alkoi äkkiä näyttää - ei miltään lemmenpesältä - vaan vankilaselliltä. Ei yhtää tehny mieli mullakaan enää pill... pilsneriä. Klo oli 1/2 kaks. Tunnin päästä tulisi Viking ja Silja, ne on aina kummalliseen aikaanyöllä täällä, ja olihan meillä meno-paluulipusta jäljellä se paluu... Hilkka (Hilkka se oli!) vähän ihmetteli kun pakkasin tavaramme siihen yhteen laukkuun, ja sitten avasin ikkunan ja heitin se laukun ikkunasta ulos. Ei se, kun selitin, kauheesti pannu vastaan kun autoin sen kans paloportaita pitkin ikkunasta ulos. Itse tietysti, niin kuin upseerin ja herrasmiehen, vaikka en ole kumpaakaan - tulin viimeisenä. Sen jälkeen juostiin Lauttasatamaan. (Aika ripeää vauhtia, sitä paitsi.)
Matkat usein avartavat ihmistä. Saa ihmisen ajattelemaan suhteellisuudentajuisemmin kuin aiemmin. Myös suhde kanssakumppaniin saattaa muuttua, joskus ehkä paremmaksi. Yms. yms. yms.
Tuo hotelliyöpyminen Maarianhaminan kalleimmassa hotellissa alle 17 -v. on totta. Ja se, että ei mulla ollu varaa maksaa hotellilaskua. Ajattelin että minulle tapahtuu aamulla... enkä osaa ruotsiakaan sitä paitsi hyvin. Mitä mä teen? No, mentiin ikkunasta ulos, matkalaukun perässä, ja jollain Wikingillä tultiin sitten Turkuun. Ja liftattiin Vorssaan.
VastaaPoistaHauskoja juttuja sulla mikis...olikos tuo nyt oikein...eiku Mikis. En voi mielikuvilleni mitään, mutta sun jutuista tulee mieleen tää biisi. Toivon kovasti ettet loukkaannu, tämä ei ole pahantahtoista, mä tykkäsin joskus näistä Linnuista ja kuuntelin niitä yksi ilta. Lintuset onnistuivat huvittamaan hyvin ikävää ja itsesäälin meressä polskuttelevaa iltaani. Se meni nopeasti ohi. Itsesääli.
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=5-kGySULgwM
Voi hyvänen aika Ellu: miksi minä itselleni loukkaantuisin? Höh.
PoistaPs. Tiedätkö muuten että Ellun kanat on oikeesti aikoinaan ollu olemasa? Kaikki pispalalaiset tietää se, että oli. (Tai siis ne jotka eli 1930 -luvulla. Harvemmat tietysti nykyisi.) - Ellu oli vanhapiika, sillä oli tönö Pispalasa, mutta ei mitään säännöllisiä tuloja, sen takia se oli kamalan nuuka, tai tiärä sitte kuuluko se sen luanteeseen... No, oli miten oli, mutta sillä oli kanoja. Ei paljoo, ehkä kuus. Se ei antanut niille mitään jyviä vaan huiski ne "huis hus menkää ny" toisten pihoille syämään. Ja niin ne si kans meni. Mutta aina ne tuli kumminkin muniin Ellun liiteriin. Sen takia nää naapurit sanoki et - jos joku mukula esimerkiks eli holtittomasti - että "sää oot kun Ellun kana".
Tää on totta. Mää oon kuullu tän kamalan nuorena kans.
No mutta nehän oli fiksuja kanoja.
PoistaKyllä mäkin Ellulle mieluummin munisin, jos siis olisin oikeasti kana, kuin jollekulle joka kuiteskin on sydämeltään paha ihminen. Varmaan ne naapurit olikin, ja hitsin vihasia kun Ellun kanat kävivät noukkimassa jyvät akanoista.
Mun mummu, joka oli ihan kunnollinen ihminen, mutta sen mielilause oli "ollaan ku Ellun kanat" tai "asialliset hommat hoidetaan muuten ollaan ku Ellun kanat". Meni melkein koko aikuisikä ennenku ymmärsin mitä tää eräs mummuliini oikeastaan tarkoitti.
Se tarkoitti sitä, että aina saa tehdä vähän filunkia kunhan ei tee varsinaisia rikoksia. Filunki tarkoitti tälle mummuliinille sitä, että jos on jokin ihan tyhmä ja tarpeeton normi sitä ei tartte ottaa huomioon. Voi vaikka salakujettaa ylimääräisen konjakkipullon ulkomailta kotiin tullessaan (sillon joskus oli tosi tarkat määrät mitä sai tuoda kotimaahan hyvää konjakkia).
Väinö Linna tämän lauseen suomalaisille lanseerasi. Mutta tää lause on totta ollut jo ennen kun Väpä Urjalasta tota noin Manseen muutti. Ja... Koskela tekee siitä (Tuntematon sotilas) positiivisen määritelmän. Mutta alun perin se oli negatiivinen määritelmä. Ihmine, joka eli kun Ellun kana, oli huano ihmine.
PoistaSitä paitti - kyä mää tierän kuka sää oot. Ellun Kana! (Kamalan kiva että tulit vittuilemaan. Diggaan susta kuin kaks viikkoo pureskellusta purukumista.)
Poistasiis... hetkinen ... jos tuo edellinen kommenttini näyttää töykeältä, ei se sitä ole! Ei ole! Rakastan Ellun kanaa. Ja muitakin Epilän tipusia! (jumantsukka)
PoistaPs. "vittuilu" minun sanostossani tarkoittaa positiivista elementtiä. Pelastusrengasta? No, melkein.
Minusta matkat - jos niistä tekee "suoriutumisjutskuja", tms. - on kyllä aika turhaan tehty. Kesämökki tai koti on paljon parempi paikka turhaantua. Minähän olen (kai?) kertonut siitä työtoveristani joka joka talvi meni Kanariansaarille viikoksi mutta yhtenä talvena hänellä siihen ei (niin minä sen käsitin?) ei ollutkaan varaa. Mutta kun oli sinäkin syksynä kehunut että menee... niin meni sitten asumaan viikoksi oman omakotitalonsa kellariin. ETTEI KUKAAN NÄKISI HÄNTÄ! Mutta... aina, aina joku näkee, muukin kuin Jumala, ja hänet oli - vilaukselta - nähty Lohikoskella S-kaupassa.
VastaaPoistaIhmiset ovat armottomia.
Kun Arvo tuli töihin, loman jälkeen, vittumaisimmat heistä tulivat kyselemään Arvolta että "mimmoset säät siellä Kanarialla oli"... yms:ta. Arvo, tietystä syystä, vastaili vänä vaisusti että "vaihtelevaiset". Tätä jatkui vaikka kuinka kauan. Siis sitä julmaa kiusausta. Jos esimerkiksi töhuoneessa oli kuuma, joku katsoi merkittävästi Arvoon ja sanoi "niin, täällähän melkein yhtä kuuma kuin Kanarialla...
Ps. Tää muuten loppu siihen kun mää kerran pukuhuoneessa sanoin Natrin Matille (on kuollut jo, ajoi kännissä kolarin) ja Pullin Sepille (teki myöhemmin itsarin) että ellette lopeta tota Arvon kiusaamista niin mää hakkaan teidän. "sinääköö... heh heh"... Mutta siihen loppui se kiusaaminen. - Ps. Ai, olisinko hakannut ne. Aivan varmasti olisin. Olin siihen aikaa aktiivinyrkkeilijä. (Muistattehan mitä olen kertonut: kaksoisveljeni (= velipuoleni) olivat kumpikin suomenmestareita, siis nyrkkeilyssä. He väittivät (= puhuivat tietysti paskaa) että mä oon lahjakkaampi kuin he yhteensä. No, jos olisivat olleet kolmosia niin...)
Kerran työkaverini jolle olin vipannut 20;- markkaa niin ei meinannut maksaa sitä millään takaisin. Oltiin eri vuorossa, näin hänet aina Portilla, joka kerta hän sanoi maksavansa sen "ensikerralla". Ei se raha minua vituttanut, pieni summa - pullo tai puolitoista kossua - mutta se periaate, se minua vitutti. Se että vipataa eikä meinatakaan maksaa takaisin. Niinpä... kun kerran näin hänet Jyväskylän yöelämässä, niin ... hän oli pukeutunut parhaimpiinsa, oli takki ja upea röhelöpaita sen alla, niin minä moikkasin häntä. Humalaisen iloisesti hänkin tervehti minua. Sanoin - oli lämmin kesäyö - että otapa tuo takkisi pois päältä. Hän ensin ihmetteli että miksi. Mutta otti. Sen jälkeen minä repäisin siitä valkoisesta paidasta, kaula-aukosta viistosti alaspäin, koko paidan halki. Ja sanoin: "Nyt ollaan sujut siitä velasta". (Oli sillä muita kavereita ympärillään mutta mä olin etukäteen katsonut - koska olin selvä ja terävä - että ne on niin hinteliä jätkiä että vaikka ne tulis yhdessä mun kimppuun niin pudottaisin ne kaikki, vuoron perään. Ja niistä näki ettei ne tulisi.) - Ps. Jottei tää kertomus, joka on totta, jäisi näin surumieliseksi, niin... Pepe - tää mun ex-velalliseni, niin hymyili mulle kun taas portilla kerran tavattiin. - Tosin vähän väkinäisesti. Mutta kumminkin. Ei jäänyt kummallekaan kaunoja.
Joskus kun kyllästyn mökkielämään, ajattelen, miten hauska olisi kiertää Suomea karavaanarina luksusasuntovaunussa, jossa olisi kaikki mukavuudet. Siellä olisi kuin herran kukkarossa, ja voisi pysähtyä minne tahtoisi jäädä hetkeksi. Voisi kiertää rannikot ja nauttia rantaelämästä. Ja mennä Lappiin kuvaamaan tundraurpiaista ja taigasieppoa.
PoistaMinä, kun elämässäni olen muuttanut niin monesta paikasta toiseen paikkaan, olen ajatellut että olisipa kiva kun omistaisi vain hammasharjan + tuubin. (Plus paksun lompakon.) Ihan kivahan se on asua eri puolelle Suomea - noin vuosi. Sit se alkaa - olen pannut merkille että noin vuoden kuluttua - se alkaa tympäistä (eli vituttaa). Ei se vituta (eli tympäise) että paikkakunnan S-marketin kassatytöt alkaa sinutella sinua... mutta se, että paikkakunnan kirkkoherra alkaa sinutella sinua... silloin pitää karistaa ko. paikkakunnan pölyt jaloista pois. Ja kirmata jonnekin muualle. (Jossa sua odottaa ihan samanlainen helvetti. Mutta et tiedä sitä vielä.)
PoistaMun kielenmaisemani on suomi. Siksi rakastan myös eestiä. Mun sieluni maisema on pohjoinen, tunturit. Toinen veljeni - ei se toinen - on juuri sellainen joka haluaa matkustaa kaikkialla, ihan hullu, se kuuluu johonkin kerhoon jossa ne vertailee pisteitään. Markulla on kai 156, tai 176, em mä tiedä. Ei kauheesti kiinnosta. Mutta mitäs siitä. Mun mielestä saa tehdä mitä haluaa kun ei tee toiselle pahaa. Ja Markku on minua pehmeämpi ihminen. - Minä rakastan tuntureita, en niinkään Suomen tuntureita vaan Norjan. Luin väärään aikaan, alkavassa puberteetti-iässä, Tarjei Vesaasia - ja lätkähdin. Ette tiedä mitä minulle silloin tapahtui - olin 13 -v, ja Hillman Hyskulla ajoimme me (kansakoulunopettaja + vaimo + 2 hänen poikaansa) Ruijan lapissa. Tiet olivat sorateitä, auto huono, yöt kylmiä, eli aina tärisi ja palelsi ja oli paha olla. Nukuttiin teltassa ja satoi. Hitsi, heti kun oltiin tultu Norjaan, MÄ TAJUSIN ETTÄ TÄÄ ON MUN MAAILMA. EN IKINÄ OLLUT NÄHNYT NIIN KAUNISTA. VUONOT JA VUORET. JA SE HILJAISUUS...
VastaaPoistaNo, vuoria ja vettä näki sitten mm. Rio de Platalla. Se oli ihan erilaista. Vuoret olivat vihreitä. Se ei oikein sovi. Turunmaan saaristossa on aivan samaa karuutta ja vuoristoa kuin Norjan lapissa, on vaan matalampaa. Ei siinä muuta eroa ole.
Siis... veljeni Markku joskus ihmetteli että "miks sää taas meet sinne Norjaan..." (hän on fiksu ihminen, ja yksi harvoja joka on ajanut rahtilaivalla koko Norjan rannikon: tuli Nigeriasta ja menivät Muurmanskiin, merimies). Kyllä minä itekin sitä välillä ihmettelin? Kun ihmisellä on yks kesäloma vuodessa, miksi se 12 kertaa menee peräkkäin Norjaan? Miksei se välillä mene vaikka... vaikka... no, Santa Clutz de Paradides of Chinderlindaan? Höh.
PoistaMikään ei ole hauskempaa kuin kuulla, miten virolainen puhuu. Enkä nyt tarkoita sketsien hupiräägimisiä, joissa muka puhutaan eestiä. Vaan oikein ehtaa eestiä ja tosissaan.
PoistaOlen itsekin opiskellut eestin kieltä, tai viroksi me sitä sanoimme, peräti kaksi kurssia, vuoden verran, mutta se oli siihen aikaan vain kirjoista ja papereista, tosin opettaja oli virolainen professori, Herbert Salu. Käänsimme vanhoja tekstejä, Lydia Koidulaa ja muita muinaismuistoja, emme puhuneet mitään Viron silloisesta nykykulttuurista. Kirjana oli Eesti lugemik.
Mulla on paljon virolaisia ystäviä. Nekin aina nauraa kun mä puhun viroa. Ykskin meinas kerran katketa.
PoistaNorjassa sitä paitsi yleensä aina satoi. (No, olen ollut kerran ns. aurinkorantamatkalla... ja varmaan jäi viimeiseksi. Kerron siitä joskus teille - ellen ole jo kertonut.) En minä sillä lailla - autolla kun ajelen - mitään luontoa matkoillani hae. Mutta hiljaisuutta! sitä minä haen. (kun sammuttaa auton moottorin) Vittu, puhun omia aksiomejani vastaan, mutta ei sev väliä. Primitiivisyys ei oo mulle mikään päämäärä, em mä pelleile että mä olisin joku muu kuin mä oon, mielelläni asun metsässä vaikka kuinka kauan. Talvella varmaan en siihen pystyisi... no niin, siinä se! Senkin pelle! Ketku. ... Joo, mä oon Ketku. (Kuhan vaan kuvittelen.)
VastaaPoistaMinusta tämä on hyvin piirretty henkilökuva. Kyse on pikkutytöstä joka istuu auton takapenkillä:
VastaaPoistaIsoäidin polvella istui yhdeksän ikäinen tyttö. Se häpesi koko suvun takia. Se katsoi suoraan sivulle ikkunasta ilmeettömänä, oli sillä ilme, mutta se säilytti sen koko ajan. Se näytti kauniilta vanhaltapiialta. Se potkaisi salaa pienempiä lapsia ja puhalsi kipeään kohtaan, se valehteli isälle ja puhui totuuksia äidille. Kun joku kysyi sen nimeä, se vastasi Mata Hari. Perheen yhteisillä kävelyretkillä se aina katosi ja aterioilla se itki, kun pienemmät lapset koskettivat sen ruokaa. Ne tekivät sen tahallaan. Se puhui niin hyvää kirjakieltä, että se raateli korvia. Ja kun pihalla pojat pilasivat sen hyppyruudukon piirtämällä siihen niin paljon lisää ruutuja, että se täytti koko pihan ja puolet jalkakäytävästä, se ei voinut muuta kuin seistä kuin tikku paikallaan ja huutaa kimeällä äänellä: perse. Se kirjoitti runoja ja piirsi voipaperille.
Kuka ihana kirjoittaja tällaista kirjoittaa? (älkääkä tee vastatko jotka tiedätte, antakaa ensin muiden vastata!)
Minulla ei ole aavistustakaan, kuten ei tällaisissa arvuutuksissa yleensäkään. Veikkauksen kuitenkin esitän. Kirjoittaja käyttää hienosti "se"-sanaa "hänhän" sijaan. Kuitenkaan en usko, että kyseessä olisi joku aivan tuoreimmista. Minäse on nainen. Veikkaan työläiskirjailija Lassi Sinkkosta ja Solveigia.
PoistaNyt minusta jo tuntuu, että tuon täytyy olla oikein. En muistaakseni ole kuitenkaan lukenut yhtään Sinkkosen kirjaa. Tekstistä vain tulee niin elävästi mieleen Leena Uotila 70-luvun televisioinneissa.
PoistaMinä taas olen Sinkkosta lukenut, mutta en tunnista tuosta. Sen sijaan minusta siinä on niin ehtaa mikisläistä metanaturalistista sieluntuskaa, että veikkaan tekijäksi Mikistä.
PoistaEllei se ole Mikis, niin sitten se on joku uudempi tekijä, Kyrö tai joku muu mies. Tai Iines. Mutta naiseksi en silti uskoisi tältä lukemalta.
Minusta nämä arvausleikit ovat kivoja.
Minä en edes uskalla arvata, sillä yleensä nämä ovat niin ovelia, että tekijäksi paljastuu vallan omituinen kirjailija, siis tekstiin nähden omituinen. Tarkoitan vaikka sitä, että tuon tekijäksi paljastuisi vaikka V A Koskenniemi.
PoistaYhtä lausetta kokonaisuudessa en nielaisisi: Se näytti kauniilta vanhaltapiialta.
Se nyt vaan ei istu mitenkään lapseen. Vertaus on mahdoton, operaatio impossible! Lapsi ei voi näyttää kauniilta vanhaltapiialta. Kun sanotaan, että joku näyttää vanhaltapiialta, miltä hän näyttää? Oliko tuolla lapsella aikuisen tympeät kasvot? Kaunis vanhapiika? Mahdoton metafora. Jos sanotaan, että näyttää vanhaltapiialta, ei kai voi olla kaunis?
Älkää nyt hyvät kanssaihmiset käsittäkö minua kuitenkaan väärin. Tämä ei tarkoita, etteikö vanhapiika voisi olla kaunis. Voi voi, voi! Sen sijaan metafora vanhastapiiasta ei ole kaunis, vaan jos näyttää vanhaltapiialta, se tarkoittaa, että habituksessa on vaje.
Siis tekijähän oli Meri, kuten alempaa ilmenee. Katkelma sinänsä on hieno kuva lapsesta. Elävä pala, kuin elokuvasta. Minulla oli tapana Merta lukiessa nähdä teokset kohtauksina elokuvasta. Kaikkia Meriä en ole lukenut. Sinkkoset olen mielestäni.
Siis tekijähän ei ole Meri, vaan tuo toinen katkelma on Mereltä!
PoistaTapsa veikkasi mikiksen sulkakynää. Minulle tulee mieleen liuta naiskirjailijoita, vähän uudempia, mutta melkein luulen, että mikis ei viittaa naisiin.
Tuo voipapaperille piirtäminen antaa osviittaa ajankohdasta. 60-luku, 50-luku, mutta ei enää 70-luku.
Häkellyttävän lähellä olet oikeaa vastausta, Riku. Itsekin (ellen tietäisi) ajattelisin Sinkkosta.
VastaaPoistatämäkin
"Aurinko valaisi hinaajan ja proomun takaisen kaukaisen rannan keltaiseksi. Se oli se kultamaa. Aina se oli niin kaukana, että kun sinne pääsi, aurinko oli ehtinyt laskea; mustissa taloissa, jotka oli tehty hiiltyneistä puista, tervattiin sairaita, lapset sammuttivat kiiltomatoja mustissa metsissä ja nuoret neidot mustasivat kulmakarvojaan tulisijasta ottamallaan hiilell."
Mutta Veijo Meri hän tässä ajattelee. Hänelle kaikki ajatukset olivat vapaita. (Elää ihminen miten historiallista aikaa tahansa, eihänhän sitä tiedä, että elää historiallista aikaa. Hän pesee sukkiaan plus muuta pyykkiään ja katsoo sorsia jotka uivat Aulangon lammessa. Vasta huomenna, tai viikon päästä, hän saa tietää että Bobrikof on murhattua. "ai saatana", hän saattaa ajatella, mutta tuskin muuta. raapii hajamielisesti muniaan ja pistää puhtaat sukat jalkoihin. kun täytyy lähtee "plantzeeraamaan" Kirkkopuistoon. - Tätähän elämä on?
(= minun tulkintani veijo meren historiallisista romaaneista)
Ihan hyvä, ettei osunut. Hetken luulin pilanneeni arvailun, tuollaiseenhan pitäisi vastata: "Luulen tietäväni" ja mahdollisesti antaa joku lisävihje. - Ja aika junttia on, kun jouduin sanomaan kuin entinen mies papille, Raamatusta puhuttaessa: "Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvan olen nähnyt!"
PoistaAi, tekijä on Sinkkosta "häkellyttävän lähellä"? Olisiko sitten se Sinkkosen poika, joka asuu Saksassa, ja kirjoitti kirjan joku vuosi sitten? En tosin muista kummalla kielellä.
PoistaSiis häh, mikis. Kerro nyt, oliko se sittenkin Meri. Sanopas nyt oikein sievästi ja selvästi, ja ellei ollut Meri, anna ystävällisesti lisävihje.
PoistaRiku, sinä olet ...
VastaaPoistaAi miksi.
No muuten vaan.
(ei kun sen takia kun ajattelet omilla aivoillasi)
minä itse, koko ajan, humallun
kuin minua ammuttaisiin piiskatykillä päin persettä.
verlåt, sanovat toiset ihmiset. En minä..
Äläkä,
soita minulle, sinä iloinen puolalainen, minulle haitaria. En jaksa kuulla mitään.
Tiedä tuosta ajattelusta. Ei minulla karvalakkeja kauheasti kulu, mutta kielellä osaan luultavasti paperin puhkaista.
PoistaAikanaan opin, että työelämän sähköposteissa täytyy olla varovainen. Yksi asiakasyrityksen päällikkötason pomo kysyi minulta mielipidettä yhteen heidän käyttöönottamaansa hilavitkuttimeen: Vastasin: "Jos totta puhutaan, niin tuolla ei tee vittuakaan!" Ei siinä mitään, että palautti pallon; "No, ei sitä sen tekemiseen ole ensisijaisesti hankittukaan!" - mutta kun teki siitä sähköpostista kiertokirjeen, joka kiersi ison firman hyvin monilla henkilöillä. Jokainen sai sanoa mielipiteensä ko. hörpöttimestä, minun antamani arvostelu seisoi präntättynä siinä alussa. Luopuivat kuitenkin ko. vehkeestä.
Tai alussa, mutta lopussa; sillä lailla kuin sähköpostit ja blogit rakentuvat.
PoistaKielellä osaan paperin puhkaista... hyvin sanottu.
PoistaMinäpäs saan kielen kärjen nenänpäähän. Lällällää. Ette varmaan saa. Siskokaan ei saanut ja kutsui kaverinsa meille katsomaan, kun Iines saa kielen kärjen nenänpäähän. - Näytä nyt, se vaati, ja lauma likkoja tuijotti suuhuni. No minähän näytin ja levitin vielä silmäni mulkosilleen.
Veijo Meri. Veijo Meri on kummankin tekstinpätkän takana. (Voi jumalauta kun mun itsetuntoani hyväili kun joku väitti, en sano kuka, että minä muka tommosia osaisin.)
PoistaVeijo Merellä on hirveen paljon filosofisia juttuja. Niitä pitää vain osata lukea. Koska se on välillä kamala höpöttäjä. Joka on kivaa.
Ps. Puhun Veijo Merestä koko ajan preesensissä. Sillä eihän hänen kirjansa ole kuolleet.
Solvegin laulusta tein kerran esitelmän opettajalle (= Sagan opettajalle) joka sanoi Sagalle että "et sinä tätä ole tehnyt". No, sai Saaga silti 9-.
VastaaPoistaHyvin surullinen ihminen oli Lassi Sinkkonen. (Vaikka olikin iloinen.)
Kerran matkustin erään runoilijan kanssa Turusta Tukholmaan. Se oli niin iloinen, tai surullinen, että se ei koko matkalla tullut hytistä ulos. Mumisi vaan kun yritin houkutella sitä. Viinaa vaan koko ajan joi, viinaa jota minä - solidaariuttani/tai kun sillä oli se maihinnousukortti - sille toin. Se oli sellainen risteily jolla pääsi kävelee myös maissa. Ja maissa tietysti sai kävellä minne tahto ja minne jakso, kävellä. Itse kävelin jossain vitun kummallisessa paikassa mihin eksyin. Ja meinasin jäädä yhden Volvon alle kun hyppäsin yhtä'äkkiä tielle. Vittu, kun kuski säikähti, mutta kyllä minäkin säikähdin! No, kun lopulta pääsin laivalle, laiva lähti takaisin Suomeen. Se oli ihana tunne kun diselkoneet jyrähtivät täkin alla käyntiin - ja Suomeen! oi Suomeen!
Tosin Turussa mä pitkän aikaa mietin mitä mä täällä teen. Tunnen muutaman ihmisen sieltä, mutta niin pintapuolisesti, että he eivät välttämättä halua tuntea minua. Turku on aika sisäänpäinkääntynyt systeemi, tavallaan kuin lettu. Niinpä jatkoin matkaani Tampereelle.
Turussa olin kerran Markku Innon luona kylässä. Vessanpytyssä oli, emmä tiedä miten mutta jotenkin kummallisesti, välkehteleviä ja jotenkin ahneita partakoneen teriä killumassa. Saatana kun ei meinannut uskaltaa kusta... se sieltä jäi mieleen. Ja Heli, joka lauleli. Ja se, että yks huone, olohuone, oli maalattu kokonaan mustaks. Ei ollut, kun siinä huoneessa joi valkoviiniä, mitään muuta kuin mustaa vaan... paitsi toisen ihmisen silmät. Ne heijasti vähän valoa.
VastaaPoistaTurku on musta kummallinen paikkakunta. Olen käynyt siellä usein ja aina tavannut vääriä ihmisiä. Kyllä minä heidän kieltään ymmärrän, se on äitini ja tätieni kieli, mutta en minä ymmärrä miksi he yhä sitä puhuvat. Turku on yhtä kummallinen kuin Armo Hormia. Kun sieltä pääsee pois, on heti omillaan, jo Paimiolla viimeistään. "Nähdä Turku ja kuolla". Joopa joo. Miksei "Älä tule Turkuun, et kuole". Siis... minähän rakastan Turkua!
Ethän savukonetta käyttänyt!!??
PoistaTurku on se kaupunki, johon voisin muuttaa, jos olisin muutamassa isompaan. Se ei ole liian iso, mutta on tarpeeksi iso. Tykkäsin asua siellä kymmenkunta vuotta. Joskus ajattelen, että sinne minun olisi pitänyt jäädä asumaan eikä lähteä työn perässä entiselle kotiseudulleni käpykylään.
PoistaMuistan hyvin Markku Innon, kun hän sähelsi osakunnan bileissä. Muistan myös Heli Keinosen mustan-puna-kellankirjavan ruusuhuivin. Jos oikein muistan, Markku Into biletti aina poikaporukassa tai Harro Koskisen kanssa.
Aishalle Harro teki beibin. Harro ei mitään elatusmaksuja pystynyt maksaa, taiteili vaan, eli kunta ne maksoi. - Mutta Aisha sanoi minulle, myöhemmin - liian paljon myöhemmin - että "kyllä mä epäilen että sun tyttös tää on". - Hitsi, kun se jäi vaivaamaan. Ajattelin kaikenlaisia ajatuksia. Muistin senkin kun Aisha oli paksuna, paksuna vasta, mä silloinkin ajattelin että "tuu mun mukaan. mennään ahvenanmaalle. kyllä mä sut pystyn elättään. ollaan kolmistaa." ... Mutta ne olivat vain haaveita ja haaveiksi jäivät.
PoistaMutta kai mää niistä joskus ääneenkin puhuin? En muista.
Mutta kerran Aisha, kun tavattiin monen vuoden kuluttua, otti mua kädestä kiinni ja sanoi: "Voi Mikko kun mä rakastan sua. Mä ikuisesti muistan sen kun sä sanoit että tuu mun kanssa asuun Ahvenanmaalle... kyllä mää huolehdin susta." Kukaan, kuulema, ei ollut sanonut hänelle yhtä ihanasti.
No, ihmiset pakkaavat sanomaan toisilleen mitä sattuu, kyllä minä sen ymmärrän.
Puhut naisista, yleensäkin, niin somasti että tulee tippa silmään, mikis. Ja olet niin kiltti. Monet juttusi Aishasta ovat kauniita, samaten monista muista tytöntylleröistä, hauskoja ja kauniita, kaihoisia ja runollisia. Ja ihan absurdeja, mikä suolaa ne juuri niin kuin pitääkin.
PoistaPikkupoikana, kun mua kyllästytti koulunkäynti - ja kaikki muukin, niin liftasin Forssasta Turkuun. (Tai Hämeenlinnaan. Tai Riihimäelle. Milloin minnekin.) Olin lukenut ihan toisenlaisia kirjoja mitä koulussa historian tunnilla luettiin ja halusin nähdä Turun linnan ja Turun Tuomiokirkon. (Ja Hämeenlinnan. Ja höyryjunia.) Kyllä ne minä näinkin. Aika tarkkaan kaikki, minua kiinnostaa yksityiskohdat. Päivä jos toinenkin siinä aina vierähti. - Ps. Siitä en pitänyt, tosin ei se minua sen enempää rasittanut, että joskus nämä kyydin tarjoajat - herrasmiehet - kysyivät että voisivatko he... pitää kättään... no... pippelilläni? Pari kertaa, mikäs siinä, niin sitten pitivät.
VastaaPoistaAina, kun minulle tapahtuu ikäviä asioita, ajattelen muita asioita. Ei niiden tarvitse olla sen ikävämpiä asioita, riittää että ne on erilaisia. Autossa, kun se menee lujaa vauhtia, kun katsoo metsää, niin puut lähellä menevät kovaa vauhtia taaksepäin mutta kauempana ne menevät melkein yhtä lujaa eteenpäin. Se on aika häkellyttävää. Mutta elämä sinällään on häkellyttävää, kun sitä rupee ajattelemaan. On, on, on!
VastaaPoistaJos minulle tapahtuu ikäviä asioita, laadin itselleni selviytymisstrategian, jopa paperille. Kirjoitan itselleni käskyjä, ohjeita ja kannustuksia muistivihkoon, jollainen minulla on vähän joka paikassa, siis useita eri puolilla sijaintikohdettani.
VastaaPoistaYhdessä lukee selviytymisohje hampaanpoistosta, jota pelkäsin turkasesti. Oli jopa kruksiruudukolla varustettu pylväs, jossa jokainen ruutu merkitsi tuntia. Tunti hampaanpoistosta, vielä hengissä, kaksi tuntia, hengissä edelleen, kolme tuntia still life tms. jne. Sitten oli merkintä, verta tulee, verentulo ohenee, verentulo lakkaamassa. verentulo lakannut, ohi on, ja tässä kohden kohdin oli hymiö.
Tänä iltana, fröken du, tanssimme valssia kahdestaan. Heilumme hiljaa kuin oljenkorret. Koska... mihin meillä kiire on?
VastaaPoistaPs. Haluaisin tanssia valssia sinun kanssasi. Mutta en koskaan tanssi. Arvaa, miksi? Siksi, koska olen rumpali. En osaa tanssia. Olen rumpali enkä osaa tanssia. Katson vaan (patteristoni takaa) kun sinä viet Martalta hänen miehensä. Ja heilutte tanssilattialla kuin... hikinen sukkapari. Elämäni ensimmäisen kerran minä tulen kateelliseksi. Ja basisti katsoo minua... mikäs nyt Mikko kun sekoot näin yksinkertaisessa kompissa? No, ei mikään. Ja alan taas paukutella niitä BONGA BONGA kaappeja.
PoistaVitut, minä en vittujen perään itke!
(alkaa nyyhkyttää)
Niin mutta en ainakaan aina.
(purskahtaa oikeasti itkemään)
En minä Martalta miestä ota, en halua ja tuskin saisinkaan, sillä olen Martan rinnalla köyhä huithapeli. Martta ja Martti ovat taloudelliselta ajattelultaan yhtenevät ja he perustavat elämänmenonsa aineelliseen ja karttuvaan. Heistä esimerkiksi kaikki nämä ihanat petelius-vierikko-ym. vastaavat hauskuudet "menevät liian pitkälle", ovat sopimattomia. Kysyin Martalta, mille te nauratte sitten. Martta vastasi todenmukaisesti: ei millekään.
PoistaTelevisiosta he katsovat dekkarisarjoja. Pokka pitää -sarja on heistä kauhea, kun miestä kohdellaan niin huonosti.
PoistaHeillä on siis asioista yksi mielipide, sillä he ovat yhteenkasvanut symbioosiliaani, joka ei liiku erikseen.
Puhuin Sinusta vain kaipuun symboolina. Martat ja Martit saavat marssia sinne minne he kuuluvatkin, eli Historian anus-aukkoon.
PoistaSinua, sinua minä vain kaipaan.
Kurssit rommaa aasiassa kuin kivi. Myykää kaikki! Siis osakkeet.
VastaaPoistaEttä tämmöistä lomauutista sitä pukkaa tuutista.
Näkisinhän sen tietenkin miellellään paikanpäältä, sen sijaan, että lukisin netistä. Vaikka mulla ei ole mitään myytävää, kuin nerouteni. ;)
Viisivuotias serkunpoikani sanoi, että isona hän haluaa osakkeenomistajaksi.
PoistaMietin miksi pikkupoika haaveilee asunnosta, jonka ostaa isona.
Nyt kaveri on osanut ensimmäisen mersunsa. Myi kuulemma muutamia vähemmän tärkeitä osakkeitaan pois laatikosta ja osti auton. Että näin ne pojat.
Siis ostanut tuossa lukee...
PoistaHuvittaa vielä näin jälkikäteen, miten sanat voivat merkitä ihmisille eri asioita. Ei tullut mieleenikään, että pikkuinen poika puhuu osakkeista ja obligaatioista. Minulle semmoisia ei ole olemassakaan. Ainoa osake on asunto-osake.
Kaupankäynti keskeytetty New yorkissa. Ja luu kiinnostaa sian syöjää. Kyllä on hyvä talousuutis päivä. Josta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta taisi Riku jo naulata Teesit sen verran hyvin, että mitä tässä ihmettelemään enempää.
PoistaKaksitoistavuotias ei - ei millään, osaa rakentaa selviytymisstrategiaa. Hänelle kaikki mikä on, on. Eikä muuta ole.
VastaaPoistaTämän ikäisenä minun on helppo käsittää kaikki, ja elää käsityksieni mukaisesti, se on vielä helpompaa.
Kun oot 13 -v, sun edessäs on maailma, josta et tiedä yhtää mitään, mutta se on auki kuin hylätyn ladon ovet. Sä et tiedä mitään, luulet vaan tietäväsi kaiken, se siinä niin kamalaa onkin. Tulee väistämätön törmäys. Jossa sä jäät toiseks. (Ja alat itkeä. Ja itket. Kunnes käsität miks sä itket.)
Olen biologi. Ei mun mielestä Elämällä motiivia ole. Ollaan vaa, ollaan vaan. Jos Elämällä olisi Motiivi, se olisi, että se heittäisi sua jakoavaimella päähän. - Kaikki muu on keksittyä.
4-vuotiaana katselin sähkökatkaisijaa ja ajattelin, että miltäköhän tuntuu kun olen kasvanut niin isoksi, että yletyn tuohon katkaisimeen.
Poista10-vuotiaana päätin kirjoittaa kirjan, jossa kerron millaista elämä oikeasti on.
12-vuotiaana katselin naapurin ison tytön rintoja, jotka pompottelivat ohuen paidan alla, ja ihmettelin mikä kiehtova voima sisälläni roihuaa.
14-vuotiaana totesin olevani viisaampi kuin aikuiset.
Siinäpä ne tärkeimmät.
Seitsenvuiotiaana ajattelin, että miten kummassa pystyn joskus synnyttämään, kun en pystynyt makaamaan kauan selälläni, Rintaani alkoi puristaa. Päätin synnyttää kyljellä maaten.
Poista- Tuossa oli ensimmäisiä strategioitani.
"Mennäänpäs pojat tuon suon yli niin että heilahtaa!"
Poista- Veeällää ulkomuistista
"Satsataanpas kaikki Umtsiin niin että heilahtaa"
- Tuntemattomaksi unohdettu puhelinoperaattori
"Kyllä siinä aika kupruja saa tehdä, että pankin saa kaatumaan, heh, heh."
- Tuntemattomaksi unohdetun Kansallisosakepankin Tosi on mies
"Mä oon niin onnellinen nykyään!
- Sleepy Sleepers
Hauskoja, kyllä sinussa Riku on toimittajan ainesta.
PoistaVaan minua tyhmää kummastuttaa se, että jos jotkut heput ovat EU:n asettamassa matkustuskiellossa, niin EU sitten ihmetteleekin, kun sitä noudatetaan.
Hulluja nämä kuviot. Silti ajattelen niin, että Venäjän tulisi etunenässä olla neuvottelemassa rauhasta Etyjin kokouksessa.
Sanotaanko näin, että sellainen tietty lipposlainen naivismi meillä on aina ollut EU:n säädöksien suhteen.
PoistaJos olen rehellinen - ja miksi en olisi? - niin kyllä näillä liftimatkoilla kerran, kerran peppua joutui antamaan. (Olin kamalan, kamalan kivan näköinen 16 -v. poju. Joo, Luuneburgin nummilla, nahe bai Hampurg, yks ukko otti mut Volkswageniinsa. Ajettiin yhteen Gastahusiin jossa se tarjos mulle 2-3 grogia. Kippasin ne kurkkuuni. Sitten ajettiin sellaiselle sivutielle, yhteen leppäpöheikköön, jossa se pysäytti autonsa. Aika kovakouraisesti se riisu multa pöksyt nilkkoihin ja alko paneee.. ei peräreikään, ei ollenkaan, mutta sinne päin sohi. No, ei siitä mitään tullut. Sitten se pani pöksynsä kiinni, samoin minä, ja se heitti minut valtatie XX:n varteen. Josta sitten liftasin äkkiä Wuppertaaliin.
VastaaPoistaPs. Siis ei mua seksuaalisesti ole väärinkäsitelty - ikävä kyllä kai? Siis samana liftimatkana, olin silloin tulossa Kööpenhaminaan, ja oli kamalan kuuma ilma ulkonakin, niin minä ihmettelin että mun penkkini... siis se repsikan puoleinen penkki, hehku kamalan kuumasti kans... Tää äijä, joka sitä autoa ajoi, oli kai ajatellut, että tällainen nuori tavattoman Kerubin näköinen nuori poika... riisut shortsinsa pois siroista jaloistaan kun se penkki niin hehkuu!... Tai en minä tiedä. Ite en riisunut. Enkä koko asiaa olisi tajunnut paitsi kun... vähän ennen Köpistä se kysyi minulta "Lähdetkö pornoelokuvauksiin?" Säikähdin - koska olin untuvikko vasta - samperisti ja sanoin "NEIJ". Se taputti mua reidelle ja sanoi "OKEY" Ja kamalan kiltisti, suorinta tietä, se ajoi mut Putgardeniin menevälle laivalaiturille.
Voi, hitsi. Jos joku (kummallinen mulkku?) multa nyt kysyisi että "lähdetkö tekee pornoleffaa?" niin tottakai, jumalauta, vastaisin siihen että YEES, JEES; JEES!
Kysy Iines minulta, vaikka mitä tahansa, niin varmaan sanon YES YES.
VastaaPoistaMinulla ei semmoisia itsetunto-ongelmia ole (aikoinaan oli) että mä nykysisin pystyn sanoon, kelle tai mille tahansa, että YES.
VastaaPoistakun mä kolmatta olutta juon taas uudestaan, niin ...
Poistahttp://letras.com/sielun-veljet/1637926/
Olet sinä mikis tullut elämän varrella avoimeksi ja rohkeaksi, jos kaikelle pystyt sanomaan "kyllä". Aina olet kyllä varmaan ollut perusluonteeltasi vastaanottavainen ja avoin, luulen, et kovin kriittinen henkilö.
PoistaYhtä asiaa voisin kyllä sinulta kysyä: Voisitko vastata myös pahalle "kyllä"?
Kattos vaan, että tuon laulajan laitoit. Minä sille kerran Naantalissa sanoin, että ylivoimaisesti paras keikkasi, kun ruikutti siitä, että sammuin vähän ennen aloittamistaan ja nukuin pää pöydällä koko esityksen ajan.
PoistaMä kolmatta kaljaa takaisin näin spuglaan kerran, ei rahaa oo, takaan sen...
Iines kysyi, minä vastaan: sanon KYLLÄ; KYLLÄ; KYLLÄ.
PoistaElämä on meille Annettu. Minusta se on Upeaa.
Olen Biologi.
Mutta jos olisin Romantikko, joka olenkin, ajattelisin samalla lailla.
Koska....
minkä muun takia meille elämä olisi annettu, kuin elettäväksi?
SiisPahalle vastaan myös Kyllä. (Koska en minä sitä pysty erottamaan mikä on Pahaa.)
PoistaMutta jos mua pyydetään tekemään jotain pahaa, jonka tiedän pahaksi, en tee. Ev varmaan tee!
Mikis, toki tarkoitan pahalla selaista, joka on selkeästi pahaa, kuten tappaminen - enkä tarkoita nyt armomurhaa, mikä voi olla hyvä teko kärsivälle.
PoistaPahan määrittely onkin vaikeaa, koska paha teko voi olla jollekulle hyvä.
No joo, YES.
PoistaMitä te hempeät romantikot oikein tarkoitatte, kun jopa jumalattomuuteen kallellaan oleva Biologian Aliylioppilas sanoo, että "Elämä on meille Annettu"?
PoistaKuka tai mikä antoi?
Itse olen tullut siihen tulokseen, asiaa tuhansia öitä pohdittuani, että "Me olemme Elämä".
Tätähän minä tietysti tarkoitan, Tapsa. Mutta kun on puhuttava sillä kielellä, mikä meillä on. (meinasin sanoa että "annettu" ... heh heh)
PoistaJa Iines ei ala nyt yhtään nököttää. Sinä olet minua paljon fiksumpi ihminen, tiedämme sen kumpikin, mutta ei se minua haittaa. - Nöpönasuseni..
En minä mökötä mistään, en edes tiedä, mistä pitäisi. Minusta on hauskaa, että olette joskus eri mieltä kanssani asioista, ei kaikista, mutta joistain. Ilahduin koulussakin aina, kun joku rohkea oppilas esitti erilaisia mielipiteitä. Ajattelin, että sanani eivät ole menneet harakoille.
PoistaEn usko että Harakat osaavat suomenkieltä. Mutta huono käsiala heillä kieltämättä on, siksipä heidän kirjoituksiaan sanotaankin "harakan varpaiksi". Mutta tiedätkö, voi ei, mitä tarkoittaa "Variksen saappaat?". Joka kesä minulla sellaiset oli: voi että ne olivat tuskalliset...! Variksen Saappaat on savi, joka pikkuhiljaa ja huomaamatta, tarttuu sun ihoosi (= jalkoihin) kiinni. Sitä ensin ei edes näe, mutta kun tää kerros sun iholtasi alkaa lohkeilla pois, se sattuu! Se on kuin sinusta revittäisiin palasia pois, ei oikein kamalan mukavaa ole, se.
PoistaPs. Paitsi välilevytyrän rinnalla tuo särky on paradiisimaista porskuttelua, ilossa kellumista. Ihmisessä on niin pitkiä hermonpätkiä, metrin mittaisia ainakin, että jos se särkee koko mitaltaan, sää... rupeet rukoilee. Lähinnä Armoa. (on se niin kamala "kipu")
Viimeksi kun hortoilin Kalliossa niin ajattelin, koska minun päässäni on aina erilaisia ajatuksia, että käynpäs kippasemassa tuopposet jokaisessa kalliolaisessa baarissa. Mutta vittu kun niitä oli niin paljon! En tiennyt. (Ja siinä toisessa homobaarissa kukaan ei yrittänyt iskeä minua. Samperi, kun loukkaannuin.) Jo puolessa väliä mua rupes huimaamaan. No, mitäs siitä. Mutta oikeasti nukahdin bussiinvasta joka vei minut saatanan kauas kaikesta, ihan erämaahan; ei se bussikuskikaan tiennyt missä me ollaan kun se herätti mut sieltä takapenikiltä. No, lähdin kävelemään eteenpäin. Mutta kun olin kävellyt noin 1/2 tuntia, ja maisema oli ihan samanlaista kun lähtiessäni, niin minä ajattelin että "voi hyvänen aika, ei tästä näämmä mitään hyvää seuraa"... Eikä olisi seurannutkaan. Mutta siihen tuli yks rähjänen Volvo jota ajoi kummallisen näköinen nainen. Siis... tää Volvo pysähtyi kun mä hyppäsin sen eteen. He heittivät - koko Volvo oli täynnä nauravia ihmisiä - mut Helsingin keskukseen. (Josta oli helppo koordinoida muualle.) - Kun mä nousin siitä Volvosta, mä sanoin sille akalle että "vittu kun sä oot hyvännäkäinen". Se vaan tööttäs torvee TÖÖT TÖÖT ja st ne taas lähti. Minäkin lähdin.
VastaaPoistaMinä nauroin vedet silmissä, kun kuulin Martti Innasen sanoneen: "suomalainen on ryssän ja ihmisen sekoitus". Mukavan moniulotteisesti sanottu. Tähän selitteenä sen verran, että kommunismia ja neuvostoliittoa taiteilija inhosi, pohjana se kun pikkupoikana pelkäsi Helsingin pommitusten keskellä.
VastaaPoistaMutta kenen mestarin tekstiä tämä on?
Viaton tyttö on tullut kesälomalla uskoon ja nyt työtoverit odottavat jännittyneinä kuinka se vaikuttaa.Hän on tavaratalon kassa, eikä kukaan keksi mitä syntiä hänellä olisi, mitä pitäisi katua. Tullessaan hän vakavana pyytää anteeksi että on aina sanonut hyvää huomenta vaikka ei ole sitä tarkoittanut. Johtajalle hän vesissä silmin vaikertaa kuinka on alusta alkaen petkuttanut tätä. Hakemuksessaankin oli kirjoittanut kunnioittaen, vaikka ei ollut koskaan sen jälkeenkään johtajaa kunnioittanut, vaan halveksinut tämän tyhmyyttä, laiskuutta ja toivonut hänelle kaikkea pahaa niin kuin esimerkiksi että ihottumasta johtajan naamalla tulisi vielä pahempi. Hän tunnustaa toivoneensa epäonnea koko yritykselle ja johtajalle potkuja niiden huhujen vuoksi joita tästä liikkui.
Ei aavistustakaan, ja siksipä syötin tekstin kylläs tiedätte mihin. Google vittuili äikänopelle: Se hyväksyi syötetyn tekstin, mutta vaihtoi "työtoverit" "työkavereiksi". Tietäkää siis, että Googlen nuoret IT-kundit eli tosielämän kielitoimisto ei enää tunne toveri-sanaa.
PoistaKatkelman kirjoittaja on kaikesta päätellen setäihminen. Hänellä on myös outo sanajärjestys ja häiritsevästi pilkkuvirheitä, snteeksi vaan. Että-sanan eteen nyt ainakin kannattaisi pilkkuja sirotella. Olisiko kirjailija siis kohtalaisen kouluttautumaton tai sitten puhdas työmies? Tämä kaikella kunnioituksella ja rakkaudella kysyttynä.
Ei suinkaan. Kirjoittajalla oli runsaasti asioita, eivätkä risut ja männyn kävyt vieneet huomioitaan.
PoistaEi kai Googlen hakumoottori enää it-pöljien tahdon mukaan toimi, vaan meidän jokapöljien toiminnan kautta.
PoistaJa lennokkaita juttujahan ei saa koskaan kertoa minkään kieliopin mukaan, kieliopista tarttuu aina ikävää pölyisen paperin hajua ja makua.
PoistaEi ole kyse kieliopin mukaan kirjoittamisesta. Kyse on siitä, missä määrin kirjoittaja on sisäistänyt kielen niin, ettei sitä mieti.
PoistaPilkuttomuus ei tee tekstiä lennokkaaksi, vaan sen tekevät muut seikat, sananvalinta, rytmi, luontevuus, synnynnäinen kielen taju.
Hahaa, mutta otitko sen huomioon, että sanoin tuon vain ärsytysnaurattaakseni. Kuitenkin niin, että jos kotus saisi päättää, ainoaa oikeaa suomenkieltä olisi Mikael Acricolan alkuperäinen.
PoistaMelkein mikään ei ole yhtä hauskaa kuin se kun kotus ehdottaa kieleemme uusia sanoja ja sitten jälkeenpäin niitä selittää. Tämä on kuitenkin hieno Kotus int.in kappale, Penninkilampi laulaa.
PoistaMinulla alkaa olla sellaista ihanaa lennokuutta näissä kommenteissani, että järjen kamalan haitan ja hidasteen olen melkein kokonaan pystynyt unohtamaan.
PoistaNyt liioittelet, Riku. Suomen kielen lautakunta ei ole enää Agricolan ajassa, vaan ihan tässä ajassa, enemmän kuin moni kielipuritaani (lue: minä Iines).
PoistaMinusta kielinormeja voi hyvinkin rikkoa, kunhan näkyy, että kirjoittaja hallitsee normit. Holtiotn ja huolimaton kielenkäyttö ei ole millään tavoin hyvää eikä lennokasta tahikka vapaata. Se on vaan tökeröä. Ellei kirjasta löydy ikinä että-sanan edestä pilkkua, en jaksa lukea kirjaa. Välimerkkien tehtävä ei ole raskauttaa ja nussuttaa, vaan helpottaa lukijan hommia. Ei niiden tarvitse olla ihan kohdallaan, mutta edes joskus jossakin paikassa.
Teksti ei todellakaan ollut Innasta.
VastaaPoistaMartti Innanen rienasi ja parodioi, jopa pilkkasi, suomalaisuutta, mutta hän teki sen sisältä päin, ollen itse niin suomalainen, ettei sen suomalaisempaa juuri voi edes kuvitella. Siksi hänen juttunsa ovat jääneet eloon ja olen ymmärtänyt, että jossain maaseudun keskellä niille nauretaan kaikkein hersyvimmin.
No kun ettette kuitenkaan tiedä, ettekä vähempää voisi välittää, niin tämän minä ainakin tiedän, jos en sitten mitään muuta. Jouko Turkan Aiheita on yksi niistä kirjoista, joihin palaan uudestaan ja uudestaan. Siinä on niin paljon ja enemmän.
VastaaPoistaViimeksi kun olin Kalliossa, niin metro pysähtyi siinä Hakaniemen pysäkillä maan alla. Sitten kuului viuh viuh vaan ja kiskovihellin jatkoi matkaansa. Tämä oli ns. Kallijo-romantiikkaa.
VastaaPoistaYhteistä on uskovaisten tavara. Hienon gospel-kappaleen This train esitti mm. Sister Rosetta Tharpe. Kappaleessa kerrottiin siitä, kuinka tähän junaan eivät kaiken maailman huorintekijät ja muut onnahtelevat pääse.
VastaaPoistaWillie Dixon otti sävelen ja helahoidon nimiinsä ja teki uusilla sanoilla Little Walterille tämän kappaleen, jossa lauletaan pirttihirmu tyttöystävästä, joka ei kaikkea, eikä oikein mitään, siedä.
Nykyajan nuoriso, sellaiset alle nelikymppiset, ehkäpä omanikäisenikin, diggaavat sellaisesta Led Zeppelin yhtyeestä, joka varasti kaiken, minkä irti sai. Ja saihan se. Muka kaikkien aikojen paras rokkibändi oli melkein lahjattomien klubi, joka varasti kaiken, melkein mitään omaa sillä ei ole, ja kun päivää sanoi,niin senkin valehteli.
Sitäkin tuossa rokkimusiikissa ihmettelen, että Sleepy Sleepers, sekoilun ykkönen, taantui coverbändiksi, jollainen Led Zeppelinkin oli. Niillähän oli se konsertti Senaatintorilla, joka tuli legendaariseksi siitä, että punaarmeijan kuoro oli ihanassa alennustilassaan mukana. Mutta huono Leningard Cowboys aina oli, vaikka Aki Kaurismäki heitä runsaasti käyttikin niissä julkkiselokuvissaan.
VastaaPoistaToki covereissa on niissäkin mestariteoksia.
VastaaPoista"Carilloa, Carilloa, ovat pulloni minun. Ja silmät, jotka seisoo, ovat tomaatteja."
Ethän sä voi...!
Onhan tuo nyt ihan eri luokkaa, kuin 80-luvun hittikappale, jonkun pliisujeesusyhtyeen tekemä Korallia.
PoistaMutta se olikin sleepareita, eikä mitään Leningradin lehmipoikia.
Poista"Onko Riku humalassa ? Yksinään täällä kirjoittaa ja itselleen vastaan .Iines voisi sulkea pois tuomoset jorisijat."
Poista- Mannerheim
Et sä Riku yksin ole! Minä luin just nyt just sleeparit!
PoistaKiitos, Liisu!
PoistaRiku, kenen se lainaamasi tekstikatkelma ylempänä oli?
PoistaJoukoTurkka: Aiheita.
PoistaJassoo, hänestähän puhuitkin ylempänä. Noh, mies ei ole muutenkaan penaalin terävin kynä. (Anteeksi, en malttanut olla käyttämättä tätä ihanaa kliseetä.) Hänellä oli kummallinen käsitys näyttelemisestä. Eivät ihmiset oikeassa elämässäänkään räkää valuta, kuolaa ja paneskele kaikkea mikä liikkuu.
PoistaJaa, enpä tiedä. Eikös se teatteri ole sellainen hyvin voivien rouvien harrastus?
PoistaJoskus ehkä oli. Turkka taisi haluta rikkoa minkkimuurin, mutta ei arvannut, että muukaan yleisö ei tykkää. Tai oli tykkäävinään ensin, koska se oli vasemmistolaista ja siten edistyksellistä ja kukapa nyt halusi leimautua tyhmäksi porvariksi, joka ei ymmärrä oikeaa syvällistä teatteria, jolla oli lisäksi sanoma kaikille työläisille (oppikaa tyhmät). Samaten Jumalan teatteri halusi rikkoa Suuria Tabuja. Sääli vaan, että kummallakaan taholla ei ollut mitään annettavaa ihmisille.
PoistaJumalan teatterilla oli Oulussa paljonkin annettavaa yleisölle, kerrankin jotain oikein kouriin tuntuvaa. Paikka vain oli väärä, performanssi olisi pitänyt suorittaa jommassa kummassa Helsingin isoista laitosteattereista.
PoistaTurkka aina yhdistetään tuohon performanssiin, koska tekijät olivat hänen oppilaitaan. Aika paljon sai lokaa niskaansa, koska ei suostunut oppilaitaan tuomitsemaan, silloin kun lynkkaajat kävivät kuumimmillaan.
PoistaMinulta on vielä kuuntelematta tämä tunnin pätkä, jossa Veijo Meri ja Jouko Turkka keskustelevat Pentti Haanpään tuotannosta.
PoistaEi oppilaita pidäkään tuomita, mutta heidän tekojaan voi ja pitää arvioida. Toisin sanoen Turkka ei suostunut tuomitsemaan itseään.
PoistaLynkkaajat - termi on tässä liian iso. Pikemminkin Turkka lynkkasi valitsemiaan ihmisiä ja heidän ajatusmaailmaansa.
Gustav Björkstrand, hiirimäisen polo pappi ja ministeri, ei kestänyt Turkan miehekkyyttä lainkaan, vaan hyppeli naama punaisena tasajalkaa: "Mää kostan kaiken!"
PoistaJumalan teatterin hienon performanssin kunniaksi laitan Sleepareiden kappaleen "kakka kepponen".
PoistaVesa - siis vesku vierikko (joka on tyttäreni kummisetä, heheh heh) ei ole hyvä radionäyttelijä. Fyysisesti hän on upea näytteliä, oppinut näyttelemään.
PoistaPs. Kerran me silpattiin alasti lipputankoon. Hän minun edessä, kulkuset killuen, minä perässä. (Vaikka en mikään sherpa ole.) Pakkasta oli tollase -20 astetta. Eli että kyllä kummankin "heppi" ei kauheesti törröttänyt. Sanoisinko että päinvastoin. Mutta kun päästiin maan pinnalle, takaisin, niin Kaija otti minut hellään syleilyynsä, samoin Ilona Veskun. Fifti-Fifti.
upeita puhujia, meri ja turkka, upeita ihmisiä olivatkin
Poista(ja sinä Iines, niistä nyt nenäsi nästyykiin. turkka oli filosofi myös - jopa vitun syvällinen. älä anna sen häiritä itseäsi
upeaa debattia upeeta, kuunnelkaa
Poistahttp://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/22/pentti-haanpaa-sai-meren-ja-turkan-aatokset-vilistamaan
upeaa pölinää !!!
Vesa Vierikon radiossa lukema Johanneksen ilmestys on klassikko.
PoistaOlen tehnyt Vesa Vierikon kanssa erinäisiä projekteja, mm. kerran sellaista motivaatiovideota, vai miksihän sitä sanoisi, ja enpä ole ikinä tavannut niin lahjakasta näyttelijää!
PoistaKoko nelituntisen session aikana nauroin välillä niin sikana, se oli näet minun käsikirjoittamani ja hieman huumoripitoinen, että minun piti mennä aina ulos nauramaan rauhoittuakseni ja antaakseni kuvaustiimille työrauhan.
Toinen lahjakas näyttelijä on Petteri Summanen. Sen sijaan Mikko Kivinen ja muutama muu eivät oikeasti ole siinä mielessä lahjakkaita, monessa muussa kylläkin.
Ai, se oli Turkan Aiheita... nyt ymmärrän taas, miksi aikoinaan jätin kirjan kesken, vaikka mieli teki se lukea, kuului ikään kuin sivistykseen. Mutta minussa on sama vika kuin Iineksessäkin - epämääräisen kielikorvattomasti kirjoitettu tökkii. Minusta Turkka puhuu paremmin kuin kirjoittaa. Anteeksi.
Minulle Turkan kirjassa parasta on uskomaton kyky tarinankerrontaan, kyky erittäin terävään ihmiselämän tarkasteluun. Kielestäkin olen eri mieltä. Huolimattomuus tekstin hiomisessa on harkittua. Hyvää ei kannta hinkata liikaa.
PoistaEi se mitään, Tapsa, ettet Aiheita loppuun asti jaksanut, minä olen kirjan lukenut varmaankin toistakymmentä kertaa.
Minäpäs luen tuon Aiheita kohtapuoliin ja sanon sitten teille siiitä painavan sanani. En edes muista lukaisinko sen silloin, kun se kuului edistykseen ja syväkultturismiin.
PoistaUskon, että Turkalla on syviä ajatuksia, sillä hänhän on kaistapää, silmätkin seisovat päässä kuin kylähullulla. Arvosteluni tässä koskee hänen tapaansa ilmaista asioita näyttämötaidollisesti - siinä hän ei ole tavoittanut oleellista, vaan on juuttunut lillukanvarsiin.
Toinen vaihtoehto on, että Riku kirjoittaa hetimiten siitä riemulaulun Einesbaariin, ja minä ja muut sanotaan siellä.
PoistaMinä vielä pohdin kirjoitanko, pystynkö siitä mitään sanomaan. Hulvattomuus on myös hyvä sana kuvaamaan Turkan kirjoituksia kyseisessä kirjassa.
PoistaMitä huonoon kirjoittamiseen tulee, Sofi Oksasen tekstien lukeminen on kuin tönkkösuolattuja muikkuja söisi.
PoistaNetistä löysin Kari Hotakaisen suosittelun vuodelta 2007: “Kirja uudisti, vain vähän yli sadalla sivulla, käsitykseni siitä, millaisia jälkiä suorasanaisella proosalla voi tehdä ihmisen tajuntaan.”
PoistaPohdi rauhassa, mutta siis minä luen tuon kirjan jahka kirjastoon pääsen ja sanon siitä jotain (kamalaa) myöhemmin. Ajattelin vain, että esittelisit sen ja ehkä kuvaisit sitä näkökulmaa, miten se on säilynyt ajan hampaan puraisulta. Tai tietenkin ihan omasta näkökulmastasi.
PoistaSinänsäkin tuo aihe on aina hieman kuuma: miten edistyksellisyys peilautuu tähän aikaan.
Hyvä on, lupaan yrittää ja olla kohtuullisen nopea.
PoistaVielä sen verran, että en tiedä mitä sana edistyksellisyys tämän kirjan kohdalla tarkoittaisi. Minusta Turkka tarkastelee omaan hulvattomaan tapaansa ikiaikaisia asioita. Aivan hulvaton on kertomus työhullusta, jota poliisit jahtaavat. Laittavat ansaksi kaduille sirkkeleitä sun muita, kun tietävät, ettei työhullu malta sirkkelin nähdessään olla tekemättä vähän klapeja.
PoistaSiis ajattelin ensin teoksen olevan jonkinlainen pamfletti tai muu julistuksellinen opus. Jos se on vapaata proosaa, niin eihän siitä tendenssiä kannata etsiä. Ilmeisesti teos on täysin kuvitteellinen kertomuskokoelma. Hyvä niin!
PoistaOlin aikoinaan katsomassa Turkan "Hypnoosi" näytelmää, Helsingin kaupunginteatterissa. Ensimmäinen näytös päättyi kun mies astui näyttämölle ,kääntyi yleisöstä pois päin ,laski housunsa ja pyllisti perseensä yleisölle. Esirippu kiinni ja tauko.
PoistaKoska kyseessä ei ollut mikään komedia tai naurujuttu vaan korkeataiteellinen näytelmä niin kotona pohdin mitä ohjaaja-kirjoittaja oli kohtauksella halunnut ilmaista. Päädyin siihen, että hypnoosi-näytelmän ideana oli paljastaa miten ihmisiä huijataan. Sinäkin MEG tulet ja tuot rahasi tyhjänpäiväiseen.
Jouko Turkka on valtavan upea persoona ! On, on on !
PoistaMuistan kun Vesku aikoinaan pyrki Tampereen Draamastudioon - siis näyttelijäkurssille. Nää jotka sinne pääsi oli, samalla lailla kun aikoinaan Lukioon pääsevät, siis nimet ikkunalla. Draamastudioon otettiin niin vähän ihmisiä että se lista oli lyhyt, eikä siinä Veskun nimeä ollut. Mä näin, vaikka en varsinaisesti katsonut, että sen aataminomena meni monta kertaa KLUNKS KLKUNKS kun se katteli sitä listaa. No, otin sitä kädestä, ja mentiin Tillikkaan. Ryypättiin.
PoistaPs. Seuraavana vuonna Vesku sitten pääsikin Helsingin Teatterikorkeaan. (Se kerto että niissä viimisissä vaiheissa, tota noin, heidän piti pistää lappu rintaansa että kuka he olivat - että tuomariti siis näkisivät. Hänkin pisti sitten että "Vesa Vierikko". Yks, ihan pöljän näköinen tyyppi oli pistänyt rintaansa "Tauno Palo". "No", Vesa kertoi, "mää rupesin henkaaman sit sen kans". - Ps. Tää Taunopalo oli P.P.Petelius. Hyvä näyttelijä kans.
https://www.youtube.com/watch?v=i4hFLKVyQDQ
PoistaTää mua aina naurattaA. Kun pojat on niin tosissaan.
Kotiuduin nyt illalla matkalta (kotimaassa vaan) ja innostuin lukemaan ihan tuolta alusta tänne, ja se se vasta MATKA oli ! (Siis teidän juttunne.)
VastaaPoistaVuoroin sai nauraa, vuoroin liikuttua, ja tapahtumia riitti. Sukkanauhoja ja ruusuja, jänniä tarinoita, itseanalyysia ja tempauksia.
Mulla on Kafka tuossa käden ulottuvilla - muka iltaluettavaksi - mutta nyt jäi Franz kyllä toiseksi!
KIITOS kivasta lukuhetkestä! Nyt aion koisia, Hyvää yötä!
(Viime yö meni taas painajaisten puolelle, mutta nyt, nyt on varmasti pelkästään hauskoja unia!)
Muista Liisu, etteivät unet koskaan valehtele. (Sen sijaan niiden tulkinnat menevät usein railakkaasti perseelleen.)
PoistaPainajaisuni kertoo peloistasi. Ne pitää kohdata rohkeasti. Siis siinä unessa.
Tapsa, koetan seuraavaa painajaista katsellessani olla rohkea ja tehdä vastaiskun. Rohkeasti vaan!
PoistaKerran tuntui hassulta kun kerroin unessa jollekin jotain asiaa ja heräisin kesken puheen. Se oli olevinaan niin tärkeä asia että sitä ei voinut keskeyttää, niinpä jatkoin puhumista vaikka olin jo hereillä. Kyllä kuulosti ontolta oma ääni.
Saarikoski sanoi - ja sitä on pidetty yhtenä hänen filosofisemmasta sanonnasta - että elämä on meille annettu/että tarkoin harkitsisimme/missä asennossa tahdomme olla kuollut... Tai ei se noin mennyt: ainahan minä siteeraan väärin. Mutta menee miten menee, ei tuo ole silti totta. Elämä on meille annettu että eläisimme sen pois, ei elämällä sen kummempaa funktiota ole. Ei varmaan oo. Kuolema tulee sit kun se tulee, ei sitä tartte ventata, varmaan tulee.
VastaaPoistaJa jos joku bussivuoro jää välistä, tulee toinen bussi. Näin on. (Niitä tulee kuin Paunun lyhytnokkaisia Sisuja. Koko ajan. Jumankauta. Eikä tartte ostaa kuin menolippu, perkele. Sillä pääsee mihin pääsee, perille.)
Poista(ottaa baskerin pois päästään... ja huomaa, että lippalakkihan se)
Poistaei sev väliä!
raskaat, läheiset mullat Rauno Räsäsen ja Kolehmaisen haudoille !
(he edelleen elävät mun sydämessäni. se on aika sietämätöntä)
Nyt ne, jotka pilkkaavat anonyymeja kirjoittajia, siis anonyymiutta, voisivat vetää housunsa itse alas ja ottaa vastaan lätkimiset. Vai sanotteko yhä ja edelleen, että anonyymeja saa pilkata ja ivata ynnä muuta asiaankuuluvaa, koska heitä ei ole olemassa, he eivät ole todellisia, he peittävät kasvonsa?
PoistaKissan viikset ja katin kontit ja kilin kellit! Entäs kun onkin ja nettipersoona poistuu areenalta? Enemmän moni pitkän linjan anonyymi ehtii antaa itsestään muille kuin moni nimellään bloggaava imagoaan varjeleva teeskentelijä.
Mutta mistä me tiedämme, että Rane ja Kole on haudattu? Ainakin Rane antoi vähän aikaa sitten elomerkkejä.
PoistaKysyin tuosta elämän antamisesta juuri ylempänä, mutta siirrän kysymykseni nyt tänne. Kas näin:
PoistaMitä te hempeät romantikot oikein tarkoitatte, kun jopa jumalattomuuteen kallellaan oleva Biologian Aliylioppilas sanoo, että "Elämä on meille Annettu"?
Kuka tai mikä antoi?
Itse olen tullut siihen tulokseen, asiaa tuhansia öitä pohdittuani, että "Me olemme Elämä".
Mikis heitä yllä kaipaili. Ja me muut perässä.
PoistaKyllä minä kallistun Tapsa ajatteluusi: me synnymme itse Elämäksi. Ei ole mitään ylempää, joka säätelisi tapahtumia, on vain joitain asioita, jotka aiheuttavat joitain reaktioita, jossain.
Kysypä Tapsa ihmisen vauvalta, miksi hän siinä rpäistelee - kuin sisilisko?
PoistaMitä hän sulle vastaa?
Ei mitään, tietenkään.
Mutta jos vastaisi, hän vastaisi, että "elämä on mulle annettu".
Mikset sä tätä et halua ymmärtää?
Ai niin, mä nyt vasta ite ajattelin Jumalaa...
PoistaNyt mä ymmärrän, että en ymmärrä.
Siis jos ihmiset, tai heinäsirkat, kopuloivat eli tekevät poikasia, niin ei siinä kyllä mitään tekemistä Jumalan kanssa ole. (Tai jos olisi, se olisi kummallista.)
Ps. Hei äiskä, muistutanko mä enemään isiä kuin Jumalaa. Hei äiskä... ihan totta?
No, minulle joka oikeasti olen Jeesus Mikko Kristus Lxxxxxnen, niin tämä ei niin outo kysymys ole, ollenkaan. - Mutta te muut tietysti saatatte pohtia tätä kysymystä. Ihan turhaan. Ja turhan kauan, ainakin.
Ihmisessä - näin minä biologina asiat käsitän - on sisäänrakennettu systeemi sille, että kaikki mikä on outoa, on pahaa. Näin minä tämän ymmärrän. Se, että ihminen tässä Lajien kmppaillussa yleensä pärjäsi, eli piti henkensä, on kummallinen juttu. Ainoa asia joka tämän kummallisuuden selittää, on ihmisen (myös muiden apinoiden) peukalo, joka kääntyy muita sormia vastaan. Tämä... tämä eikä mikään muu, selittää ihmisen menestymisen.
VastaaPoistaEttekö ymmärtäneet? No, ei sev väliä.
(Peukalo, joka taittuu muita sormia vastaan, ärsyttää aivoja. Ja kun aivoja ärsytetään, se suuttuu siitä, ja alkaa uudestaan ärsyttää peukaloa. Sit ne molemmat alkavat ärsyttää toisiaan. Ja sit kun ne aivot tajuaa että tuo "peukalo" on aika hölmö tyyppi an sich, se alkaa ärsyttää muita elimiä ihmisessä. Siihen asti... että tää ihminen yht'äkkiä alkaa kirjoittaa Lenovolla kummallisia blogikommentteja.
Ps. Näin se menee. (Ja minähän tämän tiedän. Koska EN ole bioloogi.)
Eilen illalla katselimme vaimon kanssa teeveestä kissa-ohjelmaa. Totesimme, että kissa on peto, jonka luontoon kuuluu napata toinen elävä olento ja tappaa ja syödä se sääliä tuntematta.
PoistaMutta miksi me ihmiset tunnemme sääliä? Mitä hyötyä siitä on meille, kun se on kerran evoluutiossa näin rankasti vahvistunut?
Minusta tuntuu, että sääli on itsekkyyttä. Säälissä suremme omaa tulevaa kuolemaamme tai kurjaa kohtaloamme, vaikka kaikki tapahtuu muualla, muille, toisille.
PoistaHmmm...mitä hyötyä on antaa lahjoja, eikö järkevää ole vain niiden vastaanottaminen?
PoistaEikö elämä ole turhaa? Miksi me elämme, kun sitten kuolemme kumminkin pois, toiset ennemmin, toiset myöhemmin, toiset vastasyntyneinä, toiset jo ennen syntymistään, viimeistään vanhuuden raiskaamina?
PoistaEmme osaisi kaivata elämää, jos emme ollenkaan syntyisi.
Miten paljolta pahalta ja ikäviltä asioilta säästyisimme.
Sitä paitsi elämä on liian epäreilua. Toisilla menee hyvin. Toisilla huonosti, Toiset syntyvät terveinä, toiset vammaisina. Jos ei kukaan syntyisi, olisimme samassa tilassa, kukaan meistä ei olisi olemassa. Ei tarvitsisi surra eikä ikävöidä ketään. Ei olisi sotia eikä riitoja. Ei olisi köyhia' eikä rikkaita. Ei tyhmiä eikä viisaita. Ei surullisia eikä iloisia.
Kuka hullu on pannut tämän ruljanssin liikkeelle? Ja kuka on kuka? Vai onko se vaan mikä? En ymmärrä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaPoistin tuon kommentin, kun tuo edellinen kommenttini katosi, sitä ei näkynyt missään. Mutta ilmestyi vähän ajan kuluttua kahtena samanlaisena (kun painoin "lähetä lomake uudelleen). Ehkä se oli osoitus siitä, että turhaa on kaikki auringon alla, Ihan turhaa! Vahvisti sanomaani.
PoistaMonet eläimet ovat hyvin sosiaalisia, mutta ihmisen kyky tuntea sääliä on askel siitä ylöspäin. Sanotaan, että viime sodissamme tunto siitä, että "kaveria ei jätetä!", auttoi suorituksiin,joihin muuten ei luultavasti olisi kyetty. Sääli ei ole heikkous, se on vahvuus.
PoistaSääli voi tietysti joissain tapauksissa kieroutua jonkinlaiseksi ylemmyydentuntoiseksi luonneviaksi, mutta kaikessa on omat skaalansa.
Jos sääliä ei ole,liian suuri osa energiasta kuluu pelkoon. Jäniksen lailla saa koko ajan juosta. Petoeläimet ovat nekin hyvin säikkyjä.
Sääli on aivan järjenvastaista toimintaa evoluutiossa. Ihminen on ainoa olento eli organismi joka pystyy tuntemaan sääliä. Se on ihan päin vittua se. Evoluution pitkässä helminauhassa, tarkoitan DNAta, sääli = luovuttamista. Kaikki ötökät, jotka luovuttavat, ovat sukupuuttoon kuolevia ötköitä. - Näin se vaan menee.
VastaaPoistaPs. Siis jos sanotaan näin - jonka sanomista inhoan - että "sääli on sairautta". Niin se pitää paikkansa. (Kun ajattelee, asioita.) Se on... rypistelee otsaansa... se on meidän hyvin vaikea kuvitella mitä Heinäsirkka ajattelee. Tai kissa. - Et sä siitäkään koskaan mitä tiedä. Kuvittelet vaan!
Kissat ajattelevat samperin kissamaisia ajatuksia. Jo vuosia sitten päätin, tai luovutin, että en ymmärrä heitä. (Ne ovat muutenkin niin kummallisia, so. hymyileviä paskiaisia. Ei kissasta kukaan mitään tiedä, paitsi ehkä toinen kissa, joka on järven vastarannalla huutelee sille "mitä sää siellä teet...?"
PoistaKissat ovat tosi kummallisia.
Välillä ne käy nuuhkimassa mitä sä teet, ikään kuin olisivat kiinnostuneita susta. Mutta ei ne ole. Olen katsellut niitä itsekseni. Aina kun kissa menee sinne, missä se luulee ettei kukaan näe sitä, se pudistelee harteitaan ja sanoo "miua". Sit se ryhdistäytyy. Ja tulee taas tepastelemaan meidän jalkoihimme.
Sellaisia kissat ovat.
Karkeasti ottaen sääli on myös ylemmyyden tunnetta. Kun säälii jotain toista, asettaa itsensä ikään kuin sen toisen yläpuolelle, tuntee itsensä paremmaksi, On varaa sääliä. Mutta jos on itse säälittävä, voiko silloin sääliä toista? Voi.
PoistaVoiko teoria siis pitää paikkansa? Voi,
On ihmisiä, joilla menee huonosti, mutta yleensä ajatellaan, että jollain toisella menee vielä huonommin (ja siitä ollaan sitten iloisia).
Evoluution kannalta sääli on järjetöntä. Ei sitä missään näy. Koska... se on poissa oleva elementti. Menetetty.
PoistaIhminen, niin kuin kaikki muutkin nisäkkäät, ovat pitkän evoluutioprosessin päätepisteitä. Silloin kun meitä tämmöiseksi ruvettiin kasamaan, noin 60 000 vuotta sitten, siinä sääli lensi ensimmäisten joukossa romukoppaaan. Koska sillä ei tehnyt mitään. - - Ps. Tai ei se sen takia romukoppaan lentänyt, että sillä ei tehnyt mitään, vaan siks, että siitä oli haittaa! - Ei sääli tue suvunjatkamista. Päin vastoin.
No, samanlaisiahan naisetkin ovat. Aina kun ne luulee ettei kukaan näe niitä niin ne lipovat huuliaan. Tai tekevät jotain muuta meikkiä pärställeen. (Em mä tiedä mitä) Kissoista ne erottaa siitä että ne ei koskaan sano "miau".
VastaaPoistaMiksi jotkut miehet sanovat naista "misuksi"; eikö misu tarkoita kisua, siis kissaa.
PoistaYks mies lähetti kerran minulle viestin: Misu, lähetkö mun kanssa kaljalle?
Siis olenko minä antifeministi?
VastaaPoistaTotanoin... ihan mielelläni olisin.
Mutta kun ei musta oo.
(Voi vittulan väki!)
Harva teistä muuten on - ja tästä olen aika varma - on tavannut Vittulan Väkeä. Minä heihin kerran, sattumalta tietysti, törmäsin kun he - eli Helvi - työnsi potkukelkkaansa. Hänellä oli siinä tynnyri herajuustoa. He, kelkka ja Helvi, olivat menossa Koijärven Meijeriin. Kamalan nuoskaista oli lumi. Autoin Hlviä potkimaan. Kun liu'uttiin yhteen alamäkeen, kysyin Helviltä että "miltä tuntuu olla Vittulan Väkeä?" Se nauroi, tekarit lonksuen, että ". "ei tässä mitään, mitäs tässä"... - Mutta suihin se ei silti ottanut. Ei. (Tosin en kyllä kysynytkään. En.)
VastaaPoista... yö on synkkä, hiilenmusta
VastaaPoistasiinäkin soi kaipausta ...
blues, oi blues
Tämä tietenkin on todempaa:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=YX2n2EE2hls
Todempaa ainakin kuin mitä tiedän. Tiedän vähän asioista. Ei se mua hävetä. Miksi kenenkään pitäisi hävetä? Kemppinen on kummallinen; se on hänen asiansa. Jos minä tietäisin kaikesta kaiken, e varmaan sanoisi sitä kellekkään, e. (No, onneksi se on hypotomiaa Minä ja mun.)
miten ihanasti, miten ihanasti ihminen puhuu nuottien päälle! tää on jazzia!
VastaaPoistaMAHTAVA MIMMI
PoistaJatsi on mulle samaa kuin Bach. Sitä pystyy kuuuntelemaan vaikka kuinka kauan. Aina kuulee uutta. Jazzissa improvisoidaan. Bach on niin monimutkaista, että (melkein) aina kuulee niistä jotain toista, mitä kuvittelee kuulevansa. Se on samperin kummallista.
VastaaPoistaAjattele vaikka sillä lailla... että luet Tsehovin novellia. Ja totta kai jumankauta se on upeaa luettavaa. Mutta kun oot lukenut sitä vähän yli puolenvälin, niin tajuat että "hei, täähän on mun päiväkirjastani..."
VastaaPoistaSemmoiselta musiikki kuullostaa.
Joku fiksu ihminen sanoi minulle kerran, että "jos epäilet Mikko että joku ihminen ei puhu sulle totta, älä kuuntele sitä, vaan katso hänen käsiään... Niistä sä näet, valehteleeko hän."
VastaaPoistaKun katselee Ella F:n käsiä, kun hän laulaa, tajuaa että tuo tulee kyllä hänen sydämensä pohjasta asti, tuo Puukko-Brecht.
Se oli hyvä neuvo, kun ite joutu neuvottelemaan Porvari-Perkeleitten kanssa työehtosopimuksista. Katteli niiden Riistäjä-Lahtarien käsiä. Mutta äkkiä huomas että nekin katteli mun käsiä. Eli se oli taas fifti-fifti.
PoistaMutta Riku, Riku se etsii aina niin jammaavaa bluesia, että mulla alkaa munuaisetkin pomppia eri tahtia, kun kuuntelen. Jumankauta, ei se semmoite ole mistään kotoisin. Siis tääkin tämän kappaleen, Litle Walterin, saamari kun se soi niin että korvalehdet meinaa lähtee päästä irti. Jammaa!
VastaaPoistaEi se alkuperäinen gospelkaan ihan kauhea ollut, ainakaan rokin isoäidin, Sisar Risetta Tharpen, käsittelyssä. Tempo siinä on hiljaisempi.
PoistaThis Train.
Risetta on Rosetta.
PoistaIhan pakosti sitä alkaa hapuilemaan rumpukapuloitaan... missähän ne muuten on, palikat? Jäiköhän ne Alkoon? Tai R-Kioskille jossa tein sen saatan surkean Lottorivin? Vyötiäinenkö muka ne on syönyt? No, voihan Perse sitten. (kellahtaa päiväunilleen. ja alkaa kroosata.) (herättyään hän) ohhoijaa?! (huomaa että) ... kappas vaan, tässä rollaattorin päällähän nämä kapulat. (alkaa hymyillä. kuin aurinko) Pannaan toinen vasempaan käteen, noin noin sormien väliin, ja oikeaan käteen kans... DAMPA DAM TAPA TAPA DAM MAM... Thsumpudi tsum tsumpudi tsump pum pum, PAM PAM PAMELA, tskidi tsikidi diki, PAUM POUM PAMPPA RALL- LAL-LAA, pum pom pam vaan...
VastaaPoistaTää on Kivaa!
Ihmisestä tulee hyvä rumpali kun se tajuaa, tai ei tajua vaan saa tatsin että ne kapulat mitä se pitää käsissään, on sen ihmisen koko elämä. Ja että siinä ei ole kysymys tekniikasta. Soittaa voi vain, jos soittaa hyvin, sielunsa pohjasta, ei muualta.
VastaaPoistaPs. Minä olin hyvin keskinkertainen rumpali. En keskittynyt. Vaan vilkuilin. Esimerkiksi tyttöjä jotka tulivat pyllistelemään minun eteeni. Eikä niillä kaikilla edes ollut alushousuja. Kyllä sellainen - kauhunäkymät - panee rummunsoittajan kompin sekaisin! Varmaan panee!
Martti Innanen, josta tuolla ylempänä oli puhetta, kerran kertoi minulle tämmöisen jutun. Josta en tiedä onko se välttämättä totta mutta en oikein kyllä sitä ees muistakaan. Että fifti-fifti. (Ja jos en kaikkea muista niin panen sitten omiani.)
VastaaPoista"Perheen tytär osti kaupasta makkaran. Toista viikkoa se sillä pullella makkaralla höyläsi vittuaan, UMPSITABUM UMBTISBUM BAM BUM. (Siihen aikaan kato nääs ei ollut viälä näitä sähkömoottoroituja vempaimia. Kato nääs!) Perheen poika tuli sitten kerran kotio - missä lumpustellut ollut, oli - ja näki Siskon huoneessa makkaran. Hän päätti syädä sen. Mutta - tota noin - ajatteli että kukaan ei saa tietää että mää on syöny sen, niin se söi vain sen makkaran sisukset. Ja meni sen kuoren kanssa vessaan ja paskansi sen kuoren taas täyteen. Pullolleen - niin kuin makkaran pitää ollakin. (Jos se nimittäin on hyvä makkara.) No nytpä kävi sillä lailla että perheen Äiskäkin näki tämän makkaran. Ja mikäs siinä? Iloisestihan sekin seilasi "riihimäki-ryttylä-riihimäki-ryttylä-matkalipuut olkaa hyvä" sen vagiinassa. Perheen isä taas oli ihan ulalla; kun se näki sen makkaran, se yksioikoisesti ajatteli vain että "ohoh, kivan näköinen makkara. tairanpa syärä sen." Se pisti sen paistinpannulle paistumaan. Ja äkkiä koko köökin täytti kamala paskanhaju... Se äijä tajus, jumankauta, tää makkarahan on ihan paskaa täynnä.Ja se meni lähi-K-kauppaan ja rupes raivoo siellä "KAIKENMAAILMAN PASKAA TEKIN TÄÄLLÄ MYYTTE!" Noh, siihen tuli Hannu Karpo joka sanoi sille, karvahattu päässä ja mikrofoni kädessä, että "noh noh, otetaanpas nyt rauhallisemmin"...
Eikä siitä sitten televisio-ohjelmaa tehtykään.
Tää mun on mun mielestä Karpon paras.
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=VPO7DZ_Yf1I
Tiedän, olen tyrkyttänyt teille tätä jo viidesti. Menköön nyt siis kuudeskin kerta.
Ps. Vähän samalaista työnteko oli Kankaan Paperitehtaalla. Aika paljon samanlaista! (Kerrankin, kun me tiedettiin että Mestari vakoilee meitä, me kaivettiin pihalle kuoppa. Joka sitten peitettiin. Piirrettiin liidulla vaan valkoisia nuolia että kävele tänne, kävele tänne. Sehän käveli ja putos. Mutta ei se kamalan vihanen ollut. Katteli vaan meitä... sillain vaan vähän väsyneen näköisenä, tiäksä. - Sauvo.