13.11.2016

Kannatan demokratian kuoppaamista


Päivän uutiset kuunneltuani ja lehdet luettuani mietin, että pitäisi jaksaa halpaantua USA:n presidentinvaalista. Ja jo neljättä päivää jatkuvista mielenosoitusmarsseista Trumpia vastaan. Ymmärrän ne hyvin, mutta kiihkoni ei vaan nouse. Kannatan mieluummin demokratian kuoppaamista, jos se ei kerran toimi. Väärä morsian on ikävä valinta.

Muuan kommentoija kirjoitti edellisen keskustelun loppupuolelle pikkutunneilla, että  Herra Kourin-naisia-pillusta on siis valittu. Tässähän meillä on Vapaan Maailman Johtaja. Maltan tuskin odottaa - nyt saavatkin naisia alistavat muslimi-miehet kyytiä, kun valkoinen Jännämies rulettaaa.

Yllä olevassa kuvassa on toinenkin Kourin naisia pillusta -herra. Uskoisin, että heitä maailmalla riittää. He vain tekevät sen sivistyneemmin ja salassa - elleivät paljastu. Ja senkin jälkeen he kieltävät. Meillä Suomessa ei ehkä mennä pillulle, vaan tyydytään taputteluun ja tuijotteluun ja kenties leikilliseen kaksimielisyyteen.

Muutoin mediassa jatkuu sama  linja kuin ennen vaaleja. Uutisvälähdykset poimivat massasta lähikuvia itkevien kansalaisten kasvoista ja tsuumaavat kyltteihin, joista näkee, että Trump ei ole minun  presidenttini. En muista nähneeni Trumpin kannattajan iloisia kasvoja saati haastattelua ruudussa. Herää kysymys: onko Trump tosiaan Saatana. Tulisiko alkaa pelätä? Tämä hysterian lietsonta on tarttuvaista sorttia. 

On jopa haettu dosentteja selittämään  presidenttien kehonkieltä heidän tapaamisessaan televisiokameroitten edessä. Obaman kehonkieli kertoi epätoivosta ja Trumpin pelosta heidän kätellessään. Ettäs tämänkin tiedätte. Hillarystä taas on sädehtivä selfie tavallisen kotiäidin kohdattua hänet terveellisellä metsälenkillä. Tämän me menetimme. 

Odotan vain astrologin analyysia Trumpin luonteesta ja Tyra Banksin näkemystä habituksesta.  Olen näkevinäni Trumpilla mahtavan härän niskan, suorastaan sonnimaisen,  ja kuitenkin pienen leuan, vähän kuin Harkimollakin, ei Amandalla, vaan sillä toisella. Tuo pieni ja kapeneva leuka on periytynyt nuorimmalle pojallekin, ja kertonee jostain periytyvästä heikkoudesta. Kyllä se kohta varmaan selviää, mistä.

(Valokuvan lähde: http://www.shortblackcocktaildresses.com/hillary-clinton-mother-of-the-bride-dress/)

312 kommenttia:

  1. Valkoihoinen väestö, etenkin sen miespuolinen osa, on useimmissa läntisissä maissa jatkuvan syyllistämisen ja hyökkäyksen kohteena, kun vasemmisto samalla paapoo vähemmistöjä ja katsoo niiden rikollisuutta ja epäsosiaalisuutta sormien läpi. Huijaripoliitikot näkevät näissä vähemmistöissä tulevaisuuden äänestäjiä ja järjestelmästä pysyvästi riippuvaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin Sanomien Heikki Aittokoskelle selvisi vasta Trumpin vaalivoiton jälkeen, että ehkäpä meidän pitää joskus seistä omillaan. Se on mahtanut olla järkytys.

      Sanomathan on ollut harhaisin clintonilaismedia tässä maassa ja uskonut lujasti Naton ihmeellisesti parantaviin ominaisuuksiin ja ryssien kukistumiseen aivan tässä lähiaikoina. Hesarin mukaan Venäjä on romahtanut jo viitisen, kuutisen vuotta ihan just sillään.

      Toisin on kuitenkin käynyt. Suomi on kusessa taloudellisesti, samoin EU ja USA. Ja nyt saattaa Heikki olla ihan yksin. Kovat on ajat.

      Poista
    2. Minua hämmästytti Aittokosken subjektiivinen kielenkäyttö: se, mitä hän ei hyväksynyt, oli öyhötystä tai itsekkyyttä.

      Hän puhui puolalaisista ja unkarilaisista kansallisöyhöttäjistä. Kansallismielisyyttä hän nimitti kansallliseksi itsekkyydeksi, joka on voimistuva aatevirtaus.

      Tunnepohjainen kieli on anteeksiannettavaa, mutta ei ymmärrettävää. Kirjoitettaessa on aikaa harkita. Kysynkin, missä määrin tunnesuhtautuminen edistää itse kunkin vihapuhetta.

      Poista
    3. Se vielä, että artikkeli on laaja kolme kokonaista sivua käsittävä kokonaisuus, jota mainostettiin peräti kokonaisen sivun kokoisella houkutteella. Kielellä on siis erityistä väliä näin painokkaalla ja laajalla volyymilla sunnuntainumerossa.

      Poista
    4. Kansallismielisillä Aittokoski tarkoittaa natsimielistä nationalismia. Se sotkee kansallisuuden ja kansalaisuuden. Suomen kansalainen voi olla kansallisuudeltaan mitä hyvänsä. Natsinationalismi puhuu vain kuvitteellisesta puhtaasta suomalaisuudesta ja haluaa ottaa pois kansalaisuuden tuomat oikeudet ja velvollisuudet kaikilta niiltä jotka eivät edusta heidän määritelmiensä mukaista puhtautta. Unkarissa tämä tarkoittaa tällä hetkellä juutalaisten vainoamista ja karkoittamista maasta.

      Poista
    5. Ymmärrän kyllä Aittokosken vivahteet.

      Olen sitä mieltä, että kun termejä heitellään noin hulvattomasti yleistäen ne hämärtyvät.

      Moni ymmärtää kansallismielisyydellä vain natsihenkistä touhua, mitä se ei itsessään tietenkään ole.

      Poista
  2. Virheellisesti kuvitellaan Trumpin tulleen valituksi huomattavan kansanliikkeen aallonharjalla. Todellisuudessa sai vähemmäm ääniä kuin Clinton ja Mit Romney edellisissä vaaleissa.
    Mämä vaalit muistuttavat vähän suomen 1994 vaaleja, jolloin politiikan ulkopuolinen Ahtisaari voitti valtaapitäviin samaistetun Rehnin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siinä kävi. Vaan herää kysymys: miksi USA:ssa on vallalla väärä vaalitapa. Pitäisikö sekin uudistaa? Liikaa näitä vääriä morseimia nyt koko jupakassa.

      Helpoimmalla päästäisiin, kun istuttaisiin nyt alas miettimään oikein kunnolla, onko demokratia tullut tiensä päähän. Jos se kerran tuottaa vääriä vastauksia, niin kuopataan systeemi ja laaditaan aukoton järjestelmä, joka ottaa huomioon myös sen, mikä on kulloinkin toivottavaa ja sopivaa.

      Poista
    2. USAn vaalijärjestelmää on todellakin taas moitittu, kun enemmän ääniä saanut jäi taas kakkoseksi.

      Mutta on sillä hyvätkin puolensa: kun eniten ääniä saanut vie osavaltion kaikki valitsijamie... inehmot, se vahvistaa alueiden valtaa, etenkin pienimpien ja syrjäisempien.

      Kyseessähän on liittovaltio, jossa on monta jäsenvaltiota. Muuten väkirikkaimmat valtiot jyräisivät, eikä pienimmillä olisi mitään sanansijaa.

      Jos EUsta tulisi liittovaltio, niin suomalaisten ääniosuus olisi 1 %, jolla ei saisi päättäviin elimiin yhtään edustajaa.

      Poista
    3. Oikeastaan minulla on hieman erilainen kuva 1994 vaaleista, siis vain hieman: Ahtisaari oli todellakin ulkopuolinen, joka yllättäen syrjäytti Sorsan. (On kai vieläkin tutkimatta, miksi demarit järjestivät kaikille avoimen jäsenäänestyksen - sehän on aivan järjetöntä!)

      Sen sijaan Rehnin nousu toiselle kierrokselle oli myös suuri yllätys, verrattavissa Haaviston suoritukseen viimeksi. Ruotsinkielinen nainen! Vastakkain oli siis kaksi "erilaista" ehdokasta, ja perinteiset valtaapitävät olivat jo pudonneet.

      Nämä molemmat meikäläiset pressanvaalit kertovat, kuinka ennakkoluulottomia suomalaiset kaikista haukuista huolimatta ovat.

      Poista
    4. Kyllä sinne me Ahtisaari aina saataisin työnnettyä. Oma lautanen mukana. Tai sellainen pakki mistä SA.Int.:ssä syötiin. Edustaisi enemmän kuin yhtä prosenttia.

      Poista
    5. Tuo EU-esimerkki on paljonpuhuva. Se asettaa puheen enemmistöäänistä USAssa uuteen valoon niille, joille vaalisysteemi ei ollut heti selvä (minulle).

      Suomi ei pystyisi mitenkään vaikuttamaan EU:n asioihin, jos vain äänimäärä ratkaisisi. Mitäs tähän sanovat nyt ne, jotka korostavat Hillaryn äänisaaliin kokonaismäärää? Onko oikein?

      Poista
    6. Väärin on! Vaikka voissa paistaisi.

      Poista
    7. Anonyymi, miten sivistyneen ja nykyaikaisen valtion vaalitulos voi olla väärin?

      Olisiko siis oikein, että EU-liittovaltiossa Suomi ei saisi yhtään edustajaa päätöselimiin, koska sillä olisi vain yhden prosentin ääniosuus? Vai onko suhteellinen vaalitapa, joka takaa kullekin pienemmällekin osavaltiolle päätösvaltaa, sittenkin oikeudenmukaisempi? Kerro!

      Poista
    8. Yhdysvallat tosiaankin on liittovaltio, hyvä huomio. Meillä EU-yhdysvaltaisilla ylin päättävä elin on Eurooppa-neuvosto, jonka puheenjohtaja on Donald Tusk (puola). Ihan vielä EU ei ole liitovaltio, mutta sitä kohti mennään, koko ajan.

      Poista
    9. Eurooppa-neuvostoon kuuluvat jäseninä kaikkien jäsenvaltioiden ylimmät johtohlöt, Suomesta pääministeri.

      Poista
    10. Ahtisaari kun työntää leveän peffansa cabinetin kun cabinetin penkkiin, niin kyllä sopu sijaa antaa. Ja Suomi edustaa itseään ainakin 1 1/2 rosentin verran.

      Poista
    11. Käys opintomatkalla internetissä, näistä EU asioista. Kato,ei oppi ojaan kaada.

      Poista
    12. Siis tarkoitin EU-liittovaltiolla tietenkin kuvitteellista kombinaatiota havainnollistaessani sitä, mitä merkitsisi se, että Yhdysvalloissa pelkkä äänimäärä ratkaisisi.

      Poista
  3. En usko että tässä mistään Hyvän ja Pahan välisestä taistosta kyse on. Politiikka on paljon arkisempaa ja tylsempää jokapäiväistä puurtamista. Demokratia sinällään vain on epädemokraattista; miksi jollain pihtiputaalaisella dementikolla, joka ei tiedä mistään mitään eikä välitä mistään mitään, on yhtäläinen äänioikeus kuin vaikkapa 40 vuotta kansainvälistä politiikkaa ja asevarustelua tutkineella professorilla, joka ihan oikeasti välittää mitä maailmassa tapahtuu? - Tiedän, AUTSCH, nyt alkoi kiviä sinkoilla joka suunnalta mun niskaani, oikealta ja vasemmalta. Koska taisin äsken julistautua (vähintäin) Natsiksi... Mutta siinäpähän heittelette! - Sosialismin kokeilut (tai jatkuuhan se vieläkin parissa maassa) ovat - hyvistä periaatteistaan huolimatta - joka kerta muuntauneet kammottaviksi diktatuureiksi. (Ja tämän asian minä tiedän, helvetin hyvin ja omakohtaisestikin.) Kapitalismi taas toisaalta, tässä kahlituimmassakin muodossa ("valtiokapitalismissa") on aika tyly ja epäoikeudenmukainen järjestelmä myös - ja etenkin siis näille pihtiputaalaisille dementikoille. (Joista minä siis ihan oikeasti haluaisin että heistäkin pidetään huolta.) On todettu, ja (siteeraan Tuntematonta) "myös kapitalistisesti ajattelevat tiedemiehet" ovat todenneet, että sivistynyt valtius olisi kaikkein paras hallitusmuoto. (Äh, sanoin tämän kömpelösti, antaa olla, en korjaa.) Mutta mistä me löydämme tällaisia sivistyneitä ja suvaitsevia RenesanssiRuhtinaita, jotka johtaisivat kansakuntia älyllä, ja eettisesti ja oikeudenmukaisesti?

    No, ehkä saduista?

    Maailman tilanne minun mielestäni on tällä hetkellä hyvin epävakaassa tilassa. Kylmän Sodan aikana rintamalinjat olivat selviä, eikä niitä tavallaan haastettu (= poisluettuna tyhjänpäiväinen retoriikka, puolin ja toisin; nuo uhoilut oli oikeasti tarkoitettu vain kotirinmalle, meille äänestäjille. Jotka käyttäydymme lampaiden lailla). Tilanne oikeasti oli hyvin staattinen.

    Nyt kuohuu joka puolella maailmaa. Meitä ihmisiä on liikaa, ja yhä vähemmän on varallisuutta, millä lohduttaa meitä ihmisiä. Mielestäni tämä on perussyy: taloudelliset asiat ovat aina perussyy. Ja rintamalinjat on hämärtyneet; mä oon ihan varma että kaikki päättäjätkään - ei Obama eikä Putin - tiedä missä oikein mennään? Tämä minua pelottaa. Ennalta-arvaamattomuus? Jokin, sinällään vähäpätöinen tapahtuma, saattaa sytyttää valtavan hässäkän. Ei ihminen pysty, oli tämä tegnologia tai vielä edistyneempi, niin pysty esim. maanjäristyksiä estämään/hallitsemaan. Maailmanlaajuinen sotakin voi syttyä "tuosta vaan", ilman että kukaan sitä ehdoin tahdoin olisi toivunut. Niinhän ennenkin on tapahtunut. Ja kun suursota syttyy, ei se ole enää kenenkään hallittavissa. Pakosta se eskaloituisi, sodilla on sellainen logiikka, ja nykypäivänä se vääjäämättä tarkoittaisi ydinsotaa. Eli kaiken loppua. Tai siis ainakin ihmiseläinten loppua. (Mikä toisaalta tälle planeetalle olisi hyvä asia.)

    Epävakautta me pelkäämme kun me Trumpia (tai Putiinia tai Xi Jinpingia) pelkäämme. Ei minulla näitä herroja vastaan mitään ole, noin henkilökohtaisesti, kunhan eivät aloita III:ta Maailmansotaa. (Pikkuisemmat pamput siihen eivät pysty, ei Merkel eikä muut. Ei EU eikä Pohjois-Korea. Putiinikin uskottelee yhä vielä että maailmassa on edelleen kaksi SuurValtaa. Niin kuin onkin: Kiina ja USA. Pelottava Venäjä on vain sentakia että se on täyteenahdettu ydinaseita, ei se muuten mikään Tekijä olisi. Nakkikioski.)

    Ps. Tulipas pitkä paasaus. Enkä yhtään liikkunnut niinsanotulla "omalla mukavuusalueellani", edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aikoinani kun politiikassa toimin, ja kyllikseni siitä sain, näin miten helppo ihmisiä on manipuloida. Muutama mukava sana, lempeä silmänluonti, heidän "huomioimisensa"... ja pikkasen imartelua. (Ja jos äänestysikäisillä ihmisillä oli mukuloita mukanaan, oli hyvä taputtaa näiden vintiöiden päätä. (Vaikka mieli olisi oikeasti halunnut paiskata ne Uuniin.) Siinä se. Tulivat syömään kädestä. Ja ääniä satoi laariin - kuin keskustalaisille Eu-tukiaisia.

      Silti, itse politiikkaan kyllästyneenä ihmisenä, niin jos kauheasti marmatat maailmanmenoa (= asioita Suomessa), lopeta se marmatus ja mene mukaan politiikkaan! Kuka sinua siitä estää?

      Mutta, ota huomioon se... koska ei sinusta koskaan ministeriä tai vastaava leivota - että paikallispolitikointi maakuntasarjoissa on v-tun tylsää tylsää tylsää duunia. Aina vaan kokouksia. Jossa toinen toistaan kummallisempi kaalipää puhua jargoneita joissa ei oo päätä eikä häntää. Sellainen tylsistyttää teräävääkin ihmistä (= sinua ja minua)...

      Poista
    2. "sivistynyt valtius" = tarkoitin sivistynyttä yksinvaltiasta. Tällaisiakin historiankirjoista löytää. Ja aina nämä ajanjaksot sille Valtiolle ovat olleet aina sen Valtion/Kansan parasta aikaa.

      Lukekaa. Ite.

      Poista
    3. Sivistynyt johtajuus kuulostaa hyvältä ja toivottavalta. Johtajan pitäisi oikeasti olla tietoinen ja älykäs, tyyni ja tasainen, terve ja maltillinen ihminen.

      Vikana on ehkä se, että tällaiset henkilöt eivät tunne tarvetta toisten ihmisten johtamiseen, asioitten manipulointiin. Se ei ole heistä kiinnostavaa, eikä valta ole houkuttavaa.

      Sekä Hillary Clinton että Trump todettiin molemmat psykopaattisisksi persooniksi, mikä on helppo uskoa. Sivistynyt ihminen ei halua istua ylimpänä.

      Poista
    4. Kiitospuheessaan Hillary muuten kutsui Yhdysvaltain hallintoa "perustuslailliseksi demokratiaksi" tasavallan sijaan. Todellinen freudilainen lipsahdus.

      Poista
    5. Suomeenkin tuli tämä.
      Ruotsissa kuinka kerrot lapsille Donald
      Trumpin voitosta.

      http://www.hs.fi/paivanlehti/11112016/a1478759142982

      Herrajumala, niin kuin maailmansota olis syttynyt. Varmaan ne tarjoaa kohta kouluissa kriisiapua järkyttyneille oppilaille.

      Poista
    6. Itse kuulin tuosta lasten pelosta suoraan helsinkiläiskoulusta ja opettajalta, joka oli joutunut muuttamaan tunnin ohjelman kuunteluksi, kun lapset olivat olleet niin peloistaan Trumpin muurista ja pommin räjäytyksestä. Seuraavana päivänä asia oli jo suomalaislehdissäkin, mm. juuri tuossa linkkaamassasi artikkelissa.

      Siteeraan Heikki Aittokosken artikkelin perässä olevaa kommentoijaa:
      "Kuin suoraan Asterixista.
      Taivas putoaa niskaamme!
      Voi tätä vollotuksen määrää.
      "

      Poista
    7. Hitto, miten hyviä mielipiteitä ainakin tähän asti, mitä olen nyt lukenut! (Hitto siksi, että se on voimasana, hiukan himmeä, mutta lempeä.) Hyvin pystytte ajattelemaan! Tulee mieleen, että olisitte hyviä shakki-pelissä, missä aivot pitää olla valppaina. Ja mieli terävänä mutta tyynenä. Hermostella ei kannata. Katsotaan kaikessa rauhassa, mitä maailmalla tapahtuu. Eikös juu.

      Minusta politiikka on peliä. Välillä surkeaa, välillä hauskaa. Paha vain, että on politiikassa on paljon väärinpelureita, jotka eivät paljasta korttejaan. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin!

      Poista
    8. Ruotsi on jo menetty tapaus. Minkä takia lapsille pitäisi kertoa Trumpista yhtään mitään ja jos vanhemmat pelottelevat nyt sodan syttymisellä, se on mielestäni edesvastuutonta.
      Parempi olisi pysyä tavalliseen arkielämään liittyvissä asioissa, etteivät vieraannu todellisuudesta.

      Poista
    9. Pienillä padoilla on korvat, Anonyymi. Ne sieppaavat taitavasti vanhempien puheet. Ja jos vanhemmat lukevat jutuista vain lööpit ja hehkuttavat niitä, maailma on totisesti pelottava paikka.

      Esimerkki: Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään lööpin: Trump häätämässä 3 miljoonaa siirtolaista. - Hirveää, älähdetään kodeissa. - Nyt se peto häätää kolme miljoonaa pakolaista maasta!!

      Leipätekstissä sitten lauseeseen lisätään huomaamattomasti adjektiivi "laitonta". Eli kyse on luvatta maassa olevista henkilöistä, joilla on rikosrekisteri, jotka ovat rikollisjengien jäseniä, huumediilereitä jne.

      Vaan tätä vanhemmat eivät enää lue ja näin juttu Trumpista hirveänä pakolaisraukkojen karkottajana eskaloituu lapsillekin.

      Poista
  4. Minä ole jokseenkin tyrmistyneenä lueskellut katumusharjoituksia, joita Trumpin haukkumisesta on tehty. Syy Trumpin ja hänen puheidensa haukkumisen katumiseen on selvä. Olemme ikuisesti suomettuneita, nöyristelevän palvelijan mielen omaavia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut amerikkalaiset liberaalit sanoivat muuttavansa Kanadaan kun Trump on voittanut vaalit. Myöntääkö Kanada heille turvapaikat ja elatuksen?

      Meksikolla on rajat etelässä Guatemalan ja Belizen kanssa. Mistä minä luin että Meksikon etelärajoilla on nuivat rajavartijat, he kun ampuvat jos ylittää luvatta.
      Meksiko on myös muiluttanut Guatemalasta tulleita takaisin Guatemalan puolelle....Suvakkihuorat eivät mölyä siitä, ei myöskään Clintonska. Liian tylsä aihe?

      Poista
    2. Onko suvakkihuora sellainen nainen, joka antaa sinulle?

      Poista
    3. Yritä sitten keskustella "suvakin" kanssa13 marraskuuta, 2016 17:35

      http://www.suvakit.fi/

      Taitaa sairas ihminen , on vain antamiset mielessä?

      Poista
    4. Luulisi jo tyhmempienkin tajuavan kuinka puolueellista "uutistarjontaa" meille syötetään, vaikka luulen etteivät tajua silti yhtään mitään. Trumpista en vielä tiedä, mutta jos katsoo ketkä pettyneen hysteerisesti ulisevat, niin oikea henkilö voitti.

      Poista
    5. Nyt voisi esimerkiksi kerrata lehdistössä ja Ylen ajankohtaiskeskusteluissa Yhdysvaltain presidentin valtaoikeuksia, niin kansa vähän rauhoittuisi. Ja lapset eivät näkisi enää painajaisia. Tuolla alempana kertasin itse lyhyen koosteen, mikä ylöskirjattuna asettaa asioita oikeisiin mittoihin. Esimerkiksi hallintovirkailijoiden määrä on suuri, yli neljä miljoonaa. Eli ei se Trumppi siellä yksin häärää.

      Poista
    6. Kekkonen Riepas poika13 marraskuuta, 2016 21:18

      Heh heh, kyllähän sitä joskus kaipaa "Kekkosen aikaa". Eipä ollut älypuhelimia mitä räplätä, vaan aina sitä jotakin räplättävää keksittiin.

      Poista
    7. En minä halunnut ilkeillä, anonyymi. Toivotan sinulle ja Vaimollesi rauhaisaa joulua!

      Poista
  5. Trump on manipuloinut ja höynäyttänyt ja halveksii äänestäjiään, täytyy olla charmikas mies, vaikka ei siltä näytä still-kuvissa eikä videolla.
    https://www.instagram.com/p/BIEVet4A1eU/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelisin Saskoille hädesalvan ostamista. Kannattaa kerralla ostaa enemmän.
      On myös oiva lahja loosin pikkujouluissa jaettavaksi, menee varmasti tarpeeseen vähintään poikain vaimoväen keskuudessa.

      Niiden arvokkaiden, nuhteettomien hyvien.
      Hyvän kokovartalopeilin hankintaa kannattaa myös harkita kunhan muistaa lukea moisen kapistuksen käyttöohjeet kunnolla. Vampyyrin ei tarvitse katsoa sitä sillä hän tietää ettei sieltä näy mitään. Kuva on virheetön kun sitä ei ole. Kannattaisikohan havahtua taruista.

      Kyllä se siitä vielä tunneli näkyy Saskojenkin valon päässä.
      Ties vaikka Isänmaassamme joku päivä eniten vittuilua kuunnelleet pierisivät kirnuun oikein olkain takaa.
      Mistä sitä tietää jos ei tiedä oikein mistään mitään.
      Aina voi veikata.

      Poista
    2. Trump on ollut härski kaikin puolin, ehkä härskein ehdokas ikinä. Eikä sitä pese sekään, että kyllä muutkin ehdokkaat manipuloivat ja joskus petkuttavatkin, jopa valehtelevat. Ihmisille on aina järkytys, kun kunnon poliitikko tekee jonkinasteisen rikoksen, väärän teon tai valehtelee ja jää kiinni. Itselläni on mielessä Heidi Hautalan maksamat pimeät palkat.

      Jossain mielessä ja jossain määrin kannatan enemmän Trumpin tapaa olla avoimesti härski tai väärintekijä kuin olla tekopyhä hyveellinen poliitikko, joka saadaan aikojen kuluessa sitten kiinni rysän päältä. Petos on pahempi kuin suora ja avoin härskiys.

      Poista
    3. Marjatta, Iines, olen härskiydestä samaa mieltä mutta, mutta .. näin kesällä jonkun videon Trumpin nuoremmilta vuosilta sekä muutaman suomalaisen missin mielipiteitä hänestä, olivat häntä tavanneet silloisten kauneuskilpailujen tiimoilla. Video oli positiivinen yllätys minulle ja samaa mieltä tuntuivat tytötkin olleet sen aikaisesta Donaldista. Hämmästelivät hänessä sittemmin tapahtunutta muutosta.
      Samaa viestiä tuli aikaisemman ajan alaisilta: röyhkeä, kyllä, mutta piti myös vastapuolen rohkeudesta. Nykyistä tyyliä ei juuri kukaan kehunut, miksi, sitä eivät kaikki halunneet tarkentaa.

      Saapa nähdä toteuyyaako Trump uhkauksensa ja jättää Euroopan ilman Amerikan tarjoamaa sateenvarjoa? Se olisi tietysti meille "oikein" mutta itsenäisyydelle voi tulla kova hinta. hh

      Poista
    4. Anonyymin (tulta?) hehkuva kommentti klo 17:34 on kyllä niin hauska, että kun sen - hämäläinen kun olen - joskus ens viikon keskiviikon tienoilla tajuan, niin varmaan nauran seuraavaan sunnuntaihin asti!

      ... "Niiden arvokkaiden, nuhteettomien hyvien." ... Mielestäni täydellinen virke. Kaksine ytimekkäine lauseineen.

      Poista
    5. Tiedän tiedän tiedän että äidinkielenlehtorimme sanoo kohta: "mikis (ainoa muuten joka johdonmukaisesti kirjoittaa nimeni oikein, eli pienellä alkukirjaimella), ei tuo ole oikea virke eiväkä nuo ole oikeita lauseita". Ja sitten tulee jotain sif.pofs.suf. -kielioppitermejä. Joista meikäläinen, jos suoraan sanon, ei ymmärrä yhtään mitään.

      No olkoon sitten kumminkin että ei. Hauskan terävä kommentti silti kokonaisuudessaan, mielestäni.

      Poista
    6. No kaikkihan nyt hädesalvan nimenomaan tietävät. (menee nopeesti tietokoneelle ja googlettaa... ) Sehän, tota noin, sisältää muun muassa mentolia ja villarasvaa. Eli siinämielessä viilentää ihoa ja ja ja... kuumia aaltoja, muun muassa.

      Hädesalvaa käytettiin jo paljon ennemmin kun ihmiset massoittain siirtyivät käyttämään Beceliiniä.

      Poista
    7. Luulin ensin, että siinä olisi kirjoitusvirhe ja että kirjoittaja tarkoittaisi jotain muuta. Hyydesalva, häädesalva, hyväsalva. Muistan hyväsalvan jostain kirjasta. Mitähän sekin oli.

      Poista
    8. "Viimeinen Tango Pariisissa" - muistatko elokuvan? - Marlon Brando käytti siinä eräässä kohtauksessa (K 18 -v) paljon tyydyttyneitä rasvoja sisältävää voita.

      Olisipa käyttänyt jotain terveellisempää rypsipohjaista kevytlevitettä, niin olisi paremmin luistanut.

      Eikä tuo elokuva minusta ole sen kummoisempi. 1900 (Novecento) on Bernardo Bertoluccin paras elokuva minun mielestäni. Ehkä se on vähän turhan pitkitetty, ja sortuu "maalailuun" - siis kaunisteluun. Hyvä on liian hyvää ja paha liian pahaa ja kaunis liian kaunista ja... Hyvät näyttelijät, erittäin hyviä joukkokohtauksia, hyvin kuvattu leffa. On.

      Mutta missä näitä aikansa kulttikuvia, myös paljon parempia kuin tämä "1900" enää voi nähdä? Ei missään. Ei ole elokuvakerhoja edes, tai en tiedä onko Helsingissä, ei täällä landella ainakaan ole. Televisio näyttää noin 50 elokuvaa / per viikko, niistä 48 on suurinpiirtein paskaa. Teemalta joskus tulee vahingossa joku hyvä. Minäkin melkein pillahdin itkuun kun näin tämän "Sumujen laiturin", siitäkin on jo aikaa kun se Teemalta tuli. (Älkää sekoittako sitä "Sumujen silta" elokuvaan. Se on aika lässytystä se. Noin 3 valovuotta huonompi, vaikka kai kuulaisampi leffa.)

      Poista
    9. Olen nähnyt elokuvan, mutta se meni osittain pilalle kun odotti koko ajan sitä tulossa olevaa rasvakohtausta, niin ennennäkemätön se silloin oli. Muuta en siitä muista.

      Bertolucceja rakastin, niiden soljuvaa italian kieltä ja tunnelmaa, juuri sitä maalailua. Ei vaan ei, nyt huomaan puhuvani ja kuvaavani Pier Paolo Pasolinia! Häntä minä rakastin, en B:ia.

      Poista
    10. #Muuta en siitä muista.#

      Kauniisti valikoiva muisti.

      Poista
  6. Suomessa presidentin virka on paljon enemmässä kunniavirka ja seremoniallinen sekä moraalijohtajuuden virka kuin todellinen vallankäyttöposti.
    Suomessa on tapana, että presidentin virka on ikäänkuin palkkio arvostetulle ja ikääntyneelle veteraanipoliitikolle töistä isänmaan hyväksi.Tässä määrin Suomen presidentin virka muistuttaa paljon enemmässä määrin Skandinavian kuninkaita kuin USA:n tai edes Ranskan presidenttiä. USA:n presidentti on aivan oikea vallankäyttäjä, ja hän on samanaikaisesti sekä kuningas että pääministeri.
    Siksi on mielekkäämpää pitää USA:ta enemmässä määrin tasavaltana kuin demokratiana.

    Suomessa huonokaan presidentti ei kykene saamaan aikaan paljoa tuhoa aikaan.
    Suomessa myös oikeuslaitos on käytännössä valtio valtiossa eikä vastuussa muille kuin itselleen. Tämä omalta osaltaan demppaa presidentin valtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta, Yhdysvaltain presidentti on valtion päämies sanan kokreettisessa merkityksessä.

      Presidentin tulee mm. huolehtia lakien panemisesta täytäntöön. Tätä varten presidentillä on kuitenkin apuvoimia, eli toimeenpanijoina käytännössä on noin neljän miljoonan ihmisen kokoinen hallinto, johon siviilihallinnon lisäksi kuuluu yli miljoona aktiivipalveluksessa olevaa sotilashenkilöä.

      Kannattaa muistaa myös, että presidentillä on veto-oikeus kongressin säätämiin lakeihin, mutta ei oikeutta tehdä omia lakiesityksiä eikä kongressin hajotusoikeutta.

      Eli ei presidentti suinkaan mikään itsevaltias ole, vaan päätökset kulkevat monien instanssien ja ihmisten läpi ja avustukselka. Tuskin sitä muukalaismuuriakaan niin vaan pykätään tai ohjusnappia painetaan.

      Poista
    2. Puheet ovat puheita, teot vasta tekoja. Mutta minä, joka pelkään kaikkea, en pelkää nyt mitään. Jotenkin on rauhallinen olo, kun seurasin tätä keskustelua. KUKAAN ei tiedä mitään varmaa tulevaisuudesta. KAIKKI on mahdollista.
      Mutta kansanäänestyksiin en luota. Tyhmyys tiivistyy joukossa. Vai pitääkö se paikkansa? Voi olla, että se on jo vanhentunut sanonta. Olisiko niin, "että kansa kyllä tietää"?
      En oikein usko. Mitä ja mihin meidän pitäisi uskoa?

      Poista
    3. Tyhmyys tiivistyy joukossa.13 marraskuuta, 2016 21:33

      Ennen USA:n vaaleja Suomen medioissa pelättiin, että Trumpin älykääpiö kannattajat rupeaisivat hulinoimaan, jos äärimmäisen pienen sauman omaava hillary valittaisiin pressaks.

      Korkeasti koulutetut, intellektuellit hillaryn kannattajat nielisivät tappion arvokkaasti. Suurinpiirtein näin uutisoi mm HS.

      Poista
    4. Noh, karvas tappio älymystölle (poliittisille puliveivareille, totuusmedioille) tuli ja kas,
      paremmat ihmiset hilluvat kaduilla, hakkaavat Trumpia äänestäneiksi tiedettyjä, polttavat autoja ja rakennuksia ja ryöstelevät siinä sivussa rehellisiä pienyrittäjiä.
      Totuusmediat, kuten yle, uutisoivat nämä kansalaisaktivisteina.

      Poista
    5. JOS se ei olisi niin kauheaa, se olisi humoristista ja hauskaa.

      Poista
    6. Kohta varmaan Kuustakin tänne laskeutuu valkohuppuisia Kuu-ukkoja jotka lyö kepeillä Trumpin kannattajia. Ja nauravat kammottavaa naurua megafooneihin... Porkkanatkin pompahtelevät säikähtyneinä porkkanapelloista ylös. Ja linnut - kesken suloisten luritusten - alkavat änkyttää islanniksi. Tai belgiaksi. Kun ei noista linnuista koskaan tiedä mitä he niiden pienten, mutta terävien silmiensä takana ajattelevat? Nokkaviakin kun ovat kuin NoitaAkat. Niin nokkavia, niin cooleja...

      Oi,lentäkäätte te pois!

      Poista
    7. Trumpin vastaiset protestit senkuin jatkuvat, mm. New Yorkissa ja Los Angelesissa, mielenosoittavat ovat polttaneet jopa USA:n lippuja ja Trumpin kannattajia on mätkitty.
      On se pettymys kovaa noilla Hillaryn kannattajilla, sano! Kait osa kaduille lähteneistä on muuten vaan mukana, saavat ainakin syyn keuhkota ja laittaa paikkoja remonttiin?

      Poista
    8. Joo, minäkään en lippujen polttamista kannata.
      Se on tietty symboli kumminkin. En pidä Ruotsista mutta en häpäise Ruotsin lippua. En pidä myöskään islamilaisista maista mutta jätän heidänkin lippunsa rauhaan. Venäjäkään ei miellytä, mutta senkin lippu saa liehua minun puolestani rauhassa.

      Poista
    9. "Liehu punalippu liehu,
      riehu, punapappi riehu,
      kiehu, punasappi kiehu"

      Poista
    10. Valtion lipun polttaminen tai tallaaminen on muutakin kuin rätinpalan polkeminen. Lippu on symboli isoille asioille, ja lipun häpäiseminen on aina ihmisten häpäisemista ja pilkkaamista. Kun Yhdysvalloissa poltetaan lippuja, poltetaan demokratiaa, kansanvaltaa. Tragikoomista. Tyhmää.

      Poista
    11. Suomalaiset lippusäädökset ja suomalainen suhtautuminen lippuun on vähän outo. Lippulaki- ja asetus ovat muistuma menneiltä ajoilta, niiden säännöksiä noudatetaan huonosti tai erittäin huonosti. Määrättyjä kellonaikoja rikotaan hulvattomasti, lippuhan tulisi nostaa klo 8 ja laskea auringonlaskun aikaan. Kapitalisti on ajanut tapaporvarin ylitse, kellonajoista ei edes yritetä pitää kiinni, koska raha ratkaisee. Jos amerikkalaiselle isänmaalliselle valtio yrittäisi käskeä liputusajoista, hänellä kilahtaisi. Lippu on siellä todella tärkeä, mutta silti siitä voidaan tehdä vaikka kalsareita ja sen kanssa ihan mitä vaan. Valtio pitäköön turpansa kiinni, tämä on vapautta, ajattelee amerikkalainen.

      Eivät amerikkalaiset mitään demokratiaa tai kansanvaltaa polta lipun mukana. Heillä on vapaus määritellä lipun symboliikka itse, siitä ei ole mitään oudon tiukkoja lakeja. Nyt poltettaessa lippu edusti heille Trumpia, ehkä jopa koko liittovaltiota.

      Poista
    12. Liputuksen taajamissa hoitavat monesti kiinteistöjen huoltoyhtiöt. Meillä tällainen yhtiö unohti hiljakkoin lipun salkoon koko yöksi ja siitä moni oli valittanut.

      Valittipa yksi pappa sitäkin, että lippusalko tulee siirtää, koska se ei näy hänen lukaaliinsa.

      Poista
  7. Pienen pojan leuka. Heikkous? Ehkä hieman kaukaa haettua ja mukana ripaus turhaa ilkeyttä. En yleensä tällaisiin kommentteihin puutu, mutta nyt tällainen heitto tuntui turhalta. Harkimon lapsi ei ole julkisuuden henkilö ja ulkonäköön puuttuminen ei ole asiallista, vaikka sillä kuinka saisi tekstilleen väriä ja vertauskuvallisuutta (ansiokkaassa ja mielenkiintoisessa blogissasi, jota mielelläni luen)

    Esse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta enhän minä Harkimon pojasta puhu.

      Jospa lukisit viimeisen kappaleen uudelleen. Kyse on Donald Trumpin nuorimmaisesta pojasta.

      Poista
  8. Pieni poika hänkin, joka ei ulkomuodolleen mitään voi. Anteeksi epätarkkuuteni pojan suhteen. Luin tekstin moneen kertaan ja silti näemmä ymmärsin väärin.

    Esse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esse, se Harkimo-virke keskellä Trump-kappaletta voi hyvinkin viedä ajatukset Harkimon poikaan, jos lukee tekstiä normaalina asiatekstinä. 

      Tyyli pyrkii tässä kuitenkin kohdistamaan satiirin kärjen median tapaan revitellä uhriaan, tässä tapauksessa Donald Trumpia. Vihjaus heikkouteen kannattaa siis asettaa satiirin kontekstiin. Haluan nimenomaan tuossa moittia median tapaa repiä uhriaan ja hänen heikkouksiaan.

      En itsekään pidä henkilöiden heikkouksien pilkkaamisesta, vaan asioiden. Satiirinen teksti vaatii taitoa, ja tuossa viimeisessä kappaleessani on varmaan tässä suhteessa toivomisen varaa.

      Poista
    2. Tämäkin on satiiria14 marraskuuta, 2016 18:46

      Meidän on helppo puolustaa niitä, jotka jakavat näkemyksemme. Vaikeampaa mutta sitäkin arvokkaampaa on puolustaa niiden puheoikeutta, joiden kanssa olemme eri mieltä. Niin on toimittava, koska silloin puolustamme demokratiaa. Oikeus sanoa ja kyky kuunnella kulkevat käsi kädessä.

      Kirjailija George Orwell totesi: "Jos vapaus tarkoittaa jotain, niin se tarkoittaa oikeutta kertoa ihmisille, mitä he eivät halua kuulla."

      Helsingin Sanomat. Siis todellakin Helsingin Sanomat. Maaliskuu 2013.

      Poista
    3. Juuri näin, arvoisa nimimerkki. Tämä on se ydin, merkityksellisin asia sananvapaudessa ja sen puolustamisessa. Tämäntyyppistä näkökulmaa koetin syöttää oppilaillekin.

      Poista
    4. Perussuomalaiset nuoret polttivat julkisesti EU-lipun tämän sananvapauden brigitte bardotin, sebastian tynkkysen, johdolla. EU-lipusta ei ole olemassa samanlaisia säädöksiä kuin Suomen lipusta.

      Oikeistolaiset, kokooomuslaiset etunenässä solvasivat maamme kansallislaulua ja sanoivat sitä huonoksi.

      Voi aikoja, voi tapoja! - Barbariaa.

      Poista
    5. Kaikki tahot ovat polttaneet ja talloneet valtioiden lippuja, ja yhdellekään en ole taputtanut. En kannata minkäänlaista anarkismia, vaikka olisin jossain poliittisessa ryhmässä. Vastenmielistä aina ja kaikkialla.

      Minkäänlainen repiminen ja räyhääminen tai mielenosoittaminen ei ole minusta muuta kuin voimien ja ajan tuhlausta. Turhaa! Ei asioita hoideta voimalla ja volyymilla, vaan älyllä ja järjellä ja toisten ihmisten arvostamisella.

      Poista
    6. Populistit ovat aina anarkisteja. He haluavat rikkoa ja raastaa menneet, vaikka harmainta hajua seurauksista ei olisi. Pääasia on, että vakiintunut establishementti saadaan nurin, "koska se on roisto". Tämä persujen Trumpin ylistys on suorastaan koomista, siinä heidän anarkistisuutensa on käynyt hyvin ilmi. Melkoinen Delfoin oraakkeli täytyisi olla, että vieläkään osaisi sanoa, mitä Trumppa aikoo tehdä ja minkälaista hänen politiikkansa on.

      Poista
    7. Mutta entäs vasemmistoanarkistit, Antifa etc.? Millaisia populisteja he ovat? Ja viidettä päivää riehuneet Hillary-anarkistit?

      Poista
    8. Hieman huvitti lukea äsken aamun Hesarista, että Trumpin talouspolitiikka on vielä arvoitus, joten ei sitä oikein voi arvioida.

      Jestas. Olisi nyt vaan arvioinut. Arvioitiinhan meillä hallituskin jo ennen kuin se oli päivääkään tehtäviään hoitanut. Oraakkelit tietävät, maailma on heidän.

      Poista
    9. "Populistit ovat aina anarkisteja", kiteyttää Riku. Voihan sen noinkin sanoa, jos haluaa korostaa ulkoista tapaa toimia. Entäpä päinvastoin eli ovatko anarkistitkin aina populisteja?

      Itse asiassahan he ovat poliittisen kentän vastakkaisilla puolilla: populistit konservatiivisia vanhojen hyvien aikojen ihailijoita ja anarkistit vasemmistolaisia kaiken vanhakantaisen vihaajia.

      Trump itse lienee populisti, mutta kumpiahan hänen äänestäjänsä oikeastaan sitten olivatkaan? Tätä varmaan tutkitaan yliopistoissa vielä ahkerasti.

      Poista
    10. Perinteisten konservatiivien ja anarkistien vastakkaisuus on selvä, mutta populisteilla on suunnaton hajottamisen tarve. Konservatiivisuus on heillä päälle liimatun oloista. Kun läheltä populistia ja anarkistia katsoo, niin ovat veljekset kuin ilvekset. Tai jos ei ilvekset, niin tappelevat anarkistikissat.

      Poista
    11. Minä menen sekaisin näissä nimittelyissä. Kun kaikki vastenmieliset ovat nykyään populisteja.

      Minusta kukaan ei ole kokonaisvaltainen populisti, vaan kaikissa poliitikoissa on populismia tarpeen tullen. Jokainen koettaa vedota äänestäjiin ja kansalaisiin, jos tahtoo tulla valituksi tai miellyttää. Käyttöön otetaan helpot ja vetoavat keinot. Se on inhimillinen ominaisuus. Sitä harjoitetaan arkielämässäkin ja erikoisesti liike-elämässä.

      Poista
  9. Kiitos Iines! Asia nyt täysin selvä :)

    Esse

    VastaaPoista
  10. Entinen puolustusvoimien komentaja Hägglung, jota minä jostain käsittämättömästä syystä pidin ennen fiksuna, antoi melkoisen lausunnon. Hän sanoi, että koska Trump voitti, hän voisi tehdä Putinin kanssa sopimuksen, jolla osa Ukrainaa sovittaisiin annettavaksi Venäjälle. Minä sanoisin, että koska Trump voitti, annetaan Hägglund Venäjälle. - Kaikki sitä komentajiksi pääsivätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas älytön lausunto. En ymmärrä sen tarkoitusperää.

      Poista
    2. Kenraali on jo vanha, ehkä hänellä harittaa. Gustav ei ymmärrä lainkaan tämän olevan perustavaa laatua oleva asia. Onko hän tosiaan sitä mieltä, että venäjä saa ottaa ne maat, tai ainakin osia niistä, joita se tuntee haluavansa. Onneksi ei ole sota ja hienoa, että Hägä on jo eläkkeellä. Virkkaamista suosittelisin hänelle eläkepäivien harrastukseksi.

      Poista
    3. Joo, vanha mies sanoi ääneen reaalipoliittisen tosiasian. Itä-Ukraina on vahvasti venäläisten asuttamaa maata, kuten on myös Krim. Ehkä hän jo pitkään yksityishenkilönä oltuaan katsoi voivansa sanoa noin. Ajatteli ehkä myös, että viestittää tässä naapurille epävirallisesti, että kyllä se lännessäkin tosiasiana ymmärretään. Suomi on joka tapauksessa suhtautunut Venäjään niin puolueettomasti kuin EU:n jäsen ylipäätään voi. Hyvä niin, varsinkin kun tulevaisuuden ennustaminen on USA:n vaalituloksen takia erikoisen vaikeata. Olemme todellisuudessa nyt omillamme.

      En pysty arvioimaan oliko fiksu vai ehkä varomaton lausuma. Ainahan sen voi dementoida vetoamalla metsästysretken jälkitunnelmiin ;-)
      hh

      Poista
    4. Silloin kun Ukrainan kriisi oli alkanut, yhtenä aamuna oli Helsingin rautatieasemalla kioskin jonossa kanssani vanha mies. Hän oli todella järkyttynyt ja sanoi vavisten: "Nyt se ryssä hyökkää tännekin!". Pelko hänestä näkyi. - Koitin lohdutella ja sanoa, etteihän se nyt ryssä tänne tule.

      Poista
    5. Ukrainassa kansallisaate alkoi elää joskus 1800-luvulla. Tsaari pisti tiukoin ottein tällaiset pyrkimykset kuriin. Ukraina itsenäistyi, vuonna 1917, kun venäjä oli lenineineen sekasorrossa. Sen itsenäisyys kesti silloin vain silmänräpäyksen ajan. Suomi oli itsenäistynyt jo vuotta aiemmin, samasta syystä kuin Ukraina ja sitten 1990-luvun alussa Eesti, Latvia, Liettua. Syy oli: heikko Venäjä. Kauan eläköön heikko Venäjä, älkää jumalauta leikkikö sen pelsepuubin kanssa.

      Poista
    6. Korjaus: eli siis se ensimmäinen itsenäisyyden yritelmä Ukrainalle vuonna 1918.

      Poista
    7. Tyhmät Ukrainalaiset antoivat pois ydinaseet14 marraskuuta, 2016 22:20

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000000722407.html

      Ukrainaan jäi Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991 maailman kolmanneksi suurin ydinasevarasto, johon kuului muun muassa130 SS19- ja 46 SS-24-ohjusta, 1 300 ydinkärkeä ja kymmeniä strategisia pommikoneita.

      Ukraina ilmoitti myöhemmin luopuvansa ydinaseista ja toimitti ohjukset ydinkärkineen Venäjälle.

      Ukraina sai tukea ydinaseiden romuttamiseen Yhdysvalloista, jonka kanssa se sopi laajasta ilmasta laukaistavien risteilyohjusten ja pommikoneiden purkuun liittyvästä apupaketista 1997. Viimeinen pommikone romutettiin jo helmikuussa.

      Ydinaseettomuuden ehdoksi Ukraina vaati turvallisuustakuut.

      Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

      Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät "koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa".

      Poista
    8. Turvallisuustakuilla on se arvo, mikä niillä on: ei juuri mitään. Silloin kun kuohuu, tapahtumat ja seuraukset eivät ole kovin hyvin ennakoitavissa. Tuleeko Nato, Käly tai Appiukko hätiin, ehkä tulee, ehkä ei, vaan Shemeika kaiken vei.

      Kiitos ukrainalaiset, ettette mojauttaneet Moskovaa ja Eurooppaa tasaiseksi.

      Poista
    9. Ajatus vieraiden valtioiden tunkemisesta itsenäisen maan hallintoon maata jakamaan on aikansa elänyt, vanhanaikaista ja vastenmielistä suurvaltapolitiikkaa. On päivänselvää, että maa päättää itse asioistaan. Tällaisesta ei pitäisi edes keskustella!

      Poista
    10. Lue Iines Paasikiven päiväkirjat uudelleen ennen kuin puhut päivänselvistä asioista. hh

      Poista
    11. En ole lukenut Paasikiven päiväkirjoja. Enkä tunne tältä osin historiaa. Tuo on minun mielipiteeni. Minusta nyt vain on väärin, että muut valtiot ovat muka jakamassa itsenäistä maata.

      Poista
    12. OK. Paasikiven sanoma on, yksiselitteisesti, että suurvallat käyttäytyvät aina villipetojen lailla, kulloistenkin mielitekojensa mukaan. Niiden toimia rajoittaa vain mahdollisen vastustajan voima. Vastakohta-aselmassa joutuu pieni aina taipumaan tai joutuu sanktioiden kohteeksi. Suomeen nähden Venäjä on aina suurvalta, joka pitäisi sekasorron hetkinäkin muistaa. Me kuitenkin lähdimme Jeltsinin aikana EU:n "suojaan" kuten silloin kuvittelimme. Onko sitä, ei heillä ainakaan aseita ole?! Nyt voi olla edessä tenkapoo jos pahasti käy.

      Ukrainan kohdalla historia on monimutkainen mutta tämän hetkiset asetelmat ovat Neuvostoliiton romahduksen ajoista lähtöisin. Gorbatsov , kuten tunnettua myöntyi silloisessa tilanteessa Saksojen yhdistymiseen sillä puheella (kirjallista sopimusta ei haluttu tai voitu tehdä) ettei NATO laajene Saksasta itään. En muista yksityiskohtia, ehkä kaikkia puheita ei tunnetakaan mutta ajan mukana länsi ei ole pitänyt enää näitä puheita sitovina. NATO on siis laajentunut mm Baltiaan ja Puolaan. Venäjä on tuntenut itsensä petetyksi, niinpä nyt Putinin aikana Ukrainan länsiraja on ollut Venäjälle "non plus ultra". Ukraina on heille Venäjän etupiiriä.

      Joo, väärin tuo kaiki on normaalien moraalikäsitysten mukaan, vaan .minkäs teet.

      Hyvä on muistaa sekin, että Ukraina on samanlainen korruptiomaa kuin Venäjäkin. Molemmissa hallitsijat ovat kutakuinkin diktaattoreita. hh

      Poista
    13. Tulipa lyöntivirheitä, sorry!

      Poista
    14. Ok, kiitos selvityksestä, hh, aina oppii lisää, kun keskustelee.

      Meillä on Paasikiven päiväkirjat mökillä. Ostin ne joskus äidille lahjaksi, mutta en saanut sitten kuitenkaan kirjoja luetuksi ensimmäisen osan alkua pitemmälle. Oli niin yksityiskohtaista historiatietoa, kiinnostavaa, mutta silloisessa elämänvaiheessa oli kiireinen aika meneillään.

      Poista
    15. Juu, niinhän asia on, 'ylihypittävää' riittää, kaikenlaista hallitusten päiväkohtaista asiaa jne, ei meille enää relevanttia, asiantuntijoille vain. Voi niitä silti selailla, saa käsityksen ajan hengestä ja intrigit ovat aina hauskoja! hh

      Poista
    16. Minulla on ne(kin) kirjahyllyssäni ja luettu on tuoreeltaan, joka sivu ja joka rivi - joskus rivien välitkin.

      Allekirjoitan hh:n analyysin noin yleisesti, mutta ei niissä kuitenkaan mitään sellaista täysin uutta ollut, mitä ei asioita seurannut muutenkin jo tiennyt.

      Ehkä suomettunutta kansaa ällistytti ja järkytti se, että itse YYA-ystävyyden ylin apostoli osoittautuikin ihan yhtä neuvostovastaiseksi kuin pahimmat oikeistolaishampuusit.

      Toisin sanoen ne sen ajan fasistit olivatkin oikeassa.

      Poista
    17. Politiikassa niin moni asia on nähtävästi vain lumetta! Harva johtaja lie tosissaan aina asioissa, joita ajaa.

      Poista
    18. Varmuuden vuoksi, Paasikivi ei siis ollut fascisti lainkaan vaan inhorealistinen konservatiivi. Sitä Tapio ei tietysti ole yllä väittämässäkään mutta joku lukija saattaisi näin ajatella. Fascisteja olivat lähinnä sotaa edeltävän ajan lapualaiset ja seuraajansa IKL:llät plus osa ruotsakaisista. hh

      Poista
    19. Kyllä valtioilla ja johtajilla aina agenda on, mutta se ei välttämättä ole se, joka sanotaan julkisesti. Hyväksyn järkevässä mitassa toteutetun oman edun ajamisen, se on aina parempi kuin idealismin hurmassa tehdyt ratkaisut.

      Sitäpaitsi jokaisen idealistin takana myhäilee kyynikko.


      Poista
    20. Totta anonyymi - viittasinkin ilmauksellani "sen ajan fasistit" vain tähän päivään, en lainkaan niihin oikeisiin maailmansotien välisiin fasisteihin.

      Nykyäänhän jokainen, joka edes epäilee (puhumattakaan että peräti vastustaisi) Totuutta, leimataan natsiksi, fasistiksi ja rasistiksi.

      Suomettumisen aikana ei leimattu sentään rasistiksi.

      Poista
  11. Kävin äsken läheisessä kahvilassa, se aukeaa jo puolikuudelta, koska yrittäjät eivät ole laiskoja suomalaisia. Kaksi kahvia ja sämpylän vetäisin, ostin myös Iltasanomat ja rasian Mynthonia.

    Lehdestä en huomannut juttua Sebastian Tynkkysestä, joka sai hankittua nuorelle tytölle potkut töistään. Sellaista sen sananvapaus on, kohta saa syytteessä oleva Tynkkynenkin tuomion, laittanevatko pallon jalkaan. Trumpista en jaksanut paljoa lukea, Obama sanoi sen olellisen: Trumpin on nyt luovuttava populismista, koska maailma vartioi Yhdysvaltojen presidentin puheiden totuudellisuutta.

    Innostuin koko lailla, kun huomasin Ennio Morriconen tulevan kuun lopussa Helsinkiin 200 hengen orkesterin kanssa. Maestro on jo 88 vuotias. En kuitenkaan taida konserttiin päästä. Eli Wallch on minun suosikkinäteelijöitäni. Tähän Leonen lännenrunon vaikuttavaan kohtaukseen< on maestro luonut hienon äänimaiseman. - Eikä Eli tuossa symbolisesti mitään kuolemaa karkuun juokse, etsii hautaa, johon on kultaa piilotettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi sitten Ennio Morricone on minulle tärkeä, en voi väittää häntä ihan kamalasti viime vuosina kuunnelleeni. Lapsuuden kokemus, ne elokuvat, joita kasvattajat ja tsykologit eivät silloin pystyneet kieltämään, vaikka olivatkin ikärajoitettuja. Broidilta melkein kaiken kuulin elokuvista jo ennenkuin onnistuin ne näkemään ja hänellä oli myös valmiiksi nauhoitettu kasetti Ennion musiikkia. Me hieman vanhemmat starbut olemme hyviä kuluttajia, vaikka yritysten nuoret urahait eivät sitä useinkaan ymmärrä. Ennion Hyviä, pahoja jne, on kuunnelltu juutuubissa melkein 20 miljoonaa kertaa, koska se on saanut siellä olla.

      Poista
    2. Minun käy usein sääliksi nämä nykyajan nuoret. Vanhempi polvi kieltää ja estää heiltä lähes kaiken, koska muistavat omat hampparointinsa ja luulevat nuorten olevan yhtä tyhmiä. Jaa-a, mutta sellaista se psykologia on.

      Poista
    3. Minua hävettäisi, jos olisin aiheuttanut jonkun minun silmissäni nuoren tytön potkut siitä syystä, että hän puhui tyhmiä ja tietäisin saavani itse niistä potkuista nostetta.

      Housuun kakkaamalla kuuluisaksi tullut Sebastian, oi Sebastian, kuis sun ittes kohta käy? - Sitten tuomion tultua huuda märrätään kovaan ääneen tuomion epäoikeudenmukaisuutta.

      Niin se vaan on, joillain on Big Brotheria koko elämä.

      Poista
    4. Minun käy sääliksi nämä nykyajan vanhat ukot15 marraskuuta, 2016 09:41

      Eräs konservatiivi istui kuppilassa ja hörsi kahvikupillistaan. Hän tiesi olevansa konservatiivi, itse asiassa suorastaan patamusta konservatiivi ja hän oli ylpeä siitä, mitä hän oli.
      Hän mielsi, että maailman malli ja viisaus oltiin taputeltu valmiiksi ja ymmärrettäväksi jo aikaa sitten, hän oli itse omaksunut tämän iäisen viisauden sitä tippaakaan miettimättä ja kyseenalaistamatta ja valanut ajatustensa päälle tanakan kerroksen betonia. Näihin arvoihin tuli uskoa. Niitä ei tarvinnut, eikä niitä kuulunut muuttaa. Totuus oli määritelty ja ikuinen. Ne, jotka olivat eri mieltä hänen omaksumistaan ja hänelle opetetuista asioista, olivat ihmisiä, joilla ei ollut ihmisarvoa.

      Poista
    5. Joku voisi väittää, että sinä, anonyymi, puhut, mitä sylki leualle tuo, mutta minä arvostan sinun hienoa näkemyksellisyyttäsi. Jopa ilman yhtään tarvittavaa vihjettä osaat tehdä vertaansa vailla olevia analyyseja. En yhtään epäile, että jos sinä saisit päättää asioista, maailma menisi kaikin puolin hyvin ja maalaisjärki voittaisi aina.

      Poista
    6. Taidat viitata klo 8.04 kommentissasi Hese-tapaukseen, jossa Hesen myyjä kohdattuaan Trump-hattuisen asiakkaan kirjoitti Facebookiin, että hän halusi sylkäistä tuon asiakkaan purilaiseen. Jossain luki, että hän oli kirjoitellut sylkyhimostaan ennenkin. Potkut tuli.

      En ymmärrä, paraneeko asikaspalvelu paapomalla ilkeää myyjää. Mielestäni potkut antanut työnantaja teki palveluksen tälle. Tuo mielikuva sylkevästä myyjästä on niin inhottava, että saattaa nyt jo vaikuttaa purilaismyyntiin. Jos ei työtään osaa eikä ole yleistä tilannetajua, on hyvä ottaa tilalle osaavampi ihminen.

      Poista
    7. Sitä lakimiestä, joka tuomitsi myyjän erottamisen, haluaisin muistuttaa ruokapaikkojen hygieniapasseista ja -vaatimuksista. Jos on tällä saralla huomauttamista, koko paikkaa voi viime kädessä uhata sulkeminen. Siinä on kyse monen ihmisen leivästä.

      Poista
    8. Tottakai tyttö oli erittäin typerä, mutta kun poliitikko nostaa itseään tuollaisella, niin siitä alaspäin ei kai enää pääse.

      Mistähän lie tyttö tuollaisen ajatuksen on saanut päähänsä...

      Poista
    9. No mielestäni pääsee alemmas, Ville Niinistö ja vihreät.

      Luin juuri Helsingin Sanomista artikkelin, jossa kerrottiin vihreitten jäsenen Saido Mohamedin Kela-huijauksesta.

      Huolimatta yli 44 000 euron kavalluksesta Mohamed saa jatkaa vihreissä, eikä puheenjohtaja reagoi mitenkään. Mohamed vain totesi vetäytyvänsä kunnallisvaalien ehdokkuudesta sivuun. Ville esiin ja sanoutumaan irti sosiaalitukien väärinkäytöksistä. Vai saako...

      Poista
    10. Huom. HS:ien artikkeli oli täyttä potaskaa, kun se aamulla julkaistiin. Kriittisen yleisöpalautteen ansiosta juttua on korjailtu vaivihkaa muutamaan otteeseen päivän mittaan. Vieläkin otsikko on väärin.

      Poista
    11. Saido pitäisi ilman muuta poistaa maasta. Vihreiden Niinistöä pidän minäkin ihan politiikan pohjimmaisina, mutta ei kai hänellä tässä osaa tai arpaa ole.

      Poista
    12. Eikös hän vastaa Vihreät- puolueesta?

      Onhan persutöppääjilläkin aina takapirunaan koko puolue. Töppä johtuu persuudesta, tai niin kuin tässä tapauksessa, vihreydestä. Vai?

      Poista
    13. Iines on oikeassa. Vihreiden vakiomantrahan on se, etteivät mamut takuulla käytä sossutukia hyväkseen, ja ainakaan eivät tänne sen takia tule, eikä sossutukia muutenkaan makseta helpoin perustein, vaikka persut rasistisuudessaan niin väittävät.

      Kaikki tietävät (?), että tämä on yhtä suurta pötyä kuin Neuvostoliiton ja Suomen aito ystävyys.

      Vihreiden ja demarien pitäisi tuomita jyrkästi sossutukien ja lasten hyväksikäyttäjät ja vaatia tiukempaa kontrollia.

      Poista
    14. Voisin ymmärtää lyhytaikaisen ja tietämättömyydestä johtuneen Kela-tukien väärinkäytön. Tässä tapauksessa petkutettiin kymmenen (10) vuoden Kela-tuet siskolle, joka ei edes asunut Suomessa. Petkuttaja on paitsi vihreitten ehdokas myös vuoden 2011 pakolainen ja ihmisoikeusaktivisti. Näin kepeitä ovat hyvät tittelit.

      Poista
    15. Vihreys on jokin härö yhdistelmä kansallissosialismia ja marxilais-gramscilaista kommunismia, joka on olosuhteiden vaihtuessa mutatoitunut toiseen olomuotoon. Viherille tyypillinen piirre on elitismi ja besserwisseriläinen, ylimielinen ja holhoava asenne.

      He lienevät natsismin tai fasismin ihailijoita. Natsit harjoittivat luonnonsuojelua ja natsiaatteen mukaan luonnosuojelu on yhteiskunnan tehtävä. Luonnonsuojelulla he perustelivat ihmisvihaa ja sitä että jotkut rodut on tarkoitettu selvitymään ja jotkut häviämään.

      Poista
    16. Olisin mieluusti puolueeltani vihreä, mutta en tunne villeniinistömäisiä esilletuloja omille menettelytavoilleni läheiseksi; en liioin ymmärrä aggressioita enkä anarkismia asioitten hoidossa. Ne eivät edistä hyviä asioita eivätkä ole viimeinen vaihtoehto, vaan ne lisäävät vain vihaa ja eriytymistä, kahtiajakoa.

      Kun olisi oikeasti luontoa ja todellisia ihmisarvo-oikeuksia puolustava anarkismivapaa puolue, joka ei olisi kytkyissä kumpaankaan laitaan, niin se voisi olla minun puolueeni.

      Poista
    17. Minä vähän järkytyin tuosta vihreiden kuvailusta. Se johtuu siitä, etten ole ollut noin läheisissä tekemisissä kuin kaksi kertaa yhden kanssa, mutta siitä ei oikein otosta tai otantaa saa. Jotenkin vaan tuntuu, että anonyymin kannattaisi niihin vihreisiin ottaa etäisyyttä, niin eivät pääsisi ilkeydellään luuytimiin asti vaivaamaan.

      Poista
    18. Sen verran sanon, että purskahdin nauramaan, kun nyt aamulla luin Hesarin viimeisiä viäntelyitä ja kiäntelyitä Saidosta. - Hesari, Hesari, teidän byyseissänne on kakkaa.

      Poista
    19. Tämä Saido-tapaus on hyvin mielenkiintoinen juridisestikin, paitsi tietenkin suurimman huvin antaa Hesarin vieteriukkomainen poukkoilu uutisen uudelleenmuotoilussa pitkin päivää. Nyt on jo myönnetty, että Saido huijasi Kelalta nuo kymppitonnien etuudet itselleen, ainakaan lukutaidoton sisar ei niitä ole saanut Britteihin.

      Juridisesti kiinnostava siksi, että huijaria ei tuomittu, vaan asiasta tietämätön lukutaidoton sisko. Huijarin sisko sai tuomion!

      Poista
    20. Toiveohjelma: Ylen Ruben Stiller haastattelemassa Saidoa ja paikalle lennätettyä siskoa. Toiveblogi: uuninpankkopoika ruotii huijausta.

      Poista
    21. ;-)
      hh

      (Hitsi noita kompia että saa kommentin läpi!)

      Poista
    22. Siis mitä kompia, hh?

      Kysyn siksi, että Bloggerin blogeihin on joskus itsestään asettunut jokin sanan- tai kuvanvahvistus, että saa kommentin läpi. Ei kai tässä vaan sellaista ole? Vihaan niitä, enkä ilmoisna ikinä asettaisi kerberosta ovelleni.

      Poista
    23. No voi halvatun halvattu. Kun kirjoitan testausmielessä kommenttia anonyymina, päälle humpsahtaa kuvanvahvistus! En ole sitä asettanut, vaan se on tullut itsestään. Minulla on asetuksissa rasti kohdassa: älä näytä vahvistusta tms.

      Kertokaapa, kuka tämän näkeekin ja kirjoittaa tänne kommenttia, onko teille muka aina tullut tuo kuvanvahvistus, joka tässä nyt on.

      Iines anonyymin statuksella

      Poista
    24. Ikuisesti eläköön polttomoottorit! - Uutistarjonnasta pitkään aikaan parasta oli, kun Uudenkaupungin autotehdas ilmoitti palkkaavansa tuhat uutta työntekijää.

      (Heh, kerron teille sen salaisuuden, jota kaikki aavistelevat: "Niillä Tesloilla ei tee vittuikaan!")

      Poista
    25. Minulle on ollut se kuvanvahvistus jo kauan, ainakin pari vuotta, eri muodoissa vaan, ja muuallekin kuin tänne, mutta ei kuitenkaan Kemppilään.

      Ei se tahtia hidasta, päinvastoin joskus pieni ajattelu ennen julkaisemista voi tehdä hyvääkin.

      Poista
    26. Vahvistus onkin ilmeisesti muissakin blogeissa, kun kirjoittaa anonyymin statuksella. Eli ei sille mitään voi. Itse kyllä tuskailin sitä, kun äsken kokeilin anonyymina. Vastasin jopa väärin ensin, kun kuvat olivat epäselviä. Ei haittaisi, jos merkinnät ja kuvat olisivat laadukkaita, mutta kun ovat tuhruja.

      Poista
    27. En ole muualla vastaan tullut kuvavahvistuksia.
      Iines haluaa leikkiä digiloikkaa.

      Poista
    28. Älä nyt valehtele, Anonyymi. Tai sitten et ole kirjoittanut anonyymilla statuksella Bloggerin blogeihin kommentteja.

      Olen testannut sivupalkkini blogeja, mm. Liisun ja Rikun ja muidenkin. Kaikki ne kysyivät kuvavahvistusta ennen kuin julkaisivat kommenttini. Vain Kirjailijan häiriöklinikka ei kysynyt, mutta siellä oli ennakkotarkistus eli sensuuri päällä.

      Poista
    29. Lisään sen verran, että en julkaissut kaikkiin testauskommenttia, vaan vedin sen pois kun kuvanvahvistuskerberos tuli näkyviin.

      Poista
  12. Kaikenlainen keskustelu muuttuu merkilliseksi kuvailmaisujen varjonyrkkeilyksi, koska toinen voi aivan ilkeyksissään kehittää vihtahenkilölleen ikioman kuvapuherumban.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon et usko itsekään. Ei tuommoista juttua edes voisi itse kehitellä Bloggerin sisään, se on Bloggerin oma juttu, ja ilmeisesti pätee kaikissa blogeissa anonyymikirjoittelussa.

      Jos haluaa sen välttää, voi toki rekisteröidä itselleen Bloggerin nimimerkin, jolloin kerberos ei kysy mitään. Sitä systeemiä nimittäin ei saa itse pois.

      Poista
    2. koklaan minäkin, kun nyt en muista...

      Poista
    3. Tuli kuvat-vahvistus. Samoin tulee Iineksen kuvat-blokiin. Kuvissasi siitä joskus muinoin mainitsinkin, mutta olit epäileväinen, kun kerroin asian.

      Poista
    4. Asia tosiaan hämmästytti minut, olin äimänkäkenä, koska minulla ei ollut aavistustakaan, että kommenttilootassa oli jokin sensuurintapainen vahvistusjuttu ratkottavana.

      Asetuksissa sellaisen voi nimittää säätää päälle, ja minä en ollut säätänyt, rasti on edelleen kohdassa Näytä sananvahvistus - EI. Silti se sieltä tulee, ja niin tulee käsittääkseni suuressa osassa Bloggerin blogeja anonyymeille kirjoittajille, jos bloginpitäjä ei ole asettanut päälle kommenttien ennakkotarkistusta.

      Pahoittelen siis kuvanvahvistuskerberosta jolle en mitään voi. Olen laatinut asiasta huomautuskirjeen Bloggerin palautepalveluun. Mahtavatko edes lukea palautteita?

      Poista
  13. Iines, kun täällä oli ylempänä puhe Ukrainasta niin tänään on Timo Vihavainen blogissansa arvostellut sitä koskevan kirjan:

    Richard Sakwa, Taistelu Ukrainasta. Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät.

    Minulle tuo on mielenkiintoinen, mutten ryhdy referointiin. Joutuisin kirjoittamaan melkein yhtä paljon kuin Vihavainen joka kuitenkin kirjoittaa paljon paremmin, asiantuntija kun on. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekeeköhän Vihreät ennen vaaleja rikosilmoituksen esmes MINUSTA, kun en ole samaa mieltä kuin he?

      Poista
    2. Ok, kiitos kirjavinkistä, hh. Aina vaan ei tiedä, mitä uskoa, kenen leirissä kukin kirjoittaja seisoo. Tämä maailma on arvaamaton: totuuksia onkin monta, samasta asiasta. Ihmispolo menee sekaisin, kun ei tiedä, mitä uskoa. Pitäisi kai olla uskomatta mihinkään, jos pystyisi vain tarkastelemaan eri näkökantoja. Kun ottaa sitten kannan, mielipiteen, se pitelee ihmistä pihdeissään. Mikä tahansa mielipide sulkee ovia.

      Poista
    3. Jos Anonyymi viittaat vihreän, ent. kokoomuslaisen Saido Mohamedin petokseen, niin ei ole kai vihreitten asia tehdä rikosilmoitusta, vaan Saidon sisaren, joka sai tuomion, koska hän oli syytteenalainen, ei Saido. Saidon vuoro tulee vielä, koska hän on kiistatta ottanut lapsilisät itselleen.

      Poista
    4. Aika omituinen se juttu oli HS:n kertomana. Ihme on, jos Saido pääsee kuin koira veräjästä.

      Hesarissa olikin peräkkäin kaksi juttua, joita voisi käyttää viestinnän koulutuksessa esimerkkeinä piilovaikuttamisesta.

      Näin otsikkotasolla:

      1) Työntekijän eläketaakka on kasvanut
      2) Vihreiden Mohamed vetäytyi vaaleista sisaren tuomion takia

      Näin asiatasolla:

      1) Suomessa työntekijä maksaa omasta eläkkeestään vähiten Euroopassa

      2) Vihreiden Saido Mohamed huijasi sossutukia 10 vuotta ja selvisi ilman tuomiota

      Sitten ihmetellään, kun ihmiset lukevat valemedioita, vaikka laatumedia kertoo melkein totuuden.

      Poista
    5. En usko, että Saido Mohamed pääsee ilman vastuunkantamista eli oikeuden tuomiota; rikoshan on merkittävä ja mitä ilmeisin. Lisäksi se on yleisessä tiedossa huolimatta valtamedian käsitttämättömästä manipulaatiosta.

      Jos vielä olisin työssä, Helsingin Sanomat olisi antoisin media mediakritiikkitunneilla, samoin Ylen uutisointi ja ajankohtaiskeskustelut sekä tietenkin vaihtoehtomediat eli ne joita valemedioiksi kutsutaan. Oikein harmittaa, ettei enää pääse kuuntelemaan opiskelijoitten ajatuksia aiheesta. Siellä olisi railakasta menoa. Ei olisi ollenkaan itsestäänselvää, mikä on opiskelijoitten mielestä totta, mikä ei. Siinä opettajallakin villahousut tutisisivat.

      Poista
  14. Niin, miksi Venäjälle EU:n ja Ukrainan kauppasopimus oli sellainen uhka, että piti aloittaa sota?

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläpä Suomessa ehdittiin pistää " Meihin Ystävällisissä Suhteissa Olevan Rauhaa Rakastavan Suuren Naapurimaan Rakas Johtaja" jo rikospoliisin tarkkailulistalle, mutta niinhän siinä kävi, että pulmuseksi Puutijainen todettiin.
      Ja poistettiin listalta.

      Poista
    2. Mistä johtunee, että minäkin olen lakannut pelkäämästä Putinia. En näe enää liioin painajaisia pommikoneista, jotka nousevat itätaivaalle iltaruskossa kuin hopeakylkiset silakat.

      Poista
    3. PS Edellisyksynä kuuntelin luonnossa kulkiessani jatkuvaa kohinaa taivaalta, kun Satakunnan taivaalla tuntui olevan tavallista enemmän harjoituslentoja ja muuta suhinaa. Pelotti. Itämerelläkin tuntui olevan uhkaa.

      Poista
  15. Kävin vasta äsken aaamukahvilla, laiska suomalainen kun olen. Kahvin kanssa söin lounassämpylän, siinä on välissä vaikka mitä. Iltalehdessä Stubb esitti huoltansa Putinin ja Trumpin mahdollisesta sopimuksesta. Arvatkaas, mille maalle Suomi sellaisessa menisi? - Hyvä Stubb, dementiakenraalit turpa kiinni!

    Putin on roistoista suurin, mutta suomalaisen pollarin suuruudenhulluuskohtauksesta sopiva palkinto olisi ollut välittömät potkut. Poliisi ei hoida ulkopolitiikkaa.

    Tässä nykyajassa on jotain kummallista. Pummeja en muista koskaan näin paljoa olleen. Kahvilassa pöytääni tuli nuori ja äärimmäsen kohtelias, siisti poika. Kysyi erittäin kohteliaasti, onko minulla häntä avustaa. Kysyin, mihin hän sitä tarvitsee. Ruokaan sanoi tarvitsevansa, päihteitä ei käytä, koska on korvaushoidossa. Annoin neljä euroa, hän kiitti äärettömän kohteliaasti ja toivotti siunausta. Ei hän kristityltä vaikuttanut, luulen hänen olleen jonkun harekrishnan, koska laittoi kiittäessään kämmenensä yhteen samalla lailla kuin he. Minulle tuli ihan hyvä olo, kun toivotti minulle hyvää päivää ja siunausta.

    Ehkä reilu viikko sitten Helsingin asemalla hellyin yhdelle perisuomalaiselle miehelle. Hänkin oli täysin selvin päin ja sanoi ikänsä tehneensä töitä, mutta nyt on mennyt vähän heikommin ja asuu teltassa jossain. Hänellekin annoin nipun kolikoita. Yksi minulta aikasemmin pummata yrittänyt romanian romani tuli uudestaan kinumaan, kun sen näki. Toivotin hänet hevon vittuun ja lähdin pois.

    Huijaripummeja on liikkeellä heitäkin pilvin pimein. Saatanan kellokauppiaille ja tupakkapummeille sanon sillä jumalan siunaamalla verbaliikalla, joka minulle on suotu.


    Liikkeellä on myös ihme saarnamiehiä, saarnaavat milloin mitäkin. Yksi tuli minua haukkumaan tupakanpoltosta ja sanoi minun siihen kohta kuolevan. Jotain tiedepaskaa yritti viljellä. Käskin hänet välittömästi lojoon, olin tosi vihainen. Loukkaantui sekin taivaan enkeli, elämän väärinkäsittänyt kusipää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen neljä euroa poika laittoi pussiin, jossa hänellä oli jo kolmekymmentä senttiä. Oli onnellinen ja sanoi rahan olevan hänelle ison, sillä saa jugurttia ja vaikka mitä. Karensissa sanoi olevansa, eikä mitään mistään saa, eikä periaatteesta varasta.

      Poista
    2. Vanha äitini, joka koki ryssän kamalat pommitukset talvisodan aikaan lapsena ollessaan, on uskovainen. Olivat johonkin uskovaiskokoukseensa päästäneet Romanian romaaneita sisään. Nämä olivat putsanneet kaikki rahapussit naulakoissa olevista päällysvaatteista.

      Romanian romaneille minä lakkasin jo aikaa sitten antamasta mitään.

      Poista
    3. Suuri sankarini Bob Dylan ilmoitti, ettei pääse valitettavasti palkintoseremoniaan Ruotsiin muiden sitomustensa vuoksi.

      Mahtaa Kalle Kustaata ja muita ottaa kaaliin, kun se homeensyömä turvenuijapalkinto ei saa kaipaamaansa mainosta.

      Poista
    4. Minusta tuntuu, että ne siellä Hesarissa on sellaisia Saidomasokisteja.

      Poista
    5. Bob Dylan tuntui eilisessä uutisvälähdyksessä kovin vihaiselta ja hauraalta, ettei peräti sairaalta? Välähdys oli vanhasta tapahtumasta. Hänelle pantiin jokin kunniamerkki käätyineen kaulaan ja hän poistui nopeasti ja hymyttä autoon. Minusta se oli hienosti tehty. Mikään ei ole niin kamalaa kuin kunniapuheet ja palkintojenjakotilaisuuksien puheet.

      Poista
    6. Eilen sanottiin radion uutisissa, että Helsingissä on räjähtänyt huumepillerikauppa käsiin, kiitos Romanian kerjäläisten ja afrikkalaistaustaisten. Näin tosiaan sanottiin, ja minä hämmästelin, että mistäs nyt tuulee, kun harrastettiin etnistä profilointia. Televisiouutisissa mainittiin vain romanialaiset.

      Poista
    7. Minäkin harrastin eilen hyväntekeväisyyttä. Nimittäin soitin paikallislehdessä olleeseen kadonnut kissa -ilmoitukseen. Ilmoituksessa oli kuva mustavalkeasta paksusta kissasta, joka oli kadonnut minun katuni kieppeille.

      Olin sattumalta kuvannut hiljakkoin yhden pihalleni tunkeneen mustavalkean lihavan kisun ja lähetin kuvan puhelinnumeroon. Hetken päästä tuli vastaus, että väärä kissa, ei ole heidän, valitettavasti.

      Poista
    8. Sinä et Iines nyt ymmärrä Dylania. Hänet on aina tunnettu hymyttömänä, suorastaan vihaisena. Amerikkalaisuuden ymmärtämiseksi laitan tämän Grammy-juhlan, jossa suuri Jack Nicholson kertoi, miten suuri Dylan on. - Vee, meillä Euroopassa ei ole ollut mitään 1700-luvun jälkeen!

      Ehkäpä tunnetuin ei-kultturinen maa, Ranska, saa kohta presidentikseen Marine Le Penin, sitä ei Jeesuskaan estä. Voi kamala.

      Poista
    9. No joo, Beatles ja Rolling Stones, muuten on mennyt tasaisen heikosti. Armi Aavikko ja Kutri-Helena ovat meillä suomalaisilla olleet.

      Poista
    10. En sanoisi, etten "ymmärrä" Dylania. Nimenomaan ymmärrän ja hyväksyn yrmeyden luonteenpiirteenäkin. Tai sitten elämän kerryttämänä asenteena. Maailmaan mahtuu, ja teeskentelemättömyys on suurimpia kunnioittamiani ominaisuuksia.

      Oikeampi sana olisi, etten "tunne" Dylania henkilönä.

      Poista
    11. Olet Iines varmasti oikeassa. Minä olen vain hämmentynyt näissä introvertti, ekstrovertti, pervertti keskusteluissa. Niistä usein puhutaan kuin asiaa ainakin.

      Poista
    12. Dylanilla ei lukemani mukaan keikkoja ole joulukuulle buukattuna. Luultavasti on akalleen luvannut hoitaa kissoja tai ehkä hänellä on juuri silloin jotain muuta Ruotsia tärkeämpää.

      Poista
    13. "Mä joka päivä töitä teen", lauloi Matti ja Teppo. Kovaa se sellainenkin on, joka päivä heittää keikkaa. Yksi kaverini oli kerran heidän konsertissaan ovimiehenä. Yksi pieni äijä yritti hänen ohitseen livahtaa, niin kaverini otti häntä rotsin selkämyksestä kiinni ja kysyi: "Mihis sä oot menossa?" - Äijä vastasi: "To- to-totanoin, kun mä oon se Matti!"

      Poista
    14. Intro- ja ekstroverttijutut ovat nyt muotia. Vaan täälläpä niistä keskusteltiin vissiin jo kymmenen vuotta sitten.

      Muuten, huomasin juuri että blogini täyttää uudenvuoden aattona 10 vuotta! Kommentteja on tähän päivään mennessä kertynyt lähes 100 000, eli tarkkaan ottaen 97 557 kpl.

      Juuri luin Perässähiihtäjäblogin jäähyväisjutun, jossa hän kertoi lopettavansa bloginsa, johon on kertynyt peräti 15 000 kommenttia. No jaa, onhan sekin. Luulen, että blogi onkin laatublogi, kuuluisat ovat.

      Poista
    15. Iines17 marraskuuta, 2016 10:56

      (Eilen sanottiin radion uutisissa, että Helsingissä on räjähtänyt huumepillerikauppa käsiin, kiitos Romanian kerjäläisten ja afrikkalaistaustaisten. Näin tosiaan sanottiin, ja minä hämmästelin, että mistäs nyt tuulee, kun harrastettiin etnistä profilointia. Televisiouutisissa mainittiin vain romanialaiset.)


      Kyllähän valtiovaltamme teki eleen maahantulvinnan edessä: komensi suomalaiset sotilaat kantamaan maahantunkeutujien kapsäkkejä, antaen näin vahvan ja välittömän viestin siitä, että Suomen valtio ja sen edustajat ovat heidän palvelijoitaan.

      Nerg puolestaan ehti helmikuussa puhua ehkä hieman ohi suunsa kertoessaan Helsingin Totuuden haastattelussa haluavansa elää monikulttuurisessa Suomessa, vaikka tietääkin ettei sellaista voi mahtikäskyillä rakentaa.

      Minusta näyttää, että juuri viimemainittua Nerg ja toverinsa poliittisessa ja virkaeliitissä ovat parhaillaan tekemässä, ja hyvin näyttää etenevän, kenenkään estämättä

      Poista
    16. Nyt jos koskaan tarvitaan selvinpäin Iineksen mediaan kirjoittavia, koska muuten maailma ei pelastu.

      Poista
    17. Unto Hämäläinen on mielestäni poliittisen komiikan mestari, ikinä ei naamani ole pysynyt peruslukemilla, kun kirjoituksiaan olen lukenut.

      Poista
    18. Tuon Eppujen esiintymisen laitoin, kun Facebookissa oli tuore akustinen esityksensä tuosta samasta kappaleesta. Helsingin Citykäytävällä olivat akustisina. Minä muistan, kun nöösipoikina menimme johonkin stadikaupunkilaiseen liikkeeseen, heidän mainostettuaan Eppujen läsnäoloa. Aika nopeasti, muutamassa sekunnissa hilpaisimme ulos, huomattuamme, etteivät soita eivätkä laula, kuhan möllöttävät ja elvistelevät.

      Poista
    19. Minua alkaa aina itkettää, kun kuulen Pekka Strengin Sisältäni portin löysin tai Perhosen.

      Dave sanoi Rengistä.

      Poista
    20. Niin minuakin. Tietyt kappaleet käyvät kerta kerralta yhä enemmän tunteisiin. Johtuneeko siitä kun vanhenee koko ajan?

      Poista
    21. Siitä kai se johtuu, ennen minua ei itkettänyt.

      Poista
    22. Tuossa Strengin kappaleessa muuten taustoja soittaa itse Tasavallan presidentti, mutta ei se silloinen kaikkonen, vai mikä sen nimi oli.

      Poista
    23. En minä ennen ollut niin herkkä eläinten kärsimyksellekään. Nyt en voi ollenkaan lukea uutisia eläinten rääkkäämisestä. Ja kodittoman eläimen pelastamisvideot saavat kyyneleet virtaamaan. Sama jonkun kurjan ihmisen, yksinäisen alkoholistin tai muun resupekan kohdalla.

      Poista
    24. Lande Lindforsia minä joskus piruuttani kehuin. Luin muistelmansa ja järkytyin, kuinka kverulantti hänestä vanhemmiten tuli, lopetettuaan ryyppäämisen. Manu pisti turvamiehensä asialle ja esti kontaktit Hullu-Pepeen. Pepe itse nosti muistelmissaan häiriinnyttävän kerran esiin, kuinka yliopiston ruokalasssa oli samassa pöydässä kekkosen pojan kanssa. Tommosella kehui - säälittävän hullu mies.

      Poista
    25. Jos jostain tuntuu, ettei ymmärrä näitä mielenjuoksujani, niin ei se mitään, en minäkään kovin usein, tai ainakaan aina.

      Poista
  16. Jos nyt odotatte rauhassa oikeuden päätöstä Saido Mohammedin jutussa, ja sillä välin vältätte itsenne kiihottamista lukemalla tunti tunnilta muuttuvia "faktoja".

    Täälläkin kun tuntuu olevan Trumpia ihailevia hahmoja, niin oman kantani lukitsin siinä vaiheessa, kun herra kehaisi Ku Klux Klania. Vaalitemppu tai ei, niin jossain menee raja läpänheitolle.

    Iines, jos Putin alkaa tuntua turvalliselta isähamolta, niin olet lukenut liikaa vaihtoehtomediaa.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne mahtuu kaikenlaisia mielipiteitä, Samuli. En näe mitään syytä poistaa erimielisiä kommentteja, en Trumpia tukevia, en Trumpia moittivia. Kumpiakaan en kyllä muista tästä lukeneeni.

      Kommentit ovat varsin asiallisia joitain anonyymeja heittoja lukuunottamatta. Ja kiihkoa löytynee enemmän muualta kuin täältä, luulen.

      Sen olen havainnut, että moni joka luulee täältä jotain pahaa löytäneensä, on löytänyt oman mielensä kuvia, joilla täyttää tyhjiä aukkoja. Kirjoituksessa ei voi koskaan sanoa niin tiiviisti, ettei tulkittavaa jäisi.

      Henkilökohtaisesti en kaipaa isähahmoja, Samuli, enkä oppi-isiä. En kumarra ketään enkä mitään. Vapaa lintu lentää korkeammalta.

      Poista
    2. Iinestä kiitän siitä, että meitä vastarannan kiiskejäkin suvaitsee upeasti. Minä tosin en ole vastarannan kiiski, vaikka vastaan rannalta. Siltä toiselta.

      Poista
    3. Me ollaan kaikki vastarannan kiiskiä, kiiskiä elämän. Sinä ja minä ja Hentun Liisa, Puntun Paavo ja Juortanan Jussi, Laurilan Lassi ja Myllärin Matti ja moni muu.

      Poista
    4. Paskat sä suosit ketään okeaa vastarannan kiiskeä17 marraskuuta, 2016 21:07

      Tiedän, että en tule ikäni vuoksi näkemään lopullista rappiota, ja iloitsen siitä joka aamu herättyäni (ja varsinkin uutisia katsoessani). Jossain 70-80 -lukujen vaihteessa (taistolaisuuden ärsyttävyydestä huolimatta, sillä ärsyttäväähän se oli, muttei milloinkaan vaarallista) näkyi jonkinlaista valoa, ja uskoin vielä, että kaikki saattaa sittenkin kääntyä parempaan suuntaan.

      Lopullinen synkkyys sai alkunsa jossain 90-luvun puolivälissä, eikä paluuta "porvarilliseen huolettomuuteen" ole ollut kuin harvoilla ja valituilla, vaikka harhakuvana oli sen tarjolla oleminen kaikille loputtomana onnellisuuden lisääntymisenä "hyvinvoinnin kasvaessa".

      Tämä oli tietenkin mieletöntä. Järjen käyttö on nykyisin sananvapauden lailla "vastuullista", jolla adjektiivilla kumpaakaan ei saisi modifioida eikä rajoittaa.

      Poista
    5. Juu, anonyymi, minä pelkään sinun olevan jo lopullisesti rappiolla.

      Poista
    6. Tai itse asiassa mennään sen rajan yli, että heilahtaa. Tämä oli varmaankin vuoden paras kimppasyyllistäminen, mutta en tartu täkyyn enkä syyllisty. Jos Samuli mieltää olleensa osallisena jonkun kiihottamista lukemalla Saido Mohammedin tunti tunnilta muuttuvia "faktoja"., niin ilmoittautukoon Pol Potille ja tunnustakoon rikoksensa. Ja jättäköön muut rauhaan.

      Kyseinen samuli kertoo hyvin osuvasti, että on traumoja ja sitten näitä itse kehitettyjä traumatisoitumisia, joissa itsetraumatisoituja traumaantuu vielä lisää, kun häntä ei oteta vakavasti.

      Samuli ottaa itselleen melko suuret valtuudet, kun hän osaa kertoa, mikä koko kansaa naurattaa ja mikä ei.

      Minua naurattaa edelleenkin ne vanhat, tyhmät ja asenteelliset vitsit. Tuollaisen tiedostavan lukijan tiedostavassa unelmamaailmassa vitsejä ei voisi kertoa minkäänlaisia, koska oletusarvona on, että niistä joku saattaa kumminkin loukkaantua.

      Ei lätkästäkään muuten puhua saa. Sehän herättää kansallismielisiä tunteita ja siitähän on vain yksi porras vihapuheeseen .

      Poista
    7. Tajusiko joku tuosta anon analyysista jotain?

      Samuli

      Poista
  17. Samuli on oikeassa - itsensä kiihottamista kannattaa todella varoa, sillä siitä on lyhyt askel muiden kiihottamiseen. Ja sehän on ankarasti kiellettyä.

    Mutta en olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin Suomessa perustetaan poliisiyksikköjä valvomaan kansalaisten nettikirjoituksia! Hän on täällä tänään, Stasi.

    Milloin tämä hulluus loppuu?

    Siskot, veljet – nouskaamme vastarintaan! Perustakaamme partisaaniryhmä Jutta Grahn SS (= salaseura), sotahuutona sängyn alta kajahtava Kikkeli!

    VastaaPoista
  18. Joskus ei voi muuta kuin ihmetellä, miten hyvin jotkut tuntevat haukkumiensa "valemedioitten" tekstit. Tuolla ylempänä tiedettiin sekin, että ne ylistävät Putinia.

    Hm, yhtään Putin-lööppiä en muista silmiini osuneen. En tiedä myöskään mitään Homma-foorumista, en ylipäänsä persujen agendoista, en Rasmuksesta en Takku-palstast, en rasistisista FB-kommenteista.

    Arvoisat hyvät ja hyvin suvaitsevat ihmiset, miten jaksatte lukea niin tarkoin MV-lehtenne ja Homma-fooruminne? Ilman teidän kommenttejanne en tietäisi niistä mitään!

    Minullekin on siis yllätys ja kauhistus se, että vähäisistä poliisiresursseista osoitetaan voimavaroja ihmisten nettikirjoittelemisen valvontaan. Tästä onkin lyhyt askel kontrollointiin ja poliisivaltioon. Neukkumeininkiä pohjoiskorealaisittain. Sellaistako te oikeasti haluatte? Kovin aggressiivista vihapuhetta tulee myös yllättäviltä tahoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PoHa esittää että kaikista ilmoitetuista uskonrauhan rikkomisista ja kiihotuspuheista tehdään esitutkinta?

      Ilmeisesti yli puolet politrukeista tulee olemaan arabiantaitoisia? Meinaan vaan että todellisesta kansanryhmiä vastaan kiihottamisestahan hoitavat suurimman osan islaminuskoiset ja arabiaksi. Suomeksi ja englanniksi he puhuvat taqiyyaa ja arabiaksi, somaliksi jne. sitten sitä itteään.

      Nyt pitää sitten äkkiä saada johonkin näkyville lista siitä, että mitkä palvelimet, nettisivut, somekanavat jne. ovat Suomen rajojen ulkopuolella - mieluiten USA:ssa. Voivat sitten politrukit vääntää Trumpin hallinnon kanssa kättä siitä, että saako sananvapautta käyttää USA:ssa vai ei.

      Poista
    2. Suomalaisen osa Suomessa näyttää liian usein olevan erilaiseen mielivaltaan alistuminen ja kärsiminen? Uskonnollista poliisia Suomessa ihan viimeksi kaivataan!

      Poista
    3. Uskonrauhan rikkomisista?

      Tämähän on kuin hyvinä hippiaikoina.

      Tekijät vain ovat kai toiset.

      Poista
    4. Otetaan suomen verrokiksi vaikka USA jossa on perustuslain ensimmäisen lisäyksen suojaama, käytännössä rajoittamaton, sananvapaus.

      Poista
    5. Jotenkin mietin niin, että jokainen kuitenkin vastaa omista kirjoittamisistaan lain edessä.

      Mihin sensuuria tarvitaan? Laki hoitaa rikkoneet. Käytettäköön lakia vain reippaasti.

      Poista
    6. Jos nyt jollekulle tulee yllätyksenä, niin Supo seuraa islamistien verkostoja ja kirjoittelua Suomessa.

      Iines, vältän itsekin nykyään lukemasta mainitsemiasi vaihtoehtopieraisuja. Jonkin aikaa niitä, esim. MV-lehden juttuja, tuli FB-sivulleni febukaverien kautta, kunnes estin niiden näkymisen.
      Pari kertaa törmäsin FB-kaverin kaverin avoimeen profiiliin, jossa julkisella profiililla aikuiset miehet keskustelivat, että kohta uuninluukut taas kolisevat, eikä se ole meidän vaan suvakkien ja mädättäjien vika.
      Aikuisia perheellisiä miehiä.

      Aiemmin luin itsekin näitä halla-ahoja sun muita ja jopa nyökyttelin hyväksyvästi. En enää.
      Nuo kirjoittelijat ja persut avasivat melkoiset paskaluukut.

      Tuossa meidän naapuritiellä asuu omakotitalon ostanut nelihenkinen afgaaniperhe, jonka jäsenet käyvät töissä ja opiskelevat. Tien toisella puolella asuu nainen kahden aikuisen poikansa kanssa.
      Nämä saatanan kriminaalit ovat ottaneet tehtäväkseen kiusata afgaaniperhettä ja etenkin heidän poikaa. Toisella isämmaanpuollustajalla saattaa olla edessä taas linnareissu. Oli vetänyt luvattoman pistoolin autonsa hansikaslokerosta ja uhkaillut sillä afgaanimiestä

      Mikä siinä muuten on, mitä kovempi kriminaali, sitä kovempi isämmaanpuollustaja?

      Samuli

      Poista
    7. Supon toimintaa on ollut aina, kulloistenkin uhkien mukaan ohjattua, käsittääkseni. En pidä sitä pahana, pikemminkin hyvänä ja tarpeellisena. Se on lisäksi eri asia kuin tavallisen kansalaiskirjoittelun seuraaminen ja poliisivalvonta. Supolla on omat teemansa ja kohteensa.

      Vaihtoehtomedioista olen katsellut vain MV:tä, lähinnä otsikkoja kalastellen, mutta joskus juttujen rakenteita ja sisältöjäkin tutkien.

      On päivänselvää, ettei lukija niele juttuja idiootin lailla, niin kuin moni luulee. Selvää myös on se, että lehteä lukeneet eivät ole rasisteja eivätkä älyllisesti jälkeenjääneitä. Minä olen saattanut jopa nauraa joitain ilmaisuja ääneen. Viittaan kuvan ja sanan yhteyteen pappisrintamalla. Viihdearvoa ei sovi unohtaa. Se on suurempi mitä luulisi.

      Poista
    8. Uskomattoman moni nielee ne jutut sellaisenaan, tunnen useita pelkästään työpaikaltani. Sitten on osa, joka periaatteessa myöntää, että osa jutuista olla väritettyjä, mutta se ei haittaa kun linja on oikea. MV-lehti kirjoittaa mitä he hakuavat kuulla.


      Poista
    9. Tuo oli minun kommentti

      Samuli

      Poista
    10. No, kai näitä kaikkiin juttuihin uskojiakin on, vaikka harvassa kai niin tyhmät ovat.

      Olen entisenä opettajana tottunut niin suureen kritiikkiin ilmiöitä kohtaan - opiskelijat ovat jo kauan olleet teräviä ja kriittisiä, eivät usko mitä vain - että minun on vaikea uskoa umpityhmiin ihmisiin, jotka eivät kyseenalaista lukemaansa tai kohtaamiaan ilmiöitä. Ja kun on itse opettanut mediakritiikkiä, olettaa ehkä liikaa muiden kritiikistä.

      Poista
  19. Vihapuhujien metsästys alkaa kai presidentti Niinistön puheiden vuoksi. Viimeksi viime keväänä hän piti puheen, jossa ensin korosti ilmaisunvapauden tärkeyttä, mutta heti perään korosti, ettei vihapuhetta tule sietää. Vihapuhujien metsästys nousi puheen ytimeksi. Niinistö on aikaisemminkin asiaan tarttunut ja pienemmät viskaalit ovat siitä ottaneet onkeensa. Poliisiylijohtaja omaa virkaan tarvittavan palvelijan luonteen ja on hänkin sittemmin asiaa edistänyt.

    VastaaPoista
  20. Siis vihapuhehan on ikävää, kamalaa ja turhaa. Sitä ei tarvita.

    Vaan kun kaikki menee kummalliseksi, jos vihapuheeksi lasketaan vain niin sanottu rasismi, maahanmuuttokritiikki ja pahan puhuminen värillisestä (saako näin sanoa?) ihmisestä. Viittaan tässä nyt tuoreimpaan Saido-esimerkkiin, koska kaikki tietävät sen. Luin eräänkin kommentin, jossa joku täyspönni sanoi, että koko juttu eli siis Saidon asiasta puhuminen on rasismia. - Suomalaisesta kanta-astujasta saa sen sijaan puhua pahaa sen olematta vihapuhetta.

    Tällaisia pönnejä ja rasismifoobikkoja on Suomi täynnä, ja ne riekkuvat itse vihapuhetta, joka ylittää mennen tullen vihapuheeksi luokitellun.

    VastaaPoista
  21. Minua suorastaan viilsi, kun presidentti jo aiemmin kertoi, kuinka on itsekin joutunut vihapuheen kohteeksi. Kyyneleet minulla valuivat, kun ajattelin Haukion ukon kamalia tuskia. Kuinka paha tämä maailma oikein voi ollakaan?

    VastaaPoista
  22. Nämä ovat niitä elämän ja politiikan suuria paradokseja. Mitä oikeistolaisempi hallitus meillä on, sitä enemmän lähestymme DDR:ää. Kyllä toveri Honeckerilta häneltäkin ilon kyyneleet valuisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin moni asia on kääntynyt toisinpäin, oikeasti.

      Ennen jumalanpilkasta syytettiin Hannu Salamaa ja Harro Koskista, nyt hirveitä rasisteja ja islamofoobikkoja. Kristinuskoa sen sijaan saa kyllä potkaista, sehän on tarukokoelma.

      Poista
    2. Perussuomalaisesta leiristä on esitetty niin suurta tyytyväisyyttä Trumpin voitosta, ettei sitä voi ymmärtää muuna kuin putinismina. Ympäri käyvät ja yhteen tulevat.

      Poista
    3. Joudun kysymään tätä tympeillä mielin, mutta kysyn. Oltaisiinko nyt tässä missä ollaan, mikäli olisi ollut Neuvosto-Suomi 1944-1991, tai kuten siinä Kertomaton tarina 1918 aikajanalla 1918-1991, tai niinkuin John Tolvanen-tarinassa 1940-1991.

      Tai jos oltaisiin oltu kansandemokraattinen vasallivaltio 1944/1945-1991 (vaiko 1989?) kuten Bulgaria, DDR, Puola, Romania, Tšekkoslovakia ja Unkari, jotka olivat virallisesti omia valtioitaan, mutta olivat hyvin paljon sidottuja puna-vanjan määräyksiin.

      Yksi hyvä puoli tuossa olisi ollut, kun se mielivaltainen kyylääminen ja holhous olisi loppunut eikä sitä varmasti olisi sellaisena kuin nyt on.

      Poista
    4. Kyllä minä näkisin sen mieluummin trumpismina, etenkin tässä vaiheessa, kun miekkosesta ei ole vielä ensimmäistäkään tekoa analysoitavana. Ei suuret sanat suuta halkaise. Eikä pidä myydä nahkaa ennen kuin karhu on ammuttu.

      Poista
  23. Mielenkiintoista on ollut lukea amerikkalaisia keskusteluja, joissa aikuiset amerikkalaismiehet ovat tyytyväisiä, kun "fucking bitch", siis Michelle Obama, lähtee valkoisesta talosta. Paljon pahempiakin nimityksiä näkee ja useat tekevät tämän kuvalla varustetulla FB-profiilillaan täysin häpeämättömästi.Eikä suurin osa näistä ole mitään luusereita.

    VastaaPoista
  24. Onhan ne persut tyytyväisiä Trumpin voitosta. Neekeri on taas neekeri.

    Samuli

    VastaaPoista