16.2.2021

Ei linnulla laulupuuta

 


Tulin allekirjoittaneeksi Greenpeacen  vetoomuksen vanhojen metsien suojelusta. Liian usein nimittäin näkee, miten surutta metsiä avohakataan ja kaupunkien viimeisiä metsikköisiä alueita kaadetaan rakentamisen tieltä. Asvaltti ja betoni peittävät yhä suuremman alueen maapallon pinnasta. Minua huolettaa tällainen maan kuorruttaminen kuolleella massalla.

Innokkaana luontokuvaajana en pysty enää kahden käden sorminkaan laskemaan, montako viehättävää luonnontilaista kuvauspaikkaani olen täällä satakuntalaisessa pikkukaupungissa  menettänyt varoituksetta vuosien varrella. Yhtäkkiä kesken vaelluksen puitten takaa häämöttää korkea keltainen torninosturi ja lippusiima katkaisee tutun  luontopolun.



 


Asiaton kerää kameransa ja kääntyy takaisin. Tässä kuvan tapauksessa meni keskustan tuntumassa sijaitseva hylätyn metsäpururadan alue, kaunis koivikko pyrstötiaisineen, joiden pesintää tapasin kuvata pöheikössä. Ostin jopa vihreän housupuvun piiloutuakseni paremmin luontoon. 

Metsässä kasvoi myös saniaisia, joita voikukkien keltaa vasten kuvatessa syntyi lumoavia kuvia. Nyt paikalle nousee rivi keskenään samankaltaisia omakotitaloja, eikä linnuille ole enää sijaa eikä entisiä laulupuita. 

Kunnanisät ja -äidit eivät ainakaan näillä lakeuksilla arvosta lähellä sijaitsevia metsiä ja metsikköjä pennin vertaa. Samaa käytäntöä on Helsingissä. Viimeisiä metsikköjä ja puistoja tuhotaan  surutta. Ihmiset halutaan asumaan betonisiin laatikoihin, joista joukkokuljetusvälineet kuljettavat heitä ristiin rastiin, pitkin leveitä asvalttiteitä. Tämä erikoisesti Vihreiden hallituskaudella. Jokin ei istu kuvaan. 

Se että jokin ei istu kuvaan, saa minut suhtautumaan epäröiden Greenpeacen lähettämään viestitulvaan sähköpostiini, tuon yllä mainitsemani alllekirjoituksen jälkeen. Minua pyydetään kuukausilahjoittajaksi. Minulta pyydetään puhelinnumeroa ja tarkkaa osoitetta. Minulle tarjotaan töitä ja kysytään, mitä haluaisin tehdä. 

No, sen tiedän, etten halua veneenkuljettajaksi merimatkalle estämään epämääräistä venäläistä alusta pilaamasta maailman ilmastoa.  En jaksa telaketjuhommeleita  arktisella merellä. 

Enkä tiedä oikein feissarina toimimisestakaan. Johan minulle naurettaisiin, jos ryhtyisin täällä tarttumaan isäntiä ja emäntiä ja mopopoikia hihasta ja tyrkyttämään heille Greenpeacen esitteitä fossiilisten polttoaineitten lopettamisesta ensimmäisenä maailmassa. 

Banderolleja voisin sen sijaan maalata. Voisin keksiä hyviä iskulauseita ja osaisin maalata ja tekstata kauniisti. Voisin olla myös hyvä Digital Engagement Strategisti, tai hyvä kokki. Voisin olla myös erinomainen kuukausilahjoittaja. 

Vaan en jaksa nielaista ilmastoasiaa kokonaisuutena. En oikein ymmärrä sitäkään, miksi meidän tulisi olla ensimmäinen fossiilisista polttoaineista luopuva maa maailmassa - tämä on Greenpeacen tavoite. Mitä se auttaisi suurvaltojen päästöjen rinnalla? Enkä tiedä niistä venejutuistakaan, joissa estetään öljyaluksia tekemästä työtään. Minusta aika on ajanut telaketjujen ohi. 

Vaan vanhoja metsiä haluan suojella. Se riittää minun osakseni. Hoitakaa te muut ilmasto ja maailman meret. Katson kyllä oman merenrantani, etten pissi laiturilta veteen enkä pese mattoja meressä. Rantani on sitä paitsi kaisloittunut pilalle paikallisen isännän peltolannoitusten vuoksi. Että hoitakaat te se isäntä, arvoisat greenpeacelaiset. 

Uskon muutenkin neuvottelutaitoon ja puhumiseen, en istumalakkoihin enkä mielenosoituksiin. Ulkoministeri Pekka Haavisto ansaitsee tällä kertaa kiitoksen viestintätaidoistaan Lavrovin kanssa. Puhumalla parempi kuin kadulla istuen.

(Maalaus Pekka Halonen 1900) 
Valokuva Iines 2020, Vanha metsäpururata)


131 kommenttia:

  1. Meillä anarkisteilla on tapana sanoa 'Ajattele yleismaailmallisesti, toimi paikallisesti'. Kuntavaaleissa voi yrittää vaikuttaa oman kuntansa kaavoitukseen, tietenkin jos herää ajoissa, jos ei herää, niin mörkö tulee polulla vastaan, niin kuin esimerkissäsi nyt on käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä bisnesguruilla taas on tapana sanoa sama amerikaksi – think global, act local - jolloin se kuulostaa paljon ammattimaisemmalta.

      Se oli jopa sloganina eräässä firmassa, jossa nuorena huiputin kansaa ostamaan automobiileja ynnä muita turhakkeita.

      Tätä nykyä tuhlaan lahjojani toki vain yhteiskunnalliseen, uskonnolliseen, anarkofeministiseen ja homofobiseen markkinointiviestintään.

      PS. Olitko Kanarialla, kun ei ole näkynyt eikä kuulunut?

      Poista
    2. Täällä ei puhuta englantia!

      Poista
    3. Satiirissa kuuluu pistää sanoilla ja termeillä briljeeraavia engelskan käyttäjiä halvalla. Heille on kiva nauraa, ovat niin tosissaan. Tapsa tekee sen taitavasti.

      Poista
    4. Älä sure Iines, ykskin vinciläinen Leonardo kärsi ivasta, kun ei millään oppinut latinaa. Silloin ei ymmärretty lukihäiriötä.

      Poista
    5. Eli what about Leonardo...

      Siis mitä kummaa da Vinci tähän kuuluu? Eihän täällä ole henkilöä ivattu tai satirisoitu, vaan asiaa ja ilmiötä. Se on ihan eri asia.

      Poista
  2. Olen minä yhden Natura-alueen viereisen lehtometsän suojellut, lehtikirjoituksellani, joka herätti paikallisen ympäristölautakunnan puoltamaan metsän jättämistä kaavoittamatta asuntotonteiksi.

    Kaupunki oli nimittäin kaavoittamassa suojellun Natura- alueen viereistä lehtometsää asuntotonteiksi, ja kirjoitin tätä kaavoittamista vastustavan yleisönosastokirjoituksen paikallislehteen. Ympäristölautakunta heräsi tähän ja kirjoitti myös kaavoittamista vastaan.

    Lopputulos oli se, että kaavoittamisesta luovuttiin, ja alue jätettiin kuntalaisten virkistysalueeksi, koskemattomaksi metsäksi, josta purettiin vain vanha romahtanut maalaistalo. Alue on korvaamaton ikimetsä, jossa kulkee vanha kuivunut joenuoma jonka varrella on mm. hiidenkirnuja ja harvinaisia kasveja ja pohjantikkoja puissa. Minusta on uskomatonta, että kaupungin johto ei ymmärrä tällaisen alueen arvoa kaupunkilaisille. Viime kesänä alueella pesi kuningaskalastaja!

    VastaaPoista
  3. Yksi asia minua ihmetyttää: mikä helvetti oli se asia, miksi Pekka ylipäätään Venäjällä kävi?

    Eihän se nyt voinut olla se miten suomipoika selviää keskustelusta pelottavan Lavrovin kynsissä?

    Eihän?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä kysymys: mikä oli juurisyy Pekan käyntiin?

      Itse epäilin tuolla aiemmin presidenttipeliä ja ryvettyneen ministerinmaineen parantamisyritystä. Navalnyi tuli siihen kuin tilauksesta lisäbuustiksi.

      Poista
  4. Pakko tässä on olla vihreä sala liitto.

    VastaaPoista
  5. No, jos sinä uskot salaliittoihin, minä en. Pidän vihreitä suoran toiminnan ihmisinä, en salakähmyinä. Reilun suoraa presidenttipeliä tuo on.

    VastaaPoista
  6. Puun kysyntä lisääntyy kun Kemiinkin uusi tehdas. kyllä pitäisi vähentää selluloosan tarvetta ,kehittää esim. uusia pakkausmateriaaleja vaikka jostain jäte aineesta.

    VastaaPoista
  7. Tämä on, ikävä kyllä, Kemin tehtaan suuri haittapuoli. Pääministeri iloitsi julkisesti tehtaasta, mutta käsittääkseni vihreät olivat vastaan, ainakin hiljaisuudessa olivat, vaikkeivät ääneen sanoneet sitä, hallituspuolueena. Greenpeace taisi jopa julkaista vastustavan lauselman, jos oikein tulkitsin.

    VastaaPoista
  8. Monelle nuorellekin olen suositellut käyntiä Ateneumissa, se on lempipaikkojani, jossa silloin tällöin piipahdan, kun olen ensin ottanut asemalla oluen. Halosen Tienraivaajien lisäksi siellä on maamme huipputaidetta enemmän kuin kerralla pystyy sulattamaan.

    Vissiin aiemminkin olen kertonut, että luontoharrastukseni koki kolauksen, kun muutin tähän nykyiseen asuntoon. Minulla ei näetten ole omaa parveketta.

    VastaaPoista
  9. Hanki kasvi, Riku, oikein iso viherkasvi, niin saat kosketuksen luontoon ja sopivat mikrobit ilmaan. Ellet muka omin jaloin pääse lähiluontoon heräävää kevättä haistelemaan.

    Täällä meilläpäin hoituu kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pururadat ovat aina metsässä, keskellä parasta luontoa, joten hikilenkitkin sujuvat hienossa ympäristössä. Nyt talvella siellä on hienot ladut, jotka jatkuvat Satakunnan avarille pelloille. Lakeudessakin silmä kyllä lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iines, en koskaan väsy haistelemaan uuden asfaltin hajua hiljalleen heräilevässä ympäristössä. Helsingin Aleksanterinkatu on minulle flooran ja faunan huipentuma.

      Poista
    2. No sittenhän sinun kannattaa äänestää vihreitä, eikö vaan? Heillä on teemana asvaltoida maat ja mannut ja tehtailla leveät joukkoliikennetiet kaadettaviin pöheikköihin ja lehtoihin rakennettaviin betonibunkkereihin. Vai mitä? Ääni vihreille, ääni kommuuneille ja pöhisevälle stadikulttuurille.

      No juu, en minä arvostele kaupunkikulttuuria, ymmärrän sitäkin kyllä. Vaan puollan olemassaolevien puistojen ja metsiköiden säilymistä.

      Poista
    3. Pentti Linkola sanoi, ettei Suomessa enää ole isoja puita kuin Helsingin puistoissa.

      Poista
    4. Statin asvaltti ja porttikongit haisevat aamuisin ihanalle puliukkojen ja pissistyttöjen lammikoille.

      Poista
    5. Nyt täytyy sitten Helsingin valita viisaasti pormestarinsa. Ei Asvaltti-Anni Sinnemäkeä, vaan pesunkestävä kokoomusporvari Kirsi Piha. Porvarisrouvat ymmärtävät paremmin puitten ja puistojen päälle. Ja ääni kunnallisvaaleissa oikealle henkilölle, eli kokoomuksen väelle. Heillä on varaa ja kykyä satsata vihreisiin luontoarvoihin. Vai mitä?

      Poista
    6. Hyi olkoon, Nimetön, varmaan totta. Hiekkapinnasta ja luonnonmaasta urea huuhtouisi suoraan luontoon raviten sitä. Ongelma ratkaistu.

      Poista
    7. Juu nimetön, vantaalaiset Tippurilasta vierailevat Stadissa ahkeraan ja sotkamolaisiakin sinne on pesiytynyt.

      Poista
    8. Kuuntelin miten Piha tänään julisti sanomaansa tavalla, joka satoi suoraan Jussin laariin.

      Kokoomus näköjään uskoo, että pormestarin vaali ratkaistaan vihertävien äänillä. Saa nähdä, mutta rohkenen epäillä.

      Poista
    9. Kirsi Pihasta minulla ei oikein ole käsitystä, mutta ihan uskomattomana pidän sitä, että hänet kaivettiin naftaliinista kahdenkymmenenvuoden jälkeen. Eikä se Vapaavuorikaan presidentiksi pääse, Martti Ahtissari ponkaisee jatkokaudelle.

      Poista
    10. Eikö Helsingissä kuitenkin vihreät ole suurin puolue? Tai ainakin merkittävän suuri.

      Tämä on minusta kummallista. Tai toki tiedän, mitä city-vihreät ovat - kaikkea muuta kuin oikeita luonnon ystäviä. Käy vähän sääliksi hyvin nuoria, jotka harhautuvat luulemaan vihreitä luontopuolueeksi. Niin minäkin joskus luulin.

      Poista
    11. Kirsi Pihalla on käsittääkseni erittäin laaja ja tehokas verkosto viestintäguru Tujusineen ajamassa häntä johtoon. Se riittää usein.

      Poista
    12. No juu, panisin, mutta onko ainesta pärjäämään pormestarikisassa, ihmettelen. Sinnemäki täytyy toki estää.

      Poista
    13. Minä panisin sinua.

      Poista
    14. Helsingin kaupunginvaltuuston suurin ryhmä on Kokoomus.

      Poista
  10. Nyt on pakko poiketa aiheesta sivuun. Luin nimittäin äsken Koskelan teinimurhaajien tekojen raakuudesta. Uhrin aivoihin oli tullut ruhjeita ja keuhkoihin repeämiä. Häntä olivat samat nuoret vainonneet ja pahoinpidelleet useita vuosia.

    Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että laajalti tajuttaisiin perusasiat. Tuon ikäiset teinimurhaajat eivät - ministereitä siteeratakseni - suinkaan oireile, vaan he tappavat ja murhaavat tietoisesti. He kyllä tietävät, mitä tekevät. Tuomion on oltava kovimmasta päästä, jos Suomi on oikeusvaltio. Murhaajateinejä ei pidä ymmärtää, vaan heidän tekonsa tulee tuomita sataprosenttisesti. Heillä on vastuu, ei yhteiskunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä, mutta elämme valtiossa, jossa teinimurhaajien rangaistukset ovat hyvin lieviä. Murhaajat ovat tuota pikaa vapaita, voivat sitten halutessaan uuden tappaa.

      Poista
    2. Se on jokin ihmisessä. Teko, mitä ei selitä kukaan eikä mikään. Jää vain valtava myötätunto uhria kohtaan. Ikä ei ole mikään tekijä tällaiseen tekoon.

      Poista
    3. Ylipäänsä Suomessa oikeusistuimen tuomiot ovat lievimmästä päästä mitä voi olla. Ajatellaan jotenkin niin, että rikollista pitää ymmärtää, uhrin oikeus ja ihmisen elämän arvo voi jäädä rikollisten oikeuksia alhaisemmaksi.

      Sama pätee kiusaamisiin, jotka eivät päädy ihan murhaan asti. Kiusaajien päätä silitetään, heidän tuekseen ryntää tätiarmeija nenäliinoineen ja kiusattua pyydetään vaihtamaan toiseen Kiva- kouluun. Kiusaajat pääsevät Kiva kiva kiva -keskusteluohjelmaan, jolle he nauravat räkäisesti.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. No juu, yllättävänkin hyvältä kuulosti Ture Aran laulamana Emma.

      Poista
  12. Joku oletti televisiossa, että korona saattaa olla syynä nuorten oirehtimiseen. Nuoruutta kun pitäisi saada elää täysillä! Hoh hoijaa ja joopa joo!
    Eiköhän nämä kaiken sallivat liberaalit lait ja vanhempien kyvyttömyys ja rohkeus olla arvostettuja aukkoriteetteja lasten kanssa eläessään vaikuta eniten. Monet lapset, nuoret ja vanhemmat ovat jo sairastuneet nettiriippuvuuteen ja riippuvuudessahan ei enää paljon muu kiinnosta, kunhan saa olla yhä enemmän tuon "mielihyvää" aiheuttavn addiktionsa kanssa.
    Välinpitämättömyys ja kiinnostuksen puute jälkeläisiensä tekemisiä kohtaan on sitä lakien hyväksymää liberaalia välinpitämättömyyttä. Uudet sukupolvet ovat yhä enemmän kadottamassa taidon olla vanhempia lapsilleen.

    Netti, elokuvat, pelit jne, suoltavat raakaa väkivaltaa, ikään kuin se olisi jokapäiväistä, sallittavaa jopa hyväksyttävää ihmisten elämässä. Muuten ei ymmärrä jo pienille lapsille hankittuja älypuhelimia, sallittuja tappopelejä, lasten pääsyä pornosivuille, elokuvien ja videoiden väkivallan ihannointia.
    Lässytetään mm. että pelit kehittävät lapsen motoriikkaa ja ties mitä hienoja taitoja.
    Onkin etäopetuksen jälkeen mielenkiintoista seurata, millaisia välkkyjä itseohjautuvien lasten opiskelutuloksista ynnätään.
    Lasten oletetaan tietävän kaikki ja osaavan tehdä oikeita valintoja elämässään.
    Olen onnellinen, ettei minulla ole, eikä voi koskaan olla lastenlapsia, sillä en haluaisi heidän syntyvän tähän omituisten arvojen, arvaamattomaan maailmaan jossa tulevaisuus ei näytä paremmalta.
    Väkivalta ja kaupallinen saasta ovat arvokkaampia kuin ihmisten henkinen kehitys ja ikiaikaiset, hyväksi koetut arvot ja käytöstavat.
    Eikö hyvä esimerkki lasten kasvatuksessa ole navetan karsinaan heitteille jätetty lapsi, joka matki navetan eläimien käytöstä ja muuttui itsekin eläimellisesti käyttäytyväksi?

    VastaaPoista
  13. Luin joskus kirjan Susilapsi. Se kertoi susilauman joukossa eläneestä lapsesta, joka ilmeisesti luuli olevansa susi, koska käyttäytyi ja kommunikoi muristen susien lailla.

    Tätä kirjaa myytiin tositarinana. Myöhemmin paljastui, että kirja olikin fiktiivinen tarina. Mutta siis, totuushan on, että syntyvä olio leimautuu hoitajaansa, ruokkijaansa, vaikka tämä olisi toisen lajin otus. Tästähän on tehty monia psykologisia kokeita. Mm. jokin iso lintu, oliko se nyt emu, leimautui kuoriuduttuaan tutkijaprofessoriin ja seurasi tätä kaikkialle ja matki tätä.

    Minua lähinnä naurattavat nämä puheet nuorten koronakärsimyksistä. Elämä on pilalla, kun penkkarit menivät ohi eikä pääse kaverien kanssa bilettämään niin paljon kuin haluaisi. Herra mun vereni.

    Viime sodan ajan elänyt sukupolvihan se oli, joka menetti nuoruutensa. Ennen sotaa oli nuoruus - kuka tämän romaanin kirjoittikaan? Moni menetti isänsä, sukulaisensa, poikaystävänsä, kotinsa. Ja sen ohella kaiken muun kivan. Vaan ei sitä valitettu. Millaisia vässyköitä me oikein olemme kasvattaneet, kun elämä on lopussa penkkareiden menettämisen myötä. Ja kun ei sitä osakuntahaalaria voikaan käyttää, vaikka siinä on kivat pinssit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten, vastaan itselleni. Kirjan Ennen sotaa oli nuoruus on kirjoittanut Eila Pennanen, jos nyt joku ylipäänsä tietää tällaisenkin kirjailijan olleen. Tarkistin Googlesta, mutta siis muistin hänet. Suosittu kirjailija joskus. Kyseinen romaani on ylioppilasromaani ja voisi olla hyvinkin verrannollinen nykytyttöjen elämänmenetysmurheisiin korona-aikana.

      Poista
    2. Ai etteikö tunnettaisi Eilaa? Onpa arvostuksesi korkealla!

      Poista
    3. No en kyllä mitenkään arvota enkä ole arvostamatta ihmistä, jos hän ei tunne kirjailija Eila Pennasta. Arvelin vain, ettei häntä muisteta, kun hänestä ei kukaan puhu eikä ole muistaakseni edes maininnut hänen nimeään kirjablogeissakaan. Häntähän pidettiin kuohunnan vuosina 60 - 70-luvulla aika keskiluokkaisena tätikirjailijana.

      Poista
  14. Ei mikään neuvostoliitto, mutta paavi on matkalla pahuuden ytimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavilla on luja luotto yläilmaisiin.

      Ja meniväthän lähetyssaarnaajat ennen mustimpaan Ambomaahankin. Tosin moni taisi päätyä pataan.

      Poista
  15. Iines, mielenkiintoista, että juuri tytöt mukamas ovat tyytymättömämpiä elämäänsä. Mitä heiltä puuttuu? On kännykät, tekoripset, sometilit, vapaus valita seksikumppani molemmista sukupuolista. On vapaus opiskella ja harrastaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä Leonuura teit anteeksi antamattoman virheen, herra siunaa ja armahda...

      Sinähän väität tuossa ilmiselvästi virheellissti ja väärin ja leimaavasti ja syrjivästi ja anti-interseksitionaalisesti, että voivat valita "molemmista sukupuolista"...

      Ikään kuin olisi muka olemassa vain kaksi sukupuolta!

      Kohta valtakunnan nipottaja kolkuttaa ovellesi... Älä avaa!

      Poista
    2. Ja kaiken aikaahan nuortet ovat saaneet tulla ja mennä, aivan vapaasti. Täällä pikkukaupungissakin ainoat seitsemän tartuntaa ovat tulleet joko paikallisesta baarista tai liikuntaharrastusryhmästä. Nuorten parista.

      Poista
    3. Tapsa, totta puhut. Nyt mä vasta hokasin, että muistini pätkii, pahoittelen! Unohdin ne lukemattomat itselleen uuden sukupuoliotsikon keksijät. Eivät uudet genreolennot varmaankaan lopu maailmasta kun on alkuun päästy.

      Poista
  16. Ainahan vanhemmat ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että nuoriso on pilalle passattu - näin on ollut antiikin ajoista lähtien.

    Ja mikä pahinta: oikeassahan he taitavat ollakin.

    VastaaPoista
  17. Taas on nuori, kaunis ja fiksu pääministerimme maailmalla kansikuvassa. On hienoa olla suomalainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs höpötät, ei se anarkisti ole, vain hieman epätietoinen. En panis.

      Poista
    2. Mutta mitä kertoo se, että samalla Timeen poimitulla listalla ovat myös Pohjois-Korean ja Venäjän johtajat?

      On siis hienoa olla nuori, kaunis nainen ja samalla listalla myös mm. Yvonne Aki Sawyerin, Nse Ufotin, Lina Khanin, Olugbenga Agboolsn ja kymmenien muiden tuntemattomien suuruuksien kanssa?

      Samalle listalle Merkelin, Macronin, Draghin jne. kanssa onkin jo vaikeampi päästä. Ehkä tarvittaisiin myös yhteiskunnallista osaamista.

      Poista
    3. Time ei siis nostanut Marinia listalle, vaan sitä ehdotti Norjan pääministeri. Tosiasiassa Time-lehdessä tuskin on tietoa Suomen pääministerin tekemisistä ja sanomisista. Korkeintaan siellä katsotaan koronatilastoa ja päätellään, että hyvänlainen koronatilanne on Marinin ansiota. Tosiasiassa se on hyvä vitkuttelevasta ja salailevasta hallituksesta huolimatta. Kansa otti ohjat omiin käsiinsä jo ennen maskisekoiluja.

      Amerikoissa ihme on se, kun vallassa on ylipäänsä nuori nainen. Muuta ei tarvita, paitsi että kauneus vielä nostaa mainearvoa. Katsokaapas nyt Joe Bidetä ja Pelosia ja muita hauraita vanhuksia vallan huipulta. Heidän rinnallaan Marin on tietysti kuin viaton enkeli pyöreine silmineen, suuri ihmetyksen aihe.

      Asiat kannattaa suhteuttaa realistisesti totuudelliseen kontekstiin. Tutkiva journalismi ei hutki pelkillä nimillä.

      Poista
    4. Jaa että tämä Time-lehti tottelee Osloa ja on muutenkin journalistisesti epäilyttävä? Sanoiko Trump sulle niin?

      Poista
    5. Mielenkiintoisia ajatuskytkyjä sinulla, Mankemangi. Ja omaperäisiä tulkintoja.

      Time-lehden teemnanumeron kannessa ei ole ainoastaan Marin, vaan teemanumerosta julkaistaan yhteensä kuusi erilaista kantta.

      Marinin lisäksi muissa kansikuvissa esiintyvät artisti Dua Lipa, kirjailija Brit Bennett, näyttelijä Maitreyi Ramakrishnan, muotisuunnittelija Telfar Clemens ja jalkapalloilija Marcus Rashford. Eli jaetaan tämä kansikuvakunnia nyt suosiolla kuudella muullakin ansiokkaalla henkilöllä.

      Jäin kovasti kaipaamaan perusteluja Norjan pääministeri Erna Solbergin Marinin valinnalle, kun oman käsitykseni mukaan Marin ei ole vielä ehtinyt ansaita kannuksiaan. Suomen koronatilanne ei ole Marin-vetoinen, ja tämän tietävät kaikki suomalaiset, jos ovat rehellisiä ja muistelevat kevään ja kesän suhmurointeja. Mikä tahansa hallitus olisi Suomen oloissa hoitanut tilanteen vähintään samoin.

      Nythän tilanne on taas ryöstäytymässä käsistä, ja hallitus vaan empii. Mikä tahansa muu Euroopan maa on tarkemmin rajattu ja määrätty kontrolliin. Elleivät suomalaiset olisi itse niin fiksuja, meillä olisi Ruotsin meininki.

      Poista
    6. PS Minusta sukupuolen ja naiseuden korostaminen kaikissa yhteiskunnallisissa asioissa on patriarkaalista hapatusta. Ei sillä perusteelle pitäisi enää ketään valita tai nostaa.

      Vain tekojensa kautta ihminen ansaitsee kunnioitusta ja arvostusta. Meillä on nähtävästi pitkä matka vielä tasaiseen ihmisarvoon.

      Poista
    7. Vielä yksi huomio, eli onhan se toki saavutus ihmiseltä, että on edennyt peräti pääministeriksi. Siitä nostan hattua Marinille. Kuka tahansa ei pääse noin pitkälle.

      Odotan kuitenkin sitä aikaa, jolloin ansioksi lasketaan vain yksilön saavutukset poliitikkona, ei kauniimpana sukupuolena, tai siis kauneimpana sukupuolena (?).

      Poista
    8. Mielestäni hummanisten tietewiden maisteriksi lukwminen aina tyhjänpäiväisen politikoinnin voittaa.

      Poista
    9. Minä julistaudun myös Sanna Marinin suureksi ihailijaksi. Muistanette, että kannatin vankasti myös Juha Sipilää.

      Mutta sitä hieman ihmettelen, että näinä aikoina kun iällä, sukupuolella, ulkoisella olemuksella, etnisellä taustalla, seksuaalisella suuntautumisella ja muulla sellaisella ei ole enää mitään väliä,

      niin kummasti vaan median suosikeiksi ja valtaan nousevat nuoret, kauniit, valkoihoiset heteronaiset!?


      Poista
    10. Ymmärrän hyvin Marinin ihailun, vaikka olen itse kriittinen hänen suhteensa. Sipilää en ole koskaan ihaillut, vaan minun tuli yksinkertaisesti häntä surku, kun kaikki haukkuivat häntä joka ilta uutisissa silloisen opposition saadessa jokailtaisen kommentointivuorossa - muistanette Ville Niinistön alati puhuvan pään. Vieläkin moni asia pannaan Sipilän syyksi. Nykyisen pääministerin ansioksi taas pannaan asioita, jotka eivät ole hänen ansioitaan. Tämä on minusta älyllisesti epärehellistä.

      Niin tai näin, samassa laivassa kaikki nyt olemme. Ja onhan meillä nyt tulossa kunnallisvaalit, jotka näyttävät suuntaa eteenpäin.

      Poista
    11. Totta mooses – Sipilän kikyä itkettiin ja paruttiin toreilla ja turuilla pienessä sievässä, mutta Sannan samanlainen kiky menee kiittäen läpi.

      Toinen outo asia: kunnista puuttuu valtavasti kuulemma hoitohenkilöstöä ja sairaanhoitajiakin kohta 8000, kun entiset eläköityy justiinsa.

      Tuota noin... eikö tätä ole osattu arvioida ja ottaa huomioon?

      Tuota noin uudelleen... olen huomannut, että jokainen unohdettu julkkis ja joka ainoa töitä mielivä moniosaava mamu kouluttautuu lähihoitajaksi.

      Niitähän täytyy olla jo satatuhatta vähintään. Eikö pienellä järjestelyllä hoitohenkilöstön vajaus olisi hoidettavissa?

      Poista
    12. Minua muuten huolestuttaa tuo maahanmuuttajien koulutus lähihoitajiksi. Olen nähnyt lähes kielitaidottomia lähihoitajia vanhustyössä, jossa kommunikaation sujuminen on ollut olematonta.

      Lähihoitajia tarvitaan, mutta olennaista tuossa työssä ovat vuorovaikutustaidot, puhuminen ja toisen ymmärtäminen. Onkin suuri puute, että kielikoulutukseen ei kiinnitetä lähihoitajan koulutuksessa huomiota juuri ollenkaan. Vanhuksen vaipan vaihto ei ole niin tärkeää kuin vanhuksen kanssa kommunikointi. Tärkeintä on yläpään hoito.

      Poista
  18. Erna Solbergin perustelut on luettavissa Time-lehdessä.

    VastaaPoista
  19. Eivät ole. Siksipä moni onkin kysellyt Erna Solbergin perusteiden perään, kun hän ei mainitse ainuttakaan konkreettista tekoa tai uudistusta.

    Hän mainitsee vain Marinin nuoren iän, sukupuolen ja Suomen alhaiset koronaluvut. Hän ei ole tavannut Marinia koskaan, eli ei tunne häntä ollenkaan.

    VastaaPoista
  20. Ymmärtääkseni tekee duunii Sannan kanssa.

    VastaaPoista
  21. Tuskin tekee ”duunia Sannan kanssa”. Norjassa on tiukat koronarajoitukset, mm. maskipakko ja rajat ovat kiinni. Meillä hölliä suosituksia ja ”harkintaa vakavassa tilanteessa”. Ovat tietysti tarvittaessa yhteyksissä puhelimitse ja netin kautta korona-aikana, kuten kaikki EU:n ja pohjolan poliitikot keskenään.

    VastaaPoista
  22. Vaan asiasta kolmanteen. Minusta on järkyttävää, että kun asiantuntijaelin THL suosittelee lääkärien suulla hiihtolomalla kotonapysymistä ja baarien sulkemisia kolmeksi viikoksi, niin ministeriö ryntää antamaan sille nuhteet. Varhila posmottaa taas kuin keväällä maskeista sekoiltuaan.

    Esimerkiksi minun pikkukaupunkini on nyt leviämisvaiheessa, ja täällä pantiin laakista lappu kaupunginviraston ja uimahallien luukuille, tyssättiin tyystin aikuisten harrastuskokokoontumiset ja pantiin jopa kirjastoon aikarajoitus. Hallituksen pitäisi nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ryhtyä toimeen. On mentävä terveys eikä kivuus edellä. THL on oikeassa. Korona voidaan pysäyttää, jos hallitus suostuu rajoituksiin ja antaa selkeät määräykset maskeista ja kokoontumisista. Suomi on löysäilyineen luisumassa kaltevalle tielle. Ihan kuin taas pimitettäisiin jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Politiikka on politiikka, mutta en minä osaa hallituksen koronakriisissä onnistumista arvioida. Minä olen keuhkokoahtaumani kanssa varmaan riskiryhmää, mutta en ole asiaan sillä lailla suhtautunut. Pakko minun on koko ajan ollut käydä töissä, nälkään kuoleminen on koronaakin kurjempaa.

      Jos kekkonen maalaisliitosta vielä eläisi, hän laittaisi asiat tsuit tsait sukkelaan kuntoon ja ärjähtäisi, että "saatanan tunarit!

      Poista
    2. Olet varmaan riskiryhmää, joten rokotusta vaan niin pian kuin mahdollista. Tänne lakeuksille tippuu rokotuksia vähiten Suomessa, jostain syystä. Odotteluun menee varmaan vielä aikaa. Meillä ei ole saatu edes kaikkia terveydenhoitohenkilöitä rokotettua, kun niitä tulee muutama kymmen kerrallaan, harvakseltaan. Saatavilla olevat rokotusajat menevät alle kymmenessä minuutissa aina viikoksi.

      Tuskinpa tämä rokotusviive on hallituksen syy, sillä samanlaista puutetta on esimerkiksi Saksassa, jossa tartunnat ovat onneksi jo laskusuunnassa. Ehkä meidän pitäisi saada Sputnikkeja Venäjältä.

      Poista
    3. Odotetaanpas hiihtolomien jälkeisiä korona-lukuja.
      Saas nähdä, kenen asiantuntijan arviointikyky petti ennustuksissa pahiten.
      Ainakin kaksi aihtoehtoa tulee mieleen: Joko ihmiset ovat noudattaneet ohjeistuksia kiltisti ja koronan esiintyvyys alkaa vähetä.

      Pahimmillaan taas, koronan uusi muunnos leviää kulovalkean tavoin väestössä. Sairaalat täyttyvät, tehohoidon saajia priorisoidaan, ihmisiä alkaa kuolla kuin torakoita niin hoidon, hoitajien puutteeseen kuin tehohoidon riittämättömyyden vuoksi. Rokotuksia annetaan, mutta ne eivät ehdi antamaan laajalti suojaa, koska virus on nopeampi.

      Poista
    4. Suomalaiset ovat pärjänneet tähän asti hyvin taistelussaan koronaa vastaan, huolimatta siitä, että meillä on hyvin löysiä suosituksia ja vaihtuvia ohjeita. Harva asutus, itsekseen toimeen tuleva kansanluonne, vähäpuheisuus verrattuna moniin Euroopan väkirikkaisiin maihin.

      Sitten on tietysti se vtun idiootti -osasto, joka menee bileisiin saatuaan testistä positiivisen koronatuloksen; junttiosasto sähly- ja kaljamahapuolelta. Täälläkin yksi koronalinko on tartuttanut yhtäkkiä kymmenkunta muuta ihmistä, kun on vaan ollut pakko päästä kaljalle ja bilettämään koronaisenakin. Nyt ollaan sitten leviämisvaiheessa ennen rauhallisessa pikkustadissa.

      Poista
  23. On se ihanan suloista, että meillä on suosittu, kaunis ja taitava pääministeri! Siis kansalaisten mielestä.

    Minä en voi edelleenkään yhtyä kuoroon. Pitää nähdä todellisia ja aitoja tekoja, ennen kuin alan huutaa glooriaa ja halleluuta.
    Nopeamuistinen ja sinnikäs persoona voi oppia posottamaan ulkoa lakikirjat ja vaikka Raamatun kokonaan. Äärimmäistä kunnianhimoa ja näyttämisenhalua se kyllä vaatii.
    Eri asia on pystyykö teorioita tarvittaessa käyttämään päätösten tukena, soveltamaan, luomaan uusia näkemyksiä ja analyysejä.
    Pelkkä periksiantamaton tahto ei aina pitemmän päälle riitä politiikassakaan, vaikka kuinka ihailijat ja taustaporukat tsemppaisivat.
    No, "yrittänyttä ei laiteta", toteaa vanha sanonta. Mitä se sitten merkinneekään kirjaimellisesti vai onko vain lause jätetty arvoituksellisesti/demokraattisesti kesken?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne Sannan suloiset pikku kätöset nykyisin kauniisti päällekäin vatsansa pällä, milloin ne eivät viuhdo ilmasssa omaa elekieltään puhuen.

      Poista
    2. Ehkä tässä huomaa tarkkasilmäinen sen, miten ohutta meillä poliittinen tietäminen ja tajuaminen voi olla. Lopultakaan ihmiset eivät aina tunne sisältöjä ja merkityksiä, eikä ole sitä kriittistä medianlukutaitoa, jota minäkin aikanani huutelin työssäni ja ohjastin opiskelijoille. Useille riitää kuvat ja kappaleiden alut. Ei jakseta lukea koko artikkelia. Ylipäänsä lehtiä ei enää lueta, televisiosta ei katsota livelähetyksiä kuten uutisia. Moni katsoo nykyään vain netflixejä ja sarjoja, silloin kun itse haluaa. Kuka vielä katsoo televisiota, kysyy eräa mainoskin.

      Poista
    3. Vanhojen naisten kateutta ja kaunaa nuorempia kohtaan on ihana seurata. Suren kuitenkin sitä, ettette ikänne puolesta näe Sannan menestystarinaa loppuun.

      Poista
    4. Äläs nyt, Mankemangi. Setämiesten sovinismia vasta kiva on seurata.

      Ne kun eivät millään pysty uskomaan, että naispoliitikkoa voi arvioida hänen tekemisistään eikä hehkeydestään käsin.

      Poista
    5. Taas tuota vanhaa virttä veisaat, Mankemangi! Kerro, mistä syystä erityisesti sinä ihailet Sannaa?
      Lyö pöytään faktoja hänen loistavista poliittisista innovaatioistaan ja päätöksistään, johon on saanut älyllään ja sosiaalisilla tietotaidoillaan houkuteltua kaikki hallituskamraatit mukaan? Mitä naishallitus on saanut aikaan kansalaisten elämän parantamiseksi; työttömien, kotiin hylättyjen vanhusten, heitteille jätettyjen lasten, koulujen rauhattomuudelle ja väkivallalle...jne jene?
      Kaunis nukkehallitushan meillä on ja muutama setämies mukana.

      Poista
    6. No, onhan meillä hallituksen hieno avustajakaarti:
      Tuossa viisi läheistä auttajaa.

      Poista
    7. Tädit ovatkiukkuisia kuin sukkapuikot.

      Poista
    8. No tuskin ovat, päinvastoin, luulen, että he ovat iloisia noin komeista avustajapojista. Minä ainakin olisin. Luulen, että pojat ovat päteviä kaikin puolin.

      Poista
  24. Euroviisu sävelmät olivat taas samanlaista hörön löröä kuin valtaosa viime vuosikymmenten musiikista ,toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Paraskaan laulaja ei voi elävöittää olematonta "sävelmää". Mystinen ilmiö, joka ei selity nostalgialla, vaan vaikuttaa ,että vielä 1960-70 luvun kevyt musiikki oli objektiivisesti rikkaampaa ja korkeatasoisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, minä kyllä tykkäsin Blind Channelin raa'asta keskisormirokista ja olin tyytyväinen kun se voitti. Siinä oli sitä nuorta uhoa ja sanoisinko kliseisesti - asennetta, jota Euroopan Unioni kaipaa. Ei mitään populistista ilmasto- tai vähemmistövouhotusta, ei puna-aatetta, ei oikeistohapatusta, vaan raakaa voimaa, rehellistä vtutusta. Sehän on muutosvoimaa.

      Poista
    2. Muutoin yhdyn mielipiteeseesi, tasapaksua säveltämistä ja paikoin heikkoa laulutaitoa. Suomesta puuttuvat suuret laulajat. Dannyn laulussa oli parhaat sanat, mutta kun mies ei osaa esittää, eihän siitä takkia tullut.

      Poista
    3. Minä kannatin Dannya ja Akselia - edellistä ihan piruuttani ja jälkimmäistä siksi, että hänen isoisänsä oli eräs alaluokkien opettajistani ja enonsa kavereitani.

      Tosin en sen kummemmin seurannut itse kisaa, mutta voihan sitä kannattaa muutenkin.

      Poista
    4. Itse seurasin ”toisella silmällä” kisan läpi, vaikka en pannut merkille kaikkia kappaleita. Aleksin huomasin, sillä sävelmä oli kaunis, joskin melko tavanomainen, mutta suuntasi kuitenkin katseeni Akseliin. Minulle on se ja sama, mikä kappale lähetetään, sillä ei Suomi kuitenkaan pärjää sanottavammin. Keski-ja Etelä-Eurooppa ei pidä tällaisesta röyhkeästä keskisormen näyttämisestä, koska heillä on ns. sivistynyt tapakulttuuri.

      Poista
    5. Dark side- tyyli ei vetoa minuun. Lordin aikoinaan voittamassa kappaleessa oli aikuisten oikeesti-tyyliä. Toivon tietysti pojille onnea mukaan kappaleellaan. Varmaan osalle nuorisosta laulu on oikeuttava.

      Pandoran I love you olisi minua hehkuttanut, jos siihen ei olisi sekoittunut rap.

      Miksi muuten Danny oli mukana, ihmettelin. Laulajan ääni on jo parhaat vuotensa nähnyt.

      Akselin ja Oskarin kuuntelin heikosti, joten kumpikaan ei laulullaan säväyttänyt.

      Ketäs vielä jäi. Laura ja Ilta. Ei nekään kiinnostaneet.

      Aika heikko saldo oli mulla näihin lauluihin. Enkä mielestäni ole pessimisti.

      Poista
    6. Äklöttää koko UMK! Sanotaan ettei nimi miestä pahenna. Ovatko muutkin osallistujamaat muuttaneet kotimaansa viisuedustajan valintakisojen otsikon Uuden musiikin kilpailuksi? Miksi Euroviisut- ei enää kelpaa? Mitä uutta musiikkia se on, jos mm. tuttuja esiintyjiä ja myös muista maista "tähtiä" haalitaan kisaan?
      Minne katoavat esim. loistavat laulajat Voice of Finland-kisan jälkeen? Nytkin kisassa on parhaillaan esiintynyt todellisia lahjakkuuksia. Sateenkaari-väki on ottanut Euroviisut omakseen, eli viime vuosina katsomassa on ollut ko. väki erityisen edustettuna. Onko se heidän itseironiaansa, rimanalittajien ja pling plingin piilohalveksintaa, outoa huumoria tai varsinkin makaabereihin transuvaatetukseen pukeutuvien samaistumista esiintyjiin vai mitä?

      Poista
    7. Antti Tuiskulle kiitokset hyvästä ja asiallisesta juontopestistä. Ei ollut mitään äklön makeilevaa, mitä jotkut tämän sukupuolisuuntauksen omaavat käyttävät.

      Poista
  25. Kyllä Juontajana esiintyneen A.Tuiskun ihailijat (myös iäkkäät mummelit)saivat vastinetta koko televerorahalla. Eik ollut upee garderoopi teetettynä juontoa varten. Oliko peräti puolenkymmentä asun vaihtoa herralla ohjelman aikana? Että hiä on sitte mukava ja hauska esiintyjä! Komea ja itsetietoinen arvostaan ja suosiostaan.
    No täytyy myöntää, ettei tämä mummeli lämpene ja mene lankaan! :)

    VastaaPoista
  26. Sateenkaariväki ja persut kun yhtyisivät niin tulisi perskaaren väki. Puhenjohtaja Ii ja sihteeri Leo.

    VastaaPoista
  27. En ole euroviisufani ollenkaan, sillä en oikein tykkää mahtavista spektaakkeleista. Ne ovat liian pitkiä ja väljiä, täynnä merkityksetöntä sälää.

    Vaan yksi kaikkien aikojen mieleenjäänein suosikkini on ollut Conchita Wurst. Hänellä oli upea ääni ja hyvä sävellys, ja esittämispuoli meni nappiin. En muista toista yhtä hyvää esiintyjää.

    VastaaPoista
  28. Vaan tähän väliin annan kiitokset Sanna Marinille, kun yleensä hän saa minulta raippoja.

    Kiitokset tulevat äsken uutisista kuullusta tiedosta, että hän on antanut sapiskaa Helsingin päättäjille, kun nämä ovat höllentämässä koronarajoituksia ja määräämässä toista astetta lähiopetukseen. Vastuutonta, sanon minäkin. Nimenomaan nuoret bailaajat ovat nyt niitä, jotka levittävät koronaa ja rikkovat karanteenia. Hyvä, Sanna! Pidä tuo tiukka linja koronalinjauksissa! Sitä on varaa vieläkin kiristää.

    VastaaPoista
  29. Allekirjoitan sen, että musiikki on mielentila. Ainakin minulle näin on.

    Euroviisut ovat mielen kevennystä, parhaimmillaan.
    Alexander Rybak - Fairytale, tästä tykkäsin. Liki kymmenen vuotta sitten ja kestää aikaa edelleen.
    En usko, että Dark side kappale voittaa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko kuunnellut 60-70 luvun euroviisuja ,etkö huomaa huikeaa laadullista eroa?

      Poista
    2. Verrattuna nykyaikaan noita 60-70 luvun euroviisuja voin ainakin sanoa sen, että tyyli menneistä ajoista on muuttunut huomattavasti. Nyt ollaan hervottomia ja jollakin tapaa vapaampia suuntaan jos toiseenkin.
      Kukin aika omaansa, mutta nyt en pidä tuollaisista pelleilyistä, mitä viime vuosina on näkynyt.
      Laatu on toki kärsinyt minun silmissäni, joskin laatukriteerit ovat kullakin se oma juttunsa.
      Nyt on paljon huonoja kappaleita mukana, mutta on siellä aina jokin parempikin mukana.
      Aika entinen ei palaa ja sen kyllä huomaa euroviisuistakin.
      Varmaan johtuen esityksistä en enää niin kovin tiiviisti ole viisuja seurannut. Ei vaan kiinnosta.

      Poista
    3. Asioilla on taipumus muuttua aikojen kuluessa. Monesti asiat näyttävät paremmilta ennen kuin nyt, koska ne näkee ikään kuin kokonaisuuksina, kontekstisssaan. Nykyistä asioiden laatua ei aina huomaa, koska konteksti on vielä jäsentymätön.

      Kun nyt asetan tätä Blind Channelin Dark Sidea tähän aikaan ja taustaan, koronaiseen Euroopan Unioniin, niin näen sen kyllä oivana tilannekuvana tästä ajasta, joka on samalla aivan uusien uhkakuvien pimentämänä, mutta samalla kuitenkin äärettömän voimakas ja kaunis. Minusta hepuissa on volyymia. Olisin mieluusti ottanut tällaista muutosvoimaa omiin esitysryhmiini muinoin.

      Poista
    4. Kuuntelin nyt tuon Dark Side esityksen uudelleen ja kyllä, minun tyynen mielentilani se ansiokkaasti onnistuu rikkomaan. En pidä tällaisesta hehkutuksesta lainkaan. Nuoriso taisi siivittää ko. kappaleen voittoon. Tähän vielä rutkasti valoefektejä niin nuoriso on myyty. Miten käy Rotterdamissa se nähtäneen ajallaan.

      Mikä on euroviisujen missio. Kokonaisuus, johon luetaan sävellys, laulu ja lavashow, kenties. Ajankuvaakin ehkä, ehkä ei varsinaisesti.

      Poista
  30. Ajattelin, ettei minun parane kommentoida Euroviisuja, kun jokainen saa tykätä mistä tahtoo. Sanon kuitenkin, ettei niissä ole mitään minua varten. Myönnän vuosikymmenten varrella olleen joitain hyviä. Se joku huono suomalainen bändiyritelmä, joka voitti kisan joskus, mutta jonka kaikki ovat jo unohtaneet, sai minut sanomaan: "paskan syönnissäkin voidaan kilpailla ja siinä parhaiten menestynyt on ilman muuta voittaja!"

    Kyllä minä tätä mieluusti kuuntelen, se sai vuonna 1965 loppukilpailussa tasan nolla pistettä. Suuren Toivo Kärjen sävellys, suuren Repe Helismaan viimeinen sanoitus. Heille kysymys on tosin mitä ilmeisimmin ollut vain nopeasta tilaus- ja liukuhihnatyötä. Aurinko laskee länteen.

    VastaaPoista
  31. Vaan on meillä rokilla ennen Lordiakin kisailtu. Tosin muut eivät ymmärtäneet hienoa musaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan sen verran,, että tämähän olikin Lordin jälkeen.

      Poista
  32. Tätäkään ei ymmärretty, mikä on hyvin kummallista.

    Eikä tätäkään, mikä on vielä kummallisempaa. Vaikka siinäkin oli alussa oikein kansainvälistä tanssia.

    VastaaPoista
  33. Noista muista puistatuksia ja häpeän tunnetta, mutta Pentti Kurikan nimipäiviä kannatin oikeasti. Olivat kuitenkin europliisuissa väärässä paikassa, siellä ei empatiaa tunnetta, taistelu on verinen ja homon kosto on kamala! Gimalleporukan Gary Glitteriä.

    VastaaPoista
  34. Väärä paikka ja vaatimaton sävellys sekä keskinkertaiset taidot. Laulukilpailu on laulukilpailu, jossa kaikki ovat samalla viivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat siis, että laulukilpailun voittaa paras laulaja?

      Näissä taas haetaan parasta laulua?

      Poista
    2. En tarkoita, Tapsa, vaan käsittääkseni kyseessä on nimenomaan sävellyskilpailu, ja myös kokonaisuus vaikuttaa raatien pisteisiin. On kai selvää, että loistava laulutaito tuo esiin sävellyksen parhaat puolet?

      Poista
    3. Vai onko sittenkin kyseessä vain ongelmajätelaitoksen prosessin loppupäästämä.

      Poista
    4. Kaikissa äänestyskilpailuissa mielipiteet ja tunteet ovat pääosissa, mikään analyyttinen prosessi ei niissä jyllää. Euroviisuissa tietysti on se vääristymä, että suuri väkilukuisimmat maat edustajineen voittavat. Kerran sen teki Lordi yleistä riemastusta herättäneestä säälistä.

      Poista
    5. Tilanne euroviisuissa on ehkä sama kuin Euroopan Unionissa. Suuret maat jylläävät, pienet jäävät jalkoihin. Suuret antavat toisillee ääniä, Suomelle ei kukaan anna mitään, ei edes Ruotsi eikä varsinkaan Ruotsi.

      Poista
    6. Juu, mutta Topi Sorsakosken nuorena Boysien kanssa laulama kappalee on gutaa. Tää on sitä vaan, ja yrjösin, kusin ja paskansin.

      Poista
    7. Itse en sanoituksiin suuremmin keskity.Melodia on musiikin perusta. Mutta kyllähän tuon Aurinko laskee länteen sanoituksen voi ymmärtää Helismaan lähestyvän lopun kannalta.
      Nykyisissä Euroviisuissa epämusikaaliset elementit korostuvat . Kun melodia puuttuu täytyy nuokkuvalle yleisölle tarjota lavakoreografiaa.

      Poista
    8. Miksei kone kulje? Onko kyseessä mielenosoitus minua vastaan.

      Poista
    9. Kone kulje? MEG, kunpa olisikin kone, joka kulkisi automaattisesti. Ei täällä mitään mielenosoituksia ole syytä pitää, en minä ainakaan näe siihen mitään syytä. Olen kiitollinen teistä kaikista, jotka kommentoitte päivittäin tänne jotakin.

      Nämä ovat lamauttavia aikoja, että väkisin meno hyytyy. Itselläni on niskat ja hartiat niin jumissa että korvat soi ja päätä huimaa tämä kuukausien eristyneisyys, ja nyt on vielä korona ryöpsähtänyt pikkukaupungissa viisinkertaisiin lukemiin muutaman nuoren karanteenista karanneen baaribilettäjän vuoksi. Satakuntaan astui voimaan vahva suositus sulkeutua kolmeksi viikoksi kotiin vain perheen pariin, tai aivan lähipiirin kanssa neljän seinän sisään. Mitään seurustelua kenenkään kanssa ei pidä harjoittaa. Masentavaa. Kauanko kestää ennen kuin saa rokotuksen?

      Poista
    10. Vaan halpa on murhatun lapsen henki Suomen laintulkinnan mukaan. Kidutusmurhasta ja vuosia kestäneestä kiusaamisesta ja rääkkäämisesta saa nimelliset 9 vuotta kakkua, eli paikallisen käytännön mukaan korkeintaan nelisen vuotta vankeutta varmaan täysin ihmisoikeuksin. Olisin itse määrännyt vankeusajaksi murhaajalle kiusaamista, härnäämistä ja rääkkäämistä, pilkkaa ja naurua.

      Poista
    11. Koskelan murhaajista on siis puhe, eli yksi sai yhdeksän vuoden kakun, avustaja neljän vuoden ja porukan pienin pikkuisen ehdollista. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä murhaajat tietysti valittavat, kun nyt ei ole kivaa tämmöinen meininki.

      Mutta jos tuomio kuitenkin saa lainvoiman, niin puolet jää pois kunkin rapsuista. Voivat mennä vaikka pilalle, jos liikaa rangaistaan.

      Poista
    12. Jassoo, nyt huomasin viiden uutisista itsekin, että luettelemissani rangaistuksissa olikin kyse toisesta alaikäisten puukottajien murhasta, ns. Vallilan murhasta. Eli ok, eri tapaus.

      Vaan tämä on hyvä vertauskohta tuleviin Koskelan tuomioihin. Koskelan murhahan oli törkeämpi. Eli rangaistuksen tulee olla kovempi?

      Poista
    13. Vaikea sanoa, kumpi on törkeämpi.

      Vallilan "tapossa" kyse oli suunnitellusta vanhanajan ns. ryöstömurhasta, joka ainakin ennen oli jopa pahempi rikos kuin murha.

      Laki ja termit ovat ehkä muuttuneet, sillä ennen "tappokin" oli suunnittelematon.

      Koskelassa on kai epäselvää oliko tarkoitus todella tappaa? Vai vain hakata, kiduttaa ja nöyryyttää saadakseen sadistista nautintoa?

      Iljettäviä tekoja toki molemmat. Näin nuoret rikoksen tekijät istuvat muistaakseni vain kolmasosan tuomioistaan.

      Poista
  35. Kun olin hyvin hyvin hyvin nuori ja kirkasotsainen idealisti, kuten meistä jotkut yhä, olin sitä mieltä ettei ketään pitäisi panna vankilaan, sillä eihän vankila paranna ketään.

    Onneksi tulin äkkiä järkiini. Vankilahan varmaan "parantaa" ainakin osan näistä ääliöteineistä, jotka jatkavat kohta elämäänsä eri nimellä.

    Uhreja se ei henkiin tuo.



    VastaaPoista
  36. Minäkin olin nuorena puhdassydäminen ja kirkasotsainen idealisti, joka oli kiihkeästi pasifisti + kaikki mahdolliset -istit mitä vain on, no filatelisti en ollut. Uskoin aseettomuuteen, rauhaan ja rakkauteen ja vapaaseen kasvatukseen, kaikenlaiseen rajoittamattomuuteen. Uskoin Neuvostoliittoon ja olin Vietnamin sodasta sitä mieltä, mitä kuului olla. Muistaakseni oltiin Vietnamin puolella kapitalismia vastaan jne. Ainakin luulin niin.

    Nyt olen herännyt horroksesta, minäkin. Kunnon raipat ja raasteet murhaajille, silmä silmästä psykopaateille. Nuorisolle, joka puukottaa, kiduttaa ja tappaa, vankikoppia ilman nettiä ensimmäiset kymmenen vuotta. Ruoaksi velliä käteen ja vesileipää. Eiköhän se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vanhemmat myös vastuuseen hellantelttujensa edesottamuksista. Linnaa heillekin, jos jättävät jälkeläisensä hunningolle. On ihme, jos "hyvät" vanhemmat eivät huomaa lastensa ja nuortensa käyttäytymisessä mitään outoa, vaikka pennut vetää illat huumeita ja muita päihteitä. Lienevätkö itse yhtä sekaisin nuorten horjuessa kotiin yöllä?
      Toki suurin osa nuorista on tasapainoisia järkeviä, mutta tulevaisuus ei hyvältä näytä tällä menolla.

      Poista
  37. Olipa äsken ulkona hurja keli. Siperiastako tuo jäinen viima tuiskuineen meitä kurittaa. Eteensä ei tahtonut kadulla nähdä ja päivällä auratut väylät olivat paikoin täyttyneet korkeilla lumidyyneillä. Tulipahan raikas olo taistellessa pyryä ja kinoksia vastaan ja siinä unohtuivat hetkeksi mualiman murheet.
    Olen muuten sitä mieltä, että EU:n herrat ovat tehneet itsensä naurunalaisiksi Venäjä-pakotteillaan. Sosiaalisilla medioilla on nykyisin jumalainen voima vedota erityisesti nuorten ihmisten tunteisiin ja valjastaa porukat yhden asian ajajiksi kaduille huutamaan. Esimerkkeinä viime vuosilta mm: Sateenkaari porukka, mee too-kampanjat, abortinvastustajat sekä erilaisten oppositioioiden ja koronarajoitusten puolesta hilluminen.
    Joku aika sitten vallalla oli suosittua se, ettei saa syyllistää ketään mistään.Pitää olla ymmärtäväinen ja empaattinen. Nyt on laajennettu reperuaaria; ihmisoikeudet ovat iskulauseissa nyt suurinta hottia! Mielenkiintoisiahan tämän hetken muoti-ilmiöt - "hyvän ihmisen syndroomat" ovat. Maailma nyt pelastuu, kun ollaan suurin joukoin kaikki paha kaduilla marssien parantamassa!
    Meillä olisi maamme rajojen sisäpuolellakin aiheita nousta marssimaan. Ilmaston muutoksesta muistuttaa sentään pieni anarkistinen porukka, mutta välittääkö kukaan marssia vanhusten olojen parantamiseksi tai vaikkapa lastenoikeuksien puolesta? Eipä taida? Nehän eivät kuulu uuden netti-sukupolven maailmankuvaan nyt. Huutamalla kaduilla ja ilkivallanteoilla todennäköisesti maailmaa ei paranneta mutta aikansa tulla ja mennä lienee kullakin ilmiöllä. Mitä keksittäneen seuraavaksi yhden asian aiheeksi, jolla vedotaan vähäisen elämänkokemuksen omaaviin nuoriin sos. mediassa ja saadaan heidät kaduille?

    VastaaPoista
  38. Noh, vakavasti puhuen, jos nuori tekee vakavan rikoksen, on myöhäistä rangaista vanhempia. Ongelma on suuri ja syvä, kipeäkin. Tässä on jo menetetty elämiä, ja jälkien korjaaminen on joskus mahdotonta. En tiedä auttaako enää syyttelykään. Minulla ainakin nousevat kädet pystyyn ja osaan vain huokaista.

    Kun ne tuet ja avut tarvitaan jo silloin, kun lapsi on pieni, vauva. Tämä on se piste, jossa vauriot alkavat syntyä, jos ovat syntyäkseen.

    Hieman varauksella suhtaudun siihen, että nyt suunnataan hirveästi varoja koulunkäynnin pidentämiseen, ja lasten liian varhaiseen laitostamiseen. Itse suuntaisin paukut vanhempien tukemiseen ja kasvattamiseen laajentamalla neuvolatoimintaa vanhempien pätevään kouluttamiseen. Meillä on valtavasti vanhempia, joilla on normaali rakkaudellinen ja rajallinen kasvatus aivan hukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä ajatuksen oppivelvollisuuden pidentämisen taustalla - sehän koskee juuri niitä nuoria, jotka muuten jäisivät 16-vuotiaina himaan löhöämään ja kaduille notkumaan.

      Melkein sanoisin, että se koskee jopa vain ja ainoastaan niitä nuoria.

      Ennen vanhaan 16-vuotiaana pääsi sentään töihin, mutta nykyään taitaa olla vaikeampaa.

      18-vuotiaana on sitten täysi-ikäinen ja saa tehdä mitä huvittaa. Mennä vaikka armeijaan.

      Poista
  39. Nyökyttelen.Samaa mieltä.

    Maassamme olisi ja on lukemattomia mahdollisuuksia elää hyvää elämää. :) Aito myötätunto ja itsehihillintä mukamas tuovat ilon ja onnen!?:)


    "Mihin uskon, voi olla eri asia kuin totuus."

    "Jos ulospääsyä ei ole, pitää löytää tie sisemmälle."
    (edelliset repliikit taisivat olla The International-leffasta)

    "Ei ole rangaistusta, ellei ole lakia." (En muista nimeä, kuka näin TV:ssä sanoi.)

    Aristoteles: "Filosofinen lähtökohta, ei filosofinen ongelma - olla olemassa."

    "Olla olemassa ei ole syytä. Se vain on". (?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. L: "Olla olemassa ei ole syytä. Se vain on". (?)

      Mistä sinä tuon nappasit?

      Olisiko huono käännös tai muuten vain kirjoitusvirheellinen?

      Tarkoittaa ehkä tätä:

      Olla olemassa - siihen ei ole syytä, se vain on.

      Tai: Olemassaoloon ei ole syytä. Se vain on.

      Poista
    2. On se noin tuon olemassaolon kanssa. Olemassaoloon ei taida olla syytä. Ei madon, ei ihmisen. Täällä ollaan ja syödään toisiamme. Makaaberia olemassaoloa.

      Poista
    3. Tapsa, voi olla, että tein oman epäkielisen yhteenvedon Aristoteleen innoittamana tai sitten vaan pahoinpitelin kieltä muistiin merkinnässäni, kuten tapanani on.

      Poista
  40. "Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi".

    Tämä riemastuttava lause on kirjaillusta huoneentaulustani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ehtaa Runebergiä.

      Poista
    2. Niin on! Vänrikin tervehdys, sopii motoksi ainakin meikäläiselle.

      Poista
    3. Olen mielestäni optimistinen ihminen luonteeltani. Mutta voi tuon lauseen ymmärtää myös

      "Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi... entistä huonommaksi."

      Poista