29.12.2016

Pieni Pohjois-Korea


Kuulin juuri radiosta, että Jari Aarnion tuomio voi olla jopa kolmetoista vuotta vankilaa.

Joistain huume- ja rahajutuista tuommoinen tuomio samaan aikaan kun oman äitinsä ja kaksitoistavuotiaan tytön paljain käsin  kuristamisesta saa seitsemän vuoden kakun, josta lisäksi pääsee aikaistettuun vapauteen!

Ja kun pääsee vapauteen, menee ja kuristaa vielä 42-vuotiaan naisystävän kuoliaaksi. Kärsii taas muutaman vuoden ja hellurei, täältä tullaan taas, Suomi, ennen aikojaan vapauteen, kun ei ole syyttäjän mukaan mitään syytä pitää Penttistä vankeudessa.

FBI tosin luokittelee tämän suomalaiskuristajan vaaralliseksi sarjamurhaajaksi, mutta meillä mies on onnettomien olosuhteitten vuoksi pimahtanut muutamaan pikku tappoon ja nyt siis luottamuksen arvoinen. Kyllä se siitä, kunhan taputellaan hellästi terveeksi. Kun katsoo Penttisen kuvaa, silmät ovat tyhjät. Mikään usko, toivo ja rakkaus ei näihin psykopaatin silmiin tuo lämpöä, koskaan.

Niin se on, että ihmisen henki on halpa verrattuna rahan arvoon. Murhistakin ensikertalainen saa lyhennetyn istumisen ja raiskauksista saa julkisuusalennusta. Ja jos on himpan verran alaikäinen, tuomio on ehdollinen. Minusta siitoskykyiset ovat jo kyllin miehiä kärsimään oikean tuomion. Muistaakseni muuan naisenmurhaaja Lilokin on jo vapautunut, vaikka tuomiosta on tuskin muutamaa vuotta kulunut.

Vaan niinkin se on, että vuosi on lopuillaan, ja tulee uudet kalenterit ja uudet väärinteot ja tuomiot.

Maailma on aika kamala paikka, jos on sitä sorttia, että seuraa maailmanmenoa valikoimatta uutisia tai uutislähteitä.

Mietin, mitä hyvää nyt, kun hallitustakin kammetaan alas valtaistuimelta median voimin,  olisi odotettavissa. Muuttaisivatko uudet vaalitkaan mitään, kun vihreätkin ovat jo jääneet nousevien perussuomalaisten taakse gallupissa. Auttaisiko Antti Rinne?

Ja auttaisiko maailmantuskaan se, että rupeaisi hyväntekijäksi ja sulkisi korvat kaikelta epämieluisalta, poimisi vain kukkia, laulellen ja pientä karitsaa silittäen?  Uskoen, luottaen, silmät ja korvat sievästi supussa, niin että pienistä rei'istä näkyisi ja kuuluisi vain se, minkä haluaa nähdä? Kieltäisi blogistaan kirosanat,  kaikki erimieliset ja ankeat ja pahat ajatukset ja hyväksyisi vain hyvää linjaa ajavat kommentit? Ja estäisi anonyymit kommentit kuin Helsingin Sanomat? Antaisi blogilleen uuden  nimen Pieni Pohjois-Korea.

(PS Kuvantekijä on toistaiseksi tuntematon, eikä kuva liity mitenkään tekstiin. Paitsi jos keksit jonkin yhteyden.)

291 kommenttia:

  1. Huumeiden myyjät ovat aina murhaajia ja he ansaitsevat kovat rangaistukset. Aarnion tuomio käräjäoikeudessa oli kymmenen vuotta. Ylemmät oikeusasteet käydään vielä läpi, tiedä sitten vaikka tekisi auerit. Sitä entistä poliisiylijohtajaa olisi syytä potkaista perseelle. Huono mies, mihinkään ei kyennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin vastuu on huumeidenkäyttäjillä itselläänkin. Myyjät ovat tietysti sikamaisia rikollisia, mutta että enemmän kuin murhasta - enpä tiedä. Eihän tupakanmyyjiä saati viinanmyyjiäkään syyllistetä, paitsi jos myyjät myyvät omaatekemää tai ohi monopoliyritysten..

      Aarnio on kyllä kummallinen tapaus. Poliisista huumeringin pyörittäjäksi.

      Poista
    2. Eipä sentään enempää kuin murhasta, josta rangaistus on aina elinkautinen. Eikä elinkautnen puolitu, kuten ensikertalaisten tekemät rikokset yleensä. Elinkautisen keskiarvo lienee tällä hetkellä alle viisitoista vuotta, mutta esimerkiksi Juha Fouga Magister Valjakkala taisi istua noin yhdeksäntoista vuotta. Jos minä olisin saanut päättää, olisin sen laittanut sen käsistä roikkumaan seinälle, kuten vissiin sarjakuva Pulterissa.

      Poista
    3. Miten tämä Michael Penttinen voi sitten saada seitsemän vuoden tuomion kahdesta raa'asta kuristuksesta, äitinsä ja 12-vuotiaan tytön - toinen 12-vuotias tyttö pääsi pakenemaan? Tieto on tämän päivän uutisesta, olisiko ollut Hesarista vai jommasta kummasta ilta-alkuisesta lehdestä?

      Poista
  2. Henkirikoksista saa meillä liian lepsut tuomiot, jotka nekin ovat vain nimellisiä, oikeastihan ne ovat vain puolikkaita tai vielä vähäisempiä.

    Paitsi tietenkin Torniaisen tapauksessa, hän tulee saamaan ansionsa mukaan. Ikävä kyllä ainoana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolikkuus pitäisi poistaa, samoin se, että jos rikosten välillä on tarpeeksi aikaa, tekijä tuomitaan ensikertalaisena. Eihän se ole totta.

      Eiväthän rasistitkaan puhdistu välillä ensikertalaisiksi, vaan esimerkiksi oldiersit ovat kakkunsa istuttuaankin lukemieni kirjoitusten ja kommenttien valossa ikuisia rikollisia. Eli murha vanhenee, rasistinen huutelu ei.

      (Tätä älköön yksikään anonyymi veivatko nyt omien korviensa välillä mihinkään luulemaansa suuntaan.)

      Poista
    2. Tuo on ihan oikea ja asiallinen huomio, että mediassakaan mikään tuomio ei vanhene, jos sen tekijä ei kuulu "omiin", noin kuvainnollisesti.

      Poista
    3. Vaan onneksi elämme sentään Suomessa, jossa murhaaja saa sentään jonkinlaisen tuomion. Afganistanissa murhaaja pääsee ilman tuomiota vaimonsa kaulan katkaisusta, vuonna 2016, näinä päivinä.

      Älkää nyt sanoko minulle, että tuo on vain yksittäistapaus ja että islamilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

      Poista
  3. Hieno kuva, jonka sanoma tunkee silmille: juna kulkee, tietoa ja sumua on, koira ei perään hauku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on lumoava, varsinkin jos klikkaa sen suureksi. Valitettavasti en onnistunut selvittämään tekijää enkä sitä, onko kyseessä juliste vai maalaus.

      Poista
    2. Maalaus on hieno ja mieleeni tuli se hieno amerikkalainen taiteilija, jonka nimeä en kuolemaksenikaan muista. Sen, jonka kuvaa illan hetkestä baarissa olet joskus käyttänyt. Yritin googletellakin, mutta en edennyt.

      Poista
    3. Iines, Riku,

      maalaus tämä on kuten niin monet julisteet olivat, vaikuttaa guashilta. Se on varmalla kädellä nopeasti maalattu ja on varmasti ollut ilo tehdä!

      Olisitko Riku tarkoittanut Hopperia, yksinäisyyden kuvaaja kun on, vaikka hänellä on kyllä hiukan toisen tyyppinen ote itse maalaustapahtumaan, askeettisempi? hh

      Poista
    4. Kiitos hh, nyt se löytyi, Edward Hopperia tarkoitin.

      Poista
    5. Kieltämättä Hopperin maalaukset ovat pelkistetympiä.

      Poista
    6. Edward Hopperilta olen käyttänyt montakin kuvaa, ja niissä on kaikissa sama hieman alakuloinen tunnelma, jotakin autioita, vaikka kuvassa olisi kaksikin henkilöä.

      Minusta tämä Hopperin toimistokuvakin on kiehtova.

      Luulin ensin, että Rikun tarkoittama baarikuva oli tämä.

      Poista
  4. Hieno kuva. Minun silmissäni kuva edustaa amerikkalaista lehtien kuvitusperinnettä kuten vaikkapa "Saturday Evening Post". Nämä olivat usein todellisia kuvanteon mestareita eli olivat käyneet läpi perusteellisen koulutuksen, niin, kuten laita oli itäisessä naapurimaassammekin. Kuten eräs Leningradista peräisin ollut naistaiteilija meille kertoi: "Kerta toisensa jälkeen meille sanottiin, ALOITA ALUSTA!! Me itkimme ja me piirsimme ja piirsimme, me maalasimme ja itkimme ja …, mutta kun vuodet vierivät ME OPIMME!!" Ja totta se oli kun hänen kuviansa katsoi ja vertasi tyypilliseen suomaiseen näyttelyyn. Hattua oli nostettava. Taitaa olla niin että suuri osa muotokuvista meillä on nykyään venäläisten tekemiä?

    Jenkkilinkki: artcontrarian.blogspot.fi

    Tämä Donald tuntuu pitävän nimen omaan näköiskuvista. On siis ehkä hiukan rajoittunut suomalaiselle. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan alareunassa on jokin nimi, jota en ole vielä ehtinyt tarkemmin tutkia, mutta epäilen silti, että kyseessä olisi juliste. hyvin taitava sellainen. Voin olla väärässäkin ja odotan innokkaasti, josko jollain olisi tieto tekijästä.

      Linkin kuvat olivat kiehtovia. Minusta näköisjutuissa on juuri tänä päivänä, nykyajassa, suurta lumoa. Kaiken modernismin, kaiken surrealismin jälkeen pieni naivius ja toisaalta tarkka viivan piirto on kutkuttavan hienoa.

      Poista
    2. Muistaaseni linkit eivät keskustele.
      Tavikset harrastavat mielipiteiden vaihtoa linkkien avulla.Siinä ei tule "aivovoimistelua."

      Poista
    3. Linkki on hyvä lähdeviite tai täydennys kommentissa. Pelkkä linkki ei keskustele.

      Poista
  5. Mutta tämä ilmiö minua nyt suuresti huvittaa ja yhtä paljon korventaa: nuoret mohammedit kääntyvät oikein urakalla kristityksi!

    Juuri vilkaisin yhtä juttua, jossa pari pappia oli vakuuttunut kääntymyksen aitoudesta ja toinen julisti, että jokaiselle käännynnäiselle pitää antaa automaattisesti turvapaikka.

    Minun mielestäni jokainen näistä puliveivareista on kääntymisellään paljastanut olevansa sen sortin ketku, että hänet pitäisi palauttaa samassa koneessa kuin suomalaislyyleihin palavasti rakastuneet ja heti naimisiin menneet.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt Tapsa. Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, jota kristityn ei pidä epäillä. Kirkon katto on korkealla, ja seinät leveällä, ja kirkollisveron maksajiakin tarvitaan, kun laittomia maassaolijoita aletaan tukea.

      Itse en oikein tiedä, olisinko tässä valtion lain vai kirkon omantunnon puolella. Kumpi menee kumman yli?

      Poista
    2. Hammurabin laki on yksi varhaisimmista lakikokoelmista.

      Se luotiin Babyloniassa noin 1760 eaa.

      Lain perusajatukseksi on sanottu periaatetta "Silmä silmästä, hammas hampaasta"..

      Tässä muodossaan fraasi ei kuitenkaan ole peräisin Hammurabin laista vaan Vanhasta testamentista, mutta myös Hammurabin laissa oli erilaisista väkivalta- ym. rikoksista säädetty saman periaatteen mukaisia rangaistuksia.

      Eräissä tapauksissa kuitenkin Hammurabin lain mukaankin tuomittiin väkivaltarikoksista vain sakkoa, erityisesti, jos rikos kohdistui alempaan säätyyn kuuluvaan henkilöön.

      Laki käsitteli lähinnä varkautta, paimentolaisuuteen liittyviä kysymyksiä, omaisuudelle aiheutettua vahinkoa, naisen oikeuksia, avioliittoa, lasten oikeuksia, orjan oikeuksia, murhaa ja erilaisia pahoinpitelyjä sekä kuolemaa.

      Rangaistukset olivat erilaisia eri yhteiskuntaryhmän jäsenille. Verotuksesta laki ei mainitse mitään.

      Poista
    3. Vaan islamin ja kristinuskon ero lie se, että kun islam jäi junnaamaan keskiaikaan ja osittain sinne Hammurabin aikoihin, kristinusko kehittyi humaaniin suuntaan kunnioittamaan kaikkien luotujen ihmisarvoa ja toi samalla paljon hyvää mukanaan, mm. lukutaidon ja koulut.

      Poista
    4. Arvasin, että Iines reagoi tällä tavoin.On helppo hyväksyä Hammurabin laki myytiksi, mutta emme halua kuulla että ihmisoikeudet ovat myös myytti. Jos ihmiset tajuavat , että ihmisoikeudet ovat mielkuvituksessa , eikö silloin ole olemmassa riski , että yheiskuntamme luhistuu?

      Voltaire sanoi Jumasta: "Jumalaa ei ole olemassa, mutta älkää kertoko palvellijalleni, ettei hän tapa minua yöllä."

      Koska uskonto perustuu myytteihin ja myytit katoavat , kun ihmiset lakkaavat uskomasta niihin.

      Poista
    5. Anonyymi, en pysy ajatuksesi perässä, sillä mielestäni sotket käsitteitä.

      Hammurabin laki ei ole "myytti". Sitä en edes ymmärrä, miten ihmisoikeudet voisivat olla "myytti". Mahdatko tarkoittaa nyt myytillä valhetta tai sepitettä?

      Hammurabin laista en tiedä, mutta eikö silläkin ole totuuspohjaa? Samoin ihmisoikeuksilla on vankka totuuspohja. Vahvemmalla on ensin ollut ihmisoikeus, ja sitten rikkailla ja siitä se on länsimaissa laajentunut koskemaan kaikkia ihmisiä, ja jopa eläimillä on eläinten oikeudet, paitsi itäisissä muslimimaissa naisia ja eläimiä eivät yleiset ja yhtäläiset oikeudet vielä koske.

      Vieläkin on korjattavaa siis, mutta täydellinen yleinen ja yhtäläinen ihmisarvo on kuitenkin jo julistettu monessakin asiakirjassa.

      Poista
    6. Humanismi on maailmankatsomus joka perustuu materialismiseen uskomukseen.

      Humanismi kieltää Jumalan olemassaolon eikä hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä. Humanismi väittää olevansa uskonnoista riippumaton mutta siinä humanismin edustajat erehtyvät pahemman kerran sillä humanismi on uskonto ja mitä suurimmassa määrin.

      Humanismi väittää pyrkivänsä nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Humanismi sanoo pyrkivänsä tietoon vapaan tutkimuksen avulla.

      Kuitenkin humanismi on päättänyt ettei Jumalaa ole eikä myöskään mitään yliluonnollista todellisuutta.

      Poista
    7. Anonyymi, olet väärässä. Puhut nyt vain sekulääristä humanismista.

      Poista
    8. Liperaali humanismi= "Ihmisyys" on yksilö
      Sosialistinen humanismi= "Ihmisyys" on kollektiivista

      Evolutionaarinen= "Ihmiskunta" on muutuva laji

      Kaikki humanistit palvovat ihmisyyttä.Mutta eivät ole yhtä mieltä sen määritelmästä.

      Poista
    9. Minulle humanismi merkitsee ihmisyyteen perustuvaa elämänkatsomusta, joka lepää kaikessa inhimillisillä arvoilla. Tämä on käsittääkseni humanismin yleisen määrittelyn yhteinen pohja.

      Poista
  6. Tuosta kuvasta, jos siitä saan sanoa jotain, niin sanoisin että...

    ...muistan hyvin kun kerran itse yritin tuohon junaan. Se on pikajuna n:ro 666 Torron asemalta Helvettiin. Eikä siihen myydä kuin menolippuja. Niitä jonotin vaikka jono oli pitkä ja joku oli aina edessäni ja aina joku huohotti niskaani. Ja viimein kun sain piljetin en silti päässyt mukaan, VR:n naiskonduktööri sanoi: "Teiltä puuttuu makuupaikkanumero. Ei ilman sitä tänne ole kuulkaas tulemista." Voi Harmi, ajattelin, tämäpäs on harmillista. Ja heitin pois filtteriin asti imetyn North State -tupakkani. Ja räkäisin pläntin laiturille. Samalla Pelastusarmeija alkoi lyödä rumpua ja helistellä triangelia ja laulaa. Ja juna lähti puuskuttaen, ruosteiset kiskot vaan kirskui kun se lähti, Raiteelta 1, sadekatoksen alta, R-kioskin vierestä. Jossa myydään LIFE-LOOK-TIME magaziineja ja Ilta-Sanomia. Mutta en lehtiä ostanut, ei niissä puhuta kuin maahanmuutosta vaan, ostin "Pecks-Onpas-Hyviä" -pastillirasian. Karkkeja imeskellen kävelin kotiani kohti koko pitkän matkan minkä asemalle aamulla olin tullut. Voikukat ojentelivat keltaisia päitään, linnut lensi taivaalla ja vihelsivät - oi linnut linnut, tulette niin kaukaa, kertokaa minulle filosofiaa! Mutta eivät ne kerro, muurahaisetkin olivat menneet istumalakkoon ja pistivät kaikki jalkansa ristiin, ja iso kala, jolla roikkui kolme uistinta suupelessä, kurkisti Pyhäjärvestä ja ihmetteli "mitä helkuttia täällä oikein tapahtuu..." En osannut sanoa. Koska...

    Satu oli Slut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan tuon junan. Piti ensin matkustaa linja-autossa, kunnes päästiin Äetsään tai Tyrväälle. Tyrväällä oli rautatie, mutta niin oli Äetsässäkin, joten en ole aivan varma, kummasta paikasta noustiin junaan. Minä ja nalle ja isä. Juna meni Nokian kieppeillä tunnelista läpi, ja minua pelotti. Puristin nallea sylissäni. Tampereelle kun päästiin, noustiin junasta ja isän kanssa käytiin ostamassa viinapullo jostakin kaupasta. Se pantiin ruskeaan paperipussiin. Minulle ei ostettu mistään mitään. Sitten noustiin pohjoisen junaan ja ajettiin taas. Vilppulassa noustiin pois ja käveltiin raiteita pitkin isoisän talolle. Isoisä antoi minulle rahakokoelmasta reiällisen rahan. Palattiin sitten samaa reittiä toisinpäin. Tampereella käytiin taas kaupassa ja saatiin ruskea pussi. Ja sitten ajettiin Tyrväälle tai Äetsään.

      Poista
    2. Eikös yks pysäkki ollut myös Akaalla? Itse kerran tuota junaa siellä odotin. Ja sit se tuli, kolistel, puhisi ja vislasi ja ajoi ohi. Kyllä, Akaalla oli myös pysäkki. - Minä kun 3-vanhana sain itsenikokoisen nallen joululahjaksi, ihmettelin. En oikein tiennyt mitä sen kanssa olisin tehnyt ja siks varmuuden vuoks pamautin sitä turpiin. Se kellahti kumoon. Sen jälkeen meistä tuli hyvät kaverit. Myöhemmin, mutta silloin taisin olla jo esipuberteetti-iässä, ja leikkini leikkinyt, yritin paneskella sitä. Mutta ei se... se ei ollut semmosesta kiinostunut. yhtä vähän kuin nyrkkeilystä.

      Helsinki-Tampere-Pori välillä oli ensimmäiset kiitojunat Suomessa. Ne oli semmosia ruskean näköisiä matoja, 110 km/h menivät. Kuurilassa yksi sellainen jäi Ukko-Pekan alle, kuoli 24-26... alle 30 ihmistä. (en lunttaa Wikipedista) Minä olen aina rakastanut junia. Pakotin vanhempani ostamaan minulle aina Märklinin pienoisrautatien osia, raiteita vaihteita opasteita vaunuja ja vetureita, kun mulla oli joku merkkipäivä. (Kalliita olivat, pirun kalliita - kuulema sanoivat vanhempani). Minusta piti tulla junankuljettaja. Mutta ei sitten...

      no, se siitä.

      Ps. Linja-automatkalla sekä Hemmi että Hilja-täti varustivat minut useammalla ruskealla paperipussilla. Aina kun se linja-auto lähti, mua alko oksettaa. Aina yrjötti vaikka ei muuta tehnyt kun katseli ikkunasta ulos. Metsän puut meni lähellä lujaa vauhtia taakse päin mutta kauempana ne meni hitaasti eteen päin, sitä minä ihmettelin?

      Poista
    3. Me matkustimme linja-autolla Raumalle, ja kohta ennen Köyliötä sisko oksensi kaksinkertaiseen valmiiksi taitettuun oksennuspussiin. Minä en oksentanut koskaan, sisko joka kerta, takaisintulomatkalla jo Reilan mutkassa. Minä sen sijaan jännitin pissaamista. Että kestänkö perille. Kestin, hyvin. Pissa tuli vasta yöllä sänkyyn.

      Poista
    4. Äiti meitä aina varoitti että "harmi kun teillä ei oo siskoa". Meitä kun oli neljä velestä vaan. Minä ajattelin "höh, siskoa". Eihän tytöistä ole muuta kuin harmia vaan. Aina. Mutta... jos meillä olisi ollut pari siskoa, toinen oksenteleva ja toinen pissivä, niin kai mee veljekset oltaisiin niistä opittu ainakin saaman verran kuin V:n luokan terveysoppitunnilla. Ihmisestä.

      Keurusselästä Paperiliitto omisti 1/4 osan. Oltiin siellä kerraan kursseilla. Yövyttiin 4-hengen kämpissä. Ja kivaa oli että ei siinä mitenkään naisia tai miehiä erikseen karsinoitu. Nukuttiin miten nukuttiin. Pääluottamusmiehemme Ahti nukkui yläpunkassa, Aila alapunkassa, me kaksi toisissa sängyissä. Alkoholia oli nautittu... no, sanotaan vaikkapa niin, että saatanasti. (Liiton piikkiin.) Yöllä Ahti kömpi sieltä yläsängystä alas, meni kämpän nurkkaan - kuvitellut oli että siellä on vessa - ja lorotteli. Eipä siellä ollut ollut vessaa, vaan Ailan käsilaukku. Siitä nousi helvetinmoinen metakka, Aila kun myöhemmin väitti että "kyllä minä sen huomasin kun se sieltä laskeutui, kulkuset vaan silmissäni vilahti, mutta en minä tiennyt että sen mun käsilaukkuuni menee kuseen..." Tähän liittyi myös politiikkaa, Aila oli SKDL, Ahti SDP, politiikka siinä eniten painoi. Että Ahtia ei seuraavissa vaaleissa enää Pääluottamusmieheksi valittu.

      Ps. Paperiliittolehteen oli ladottu lyhyt uutinen: "Pääluottamusmies kusi paikkansa." Kunnes joku keksi että "ei nyt jumalauta tämmöstä ruveta julkasee." Eikä myöskään julkaistu.

      Ps. Tarinan kaikki henkilöt, myös minä, olemme edelleen elossa. Voitte kysyä heiltä keltä tahansa pitääkö tarina paikkansa.

      Poista
    5. m = mikis

      x . y = ä

      q / w = ?

      Poista
    6. Pieniä on i-kirjaimet joululahjoiksi.

      Жалкие эти Ингрийцы. особенно, когда они написаны с маленькой буквы я.

      Poista
  7. Humanismi on myös uskonto. Se uskoo ihmiseen ja siihen mikä on ihmiselle parasta.
    Eli se on myytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaisin väitellä, väittelisin nyt lauseitasi vastaan. Minusta nimittäin ensimmäinen ja viimeinen lauseesi ovat totta ainoastaan jos ne kääntää päinvastaisiksi. Tuota välissä olevaa lausetta taas en käsitä alkuunsakaan, tai jos se jotain tarkoittaisi, pitäisi ensin määritellä 'usko' ja 'ihminen' ja 'paras'.

      Siinäpähän sitä on, tekemistä.

      Poista
    2. Anonyymi, lopeta myytti-sanan raiskaus.

      Poista
    3. Jaa, minäpä olen aina kuvitellut, että humanismia ei ole uskominen, vaan toiminta.

      Mutta luulen ymmärtäväni anon tarkoituksen: humanismissa uskotaan eli luotetaan ihmisen hyvyyteen. Ihmisen hyvyys - ihmisyys - voi hyvinkin olla myytti.

      Poista
    4. Minusta kaikki ihmiseen liitetyt määritteet, adjektiivit, riippuvat ympäristöstä, ovat sen luoman normiston heijasteita, eivät kiinteitä ominaisuuksia. Ihminen ei ole paha aina tappaessaan eläimiä, joskus on jos lyö vaikka lemmikkiä.

      Minä en täysin allekirjoita humanismin uskoa ihmisen hyvyyteen. Humanismi korostaa inhimillisiä arvoja, muttei ole aatteena eikä tieteenä tyhmä. Humanismia ei olisi, jos vallitsisi sokea usko ihmisen hyvyyteen.

      Poista
    5. Aikoinaan -70 luvulla hoilattiin laulua tai ainakin me äärimmilleen edistykselliset ihmiset hoilattiin että
      humanismi on sitä että kaivaa hautaa/
      humanismi on hienotunteisuutta...


      tämä, ikään kuin iroonisesti, tarkoitti sitä että

      epäoikeudenmukaisuutta vastaan ei voi taistella kukkasin, ei korupuhein...

      vaan liity sinäkin kommunistisiin etujoukkoihin, sinä...

      saat kalshnikovin. sinä... tiedät mitä sillä teet. vain sinä... tiedät kaiken

      (etc.)

      Kivaa aikaa se oli. Mikäs siinä. Ei edes kökkötraktorit uskaltaneet tulla naveetoistaan ulos. (Lepikon torpan multa vain säteili himmeää, isotooppista hehkua. Ja SYP:in ja KOP:n kellareissa hiipi kummallisia kokoomuslaisia nuoria rottanaamarit päässä. Niillä oli taskulamput. Joista lähti mustaa valoa.)

      Jokainen, joka on elänyt -70 luvun, ei unohda sitä. Vaikka täyttäisi huomenna jo 30 vuotta. Ja muuttuisi keski-ikäiseksi.

      Poista
    6. Muistan humanisteille naureskelun. Jos vaikka joku kundi oli hum.kand. tai hum.tiet.kand., hän oli lähinnä pelle. Nykyään sanottaisiin reilusti että homo, vaikka eletäänkin hienoa suvaitsevuuden aikakautta.

      Tällöin sanottiin, että rikkaat tytöt opiskelivat estetiikkaa, eli käytännössä hakivat yliopistolta miestä, lääkäriä tai juristia tai ekonomia. - Näinhän siis harvoin oli. Kyllä ne humanistitytöt, joita minä tapasin, olivat ihan ammattiin opiskelemassa. Pakkohan se oli, kun opintolaina painoi niskassa.

      Poista
    7. Siksi muutinkin sen muotoon: humanismi luottaa ihmiseen.

      Luottaa ihmisen kykyyn ja haluun elää ihmisiksi.

      Poista
  8. Lopeta , lopeta.Tyypillinen ope.

    Selitä Iines mitä on tasa-arvo?
    Tieteelisen biologian mukaa ihmisiä ei ole luotu.
    He ovat kehittyneet ihmisiksi. Eli eivät todellakaan kehittyneet "tasa-arvoisiksi".
    Amerikkalaiset saivat "tasa-arvon" idean kristinuskosta, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on jumalan luoma sielu ja kaikki sielut ovat jumalan eessä "tasa-arvoisia". Mutta jos emme usko jumalaan , luomisesta ja sieluista kertoviin krillisiin tarinoihin, mitä silloin tarkoittaa , että kaikki ihmiset ovat "tasa-arvoisia"?


    Evoluutio perustuu erilaisuudelle, eikä tasavertaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että evoluutio perustuisi 'erilaisuudelle', on hauska määritelmä. Itse en niin rohkeasti uskaltaisi sanoa. Tasa-arvo tai tasavertaisuus eivät biologisia käsitteitä ole, siinä olet oikeassa.

      Nyanssit sivuttaen elämän olemassaolon idea on lajin säilyminen. Sitä Darwinkin. 'Lajien synty' on yksi (hyvä!) tapa pitää elossa organismia. Siihen aikaan kun itse biologiaa opiskelin (ei, en koulussa tai yliopistossa, en! vaan yksinäisillä asemilla joilla junat harvoin pysähtyivät – tuskin koskaan, edes tavarajunat. tai yömajassa jossa nukuin olkipatjalla kuorsaavien puliukkojen kanssa) niin oleva jaettiin kahteen ns. kategoriaan: orgaaniseen ja epäorgaaniseen. Epäorgaaniseen meininkiin kuuluvat esim. kivet … eikä heistä sen enempää. (Kivet eivät paljoa juttele.) Orgaaninen elämä jaettiin taasen kolmeen osaan: 1) eläimet 2) kasvit 3) virukset. Eläimiin siis kuuluvat kaikki nisäkkäistä bakteereihin ja kaikki siltä väliltä, myös linnut ja ahvenet. Sukulaisia toisillemme sillä tavalla siis oomme. - Virukset eivät eläimiä ole. Koska heiltä puuttuu oma aineenvaihdunta.

      Mutta nyt (huokaus) kaikki nämä Ikuiset Totuudet kyseenalaistetaan. On kuulema niin, ja Kemppinenkin tästä on puhunut, että ”molekyylimatematiikka”, ja muu ’vakavasti otettava eksakteja tieteitä sisältävä DaDa’ murtaa biologian ihanan sisäsiistin symbioosin. Hitsi! Enää ei voi sanoa samoin kuin Hitler: "Luonnossa vahvempi voittaa heikomman. Se on luonnonlaki." Koska eioo enää luonnonlakeja! On vain luonnottomuuksia!

      Ps. Olet nuori ihminen, sen näkee tyylistäs kirjoittaa, nuoruus ei mikään vamma ”an sich” ole, enempi päinvastoin. Jatka biologian opiskeluasi. Löydät sieltä paljon asioita jotka hämmästyttävät sinua, ja tulevaa vaimoasi.


      Siis ystävyydellä, tietysti

      mikis

      Poista
    2. Anonyymi, en ole puhunut tasa-arvosta, vaan ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista. Tasa-arvo on eri asia, eikä se kuulu repertuaariini.

      Musliminaisten kohdalla kyse on nimenomaan puuttuvasta ihmisarvosta.

      Poista
  9. Sanonta " On luotu tasavertaisiksi, "pitäisi kääntää "ovat kehittyneet erilaisiksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan kovasti erilaisuutta. Minulla on itselläni hieman ruma tapa naureskella parisuhteitten symbiooseja, jotka ovat niin tiiviitä, että puolisoiden erillisyys ja erilaisuus ei saa yhtään sijaa. Tämä ilmenee mm. minä-pronominin välttämisenä silloinkin, kun ollaan erillään. Kun kysyy, mitä sinulle kuuluu, vastauksena tulee että me voidaan hyvin. Tämä karrikoituna, mutta tuohon suuntaan.

      Poista
    2. Kailas ja Tuttavat:

      Minä tapasin monta tuttavaa,
      he puristivat kättäni
      ja sanoivat: - Hauska nähdä.
      Minä pakoitin kasvoni hymyilyyn
      ja vastasin: - Totisesti.
      He kysyivät: - Kuinka jakselet?
      Minä vastasin: - Kiitos hyvin.
      Ja silloin Saatana kuiskasi:
      - Ihan niin - me jaksamme hyvin --

      Poista
    3. Minun Suojelusenkelini - Hän on mielestäni vähän rappiolla - kuiskii kans korviini milloin mitäkin. En oikein aina luota Häneen. Joskus esim. löydän tyhjiä kaljapurkkeja sellaisista paikoista joissa en muistini mukaan ole edes käynyt... Ja kuka muukaan täällä nyt kävisi? - Täytyypä ruveta tarkkaileen.

      Poista
  10. Ihmisorganismin sisäistä toimintaa tutkineet tiedemiehet eivät ole löytäneet ihmisen ruumista sielua.

    Siis ihmisen toimintaa ei ohjaa vapaa tahto , vaan hormonit , geenit ja synapsit - samat järjestelmät kuin muiden eläinten.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus mietin... mutta onneksi vain vähän aikaa (jonka jälkeen menen tekee jotain hyödyllisempää, esimerkiksi pilkkomaan puita vanhuksille jotka asuvat erämaassa yksin punaisessa mökissä) koska minua paljon, paljon fiksummat ihmiset (Sartre ja Camus) - senttareita kummatkin - ovat miettineet "onko ihmisellä omaa tahtoa"? On, kuulema. Ja näin olen ymmärtänyt Sartren eksistentalismista sen verran väärin, että ihmisellä ei muuta olekaan kuin oma tahto? - Itse tekee, mitä tekee... Kukas muukaan, muka?

      Poista
    2. Ihmisen vapaa tahto menee yli hormonienkin, jos ihminen on täysipäinen. Yksikään nainen ei antaudu kenelle tahansa, vaikka alapää olisi tulessa ja keho hormonien riivaama. Jos ainoa mahdollinen saatava mies on vastenmielinen, nainen vetäytyy tilanteesta.

      Poista
    3. En ajatellut naisia.

      Tarkoitin sielua.
      Ei sielu ohjaa ihmista, vaan hormoonit, geenit ja synapsit.

      Taviksille on liian vaikeaa ymmärtää , selvää suomenkieltä.

      Poista
    4. Tässäpä tulinen mielipide

      No, mikäpä minä sitä kyseenalaistamaan.

      Kerran eräässä tarinassa yksi Iinestäkin kiihkeämpi nainen huusi miehelle että "vaikka olisit maailman ainoa mies, en sinulle antaisi!". Mies vastasi: "Luuletko että silloin sinusta olisin kiinnostunut?"

      Tasapeli?!

      (ai niin, eihän me mitään valita), akathan ne valitsee. Lintuja jos me oltaisiin niin vielä enemmän pakko miesten olisi pukeutua kretonkiin ja sifonkiin ynnä muuhun hepeneihin että ronkelit lintuneidit sitten valitsisivat puolisokseen. - Hmnhy.)

      Ps. Puhumattakaan jos olisimme rukoilijasirkkoja (Mantodea). Niistä on parempi olla puhumatta.

      Poista
    5. Vaan mistäs, Anonyymi, sen sielun nyt tähän keksit kun juuri puhuit vapaasta tahdosta ja hormoneista, nyt sitten sielusta ja hormoneista? 

      Suomen kieltä, ei suomenkieltä. Hormoni, ei hormooni. Pilkku kiinni edeltävään sanaan. Kun kerran suomen kielen mainitsit.

      Poista
    6. Minusta tuntuu, mikis, että jos miehellä on alapää tulessa ja keho hormonien riivaama, mies voisi ottaa kenet tahansa ilman valintaa. En väitä, että näin olisi, mutta syvän intuition voimalla luulen. Minusta se sopisi lisäksi biologiaan suvunjatkumisesta.

      Poista
    7. Joo. Kyllä miehiä riivaa sellaiset asiat joita teitä naisia ei välttämättä riivaa, siis enemmän, se on tosiasia. Ja perustuu suvunjatkamispermisseihin. (Tilastollisesti. Poikkeamia tietysti on.)

      Ps. Muistan kun kollina (= 15 -v) vappuna en kehdannut mennä sinne missä muut nuoret iloittelivat. Kotoa tietysti piti lähteä pois että vanhempani eivät olisi huomanneet että olen niin saamaton ihminen. Ajattelin kaikenlaisia asioita koska olin ujo. Kävelin metsässä, siellä missä tiesin että vastaantulijoita ei ole, katselin miten Kaukjärvestä jäät rytisivät, oli myöhäinen kevät, ja onanisoin yksikseni. Lähellä sorakuopassa kivet jyrisivät, jää oli sulanut niiden välistä pois, se paukahtelu pelotti. Pimeää en ikinä ole pelännyt. Mutta kylmä oli. Vittu kun palelsi. Kun kello tuli kaksitoista, menin kotiini. Isoveljeni Markku ei vielä silloin ollut tullut, oli jossain humputtelemassa. Äiti kysyi minulta "oliko sulla hauska vappu." Sanoin että "oli. tottakai."

      Poista
    8. permissit (?) premissit... En tiedä.

      Mutta kyllä minä tuo vappuaaton muistan lopun ikäni. Koska mun suurin hätäni oli silloin, ja sitä minä kaikella tekemiselläni peittelin, että olen tavattoman... yksinäinen ihminen.

      En olisi halunnut.

      Poista
  11. (Anonyymi, en ole puhunut tasa-arvosta, vaan ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista. Tasa-arvo on eri asia, eikä se kuulu repertuaariini.)

    Jaaha , ihmisarvo.

    Eri yhteiskunnat omaksuvat erilaisia kuvitteelia hiearkioita. Rotu on hyvin tärkeä nykyamerikkalaiselle , mutta suhteelisen merkityksetön keskiajan muslimille.
    Kasti on elämän ja kuoleman kysymys intiassa. Mutta nykyajan eu:ssa sitä ei ole olemassa.

    On esim. suuria eroja siinä , millaista käytöstä , millaista haluja, milaista pukeutumista, ja jopa millaista kehon asentoa edellytetään esim. naisita.


    Naiset ovat miesten veroisia vihassa , ahneudessa, tai solvaamisessa.

    Naisia pidetään stereotyyppisesti usin miehiä parempina manipuloijina ja lepyttelijöinä ja heidät tunnetaan paremmasta kyvystään nähdä asiat toisten ihmisten näkökulmasta.Jos nämä stereotypiat pitävät paikkansa , naisista olisi pitänyt tulla erinomaisia politiikkoja ja suurvaltajohtajia ja taistelukenttien likaiset työt olisi pitänyt jättää testostoronia uhkuville mutta yksinkertaisile machoille. Mutta näin ole käynyt. Ei ole lainkaan selvää miksi.

    VastaaPoista
  12. Sä oot IInes ihan pihalla mun jutuista. En viitsi rautalangasta vääntää.

    Sotket aivan varsin seksin tähän keskusteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minä olen pihalla, ykkösselitys on se, että sinä olet viestinyt hämärästi. Loikit asiasta toiseen kuin aropupu Siperiassa. Siirryt vapaasta tahdosta sieluun, ihmisarvosta rodun kautta naisiin. Pirukaan ei pysy sinun perässäsi. Hämärästi sanottu on hämärästi ajateltu.

      Poista
    2. Minä luulen pysyväni suunnilleen kärryillä siitä, mitä ano haluaa sanoa. Ja kun maailmaa katsoo, niin kyllähän kaiken kauniin puheen takana lymyää itsekkyys.

      Evoluutio on suosinut itsekästä käyttäytymistä, mutta sekin on kehittynyt: aluksi yksin minä, sitten myös perhe, suku, klaani, heimo, kansa, valtio ja nyt korkeimpana unelmana Unioni...

      Olisiko nykyisten yhteiskuntien ongelmana se, että kun erilaiset populaatiot sekoittuvat, pahiten siinä hankaavat juuri nämä erilaiset itsekkyysasteet?

      Poista
    3. Anonyymi, tuo kaikki, mitä esität tuossa yllä klo 19.32, on tuttua ja itsestäänselvää. Tietysti kansoilla ja kulttuureilla on erilaisia käsityksiä, perinteitä, tapoja ja uskontoja.

      Ihmisarvo on kuitenkin kaikille luoduille yhteinen perusarvo, jonka polkemista ei voi sallia missään kulttuurissa, vaikka se siellä tapana olisi. Mitä halvattua tähän vaikuttaa se, että naisetkin osaavat olla vittumaisia?

      Poista
    4. Mutta eikö anonyymi yritä sanoa, että "ihmisarvo" on vain meidän (hyvinvoivien länsimaiden) keksimä asia?

      Jos ei usko jumaliin, ei ole meitä luotujakaan, eikä tietenkään mitään ylhäältä annettua pyhää ihmisarvoakaan?

      Evoluutio ei tunne ihmisarvoa. Mutta evoluution tuloksena on syntynyt sivistynyt ihmiskunta, joka tuntee.

      Poista
    5. Kuinka niin "luotu"?

      n. 13,5 miljardia vuotta materia , energia, aika ja avaruus syntyivät alkuräjähdyksesä.

      n. 300 000 vuotta siitä , kun aine ja energia olivat syntyneet , ne alkoivat yhdisyä atomeiksi, jotka sitten yhdistyivät monekyyleiksi.

      Tätä kutsutaa kemiaksi, (jos Iines et tiedä.)

      Sen jälkeen 3,8 mildardia. vuotta sitten tietyt monekyylit yhdistyivät ja muodostivat monimutkaisia rakennelmia, joita kutsutaan eliöiksi. Tätä kutsutaamn bioligiaksi. ( Jos olet lukenut biologaa)

      Kuinka sä voit väittää että joku on luonnut jotain?

      Poista
    6. n. 70 000vuotta sitten ihmisen lajiin kuuluvat eliöt alkoivat muodostaa viellä monimutkaisempia rakenteita, joita kutsutaan kuntuuriksi. Näiden kultuurien myöhempää kehitystä kutsutaan historiaksi.

      (Jos olet lukenut hitoriaa).

      Poista
    7. Iines:(Mitä halvattua tähän vaikuttaa se, että naisetkin osaavat olla vittumaisia?)

      Minä olisin halunnut keskustella sivistyneesti. Onnistuuko se sinulta?

      Poista
    8. "Luotu" ei tarkoita Jumalan tai jumaluuden luomaa. Yhtä hyvin se viittaa mihin tahansa eliöön, organismiin, ilmiöön, tapahtumaan, joka on synnyttänyt tai ollut alkuna ihmisen kehitykselle.

      Anonyymi, jos viestit vaikeasti ja käsitteellisesti, se ei ole merkki tiedonhallinnasta tai lukeneisuudesta, vaan lähinnä sekamelskasta ja kaaoksesta ajatuselimissäsi.

      Oikeasti asiat tietävä ja hallitseva älykäs ihminen viestii niin selkeästi, että lukija ymmärtää kirjoituksen sisällön. Voi siis katsoa myös peiliin, jos lukija ei arvaa ajatuksiasi, joita pitää arvailla.

      Poista
    9. Minä olen ikäni lukenut ja tulkinnut tekstejä, ja jos jokin kommentti jää minulle hämäräksi, se totisesti on hämärä.

      Poista
  13. Vapaasta tahdosta ja ihmisen tietoisuudesta löytyy runsaasti keskustulua TIEDE,fi palstalta.
    Tuosta Aarnion jutussa minua ihmetyttää hänen alaistensa rooli. Eivätkö muut huumepoliisit ymmärtäneet vai välittäneet Aarnion touhuista. Sekin vaikuttaa vanhakantaiselta patruunahengeltä että määräsi vangittuna alaisiaan uudelle talolleen puutarhatöihin, m.m kuorikatetta levittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehkä liian vanhanaikainen ja auktoriteettiuskoinen, mutta minua kauhistuttaa esimiehensä, Mikko Paateron, huonous. Eihän poliisiylijohtajana tai toimitusjohtajana toki ole mistään vastuussa, eikä mitään tarvitse tietää. Mikko ei ollut vastuussa, eikä tiennyt mistään mitään.

      Poista
    2. Joskus olen poliiseita tuntenut. Kertoivat minulle työtoverinsa tehneen siviilipoliisiautoa käyttäen pankkiryöstön. Jäi siitä heti kiinni ja työkaverit täyttivät hänen puolestaan auton ajopäiväkirjan. Merkitsivät ajon syyksi pankkiryöstön.

      Poista
    3. MEG, keskustelua löytynee runsaasti muualtakin, luulen. Tässä ei ole tavoitteena ratkoa pähkinää, vaan keskustella vapaasti ja toivottavasti ihan erilaisesti kuin muualla.

      Poista
    4. Hyvä, että otti puheeksi Aarnion. Minä otan puheksi Tanšihain. Oli kova jätkä. Ajoi hunnit Sjanbilasta Volgalle: ettäs tiedätte. Siinä ei hasshistynnyreitä pyöritelty.

      Ps. Yhdessä elokuvassa, se oli se ruotsalainen, niin loppukuvassa ukko ajaa polkupyörällä kaupan eteen ja sanoo "nyt on perjantai". Kauppias sanoo hänelle että "eikä ole kun on torstai." Ja menee takaisin kaupan sisälle. Lähellä oleva rouva, joka odottaa linja-autoa, sanoo "nyt on torstai". Mieskin, joka siinä seisoskelee, sanoo "nyt on torstai". Ja kauempana oleva nainen, kävelee lähemmäksi ja sanoo "nyt on torstai". ... Se mies, joka siihen ajoi sillä fillarilla, on vähän aikaa hiljaa, oikeastaan aika kauan, niistää sitten nenänsä ja lähtee ajaa sillä polkupyörällä pois sieltä kaupan edestä.

      Hieno leffan loppu. Ei sitä tartte edes selittää, kai. Se siinä hienointa onkin.

      Poista
  14. Kun ei edes Tapsa tiedä mistä maailmankaikkeus alkaa (alkoi) täytyy avittaa häntä.

    Oli aika, jolloin aikaa ei ollut. Ei ollut mitään. Siis. Oli vain tyhjyys - jossa oli pienen pieni särö. Niin pieni, ettei semmoista voi edes olla - saatika että voisi kuvitella, että olisi. Tähän rakoon, jota ei ollut olemassa - koska ei ollut olemassa mitään muutakaan, kertyi kumminkin G = g_64 ajan kera hiushiukkasia. Siis semmoisia mitä ei ole olemassa. Eikä hiljaisuus siitä hiljentynyt eikä voimistunut. Vasta kun G = g_64 korotettiin potenssiin G = g_69... kaikki tämä tyhjyys ja ei-mikään ja nämä ns. hiushiukkaset jotka näiden käsittämättömien aikajaksojen aikana oli kertynyt ei-mihinkään, alkoivat pikkuhiljaa huojahdella... niin silloinhan (pakkohan sen oli jossain vaiheessa että..) - totanoin - kaikki pamahtaa puhki...

    Syntyy Big Bang.

    Ps. Kukaan kapitalistinen tiedemies ei vielä tätä mieltä ole. Mutta kyllä nekin vielä, ennemmin tai myöhemmin, tajuavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta paljon tärkeämpää asiaa käsitellään tässä: "Kuinka rakkaus alkoi"

      Vitustaks sen tietää, jos saa kiroilla.

      Poista
    2. Tutkin tuota teoriaani. Mitä enemmän juon viiniä, sen selvemmältä kaikki näyttää: jos ei olisi Big Bang olisi Gnab Gib. Koska tyhjyys repeää väkisin jos se ahdetaan täyteen vaan tyhjyyttä ja tyhjyyttä ja tyhjyyttä plustyhjyyttä. Siis siinä mielessä Maailmankaikkeus jonka me käsitämme, ei sitä ole olemassa. Eikä muutakaan. Mitä paremmin käsitämme mistä on kyse, sen vääremmässä olemme, koska mitään tämmöistä ei ole, minkä voisimme käösittää, tämä on itsestään selvää. Jo lapsemme sen käsittävät kun kysyvät "iskä, miks sä eilen eteisessä paskansit Kaarlo-sedän tuubaan?" Koska... Kaikkeus on tavallaan kuin Tuuba, josta paraskin soittaja saa ilmoille vaan paskaparven. Joka singahtelee. (jos joku siihen on kakkinut)

      Lapset, heidän silmänsä kokevat vetävät näkevät ja vetävät kaiken. Ken sitä kieltää voisi?

      Poista
    3. Siis ihminen, tarkoitan tässä maskuliinia, niin jos toinen ihminen - tarkoitan feminiiniä - on hänet äkkiä jättänyt... niin mitä muuta hän voi tehdä kuin huutaa

      https://www.youtube.com/watch?v=zTbjLOem2Qg

      Oi NMKY, OI NMKY, OI NMKY...

      Poista
    4. Siis jos halutaan suurta kontrastia - kuten siilit, joilla piikit sojottavat ulospäin - niin miksi kamppailisimme toistemme kanssa kuin Taivaanvuohet, jotka vaan ilmasa lentelevät housut polvisa ja patalakki korvisa ja vihelteleevät vaan ... emmehän mekään, muuta?

      (saa sydärin. samalla kun syö puoli kiloa rotanmyrkkyä. ja räjäyttää itsensä dynamiitilla sirpaleiksi. ja hirttäytyy solmioonsa. samalla kun hyppää pilvenpiirtäjästä alas. ja ampuu itseään konepistoolilla 10 kertaa päähän. ja jää junan alle. kun on syönyt syankaliumia. ja giljotiini on huitaissut pään pois. ja on kirjoitattanut kommentin Iiineksen blogiin...

      ... Ai, Iineksen blogiin! Herran Jumala! Mitä tästä enää seuraa!!!

      Poista
    5. Kalepappa u. muumio30 joulukuuta, 2016 02:05

      Äläpäs kuulepas turhaan, ei tule sinun turhaan lausuman Iineksen nimeä!

      Kiinnostava pöty-yökirjoittelu kylläkin viinilaatikkokirjoittelijalta, jälleen. Taattua muttei koskaan tasalaatuista mikisperäistä tekstuaalisuutta.


      "Eihän tässä itekään ole saanu viel', vai että koneelle..?"

      Pääsikö se jo tyynyn painoksi, vaipuiko vaieten vati,
      Torkahtiko toverin tuumausluonto, vimme tipatko tiristi,
      Kuhna kalske sanan säilän, kaiku komeimman lauseenlopun,
      Puhuiko puhki itsestäänsä, pahki laveita lasketteli,
      selättikö sanasepon, painitrikoonsa paukahti?

      "Äl' yli päästä perhanaa..."

      Poista
    6. Mikis klo 00.00: "Oli vain tyhjyys..."

      Mutta kun ei ollut. Oli vain Olemattomuus. Tai ei siis ollut sitäkään, kun ei ollut kerta kaikkiaan mitään...

      Oletteko ikinä ajatelleet, että jos tekee vaikka kuution, sellaisen lasisen ja tiiviin, ja imee sieltä pois kaiken ilman ja muut molekyylit ja atomit niin, ettei siellä ole enää yhtään mitään, ei atomin atomia, alkeishiukkasen hiukkasta, kvarkin kvarkkia,

      niin mikä on olemukseltaan tämä tyhjä Tila?

      Mistä se on syntynyt, kuka sen on luonut? No, ennen Big Bangia ei ollut sitäkään.

      PS. Näitä mietin selvin päin. Kapakassa pohdin hieman pinnallisempia syvällisyyksiä.


      Poista
  15. "Minäkö pajunköyttä päästelisin,
    vitsaa virttä veisaten säästäisin?
    No en.
    Äl' luule äläkä kuule usko.
    Heti kun pääni pinnalle nostan,
    mä kaikille konnankoukut kostan,
    ja pääni se siinä kuin ongenkoho kelluu.
    Enkä punkkua mä päivin öin juo,
    enkä illoin kun kuu kallellaan kelluu.
    Nähköön hän, kuka kuule,
    sil' tää tehty on kun on luvattu.
    Paitsi perhanan ma aidan alta päästän,
    et' ei sielä itteksensä rupee riehuu."

    (pokkaa)

    Aika hiano runo. Ite tein.

    (haukottelee makeasti. kuin orava)

    VastaaPoista
  16. Oi on urhot miekkailussa, sanansäilän viekkailussa!
    Osuu terä toisen pintaan, vetää viillon karvarintaan.
    Hurme virtaa, pois ei pyyhi urho vanaa, mitä suotta,
    popsii kanaa ja avaa hanaa.

    Öiset houreet, kissain moureet,
    painitrikoot paukahtelee, kalsarhousut laukahtelee.
    Aamuin tullen päivä nousee, samoin Iines, runot lukee,
    melko suksee, orhit oivat, sanat soivat.

    VastaaPoista
  17. Ruuno on sentään ruuno, vaik se olis ihan kuuno, omatekemä. Kyllä rimmaa, kun sanat oikein timmaa. Omatekemä.

    VastaaPoista
  18. Sanat kohdallaan, ja lisäksi rytmi, joka ohjaa ainakin meikäläistä. Ja tällaisista omatekemistä sekamuodostelmista rytmiä yleensä löytyy, toisin kuin joistain moderneista runoista, joissa toki on oma rytmiikkansa. Voi olla rikottukin.

    Itse en pidä rikotuista rytmeistä tai muodoista vakavassa runoudessa. Maailma on muutenkin niin rikottu, kaikki tarjoillaan meille pieninä palasina lehdissä, netissä, tv:ssä.

    Kaipaan eheyttäjää, runoilijaa, joka ei riko lisää, vaan kokoaa, yhdistää sirpaleet kokonaisuudeksi. Omanlaisekseen toki.

    VastaaPoista
  19. Jesse elukka Torniainen sai kaksi vuotta linnaa törkeästä pahoinpitelystä. Syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin.Väkivaltarikoksiin erikoistunut Jesse on taas pian joukossamme. Sille ei parane vittuilla.

    VastaaPoista
  20. Minusta tuomio on oikea. Teko oli törkeä pahoinpitely, mutta ei törkeä kuolemantuottamus, eikä rasistinen rikos, jota linjaa syyttäjä esitti. Ei samanvärisen ja samataustaisen henkilön pahoinpitely ole rasistinen rikos.

    Tuo oli ainakin minulle yllätys, että kuolema ei nyt esitetyn mukaan johtunutkaan pahoinpitelystä. Juurihan lehdistö totesi, että kuolema johtui potkusta. Eli mitä media meille kertoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä niin. Kenet Jesse niittaa seuraavaksi?

      Poista
    2. Aamulehti uutisoi, että tuomio tuli hyppypotkusta ei taposta. Hyppypotkusta kaksi vuotta? Jo useita väkivaltarikoksia tehneelle taparikolliselle.

      Kenet tosiaankin Jesse niittaa seuraavaksi? Eikö häntä olisi voinut velvoittaa hoitoon tai väkivaltaan usein syyllistyvien hoitoryhmään tms. Ei näköjään voi. Mutta voi voi, jos joku sattuu kävelemään hänen ohitseen ja sanomaan jotain ärsyttävää. Saa puukosta tai potkitaan.

      Poista
    3. Rikos oli tahallinen = harkittu. Ja harkitusti kohdistui toisella lailla ajattelevaan ihmiseen = rasistinen.

      Iines, ei rasismi sitä edellytä että ihmisen ihopigmentit on toisenvärisiä. Älä nyt hulluja ajattele.

      Ja ihan samalla lailla ajattelen jos vaikkapa joku viherpiipertäjä iskee Halla-Ahon kallon halki. Koska ei niin jumalauta saa tehdä! Linnaan vaan ja heti!

      Poista
    4. No ensin ottanet huomioon että syy-seuraussuhdeanalyysiin olisi tarpeen tietoja joita ei saada. Näitä ovat muun muassa mutteivät pelkästään diagnoosi, epikriisi, patologin lausunto ja vainajan sairaalasta päästyä tekemiset. Näin ollen yleisölle jää arvailun varaan mihin määrään pahoinpitely myötäväikutti kuolemaan.

      Mistä media ei voi kertoa on siis tässä pointti.

      Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, poliisilla velvollisuus tutkia, syyttäjällä syyttää. Oikeudenkäyntipöytäkirja on julkinen. Siihen on tyytyminen.

      Siinä on eräs piirre että syyttäjän ajama rotusyrjintärikosnäkökulma on tässä pois paikaltaan yksilötasolla mutta olisi ollut aivan järkisyin perusteltavissa, kyse oli mielenosoituksesta jossa mieltään osoittava osapuoli syyllistyi rikokseen. Uutisten mukaan linjaa ollaan koventamassa mitä tulee motiiviltaan rotusyrjintää politiikan apuna käyttäviin järjestöihin siihen määrään että se hämmästyttää. Ainakin oma reaktioni on: Nytkö vasta?

      Rasismin vastustajilla on nyt marttyyri, se ei ole sen enempää hyvä asia kuin huono asia. Se vain on. Surullista ja varsin harmillista että tämän asian linjavedossa menetettiin ihmishenki. Ikävintä on että tätä käyttävät nyt hyväkseen kaikki. Kohteliainta olisi ettei sitä käytä hyväkseen kukaan.

      Tuumin pitkään viitsinkö kirjoittaa koska asia on vielä niin tuore ja omaisilla suruaika mutta toisaalta tämä areena on melko rajattu.

      Olen kohteliaisuuden ja yleisten hyvien käytöstapojen edistämisen kannattaja. Kieltoihin ja lakeihin ei olisi oltava nähdäkseni tarvetta mitä rotusyrjintäseikkoihin tulee. Tämä on tietysti aivan utopistinen näkökulma. Muitakin on, esimerkiksi rajat kiinni.

      Mielenosoitukset ovat laillinen ja luvanvarainen keino asioiden ilmituomiseen eikä niitä ole nähty hyväksi kieltää. Mikäli siihen tullaan että näiltä kielletään mutta noilta ei ollaan kusessa, kaulaa myöten kusessa. Kas kun paras marssimaan ja mieltä osoittamaan on puolustusvoimat.

      Poista
    5. Potku oli tahallinen, ja siitä tuli tuomio. Mikä tässä on väärin. Kuolema ei ollut tahallinen, sitä ei ollut etukäteen harkittu. Siitä ei tullut tuomiota. Ei pahinta ihmistäkään voi tuomita vastoin lakia, vaikka yleisö huutaisi hänet ristille.

      Jos mikis toisinajattelu on rikos, olen rikollinen minäkin.

      Poista
    6. Maassamme laajalti vaikuttavien fasistisien voimien mielenosoitukset tulisi kieltää. Suomen vastarintaliike on väkivaltajärjestö.

      Poista
    7. Presiis.
      Suomen vastarintaliike on pieni väkivaltajärjestö ja suurempien väkivaltajärjestöjen välisiä kilpailuja kutsutaan..?

      Poista
    8. Urheilukilpailuksi?

      Et sinä Iines toisinajattelija (dissidentti) ole. Ajattelet usein samalla lailla kuin muut. Se taas ei yhtään vähennä sun viehätysvoimaasi; minusta sinä olet kamalan kiva ihmiseksi.

      Poista
    9. Jos ollaan tarkkoja niin sylkeminen jonkun järjestön pyhänä pitämän symbolin, erikoisesti lipun edessä on vahva provokaatio. Tämä on koskenut sekä vasemman että oikean laidan järjestöjä tai yhdyskuntia, maita jne jo vuosisatojen ajan. Jo muinaiset roomalaiset jne. On ollut aikoja jolloin teosta olisi tullut kuolemantuomio.

      No, ei pidä liioitella mutta voin hyvin kuvitella, että omaa napaansa tuijotellut potkumestari on mielestään 'puolustanut lippua' hyvällä syyllä.
      Eiköhän tuomio sellaisenaan osunut kohdalleen? Kuolema oli oheisvahinko.

      Sen sijaan olisi syytä miettiä, että onko tämä moninkertainen rikollinen niin hankala psykopaatti, että hänet voitaisiin panna pysyvään hoitoon? Ainkin tämä voitaisiin tutkia? hh

      Poista
    10. Raitiovaunuissa joskus oli kyltti "spotta ej på golvet". En muista, että jos joku kumminkin sylki, rahastaja hänet olisi tappanut? - No, voi olla että en kaikkea muista.

      Poista
    11. Se mikä minua tässä oikeusjutussa kummastuttaa, on syyttäjän käyttämä peruste kovemmalle tuomiolle: teko oli rasistinen. - Ei ollut, rasismista tuomitseminen on tässä erillisasia. Jos rasisti varastaa lompakon, teko ei ole automaattisesti rasistinen, vaan lompakkovarkaus, vaikka lompakko olisi turvapaikanhakijan.

      Rasismi voidaan ja oikeastaan pitääkin tutkia irti tapahtumasta, ja siitä voidaan tuomita. On kuitenkin asioiden väärinkytkentää nimetä teko rasistiseksi sillä perusteella, että tekijä on taustoiltaan rasismia kannattava.

      Poista
    12. Tyttäreni Saaga kun oli vuoden New Yorkissa (entisessä Njie Amsterdamissa) niin kaikkein rasistisimmin hänen mielestään käyttäytyivät vanhat, paksut neekeriämmät. Ne huuteli hälle kun hän vaan käveli jalkakäytävällä Manhattanilla, että "fucking white whore". - Ei se Saagan mielestä ollut kovinkaan kivaa.

      Mun mielestä rasimissa on aina kyse siitä, että se joka huutelee, on itse heikoilla. - Jos on tarpeeksi korkealla tässä ravintoketjussa, vaikkapa vain Wahloorisina, ei toisenvärisiä tai toisella tavalla ajattelevia ihmisiä edes ole olemassa. On vaan massaa, eli planktonia.

      Ja vittuako heitä viittii ajatella? (tai nimitellä)

      Poista
    13. Ennen riideltiin naapurinpihan kakaroitten kanssa. Minäkin sain Mäkelän Taunolta kivestä päähän ja lisäksi menetin hänelle tukun hiuksiani.

      Nykyään reviirit vain ovat laajemmat, riidellään erikielisten ja eriväristen kanssa, molemminpäin. Ihmisten on kai mahdotonta elää harmonisessa sovussa muitten kanssa.

      Poista
    14. Rasistinen teko voi olla tuomittavaa siltä osin mistä on erikseen määrätty mutta rasistinen ajatus tai mielipide ei sitä saa olla. En muista tarkkaan asian juridista tilaa nykyjään mutta viimeksi mainittuakin on ehdotettu rangaistavaksi ja silloin oltaisiin joron jäljillä.

      Joo mikis, oli ne rahastajanaiset eri luokkaa ennen, virkaintoisia ja silmä kovana, Sipoon kirkossa oppineita! Koululaiset oli siveitä ja kilttejä eikä siinä ahtaudessa paljon mihinkään ylettynytkään, oli se harmi.
      hh

      Poista
    15. Ei aivan mutta lähellä veli hyvä, sotilastaitokilpailuiksi.

      Poista
    16. Minun tulee mieleeni rasistiksi nimittelystä semmoinenkin arkinen luokkatapahtuma, kun pikku Mohammedin kynä putoaa lattialle.

      Mohammed komentaa nuorta naisopettajaa, että nosta kynä. Naisopettaja sanoo, että nosta itse oma kynäsi. - Rasisti, huutaa pikku Mohammed. Sarjasta tositapauksia luokasta.

      Poista
    17. Muistaakseni meillä on ihan virallisesti jossakin linjattu, ettei valtaväestöön kohdistunut syrjintä, rikos tms ole rasismia, vaikka tekijä olisikin muukalainen ja teon motiivi olisi uhrin kuuluminen valtaväestöön.

      Ei somalinuorten tekemiä katuryöstöjä tai joukkoraiskauksia katsottu rasistisiksi teoiksi, eikä tätä uusintakaan pakolaismiesten Raumalla tekemää 14-vuotiaan raiskausta.

      PS. Olen tyytyväinen siitä, että Suomen oikeuslaitos piti päänsä kylmänä. Lain täytyy olla kaikilla sama, samoin tuomioiden.

      Täytyy varoa, ettei mennä sille tielle, että vaikkapa monikulttuurisuuden vastustajia kohdeltaisiin tuomioistuimissa kansanvihollisina, joiden suurin rikos on se, että he ovat kansanvihollisia. Liian moni olisi halukas tähän.

      Poista
    18. Kyllä, oikeuslaitos ei mennyt median viitoittaman suunnan mukaan valtavasta hypetyksestä ja teennäisestä surupornosta huolimatta. Näin pitää ollakin. Oikeuslaitos ei tarvitse Hamelnin pillipiiparia. Kokonaan eri asia on se, että tuomiot ovat kauttaaltaan melko lieviä.

      Poista
    19. Nyt on noussut esiin jokin outo oikeustapaus aiemmilta vuosilta. Kaksi maahanmuuttajaa potki jonkun sotilaan tms. kuoliaaksi. He saivat ehdollisen tuomion. Media ei puolustanut uhria, niin kuin nyt tätä päihteitä hoitoaikanaankin käyttänyttä miestä. Mies esiteltiin hymyilevänä rippikoulupoikana yleisölle.

      Poista
    20. Mietin vaan tuota syyttäjän vaatimaa ”rasistista rikosta”. Miten syyttäjä voi vaatia tuomion pohjaksi jotain, jota ei ole edes laissa?

      Poista
    21. Olen saman kysymyksen äärellä. Mielestäni rikos ei ollut rasistinen sillä perusteella, että uhri ja tekijä oluvat samaa etnistä ryhmää - vaikka heillä oli eri ajatuksia. Toinen oli rasistinen, toinen antisemitistinen - kumpikaan ei puhdas pulmunen.

      Poista
  21. Yhden runon olen tarkoituksella kirjoittanut. Se on jäljellä. Olin silloin poika joka pelkäsin elämää, en tiennyt mitä sillä tehdä.

    Nyt on myöhäistä jo. Taistelun melu on laannut.
    Vain tuulen laulun kuulen tälle karulle arolle.
    Eikä säikähdä sydämeni putoavaa lehteä,
    ei kaipaa ystävää, ei toivo vierasta,
    ei etsi lohtua muistojen valottomasta kohdusta.

    En kuule mitä tuuli tahtoo: miksi vastaisin?
    On saartaneet minut yön oudot oliot tummat lepakot,
    kaikujen kulkijat, hämärän hiippasilmät varjot.

    Ei lyö sydämeni, kuohuu meri, vaikene hetkeksi!
    Vain mudan ja pohjavetten kangastukset nostaa
    aallot jotka...



    Muistaakseni se myös jatkuu. Mutta en enää muista miten. Koska onhan tossa jo.

    Ps. Kuten jo aiemminkin olen kertonut, osallistuin kerran Lounais-Hämeen Luonnosuojeluyhdistyksen... äsh! eikun Lounais Hämeen Nuorten Teinien Kulttuurikilpailuun. Laiska kun olin, en pitkiä juttuja jaksanut kirjoittaa, väsäsin heille runon. Ja kuinka ollakaan! sain III:n palkinnon! Koska... siihen kirottuun runosarjaan osallistui vain kaksi (2!) kilpailijaa, ja toista palkintoa ei jaettu. (jumankauta)

    Arvatkaako, kyrpiinnyinkö? No, kyllä. Ja siihen loppui meikäläisen runoilut, perkele.

    nimimerkki "täysinväärinymmärretty nero"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vieläkin teos Nappaslieriäiset hyllyssäni jossain. Voitin sen jostain kisasta. Kyseessä ei ole nilviäisopas, vaan ihmisistä kertova kirja, luulen. Otto Mannisen runojakin voitin jossain, ja jotain muutakin kirjaa on tullut saatua. Vaan mukavimpia olivat ne raittiuskilpakirjoitukset, joista täällä onkin ollut juttua moneen otteeseen. Olin kauhean hyvä raittiusaineissa, jostain kumman syystä.

      Poista
    2. Tuo runo tuo mieleeni menneen nuoruuden kaihoisat kaiut, Vysotskin, Lorcan, Brechtin... mutta ei Saarikoskea, ja sanon, onneksi ei Saarikoskea. Saarikoskesta pidän silti tavattomasti, myös ihmisenä. Äläkä sano, mikis, että ei se ole yhtään lorcamainen. Ei niin, mutta se tuo mieleen jollakin kummalla tavalla globaaleja kaikuja maailmalta. Ja nuo nimet.

      Poista
    3. En minä osaa sanoa ketä minä tuossa "runossa" plagioin? Varmaan Lorcaakin, vaikka Lorca kirjoitti lyhyitä säkeitä. Mutta muistan, että tykkäsin Heidistä silloin. Hän asui Janakkalassa, oli kommodorin tytär, leikkasin heidän omakotitalonsa pihanurmikon mekaanisella ruohonleikkurilla (joka nappasi toisesta sandaalistani peukalonkokoisen kimpaleen). Hänelle minä tämän runon kirjoitin koska minulla oli takaa-ajatuksia. Ja pääsinkin pukille, mutta vain kerran.

      Kun kirjoitin tuon runon, yksi ystäväni oli Erkki Pajala, näyttelijä. Asuimme molemmat Jyväskylän maalaiskunnan Jyskässä. Hän kertoi minulle lapsuudestaan... niistä nuo lepakot. Hänen nuoruutensa oli ollut hyvin synkkä, siitä hän minulle kertoi. Mun silmissäni oli koko ajan vanha musta paja... jossa taotaan rautaa. Mutta en osannut sanoa sitä sillä lailla.

      Poista
    4. Siis tuo "runo" ei kerro minusta. Vaan Erkistä.

      Sano.

      Poista
    5. Plagiointia ei mielestäni ole, enkä sitä tarkoittanut. Tarkoitin sävyä, rytmiikkaa ja tunnelmaa. Ne ovat kaihoisia kuin mennyt aika. Ihanahan tuo runo on.

      Poista
    6. Mika Waltari keksi rahapulatuskissaan keinon saman runoluokan käyttämiseen. Kun ennakot eivät aivan olleet riittäneet hän meni Jäntin luokse ja uhkaili eli kyseli mahdollisuutta esikoisrunokokoelman julkaisemiseen. Se istui tietysti tiukasti kustantajan kassakaapin pohjalla. Jäntti toimi aina samoin. Hän ähkäisi, läväytti pöytään shekkivihkonsa ja kiersi auki mustekynän kysyen: "Paljonko?"

      Poista
    7. Erkki Pajala on yksi ehdottoman suurista lempinäyttelijöistäni. Jo lapsena häntä ihailin. Suomen Marlon Brando ja mitä tahansa.

      Poista
    8. Waltari oli porvari, mutta elätti monia radikaalikommunisteja. Pekka Kejoselle antoi rahaa postiluukusta, kun ehkä sisään päästämistään ja Marjattaa pelkäsi.

      Mika Waltari oli maamme merkittävin kirjailija. Sotalaivassa kuulemma kävi Hannu Salamaa moikkaamassa. Sotalaiva on yks talo Hyvinkäällä. Taisivat kuppia siellä ottaa, luulen ma.

      Waltari oli humanisti.

      Poista
    9. Kerrotaan, että Waltarin verotus oli jonain vuonna yli sata prosenttia. Nykypäivän itkuiikka porvarit ovat hysteerisiä näistä nykyisistä sangen lempeistä veroistamme.

      Poista
    10. Hyvinkään Sähkökadulla kun liikun, aina katson Kalle Päätalon taloa ja etenkin sen piharakennusta. Siellä Miika kirjoitti useita alkupään tuotantoonsa kuuluvia kirjoja.

      Poista
    11. Waltarista olen samaa mieltä kuin Riku. Luin kerran kauan sitten jotain hänen kirjaansa ja kesken lukemisen ihmettelin, että oliko hän todellakin näin hyvä kirjailija!?

      Minäkin pärjäsin raittiuskilpakirjoituksissa, vaikka meidän perheessä ei juurikaan ryypiskelty. Myöhemmin olen ajatellut, että siinä olivat jo idullaan myöhemmät mainosmiehen taitoni - tajusin millaista tarinaa haluttiin ja kirjoitin sellaisen sydänverellä, kylmän viileästi.

      Poista
    12. Hyvinkään Sähkökadulla...? Päätalon talohan on Tampereen Kirvestiellä?

      Poista
    13. Juu, olet oikeassa, mutta senat meni sakaisin. Uusitalon Kallea meinasin, hänen haudallaankin olen käynyt.

      Poista
  22. Hesarissa oli hyvä ja raikas haastattelu puolihyvinkääläiseltä (Ahdenkallion kartano/ Rantasipi) Jörn Donnerilta. Sädehoidoista oli kotiutunut, mutta kertoi olevansa paremmassa kunnossa kuin sataa vuotta kohta juhliva Suomi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jörkan sukulainen, Ossian, perusti Hyvinkäälle villatehtaan ja siitä se kaikki lähti käyntiin. Pääradan rakentaminenkin vauhditti. Kuuluisa pohjanmaan mulkku, viljat nälkää näkevien suista viinaksi keittänyt, Häjy-Anttikin sitä vankina koritsoonista käsin rakensi.

      Poista
    2. Isotalon Antti ja Rannanjärvi, ne pussasivat toisiaan poskeen...hei tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni, kun ei se anna koskee...

      Poista
    3. Vaikka olenkin aina tykännyt Donnerista, etenkin nuorena hänen rajat ylittävää epäsovinnaisuuttaan, niin kyllähän hän nyt vanhana toistelee aika paljon omia ajatuspinttymiään.

      Kuten nyt tuossa haastattelussa sitäkin, että muuallakin maailmassa (Jörkan ohella) kuulemma ihmetellään, miten me suomalaiset juhlimme itsenäisyytemme suurimpana asiana hävittyä sotaa.

      Luulisi noin vanhan miehen ymmärtävän, että vaikka sota hävittiin, niin itsenäisyys voitettiin. Siksi sitä muistellaan.

      Poista
  23. Juolahti mieleen että aikaamme merkillisen hyvin sopivaa irvailua löytyy tietysti myös Juicelta, mestari laitteli aikanaan koko älppärin soolona ja Dokumentti onkin painavaa tavaraa vaikka sen osat ovat kevyitä.

    Joka tapauksessa mielenosoitus on nimeltään Rauhaa.

    VastaaPoista
  24. Mikis, rahastajista puheen ollen illan elokuvassa on lisää häijyjä ämmiä. "Kvartetti" teemalla klo 21.00 hh

    VastaaPoista
  25. Minä olen usein Hectoria pilkannut ja Vain elämään osallistumisensa oli iso vitsi. Nyt alkoi kuitenkin Jäävalssi soimaan päässä ja pakko oli se kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa Vain elämää on minulle tämä.

      Poista
    2. Linkit eivät keskustele30 joulukuuta, 2016 19:16

      Iineksen blokissa/museoissa/kirjastoissa/teattereissa: "emme vastaa naulakkoon jätetyistä vaatteista." "Emmekä narikkaan jätetyistä aivoista".

      Poista
    3. Hector nyt vaan on upea ja ihana. Ja tämä Jäävalssi on kauneinta Hectoria. 

      Tuo Kvartetti on minunkin listallani, jos telkun ääressä tuolloin olen. Sehän meni kauan teatterissakin innokkaille katsojille Neil Hardwikin ohjauksena.

      Poista
    4. Anonyymi, älä nyt viitsi mullitella. Linkit eivät keskustele keskenään, koska harva avaa juttulinkin. Musiikkilinkki on lahja muille, välipala silloin tällöin. Ei tietenkään liian usein, eli älä vastaa linkkaamalla tänne linkkilistaasi.

      Poista
    5. Jos laittaa linkin , kai sä poistat sen , koska linkit eivät keskustele.
      Mutta RR:N linkit ovat parempia.

      Poista
    6. "Äiti, äiti, Iines sai isomman pullan!"

      (Sisko lapsena pullaa popsien.)

      Poista
    7. Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan (sensuroitu). Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-

      Poista
    8. Robert M. Pirsing, kuka liekään, oikaisee turhan yleistävästi. Jos yksi ihminen kärsii harhasta, hänellä on aistielämyksiä, jotka hän kokee oikeasti jollakin tasolla. Tai luuloja, jotka ovat veristä totuutta. Maija tietää, että häntä vainotaan. Hän on puolisokea, yhdeksänkymmentä ylittänyt.

      Uskonto on ihmiselle enemmän lohtu tai voimavara kuin harha. Hän tavallisesti erottaa sen todellisuudesta. Uskonharhaisiakin on aivan kuin muslimeissa raiskaajia - kaikki eivät kuitenkaan ole.

      Poista
    9. Irwin voitaneen laskea musiikkimakuni pikkuperversioksi. Ihan pikkuskidistä asti olen laulujaan kuullut ja se oli silloin joskus kova juttu, kun kerrottiin hänen poikenneen Hanskin Esson baarissa.

      Poista
    10. Pirsing, sanon googlettamatta, kirjoitti kulttiteoksen Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Se on muuten harvinaisen huono ja sekava kirja, jossa ei ole hyvää kuin nimi.

      Poista
    11. Vai hänkö sen kirjoitti. Teoksen nimi on tuttu, mutta en ole innostunut tämäntapaisella nimellä varustetuista teoksista. Teennäinen kombo. Ei se minua ravistele.

      Poista
  26. Nyt päättyy vuosi tää,
    ei siitä paljoa jäljelle jää.
    Pitänee nostaa pää, vaik kohta kylmenee sää.
    Sata vuotta täyttää Hyvinkää. Och Finlands republik.

    VastaaPoista
  27. Hyvin ikävä ihminen, kaikkein hyvin.31 joulukuuta, 2016 14:39

    Tosi ikävä ihminen se Robert M. niille joita ei jaksa kiinnostaa mikään mopon rassaaminen saati krenaava prätkä. Olis kirjottanu vaikka Viinakaupan aukioloajat ja Perämoottorin kunnossapito niin kyllä olis aivan juuttaan paljon enemmän lukijoita.

    Muitenkin on sellainen väittämä että vainoamisharhaisillakin on oikeita vihollisia. Se on tosiaan zen.

    VastaaPoista
  28. Minulla on Robertin kirja "Zen ja moottoripyörän kunnossapito". Se kuuluu osastoon koskaan lukemattomat ja sellaiseksi se kai jääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositustesi mukaisesti yritän vstaisuudesa thedä krjiotusvihreitä prahaan kyykkyni mukan.
      Pouliamatiliassena ritapukkarina kiotan ania nhädhä malkamäkkiä tstenn slimissä ;-)

      Poista
    2. Terveisiä vain teidän perheen oikealle kumisaappaalle.

      Poista
    3. Joo. Kaveri kertoi heränneensä todella hulppeassa krapulassa pieneltä saarelta järveltä ja mietti jaksaisiko sitä uida pois mutta sitten huomasi soutelevan hahmon ja huhuili hänelle että kyyti kelpaisi. No, pääsi soutelijan kyytiin. Huomasi 90 litran pänikän kiljua olevan ainoan olennaisen matkatavaran. Yritti siinä sitten esitellä itseään, jopa tutustumiseen asti ja kertoi mitä tekee työkseen. Kysyi sitten mitä mahtanee tehdä kyytimies ja sai vastauksen: "Teen? Een minä mitään tee.. minä asun yksin."

      Zen-mestari. Ei moottoria.

      Poista
    4. Ahaa, täällä olikin Pirsing jo tunnistettu. Vaistosi on oikeassa, Riku, sen zen-kirjan lukeminen on kuin mykkä huutaisi yksin suolla.

      Poista
    5. It's written in zenglish.

      Poista
  29. Viime vuoden paras kolumni tärkeästä vihapuheaiheesta julkaistaan huomenna Ilta-Sanomien nettiversiossa. Tänään se on paperilehdessä, jonka ostin lounasseurakseni.

    Artikkeli on koko aukeaman käsittävä kolumni, ja sen otsikkona on Millaista on se vihapuhe, jota ei huomata. Kirjoittaja on päätoimittaja Ulla Appelsin.

    Harvoin saa eteensä tällaista kiihkotonta tekstiä. Parasta artikkelissa on pitkä historian viiva, joka siinä toimittajan työstä vedetään ja se puolueettomuus, jolla asiat esitetään. Vuoden kolumni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailijakerhon vihailija31 joulukuuta, 2016 16:23

      Saaks vaihtaa vuotta ku on lukenu?

      Ettei olisi niin että vihan kirjoituksistaan - ei siis puheistaan - suitsivat henkilöt käyttäisivät tätä otaksuttua pääkylmänä ja viheliäisin vihjailuin ja keljuin sanarakentein ladattua käännyttävää ja hienovaraisesti hivellen manipuloivaa uuskielioppiaan juuri siihen mihin vihaansa suoraan ja reilusti mölähtelevä osa porukkaakin?

      Viha on paskaa. Vihapuheen kieltäminen on sen kieltämistä että paskaa on. Siitä ei pääse ellei tiedä missä se on. Siksi sitä ei voi olla olematta. Vihatkaa ja puhukaa.

      Sellaista vihapuhetta ei siis ole olemassa jonka tarkoitus on kohdistaa joukon alentavaa tai väheksyvää asennetta johonkuhun, syyttäen vihapuheesta ja varsinkin dementoiden lausujan vihan perusteella lausuttu. Näinköhän?

      Poista
    2. Iines kirjoittaa vihapuheesta , mutta ei anna kommentoida.

      Iineksen sensuuri on valikoivaa.

      Poista
    3. Anonyymi, vain sinun lihapuhekommenttisi on poistettu. Huomaatko, että vihapuhekommenttisi säästyi?

      Mieti vielä, miksi.

      Poista
    4. Jos haluaa erottua muista anonyymeista, kannattaa valita itselleen jokin nimimerkki. En minä teitä vahdi, että kuka anonyymi mitäkin kirjoittaa.

      Poista
    5. Ääh, onks pakko olla joku nimimerkki ku ne on niin tylsiä?
      Mulla tarttis olla kai patentti et mun Iloinen Kiukku Puhe sais sijaa somessa. Tai ainakin täällä. Tai jossei kaikki mahdu niin ainakin nimimerkissä. Tai jossei edes siinä niin sitten voi olla että kiukuttelen enkä suostu puhumaan asiaa vaan käyn riipimään Iinekselän roskakorista syötävää.. onks mitään hyvää muuten?

      Asiaan: Otsikoida ja varustaa sisältömerkityksettömillä nimilapuilla on jotensakin heiveröinen keino saada ilmoille aiheellista asiaa tai tässä siis kommenttia asiaan.

      Anonyymiä asiaa: Jättää kaikki anonymiteetin varaan on vielä heiveröisempi keino.

      Tässä voinee käyttää esimerkkiä?

      1. Ano - Pöhkö Iines.
      2. Ano - Ite oot Pöhkö.
      3. Ano - Kuka, minäkö?
      4. Ano - Kaikki Anot on pöhköjä.
      5. Ano - Minä oon 3. Ano ja Iineksen kaveri.
      6. Ano - Kuka muka, etkä oo ku minä oon!
      7. Ano - Kaikki Anot on anonyymejä.
      8. Ano - Miten niin muka? Minä olen sivistynyt.

      ja niin edelleen eikä aiheesta mitään.

      Poista
    6. Iines31 joulukuuta, 2016 18:32

      "Jos haluaa erottua muista anonyymeista, kannattaa valita itselleen jokin nimimerkki. En minä teitä vahdi, että kuka anonyymi mitäkin kirjoittaa. "


      Kyllä vahdit.
      Poistat kaiken sellaisen joka on erilaista.

      Mikäli presidentti Urho Kekkonen bloggaisi,
      sinä tietenkin vaatisit häntä kirjoittamaan omalla nimellään.
      Kekkonen kirjoitti tunnetusti useilla nimimerkeillä,
      kuten Esaijas Kohennuskeppi, Esaijas
      Ranstakka, Känä, Lakimies, Lautamies, Liimatainen,
      Mies suomalainen, Olli Tampio, Pekka
      Peitsi, Urho Sorsimo ja Veljenpoika

      Poista
    7. "Kaari Utrio: Mitä arvoa on mielipiteellä, jonka takana ihminen ei uskalla seistä omalla nimellään? "

      Kyllähän tätä ajatusmallia pitäisi soveltaa vaalisalaisuuteenkin.

      Surkea on sellainen ihminen, joka ei uskalla avoimesti kertoa puoluekantaansa ja onneton, joka ei kehtaa työpaikkahaastattelussa myöntää äänestävänsä vasemmistoliittoa tai vihreitä!

      Poista
    8. Anonyymien jättämät ilkeät kommentit ovat hankala asia. Bloggaajan pitäisi kestää kritiikki eikä hänen pitäisi välittää ilkeilystä. Jotkut ohittavat negatiiviset kommentit olankohautuksella. Toisaalta kritiikkiin pitäisi vastata, koska onhan negatiivinen mielipidekin kuitenkin jonkun mielipide ja lukijoilla on oikeus olla eri mieltä. Jos ilkeän kommentin poistaa, ei sekään ole okei, koska se kertoo bloggaajan olevan herkkänahkainen ja haluavan olla aina oikeassa. Mitä ikinä bloggaaja tekeekään, hän on aina jonkun mielestä väärässä.

      Suosittelen vastaamaan negatiivisiin kommentteihin asiallisesti, ihan samalla tavalla kuin vastaisit työpaikalla negatiiviseen asiakaspalautteeseen. Bloggaajatkin ovat tavallaan asiakaspalvelijoita ja lukijat heidän asiakkaitaan.

      Poista
    9. Olen hyväksynyt anonyymin kommentoinnin omassa blogissani, koska haluan antaa kaikille lukijoilleni mahdollisuuden osallistua keskusteluun.
      Minulle on tärkeää, että kommenttiboksissa tulee esille uudenlaisia näkökulmia ja kommentoijat voivat kertoa omia kokemuksiaan postauksen aiheeseen liittyen.

      Kommentoiminen on lukijoille helppoa, kun heidän ei tarvitse kirjautua sisään eikä antaa omaa nimeään tai sähköpostiosoitettaan.

      Blogiin tulleista kommenteista noin 60 % on anonyymeilta käyttäjiltä ja loput 40 % ovat kirjautuneilta käyttäjiltä. Kommenttien määrä olisi siis varsin vähäinen, jos kieltäisin anonyymin kommentoinnin.

      Poista
    10. Anonyymi, hyviä huomioita, allekirjoitan oikeastaan kaiken.

      Arvostan anonyymeja ja olen aina puhunut anonyymin kirjoittamisen puolesta. Anonyymit kommentit ovat ääniä pimeästä, ja niillä on merkitystä. En pidä omalla nimellä kirjoitettua kommenttia arvokkaampana. Anonyymi sanoo vapaammin.

      Luulen, että olen vuosien varrella pärjännyt hyvin anonyymien kanssa. Selkeät häirinnät ja ilkeydet erottaa, ja näitä on syytä siivota pois, ja joskus poistopyyntö tulee muilta kommentoijilta.

      Poista
    11. Välillä täällä on paljonkin anonyymeja, välillä vain muutama, joskus vain yksi. Se mitä toivon selkeyden vuoksi, on se, että anonyymit ottaisivat jonkun vaikka tilapäisenkin nimimerkin, jotta heitä voisi puhutella jatkokeskustelussa. Kommentit voivat mennä myös toisen anonyymin piikkiin, ja joku kokee sen ehkä ikäväksi.

      Poista
  30. Homeward Bound
    David Tutwiler, OPA
    24 x 36 inches
    Oil on linen canvas,
    2003

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. David Tutwiler. (Googlella löytyy.)

      Poista
    2. Liekkö Iines kysynyt lupaa julkaista kuvaa?

      Poista
    3. Kiitos. Törmäsin kyllä tähän tietoon hakiessani taiteilijaa.

      Tapaus on kummallinen. Hänestä ei ole sanaakaan suomeksi eikä oikein englanniksikaan esimerkiksi Wikipedia-tietoja. Ihan kuin taustalla olisi jokin sarjatyötä tehtaileva yritys.

      Oli niin tai näin, kuva on kiehtova.

      Poista
    4. Sulla on kamera. Luulin sinun osaavan käyttää sitä.
      Mutta niihän ne runotkin on kiehtovia, niitä sä kopsaat .

      Poista
    5. Kuvablogi on erikseen, tähän olen aina sijoittanut mieleisiäni maalauksia, julisteita ja muita kuvia. Haluan tehdä näin kunniaa kuvataiteille, joka on minulle tärkeä osa elämää. En ymmärrä ollenkaan ajatusta siitä, ettei jutun kuvana voisi käyttää klassikkoteoksia, jotka ovat ihmiskunnan yhteistä pääomaa. Ei se ole keneltäkään pois.

      Kahdessa viimeisessä blogijutussa on kyllä omia runonpätkiäni, jos luet kommentit. Sitä paitsi - jutut ovat minun kirjoittamiani, samoin suuri määrä kommentteja. Kyllä se riittää minun osuudekseni.

      Poista
    6. "Internetissä kaikki kuvat ovat vapaasti käytettävissä."


      Väärin. Kuvat ovat kyllä vapaasti kaikkien katseltavissa, mutta et voi kopioida internetistä löytämiäsi kuvia omiin tarkoituksiisi ilman lupaa.

      Poista
    7. Olen joskus miettinyt, kuka minuun ottaa yhteyttä, jos lainaan Mona Lisaa juttuuni enkä mainitse lähdettä.

      Montakohan noita Mona Lisa -kopioita netissä on? Miljoona, ehkä?

      Poista
  31. Pilapuhemiehen ideaa kannatan: hyljätkäämme vihapuhe ja siirtykäämme kiukkupuheeseen!

    Se on sitä paitsi paljon osuvampi nimitys kysyiselle toiminnalle, jolla nykyisin ei edes tarkoiteta puhetta vaan nettikirjoittelua.

    Onnellista uutta vuotta kaikille säädyille tässä säädyttömässä yhteiskunnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pötylaatikkopuhetyöläinen31 joulukuuta, 2016 20:55

      Olin vähällä kiukkukirjoittaa mitä tarkoitin.

      Poista
    2. Kohta on vuosi 2017 siis - olkoon se parempi, pliis.

      Poista
    3. En enää jaksa uskoa, että uudesta vuodesta tulee yhtään parempaa kuin kohta päättyvästäkään.

      Poista
    4. Olkoon todella parempi.

      Vuosi 2016 on muuttanut minua tietoisemmaksi maailmanmenosta, enkä tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Toisaalta herkistyn vuosi vuodelta lisää. Moni asia saa minut nykyään itkemään. Jokin laulukin.

      Vaan se ilahduttaa, että Suomella on nyt tärkeä merkkivuosi, Suomi 100. Ajattelin perustaa uuden kuvablogin, jossa on sata kuvaa Suomesta. Katsotaan.

      Poista
  32. 1.1.2017

    Hyvää uutta vuotta kaikille. Kunpa ihmisen jokin toive toteutuisi tänä vuonna. Jos, se olisi kai sattumaa.

    Kun rukoilukaan ei tee maailmaa paremmaksi eikä tuo sinulle onnea. Kun rukoilet, että kamerasi eteen osuisi jokin metsän villieläin, vastaasi löntystelee lihava maatiaiskissa. Että se niistä rukousvastauksista.

    Parhaiten ihminen saa hyvää itselleen, kun menee iloisesti ja rohkeasti läpi ryteikön. Ottaa osansa maailman anneista. Jos tahtoo pienen auton, ottaakin isoimman, mikä irtoaa. Kenties Jumala onkin luonut maailman, jotta me nauttisimme emmekä räytyisi kitisten ja märisten maailmantuskasta? Tai kenties alkuräjähdys on johtunut siitä, että edellinen maailma poksahti valitukseen ja tyytymättömyyteen, ilon puutteeseen?

    VastaaPoista
  33. Miksi sä tahdot lisää rihkamaa ja uusia autoja.
    Ihmisilla on kaapit täynnä tavaraa ja lisää pitää saada.
    Tavarat ei tuo onnea.

    VastaaPoista
  34. En enää jaksa uskoa, että uudesta vuodesta tulee yhtään parempaa kuin kohta päättyvästäkään.


    Voi olla vielä aikaista puhua uudenvuoden rauhallisuudesta.Niin Kölnin poliisikin kommentoi viime uudenvuoden päivänä.On hyvin mahdollista että näitä ahdisteluja tulee jälkeenpäin julki.
    Vastaa


    Ehkä lisätään listaan vielä Ruotsin raketti-sota, jota on jo siinä laajuudessa ja vakavuudessa ettei voi puhua pelkästään keppostelusta - vaan kantaväestöön kohdistuvaa terrorismia.

    VastaaPoista
  35. Anonyymi klo 10.48, eihän iso hieno auto ole rihkamaa.

    Lähinnä mietin sitä asennetta, että ihminen elää säästöliekillä eikä anna palaa, symbolisessakin merkityksessä. Maailmassa on paljon kaunista myös materiaalisessa mielessä. Miksi siitä ei saisi nauttia? Miksi kauniista materiasta nauttimisesta on demonisoitu synti?

    Minä olen ainakin esteetikko ja osin materialistikin. Tykkään ruosteen ja rähjän estetiikan nauttimisen lisäksi jostain kalliista ja kauniista, en nyt kullasta ja kiillosta, mutta vaikkapa jugend-taloista ja -huonekaluista ja vanhoista maalauksista ja isoista upeista autoista, en virtaviivaisista rallityperyyksistä, vaan vähän vanhahtavista luksusjutuista. Enkä sille mitään voi.

    Kun ostin ensimmäisen ison farmarini, olin onnellinen ja tunsin, että hiljakkoin kuollut äitivainajakin käänsi haudassa kylkeään, tyytyväisenä Iineksen pärjäämiseen maallisella saralla.

    VastaaPoista
  36. Anonyymi klo 10.52, jotenkin terrorismiin alkaa tottua, ja Ruotsin rähinöihin ja voimattomaan poliisiin ja koululaitokseen, johon ei enää saada opettajia.

    Nyt oli vain 39 kuolonuhria kaukana Turkissa. Ei paljon enää hetkauta.

    VastaaPoista
  37. Minusta on surullista kehittää itselleen riippuvuus tavaroihin.
    Tuskin edes huomaamme , miten paljon meillä on tavaraa, ennekuin ne kaikki on siirettävä uuteen asuntoon.

    Nykyihminen omistaa autoja, (useita elänsä aikana).
    Talon , niitäkin useita , kun pitää vaihtaa perheen kasvaessa.

    Metsästäjä-keräilijä homo-sapiens on siirtänyt geninsä meihin.

    VastaaPoista
  38. Riippuvuus tavaroihin on erikoinen tulkinta ja aikamoinen harhalaukaus, Anonyymi, kun puhun kauneuden ja estetiikan tajusta ja myös kauniista materiasta nauttimisesta. Kukapa ei rakastaisi vanhoja jugend-taloja ja huonekaluja? 

    Et suinkaan ole niin pölvästi, että tulkitset tämän materialistisuudeksi ja materian asettamiseksi ylimmälle sijalle arvoasteikossa? Ei minulla ole materiaa, josta en pidä ja jolla ei olisi funktiota. Yhtä hyvin laajan kirjaston omistaminen on materialismia. Miten se eroaa vaikka postimerkkien tai piippujen tai exlibristen keräilystä, tai Arabian astioitten tai vaikka autojen?

    VastaaPoista
  39. Panen tähän vielä linkin Ulla Appelsinin mielestäni hyvään artikkeliin vihapuheesta, jota ei yleensä tunnisteta. Kannattaa lukea!

    Anonyymi, olet työllistänyt minua viime aikoina harvinaisen paljon viesteillä, joiden sävy on jokseenkin ikävä ja päällekäyvä. Et ole tervetullut tänne, mikäli et osaa viestiä asiallisesti ja muita kirjoittajia ja bloginpitäjää normaalin ystävällisesti kohdellen. Se ei tarkoita samanmielisyyttä, mutta älä tule tänne komentelemaan muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Länsisuomalaiset on vähän semmosia pilkunviilaajia. Mie jo odotan koska joku länsisuomalainen tulee kertomaan miten kirjoitetaan oikein.

      Poista
    2. Hah, juuri äsken kylvyssä ollessani mietin samaa "besserwissereiden" kavalkaadia jolla Ulla A. aloitti pitkän kirjoituksensa. Hän olisi voinut lisätä joukkoon jopa 1800-luvun "snellmannit ja svekomaanit", näitä on meillä totisesti riittänyt aikojen alusta! Useinmiten nuorta porukkaa joka sitten juuttuu ja jankuttaa sitä yhtä ainutlaatuiseksi luulemaansa. Kuten aina erinomainen artikkeli Appelsinilta!

      Ok, hyvää vuoden jatkoa Iinekselle ja koko poppoolle! hh

      Poista
    3. Mutta noin ylipäätään standardeissa on paikoin suuri ero. Se mikä on itäsuomalaiselle leppoisaa juttelua on länsisuomalaiselle sosiaalipornoa.

      Sehän kertoo kaikki asiansa! Herraisä.

      Voin kuvitella kuinka länsisuomalaista etoo kun itäsuomalainen juttelee omista asioistaan tuosta vain kuin säitä puhelisi. Kyselee vielä neuvoa, juutas.
      Pohjalaisissa on hienoa se tietty muodollisuus, itäsuomalaiselle. Virkistävääkin.

      Poista
    4. Mietin joskus, millaista Appelsinilla mahtaa olla työssään erilaisine ajatuksineen, jotka ovat selkeästi tässä ilmapiirissä "vääriä". Hän on kuitenkin päätoimittaja, jota ei helposti hiljennetä. Rivitoimittajan asemassa nykyisenkaltainen kirjoittelu ei olisi Sanoman mediassa mahdollista.

      Poista
    5. Länsisuomalaiset eivät ole yhtenäinen heimokunta tavoiltaan, Veljmies.

      Raumanseutulaiset ovat lupsakoita hyppyherännäispohjineen, ja vähän kieroja, kuten savolaisetkin, pohjalaiset taas aivan eri maata, ankarine lestadiolaisuuspohjineen. Lounais-Suomessa ei pilkulla ole niin väliä, kuten ei paljon vokaaleillakaan, joita jätetään sanomatta vähän joka sanasta. Sno snä mnu snuuks, snuuks mnäkin snu sno.

      Poista
    6. Itä- ja länsisuomalaiset eroavat toisistaan geneettisesti enemmän kuin englantilaiset ja saksalaiset.

      Ero tulee erittäin selkeästi näkyviin myös kulttuurissa ja murteissa, vaikka ei otettaisi lainkaan huomioon ruotsinkielistä väestöä.Tuota sun raumanseutulaisia.

      Lännessä on ollut leimaa-antavana kiinteä kyläasutus vainioviljelmineen, idässä liikkuvampi elämäntyyli eräretkineen ja kaskenpolttoineen.

      Yksi ero on sekin, että länsisuomalaiset käyttivät 1800-luvun lopulle asti lisänimenään yleensä patronyymia (harvemmin matronyymia) tai talonnimeen perustuvaa nimeä, mutta itäsuomalaiset ovat käyttäneet sukunimiä keskiajalta lähtien.


      Tosin ei näiden alueiden raja ole kaikissa kansankulttuuri- ja murrepiirteissä sama, mutta kun rajat piirretään kartalle, syntyy vyöhyke, jolla on paljon sekä läntisiä että itäisiä piirteitä ja tämä vyöhyke erottaa toisistaan selkeästi länsisuomalaisen ja selkeästi itäsuomalaisen kansankulttuuri- ja murrealueet.

      Myös leipäkulttuuri jaetaan kahteen pääalueeseen: Länsi- ja Itä-Suomeen. Leipä leivottiin erityisesti rukiista, mutta ennen länsi oli kovan leivän ja itä pehmeän leivän, kukkojen ja piirakoiden aluetta.

      Länsisuomalaiset leipoivat ennen leipää ulkouunissa tai erillisessä pakarissa happamia ruisleipiä kaksi kertaa vuodessa. Leivät kuivattiin vartaissa.


      Itä-Suomessa taas pehmeää limppumaista ruisleipää tehtiin viikoittain liesiuunissa. Muista leipäviljoista kuten ohrasta, mutta myös tattarista ja kaurasta, tehtiin rieskoja.

      Erilaisten leipien ohella alueellisilla ruokakulttuureilla on muitakin viljasta valmistettuja erikoisuuksia. Esimerkiksi talkkunaa syödään ympäri Suomea, mutta sekaviljatalkkuna on tyypillistä Länsi-Suomessa ja ohratalkkuna Itä- ja Pohjois-Suomessa.

      Toinen suomalainen erikoisuus on nykyisin kaikkialla Suomessa tunnettu pääsiäisruoka mämmi, joka alun perin oli keskiajan lounaissuomalainen paastoruoka.

      Itäiseen uuninkäyttöön liittyi monipuolinen piirakkakulttuuri. Savossa ja Karjalassa leivottiin erilaisia piirakoita, joiden täytteenä oli ryyneistä keitetty puuro tai kasvissose. Lisäksi Savossa ja Pohjois-Karjalassa tehtiin erilaisia kukkoja.

      Poista
    7. Veljmies. tietenkin eroavat toisistaan ja ansiokkaasti olet käynyt kopioimassa Wikipedian tietouden tänne suorina ja pitkinä lainoina.

      Vaan mitä haluat tällä kopioinnillasi sanoa, miksi tuot tämän tänne? En haluaisi jaella porttikieltoja kenellekään, mutta kommenttisi alkavat olla jo pelkkää blogini häirintää. Pitääkö minun heittää sinut ulos, vai etko ymmärrä mennä itse?

      Poista
    8. "Olen joskus miettinyt, kuka minuun ottaa yhteyttä, jos lainaan Mona Lisaa juttuuni enkä mainitse lähdettä.

      Montakohan noita Mona Lisa -kopioita netissä on? Miljoona, ehkä?"

      Sä tietenkin saat kopioida.
      Sä oot niitä parempia länsi-suomalaisia.

      Poista
    9. "Panen tähän vielä linkin Ulla Appelsinin mielestäni hyvään artikkeliin vihapuheesta, jota ei yleensä tunnisteta. Kannattaa lukea!"

      Sä saat laittaa linkkejä, vaikka linkit eivät keskustele.
      Olisit omin sanoi kertonut , mitä ulla Appelsiini halusi kertoa.

      Poista
    10. Ainakin nuo Veljmiehen tiedot olivat oikeita, eivät valeuutisia, vaikka olisivatkin olleet jostakin suoraan kopsattuja.

      Tuo geneettinen ero itä- ja länsisuomalaisten välillä on mielenkiintoinen, toki jo kauan tunnettu, ja se liittyy tietenkin Suomen alueen asuttamishistoriaan.

      Se liittyy myös suomen ja saamen kielen suhteisiin. Huomasin muuten ilokseni, että wikissä annetaan nykyään jo aika oikea kuva tästäkin asiasta.

      Se vanha kuvahan oli sellainen, että saamelaiset asuivat ennen muinoin koko Suomessa, josta me suomalaiset sitten ajoimme heidät yhä pohjoisemmaksi. Todisteena tästä esitettiin lukuisia etelän saamelaispohjaisia paikannimiä.

      Todiste on sinänsä paikkansa pitävä, mutta ei todista esitettyä väitettä. Se todistaa vain sen, että etelässäkin puhuttiin saamea.

      Poista
    11. Tiedot ovat oikeita ja mielenkiintoisiakin, ei sillä.

      Veljmies-anonyymi, se että alan hermostua sinuun, ei ole vain minun vikani, sillä minä vain koetan pitää tätä kommenttiosastoa luettavana ja jollain tapaa aisoissa ja aiheessa.

      Olen viime aikoina kokenut aikamoista päällekäyntiä ja suoranaista vittuilua jonkun anonyymin tai anonyymiparin taholta, etten erota enää, kuka on kiltti anonyymi ja kuka vain koettaa nälviä minua - ensin hän nälvi Rikua. En ole vuosikausiin joutunut poistamaan niin paljon ilkeileviä ja asiattomia viestejä tai antamaan varoituksia kuin nyt viime aikoina. En koe ansainneeni niitä, koska anonyymeille on aina ollut täällä sijaa ja hyvä kohtelu.

      Se että yleensä annan tilaa kaikille lähes rajoitta ja sensuuritta, mahdollistaa tietenkin myös kiusanteon, josta kärsin itse ja joka tilanne minun on yksin hoidettava.

      Poista
  40. Olen nyt Tervon Matriarkassa ohittanut reippaasti puolenvälin.

    Muistanette, että kirjasta on tulossa Tapsan esittely Einesbaariin kohtapuoliin. Teoksesta varmaan riittää ajatuksia, jos vaan olette lukemassa/lukeneet kirjaa.

    Minua hieman häiritsee se, että Tervon persoona on niin väkevästi läsnä tässäkin käsikirjoituksessa. Näen hänet kaiken aikaa virnuilemassa sanojen takana. Selvästi myhäilee sutkautuksilleen ja oivalluksilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olen Matriarkastani selvinnyt. Tähtään alustukseni jonnekin loppiaisen tienoille. Kirja on ihan mielenkiintoinen, en kadu sen lukemista. Mutta kuinka paljon se nostatti kiukkuani... vai nostattiko lainkaan... no, kerron sitten.

      Poista
  41. Hieno on Kemppisen tänäinen kirjoitus Kiven Seitsemästä veljeksestä. Psykologinen tulkinta ei ole ollut aikoihin enää trendinä, ja K. tarkastelee teosta ja vähän muutakin tästä näkökulmasta.

    Jään miettimään vain tuota, että K:n mukaan "kukaan ei ole huomannut" Kiven yhteyttä Don Quijoteen ja sitä kautta mielen luomiin psykoosinkaltaisiin tiloihin.

    - Tämä on kyllä väärin. Ainakin Turun yliopistossa jo muinoin kirjallisuudentutkijat puhuivat Kivestä ja Don Quijotesta samassa lauseessa, samoin me opiskelijat mietimme seminaareissa Kiven saapasnahkatornikuvauksen ja mm. delirium tremensin yhteyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan tästä yhteydestä puhutun todellakin jo vuosikymmeniä sitten.

      Kemppinen esittää asian hieman epäselvästi, sillä todennäköisesti hän tarkoittaa julkaisuajankohdan ihmisiä. Hänhän sanoo näin: "Sääli ettei hän eikä kukaan muu huomannut Kiven yhteyttä Don Quijoteen."

      Mutta K:n psykoosiajatusta en osta vieläkään, vaikken siihen enää kommentissani palaakaan.

      Poista