10.7.2019

Miksi Merkel vapisee?




En palaa enää vihreiden Petra Laitin tviittiin vanhojen ihmisten merkityksettömyydestä. Kunhan vain totean, että en voisi olla enempää eri  mieltä.

Kulunut on kaunista, hapertunut on hienoa, uurteet ja piirrot voittavat sileän pinnan mennen tullen, harmaantunut on viehättävämpi kuin lila. Jäljet ovat tärkeitä. Aallon kuluttama puunpalanen hyväilee aisteja, ikiaikainen meren huuhtoma kivi on taideteos.

Uusi on raakaa, se huutaa ja kirkuu räikeänä, mutta hajuttomana ja mauttomana, se ei houkuttele koskemaan, hivelemään pintaa, se on tyly ja kopea, siinä ei ole särön säröä. Uusi talokin on kova ja kylmä, kuluu vuosia, ennen kuin se on koti. Uusi auto haisee vuodenkin jos toisenkin muoville, ennen kuin ottaa  uuden ajajansa tuoksuja sisäänsä.

Käyn mielelläni huutokaupoissa hivelemässä vanhoja esineitä ja katselemassa kuluneita pintoja. Mitä vanhempi, sitä parempi. Vanha on aitoa puuta ja jopa puunaulaa, taidokkaita leikkauksia pitämässä osia paikoillaan, yhä edelleen yli sadan vuoden jälkeenkin. Siinä näkyy eletty elämä, se on lämmin, se on historiaa. Jaksan yhä uudelleen hämmästyä, kun joku nostaa esineen ilmaan ja huudahtaa: kato, melkein uusi, tämä huudetaan. Ihan kuin "uusi" olisi hyve. Minulle vanha on hyve.

Mitä ihmiseen tulee, ikähän on muuntuvaa sorttia. Onnettomin olin varmaan kaksikymppisenä, ja onnellisin nyt vanhempana. Sekään ei haittaa, että joku on erilainen eikä arvosta minua iän takia. Saanpahan taas vaan yhden pällistelyn aiheen lisää. Kyllä elämä on ihmeellistä.

Tällä hetkellä en ole kovinkaan kiinnostunut hallituksen touhuista. Enemmän minua kiinnostaa se, miksi Merkel vapisee Rinteenkin rinnalla? Onko hänellä Parkinson tai muu vakava sairaus? Neurologinen vaiva? Psyykkinen oire?

Kannattaakohan Merkeliä kuunnella ollenkaan enää Petra Laitinkaan mielestä?






(Valokuvat Iines 10.7., alimmat lisätty myöh.  viitaten keskusteluun)

137 kommenttia:

  1. Hieman repalainen eli toivottoman vanha (about 6-70 v?) Herukkaperhonen (Polygonia c-album) on kuvituskuvana nyt.

    Mutta tekstisi on terävää. Kuten yl. aina. (Ei ihan aina. Joskus tekee mieli olla erimieltä.)

    Uudet asuinhuoneistot tosiaan haisevat uusilta, ei niihin saa sillä lailla "tatsia", uudet autotkin haisevat turhan steriileiltä. Mutta uusi sauna, jossa kylpijöitä ei ole vielä ollut, haisee hyvälle. Se haisee puulle! (huom! inhoan saunassakäyntejä. ei se mielestäni sivistynyttä käyttäytymist ole. kaikki vihtominen ja vastominen ja muu perseily.)

    Ihmisen ikä numeroita on siinä kuin puhelinnumerotkin. Itse tunnen itseni vähän alle 17 -vuotiaaks, ujoksi koulupojaksi, paitsi että jalkani, ja kädet, ja myös selkä... ja mitä näitä elimiäni minussa nyt onkaan, ovat eri mieltä. Ne ovat sitä mieltä että "oot vanha ukko jo, äläkä muuta höpötä". Ehkä ovat oikeassa..?

    Miksi Merkel vapisee? Sitä on vaikea sanoa. Tärkeää se silti on, Merkel on tärkeä poliittinen henkilö, yhä. - Mutta miksi Ameerikan presidentti Trump on niin tyhmä kuin on, se on vielä vaikeampi kysymys.

    En osaa vastata näihin kysymyksiin. Mutta onneksi minun ei tarvise niihin vastatakaan... eikä vastata mistään muusta kuin omasta itsestäni. Jonka toki teen.

    VastaaPoista
  2. Luulin tuota perhosta ohdakeperhoseksi. Onko sinulla mikis selitystä sille, miksi noita haalistuneita repaleisia vanhoja perhosia on tänä keväänä ja kesänä ollut niin paljon, harvinaisen paljon? Varsinkin alkukesästä niitä oli joka paikassa.

    Surettaa, kun perhoset vähenevät kesä kesältä. Heinäsirkat taas lisääntyvät, ne hyppivät ja pompsahtelivat melkein suuhuni tänään niityllä. Koetan huomenna saada hyvän kuvan jostakin sirkkayksilöstä. Niillä on hauskat kasvot.

    Miten se Eeva Kilpi sanoikaan: Näistä silmärei'istä katsovat edelleen samat kymmenvuotiaan tytön silmät. Juuri niin. Joskus jopa tavoittaa sen saman tunnelman ja elämyksen, jonka lapsena koki jostakin asiasta.

    Luulen, että Merkelin vapina liittyy psykologian puolelle. Se on vaan hirveää ja kohtalokasta noin vastuullisessa tehtävässä. Ihmiset ovat armottomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ota kesämiestä. Otakko kesää?14 heinäkuuta, 2019 13:17

      Luuletko, no voi nehnu. Inekseni.. olet ihq.

      Älähän nyt - annahan olla - eipä aikookaan - niin jo.

      Ajatellen aivan hyvä tulee - hiljaa vielä kauniimpi.

      Iikkaloogikko iikkqlainen

      Poista
  3. Perhoset on liitetty jossakin lukemassani luovuuteen. Kauniita ovat. Kuten niin monet asiat luonnossa. Voi vain ihmetellä miten kaikki tuo kauneus ja luonnon monimuotoiset ihmeet ovat ylipäätään olemassa ilman ihmiskäsien töitä.
    Merkelin vapinan minäkin liitin heti Parkinsonin tautiin. Voisiko vapina liittyä myös rauhoittavaan lääkitykseen?
    Hallitsematon pelko, paniikkihäiriö, kylmästä säästä johtuva paleleminen...
    Mielenkiintoista ettei hän kerro avoimesti asiasta julkisuudessa. Oireiden tutkimisesta taisi mainita jossakin uutisissa. Eikö hän hyväksy sairautta itsessään, vaan viimeiseen asti selittää olevansa terve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisellä voi olla myös perhoskammo, fobia. Yhdellä läheiselläni on. Hän nauraa usein minun käärmekammolleni ja itse kirkaisee, kun perhonen eksyy sisään. Kummalla on kauheampi kammo?

      Poista
    2. Merkelin tapauksessa riittäisi se, että hän myöntäisi avoimesti vapinansa syyn, koska kerran toimii merkittävässä kansainvälisessä tehtävässä. Tulee mieleen itäblokki ja tietysti Kekkonen, jota viimeisinä hallintavuosinaan autettiin vissiin allekirjoituksissakin.

      Poista
  4. Ohdakeperhonen (Vanessa cardui) tuo ei ole.

    Viime kesä lämpöennätyksineen oli perhosille mitä parainta, lajit lisääntyivät, ja talven yli eläneitä yksilöitä on siten tavallista enemmän. Tämä on yksi selitys joka minulle tulee mieleen mutta en tiedä onko se oikea selitys. - Milloin tuo kuva tuosta perhosesta on otettu, se selittäisi aika paljon? Jos se on varhain keväällä otettu, saattasin olla oikeassa, jos ei, todennäköisesti olen väärässä.

    Mutta on oikeasti tosinuhruinen perhonen. Harvoin näkee noin kulahtanutta yksilöä, paitsi tietysti välillä. Se Satyrys semele jonka minä Torron suolta aikoinaan haaviini nappasin, ja sain nimeni tiettyyn "Fauna et Fennica" julkaisuun, oli ihan repalainen. Koskaan aiemmin sitä lajia ei niin sisämaassa ollut tavattu. Sen olinpiiri on Porvoon seudulla, tai yleensä rannikolla jossa kasvaa katkeraa maksaruohoa, niin olihan se ihme että yksi yksilö oli läpytellyt Tammelaan asti. Tavaton ihme, kuulemmai!

    Perhoset muuten siis elävät niin vähän aikaa että eivät ne ehdi kauheesti vanheta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " ... Perhoset muuten siis elävät niin vähän aikaa että eivät ne ehdi kauheesti vanheta. ..."

      Paitsi tietysti nämä aikuisena talvehtivat lajit. Joita on vain muutama. Tässä kaikki:

      Täpläperhoset (Nymphalidae)
      sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni)
      neitoperhonen (Aglais io)
      nokkosperhonen (Aglais urticae)
      kirsikkaperhonen (Nymphalis polychloros)
      isonokkosperhonen (Nymphalis xanthomelas)
      suruvaippa (Nymphalis antiopa)
      valkotäplänokkosperhonen (Nymphalis vaualbum)
      herukkaperhonen (Polygonia c-album)

      Mittarit (Geometridae)
      kaunovarpumittari (Chloroclysta siterata)
      vihervarpumittari (Chloroclysta miata)
      kiiltomittari (Triphosa dubitata)

      Hämyköt (Erebidae)
      humalayökkönen (Hypena rostralis)
      liuskayökkönen (Scoliopteryx libatrix)

      Venhokkaat (Nolidae)
      tammilaahusvenhokas (Nycteola revayana)
      pajulaahusvenhokas (Nycteola degenerana)
      poppelilaahusvenhokas (Nycteola asiatica)

      yökköset (Noctuidae)
      puolukkapiiloyökkönen (Conistra vaccinii)
      pilkkupiiloyökkönen (Conistra rubiginosa)
      keltapiiloyökkönen (Conistra rubiginea)
      tammipiiloyökkönen (Conistra erythrocephala)
      soukkapuuyökkönen (Lithophane semibrunnea)
      ruskopuuyökkönen (Lithophane hepatica)
      vaaleapuuyökkönen (Lithophane ornitopus)
      haarukkapuuyökkönen (Lithophane furcifera)
      tummapuuyökkönen (Lithophane consocia)
      hankopuuyökkönen (Lithophane lamda)
      ruskohirsiyökkönen (Xylena vetusta)

      Kyllä, olen oikessa. Tuo valokuvaamasi Herukkaperhonen on viime kesän poikasia. Niin vanha, ja niin paatunut!
      harmohirsiyökkönen (Xylena exsoleta)
      helmiyökkönen (Eupsilia transversa)
      loimuyökkönen (Dasypolia templi)

      Poista
    2. Sen kirjan nimi oli muuten "Fauna et Flora Fennica". Haluan olla yksityiskohdissa tarkka, eli "täpselt". Ei ole mitään järkeä tehdä tiedettä - tai olla edes tekevinään tiedettä - jos on epätarkka. Sellainen kääntyy (heti kun selkänsä kääntää) omia aksiomeja vastaan. Jos sillain luulee menestyvänsä, hyvä on, mutta en oikein usko että näin on. Se on samaa kuin äänestäisi Perussuomalaisia.

      Poista
    3. Tuo on vain sinun mielipiteesi Mikko. Varman havainnon mukaan perhoset vanhenevat kesästä kesään.

      Poista
  5. Hetkinen... vähän tulivat nuo loput yökköset sekoittamaan mun listaani. Mutta ovat mielenkiintoisia perhosia nuo yökköset. Nimensä mukaisesti lentävät eli elävät vain öisin, päivisin nukkuvat, ovat monet niin samannäköisiä (= tummia muukalaisia) että heitä on vaikea erottaa toisistaan. Kun heitä on vielä noin kaks kertaa enemmän kuin muita pehosia yhteensä. Ja tässä nyt siis pitää erottaa suurperhoset (Macrolepidoptera) pikkuperhosista (Microlepidoptera), joita on huomattavasti enemmänkuin noita isoja. Meille kaikille tuttu microlepidopteri on tämä "Koiperhonen", joka syö vaatteita. Mutta on niitä koiperhosia kuulkaa muitakin, noin 1530 eri lajia Suomessa. Mutta ne muut lajit vaan lentelee hiljaksiin ulkona, ei niitä näe, ne ovat sillä lailla ystävällisiä meitä kohtaan, mutta heidän toukat kyllä omenia ja luumuja ja marjoja ja mitä nyt milloinkin puutarhoista löytävät popsivat poskeensa... pahuksen itikat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeeelinen kunma outo hepu.

      Ma ei tea.

      Ei pöllömpi silti.

      Poista
  6. Siis vastaus kysymykseesi.

    Viime kesä perhosille oli otollinen, oli niin helteistä, siksi talvehtivien aikuisten perhosten määrä oli huomattavasti isompi kuin aiemmin, ja se näkyy nyt noissa repalaisennäköisinä yksilöinä, joita lentelee enemmän kuin yleensä.

    M.O.T.

    VastaaPoista


  7. Räjähdysherkkä nauhoite julki: Näin Venäjä järjesti miljoonien vaalitukea
    Antti Kirkkala | 11.07.2019 | 09:17- päivitetty 11.07.2019 | 09:18

    Italian sisäministerin avustaja keskustelee ääninauhalla Euroopan politiikan muuttamisesta


    No voihan Jumatsukka: mitä räjähdysherkkä tässä on? Niet ponimai. Varmaan ryssät neuvottelevat (= Russia ensin!) omien etujensa puolesta, miksei myös italialaiset poliitikot omien etujensa puolesta (= ei siis Italian puolesta) neuvottelisivat. Mitä vitun eriskummallista tässä? (= tuttua ja turvallista mafiameinkiä). Höh?

    VastaaPoista
  8. Siis jos hyväksytään Trumpin slogaani "Ameriikka ensin" niin mitä pahaa siinä on että "Ryssät ensin". Ei mun mielestä mitään. Paitsi kinuskit tulevat takaavasemmalta - aivan samalla lailla kuin Keskustapuolue aikoinaan Suomen politiikassa - ja taklaa nää kummatkin. MUKKELIS MAKKELIS. "China ensin!", se on tulevaisuutta. Siihen kannattaa totuttautua, etenkin nuorten ihmisten. (Eläkeläiset - hei, älkää enää vaivautuko! Eikun ihan totta. Älkää.)

    VastaaPoista
  9. Vielä tuosta perhosesta - itsepäinen härkäihminen vauhdissa. Katsohan mikis veikkoseni tarkemmin lisäämääni alakuvaa, jossa värit näkyvät paremmin. Ylempi kuva on hieman ylivalottunut.

    Kyllä minä kaikessa härkäpäisyydessäni edelleen näkisin tuon kaunottaren vanhana ohdakeperhosena. Kun vertaa vaikka viittä alareunan mustaa pistettä ohdakeperhosen vastaaviin, niin täsmää. Herukkaperholla ei noita mustia täpliä ole, samoin herukassa ei taida olla valkoisia laikkuja.

    Tuossa yksi vanha ohdake: http://tuulanhavis.blogspot.com/2016/07/

    Asia on tärkeä, siksi nipotan sarvet tanassa. Ei vaan ei, väliäkö hällä. Kaunis kylmä kesäpäivä. En uskalla lämmittää mökkiä, kun viimeksi lykkäsi savut sisälle niin pahoin, että jouduin kaksi päivää tuulettamaan joka lävestä ja työntämään hellan pesään mukillisen etikkaa ja laittamaan etikkavateja pitkin huushollia. Netissä vinkattiin, että etikka poistaa savun hajua. Ja tottavie, se imi katkut itseensä. Kohta poistan etikkamukin hellan pesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat olla väärässä, Iines kullanmuru, jos haluat. Mutta kun tuo nimenomaan EI ole Vanessa cardui vaan on Polygonia c-album. Ja milläs minä tmän Ibis-härälle todistaisin, no vaikka sillä, että et noin rähjäistä Ohdakeperhosta tapaa missään koska se ei talvehdi eli ei elä niin pitkään että tulisi tommosen näköiseksi. Mutta Herukkaperhonenpas niin tekee. Ja tuo on ihan oman näköisensä yksilö, an Sich, talvehtinut vanha naaras. (Siis jos oikein häntä luupin avulla tarkasti tutkin. Se ensimmäinen valokuva oli tarkempi.)

      Enkä minä tästä Sinun kanssasi enempää halua väitellä. Mun mielestä ihmiset saa olla mitä mieltä haluavat olla, ja siis myös väärässä.

      tuus

      Poista
    2. Täplät sinne ja täplättänne... ei insectoja sillain kuule pysty määrittelee. Tiedätkö, että esim. että Sudenkorenntojen (Odonata) lajin eri yksilöt voivat olla ihan eri värisiä, sinisiä vihreitä tai ruskeita (ja kaikki taidemaalari Helene Schjerfbeckin tavalla murretuin värein sävytettyinä), siinä hyönteistieteilijä saa välillä raapia päätään että yksilöisi heidät. Eli identifioisi. Se on oikeasti vaikeaa.

      Poista
    3. Äsch... tarkoitin siis, että Odonatan SAMA yksilö voi olla välillä IHAN ERI VÄRINEN. Tai siis sen kumppani voi olla erivärinen. Mutta ovat siis samaa lajia. Minusta se on jotenkin kummallista.

      Esim. jos Kaaliperhonen (Pieris brassicae) joka on valkoinen, olisikin välillä vihreä? Tai sininen tai punainen? Mutta olisi siitä huolimatta Pieris brassicae? - Kyllä minä sitä amatöörihyönteistieteilijänä vitun kovasti ihmettelisin... höh?

      Poista
    4. Anteeksi, ettäjos loukkaan teitä herkimpiä Iines-blogin lukijoita kiroilemalla. Tai siis että käytän rumia sanoja. Mutta mielestäni "vittu" jos mikään on kaunis värkki eikä mitään rumaa sisällään pidä. Siis mielestäni.

      Poista
    5. Herrasmies antaa naisen pitää harhaluulonsa.

      Poista
    6. mikis, veikkoseni, panin tuonne jutun perään lisää perhosen kuvia.

      Ohdakeperhosia on tänä vuonna vaeltanut Keski-Eurooppaan ja Pohjoismaihin runsain mitoin. Keski-Eurooppaan ne ovat lukemani mukaan vaeltaneet Pohjois-Afrikasta. Ajattelin niin, että nuo ovat kuitenkin rähjääntyneitä reissuperhosia, ohdakeperhosia? Minä en tiedä, mutta silmäni näkevät ne sinnikkäästi ohdakkeina, ei herukoina. En voi mitään sille, vaikka haluaisin uskoa, että ne ovat herukoita.

      Poista
    7. Mankemang, jos sinä olet herrasmies, minkä takia sinä kuvittelet meidän muiden miesten olevan just presiis samanlaisia kuin sinä. Herrasmiehiä?

      Poista
  10. Pihapiirissä lentelee erityisen harvinainen laji: pikkusinisiipi. "Virallisen" tiedon mukaan laji elää vain parissa paikassa maassamme.
    Nokkos- ja sitruunaperhoset ovat enemmistönä. Neitoperhojakin olen perennapenkkien kukissa nähnyt. Valkoisten perhosten laji- yms. nimeä en vielä tiedä. Myös pienemmät kooltaan kuin nokkosperhoset -ruskeankeltaisenkirjavat perhoset ovat minulle vielä nimettömiä.
    Kultakuoriaisen näin eilen pionin kukassa. Lammelta vierailevat sädehtiväsiipiset sudenkorennot aaurinkoisina päivinä.
    Suuren pääkallokiitäjän olen yhden ainoan kerran nähnyt pensaan alla.
    Silloin tarkistin kirjasta, vierailijan tiedot.
    Iineksen kuvaama perhonen voisi kuulua täpläperhosten sukuunkin, esim. voisiko olla pursuhopeatäplä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultakuoriainen ei ole perhonen! :)

      Poista
    2. Pikkusinisiipi (Cupido minimus) on toiseksi harvinaisin sinisiipi mitä Suomessa on, todella harvinainen. Vielä harvinaisempi on Muurahaissinisiipi (Glaucopsyche arion), se on todella järkyttävän yksinäinen laji!

      Pääkallokiitäjän (Acherontia atropos) jos oot nähnyt, onnittelen. Ite en ikinä. Paitsi tietysti tietyissä hyönteiskokoelmissa, vaikka kuinka monta. Se on upea perhonen - niinkuin Kiitäjät yleensäkin - lentelee tänne Afrikasta. Pienen kolibrin kokoinen on. Ja pääkallon kuva mehiläisenselkää muistuttavassa selässä! Ihana.

      Poista
    3. Pursuhopeätäplä...???
      Älä ny hullujas puhu.

      Poista
  11. Sinisiipieni (kolmatta) elinpaikkaa ei ole "virallisesti" julkisttettu. Muutenkin harvinaisten lajien olinpaikat on pyritty aiemmin salaamaan, jotta harvinainen populaatio saisi elää mahdollisimman rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on yksi paikka, jossa on esiintynyt harvinaista kalliosinisiipeä. Kahtena viime vuonna en ole sitä enää nähnyt.

      Jos haluatte katsoa sitä, ja kenties muitakin kuvaamiani perhosia, niin vilkaiskaapa tätä linkkiä.

      Poista
  12. Ai puhtaan valkoinen perhonen on kaaliperhonen! Kiitos Mikis! Olet sinä ahkeroinut valistaessamme meitä kopioimillasi perhosoppaan sivuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaliperhonen on sinällä aika harvinainen, et sitä usein näe. Nämä valkoiset perhoset jotka lepattava sun saunareissuilasi kiusallisuuteen asti sun nättien kinttujes (eli sääriesi) ympärillä ovat joko Nauris- (Pieris rapae) tai Lanttuperhosia (Pieris napi).

      Usko tai älä.

      Poista
  13. Kaikkien harvinaisten perhosten elinalue on pyritty rauhoittamaan. Esim. tämä Muurahaisinisiipi elää vain kahdella eri harjulla Suomessa, erittäin rajoitetulla alueella, eikä niitä siis haluta sanoa, että missä. En muista kuinka monta euroa siitä saa jos tappaa (= ottaa kokoelmiinsa) muurahaissinisiiven... kyllä se yli tuhat euroa on. Se on niin helvetin spesifioitunut perhoslaji, sen lajikäyttäytyminen on kummallisinta mitä hyönteisistä tiedän (tai toiseksi kummllisinta Sudenkorentojen jälkeen; kerron tästä teile joskun kun jaksan, en nyt). Mutta että Pääkallokiitäjä (Acherontia atropos), jopas jotakin.

    VastaaPoista
  14. Kultakuoriainen ei siis ole perhonen... :) Kyllä oli tosihauska vitsi! Wau. Arvaa, ymmärsinkö sen heti. Voi että oot kiva, wau wau, Leonoora. Susta ei voi kun digata!

    VastaaPoista
  15. Niin, rakkaat kurssilaiset, seuraavalla suomenkielen oppitunnilla otamme tähän perhosten lisäksi mukaan myös käsilläseisonnan. Sehän on tavaallaan passiivimuoto siitä mitä me muuten teemme. Ja tässähän teillä kotiläksyjä taas tällä kertaa olikin, aika paljon, että alem saleikkum kaikille vaan, ja lähetään tältä koteihimme. Sinäkin Abulah Allah ab Muhamedh Pallah Humanus. Eli sinne vaan kaikki, Hus Hus, minne nenä näyttää… Ja nyt säätiedoitus, sekä somaliaksi että suomeksi, sen antaa meille meterologi ja urologian tohtori Jukka J. Pässinpää... Ai mää? No sää sää? No minkä takia aina mää? (tauko) (ja mikrofoni rahisee kamalasti) Sitten Jussi P. alkaa puhua. "Hyvät katsojat. Täältä kakkoisetelälännestä tulee taas uusi kova sadekuoro tänne Etelä-Ahvenanmaalle (heilauttaa kättään missä Avenenmaa noin suurinpiirtein sijaitsee, välikös sillä) mutta ei se näillä näkymin tänne Manner-Suomeen tule. Tai jos tulee, siinäpähän tulee. ja tietysti myös tuulee. Muuten sää on (lunttaa lapusta) suurin piirtein samanlaista kun se tähän vuodenaikaan muutenkin on. (virnistelee) Mitä nyt Hurikaani iskee tuolta Alko-Venäjältä, mutta taitaapi mennä tuolta kaakon puolelta aina Göteporgiin asti. Ja sehän tekee pelkästään hyvää noille Hurreille, heh heh. Loppuviikon saammekin siten kärvistellä oikein kunnon kärpässäässä. Että siitä vaan katsojat ja kuulijat uimapuvut päälle ja veteen pulahtamaan. Mutta muistakaa aina välillä juoda, vai mitä Keijo? .. Minunkos tässä sitten pitäisi sanoa joku loppukevennys näille uutisille, Kerttu? Pitää pitää, Keijo. Ai, no… (miettii) Uinnin jälkeen on tietysti hyvä myös kuivata itsensä. Vai mitä, Kerttu? Totta, Keijo. Mutta samallahan sitä voisi hieman myös paneskella. (ja molemmat alkavat hymyillä kuin hevoset)

    Se loppukevennyksistä. Sitten tulee mainoksia. jotka on kustantanut Sotkamon Jymy.

    tässäpä urelumuoto verraton on



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Vappusatanen kuitenkin jää valeeksi.

      Poista
    3. Riippuu siitä maksetaanko ne euroina vai ruplina. Ihan hyvä silti. Että edes vähän. Sinnepäin.

      Poista
    4. Ei kai kellään ole mitään sitä vastaan, että alimpia eläkkeitä korotetaan muutamalla kympillä.

      Vasta kun Rinne poistattaa Lipposen aikoinaan väsäämän taitetun eläkeindeksin, hurraan minäkin.

      Poista
    5. Hipit hilluu ja Holmberg hepuloi, mutta pesäpallo on urheilusta parasta. Sotkamon jymystä saatan joskus kuulleeni, mutta Hyvinkään Tahko on ollut minulle tärkeä vuodesta 1972 tai -73. Pikkupoikana menin matseihin aina, jokaikiseen niistä, pummilla, ei minulla rahaa ollut. Kehityin aika taitavaksi järjestysmiesten selkien takaa livahtajaksi. Nykyajan nuorilla lienee vaikeampaa, kun aidat sun muut on rakennettu.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Hyvä hyvä, Mangemang, mutta katsotaanpa ensin Rinteen tulokset. Siihen asti epäilen häntä Suomen epärehellisimmäksi ihmiseksi.

      Poista
    8. Rinne ei ole edes luvannut poistaa taitettua eläkeindeksiä. Hän puhuu suureen ääneen eläkeläisten puolesta, mutta on unohtanut sen, miksi pientä eläkettä nauttivat ovat talousahdingossa. Ainakin osasyynä ovat Lipposen hallitusten läpi ajama taitettu indeksi, josta lukemani mukaan pienimpien eläkkeittenreaaliarvo on heikentynyt huomattavasti.

      Taitetun eläkeindeksin aikanahan palkat ovat nousseet lähes 90 prosenttia, mutta eläkkeet vain noin 45 prosenttia.

      Poista
  16. Pidän ranskalaisest runoilijasta Guillaume Apollinairesta. En osaa ranskaa - en edes sinne päin - mutta Jukka Kemppinen on häneltä suomentanut. Ja näistä suomennoksista sanon - koska pidän Jukka Kemppisestä tavattomasti - että nämä suomennokset ovat... no, melkosen hyviä. Eniten pidän Mirabeun sillasta ja toiseksi eniten tästä, joka on hyvin ja tavattoman pitkä runo, täynnä merkityksellisyyksiä, mutta tässä lyhyt pätkä siitä (ilman filosofista lätinää)

    Olet Prahan seudulla majatalon puutarhassa
    olet hyvin onnellinen pöydällä on ruusu
    et kirjoita proosajuttujasi vaan tarkkailet
    kuoriaista joka nukkuu ruusun sydämessä


    ja niin, sitten tulee muuta, mm. haavikkomaisuuksia

    "Pelästyt kun näet kuvasi Pyhän Vituksen agaateissa
    olit kuollettavan surullinen sinä päivänä kun näit sen
    olet kuin Lasaarus valon hullaannuttama
    juutalaiskorttelin tornissa kello käy taaksepäin
    ja sinäkin palaat elämässäsi hitaasti takaisin
    menet illalla Hradchiniin kuuntelet
    kapakoiden tsekkiläislauluja...



    Tuttua ja nättiä.

    Kävin Prahassa ensimmäisen kerran vähän sen jälkeen kun Varsovan Liiton tankit olivat jyränneet uudistusaatteet siellä. Vähän se oli siis sellaista "eletään himmeiden lyhtyjen alla". Tauno Karvonen - tämä TöötTööTöö teatterin näyttelijä joka "Tankki täyteen" sketsisarjassa näytteli Sulo Vileeniä, oli mun kaveri siellä. Tai suurimman osan ajasta se nukku vaan hotellihuoneessaan. Vaikka oli saanut teatteristipendin nimenomaan sen takia että tutustuisi prahalaiseen teatteriin. No, joo... kerran me käytiin katsomassa heikäläisten Kansallisteatterin yhtä esitystä, taisi olla Molièreeta, niinkun olikin, mutta se nukahti jo ennen ensimmäistä väliaikaa.

    Hyvin mielenkiintoinen kaupunki Praha on, oikeasti vakuuttava Vanha Kaupunki... kyllä siellä tavallaan aisti vuosisatojen takaiset tunnelmat. Etenkin kun elettiin sosialismin aikaa silloin eikä paikkoja oltu millään lailla - ei millään lailla - turisteja varten erikseen siivottu.

    Jäi mieleen se miljöö.

    Ja mieleen jäi myös Seppo Nummi (= en tuntenut häntä!) säveltäjä ja kulttuuripersoona ja mitä kaikkea muuta, no ainakin intellektuelli ja biseksualisti, niin, hän kovasti halusi tehdä tuttavuutta mun kanssa. (Koska olin nuori ja kamalan nätti pikkupoika, ja mulla oli mm. pitkä vaalea letti.) En minä silloin tajunnut mistä on kyse, tai miksi hän nyt niin mun kanssani halusi pörrätä... Harmi, tai mikä harmi, en mä näin jälkeen päinkään osaa ajatella miten hän mun kanssa olisi halunnut leikkiä? Tai että sitten minä?! Noh... jääpä mielikuvituksella tilaa telmiä.

    Joo, Praha on tosikiehtova kaupunki. Sen Vanhaa Kaupunkia ei - niinkuin monen muun Eurooppalaisen Vanha kaupunki - ei toisessa maaimansodassa tuhottu. Sitä se on mitä 1400-luvullakin. Tai 1200-luvulla. Tai miinus jotain.



    VastaaPoista
  17. Minä sanon tähän Mankemang - eikä tämä ole vittuilua - että tykkään susta. Iines sanoo - voi olla totta - että varastat mielipiteesi jostain muualta... olkoon vaikka näin, mutta mielipiteesi ovat just niin kerettiläisiä että eihän niistä voi kun tykätä.

    Eläkeläisille minä soittaisin tätä laulua

    tajuatteko oikeasti että 'tää päivä huomenna eilistä jo on'...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos inhoatte Kaisa Korhosta, inhotkaa vaan, koko sydämmenne pohjasta, mutta tuon laulun säkeet on kirjoittanut Bertolt Brecht. Ja jos inhoatte häntä, niin... no jaa... antaa olla.

      (huokaus)

      ... antaa olla!

      Poista
    2. Kaisa Korhonen on huutolaulaja, mutta en minä häntä inhoa. Olihan niissä laulun sanoissa runoa ja sanomaa. Toki niitä ihailin.

      Jostain syystä Korhoset ja Halkolat ja jopa Aulikki Oksanen nykyään enemmän huvittavat minua. Kun ne ovat niin päälleliimatun tendenssipitoisia. Ja se uho ja paatos!

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. No kuule, humppa on parasta. Ja vaikkapa Hiski, jos kotimaan kamaralla pysytään.

      Poista
    5. Hiski oli amerikansuomalainen ja levytti Vapauden kaihonkin New Yorkissa. Hän oli anarkosyndikalisti ja vietti ensimmäisessä maailmansodassa aikansa Calumetin vankilassa vakaumuksellisena aseistakieltäytyjänä. Rest in power!

      Poista
  18. Huvittavaa minusta lähinnä on tuo eläkeläisille luvattu muutaman kympin nökkäys. Hetken mielihyvää ja lepyttelyä?
    Joku jo väläytti, että tuo hallituksen hyvän tahdon ele vaikuttaisi mm. vanhusten asuntotukiin. Kummastuttaakin
    jos luvatut roposet pystytään antamaan armosta niin, ettei se vaikuta verotukseen tai eri etuisuuksiin. Miten kymppien jako käytännössä edes voidaan toteuttaa?
    Mieluummin antaisivat ilmaiset hammashoidot ja silmälasirahat pieneläkeläisille, mutta myös kaikille vähintäänkin tonni käteen puhtaana heille, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vaille rahakasta työeläkettä.
    Jos vanhusten on pakko myydä talonsa ja
    joskus niin saattaa käydä. Palkkaisivat yksityisen hoitajan ( omaan yksiöön tavuokra-asuntoonsa) ennemmin, kuin luovuttaisivat kaikki rahansa ahneille yksityisille hoivayrityksille.
    Iines, uhoa ja paatosta tarvittaisiin taas! Monessa asiassa maailmassa, mutta ollaan vaan niin onnellisina hyvinvointivaltiolaisia ja cooleja. Kun itsellä on kaikki ok, vähät muista. Jokaisella kun on tasa-arvoiset ja ihmisoikeudelliset vapaudet tehdä elämästään semmoinen kuin haluaa.
    Toisaalta eikö uuden vuosituhannen itsekkyys, narsismi näyttäydy joukkokokouksissakin aina oman edun tavoitteluna. Jos ei muuten niin se, että kokee olevansa joukkojen mukana "itseään suurempi" ja arvokkaampi, vaikka ei koskaan olisi perehtynyt asioihin ja faktoihin syvällisemmin, siihen miksi ja mitä marssiessaan lopulta tukee ja kannattaa. Pelkät pinnalliset slouganit eivät aina kerro kenen ja minkä asioiden puolesta viime kädessä lippuja heiluttaa.

    VastaaPoista
  19. Ei mitään "tonnia puhtaana käteen" kenellekään terveelle ansiotta, ilman työn tekemista. Köyhyys ei ole valinta, mutta ei se kenenkään kohtalokaan ole.

    Tuo on sen sijaan hyvä ehdotus, että pieneläkeläiset saisivat hammashoitoa tarvittaessa vaikka ilmaiseksi tai muuta tämänkaltaista, joka edistää ihmisen hyvinvointia.

    Mahdetaanko uhoa ja paatosta tarvita, jos asioita hoidetaan järjellä? Ei yhteiskuntaa saada pysymään pystyssä, jos turvataan unelmiin ja uhoon. Maksajat loppuvat ennen pitkää, jos käsi työnnetään koko ajan toisen taskuun.

    VastaaPoista
  20. Joka tapauksessa muutos länsimaisissa yhteiskunnissa on monella tapaa toteutumaassa. Teknologiauskovaiset olettavat, että kaikki negatiiviset muutokset parannetaan tieteellisin ja tekniikan keinoin. Epäilen niin kauan kuin jotakin kouriintuntuvaa näyttöä alkaa ilmetä. Nyt ihmisten järki on tuottanut maailmanlaajuisen katastrofin uhkan, ja ilmastonmuutoksen tuottamaa tuhoa ei voitane enää pysäyttää.
    Kuuhun ja marsiin haikaillaan muuttoa jo tosimielessä. Miksi ei kertakaikkiaan tehdä kaikki mahdollinen ja juuri nyt, pallon pelastamiseksi.
    Ilmeistä on, ettei suurin osa ihmiskunnasta tiedosta tai haluakkaan tietää mitä tulossa on. Ehkä entistä voimakkaampien myrskyjen ja tulvien sekä lämpötilojen normaalia korkeammat tai kylmemmät säät kokeneet alkavat avata silmiään.
    Olisin heti valmis elämään sähköttä, autotta, vailla uusien tavaroiden ostamista, niukalla kotimaasta saatavalla ravinnolla. Jos ei luonnon lääkkeet auttaisi tuleviin sairauksiini
    olisin valmis kuolemaan, jos säästöliekillä elämiseni todella auttaisi tulevia sukupolvia elämään Telluksella.
    Suuri kysymys tietysti on, miten ruokkia he, jotka joutuisivat luopumaan
    ilmastonmuutosta kiihdyttävistä töistä ja tuloistaan.
    Mistä löytää halukkaita luomuviljelemään pakettipelloilla viljaa, kasviksia, hedelmiä edes omille kansalaisille. Puhdasta vettähän meillä vielä on. Nouseeko juomaveden arvo vielä pallolla kultaakin kalliimmaksi?
    Erilaisia dystopioita maalailevia ja kaiken vielä hyväksiksi muuttuvaan uskovia on joukossamme paljon, mutta myös heitä, jotka välinpitämättöminä viittaavat kintaalla mitä tuleman pitää.
    Mielenkiintoista on, että nautaeläimet ovat ilmaston pilaajien listalla suuria syyllisiä. Vihreät tyrkyttävät lentoveroa, kuten heidän ideologiaansa kuuluu hoitaa saastuminen lisäämällä veroja joka asiaan.
    Miljonääreiltä voisi kyllä ottaa kaikki liiat fyffet ilmastonmuutoksen pysäyttämisen liittyvään työhön.
    Mitä monilla asunnoilla tekee, jos niissä ei voi asua? Tai mitä pankkeihin
    piilotetuilla miljardeilla, jos ei tulevaisuudessa ole mihin sijoittaa voittoja tavoitellakseen. Kodittomaksi myrskyissä ja tulvissa jääneille voisi tietysti rakentaa asumuksia. Pelastushenkilöstöä, hoitajia ja lääkäreitä tullaan ilmeisesti tulevaisuudessa tarvitsemaan maailmanlaajuisesti yhä enemmän ja enemmän. Oisko pankissa asuvilla miljardeilla myös käyttöä juuri nyt, eikä sitten kun mikään ei ole ennallaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahan idea on sen liikkeessä pitäminen, kansantalouden elinehto. Me hölmöt köyhät pidämme rahaa liikkeellä omalla tyhmällä tavallamme ja rikkaat omallaan. Rahaa rikkaat eivät makuuta pankkitileillä, vaan sijoittavat sen erilaisiin asioihin. Sellainen tuottaa taloudellista hyvää koko yhteiskunnalle. Veronkierto vaan valitettavasti on mahdollistettu niin, että suuryritykset ja isorikkaat maksavat veroja, päinvastaisista puheistaan huolimatta, liian vähän.

      Mitä entisiin demaripoliitikkoihin tulee, Lipposessa hyvää oli ei mikään ja Mauno Koivistossa kaikki paitsi taloushommat. Manu oli pankinjohtaja ja sitten presidentti, joka ei ymmärtänyt bisneksestä tai kansakunnan taloudesta mitään.

      Poista
    2. Ei ole lakeja, jotka estäisivät Paavo Lipposta ja Esko Ahoa olemasta ryssän kätyreitä. Vetävät Putinin porukalta valtavan isoja rahoja bisneksistään ja Putinin vehkeilyiden avustamisesta.

      Herra hyvä Jumala, anna Esko Aholle ja Paavo Lipposelle ansioidensa mukaan!

      Poista
    3. Häpeän ihmisiä, jotka kannattavat Kremlin Jokereita, ryssään jääkiekkojoukkuetta. Jari Kurrilla mitään rahaa ole, silloin esihistoriallisella kaudella, kun pelasi, sai ehkä satatuhatta vuodesta.

      Poista
    4. Olen pessimisti ilmastonmuutosasioissa. En jaksa uskoa, että viisimiljoonaisen ihmisryhmän tekemisillä on mitään vaikutusta kokonaistilanteeseen maailmassa, jossa väestömäärät ovat aivan eri planeetalta useimmissa muissa maissa ja maanosissa. Suomi tekee nyt jo esimerkillisen paljon hyviä asioita.

      Poista
    5. Olen tavannut entisiä vasemmistolaisia, jotka nyt kiihkeästi jopa vihaavat kansalaisten kaikkia sosiaaliavustuksia. Takinkääntäjät ovat löytäneet uuden poliittisen kodin: perussuomalaiset. Äärioikeistolaisen, kansallissosialismiin kallellaan olevan hyväntekijä porukan. Demaria minusta ei saa pakollakaan, mutta vielä vähemmän perussuomalaista. Meillä on käynyt niin kuin erään maahtailevan presidentin valinnan kanssa. Kansalle on ovelasti pantu pari kolme asiaa syötiksi, mutta todellinen ideologia jota moni kannattaa on hämärän peitossa. Soinin Israel-rakkaus ja katolilaisuus, tietääkö monikaan niistä mitään?
      Aborttia vastustan minäkin, siinä olen samaa mieltä entisen ps:n johtajan kanssa. Ja tietysti turvapaikanhakijoille pitää olla yhtenevät säännöt Euroopassa, mutta miten peruss. hoitavat oman kansakunnan muita tärkeitä asioita on minulle jäänyt epäselväksi.

      Poista
    6. Minusta on parasta olla ulkopuolella kaikkien puolueitten ja etsiä mieluummin ihmisiä yksilöinä. Joka puolueesta löytyy sekä tolvanoita että hyviä tyyppejä. Vihapuhettakin harjoittavat yhtä lailla sekä vasemmistolaiset että oikeistolaiset.

      Poista
    7. Eipä ole vasemmisto saanut vihapuheesta syytteitä saati tuomioita. Onkohan Suomen oikeuslaitos kommunistien ja anarkistien soluttama antifasistinen järjestö?

      Poista
    8. No juu, ainakin demarien Hussein al-Taee taisi säästyä rapsuilta vihapuheensa vuoksi.

      Poista
  21. Kävin tänään ostamassa modeemin ja tilaamassa asumani talon ilmaisen internetin. Myyjäpoika yritti ensin myydä minulle Elisan viihdepakettia televisioon, laittoi minua sitä ruudulta katsomaan. Olin korrktilla tuulella, enkä ruvennut nauramaan tai pilkkaamaan, totesin vain, että "taitaa jäädä käyttämättä, en ota!"

    Ilmaiselle internetille otin toki lisäpotkua vitosella kuukaudessa. Lähtiessäni pyysin anteeksi, koska olen huono asiakas, mutta lohdutin tuolla vitosella kuukaudessa, jonka talolleen sai hankituksi.

    Eivät ne saatanan tunarit saa sitä nettiä toimimaan ennen kuin tiistaina. En tiedä, tarvitsenko sitä, mutta jänskättää, saankohan sillä uutta eloa telkkariini. Se on sellainen saatanan iso Sony, telkkari-internetin esihistoriasta (käytettynä kaverilta ostettu) ja elättelen toiveita, että pystyisin sillä Juubbaria ja Kuolevaa arkistoa katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hermot minulla menee, kun sitä saatanan modeemia muutaman päivän päästä asentelen. Entinen avovaimoni ei ole enää minua auttamassa, hän asensi ja sääti kaikki tuollaiset tekniset ja minun hermojani koettelevat jutut.

      Olen tullut siihen tulokseen, että kaikkein karmeinta elämässä on, kun joutuu ottamaan käyttöön uuden tietokoneen tai älytönkännykän. Jumalauta sitä ohjelmien ja asennusten säätämistä, vituttaahan sitä ihmistä vähemmästäkin. Hiljattain hukkasin kännissä puhelimeni ja ostin uuden edullisen samsungin (tarj. 99 €). Hermot meni viisi kertaa, mutta nyt tämä viimeisin toimii jo lähellä toiveitani. VR:ltä kävin kysymässä vanhaa puhelintani, antoivat minulle jonkun slummikorttelin osoitteen Mäkelänkadulta, josta sitä saattaisi kuulemma tiedustella. Sanoin, etten liiku epämääräisillä syrjäkujilla ja laitoin osoitelapun saman tien roskikseen.

      Poista
  22. Sitä paetten Angela Merkel tärisee, koska synti suuri surkia, on sielunsa mustannut niin, että joutuu hän kohta helvettiin. Ossie mikä ossie, länsimaiden kauhistus, saatanan portilla roikkuja ja kerjäläinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh mutta. Ei saa sanoa noin pahasti ihmisestä, joka kenties on sairas. Täytyy kunnioittaa sitä työtä, mitä hän on tehnyt, parhaansa mukaan, varmaan kaiken mahdollisen tehden.

      Olen EU:n kannalla. Se, että siskoni asuu Saksassa, on auttanut minua ymmärtämään, miten samanlaisia ihmisiä ovat eri maissa. Siskolla on ystäviä varmaan EU:n useimmista maista, ja ulkopuoleltakin. Hänen tapansa ajatella on minullekin tuttua.

      EU-myönteisyys ei estä minua olemasta isänmaallinen ihminen. Ja konservatiivinenkin. Rakastan suomen kieltä, Suomen maata, ja olen ylpeä siitä. En ymmärrä, mitä pahaa isänmaallisuudessa on. Tai kansallismielisyydessä. Ei se ole ahdasta, ainakaan minulle.

      Poista
    2. Hmmm....EU:sta en periaatteellisesti osaa sanoa mitään, mutta sen byrokraattisuus ja jokaisen erillisen kansakunnan unohtaminen vieroksuttaa. Sakemannien Euroopan yli jyräämistä. Heil Hitler ja arbeit macht frei!

      Poista
    3. Teuvo Hakkarainen lähettää EU-parlamentista terveisiä: Täällä kieroillaan.

      Poista
  23. Kesäleirillä oli paikalla persuja ja uusnatseja. Lyhyemmin, paikalla oli natseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlasku puolue demarit kokoontui talvipäivillä viiden tähden hotellissa. Afrikkalaiset olivat jääneet kotiin, koska puolue ei maksanut leiriltä korotettua päivärahaa ja kilometrikorvauksia ja oli liian kylmä. Paikalla olivat kansaneläkeläiset Arska, Reiska ja Anelma Unelma. - "Saatiin oikein osallistujaryysis!"

      "Ei taivaanranta ole sininen, punaisena se hehkuu!"

      "Nii-i, tai en mä muista!"

      Poista
    2. Suomi on kesäleirien luvattu maa. Eiköhän leireiltä löydy porukkaa joka lähtöön aina partiopojista palokuntanuoriin. Mahtuu sinne mukaan muutama hihhulikin.

      Poista
    3. Keskiluokkainen äidinkielenopettaja näsäviisastelee päivänselvässä asiassa. Näin asioita normalisoidaan.
      Ja Riku antaa taustatukea heittämällä banaaneja pelikentälle.
      "Menkää kotiin neekerit"

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. No nyt valkeni, anteeksi vain, oli kieltämättä pitkät johdot.

      Tässä tarkoitetaan tuota perussuomalaisten nuorten (?) ampumataulujuttua, josta näin kuvan lehdessä. Teko oli ruma, halveksin sitä varmaan enemmän kuin te yhteensä ja ihmettelen, miksi sitä nyt tänne kiikutetaan. Ei tällainen sovi millään kytkyllä tähän blogiin - jos luette minun rivejäni ettekä täytä tyhjiä aukkoja oman mielenne kuvilla.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Koska keskustelussa esiintyy tietämättömyyttä, jaan lukijoille linkin Aamulehteen, jota blogiemäntä ei toistaiseksi ole leimannut kommunistiseksi aviisiksi. Linkki ei keskustele, mutta artikkelin lukemalla pääsee ns. kärryille.

      Leirin järjestänyt Kansallismielinen liittouma yhdistää eri äärioikeistolaisia tahoja yhteen. Se kertoo haluavansa vaikuttaa yhteiskuntaan ulkoparlamentaarisesti.

      Nyt on huomattava, että on olemassa myös sivistynyttä kansallisuusmielisyyttä, jonka siemenet Suomessa istutti Snellman: »Se [yleinen mielipide] arvelee, että kansakunnalla on oikeus olla olemassa itseänsä varten. Mutta asiaa näinkin käsiteltäessä on itsestään ymmärrettävä, että kansakuntien pitää olla olemassa yleisinhimillistä sivistystä itsessään kehittääkseen, siis tehdäkseen itsensä jäseneksi yleisinhimillisen kehityksen ketjussa.»

      Poista
    8. Eiköhön se leimakirveen heiluttaja hihku mieluummin siellä päässä.

      Sille en voi mitään, että persujen möhlyt eivät kiinnosta minua samassa määrin kuin vihreiden. Tuo kesäleirijuttu on aika tyypillistä teinixihuumoria - kuten Suomeen vai kuoleen - vaikka eivät persunuoret tainneet rohjeta panna ampumatauluihin naamankuvia kuten koululaiset?

      Ehkä vihreillä esiintyy enemmän kaksinaismoraalia, jota tämä blogi pyrkii leimojenkin uhalla osoittelemaan.

      Poista
    9. Nämä koululaiset ilmaisivat vain taiteellista vapautta poliitikkojen kuvien kera.

      Poista
    10. Mutta tämähän on tietenkin hyväksyttävää kuvien käyttöä hyvin perustein.

      Poista
  24. Sehän on lähes itsestään selvää, että pettymyksillä ja vastoinkäymisillä henk.koht.elämässä on tapana kohdistaa, ulkoistaa kaltoinkohtelu sopiviin syntipukkeihin. Perussuomalaisten suosio ei yllätä. Tunne: Meitä on petetty, on mainio kasvualusta populismille. Vasemmistokauna on osin kokemuslähtöistä todellisuudesta mutta myös suuren tuhoamismanipulaation seurausta. Mediat ovat pitäneet huolen, ettei mitään hyvää voi nähdä kommunismissa. Nykyisinhän ko. aate on suurimmalle osalla kansasta kirosana. Ei minulle!
    Juuri heräillessäni sängyssä ensimmäisiä älynväläyksiäni oli, miten monessa asiassa viime hallitus epäonnistui ja peräti möhli. Työttömiä kurmuutettiin oikein olan takaa, soteen käytettiin aikaa ja asiantuntijoita, ja fiaskohan sotkuista seurasi. Taksi-ym. liikennöinti sotkettiin täysin ja lähes joka asiasta valtion rahoitusta leikattiin.
    Eläkkeelle jäävät ja pätkätyöläiset kaunistivat työttömyystilastoja, ei hallituksen toimet.
    Mielenkiintoista, ettei kukaan vielä ole syyttänyt, (uskaltanut tuomita) nyt niin suuresti rakastamaamme kapitalismia maapallon ilmaston tuhoamisesta ja tulevista kauheuksista kansoille. No, sosialistivaltiot ovat myös olleet saastuttamassa osaltaan, lieneekö puntit tasan. Sotien ilmaston myrkyttämistä ei taideta laskea, onhan kyseessä "välttämätön ja suosittu" harrastustoiminta ihmisten kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta rakas Leonoora! Karl Marx ja Friedrich Engels jo aikapäiviä sitten esittivät kapitalismin ekologisen kritiikin teoksissaan. Perusajatus on, että kapitalismia ei kestä luontokaan.

      Karl Marx, Radical Environmentalist: An Ecological Critique of Capitalism

      Poista
    2. I Know! Sen verran olen varsinkin ensinmainitun herran ajatuksia lukenut, että komppaan monia ylöskirjoitettuja ajatuksiaan, sen minkä siis pienilläaivoillani ymmärrän. Toki nerotkin ovat ihmisiä. Tekevälle sattuu ja ei aina ilman virheitä. On myös otettava hstorialliset hetket, aika huomioon missä kulloinkin eletään, muttta herrat ovat kriittisesti tarkastellenkin (aina) ajankohtaisia.

      Poista
  25. Noin se varmaan menee, Leonoora. Pettymys omaan huonoon tilanteeseen ja samaan aikaan valtaisan maahanmuuttajajoukon vastaanottaminen on katkeroittanut monta mieltä. Siirtymistä demareista persuihin on tapahtunut. Kun vielä lisätään yhtälöön turvapaikanhakijoiden tekemät seksuaalirikokset, on monen muunkin kuin köyhän työttömän kuppi mennyt nurin.

    Kaikkea ei voi kuitenkaan selittää em. asioilla. Kun vuosikymmeniä on eletty vasemmistolaisen älymystön luomaa maailmankuvaa, alkaakin se natista liitoksistaan. Hyvinvointi on ehkä tullut tiensä päähän, tuki ei riitä yhä paisuvaan hyvinvointikoneistoon eikä koko maailman pelastamiseen. Vapaa kasvatus ei olekaan tuottanut ehkä ihanneihmistä, vaan kenties enemmän itsekkäitä egoisteja. Ihminen ei kehitä henkeään tai sieluaan vaan habaansa ja pakaroitaan.

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Yleensä ottaen älymystöön kuuluu se, joka osaa lukea Parnassoa liikuttelematta huuliaan. Ehtottomasti.

    Vaan voi minustakin tuntua, että vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön, kulttuuriväen, tutkijat ja yliopistoväen. Pirkko Saisiostakin tuntui. Itse lisäisin tuohon vielä erikseen päivystävät dosentit, joiksi valitaan tunnettuja vihreitä ja vasemmistolaisia. Tämä on vallankäyttöä. Katsopas nyt vaikka Helsingin koulutuslautakunnan puoluejakoa, niin havaitset mikä kupla valtaa käyttää. Opettajat ovatkin helisemässä oppilaiden kanssa ilmiöineen ja kasvatuskeskusteluineen ja kivoine kouluineen. Eli kouluissa vasta natiseekin.

    Että ei kannata paljon nikotella ilmiselvässä asiassa.

    VastaaPoista
  28. Helsingin Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenet:

    Pia Pakarinen puheenjohtaja Kok

    Emma Kari varapuheenjohtaja Vihr

    Tiina Larsson Kok

    Ted Apter Kok

    Dani Niskanen Kok

    Fatim Diarra Vihr

    Ozan Yanar Vihr

    Abdirahim Husu Hussein SDP

    Ville Jalovaara SDP

    Vesa Korkkula Vas

    Petra Malin Vas

    Pia Kopra PS

    Martina Harms-Aalto RKP

    Nyt vaan se kuuluisa Elon laskuoppi käteen. Hik!

    VastaaPoista
  29. Niin juuri. Seitsemän suoraan vihervasemmiston kuplan sisältä + RKP, joka tunnetusti peesaa samoissa ajatuksissa - myös hallitustyössä. Neljä kokoomuslaista ja yksi pieni persukki.

    VastaaPoista
  30. Nyt saatiin niputtamisen Suomen ennätys!

    VastaaPoista
  31. No niin pojat, aika lopettaa se persuuden tunkeminen ja ilkeämielinen trollaus tähän blogiin. Tässä ei ole edes sivuttu persuja, kuten ei muissakaan jutuissa. Joku himokas niitä aina tuo korviensa välistä tänne, kun pelkää niitä niin kovin. Poistan jatkossa trollikommentit.

    VastaaPoista
  32. No jaa, minä heitän vielä banaaneja pelikentälle.

    Harry Belafonte: Banaaneita pelikentällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää Belafontea:

      Mark Twain And Other Folk Favourites

      Siitä nyt pointsit Rikulle, kun toi esille kansalaisoikeustaistelijan.

      Poista
    2. Kiitos Mankemang tuon linkkaamisesta, oli mielenkiintoinen.

      Poista
    3. Viime hallitukseen, Sipilän hallitus,pettyneille: hallituspuolueina olivat kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset. Taksilain puolesta äänesti koko perussuomalaisten eduskuntaryhmä yksimielisesti, puolue ei ollut vielä silloin hajonnut. Samoin mm eläkeläisiin kohdistuneet leikkaukset tehtiin Sipilän hallituksen alkutaipaleella. Ensimmäinen hallitus muuten, koko Suomen historiassa, joka leikkaa kansaneläkettä. Perussuomalaisten kannattajat hämmästyttävät aika paljon, eivätkö he tiedä? Puolueen uusi varapj. Purra riensi kertomaan somessa, että kaikki on Sinisten syytä. Tekivät muutakin tyhmää, hän totesi, vaikka siis koko sinisten puoluetta ei ole ollut olemassa, kun näitä em. päätöksiä tehtiin.

      Minkälainen mahtaa täällä kommentoivien ihanneyhteiskunta olla? Sitä kannattaisi verrata todellisiin päätöksiin, niihin ratkaisuihin ja keinoihin, joita se puolue ajaa käytännössä mitä on tullut äänestäneeksi vaaleissa. Olipa se nyt mikä hyvänsä. (vappusatasesta en ala vääntämään, se on jo moneen kertaan selvitetty ja ylekin lopulta uutisoi asian melkein oikein: indeksijäädytyskin sulatetaan).

      Hyvää kesää ja iloitaan valosta sekä kesän tuoksuista!

      Poista
    4. Haluutko anonyymi vappusatasen? - Valitettavasti annan sinulle vain kolme markkaa viisykytä penniä, koska suhdanteet ovat sellaiset. Ai vanhaa rahaa vai? - Minkäs sille mahtaa.

      Poista
    5. Taitettu indeksi on Lipposen I hallituksen ajoista alkaen leikannut eläkkeiden kasvua monilla miljardeilla euroilla. Rinne on aina vastustanut taitetun eläkeindeksin poistamista, ja nyt puheena oleva "eläkeindeksin sulatus" koskee vain minimaalisen pieniä eläkkeitä. Nykyisellä taitetulla työeläkkeiden laskentamallilla eläkkeet jäävät paljon jälkeen palkkakehityksestä, mikä ei tyydytä työeläkeläisiä.

      On aika järisyttävää, että kun palkat ovat nousseet 90 prosenttia Lipposen ajoista, niin työeläkkeet ovat nousseet 40 prosenttia.

      Tämän hallituksen aikana tätä väliaikaiseksi tarkoitettua vääryyttää ei poisteta, aikaisintaan seuraavan, jos senkään. Kun laksee tuohon päälle vielä eläkkeiden palkkatuloa suuremman verotuksen, ei Suomessa työeläkeläistä kohdella taloudellisesti oikeudenmukaisesti. Ja jos nyt ottaa vielä huomioon Rinteen hallituksen bensan hinnan nousut ja veronkorotukset, niin eläkeläinen köyhtyy yhä enemmän.

      Poista
    6. Rinne siis korjaa lähinnä kansaneläkkeiden indeksiä, mikä tietysti sinänsä on oikein. Mutta kokonaisuutena tämä indeksijuttu on yhtä tyhjän kanssa kuten luvattu vappusatanenkin. Valtaosaa työeläkkeistä indeksinmuutos, jos se nyt tulee, ei koske. Populismia!

      Poista
    7. Hoitajamitoituskin näyttää kuihtuvan, kun hoitajia ei ole tarpeeksi. Samoin vasemmiston ajama lempilapsi perustulo on peruttu. Lista tulee jatkumaan.

      Poista
    8. Anonyymi, kysyt
      Minkälainen mahtaa täällä kommentoivien ihanneyhteiskunta olla? Sitä kannattaisi verrata todellisiin päätöksiin, niihin ratkaisuihin ja keinoihin, joita se puolue ajaa käytännössä mitä on tullut äänestäneeksi
      .

      Täällä on monia ihanneyhdyskuntia ja mielipiteitä, joten vaikea vastata. Omasta puolestani voin sanoa, että ihanneyhteiskuntani ei ole minkään puolueen kuvaama. Yleensäkään en äänestä puoluetta, koska vierastan aatteellisten joukkoliikkeiden hurmosta. Olen sitoutumaton ja äänestän nykyään aina yksilöä, hyväksi katsomaani ihmistä, joka ei ole laumasielu.

      Poista
  33. Trolleille tiedoksi, myös Mankemangille:

    Aliarvioitte asiat pahasti kuvitellessanne, että tänne kannattaa tulla taistelemaan persuja vastaan ja ampumaan niitä tykillä. Kun täällä pitäisi ensin olla persuja ja oikein persujoukko!

    Täällä pyritään iloittelemaan vakavillakin asioilla - lukekaa nyt vaikka Rikun kommentti yltä. Ryppyotsaisia minkään puolueen jäseniä täältä ette löydä.

    Ne peikot ovat vain omia ennakkoluulojanne, taskuistanne vedettyjä leimakortteja, joilla leimaatte kaikki. jotka eivät haku samaa puuta kuin te. Teiltä puuttuu tietoa ja nähtävästi myös luetunymmärtämistaitoa. Jos et ole samaa mieltä kanssani, olet persu, rasisti, natsi jne. loputtomiin. Juuri te olette niitä vihapuhujia! Miettikääpä näitä ja menkää vaikka opiskelemaan luetunymmärtämistä poistuessanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kontribuutioiden attraktiotisi jäävät epäselviksi, sikäli kuin se tässä suoranaisessa kontekstissa vertautuu faktuaaliseen tribulaatioon.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Faktuaalisesti koherentissä.

      Poista
    5. Kun sataa, on tyylikästä sanoa: Nyt sataa.

      Poista
    6. Tai: reinaa kuin Esteriltä hektisenä kastepäivänä.

      Poista
  34. Merkelkö?

    Tjaah. Kyse oli pikkuisesta hillittömyydestä. Tuo vaiva on tuttu, hupsut kesäjuhlat katsokaas: Mait Maltis - Kulsed roosid.

    Tutisoohan sitä itekukin kun vaan antaa itelleen luvan ja hakee Naisen Tanssimaan!

    VastaaPoista
  35. Kattos vaan, joku höperö on täällä yksikseen höpöttänyt. Alzheimer rocks, niin sanoakseni. Loppuvaiheessa potilaan puheesta ei ymmärrä enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais nakki napsahtaa, tota haettiin, Rick my man.

      Oliks snadisti liian hiljasella? Tällää luurit daijuun ja tapita.

      Ei tänne ole tultu suremaan vaan kuolemaan tyylikkäästi, valittamiseen on saatettu jättää joitain keinoja...

      Surut pois pompasta, niin!

      Tanssimisen lomaa lyhentävän vaikutuksen on todistettu aiheuttavan keskivartalon liikkuvuuteen antiepäsuotuisasti.

      Nii se on, Rick my man.

      Ota tosissaan ellet usko, mistä ironiasta ei saisi honoa kun viitsii vaan panna koneet käymään?

      Skärilåtar, kanske? Och så ska vi fara.

      Poista
  36. Joskus puhuttiin päivystävistä dosenteista, mielipideautomaateista asiaan kuin asiaan. Tämän päivän iltasanomista löytyy peräti kaksi professoritason purkausta, toinen professoreista emeritus, eli huru-ukko. Toinen kävi täysin turhaa ja mihinkään johtamatonta sotaa liikennevalvonnan kameroita vastaan. Toiselta saatiin aivan käsittämätön purkaus suomalaisten hotelliaamiaisilla syömistä liian isoista aterioista. Heh, heh, siinä sitä on muka ravitsemuksemme ongelma. Vielä kerran Heh.

    Ainakin landepaukkuyliopstojen professoreilta lehdet saavat lausuntoja tarpeeseen kuin tarpeeseen. Herää kysymys, eikö niillä ole mitään töitä???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän päivystävät dosentit otetaan hallituksen työpöytäänkin, kun Rinne palauttaa jo kertaalleen kuopatun komiteatyöskentelyn eduskuntatyöhön. Komitea miettii, ja työn tulos on mietintö.

      Minulla on se mielikuva, että myös kukin puolue voi kutsua haluamiaan dosentteja neuvontatyöhön. Näin ollen voidaan saada myös toivottuja vastauksia ja menetelmiä haluttuun päämäärään pääsemiseksi.

      Toisaalta on myös niin, että kum perustetaan komiteoita ja toimikuntia, asia myös jää usein sinne leivottavaksi. Pulla ei valmistukaan.

      Vaan kaikin mokomin. Sitä en osaa sanoa, onko sellainen demokratiaa, että ulkopuoliset ohjaavat päätöksissä. Noh, on kai ainakin siinä tapauksessa, että tarvitaan oikeaa viisautta ja tietoa.

      Poista
    2. Komitea tai toimikunta on Suomessa valtionhallinnon asettama väliaikainen toimielin, johon nimitetään tehtävänannon mukaisia asiantuntijoita, virkamiehiä, järjestöväkeä ja parlamentaarisia poliitikkoja jne. laatimaan asiaa koskevaa mietintöä, jota sitten esim. eduskunta käyttää päätöksenteossaan. Mietintöön voi toimikunnan jäsen esittää eriävän mielipiteensä.

      Peruskoulu-uudistus on mainio esimerkki komiteatyöstä.

      Koulujärjestelmäämme arvostetaan kansainvälisesti, ja siitä on tullut vientituote.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Komiteoita tarvittiin aikanaan siksi, että hallitukset olivat lyhytikäisiä ja heikkoja vahvan presidenttivallan aikana, ja ne olivat varmaan hyvä ratkaisu tällaiseen tarpeeseen. KKomiteoista on paljon hyvää sanottavana, sillä komiteoissahan luotiin Suomen nykyistä hyvinvointia, jonka kaikinpuolista lisäämistä Rinne tuntuu haluavan lisätä, vaikka rahoituspuolesta ei niin tietoa olekaan.

      Komiteoitahan arvosteltiin siitä, että päätöksenteko hävisi eduskunnasta kabinettien pimentoihin. Muistan itsekin työpaikalta sellaisia kommentteja, että perustetaan komitea hoitamaan joitain ongelmatapauksia. Komiteoita perustettiin joka lähtöön. Olipa semmoinenkin kuin Vajaamieliskomitea. Ja muita kaikenlaista tikusta asiaa -komiteoita, kun asioita ei pystytty heti selvittämään.

      Itse vierastan ehkä komiteatyöskentelyn uutta kautta siksi, että arvostan avointa asiain käsittelyä ja läpinäkyvää asioitten valmistelua. Poliittista neutraaliuttakin voi epäillä.

      Päivystävistä dosenteista on julkisuudesta tullut huono kuva. Tietyt tahot käyttävät aina samoja asiantuntijoita, mikä herättää epäilyjä, koska dosentin mielipide on usein selvästi sama kuin hänet kutsuneen tahon, joka nyökkäilee dosentille, ei kyseenalaista.

      Vaan pidetään peukkuja dosenteillekin. Ehkä hyvääkin syntyy. Eikä mietitä, montako miljoonaa heidän työnsä tulee maksamaan. Ruotsissahan komiteoihin uppoaa kymmeniä miljoonia euroja, mutta siellä toki komiteatyö on kokopäiväistä.

      Poista
    5. PS Tietoa haettu mm. Helsingin Sanomien artikkelista Rinteen hallitus tuo takaisin komiteatyöskentelyn 14.7.

      Poista
    6. Mitä suomalaiseen peruskouluun tulee, se on hyvä, mutta yksi virhe aikoinaan oli tasoryhmien ja kaikenlaisten muittenkin ryhmien poisto.

      Ei se ole tasa-arvoa, että vain heikommat tai laiskat oppijat saivat huomiota ja ahkerat tai lahjakkaat laahasivat heidän tahtiinsa. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on oikeasti harhaa monessakin mielessä.

      Poista
    7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    9. Puhun komiteoista. Ruotsissahan komitealaitoksella on pitkät perinteet, aina 1600-luvulle ja kuningas Kustaa II Aadolfiin asti, joka pykäsi kuninkaallisisa komiteoita.

      Ruotsin komiteoilla on oma sihteeristö ja oma erillinen budjetti. Ja rahaa kuluu siis kymmeniä miljoonia vuodessa.

      Poista
    10. Niin, ne ovat neuvottelukuntia, jotka ovat perustetut asioita selvittämään. Sellaisia on Suomessakin.

      Esimerkiksi Poliisin neuvottelukunnat.

      Poista
    11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  37. Luettu. Tähän asti. Virkeätä keskustelua, jonka kuluessa huomaan ymmärtämiseni rajat. Hyppäätte asioista toiseen omana itsenänne ja äänenpainonne on varma. Välillä ironia, satiiri tai paronia värittää sanomaanne ja varmuus on varmin tunnusmerkki mielipiteissänne. Ja niinhän se pitäisi olla. Kunnioitan osaamistanne ja sitä, että tiedätte niin paljon. Hallitsette itseänne, ettekä epäile.

    Minä (sana, jota olen kaikin voimin yrittänyt välttää) ei kunnioita itseään (vaikka pitäisi) vaan vasta etsii itseään. Toiset määräilevät, mitä pitäisi tehdä. Niin nytkin. "Koeta kiirehtiä, meidän pitää lähteä."
    Lähteä mihin? On tullut kutsu. On sinne mentävä, ajattelen ja alan kerätä kamppeita jotka on oltava mukana. Hei, minulla on kiire!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jospa olisit saanut lukea kaiken! Mutta heipä hei! sun kiireillesi, vointeja.

      Poista
    2. Kiitos Liisu, mutta en lainkaan epäile, ettenkö olisi monta kertaa ollut väärässä.

      Poista
    3. Kiire on korvien välissä! Minusta kiire on kamalaa. Se hyökkää ihmisen kimppuun ja siinä rimpuilet.

      Minä olenkin se, joka on aina ajoissa, joka paikassa. Jos on meno, sinne mennään tottavie ajoissa ja jopa ihaillaan maisemia menon aikana. Muistelen kerran olleeni myöhässä työasioissa. Olin ajamassa Poriin koulutukseen kesärenkailla. Jossain ennen Yyterin koulutuskeskusta oli liukas mutka ja luisuin nätisti perä edellä ojan pemkalle. Nousin tyynesti autosta ja jäin tielle ihmettelemään. Muuan miesautoilija pysähtyi sitten vihdoin ja yksinkertaisesti työnsi miesvoimin peräni takaisin tielle. Myöhästyin vartin verran ja tuntui, että koko päivä oli sitten kiireistä hösötystä, kun en ehtinyt aamulla rauhoittua.

      Poista
    4. Liisu, huomautan vain, että tuo kiire-juttu ei ollut sinulle tarkoitettu, en halua arvostella sinun kiirettäsi, kun sinua viedään tilaisuuksiin. Puhuin yleisesti.

      Poista
    5. Iines, olet selvästi sisäistänyt sen että olen herkkä loukkaantumaan. Se on ihan totta ja täällä kotona se on jo kauan sitten muuttunut vitsiksi.

      Kiire on minustakin paha juttu. Se pilaa kaiken ja ahdistaa.

      Poista
  38. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä olen mielestäni vähintään tämän saarnamiehen veroinen.

      Poista
    2. MAHTAVA ViDEO! Ja kuulema ihan totta. En tiedä vieläkö nykyään, mutta olen kuullut edellisen sukupolven kuvauksia maallikkosaarnaajista, jotka saivat miehetkin vuodattamaan kyyneliä!

      Poista
    3. Synninpunaisen sotamiesneuvoston nimissä totean vaan, että tämä seurakunta tuntee kyllä veli Mukan ja hänen syntiset laulunsa - paheksuimmehan niitä Einesbaarissa jo vuosia sitten. Linkki löytyy ylhäältä, melkein taivaista.

      Poista
    4. Tapsa, oikeassa olet (taas). Mukan "Maa on syntinen laulu" on edelleen hyllyssä ja luinkin sen jonkun aikaa sitten ja hyvältä maistui edelleen.
      Muuten: tajusin vasta jälkeenpäin miten on hyvä vastata edes jotain suoraan kommenttiin. Siellä se vastaus varmaan lepää, edellisessä Iineksen postauksessa. En tiennyt siellä yksin hääräileväni. Te olitte toiset jo pitkälti Merkelin lumossa.

      Poista
    5. Tästä kirjastashan on tosiaan Einesbaarissa juttu, johon Tapsakin viittaa, Rikun kirjoittama esittely keskusteluineen. Mukkas on totisesti yksi Suomen parhaista kansankuvaajista, tai pitäisikö sanoa, ihmisen.

      Kunpa joku taas kirjoittaisi jutun Einesbaariin, mieluiten semmoisesta kirjasta, jonka momni tuntisi tai lukisi. Katson myös itseeni, mutta kirjaesittelyt eivät ole vahvinta alaani, vaikka sanoista ja kirjoista tykkäänkin. Vaikka ei se haittaa. Kirjahan on pääasia, ei esittely.

      Poista
  39. Luin ilahtuneena metoo-huuman vyöryttäneen jo seksistisen Bondinkin!

    No, jo oli aikakin panna se käppänä, Putin-Bond, eläkkeelle ja antaa 007-arvonimi nuorelle etnisesti edistykselliselle naiselle. Toivottavasti hänen roolihahmonsa on lesbo, sillä miesten kanssa pelehtiminen vie pohjan koko uudistukselta.

    (Onhan maailmassa toki ollut ennenkin naissankareita, kuten nyt vaikkapa Modesty Blaise, joka on Kemppisenkin suosikki, taitaa osaksi olla kääntämäkin.)

    Mutta mikä on seuraava kulttiteos, jossa toimitetaan sukupuolenkorjaus ja setämiehet syrjäytetään? Miten olisi vaikka Kummitäti?

    Mutta miten suhtautua sellaisiin teoksiin kuin esim. Setä Tuomon tupa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etevimpiin kuuluva operaattori - kenttämies on aseksuaalisuutensa hyödyntävää sorttia, kyllähän senkin hoksaa jos vähäistä enemmässä määrin vaivaa päätään.

      Viihteessä useasti esiintyy komeita sekä kauniita; haaveksimme ja samaistumme mutta menemmekö kaupunkivaatteissa hyysikkää tyhjentämään, emme toki.

      Juban Wagner on Viiveineen lähempänä ja sohvan keskeinen sisältö asunnon karuun muuotokieleen istuva. Puupat voi likitulkoon haistaa. Taide luo uutta vallattomuutta. Salainen agentti jolla on lupa päästää ilmat pihalle, voitteko vastaankaan käydä väittämään?

      Poista