7.6.2022

Mistä kenkä puristaa?





Olipas elelipäs nainen, jonka mielestä kaikki oli pientä, laihaa, tai surkeaa. Kun hän muutti uuteen taloon, hän kaatoi ensi töikseen kirsikkapuun, jonka valkeita pitsikukintoja naapuri oli salaa aidan yli ihaillut. - Puun varressa on selvää lahoa, sanoi nainen, ja saha lauloi. 

Perennapenkistä hän poisti hortensian, jonka jalkapallon kokoiset kukinnot olivat syksyisin ihastuttaneet kadulla kulkijoita. Moni oli pysähtynyt nuuhkimaan pallukoita, jotka loistivat pimenevässä yössä kuin majakat. - Mitä lie rikkaruohoja, sanoi nainen ja antoi lapion laulaa. 

Kun korttelin väki pysähtyi katselemaan  hymyssä suin lehtikuusessa leikkiviä oravia, tuumasi nainen, että onpas laihoja oravia. Eikä aikaakaan, kun saha lauloi taas ja kuuset  olivat nurin. - Roskaavatkin, totesi nainen. 

Niin paljon on turhaa maan päällä, rumia puita, rikkaruohoja, takkuisia elikoita, paskovia puluja. Nainen tuhahteli, otti maassa olevan kepakon käteensä, asetti sen päähän taskusta ottamansa paperinenäliinan ja veti sillä rännin reunan puhtaaksi.

Luki sitten aamulla lehteä, jossa Venäjän mies, joku Dmitri Medvedev sanoi, että aikoo tehdä kaikkensa, jotta ukrainalaiset pyyhitään maailmankartalta. Nainen löi kantapäät yhteen ja riemastui. Vihdoinkin joku ymmärtää, mistä kenkä puristaa.  Kaikki turha on hävitettävä, ihmisiäkin on liikaa. Puhuvat ilmaston pelastamisesta eivätkä tee mitään. Ja nyt tulee tämä Dmitri ja tietää, mitä pitä tehdä. Väestöräjähdys, näin luki lehdessä. Se pilaa ilmaston kun kaikkea on liikaa, puita, pensaita, oravia, puluja, ihmisiä. 

Nainen leikkasi Medvedevin kuvan talteen ja kiinnitti sen nuppineulalla seinälle, television viereen. Maailmassa on sentään toivoa, kun joku ymmärtää, mistä kenkä puristaa. 


(Maalaus Felice Casorati)

168 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Liisu, kiitos kommentistasi, mutta äläs nyt.

      Poista
    2. Juu ei, minä annan 11.

      Poista
    3. Ihanhan tässä panee kiemurtelemaan.

      Poista
    4. Minä annan 5.

      (Ps. Tsaarin aikana Venäjän kouluissa arvoasteikko oli 1 - 5. Jottas tämänkin tiedätte!)

      Poista
    5. Mie pyy'än / Mää pyyrän / Minä pyydän

      Poista
    6. Mnää sano, ett menkkä, poja, gottin kasvaman. Tai tuakkan lahjukssi muganan, sormukssi ja silkkei..

      Poista
  2. Noh, tarina on itse asiassa totta, mutta niin, että palaset on kerätty eri puolilta ja liitetty yhteen naiseen. Tarkoitan, että nuo pienet tarinassa luetellut mitätöinnit ja rännin puhdistukset ovat oikeasti tapahtuneet, mutta eri ihmisille.

    Kunpa tietäisikin, mitä ne ihmisestä kertovat. Olen aina ollut hieman huolissani siitä, että niin moni tahtoo kaataa eläviä hyvävoimaisia puita, turhaankin. Ymmärrän pimentävien tai liian lähellä rakennusta olevien kaadon jonkun tontilta, mutta että ilman syytä kaadetaan puita ja leikataan pensaita alas joka vuosi. Ja että pelätään lintuja, koska ne voivat kakata terasseille.

    Jos ajattelee, että joku kaataa vaikka kuusikymmentävuotiaan puun, niin se puu on nähnyt elämää kenties enemmän kuin kaataja. Antaisivat olla.

    VastaaPoista
  3. Tämä maailmantilanne huolettaa minua syvästi, on mahdollista että ääritapauksessa Vladu ja Medu eivät toimita enää koskaan uusia kisuja Haloskalle Kallioon.

    VastaaPoista
  4. Juuri luin, että Halonen on päättänyt, että ei vastaa Venäjää koskeviin kysymyksiin. Näin hän sanoi lehdistölle vierailtuaan Rauhankasvatusinstituutin syntymäpäiväjuhlissa.

    Eikä huolta uusista kissoista. Meggi-mirri elää hyvässä lykyssä kauemmin kuin emäntänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin fiksu päätös, Tartsan näkökulmasta, mutta onneksi hän ei pysty kieltämään kysymysten esittämistä.

      Kommentoin tänne jo eilen, mutta se katosi... näköjään Tartsan päätös koski minuakin, vaikken hiiskahtanutkaan naapurin lupsakkaista pojista.

      Tiukan näköinen mimmi kuvassa, voisi hyvin kuvitella hänen noin ajattelevankin.

      Medvedev ei muuten tainnut mainita verenhimoisessa puheessaan ukrainalaisia, vaan puhui "heistä". Voihan se tarkoittaa meitäkin.

      Lukeminen kannattaa aina, etenkin kriittinen lukeminen.

      Poista
    2. Harmi, jos kommenttisi haihtui, mikä Bloggerin laineilla kyllä joskus tapahtuu itselllenikin. Itken jokaisen haihtuneen kommentin perään.

      Tämä on totta, että Medvedev ei puhunut tarkasti ottaen ”ukrainalaisista”, ei siis nimennyt heitä. Laajalti asia kiirehdittiin tulkitsemaan Ukraina-viittaukseksi. Ehkä hän tarkoitti yleensä länsimaita ja Yhdysvaltoja, joiden rappiosta ystävämme Noorakin hyvin puhuu. Tuskin vähiä pieniä suomalaisia, etenkään kun hänellä on hyvä suhde Haloseen pulskan Meggin lahjoittajana, muistaakseni.

      Poista
    3. Elän kriittisiä hetkiä. Rivitaloon, seinänaapurilleni asennetaan juuri ilmalämpöpumppua aivan kiinni minun makuuhuoneeni puisen parvekkeen seinään, suoraan lattialle. Jos se helvetin kone pitää pientäkin hurinaa, jumputusta ja suhinaa, repäisen ihokkaani ja teen valituksen valituksen perään. Ja muutan.

      Poista
    4. Ilahtuneena ja perin helpottuneena ilmoitan tärkeän tiedon. Laite on asennettu siis lähes kiinni meikäläisen makkarin parvekkeen seinää, eikä se hurise yhtään. Se on hiljainen!

      Asennusvaiheessa se piti kovaa meteliä, mutta kun laite oli nielaissut jotkin nesteet, se hiljeni, vaikka on päällä. Hetken jo pelkäsin, että joudun muuttamaan pois kotoani, sillä olen ääniherkkä ja olen lukenut kauhujuttuja ilmalämpöpumpuista. Jatkuvan hurinan kanssa en pystyisi olemaan.

      Poista
  5. Kolmannella perään. Ja kissoista edelleen. Mikä mies tämä keskustan Mikko Kärnä on?

    Hän on esittänyt vapaana kulkevien kissojen tappamista, ampumalla. Luit oikein, ampumalla. Eli Kärnä on myös aseiden kannattaja.

    - Ylipäätään voisi olla viisasta pohtia, pitäisikö meidän kieltää "hupikissat"? Kissoja tarvitaan navetoissa. Oikein muualla ei tarvita. Näin sanoo kansanedustaja Mikko Kärnä.

    Kaikki ne kansanedustajiksi pääsevätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärnä on kansanmies Lapista, vaikka onkin kasvanut Kainuussa (Sipilän kotipitäjässä), koulutukseltaan upseeri, mutta herrasmieheksi ei juurikaan haukuttu.

      Harmiton populisti, joka puhuu mitä vain päästääkseen julkisuuteen ja eduskuntaan.

      Olen kai useinkin maininnut, että minullakin on ase - vanha 30-luvun ukko-pekka - mutta siitä huolimatta en ole ikinä paarmaa suurempaa tappanut.

      Kerran poikana tähtäsin kyllä kaverin ilmakiväärillä varista puun oksalla, mutta viime hetkellä tulin katumapäälle ja ammuin vähän ohi.

      Olisin kyllä osunutkin, sillä armeijassa minut todettiin omaksikin yllätyksekseni valioampujaksi, vaikken siis ollut tuon tapauksen jälkeen ampunut millään. Sain siitä viikon kuntoisuusloman.

      Olisiko se geeneissä - siis molemmat, ampumiskyky ja haluttomuus tappaa elävää olentoa.

      Nykyisin käyn vanhan työkaverini kanssa ja käskystä kerran vuodessa Upinniemessä kokeilemassa vieläkö osutaan tauluun.

      Sitten mennään sotkuun munkkikahveille.

      Poista
    2. Uskon, että olisit hyvä ampuja, jos haluaisit ampua, Tapsa.

      Minäkään en ampuisi eläintä, mutta olen hyvä tikanheittäjä, joten osaan kai myös ampua maaliin. Ellei sitten näkö ole näin vanhemmiten hieman huonontunut. Vaan käsi on tarkka eikä vapise. Sanoo lukuisia tikkakisoja voittanut Iines. Mutta rehellisyyden nimissä: olen myös hävinnyt.

      Poista
    3. Upinniemessä oli vuonna 1982 huonoin koskaan syömäni ruoka, tuli äitiä ikävä, kun sitä paskaa söi, ei ihmisravintoa. Ikinä en voi unohtaa niitä hiilikoppuroiksi paistettuja silakoita tai lihan roippeita, joissa paksut verisuonet pullistelivat mahtavuuttaan. Ruoka oli niin huonoa, että rotatkin kuolivat jo sen hajusta.

      Poista
    4. Elämäni ainoa sankariteko oli, kun olimme metsäleirillä, jossain muutaman kilometrin päässä varsinaisesta Öbbnäsin varuskunnasta. Meidän alkoi tehdä mieli nuotiomakkaraa ja minä lähdin asialle. Kapiaisten auto tuli hölkätessäni samalle tielle ja dyykkasin salamannopeasti syvään ojaan. Eivät ehtineet huomata. Sotkusta sain ostettua makkaraa, kukaan myyjistä tai muista ei ääneen ihmetellyt armeijan rähjäistä työpukuani. Makkarat toin menestyksekkäästi ja sitten rillailtiin, kuten Juti tapaa nykyään

      Poista
    5. " ...Kaikki ne kansanedustajiksi pääsevätkin...."

      Eikä pääse. Äänestäjät heidät sinne äänestävät. (vrt. Europarlamentti ja Laura Huhtasaari)

      Ernesti Hentunen (Tapsa hänet ainakin tietää) on kaikkien populistien "Isä" rakkaassa Suomenmaassamme. Lakitieteilija ym. ym. ynnä paljon muuta. Julkaisemassaan lehdessä "Totuuden Torvi" hän 1950 -luvulla väitti mm. että 'puolet kansanedustajista ovat hulluja'. Kun siitä uhkasi tulla syyte kunnialoukkauksesta, hän korjasi uutisen muotoon 'puolet kansanedustajista eivät ole hulluja'.

      Ps. Jotkut sanoivat että Hän oli itse hullu, mutta eikä ollut. Hän nimittäin kävi lääkärintarkastuksessa ja sai terveen paperit. - Hentusen muita lehtiä oli mm. "Kovaääninen", "Minä ulvon", "Minä huudan" ja yhtenä jouluna ilmestyi "Orjan joulukellot". - m.o.t.

      Poista
  6. Äiti ei tykännyt kissoista. Ne kun usein virtsasivat ohi kulkiessaan talon nurkkaan ja siitä jäi kitkerä haju, Mutta yksi kulkukissapa piti äidistä. Se odotti aina sitkeästi ulko-oven takana kun äiti kantoi ulos laskiämpäriä ja se kulki äidin perässä. Ja eikös vain se kerran pujahtanut sisään kun äiti palasi sisään. Äiti hätisteli sitä ulos, mutta se ei vaan lähtenyt. Äiti tottui siihen pian. Hän antoi aina jotain syömistä ja lopulta kisu sai nimenkin, Miuku. Ja niin Miuku sai kodin loppuelämäkseen. Ja äidistä ja siitä tuli rakkaat ystävät.
    Miuku haudattiin omenapuun juurelle. Muistan kun hautauksen aikana tuli juhlallinen olo, kun kaukana taivaanrannalla kumahtelivat kirkonkellot.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin rakkaat eläimet, Kusti-kissa ja Panda-koiran tuhkat on haudattu puutarhaan, kauneimpaan perennapenkkiin, niiden kesämaisemiin, kyynelin kasteltuina.

    On aika vaikea ymmärtää ihmistä, joka ei rakasta eläimiä ja kunnioita niiden elämää. Minusta se kuuluu ihmisyyteen, rakkaus luontokappaleisiin. En ole täysin sinut esimerkiksi kalastuksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan noin pitkälle ei kannata mennä. Kun järviä hoidetaan, niistä troolataan tonneja pikkukalaa ja se toimitetaan rehuksi, tai kaivetaan maahan. Järvien ekosysteemi niin paranee.

      Poista
    2. No juu, näin on. Siis minähän kyllä panen myös kiemurtelevan ja kärsivän madon koukkuun ja ongin mielelläni. Tosin muistutan itselleni, että madolla on tikapuuhermosto, se ei tunne kipua.

      Onkiminen on meditaatiota parhaimmillaan. Saalis on kiva, mutta ei pääasia.

      Poista
  8. Meilläkin oli kissa lähes parikymmentä vuotta, ylhäisen moitteeton ja kultivoitunut persoona nimeltään Inkku. (Ai helkkari, siksiköhän tunnen oloni niin kotoiseksi täällä Iinekselän tanhuvilla?)

    Meille hyvin pienenä tullessaan sen nimi tosin oli Minni, mutta aika äkkiä hän päätti, että hän on nyt Inkku. Miten, älkää minulta kysykö, kertoi varmaan lapsille. Ja niin tapahtui.

    Eikä Inkkua ole haudattu minnekään, vaan hän elelee edelleen muistoissa, kuvana seinällä sekä tuhkana uurnassa mökin hyllyllä kuvansa vieressä.

    Tuhka oli tosin aikomus sirotella mökin takana olevan suuren kiven - se on iso kuin hiidenkivi - juureen vanhojen mahtikuusien katveeseen, mutta ei Inkku sinne halunnut.

    Sisällä muiden muistoissa on viihtyisämpää.

    VastaaPoista
  9. Minulla elävät kaikki menneet eläimet edelleen, ja välillä itkeä pirautan jopa kaikkein vanhinta koiraani, Manua. Ja sitten von Kusti-kisua, Pontusta, kultaista noutajaa, vanhaenglanninlammaskoira Pandaa. Nämä nyt viimeksi. Kaikista on kuva piirongin päällä ja ikuinen tuli syksystä kevääseen palaa kynttilässä. Jokaikinen päivä.

    VastaaPoista
  10. Eläimetkö kohteliaita ja korrekteja (viroksi ” viisakas ja korrektne“), kattia kanssa! Eläimet ovat mitä salakavalampia ja pistelijäitä. Ajatelkaapa välillä ite! Esim. koirat muuta tee kun haukkuvat ihmisiä ja kusevat kintuille, kissat rähjäävät ja sähisevät ja irvistelevät, hevoset potkii polvilumpiot kasaan ja virnuilevat isoine keltaisine hampaineen, pässit pökkivät ja lehmät mulkoilevat kuin Hakkaraisen Teukka, ilkeät pyhäkoulusta tulevat lampaat leikkivät „niin viatonta niin viatonta“ että, laamat sylkevät päin pläsiä, varikset laulavat bluesia ja käki kuksii kuusikossa pikkulintuja, tikka tikkaa takuulla ja lokit paskovat pyhävermeet pilkkuisiksi, käärmeet kiemultelevat ja pistävät ihmisen jalat täyteen reikiä, punkki puree ja pieree, lepakot imevät omenista ja ihmisistä mehut niin että heistä tulee Valkeita Kuulia, myyrät kaivat maahan kuoppia joihin varomaton puutoo että ’hupsistas’, ja jos joskus erehdyt metsään ns. ’isommille tarpeillesi’ ja pyyhit sammaleen sijasta peppusi siilillä, niin... tiedät kyllä pyyhkineesi pyllysi siilillä! Jnpp, jnpp, jnpp. Ja sitten on vielä nämä raitapaidat, tupsukorvat, lentävät rukkaset, husisukkaset ja kusiaiset, otsot ja kontiot, vemmelsääret, Pahkasika, orkku, repolaisen mikko, ja kaikista kaikista kaikista kammottavin...

    https://www.youtube.com/watch?v=677rlIRH74w

    Ps. Linnut, linnut lentäkätte muualle! Ja muut elukat: menkkä pois, menkkä metsään! Ja te kodin elukat: menkkä navetan taa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikikselle
      https://i.ylilauta.org/00/bf/00bff8a0722f37e5.jpg

      Poista
    2. Psykologian opettaja sen meille paljasti. Kun linnut laulavat kauniisti, niin kuin me pää kallellaan luulemme, ne kiroavatkin railakkaasti ärräpäitä ja haistattavat huilut koko luomakunnalle, joka mahdollisesti on tunkemassa sen reviirille. Jos ihminen tekisi vastaavan operaation, siinä olisivat kaikki perkeleet ja hvtit ja snat sujuvasti C-duurissa con moderato, syvä basso. Tämä koskee myös satakielen ja mustarastaan huilumaista laulua, tai pitäisikö nyt sitten sanoa, kiroilua.

      Poista
    3. Tähän vinkki niille varttuneemmille kansalaisille, jotka tahtoisivat neljännen koronarokotteen, mutta eivät vielä ole "laillisessa" rokotusvuorossa, koska Hanna Nohynek on niin katsonut parhaaksi, vastoin muun Euroopan käytäntöä.

      Varatkaa itsellenne pokkana nettiajanvarauksesta aika riskiryhmien kohdalta ja menkää rokotukseen. Näin minä tein tänään, vaikka en siis kuulu riskiryhmään. Ilmoitin sen sitten hoitajalle kun ojensin käsivarttani Pfizeriä varten. Hän naurahti ja sanoi, että hän antaa rokotteen kaikille halukkaille, koska se on kaikkien etu. Jos tulee rokotuspaikalle, saa siis rokotteen, sillä niitä on varastossa tälläkin hetkellä kolmisen miljoonaa, ja osa lähetetään jopa muihin maihin.

      Eli tervemenoa, jos haluatte viettää hieman huolettomamman kesän ja tavata ulkomailtakin tulevia sukulaisianne ja ystäviänne. Heillä kun on jo neljäs rokotus ollut jonkin aikaa.

      Poista
    4. Kävin tänään nonstop-rokotuspisteellä Helsingin keskustassa, olin ainoa asiakas. Pöydän takana istui tummakulmainen terveyssisko (tuli mieleen se Iineksen kirjastotäti), joka kuulusteli minua tuimasti ja kieltäytyi jyrkästi antamasta rokotusta!!??

      Säännöt ovat kuulemma nyt tiukentuneet, eikä terveille alle sata vuotiaille (tms) niitä enää anneta, saatana. (Ei hän kiroillut, vaan minä mielessäni.) Yritin epätoivoisesti keksiä itselleni jonkin sairauden, mutta en keksinyt siihen hätään muuta kuin armoton vitutus.

      Vetäydyin ulos kiroilemaan. Kohta paikalle tuli vaimoni, jota varoitin kerberoksesta, mutta hän vain hymähti ja marssi sisään. Kohta sieltä kuului kiivasta sananvaihtoa, hieman äänen korotusta ja tiukkaa replikointia, sitten hiljaisuus - ja pian vaimo marssi ulos hymyillen ja rokotuksen saaneena.

      Tasan ei käy puhelahjat.

      Poista
    5. Tummakulmaiset naiset ovat ilmeisen tuimia ja kovia vastuksia. Kehotan asianomaista menemään vielä uudelleen nonstop-pisteelle, jollekin toiselle ehkä. Jostakin luin, että varsinkin Malmin nostopissa on moni käynyt eikä mitään ole kysytty. Voisi ehkä pukeutua myös hiukan, hm, köyhästi.

      Poista
    6. PS Minäkin olin suunnitellut itselleni dramaattisen sairauden, joka vie minut riskiryhmään. Olin päättänyt etukäteen viitata puhesairauteeni ja sen ”hengitystä vaikeuttavaan” piirteeseen, joka eskaloituu flunssissa. Onneksi en sitten tarvinnutkaan tätä tarinaa.

      Poista
    7. Minulla olisi tietysti tuo keuhkoahtauma, mutten siihen meinaa vedota. Kaksi rokotusta olen ottanut, en tiedä, viitsinkö enempää. Kuolema tulee, jos tulee ja onhan tämä tsydeemi jo nähty. Broidini oli sairaalassa aika hilkulla koronan kanssa, vakava sydämen vajaatoiminta.

      Poista
    8. Sinuna ottaisin, senkun menet nonstoppiin. Keuhkoahtauma on mielestäni riskitekijä. Toisaalta, etkös sinäkin sairastanut koronan tässä jokin aika sitten? Vaan siltti kannattaa ottaa. Itselläni tuntuu vain käsivarsi kipeytyvän rokotuksesta, ei muuta.

      Poista
    9. Minä luultavasti sairastin pienioireisen koronan, mutta se jäi varmasti todentumasta. Sairastaminen ei kuitenkaan estä uutta sairastumista, useat ovat taudin saaneet toiseen kertaan.

      Poista
  11. Eilen hain itselleni ajan passijonoon: sain sellaisen 6.9 klo 10:45. Voi voi, ajattelin. Matkalle kun pitäisi päästä 27.8:tta.

    Siksi kävin tänään ottamassa valokuvat (kamalan näköisiä tuli), ja tein "sähköisen" varauksen passia varten: saan sen kahden viikon kuluttua! - Passin kun voi sähköisesti (eli digitaalisesti) uusia jos ed. passi on alle vuoden verran vanhentunut. Jepulis jee!

    Ymmärrän, että digitaalinen kanssakäyminen eri viranomaisten kanssa on nopeampaa – ja myös halvempaa, kuin palvelutiskillä käynti. Joka tietysti on hyvin epätasa-arvoista heitä kohtaan, joilla tietokonetta ei ole tai valmiuksia sen käyttöön. Mutta, mutta... kehitys kehittyy. Emme voi palata (miksi emme voi? koska se on niin kallista) takaisin aikaan, jolloin kun esim. pankissa pisti omalle tilille rahaa, niin pankkineidin piti kirjoittaa kirjalle kuulakärkikynällä se summa, lyödä siihen leima, ja antaa pankkikirja hymyillen takaisin. Ja sama toisinpäin: jos nosti rahaa, niin pankkineiti kirjoitti kirjaan "Mikko otti vähän", ja löi taas leiman ja hymyili ystävällisesti. Mitään Otto-automaatteja, kun ei ollut. Mutta puhelinkoppeja kyllä oli. (Mutta se onkin jo toinen juttu.)


    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. No hyvä, kun saat passisi ajan tasalle ja pääset taas mailman turhuuksia katsomaan.

      Olen päättänyt, etten sääli enää kauheasti niitä ihmisiä, joilla ei ole tietokonetta eikä taitoa. Mikseivät ole opetelleet, sillä useimmilla on taatusti lapsia, jotka olisivat voineet sen koneen heille tuoda ja opettaa perustaidot? Iloakin siitä olisi vanhuksille.

      Miten he muuten mahtavat pankkiasiansa hoitaa, kun pankkejakaan ei enää ole läheskään kaikissa kaupungeissakaan? Minun oma Nordeani on lähes sadan kilometrin päässä kaupungissa, jonne minulla ei ole mitään asiaa eikä mielenkiintoa. Nyt pitäisi uudistaa henkilöllisyystodistus. Passini ei ole voimassa, ei ollut muutamaan vuoteen, ja ajokortti ei lukemani mukaan jatkossa käy henkilötodistuksesta. Vaan siis vitsi on siinä, että henkilökorttia ei saa ilman voimassa olevaa passia ja passia ei taida saada ilman henkilökorttia, vai miten se meni. Tätä on valiteltu yleisesti lehdissä.

      Poista
    2. Niin ja saldon kohdalla luki "Mikolla on eniten".

      Minulla kävi passin kanssa niin, että oli pakko mennä uusimaan se poliisilaitokselle, koska edellisen kerran ei tarvinnut. (Viranomaisen rautaista logiikkaa.)

      Kuukauden verran yritin joka päivä varata aikaa lähialueiden poliisiasemilta. En löytänyt ikinä yhtä ainoaa vapaata aikaa Kiuruvettä lähempää. Tämä on sitten tosi.

      Sitten kuulin, että asemalle voisi mennä ihan fyysisesti jonottamaankin, kunhan varautuu odottamaan. Niinpä sitten varhain eräänä aamuna lähdin kuukauden eväät ja makuupussi mukanani Pasilan asemalla jonottamaan.

      Ällistyksekseni siellä ei ollutkaan mitään ulos asti ulottuvaa kansantungosta, eikä kauheita jonojakaan, vaan sain passin tunnin jonottamisella. Senkin ajan istuin penkillä.

      Eväät söin sitten onnellisena kotona. Mietin samalla, että ilman tekniikan huimaa kehitystä ei olisi kuukausia kestäviä valtavia nettiruuhkiakaan.

      Poista
    3. Olen kerran käynyt Kiuruvedellä. Kaunis kaupunki. Olin lukenut (koska olen kova lukemaan erilaisia jutskuja), että Kiuruvedellä on eniten lehmiä per ihminen, kaikkiaan 25 143 lehmää. Tämä kävi minulle konkreettisesti selväksi kun kävin ko. kaupungin Alkossa... voi jestas kun siellä haisi kauheesti lehmänpaskalle! (Ihan henki meinasi salpaantua.)

      Poista
    4. Siis tietysti niitten farmareitten saappaitten mukana se lehmänlannan haju - ja ne kokkareet - sinne Alkoon oli tullut. Ei lehmille viinaa myydä.

      Poista
    5. Minäpä en ole ikinä siellä edes käynyt, vaikka se aika lähellä nuoruuden kotipaikkaani sijaitseekin, väärällä puolella maakuntarajaa tosin.

      Sen sijaan kiuruvetisiä ja -veteläisiä olen tuntenut paljonkin. Armeijassakin oli yksi musikaalinen kiuruveteläinen, jonka kanssa esitimme isänmaallisia lauluja Kajaanin ja Oulun kapakoissa juomapalkalla. Hän soitti pianoa ja lauloi, minä seisoin vieressä ja lauloin taustalla.

      Kiuruveden savossa on muuten vahvana tämä ns. palatilisaatio eli liudennus (vrt. esim. velj'mies), ja joka on muuten virossakin. Nuorena kyselimme aina yhdeltä kiuruvetiseltä, mihin tämä viikonloppuna menee - "No, kojjttiin", vastasi hän.

      Poista
    6. Mitä tulee lehmänlannan hajuun, niin se on vielä mietoa. Koettakaapa elää seudulla, jossa sikatalous on ydinosaamisen aluetta….

      Että terveisiä vaan alueelta, jossa ensimmäiset talven aikana varastoidut lietemateriaalit levitetään laajoille tasapelloille aina äitienpäiväksi.

      Poista
  12. Nykyaika on tätä

    https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_149721


    eikä suinkaan tätä

    https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1340093


    tästä nyt hyvänen aika puhumattakaan

    https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_646694



    Elonetissa (https://elonet.finna.fi/) on vanhojen elokuvien ja lyhytkuvien ja dokumenttien ja mainosten lisäksi vaikka mitä. Nostalgiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania hupaisia pätkiä! Kannattaa katsoa nuo linkit, ne ovat lahjoja hymyhermoille.

      Tuo oli aikaa, jolloin pankkineiti palveli uusimmilla härveleillä, Boston oli King Size ja neekerikylä oli poliittisesti korrekti. Ai mikä mussukka mies! Ja nähtiin se ihmekin, että filmin neekeri punastui vaaleanpunaiseksi. Tämä sanottuna kaikella rakkaudella ja kunnioituksella.

      Kuvitella, että tämäkin filmi saa vielä olla ja ettei kukaan ole vaatinut sitä tuhotttavaksi.

      Poista
  13. Tämä on tietysti totta, mutta viittaankin siihen ajatukseen, että ei tietokone tänään ole tullut, vaan muutama kymmen vuotta sitten. Itsekin tutustuin koneeseen jo silloin, kun internetiä ei vielä ollut, vaan koneessa oli kaksi väriä, musta pohja ja orassit kirjaimet.

    Toisin sanoen nuo heikkonäköiset ja koukkusormiset mummot olivat kaksikymmentäkin vuotta sitten vielä varsin vetreitä ja muhevia ihmisiä. Miksi eivät silloin opetelleet perustaitoja? Silloin oli jo internetit ja nettipankit. Ja koneita oli kirjastoissa ja kouluissa ja muuallakin. Valintakysymys.

    VastaaPoista
  14. PS Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että ei näitä vanhuksia saisi jättää palveluitta, vaan heille tulee järjestää vastaavat palvelut henkilökohtaisesti. Joukko on kuitenkin varsin suuri, ja monella on oikeasti vaikea asioida.

    VastaaPoista
  15. Aattelin tehdä syksymmällä junalla geeteen. Helsinki - Berliini - Napoli ja silleen. Käyn kattoon mihin ne persujen rahat menee.

    VastaaPoista
  16. Varmaan vastustajiakin on, mutta enemmän uskon olevan sellaisia vanhempia ihmisiä, joilta taito on jäänyt opettelematta eikä enää jaksa eikä kykene.

    Moni lisäksi hieman häpeää sitä, ettei osaa, ja aika moni ei taida uskoa enää oppimiskykyynsä. Tässä on paljon inhimillisiä syitä, vaikka suominkin tuossa ylempänä ihmisiä heidän aiemmista valinnoistaan.

    Tunnen nytkin vanhempaa väkeä, joka tekee ja puuhastelee monennäköistä, mutta ei ole kiinnostunut tietokoneista yhtään. He taas ovat minua taitavampia näissä puuhasteluissaan.

    VastaaPoista
  17. Ei tiedä, ja tämäkin on epäkohta. Ihan kuin heiltä puuttuisi iso osa historiaa.

    Ennen se historia aina opetettiin uusille polville, enää ei. Vanhaa ei arvosteta koulujen opetussuunnitelmissa, eikä puhdasta tietoa, sen hallintaa. Oppilaat ovat vanhaan verrattuna eri lailla tietäviä, ja tässä on monilla nikottelemista, minulla ainakin. En tahdo sulattaa sitä, että lapsi tai nuori ei erota puita toisistaan tai tunne kasveja tai lintuja. Tai tiedä kansojen ja Suomen historiaa.

    VastaaPoista
  18. PS Minullakin on paha tapa vilkaista puhelinta kaupungilla tai metsässä kannon nokassakin, ei aina, mutta joskus. Uutisia ja blogiakin vilkuilen. Ja Whatsappi piippailee joskus.

    VastaaPoista
  19. Minua huvitutti ennen Putinin pimahtamista Siperian junarata ja tähdet junaradan yllä pimeässä yössä, halki laajan äitivenäjän. Teki mieli katsomaan, että minne ne Suomen sotakorvaukset menivät.

    VastaaPoista
  20. Iinestä ja hömppää pitääkin lukea, niin tietää, mistä kerroksista ihmiskunta koostuu. Jos lukee vain korkeatasoista proosaa, maailmasta piirtyy usein vain ajan poliittisesti korrekti kuva. Kustantajat pitävät tästä huolen, kirjailijoita ohjeistetaan asioista, elleivät he itsestään ymmärrrä.

    VastaaPoista
  21. Vähän kuin Kyllikki Villa - olet varmaan lukenut hänen reissutarinoitaan rahtilaivoilta. Paitsi että luksusta matkoilla ei ollut. Kiehtovia kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa oli kiva kirjailija ja hyvä suomentaja, ja miksei myös rohkea nainen, mutta kauhee 'kitisiä'... Tarkoitan että hänellä oli huono itsetunto: itselleen hän koko ajan valitti että "ei minusta ole, en minä jaksa, en osaa" etc vaikka koko ajan jaksoi osasi ja oli. Esim. hän yhdessä rahtilaivassa (matkustajat aterioivat niissä aina 'kapteenin pöydässä'), tuskailee sitä että ei kehtaa paljoa siellä puhua kun omasta mielestään ei osaa puhua englantia... tai saksaa, tai oikeastaan mitään kieltä! ... Voi jumatsukka Akka, suomennat tähtitieteellisen hienosti usesti eri kielestä vaikka mitä, etkä osaa kieliä! Oi, ei! - Lisättäköön tähän, ettei väärinkäsityksiä tule: tykkään hirveesti Kyllikin kirjoista ja... suoraan sanoen... lätkähdin ko. mimmiin ensilukemalta. (Mutta onneksemme - tai siis ainakin hänen onnekseen - emme koskaan tavanneet. Vaikka samalla laivalla, MS Actinialla, saman matkan aikoinamme teimme. Mutta eri aikaan!

      Ps. Suurten ulapoitten - kuten Atlantin tai Tyynen Valameren - yli purjehtiminen on ihan turhaan romantisoitu. Kokemus on tylsä. Aamulla Sä näet - kun meet kannelle - ympärilläsi pelkkää vettä. Ja päivällä samoin. Ja iltapäivällä ja illalla... ei semmote kuulkaa on kauheen kivaa. Vettä ja vettä ja vettä ja vettä vaan. Viikon kun sitä katselee, kyä tympääntyy. - Se maisemista. Sillä toki laivalla voi sitten muutakin tehdä kuin katsella maisemia, voi voi. Kukin mielitekojensa mukaan, oy jeah!

      Poista
    2. Ne oli kivoja laivamatkoja kun purjehdittiin... tai siis ajettiin disel-koneilla rannikkoja pitkin. Maa näkyi horisontissa ohuena viivana, sitä oli kiva katsella. Ja Kielin kanavan läpi ajaminen: tägiltä näki vain lehmiä, vettä ei nähnyt, ja ne lehmät katselivat sua takaisin. On se kapee kanava! Ja aina kun tultiin johonkin suurkaupunkiin (Buenos Aires, Rio de Janeiro, Montevideo, Santos, Rotterdam - oi miten pitkä matka oli La Plata joki!) olihan se jumalattoman jännää juttua 17 -v. pikkupojalle. Mahassa oikein aina kutkutti.

      Poista
    3. Vaikka olisin poika, en olisi ilmoisna ikinä uskaltanut lähteä 17-vuotiaana merille yksinäni. Olin täysi kakara tuossa iässä. Kuvitella, että olet tuommoisia reissuja tehnyt lähes lapsena, siis alaikäisenä. On sinulla ollut kanttia ja uskallusta. Mahtoivat vanhemmat olla huolissaan. Tämä on retorinen arvelu.

      Poista
    4. Aikoinaan kun halusin lähtee maailmalle - liftaamaan Pariisiin... olin silloin juuri täyttänyt 17 -v, niin passin saamiseksi piti olla holhoojan suostumus. Isäni ei halunnut suostua, mutta äiti puhui hänet ympäri, sanoi hänelle "jos et suostu, lähtee Mikko silti. eikös se olisi parempi että hänellä sentään passi olisi"

      Niinpä minä sitten läksin.

      Poista
    5. No tämän ymmärrän paremmin sen ajan hengessä, että lähdetään liftausreissulle Euroooppaan, tai intereilaamaan. Tämähän oli ennen kova sana. Olisin itsekin voinut, vaan oli lähdettävä Ruotsiin tienaamaan opiskelurahoja, kun kerran opiskeleman rupesin. Taitaa olla sekin turhaa nykyään. Luin juuri, että tutkintoa ei enää tuijoteta, vaan haetaan ”hyviä tyyppejä”. Herra minua varjele hyviltä tyypeiltä.

      Nykyajan teinit taitavat olla niin hyvään tottuneita, että eivät hirveästi reilaakaan enää, vaan matkustavat mieluummin lentäen pelastamaan maailman ilmastoa tms.

      Mutta että aikoinaan maailman merille, se on jo jotakin.

      Poista
  22. Yks perunan puolesta puhunut aktivisti palkkasi vartijoita pellolleen. Protopersut kiinnostu heti.

    VastaaPoista
  23. Sanarajoitteinen kirjoittaja, änkkääjä, mutta muuten huippuälykäs, Mankku, on herännyt.

    VastaaPoista
  24. Mitäs tuo nyt on, mutta minä olin eilen Viron päiväristeilyllä. Sellaisella, jossa Tallinnaan ei tarvitse tai saa mennä. Näköjään alkkohoolia myyvät Megastar laivalla.

    VastaaPoista
  25. Kyllikki Villan rahtilaivoilla ei myyty alkoholia, eikä tainnut juurikaan saadakaan, sillä mieleen jäi, miten Kyllikki nousi maihin jossain kaukaisessa satamassa, ja kävi maista ostamassa ison konjakkipullon. Joi sitä sitten ilokseen hytissään ja kuunteli koneiden ja tuulettimen hurinaa ja jostain hormista kantautuvaa puhetta. Tai ehkä se konjakki vain puhui laineilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oli tyypillinen kirjailija, niin piikitti heroiinia hytissään, tai ainakin markalaukkunsa oli täynnä kärpässieniä, joita Mika Waltarikin boostikseen käytti.

      Poista
    2. Koskaan ei tiedä totuutta kaiken takana. Jotenkin hän on kuitenkin sitä ikäpolvea, jonka parissa ainakaan naiset eivät ensimmäiseksi turvautuneet huumeisiin päihtymistarkoituksissa. Vaan kyllähän aikanaan Tulenkantajissakin oli monenlaista hurmoshenkeä ja ikkunat auki Eurooppaan ja itämaille -mentaliteettia.

      Poista
  26. Televisiostssa alkaa kanava 6lta elokuva "Get out" klo 21:00. Hesarissa se arvostellaan viiden tähden (ohoh!) leffaksi. oska olen elokuvafriikki, pakko katsoa kun en siitä muuta tiedä. Todennäköisesti petyn. (Siksi en sitä teillekään, rakkaat ihmiset, suosittele, kun en halua että pettyisitte.)

    Ps. Aikoinaan Hesarissa elokuvia arvosteli Mikael Fränti. Hän oli elokuvien suhten hyvin sivistynyt; jos hän jotain elokuvaa arvosti, useimmiten minäkin siitä pidin. - En tietenkään ihan aina, mutta noin 98,7 %sti meillä sama mielipide oli. (En väitä että se oikea oli, mutta... sama.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoin ekaksi väärää kanavaa ja sieltä tuli Varasto kakkonen ja vanhempi Vesa Vierikko. Löysin sitten tämän taide-elokuvan. 3,5 annan arvosanaksi kahdenkymmenen sekunnin tsuugauksella.

      Poista
    2. Jaa, katoin vähän eteenpäin. 2,4.

      Poista
    3. Katsoin kokonaan. Puoleen asti (n. 45 min.) hienoa meininkiä. Tosi tyylikästä. Sitten kaikki meni överiksi, so. hollywoodilaiseksi efekti-sirkuksesi, ja uskottavuus katosi sen siliän tien. Yhdessä silmänräpäyksessä.
      - Loppuarvioni ko. elokuvasta: TÄYTTÄ PASKAA.

      Ps. Elokuva-arvioissa kuulema pitää antaan - siis surkeimmillekin - vähintäin yksi (1) tähti. No, kun kerran niin on pakko, annan tälle 0,5 tähteä.

      Poista
    4. tai siis 0,55. koska se pyöristetään (jos on pakko heittää hyvästit desimaaleille) ykköseksi.

      Poista
    5. Mikael Fräntin äiti Daisy oli minun kuvaamataidon opettajani Kajaanin Lyseossa. Aivan mahtavan hurmaava tumma taiteellinen kaunotar.

      Sain numeroksi ysin, kuten kaikilta muiltakin piirustuksen opettajiltani. Siksi en ryhtynytkään taiteilijaksi.

      Hänen miehensä nimi oli Aslak. Kekkosen kavereita.

      Poista
    6. Täällä on monitaiteellista porukkaa. Minullapas oli kröhöm öhöm kuvaamataide 10! En rohjennut pyrkiä arkuuksissani Ateneumiin, joka oli suurin haaveeni. Kukaan tutuistani ei mennyt Helsinkiin.

      Poista
    7. Isobroidin kuului elokuvakerhoon ja oli daideellisten elokuvien perään enemmän kuin minä. Häneltä opin Katso-lehden arvostelijan, Markku Tuulen, arvostamisen. Tuuli kuoli kuitenkin järkyttävän nuorena, alle nelikymppisenä, sairaskohtaukseen.

      Poista
  27. Minustakin Väyrysen vuoro on... ei ehkä vielä seuraavissa vaaleissa, mutta sitä seuraavissa. - Harmi että Ahti Karjalainen on pelattu pois pelistä. Ellei olisi, äänestäisin häntä. (Hänen horoskooppimerkkiään en tosin tiedä, mutta Musta Hevonen on.)

    VastaaPoista
  28. Esa Pakarisellakin oli luiseva pylly. Ja kummallinen shakettitakki, ikään kuin akuankan pyrstö, kun se esiintyi Pekka Puupäänä. Ja hatussa sillä oli kukka.

    VastaaPoista
  29. Osuvin vertaus horoskooppi-hölynpölyyn on se, että vertaa näitä tähtien kulloisiakin "asentoja" Helsingin raitiotiekarttaan. Toisin sanoen missä mikin raitiotievaunu juuri sillä hetkellä on, kun lapsi syntyy, se määrää hänen luonteensa/tulevat tapahtumat/etc.

    Astrologia ei koskaan ole ollut tiedettä, vaan on ollut nimenomaan tietämättömyyttä. Samoin kuin muutkin väärinkäsitykset, esim. että maapallo on litteä.

    VastaaPoista
  30. Samat sanat. Eivätkä silmäni sen kummemmin Esa Niemessäkään, eli Pätkän pyllyssä lepää. Justiinasta sanoisin, eli rouva Puupäästä, että... vaikka naisellisesta pyöreydestä toki pidän, oikein kovastikin, niin eipäs sentään liioitella.

    VastaaPoista
  31. äsch... Masa Niemihän se oli, ei Esa

    VastaaPoista
  32. Tieteellinen tieto on nimenomaan sitä, että se koko ajan korjaa itseään, lopullista 'totuutta' kun ei ole. Eli, kun tiedetään enemmän, muuttuu hypoteesi. - Uskonnot taas pitävät sisällään Lopullisen Totuuden, siksi niitä ei pidä muuksi muuttaa, edes pillunkarvan verran, Amen.

    VastaaPoista
  33. Mitä Marinin pakarakuviin tulee, niin itsepä meni alushoususillaan kaupungille.

    Ja olihan se speedokuva Timo Soinistakin aikanaan samaisessa lehdessä, eikä siitä yksikään koettanut asianomaista sukupuoliuhriuttaa tai haukkunut paparazzia. Monista muistakin poliitikoista on takaa otettuja salakuvia, ja aina niissä on itse valittu asustus.

    VastaaPoista
  34. Kannattaako uskontoja ja tiedettä ylipäänsä rinnastaa toisiinsa? Ne operoivat eri sarjoissa. Uskontotiede on elävää tiedettä, uskonto on uskontotieteen tutkimuskohde, joka pohjaa faktoihin ja muuntuu, kun uusia asioita löytyy.

    En näe tapakristillisyydessä pahaa, kun se toimii ihmisessä henkilökohtaisena voimavarana. Jollakin tasolla moni uskova tietää, että asiat ja jumalat ovat uskomuksia, eivät faktoja. Uskonto voi antaa toivoa ja lohtua, samoin kuin joillekuille poliittiset aattee, huumeet ja päihteet. Sallittakoon usko heille, niin kuinkuin sallitaan muut aatteet, poliittisetkin.

    Miksi vain uskonto olisi paha? Niin kauan kuin uskonnon tai aatteen nimissä ei alisteta, orjuuteta, vahingoiteta eikä petkuteta ketään, kukkikoon minun puolestani mikä tahansa aate.

    VastaaPoista
  35. Meikäläisenkin unessa kummittelevat elämän merkkihenkilöt ja tärkeät paikat. Olen edelleen unessa koulun käytävällä materiaalipino sylissä ja pahasti myöhässä tunnilta. En löydä luokkaani mistään ja hädissäni haen kansliasta tietoa sijainnista tai siitä, missä kohdin nyt itse sijaitsen. Mietin, että ei siellä luokassa enää oppilaita ole, kun sen löydän. Koskaan en löydä luokkaani. Ja ikinä unessa minua ei kiusaa puhesairaus, se ei ole läpäissyt uneni sensoreita.

    VastaaPoista
  36. Näin minäkin uniani tulkitsen, symboleina, usein toiveina, jotka kumpuavat piilotajunnasta. Uskon tässä Sigmund Freudin Unien tulkintaa: ”Uni on tukahdutetun ja torjutun toiveen naamioitu toteutuma.” Lisäisin kuitenkin tähän toiveen rinnalle myös pelon, pelon toteuman. Ei kai voi olla niin, että ihminen näkisi vain positiivisia toivon symboleita? Aina on se asian toinen puoli.

    Unessa en tietenkään koskaan löydä luokkaa, koska opettaminen tällä äänellä olisi mahdottomuus. Uni esiintyy minulle vain hieman armollisemmin, se ei paljasta oikeaa lääketieteellistä faktaa, vaan panee kellon juoksemaan, että ethän ehdi enää tuntia pitää, kun et löydä luokkaan.

    Vain kerran muistan paasanneeni unessani sydämeni kyllyydestä opiskelijoille, ja aamulla herätessä oli riemukas tunne, että siinähän puhuit kuin ruuneberi. Tässä olin vain suoraan yleisön edessä, en joutunut etsimään luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorenpana esiinnyin mielelläni joskus myös unien selittäjänä. Miksen vieläkin - kun aiheesta joskus tulee puhe, totean yleensä faktana, että uni ei koskaan valehtele.

      Tämän repliikin jälkeen etenkin naiset terästäytyvät ja kääntyvät kuuntelemaan. Joskus selitin pitempäänkin, mutta nykyään tyydyn sanomaan vain, että uni kertoo tunteistamme.

      Jos näkee painajaisen, ei kannata miettiä sen sanomaa tms, vaan kysyä itseltään miksi näin pelottava unen - eli mikä minua pelottaa?

      Unen aihe ei siis ole oleellista, vaan sen sisäinen tunne - pelko, rohkeus, eksyksissä olo, ilo, kiima jne.


      Poista
  37. Ei, mutta nyt minun pitää mennä panemaan pyykkiä kuivumaan. Pesukoneen hurina loppui...

    VastaaPoista
  38. On varmaan aika monelle yllätys se, että juuri Petteri Orpo on vienyt kokoomuksen rakettimaiseen nousuun. On jotenkin semmmoinen tunne, että Orpoa on vähätelty ja pilkattu, jopa naureskeltu muissa puolueissa. Vai onko kyse siitä, että kokoomusta saa vapaasti haukkua, koska sillä on stigma?

    On jo Reporadion ajoista ollut sellainen ilmapiiri mediassa ja somessakin, että vasemmistoa ei haukuta julkisesti, mutta oikeiston haukkuminen on jopa asiallista. Puhun lähinnä siitä, miten asialliset tahot puhuvat ja keitä ne pilkkaavat.

    VastaaPoista
  39. Sama täällä, en löydä ominta puoluettani, vaan ottaisin jostain puolueesta yhden asian, toisesta toisen. En voi kuvitella, että sitoisin ajatukseni jonkin puolueen ohjelmaan, se on sula mahdottomuus, koska ihminen ajatuksineen muuttuu koko elämänsä ajan, jos hänellä on utelias ja vireä mieli. Puolueet junnaavat vanhoissa kuopissaan.

    VastaaPoista
  40. Puolueista vitut, mutta siihen tämä on mennyt, että minulla telkkari suoltaa Simpsoneita ja isommasta ruudusta katselen juutuubista elokuvaa. Varsinaisesti huomioni keskittyy tähän kännykkään, jota näppäilen.

    VastaaPoista
  41. No juu, mutta taiteesta en ymmärrä mitään. Tässä on kiva pikkuelokuva halukkaille. Siinä on persearska, Risto Salmi, ja monta muuta. Dulda päen

    VastaaPoista
  42. Minäpäs katson Teemalta Vivariumia, mystistä jännäriä. En yleensä katso scifityylisiä juttuja, mutta Harri Römpötti esitteli elokuvan Hesarissa niin hyvin, että juutuin tähän.

    VastaaPoista
  43. Noora, puhut ”Venäjää vastaan” olemisesta. Venäjähän se muuta maailmaa vastaan on. Ilman Venäjän vihamielistä hyökkäystä ei nyt olisi Nato-puheitakaan.

    VastaaPoista
  44. No miksei näinkin, mutta ihminen ei ole automaattisesti tyhmä, jonka mieli muokkautuu manipulaatiolla.

    Esimerkiksi minun vihani nostaa moraalinen eetos, se että iso maa hyökkää pieneen maahan ja aikoo tuosta vaan ottaa sen itselleen. Ihan kuin lapsi ottaisi hakkaamalla toverinsa lempilelun. Sehän on väärin, se on moraalitonta, epäeettistä ja väärin. Se on vastoin kaikkia periaatteitani.

    Uskon että muutkin ihmiset toimivat moraalinsa mukaan, eivät minkään manipulaation perusteella. Uskon ihmiseen.

    VastaaPoista
  45. Niin kauan kuin tieteen selitys maailmankaikkeuden olemuksesta on se, että ensin ei ollut yhtikäs mitään ja sitten äkkiä - hupsista - olikin kaikki mitä on, niin uskonnollisuudella on roolinsa ihmismielessä.

    Uskomus, että Jumala on ikuinen ja loi maailman tuosta vaan, naps, on yhtä hyvä kuin uskomus, että maailma syntyi itsestään ei-mistään ei-mihinkään, ohoh.

    En ole uskovainen, mutta pohdiskelen välillä mm. buddhalaisuuden maailmanselitystä. Verrattuna esim. islamin ja krisnuskon vastaaviin, niin onhan se eri planeetalta. Ehkä onkin?

    Sen verran ymmärrän uskonnosta, että usko jumalan määräävän meidät esim. pukeutumaan tietyllä tavalla, on yksinkertaisesti hevonpaskaa.

    Liian usein uskonto on pelkkää taikauskoa.


    VastaaPoista
  46. Voi hyvinkin olla, että Venäjä ihan aiheellisesti pelkäsi, että Ukraina liukuu sen etupiiristä lännen vaikutuspiiriin ja jopa Natoon, jos vain pääsee. Tämähän oli kai tavoitteenakin, kun venäjämieliset johtajat oli äänestetty pihalle.

    Kun lukee ja kuuntelee Putinin näkemyksiä historiasta, niin vastaavia esittivät meillä oikeistopiirit 30-luvulla. Putinin mielestä ukrainalaiset ovat keksitty kansa, oikeasti he ovat vähävenäläisiä ja kuuluvat samaan yhteyteen Venäjän kanssa. Puhdasta heimoaatetta siis.

    Huomasit varmaan Noora, että Putin vertasi tilannetta Suureen Pohjan Sotaan ja itseään Pietari Suureen - joka ei kuulemma valloittanut yhtään mitään, vaan palautti vaan alueet Venäjälle. Siihen toki tarvittiin mm. Isonvihan nimellä kulkeva pikku juttu, joka toteutukseltaan muistutti hieman tätä välttämätöntä erikoisoperaatiota.

    Putin myönsi sentään, että täällä Itämeren rannoilla asui slaavien ohella myös fennougrilaisia, joten ehkä meillä suomalaisilla on hänen mielestään oikeus itsenäisyyteen ja omaan valtioonkin?

    Tosin Putin unohti mainita, että me fennougrilaiset olimme täällä hieman aiemmin ja Pietari Suuri rakennutti pääkaupunkinsakin keskelle suomalaista maata (no, suota). Viimeisen sadan vuoden aikana alue on toki puhdistettu suomalaisista ja viimeisetkin inkeriläiset venäläistetty.

    Mutta suomalaiset ja ruotsalaiset säikähtivät siis Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan vain siksi, että jenkit pelottelivat, media aivopesi ja kansa on tyhmää?

    Että länsi ja jenkit ovat kieroja ja ketkuja sotahulluja ja venäläiset rehtejä ja oikeudenmukaisia rauhanrakentajia?

    Voi sen tietysti niinkin nähdä. Jos kovasti haluaa.






    VastaaPoista
  47. Orpolla kävi vain munkki. Putin se kokkarit raketeillasn nousuun vei ja Orpon osana on pitää hatustaan kiinni.

    Orpo on ihan asiallinen virkamies, joka hoitaa hommansa, mutta visionäärinä ja poliittisena suunnannäyttäjänä on häntä pitäisi.

    Parempi Orpona kuin orjana, ajatteli kokoomusväki.

    VastaaPoista
  48. Putin edesauttoi kokoomusta, mutta kyllähän se aika iso kaula muihin repesi jo ennen Putinia.

    VastaaPoista
  49. Kun Natopetteristä tulee pääministeri, niin... "Jokainen työikäinen ja -kykyinen käy töissä."

    Iines on onnekseen jo vanhuuseläkkeellä. Orpo pistää puhevammaiset haravoimaan.

    VastaaPoista
  50. Hyvä yhteenveto, Noora. Katselin osan keskustelusta.

    Vikansa on varmaan Natossakin, mutta ei kai vastaavia ihmisoikeusloukkauksia ole lännessä näin mittavasti sattunut kuin nyt tämä Venäjän hyökkäyssota ja siviilien tappaminen ja koko maan uhkaaminen. Se järisyttää koko yhteiskunnan ja maapallonkin perusteita. Minulla ainakin on turvallisempi mieli nyt, kun olemme hakeutumassa Naton turviin emmekä ole yksin.

    VastaaPoista
  51. Vallan kummallinen on tämä Turkin nimisotku, joka tuli esiin Kultaranta-keskustelussa. Turkki ei olekaan Turkki (kalkkuna) vaan Türkiye, Erdoganin vaatimuksesta. Tätä korosti mm. Niinistö. Ja ääntyykö tuo uusi nimi näin: Tyrkki?

    Ettei vaan nyt sitten oltaisi vähän rähmällään Erdoganin suuntaan? Tämä vaikutelma tästä jää. Vaan eikö Suomikin voisi sitten vaatia, että maan nimi on Suomi eikä mikään Finland?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö joku olisi voinut kertoa sille Erdoganin tolvanalle, ettei Turkki tarkoita suomeksi kalkkunaa vaan turkkia!

      Että Suomessa ei Turkkia pilkata, vaan kadehditaan, sillä turkki on rikkauden ja porhouden symboli!

      Perhanan tunarit. Natoon pitäisi päästä, eikä tämän vertaa osata mielistellä.

      Poista
    2. Mitä ääntämisen tulee, niin Turkki lausutaan turkki ja Türkiye lausutaan tyrkijee. Erdogan, älä tyrki!

      Poista
    3. Suomalaiset eivät kehtaa puolustaa omaa kieltään. Meillä ei tiedetä mitään kalkkunasta Turkin yhteydessä, joten vähän paukkuja nyt olisi saanut Sauli laittaa puheeseensa.

      Minäkin rakastan turkkia, jonka ostin muinoin Uudestakaupungista, P. Virtasen Antiikki- ja Romuliikkeestä 100 markalla.

      Nyt tuntuu siltä, että Nato-neuvotteluja tanssitaan TurKIN mukaan. Vähän ruutia nyt tynnyriin Stoltenberg ja Niinistö. Eikä Suomen tarvitse kulkea käsikynkkää Ruotsin kanssa. Meillä on suurempi syy liittyä kiireesti Natoon kuin Ruotsilla.

      Poista
    4. Jyrki jyrki, älä tyrki.

      Tänään päätin jutella Räpinan paperitehtaan Kai Kalberg-Kukk'in kanssa telefoni teel. Mutta en saanut yhteyttä häneen. Toivon kumminkin siitä huolimatta että 28.7 pääsen tutustumaan tähän tehtaaseen. - Ihmettelisin, jos en pääsisi.

      Tuo 'sae-, jahu- ja paberivesk' on perustettu v. 1728. Ihmeellistä! Ehkä Kiinassa on sitäkin vanhempia paperitehtaita, varmaan onkin, ja Ekyptissä, mutta ei Suomessa. (Koska olen ollut töissä kaikissa Suomen paperitehtaissa, etkä ole ollut, no olenpas ollut.) Tai mitä väliä sillä on?

      Ps. Suomenkielessä ei voi kirjoittaa Räpina, koska se kieliopillisesti on väärin. Monen inkeriläisen nimi on Kärpanen, joka mielestäni on oikein, että kyseisen nimisiä ovat.

      Poista
    5. Paljon puhuttu vokaalisointu se tässäkin on taustalla. Meillä ei voi samassa yhdistämättömässä sanassa olla yhtaikaa takavokaaleja (a, o, u) etuvokaalien (ä, ö, y) kanssa. Laiska ääntämyksemme ei halua taipua tähän eri paikassa suuta ääntyvien vokaalien läheisyyteen.

      Poista
    6. Ihailen Mikiksen virontaitoa (ynnä tietysti luontaisen huikeaa kirjoitustaitoa), mutta eikö se vana eesti tehas ole "Sae-, jahu- ja paberiveski" - siis lopussa seisoo ii.

      Suomeksi "veski" ei ole veski, vaan mylly (tiedoksi viroa osaamattomille). Siis Räbinan saha-, jauho- ja paperimylly. Seisoo varmaan varrella virran.

      Poista
    7. Ylpeys käyskenteli taas lankeemuksen vieressä - Räpina siis tietysti kovalla peellä.

      Poista
    8. Minäkin ihailen mikiksen viron taitoa. Tässä huomaa, miten vierasta kieltä opitaan paikan päällä eikä yliopistoissa. Meikäläinen on käynyt viron kielen pakolliset alkeis- ja jatkokurssit Turun yliopistossa, mutta eihän siellä opittu kieltä käyttämään, vaan sihdattiin suurennuslasilla (kuka sihtaili, kuka nuokkui, jokunen taisi kuorsatakin) joitain rakenneseikkoja.

      Poista
  52. Pääministeri oli heittelemässä palloa koriin koronan selätyksen kunniaksi. Tästähän hän instasi livekuvalla.

    Tosin lääkäri kehotti nuorisoa olemaan ottamatta mallia Marinista: liian aikaisin koronan jälkeen ei pidä urheilla eikä kuntoilla.

    No juu, ei tule onnistumaan TurKIE. Suomessa ei loppukiekaista. Meillä on luontaisesti ääntämisen pääpaino sanan ensi tavulla. Jos joku kiekaisee sanan lopun ylös, puhuttiin ennen ns. myyjätärkielestä eli teeskennellystä naisväen käyttämästä kielestä, jota huomaa nyt lisääntyvässä määrin mm. somen itsensä esittelyvideoissa.

    Tätä luonnotonta puhetta kuulin viiimeksi tänä keväänä Kotoisa-sisustusohjelman pihasuunnittelijan puheessa, nainen kiekaisi sanan loput systemaattisesti ylös, useassa eri jaksossa. Karmeaa kuultavaa.

    VastaaPoista

  53. Kyllä vaan, painotukset ja puhumisen ”nuotit” vaihtelelevat eri maissa ja kulttuureissakin. Kaikkihan me tiedämme sen ”manne-puheen” hieman nasaalisen ja loppua kohti nousevan nuotin, jota Pulttiboisien Aake ja Pirkka-Pekka, nuo vekulit niin mainiosti osasivat, mutta jota ei saa enää parodioida, koska. Eikä Laphin poikain kimeää intonaatiota ainakaan saa humorisoida. Sitähän Pirkka-Pekka anteeksipyytelikin.

    VastaaPoista
  54. Jospa korona vielä kiusaskelee?

    VastaaPoista
  55. Kysymys on: kuinka moni stalinistinen höpöhumanisti ei toivo putinin pikaista kuolemaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en tiedä, mutta minä ihmettelen, miksi kukaan ei syökse häntä vallasta.

      Olen pitkälti ajatellut, että Venäjä kansaa ei saa syyttää mistään, koska se on manipuloitu.

      Enää en ajattele niin, koska tietoa on ollut Venäjälläkin saatavilla ja on edelleen. Venäläiset matkustelevat ja heidän täytyy nähdä kaikki se, mitä Putin oikeasti tekee. Kuitenkaan kukaan ei nosta kättään häntä vastaan.

      Joskus maailmassa joku uhrasi henkensä kansansa puolesta. Jonkun pitäisi pelastaa Venäjä.

      Poista
    2. Nooralle sanoisin ' voi, voi sun kanssas'.

      Ps. Kyllä ryssät joskus Joensuuhunkin asti ehtivät ja raiskaavat sun sukulaistyttösi. Ja samalla myös rippi-ikäiset sukulaispoikasi. Että älä turhaan murehdi.

      Poista
    3. "Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
      Ikkunan edessä
      pystyyn kuivettunut omenapuu.
      Reppu naulassa, ovenpielessä,
      siinä linnunpesä.
      Kun olen kuollut,
      kun olen kuollut.
      Sota jatkuu. Sota"



      (Anteeksi, Lauri.)

      Poista
    4. Ja anteeksi kaikki natoihmiset jotka joka päivä murhaatte satoja ukrainalaisia. Anteeksi kamalasti.

      Poista
    5. Minäpäs kohtasin tänään kaksi ukrainalaista, pikkukaupungissa joen rannan puistossa. Kaksi naista, pikkulapsi rattaissa. Toisella naisella oli huivi kiedottu pään ympärille, löyhästi. Minulla oli kamera kädessä ja pyllistelin pusikossa kultaista kuoriaista kuvaamassa. Ihastelimme yhdessä oravia puussa.

      Ei meillä yhteistä kieltä ollut, naiset eivät ymmärtäneet englantia, puhuivat venäjää. Niinpä kysyin vain ”Ukraina?” ja vaalea nainen vastasi että ”da da”. Silitin naista hartioista, tahaton ele, jota en ajatellut, mutta hän tuntui ymmärtävän sen, että halusin lohduttaa ja tukea. Kun ei ole sanoja, on kosketus ja eleet. Kunpa naiset pääsisivät vielä joskus takaisin kotimaahansa, ja saisivat täällä vaikka koulutusta tms.

      Poista
    6. Mikis on vanhana varsovanliittolaisena alkanut horista.

      Poista
    7. Sanoitko että huivi on njet njet?

      Poista
    8. On perin yksinkertaista aivotoimintaa olettaa, että musliminaisten hunnuttamisen ja huivittamisen arviointi tarkoittaisi yleistä huivinkäyttökieltoa.

      Tämän slaavilaisnaisen huivi oli löyhästi päässä kiharapilven pursutessa sivuilta ja edestä. Toisella naisella oli tukka tuulessa paljaaltaan. Vapaa kulttuuri, ei alistavia miehiä.

      Poista
    9. Olet siis pyhästi sitä mieltä, että turvapaikan saaneet ortodoksiset saavat moitteetta käyttää huivia jumalanpalveluksissa ja yleisillä paikoilla liikkuessaan, jos vain haluavat?

      Poista
    10. Musliminaisten alistamisen kritisointi ei tarkoita naisten arvioimista tai syyllistämistä.

      Sehän tarkoittaa alistavien rakenteiden kyseenalaistamista. Kyseenalaistaisit sinäkin rakenteet etkä minun kritiikkiäni.

      Poista
    11. Yhtä hyvin Mangemangilta voi kysyä, hyväksyykö hän sitten naisten alistamisen jos ei hyväksy huivien kritiikkiä mikä ei tietenkään tarkoita huivivihaa.

      Poista
    12. Huivien kritiikki? 7!

      Poista
  56. Tottahan se on, että esim. Biden kertoi omiin tiedustelutietoihinsa vedoten Venäjän hyökkäävän. Antoipa vielä päivämääriä ja kohteitakin.

    Mitä pahaa siinä mielestäsi on? Eikö olisi saanut kertoa?

    Ja miten Nato olisi mielestäsi voinut Venäjän hyökkäyksen estää? Hyökätä ensin Venäjällekö? Heh, mitähän tulikiven katkuista siitä nyt sanoisit!?

    Sitä paitsi Venäjähän kielsi ankarasti muita puuttumasta asiaan! Se uhkaili jopa ydinsodalla, jos joku uskaltaa tulla paikan päälle tätä pienempää ja heikompaa maata puolustamaan.

    Länsi otti uhkaukset todesta ja tyytyy siksi vain lähettämään aseita ja ammuksia.

    Ps. Mitä Turkkiin tulee, niin olen samaa mieltä. Eikä Natossakaan ole kyse hyvistä ja pahoista, vaan raadollisesta turvallisuuspolitiikasta, valinnasta pirun ja belsebuubin välillä.

    VastaaPoista
  57. Pertti "Lande" Lindfors, ärhäkäs filosofi ammatiltaan, puhui sellaista puolankieltä, ettei kukaan häntä ymmärtänyt. Nokian yksi keskeisempiä huppujohtaja, puolalainen Stefan Widomski, ei ainakaan. Ja ei hän ymmärtänyt yhtään mitä tekemistä nokinaamaisilla "peteliuksen-kallialan saamelaisilla nannukka nannan naa lähetään Luostolle" sketseillä on tekemistä huumorin kanssa? - Mutta varmaan siis jotain?

    VastaaPoista
  58. Lande Lindforsilla muuten oli - jos näin saa sanoa, ja miksei saisi, kun puhutaan faktoista? - oli akateemisen yhteisön pisin penis. Hän pyyhäisi sillä 12 senaikaista markan kolikkoa pöydältä pois. Toiseksi paras ylti vain 10neen.

    VastaaPoista
  59. Enkä harrastelijabiologina ymmärrä miksi juuri peniksellä pitäisi pyyhkiä kolikoita pois pöydältä? Mielestäni esim. rulettipöydässä croupier tähän tarkoitukseen - siis panosten siirtelyyn puolelta toiselle - voisi käyttää jotain 'harjaa', tms. Tai keppiä. Eikä suinkaan omia kruununkalleuksiaan.

    VastaaPoista
  60. Vanhoissa valokuvissa- en itse siihen aikaan vielä elänyt - olen nähnyt Varsovan vuonna 1945. Se oli 90%sti tuhottu. Natsit tuhosivat sen, kyllä. Luin tänään, vai oliko se eilen - en muista, että venäläiset alkavat nyt uudelleenrakentaa Mariupol -nimistä kaupunkia. Se on myös n. 90%sti raunioina... kuulema kiovalaisten fasistien räjäyttämänä? Vähän epäilen ettei näin ole. Tai olkoon miten on, mutta raivaustöiden aikana raunioista löytyy niin paljon ruhjoutuneita ruumita, mm. pikkulasten jäseniä, että edes venäläiset palkkasotilaat eivät suostu niitä käsittelemään, vaan oksentavat. No, Suuren Venäjän takamailta löytyy tarpeeksi köyhiä ihmisiä ko. duuniin palkattavaksi. Ja miksi miksi heidän pitäisi mitään ihmetellä? he tulevat ja tekevät ja kippaavat niin betoniromun kuin muun rakennusjätteen plus ihmisruumiitten kappaleet kauhakuormaajalla kuorma-autojen lavalle, yhtenä mössönä, jotka sitten viedään kaatopaikalle. - Mitä ihmeellistä tässä?

    Logistisempaakin tämä on kuin mihin natosotilaat ikinä pystyivät, vai mitä Noora?

    VastaaPoista
  61. Anteeksi Noora, puhuin ryssistä jotka Joensuuhun tulevat ja sut ja sun kaikki sukulaisesi raiskaavat. Eihän he herrasmiehet tietenkään! (Hyvänen Aika sentäs!) Totta kai ne on natosotilaita jotka panee sua tuhkaluukkuun, ja nauraa päälle "O'MAI GOOD, HHAHHAHHHAH".

    Käsittääkseni, ymmärtääkseni, tai en tiedä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin, pöllivät sulta vielä sun pesukoneekin, saatana. Lähettävät sen postissa Uralin taa. (piru vie)

      Poista
    2. ... äsch Uralin taa... Tarkoitin tietysti Texasiin.

      Poista
    3. ”Toisessa huoneessa nukutaan jo - ”

      Tämä on kuin runo. Miten lohdullista, kun ihminen ei ole yksin. Kun ei tarvitse nukahtaa yön pimeyteen yksin. Ja kun molemmilla on tilaa hengittää.

      Poista
  62. Hyvä, ettet nauranut.

    nimim. "hieman, ei paljon loukkaantunut prinssinnakki"

    VastaaPoista
  63. Sanot ettet hyväksy sotia, hyvä, en minäkään. Ja usko nyt rakas Noora, ettei kyse ole silloin 'yhdestä tai toisesta totuuden näkövinkkelistä', vaan paljon enemmästä. Kyse on siitä - jos asian haluaa oikein pateettisesti sanoa - mitä mieltä sydämessäsi olet. (Enkä halua ajatella että ajattelisit väärin, oi en. Ihan varmaan toivot ihmisille hyvää. )

    VastaaPoista
  64. En kirjoittanut tätä omasta vaan kaverini puolesta. - Ps. Onko sulla täti muuten kuppa kun noin hulluja juttelet, höh?

    VastaaPoista
  65. Miksi ovi ei auennut meille, onko itsemme syytä tää.
    Piti olla melkkeist läpihuutojuttu ja kas, miten kävi.
    Eikö ollut taustatöitä tehtynnä. No, onhan meillä
    aikaa odottaa, sanoo ehkä joku tai jokuset.
    Aika merkillistä, jos kaikki tuli yllärinä.
    Ei ole sekään oikein uskottavaa. Jos yksi maa pistää
    kampoihin, mistä sitä tietää, mitä ne muut maat tekevät.
    Kun sekin voi tulla yllärinä. Vois kysyä, että mistä se
    kenkä oikein puristaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nirri pois vaan tuollaisilta kiusankappaleilta.
      Hyviä unia, oman kullan kuvia. Joku viisas tais
      sanoa, että ihminen on harvoin hyvä kysyjä ja
      hyvä vastaaja. Tuli tupsahti jostain päähäni.

      Poista
  66. Hyttysen haluaa tappaa! Niin monet kerrat mökillä olen jahdannut makuukammaristani inisijää, joka kesäyön hämärissä inisee inhottavasti korvasi juuressa, katoaa, inisee taas mutta ei näyttäydy, kunnes olet hulluuden partaalla. Sähkölätkä kuulostaa oivalta tappovehkeeltä, varsinkin jos siinä olisi jokin imaisusysteemi.

    VastaaPoista
  67. No ei siitä ole montakaan kuukautta, kun Timo Harakka todisteli eduskunnan kyselytunnilla, että noususta huolimatta bensan hinta on pysynyt samana ja tulee pysymään...

    VastaaPoista
  68. Harakka vaikutti minusta joskus ennen fiksulta toimittajalta, mutta kaipa siinä kävi vanhan kaavan mukaan. Yleni asemaan, ministeriksi, jota työtä ei lainkaan hallitse.

    VastaaPoista
  69. Ei ole tosiaan parhaimmillaan ministerinä, tai sitten oikeaa ministerinsalkkua ei ole osunut kohdalle. Toimittajana oli minustakin hyvä, sopivan räväkkä ja omaperäinen. Ihan kuin eri ihminen ministerinä.

    VastaaPoista
  70. Olin kerran asiantuntijana Mustassa laatikossa.

    VastaaPoista
  71. Kävi vielä niin, että puffi tuli ulos ennen Tuurin ja Parikan Talvisota-jaksoa ja lätkäjengin kundit tietysti tsiigas sen. Kuulemma jauhotin kansanedustajat Irina Krohnin ja Raija Savelan (jos muistan nimet oikein).

    VastaaPoista
  72. Tämä on hyvä päivä siirtyä raikkaisiin merituuliin. Seuraava postaus tulee sieltä, omasta pikku talosta, jonka katolla oravat pikku töppöjalkoineen tanssivat, kun ne oikaisevat puusta toiseen, ja jonka pihalla peura käy syömässä miljoonakellosta keltaiset kukat.

    Tänä vuonna minua himottaa asentaa pihapiiriin riistakamera. Täytyy tutustua malleihin ja hintoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riistakameran minäkin olen aikonut hankkia jo kauan - ja kun nyt sain hankittua jo ilmalämpöpumpunkin, niin jospa saisi viimein aikaiseksi.

      Ei ne paljoa maksa.

      Poista
    2. Ilmalämpöpumppu on minullakin hankintalistalla. Aika tyyris ostettava, mutta hintansa väärti. Ja olisi kyllä tässä mökissä tarpeen.

      Vaan yhtä en hanki: uutta kymppitonnin jätevesipäästölaitosta. Tässä on toimiva sakkokaivo. Piste.

      Poista
  73. Öhöm, minullapa muuten on - niin, nyt en puhu ruokottomuuksia, vaan tiedettä ja kulttuuria - Lande Lindforsin kirja nimeltään Marxilaisuus ja tiede.

    Olen saanut sen joululahjaksi veljeltäni ikuisuus sitten. Ja uskallanpa olettaa, että olen ainoa täällä (ehkä koko blogistanissa), joka on lukenut sen kannesta kanteen.

    Opinko jotain? Opin, mutta en kerro mitä.

    VastaaPoista
  74. Sitä kuulemma myytiikin vain yksi kappale.

    VastaaPoista
  75. Täällä ollaan pirtti lämpimänä ensi lämmityksen jäljiltä. Veti hyvin, kun tuulee navakasti mereltä päin.

    Tässä, missä nyt istun näkyy ikkunoista itään, länteen ja etelään. Huomaan, että maisema peittyy vuosi vuodelta entistä enemmän vihreään seinämään, lehtipuihin, eli puut pimentävät ikävästi, vaikka ovat kauniita. Metsuria tarvitaan ennen pitkää.

    VastaaPoista
  76. Pilvettömältä taivaalta paistaa, länsituuli mereltä päin. Siksi uskalsinkin sytyttää tulen pesään, kun veto oli hyvä. Tuulettomalla sateella pesä savuttaa helposti. On jopa liian tuulista lähteä naapuriin serkkutyttöni terassille istumaan tervetuliaisiksi. Huomenna sitten! Nyt pihaan pesiytyneet linnut ihmettelevät minua ja pihaan tupsahtanutta autoa.

    VastaaPoista
  77. Wikipedia edelleen väittää, että Joe Frazier vihasi Muhammad Alia loppuun asti. Paskapuhetta. Todisteet ovat muuta, mm. tämä haastattelu, jossa naureskelevat keskenään. Frazier, Ali and Foreman

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne noita nyrkkeilijöitä tarkemmin, mutta Paavo Lipponen taitaa vihata Sauli Niinistöä. Hän haukkuu aamuisessa Hesarissa tämän johtamat Kultaranta-keskustelut.

      Kyytiä saa myös Halosen ja Tuomiojan ”väärämielinen” kohtelu tänä keväänä:” - - presidentti Tarja Halosta on kohdeltu mediassa ”törkeän väärämielisesti” ja puoluetoverilta, entiseltä ulkoministeriltä Erkki Tuomiojalta on kielletty oikeus esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja- - ”.

      Ehkä on vain hyvä, että Lipponen ei ole enää mukana politiikassa.

      Poista
  78. Jaa a! Elämme "vapaassa liberaalidemokratiassa" eiks jeh? Sananvapautta, ihmis- ja itsemääräämisoikeuksia sekä tasa-arvoa kailotetaan joka tuutissa. Ja niitähän me puolustamme henkeen ja vereen.
    Tottahan se tietysti on, ettei kaikki niitä tarvitse, eikä heille niitä sallita, varsinkaan jos ovat eri mieltä kuin enemmistö. Vai kuis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora tietysti yllä.

      Poista
    2. Siis ovathan Tuomiojan ja Halosen kommentit ”sallittu” heille, sillä hehän ovat lausuneet ne aivan vapaasti. Kukaan ei ole yrittänyt tukkia heidän suutaan, vaan heidän lausuntojensa sisältö on vain lytätty.

      Ei lyttääminen eli erimielisyys ole keskustelun vaientamista. Sehän on juuri sitä keskustelua. Halonen ja Tuomioja eivät itse ole halunneet jatkaa keskustelua tästä eteenpäin. Minusta tuntuu, että eivät ole tottuneet lausuntojensa kyseenalaistamiseen.

      Tämä juuri on keskustelun vaientamista: Minä en keskustele enää, koska te olette minun kanssani eri mieltä.

      Poista
  79. En ole vielä lukenunna Paavon purkausta, mutta eihän Ekiä ole mitenkään mollattu ja estetty esittämästä vaarinhousu-versioita Natosta. Hänhän esitti ne, ja sitten äänesti puolesta.

    Ongelma oli siis se, että muut eivät olleet enää halukkaita vatvomaan selvää asiaa. (Asia erikseen on tämä Turkki, ei Ekikään sitä arvannut.)

    Hän harrasti samanlaista juu-ei-metodia aikanaan myös EUn suhteen. Muistan hyvin. Mutta joskus on päätös tehtävä ja sitä varten on eduskunta, että se asian ratkaisee.

    Tartsa sai ehkä liiallistakin irvailua naapurin pojastaan, mutta mitä sitten? Aihe oli niin herkullinen.

    Paavo on muuten viimeinen demari, jota olen äänestänyt. Ja tämä pitää käsittää kehumisena.

    VastaaPoista
  80. Niin topevaa keskustelua täällä taas, että tulee hyvä mieli kun lukee. Kävin lueskelemassa. Olen sairastellut joten en juuri ole jaksanut kirjoitella mitään. Lukenut vaan. Minulta löytyi hyllystä paksu kirja, jossa kerrottiin Paavo Haavikosta. On siinä äijä joka ei ole tullut toimeen ilman naista. Niitä hänellä on ollut kyllä runsaasti tuttavapiirissä. On ollut varaa vaihdella. Ei ole haitannut Haavikkoa vaikka valitsemansa nainen on ollut tuttavamiehensä "elämäntoveri". Siitä vaan. Mutta ihmettelen naisia, jotka ovat avautuneet miehensä selän takana Paavon tössähtelevään syleilyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä samaa minäkin olen hieman ihmetellyt, sillä ei Haavikko oikein vastaa mielikuvaa tulisesta rakastajasta, eikä edes rentturunoilijasta, jotka ymmärrettävästi ovat kysyttyä kamaa tietyissä naispiireissä.

      Toisaalta se tarkoittanee sitäkin, että naiset näkevät miehessä jotain muutakin kuin ulkoista. Niin muuten näkevät miehetkin, jos ette ole huomanneet.

      Poista
  81. Kyllä ihmisessä kenessä hyvänsä se sisäasu on tärkeämpi kuin ulkoasu. Ns."renttuasu" on aika monella mun tutulla. Ja kyllä se renttuus useimmiten on sekä sisä- että ulkonasussa. Jotkut pystyvät huolehtimaan jo lapsesta asti itsestään ja vaatetuksestaan. Parasta on aina oltava. Ei auta puhumiset.
    Äsken soitti juuri yksi maailmanmatkaaja, kotiutunut Japanista. Ei tarjoustavarat sopineet lapsena alkuunkaan. Siihen oli sopeuduttava. Ehkä oli sisältäkin parempi. Panettelua ja kirosanoja ei kuulunut koskaan, hänen suustaan. Vaikka kirosanoja kuului "kainuulaiseen tapaan" aika tiheästi hyvissä ja huonoissa asioissa toisesta suusta taloudessamme.

    Pitäisiköhän minun olla huolestunut kun kuljen maailmalla lyöttäytyy seuraani usein joku "puistonpenkinistuja" jota voi sanoa pultsariksi. Hänestä on vaikea päästä eroon.

    VastaaPoista
  82. Minnekähän kommenttini katosi tästä? Painoin Julkaise ja sinne meni!

    VastaaPoista
  83. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista