6.12.2016

Seitsemän tuntia onnehen*


Lähtisikö illalla marssimaan? Vaan kenen joukoissa seisoisin, millaisen musiikin tahtiin tahtiin askeltaisin? 

Jos olisin elänyt viime sodan aikana, olisin voinut olla tulisieluinen lotta, tai sitten maanalainen ryssänvakooja. Joka tapauksessa joku kirkasotsainen. Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen epäilen, että olisin pukenut ylleni harmaan lottapuvun, sillä siinä on mukava vyötäröleikkaus ja viehkeä helmasysteemi. 





Vaan onko jossain vielä puhdas aate, joka elää itsestään voimaa luovuttaen ja uutta synnyttäen, voimakkaana  kuin olympiatuli, sammumatta, tuuleen tukahtumatta? 

Kaikki  on tunkkaista. Ei jaloa aatetta siellä, ei täällä, missään ei ole selkeää osoitetta, ei hyvää oppisisältöä. On vain risteyksiä ilman tienviittaa. On osattava päättää itseohjautuvasti ja toivottava parasta. 

Kerran olin suvakki, oikein palava pensas -suvakki. Vaikka silloin ei tuota hauskaa sanaa vielä käytetty, kun ei tiedetty, että joitakuita tulee suvaita erikseen, sen verran huonompia kun ovat, että voimme osoittaa heille armahduksemme ja armomme. Olimme maailmanparantajia ja teimme paljon hyvää. Osoitimme monille riistäjille ja lahtareille paikan, ja sotaveteraanit saivat kuulla kunniansa.

Nyt horjun risteyksessä kuin mustapukuinen mies Simbergin maalauksessa, jossa piru riuhtoo häntä toisesta kädestä, toisesta enkeli. Kunpa tietäisi, kumpi on enkeli, kun se enkelikin päästelee suustaan vihaista puhetta. 

Luulin, että Jeesus armahtaa syntisenkin, mutta nämä valkeat perkeleet eivät armahda. Ne haluavat listiä kaikki pirun penikat. Minua semmoinenkin meno kammottaa. Ruokkihan Simbergin emäntäkin taulussa pirun penikoita, antoi maitoa, kun piruäidiltä omista rinnoista oli maito ehtynyt.

Imatran surmistakin ne ovat löytäneet syyllisen tahon, vaikka poliisi ei ole. Enkelit ovat pettäneet ja vissiin nationalistit - keitä lienevät, en tiedä - ovat olleet asialla:

"Enkelit eivät olleet paikalla Imatralla lauantaiyönä. - - Meidän, joiden perusarvoina ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo, heikomman auttaminen ja inhimillisen ihmisyyden kunnioittaminen, tulee auttaa enkeleitä.

Ja lopuksi vielä, voi  Rosinante-parkaa, joka tänäänkin varmaan saa tuta kovia Helsingissä. Lautasille satelee  iskuja, jokunen osuu silkkiturpaan, joka värähtää kivusta. Kunpa isku olisi tänä vuonna hitusen lempeämpi.




("Seitsemän tuntia onnehen" oli gramofoninsoittajan lempilaulu)
(Valokuvat kotialbumista)

215 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu taas kerran. Kuten aina. Mikä ihmisiä pelottaa siinä väärässä olemisen tunnustamisessa niin paljon?

    Henkilökohtaisesti en kunnioita ihmistä jonka ajatus ei ole harhaillut vaikkapa kommunismin tai vaikka kansantanssin parissa. Hakenut itseään, kokeillut ja munannut pahemman kerran. Ameriikoissa kovin jätkä on se ketä on tehnyt kerran konkurssin ja sen jälkeen nollasta kasvattanut menestyvän yrityksen. Tätä henkeä meilläkin kaivattaisiin enemmän.

    Aiheeseen palatakseni, mistä Iines tietää ettei ole väärässä nytkin? Älä huoli, tuskin olet mutta välillä pitää uskaltaa ajatella sitäkin vaihtoehtoa.

    Hyvää Itsenäisyys päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaankaan tiedä, missä seison, Anonyymi. Tunnen olevani tienristeyksessä, en millään tiellä edes. Katson siitä joka suuntaan ja mietin, olisiko parasta ollakin siinä, näköalapaikalla, ei sisällä. "Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki."

      Poista
    2. Minä tunnustan olleeni täysin väärässä noiden halla-aholaisten ja muiden "maahanmuuttokriittisten" suhteen.
      Olivat kovasti huolissaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista muslimien paineessa.
      Nyt puolustellaan kyynelkaasuiskuja Pride- kulkueeseen, Rautatientorin natsitappajaa, ja kaikkea muuta paskaa.

      Samuli

      Poista
    3. No kyllä niitä anarkistien poliisia vastaan rähinöimisiäkin puolusteltiin kovasti, Samuli, parina viime vuonna.

      Jopa hevosen hakkaamista puolusteltiin sillä, että miksi poliisi toi hevoset sinne, iskujen alle. Herramunjee.

      Siis kyllä ne kaikki osaavat itseään puolustaa ja toista haukkua.

      Toistan itseäni: Surullisinta tässä ajassa on se, että vihapuheen eliminoimiseen tarvitaan niin paljon vihapuhetta.

      Poista
    4. Ääriaate on ääriaate etumerkistä riippumatta.
      Hitler sanoi, että kommunistista saa kouluttamalla hyvän natsin.

      Miksi muuten tämän Rautatientorin tapon(ihminen kuoli) yhteydessä, joku kokee tarpeelliseksi tuoda esiin äärivasemmiston rötöksiä tai Kajaanin ryöstömurhan. Ei näillä asioilla ole mitään tekemistä keskenään.

      Samuli

      Poista
    5. Ääää, kannattaako vihapuhetta nutistaa vihapuheella?
      Eikö ole muita keinoja?
      Tää on minulle henkilökohtainen kysymys, johon toivon vastausta. (Olen kokenut, miltä vihapuhe tuntuu, kun tietää olevansa syytön. Koen ettei minun tarvitse sitä anteeksi pyytää, haluaisin vain puheyhteyden, jossa asia molemmin puolin selvitettäisiin, sillä joku väärinkäsitys siinä täytyy olla. Mutta puheyhteyttä ei voi saada, jos toinen osapuoli on katkaissut välit totaalisesti.) Riittääkö vaikeneminen ratkaisuksi?

      Poista
    6. Samuli, näin puhe nyt kulkee, ja se on somepuheen tyypillinen ilmiö, hyvin harmillinen minustakin, vaikka itsekin siihen osaan syyllistyä. Nykyään koetan välttää sitä, ja pyyhin usein tarkoituksella kirjoituksistani mutta-sivulauseen pois.

      Vaan tuonkaltaista vihapuhetta harrastetaan yhtä lailla kummassakin äärileirissä. Siitä on hyviä esimerkkejä mm. taannoisissa raiskauskeskusteluissa. On suuri virhe nähdä vihapuhetta ja vasta-argumentin käyttöön sortumista vain toisessa leirissä.

      Poista
    7. Siis, että jos vaatii avoimesti natsistisen ja omissa julkaisuissaan väkivaltaan kehottavan järjestön(SVL) kieltämistä, niin se on vihapuhetta, koska Kajaanin ryöstömurha, josta syyttäjä vaatii lainmukaista 10 vuoden tuomiota.En ole huomannut kenenkään vaativan tuomitsematta jättämistä.

      Sen sijaan tästä Rautatientorin tapauksesta olen nähnyt ilahtuneita kommentteja. Tekijä on suorastaann aivan sankariainesta, ei saa tuomita.

      Molemmat tapaukset ansaitsevat oikeuskäsittelyn, eivät mitään muuta.

      Poista
    8. Anonyymi, en tiedä, kenelle osoitat sanasi, sillä kukaan ei ole tässä puhunut SVL:stä mitään. Ja jos esittäisi jotain, pitäisin lyhennettä Suomen Voimisteluliittona.

      Rautatientorin kuolemaan johtanut pahoinpitely sattui samaan aikaan kuin Kajaanin ryöstömurha, ja siksi suhtautuminen niihin kai yhdistetään.

      Poista
    9. Toisen maailmansodan kohdalla kyseessä ei ole edes mikään teoreettinen pohdinta tyyliin "emme saa koskaan tietää", vaan meillä on etelänaapurissa ihan konkreettinen esimerkki siitä, miten olisi käynyt, jos sodat oltaisiin valittu jättää sotimatta. Seurauksena olisi ollut mm.:

      - Neuvostomiehitys.
      - Kaksi koko maan halki pyyhkäisevää hävityssotaa, kun ensin saksalaiset valtaavat Suomen, ja parin vuoden kuluttua neukut valtaavat sen takaisin. Sotivina osapuolina eivät edes olisi olleet vain saksalaiset ja venäläiset, vaan molemmilla puolilla olisi sotinut enemmän tai vähemmän pakolla värvättyjä suomalaisia toisiaan vastaan.
      - Suomen poliittisen, taloudellisen, kulttuurillisen ja älyllisen eliitin likvidointi.
      - Muita puhdistuksia, joiden yhteissaldona ehkä jopa miljoona tapettua tai Siperiaan karkoitettua suomalaista.
      - Vastaavankokoisen venäläisväestön tuominen tilalle ja sitä kautta paskamaisten etnisten jännitteiden luominen Suomeen sukupolviksi eteenpäin.
      - Surkeasta poliittisesta järjestelmästä johtuva kymmenien vuosien pituinen täydellinen pysähtyneisyyden aika, jonka jälkiä ei vielä nykyään neljännesvuosisadan vapauden jälkeenkään oltaisi saatu kokonaan korjattua.

      Poista
    10. Minä en tykkää yhtään vihapuheesta. Anteeksi Anonyymi ja Iines kun sotkeuduin omine pienine vihapuheineni teidän SUUREEN vihapuheeseen, jonka objektina on ilmeisesti suuri väkijoukko. Mutta en minä kyllä ymmärrä sitäkään. Miksi vihapuheseen pitää vastata vihapuheella. Eikö ole mitään sopimusmahdollisuutta? Tämä maailma on kurja paikka, jos kaikki vihaavat kaikkia. En jaksa enkä kestä sellaista ajatusta. Ihmisiähän me kaikki ollaan. Olenko käsittänyt väärin teidän puheenne. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä mistä te puhutte kun puhutte vihapuheesta. Onko se vihapuhetta jos kertoo rehellisesti mitä ajattelee? Ajatuksia on niin monenlaisia. Ja vihapuhe voi olla ihan totta. Ja on olemassa sananvapaus siinä kuin ajatuksenvapauskin . Jos minä ajattelen että tapan jonkun, rangaistaako minua pelkästä ajatuksesta joka on vain vilahtanut mielessä. Mutta jos minä sanon esim. veitsi kädessä, että nyt minä tapan sinut ja ryntään veitsi ojossa toista ihmistä kohden, rangaistaanko silloin minua jos en sitten tapakaan? Sitäkään en tiedä mitä vihapuhe on. Voiko se olla pelkkää uhkaamista. Onko tämä mitä nyt kirjoitin vihapuhetta?

      Huomaatteko miten alhaisella tasolla olen vihapuheista puhuttaessa. Sekin minua kiusaa, kun eläimiä saa tappaa.
      Ja mitä enemmän tappaa sodassa ihmisiä, sitä parempi ihminen on se tappaja.

      Tämä on sellaista höpötystä. Ei tarvitse vastata.

      Poista
    11. Esimerkkisi Viro vs. Suomi sattuu kohdalleen. Erityisesti se sattuu kohdalleen ajatellen tilannetta että talvisota oli jo käyty. Parisataa tuhatta neuvostosotilasta tappanut Suomi olisi saanut kokea miehityksen lisäksi myös koston. Ja kun tietää Stalinin Neuvostoliiton tietää myös, että missä mittakaavassa kosto olisi toteutettu. Tulee myös muistaa Katynissa tapetut muutama kymmenen tuhatta puolalaista. Ne joukkohaudat oltiin alun perin varattu suomalaisille. Mutta kun suomalaiset panivatkin hanttiin.

      Poista
    12. Liisu, minä olen kysellyt koko syksyn ja vielä nytkin, mitä se vihapuhe on. Käsitettä heitellään ilmaan kuin palloa, ihan kuin olisi selviö, mitä se tarkoittaa.

      Itse käsitän vihapuheeksi poliittisessa mielessä myös vasemmistolaisten tavan listiä kohteitaan. Luulen, että sillä kuitenkin yleisemmin tarkoitetaan rasistista ja kriittistä maahanmuuttopuhetta.

      En pidä yleensäkään vihaisesta puheesta, minua pelottaa vihainen ihminen, raivo ja aggressio joka puretaan muihin ihmisiin. En silti halua kieltoja puheeseen, sillä meillä on jo laki, jonka mukaan ihminen toimikoon. Mitä sieltä laista muka tältä kohdin puuttuu, kun puhetta halutaan suitsia? Laki on kaikille sama.

      Poista
    13. http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036896_uu.shtml

      Taas nähtii , että vasemistolainen väkivalta on parempaa.
      Käsittääkseni takkutukat olivat suunnitelleet eilenillaksi rähinöitä.
      Niihän se myyös toteutui.
      Kumiluoti Laine osoitti rohkeutensa hakattua raudoitetun miehen poliisi autossa.ja poliisit kaikessa viisaudessaan laittavat samaan koppiin.ei se tee poliisi sta viisasta vaikka vaaditaankin lukion täysi oppimäärä.

      Varsinaisia ihme anarkistejahan he ovat, kun saavat pääosin elantonsa valtiolta jota niin kovaan ääneen vastustavat. Elämysmatkailevia paskoja.

      Poista
    14. Tämän tapauksenhan Helsingin Sanomat uutisoi näin:"Uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoituksessa sattui kahakka, kun kulkue kääntyi Pikältäsillalta Kaisaniemenrantaan. Tilanne päättyi, kun poliisit juoksivat paikalle ja ottivat kaksi ihmistä kiinni kaataen heidät maahan."

      Lukijalle annettiin vaikutelma, että uusnatsit siellä riehuvat. Oikeastihan tässä tunnettu vasemmistoanarkisti "kumiluoti-Jari" oli aloitteellisesti hyökännyt marssijan päälle.

      Minäkin vastustan natsismin aatetta, mutta niin vastustan myös sitä, että lakia rikotaan. Meillä nyt kun vaan saa olla myös huonoa tai väärää mieltä, se ei ole lailla kielletty.

      Poista
    15. Aluksi otsikossa ja jutussa puhuttiin vain uusnatsien kahakoista, mutta huomaan nyt aamulla, että uutinen on poistettu ja sen otsikko muutettu!

      Hesarille on tullut ikävä tapa uutisoida ensin selkeän virheellisesti ja myöhemmin muuttaa uutistaan mainitsematta muokkausta. Terävät kommentoijat ovat tästä huomauttaneet lehteä. Pisteet kuitenkin siitä lehdelle, että se julkaisee nuo kommentit.

      Poista
    16. Suvakien mielestä ihmisen pukeutuminen on jokaisen oma asia. Saa pukeutua burhaa tai huntuun. Mutta kun on kyse suomalaisten pukeutumisesta,ääni kellossa muuttuu. Kyllä vaatteet osaavat ärsyttää.

      Poista
    17. Kannatan burka- ja niqabikieltoa. On järkyttävää kulkea julkisuudessa kasvot peitettynä ihan kuin ei olisi ihminenkään. Tuolle kaavuttamiselle ei löydy ainoatakaan perustetta. 

      Se on lisäksi salakähmäistä ja kieroa. Nyt kaikki suomalaiset naiset ja miehetkin. Marssimaan turuille ja toreille vaikka vappuna naiseuden piilottamista vastaan! 

      Enemmän maailmassa hunnutettuja naisorjia on kuin homoja ja lesboja yhteensä! Yhteiskulkue Pride - ihmissortoa vastaan!

      Poista
    18. Poliisi sinänsä hoiti homman hyvin mutta tuo koppiautoepisodi meni kyllä reisille. Olisi poliisin luulleen tunnistavan tämän kumiluoti ”projektiili” Laineen.

      Poista
  2. Enkeleitä ei tarvitse auttaa, tappamisen toki osaavat. Viimeisinä päivinä käyvät oville merkkejä laittamassa: "tämä säästetään" ja "tämä poistoihin.

    Johnny Cash tästä siitä teille kertoo. - "Perkele, kun mies tulee, siitä on roti pois ja ihmiset lakoo!" - Selvästi aikasempien aikojen Saara Aalto. Heh, onko Saarallakin sanomaa, mitä hän laulullaan tarkoittaa, vai puhalteleeko vain muniinsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tarve sinulla on lyntätä kaikki ihmiset ? Saara Aalosta lähtien : Onko hän tehnyt pahaa sinulle?

      Poista
    2. Piere vaan ne pois, ano-kiltti!

      Senmuisia perussuomalaisia.

      Poista
    3. Johnny Cash on hyvä, mutta niin on Saara Aaltokin. Kuulin eilen toisella korvalla hänen lauluaan eilisen toritapahtumasta, en katsonut, kuulin vain. Hämmästyin. Maailmanluokan laulajahan se siinä, kehittynyt voimassa ja volyymissa ja toi mieleen Celine Dionin. Hetken luulin, että se olikin Dion, joka lauloi.

      Mielestäni Suomesta puuttuvat hyvät laulajat. Esimerkiksi Itävallan Conchita (?) oli huikean hyvä laulaja. Meillä kuka tahansa kiva tai poikkeava tyyppi pääsee laulamaan. Veikkaankin, että ensi vuonna euroviisuissa laulaa Benjamin.

      Poista
    4. Varmaan niin, mutta tuo kilpailu on ihan pohjalta. Niin ovat Euroviisutkin. Kun Lordi voitti, sanoin paskan olevan silti paskaa. Maailmanvalloitus jäi siltäkin bändiltä jopa alkumetrejä lyhyemmäksi.

      Poista
    5. Viimeinen yritys vielä. Tämän jälkeen yritän olla hiljaa.

      Kun luin tuolta yläpuolelta poikien puhetta toisilleen, voiko sitä sanoa vihapuheeksi, vai onko se vain leikillistä kiusoittelua? Tätäkin mietin itsekseni. Ei tarvitse vastata.

      Poista
    6. Liisu, minä olen huono vastaamaan vihapuhekysymykseen. Tuolla ylempänä koetin miettiä asiaa. Näyttää kuitenkin siltä, että termi "vihapuhe" on eriytymässä tarkoittamaan yhteiskunnallisessa kontekstissa vain rasistista puhetta. Laajat piirit näyttävät käsittävän asian näin suppeasti.

      Poista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Lähden tästä kohta kadulle marssimaan ja hulinoimaan, mutta palaan illalla asiaan, ellen joudu linnaan.

    Olin muuten eilen illalla Senaatintorilla. Värjöttelin kolme varttia, eikä Saaraa näkynyt eikä kuulunut. Kun sitten kiukkuisena lähdin, Saara köröttelikin kirkon takana hevoskieseissä vastaan. Kotona sitten mietin, miksi Saara nauroi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen eläissäni marssinut vain partiolaisten soihtukulkueessa itsenäisyyspäivänä. Vappumarssillekaan en päässyt, sillä seuralaiseni oli kiihkeimpänä aikana usein vapunpäivänä huonovointinen.

      Seuraava seuralaiseni taas oli kepulainen, ja sai vapunpäivänä häädön asunnostaan, kun muuan nuori nainen, kuka lie, soitti hänen vinttihuoneessaan huojuvassa talossa - aivan junaradan kupeessa - nupit kaakossa työväen marsseja. Junia meni tasaiseeen tahtiin ja jos jotain jäin kaipaamaan, niin huojuvaa taloa, kun juna kohahti ohi. Se oli kutkuttavaa.

      PS Oikeastaan pitäisikin tehdä juttu aiheesta Elämäni vinttihuoneet. Niillä on nimittäin ollut suuri vaikutus elämässäni.

      Poista
    2. Senaatintori on talvisin maamme vastenmielisin paikka. Tuuli ujeltaa kylmästi, valaistus on olematonta, kiven ja engelismin määrä murskaavaa.

      Poista
    3. Engel halusi Nikolain kirkosta vitivalkean niin, että ihmisille tulee mieleen valkeat asiat. Keltaiseksi virkamiehet sen määräsivät maalattavaksi, vasta myöhemmin se sai valkoisen ulkoasun.

      Poista
  4. Minun ikäinen koki aikoja, jolloin ei muita juuri tuntunut olevankaan kuin vasemmistolaisia. Eivät vielä silloin olleet veteraaneja, mutta nyt taitavat olla elleivät ole kuolleet maksakirroosiin, keuhkosyöpään tai dementiaan aivojen vähän käytön johdosta. Vielä elossa olevat vähättelevät silloista punikki-ihquaan, että oltiin niin nuoria ja punasilmäisiä.

    Marssittiin paremman yhteiskinnan puolesta. Sotainvalideja, isänmaallisia ja yrittäjiä mollattiin, mutta Urkin persettä nuoltiin. Se oli sitä aikaa kun lopetin äänestämisen. Tunsin itseni idiootiksi täyttäessäni äänestyslappua.Minä kävin 70-luvulla Neukuissa, enkä piru vie ymmärtänyt mikä siinä aatteessa oli niin pirun erinomaista, enkä kyllä ymmärrä vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on, anonyymi, miellyttävä yllätys, ettet vieläkään ole sitä erinomaisuutta ymmärtänyt. Jos kestät totuuden, sanon, että ihan paskoja ne neuvostokommunisit olivat. Surkeita kuin Stahanov, joka oli sellainen keskiluokkaisen tuntuinen sankari ja halusi isoon ligaan julkkistelullaan.

      Jonain päivänä mun täytyy sekin ulos päästää, kun olen ajatellut kertomusta, jossa Urkki ja Veikko antautuvat tosissaan suurten tunteidensa vietäväksi ja panevat kuin kanit.

      Mitä Castroon tulee, paska mikä paska. Sitä on vaikeaa ymmärtää, jos joku pitää Kennedyä mahsollisesti parempana. Niinkö Hesari ja sitten optuslapsi, Kemppinen.

      Poista
    2. Eivät olleet Kekkosen viimeiset vuodet helppoja. Tyrkkö kertoo Kekkosen harkinneen luopumista Etykin jälkeen 1975, mutta demarit(kommunistit) saivat puhuttua vielä yhdelle kaudelle.

      Varmaan vallasta oli vaikea luopua. Antti Aarnio-Wihuri harmittelee, ettei Kekkonen päässyt koskaan viettämään rauhallisia eläkepäiviä vaikkapa Lapin hangilla. Toisaalta voi olla, että hän aidosti tunsi itsensä vahvaksi. Kenties olikin. Mummoni tapasi sanoa, että kesä lapsen kasvattaa ja vanhan vanhentaa.

      Poista
    3. Muistan Urkin ajat hyvin. Koko poliittinen eliitti sikisi vastenmielisiä tyyppejä.
      Kyseessähän oli tyypillinen demokratur. Urkin palvonta ja poliittinen korrektius oli niin yhteiskunnan kyllästämää että minä menetin kiinnostuksen koko touhuun .

      Mulle on vieläkin epäselvää, että kuinka paljon asioita junailtiin Neuvostoliiton kautta Urkin hyväksi.

      Ja sitten se poliittinen aateli joka ravasi Tehtaankadulla ryssien persettä nuolemassa ja kantelemassa muiden tekosista. Koko poliittinen kenttä, oikealta vasemmalle. Hyi helvetti! Näille konttaaville tsuhnille taisi ryssillä olla oma nimityskin, nyt en vaan muista mikä.

      Poista
    4. Ehkäpä kaunein koskaan lukemani rakkaustarina on tuo Tyrkön rakastuminen urkkiin. Siinä on jotain tavattoman kaunista, kun nuori nainen vonkasi ja dementikko pelkäsi.

      Poista
  5. Kynttilät sytytetään tässä huushollissa niin kuin on tehty aina, mutta vähän ristiriitaisia polkuja ajatukset kulkee.

    Joukossamme on vielä ihmisiä, jotka ovat osansa sodan melskeissä ja jälleenrakentamisessa tehneet ja viettävät nyt vanhuuttaan köyhissä ja puutteellisissa oloissa. Samaan aikaan poliittinen kerma juhlii kristallikruunujen loisteessa ja kiinnittelee kunniamerkkejä yhteiskunnalle miinusmerkkisen aikaansaannoksen tehneiden rintapieliin, joukossa myös tämä somppu mikäsenytolikaan.

    Presidentinlinnan Peilisalissa kelpaa kaikkien ihastella itseään, kun kunniamerkit loistavat kilpaa sädekehän ja mediaseksikkyyden kanssa. Ehkä aurinkolasit olisi syytä varata mukaan.

    Joukossamme on myös niitä, joille tässäkään päivässä ei ole mitään arvokasta ja niitä, joille Itsenäisyyspäivästä on valitettavasti tullut örvellyksen ja perseilyn päivä. Nähtäväksi jää, onko vasemmistolainen väkivalta tänä vuonnakin parempaa.

    Mutta hyvää Itsenäisyyspäivää kuitenkin kaikille isänmaallisille ihmisille! Haluan uskoa, että toivoa on vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, en ole ikinä kadehtinut niitä, jotka kunniamerkit välkkyen paseeraavat kristallikruunujen alla samppanjalasi kädessä muiden silmäätekevien kanssa. Mistään hinnasta en haluaisi mennä sinne! Jos saisin kutsun, miettisin tekosyytä olla pois.

      En osaa kadehtimisen jaloa taitoakaan, sillä minusta kadehtiminen tarkoittaa sitä, että itsekin himoitsee tuota ulkoista loistoa, arvostaa sitä ja tahtoisi sinne.

      Uskon niin, että jokainen siellä on paikkansa ansainnut, myös se ansioituneen puoliso, vaikka olisi "vain" ns. kotirouva tai koti-isä. Eihän se niin mene, että kutsutut ovat vain rikkaita. Kyllä siellä ennen kaikkea henkistä pääomaa on, jos sen pystyisi jollakin mittarilla laskemaan. Malja juhlijoille! (Kohotan kahvikupin tässä vaiheessa.)

      Poista
  6. Riku Riemu06 joulukuuta, 2016 14:46(Jonain päivänä mun täytyy sekin ulos päästää, kun olen ajatellut kertomusta, jossa Urkki ja Veikko antautuvat tosissaan suurten tunteidensa vietäväksi ja panevat kuin kanit.)

    Antaisit kuoleiden olla jo rauhassa. Sulla joku vika mielessä???




    Eri aikakausina on veteraaneihin suhtautuminen vaihdellut. Olin 60-luvun lopulla persaukinen ammattikoululainen ja mielipiteineni avoimen isänmaallinen. Tuolloin se vaati luonteen särmää, koska partaradikalismi eli jo lähes parasta kukoistuskauttaan.
    Suomen itsenäisyys on menetetty. Se on selvä. Eritoten Helsingin yliopiston liepeillä vuosia aikaansa viettäneet ns. vihreät ovat jo pitempään edustaneet mielipidettä, ettei tällaisia kansallisvaltioiden rajoja tarvita. Nyt olemme saaneet maistella hiukan sitä miltä sellainen olotila Euroopassakin tuntuuu. Samaiset vihertävät opiskelijat huutelevat kylttien kanssa, kun koulutuksestakin vähennetään rahoja. Minkähän vuoksi...?

    Tämä EU on yksi maailmanhistorian suurimpia onnettomuuksia. Pahaa tekee katsella tv-sta, kun nämä "älyköt" pitävät huippukokouksiaan, muiskauttelevat poskisuudelmia toisilleen ja asiat menevät entistä pahemmin persiilleen. Olen jo ehtoopuolen eläjä ja enkä elättele toiveita näkeväni enää parempia aikoja itsenäisyyden kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J.K. Paasikivi sanoi muistaakseni jotenkin että: "pienen maan itsenäisyys on aina suhteellista." - Milloin näkisit maamme olleen eniten itsenäinen? Silloin kun sakut määräsivät, silloin kun ryssä määräsi ehdottomasti, vai nyt kun EU ohjailee?

      Poista
  7. Aaatteen aateloimat ovat kusipäitä, etenkin jos aate on jotain: "ennen oli kaikki paremmin"-luokkaa. Ennen haukkumasanana, kamalimpana solvauksena, oli kommunisti, nykyään latvabeet käyttävät tuota vihervassaria.

    Heikki Hursti on hyvä mies. Tämä maa on...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan tähän vielä mielessäni pyörineillä. Reporadio, Hymylehti ja nuorisomusiikki eivät kovin paljoa olleet syitä, kyllä ne paljon enemmän olivat seurauksia. Seurauksia siitä ihanasta asiasta, että tänne umpioonkin alkoi hieman virrata raikasta ilmaa.

      Lukekaa vain niitä loppuun asti harkittuja Iltasanomien päätoimittajan, Appelsiinin, juttuja onnellisina. Minä niistä aina ihemttelen, että kliseet taitavat sittenkin olla totta, kärjistykset myös.

      Voih, aih, surku, marttyyrin kamalaa osaa!

      Poista
    2. Haluatko miljonääriksi kysytään, tässä maailmassa itsensä hukanneilta, televisiossa. Ohjelmassa, joka ei ole vielä tehnyt yhtään miljonääriä. - Ei, en minä miljonääriksi halua, haluan samaa kuin useimmat muutkin. Haluan tulla toimeen palkallani.

      Minä tiedän sen, että miljonääri pelkää aina itseltään varastettavan. Jotain tragikoomista siinä on, että hieman vähemmän varallinenkin pelkää samaa asiaa: "joku vie hevosen länget tallin vintiltä tai heinäseipäät ladosta!"

      Poista
    3. Kyllä sitä raikasta ilmaa virtasi 60 - 70-luvulla muihinkin umpioihin kuin Suomeen, Riku. Koko Euroopan umpioon sitä virtasi, ja kuuluipa kaikuja itäisen rajan takaakin, että sielläkin kuunneltiin Beatleseja.

      Ulla Appelsin on tietysti äärimmäisen huono toimittaja, koska saa jokaisen harvan kolumninsa perään räjähdysmäisen kehutulvan. Ämmähän on patamusta äärioikeistolainen.

      Vaan itsenäisyyspäivän miekkarit sujuivat hyvin. Vain kumiluoti-Jarin nyrkki osui taas jonkun riehuvan naamaan. Heppojakaan ei lyöty.

      Poista
    4. Tottakai raikas ilma virtasi koko Eurooppaan, mutta meillä se tuntui erityisellä tavalla. Olimmehan osa neuvostoliiton valtapiiriä, maalaisliitto käytti täällä valtaa toteuttaa käskijän toiveita ja haluja. Tämä maa oli aivan kamalan hajuinen ummehtunut pieru.

      Appelsinin kirjoitukset ovat loppuun asti harkittuja päätoimittajan kirjoituksia. Hän hivelee niitä pelkoja ja ennakkoluuloja, joita tietää meissä kaikissa olevan. Hän on nykyajan Jeesus, hän antaa synnit anteeksi.

      Itsenäsyyspäivä oli yllättävän rauhallinen. Itsenäisyys on tärkeää, mutta itsenäisyyspäivä on minusta aina ollut ihan tavattoman ankea. Päivä vailla iloa, telkkarista tulee vain itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Jari Tervo, entinen hyvä kirjailija, teki aikoinaan hienon tempun. Oli toimittajana linnassa ja meni kättelyjonoon, kätteli pressaa. Siinä oli sen kaltaista anarkismia, josta minä tykkään.

      Poista
    5. Sitäkin minä näin itsenäisyyspäivän jälkeen ihmettelen, että miksi kommunistit saivat sotien jälkeen niin suuren vaalivoiton. Miksi monet veteraanitkin heitä äänestivät. Ja sitä minä ihmettelen, miksi Tapio Rautavaara ja Repe Helismaa, sinivalkoiset symbolit, olivat erittäin vasemmistolaisia. Rautavaaralla sen ymmärrän lähtökohdistaan, lapsuudessaan joutui kärsimään vilua ja nälkää aivan kamalalla tavalla.

      Poista
    6. Tunteisiini vaikuttava on Tapio Rautavaaran haastattelupätkä, jossa kertoo siitä, ettei tykännyt lapualaisista.

      Poista
    7. Silmäkulmiani minä joudun pyyhkimään, kun katselen Tapsan haastattelua, jossa kertoo: "Ei tämä lama ole mitään." Kovaa on ihmisen elämä ollut.

      Poista
    8. Hyvänen aika, eihän sota jakanut ihmisiä punaisiin ja valkoisiin, vaan sota yhdisti ihmiset. Etkö ole kuullut puhuttavan sodan ihmeestä tai siitä yhteen hiileen puhaltamisesta? Ei ollut herroja ja duunareita, vaan kaikilla oli sama kaiku askelissa.

      Tuo isänmaallinen yhteishenki säilyi pitkälle sotien jälkeen ja alkoi murtua vasta 60-luvun radikalismissa ja kansan luokkiin jakamisessa.

      Poista
    9. Hyvänen vaan aika, näin se kuitenkin meni. Miksi veteraanit äänestivät heti sotien jälkeen kommunistit vaalivoittoon?

      Poista
    10. En enää löytänyt Elävästä arkistosta Pekka Tiilikaisen haastattelua Kelpo Gröndahlilta, painin olympiavoittajalta. Tulivat hienosti toimeen keskenään, vaikka Tiilikainen kielsi kokoomuslaisuutensa, väitti sen olevan aivan liian vasemmistolainen hänen makuunsa. Gröhndahl oli vakaumuksellinen kommunisti, mutta se ei haastattelua haitannut, äijät tuntuivat vanhoilta kavereilta.

      Poista
    11. Siksi, että eihän se oma entinen aate muuttunut! Siellä olivat eriväriset veljet samassa taisteluhaudassa isomman asian äärellä puolustamassa yhteistä isänmaata! Isänmaallisuus ulottui kaikkiin puolueisiin ja aatteisiin.

      Vasta 60 - 70-luvun kuohunta rikkoi yhteishengen ja tuomitsi isänmaallisuuden herrojen sotahulluudeksi.

      Poista
    12. Lisäksi sotien jälkeen kaikki oli rikki, talouden tilanne se, että kaikesta oli pulaa, elettiin kurjuudessa, jälleenrakennus söi kansan verta. Aika luonnollinen tilanne työväestön nousulle minusta.

      Poista
    13. Silloin oli pakko olla yhtä, kun iivana olisi muuten syönyt. Eiväthän kommunistitkaan sitä toivonneet, myöhemmät taistolaiset ehkä. Nämä oman elämänsä sinikkasokat.

      Ensi vuosi on juhlavuosi. Suomi itsenäistyi sata vuotta sitten, mutta vielä tärkeämpää minulle on, että Hyvinkää itsenäistyi samana vuonna junttinaapureistaan Hausjärvestä ja Nurmijärvestä. Ne nurmijärveläiset ovat niin tyhmiä, että koko sen hienon järven kuivattivat jo joskus silloin 1900-luvun alkupuolella. Hausjärveläinen meno on muuten vaan aika hikiäläistä.

      Heh, Martti teki hienon laulun Hikiän koskesta. Hikiäläinen hyvä ystäväni ihmetteli, kun sitä esittelin: "Eihän täällä edes ole mitään koskea!"

      Poista
    14. Entisen avovaimoni isoisä oli hieno mies. Yli yhdeksänkymppinen oli, kun nosti minut tervehtiessämme vyötäröstä ilmaan. Sotaveteraani oli ja Nurmijärvi oli merkitty synnyinpaikakseen, koska oli Hyvinkään Kytäjällä syntynyt. Hänen juttujaan en väsynyt kuuntelemaan, kertoi mm. kuulemiaan kauhujuttuja valkoisten brutaalista terrorismista.

      Poista
    15. Innanen oli alunperin jazzkitaristi,mutta eihän sellainen tässä heinäseiväsmaassa lyönyt leiville. Sitten alkoi tehdä noita usein Erik Lindtrömin säveltämiä huumorikappaleita. Suurin osa huumoristaan on suurta suuttumusta, vitutukset ovat oikein käsiteltyinä hyvin hauskoja.

      Poista
    16. Yksi kauneimmista kuulemistani kappaleista on Acre Karin esittämä: Mökki maantien laidassa. - Tämä on kuitenkin vähän huonompi versio, se parempi on juutuubista poistettu.

      Poista
    17. Paleface, pankinjohtajan poika, ei omassa versiossaan pystynyt lähellekään samaan voimaan kuin Rautavaara. Mannakorvessa...

      Poista
    18. Palefacen versiossa on puolensa, mutta yhteiskunnallinen analyysi siinä on lapsekasta, kakaroiden juttuja. Pankinjohtajan kakaran.

      Poista
    19. Filosofi S. Albert Kivisen versio on ihan hulvaton. "Oikeuden jumalatar se persettänsä jakaa...nussii edestä ja pappi runkkaa takaa..¤

      Poista
    20. Anteeksi linkkauskiimani, mutta etupäässä Baddingin laulama Nummisen teksti on vaikuttava.

      Ne tieteet, jotka käsittelevät yleisiä tosiseikkoja.

      Poista
  8. Olen eri mieltä kuin kaikki tänne kommentoivat. Eniten olen eri mieltä heidän kanssaan joka eivät sano mitään. He ovar varsinaisia vihersuvakkinatsipersuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raikkaasti ajateltu! Kannatan. Ilahdun aina, kun joku on eri mieltä. Vain näin voidaan ylipäänsä lähestyä totuutta, joka nousee asioitten summasta.

      Poista
    2. Minä olen eri mieltä niidenkin kanssa jotka tänne eivät edes kirjoittele. Prrrrrle!

      Poista
    3. Sinussa on roimaa
      alkumiehen voimaa..

      Poista
  9. Samuli: "Miksi muuten tämän Rautatientorin tapon(ihminen kuoli) yhteydessä, joku kokee tarpeelliseksi tuoda esiin äärivasemmiston rötöksiä tai Kajaanin ryöstömurhan. Ei näillä asioilla ole mitään tekemistä keskenään."

    Kyllä niillä on, Samuli. Sanon tämän ihmisenä, jonka lapsuuskoti sijaitsi sadan metrin päässä tappopaikasta (syyte on vain taposta, ei murhasta!?), ja uhri oli fb-kaverini, jonka äiti oli oman äitini työkaveri ja isä veljeni työkaveri. Uhri oli erittäin sopuisa ja pidetty.

    Suurin osa nykyistä maahanmuuttoa vastustavista tekee sen siksi, että maahanmuuttajissa pelätään olevan mukana runsaasti sotilaita, poliiseja, islamisteja tai rikollisia. Tätä tukee sekä tulijoiden koostumus (= valtaosa nuoria vahvoja miehiä) että viranomaisten antamat tiedot (= suurella osalla sotilaallinen tausta).

    Heillä kaikilla on toki hyvä syy paetakin, mutta onko meillä velvollisuus ottaa vastaan? Otanmäessä tapahtui siis se, minkä takia moni pelkää ja vastustaa nykyistä maahanmuuttoa.

    Siinä on se yhteys. Ihmettelen todella, ettei mediamme ja eliittimme ole sitä ymmärtävinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon mitä Tapsa sanoo pystyn paljolti vahvistamaan. Sen ehkä voisi lisätä, että huomattava osa tulijoista on etsinyt itselleen, milloin mistäkin syystä, nimenomaan "sopivaa" maahanmuuttopaikkaa osin kyllä "hyvästä" syystä mutta monet ovat todellisuudessa puhtaasti "interreilaamassa", onneansa kokeilemassa, seikka jota yllättävän harvoin halutaan korostaa. Osa näistä lähti heti syksyn/talven koittaessa pois, osa tarvitsi/tarvitsee paluurahaa. Joillakin on oikea hätä, perheillä varsinkin.

      On hyvä muistaa myös se, että maahanmuuttotulvan alkuvaiheessa viranomaiset joutuivat pääsääntöisesti luottamaan tulkkeihin joiden luotettavuutta eivät mitenkään pystyneet todentamaan. Tätä on myös käytetty hyväksi, kuinka paljon, on vain itse kunkin arvattava. Suuri osa viranomaisten tiedoista taitaa vieläkin olla näppituntumaa?

      Tiedät sittenTapsa vissiin sen mitä Imatralla kutsuttiin "Väärätaloksi"? hh

      Poista
    2. Täytyyhän sekin myöntää, että tapahtumia voidaan - ja oikeastaan pitääkin - verrata toisiinsa paitsi samanaikaisuuden ja maahanmuuttoteeman - myös sen vuoksi, että lehdistön suhtautuminen näihin polttaviin tapahtumiin oli kovin erilaista.

      Molemmissa kuoli ihminen maahanmuuttoasian ympärillä tai jopa keskiössä. Siitä, joka kuoli pahoinpitelyn eli tapon uhrina viritettiin mediassa huikea maansurushow kaikin surupornon vivahtein, kun taas ryöstömurhattu hiljainen mies haudattiin hiljaisuuteen, eikä media edes maininnut sanaa ryöstömurha, vaikka se sellainen oli. Murhamiehiä oli peräti kaksi, kun taas pahoinpitelykuolemassa yksi potkaisija.

      Poista
    3. Ei surupornoa ole olemassa, on vain olemassa ihmisiä joita ei enää mikään liikuta, kosketa tunteen tasolla. Suremiseen kykenemättömiä.

      Poista
    4. Torniainen, joka tappoi ihmisen, saa kuljeskella vapaana miehenä hitletinheilaajien kanssa. Kajaanin surmatyön tehneet saivat tuomionsa ja istuvat kymmeniä vuosia vankilassa. Mutta mitäs näille rikostilastojen kärjesää oleville äärioikeistoilaisille tehtäisiin? Näille, jotka harrastavat tuhopolttoja ja pahoinpitelyjä, kuolemaan johtavaa silmitöntä väkivaltaa. Nuori imatralaismies vaikenee. Kolme naista teurasti, tuosta vaan. Poliisi sanoo,että sattumalta, mutta kukaan ei todellisuudessa tiedä ennen kuin poika avaa suunsa ja kertoo. Oikeuspsykiatri oli sitä mieltä, että mielisairaat harvoin syyllistyvät tämänkaltaisiin tekoihin ja syrjäytyneistäkin vain pienellä osalla tulee tarve purkaa vihansa tappamiseen.

      Poista
    5. Puhelin ei ole paras laite kommentointiin...

      Poista
    6. Kyllä se Torniainekin, paskakasa, saa ansaitsemansa tuomion. Iljettävä tappaja, hyi olkoon.

      Imatran murhamies vaikuttaa ilmiselvältä sairaalta.

      Poista
    7. "Suruporno" terminä nousi esiin vuoden 2004 Intian valtameren tsunamista. Se tarkoitti liiallista ja tarpeetonta surulla mässäilyä mediassa, median tunkeutumista yksityiseen suruun antamaan kasvot surulle. Ja kaikki tämä, jotta saataisiin isot otsikot ja kuvat myynnin edistämiseksi.

      Tuosta katastrofista lähtien media pitää yksityisen surun tuomista valokeilaan tiedonvälityksenä. Mitä useampi uhri, sen parempi ja lepattavat surukynttilät syttyvät internetissä. Ei tämä kaikki surun määrästä kerro. Suurin suru on sanaton.

      Poista
    8. Olin kuulevinani, että tätä kuoliaaksi potkaisijaa vastaan on nyt nostettu rikossyyte.

      Poista
  10. Itsenäisyyspäivämme nimityksestä vielä:
    On maita, joiden kansallinen identiteetti nojaa johonkin abstraktimpaan tapahtumaan, kuten perustuslain vahvistamiseen.
    Suomessakin hyväksyttiin heinäkuussa 1917 ns. valtalaki, jolla Eduskunta käytännössä katsoi itselleen tulleen sen vallan, joka syrjäytetylle keisarille kuului.
    Koska tämän lain vahvistamista kumminkin odotettiin Kerenskin ns. väliaikaiselta hallitukselta - eikä sitä vahvistettu - laki jäi vähän niin kuin leijuvaksi lupaukseksi. Vasta 4. joulukuuta Senaatin esittämä, ja pari päivää myöhemmin ns. tynkäeduskunnan päättämä itsenäisyysjulistus oli se nimenomainen juttu, joka toi ex-suuriruhtinaskunnalle kokonaan kansallisen suvereniteetin.

    Aiemminkaan, Keisarin syrjäyttämisen jälkeen, maallamme ei olisi ollut mitään velvollisuutta ottaa määräyksiä Venäjän hallitukselta, mutta asian röyhkeä toteaminen vasta kärjisti asian, ja toi sen kansainväliselle agendalle. Yhtä tärkeä meille toki oli Saksan ja Venäjän ns. Brest-Litowskin rauhansopimus, jonka ehtoihin sisältyi mm. Suomen itsenäisyyden tunnustaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei velvollisuuksia, niin ainakin pakkoja oli. Suurvallan heikentyminen on hyvä paikka iskeä, Viro ja mitä niitä on, saivat myös itsenäisyyden, koska suuresti kunnioittamani ryssäkyssävaltio oli silloin polvillaan.

      Poista
    2. Itsenäisyyspäivä-nimityksemme kansssa emme ole missään tapauksessa huonossa seurassa: sellainen on myös esim. Amerikan Yhdysvalloissa, jonka perustaneet 13 siirtokuntaa antoivat legendaarisen julistuksensa 4.7.1776 irrotakseen Britannian kuningaskunnasta.

      Joutuivat hekin tosin sotimaan asiansa eteen, ja perustuslakia alettiin julistuksen jälkeen vasta suunnitella.
      Toki tuo julistus jo sinänsä piti sisällään tärkeitä suuntaviivoja, laajemminkin katsellen. Meilläkin valtiomuotoa ja perustuslakia mietittiin eräitäkin vuosia julistuksen jälkeen.

      Tulos oli mielestäni varsin hyvä, mutta jäljestäpäin perustuslaki on raiskattu. Tasavallan presidentin vahvat valtaoikeudet olivat erinomaisen hyvä tasapainotus hallitusten politiikoille; myös valitsijamiesvaalijärjestelmä oli, puutteistaankin huolimatta, jonkinlainen vakuutus ns. enemmistön mielivaltaa vastaan.

      Ja viimeisimpänä: miksi helvetissä tasavallan perustuslaissa pitää lukea, että valtio kuuluu Euroopan Unioniin/Neuvostoliittoon/mihin tahansa muuhun ylikansalliseen orgaaniin??
      Valtio sitten kuuluu siihen puljuun, mihin katsoo kuuluvansa, ja eroaa, jos katsanto asiasta muuttuu.
      Mutta että kirjoittaa tämmöinenkin perustuslakiin! Missähän ne tämän sotkun siivoavat juristit koulutetaan?

      Poista
  11. Voi, tosiaankin Rosinante parkaa, kun joutui umpihullua kuljettamaan paikasta toiseen. Tuulimyllyjen (=olemattomien vihollisten) kanssa taistelevat natsimieliset 612-antisankarit ovat tehneet tuhotöitä hautausmaalla. Nämä natsiräkänokat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umpihullua? Kerro nyt, ketä hevosella kuljetettiin. Ainakin kumiluoti-Jaria vietiin maijalla.

      Kyllä, nämä 612:t olivat roskanneet Hietaniemen hautausmaata jättämällä soihtujaan sinne käryämään. Näin luki lehdessä. Aika sikoja. Pitäisikö ne nyt kerrassaan kieltää! Kirottua, että joku ajattelee väärin. Kannatan uuden kymmenen käskyn ohjeiston kirjoittamista siitä, miten pitää ajatella.

      Poista
    2. Don Quijotte, hullu mikä hullu.

      Ajattelee väärin? Ajattelulla vs. toiminnalla, teoilla on suuri ero. Ajattelu ei ole (vielä) toimintaa tai tekoja. Jos ajattelee loppuun asti,ei useimmiten tee vääriä tekoja.

      Teko: ilkivalta hautausmaalla ja muistomerkkien tuhoaminen voi tapahtua erilaisten ajatusten vallassa. Ajatuksista ei saa rangaistusta, teoista saa. Teot ja ajatukset eivät toki ole erillään toisistaan, mutta huomaatko: Sinä et näemmä kykene erottamaan näitä kahta.

      Poista
  12. Lainaus Iltalehdestä07 joulukuuta, 2016 16:25

    Kirjoittanut Alan Salehzadeh |

    Iranin suurlähettiläs ei kätellyt presidentin puoliso Jenni Haukiota eilen Itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Silmiinpistävää tämä on eritoten siksi, että Haukio piti tiukasti huntua ja hijabin päällään vieraillessaan taannoin Iranissa.

    Onkohan maiden välisissä diplomaattisuhteissa kaksoisstandardit? Ainakaan iranilaisen delegaation naisedustajat eivät poistaneet huntujaan vieraillessaan Suomessa.

    Laittaessaan hunnun päähän Iranissa Haukio alistui noudattamaan miesdiktaattorien sovinistisia lakeja. Jos arvostaa naisten oikeuksia ja vaatii niitä muillekin, ei ole pakko mennä maahan jossa naisia alistetaan kaikin keinoin. Ainakaan iranilaiset naiset eivät suurelta osin ilahtuneet Haukion pukeutumisesta. He olivat toivoneet, että naisten oikeuksien loukkauksia oltaisiin käsitelty valtiovierailun aikana sen sijaan että niille alistutaan.

    Naisten oikeuksien loukkauksilta ei pidä sulkea silmiään sillä verukkeella, että halutaan näyttää arvostustaan vieraan kulttuurin uskontoa tai lakeja vastaan. Iranilaiset lait sortavat naisia ja paikallisten on pakko niihin alistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin sattumoisin tämän Haukion kättelyn ohittamisen. Se että hän pani käden sydämelleen, ei pelasta häntä naisvihalta. Miksei hän tervehtinyt näin Niinistöä myös? Silloin se olisi ollut kaunista.

      Olen samaa mieltä kanssasi. Naisten loukkauksilta ei saa sulkea silmiään. Ja tapa pukeutua huiviin vierailulla maassa on mielistelevää opportunismia. Älköön tällainen henkilö enää puhuko naisten oikeuksista, jos tuhannen taalan paikalla hukkaa vaikuttamismahdollisuutensa.

      Poista
    2. Haukio on sika, kun piti huntua. Ai saatana, että Suomen presidenttipariskuntaa yökkään.

      Poista
    3. Virkkeeni tuossa on epäselvä. Siis Haukiota naisena halveerannut diplomaatti pani kätensä sydämelle, ei Haukio, onneksi.

      Poista
    4. Huivi oli myös Tarja Halosella. Vaan tällä upealla naisella ei ollut.

      Poista
    5. Michelle nöyrimmät kiitokseni.

      Laitan tähän linkin yhteen kaikkien aikojen suosikkikappaleeseeni, Michelleen.

      Saatana, minä olin jotain viis, kun tuohon kappaleeseen rakastuin.

      Poista
    6. Minä jaksan ihmetellä asioita. Tuossa linkkini uutisessa kerrotaan siis Michelle Obamasta, joka ei piilottanut itseään huiviin Saudi-Arabian vierailulla, vaan oli rohkeasti säädytön.

      Uutistekstissä oli mm. nämä sanat: "Michelle Obama varasti vierailulla huomion, sillä hän ei ollut sonnustautunut huiviin maassa, joka on erittäin konservatiivinen. Paikalliset naiset eivät saa esiintyä julkisesti paljaspäisinä. Suurin osa heistä käyttää kasvohuntua.

      Miten maailma voi pyöriä edelleen? Miten voi olla, että emme tuomitse jyrkästi maailmanlaajuisesti tuollaista naisten sortoa? Nainen on vanhaa kenkää arvottomampi, ja me vain hymyilemme, jatkamme elämistä ja puolustamme otsasuoni pullottaen niitä miehiä, jotka ylläpitävät naishalveksuntaa ja orjuutusta?

      Nimittäisin seitsemästä nykykuolemansynnistä tämän muslimimaitten naisen orjuutuksen ensimmäiseksi.

      Poista
    7. Uutistekstissä sanottiin myös että Michelle käytti huivia Indonesian vierailulla. Indonesia on maailman suurin muslimivaltio eikä laisinkaan niin konservatiivinen kuin Saudi-Arabia. Outo ristiriita!

      Poista
    8. Luin tämänkin. Mutta siis patavanhoillisessa Saudi-Arabiassa hän ei käyttänyt, ja siitä minä puhuin. Tämä Saudi-vierailu oli käsittääkseni Indonesian jälkeen. Ehkä hän oli miettinyt asiaa tarkemmin.

      Poista
  13. Jos iines olisi helsinkiläinen, niin olisi käynyt rauhallisesti ilman vihapuhetta likoamaan sankarihautausmaan sekä häpäisemässä Sankariristin ja rauhanturvaajien muistomerkin. Toivottavasti poliisi ohjaa 612 soihtumarssin ensi vuonna muualle. Vaikka presidentin linnaan. Saisi Hännikäinen tirkistellä siellä nännejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulu käyttäytymistapoihini eikä ajatusmaailmaani. En kannata mielen osoittamista saati kenenkään tai minkään häpäisyä missään oloissa. Uskon muihin vaikuttamismahdollisuuksiin.

      Poista
    2. https://www.youtube.com/watch?v=b73UtS0aCh8

      Uudet isännät itsenäisyyspäivänä. Jengi on karppina.

      Poista
    3. Ai saakutti, tuo onkin hyvä pätkä!- Vähän liian pitkä, harpoin sitä vähän.

      Poista
    4. Minun neuvona roskan erottamiseen satiirista ja todellisesta kansalaismediasta suosittelemme medialukutaidon kohentamista, pipoa kiristävän vanteen löysäämistä ja vihervasemmistolaisesta ajatusmaailmasta luopumista.

      Vasemmistolaisuus on nimittäin niin veristä ja totista puuhaa, että totuus jää yleensä uskonnon jalkoihin ja vastaavasti se vihervasemmistolainen huumori on aina tahatonta.

      Ylenannon motto on :

      NYT KUN OLET NÄHNYT MIHIN ME PYSTYMME

      YLE AIVOPESU

      MIETI MITÄ PASKAA OLET USKONUT AIEMMIN.

      Poista
    5. Juu, ja onhan se niinkin, että oikeistopopulistinen posotus on ihan kaameaa, sitä ei edes sika kännipäissään lue. Sebastianin housuun kakkaamiset inhottavat erityisesti.

      Poista
    6. Anonyymi, olisit uskottavampi, jos et käyttäisi alatyylistä kieltä. Sanomasi muuttuu samanlaiseksi.

      Yle on edelleen hyvä media, paras kaikista, mutta virheetön se ei ole: katsojan ohjaileva valistaminen ei ole objektiivista tiedonvälitystä.

      Toivon, että siistit ilmaisuasi tässä blogissa,

      Poista
    7. Antaisin pieniä vinkkejä unelmapsykoosista.
      Kyse ei ole pelkästään siitä, että vanhemmat olisivat kehuneet pottakakkaa liian usein. Vikaa on myös meissä miehissä.

      Internetissä varmasti monet ovat törmänneet ns. "White Knight" -ilmiöön. Kun unelmahötössä piehtaroiva nätti tyttönen postaa jotakin typerää ihmisten ilmoille, jotkut hävyttömät kehtaavat sanoa, että kylläpäs nyt tuli ilmoille oikein haiseva pökäle. Kaikki eivät kehukaan pottakakkaa.

      Tässä vaiheessa paikalle ryntää ritari valkeassa ratsussaan ja ryhtyy suojelemaan unelmahötössä elävää tyttöä.

      Poista
    8. Oletpas sinä anjovis sekaisin. Toivotan sinulle onnea, tämä maailma on kamala, eikä siinä pärjää vähillä eväillä.

      Poista
    9. Tässä unelmapsykoosit rapakon takaa, muuan nainen kertoo menettäneensä halun deittailla miehiä.
      https://milo.yiannopoulos.net/2016/12/feminist-lost-desire-men-trump/


      Samaisen artikkelin alaosasta löytyy hyvä kommentti eräältä toiselta naiselta (Nancy Slavin). Hän twiittasi näin "Trump ei pelkästään estä meitä deittailemasta, hänen takia meidän naisten paino tulee nousemaan".

      Toisessa artikkelissa vaalituloksesta järkyttyneet naiset leikkaavat pitkät hiuksensa lyhyiksi, jotkut vieläpä värjäävät ne kaupan päällisiksi (ehkä jollain pinkki/sininen/vihreä/violetti yhdistelmällä?).
      http://dailycaller.com/2016/12/06/ny-mag-women-distraught-over-trump-are-cutting-off-their-hair/


      Että hiukset lyhyeksi leikkauttamalla naiset voimauttavat itsensä ja siten he tahallaan tekevät itsestänsä ei-niin-viehättävän näköisen? Koska "seksistinen sovinisti" voitti vaalit.

      Näistä saisi johonkin huumoriohjelmaan hyviä sketsejä!

      Poista
    10. Juu, epäilemättä, mutta sina olet anonyymi kaikkein parasta huumoria. Ehe, ehe, jätkä murjas!

      Poista
    11. Tietyt inhimilliseen käyttäytymiseen liittyvät perusasiat siis vahvistavat unelmapsykoosia. Potilas itse pahentaa tilannetta uhriutumalla ja väittämällä, että hänen kokemansa on totta ainakin hänelle itselleen. Tässä vaiheessa yleensä jokainen järkevä keskustelija poistuu takavasemmalle turhautuneena ja jättää psykoosipotilaan yksin uhriutensa kanssa.

      Hyvä esimerkki tällaisesta käytöksestä oli Slush-tapahtumassa väitetyn seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutunut toimittaja Ina Mikkola. Näyttönä häirinnästä ovat vain toimittaja Mikkolan omat kertomukset, jotka voivat olla totta tai sitten ei. Joka tapauksessa Ina Mikkolalle ne ovat totisinta totta.

      Koska Ina Mikkola on toimittaja ja nainen, hän saa paljon huomiota valtamedian kollegoiltaan.

      http://www.iltalehti.fi/digi/201612052200036409_du.shtml

      Tuossa jutussa koko startup- ja teknologia-ala saavat osansa kiihtyneiden toimittajien syytöksistä, jotka erittäin suurella todennäköisyydellä ovat täysin perusteettomia ja osa Ina Mikkolan huomionhakuoperaatiota.

      Jos kyse olisi vaihtoehtomedian uutisesta, silloin puhuttaisiin "valeuutisesta". Koska valtamedian tuutti on julkaissut uutisen, se on silloin totisinta totta.

      Poista
    12. "Pioneerit tuntevat hyvin sanojen vallan ja propagoinnin taidon."

      Vastustajien demonisointi nimittelyllä on olennainen osa propagointia. Valemedia, valeuutiset, natsi ja rasisti ovat leimakirveitä, joiden käyttöä ei perustella vaan niitä käytetään pelkästään mustamaalaukseen. Samalla pakotetaan "pahuuden edustaja" puolustautumaan, jolloin "pahuuden edustajan" varsinaiset ajatukset voidaan jättää huomiotta.

      Poista
    13. Anonyymi, tämä on totta. Kaikki etenee viestinnässä juuri noin, jo kauan sitten todetuin keinoin. Näin vaikuttava viestintä toimii, myös mainosviestintä, joskin siinä lyödään huonoa asiaa hienovaraisesti.

      Poista
    14. Ja samalla tavalla viestintä toimii toisinpäin. Myös sanat matu, turvis, maahantunkeutuja, suvakkihuora jne. ovat leimakirveitä, jotka viuhuvat samalla tavoin. Kumpikaan puoli ei selviä tästä puhtain paperein.

      Poista
    15. Ja sinä yrität olla neutraali. Et ole. Olet passiivinen ulkopuolinen, jolla on laiska ajattelu. Flegmaattinen tylsimys.

      Poista
  14. Kajaanin ryöstötappajat ovat kaksi alhaista rikollista, jotka saavat lainmukaisen( liian lyhyen ajan kyllä joutuvat istumaan) tuomion, eikä kukaan siitä protestoi.
    Nämä Rautatientorin riehujat ovat osa JÄRJESTÄYTYNYTTÄ liikehdintää, joka kehottaa käyttämään väkivaltaa päämääriensä hyväksi. Listalla on muutakin kuin haittamaahanmuutto.

    Huvittava yksityiskohta naamakirjasta tältä aamulta. Pari tuttuani protestoi Postia kohtaan, kun ei julkaise Mannerheim-merkkiä.
    Kommenttiketjussa on päästy jo jakamaan ihmiset isänmaallisiin ja epäisänmaallisiin. Arvaatte varmaan mihin ryhmään ruotsinkieliset lasketaan.
    Eikä ole yksi tai kaksi ihmistä, jotka ovat lohkaisseet minulle jotain negatiivista poikani opiskelupaikasta, Åbo Akademista.

    Samuli




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Samuli kommentistasi, tähän laittaisin peukun, jos tämä olisi facebook.

      Poista
    2. Puheet on sitten puhuttu - sopiihan se.
      Suomenkin NKVD voi toki tätä viestiä lukiessaan olla ihan rauhassa ja keskittyä siihen ydinosaamiseensa .

      Ai ne toisenlaiset vaikuttamistavat??No nehän ovat sellaisia ihanan maltillisia,valtavaa rikkautta tuovia,kiihoittavasti värähteleviä,jännittäviä,voimauttavia yms. parempien ja rikkaampien kulttuurien rauhanomaisia rauhantapoja rauhanvaikuttaa asioihin kun heidän esim. tuikitärkeitä ja herkkiä tunteitaan on loukattu.Allahu akbar vaan sillä ixlam on rauhan uskonto...Eikös niin?

      Poista
    3. Samuli, totta tuo mitä sanot. Rautatientorin potkija on osa järjestäytynyttä liikettä. Hän kuuluu järjestöön ilmeisesti sen johtohenkilönä. On järkyttävää, että henkisesti epätasapainoisia tai sairaita ihmisiä pääsee johtajaksi aatteellisissa yhdistyksissä, olkoot ne minkä aatteen tahansa.

      Vaan mistä tiedät, että Otanmäen hiljaiset murhaajat eivät olleet järjestäytyneitä tai islamilaisen sotilaskoulutuksen sisäistäneinä valmiita tappamaan, tarvittaessa?

      Poista
    4. Ja sitten tämän Epun annettiin marssia Itsenäisyyspäivänä järjestönsä joukoissa. Poliisilla on oikeus poistaa mielenosoituksista henkilöitä, joiden tiedetään aikaisemmin aiheuttaneen häiriöitä.

      Poista
    5. Annettiin marssia, kun mies kerran vapaana kulkee odotellessaan jatkotoimia. Eihän miestä murhasta syytetä, vaan käsittääkseni törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tuomio tullee tavanomaisessa järjestyksessä.

      Poista
    6. Törkeä pahoinpitely ja kuolemantuottamus. Mitäs siitä ja niin poispäin. Vai?

      Voihan se sattuma osua joku päivä omallekin kohdalle, kun Imatrallakin kaikki vaikuttaisi olevan vain puhdasta sattumaa. Jos poliisin tiedotusta ja valtamediaa on uskominen.

      Poista
    7. Samulin huomio, että ruotsinkieliset laskettaisiin joissakin piireissä nykyään epäisänmaallisiin, yllätti minut.

      RKP:ta voi toki parjata vastuuttomasta politiikasta, mutta ruotsinkielisten isänmaan sankarien lista on loputon: Mannerheim, Ehrnrooth, Heinrichs, Lagus, Oesch, Sandels, Adlercreutz, Duncker, von Döbeln...

      Poista
  15. Eikö RR. pysty parempaa? Onko kynä tylsynyt?
    Taitaa olla liian vaikea aihe kirjoittaa vihervassareista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jaa joo, yhtään en tiedä, mitä tarkoitat. Oikeistopopulistit ovat tutti suussa hilloa syöviä ihmisiä.

      Poista
    2. Onhan näin, että tämä spedestetiikkaporukka ja median toimittajat ovat keskenään selvässä symbioosissa. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Tosin mediassahan on jo menty sillekin tasolle että toimittajat haastattelevat toimittajia ja kansalaisten pitäisi ottaa heidän keskinäinen pulinansa sitten oppituntina. Ja sitten kun niin ei tehdäkään, seuraa henkinen pipi ja lähetykseen täytyy ensiapuna kaivaa uusi päivystävä dosentti yliopistolta.

      Poista
    3. Vihervassari populistit tarkoitit varmaan08 joulukuuta, 2016 13:55

      Ns. Parempaan Väkeen(vihreät) lukevat joutuvatkin kohtaamaan elämänsä tosiasialliset taloudelliset reunaehdot, mahdollisesti ensimmäistä kertaa koko aikuisiällään kaikessa ankaruudessaan.

      Siinä ei enää Edistyksen perään haikailu paljoa lämmitä, jos huomataan että manit finis, pomppa kanis... Ja sitä lähemmäs tuota tilannetta mennään, mitä ahkerammin nämä tyypit sahaavat omaa oksaansa ajamalla vasiten alas niitä elinkeinoja, joiden tuottamalla ylijäämällä heidänkin elämänsä on tähän saakka kustannettu.

      Eikä tilannetta paranna myöskään se, että elätettävät ovat tähän saakka muistaneet elättäjiään lähinnä vaatimalla heitä holhouksen alle. Ylpeys kun on monasti ennenkin kulkenut lankeemuksen edellä...

      Poista
    4. Oli pilttuinen siis, mun lapsuuteni siis. Rupinen riisku, siitä siis oikeistopopulistinen siisku. Kamalaa paskaa, sellaisesta ei uskoisi Jaskaa!

      Poista
    5. Ajattelehan minä useinkin, että nuo oikeistopopulistit ovat ihan kammottavan tyhmiä, hieman heinäseipäitä tyhmempiä. Anteeksi vain sikulit, pikku vääteröiset!

      Poista
    6. Tämä on sinulle08 joulukuuta, 2016 14:21

      Iines08 joulukuuta, 2016 10:46

      RR, olisit uskottavampi, jos et käyttäisi alatyylistä kieltä. Sanomasi muuttuu samanlaiseksi.

      Toivon, että siistit ilmaisuasi tässä blogissa,

      Poista
    7. Anteeksi vain sikulit, pikku vääteröiset!08 joulukuuta, 2016 14:28

      Suomen vihreiden sosialismi on kansallissosialismi-painotteista, kuten eläinsuojelu, vegetarismi, luomuviljely, kestävä kehitys, mutta natsien kansallisaatteen ja maalaiselämän ihailun(Blut und Boden) he ovat hyljänneet ja tilalle omaksuneet Stalinisteilta globalisaation ja tekninen/teollisen urbanisaation. Sosialidemokraateilta tulee näennäisdemokratia ja hyvinvointiyhteiskunta.

      Poista
    8. Vähän huvittaa tämän Anonyymin ja Vaihtonimimerkin (sama ihminen?) argumentointi: koko ajan vaan leimakirves heiluu ja nimittelee toisinajattelijoita (mukamas?) hauskoilla nimityksillä. Ikään kuin sillä todistaisi olevansa oikeassa.

      Heh, heh.

      Jossain Suomen Sisun palstoilla tällainen kommentointi saa varmasti vastakaikua. En usko että täällä kukaan sinua kuule korkealle noteeraa. Tyhmäksi ja tosikoksi kyllä.

      Poista
    9. Olen joskus pohtinut miksi jokin historian vanha, esimerkiksi 3000 vuotta eaa. niin sanottu korkeakulttuurin omaava maa tai kansa, jonka aineellinen ja henkinen hyvinvointi on suhteellisen korkealla tasolla ja olot vakiintuneet, tuhoutui.
      Joku siellä keksi ryhtyä "paremmaksi ihmiseksi" ja ryhtyi vaatimaan kaikilta samaa. Keksivät sen saman mitä nämä nykyiset kuplassa elelijät vaativat kaikilta, ryhdytään muuttamaan koko maailma. Osansa toivat silloinkin kansainvaellukset joista ei niistäkään seurannut mitään hyvää. Valtio ei kyennyt ruokkimaan määräänsä enempää ihmisiä eikä kestänyt sekasortoa.

      Poista
    10. Näissä Anonyymeissa on muutama henkilö, kaikki eivät ole saman henkilön, sanoo ikänsä nimettömiäkin tekstejä lukenut ja pähkäillyt, että kenenkäs tämäkin nimetön vuodatus on.

      Mutta holli kommenttiin, Anonyymi, asiatyyli puree parhaiten, kun et kerran vallan tyhmäkään ole. Päinvastoin.

      Poista
    11. Niinpä tietysti Iines.
      Huomaan lukioiden olevan heti nenä nirpassa, jos olen heidän kanssa erimieltä.
      Olen laittanut oikeistopopulin tilalle vasemistopopulin . Ei sen suurempaa muutosta ole tehnyt. Ja voi tätä kaunaisuuden määrää.Hyvä ettei minulle sanota "nahkurin orsilla tavataan".

      Elämme maassa, jossa tavallisen kansalaisen sanoma sana ja kirjoittama teksti on suurempi turvallisuusuhka kuin joko etnisesti edistyksellisen tai poliittisesti oikeaan viitekehykseen kuuluvan ihmisen tekemä oikea väkivalta. Jos tätä tilaa ei voi kutsua dystopiaksi, niin mitä sitten?


      Poista
    12. Nahkurin orret.
      Lause on alunperin kirjoitettu kersantti Penttisen sanomaksi ja kuuluu: "Ei niitä hanki pitele. Nahkurin orsilla tavataan."

      Sanonta on osa repliikistä kirjassa Tuntematon sotilas.

      Poista
    13. Perussuomalainen puolue on nyt kovan edessä. Vaaliliittoa vihreiden, toisen populistipuolueen kanssa, joutuvat hakemaan. En silti usko, että vihreät hyväksyvät moista.- Eihän siinä sitten auta kuin kaatua omiin keskinäisiin riitoihinsa.

      Poista
    14. Muistaaseni viherhörhöt ovat takijaispuolue samoi ruottalaiset.Kuka niitä tarvitsee.

      En minä usko mihinkään ylhäältä ohjattuihin utopioihin, eikä myöskään "klassinen liberalismi" sellaista postuloi.

      Ei ole olemassa mitään "parempaa yhteiskuntaa" muussa mielessä kuin siinä mielessä, miten me tai joku muu näkee omien arvojensa siinä yhteiskunnassa toteutuvan; se yhteiskunta voi olla parempi meille, mutta yritykset pakottaa seuraava sukupolvi niihin arvoihin, on tarkalleen samaa sosiaali-insinööreilyä kuin kaikki muutkin utopiat.

      Suurin ero meidän välillämme tietysti on, että minä ymmärrän ja hyväksyn sen, että eri ihmisillä on erilaiset arvot ja että jokainen arvio yhteiskunnasta on sidoksissa niihin arvoihin, joista käsin se arvio tehdään.

      Tämän hyväksyminen on konservatiivisessa epistemologiassa mahdotonta, koska konservatiivi postuloi, että on olemassa jotkin todelliset, muita oikeammat ja paremmat arvot, joihin muiden pitäisi vain alistua. Tämä on kuitenkin tarkalleen samanlainen utopistinen ajattelutapa kuin vaikkapa kommunismi tai muu sellainen.

      Poista
    15. Kovan edessä taitaa olla moni muukin puolue keskustaa lukuunottamatta. Tämä on kummallista, koska keskustahan on suurin "syyllinen" leikkauksiin. Se pärjää hyvin kannatusmittauksissa. Luulisi ainakin demareiden jo ohittaneen sen. Ihmeellisiä ovat herrain tiet.

      Poista
    16. Kommunismin - tai sosialismin yleisemmin - kannatus liittyy ihmisen ahneuteen, joskin sosialismissa ihmisen ahneus kielletään. Aatteen keskeinen ominaisuus käännetään ylösalaisin, kuten kaikki muutkin kyseisen aatteen käyttämät määritelmät.

      Sosialismissa yksilö on ahne, eikä halua tehdä töitä vaan elää muiden työnteolla. Koska hän ei kuitenkaan yleensä halua ryhtyä väkivaltaiseen ryöstelyyn, hän valtuuttaa neljän vuoden välein edustajansa parlamenttiin säätämään ryöstämisen lailliseksi.

      Poista
    17. Heh, huhupuheena olen kuullut yhdestä työelämässä olevasta persusta. Sairaslomia kyllä kovasti ottaa.

      Poista
    18. Äitikö kertoi vai exvaimo?

      Poista
    19. Eikö kylällä joku väitti.

      Poista
    20. Tuo on mielenkiintoinen ajatuskulku, että kommunismiin ja sosialismiin liittyy ahneutta. Sekin on kiinnostavaa, että tuo ahneus kielletään, ja korostetaan pikemminkin sen vastakohtaa, antamishalua.

      Olen miettinyt samoja ajatuslinjoja. Sosialismi ja kommunismi näyttäytyvät minulle pikemmin materian kuin hengen palvontana. En usko sitä selitystä, että mainittu aate juontaa juurensa vain nälästä. Muitakin pontimia on, sillä muutoinhan nuo ajatusmallit olisivat länsimaissa jo kuolleet ja kuopatut.

      Ei meillä ole enää puutetta ravitsevasta vatsantäytteestä. Ihmistä ei länsimaissa uhkaa nälkäkuolema. Pikemminkin ylensyönti ja materiaan hukkuminen. Meillä pakolainenkin valittaa saamastaan ruuasta.

      Mikä siis pitää sosialismin aatetta hengissä? Tätä kysyn itseltäni. Tiedättekö te?

      Poista
    21. Milloin olet antanut? Pyyteettömästi. Vai oletko ollut koko elämäsi vain haluamassa ja saamassa, miekka tanassa puolustamassa ainoastaan omia etujasi, ajattelematta lainkaan muita ihmisiä, ylipäätään koko yhteiskuntaa, kaikkia.

      Poista
  16. TV keskustelussa eilen Saksan populistipuolueen edustaja puolusti voimakkaasti venäjän oikeutta vastustaa muita tunkeutumasta omaan etupiiriinsä kuten ukrainaan. Siis päästessään valtaan saksassa, ei muuta kuin uusi Ribbentrop-sopimus etupiirijakoineen venäjän kanssa. Marine LePenin y,m maahanmuuton rajoituspolitiikan vielä ymmärtäisi, mutta ei euroopan yhtenäisyyden heikentämistä suhteessa venäjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöistä "etupiiriä" en käsitä ollenkaan. Tai siis käsitän toki, mutta minusta se on kuin jotain vanhaa siirtomaan riistoajattelua.

      Tänään kuullaan Ylellä ajankohtaislähetyksessä, miten äärioikeisto uhoaa kaduilla. Mielenkiintoista. Jospa nyt saamme tietää, mitä ne oikein haluavat.

      Poista
    2. Et Iines saa tietää, mitä ihmiset haluavat. Valitettavasti.

      Ei tästä maailmasta mitään järkeä löydy, eikä sitä oikeastaan kannata hakeakaan. Onneksi on viimeinen neljännes menossa, ei ainakaan tarvitse aloittaa sillä tavalla alusta kuin nyt parikymmenkesäisten, joilla ei juurikaan toivoa ole näitten suomisten, stubbien, anderssonien, arhinmäkien, rinteitten ja sak:n maassa .

      JOS ei muutosta, siis todellista muutosta synny. Mutta mistä perkeleestä se syntyisi, kun jätkät juo kaljaa ja pelaa tietokonepelejä äitiensä luona ja piparitta jääminen turhauttaa ja passivoi lisää.

      Ja kukaan täysjärkinen ei lähde esimerkiksi politiikkaan, vaan tekevät omansa ja se siitä. Koko politiikka ja talouselämä suurimmilta osiltaan elää kuperkeikoilla ja sirkustempuilla. Ota nuo sitten vakavasti! Naurattaisi jos ei vituttaisi niin paljon muiden puolesta.

      minä tämän lopun kyllä pärjään, vittumaisemmaksi vaan muutun joka päivä.

      Poista
    3. Hyvä kommentti MEG. Nykyisillä äärioikeistolaisilla järjestöillä on yhteytensä Putin-Venäjään. Marie LePen porukoineen ovat putinisteja, kuten useat eurooppalaiset oikeistopopulistiset ja avoimen natsistiset poliittiset ryhmät ja liikkeet.

      Joten, kannattaa olla valpas. Isänmaallisuus voi olla näissä ryhmissä, ja nationalismiaatteessa, aivan muuta kuin mitä he esittävät.

      Poista
    4. Tuo putinismikortti joka paikassa alkaa lyödä järkeni yli. Kun vähän jokainen taho syyttää toistaan putinistiksi. Tämä hämärtää käsitteen merkitystä.

      Ennen muinoin historian kirjoista opittiin, kuinka kuninkaiden menestys mitattiin valloitettujen maitten määrällä. Nykyään se on kai putinismia.

      Ennen meillä äärioikeisto oli jyrkän sinivalkoista, nyt se on muka venäjänpunaista ja populistista. Milloin ja miksi tällainen kuperkeikka on tapahtunut?

      Eikö lisäksi kaikki politiikan harjoittaminen ole paljolti populismia, myös se vasemmiston oppositiopolitiikka?

      Noihin ei taida löytyä vastauksia, ottakaa ne retorisina kysymyksinä.

      Poista
    5. Ajat ovat muuttuneet, vanhat vasemmisto-oikeisto jaot ovat osin vanhentuneita. Kyllä putin todellakin on äärioikeiston oma karkkisetä. Samanlaista äärinationalismia harjoittavat.

      Poista
    6. Kysyn mitä saadaan, kun laitetaan natsi ja antifasisti kumiluoti Laine yhdessä vartioimatta suljettuun tilaan?

      No tappeluhan siitä saadaan. Ja eikös se mene niin, että paha väkivaltainen natsi hakkaa viattoman ja pasifistisen rauhaa ja suvaitsevaisuutta peräänkuuluttavan antifantin? No ei, vaan juuri päinvastoin.

      Olisiko natsin pelastanut selkäsaunalta se, että hän olisi kieltäytynyt tappelemasta?
      Pelastiko sekään, ettei hän edes pystynyt tappelemaan, koska hän oli raudoissa? Eipä tainnut pelastaa.

      Mitä siis opimme? Jotain sellaista, joka pätisi niin yksilö- kuin valtiotasollakin? Tappelu, jossa toisen osapuolen kädet ovat selän takana raudoissa, ei ole epäreilu tappelu, vaan helppo tappelu.

      Poista
    7. Populismilla minä ymmärrän täysin katteettomia lupauksia, joilla ei ole mitään merkitystä, niitä ei ole tarkoituskaan pitää. Sellaista lynkkausmentaliteetin omaavien ihmisten villitsemistä. Sellaista, missä kaikki puhe on menettänyt merkityksensä.

      Poista
    8. (Elämme maassa, jossa tavallisen kansalaisen sanoma sana ja kirjoittama teksti on suurempi turvallisuusuhka kuin joko etnisesti edistyksellisen tai poliittisesti oikeaan viitekehykseen kuuluvan ihmisen tekemä oikea väkivalta. Jos tätä tilaa ei voi kutsua dystopiaksi, niin mitä sitten?)



      Tuohon voi sanoa:
      ”Jos ministeri olisi rehellinen, hän myöntäisi, että näppäimistön takaa kirjoitettu vihapuhe pitää joskus sisällään totuuden siemenen, jota ministerinkin kannattaisi kuunnella eikä vain uhkailla tyytymättömiä kansalaisia voimatoimilla.”

      Ja tässä onkin asian punainen lanka. Se totuuden siemen on oikeassa, ministeri pelkää sitä ja pelkää joskus joutuvansa vastuuseen teoistaan.
      Siksi hän muitten kaltaisensa kanssa yrittää tuhota sen siemenen ennen kuin se kasvaa pelloksi.

      Poista
    9. Vihervasemmistolaisiksi usein haukutut vihreät ovat antaneet jyrkimpiä venäjän hallinnon vastaisia lausuntoja. Keput eivät sellaista sulata, kun haluaisivat ihanan neuvostokaupan takaisin. Kukaan muu kun ei halua niitä "maailman laadukkaimpia elintarvikkeita".

      Poista
    10. No, sitten teidän iinesläisten kannattanee jatkaa persuilulinjalla. Sieltä se löytynee, myös teille pieni lohtunakkipaketti. Tulevasta pienpuolueesta.

      Mutta hyvä, että jokin poliittinen sijoitusasema teilläkin on, vaikka kaikki muut menevät niin oikealta kuin vasemmalta ohi. Ja lujaa.

      Poista
    11. Olet ilkeä, Anonyymi. Ei täällä mitään yhtenäistä porukkaa ole. Kaikilla on omat ajatuksensa, kuten huomaat, jos ymmärrät lukemasi.

      Poista
    12. Vihreät sen kun porskuttaa, taitaa kohta olla kaksi kertaa niin suuri kuin persus. Kepulla on ne vakiokannattajansa, ne hilloa valtiolta saavat.

      Poista
  17. Valtamedian aika on ohi. Sillä voi jatkossa olla oma tehtävänsä uutisten kerääjänä ja levittäjänä mutta ns. journalistien analyysit ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kelvottomia. Internetissä pieni asiasta kiinnostunut ryhmä tietää yksittäisestä asiakokonaisuudesta aina paljon enemmän kuin pinnallisesti asiaan perehtynyt journalisti tai journalistin ideologiaa tukeva päivystävä dosentti."

    Ikävää sanoa tuon olevan totta. Niin tärkeä, kuin toimiva media yhteiskunnalle onkin, ei huonoa mediaa lopulta kukaan tarvitse. Monikulttuuri-, EU-politiikka ja ehkä yleisemminkin liberalisoitunut yhteiskyntanäkemys koetaan median taholta kysymyksiksi, joita ei saisi kyseenalaistaa. Noihin asioihin media itse tarjoaa yhtä oikeaoppista ajatusmallia, joista poikkeavia leimataan varsin rumin mielikuvin (äärioikeisto, populistinen siipi,Putin kortti,Marie LePen porukoineen jne.).

    Ei haluta ymmärtää syy-seuraussuhteita, miksi Trumpismi, Brexit, tai Jytky syntyvät ja menestyvät.

    Itse näen journalismin tautina sitä, että Ylen toimittajat edustavat lähinnä omaa itseään journalismissaan. He ovat hukanneet objektiivisuuden luoden itsestään uutisaiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs me yli yhdeksänkymmentä prosenttia kansalaisista, jotka luemme Hesaria ja arvostamme Ylen monipuolista tuotantoa?

      Poista
    2. Luetaan Hesaria ja jatkossakin luetaan. Arvostetaan Ylen monipuolista tuotantoa. Viimeksi nautin suuresti teeman elokuvasta Pyhä lehmä, jonkalaisia kaupallisilla kanavilla ei koskaan näe.

      Sen sijaan eilistä Ylen ajankohtaislähetystä en jaksanut katsoa. Teemana oli kadulla riehuva äärioikeisto. Tämä oli jopa koominen keskusteluotsikko, kun itsenäisyyspäivän tunnetuin riehakko oli äärivasemmistolainen kumiluoti-Jari.

      Oikea otsikko keskustelulle olisi ollut "Ääriliikket kaduillamme". Katsoja päättelisi sitten itse ilman ohjailua, mistä on kyse.

      Poista
    3. Sehän ei ole sinänsä uutinen, että niin Yle kuin muukin media etsii suurennuslasin kanssa kontallaan mörköä tyhjästä nurkasta, ja väittää samalla, että selkänsä takana toisessa nurkassa tulia sytyttelevä mörkö onkin Punahilkka, eikä siellä mikään pala. Nähty ja kuultu moneen kertaan. Ja tullaan jatkossakin näkemään.

      Sitä vaan olen aina ihmetellyt, että miksi noin pitää toimia? Mikä siihen on syynä? Kuka siitä hyötyy? Ja mitä hyötyy? En oikein jaksa uskoa foliopipoteorioihin. Tyyliin ”rapautetaan länsimaailma, niin kommunismi voi ottaa vallan”. Eiköhän se juna mennyt jo.

      Onko kyse vain siitä, että aikanaan on porukalla keksitty omiin humanistisiin unelmiin pohjautuva maailmankuva, ja sitten ei vanhemmittaan kehdata tunnustaa, että eihän se niin mennytkään kuin kuviteltiin. Ja kun ei kehdata tunnustaa, niin sitten ainakin yritetään kirjoittaa todellisuus sen unelman mukaiseksi.

      Vai onko tässä kyseessä jonkunlainen ihmeellinen poliittinen Beatles-hysteria? Kun muut fanittaa, niin sitten minunkin pitää.

      Vai onko kyseessä jonkunlainen älyllinen snobbailu. Tehdään arvio siitä, minkälainen näkemys karvalakkikansalla jostain asiasta on ja sitten otetaan just vastakkainen linja, että ollaan varmasti intellektuelleja joihin ei haalareitten haju tartu.

      Poista
    4. Anonyymilta hieno kirjoitus omista ennakkoluuloista, siitä kun oletettu vastapuoli halutaan määritellä mahdollisimman tarkkaan omien tunteiden kautta. Tämänmoista tunteiden jyllittelyä on aina mukavaa lukea. Tai sitten ei.

      Poista
    5. Kirjoita sä omista ennakkoluuloista.Voisit perustella tarkemmin tunteitasi.

      Siinä ei auta että sanoo toisen olevan hyvä ja toisen olevan paha.

      Eikä siinä oikein auta sekään että todetaan molempien olevan hulluja.

      Eikä sekään että todetaan Bushin olevan hullu.

      Tässä on kyseessä aito ongelma mutta vihervassarit haluavat viisastella asialla. Vasemmistolaiset erityisesti haluavat keksiä rationalisoinnin omalle antisemitismilleen.

      Ihmisen aivot toimivat niin että ensin syntyy tunne (viha, rakkaus, inho) ja sitten sille keksitään joku perustelu.

      Poista
    6. Olipas sekavaa, voisitko vähän määritellä tarkemmin?

      Poista
    7. Kerro omista ennakkoluuloista. Vai etkö osaa kirjoittaa?

      Mikäli poliittista leikkiä hahmotellaan yksinomaan abstraktiossa, tulisi sitten mennä loppuun asti: mitä tulee tehdä?

      Yksinkertainen idea siitä, että hyvinvointivaltiohellyys lisää väärinkäytöksiä siellä täällä ei positiivisesti eikä normatiivisesti vielä kerro mitään siitä, mitä asialle tehdään. Tulisiko tuet lopettaa köyhiltä, huono-osaisilta, laiskoilta, tyhmiltä? Missä menee kehityskelpoisen (state discipline?) ja menetetyn (only costs) ero? Otetaanko lapset huostaan? Missä iässä huono-osaisesta lapsesta, jolla Schupak & kumppanienkin mukaan on ihmisarvo, tulee rationaalinen toimija, jota voidaan pitää vastuunalaisena?

      Poista
    8. Ei kun se idea on juuri siinä, että pitäisi omat ennakkoluuloiset ja idioottimaiset mölyt mahassaan. Ei niistä kukaan ole kiinnostunut, toisia ihmisiä sellainen spuglittaa.

      Poista
  18. Hyvä Riku. Peukutan Rikua!

    VastaaPoista
  19. Peukut myös Anonyymille. Ja molemmille luunappi turhanpäiväisestä toistensa nokittelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RR. ei edes yritä peitellä spastista persu-vihaansa, vaan ilmituo omaa tyytymättömyyttään vääränlaisten ihmisten olemassaolosta aivan avoimesti.


      Valitettavasti on vain niin että hevostallissa syntyminen ei tee rotasta ratsua, Quislingin aatemaailmalla on turha lähteä puhumaan itsenäisyydestä ja vapaudesta.

      Poista
    2. Puoluen on selkeä kepun tytärpuolue ja sellaisena ihan kamalan huono, kuten kaikki me työtätekevät tiedämme.

      Heh, eikö tuo quislingilaisuus nyt sentään osu omaan nilkkaan?

      Poista
    3. Ihminen saa vihata, Anonyymi, eikä sitä tarvitse peitellä. Tunne siinä missä rakkauskin. Eikä semmoinen keskustelu ole oikeaa dialogia, missä kaikki ovat aina samaa yhtä mieltä.

      Poista
    4. Kannattaa muistaa, että nämä kaksi veijaria (Lipponen&Soini) edustavat kohtuullisen samaa arvomaailmaa.
      Lipposta kutsutaan oikeistodemariksi, vaikka todellisuudessa oikeampi määritelmä lienee suuryritysmyönteinen, perinteinen pohjoismaisen nanny-state -valtion kannattaja. Jos ajattelee Soinia, niin ihan samat määreet sopii häneenkin. Suuryritys edustaa sosialismissa pahuutta - eriarvoisuutta ja epätasaista tulonjakoa. Ellei suuryrityksen omistaja ole valtio.

      Poista
    5. Tuolla on paha kielioppivirhe, minulla. Korjaankin sen tähän: luunappi turhanpäiväisestä toistenne nokittelusta. Ei siis toistensa nokittelusta.

      Poista
    6. anonyymi, tuo oli kai sitten sitä, mitä ajatteluksi kutsutaan.

      Poista
    7. Odottaisin , että kirjoitat ememmän kuin 9 sanaa.

      Poista
    8. (kuten kaikki me työtätekevät tiedämme.)

      Joo, mä myös aattelin, että jopas, milläköhän perusteella?

      Poista
    9. Teikkö sinä työtä lapsena?
      Elämä jäi elämättä ja nyt on katkera kaikelle.

      Poista
    10. En minä ole katkera. Etkö vaan sinä vaikuta enemmän sellaiselta? Ja kyllä minä kuustoistavuotiaasta asti olin kesätöissä. Asfalttihommat paikkoporukassa vaativat kovaa kuntoa ja styrkkaa hauiksessa.

      Poista
    11. Lapiolla otettiin asfalttimassaa juorma-auton lavalta ja heiteltiin sitä paikkauksiin. Voi olla, että viistoista olin, kun ensi kerran niitä hommia tein. Saakeli, että ne äijät olivat kovia duunareita. Kaupungin miehet lopettivat aina neljältä tai ennen, me jatkoimme usein iltamyöhään asti. Olin lukiopoikana ihan puhki niistä työviikoista, päivä alkoi kuudelta. Tilipäivänä ne äijät ostivat kossua ja antoivat minunkin maistaa. Vanhempi niistä veljeksistä ajoi jyrää tuhannen päissään ja minäkin sitä jyrää kapungilla ajoin, vaikkei ajokorttia tietysti vielä ollut. Kerkesin silloin saamaan myös niitä vanhan ajan tilipusseja, palkan sai paperisessa pussissa kouraan.

      Poista
    12. Me kaikki silloiset entiset nuoret alle 23v ikäiset maksoimme joka ikisestä palkastamme eläkemaksut ,mutta emme kerryttäneet eläkkeitä.
      Kivaa eikö vaan.

      Olisi kannattunut mennä kesäksi kielikursseille tai Interraillille. Nyt olisi sinun mukava muistella nuoruuden kokemuksia. Sä muistelet vaan asfalttihommia.

      Poista
    13. En minä työkokemuksiani häpeä, vain Helsingin Kontulan persuja äänestävät miehet työntekoa häpeävät.

      Sitä paitsi englanninkielessä olin hyvä, ällä tuli. Ruotis ja saksa menivät heikommin, kun en viitsinyt syventyä. Myöhemmin olen tenttinyt ruotsista nelosen tämän uuden taulukon mukaan, jossa vitonen on paras. Suullisesta osiosta tuli vain kolmonen, kirjallisesta täysi vitonen. Vaikein kirjallinen koe, missä koskaan olen ollut, neljä tuntia täytyi kääntää, vääntää ja kukertaa.

      Poista
    14. Se on totta, että meitä kusetettiin noissa eläkkeissä, suuret ikäluokat tekivät oharin.

      Poista
    15. Suuret ikäluokat ja hieman nuoremmatkin olivat myös nuorina töissä, Riku, eikä siitä heille eläkettä lasketa. Kaikki minun tietämäni olivat aina kesätöissä koko kesän, monesti Ruotsissa, mutta myös Suomessa.

      Itse olin kahdessakin työpaikassa yhtaikaa kesällä, Auran Panimossa pullojen lajittelijana liukuhihnalla ja lisäksi iltaopettajana Telekoulussa. Ei näistä eläkettä nuorelle kertynyt. Yhtään interreilaajaa en tuntenut. Taisi olla enemmän stadilaisten lukiolaisten tapana.

      Poista
    16. Kannattaa huomata sekin, Riku, että suuret ikäluokat olivat jo nuorina velkaisia. Jokaisella oli velkaa, kun valmistui.

      Vasta nuorempi sukupolvi sai ilmaisen opiskelun ja opintotuen ja lisäksi kämppiinsä asumistuet. Me maksoimme kaiken itse omasta pussistamme ja velalla samaan aikaan kun muut nuoret saivat palkkaa.

      Poista
    17. Höpö höpö.
      Teollisuusduunarit kustansivat sinulle yliopiston maksamalla veroja. Sinä et ole maksanut "kaikkea omasta pussistasi".

      Ainoa (yhä elossa oleva) sukupolvi, joka maksoi oikeasti omat opintonsa, oli syntynyt 1930-luvulla syntynyt sukupolvi. Siihen sinä et kuulu.

      Poista
    18. Iines kuulut sukupolveen, joka on maksanut kaikkein pienintä tel-maksua tuloistaan. Nyt se on aivan ennätyksellisen korkea, nuoremmillä sukupolvilla, eivätkä nämä ikäluokat ehkä tule saamaan yhtä runsasta eläkettä ja yhtä varhain kuin oma sukupolvesi. Miksi siis moinen katkeruus?

      Poista
    19. Luet minua väärin, Anonyymi. En ole sanonut, että olen maksanut itse omat opintoni kokonaan. Eihän se olisi edes mahdollista.

      Opetus oli ilmaista, koska ei ollut lukukausimaksua. Kaikki muu sitten maksoikin ja ne maksut maksoin itse. Opintolaina maksettiin takaisin korkoineen päivineen, eikä se kivuttomasti käynyt. Samaan aikaan samanikäiset duunarikaverit rakensivat komeita omakotitaloja perheilleen. Minulla takaisinmaksu kesti kymmenen vuotta, ja lainamäärä oli suurin mahdollinen, koska opiskelin kauan - kävin samalla töissä ja sainpa sinä aikana lapsenikin.

      Opiskelijalle asuminen maksoi täyden vuokran, ei asumistukea, ei mitään sosiaalitukia, samoin ruoka ja kaikki muu. Oli iso asia, kun sain ostettua kirjoituskoneen Facit Privat, 300 markkaa isän vanhainkodista lähettämillä rahoilla.

      Katkeruus on oma provosoiva tulkintasi, sinä ilkeä anonyymi. Minua suututtaa se, kun minun ikäluokkani syyllistetään ahneeksi ja kaiken saaneeksi sukupolveksi. Se ei pidä paikkaansa ainakaan niiden kohdalla, joilla ei ollut tukenaan kodin antamaa varallisuutta ja onnekasta lähtöpotkua.

      Poista
    20. No, siitäkin piti muistuttaa unohtelevaisia, että jos on maksettu pienempää tel-maksua, niin on maksettu samaan aikaan ennätysmäisiä Aho-Viinanen-veroja, jonkakaltaisia samoilla tuloilla ei aikoihin ole nähty. Minäkin yli 40 prosenttia palkastani. Kaipa se tel-maksukin sitten oli normaalia korkeampi.

      Omantunnon kysymys: Miltä sinusta muuten tuntuisi maksaa vaikkapa 41 prosenttia veroja palkastasi, joka ei olisi mitenkään sikakorkea? Ja samaan aikaan lyhentäisit lainaasi?

      Poista
    21. Isot tulot =suuret verot .

      Kunnan verö-äyri on jotain 19,00 prossaa.
      Tai sitten sulla on ollut hyvä palkka, niiku johtajilla.

      Poista
    22. Tämän kunnan veroprosentti alkaa kakkosella eikä ykkösellä.

      Aho - Viinasen aikaan veroprosentit olivat jo keskituloilla hurjat. Palkkani oli hyvä, koska työtä oli, ja ylitunteja paljon. Mutta ei se ökypalkka ollut, jonkalaista minun järjelläni 40 prosentin vero edellyttää.

      Poista
    23. https://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Valtion_tuloveroasteikko_2016

      Niihän se on myös nykyisin.

      Sä oot ollu todella kansankynttilä. Olet pääsyt vakivirkaan.
      Veikkaan tulojen olleen sinulla 170 000 markkaa (yli). Eli prokressi on paukkunut sinun kohdalla. .
      Toisaaltaan työhulluilta pitää ottaa veroja.

      Poista
    24. Noin vakavasti puhuen, minä kun olen vanhanaikainen ihminen, niin kuvittelen, että kun verotusta kiristetään, se tarkoittaa sitä, että julkishallinto antaa kansalaisille parempia palveluja.

      Tosiasiassa asiahan on just päinvastoin. Julkishallinto kyllä turpoaa ja vie jo 60 pinnaa BKT:sta, mutta palveluita vähennetään ja keskitetään pelkkiin suurkaupunkeihin. Joku yhtälössä mättää eikä ihan pienillä kertoimilla mätäkään.

      Poista
  20. Riku Riemu09 joulukuuta, 2016 17:28

    ( kuten kaikki me työtätekevät tiedämme.)

    Sinä kehuit saaneesi eläkelapun. Ja muistaakseni olet nyt talvilomalla. Et töissä.


    Työ ei työtätekevälle olekaan tärkeää, vaikka hän saa siitä palkkaa, jolla elättää itsensä.

    Tämä ensivaikutelmaltaan irrationaalinen väite on kuitenkin tosi. Tämän voi todeta yksinkertaisella kokeella lopettamalla työn teon.

    Näin työn lopettanut henkilö joutuu ongelmiin työtätekemättömänä ja työ on hänelle tärkeää työtätekemättömänä eikä työtätekevänä.


    Työ on näin luonteeltaan duaalista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukihäiriö, vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? Alkavat sitä eläkettä maksaa vasta reilun kymmenen vuoden päästä. Talvilomakin taisi hurahtaa ajat sitten. Dement...?

      Poista
    2. ...Sanoi työtön Lieksasta.

      Poista
    3. ”Sinä siis haluat päivän vapaaksi? Katsotaanpas. Vuodessa on 365 päivää ja 52 viikkoa. Niistä sinulla on jo 2 päivää viikosta vapaata. Jäljelle jää 261 päivää työntekoa varten. Koska sinä käytät 16 tuntia päivässä poissa työstä, sinä olet ollut 170 päivää poissa työstäsi, jolloinka olet ollut 91 päivää töissä. Käytät 30 minuuttia päivässä kahvi taukoon. Se tarkoittaa 23 päivää vuodessa, jolloinka jää 68 päivää työntekoon. Sinun tunnin lounas tauoillasi keräät käyttämättäömät 46 päivää, jolloinka jää vain 22 päivää työtä varten. 2 päivää vuodesta olet sairaana. Jäjelle jää 20 päivää työtä varten. Olemme kiinni 5 eri pyhäpäivinä ynnä muuna semmoisena vuodessa, joten olet 15 päivää töissä. Me kuitenkin annamme hyvää hyvyyttämme sinulle 2 viikkoa vuodessa lomaa. Jolloinka jäljelle jää vain 1 päivä vuodessa töille. Ja sinä vielä kehtaat pyytää vapaata?! Oletko sekaisin?!”

      ~Sinun pomosi

      Poista
    4. Taidat anjovis olla matemaatikko. Ei kovin osaava, mutta kuitenkin. - Eikä minun pomoni noin sekaisin ole.

      Poista
  21. Eikö opiskelu yliopistossa ollutkaan ennen ilmaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut, jos verrataan nykyiseen ja jos minulta kysytään. Virallinen vastaus on tietenkin, että toki oli ilmaista, vaikkei sitä silloin mainittu.

      Opiskelijat olivat tuolloin ainoa kansanryhmä, joka rahoitti työntekonsa eli opintonsa velkarahalla ja kesätöillä, jonne lainaraha ei riittänyt.

      Tuo oli oikeasti aikaa, jolloin vähän jokainen kärsi välillä nälkää. Näkkileipä tuli tutuksi. Minäkin varastin kämppiksen jääkaapista kinkunviipaleita. En voinut olla ottamatta, oli niin kova nälkä. Jäin kiinni ja tunnustin. Rangaistuksena oli anteeksipyyntö Jumalalta polvirukouksin - kämppis oli uskovainen medisiinari, hihhuli, ja pani minut polvistumaan syntiäni.

      Edelleenkään en ymmärrä puhetta ilmaisesta opiskelusta, vaikka on opintotuet ja asumislisät. Valtaosa opiskelijoista joutuu käymään töissä rahoittaakseen opintojaan ja elämistään.

      Poista
    2. Uups. Nytpä menee itsepetos pitkälle. Et siis ymmärtänyt opiskellessasi kuinka suuri osa yliopisto-opinnoistasi oli itseasiassa julkista tukea. Valtio kustansi ison osan opinnoistasi, ja sen maksoivat työssäkäyvät. Nyt, kun olet ennenaikaisella eläkkeellä, myös sen maaksavat enimmäkseen työssäkäyvät. Plus tietenkin lapsesi koulutus ...jne... maksutonta, mutta ei ilmaista.

      Aivan loistava näyte trolli(some)mediasta, joka esittää paikkansa pitämättömiä väitteitä - yleensä vielä katkeralla suolla varustettuja - säälisuolattuja sokeroituja satuja.

      Sori, Iines. Viljelet vain omaa katkeruuttasi, vaikka hyvinvointivaltio on ruokkinut sinua, ehkäpä jopa kaikkein eniten. Nyt sitten haluat, että lusikka pois muiden suista, kun olet kauhalla tullut itse ruokituksi.




      Poista
    3. Vanha kiltajärjestys toimii yhä. Kisällimatkat ovat olennainen osa, museot, kiltojen kestokutsut, asuntolapaikat, vierashuoneet mestarien luona, kaikki tämä on varsin tuntematonta yhtäkkiä? Euroopan vahvoissa valtioissa vanhaa ja vahvasti kultturissa

      Tämän tiedän että yksilöön tahdotaan päästä, käärmeen pää ja kaikki tämä. Muistatte jääkaappiyhteisön, mainio sana, eikö vain?

      Itävalta (Ferlach!), Saksa ja Suomi?
      Profetoin joutessani.

      Tapa 1)

      - No meillä ei ole se jääkaappi talvella niin tarpeen sanoo vaatimaton fiininpi oinologiaa harrastava viskille tuoksuva finni ja alkaa kehua kuinka siskon toiseksi vanhin poika tienaa niinhyvin niinhyvin uudella ydinvoimalan työmaalla...

      Tapa 2)

      Olen ollut tämän asian tiimoilta pääministerin kanssa keskustelem, keskustal, keskenä, keskinäisissä tuloek, tulo-tulo, tulopoliisi, todella on ollut puhetta että palkansaajien tuloja olsi nähdäkseni saatava joustavasti lähestyen, siis lähestyä kansainvälisen kilpailukyvyn markkinoita mutta valmistelutyöryhmän kokoukseen on vielä aikaa emme tarkoitan saamme nähdä työnantajaosapuolen kannan tulevissa jne, jne, jne.

      Tulos kun 1) + 2) =

      Kysyttäessä ei Sarimarjaanalta ei hän tiedä mitä hra Tulos todella tekee mutta: se auto on Kuule Kallis ja Kulkee Kahtasattaa. Onkos teidän miesväellä vähän tuota alkoholismia vai oliko se laiskanvikaa? Kerttumaaria, mikä sulle nyt tuli?

      Kisällimatkat ovat olennaisia. Kisällintyöllä ei ole määriteltävää hintaa, se tehdään killalle joka tallettaa sen.

      Shengen-maissa henkilökortti oikeuttaa matkustamaan jo koko paljon, voi sanoa että riittää varmasti.

      Sir Enckelot (von Shakealot af Linguistivinia)

      Poista
    4. Kell' kaappi on hän kaappiin kätkeköön!

      Kell' kaappikello on hän siihen katsokoon.

      Kello on taas niin paljon että se on melkein liikaa.

      Poista
  22. Eemeli Pullo (Hullu di, tuttipullosta tullu)10 joulukuuta, 2016 01:03

    Erehrysänperän tietotus

    - 1 suomalainen vastaa...?

    - 2. suomalainen: "Hei te viis. Tulkaas mukaan. Hakataan toi vasemmistolainen savolaisakka."

    Matikka on kivaa.

    VastaaPoista
  23. Jos joku ehti kaipaamaan kommenttejaan, löysin roskapostista muutaman, ja palautin ne ylle. Olen huomannut, että joskus puhelimella tai tabletilla kirjoitettu kommentti eksyy sinne, harvoin kylläkin. Blogger nikottelee joskus, eikä sitä voi ennalta estää.

    VastaaPoista
  24. Dylan ei käynyt pokkaamassa palkintoaan naapurimaamme huumorikuningas Kalle Kustaa Korkilta. Patti Smith edusti häntä hienosti, vaikka hermostuksissaan unohti laulun sanoja.

    VastaaPoista