24.2.2021

Ruususen unta?



Mitenkä siinä nyt näin kävi?  Suomi loistaa Euroopan koronakartalla kirkkaanpunaisena kuin iltatähti!  Muiden maiden hohto on jo hiipunut. Jostain luin, että Suomessa on tällä hetkellä eräin paikoin tartuntatiheys suurempi kuin Berliinissä, jossa luvut ovat olleet hurjia. Pikkukaupungissani Satakunnan maaseudulla luvut ovat yhtäkkiä räjähtäneet pilviin rauhallisen alun jälkeen.

Tavallisesta ihmisestä tuntuu käsittämättömältä, että meillä sekoiltiin ensin maskien kanssa, ja nyt ne ovatkin lähes välttämättömiä. Sekin on kummallista, että meillä ei voida pakkotestata ihmisiä maahantulojen yhteydessä, kuten muissa maissa.  Meille voi tulla vapaasti ilman rajoituksia, vaikka tautisesta Virosta ja suoraan kriisipesäkkeistä. Meillä ei ole lock downeja, meillä ovat ravintolat auki, karaoke raikaa ja maskia saa käyttää, jos haluaa, pakkoa ei ole.

Jossain mielessä meillä on edelleen käytössä Ruotsin entinen malli: vapaus valita, noudattaako ainuttakaan suositusta. Miksi tällainen löysyys, jota muu maailma ei tunne? Nukkuuko hallitus Ruususen unta? Uskotaanko, ettei ihminen kestä yhtä ei-sanaa ja häntä ei saa komentaa? Luullaanko, että maailma tosiaan pyörii hyvällä hymyllä?

Räikeänä haarana erottuu tänä päivänä  koronapöhinästä erikoinen sivujuonne. Pelätään nuorten pitkästymistä ja elämän hukkaan kulumista, jos heitä rajoitetaan. Herra mun vereni!

Useissa nettikeskusteluissa vanhuksia syytetäänkin nuorten elämän pilaamisesta, kun nämä suosituksista huolimatta pomppivat marketeissa ja kaduilla, jopa lenkkipoluilla himourheilijoiden tiellä. Tosiasiassa valtaosa vanhemmasta väestä viettää hiljaista ja eristynyttä elämää. 

Tässä kohden annan peukut pääministeri Sanna Marinille, joka sanoi toisen asteen koulujen avaamista Helsingissä vastuuttomaksi. Sitähän se on. Suomalainen etäopetus kestää kyllä kriittisen tarkastelun. Saldo on taatusti hyvä, joskin aina on parantamisen varaa. Jos opiskelija narisee etäopetusta, kannattaa kuitenkin ohjata hänet alkajaisiksi peilin ääreen. 

Kunpa voisin jatkossakin antaa peukkuja hallituksen ministereille. Nyt ei tarvita ruotsalaista mallinnusta vaan tiukkaa koronakuria, maskipakkoja ja bilepaikkojen sulkemisia, ryhmäliikunnan tauottamista ja elämän rauhoittamista muutamaksi viikoksi. Ja voisiko niille rokotuksille tehdä kuitenkin jotain? Meillähän  on runsaasti rahaa ja velanottokykyä. Miksi emme panostaisi vaikka Sputnikkien ostoon ohi rokotukset mokanneen EU:n? Tai johonkin muuhun rokotteeseen? Näytettäisiin välillä keskariakin Blind Channelin tapaan. Minä ainakin olisin valmiina kuin lukkari sotaan.


PS Jälkikirjoituksena totean, että annan erikoispeukut  Kemppiselle tämän päivän kirjoituksesta. Katsokaa Montgomeryn iki-ihanan klassikkokirjan Anna ystävämme  pohjalta tehtyä kanadalaissarjaa Annasta! Loistava.

131 kommenttia:

  1. Käsitykseni mukaan Uusi Seelanti ja Australia hoitivat homman sulkemalla rajat ehdottomasti, siihen ei meidän hosuvasuväsyhallituksesta ollut. Kaverillani on Australian ja Suomen kaksoiskansalaisuus, muttei mitään asiaa Australiaan.

    Poikkeuksitta poliitikot elävät omissa mielikuvitusmaailmoissaan, mutta tämä nykyinen hallitus on melkein yhtä huono kuin Surku-Sipilän. En nyt muista, kuka on hallituksen työvoimaministeri, mutta taatusti on parempi kuin Jari Lindström, ministerin irvikuva.

    VastaaPoista
  2. Leikittelen joskus ajatuksella, että Suomi olisi voinut selvitä koronasta samoin kuin samankokoinen Uusi-Seelanti, jossa pääministeri mm. määräsi koronasulun pääkaupunkiin heti, kun ilmeni kolme koronatapausta. Kautta maailmanhan Uutta-Seelantia on pidetty koronapandemian oikeaoppisen tukahduttamisen mallimaana. Avainasemassa on ollut koko ajan oikea-aikainen reagointi, kuten pääkaupungin ripeä sulkukin osoitti. Kaikki lockdownit on määrätty vain päivän tai parin varoajalla, eikä spektaakkeleja ole kartettu, vaikkei tartuntoja juurikaan näyttänyt tulevan tai olevan.

    Nytkin pitäisi iskeä lockdownit päälle eikä istua Säätytalossa jahkailemassa ja suhtautumassa vakavasti. Jälkijättöistä touhua. Ja jos tuloksena hallituksen jaakaamisesta on se raju toimi, että nyt on pidettävä 2 metrin välit julkisilla paikoilla, niin ei voi enää edes nauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeää olisi ollut eristää valtakunnan rajat tiukasti. Tämähän alunperinkin lienee pölhö-slalomilalaisten tänne tuoma tauti. Britannian ympäri piikkilankaa vetämiseen mahdollisuutemme ei olisi riittäneet, mutta au pairit sun muut höpöt sasivat siellä olla, kunnes tilanne paranee. Jaa eesti, eesti, eesti, palatkaa sinne perkeleesti! Ja afrikkalaisetkin voivat vähän aikaa syödä muiden kuin suomalaisten puurokupeista.

      Poista
    2. Korona päästettiin meille matkailijoiden mukana, sekä Lapista että Lombardiasta. Italian lennot kiellettiin vasta, kun kansa sai vaatimuksillaan ja suorastaan raivokkaalla huudollaan hallituksen heräämään.

      Meillähän kiellettiin ensin kaikki vaarat ja todellisuus, sen jälkeen alkoi kaartelu ja valehtelu maskeista. Uskomatonta sekoilua, josta enin osa kansasta kiittää hallitusta ja näkee pääministerin sankarina. Joskus aikojen kuluttua nähdään varmaan paremmin: meillä kansa toimi itsenäisesti suomalaisella sisulla, sitkeydellä ja kieltäymyksellä, huolimatta jäljessä laahaavasta hallituksesta.

      Hallituksen virhe on siis eriaikaisuus tilanteen kanssa. Uudessa-Seelannissa ansio oli samanaikaisuus tilanteen kanssa, ja jopa ennakointi.

      Poista
    3. Sellainen käsitys minulla on, että siellä Uudessa Seelannissa ja Australiassakin on poikkeuksellinen kyky selvään ja tarvittaessa tiukkaan päätöksentekoon. Heh, olemme hukassa, kun malli täytyy aina ottaa Ruotsista ja Tegnell on mitä ilmeisimmin osoittautunut mieleltään järkkyneeksi edesvastuuttomaksi.

      Poista
    4. Tätä minäkin tässä ounastelen. Meillä on selviä viitteitä Ruotsin mallin suuntaan, kaikissa asioissa, jollain merkillisellä tavalla myös tässä koronan hoitamisessa. Kovin vastentahtoisesti tulee mitään määräystä saati sanktiota mihinkään suuntaan. Tuntuu jopa siltä, että elleivät kansalaiset olisi vaatineet ja olleet hereillä, meillä olisi ainakin alkuun menty täysin Tegnellin osoittamaan vapaaseen suuntaan.

      Nyt olisi naishallituksella tuhannen taalan paikkaa osoittaa jämäkkää johtamistaitoa ja rikkoa se lasikatto lopullisesti. Tuhdit lockdownit nyt voimaan, vaikka ne komeat miesavustajat olisivat eri mieltä ja antaisivat valmistellut esitykset lievistä "rajoituksista". Kiitos ja anteeksi, mutta suivaannuttaa tällainen tilanne, että mennään näin päin peetä tässä koronatouhussa.

      Poista
    5. Tiedehöpöttäjät eivät oikein ole pärjänneet. Tegnellin taktiikka oli ehdottoman tieteellinen, laumasuojan hakemisineen tartuntojen aiheuttamista vastustuskyvyistä. Jossain kolmen vaiheella tässä mennään, käsiä pitää desinfioida, naamareita käyttää ja rokote ottaa heti, kun sellainen on saatavissa. Ja kumipäisimmät hullu-huhtasaarien ja tovereiden mielipiteet täytyy unohtaa, vaikka muuten persuja äänestänkin.

      Poista
    6. Laumasuojaa ei ole Ruotsiin tullut odotetusti, vaikka Kiurukin laumasuojan hankkimisesta alkuun toiveikkaasti puhui, spektaakkelien välttämisaikoihin. Ehkä se parin vuoden päästä tulisi. Vaan silloin Ruotsissa taitaisi olla väkiluku harventunut, eniten sieltä vanhimmasta ja hauraimmasta päästä. Luonnonvalintaa.

      Poista
    7. Nyt täytyy pitää toiveikkaana peukkuja, että hallitus söisi hyvät kampaviinerit iltaistunnossaan ja rohkaistuisi tekemään lockdowneja terveys eikä yksilönvapaus edellä. Hoidetaan ikävät hommat ensin ja ollaan sitten vapaita, kaikki. Kyllä se rokotus siellä siintää.

      Poista
    8. Ruotsissa on kaksinkertainen asukasluku maahamme nähden ja kuolemia on siellä ollut vajaa kolmetoistatuhatta, täällä vajaa 800. - Hankkiutuvat svenskit vain helevetin nopeasti eroon siitä Tegnellistä ja pistävät sairaseläkkeelle tai hourujenhuoneeseen!

      Poista
    9. Ruotsissahan oli ennen vanhaan aika vahvaa kansallissosialistista ajattelua, rotuoppeja ynnä muita. He ovat vain iloisesti unhoittaneet kaiken, hopsansaa.

      Mutta tässä se taas tunkee framille: Reichhauptdoktor Tegnel toteuttaa tässä kansan puhdistuksen epäkelvoista aineksista, sairaista, vanhoista ja värillisistä.

      Krankheit macht frei. Endlich.

      Poista
    10. Vakavasti puhuen: naapurimaamme välinpitämättömyys vanhuksiaan kohtaan on oikeasti järkyttävää. Täytyyhän Tegnellin tietää, mikä on odotetun laumasuojan hinta. Jos ei tiedä, on puoskari tasoltaan.

      Poista
    11. Näyttää lisäksi siltä, että puheet laumasuojasta ovat olleet vahvasti liioiteltuja. Tauti on voimakkaampi kuin hepsan hejaa -toiveet.

      Poista
    12. Uudessa Seelannissa onkin sosialistihallitus! Työväenpuolueella on enemmistö parlamentissa.

      Poista
  3. Mutta sitä ihmettelen yhä, että kun Britannia päätti erota EU:sta, niin kaikki siunailivat että siihen loppuu tavaroiden ja ihmisten vapaa kulku kuin seinään!

    Ja vitut (anteeksi Mikis ja muut kaunosielut). Britannia erosi jo, mutta niin vain sieltä tallustellaan Suomeen iloisesti rallatellen. Rajavartioita ei näy mailla eikä halmeilla.

    Lentokentän ovenpielessä hoitajatädit heiluttelevat kylttejä, että hei, täällä olisi testejä, olkaa kilttejä ja poiketkaa tänne... pliiis.

    Mutta paskat. Siitä vain EU:n ulkopuolisesta tautisesta maasta marssittiin Suomeen kuin hollitupaan.

    Kaiken lisäksi tässä kurjassa eeuu-ttomassa maassa on rokotettu kansasta 50 %, meillä 5 %.

    Tässä on kaksi pointtia: 1) EU-raja vuotaa kuin seula, 2) suomalaiset ovat saatananmoisia nössöjä.

    No, olisi kolmaskin: meille taidettiin vähän valehdella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vitut! Koittaa vielä aika kun äärinatsionalistien perseet tervataan! Ja meikäläinen ei silloin muuta tee kuin nauraa vaan ja soittaa hanurilla ’Eldankajärven jäätä’, p-le!

      Poista
    2. Ensin täytyy löytää ne äärinationalistit... Ei ole ainakaan näillä lakeuksilla näkynyt, joten ainakaan tervatynnyrin kanssa ei kannata tänne asti lähteä. Miten olisi kepulaiset? Niitä täällä on? Tai vihreät ruohonpurijat? Niitä on stadissa, Kalliossa.

      Poista
    3. "Ma mistä löytäisin ne nationalistit,
      ne etnonationalistit muita paremmat...



      Esimerkiksi Suomen Sisu –järjestöstä. Heidän mukaansa

      ”suomalaiseen kansaan kuuluu pääosin niiden ihmisryhmien jälkeläisiä, jotka muuttivat Suomeen esihistoriallisena aikana”.

      Tämähän on ihan järjetön teesi. Siis ihan hölmö.

      Ja jotta ei näin ilkeä maku jäisi suuhun, pakko panna tähän jotain järjellisempää. Eli George Orwellin määritelmä historiasta:

      ”Joka hallitsee menneisyyden, hallitsee tulevaisuuden. Joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.”

      (tuo kannattaa lukea ajatuksen kanssa niin tajuaa mistä on kyse)


      Ps. mutta pirun kaunis laulu on tuo
      https://www.youtube.com/watch?v=t_gsryvC8Ik

      Poista
    4. Suomen Sisuun siis tervatynnörin kanssa. Sudit mukaan! Lähtö Laukontorilta 28.2. klo 16.00.

      Poista
    5. PS Otetaan mukaan hieman höyheniä. Eli menomatkalla invaasio Laitilan Munaan. Vapautetaan samalla häkkikanat.

      Poista
    6. Laukontorilta, oy jeah! Ja ollaan kuin Ellun kanat itekin. Mutta sateen sattuessa niin sopiiko että ootetaan sateen loppumista?

      Poista
    7. Sopii hyvinkin. Voidaan ottaa mukaan kori irlantilaista luomusiideriä.

      Poista
    8. Ei nöpönasuseni mitää siidereitä oteta! Ei niistä mene kuin maha kuralle. Ja jos ne on luomua niin niissä kiemurtelee omenamatoja. Mä tiedän yhden huvilan jonka komuutassa on helkkaristi konjakkipulloja. Koukataan kuule sitä kautta.

      Poista
    9. Okei, sait ylipuhuttua. Kunnon eväät kannattaa aina ottaa mukaan, opetti Olga-tätikin muinoin.

      Poista
    10. Nyla (eli Eero Nylund, legenda jo ennen kuolemaansa) meitä kuulijoita kutsui "nöpönasuiksi". Häneltä tuon lempeän termin opin.

      Ps. Tekisi mieli joskus kertoa Nylan avioero-oikeusistunnosta, se oli jumalattoman hauska tapaus, puhdasta "undergrouttia". Tapahtui Turussa, ja kaikki oikeasti totta. - Itse keksin Eerolle liikanimen "Lounais-Hämeen Kolossi", koska sitä hän oli, eikä se siitä käsittääkseni kyttyrää tykännyt.

      Poista
    11. Mutta eihän äärinatsionalistien perseitä voi tervata, koska se on suomalaiskansallinen tapa ja nehän hurraisi innosta patrionalistisessa hurmoksessaan.

      Tässä lopullinen ratkaisu: äärinatsionalisteja pitää panna perseeseen (anteeksi Leonoora) ja vielä umpimustalla homokullilla (anteeksi Mankku)!

      Se karkoittaisi ääripäät - anteeksi, äärikaljupäät - maailman ääriin. Ja siellä he äkkiä huomaisivatkin olevansa itse mamuja... Kyllä kaduttaisi.

      Poista
    12. Hihhih. Tätä odotellessa..

      Poista
    13. Nyt paljastu Tapsan pahimmat pelot!

      Poista
    14. Oi kiitos Mankku... olin itse jo hetken kauhuissani, että paljastin kiihkeimmät himoni...

      Poista
  4. Itse en hallitusta tai virologeja niin kamalasti alkaisi neuvoa mitä heidän pitäisi kulloinkin tehdä. Minulla kun on sellainen (outo?) käsitys että 1) hallitus on paremmin informoitu kuin minä, ja 2) virologit tietävät viruksista enemmän kuin minä... Sitä paitsi ei hallitus tuosta vaan sormia napsauttamalla voi mitä tahansa asetuksia (laeista puhumattakaan) tehdä. Koska emme tosiaan elä vielä pohjois-korealaisessa todellisuudesssa. Tai Viktor Orbánin Unkarissa. Tai Putinlandiassa.

    Sekin meissä ihmisissä on inhimillisttä, että kun jälkeenpäin huomaamme että juuri meidän neuvomme olisivat olleet parempia kuin käytetyt konstit, niin mekös paukutamme rintojamme ja meuhkaamme "mitä minä sanoin, mitä minä sanoin". Mutta... jos ne neuvomme olisivatkin vain pahentaneeet tilannetta, niin... ei me silloin mitään meuhkattais, oltaisiin vaan kuin "kusi sukassa" (jos tällainen karkea metafora sallitaan, heh). Odottaisimme vaan ettei kukaan muistaisi mitä tuli sanottua.

    Joopa joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, mikis, tässä on ollut vuosi aikaa varautua tarvittaviin lakimuutoksiin ja yksinkertaisiin lock down -toimiin. Kyllä Suomen hallitus on se elin, joka johtaa koronatoimia ja avejakin.

      Ihmiset eivät ole tyhmiä, jos pyytävät vallanpitäjiä toimimaan. Toimet ovat esivallan taskussa ja ihmiset ovat peloissaan, ymmällään ja väsyneitä.

      Poista
    2. Eniten hallitukselta odotetaan käsittääkseni selkeämpää viestintää. Nyt se ei ole sitä oikein kenenkään mielestä. Ei ihme, että pääministeri on juuri palkannut itselleen uudelleen valtiosihteerin, viestintävastaavan. Toivottavasti siitä on apua.

      Poista
    3. Loppukevennys:

      Olin kerran katsomassa jääkiekkomatsia ihan kaukalon reunassa, siis eturivissä. Jyppi pelasi Hifkiä vastaan ja oli häviöllä. Siinä mun lähellä yks äijä koko ajan huuteli neuvoja Jypin pelaajille á la "ammu" tai "taklaa se" tai "syötä, syötä"... niin yks Jypin pakki luisteli sen äijän eteen ja huusi sille "saatana, tuu ite syöttelee"! Äijä hiljeni.

      Poista
    4. Ymmärrän yskän. Eli helppo arvostella, kun ei itse tarvitse tehdä.

      Olet oikeassa. Näin se menee. Mutta mikään ei ole hauskempaa kuin asioiden puntarointi, pähkäily, arvostelu ja - sen kertominen, miten asia kuitenkin on.

      Poista
    5. Niin, ihan oikeesti! Ajattelepa tuomarina oloa jossain epäselvässä mutta KOKO kansaa kuohuttavassa jutussa... Somessa ihmiset yhtenä kurkkuna huutavat että "hirteen, hirteen", mutta kun sinun täytyy tehdä ratkaisu, eikä ole ollenkaan varmaa onko syytetty edes syyllinen... niin siinä on silloin OIKEASTI kauhee vastuu. Mitä puskista huutajilla ei tietenkään koskaan ole.

      Esim. USA:ssa on useita tapauksia (ennen dna:ta ja muita kehittyneitä tutkimusmenetelmiä) jossa henkilö on tuomittu kuolemaan ja teloitettu, ja myöhemmin sitten huomattu että "sorry, se olikin ihan syytön..." Tämä on tietysti ääriesimerkki mutta näitä riittää, näitäkin.

      Ps. Kyllä pääministerillä Suomessa vallankäytön vastapainona on myös valtava vastuu. Ja paine ja stressi. Ja aikapula kaikkeen... Ei minusta siihen duuniin ainakaan olisi. - Ja tuo ns. ”valta”, ei se niin itsestään selvää ole hälle: hän on koko ajan tilivelvollinen sidosryhmilleen, ennenkaikkea puolueelleen, ja äänestäjille, jne. Ja jopa eri blogien kommentaattoreille (ja muille vittuilijoille).

      Sekin vielä!

      Poista
    6. Toisaalta on myös niin, että ministeriksi ei ketään pakoteta. Tehtävään hakeudutaan, kun halutaan siihen. Täytyy olla valmis myös arvosteluun, ja se on kestettävä.

      Ja paljon on helpottavia tekijöitä, joita meikäläiset eivät osaa kuvitellakaan. Asiat tuodaan eteen valmisteltuina, usein puhtaaksikirjoitettuina allekirjoitusta vailla, sinun luoksesi tullaan, sinua kuljetetaan takapenkillä ja lentokoneissa ilman, että evääkään tarvitsee väräyttää, ja pääministerinä saat vielä upean asunnon ja korkean palkan. Kyllä tämä ihmisen aikaa ja energiaa myös säästää, mikä on toki ok huippupäättäjätason työntekijälle.

      Poista
    7. Ei se ihan noinkaan ole. Tunsin aikoinaan erään opetus- ja kulttuuriministerin. Hän näytti kalenteriaan: se oli niin täynnä menemisiä ja tulemisia (po. menoja ja tuloja) että siinä ei ollut mitään järkeä. Koko viikko täynnä liki minuuttiaikataululla. Ei siinä ollut mitään järkeä, siitä hän oli samaa mieltä: ei tässä ole mitään. Ei se ihmisen elämää ole...

      Vapaaehtoista, totta. Ei ketään ministeriksi pakoteta mutta vapaaehtoisia on varmasti enemmän kuin Vikkilässä katteja.

      Poista
    8. No tämä on selvää, että kalenterit ovat täynnä. Myös höpölöpötapaamisia, joissa on vain oltava läsnä ja syötävä sitä kampaviineriä ja näytettävä tarkkaavaiselta. Uskon, että esimerkiksi ministeri Kiurukin tekee höyryjunan lailla töitä. Kuten muutkin.

      Mutta siis, eivät he ole täysin syyntakeettomia siihen, että saavat nyt hurjasti sapiskaa huonoksi kääntyneestä koronatilanteesta. Tähän ei taaskaan ollut varauduttu. Olisi ollut vuosi aikaa varautua toiseen aaltoon. Ja nyt taas vatuloidaan eikä saada niitä kansalaisten pyytämiä lockdowneja ja pakkotestauksia aikaan. Nehän tuottavat nyt muussa Euroopassa tulosta.

      Poista
    9. Mitä toi 'lock down' tarkoittaa? Osaatko sanoa vai briljeeratko?

      Poista
    10. Olen saanut lockdown-termin siskoltani, joka käytti sitä ennen kuin täällä Suomessa sitä tunnettiin. Saksassahan oli jo viime keväänä monella taholla ensimmäiset lockdownit vähän kaikkialla, ravintoloissa, ja jopa kampaajilla, jotka saivat ankarat sakot leikattuaan hiuksia terassilla ulkona. Koko yhteiskunta oli ajettuna alas. Ja on edelleen, vaikka tilanne alkaa parantua siellä.

      Poista
    11. Luin muuten äskettäin Tiede -nimisestä lehdestä artikkelin jossa tutkija oli laskenut kuinka paljon Vilkkilässä (ei siis Vikkilässä) on kissoja. Haluatteko kuulla? Ai, mielellänne. Sepäs somaa.

      Tutkija toteaa että "lorun mukaan Vilkkilässä on viisi porttia, jokaisella portilla seisoo viisi ämmää, jokaisella ämmällä on selässään viisi konttia, jokaisessa kontissa on viisi kissaa ja jokaisella kissalla on viisi pentua. Kun lasketaan viisi kertaa viisi kertaa viisi kertaa viisi kertaa viisi, saadaan 3125, ja lisätään siihen emot eli viisi kertaa viisi kertaa viisi kertaa viisi, selviää, että kissoja oli kaikkiaan 3750."

      Tutkija pohtii asiaa edelleen ja rupee oleen sitä mieltä, että
      Tämä laskelma jättää kuitenkin avoimeksi sen mahdollisuuden, että Vilkkilän kaikki kissat eivät olleet konteissa, ja asiaa tarkemmin pohtiessa tämä tuntuukin hyvin realistiselta vaihtoehdolta. Näin ollen oikean vastauksen täytyy olla, että kissoja on paljon, hirrrveän paljon."

      Niin, että tämänkin nytten tiedätte.

      Poista
    12. Viime keväänä, jos oikein muistan, Suomessakin oli sulkuja.

      Poista
    13. Saimaan kanavalla on joka talvi kamalasti sulkuja, jotka on kiinni. On, vaikka osa tuosta kanavasta nykyisin kuuluu "Vladimir alkkarimyrkyttäjän" valtakuntaan. On, on!

      Poista
    14. Tuo Vilkkilän kissojan lukumäärän tieteellinen selvitys miellyttää minua suuresti, olen sillä tavalla vinksahtanut.

      Mutta mistähän helkkarista tulee sanonta "pilvin pimein"?

      Löytyyköhän selitys meteorologiasta vai narkomaniasta vai ehkä jopa semantoloogiasta?

      Mitä asiaan tulee, niin hallitus tekee lakiesityksen ja eduskunta siitä päätöksen. Meillä kaikki valta on eduskunnalla (eli kansalla, jota edustaa eduskunta).

      Ihmettelen kuitenkin, että kun hallitus kykeni viime keväänä eristämään koko Uudenmaan, niin se ei muka kykenisi estämään vapaata maahantuloa EU:n ulkopuolisesta maasta.

      Kun on tiukka paikka, pitäisi toimia ensin ja paapoa mielensäpahoittajia myöhemmin.

      Poista
  5. Minua hirvittä kun ei kävelyllä eukkoa saa noudattamaan turvavälejä. Vastaan tulevan keskenään höpöttävän parin ohittaa vaatteet hipoen.
    Runsaan lumen takia kapeaksi auratut kävelytiet tietysti vaikeuttavat väistöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on harmi, jos vaimolle ei ole mennyt tieto perille. Tai jos hän vain on peloton luonne? Ehkä nyt pitäisi sitten vain ottaa sitä kullannuppua kädestä kiinni ja vetää hänet hellästi kainaloon, jos ei muuten usko..

      Poista
    2. MEG kommentoi harvoin mutta aina asiasta. Shakki ja Matti.

      Poista
    3. Vuolassanaisella Mikiksellä on aina painavaa sanottavaa.

      Poista
  6. Minä en huku koronatoimista vastaavien myötätuntoon. Kyllä mielestäni tavankansalainen voi edellyttää päättäjiltä sitä sun tätä toimia asiassa kuin asiassa. Minä hukun myötätuntoon sen Koskelan uhrin kärsimyksiin. Miksi sossut ja poliisi eivät laittaneet etsintöjä liikkeelle. Minun myötätuntoni ei riitä Anna ystävämme-sarjaan. Näitä on nähty, ylitsepursuavaa satua.

    VastaaPoista
  7. Harvoin olen ajatellut ja ajattelen nyt NIIN samoin kuin Iines tuolla etuvisiirissä joka puskee eteenpäin sana sanalta tässä koronaelämässä, ja näin ajattelevat myös ne, jotka tähän asti ovat naureskelleet koko touhulle. Kolmas aalto. Tartunnat ja sairaat lisääntyvät, kuolleetkin.

    Joku aika sitten toivo riippui rokotuksen keksimisessä ja nyt kun niitä on jo käytettävissä, toiminta niiden käytössä tuntuu hitaalta ja vain pieni joukko suomalaisia voi sanoa saaneensa piston käsivarteensa. Sanovat, että rokotetta ei vain ole saatavilla tarpeeksi.

    Tuntuu, että juuri rokotuksesta olisi apu tilanteen korjaamiseksi. Eikö sitä voisi hankkia vaikka Kiinasta, jossa on olo jo helpottunut.

    Turhaan tässä tuskailen, minäkin.
    Ei puheet, vaan teot ne ratkaisevat.

    Elämä on ollut poukkoilemista viime aikoina. Kun sitä sitten vielä kuorruttaa pelko, on siinä jo vähän niin kuin kestämistä. Meillä kaikilla.

    Ps. Suloisempaa kuvaa kuin tuo Iineksen alkuun laittama jutun alussa olisi vaikea löytää!

    Onko se avuksi? On se. Pienikin hetki hyvää oloa on parempi kuin pelkkää mustaa näkisi.

    Ja aah, miten ihana sarja telkassa, Anna ystävämme! Mahtava. Ainakin alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ettei Ripranie ole yhtä innostunut Anna ystävästämme kuin minä, jonka piti joissakin kohdissa yrittää peittää tihru joka työntyi väkisin silmistä. Anna muistutti minua, mutta kesti kuitenkin paremmin tilanteet,joissa olisin hajonnut olemattomaksi tai muuttunut lätäköksi lattialle. Se mikä meissä oli yhteistä on mielikuvitus, jonka avulla joutuu joskus pärjäämään.

      Jokaisella meistä on omat kokemuksensa, jotka seuraavat ihmistä kuin hait laivaa, tai miten sen paremmin ilmaisisi.

      Poista
    2. Voi Liisu, pyydän ettet enempää pahoittaisi mieltäsi minun ajatuksistani. Ymmärrän minäkin paljon, niinkuin varmaan sinäkin, mutta joskus vain satu on minulle liikaa. Olen aiemmin kyllä jo katsonut Anna-sarjaa ja tuntenut myötätuntoa tyttöä kohtaan silloin joskus. Kaikilla meillä ehkä on ne kipeät muistot, jotka pulpahtavat eri syistä jostakin esiin.

      Poista
    3. Tämä kanadalaisohjaus on saanut myös negatiivista palautetta siitä, että siinä korostuu liikaa ns. elämän huono puoli. Annahan on orpotyttö, mutta aurinkoinen ja hersyvä luonne. Tässä nimenomaisessa ohjauksessa korostetaan arvostelijoiden mielestä liikaa Annan taustan ikäviä kokemuksia, kun ne kirjassa eivät erotu oikeastaan ollenkaan mainintaa lukuunottamatta. Ymmärrän kyllä tätä arvosteluakin, ja näen siinä eräänlaista intersektionaalisuutta: Annan orpous nostetaan esiin uudella tavalla. Itselleni mieleen tulee tässä Peppi Pitkätossu, joka myös oli orpo, vaikka isä olikin elossa maailman merillä. Tytöissä on samaa, vaikka myös erilaisuutta. Voisin kuvitella, että Astrid Lindgren on lukenut Montgomerynsa.

      Poista
    4. Ripranie, en suinkaan ole pahoittanut ollenkaan mieltäni sinun kirjoituksesi takia. Tiedänhän minä, että jokainen ajattelee eri tavalla oli asia mikä tahansa. Samansuuntaisesti voi kyllä ajatella. Mutta aina on joko ilmaisu- tai vivahde eroa silloinkin.

      Minusta esiintyjät siinä sarjassa osaavat tulkita osaansa hyvin.

      Minulle kun sattuu jotain, jota en ole osannut odottaa, ja lattia jalkojen alla alkaa täristä, en kestä sitä. Mutta Anna tässä tarinassa näyttäisi olevan kestävää lajia. Olenkohan hänelle vähän kateellinen, hänen itsetuntoaan kadehdin.

      Poista
    5. Ei kai sellainen ole ihminen isolla iillä, joka ei notkahda mistään. Rajansa kaikella, mutta tunteet, herkkyys, myötätunto ym. ovat ihmisellä myös se kaiken kattava rikkaus.

      Poista
    6. Pieni lisäys omaan kommenttiini yllä. Huomasin nimittäin nyt vasta, että Kemppinenkin mainitsee kirjoituksensa lopussa Lindgrenin Pepin (ja Janssonin Pikku Myyn) Annan sukulaissieluiksi. Sama havainto siis minulla. Tyttöenergiaa, jos näin saa enää sanoa.

      Poista
    7. Muistan lapsuudestani sadun, tai oikeastaan en muista siitä juuri mitään, mutta siinä orpo tyttö on Italiassa (?), jossa häntä kohdellaan hyvin tylysti, ja hän kaipaa takaisin Suomeen (??). Tarina oli hyvin itkettävä, mutta koska olin jo melkein 5-vanha, ja miespuolinen, niin en kehdannut itkeä... koska miehet eivät itke. No, onneksi kertomuksella oli onnellinen loppu niinkuin saduilla pakkaa oleen, ja sydämeni sai huo'ahtaa (= pompahtaa) helpotuksesta. - Harmi kun ei muista kirjan nimeä, sellainen käsitys minulla on että se oli joku suomenruotsalainen naiskirjailija, jostain 1900 -luvun alusta...? Mutta kyllä lapsuuteni kaikkein vaikuttavin satu silti oli H. C. Andersenin "Lumikuningatar"... voi että se oli/on hirvittävä tarina! Kun en sen juonta muista, kävin googlesta katsomassa miten se alkaa, ja sehän jo alkaa pelottavasti...

      "Tihulaisten kuningas valmistaa itselleen taikapeilin, joka tuo epäonnea hyville ihmisille. Tihulaisten käytössä peili kuitenkin särkyy ja sen tuhannet miljoonat pienet sirpaleet leviävät ympäri maailmaa. Nämä sirpaleet joutuvat ihmisten sydämiin jäädyttäen ne ja muuttaen heidät pahoiksi."

      Äiti meille aina iltaisin satuja luki kun oltiin pieniä. Joka ilta.

      Poista
  8. Iines kysyi missä niitä äärinationalisteja on. Muistuta julkisuudessa jo pitkään olleesta poliisitutkinnasta, jossa tehtiin juuri mielenkiintoinen syyttämättäjättämispäätös:

    https://seura.fi/asiat/tutkivat/aarioikeistolaiset-ampumaharrastajat-katkivat-polttopulloja-metsaan/

    Voin vain kuvitella minkälaisen paskahalvauksen Iines ja Tapsa vetäisivät nenäänsä, jos jonkun muslimikerhon annettaisiin larpata jihadia samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi ryhmä "puhui pahaa poliitikoista ja maahanmuuttajista"!

      No, muuten vaikuttaa isänmaalliselta poppoolta. Ja minähän kannustaisin muiden suvaitsevaisten keralla innokkasti, jos muslimikerho tekisi samaa - siis heidän omassa synnyinmaassaan.

      Poista
    2. Lisäksi ryhmän rikoksia tutkitaan edelleen. Muuten, uskotko tosiaan, ettei suomalaisia muslimeja olekaan? Ihme hommaa.

      Poista
    3. Tiedän toki, että suomalaisia muslimeja on olemassa.

      Heitä kutsutaan tataareiksi. Kunnon väkeä.

      Poista
    4. Wikipediasta kurkistin, että Tutkimuslaitoksen arvion mukaan muslimeja on Suomessa 200 000 - 990 000, eli melkoinen määrä oikeauskoisia. Käsitin niin, että suurin osa olisi maahanmuuton mukana tulleita.

      Toisalla Wikipediassa sitten taas sanotaan, että ”amerikkalaisen Pew-tutkimuskeskuksen mukaan määrä olisi ollut vuonna 2016 jopa 150 000.”

      Mene tiedä. Kuuluisimpia suomalaisia muslimeja ovat tietysti al-Holin suomalaisnaiset. Näitä uskovia hurmoksellisia naisia on meillä muitakin.

      Poista
  9. Kielitiedettä Mankemangille. Se on joko

    - vetää herne nenäänsä, tai

    - saada paskahalvaus.

    Aika notkea saa olla, jos Mankemangin halvausveto nenään toteutuu.

    Minulla on kyllä taipuisa kieli, konkreettisestikin. Pystyn nimittäin lipomaan kieleni kärjellä nenäni päätä. Pystyykös Mankemangi moiseen akrobatiaan? Kokeile peilin edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkihan me. Mutta, mitä se tähän kuuluu?

      Poista
    2. Odotin jotain muuta kuin oman nenän nuolemista kommentiksi tuohon äärinationalisteja koskevaan artikkeliin.

      Poista
    3. Olisiko siis kannattanut selostaa itse linkki omin ajatuksin, jos pidät asiaa tärkeänä?

      En edelleenkään keskustele linkin kanssa.

      Poista
    4. Et siis edes halua lukea lehtiä.

      Poista
    5. Oma ajatukseni oli, että sulla menee paskahalvaus nenään ja osuinpa oikeaan.

      Poista
    6. No tuskin meni mikään, sillä totta puhuen, linkkaamasi asia ei kiinnosta minua alkuunkaan.

      Pidän niin sanotun äärioikeiston uhkaa Suomessa marginaalisena enkä usko kyseisen aatteen voimaan enkä volyymiin pätkääkään. En siis näe siinä uhkaa, ja haukottelen asian kohdalla.

      Poista
    7. Mutta jos muslimit... Johan kiinnostaisi!

      Poista
    8. Ei jos, vaan kun.

      Vanhat kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua uusia enemmän. Onhan muslimikulttuuri nyt monin verroin kiehtovampi ilmiö kuin jokin uusi hapatus.

      Poista
    9. Islam on 600 vuotta nuorempi kuin judeokristillinen kulttuurimme.

      Poista
    10. Toki on. Viittasin uudella hapatuksella tietysti mainitsemaasi nykyiseen äärinationalistismiin. Rinnastit itse nämä asiat: äärinationalismi ja muslimit.

      Poista
    11. Nykyisen "äärinationalismin" juuret ovat fasismista, joka terrorisoi Eurooppaa kauan ennen suomalaisia isis-äitejä.

      Poista
    12. Luulen, ettei äärinationalismisi kiinnosta täällä ketään muuta kuin sinua. Jospa viet sen aiheen takaisin omille alustoillesi. Kiitos.

      Poista
    13. Luuletko etten kampanjoi fasismia vastaan muualla?

      Poista
    14. No jos arvioit kampanjointipaikkasi yhtä väärin kuin täällä, epäilen että kampanjointisi on yhtä tyhjän kanssa. Ei siellä kannata sotia, missä ei ole sodittavaa. Ammut vain Mainilan laukauksia.

      Suosittelen sinulle kiinalaisen Sunzin kirjoittamaksi oletettua Sodankäynnin taitoa, jonka kantava teema on: tunnista oikea vihollinen, jottet saata itseäsi naurunalaiseksi.

      Poista
  10. Nyt on hallituksella tarpeellinen linja: kolmen viikon sulkutila ja yläkoulut ja toinen aste etäopetukseen. Ravintoloita suljetaan.

    Se vain, että tämä tulee kovin myöhään, kun muuntovirus on jo levinnyt hälyttävästi. Kunpa tämä nyt kuitenkin riittäisi.

    Nyt täytyy vain toivoa, että itsekkäitä oman edun tavoittelijoita ei olisi paljon. On merkillistä, että sitä maskia ei saada naamalle edes busseissa tai marketeissa. Mikä näitä idiootteja vaivaa? Ovatko he oikeasti vain tyhmiä, eivät lue mitään?

    VastaaPoista
  11. Parasta tänä päivänä on, että kohta ulkona lämpömittari on noussut plussan puolelle. Aurinko ei tänään vielä suvaitse näyttäytyä.

    Minua jurppii erityisest nämä ravintoloitsijoiden ja asiakkaidensa parkumiset julkisuudessa. Voi, että on kauheaa kun ei voi levittää virusta vapaasti "loistavassa ravintolakulttuurissamme" parhaimmillaan räkä poskella örveltäen.
    Entäpä, jos joku ampuisi ohjuksen näihin loistaviin rahasampokohteisiin? Olisivatko vakuutukset kunnossa?
    On käsittämätöntä, että jotkut palikkapäät eivät tajua force majoure- poikkeusolojen koskevan myös itseään.

    "Ylivoimainen este on esimerkiksi hirmumyrsky, kapina, liikekannallepano, maanjäristys, meteoriitti, tulivuorenpurkaus, sota sekä suorituksen estävä viranomaisen toimi, kuten tuontikielto ja takavarikko. Rahavelvoitteiden yhteydessä myös maksuliikenteen tai yleisen liikenteen keskeytys katsotaan ylivoimaiseksi esteeksi."

    Miksi yrityksille hallitus lupaa jatkuvasti höylisti rahaa, ikään kuin virusepidemia maassamme olisi pelkästään hallituksen syytä.
    Eivät yksityiset ihmisetkään saa korvausta siitä, että sairastuvat juuri nimenomaisiin viruksiin ja menettävät tulojaan. Työttömät saavat sentään työttömyyskorvausta ja sairauspäivärahaa. Miten tritykset ovat hoitaneet vakuutuksensa yms?

    Ken yritysleikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön ja ottakoon huomioon, että forse major-tilanteita voi tulla tässäkin maailmanajassa missä ja millaisia tahansa.
    Ravintolat ja kuntosalit eivät ole ihmisten elämän jatkumiselle välttämättömiä. Ruuan voi aina valmistaa itse tai ostaa valmisruokaa. Kuntoaan voi hoitaa luonnossa, raikkaassa ilmassa monin eri tavoin. J avieläpä ilmaiseksi. Miellän nämä kaksi mainitsemaani hedonismin ja itsetunnon kohottamisen, sekä aikakauden ilmiöiksi ja narsismin temppeleiksi.
    Toki olen saanut nauttia itsetuntoa kohottavia ja jopa miljönäärinä elämisen tuntemuksia maailmalla hienoissa ravintoloissa aterioidessani. Ihmiset tarvitsevat näitä ulkopuolellaan sijaitsevia itsetunnon kohottajia.
    Massaturismikin liittyy suurelta osalta tähän ilmiöön, leikkiä vapaata, äveriäänä olon kokemuksesta täysylöspiossa, orjien palveltavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin on myös heitä, joille raha ei merkitse mitään, sillä pätäkkätä on nauttia kaikessa orjien kaikinpuolisesta palveluista. Heidän ei enää tarvitse nostattaa itsetuntoaan maallisen omistavansa mammonan imagon vuoksi. He mielellään osoittavat omaa asemaansa juoksuttamalla ja nöyryyttämällä orjiaan järjettömilla vaatimuksillaan.

      Poista
    2. Asiaa, Leonoora, totisesti. Kolmen viikon sulkukin on vain kiitävä hetki, ja jos se jotakuta itkettää, niin voi voi. Meikäläinen on ollut kohta vuoden sulussa, ja vain kerran (jouluna) olen voinut tavata lastani koronatestien jälkeen maskit naamoilla koko joulunpyhät kaksi metriä hajurakoa joulupöydässäkin. Siskolta kuoli aviomies, Saksassa, emmekä ole päässeet häntä lohduttamaan tai tapaamaan, eikä ensi kesästäkään ole tietoa. Että onhan näitä kieltäymyksiä ja seinienpäälkekaatumisia meillä vanhemmilla ihmisilläkin, ei yksin lapsi- ja teiniraukoilla, joilta viedään peräti joukkourheiluharrastukset ja lähiopetus muutamaksi viikoksi. Poliitikotkin puhuvat vain nuorten kovasta osasta. Suomessa vanhempi väki on paarialuokkaa.

      Poista
    3. Suomen avoimia ravintoloita ihmettelevät monet tänne tulevat ihmiset. He pitävät sitä käsittämättömänä. Miten kummassa sitten muualla Euroopassa ravintolat voivat olla itsestäänselvästi kiinni, meillä ei? Kummallista!

      Ja tässä on tulos hallituksen nolosta koronapolitiikasta: Suomi hehkuu kirkkaanpunaisena maailman koronkartalla muiden maiden himmetessä jo. Ikävä kyllä, näin siinä kävi.

      Poista
  12. Massojen yhteenkokoontumisissa on toki kysymys halusta ja uteliaisuudesta hakeutua lajitoverien seuraan. Suurin osahan meistä on sosiaalisia. Myös näyttäytyminen tietyissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa on egoillemme tärkeää pönkitystä.
    Massatilaisuuksien peräänkin itketään. Mitä niistä yleensä jää "käteen" kalliin lipun lunastamisesta? Pää kipeäksi melusta ja alkoholista. Musiikkiahan suurissa massatapahtumissa ei voi kuulla. Vain karmeeta melua ja huutamista. Kuulosuojatkaan eivät auta musiikillisen nautinnon kokemiseen.

    VastaaPoista
  13. Massojen kokoontumisesta on kyse myös kuntavaaleissa. Itse en aio äänestää, ellei vaaleja siirretä tai ellei tule nettiäänestysmahdollisuutta.

    En aio mennä ahtaaseen kaupunginvirastoon tai marketin postipisteeseen lippuani täyttämään. Pitäkööt poliitikot tunkkinsa, ellei järjestelyjä tehdä.

    VastaaPoista
  14. Siis, minusta on järkyttävää lukea tällaista itsekästä mielipidettä lehdestä (hs.fi, uutiskeskustelu 25.2.):

    "Olen aivan valmis menemään sellaiselle salille, joka vain yksinkertaisesti rikkoo määräyksiä ja pitää ovensa auki. Tämä ei välttämättä lopu rokotuksiin vaan vasta siihen kun itse hyväksymme tiettyjen ryhmien kuolemisen influenssaan, sairaanhoitajien lisäpalkkatarpeen ja sanoudumme irti juuri tämän kaltaisista rajoituksista ja suluista.

    Tämänkaltaisia ajatuksia näkee yhä enemmän, joskin enemmistö kirjoittajista pitää nyt asetettuja rajoituksia vastuullisina ja itsestäänselvinä. Mutta siis, mistä tuommoinen itsekkyys oikein kumpuaa? Kuinka joku voi olla noin kova ja typerä? Ovatko aivot pehmenneet oman bodyn pumppauksesta liikaa?

    VastaaPoista

  15. Tänään 720 tartuntaa. Sanokaapa minun sanoneen: ennen kuin ”sulku” alkaa, tartunnat ylittävät 1 000:n rajan. Jos hallitus olisi toiminut oikeasuhtaisesti ja oikea-aikaisesti, lait ja valmistelut olisivat jo valmiina, ja oikea lockdown voitaisiin julistaa heti. Nyt menetetään henkiä ja työpäiviä.

    Tehohoidon ylilääkäri Risto Kuosa parahtaa tänään tviitissään:” 720 !!!! Ei meillä ole aikaa odottaa lähes 2 viikkoa. 2 viikon päästä luku on jo 1200 ja vaikka sulku alkaa niin päädytään vähintään 2000, pahimmillaan 4000:een. Tehohoidossa 200-300 !”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karmeita on tartuntaluvut! Itsekin vieä uhmasin tänään suosituksia. Luin uudelleen sosiaali- ja terveysviraston lähettämässä kirjeessä olevat suositukset ja kauhistuin. En ole muistanut pyyhkiäovenkahvoja, kaukosäätimiä ja mitä kaikkea päivittäin. Ovia yritän avata koskematta kahvoihin yms.

      Poista
    2. Nämä päivittäiset pyyhkimiset ovat ehkä niitä varten, jotka liikkuvat eri paikoissa ja asuvat useamman henkilön kanssa. Itse en liiku julkisilla ruuhkapaikoilla kauppaa lukuunottamatta, vaan olen eristänyt itseni lähemmästä kanssakäymisestä ja menoista. En mene nyt viikolla edes yhteen tärkeään kokoukseen, koska jäseninä on nuoriakin henkilöitä, jotka käsittääkseni liikkuvat vilkkaasti ja harrastavat liikuntaa.

      Poista
  16. Rohkenin tänään ihmisten ilmoille ystäväni kanssa. Kävimme isossa ja pienemmässä ruokakaupassa sekä vaeltelimme isolla kirpputorillakin. Baarissa kahvillakin kävimme. Joka paikassa oli paljon väkeä liikkeellä. Yritin pitää kärryineni ja muutoinkin turvavälejä, vaikka ainahan se ei täysin onnistunut. Kiiteettävästi ihmisillä oli maskeja joka paikassa. Hölväsin käsidesiä mennen tullen, jopa kertakäyttöhanskojeni kanssa.
    Oli oletetttavissa, että virus saattaa riehaantua täälläkin, joten josko ehdimme käydä ostosilla, kunnes todella virus valloittaa kaupunkimme totaalisesti. Sitten täytynee siirtyä tilaamaan ruokatarvikkeet kaupasta kotiin.
    Neljä kassillista täynnä tavaraa palasin kaupungilta.
    Hirvittää laittaa ruokia jääkaappiin ja yleensäkin koko ajan takaraivossa keikkuu pelko, missä kohtaa
    viruksia luuraa. Postiluuusta kolahtava postikin, onko se virusvapaata?
    Nyt en mene taas vähään aikaan ihmisjoukkoihin. Muutaman päivän päästähän sen näkee sainko tällä reissulla tartunnan. Huh, kuin venäläistä rulettia! Amerikassa asuva iäkäs tätini kertoi desinfioivansa kaikki tilaamansa ruokapaketit, ennen kaappeihin laittamista. Nyt hän on sentään saanut itse siellä ensimmäisen rokote- annoksen.

    VastaaPoista
  17. Virushan tarttuu sekä pinnoista että pärskeistä ja sen lisäksi ilmassa kaukaakin leijuvista aerosolihiukkasista. Elämmeköhän joskus aikaa, jolloin pitää verhoutua jonkinlaiseen kaasunaamariin tai kokonaiseen suojapukuun virusten aikana?

    Aion pitää nämä kolme viikkoa nyt tehostettua lockdownia. Katson tarkkaan mihin menen enkä antaudu lähikeskusteluun mummojenkaan kanssa. Täällä on nyt niin villisti leviävää muuntovirusta. Mokomat nuoret bilettäjät, jotka karkasivat karanteenista sillä verukkeella, että ”ei pysty olemaan karanteenissa”. Näin luki lehdessä. Näin rajattomiksi ja itsekkäiksi on jokuset kasvatettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tarvitaan päättäjiltä paineensieto kykyä. On säädettävä ja tehtävä mitä on tehtävissä. Mutta subjektiivisen tekemisen tunteen perusteella ei saisi toimia.

      Poista
    2. No jos totta puhutaan, nyt ollaan kyllä auttamatta myöhässä toimenpiteistä, jotka olisi pitänyt valmistella kuluneen vuoden aikana. On pää vetävän kädessä, jos vasta sitten aletaan himmailla lakeja ja pykäliä, kun on huono housuissa. On vaan sinisilmäisesti uskottu, että ihmiset noudattavat löysiä ja kaksitulkintaisia suosituksia, jotka on annettu kun ensin on väitetty päinvastaista. Huhhuh ja kissan villat.

      Pelastakoon itsensä ken voi. Taas ollaan siinä pisteessä, että paali vessapaperia ja komeroon.

      Poista
  18. Meillä on huomenna klo 12 sovittu, että me, lähi-ihmiset, tapaamme toisemme, eli kokoonnumme joukolla yhteen.

    Se tapahtuu ilman tartuntavaaraa ja suojalaitteita netissä ZOOMISSA. Ei ulkomailla vaan jokainen on omassa kodissaan tapaamisen aikana.

    Tänään jo kokeilimme yhteyttä. Katselimme toistemme naamoja ja juttelimme. Se oli hassun hauskaa, irvistelimme ja keikailimme nauru suussa tai ainakin hymy huulilla. Vakavia asioita emme viitsineet puhua. Oli se vain niin kivaa, ja kokeilu onnistui. Huomenna sitten kerrotaan tarkemmin kuulumisia ja yhteisiä asioita.

    ZOOM antaa tuollaiseen mahdollisuuden ja vieläpä ilmaiseksi. Alullepanija ja koolle kutsuja asuu Berliinissä. Sieltä hän tänäänkin hymyili iloisena ja reippaana.

    Tällaista yhteyttä varten tarvitaan vain tietokon ja nettiyhteys. Tablettikin kelpaa. Kokeilkaapa!

    VastaaPoista
  19. Liisu, kuulostaa hienolta. ZOOM on varmaan kätevä ja kiva sovellus. Minulle on suositeltu myös Teamsia, Microsoftin sovellus. Se on kätevä kokouskäytössä, jos semmoista tarvitsee. Itselläni olisi huomenna yksi kokous, johon en mene Satakunnan huonoksi kääntyneen leviämisvaiheen vuoksi. Ja nythän täällä on voimassa myös suositus, ettei tavattaisi kolmeen viikkoon kuin oman perheen tai lähipiirin jäseniä.

    VastaaPoista
  20. Asiasta toiseen. Meillä oli muuten oppikoulun lukioluokilla kolmisenkymmentä oppilasta samalla A-luokalla. Tietojeni mukaan vain yksi meistä on tähän mennessä siirtynyt autuaammille laulumaille.

    Tänään luin lehdestä, että paras lapsuudenystäväni ja koulukaverini Mallu, on kuollut. Lehdessä oli kaunis muistokirjoitus ja kuolinilmoitus. Järkyttävä uutinen, vaikkemme olekaan vuosikausiin pitäneet enää yhteyttä, maailma on tempaissut tahoilleen, Mallun oman alansa etevimpään kärkeen. Mallun kanssa harjoittelimme Pukinojan jäällä luistimilla mm. suutelemista ja ihmettelimme, kun se ei tuntunut hurmokselliselta. Päättelimme, että suuteleminen on paljon melua tyhjästä. Ilman Mallua lapsuus olisi ollut paljon köyhempi. Tässäkin blogissa on Mallu mainittu usein.

    VastaaPoista
  21. Sanomalehden kuolin ilmoituksissa itseäni nuorempien osuus kasvaa kiihtyvästi.
    Tänään on Helsingin Sanomissa sivukaupalla Kirsi Pihan kieltäytymisestä "Pormestari ehdokkuudesta". Onko Piha todella noin tärkeä henkilö?.
    Vapaavuori vielä keväisessä haastattelussa suhtautui innokkaasti tehtäväänsä ,syksyllä ilmoitti vetäytyvänsä ,puolueriitoihin kyllästyneenä.

    VastaaPoista
  22. Kyse on varmaan paljolti kyseisen pormestarinviran mahtavuudesta: tänään sitä verrattiin Helsingin Sanomissa ministerin pestiin. Ei ihme, että Helsingissä käydään kuumana.

    Ja selväähän on, että Kirsi Piha ei edusta enää Kokoomuksen perinteisisä arvoja, vaan on ehkä hyvin lähellä punavihertävää aateilmastoa. Ja näkyyhän tässä Kokoomuksen perusongelma: ollako perinteinen kykypuolue vai kumartaako yleiselle suvaitsevuuslinjalle ja cancelkulttuurille, joka peruuttaa kovaa vauhtia intersektionaaliseen suvaitsevuusaatteeseen sopimatonta historiaa.

    Orpo Petterillä on miettimisen paikka. Ja myös Kirsi Pihalla. Olisiko reilumpaa kaikkia kohtaan olla selkeästi se mitä ehkä nyt haluaa olla? Niin tai näin, oikukas teko Pihalta.

    VastaaPoista
  23. Lisäänpä tähän vielä sen epäilyn, että Pihan mielenmuutos johtui Atte Kalevan tviitistä, jossa hän toivoi näkevänsä joskus Helsingin ilman kommunisteja.

    Moni toivoo näkevänsä Helsingin ilman natseja, mutta se on tietysti lupa sanoa. Jos tutustuu kommunismin historiaan ja aikaansaannoksiin - viittaan myös Staliniin, niin Atte Kaleva on mielestäni aivan oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Atte Kaleva radikalisoitui vankileirillä Jemenissä, jonne matkusti vapaaehtoisesti ja tuotiin konsulinkyydillä kotimaahan.

      Poista
    2. Onko lopulta kovinkaan radikaalia olla haluamatta kommunismia/ sosialismia Suomeen?

      Luulenpa, että valtaosa meistä ei kannata kyseistä aatetta. Eiköhän kommunismi ole jo nähty. Tätä taustaa vasten Kalevahan puhuu totta. Maailma nyt vain ei ole tasittavissa, ei. Missään kulttuurissa, ei millään eliölajilla, koskaan.

      Poista
    3. Ei ole radikaalia olla haluamatta kommunismia Suomessa mutta Kaleva haluaa että kommunistit häviää Helsingistä pois. Ei sano minne heidät pitää viedä, vaikka navetan taakse? Moni ei halua persuja myös Helsingissä mutta ei heitä tarvitse ampua, kuolevat tymyyteen pois.

      Poista
    4. En kyllä havainnut Kalevan puhuneen ampumisesta tai saunan taakse viennistä. Mutta tokihan kaikki tulkinnat ovat vapaat. Kukin kaivaa mieleisensä omasta pääkopastaan.

      Helsinki ilman kommunisteja lienee satiirinen huudahdus Helsinki ilman natseja -motosta, jonkalainen tilaisuus joskus 6.12. järjestettiin, tai ainakin mainostettiin järjestettävän. Uhataanko tässäkin sitten nämä "natsit" viedä saunan taakse ja ampua? Saman logiikan mukaan?

      Minusta kumpiakaan ihmisryhmiä ei tarvitse ampua niin kauan kuin mikä tahansa ryhmä noudattaa lakia ja asetuksia ohjelmanjulistuksessaan. Jos ei noudata, järjestön toimintaan on puututtava lakkauttamalla se. Olkoon sitten Stalinin tai Hitlerin tai Mussolinin tai Allahin perillinen.

      Poista
    5. https://www.facebook.com/ilmannatseja/

      Tuossa Helsinki ilman natseja -tilaisuuden linkki Facebookiin. En muista että äläkkää olisi noussut. Natsi tai kommunisti, ihan sama poliittiselta historialtaan.

      Poista
    6. Yksi vielä, jottei turhaan pöyristytä. En minä kannata natseja, en yhtään, vaan halveksin aatetta.

      Näen vain tässä Atte Kalevan tapauksen pöyristelemisessä sen kaksinaismoraalin, jota kaikki eivät taida huomata.

      Poista
    7. Kirsi on kiva pupu söpö kahdenkymmenen vuoden takaa. Hyvin epätoivoinen yritys oli kaivaa hänet polittisesta naftaliinista kaikkien näiden vuosien jälkeen.
      "Kirsi on eri hassu!", toteaisi Suomisen Olli.

      Atte Kalevaa äänestäisin, jos olisin stadilainen enkä bönde, kuten olen.

      Poista
    8. Ja minä toistan sen yhä uudelleen ja uudelleen, että kamalin kaikista fasismin muodoista on kommunismi, joka näyttelee itselleen ja muille hyvyyttä puhkuvansa. Murhanhimoisesta ja läpeensä katkerasta, pahasta V.I. Leninistä se sairaus alkoi, eikä päätöstä tunnu tulevan. Yksi kansanedustajakin ilmoittautui komministifasistiksi. Anna Kontula.

      Poista
    9. Atte Kalevalla ei ole ollut vuosiin enää unelmaa kaiken suvainnasta ja hienosta maailmasta monin kivoin kulttuuripöhinöin.

      Muistan hänen olleen ainoa selväjärkinen ja asiantuntevaan realismiin nojaava keskustelija eräässä A-studiossa jo muinoin. Hän on kaikkien unelmahöttöisten eevabiaudetien vastakohta.

      Poista
    10. Jos olisitte eri mieltä atte kalevien kanssa he eivät sitä suvaitse. Hyvä että olette samaa mieltä, hän suvaitsee. Senkin pöntöt.

      Poista
    11. Heh, ei ole juolahtanut mieleeni, että pitäisi mielipiteeni asettaa Atte Kalevaksi. Hyvä mies se on, vaikka ne arabeiden vihervasemmistolaiset sen aikanaan kidnappasivatkin. Ehkäpä juuri siksi. Arabit, neuvostoliiton omat pikku mussukat.

      Poista
    12. Herra Jumala, armahda Israelia neuvostoliiton, arabeiden ja Suomen vasemmiston kauhealta kostolta. Pieraisevat ehkä vaikka ääneen, eiväthän onnettomat muuhun pysty.

      Poista
    13. No olipas hupaisa tokaisu, Nimetön. Ihan kuin Atte Kaleva olisi mittapuu, jonka mukaan joku asettaa omat mielipiteensä.

      Kyse on aina asioista. Se on se ja sama, mikä nimi siinä mielipiteen esittäjänä seisoo, kunhan mielipide on järkevä.

      Poista
    14. Onko Kirsi Piha kommunisti vai Atte Kaleva natsi? Kas siinäpä Kokoomuksella pulma!

      Poista
    15. Mahtaako olla pulma vain populisteille? Me muut taidamme nähdä maailmassa muitakin värejä kuin mustan tai valkoisen.

      Vihreiden Iiris Suomelan populismihan meni huippuunsa. Hänhän maalittaa tviiteissään kokoomuksen ”äärioikeistoksi” eli ilmeisen natseiksi. Tällainen öyhötys on paitsi historiatonta, täysin sopimatonta kansanedustajalle.

      Poista
    16. Ääripopulistiset vihreät ampuvat nyt kovilla. Intersektionaalisen feminismin toteutuminen vaatii ehkä viimeistä piikkiä suurelle määrälle vastustajia, tieteellinen likvidointi on parempi kuin rahvaanomaiset ampuma-aseet. - "Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan", totesivat Lenin ja Stalin.

      Poista
    17. "Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.”

      Juuri tämä ajatus- ja käyttäytymistapa on kaiken älyllisen ajattelun loppu. Valitettavasti se on tänä päivänä nimenomaan poliittisessa elämässä vallitseva malli. Ja kyllä, sen pohjana on intersektionaalisen jyrkkä tapa luokitella ihmisiä.

      Poista
  24. Kerroin kavereilleni, että humanismi minua auttaa välillä raskaaksikin käyvässä työssäni. Haluan turvata afrikkalaisille ja arabeille mahdollisimman helpon elämän ja helpon lisääntymisen. Kovia kokeneet ansaitsevat riippumatossa köllöttelyn, huumeiden pössöttelyn ja eteen kannettua ruokaa ainakin kolmanteen polveen asti. Vain paras on kyllin hyvää ja paras saa maksaa.

    Nyt täytyy tehdä ylitöitä erityisen paljon, Tansania tarvitsee taas jumalattoman isoja rahasäkkejä. Bolsevikkipresidentti on päättänyt, ettei maassa ole juuri lainkaan koronaa ja rokotusten olevan vahingollisia. Teen työtä kuin hullu ja epätoivoisena myös lottoan, josko joku päivä voisin lottovoittoni maahan lähettää.

    VastaaPoista
  25. Tansanian presidentin käytöksestä oli mielenkiintoinen artikkeli Helsingin Sanomissa, eilen. Luotto yläilmaisiin koronan hallinnassa oli vahvaa, kunnes korona iski kuitenkin, ja yläilmaiset taisivat kääntää selkänsä. Nyt on Tansaniassa maskikehotuksia ja laivaa käännetään.

    Meillähän on edelleen ollut sama laumasuojaan jossain määrin uskova koronataktiikka. Maskikehotus tuli meillekin myöhässä, eikä vieläkään koeteta saada maskipakkoa voimaan edes alueittain. Onneksi jokin fiksu tavaratalo, Itis, on nyt määrännyt maskipakon asiakkailleen. Jostain luin, että meillä on koko ajan ollut pinnanalainen taktiikka - STM ja THL - että annetaan taudin kulkea ”hallitusti” vahvemman kansanosan läpi laumasuojan hankimiseksi.

    Tässä nyt ollaan, räjähdystilanteessa muunnosten jyllätessä ja teho-osastojen täyttyessä, kun päättäjät ovat kuin Tansanian presidentti - luotetaan hyvään hymyyn ja yläilmaisiin. Toiminnan sijaan jahkataan viimeisen päälle perustuslain viilausten kimpussa hätäkellojen jo soittaessa. Ja seurataan tilanneta tarkalla korvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se liikaa todeta, että nimenomaan itäisissä Stadin kaupunginosissa on syytä määrätä maskikieltoja. Itämaiden ihmeet tautia ovat levittäneet, - kun näette ählämin, ottakaa takapakkia. Totta on, ei rasismia. Itäkeskuslaiset ovat Itiksen kauppakeskuksen jo ehkä sovinnolla luovuttaneet kaukomaiden invaasiolle, vaaleat käyvät Eastonissa.

      Poista
    2. Itämaiden ihmeiden lisäksi täytyy tietysti mainita Afrikan aarteet. Kaikki hienoja ihmisiä.

      Poista
    3. Minusta tämä on silkkaa realismia, rehellistä totuutta, että maahanmuuttajat levittävät Itä-Helsingissä eniten koronavirusta. Kun kulttuuriin kuuluu suvuittain eläminen, laumakokoontumiset ja jatkuva yhdessäolo ja luotto Allahiin faktan sijaan, niin selvähän se on että korona leviää.

      Vaan miten voi olla, että nyt kun Virossa tauti on levinnyt käsiin, niin se on ”näkyy myös Suomessa”, kuten joku sanoi lehdessä.

      Itse käsitin niin, että kaikki rajaliikenne on jo valvottua ja testattua. Vai onko tässä ollut koko ajan maailma auki ja testaus vapaaehtoista? Jos, niin miten voi olla?

      Poista
    4. PS Alan yhä enemmän uskoa siihen tulkintaan, jonka mukaan laumasuojan hankkiminen Suomeen sallimalla koronan kulkea kansan läpi hallitusti onkin ollut Suomen virallinen pinnanalainen metodi, Ruotsin mallinnusta hieman mukaillen, mutta siihen luottaen. Koko aikana tavoitteena ei olekaan ollut taudin tukahduttaminen, kuten vaikka Uudessa Seelannissa.

      Poista
    5. Kristin uskoisia Tansaniassa ovat ne joille Jumala on luvannut että tauti ei heihin koske. Se tappaa vain Allahiin uskovia. Ei se auta että osaa lukea lehteä pitää myös ymmärtää.

      Poista
    6. Enhän minä puhunut Allahista Tansanian yhteydessä, vaan Itiksen maahanmuuttajien.

      Nimetön on itse hyvä ja ymmärtää lukemansa. Ja lopettaa nuo tahalliset yhdyssanavirheet ja pilkuttomuudet. Ei niillä ketään vedetä höplästä. Ole vain reilusti oma itsesi.

      Poista
    7. Kuules nyt anonyymi, jos et kirjoituksiasi entraa, lähetän sinut takaisin ekalle luokalle!

      Poista
    8. Laumasuojaan rokotteillakin pyritään.

      Poista
    9. Voi pyhä yksinkertaisuus.

      Rokotteilla pyritään elämän pelastamiseen. Tietysti elämän pelastamisesta suojaa sairauksien väheneminen, kun rokotettu ei kuolekaan.

      Poista
    10. Kun riittävän suuri joukko väestöä on rokotettu ja vastustuskykyinen jotain tautia vastaan, tauti ei pääse leviämään. Silloin myös rokottamattomien riski sairastua pienenee. Tätä kutsutaan laumasuojaksi.

      Poista
    11. Ei voi olla totta!

      No nythän mä hokasin. Kiitos!

      Poista