22.9.2016

Eteenpäin, sanoi Paula lumessa



Ministeri Paula Risikko on jyrähtänyt. Ihanaa! Pidän jyrähtelevistä naisista. Pidän myös kurinpalautuksista. Ihmisellä on hyvä olla selkeät säännöt ja selkeät lait niiden takana turvaamassa kaiken pahan varalta. Ja nyt onkin menty liian pitkälle.

On annettu pahan pesiytyä suomalaiseen kulttuuriin, ja se on johtanut viharikokseen, jonka vuoksi Suomi on hälytystilassa korkeinta johtoa myöten. Tämä on aivan oikein. Holtiton vihapuhe on saanut jatkua liian pitkään. Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Paula Risikko on muutenkin nainen paikallaan. Hän reagoi median nostamiin juttuihin kiitettävän vilkkaasti. Viime viikolla hän kävi palauttamassa Migrin järjestykseen. Virasto myönsikin, että ruuhkassa on voitu vähän hutiloida. Hienoa, ojennan sulan Paulan hattuun, jos hän sellaista käyttää. Presidenttiainesta. Ei höpinöitä tolkun ihmisistä, vaan tomeraa toimintaa ja ukkosen jyrinää. Nainen minun makuuni.

Tämä Rautatietorin tragedia on siis koskettanut syvästi ihmisiä ja saanut heidät hereille,  niin muhkeat otsikot oli lehdissä ja niin kiitettävästi Yle asiasta uutisoi. Heti aamulla herättiinkin kovaan krapulaan, ja kun pahimmasta järkytyksestä oli päästy, valaistuttiin. - Eteenpäin, sanoi akka lumessa! On jaksettava jo yksin tämän sankariuhrin vuoksi. Surun hetkestä on päästettävä irti ja ryhdyttävä töihin, jottei yhtään turhaa kuolemaa enää sattuisi.

Perkeleen rasistinatsiääliöt! Ja vihapuhe.  Ellei vihapuhetta sallittaisi missään muodossa, ei olisi äärioikeistoakaan, vaan saisimme elää rauhassa ja syödä jokapäiväistä leipäämme, jos sellaista pöydässämme on. Kaikilla ei ole, ja painakaamme päämme myös tämän asian edessä. Kenties voisimme murtaa kannikkamme ja viedä siitä puolet tarvitsevalle?

Kyllä maailma parannettavissa on. Kiitos siis, Paula Risikon ja suomalaisen korkeatasoisen sananvapauden ja ennen kaikkea vastuullisen median, joka sitä harjoittaa. Eläköön rauhan Suomi, jossa rakkaus kaikkia kohtaan saa pian vallan ja jossa kaikkia suvaitaan, ihan kaikkia.  Paitsi vihapuhujia.

142 kommenttia:

  1. Risikon ulostulo oli mielenkiintoinen, hän uskoo porttiteoriaan: "kun antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden". Epäilemättä sellaistakin tapahtuu, että lietsotaan tarpeeksi, kunnes joku tekee jotain. Yleisemmin vihaiset puheet purkavat paineita. Nykyinen lainsäädäntö on riittävää, en tiedä mitä seurauksia sillä on, jos käytänteitä tiukennetaan. Yleisesti kovin tiukka puheenkotrollointi on askel fasismin kaltaiseen autoritaarisuuteen. Nyt vain kokoomukselta delegaatio tutustumaan Pohjois-Korean hyvin toimivaan systeemiin. Kiinalaisillakin voi olla hyviä vinkkejä loisteliaalle valtiojohdollemme.

    Halla-ahon kannanotto oli sekin roiskimista. Hän suositteli Vatsarintaliikkeen taparikollisten linnaan laittoa. Linnaan joutuu yleensä todetun rikoksen teon jälkeen. Epäilemättä niitä poikia sinnekin joutuu. - Se on minulle selvä, että se liike on kiellettävä.

    VastaaPoista
  2. Se minun vielä piti sanoa, että Lasten Liikennelaulussa on loistavan Helena Eevan tekemät sanat. Hän on tehnyt paljon hienoja sanoituksia, Lentäjän valssista Kulkuriveljeni Janiin.

    VastaaPoista
  3. Kysyä sopii, olisiko Risikko pannut töpinäksi ilman median valppaanaoloa. Kukaan ei tietenkään ole painostanut ketään eikä tässä ole kenelläkään pisteiden keruusta kyse. Asia vilpitön.

    Lasten liikennelaulu on nostalginen. Sen avulla on kasvatettu kokonainen sukupolvi kuriin ja järjestykseen. Sitä pitäisi nyt kriittisinä aikoina soittaa usein.

    VastaaPoista
  4. Minä olen aina ajatellut Lasten liikennelaulua sellaisena, miksi se on tarkoitettu, hyvänä pienten lasten valistuslauluna.

    Olet kyllä kieltämättä oikeassa siinä, että yhtäläisyyksiä löytyy poliitikkojen pyrkimyksiin parantaa kansalaisten huonoa moraalia. Tässä me saamme niinsanoakseni risuluutaa, risikkoa, pyllylle. Minusta ajatusta ei pidä jättää puoltiehen, vaan palkata runsaasti kansalaisia ilmiantamaan kyseenalaisia ajatuksia ajatuksia ajattelevia toisia kansalaisia. Hyvin ennakoitu on puoliksi tehty sanoi Honecker. Jos joku kulkee synkän näköinen ilme kasvoillaan, pidän sitä jo epäilyttävänä.

    VastaaPoista
  5. Kannatan ilmiantajia! Näin saataisiin samalla uusia työpaikkoja. Ja lisää nettipoliiseja, ehdottomasti. Joka foorumille oma poliisi, ja lisäksi ulkopuolinen ennakkosensuuri kaikkiin nettikeskusteluihin. Bloginpitäjät tulee velvoittaa järeään ennakkosensuuriin ja valtiollisen tahon jälkisensuuriin.

    Kyllä näin saadaan aikaan puhdistus. Vihdoinkin Suomi on herännyt.

    VastaaPoista
  6. Maassa maan tavalla. Lapsukaiset joutuvat nyt elämään tämän maan lakien mukaisesti ja lopettamaan typerät natsileikkinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, jos ihmettelet, missä kommenttisi oli, se löytyi roskapostisuotimesta tänään 24.9. Palautan sen tässä. Hyvin harvoin niitä sinne osuu, eikä siihen pitäisi olla erityistä syytä. Omakin kommenttini on sinne mennyt.

      Poista
  7. ... "Etiäpäin", sanoi Paula-mummo kun lumessa potkukelkkaa takaperin työnsi ja jalakojansa ihmetteli ...

    On hyvä että ihmisellä on mielipiteitä, ja mitä jyrkempiä, sen parempi. Koska omasta mielestään hän on (aina) oikeassa!

    Eikö totta?

    No, ei sev väliä. Fundamentalistimuslimista olen sitä mieltä että olisi parempi "että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen", kuten antifasisti Jeesus opetti.

    Hyi, hyi!

    En ole "suvakki": minusta on samantekevää mitä ihmiset tekevät. (Paitsi jos yrittävät päälle tulla, tinttaan turpiin.) Kommunisti en ole, koska olen jo sitä ollut, ja fasisti en ole, koska en ole koskaan sitä ollut. Muuten olen samaa mieltä kuin Nummelta kotoisin oleva kenkämaakari Esko Suutarinen: "Tyhmyydelle minä olen vihainen ja äreä kuin rakkikoira..." - Siksipä niin usein riitelen itseni kanssa. Ei itsekseni.

    Pss. Jokin aika sitten Hesarissa, tässä rakkaassa muukalaisvastaisessa aviisissa, oli juttu Otanmäestä. Noh... jotain tiedän ehkä minäkin... kosk' olin siellä itsekin. Juu. 2003 - 2004. Silloin sinne tulivat nämä Etelä-Sudanin pakolaiset. Hesarin mukaan kaikki otanmäkiläiset toivottivat heidät avosylin vastaan etc. Näin ainakin paikkakunnan pappi sanoi, ja papithan eivät tunnetusti valehtele. (Paitsi tietysti ammatikseen... mutta se on toinen asia, kuten Kipling sanoi.) Minun kokemukseni siltä ajalta oli että kaikki tuntemani "peräkammarinpojat" plus muut otanmäkiläiset tunsivat - miten sen sanoisi mahd. lempeästi, no - tietynlaista ennakkoluuloisuutta noita mustanaamaisia ihmisiä kohtaan. Noh, ehkä ystäväpiiriini kuului eri ihmisiä kuin herra kirkkoherran ystäväpiiriin, kuului; eivät kirkkokuorolaiset... oliko siellä kirkkokuoroa, en tiedä?... no jos oli, eivät käyneet ´"Kuksassa" virvoittavien vetten luona, eli hörppäämässä plantattua vodkaa. Ymmärrän: heillä oli tärkeämpääkin tekemistä. Otanmäki oli tylsä paikkakunta, ei siellä ollut mitään tekemistä. Mutta Kuksassa minun piti, ihan oikeasti, joskus esitelmöidä näille Syvän joen (Syvä joki, Deliverance, hyvä elokuva), eli näille aika kapean geenipohjan omaaville ihmisille, että "Sudanissa käydään nyt tämän hetken verisintä sotaa, ei nää no**naamat elintasopakolaisia ole. Käsittäkää ny se." Mutta eivät nämä banjonsoittajat minua kuunnelleet. Ja miksi olisivatkaan? Koska... (palaan siihen mistä aloitin) ... ihminen on aina omasta mielestään oikeassa, ja mitä enemmän toinen väittää että näin ei ole, sen enemmän väärässä se toinen on.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsh. Aloin runoilla ja vesitin sen miksi tämän kommentin tein. Tein sen siksi kun ihmettelin Iineksen yhä enemmän (ja yhä enemmän) oikeistoriistoporvaritaantumuksellisia mielipiteitä? Siis... totta kai ihmisellä saa olla mielipiteitä, mitä omimpia sen parempi, mutta että Iines...! (Missä sinun sydämesi, lippalakkisiko päälle unohtunut...)

      Oi, voih ei! (partisaanityttö Turun usvaisilta ja surullisilta öiltä anno Domino kun etsit kurssikirjoista Täydellisen lauseen kuolemaa)

      https://www.youtube.com/watch?v=3u3EJR228jc

      Poista
    2. Etkö usko, mikis, että vahvoja käpäliä voi kirveltää? Etkö usko, että Riistoporvarilla on sydän? Voi, sillä on isä, äiti, puoliso, lapset. Suuri on Suomen maa, kylmä syksyn tuuli. Riistoporvarin vatsassa vain yksinäisyys ja epätoivo. Riistoporvari voi suudella kukkaa. Sillä on kyyneleitä; hempeitä tunteita.

      Poista
    3. Jopas on kauniita lauseita. Nii-in. Kauniita ja lyhyitä. (hieroo jo otsalta harventunutta tukkaansa. ja imee lyijykynän päätä.) Hänen kaunopuheisuutensa totta tosiaan tekee vaikutuksen minuun. (kaivaa toista sieraintaan, vasempaa, kun sitä kutittaa) Toisaalta... hän on paatunut rikollinen, Kulakki, kaikkien kukkien tallaaja... En nyt oikein tiedä. (raapii myös persaukkoaan, kun sitäkin kutittaa) No olkoon! Olkoo si! (karjaisee) Sihteeri! (sihteeri kipittää paikalle) Mitä herra Maisteri? (tuijottaa sihteerin haaroväliä) Tuokaa minulle niitä lomakkeita. (tuo) Minäpä kirjoitan tähän että... "Täten olette Neiti Iines vapautettu Hämeen Linnan Naisten Vankilasta 22.9.2016 ja voitte (kostuttaa mustekynän terän musteeseen) voitte lähteä täältä pois, milloin haluatte. (lyö leiman) SPLÄMS. (ja miettii mitä vielä sanoisi...jotain ystävällistä, ei oikein keksi. ja kastaa uudestaan terän musteeseen) PLUMPS (ja tulee mustetahra) Harmi! (mutta keksii sitten mitä kirjoittaa - kun ensin yrittää pyyhkiä sitä mustetahraa pois, ei onnistu, se vaan leviää)

      "Hyvää Päivänjatkoa, Teille".

      Poista
    4. Otanmäestä tiedän ehkä enemmän kuin kukaan täällä, jopa enemmän kuin Mikis.

      Korjaan vain yhden asian: Otanmäen populuaatiolla EI ole kapeaa geenipohjaa siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki sen asukkaat tulivat sinne 50-luvulla eri puolilta Suomea.

      Seassa on tietenkin muutamia Vuolijoelta, Vuottolahdesta, Käkisaaresta, Saaresmäestä ja Ojanperältäkin tulleita, joiden juuret johtavat kaskea polttaviin savolaisiin 1500-luvulle.

      Mitä asiaan muuten tulee, niin on vaikea kuvitella sitä eroa, mikä on otanmäkeläisessä todellisuudessa verrattuna valtamediamme ylläpitämään todellisuuteen. Se on oikeasti pelottavaa.

      Poista
    5. Todistukseni Otanmäestä on väärä. M.O.T. Mun piti muuten vaan puhua Kainuusta. Aina, kun tutustun uuteen paikkakuntaan, käyn hautausmaalla. Luen ihmisten sukunimiä. Se oli Ristijärvi, ja seuraavaksi Hyrynsalmi, jossa kolme yleisintä sukunimeä oli noin (?) 50% kiviin hakattuina. (Yleisinpänä tietysti, tiedän että tiedät, Kemppainen.) Siitä muodostin omia ajatuksiani jotka tietysti ovat epätieteellisiä.

      Ps. Karigasniemen hautausmaalla oli paljon myös samaa sukunimeä. Tietysti oli myös muita. (Enkä minä nyt muista mikä se yleisin lappalaisnimi oli - Näkkäläjärvikö? Minulla on kammottavan huono nimimuisti. (Jos luen jonkun kirjan, josta pidän kovasti, em mä seuraavana päivänä muista - jos se on ulkomaalainen kirjailija - ainakaan välttämättä, että mikä sen kirjailijan nimi oli? tai jos romskulla on pitkä nimi, em mä sitäkään muista (ainakaan oikein)?

      Tapahtumamuisti mulla on hyvä.

      Elokuva Syvä joki on hyvä. Se on hyvä koska sitä on vaikea unohtaa.

      Poista
    6. Etkös mikis tunnista, mikä ja kenen runo tuo kaunis lause -juttu kommentissani on?

      Siinä on vain vaihdettu "riistoporvari" toisen sanan tilalle.

      Poista
    7. No en kyllä tunnista? Olen ihan Äimän Käki. (Kylläpäs olet ovela.) Kun Risikko-mummo kanasensa niitylle ajoi, kanaset ne iloisena tepsuttelivat; mutta metsästä hiipi se hiljainen Kettu (Mikko Repolainen, sic!), viekas ja pitkähäntäinen... Ja popsi ne tiput suuuhunsa. Yhden toisensa jälkeen.

      Sen pituinen se.

      Ps. Kerro, kuka noin runoili? (ole niin kiltti) Luulin että sinä. (ketokäenminttuni)

      Poista
    8. Hämeenlinnan naisvankilamuseossa kävin kerran. Mun piti vaan vilkaista niitä paikkoja mutta kyllä siinä vierähti kaksi tuntia kun tutkin systeemejä.

      Ankeat olosuhteet olivat. Hyvä, niin.

      Jokaisessa meissä, kaikkein kiimaisimmissakin dissidentissä on tietty prosenttimäärä (1 - 99 %) Rudolf Höss'iä.

      Tarkoitan, että jos ymmärrätte, mitä tarkoitan? Koska hyvin harva pystyy myöntää itselleen, että en niin kiva ihminen ookaan kuin mitä mää näyttelen olevani.)

      Harva, hyvin harva. Urpo Harva oli filosofi, kamalan oikeistolainen, mutta puhui mukavia. Ja välillä ihan höyrähtyneitäkin juttuja. Antti Eskola oli toisenlainen proffa, vähän kuin Irvikissa; ei koskaan tiennyt onko se tosissaan vaikka aina puhui järkeviä. Muita professoreja en muistaakseni henk.koht. ole tavannut. (Tai tietysti olen, mutta en muista.)

      Ps. Tampere, Manchester. Olin silloin nuori, elämä oli edessä, asuin Sorsapuistossa ja puiston toisella puolella Riikinkukot kiekuivat viidakkoääniä aina öisin. Manse on vittumainen kaupunki, siellä on aina kylmä, tutustuin Vesa Vierikkoon ja Juiceen ja Pate Mustajärveen. Saaga oli kiva, sekin siihen tupsahti. TöötTöötTöössä (Tampereen Työväen Teatteri) talon kivijalkakapakassa pelasin Eeva-Liisa Mannerin kanssa pajatsoa, oltiin kimpassa, kyse oli 2-kyt pennisistä. Eikä kuppi meille kauheesti kilahdellut. Oli talvi ja kamalan kylmä, siis ulkona, Mannerin pöyhkeä turkki haisi lumelle, nuuhkin sitä, olin nuori ja nätti ja yritin iskeä häntä, en onnistunut. Hänellä oli oma tyttöystävänsä omassa pöydässään niin kuin... oikeastaan oli minullakin. Kaija. No, ei siitä sitten sen enempää.

      Ps. Tampere on kuin Suomen Chigago. Siellä tuulee melkein aina.

      Poista
    9. Kun vaihtaa "riistoporvarin" tilalle sanan "jaguaari", saa näkyviin Elmer Diktoniuksen Jaguaari-runon, pienen osan siitä. Se on yksi lempirunoistani, jonkinlainen motto elämiselle.

      Poista
    10. Tässä mikisen haikailema pätkä Syvästä joesta. Kuva on epätarkka, mistä olen pahoillani. On elokuva mielestäni hyvin koskettava.

      https://www.youtube.com/watch?v=Uzae_SqbmDE

      Poista
    11. No nyt muistan Jaguaarin! Olen joskus sen lukenutkin, jonkun Tulenkantajan suomeksi sen kääntämänä, tai osan siitä, mutta autuaasti unohtanut! Ei ihme että se kosketti minua. (koska alitajunnallisesti oli tuttu, ja muistutti sinusta) Toiseksiparhaaksi muistan Diktoniukselta novellin jossa juodaan koko ajan teetä. Itsekin silloin, kun luin sen, vaihdoin kahvin teeksi. Mutta olikohan se novelli siltikään Diktoniukselta? Taisi olla Ekelöf'iä? Tai ei varmaan ollut. Kyrklund mieluummin... tai Henry Parland? En nyt muista. Mutta mielestäni tee on virkistävä juoma, nautin sitä päivittäin 3-4 kupillista. Englantilainen Twinings on mieluisinta mulle. Liptonin Earl Grey maistuu myös. Myös Xihu Longjing tee (se on vihreää teetä, helkkarin kallista) maistuu. (Jos on joku juhlapäivä.)

      Poista
    12. Jaguaarin on suomentanut muistaakseni Viljo Kajava, toinen muodon mestari.

      Minua harmittaa, kun olen hukannut yhden runon Kajavalta, enkä löydä sitä enää mistään, vaikka olen hakenut. Mieleen on jäänyt vain yksi kuva, joka lumosi minut muinoin: lehdet tai lehti oli kuin sulanutta metallia tai sulavaa kultaa. Tästä kuvasta oli siis tarkkaan muotoiltu sanakuvio, ja se kuvio hurmasi minut muodollaan, että miten joku voi osata sanoa noin tismalleen ja kauniisti. Valitettavasti en muistaa edes koko säettä, vain se sulava kulta jäi mieleeni. Enkä löydä runoa enää. Ja voisi olla, että jos löytäisin sen, ihmettelisin, miksi se mieleeni jäi.

      Poista
    13. Olipas hieno kohtaus, koskettavakin käyttääkseni fraasia. Nyt jää kaipaamaan koko filmiä. Miten minusta tuntuu, etten ole nähnyt kyseistä varsin kuuluisaa elokuvaa? Joka tapauksessa jos olen nähnyt, katsoisin uudelleen. Tulisipa telkuista.

      Poista
    14. Suomussalmella Kemppaiset, Sotkamossa Korhoset, Paltamossa Heikkiset, Vuolijoella Leinoset, Juntusrannalla Juntuset... Lisäksi liuta Haatajia, Karjalaisia, Moilasia ja Määttiä.

      Poista

    15. Tapsalle,

      Joo... Kemppaiset, Korhoset, Heikkiset, Karjalaiset... Näihin nimiin aina kompasteli. Joten voit ymmärtää miten ilahtunut olin kun Otanmäen Huoltoasemalla tutustuin Arvo Valtaseen.

      Toisaalta, sekulaarisessa Suomessahan me elämme. Meidänkin (rivi)taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja oli Förh nimeltään, en koskaan kysynyt mistä tänne on tullut - minusta se on kunkin ihmisen henkilökohtainen asia. Transtech'illa tietysti töissä kävi.

      Eikä minulle Otanmäestä mitään pahaa muistoa mieleeni jäänyt, koko Kainuu oli kokemus an sich. Kaunista luontoa, vaaroja ja hiljaisuus, ikuisesti muistan tykkylumisten puitten reunustamat sivutiet, metsät - yks kauneimmista näyistä, mitä nähnyt olen.

      Mutta... kyllä sieltä pois piti päästä, Vuolijoen Otanmäestä. Kun se on niin pieni paikkakunta, ja Kaivoksen jälkeen tavallaan kuollut. Aina samat ihmiset, ja niitäkin niin vähän, ympärillä. Ja koirat! Niitä oli siellä noin 100.000, metsästyskoiria, jotka on opetettu haukkumaan. Niinpä ne sitten haukkuivat aamusta aamuun 24/h/7/12/365.

      Vihaan räksyttäviä koiria!!!


      Yst. terv. Mikko

      Poista
    16. Kainuussa, siis niissä erämaissa - kuljin paljon asumattomilla seuduilla, tykkään hiljaisuudesta - oli jotain jota en muuten osaa sanoa kuin että "sinistä hämärää... oli.

      Lappi on sitten vielä enemmän.

      Poista
    17. Arvovaltainen Valtasen Arvo eli vielä ainakin 2000-luvun alussa. Näin juuri hänestä kuvan Otanmäen fb-sivulla.

      Jos hallituksen puheenjohtaja oli Eino, jolla oli nuorena Jawa, niin olimme kerran samoissa kesätöissä ja hiekkapuhallimme jotain sammioita putipuhtaiksi.

      Hän on syntyperäisiä paikkakuntalaisia, ja siellä muitakin vierasperäisiä nimiä, dystereitä ja schroderuksia ja ipatteja.

      Poista
    18. Hän taisi olla muistaakseni Eero? Tai en ole nyt varma... mulla on siis oikeasti kamalan huono nimimuisti. Sellainen laiha ruipelo, kova kävelemään, rouvansa oli häntä 10 vuotta vanhempi, itsepäinen kuin piru, mutta niin olin minäkin, sitten oltiin ystäviä taas!

      En minä kenenkään otanmäkiläisen kanssa koskaan riidellyt. Parturiakallani oli vaan sellainen tapa että se aina maalasi kauhukuvia mun mieleeni kun tukkaani kävin leikkauttamassa. Jos esimerkiksi yskäsin, se sen mielestä oli merkki siitä että mulla oli ihan selvästi keuhkosyöpä. Kerran kun erehdyin valittaa huimausta, se kertoi että juur pari viikko sit sen ystävä valitti aivan samalla lailla huimausta ja yöllä sitten kuoli kun sen sydän pysähtyi. - Tämmöisiä me aina juteltiin kun se saksi mun tukkaani. Mutta pakko sen luona oli käydä kun se oli ainoa parturi siellä.

      Poista
  8. Minua ihmetyttää eniten, miten tämä Torniainen voi olla vapaalla jalalla. Jätkällä on pitkä väkivaltarikostausta ja kerta toisensa jälkeen ehdollista vankeutta. Eihän tuollainen eläin saisi liikkua ihmisten keskuudessa.

    t. Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat viilieläimet liikkuvat vapaasti ihmisten keskuudessa, ihmiset tosin usein heitä eivät huomaa. Siksi heitä sanotaankin villieläimiksi. Kotieläin jos pellolta tai läävästään lähtee lätkiin, niin annas olla, ihminen heti huomaa sen ja sanoo: "Jumankauta, se on lähteny lipettiin".

      Poista
    2. Asiallisempi vastaus: enemmän kammoksun näitä jatsarisaappaat jaloissa pyöriviä "hai, sie tiijät et miult palaa pinna äkkiä" -ihmisiä. Ja taas puukko välähtää. (Tai nykyisin pyssy laukeaa.) He ovat impulsiivisia ihmisiä. Torniainen heidän rinnallaan on Pikku Pelle - toki linnassa saisi hänkin laskea tiilenpäitä ainakin oman aikansa. (triljoonaan?)

      Poista
    3. Luulisin, Samuli, että tuomiot langetetaan lakipykälien mukaan. Ilmeisesti pahoinpitelyistä Suomessa ei yleensä saa ehdotonta tuomiota. Netissä kiertää useita listoja miehen tuomioista, ja jokin vankeus siellä oli, koska uuden rikoksen aikana ehdollinen oli päällä.

      Käsitykseni mukaan yksittäiseen ihmiseen kohdistuvat pahoinpitelyt ja väkivallanteot, kuten vaikkapa raiskaukset, ovat meillä liian lievästi tuomittuja verrattuna muuhun Eurooppaan ja jopa maailmaan. Alamme nyt vasta lähestyä muuta maailmaa rankaisuinemme, kun kuubalaiset raiskaajat saivat viiden vuoden tuomion. Meillä on ollut voimassa ymmärtäväinen hoivalinja, luki jossain tänään lukemassani artikkelissa.

      Poista
    4. Kyllä Suomessa saa lieviä tuomioita väkivaltarikoksista vaikka Ruotsiin verrattuna. Lakipykälien mukaanhan ne tuomiot on annettu, yleensä vielä kustakin rikoksesta annetun rangaistusasteikon alapäästä.

      Samuli

      Poista
  9. Tapsaystävälläni, jota pidän fiksuna ihmisenä (en tarkoita että itseäni fiksumpana, koska silloin rima on liian matalalla) niin on hän fiksaantunut somalimuslimivastaiseksi. No, hänellä on varmaan siihen syy.

    Syy voi olla mikä tahansa. Aikoinaan tulin hyvin toimeen mannejien (= mustalaisten) kanssa. Hekin tykkäsivät minusta. Joopa joo. Kerrankin kun ajettiin
    " Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin,
    keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän
    " niin poliisit pysäyttivät meidät. Siihen oli aika monta syytä, esim. autoa ei oltu rekisteröity, edessä oli eri rekkarikilvet kuin takana, auto oli tehty 5delle ihmiselle ja meitä oli 9sän, toinen parkkivalo ei palanut, joka toinen rengas oli talvirengas joka toinen ei, ynnä muuta, ja kuljettajalla ei ollut ajolupaa (= ajokorttia), ja - poliisin sanoin "ei ollut juovutusjuomista päihtynyt mutta muuten katse haritti, epäilen huumausaineita"... Minua kun kuulustelivat - en minä mitään pahaa ollut tehnyt - niin kysyivät mitä minä heidän porukassaan teen? Kun en vastannut siihen mitään, päivittelivät... Heistä oli ihmeellistä että erittäin hyvinpukeutunut herrasmies (= minä) on kuin kotonaan mustalaisten rähjäisessä Volvossa...

    Joo. Ja myöhemmin, noin 7 vuotta myöhemmin, kaksi mustalaista varasti mun tilitä 9.300;- markkaa. Se muutti mun mielipiteeni heistä...

    ... joka tietysti on minun vikani, ei heidän. Koska eiväthän KAIKKI mustalaiset ole roistoja jos kaksi heistä on. Ei tietenkään. Nykyisin olenkin sitä mieltä että on ikävää että 96 % mustalaisista pilaa muiden mustalaisten maineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh, miten niin olen somalimuslimivastainen? Mielestäni olen vain muslimivastainen, etenkin näiden keskiaikaisista kulttuureista tulleiden kohdalla. Sen sijaan somaleja tunnen henkilökohtaisestikin ja heidän kohdallaan ongelma on se, että he eivät ole koskaan väärässä.

      Poista
    2. Islamofoobikko, varo nyt tuota leimaa, Tapsa. Fobiakortti on suosittu silloin, kun asioita ei osata perustella kiihkotta.

      Minulla on hieman samanlainen taustasuhtautuminen tuohon taustakulttuuriin, jota tuossa alla koetan kuvailla. Kovin herkästi sekin vain leimataan siis fobiaksi, vaikka kyseessä ei ole pelko, vaan puhdas tietämys kulttuurista.

      Poista
    3. Äläpäs kuule itse ihmisiä leimaille, fobiallasi. Minä en kiihkoile minkään asian suhteen, koska minulla ei ole tarvetta perustella mitään. Olen sanonut tämän ennenkin ja voin sanoa nytkin: minulle on ihan samantekevää mitä mieltä ihmiset ovat. Siis te ja minä eli me tavalliset ihmiset! Sillä ei ole VITUNKAAN VÄLIÄ mitä me lehtien yleisönosastoihin kirjoitamme tai blogeihin kommentoimme. En ainakaan usko, että olisi?

      Niiden ihmisten mielipiteillä, joilla on valta päättää asioista (Obama, Xi Jinping, Putin etc), heidän mielipiteensä (ja heidän harmaiden eminenssien mielipide) on äärimmäisen tärkeä. Sitä pitää kuunnella kuin sydänkäyrää.

      Täälläkin moititaan poliitikkoja "pitäis tehdä sitä eikä pitäis tehdä tätä"... Jos haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan, pitää itse mennä politiikkaan mukaan. Ei muuta tietä ole. Kaikki muut tiet ovat umpikujia. Mutta kun menet politiikkaan mukaan, sun pitää tajuta se, että ei susta heti kättelyssä (= ei koskaan tehdä!) tehdä ministeriä eikä edes kansanedustajaa. Ensiksi saat keittää puolueen nuoriso-osaston kokouksissa (jossa on 6 jäsentä) kahvia. Ja vasta sitten kun osastoon liittyy uusi, eli 7s jäsen, voit sanoo sille "käyppäs kuule nuorimmaks keittämässä meille sumpit". Jossain vaiheessa pääset järjestysmieheksi Osaston vuosijuhlaan. Tai johonkin muuhun kissanristiäisiin. Saatat päästä jopa "Huvitoimikunnan" sihteeriksi. Ja jo kohta 10n vuoden kuluttua olet Emäjärjestön Puoluetoimikunnan Varajäsen. Ja pääset kirjoittamaan nimesi Adressiin jossa toivotetaan "Hyvää Syntymäpäivää Paavo Lipponen"... tietysti ainoastaan jos olet siis liittynyt SDP:hen. Keskustapuolueen jäsenenä onnittelet tietysti Matti Vanhasta tms. Oli miten on: sillä hetkellä elät puolue-elämäsi huippuhetkeä!

      Politiikan tekeminen on oikeasti tämmöistä. Plus sit sitä että jossain Peräseinäjoen kunnananvaltuustossa varajäsenenä väittelet siitä pitääkö terveyskeskuksen edessä olla 1 vain 2 polkupyörätelinettä? Ja kuinka paljon se maksaa jos pitää olla 2?

      Ps. Ellet ite ala poliitikoksi, kaikki kritiikkisi on tyhjänpäiväistä p-kan jauhamista.

      Poista
    4. Mikis, en minä sinuun viitannut, vaan lähinnä anonyymiin islamofoobikoksi nimittelijään. Minut Anonyymi leimata napsautti sellaiseksi edellisessä keskustelussa.

      Totta on tuo, että nuo fobia- ja rasistikortit lentelevät jo väärään ilmansuuntaan haukottelusta.

      Poista
    5. Tuosta, mitä sanot poliitikoista, olen täysin samaa mieltä. Poliitikot koettavat pääsääntöisesti tehdä parhaansa, ja kova työ heillä on. On vaan vaikea saada omia agendoja ja vaalilupauksia ajettua, kun hallitustyö varsinkin on ryhmätyötä ja tulokset ovat aina jonkinlaisia kompromisseja.

      Poista
    6. mää tykkään susta. toisaalta, on minussa muitakin omituisuuksia.

      Poista
  10. Minulla ei ole ihmisiä vastaan mitään, sillä en osaa ajatella että esimerkiksi ihonväri muuttaisi ihmisen tapaa kokea elämää. Jokainen ihminen itkee ja suree rakkaitaan, oli sitten valkoinen, musta, keltainen tai punainen. 

    Tyhmyydelle, itsekkyydelle ja laiskuudelle minä olen vihainen kuin rakkikoira. Minua harmittaa, että joissain kulttuureissa on jämähdetty keskiaikaan eikä tajuta, että jokainen sen kulttuurin ihminen on yhtä arvokas, oli hän sitten lapsi, nainen tai mies.

    Jos näin on, jossain on väkisinkin vikaa. Ihmisen tulee kaikissa kultuureissa saada olla toisten kanssa ehdottoman tasa-arvoinen. Tulee myöntää samanlainen arvo toiselle kuin itselle.

    Tuossa on se pohja, joka on saanut minut kysymään, miksi muslimeilla on modernit länsimaiset kännykät ja merkkivaatteet, mutta ei länsimaista humaania tasa-arvoa ja ihmisarvoa jokaiselle kulttuurin ihmiselle. Miksi he eivät ole valinneet eetosta, suvaitsevaa henkeä muita kohtaan? Miksi, oi miksi? Miksi he osasivat valita materian, mutta eivät sivistystä, vaan jäivät sortoon ja jopa joissain kohdin barbariaan?

    Jos tämä on jonkun mielestä riistoporvarismia ja rasismia, niin sitten olen mielelläni Riistoporvari ja Rasisti, koska sydän sanoo niin: taistele ihmisarvon puolesta, älä suvaitse suvaitsemattomuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasauttelemme Iineksen kanssa yhtä aikaa niin samankaltaisia ajatuksia, että meidän täytyy olla naimisissa.

      Jaa, mutta myös Char tuntuu usein vaimoltani... oleskelu Wienissä ja muut kokemukset... Mihinkähän tässä voi enää uskoa?

      Poista
    2. Nyt ei voi olla nauramatta. Juuri samaa selittelin kommenttisi perässä ilmeisen samaan aikaan

      Poista
    3. "Älä naura yötä vasten"...

      Kuulin tämän lauseen ensi kerran kun olin n. 17 -v. En tiedä mitä sillä tarkoitetaan; on uhkaava se silti. Siksi, varmuuden vuoksi,

      "... joka ilta kun lamppu sammuu,
      ja saapuu oikea yö..."

      lakkaan nauramasta. (Ja totinenhan minä oikeasti luonteeltani olenkin.)

      https://www.youtube.com/watch?v=CCMI91DCTRg

      Poista
    4. Nauraminen ja naurattaminen on minusta tärkeää. Rakastan humoristeja, ihmisiä joilla on taito nähdä todellisuus huvittavassa valossa. 

      Semmoinen ihminen on pohjimmiltaan vakava ja syvä, hän ymmärtää pohjamutia. Ilman ymmärrystä ei voi olla humoristi, vaan korkeintasn vitsinkertoja, mikä ei taas liity millään tavoin huumoriin. 

      Minusta täällä on kirjoittanut ja kirjoittaa monia humoristeja, sinäkin mikis. Kaiholla edelleen muistelen van Vaari-Kolehmaista, jonka kommentteja käyn joskus lukemassa vanhoista keskusteluista.

      Se vielä, että sana humoristi ei tarkoita, että joku on vain humoristi. Se on vain tapa katsoa ja esittää asioita, vakaviakin, eikä se moodi aina ole päällä.

      Poista
    5. Minä en koskaan lyö leikkiä vakavilla asioilla. Päinvastoin. Minua ne lyövät.

      Poista
    6. En minä sitä tarkoittanut, että pistät läskiksi. Pikemminkin niinpäin, että kun kirjoitat jotain näennäisen hulvatonta tai ratkiriemukasta, niin siinä onkin jokin syvempi aspekti. Älä nyt yhtään mullittele tätäkin, sillä en tälläkään tarkoita, että näin on aina ja ehdottomasti.

      Poista
    7. Mullittelenpas!
      MUU MUU MU MMUMMMUU MUU MUU MUU, JA MUU.

      Poista
    8. Sitä paitsi tuo (sanomani klo 12:51) oli aforismi. Ei tietenkään yhtä hyvä kuin oli Stanisław Jerzy Lec'in toiseksi huonoin. Tai Samuli Parosen toiseksi paras.

      Lähteet:

      "Maailma on sana". (Samuli Paronen)
      "Kello lyö. Kaikki." (Stanisław Lec)

      Poista
    9. Näinä kriittisinä päivinä arvostakaamme Samuli Parosen sanaa.

      Saa nähdä mitä tullaan kieltämään. Kaikki tehdään kuulemani mukaan kiireellä ja viipymättä. Hmm.

      Poista
    10. Tapsa,

      Vaimo täällä... ☺

      Jatka vaan, mutta muista hymiöt.

      Poista
    11. Japen vitseistä muistan yhden, mielestäni se oli hyvä kun en ollut kuullut sitä aiemmin, en koskaan. Näin se meni:

      "Naisen piti maksaa taksimatka mutta kun hänellä ei ollut rahaa hän ehdotti kuskille että voisiko sen maksaa luonnossa? Kuski vilkaisi hänen Tussuaan ja sanoi 'Ei minulla ole antaa noin paljosta takaisin'. Nainen ehdotti sitten anaaliyhdyntää. Johon kuski vastasi 'Täällä ei Ruotsin valuutta kelpaa'."

      (heh heh, hehehhheh)

      Poista
    12. Minun muistini mukaan se taksikuski tokaisi, kun nainen näytti maksuvälinettään, että "eikö löydy pienempää?".

      Poista
    13. Bussikuskit niin sanovat. Kerran - paikallisbussi maksoi silloin 2 markkaa - ja minä aamulla kuudenaikaan oli menossa töihin eikä minulla ollut kuin viiskymmppinen ja satanen. Kun tarjosin sitä viiskymppistä sille bussikuskille se ironisesti sanoi "Ei sulla satu oleen isompaa rahaa". Minä krapulapäissäni sanoin että "On on. On mulla" ja aloin kaivaa sitä satasta. ... Samperi kun suuttui, se kuski. Mielenosoituksellisesti se etsi kaikki 5- ja 10- ja 2kytäpenniset mitkä löysi ja laski mulle vaihtorahoina 48;- markkaa.

      Kauheesti tuli mulle kolikoita. Ja bussi seisoi sillä pysäkillä melkein vartin. Muut matkustajat tuijottivat mua synkästi.

      Poista
  11. Vaan siitä olen iloinen, että nettipoliisin esimies sanoi aamutelevisiossa, että ennen kuin vihapuhetta aletaan kieltää, tulee määritellä, mitä vihapuhe on.

    Juuri näin! Nythän vihapuheeksi tulkitaan automaattisesti kaikki maahanmuuttopuhe, joka arvioi ja kysyy lisää. Vihapuheeksi ei sen sijaan lasketa ns. suvaitsevaiston harjoittamaa hyvinkin rajua ja paikoin alatyylistä kriittisten arvioijien nimittelyä ja selvää herjaamista, saati perättömiä nimittelyjä. Itse törmäsin mm. sellaiseen kommenttiin, jossa naisihminen haukkui jopa ahdisteltujen vihtiläistyttöjen vanhemmat syyttäen heitä "mahtavasta" kotikasvatuksesta.

    Ajattelen pelolla tulevia sensuureja ja kieltokylttejä. Suomi ei taida kohta olla enää sananvapauden ykkösmaita? Meillähän on jo rikoslaki, jonka pykälät koskevat tätäkin asiaa. Miksi sitä ei noudatettaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perkeleen rasistinatsiääliö !23 syyskuuta, 2016 09:32

      Suomalainen puoluedemokratia sai vahvistusta, kun Eläinoikeuspuolue EOP rekisteröitiin keskiviikkona puoluerekisteriin. Media kertoi, jotta uuden puolueen tavoitteena on tehdä Suomesta kaikkien eläinten yhteiskunta.

      Toisaalta puolue haluaisi tehdä eläimistä juridisia henkilöitä, ei kai kuitenkaan luonnollisia henkilöitä, jollaisia me ihmiset olemme valtion ja verottajan silmin. Juridiikkaa eläimiin liittyy jo nykyisin eläinsuojelulaissa. Myös villieläinten listimiselle on määritelty pitkä lista hintoja.

      EOP asettaa kai ehdokkaita jo kuntavaaleihin ainakin Turussa ja ehkä myös Helsingissä. Uusi veganismia suosiva puolue haluaa arvattavastikin lopettaa eläintuotannon tukemisen ja kohdentaa tuet kasvintuotantoon. EOP kuulema tahtoo eläinsuojelulaista vahvan lain, mikä mahdollistaa eläimille lajityypillisen käyttäytymisen.

      Eläinoikeuspuolue löytää tiemmä poliittisia yhtymäkohtia erityisesti vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa. Niinpä jäin miettimään sitä, sallitaanko tulevaisuudessa vihapuhetta myöskään eläimiä kohtaan. Vihervasemmisto halunnee muutenkin tarkasti määritellä kaikki vihapuhumisen rajat ja kieltää väärin vihapuhumisen, sekä ehkä myös tuhmat puhujatkin.

      Täytyykin olla vastedes varovainen, jos aikoo ajatella kielteisesti esimerkiksi naapurin typeräs.., eikun lajityypillisestä räksyttäjästä, joka taitaa kyllä olla emäntäänsä viisaampi olento, koska hauva ei aina räksytä.

      Jos vihapuhe on myös teko, vihainen ajatuskin voi olla vihapuheeseen ja vihaiseen tekoon johtava yllyke. On se ihan hirveetä!

      Poista
    2. Pistääkö tuo EOP vaaliehdokkaiksi myös eläimiä? Ja jos pistää, pitääkö niiden olla suomalaisia?

      Itse äänestäisin mielelläni kirahveja.

      Ps. Siis hullujahan meillä aina riittää. Ihan hyvin voisi perustaa Hullujen Puolueen r.y. Jäseniä riittäisi niin että ovenkarmit vaan ryskyisivät.

      Poista
    3. Vihapuhumiseen selvät säännöt löytyvät laeista, - muun kuin lain vastaisen vihaisesti puhumisen määritteleminen vihapuheeksi on lapsellinen oikeistolainen sadomasouni.

      EOP lienee kuten perussuomalaiset ja keskustapuolue. EOP puhuu eläinten vallasta, mutta jos sattuu hallitukseen pääsemään, osoittautuu että halusikin eläimellistä valtaa.

      Poista
    4. Erikoisen kummalliseksi asian tekee, jos media ottaa tuomarin roolin ja alkaa määritellä, mikä on vihapuhetta.

      Perinteinen media on parhaillaan veitsenterällä: sillä on uudenlaisia uhkia ei vain viestinnän leviämisestä yleisesti internetiin, vaan erikoisesti parjatuista merirosvojulkaisuista, jotka harjoittavat törkyjournalismin ohella myös sellaista uutisantia, joka on totta ja valtamedian salaamaa. Ihmiset ovat löytäneet nämä kanavat ja seurailevat niitä kuka milläkin mielellä, suurin osa käsitykseni mukaan hyvinkin kriittisesti, mutta kuitenkin.

      Poista
    5. Mitä tuohon eläinten oikeuspuolueeseen (EOP) tulee, taidan kannattaa sitä. Minusta yhtäkään eläintä ei saa kohdella huonosti.

      En kuitenkaan kannata mitään eläinten salavapauttamisia, sillä se koituu yleensä eläimen kuolemaksi. Minusta oli jopa hyvä, että Tampereen delfiinitkin pääsivät avarampiin ja lämpöisempiin luonnonvesiin Kreikkaan. En ymmärrä ollenkaan, että eläinten ystävät olivat siirtoa vastaan. Altaasta mereen - haloo!

      Esimerkiksi halal-lihan valmistus Suomessa pitää kieltää, heti. Ei eläintä saa laittaa kebab-lihoiksi, sillä siinä elävästä eläimesta lasketaan veri maahan. Haloo raa'at muslimit, olkaa ilman halalianne ja syökää kasviksia tai valmiiksi kuolleita eläimiä, ettei tarvitse luojan luomia kiusata.

      Poista
    6. Ja tiedoksi: olen syönyt kaksi viime päivää kasvispihvejä. Sitä ennen salaattia, jossa oli pähkinöitä ja, noh, tonnikalaa. Sitä edeltävänä päivänä söin lihapullia. Ja sitä edeltävät kolme päivää söin hernekeittoa.

      Poista
    7. Vihapuhe on veteen piirretty viiva. Ei sitä voi määritellä. Se mikä toiselle on vihaa on toisella innoituksen lähde. Nyt käytävissä Ameriikan presidenttikamppailussa ei pystytä erottaa edes valhetta faktasta; sen nyt luulisi olevan helpompaa? Mutta kun ei oo. Kun ehdokas Trump töräyttää Pasuunaansa vaikkapa vain että "Obama on muslimi", niin ainakin puolikas kansakunnasta + puolet mediasta on samaa mieltä: "niin onkin". - Voi vittu tätä maailmaa! En käsitä mihin on tultu? Tai nyt käsitän sen, miksi asiat jotka pystyisi hoitamaan, tässä maailmassa, on niin päin persettä ja hoitamatta... ihmisten tyhmyyden takia!

      Noh (katin villat! - kuten eräs kiehtova tähänkin blogiin kirjoittava ihminen, nainen, jolla on "korvarysä", kirjoittaa...), niin... mitä mun enää pitikään sanoa, en muista? Tai muistan sittenkin. Joo. Koska olen tutkinut hyönteisiä. Niin tulee vielä aika, eikä se kovin kaukana ole, kun ihmiset ovat täältä hävinneet... huis, viuh vaan huitsin Nevadaan stäkäti zäkäti jäk... ja täällä asuu vain järkeviä olioita, kuten Formicidaeoita tai Anthophilatioita. (ynnä muita väiväreitä + suunnattomasti mikrobeja) Sotia ei enää käydä, koska sotien käyminen on järjetöntä. Samon kauppaa ei käydä koska kaupankäynti on järjetöntä. (Eikä käydä myöskään vieraissa, eikä hammaslääkärillä, koska ei ampiaisilla tai muurahaisilla ole hampaita. Tai vieraita.) Kaikki eläisivät no en nyt tiedä onnellisinako eläisivät mutta kaikki olisivat kumminkin tasa-arvoisia. Toiset tietysti vielä tasa-arvoisempia kuin toiset. Mutta ei kannata pysähtyä sivuseikkoihin. Koska elämä kumminkin - ilman pyykkikonetta ja televisiota ja iPadia olisi laadukkaampaa kuin Homo sapiensin aikana. Oli.

      Poista
    8. Oikeasti kai alunperin ihminen on ollut kasvisyöjä (menee vessan peilin eteen ja avaa suunsa mmolleen), ainakin meidän hampaamme todistaisivat että näin on. En usko. Sekasyöjiä me aina ollaan oltu kuin simpassit nykyisin. Ollaan syöty sitä mitä kiinni on saatu; ei olla oltu kauheen kranttuja. Oikeat villieläimet syövät pelkästään lihaa, tai he siis eivät pysty syömään muuta kuin lihaa, se on surullista. Itse tunnen itseni aina surulliseksi kun näe näitä Jehovan-todistajien plakaatteja jossa Paratiisissa Leijonat ja Lampaat köllivät vierekkän - hyvä ettei käsi kädessä - niin aina ajattelen silloin, mitä sapuskaa nuo Leijonat Paradiisissa syövät? Heiniä jos syövät, varmasti saavat sellaisia mahanpuruja, että oksat pois! Vittu, tuskissaan kiemurtelisivat vähän aikaa ja sit äkkiä kaikki neljä tassua taivasta kohden (tai jos siis ollaan taivaassa niin maata kohden?) niin että... Henki heiltä pakenee että Humps vaan. (Ja lampaat, ainahan ne ovat laumoittaan, puhkevat hihittämään.) Pari muutakin kohtaa tässä jumalallisessa logistiikassa mua ihmetyttää, mutta antaa olla, se on teidän asianne, siinäpä ihmettelette ite, itse olen ateisti.

      Poista
    9. Vihapuheen rajat löytyvät laeista, olipa kumma ettei nettipoliisi tunne niitä. Laiton uhkaus, kunnianloukkaus, rasistinen uhkaus, yksityisyydensuojaan liittyvät lain pykälät, kiihottaminen kansanryhmää vastaan ... jne ... kyllä niiden perusteella viharikokset ja vihapuheet saadaan aisoihin, jos halutaan. Tekis hyvää ja rauhoittais tätä meininkiä. Netissä ja netin ulkopuolella.

      Poista
    10. Uusi poliisiylijohtaja osoitti kiitettävää nöyryyttä ja tottelevaisuutta, hän kertoi toimien nyt alkavan. Ei sitä poliisiylijohtajaks muuten pääsiskään.

      KOP, KOP, KOP! - Herrajumala, nyt se Gestapo on ovella!

      Poista
    11. (Gestapo on sellainen leikillinen nimitys, oikeasti olisi pitänyt tietysti sanoa: "polliisi!")

      Elekee soettako polliisia, sikäli ko se on turuhaa.

      Minä ilmiannan jo tähän yhden vihapuhujan.

      Poista
    12. Minä olen valmis ilmiantamaan kaikki. Olisitte vaan kuullut,mitä yks "Pate" puhu kerran ravintolassa.

      Ja Hapu teki helevetin hyvää, - eikäkö helevetin pahaa, mutta isoprosenttista - viiniä perunoista silloin kun olimme nuoria! Vankilaan vaan,sellainen on laitonta.

      Poista
    13. Viikon ruokalista23 syyskuuta, 2016 19:41

      Iines :Mitä tuohon eläinten oikeuspuolueeseen (EOP) tulee, taidan kannattaa sitä."

      Olen miettinyt mistä näitä viherhörhöjä tulee? Nyt tiedän . Siihen tarvitaaan maisterinkoulutus ja naisenlogiikka.Myös vasemalle oleva luonteenlaatu.
      Ja simsalabim .. maisteri ei ajettele omilla aivoillaan .


      http://karirydman.blogspot.fi/2016/09/ruma-sormi-symbolifunktio-ja-aikuiset.html#comment-form

      Poista
    14. Ja Espoossa minä kävelin kerran kadulla yhden silloin tutun konstaapelin kanssa.

      Kun jalankulkuvalot olivat punaisella, minä sanoin: "Mä meen nyt, mutta sä et voi tulla!" - Ja se perkeleen roisto naurahti minulle vain ja harppoi rinnallani!

      Aatelkaa, jos sieltä olisi tullut joku bemari ja olisi saanut lommoja keulapelteihinsä, vakuutusyhtiö olisi myös kärsinyt!

      Poista
    15. Hieno postaus Rydmanilta, minä luulen, että tuo on hänen paras työnsä!

      Poista
    16. Anonyymi, kyllä tuo poliisien esimies tunsi pykälät sinua ja minua paremmin.

      Nyt on kyse äärijärjestöjen kieltämisestä, ja sitä varten lainsäädäntöä pitää tutkia tarkoin ja mahdollisesti täydentää lakia tms.

      Tätä varten "vihapuhe" on määriteltävä kattamaan kaikki vihapuhe, sillä poliisiesimiehen mukaan on ilmennyt, että vihapuhetta harjoittavat myös muut kuin rasistiset henkilöt.

      Poista
    17. Heh, minä luulen, että ne saattavat ison joukon avohoidokkeja oikeuteen, ehkä linnaankin, mutta eivät, impotentit, saa kielletyksi sitä helevetin natsipellejärjestöä.

      Ei se niin vaikeaa ole. Rupees töihin poliisiylijohtaja.

      Poista
    18. Viikon ruokalista, käsität tahallisesti väärin. En kannata vihreitä, koska en luota Ville Niinistöön. Enkä hyväksy eläinjärjestöjen terrorismia ja typeryyksiä.

      Kannatan eläinten oikeuksia, ja siksi sanoin, että taidan kannattaa EOP:tä. Ajatuksen tasolla, ja osittain.

      Poista
    19. Possut juoksee joulukuun alkupäivinä pitkin lumisia pihoja ja huutavat: "Syökää kanaa, syökää kanaa..." (Elenooran äänellä)

      Poista
    20. Possut eivät juokse, joku niistä makaa navetan lattialla kuolleena. Ja jos EOP toteutuu ja saa vielä eläimet äänestyskelpoisiksi, niin eduskunnassa on nykyistä huomattavasti paljon enemmän sikoja. Sikafarmarit kun sanovat navetassa: "ehdokkaaksi olen ruvenna, paekko ei ou iänestee, mut teerastamon auton oun tilanna!"

      Poista
    21. No juu, tämähän siinä on, Anonyymi. Ja siksi en olekaan mikään nisti tai risti.

      Meillä on jumalaton porsaanperä uunissa aattoyön ja tulee jatkossakin olemaan. Ja broileria vedetään napaan, nykyään vähän harvemmin, kun sitä on niin paljon syöty. Enemmän pidänkin vanhemmasta kanasta, joka toivottavasti on kuollut luonnollisen kuoleman.

      Niin ja on minulla edelleen turkkikin, sellainen lyhytkarvainen mustanruskea lammasturkki. Voi että se on lämmin. Vaan eihän turkkia voi nykyään pitää. Ihmiset suuttuvat, luulen. Tulee turhaa vihapuhetta.

      Poista
    22. Vihapuheeseen ja väkivaltaisten järjestöjen toimintaan voidaan puuttua jo nykylainsäädännön avulla, ja niitä mahdollisesti tarkennetaan. Nettivihaa ja uhkailuja ryhdytään ilmeisesti ensimmäiseksi suitsimaan. Hyvä niin.

      Poista
    23. Niin voidaan, ja perin outoa on, ettei nykylain mukaan viestintä- ja kokoontumisrikollisia voitaisi panna järjestykseen. Muutenkin tämä kaikki vouhotus ja öyhötys valtiojohtoa myöten hämmästyttää. Miksi juuri nyt, kun pahoinpitelyjä ja murhia on ollut maailmansivu?

      Poista
  12. Hei Iines,

    Kerroin viime viestissäni, että olemme ystävystyneet hiljattain Suomeen muuttaneen thai-naisen kanssa. Hän opiskelee mm suomea ammattioppilaitoksessa, ja kaipaa sekä kavereita että suomen puhumista.

    Äiti tarvitsee kaveria ulkoiluun, ja hey, presto!

    Näin minä ihmisfeministinä toimin, kun meinaan kysyt, miten feministit ehkäisevät naisten syrjäytymistä koteihinsa.

    Sitä Li Andersson-kyselyä en nyt halua tehdä. Mulla on kädet täällä täynnä, enkä muutenkaan tunne tarvetta alkaa selvitellä jokaisen feministiksi julistautuneen hemulin mielipiteitä tai tarkoitusperiä.

    Tämä feministi, kuten kaikki lähipiirin feministit, verkostoituu mamu-naisten kanssa, ja kaveripohjalta edetään.

    Se, miten vanhat hallitukset ovat päättäneet mm. koulutuspolitiikasta - öh, miten se liittyy mamu-naisten kotouttamiseen? Tai siihen, että persut ovat nyt aktiivisesti hallituksessa ajamassa alas köyhimpien ja heikompien asemaa.

    Suurin kupla Suomen poliittisessa historiassa, sanon edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Char,

      sinua minun on ollut ikävä. Ei feminismiäsi, sinua.

      Poista
    2. Char, thaimaalaiset naiset ovat kaiketi aivan eri asemassa kuin Lähi-idän hunnutetut ja alistetut naiset. He ovat vapaita lähtemään kenen matkaan haluavat. Eri asia ovat tietysti ihmiskaupan uhrit, joita on monissa kulttuureissa, heissäkin. 

      Viittaus feministeihin on tarkoitettu lähinnä feministiselle liikkeelle, jolta odottaisi ryhmänä rohkeampaa paneutumista muslimien naiskulttuuriin. Liike ryöpyttää olan takaa miehiä, kaikkia muita mutta ei muslimimiehiä, jotka ovat vastuussa kulttuurinsa naisten häpeällisen huonosta ihmisarvosta. Tasa-arvo on tässä kulttuurissa keskiaikaisella pohjalla, ja naiset ovat kasvaneet siihen kiinni, niin että pitävät orjuutustansa luonnollisena ja esittävät siitä jopa "hyviä puolia". Oikeastihan kyse on Tukholman syndrooman kaltaisesta ilmiöstä. 

      Maahanmuuttaja minullakin on naapurissa, inkerikko, aivan ihana avulias ihminen. Oppilaina oli useita sotaa paenneita slovakialaisia, ja ihanampia oppilaita ei voisi olla. Yksikin nuori mies oli pyörätuolissa ja opiskeli tunnollisesti itselleen kolmivuotisen tutkinnon.

      Char, ei se, että näkee maahanmuuttoasioissa parannettavaa, tarkoita juuri koskaan sitä, että olisi näitä ihmisiä vastaan. Puhe rasisteista ja suomalaisesta rasismista on liioittelua, tiettyjen piirien toiveunta, jotta he saavat kiihkoilla omille ennakkoluuloilleen. Oikeita rasisteja on kourallinen.

      Poista
    3. Mikis,

      Minulla on myös ikävä sinua. ☺

      Poista
    4. Iines,

      Kommenttisi thai-naisten vapaudesta lähteä kenen matkaan haluavat on niin umpipöhkö etten osaa edes kommentoida mitään järkevää.

      Olet varmasti kuullut länsimaisista seksituristeista? Siitä, kuinka nuoria tyttöjä ja poikia, jopa lapsia, myydään turistikohteisiin bordelleihin?

      Ja näistä ns thai-postimyyntimorsiamista, jotka saattavat joutua puhumattoman peräkammarinpojan puolisoksi johonkin maaseudulle, vailla koulutusmahdollisuuksia, kielenopiskelun-mahdollisuutta, tukiverkostosta puhumattakaan?

      Ja jotka miehen kyllästyttyä heitetään ulos, ja jotka päätyvät todella ikäviin tilanteisiin selviytyäkseen.

      Näitä dokkareita tulee Yleltä ihan säännöllisesti.

      En pidä huntua pahempana kuin pakon edessä itsensä myymistä.

      Ja PS. Ihan hiljan tuli dokkari muslimeiksi kääntyneistä norjalaisnaisista. Yhdellä lienee ollut muslimimies, kolme muuta olivat sinkkuja, jotka nimenomaan halusivat käyttää huntua, ja joilta yritettiin evätä opiskelu aikuiskoulutuksessa hunnun perusteella. -Kyseessä eivät olleet koetilanteet, vaan ihan aikuislukion tuntiopetukseen osallistuminen.

      Eli sanon vaan että tässäkin asiassa on monta monessa.

      Poista
    5. Naurava Kuu-ukko!?

      Olet ihana kuin pussillinen pähkinöitä. Ja suloinen kuin kissan pää. Pehmeä kuin tuuli joka puhaltaa vuorenrinteitä ylös, Föhn-tuuli. Jaloissasi sinulla on kimaltelevat kengät. Aurinko pilkistää korvalehtiesi takaa. Ja tukka putoaa silmillesi kuin Dettifoss. Silmälasiesi takana sinulla on toiset silmät joilla katselet kuvia joita yö piirtävät makuukammarisi tapetteihin. Ennenkun nukahdat.

      Poista
    6. En ole katsonut ainuttakaan dokumenttia Thaimaan naisista.

      Ja Char, kyllä he lähtevät, jos haluavat, kauas kotimaastaan. Pikkukaupungissakin heitä on useita, naimisissa maaseutumiesten kanssa.

      Miehet ovat hyviä puolisoja, he kohtelevat naisia käsittääkseni hyvin. Ainakin naiset saavat asioida itsenäisesti perheen autoilla ja viettää omaa aikaa rauhassa, ja he hymyilevät lapsilleen paljon. En osaa tuomita miehiä thaivaimon ottamisesta. He kaipaavat käsittääkseni vain rakkautta ja perhettä ja antavat, mitä voivat ja osaavat.

      Vertaapa näitä naisia siis musliminaisiin, jotka eivät taatusti lähde yksinään suureen maailmaan onnea ja rakkautta etsimään.

      En minä siis kirjoittanut, että Thaimaassa naisilla asiat on hyvin. Tietenkin tiedän, millainen taloudellinen tilanne siellä useilla on. Naiset voivat kuitenkin lähteä - muslimimaissa naiset eivät voi lähteä.

      Poista
    7. Että faktana tiedät, että musliminainen ei voisi muuttaa maastaan, tai elää itsenäistä elämää?

      Mitenkä selität musliminais-aktivistien länsimaissa julkaistut kirjat ja muut teokset?

      Poista
    8. Pakenemalla maastaan. Esimerkiksi Suomessa tunnetuksi tullut Nura Farah pakeni perheineen Somaliasta. Yksinäinen musliminainen ei voi lähteä kotimaastaan tuosta vain halutessaan.

      Poista
    9. Char, oletko tosissasi tuossa, ettet tosissasi tiedä, miten alistettu musliminainen useimmiten on? Tilastojen mukaan lähes kaikki maahan tulleet naiset ovat mm. kokeneet perheväkivaltaa. Ei kai sellaista ole ilman kovaa alistamista?

      Poista
    10. No kuka thainainen, tai -lapsi, sen puoleen, voi paeta maasta halutessaan? Niinkö?

      Kerropa tuo seuraavalle lapsiprostituoidelle, jota ilman huntua marssitetaan alasti kuolaavien äijien edessä...

      Ei tässä ole thai-naisten vs arabinaisten edut vastakkain, ainakaan minun kirjoissaan.

      Ihmisoikeus, ja oikeus päättää kehostaan, kuuluu kaikille.





      Poista
    11. No kuka thainainen, tai -lapsi, sen puoleen, voi paeta maasta halutessaan? Niinkö?

      Kerropa tuo seuraavalle lapsiprostituoidelle, jota ilman huntua marssitetaan alasti kuolaavien äijien edessä...

      Ei tässä ole thai-naisten vs arabinaisten edut vastakkain, ainakaan minun kirjoissaan.

      Ihmisoikeus, ja oikeus päättää kehostaan, kuuluu kaikille.





      Poista
    12. Siis eihän thaimaalaisten tarvitse paeta maastaan, kuten muslimien. Thaimaalaiset ovat vapaita lähtemään, jos he haluavat ja pystyvät taloudellisesti.

      Käsitykseni mukaan thaityttöjä käytetään aika paljonkin hyväksi heidän köyhyytensä vuoksi, ja moni päätyykin ihmiskaupan uhriksi. He ovat oma lukunsa ja ihmiskauppa on toisenlaisen surullisen keskustelun aihe.

      Moni thaityttö etsii kuitenkin eri väyliä pitkin itselleen parempaa tulevaisuutta länsimaista, joissa on paljon yksinäisiä miehiä puolisoa vailla. Suuri osa, tai ehkä suurin osa hakee itselleen rakkautta ja puolisoa, perhettä, ei seksilelua. Miksei tätäkin kautta voi onnensa saavuttaa? Mies on valmis maksamaan tulevan puolisonsa matkakulut ja elämisen, enkä nimittäisi tätä ihmiskaupaksi.

      Poista
  13. Tämä on hyvä; mitäpä jos ottaisit kunnon kännin? (huom! Heiskastakin alkaa naurattaa)

    https://www.youtube.com/watch?v=neeViFdWh3k

    Tämä taas on klassikkoakin klassisempi:

    mänkö se. män.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hukkanen on aina hyvä, eikä Litmanenkaan huono. Vaikka poliisiylijohtaja ministerin määräyksestä kieltäsi.

      Koska kuitenkin olen vihapuhuja ja vituttaa ihan kauheasti tämä tähän astisista huonoin, ihan saatanallisen huono, valtiojohto, vain koska ovat niin saatanan tyhmiä,- niin tässä on Fylli-täti, täynnä huumeita päässään.

      Poista
    2. Herranjumala sentään, eihän tuo Fylli-täti sentään ole Paula Risikko. Ritari,jonka tunnuslause on yksi MINÄ yksien puolesta, ja minä saatana menen läpi niistä kaikista vaaleista.

      Poista
    3. Sen vielä haluan painokkaasti sanoa, että jos joku luulee, kumpikaan, pääministeri juha sipilä tai se risikko, ei ole esiintynyt yhdessäkään pornoelokuvassa!

      Poista
    4. Oletko sinä riemu risto esiintynyt monessakin p-elokuvassa?

      Poista
    5. Onko sinulla, anonyymi, lokihäiriö?

      Lokiloki.

      Pää- tai takaministerin sukupuolielimiin en voi, enka halua, ottaa minkäänlaista kantaa.

      Poista
    6. Kerro Kekkosesta.

      Poista
    7. Olipa kerran Sylvi Kekkonen os. Uimo. Tai jotain sinne päin. Hän syntyi Pieksämäen maalaiskunnassa. Tai jossain siellä päin. Kerran hän tapasi Urho os. Kekkosen, Pihtiputaalla syntyneen äijänkäppänän, ja menivät naimisiin.

      Sen pituinen tämä.

      Poista
    8. Pielavedellä Urkki syntyi! Savutuvassa. Sen takia on tämä sanontakin "tehdä pielaveteläiset". Se tarkoittaa että tulee sekundaa.

      Poista
    9. Noh noh noh. Vastustan, tai siis olen aina vastustanut Maalaisliitto/Keskustapuoluetta, mutta Urho Kekkoseen suhtaudun pragmaattisesti. Hän teki työnsä. Voi tietysti sanoa että valta turmeli hänet, niin kuin kuppa turmelee kuppatautisen, mutta 50/60/70 -luvulla poliitikon piti olla jotain muutakin kuin mämmiä. Esim. Sipilästä ei silloin olisi ollut mihinkään, eikä Orvoista. Se oli kovaa peliä Pohjolassa silloin. - Ja Neuvostoliitto hengitti koko ajan niskaan. Pilli suussa kuin Erotuomari.

      Poista
    10. Ajatelkaapa vaikka Paavo Väyrystä presidenttinä 70-luvulla? Äkkiäkös hän olisi saanut aikaan sen että Neuvostoliitto olisi Suomeen liitetty! Ja Neuvostosuomen rajanaapurina olisi ollut Kiinan Kansantasavalta.

      Aika mageeta, vai mitä?

      Poista
    11. Kyllä se kamalaa olisi ollut, jos Ahti Itä-Karjalaisesta, luonteettomasta miehestä, olisi tullut presidentti, kuten vuorineuvokset, maamme valiot (!), halusivat Pekka Herlinin johdolla.

      Poista
  14. Tuossa vielä Jyrki Lehtolan kommentti-kolumni asiaan:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001267197.html

    Minusta lukemisen arvoinen satiiri. Satiiri ei kai ole vihapuhetta, vain onkohan tuo? Onkohan Lehtola pohjimmiltaan hiRVeä rrasisti? Ei kai. Pidän siitä, että hän suomii kaikkia laitoja, pyrkii katsomaan asioita lintuperspektiivistä. Niin minäkin. Katsokaa yli vellovien väkijoukkojen. Hymiö.

    VastaaPoista
  15. Sammakkoperspektiivi on parempi perspektiivi kuin linnun. (mikikselle moikkia! tiedät kyllä keltä...)

    VastaaPoista
  16. Helsingissä on nyt peli poikki mielenosoitus. Minä en uskaltaisi sellaiseen osallistua, kuitenkin ilmenee, että naisasialiitto unioni on järjestäviä tahoja.

    VastaaPoista
  17. Peli poikki? Sekä tuon mielenosoituksen nimi on? Varokaapa vaan kaikki pelimannit ja pelimiehet.

    Ehkä ihmiset tarvitsevat noita kokoontumisia. Mikäs siinä. Minua on vaikea saada mukaan massatapahtumiin. Jo Helsingin kirjamessuille osallistuminen tuottaa vaikeuksia, saati Munamarkkinoille.

    VastaaPoista
  18. Oiva Paloheimo sanoi jotenkin, että patetiaa on hyvä joskus kirjoittaa. Tämä vaikuttaa minuun oikeasti, jos kännissä kuuntelen, alan itkemään.

    "He nyt Luojan edessä näyttävät, miten hyviä hurskaat on.
    Ja hattusi neuvoilla täyttävät... Se riittääkö, Eriksson?
    Tuli ilta vihdoin taivaaseen ja portteja suljettiin.
    Ihan edessä miehen ontuvan ja avainta kierrettiin.
    Maan päällä tämän jo kokea sait. Se osasi ollut on.
    Ja osasi myöskin on olla vait'... Vai onkohan, Eriksson?
    Mies ontuu ääneti muurin taa ja nuttunsa turviin käy.
    Tänä yönä sada ei ainakaan ja poliiseja ei näy.
    Paras takana taivaan porttien sinun varmaan olla on.
    Olis liikaa musiikki harppujen... Vai oiskohan, Eriksson?"


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paloheimon poika kirjoitti isästään ihan mielenkiintoisen tekstin. Avioeroa Oiva kuvasi Tirlittanin alussa: "ukkonen lyö kodin hajalle ja kaikki lentää pois."

      Tekstissä on myös kulttuurihistoriaa: "Eräs, joka kävi usein jääkaapilla kaljaa hakemassa, kun minä täällä asustelin, oli Pentti Saarikoski. Toinen, joka kirjailijauransa alussa viihtyi Oivan luona, oli Hannu Salama, usein pitkiäkin aikoja, niin että välillä sai potkiskella häntä ulos."

      Aika usein, kun juna ajaa Ogelin ohi, niin mieleeni tulee Tapio Rautavaara tai Oiva Paloheimo.

      Poista
    2. Ogeli on suomennos ruotsinkielisestä Åggelbystä.

      Poista
    3. Bardit esitti Paloheimon Lähtevien laivojen sataman. Tuo laulajatar oli lastenkodissa töissä, hänen kasvonsa olivat minusta ihanan kauniit.

      Poista
    4. Kävin vessassa pesemässä kasvoni kylmällä vedellä, partaa en laiskuuttani viitsinyt ajaa...lähden kartsalle hillumaan...

      Poista
    5. Erinomaista, Riku!

      Naisasialiitto Unioni ja Lutkamarssien järjestäjät tässä ovatkin se maamme suurin epäkohta...

      Laita joku kiva, r&b-biisi mulle.

      Kun siis lakkaa hillumasta...

      Poista
    6. Char, enhän minä toki sellaista väitä, mutta miehenä kannattaa luikkia sivummalle. Tässä Käteisen Jussi viimeisessä julkisessa esiintymisessään.

      Poista
    7. Laitan vielä hienon kertomuksen herra Petteristä, joka läks merillekin, vaik ei olis kandenu.

      Veljeni sinne lähti 18-vuotiaana ja juoppoontui, viimeinen dipsomaniakohtaus sitten, olisiko kaksi viikkoa kestänyt, vei hengen.

      Poista
  19. Valehtelin, en minä yhtään hillunut. Paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, sellaiseen missä ei myydä ruokaa, menin. Katselin näytöltä, kuinka Sotkamon Jämä sai pesäpallossa sitä, mitä ansaitsee. Turpaan niin, että tukka lähtee. Peli ei toki vielä ole päättynyt, mutta hävettäisi olla sotkamolainen, - siellä ei ole mitään, eikä tule.

    VastaaPoista
  20. Mitä tulee syyrialaisiin tai irakilaisiin, yhtään ainoaa en halua tänne, jos ei pysty maksamaan olemisestaan. En pennin jeesusta halua maksaa heidän puolestaan. Lapsi, nainen tai mies, takaisin vain, niin että hippulat vinkuu.

    Tämä ei ole rasismia.

    VastaaPoista
  21. Vimpelin Vedätys kaatoi vihdoinkin Sotkamon Jämän putken! - Meikäläisetkin pystyivät siihen vuonna 2007, muistan sen aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesäpallo oli kivaa. Taisi olla ainoa urheilumuoto, josta tykkäsin. Yhdellä Tuulalla oli kapea puolihame, ja se juoksi ykköspesälle sievästi polvet yhdessä, pohjetta heittäen. Tykkäsin lyödä palloa!

      Poista
  22. Vaan minä toivon nyt, että marssijat rauhoittuivat. Heitähän oli yli 15 000! Ja vastamarssilaisia kai vaan muutama kymmenen jos sitäkään?

    Jospa nyt silmät aukenisivat sille asialle, että Suomessa ei järjestäytynyttä rasismia todellakaan ole kourallista enempää. Suurin osa rasisteista näyttää asuvan ihmisten luuloissa. Hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marssijat ovat sitä facebook-kansaa.

      Oiva Paloheimo: He nyt Luojan edessä näyttävät, miten hyviä hurskaat on.
      Ja hattusi neuvoilla täyttävät... Se riittääkö, Eriksson?


      Suolen vatsarintaliike, vaimikäseon, on välittömästi lopetettava. Jos päättäjämme eivät siihen pysty, eivät he pysty mihinkään.

      Poista
    2. Minusta kaikkiin ääriliikkeisiin on puututtava, rasistisiin nyt ennen kaikkea, mutta myös eko- ja eläinterroristisiin, antifasistisiin ja muihin äärivasemmistolaisiin liikkeisiin.

      Poista
    3. Olisi kiellettävä myös hurmokselliset uskonnolliset liikkeet.

      Poista
    4. Ja ennen kaikkea muuta olisi kiellettävä Muhammed-pilakuvien julkaisu ja muu pilailu Allahin ympärillä.

      Poista
    5. Aivan oikeasti se natsiliike pitää lopettaa. Enkä usko, että saavat aikaiseksi, sen takia poliitikot vetävät fokusta jonnekin muualle.

      Poista
    6. Samaa mieltä. Silti sanoisin, että lain mukaan on toimittava, ja tulkinnanvaraa tuskin tässä juurikaan on. Tarkoitan sitä, että tuomarilla ei ole varaa joustaa tai kiristää.

      Poista
    7. Vaan nythän on ollut puhe lakien muuttamisesta. Tässä tapauksessa on selvää, että pykäliä täsmennetään eli kiristetään. Se voi merkitä silloin myös muiden ääriliikkeiden toiminnan tarkistamista, mikä on loputon suo.

      Poista
  23. Heh, tämä internet yllyttää minua suorituksiin. Oikeasti olen yhtä tyhmä kuin anonyymi, pajoakaan ei madon yläpuolella´ja lapamato on suorastaan ylittämätön haave.

    "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'

    "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuohon täytyy sanoa vain: aamen, noin se on.

      Poista
    2. Oikeaoppisesti pitää sanoa: ins allah suns hospotiloi hum ja plotsista.

      Seuratkaa nyt aikaanne, hyvät ihmiset!

      Poista
    3. Lisäämme lausahduksen repertuaariimme, ins allah sun fralialilei.

      Poista
  24. Ai saakuttarallaa, kun nauratti Levyraadin Klasun sanominen iltasanomissa: ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

    Luin tuon tosin jo paperilehdestä. Iltapäivälehtiä tsi Hesaria ei kannata ostaa, koska kuitenkin julkaisevat viimeistään muutaman päivän päästä parhaat juttunsa netissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdissä muutenkin julkaistaan aina vaan semmosia uutisia jotka tapahtui eilen. Ei koskaan semmottis juorui tai tarinoi tai jutui mitk tapahtus tänä.

      Poista
    2. Isäni oli Parikkalasta eli puhui laulavaa sie/mie murretta, äitini oli Paimiosta ja säkätti turkkulaisittain, minut hyö/he siittivät Hämeessä. Niinpä minä sitten ole hämäläinen?

      Mitään murretta en osaa oikein, paitsi kaikkia vähän, vorssalainen murre on harvinaisen rumaa. Rakastan sitä. (Ähväkin lausutaan ähväksi eikä mikskään vitun f:ksi. Ja tamperelaisten Moro on Morjenstans.)

      Poista
    3. Korjaan... ähvä tietysti lausutaan veeksi, kuten Vorssa. Ähvä vaan kirjoitetaan F:ksi.

      Poista
    4. morjestas, ei morjestans. tiäks sää kun kuule Hykkiläsäkin kun nee pani pelaa sitä jalkapalloo tai mitä se ny si onki... niin karkkilaisia siin oli kans kato mahrottoman paljo perkele... Emmä enää muista? Mutta jos joku puhuu mulle puhtaalla nuotilla ja oikealla intonaatiolla vorssalaisittain, niinkuin joskus puhelinkeskusteluissa tapahtuu, multa vierähtää kyynel silmäkulmasta. (Vaikka ei se siis tosiaan minun äidin- tai isänkieltäni ole. Onpahan vaan!)

      Poista
    5. Vähän pelleilevät nuo tammelalaiset...

      https://www.youtube.com/watch?v=b-HU7i4AuUA&index=16&list=PLchVQ8vuEFUd52Ne82jMNEafv9DUlEwO6

      ... mutta olkoo ny. (Tyykikylä = Vorssa). Forssa oli Wahrenin tekstiilitehtaasta tunnettu kauppala. Oma maailmansa. (haukotus) Mutta nyt täytyy lähteä nukkumaan. Tässä maailmankaikkeudessa on paljon "omia maailmoja", jokaiselle omansa. - Hyvää Yötä!

      Poista
    6. Malin veljesten musiikki on hienoa. Vorssaa en tunne, sen muistan, kuinka viinakauppaa sieltä joskus jo varmaan parikymmentä vuotta sitten etsimme. Se löytyi jostain sivukujan takamaastosta.

      Poista
    7. Kari Suomalaista olen saattanut joskus haukkua, mutta eksyin Visavuoren facebook-sivulle ja siellä oli monia aivan tajuttoman hyviä pilapiirroksia.

      Yhdessä Karin piirroksessa on jumalaton määrä ihmettelevän näköisenä seisovaa kansaa. Sitten siinä viereesä on neljä aggressivisen näköistä äijää, yhdellä on viinapullo takataskussa. Heillä on kyltti, jossa lukee: "Varsinainen kansa".

      Poista
    8. Se, että Kari sai potkut, sopisi hyvin juuri tähän päivään, ja Paula Risikon agendaksi. Karin potkaisijat Hesarissa olivat aikaansa edellä. Vaan hatunnosto lehdelle vakaan puhtaan linjan säilyttämisestä. Lisää vaan potkuja ja maailma paranee.

      Poista
    9. Median jeesustelua25 syyskuuta, 2016 09:55

      Totuus ja näyttö asioista ovat tietyllä tavoin tiedostavien marssijoiden ydinjoukolle joutava sivuseikka, pääasia on, että kulloinkin vihattaviin kohteisiin ollaan pääsevinään kiinni, vaikka keppihevostelemalla jonkin asian takia. Se on ihan tärkeintä, että porukkaa on ja paljon ääntä irtoaa. Alati suopea vastuullismedia kyllä runsaasti valistaa tyhmää kansaa.

      Samoilla lämpimillä kuin peliä katkomaan, joukkomielenosoittajat pääsivät nytkin mätkimään ikivihollista, pahoja junttipuolueen persuja, jotka eivät ole ihan kaikesta meiningistä Suomessa ja muualla Euroopassa samaa mieltä valtapolitiikassa siunattujen pelisääntöjen kanssa. Kaikki persut ja heidän äänestäjänsä eivät ole onnessaan suomalaisten huippulajin taitajien eli Saksan ja Brysselin kermapeppujen nuoleskelijoiden takia.

      Poista
    10. "Lisää vaan potkuja ja maailma paranee."

      Mikäs Jari Litmanen sinä luulet olevasi? Kas kun et Khai Pahhlman. Tai Aulis Rytköne?

      Poista
    11. Potkuja eli erottamisia, Anonyymi hyvä. Kas kun mieleesi tuli jotain muuta? Minä mielsin vasta nyt sanan homonyymiksi.

      Näin erilaisia ovat ihmisten aivoitukset. Jollekulle potku tuo mieleen väkivallan, jollekulle työstä erottamisen, josta lisäksi kommentissa oli puhe.

      Poista