Tukilisäjenkka

Olen varma, että terveyskeskuksen naiset, nuo kirotut leveäperseiset satakuntalaisämmät vihaavat minua. Sen kerran kun käyn siellä, tapahtuu jotain kurjaa. Ensinnäkin minua odotutetaan kohtuuttomasti jo ilmoittautumishuoneessa, joka tälläkin kertaa on täyttynyt mustalaisista. Koko romaaniheimo on liikkeellä, kun yksi nainen on loukannut kätensä. Heidän jälkeensä luukulla raivoaa mutkalle vääntynyt mieshenkilö, joka on ketterästi hilpaissut ylös ilmoitushuoneen oven tukkivasta sähkömoottorituolistaan. Häntä on - muka - laskutettu liikaa terveyskeskuksen toimesta. Miehellä on mukana nippu papereita. Kun kolme kertaa on  laskutettu vuoden aikana, niin kuin kuuluukin, selittää ämmä ystävällisesti hymyillen ennestään tuettua. Odotan kärsivällisesti että mies siirtää härvelinsä syrjemmälle, jotta normaali ihminen pääsee asioimaan. Ilmapiiri tekee kiltinkin ihmisen hyeenaksi, joka puolustaa etujaan kynsin ja hampain - tarkoitan nyt itseäni. Terveyskeskukset ovat kuoleman esikartanoita, kammottavia paikkoja, joissa parasta palvelua saavat jo runsaasti tuetut.

Selkäni takana paljasjalkaista tatuoitua naista talutetaan tarkkailuhuoneeseen, ja nainen mörisee, ettei tule, ei tule, ei tule. Juoppojakin hoidetaan paremmin kuin kunniallista hyvätapaista kansalaista. Mustalaiset ovat vallanneet odotusaulan ja ottaneet tapahtumien kulun käsiinsä. Kätensä loukannut on kuin kapellimestari, joka johtaa orkesteria. Johdattaa keskustelun Kreikkaan ja haukkuu helleenit ja Putinin samassa lauseessa. Suvun vanhin on 89-vuotias, ja hän kyselee, löytyykö yhtään häntä vanhempaa. Valkoihoiset jurottavat, romanit posmottavat keskenään.

Kun siirryn sitten aulaan odottamaan, että saan antaa vaivaisen nestenäytteeni, minkä ajattelin tapahtuvan samantien, tatuoidulle juopponaiselle kiikutetaan kahvikuppia voileivällä. Minuakin pyörryttää, sillä en ehtinyt syödä mitään. Juopponainen  yrittää karata, kävelee paljasjaloin ulko-ovelle. Kun karkaaminen ei onnistu, menee ulos tupakalle. Tulee takaisin ja saa taas hoitajien huomion ja lääkäriltä hymyn, että taas täällä vai.

Ei ihme, ettei minun näytettäni ehditä ottaa. Mustalaisnainen pääsee sisään, samaten moni jälkeeni tullut. Käyn kysymässä niiltä leveäperseisiltä ämmiltä, miksi en pääse sisään, kun moni jälkeen tullut on päässyt. Voi voi, nauraa leväperä, ei täällä ajat pidä, tässä on moni tullut kiireellisesti ja ambulanssilla ja väliin on annettu aikoja. Siinäs kuulitte. Ne vihaavat minua, antavat väliin aikoja, vaikka minulla, yksin minulla on 13.40 ja kello on nyt 15.20. Yhtään ambulanssikuljetusta ei ole tullut.

Jaa että miksi minä siellä istun? No siksi, että terveyskeskuksen ämmät kadottivat kolme päivää sitten tuomani näytteeni, jonka oli määrä päätyä laboratorion viljelyyn lääkereseptiä varten. Olen melko vakuuttunut, että naiset kaatoivat näytteen viemäriin ja hävittivät putket, jotta voivat palvella juoppoja, narkkareita, mustalaisia, vammaisia ja muita tuettuja ehtivämmin. Tuettoman kandee olla terve.