5.8.2020

Minä Rakastan Sua



"Rakastat Iines Trumpia? Niin aatesiskosi Laura Huhtasaarikin. Hän on sanonut rakastavansa Trumpia koska Trump "on kuin leijona, hellä ystävilleen mutta kova vihollisille". Onnea vaan sinulle."  (Nimetön)

No kiitos kiitos, Nimetön. En tosin itse tiedä rakkaudestani mitään, mutta lupaan tutkailla tunteitani. 

Ja aatesiskokin on ilmaantunut. Mitä vielä tulee, kun päivä iltaan ehtii! Lupaava päivä.

Vaan minäpä kerron tässä odotellessani teille kaikille, miten ihminen löytää rakkauden ihan ilman aikojaan, tai miten saa aatesiskon jakamaan itsenäisiksi luulemansa ajatukset. Kivahan se nimittäin on, että ystäviä ja rakkauksia tupsahtelee seuraksi. Mikäs sen somempaa. Tervetuloa vaan, ajatusten vuo virratkoon vapaasti minkään korrektiuden sitä estämättä tai minkään vanhan painolastin sitä jarruttamatta.

Noh, kuulkaapas. Aatesiskon saa helposti, kun ei yhdy massalynkkauksiin, vaikka lynkkauksen syy olisi aiheellinen  eli kohde olisi persu, uskovaiskristitty  tai toksinen henkilö, yleensä miesoletettu. Myös ahne ja rikas ihminen kelpaa tähän tarkoitukseen, mielellään kokkaremies tai Sipilä, joka edelleen on moneen syyllinen. 

Kaikkein nappaavinta on, jos menet  puolustamaan tällaisen kohteen tekoa. kuten vaikkapa uskovan henkilön oikeutta ajatella uskonsa mukaisesti. Humpsis ja plomps, kankkuusi on  pläjäytetty kohteen edustaman laajemman viitekehyksen leima. Eli jos puolustat persua, olet persu, jos puolustat Päivi Räsäsen oikeutta puhua höpöjä, olet persu, jos puolustat opposition oikeutta kyseenalaistaa hallituksen esityksiä, olet persu, jos et jaksa haukkua Trumpia, mutta et kehukaan, olet trumpistipersu, jos näet Itämeren saastumisen suomalaisten maanviljelijöiden syyksi, olet putinilainen persu jne. 

Joten, annetaan leimakorttien viuhua, jos joku niitä läiskiä haluaa, ja rakastetaan me vaan kaikkea! Turha inttää vastaan, kun inte valuu kuitenkin kuin vesi hanhen selästä. Siispä kuulkaa kaikki: 

Minä rakastan sua, Trump, varsinkin hiuksiasi ja töröhuuliasi, ihan kaikkea, ja minä rakastan sinua Laura Huhtasaari, olet kaunis ja ihana, rohkeampi kuin sata viisikkoa yhteensä. Et lannistu, vaikka sinulle on tuhannesti kerrottu, että ei se mikään Jumala ollut, joka maan ja ihmiset loi. 

Ja persut, teitä minä vasta rakastankin, te olette ihmisiä ettekä koneella käyviä vieteriukkoja. Aitoja virheellisiä ihmisiä, jukolanjusseja, rannanjärviä ja puntunpaavoja. Ja Päivi Räsänen, mikä suoraselkäinen taistelija, Jean d'Arc. Rakastan sinua erityisen kovasti.  Sinut voitaisiin polttaa roviolla, etkä karkaisi. 

Tässä teille lopuksi rakkaudellinen kuva kolmesta kovasta. Taiteilija on Klaus Welp, ja kuva on julkaistu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 2020.


125 kommenttia:

  1. Yksi koulukaverini poisti minut Facebook-kavereistaan, kun paljastin äänestäneeni persujen Brother Christmasia ja veikkaanpa tekeväni niin ensi vaaleissakin. Huhtasaarta en äänestäisi. Trump on mätämunista kamalin, kuinka tuollainen läjä pääsi presidentiksi. Sanonko miksi - Koska demokraatitkaan eivät ole häävejä, kuka piru haluaisi Clintonin akan?

    Trump on nöyryyttänyt USA:n tukipylväitä, CIAta, FBItä ja kaikkia muitakin valtion toimielimiä. Amerikan Yhdysvaltojen suuri häpeä. Toivottavasti Biden elää yli vaalien, että voittaisi moisen läjän.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, Iines, erinomainen analyysi tämän ajan äly- ja ilovapaasta riennosta. Oikein säikähdin ja ilahduin!



    VastaaPoista
  3. Minä olen äänestänyt viime vuosina aina henkilöä, en puoluetta. Pikkukaupungissa ehdokastarjonta on aika niukka, valinnanvaraa ei ole kovastikaan.

    Esimerkiksi vihreitä ei juuri ole, ja heitä olisin yhteen aikaan halunnut äänestää. Nyt cityvihreys tuntuu vastenmieliseltä, kun esimerkiksi Anni Sinnemäki ajaa luonnon alasajoa asvaltoinnin ja kerrostalojen alta. Lisää betonia ja Helsingin viimeisetkin puistot mataliksi citypöhinän alta. Eikä edes häpeä.

    VastaaPoista
  4. Loistavaa. Säikähdys päivässä pitää ihmisen varpaillaan, Tapsa.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa Iines! Nytpä löysit kaikkia liikuttavan aiheen. Joka ikinen iikka kaipaa rakastumisen tunnetta, varsinkin sitä puolta, että joku rakastaa kaikista puutteista ja virheistä huolimatta. Ja ajatelkaapas rakkaus on ilmaista jakaa, pitää vaan keskittyä ja löytää sisältään se suggestinen, sähkömagneettinen voima, kuten mm. Astral TV:n parantajat. Sitten vaan nostamme kätemme ja rakkaus virtaa aivoistamme käsien ja sormiemme kautta kaikille. Ykskaks ihmiset huomaavat rakastuneensa kaikkiin ihmiskunnan yksilöihin, tietenkin platoonisesti. Seksuaalinen "viettirakkaus" ei tähän nimenomaiseen hengen voimasta säteilevään rakkauteen kuulu eikä liity.
    Kohta kaikki rakastavat kaikkia, eikä riitoja olee enää oleva. Tärkeintähän on puhdas, aito tunne siitä, että tuokaan ressukka ei voinut mutään sille, että syntyi tälle levelille ja on nyt olosuhteittensa ja kokemustensa summa. Ihanan rakastettava kaikkinensa!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, Leonoora, lämmin myötätunto herää, kun katsoo ihmistä, jota julkisuus lätkii kuin räsynukkea. En voisi koskaan yhtyä yhteenkään ryhmään, joka kokee olevansa parempi kuin hutkittava. Olkoon Hakkarainen tai Louhimies tai joku muu.

      Minä asetun hakkaraisten ja louhimiesten puolelle miettimättä omaa julkisuuskuvaani. Niitä pitää puolustaa, joita koko maailma tuomitsee ja hylkii. Miksi puolustaisin niitä, joita koko maailma puolustaa? Heillä on jo tukijansa.

      Poista
  6. Maalaus on mainio! Minä rakastuin jo nuoreen Vladimiriin, oli niin söötti, velvollisuudentuntoinen ja kumma kyllä, kunnianhimoinen mitä on vaikea uskoa vaaka-tähtimerkistä.
    Sauli on rakastettavan luotettava kaikessa ja jämpti varsinkin raha-asioissa. Letkeää ja vapauttavaa huumoritajua hieman neitsyille pitäisi saada lisää, niin olisi hiän rakastettavan täydellinen!
    Donald, ah nuoruudenkuvissaan hän on miun maun mukaan komea ilmestys. Tällä hetkellä vaihtaisin hänen parturiaan rakkaudella. Olisin suostunut kosintaan viisikymmentä vuotta sitten oitis, sillä kaksosten kanssa tulen loistavasti toimeen, koska he ovat niin rakastettavan tuulella käypiä ja heidä päänsä saa käännettyä melko helposti. Heidän kanssaan elämä ei ole yksitoikkoista ja he ovat yllätyksellisiä ja hyviä keskustelijoita aiheesta kuin aiheesta varsinkin pinnallissesti. Toki riippuu sivistystasosta se, miten syvällisiä puhua pulputetaan tunti tolkulla ees sun taas. Ja ne Donaldin miljoonat, ah, keksisin kyllä presidentin rouvana niille rakkaudellista käyttöä ympäri maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006290539.html?share=8b53545462e820db920a46471dfcf369

      Tuosta voi katsoa toisen Welpin mainioista maalauksista. Silmänruokaa!

      Poista
  7. Pasifistit tiesivät, että heidän täytyy iskeä lujaa. Sotahullut oli kaikki tapettava nopeasti ja armottomasti, muuten ei maailmanrauha etenisi. Yllättävä hyökkäys niin, etteivät aggressiivisuutta täynnä olevat ja pahat sotahullut edes tietäisi, mikä heihin osui, kun kurkkunsa olisivat jo viilletty auki. Maailman puolesta: Rauhanpuolustajat. Josif Vissarionovitsh Stalin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienimmätkin arviot Stalinin vainojen uhreista ovat Wikipedian mukaan 4–5 miljoonaa, suurimmat ovat jopa 60–70 miljoonaa, jos mukaan lasketaan kaikki sodissa kaatuneet ja erilaisilla työleireillä tuhotut ihmiset Stalinin valtakaudella vuosina 1922–1953. Hannu Rautkallion mukaan puoluevaltion terrori tuhosi 1920–1930-luvuilla noin 25–30 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista.

      Hitlerin vainoissa tapettiin 11 -17 miljoonaa ihmistä.

      Kuitenkin historia on opettanut meille, että suurin kansojenmurhaaja ja Belsebuubbi maailmassa on ollut Hitler.

      Minä olen niin sinisilmäinen, että oli suuri yllätys nyt vasta kaikkien hippivuosien jälkeen havaita faktat.

      Poista
    2. Stalinistinen järjestö Rauhanpuolustajat tuki maassamme neuvostoliiton asevoimia Yhdysvaltoja vastaan.

      Poista
    3. Ja minä kun luulin Rauhanpuolustajienkin olleen pasifisteja. Kaikki on ollut lumetta. Tuo ajatus, että on parempaa ja sallittua väkivaltaa, on kuvottava.

      Poista
    4. Ben Zykowitzia saattaisin myös äänestää, tässä kahdessatoista minutissa sanoo kaiken olennaisen 70-luvusta, myös Rauhanpuolustajista.

      Poista
    5. Vai et tiennyt Rauhanpuolustajien olleen valhe järjestö mutta sen tiedät että suurin uhka tämän hetken maailmassa on Venäjän presidentti Stalin.

      Poista
    6. Suurin uhka tämän hetken maailmassa Stalin? Tämän hetken?

      Silloin kun vasemmisto ihaili Stalinia ja Leniniä, Stalinin hirmuteoista vaiettiin tyystin. Oli neuvostovastaista arvostella ketään venäläistä, sillä vasemmisto ilmiantoi näitä ”pettureita” naapuriin.

      Tuohon tietenkin viittasin. Stalinin vainoista on alettu puhua vasta vasemmistohenkisyyden taituttua myöhempinä vuosikymmeninä, NL:n kukistuttua.

      Poista
    7. Kyllä niistä puhuttiin ja tiedettiin ennenkin, jo 50-luvulla meilläkin, mutta etenkin 70-luvulla silloisen hegemonian aikaan se alkoi olla vihapuhetta.

      Nyt on toiset hegemoniat, mutta tyhmyys sama.

      Poista
    8. Nimenomaan, tällaisista asioista vaiettiin. Nyt asiat ovat keikahtaneet toisinpäin.

      Poista
    9. Ei niistä silloinkaan vaiettu. Tyhmä ei vaan ymmärtänyt eikä enää muista. Nyt puhutaan sitten paskaa.

      Poista
    10. Ei Stalinin vainoista puhuttu ollenkaan samassa määrin kuin natsien. Setä Leninin ylistyshän meni jo jumaliseksi palvonnaksi, kun häntä syötettiin lapsillekin. Ei tähän hypetykseen mahtunut negatiiviset puheet neuvostoliittolaisista. Toki Stalin tiedettiin, mutta uhriluku esitettiin tuolloin pienemmäksi, mitä se oikeasti on.

      Samoin, kuten hyvin tiedetään, ajan neuvostonuolentaa kuvaa hyvin se, miten kaikkien taistelulaulujen isä, kirjailija Matti Rossi ilmiantoi Suomessa vierailleen unkarilaisen kirjailijan Dénes Kissin Unkarin Kirjailijaliitolle neuvostovastaisen mielipiteen esittämisestä. Tosin Rossi sai enimmäkseen ankaraa kritiikkiä typeryydestään, mutta tavallaan se oli tyypillinen teko sen ajan Suomessa.

      Hyvä, että asioita on myöhemmin oikaistu. Paskaa puhuu se, joka väittää näitä oikaisuja paskanpuhumiseksi.

      Poista
    11. Sanot Rossin tapausta tyypilliseksi. Osaatko perustella?

      Poista
    12. Ei yleisen tietouden esittämistä tarvitse perustella. 75-luvun neuvostoliittomyönteinen hurmahenki - finlandisierung - on yleisesti tunnettu tosiasia, jota ei tarvitse lähdeviittein osoittaa. Sille en voi mitään, jos sinulle on jäänyt muistitietouteesi aukkoja tältä osin. Ehkäpä paikkaat niitä tutustumalla vaikkapa tuon ajan ylioppilaslehtiin.

      Poista
  8. Jos se näyttää ankalta, kävelee kuin ankka, ui kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, niin se on todennäköisesti ankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toista mieltä. Se on Mankemangi.

      Poista
    2. Perustelut perään:

      Jos se näyttää mamulta, kähveltää kuin mamu, nai väkisin kuin mamu ja vinkuu lisää tukia kuin mamu, niin se on ihan selvästi ja lain uhalla suomalainen.

      Poista
    3. Heh, vaasalainen mies sen täytyy olla!

      Poista
    4. Voi olla myös jämsänkoskelainen arabi.

      Poista
    5. Heh, sekin on mahdollista.

      Poista
    6. Jämsänkoskisiahan ei ole saatu kiinni, eikä heistä ole valokuviakaan.

      Kaivopuistolaisiakaan ei ole saatu kiinni, mutta heistä on valokuvat.

      PS. Eiköhän valtakunnanmankemangi kohta vaadi medialle rangaistusta kuvien luvattomasta julkaisusta.

      Poista
    7. Muistan, miten sisäministeri Paula Risikon maininnasta ”ulkomaalaistaustaisen näköisestä” pöyristyttiin, kun Turun terroristia jahdattiin.

      Voi pyhä yksinkertaisuus tätä teeskentelyn määrää! Vieläkään ei asioista saa puhua oikeilla sanoilla. Sievistelevät hupsut, eivätkö he oikeasti näe omaa tilaansa?

      Poista
  9. Tuolla mantralla pääsee pitkälle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallista sherlockholmespäättelyä eli Peircen loogista abduktiota.

      Poista
  10. Katselin juuri dokumentin äärisuvaitsevasta Jimmy Savilesta. Hän oli kuuluisa englantilainen pop-juontaja, joka juonsi Beatlesit ja kaikki. Englannin Ylen, BBC:n, mahdollisesti kuninkaallistenkin, suojeluksessa hän mellasti. Ihmiset sanovat hänen olleen peto, mutta se ei pidä paikkaansa, sana rajoittaa laajakatseisen miehen touhuja naurettavasti. Hän raiskasi pikkutyttöjä, pikkupoikia, naisia, mummoja, vammaisia ja jopa kuolleiden ruumiita. Jimmy oli äärisuvakki. Johnny Rotten vihjasi radiolähetyksessä toiminnastaan 70-luvulla, koska kaikki siitä tiesivät. Haastattelua ei esitetty ja Sex Pistols joutui BBCn estolistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sarjaa on kaikkien lasten ikioma Bill Cosby, nuoruuteni ajan suosituin tumma televisio-ohjelmissa.

      Hänestä paljastui myös pikkutyttöjen raiskaaja ja hyväksikäyttäjä. Kannattaa olla suvaitsevainen ihmisoletettu. Ei voi mennä vikaan.

      Kuinkahan monta lehtikuvaa on Tarja Halosesta, kaikkien suvaitsevaisien esiäidistä, kaulailemassa milloin ketäkin lelusalakuljettajaa tai petturihusua tai solvaajahusseineja?

      Poista
    2. Bill oli korkeintaan keskinkertaista garyglitter sarjaa, Jimmy oli itse perkele.

      Poista
    3. Toki, Cosby oli pienempi paha. Vaan se, miten ihmisiä voi täydellisesti petkuttaa, on tässä se juttu. Maailman mukavin musta ja maailman mukavin isukki onkin pedofiiliraiskaaja.

      Poista
    4. Cosbyn sarjaa oli mukavaa katsella, kun kaikki oli perheellä niin ihanteellisen hyvin.

      Poista
    5. No juu, minua nauratti, kun Johnny Rotten sanoi jossain myöhemmässä haastattelussa, että Englannin kuninkaalliset pitäisi myydä Disney Worldiin. Niinhän ne pitäisi.

      Poista
    6. Joku vasemmistoanarkistipaska on maalannut kauhean ja ison graffititöherryksen Mannerheimin junavaunun kylkeen. Olivat epäileväisiä, saako sitä poistettua.

      Kannattakaa vain vasemmistoanarkismia, syövät lapsennekin!

      Poista
    7. Katsoin kuvan nettilehdestä. Olipas huono ja mielikuvitukseton töherrys, varmaan anarkistituotantoa. Tukka pois ja linnaan vettä ja leipää syömään mokoma historiaton juntti.

      Poista
    8. Aika Mielenkiintoista oli, että glitter-dokumentissa hänen avustajansa kertoi, glitterin Helsingissä laittaneen hänet kutsumaan viisi tai kuusi ihailevaa pikkutyttöä huoneeseensa. Avustaja kertoi, ettei tiedä, mitä gary teki, mutta epäili pahinta.

      Poista
    9. Jimmy Savile ei ollut Jimmy Savile, vaan Sir Jimmy Savile. Oliko prinssi Philipillä tekemistä tuon kanssa? - Jaa-a, jaa-a, kuis sen tietäis.

      Poista
    10. Cosbysta vielä, että hän ei kai harrastanut lapsia, tyrmäystippojen avulla raiskaamansa naiset olivat aikuisia.

      Poista
    11. Niinkö se juttu olikin? Hyvin nuoria naisia kuitenkin oli joukossa, urasta haaveilevia tyttösiä, luin Wikistä juuri, mutta lapsia ei tosiaan mainittu ainuttakaan. Cosby saattoi huumata näitä urasta haaveilevia kymmeniä tyttöjä joillain aineilla, joten teot olivat raskaampia kuin monet metoovikittelyt.

      Poista
  11. Asioilla on puolensa ja ne lukemattomat muut puolet.
    Emme vielä tiedä kuinka paljon hirmuhallitsija corona niittää satoa.
    Emme tiedä kuka tai mikä on se viruksen kehittäjä - ihmiskunnan vihollinen, joka ei tapa uskonnollisten tai poliittäisten suuntautumisten vuoksi, vaan napsii yhden sieltä toisen täältä saaliikseen.
    Emme voi nimetä, tunnistaa ja syyttää - covid 19 -itsevaltaista hallitsijaa vanhempiensa antamalla nimellä. Vai voimmeko?
    Emme vielä tiedä viruksen tulevien vuosien aiheuttamia kuolleisuuslukuja. Rutto tappoi Wikipedian mukaan arviolta 30 - 60 prosenttia Euroopan väestöstä 20 -50 miljoonaa sekä Lähi-Idässä ja Afrikassa saman verran.

    Paljonko maailmassa kuolee ihmisiä sairauksiin ja vanhuuteen?
    No, kukaan meistä ei elä tässä olomuodossa ikuisesti. Ellemme sitten siirry jatkamaan oloamme siirtymällä eläimiin tai toisiin ihmisiin, kuten jotkut uskovat. Taivaan paratiisitkin odottavat monia niihin uskovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kuolee viimeistään vanhuuteen!

      Poista
    2. Kuolee ne kuitenkin, tokaisi Aatu kun jutskuja uuniin hätisteli.

      Poista
  12. Jep! Jokaisen päivät ovat luetut, jos uskovaisten uskomuksiin on uskominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampaaja luki minun hiukseni tänään. Kun sanoin niiden harventuneen, hän sanoi, että kyllä niitä täällä (niskassa) tavallisen paljon on. Niin paljon, että oli pakko ohentaa, vaikka tasalatvaa halusin.

      Ei tullut tasalatvaa, vaan pyörisretty reuna. Nyt olen kuin uudestisyntynyt, kun sain koronatukan pois niskasta. Puoli vuotta kasvaneen.

      Poista
    2. Minäkin pääsin viimein parturiin, parturi oli lomalla heinäkuun. Neljän millin terällä koko hippeys pois.

      Poista
    3. Iines, ihanan pörröpää kuvasi tallensin, mutta kuten kaikki elämässäni, sekin on kadonnut maailman melskeisiin ja tietokoneiden hajoamisiin.

      Poista
    4. Noh, kaikille jotka kaipaavat kaunista kuvaani, jossa esiinnyn pörröpäin, tiedoksi, että se näkyy kyllä ykköskuvablogini tekijännimilogossa. Eli täällä:

      http://iineksenkuvat.blogspot.com/

      Poista
    5. Ylläoleva on tietysti sarkasmia.

      Vaan mitä pitää ajatella siitä, että Vantaalla ei ole taaskaan minkäänlaista estettä tulla maahan mistä tahansa maasta, vaikka maista, joissa korona on riistäytymässä käsistä?

      Hallitus nukkuu taas ruususenunta. Viimeksikin kansan piti vaatimalla vaatia toimia, ennen kuin hallitus asetti ensimmäisenkään rajoitteen. Karanteeniin ei kehota kukaan, kuumetta ei mitata, oireita ei kysellä niin kuin muissa maissa ehkä Ruotsia lukuunottamatta.

      Nyt ei mielestäni kaivata kovastikaan vapautta, vaan rajoja. On liikaa idiootteja, jotka matkustavat sumeilematta minne vain ja palaavat naureskellen takaisin heittäen valistusmonisteen roskiin. Vastuutonta jahkailua poliitikoilta.

      Poista
    6. Erään suuren oppositio puolueen kannattajista yksi kolmasosa vaatii hallitukselta kovempia rajoja ja yksi kolmasosa lievempiä rajoja ja yksi kolmasosa ei osaa sanoa mitään mutta on vihainen hallitukselle kun se antaa korona ohjeet niin sekaisen.

      Poista
    7. Kysymys on siitä, mistä rajoista puhutaan. Minä puhun koronarajoituksista enkä sotke tähän puolueita, ajattelen omilla aivoillani.

      Olen huomannut kaikista Ylen ja HS:ien ja vaikkapa IS:ien kansalaiskeskusteluista, että valtaosa kansalaisista vaatii nyt hallitukselta selkeitä ja nopeita rajoituksia, kuten vaati ensimmäisen aallon jo rantauduttua maahan matkustajien kautta.

      Me olisimme mitä todennäköisimmin Ruotsin linjoilla, elleivät juuri kansalaiset olisi nostaneet äläkkää lentorajoitusten puolesta. Hallituksen oli pakko pitkin hampain alkaa rajoittaa vapauksia.

      Nytkin sisäministeri on taas eilisen tiedon mukaan vapauttamassa Ruotsista tuloa, vaikka kansa kiljuu rajan sulkemista. Vastuutonta suhmurointia.

      Kuuntelin Ylen aamuteleviosta asiantuntijoiden maskiohjeita. Kaksi asiantuntijaa alkoi kysellä toisiltaan, että miten se nyt menikään, mikäs maski tämä oli jne.. Ei ole ihme, että kansa on sekaisin maskeista, jos tiedonvälitys on sitä tasoa, että asiantuntijaylijohtajat eivät tiedä niistä mitään.

      Poista
  13. Viimeistään sitten kun joutuu tehohoitoon ja hengityskoneeseen saattaa mielessä käväistä, olisiko pitänyt ottaa neuvoista vaari.
    Täällä on parasta aikaa kansainväliset markkinat kuten joka kesä. Myös viikonlopun Rock in city kerää Sirkkalan puistoalueen täyteen porukkaa.
    Hyvästi täälläkin virukseen vähäiset sairastuvuusluvut.
    Yökerhoissa ryypätään ja turvavälit unohtuvat takuulla kännissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joka vuosi ollut kansainvälisillä markkinoilla, ja kuvannut niitä kansainvälisiä myyjiä. Tänä vuonna korona on muuttanut kaiken. En osallistu ryhmätilaisuuksiin enkä jonotuksiin missään muualla kuin kaupassa, jossa pidän kyllä huolen, että kukaan ei tunge niskaani hengittämään. Juuri pikkupojat katsoivat minua suu auki, kun sanoin heille ”turvaväli” heidän tunkiessaan kiinni muihin marketissa. Ihan kuin olisivat kuulleet ensi kerran elämässään tämän sanan.

      Poista
    2. Rock´n Roll. Kekkosen pikku mätämuna suosikki, Eino Uusitalo esti aikanaan Sex Pistolsin Suomeen tulon. Eikka oli yhtä tyhmä kuin Olavi J. Mattila, joka historiaan jäi pelkkänä talousrikollisena, poikansa sentään tuomittiin maanpetoksesta. Se kekkosesta, mutta tässä on hieno esitys. Ikääntyneet Sex Pistolsit hienoa upeammalla Vera Lynn introlla.

      Kattokaa vilimistä englantilaista isänmaallisuutta!

      Poista
    3. Englanti tulee selviämään EU-erostaan paljon paremmin kuin EU-jeesustelijat väittävät. Englanti on Euroopan vapaa maailma. There will always be an England!

      Poista
    4. Olipas isänmaallinen Vera Lynn -introesitys. Hieno! Varmaan äärioikeistolaista nationalismia (sis. ank. sark.).

      Poista
    5. Kepulipetteri Kenttäjuntti07 elokuuta, 2020 09:39

      Gloomy Sunday. Diamanda Galas. Maailman paras ääni.

      Poista
    6. Englanti itsenäistyy vahingossa, kun Irlanti yhdistyy ja Skotlanti sekä Wales eroavat unionista. Sääliksi käy kernowlaisia ==.

      Poista
    7. Diamanda Galas on youtubevideolla aika raadollinen ja äärisfääreissä, kitarisat esillä, melkein syö mikrofonin. Huh. Kylmät väreet. En tiedä, onko kauhusta vai ihastuksesta.

      Poista
    8. Sean Connery on ollut ihailtava Skotlannin itsenäisyysmies ja kyllä se vielä sen tekee. Irlantilaiset ovat niin kännissä, etteivät osaa.

      Poista
  14. Kaapunnin Käkikellonsoittaja07 elokuuta, 2020 09:33

    Vee äm pee. Hikinen hiihtelijä.. impo streittari.

    Marianne Faithful, Lennonin Working class hero, tai Rammstein, Amerika. Ellei, voisi olla.. Diamanda Galaz!

    Mitähän teilläpäin pidetään kovana juttuna? Matchbox, Midnight dynamos? Hanski show? Pellehyppykilpailut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitilan Munamarkkinat on kova juttu. Minulla on nytkin jalassani kymmenen vuotta sitten ostetut munamarkkinahousut, jotka kestävät ja kestävät. Luulen että ovat taattua laatua, niin virolaismyyjä minulle vakuutti. Ja totta se on. Siinä missä Marimekon raitapaita venyy, paukkuu ja haalistuu, nämä housut eivät ole moksiskaan. Eli virolaistuotantokin on kova juttu.

      Ostin kaksikymmentä vuotta sitten Haapsalusta pässinpökkimät villasormikkaat. Nekin ovat vielä kuin uudet, vain pistelevä villaisuus on lientynyt pehmeydeksi. Kyllä virolaiset osaavat.

      Poista
    2. Kuuno W. Kinttaanripe07 elokuuta, 2020 11:05

      Kuten sen taiten laitteli Mati Nuude, Seitse kivist inglit on parhaimpia versioita kys. biisistä ja mikäs vanhan painijan on, komia ääni. Kuuluisa painimaisteri. Meillä oli K. T. Jalkanen, painoalan painaja. Vihkiraamatut painanut, useamman vuoden työ. Kari Tapiona tunnettu. Ry Cooderin Borderline on Itkosen kääntämänä parhautta, Rajamaa.

      Minen kesiä tuhraa asumiseen saati pyykinpesuun, kts. ensimmäinen Terminator aivan alusta. Hattukin on. Se on muovia ja sillä voi siivilöidä.

      Poista
    3. Terminator on vanhentunutta historiaa, nykyään on Coronator 1. Jatko-osia tiedossa.

      Poista
    4. Kille Kulmarauta07 elokuuta, 2020 13:15

      Miehekkäämpää kesää kuin tämä ei tee mieli toivoa. Funtsikaa ku kaikki paikat dunkkaa spittalle ku apteekin hevonen!

      Mummot. Mummoja silmät kirkkaana tsupsuttelemassa marketeissa. Pakkohan tää on maskeerata...

      Salavuot-, eikä ku.. siis salakahviplöröttely edistyy kavalalla tavalla ja kansanterveys kanssa. Elinajanodote kato.

      No muutama kupsahtaa kun henki loppuu ja rintaan pistää, joo-okei, mut hei, mites sen vältät?

      Nykkyllä ette ihan oo jyvällä. Tää on tiukka paikka josta vielä opitaan kuin meil voitas torjuu kaikkii muitki jutskii. Se tulee oleen tarpeen kerta meil tarttee olla taitoi sit ku water peak on päällä ja tarttee alkaa flaidaan fiksusti. Nyvvaa harjotellaa, sit tarttee osaa. Niiet sit tsiigataan kenen kantti kestää ja mono futaa ni se saa dokaa vodaa. Muut joutuu kauhoon ojasta. Tää tulee oleen tsydeemin nimi paris-viides vuodes.

      Meitsi tsennaa tän kerta mä on pro, se meinaa profeettaa.

      Poista
  15. Raaka vodkapaukku tegis skutaa ny. Ei o ku valkkaria, bunkkua ja Leijonaviinaa kaapissa. Niitä en yksin ala juoda!
    Ku ei ole tottunut taaperoiden nosteluun ja kanniskeluun selkä ja jalka teki tenän. Klonkkaan ja klinkkaan!
    No huh! Silti hikipäissä lämmitin ison kattilan vettä puuhellalla ja sain kuin sainkin eilisten vieraitten, marjankeruun, ja sienten jäljiltä astiat puhtaiksi.
    Höyrytin kantarelleja pakastusta varten. Lakasin lattiat, kun imurointi ei oikein onnannut. Täytin jätesäkkiä vanhoilla lumpuilla ja ah, keitin kaffeet.
    Nyt tissit paljaana aurinkoa ahmimassa.
    Nyt on sientä on marjaa coronatalveksi ja edelleen on metsät täynnä.
    Elämä on ihanaa kaikkine hankaluuksineen, eik' yeah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä polta nahkaasi, Leonoora. Olet kuin siskoni, joka edelleen Saksan helteissä voi kevyesti maata auringossa itseään ruskistamassa. Hän käy luomitarkastuksessa vuosittain. Itxse lopetin auringossa makoilun, kun rakas ihana laiturini hukkui naapurin isännän lannoittamaan mereen. En jaksa pitää merenlahtea millään pelillä avoinna enkä halua kuitenkaan konevoimia tuhoamaan rannan rakennetta.

      Poista
    2. PS Sisko juuri whatsappasi, että lämpötila siellä on vaatimattomat 38. Itselläni oli mittarissa 25, joten täällä kyllä kelpaa.

      Kaapissa on konjakkia, valkkaria, jääkaapissa olutta ruokajuomaksi - paljaaltaan en juo, ja alakaapissa sen konjakin lisäksi erilaisia saksalaisia pieniä viinapaukkupulloja. Sitten on vodkapullojen pohjia ym. Minulta ne jäävät juomatta, mutta olen tuonut ne tänne pois mökiltä, etteivät houkuttele varkaita talvella kylmään mökkiin. Sisko miehineen ne on tuonut, aikoinaan.

      Poista
  16. Iines, en kärryytä nahkaani!
    Aikamoiset laulujuhlat saataisiin kaappiemme sisällöillä aikaan!😄😃🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulujuhlista luoja minua varjelkoon. Ei ole monta viikkoa siitä, kun kävin hiljentämässä uuden vuokranaapurini karaokegeimit. Laite läväytettiin täysille ja siitä vedettiin sitten Kultaisia korvarenkaita kaksikin kertaa peräkkäin niin että minunkin huushollini raikui. Menin soittamaan ovikelloa, ja sanoin, että volyymit taitavat olla liian kovilla. - Eihän se oo kuin vitosella, sanoi nainen.

      No jos joka sana ja sävel erottuu, on meteli tietenkin liian lujalla. Olen ääniherkkä, mutta kyllä meteli oli oikeasti sietämätöntä.

      Poista
    2. Mulla oli sellainen duunikaveri kuin Avokäsi-Karjalainen. Se ei koskaan ostanut viinaa, mutta joi kaiken mitä ilmaseks käsiinsä sai.

      Poista
  17. Kyllä on ihmiset riippuvaisia siitä onko talossa juomisia vai ei ole.

    Vielä kymmenen, ehkä viisitoista vuotta sitten meillä oli aina vähintään kerran kaksi kuussa talo täynnä väkeä. Ilmatila täynnä sorinaa, naurua, puheenporinaa ja musaa. Kemut kesti aamupuoleen, sattui aina jotain, jota ei olisi tarvinnut sattua. Mutta pääasiassa iloista hyörinää. Juttelua. Oli tarjoilua, olutta ja pitkäkaulaisia pulloja, joskus shampanjaakin. Kansa humaltui ja hoilasi. Se oli mukavaa. Vai oliko se? Ainakin näytti siltä, että meillä oli paljon hyviä ystäviä, miehiä ja naisia.

    Mutta sitten. Niin. Sitten alkoi uusi aikakausi elämässämme. Me lopetettiin omalta osaltamme juhliminen. Ei muuten, mutta jätettiin viinat ostamatta. Muuten meille sai tulla niin kuin ennenkin. Oli kahvia ja pullaa. Hedelmiä. Jätskiä ja pikkuleipiä. Musaakin. (Mummo oli ihan ihmeissään, kun ei tullut enää lapsilähetystä.)

    Aluksi meni niin, että toivat kassissa omia juomiaan. No, ei se meitä haitannut. Mutta tunnelma aikoi muuttua. Ja tapahtui niinä aikoina, että väki väheni. Vihdoin loppui vieraat kokonaan. Siinä me istuimme ja katselimme toisiamme. Missä syy?

    Meistä oli tullut kasvissyöjiä. Olimme alkaneet lenkkeillä. Ei tupakkaa eikä alkoholia. Täydellinen elämänmuutos. Aikamoinen keikaus.
    Ystävät kaikkosi! Sitä surimme. Jaa, jaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, tämä on totta. Tyttäreni ei käytä alkoholia ollenkaan, mutta ei ole mikään tiukkapipo eikä absolutisti. Hän saa osakseen joskus paheksuntaa tai jonkinlaista kummastelua, vaikka istuu iloisena seurassa ja kaataa kyllä vieraille juomia. Juomattomuus katsotaan selvästi jonkinlaiseksi rajoitteeksi ihmiselle. Kaikkien tulisi juoda.

      Poista
  18. Meillä naapurissa yksin asuvalla "poikamiehellä" oli yöllä ukkojen bileet. Tulivat vissiin paikallisesta kun se sulkee aikaisin ovensa. Huutamalla puhuminen ja naurujen remakka kuului meidänkin pihalle, mutta ei sentään mökkiin asti.
    Totta armankin tuo, mitä Liisu sanoi.
    Minä olen laittanut kylmästi välit poikki "ystävien kanssa", joilla alkaa mennä overiksi viinan käyttö.
    Lomallakin jos joka päivä pitää vieraassa paikassa olla pään turruketta, en minä jaksa sellaista katsoa.
    Jos ei viihdy kylässä ilman jatkuvaa kännäämistä, pitää etsiä toinen kyläpaikka.
    Voi mennä kuukausia, etten itse maista pisaraakaan alkoholipitoisia juomia. Ei vain ole mitään tarvetta, ei maullisesti tai myrkytystilassa oloon. Yksinkertaisesti yksin en osaa juoda ja yhä harvemmin tulee lähdettyäedes "ulos syömään".
    Pehtoori ei ole koskaan ollut humalahakuinen alkoholin käyttäjä ja kapakkaan ovat ystävät joskus vieneet väkisin, muuten ei voi sietää ravintoloissa istumista. Yksi saunaolut silloin tällöin ja penkkiurheilijan väkevämpi paukku, jota hörppää jännityksen kasvaessa, mutta harvoin sitäkään.
    Ei hupene eurot ainakaan kovin usein viinaan ja kaljaan. Usein kaapissa onkin vieraiden tuomia viinatulijaisia.
    No, joskus pitää verestää muistoja ja iloita kamujen kanssa viinin voimalla.

    VastaaPoista
  19. Remakka jatkuu naapurin pihalla. Eräällä on niin lupsakka ja tarttuva nauru, että alkoi itseänikin naurattaa makeasti. Ja nyt on tullut jo naisenkin ääni joukkoon mukaan. :)

    VastaaPoista
  20. Satunnaiset naapuriremakat kestää, mutta kun huomaa, että uuden naapurin pääasiallisin vapaa-ajanviettotapa on ylisosiaalinen seurustelu ja juhliminen, ollaan jo vaikeassa tilanteessa. Ja vielä kauheampaa on, jos terassejanne erottaa rakoaita ja naapuri on myös ahkera tupakoija...

    Jos avaat suusi, olet hapan ilonpilaaja ja naapurikyttä, vaikket muuta haluaisi kuin elämää, jossa naapuri ei tunge sinun reviirillesi. Muuten viisveisaat toisten tekemisistä.

    Oikeastihan tilanne on se, että naapuri saa puhaltaa häkämyrkkynsä vapaasti sinun pihallesi ja hän saa myös vapaasti remakoida, jos seurueineen haluaa. Sinun ilmallasi ei ole väliä, eikä sinun rauhallasi.

    VastaaPoista
  21. Onnea kissoille, siis oikeille nelijalkaisille, varsinkin eräälle Lumolle, jota en ole nähnyt sitten viime talven.

    Ja muistin virkistykseksi klassikkolaatuelokuvien ystäville. Tänään tulee Teemalta klo 21.06 kerrassaan luomoava Polkupyörävaras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En katso. Tulen niin surulliseksi. Itken etukäteen. Neorealismi on pahasta.

      Poista
    2. Ja vituttaa kun ajattelen miten nauratte sille pojalle.

      Poista
    3. Miksi pojalle joku nauraisi? Missä kohtauksessa?

      Minua suoraan sanottuna kummastuttaa, että tuommoinen ajatus tulee mieleen. Ohjaaja kuvaa mielestäni koruttomasti sitä mitä on eikä tee siitä numeroa, agendaa. Kaurismäellä on mielestäni sama linja, jossa kuvataan vähäosaisia vailla manipulaatiota.

      Poista
    4. Olen nähnyt elokuvan
      kauan sitten. Meinasin katsoa, mutta joskus ei vaan jaksa murheellisia tarinoita. Poika on kyllä löytö rooliinsa.

      Poista
  22. Myöhästynyttä kissojen päivää kaikille!
    Mökin ympärillä on koko kesän majaillut musta kissa. Kun se ilmestyi pihapiiriin se oli pelokas ja nälkäinen. Ja on edelleen. Naapurin aitan alla se ilmeisesti nukkuu, mutta ruoka-aikaan tulee naukumaan pihalle syömistä.
    Välillä kun olen kaupungissa se tulee heti kun palaan mökille takaisin ruokaa vaatimaan. Se hotkii kuin hädässä ruoan. Kaikki kotiruoka kelpaa. Siilin kanssa syövät samalta astialtakin. Sain siitä viimein otertua kuvan. Kunhan saan tulostettua sen, vien kylän ilmoitustaululle tiedotteen kissasta. Pitäneekö jäädä kissan kanssa mökin mummoksi, jos omistajaa ei ilmaannu. Kissa on voitu hyljätä, tai se on tullut kaukaa ruokaa etsimään. Yhden talitiaisen se oli syönyt liiterin takana.
    On julmaa jättää eläimiä heitteille.

    VastaaPoista
  23. Tämmöisistä tapauksista tulee itku kurkkuun. Kisuparka. Nyt kun olet ruokkinut kissaa, se on jo hiukan tottunut ruokapaikkaan ja saattaa joutua pulaan, kun joudut lähtemään mökiltä. Olisiko mahdollista soittaa vaikka kunnanvirastoon ja kysyä, mikä instanssi tulisi loukuttamaan kissan, jotta se saadaan hoitoon ja turvaan tai armollisesti voidaan päästää kärsimyksistään? Sydäntä raastaa sen kohtalo.

    Itsekin olen kantanut huolta ja vienyt ostamiani kissanruokapurkkeja erään autiotalon alle, kun huomasin, että sama villintuntuinen kissa majailee siellä toista vuotta, ja näytti jopa kantavan poikasia. Olen kuvannut sitä blogiini. Kissa näytti pärjäävän hyvinkin, mutta hoidotta se oli.

    VastaaPoista
  24. Kesäaikana kissat saavat luonnostakin hiiriä, myyyriä ja lintuja evääksi. Talvi on rankempi pakkasineen ulkona eläville irtolaisille.
    Jotakin on keksittävä, jos sille ei omistajaa ilmaannu. Siskoni maalaistalossa olisi koti sille, kun viimeinenkin kissansa kuoli. Mutta miten se tulee toimeen kahden koiran kanssa? Ja miten kissan ylipäätään saa kiinni, kun se juoksee heti karkuun kun ihminen lähenee sitä.
    Kerran laitoin ruoka-astian eteiseen ja se tuli syömään, kun pysyun piilossa. Mutta säntäsi heti ulos kun tulin näkösälle.
    Ei voi nähdä hännän alle onko se leikattu ja poika vai tyttö.
    En mielelläni enää ottaisi kissaa kaupunkioloihin ja ei tämä villi varmaan enää sopeutuisikaan.

    VastaaPoista
  25. Talvella minäkin ne ruokapurkit vein. Tuskin kissa on leikattu kun on noin ihmistä kaihtava. Toisaalta on niinkin, että luonto hoitaa luotunsa (ei sis. kreat.)

    Itselläni on taipumus nähdä tragedioita eläintenkin kärsimyksissä. Minun on vaikea katsoa Luonto-Livessäkin, kun kalasääski alkaa repiä elävää kalaa päästä alkaen.

    VastaaPoista
  26. "Sama vika Rahikaisella." Lasten ja eläintten kärsimykset ottavat koville.
    En minäkään voi katsoa oiken tarkoituksella varmaan kuvattuja raakoja eläindokkareita. Toki on ymmärrettävää, että eläin ei "ajattele" toisen eläimen kärsimystä
    kun onasta hengissäolosta on kysymys. Pätenee paljolti myös meihin ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein puhutaan julmista pedoista, tiikereistä ja leijonista.

      Eiväthän ne julmia ole. Ne noudattavat lajityypillistä käytöstä ja ruokailutapaa.

      Vain ihminen on julma. Ihminen surmaa tappaakseen, eläin ravinnokseen tai puolustautuaakseen. Eläin on raadellessaankin viaton. Ihminen ei.

      Poista
  27. Ulkoministerimme on luvannut miljoona euroa Libanoniin avustustoimiin puhelinkokiuksessa, johon osallistui mm. Ranskan presidentti. Mitäs tykkäätte?
    Minä en tykkää ja kirjoitin siitä blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tykkää ihmisistä, jotka eivät halua auttaa onnettomuuksien uhreja.

      Poista
    2. Tiesitkö, Mankemangi, että maapallolla tapahtuu koko ajan onnettomuuksia, sotia, katastrofeja, kaikenlaisia onnettomuuksia.

      Ei mikään valtio voi mitenkään auttaa kaikkia tarvitsevia, vaikka kuinka et tykkäisi. Valintaa on pakko tehdä, eikä se ole edes kylmäsydämistä.

      Sinä voisit tietenkin itsekin tehdä jotain. Kai sinulla on nyt ainakin muutama kummilapsi ja avustat säännöllisillä kuukausilahjoituksilla SPR:a ja Unicefia ym. Vai teetkö sinäkin jonkinlaista valintaa?

      Paljonko annat omistasi kuukausittain hädänalaisille?

      Poista
    3. PS Paljonko on veroprosenttisi?

      Poista
    4. Tarkoittanet katastrofaalisen pieni?

      No sitten en ihmettele.

      Poista
    5. PS2 Veroprosenttiin voi pyytää korotusta! Voi myös ilmaista, että jäännösveron voi lahjoittaa SPR:lle.

      Poista
  28. Noh, miljoonan euron lisäksi on luvattu Suomen SPR:n katastrofirahastosta lisäapua, jos tuo ei riitä.

    Nyt täytyy myöntää, etten kyllä tiedä edes pääpiirteitä Libanonin tilanteesta, ja tällä tarkoitan poliittisia taustoja. Tiedän kyllä, että siellä vallitsee inhimillinen hätä, puute ja kurjuus, mutten osaa sanoa, kuka pitäisi ampua eli kenen syy. Itsekseni kyllä ihmettelen, miksi Lähi-Idässä aina soditaan, miksi rauhan uskonnon maassa on niin karmeaa väkivaltaa ja kurjuutta. Uskontoonhan siellä politiikkakin perustuu, siis muslimien islamtulkintoihin. Huomatkaa nyt, etten syytä islamia, vaan korkeintaan sen yksisilmäisiä tulkitsijoita.

    Tuntuu kyllä kovalta laittaa miljoonaa jonnekin lähi-itäläisiin loppumattomiin rahareikiin, kun ajattelen vaikka juuri lukemaani kirjoitusta (HS), jossa eräältäkin vanhukselta yhtäkkiä ja lupaa kysymättä lopetettiin lämmin ateriapalvelu ja siirryttiin pakasteaterioihin, jotka vanhus itse lämmittää, jos osaa ja muistaa. Mutta ehkä se Libanonin nälkäinen lapsi on kuitenkin tärkeämpi kuin tämä vanhus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi haluaa olla maailmannäyttämöllä hyvinvointivaltio,jossa kansalaisilla on kaikki asiat liiankin hyvin ja ylimääräistä mannaa pankkiholvit täynnä jakaa kurjille raukoille. Pitäähän sitä näyttää miten rikkaita ja hyväsydämisiä me olemme kärsiviä kohtaan, vaikka omat asiat olisi päin persettä.
      Kai rahoja saa lappaa kuin pohjattomaan kaivoon jos on niin tyhmä.
      Libanonin naapureita ovat Syyria ja Israel.
      Alueilla on jatkuvasti sotia ja erimielisyyksiä.
      Mistäs tuon tietää, että räjäytys olikin tahallaan tehty,koska sitä ennen jo maan tilanne oli huono. Entä onko isisläisiä tullut naapurista kylään?
      No, perussuomalaisten kannatus senkun nousee, seon ainakin varmaa.

      Poista
    2. Tuo tuntuukin kummalta, että vedotaan Suomen hyvinvointiin. Tottakai meillä on täällä koulutuksen tuomaa hyvinvointia ja valistuneisuutta yllin kyllin, mutta muu onkin sitten niin ja näin.

      Mielenterveyspotilaat ovat avohoidossa, vanhukset eristetttyinä kodeissaan, huonoimmista osa laitoksissa vaipoissaan pillerihumalassa ja yhä useampi huonokuntoinen ja muistamaton vanhus koetetaan saada kotiin lämmittämään itse pakasteaterioita toimimaton turvaranneke ranteessaan. Usea ei osaa edes käyttää rannekettaan. Samaan aikaan vauvat sijoitetaan laitoshoitoon ja kouluhaluttomat pakotetaan entistä pidempään koulupiinaan, ikään kuin se korjaisi lapsuuden vauriot. Voisin jatkaa loputtomiin näitä esimerkkejä.

      Poista
  29. Vaan se, mikä minua huvittaa ja oikeastaan kummastuttaakin, on se, että nyt hallitus on palauttamassa aktiivimallia takaisin kehiin. Ja minä kun luulin, että se on huono ja armoton. Sehän laulettiin suohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai? En ole kuullut vielä uutisia.
      Ilmastonmuutokseenhan voi aina vedota tässäkin asiassa! :) Säätkin sahaavat kuten politikkojen ja virkamiesten mielialat edestakaisin harva se päivä! Voi jukranpujut tätä mualimanmenoa!

      Poista
    2. Kyllä se suohon laulettiin, sanot sinä mitä vaan, Mankemangi.

      Poista
  30. Vuan tiukkaa tekee saman sukupuolen kanssa pettinkiä harrastavien, pakkomielteisen ja periksiantamattoman porukan tavoitteeseen pääseminen: luterilaisten pappien polvilleen nujertaminen.
    Puolet nykyisistä nuorista papeista ja piispoista ovatkin aivopestäviä ja vietävissä olevia pilipaliukkoja! Leipänsä ulkoa opittua fulaa suoltamalla tienaten. Kirkkoon on tullut näitä sisältäpäin kirkon arvoja tuhoavia.
    Onneksi kreikkalaiskatoliset ja katoliset eivät taivu inter-mitäkaikkeaseksiä-vaatimuksiin.
    Avioliiton solmiminen pois kirkoista valtion virkamiesten hoitoon kuten monissa maissa on. Loppuu se saatanan ja perkeleen hännän veto ja pienen porukan vallanhimo saada luterilaisen kirkon vakaumukset tuhottua.

    VastaaPoista
  31. Tarkoitus ylpeysporukalla lienee saada luterilainen kirkko hyppysiinsä. Sitten voikin seuraavaksi alkaa painostaa seuraavan kirkon pappiskuntaa vetoamalla ihmisoikeuksiin ja ties mihin, mitä vaan tykönään keksivät.
    Ja tietysti kun yksi kirkko saadaan murtumaan omiin tavoitteisiin, voidaan sillä myös painostaa seuraavia kirkkokuntien arvomoralisteja.
    Miten voikaan olla niin heikolla pohjalla itskunnioitus, että kirkon selkäranka pitää murtaa, ennekuin syyllisyydentunto vaimenee? Ja miten voikaan olla niin erinomaisen
    suurta rakkaus samaan sukupuoleen, että himoitaan miehelle ja naiselle laadittua sopimusta kynsin hampain?
    No kiusa se on pienikin kiusa ja vallankäyttöä.
    Sepä onkin hämmästeltävää, miksi evoluutio ei luonut kaikille ihmisyksilöille yhtä isoa reikää haarojen väliin, josta niin sisään mennevä kuin ulos tuleva tavara supsikkaasti logisoituu. Ei olisi siten turhaa valinnanvaikeutta mitä reikää käyttää mihinkin. Vaavilla voisi olla kyllä enemmän hengitysvaikeuksia tavarakanavasta ulos työntyessään, mutta ihminehän on kekseliäs muuttamaan asioita.
    Nenänreiät suun ja ai niin, korvatkin ovat käyttökelpoisia.
    Ei voi muuta kuin ja nauraa sitä, mitä kaikkea uusi sukupolvi vaatii,
    koska he epävarmassa ja pinnallisessa erinomaisuudessaan ansaitsevat kaiken.

    VastaaPoista
  32. Kuten sanottua, kirkosta erosin tovi sitten. Erosin sen hullun viranomaisia vastaan hyökkäilleen naispapin ja piispojen mistään piittaamattoman hurvittelun vuoksi. Helsingin eläköityneelle naispiispalle erikoismaininta.

    VastaaPoista
  33. Tarkoittanet Marjaana Toiviaista. Luin Wikipediasta, että Toiviainen valmistelee väitöskirjaa toiseuden kohtaamisesta luterilaisessa teologiassa. Aikanaan hän suunnitteli muuttamista Tansaniaan, mutta jostain syystä Suomi voitti, ja hän asuukin nyt Helsingin Kalliossa. Onnea hänelle tärkeään työhön toiseuden parissa.

    Katson aika vähän television sarjafilmejä, mutta yhtä katson ja se on kello 17 esitettävä sarja Takaisin kotiin. Siinä yksi kartanon pojista on homo, 50-luvulla Australiassa. Tuolloin homoutta hoidettiin mm. sähköshokeilla ja kaiken maailman inhotushoidoilla, homous nähtiin pelkkänä perversiona.

    Minusta sarjassa näytetään hyvin, että homous ei ole tietoisesti valittu elämäntapa, vaan jokin sellainen ihmisen synnynnäinen ominaisuus, jota vastaan ei voi taistella. Tässäkin sarjassa homomies yritti kaikin voimin elää avioliitossa soman vaimonsa kanssa, mutta ei se vaan onnistunut. Homo on kuin kuka tahansa tavallinen ihminen, joka ei elä seksistä, mutta jonka seksuaalinen himo liittyy samaan sukupuoleen. Asia jolle hän ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaanan tolkulla jopa väitöskirjansa toiseudesta voi mennä läpi Helsingin yliopistossa. Hyh, olkoon, kyllä hullu on kamala.

      Poista
    2. Marjaana on kai haastanut lukuisia kansalaisia oikeuteen itseensä kohdistuneista kommenteista. Antaa tulla vaan, kyllä selväjärkinen sen kestää. YÄK!

      Poista
    3. Muistien virkistämiseksi Marjaanan touhuilua juutuubissa.

      "Ne ajaa mun päälle, ota koko ajan videota!" - Hyi helvetti.

      Poista
    4. Nyt jo hyvin vanhassa tutkimuksessa havaittiin evankelisluterilaisen kirkon työilmapiiri kamalimmasta kamalimmaksi. Ei ole syytä olettaa, että asia olisi parantunut. Mihinkä ne hyväntekijät karvoistaan pääsisivät.

      Poista
    5. Toivottavasti arkkipiispa Kari Mäkinen ei mene deekikselle nyt eläkkeellä ollessaan, kirkko tuskin maksaa enää dokauslaskuja. Kaikkea hyvää Karille!

      Poista
    6. Heh, vieläkin naurattaa, kun katselin Porvoon kirkkohallituksen vierailuja tähän bloggaukseen. Tuli sieltä paras elämässäni saamani kommenttikin, "tintsailu ja liiman haistelu" pitäisi kai lopettaa. Olikohan tintsailussa kirjoitusvirhe, vai oliko kirjoittaja kännishä kuin apaashi.

      Poista
    7. Takavuosien sitemeteristä vierailut blogissa näki just precis.

      Poista
  34. Oi herra armahda meitä himoinemme!😃

    Elokuvat ja dokumentit onkin usein tehty korostamaan, miten vaikeaa poikkeusyksilöitten elämä on ilman jänityksentäyteistä kihelmöivää ja salaista nautintoa. Vähempi ei riitä. Elokuvissa usein kerjätään myötätuntoa ja ymmärrystä näitä onnettomia ja kärsiviä kohtaan.
    Toki mies voi "rakastua" mieheen tai nainen naiseen koska jopa lemmikkieläintäkin kohtaan voi tuntea syviä tunteita - ns. rakkautta. Rakkaudella voi selittää monet asiat maailmassa parhain päin. On se ihana jutska.
    Eri asia sitten on, miten pystyy hillitsemään ja suuntaamaan ei- yleisesti hyväksytyt perversionsa muuhun kuin niiden pakkomielteiseen toteutukseen käytännössä. Vaatii vahvaa luonnetta ja sietokykyä hillitä omia poikkeavia mielihalujaan. Miksi ihmisille on se mahdollisuus ja mielenpiirre olemassa? Lienevät turhia ominaisuuksia nyt, kun kaikki on jo hyväksyttyä ja sallittua.
    Meitä on moneen junaan ja asemallekin.
    Tuskin miehet aikoinaan hakivat Hesassa tietyn yleisen käymälän takaa ns. rakkautta, kun peräreikäkyyti oli tuomittavaa syntiä.
    Paljon on vaadittu vuosien saatossa agitaatiota ja manipulaatiota, että tuo vanha "synti" on nyt muuttunut puhtaaksi ja valkeaksi kuin uskovaisten Jeesuksen verellä valkaistu vaate.
    Huvitti ja nauratti kerran lukea jollakin keskustelupalstalla olleita kommentteja.
    Heteroparin nainen sanoi, että kyllä minäkin haluaisin kokeilla miehen kanssa persepanoa kun mies haluaisi. Me katsotaan sitä pornossa, mutta kun minua pelottaa tuleeko siitä kipeäksi ja repeytyykö suoli.
    Voi perseen pierut sentään meitä poloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua tuppaa naurattamaan se ajatus, että seksijännitystä haetaan välineistä ja kaupasta. Siis, en tuomitse kenenkään pelejä enkä mitään muutakaan, mutta se, että seksuaalista hekumaa koetetaan välineillä pidentää tai syventää, on minusta lähinnä hupaisaa ahneutta. Eikös se ihmisen hekumakin ole kuitenkin korvien välissä ja synny enemmän kuvitelmasta tai kyvystä kokea kuin siitä tupsukasta, jota tussutetaan jossakin

      Poista
  35. Irja Askolan aikaan oli lähellä etten eronnut kirkosta. Minusta se, että hän hän valitsee lapsen Vuoden Homoksi, oli kammottava teko. Lapsi on lapsi, ei seksuaaliolento, vaikka hänelläkin jo hyrräskelee hormonit vilkkaastikin. Henkinen puoli vaan ei kypsy samaa tahtia alapään kanssa. Olisi antanut lapsen olla rauhassa, vaikka lapsi toikin itse itseään julkisuuteen palavalla hingulla. Lapsen aika olisi varmaan tullut vähän myöhemmin.

    Ymmärrän kyllä, että Askolan tarkoitus oli hyvä: näyttää näkyvästi valokeilaan, että kirkko on humaani suvaitsevainen laitos, jolle kukaan tai mikään ei ole ulkopuolella suuren armon. Tai mikä se nyt onkaan.

    Mutta ettei aikuisella ihmisellä ole enempää viisautta, ns. isoa kuvaa siitä, mikä on tärkeää ja oikeasti humaania. Ja mikä on lapsen/ ihmisen parasta.

    VastaaPoista
  36. Joo, oli se kyllä räikeää julkisuushakuisuutta Askolalta. Luulis hävettävän?
    Häpeä lienee jo nykyisin unohdettu ihmisen kokemista ominaisuuksista. Ei tarvitse kun katsoo facebookin tarjoamien kaveriehdokkaiden kuvia. 😆 Onko ihmisten ja eri ilmiöden arvostelukyky hävinnyt myös tykkänään ihanan suvaitsevaisuuden myötä?
    No, minä olen vanha kalkkis- moralisti. On niin mageeta nähdä rikka toisten silmissä kuin malkaa (hirttä) omissa silmissä.

    VastaaPoista
  37. Minä erosin lut. kirkosta juuri siksi muutama vuosi sitten, ettei sen opit enää vakuuttaneet. Liikaa "maallistuneita" papoeja alkoi hääriä joukossa. Minkäänlaista syvempää henkisyyttä ei heidän saarnoistaan löytynyt. Vaikka en ole ns. uskovainen koskaan ollut, haluaisin silti kunnioittaa kirkon hyvätekijöitä ja arvostaa kaidan tien kulkijoita.
    Nuorempana ajattelin, ettei "sieluni" saa kuoltua rauhaa, jos eroan kirkosta. Jos kerran papit tulevat vihkimään samaa sukupuolta olevia, en kaipaa heidän siunauksiaan. Siksi, että he käyttäytyvät vastoin oppikirjansa arvoja. Tavallaan pettävät lupauksensa olla kuuliaisia aukkoriteetilleen.

    VastaaPoista
  38. Joku taisi jo huomata uuden postaukseni. Se kuitenkin jumitti koko blogin niin, ettei mikään juttu tai linkki auennut, jostain syystä, joten palautin sen luonnostilaan. Katson myöhemmin, saanko sen esille jumittamatra koko blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ja yritin kommentoida. Jumitti.

      Poista
    2. Se johtuu kuvasta, huomaan, joten pitää valita uusi kuva. Vähän outo ja kiero tämä uusi Blogger. Vaatii totuttelemista.

      Poista