29.6.2022

Hellepäivän postaus

 


Jossain talon kattotilassa on oravan pesä. Pikkujalat tömistävät ja nurkissa paukkuu, kun jotain tapahtuuu. Ikkunoissa on puiset luukut, ja orava kiertää taloa pomppien luukulta toiselle. 

Kun mökille tultuani avasin luukut hakasistaan ja liikuttelin niitä auringon eteen, orava tuli ihmettelemään puuhiani. Kerran laitoin hieman etäämmälle korallisen murskattuja pähkinöitä. Tämän jälkeen orava alkoi tirkistellä minua luukun päällä istuskellen ja tuijottaen suoraan sisälle, tuoliin, jossa istuin. Moro!   Minulla on tilanteesta kuva, mutta en saa siirrettyä kännykkäkuvia tähän koneeseen. Näiden kuvien orava on toinen orava.



Tänään kehutaan Saulia, jota joku on seniiliksikin maininnut, ehkä kateuttaan. Eivät taitaisi seniililtä ukolta onnistua Madrid-neuvottelut niin kuin meidän Salelta. Natoon mennään niin että heilahtaa, ja ansio ei olekaan enää hyvän hallituksemme, vaan se on Niinistön uutteruuden ja neuvottelutaidon. Monta askelta on vielä edessä, mutta tämän esteen ylittäminen  oli niistä merkittävin. Olo on jälleen piirun verran turvallisempi, kun maantieteellinen sijaintimme on mikä on.

Huh hellettä. Ilmastointilaitteet hurisevat päivisin, luukut ovat kiinni, samoin ikkunat auringon puolelta, ja silti on tukalaa. Mitään ei jaksa  tehdä, pihatyöt jäävät, vain kastelu on pakko hoitaa. Tulisipa sade! Paras virkistyskeino on uinti ja itsensä kastelu, mutta samantien on taas kuuma. 

Sisareni, joka on tottunut Saksan yli 30 asteen lämpötiloihin, tekee ilman hattua tässä lämpötilassa aivan suvereenisti pihatöitä ja istuu helteelläkin auringossa, viinilasi puutarhapöydällä - se nesteytys kuulemma -  lukemassa tai ottamassa aurinkoa, minä läähätän sisällä reporankana kylmäkallet takapuolen alla. Helle ei ole enää kivaa, kun se jatkuu jatkuu vaan. Vai mitä?

(Muotokuvat Iines 2021)

192 kommenttia:

  1. Siis oravahan on peto, vaikka näyttää veikeältä ja lystikkäältä. Se riistää pesistä linnunpoikasia ja syö ne. Olen itsekin päivittäin seurannut, miten mm. kirjosieppo hermostuu heti, kun orava ilmestyy kiipeilemään sen reviirille.

    Mitä Erdogan sai? Noh, en ole asiantuntija, mutta minusta hän sai kunniakkaan tien ulos järjestämästään kriisistä. Hänhän kehuu jo nyt lehdissä, miten Turkki voitti kiistan.

    Hesarin mukaan luvattiin, että Suomi ja Ruotsi eivät millään tavalla tue kurdien Syyriassa toimivia taisteluosastojaYPG:tä tai Gülenisteja, eli Fethullah Gülenin kannattajia, joita Turkin hallinto syyttää vallankaappauksen yrittämisestä Turkissa vuonna 2016.

    Oikeastihan Suomi ei valtiona tälläkään hetkellä tue kyseisiä järjestöjä.

    Samoin Suomi ja Ruotsi myös vahvistavat pitävänsä Kurdistanin työväenpuolue PKK:ta terroristijärjestönä. Maat myös sitoutuvat yhteistyössä Turkin kanssa ehkäisemään PKK:n toimimista.

    Tässäkin sekä Suomi että Ruotsi pitävät PKK:ta jo nyt terroristijärjestönä kuten muutkin EU-maat.

    Suomi ja Ruotsi sitoutuvat asiakirjassa käsittelemään ”nopeasti ja perusteellisesti” Turkin tekemät ratkaisemattomat karkotus- ja luovutuspyynnöt, jotka koskevat terrorismiepäilyjä ja ottavat tässä käsittelyssä huomioon Turkin toimittamat ”tiedot, todisteet ja tiedustelutiedot”.

    Keskeistä tässä kohdassa Hesarin mukaan on erityisesti maininta Turkin ”ratkaisemattomista” pyynnöistä. Presidentti Niinistöhän on aikaisemmin todennut, että Suomessa ei ole tällä hetkellä lainkaan ratkaisemattomia luovutuspyyntöjä Turkilta.

    Näin siis HS tulkitsee sopimusta, josta saan itse sen vaikutelman, että mikään ei muuttunut ja Erdogan teki itsestään sankarin.

    VastaaPoista
  2. Orava on söpöliini, mutta kun se perheineen asettuu asumaan talon katon alle, ja kopsuu siellä pentuineen ja tekee reittejä ulos ja sisään, se ei olekaan enää mikään mukava vuokralainen. Katon alle sijoitetut, lämmön karkaamista estämään asetetut vuorivilla- tai jotkut muut pehmustteet sotkeutuvat ja rikkoutuvat. Niitä on paha korjailla, pitäisi kattoa purkaa. Lämpö karkailee, sisällä palelee. On koettu ja ikäväksi asiaksi todettu. Pitää tukkia kaikki raot talon seinämissä, ettei lämpöpatjoja katon alla mikään hajottaisi eikä tyhjentäisi, sanoo isäntä ja huolestunein silmin minäkin kävelen aina syksyisin talon ympäri katse ylöspäin suunnattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mökki ei ole mikään vankka hirsitalo, kuten entinen Olgan torppa oli. Tämä on ihan perustalo laudasta, mökki, kesähuvila, jollaisia 1970-luvulla rakennettiin.

      Eli ei siellä pienessä kattotilassa taida juuri eristeitä olla, on käsittääkseni vain tyhjä tila. Olisiko orava kuitenkin jotain kautta voinut päästä sinne? Luukku on ylhäällä seinässä kiinni. Sieltä se iltajytä kuitenkin aina kuuluu, tietystä talon kulmasta.

      Poista
  3. Erdoğan taisi vetää seniiliä presidenttiämme nyt jo toisen kerran nenästä. Ulkoministerien allekirjoittama aiesopimus ei takaa, että Türkiyen parlamentti ratifioisi Suomen NATO-jäsenyyden joskus hamassa tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi mongertaa ”Türkiyen parlamentti”, vaan Turkin parlamentti.

      Matka on vielä pitkä, kuten nyt on monestakin suusta todettu, mutta tämä Niinistön askel on ollut merkittävä tällä matkalla.

      Poista
    2. Yritä nyt ystävä hyvä ymmärtää, että Turkki lupasi vain tukea Suomen ja Ruotsin kutsumista Naton jäseniksi nyt Madridin huippukokouksessa. Ei mitään muuta.

      Poista
    3. Siis juurihan sanoin: "Matka on vielä pitkä, mutta tämä Niinistön askel on ollut merkittävä tällä matkalla.'

      Poista
    4. 24.4. hyökkäsi Venäjä Ukrainaan. 5.3. matkusti Niinistö Bidenin luo USAhan, josta he soittivat ex tempore Ruotsiin.

      Ennustin silloin, ellen ihan väärin muista, että he sopivat Natoon menosta. No, tänään 29.6. jättävät Natomaat Suomelle ja Ruotsille kutsun liittyä jäseneksi. Suomi ja Ruotsi vastaavat viipymättä myöntävästi.

      Voihan olla, että joku jäsenmaa, esim. Tyrkki, ryhtyy taas iltalypsylle ja viivyttelee ratifiointinsa kanssa. Suomen asema tarkkailijajäsenenä on kuitenkin paljon vahvempi kuin ihan yksin.

      Eihän Putin ja hänen (kohta) tulevat seuraajansa ihan torveloita ole eli ryhdy turhaan ja epävarmaan suurhyökkäykseen Suomeen vain siksi, että heidän Ukraina-skenaarionsa eräs huono vaihtoehto on toteutumassa ja vituttaa ankarasti.

      Kyllä tämä vaihtoehto on Venäjällä ymmärretty. Tyrkki voi yrittää uutta kiristystä, siinä Männe on oikeassa, mutta se on vain tyrkkiläinen täpä. Sallittakoon se härtäille myslimeille.

      Poista
    5. Vaan jokseenkin tyrmäävä on ruotsalaisen kurditaustaisen valtiopäiväedustaja Amineh Kakabavehin lausunto tästä yhteisymmärrysasiakirjasta, jonka Ruotsi, Suomi ja Turkki allekirjoittivat tiistaina Naton huippukokouksessa: ”Synkkä päivä Ruotsin historiassa.” ”Ruotsi ja myös Suomi ovat tunnettuja siitä, että maat tukevat vähemmistöjä ja taistelevat diktaattoreita vastaan, mutta nyt yhtäkkiä maat tukevat diktaattoria Turkissa”.

      Kakabaveh ei näytä ymmärtävän, että kyse on kahden pienen maan turvallisuudesta vaarallisessa maailmantilanteessa.

      On lisäksi vaikea kuvitella, että Suomi rikkoisi lakejaan ja palauttaisi maahan ottamiaan kurdipakolaisia. Sehän olisi vastoin EU:nkin säädöksiä.

      Poista

    6. Lisään vielä, että Kakabahevin julkisuuteen tulo paheksumisensa kanssa on sikäli merkittävää, että hän aikoo esittää epäluottamuslausetta Ruotsin ulkoministerille. Tosin hän tarvitsee siihen 34 muun kansanedustajan tuen.

      Herää miettimään, onko kotouttaminen epäonnistunut, jos kansalaisuuden saanut maahanmuuttajakansanedustaja ei tunnekaan itseään ruotsalaiseksi, ensisijaisesti Ruotsin etua ajavaksi kansanedustajaksi, vaan koko ajan alkuperänsä mukaan, kurdiksi. Eihän häntä ja muita maahanotettuja kurdeja Erdoganille luovuteta. Se olisi vastoin maan ja EU:n lakeja

      Poista
  4. Vitsikkäintä tässä sopimuksessa on perustettava valvontakomissio. Kait se sijoitetaan Torniin?

    VastaaPoista
  5. Olet selvästi Natoa ja Niinistöä vastaan. Mikähän on sinun ratkaisuehdotuksesi Naton ja Niinistön tilalle ja minkälaisella perusteella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkki ulos NATOsta ja presidentiksi kuka tahansa selväjärkinen.

      Poista
    2. Valehtelet Mankeli, Sauli ei todistettavasti ole samassa hoitolaitoksessa kuin sinä.

      Poista
  6. "Oravat eivät ole ihania
    Nämä pähkinöitä mutustavat pikkusöpöläiset temmeltävät hetkessä välikaton palasiksi ja kuivaamon tulitikuiksi . Pörrökorvia kohtaan ainut järkevä tunne on murhanhimo. " - http://viranomaisenvalvoma.blogspot.com/, maalaisen näkökulma.

    ICT-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas muuten hauska blogituttavuus tuolla. Kiitos vinkiatä,

      Vaan onhan orava söpökin, vaikka voi olla peto ja tuholainen.

      Poista
    2. Noora, mutta eiväthän suomalaiset niitä sodanlietsojia ole halutessaan liittyä Natoon. Venäjähän on sodanlietsoja!

      Suomi haluaa olla sovussa ja rauhassa muiden maiden kanssa, mutta haluaa säilyttää valtiollisen itsenäisyytensä ja päättää itse mihin yhteisöihin liitytään tai ei liitytä. Näin haluavat käsittääkseni kaikki itsenäiset maat.

      Venäjä on se, joka uhkaa maailmanrauhaa, eikä enää vain uhkaa, vaan joka on hyökännyt itsenäiseen maahan julmia sotarikoksia tehden ja kansalleen valehdellen. Kohdistanut ohjuksia teattereihin ja ostokeskuksiin ja tappanut sumeilematta siviilejä. Tämä vetää vertoja Stalinin ja Hitlerin hirmuteoille.

      Poista
    3. Natohan on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto. Millä tavalla puolustusliitto voi uhata Venäjää? Uhkaamalla estää sen hyökkäykset?

      Venäjä on aiemminkin yrittänyt miehittää Suomen, mutta sehän ei Suomelle sopinut. Kannattaako olla sinisilmäinen? Jos Putinin väki valehtelee kansalleen ja sumuttaa sitä, miksi se ei tekisi niin muille kansoille?

      Poista
    4. Suomella on katkerat kokemukset Venäjän arvaamattomuudesta. Eihän Suomessa ollut vähäisintäkään syytä viime sotaankaan, ja silti Venäjä hyökkäsi rauhalliseen itsenäiseen Suomeen valheen turvin - Mainila - liittäkseen sen etupiiriinsä.

      Putin on se, joka hyökkäsi Ukrainaan, ei kukaan muu. Yllätys oli vain se, että miehitys ei onnitunutkaan kahdessa viikossa niin kuin Venäjä kaavaili, vaan ne "natsit" pistivät kampoihin, ihan kuin Suomikin viimeksi.

      Poista
    5. On totta, ettei Putinin aloittama hyökkäyssota Ukrainan poistamiseksi maailmankartalta (vrt. Medvedev) uhkaa suoraan Suomea. Eikä Venäjä varmaan olisi hyökännytkään Suomeen ainakaan lähitulevaisuudessa.

      Mutta viisas valtiojohto katsoo pitemmälle. Yhtä kauas eteen ja taakse päin: isäni oli torjumassa venäläisten viimeisintä hyökkäystä Suomeen, enkä halua että lapsenlapseni joutuvat samaan tilanteeseen.

      Kyse on siis siitä, että Putinin Venäjä jätti meille kaksi vaihtoehtoa: syvenevä lipuminen suomettumiseen eli Venäjän valtapiiriin tai hyppy Natoon demokraattisten länsimaiden leiriin.

      90 % kansasta valitsee Naton. Nälkäinen karhu naapurissa pelottaa enemmän kuin tiikeri meren takana.

      Poista
    6. Kaikkein surkeinta on, ettei Venäjällä tule mikään muuttumaan, vaikka Putinista päästäisiin. Valta on luultavasti jo jaettu kabinetissa ja Medvedevhän on nyt jo kärkyllä uudeksi hirmuhallitsijaksi. Voi Venäjän kansa, voi. Itke äitimaa, Venäjä, arojen tuuli kuiskii kuolemaa ja tuhoa.

      Poista
    7. Kunhan pöly laskeutuu, niin jatkamme hyviä suhteita Venäjään. Naton jäsenenä se on turvallisempaa kuin ihan yksinään.

      Toisaalta kyllähän suuriruhtinaskunnassakin eleli, samoin yya-kihlattuna, jos se riittää.

      Poista
    8. Sitten kun venäjä on ydinaseilla tuhonnut koko maailman, niin Suomessa nousee jostakin risukosta henkiin jääneen kommunistin pää ja huutaa: "Alas amerikkalainen imperialismi, Amerikka on syypää kaikkeen!"

      Poista
    9. Tässä olisi oiva aihe Ville Rannan pilapiirrokseen.

      Poista
  7. Kun täällä on aika paljonkin ollut keskustelua Elokapinan mielenosoituksista, niin mainittakoon nyt ainakin itseäni ilahduttanut tieto aamun uutisvirrasta. Ilahduttava siinä mielessä, että en kannata anarkiaa, vaan ongelmien hoitamista parlamentaarisella tavalla.

    Eduskunnan oikeusasiamies nimittäin katsoo päätöksessään, ettei poliisi toiminut virheellisesti purkaessaan ympäristöliike Elokapinan mielenilmaukset Mannerheimintiellä viime vuoden kesä- ja syyskuussa. Mielenosoittajat toimivat lainvastaisesti, kun rikkoivat kokouspaikkaa koskevaa poliisin määräystä. Kyse ei aiis ollut heidän perusoikeuksiensa loukkaamisesta, vaan heidän omasta virheestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokapinan, kuten muidenkin anarkistikommunististen järjestöjen päätarkoitus on yhteiskunnan rakenteiden ravistelu, toiveena yhteiskunnan kaatuminen ja anarkismin valtaanpääsy.

      Poista
    2. Nykyään vaan tuntuu, että kaikki ovat jonkin vähemmistöryhmän tai anarkistiryhmän tossun alla, koska muuten leimautuu joksikin rasistiksi tai foobikoksi tai saa ainakin mainehaitan.

      On peräti ilahduttavaa, että poliisia ei aina syyllistetä jonkin pulskan anarkistiryhmän istunnoista vilkasliikenteisellä kadulla, vaan osoitetaan selvästi, että ne mullittelijat olivat väärässä.

      Poista
    3. Jos minä yhtäkkiä haluaisin herättää huomiota, ottaisin sänkyvaatteet kainaloon ja menisin lähimmän valtamaantien varteen, jonne on n. kolmen puhelinpylvään matka, levittäisin lakanat ja peiton keskelle sitä ja ryömisin itse peiton alle ja panisin vielä tolpan keskelle tietä makuupaikkani eteen. Siinä lukisi: EI SAA HÄIRITÄ! OLEN SUOMEN KANSALAINEN.
      Siinä minä köllöttäisin, kunnes joku tulisi ja vetäisi minut petivaatteiden mukana maantienojaan.

      Oi miten iloinen olisin! Ajatella, joku auto olisi voinut ajaa päälleni, KIITOS sinulle, joka halusit pelastaa minut kuolonkolarista onnettomuuden kidasta! On se mukava, että joku sentään kunnioittaa ihmistä, jolla on selvä häiriö aivoissa!

      Poista
  8. "Venäjä on aiemminkin yrittänyt miehittää Suomen, mutta sehän ei Suomelle sopinut."

    Niin, Suomi oli ainoa akselivalta, jota ei miehitetty. Saksassa ja Italiassa mm on amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksassa on noin 34 000 amerikkalaista sotilasta, käsittääkseni hyvinkin tervetulleita, joten ”miehitys” ei kuvaa todellisuutta, sillä amerikkalaiset eivät päsmäröi millään tavoin Euroopassa. Joe Bidenhän perui edeltäjänsä Donald Trumpin päätöksen vähentää joukkojen määrää Euroopassa ja tukikohtien määrää esimerkiksi juuri Saksassa.

      Poista
    2. Juu ei ne ole miehittäjiä, vaan kutsuttuja vieraita.

      Poista
    3. Eiköhän sotilaille makseta palkka ihan Yhdysvaltojen dollareilla, eli he perhekuntineen rikastuttavat isäntämaataan.

      Olikin laskettu, että mikäli Trumpin vähennyssuunnitelma Saksassa olisi toteutunut, olisi säästetty miljardeja dollareita. Näin kertoi lehtitieto (Kaleva)

      Poista
    4. Kuten jo aikaa sitten olen sanonut, niin Suomikin joutuu aikanaan asettamaan sotilasjoukkoja puolustusliiton käyttöön. Kaikkonen sanoi aamulla, että laitamme reserviläiset hommiin, ellei kantahenkilökunnalla pärjätä. No, Suomen armeijan kantahenkilökuntaan kuuluu nyt noin 80 erikoisjääkäriä, jotka mm. suojasivat pakoamme Afghanistanista. NATO -jäsenyyden myötä näitä erikoisjääkäreitä pitää kouluttaa ja palkata vakinaiseen väkeen vähintään kymmenkertainen määrä.

      Poista
    5. Miten minusta tuntuu, että näihin tehtäviin on tunkua. Palkkakaan ei liene niitä alimpia.

      Poista
    6. Sopimussotilaan (erikoisjääkäri) peruspalkka on alle 2 000 €/ku.

      Poista
    7. Opettajankin peruspalkka voi olla vaikka 2.000 euroa kuukaudessa. Harva kuitenkaan elää pelkällä peruspalkalla. Esimerkiksi opettajien tulot koostuvat paljolti ylitunneista peruspalkan päälle. Joskus se voi olla puolet lisää.

      Veikkaan, että tuohon sotilaankin palkkaan tulee puolet lisää ylitunneista, sunnuntailisistä ja mitä siellä nyt onkaan, ehkä erilaisten tehtävienkin mukaan.

      Poista
  9. Suurin syy ilmastomuutoksiin on köyhien maiden holtiton väestöräjähdys. Tästähän ilmastopaneeleissa ei puhuta, koska on trendikkäämpää puhua rikkaiden maiden synneistä, sähköautoista ja ekojutuista istuen hyvin ravitulla takamuksella kaupunkien täyteen ahdetuilla kaduilla kiusaamassa ylityöllistettyjä poliiseja ja odottamassa kyytiä putkaan, josta voi sitten lähettää selfiet.

    VastaaPoista
  10. Osaatko sanoa kummalla teinillä on isompi hiilijalanjälki, delhiläisellä vai vorssalaisella ja kumpi pystyy nipistämään enemmän?

    VastaaPoista
  11. Nyt kuulkaa Türkieyn presidentti Erdoğan on sanonut, että odottaa TP Niinistön ja Suomen pitävän sanansa, jotta jäsenneuvottelut etenesivät. Kannaltamme on hieman ikävää, että menimme tekemään sellaisen yhteisymmärryssopimuksen, jonka ymmärtämiseen Türkieyllä on yksinoikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Turkki on turkiksi Türkiye.
      Ja Turkin presidentti on Türkiye Cumhurbaşkanı.

      Totta myös että Vorssa on Vorssa. Koska Vorsasa ähvä-kirjain tunnetaan vain sanassa pesufati.

      Poista
    2. On jokseenkin tyylitajutonta ja junttia käyttää suomenkielisessä tekstissä muotoa Türkiye. Türkiye on Turkki ja Stockholm on Tukholma.

      Poista
    3. Heitän samaan junttilaariin lyhenteen TP.

      Poista
    4. Sen sijaan Vorssa on hyvä ja osoittaa kielivivahteiden tajua.

      Poista
    5. Ja turkin presidentti vorssaksi on kumhur mun paska.

      Poista
    6. Nyt soitat sydämeni säveliä.

      Poista
  12. Tässä pitää suhteellisuuden vuoksi ottaa hiilijalanjälki delhiläisen koko perhekunnalta (10 -12 jäsentä) ja samoin sen vorssalaisen (3 - max 4).

    VastaaPoista
  13. Ei sellaista suhteellisuutta ole! Kyllä se tilastoidaan 1:1.

    VastaaPoista
  14. No on se kyllä, jos maapallon pinta-ala jaetaan kunkin maan asukkaiden määrällä. Enemmän siellä on intialaisia jalanjälkiä kuin suomalaisia, vai mitä? Kysyy matematiikan ja suhteellisuusteorian uudelleenkeksijä.

    VastaaPoista
  15. Mutta ei sitä sillä lailla jaeta. Jokainen on vastuussa siitä miten itse toimii. Jos se olisi asukasluvusta kiinni, maapallon saastuttaminen siis, niin esim.Gröölantiin saisi puhtain omatunnoin perustaa 500 isoa hiilivoimalaa. Höh. (Siellä on muuten jään alla runsaastri fossiilisia raaka-aineita, ainakin koksia.)

    VastaaPoista
  16. Kun tässä kriittiseksi heittäydyn, niin todettakoon, että Nooran mielipiteet Natosta/Venäjästä ovat yhtä järjetöntä PUPPUA kuin dosentti Johan Bäckmanin aivopierut. - Kysyisinkin hyvin ystävällisesti Nooralta, että onko teillä Johanin kanssa joku henkinen (homoeroottinen?) suhde keskenänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ylpeä siitä, että Noora esittää mielipiteitään avoimesti, vaikka niitä vastaan argumetoidaankin ahkerasti. Jos tämä olisi opiskelijoitten paneelikeskustelu, Noora saisi kiitettävän arvosanan räiskynnästään. Huomautan kainosti, että arvosana ei tule koskaan mielipiteen ”oikeellisuudesta”, jos sellaista yleensä onkaan. Nooralta löytyy kyllä argumentit oman kantansa tueksi. Se on eri asia, mitä argumenteista ajatellaan.

      Eli annetaan kaikkien ajatusten tulla esiin, se on rikkautta eikä se, että kaikki ovat samaa oikeaa mieltä.

      Poista
    2. Minäkin kunnioitan erilaisia mielipiteitä. Ja Nooran tyylistä olen aina pitänyt, myös sanonut sen ääneen. Mutta jos keskustellaan asioista, en osaa arvostaa argumentteja jotka ovat paikkaansa pitämättömiä, vaikka ne olisi kuinka räiskyvästi esitetty.

      Poista
    3. Faktat ovat faktoja. Esim. 7 + 4 = 11, vaikka voisi sanoa räiskyväsrti että se on 74. - Eikä ole.

      Ps. Mutta olkaa huoleti, en teitä tällä kertaa tämän enempää häiritse. Nolottaa muutenkin nää mun ylipitkät paasaamiseni. (kumartaa teille, ja irvistää koulun vahtimestarille joka tulee ohjaamaan hänet ulos)

      Poista
    4. Hyvä kun vähän paasaatkin, mikis. Tottahan se on, että perusteen tulee olla fakta. Ellei se ole, se on helppo halutessaan kumota.

      Poliittiset asiat ovat kuitenkin aatteen asioita, uskonnon lailla. Se mikä uskovaiselle on fakta, ei ole sitä muille, ja se mikä muille on fakta, ei aina ole uskovaiselle fakta. Ja joskus kumpikin esittää faktan, josta toinen on silti eri mieltä.

      Ehkä keskustelussa tärkeintä onkin itse keskustelu, dialogi, ei se, että joku voittaa.

      Poista
    5. Mikiksen alkuperäinen ja yhä takaraivossa oleva usko on se, että USA on imperialistinen roistovaltio, joka huseeraa maailmanpoliisina ja panee työläisiä ruotuun.

      Neuvostoliiton eli Venäjän imperiumin hän näki imperialismin vastavoimana, erehtyväisenä toki mutta pienempänä pahana, jota jokaisen vapautta ja tasa-arvoa kannattavan oli syytä puolustaa.

      Mikis näkee edelleen, ettei USA mikään jeesus ole, siinä hän oli oikeassa, mutta nykyisen Venäjän todellinen luonne on ollut karmea yllätys. Sen kyyninen itsekkyys, häikäilemättömät valloitussodat ja härski valehtelu on pakottanut hänet näkemään USAn noin miljoona kertaa pienempänä pahana Euroopalle (!) ja Suomelle (!) kuin Venäjän.

      Faktoistahan tässä puhutaan eikä uskosta. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aloitti täysimittaisen sodan, mutta kieltää kansalaisiaan 15 vuoden tuomion uhalla kutsumasta sitä sodaksi. Miksi? Miksi totuutta pitää peittää?

      Totta puhuen sinun kantasi vaikuttaa enemmän uskolta kun Mikisen ja meidän muiden, Mannesta en ole ihan varma.

      Missä ovat sinun faktasi, Nooraseni? Tai perustelusi: uskotko ehkä että USA ja sen renki NATO suunnittelivat hyökkäystä Venäjälle?

      PS. Minäkin olen Noora-fani. Anna palaa vaan!

      Poista
  17. Tarkoitan, että valtavine viitisesatoine hiilivoimaloineen Gröölannin n. 57 000 asukasta vähemmän maailmaa silti saastuttaisivat kuin esim. (no, tästä en ole aivan varma?) kuin Puola. - No, ainakin vähemmän kuin U.S.A.

    Hyi U.S.A., alas sen imperialismi! Ja Canadan kans!

    VastaaPoista
  18. Faktat voi myös poistaa kommenteista ärsyttävinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttäähän se kaikkia, kun ei osaa yhtään kirjoittaa, niin kommentit pitää kopioida muiden kirjoituksista. Ei siinä mitään hävettävää kuitenkaan ole, kaikki eivät osaa ilmaista itseään kirjallisesti. - Sanot vaan suoraan ja rehellisesti: "Mää oon Mankeli, kirjoitusvajakki!"

      Poista
    2. No ei kukaan poista osia toisen kommenteista. Joko kokonaan tai ei ollenkaan. Näin ilmeisesti nettiväki toimii. Suurimmalla osalla on sensuurit päällä koko ajan.

      Poista
    3. Jos kommentti on fakta?

      Poista
    4. "Hauki on kala on kala, ja ahven myös. Muit ei tuu mieleen."

      Poista
    5. Tämä keskustelu on käyty sinun kanssasi ennenkin: Jos kommentti poistuu täältä, siihen ei ole koskaan syynä erimielisyys. Eli jos huomaat kommenttisi poistuneen, ole hyvä ja katso peiliin. Poistamisen syyt on selvitetty useaan otteeseen täällä.

      Poista
    6. Miksi luulette, että Iines poisti kommenttini, jossa oli linkki kuvaan? Siksikö, että sanoin, ettei sen katsomisesta tavalliselle ihmiselle tule heti mieleen kaasuttaminen ja lamauttaminen?

      Poista
    7. Siis nyt puhut lööperiä. En ole edes katsonut kuvaa, jonka katsoin nyt. Ei pienintäkään muistikuvaa asiayhteydestä, josta kommentti on poistettu.

      Seison poistojeni takana enkä selittele entisiä poistoja, sillä tunnen toimintatapani. Katso siis peiliin, jos kommenttisi on poistettu. Jankutatko? Vinoiletko? Kalvatko blogiemäntää vai ilkeiletkö hänelle?

      Tämän asian käsittely päättyy tähän.

      Poista
  19. Täältä sivusta toisinaan ihmettelen, miksi blogiemäntä ei poista niitä Riku Riemun kommentteja, joissa tämä on erittäin ilkeä Mankemangille. Eivätkö ilkeilysäännöt olekaan kaikille samat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole samat kaikille, vaan täällä on voimassa myös karman laki.

      Poista
    2. Heh, Mankku, olet itse ainoa puolustajasi, kukaan ei usko, että toinenkin löytyisi.

      Poista
    3. Kukaties meidän pitäisi kysyä Iinekseltä, joka on taitava tekstintutkija, onko Mankemangin puolustaja sama kirjoittaja kuin Mankemang.

      Poista
  20. Noora, varmaan siksi, että osaat kirjoittaa mielenkiintoisesti. Monessa olen kanssasi eri mieltä, mutta tykkään sinua lukea.

    VastaaPoista
  21. Tänä kauniina Herran aamuna veisatkaamme yhdessä jokin kaunis virsi ja rukoilkaamme Unkarin presidentille viisautta ja järkeä, tyyntymistä ja sielunrauhaa. Samoin Medvedeville. Lännen presidenteillähän näitä jo onkin.

    https://youtu.be/gcRJZUPlJlA

    VastaaPoista
  22. Noora, kukaan tuskin ajattelee kovin myönteisesti ihmisestä, joka tutussa blogissa paljastelee muille yhdestä blogin kommentoijasta jostakin syövereistä kaivamiaan henkilöyteen liittyviä tietoja, joita asianomainen ei ole kenellekään kertonut. Tämä on paitsi halpamaista myös intimiteettisuojaa rikkovaa toimintaa. Moni meistä kirjoittaa jokseenkin anonyymina, jotta voi kirjoittaa vapaammin. Täytyy olla niin, että tätä anonyymiutta kunnioitetaan.

    VastaaPoista
  23. Tämä blogi on se syöveri.

    VastaaPoista
  24. Olepas hyvä sitten ja tuo se tieto täältä sitaattina sähköpostiini, vain se sitaatti ja sen osoite, ei muuta:

    ikkunaiines@gmail.com

    Ellei tietoa tule, sitä ei ole. Muilta osin tämän asiainhaaran käsittely päättyy tähän ja palataan päiväjärjestykseen.

    VastaaPoista
  25. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Muilta osin tämän asiainhaaran käsittely päättyy tähän ja palataan päiväjärjestykseen.” (Iines klo 12.00)

      Poista
  26. Täällä lounaisrannikolla on päivä pilvessä ja maa märkää, aamuisen sateen jäljiltä. Lämpötila noin 25, hyvin kosteaa ja painostavaakin.

    Ladattava mökkisuihku kuulostaa hyvältä. Meillä on ahdas vessa ja siinä suihku, ei kiva ja kauhea kuivaaminen aina suihkun jälkeen.

    Olen katsellut sellaisia versioita, joissa ämpäri kallistuu ulkona suihkuttelijan niskaan. Meillä vaan naapurin vanhapoika näkisi ikkunastaan suoraan suihkupaikalle. Viime kesänä nudistirannoillakin ollut sisareni pesi itseään juuri siinä paikassa ihan nakkena ja pokkana kun inhoaa sisäsuihkua.

    VastaaPoista
  27. Mitä pihtaaman vanhanpojan edessä, kun voi antaa silmän ruokaa hänelle siskokset!

    VastaaPoista
  28. Vanhallapojalla on jo simpsakka morsein. Katselkoon sitä.

    VastaaPoista
  29. Olen päättelyketjuni perustanut tyypin tänne kirjoittamaan tarinaan ja kun esitin arvaukseni, niin tyyppi sai itkupotkuraivarin. Taisin siis arvata oikein! Olen tämän kertonut aiemminkin, mutta poistat kommenttini.

    VastaaPoista
  30. Ei pidä paikkaansa. Täällä ei ole sellaista tarinaa.

    VastaaPoista
  31. Tyypin tarinalla tarkoitan tietenkin sitä, mikä hänen kommenteistaan on vuosien varrella koostunut.

    VastaaPoista
  32. Ei pidä edelleenkään paikkaansa. Puhut palturia. Tuo se todiste eteeni, sillä muuten poistan kaikki asiaa koskevat selittelysi.

    VastaaPoista
  33. Olet ne poistanut ennenkin. Sitä paitsi en minä tämän tyypin henkilöllisyyttä tiedä.

    VastaaPoista
  34. ”Muilta osin tämän asiainhaaran käsittely päättyy tähän ja palataan päiväjärjestykseen.” (Iines klo 12.00)

    VastaaPoista
  35. No otti ja tuota ei se sitten mikään vanhapoika taia ollakaan.

    VastaaPoista
  36. Kyllä se vanhapoika on, ei koskaan liitossa, ei lapsia, morsmaikkukin hyvin laiha ja erillään asuva, ei koskaan näkyvä mutta oleva, kuulemma. Mitäpä se minulle kuuluu, mutta kun tuossa lähinaapurina on, näkyy väkisinkin. Oikein mukava ihminen, kuten kaupunkinaapurinikin.

    Muistan vain yhden ikävän naapurin, joka poltii tupakkia ketjussa takapihalla aitaani nojaten, vaihtoi miehiä kuin mekkoa, huudatti karaokea (Kultaiset korvrenkaat repeatina) ja bassonjytkettä huolimatta ystävällisestä huomautuksestani. Onneksi muutti pois.

    VastaaPoista
  37. Morsmaikkukin hyvin laiha...? Kyllä se vaan "vanhalta pojalta" kuulostaa, näin on.

    Tästä tulikin mieleeni, että täällä stadissa alkaa Pride-kulkue Senaatintorilla klo 12 eli ihan kohta. Pitää mennä marss... ei kun siis katsomaan näkyykö tuttuja, esim. Mikistä söpössä kukkamekossaan tai Rikua moottoripyöräisissä pikkumustissaan.

    Tule sinäkin Noora, niin herätetään pahennusta kulkemalla siellä käsi kädessä! Päästään vielä putkaan ja lööppeihin: "Tiukkaan nahka-asuun pukeutunut poiisi pidätti hilluvat heterot!"

    VastaaPoista
  38. Oletko sinä, Tapsa, joskus marssinut Pridessa? Arvostan, jos vastaat ilman huumoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen. Nyt seurasin sitä aika läheltä, mutten varsinaisesti marssinut, kuljin vaan vierellä vastavirtaan. Minulla on niin paljon homo-, lesbo- etc ystäviä ja tuttavia, etten osaa suhtautua heihin muuten ihmisinä.

      Erilaisina ihmisinä, joita en määritä sen kummemmin suuntautumisensa takia. Muut tekijät ratkaisevat paljon enemmän.

      Tänään oli mukana muuten aivan saatanan paljon väkeä! Kun marssiletkan ensimmäiset olivat jo Tähtitorninmäellä, niin viimeiset vasta lähtivät Senaatintorilta. Varmaan satatuhatta.

      Suurin osa oli aivan tavallista väkeä, näitä Tom of Finlandin natsihomoja oli vain puolijoukkueellinen. Karnevaaliväkeä tietysti oli mukana aika paljon, samoin ihan tukena marssijoita.

      Minulla on paljon ennakkoluuloja, mutta homofobia ei kuulu niihin. Ei se silti estä vitsailemasta.

      Poista
    2. Marssilla oli muuten mukana niin runsaasti mies-naispareja söpösti käsi kädessä kulkemassa, ettei me Nooran kanssa mitään pahennusta olisi herätettykään.

      On se niin väärin! Vanha kapinallinen tuntee itsensä ihan tarpeettomaksi!

      (No, kyllähän pahennusta voi onneksi vieläkin herättää mielipiteillään, ei siis mitään hätää... Noora kannattaa Putinia ja minä kammoan muslimi-invaasiota, kauheaa!)

      Poista
    3. Saat sinä minun puolestani vitsailla sydämesi kyllyydestä, Tapsa. En vain nykyään useinkaan hahmota, mitä mieltä jostakin olet. Siksi kysyin. Sellainen mainosmiesnokkeluus tulee sinulta niin nopeasti.

      Minä arvoin hetken, osallistunko Prideen vai Suviseuroihin. Valitsin jälkimmäisen. Sielläkin oli aivan saatanan paljon väkeä. Ja herkullisia panineja.

      Poista
    4. Jotenkin tämä jälkimmäinen kommentti kertoo ehdottomasta ja musta-valkoisesta maailmankuvasta. On vain äärilaidat: Pride tai Suviseurat.

      Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole kumpaakaan seuraa, ei halveksi näitä eikä erikseen kannata. Mahtuuhan maailmaan monenlaista ihmettä.

      Poista
    5. Ei, se kertoo yhden ihmisen ajankäytöstä. Tapahtumat järjestettiin yhtaikaa. Molempiin oli halu mennä.

      Poista
    6. Tämä ns. "nokkeluuteni" on luontaista, olin samanlainen jo nuorena, ei sitä töissä opita. Hyötyä siitä toki on ja varmaan vaikutti siihen, että jäin alalle, johon hieman sattumalta ajauduin. Eivät päästäneet pois, oikeisiin töihin.

      Poista
    7. Jatkan vielä itseni kehumista, kun alkuun pääsin - eli livenähän minä olen hyvin levollinen ja hiljainen, mieluummin tarkkailija kuin vitsejä laukova suupaltti.

      Paremmin sulautuisinkin suviseuroihin kuin prideen. En sattunut kuitenkaan kasvamaan kovin uskonnollisessa perheessä, joten koen sen maailman vähän vieraaksi. Mielenkiinnosta voisin toki käydäkin, vaimon puolelta suvussa on helluntailaisiakin.

      Poista
    8. Suviseuroissa (joissa olin eilen ensimmäistä kertaa) on kuulemma paljon niitä, jotka eivät ns. kuulu uskontoon. Tämä tuli minulle yllätyksenä. Luulen, että suuri osa tästä ryhmästä on niitä, jotka ovat irrottautuneet lestadiolaisuudesta.

      Nokkeluudessa olet taitava. Mutta enempäänkin pystyt.



      Poista
    9. Minua kiinnostaa ajatus siitä, että samaa ihmistä kiinnostaa sekä vanhoillislestadiolaisuus - käsittääkseni Suviseurojen uskonnollinen pohja - että Pride-riehaan osallistuminen.

      Ei silti, kiinnostaisi minuakin kumpikin osallistuminen, uteliaisuudesta ja tiedonhalusta, mutta en usko, että välttämättä menisin kumpaankaan, vaikka olisi tilaisuus. Yleensä kartan valtavia massatilaisuuksia.

      Saanko kysyä, miksi teit valinnan Suviseurojen hyväksi ja mitä koet saaneesi tilaisuudelta?

      Poista
    10. Pride on minulle tutumpi juttu ja sinne pääsen vaivattomasti. Suviseuroihin olisi korkeampi kynnys mennä yksin, ja eräs lähituttu sattui kysymään, kiinnostaisiko lähteä mukaan. Siksi valitsin sen.

      Päällimmäisenä minulle jäi mieleen ihmisten loputon kärsivällisyys. Jokaiseen ruoka-, juoma- ja vessapaikkaan oli huiman pitkät jonot, mutta ihmiset eivät ohitelleet, tuuppineet eivätkä edes näyttäneet kärsimättömiltä. Lapset jonottivat muun perheen mukana. Kun ihmettelin yleistä kärsivällisyyttä ääneen, minulle vastattiin, että eihän täällä muuta voi. Ihailin silti. Päivän aikana ehti saada ruoka-annoksen, sitten kahvin ja jäätelön, loppuillasta paninin ja käydä pari kertaa vessassa. Siinä kaikki. Tapahtumisen hitaudessa ja vähyydessä oli oma viehätyksensä.

      Se, mitä yhteisöllisyys parhaimmillaan (tai näkökulmaa vaihtaen pahimmillaan) on, näkyi siinä silmieni edessä. Siinä yhteisöllisyydessä on itse asiassa paljon samaa kuin Pride-tapahtumissa on.


      Poista
    11. Vaan entä itse pääasia, Jumalan sana, hengen anti? Herättikö se sinussa ajatuksia. Millaisia?

      Poista
    12. Jumalan sana ei herättänyt minussa ajatuksia, ei ainakaan eilen. Tunnistan kyllä itsessäni hengellisyyden kaipuun, mutta minun on vaikea sietää uskontojen ympärille herkästi pesiytyvää moralisointia. Siksi välttelen saarnatelttoja ja etsin hengellisyyteni toisaalta. Ihmisistä yleensä pidän, myös suviseuralaisista.

      Poista
    13. Etsiydyit Suviseuroihin, mutta välttelit saarnastelttoja? Mahtoi sinulla olla hieman vaikeaakin?

      Jospa niissä saarnasteltoissa olisikin kuullut sitä puhdasta, moralisoinnista vapaata armon sanaa itsensä Jumalan miehen suusta? Tai jospa se puhdas Jumalan sana nyt vain vaatii ankaraa moraalia ja eetosta ihmispololta?

      Mutta siis, mielenkiintoinen ajatus valita Suviseurat ja vältellä siellä sitten saarnastelttoja. Pridessä taas ei olisi kai tarvinnut vältellä mitään, eikä olisi ollut moralismista tietoakaan. Vai mitä?

      Poista
    14. Pride on eettisesti kestävä, se ei moralisoi.

      Poista
    15. Voi Iines, ei minulla ollut yhtään vaikeaa. Saarnatelttojen välttely oli ennen muuta kuvaannollinen ilmaus. Suviseuroissa saarna kuuluu kaiken aikaa kovaäänisistä koko alueelle, menipä telttaan tahi ei.

      Pride on poliittinen liike, mielenosoitus ja karnevaalihenkinen juhla. Juhlakulkueessa en ole kokenut kenenkään opastavan, miten minun tulisi elää ja miten ei. Mielenilmauksen päämäräthän keskittyvät lainmuutoksiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Henkilökohtaisesti en nauti karnevaalin metelistä enkä iltabileiden humalaisista. Ei kukaan silti pakota minua tanssimaan mukana.

      Poista
    16. Emännän elämää piristäisi piipahdus todellisuudessa.

      Poista
    17. No terveisiä todellisuudesta. Terdelläni istui juuri kaksi ihmistä, jotka olivat olleet lähisukulaisen maahanpanijaisissa. Tiesittekö te, että vainajan voi haudata ilman pappia, panemalla hänet vain kuoppaan, hautaan?

      Mitä tulee Anonyymin Suviseura-juttuihin, niin kehottaisin häntä pitäytymään todellisuudessa.

      Poista
    18. Miten minun tulisi pitäytyä todellisuudessa?

      Poista
    19. Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat. Vihjailetko kenties, että olen keksinyt juttuni?

      Poista
    20. En ymmärrä valintaasi. Näet Priden itsellesi sopivimpana tapahtumana, mutta valitset kuitenkin sen, joka selvästi närästää sinua. Ei ihminen näin toimi.

      Poista
    21. Eivät tapahtumat närästä minua. Mutta kuulen kyllä mielelläni, miten ihminen toimii.

      Poista
    22. Ota Iines itseäsi niskasta kiinni ja lähde prideihin ja seuroihin! Tapaisit oikeita ihmisiä.

      Poista
    23. Ei minun tarvitse lähteä hakemaan heitä toreilta ja turuilta, Anonyymi hyvä, eikä korostaa suvaitsevuuttani, koska en erikseen suvaitse ketään - se on halventava asenne. Tunnen heitä lähietäisyydeltä, jossa he eivät koskaan ole erotelleet itseään muista eivätkä vaatineet erilliskohtelua tai turvallisia tiloja.

      Yksi parhaista tutuista oli homo, tyttären kummiksi aikoinaan kutsuttu, nyt siirtynyt tähtien taa. En ymmärrä tätä ihmisten lokerointia ja öyhöttämistä, koska kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita luonnostaan, automaattisesti.

      Poista
    24. Tänne on näemmä poukahtanut kaimani. Minä olen se epäinhimilliseksi arvelemasi Anonyymi (enkä se, joka kehotti sinua etsiytymään oikeitten ihmisten luokse), kuten forensisen lingvistiikan huippuosaajana ehkä jo olet ymmärtänytkin.

      Pride-viikolla netissä pyöri "Laske sormi alas" -testi, jossa oli väittämiä ja piti pistää sormi alas, mikäli oli kokenut väitteen kaltaista. Yhdessä kohdassa sormi piti laskea, jos on kohdannut cis-heteron, joka sanoo olevansa "ally", koska tuttavapiiriin kuuluu homo. Siinä on toki monta hassua muotisanaa taas, mutta asia lienee ymmärrettävä: me pyrimme osoittamaan sielumme laajuutta kertomalla, että tuttavapiiriimme kuuluu sellainen tai tällainen ihminen.

      Minäkään en ole koskaan tavannut ihmistä, joka vaatisi itselleen erilliskohtelua tai turvallisia tiloja.

      Öyhöttämätöntä maanantaita kaikille.

      Anonyymi Epäinhimillinen

      Poista
    25. Sinä Anonyymi joka keskustelet fiksusti Iineksen kanssa voisit käyttää jotain nimimerkkiä ettei sinua sekoittaisi toisiin anonyymeihin.

      Iines on rajoittunut ja konservatiivinen ihminen joka usein piiloutuu tyhjänpäiväisten iskulauseitten taa. Itsessään hän ei huomaa suvaitsemattomuuttaan koska pitää omia arvojaan kaiken mittana.

      Poista
    26. Me emme pyri osoittamaan ”sielumme laajuutta” kertomalla, että tuttavapiiriimme kuuluu homo, nyymi tai muumi.

      Me pyrimme osoittamaan teidän öyhöttäjien syytökset turhiksi epäluuloiksi, jotka kumpuavat omista ennakkoluuloista ja omaehtoisen ajattelun puutteesta.

      Hieman huvittaa tämä, mihin leiriin minutkin yritetään syöstä, vaikka en ole koskaan lauseellakaan haukkunut tai halveerannut eri sukupuoli- tai seksuaaliryhmiä, vaan pikemminkin korostanut maailman monimuotoisuutta ja moniarvoisuutta Noorallekin.

      Te anonyymit öyhöttäjät olette opetelleet leimakirveen käytön ja sijoitatte kaikki, jotka eivät suitsuta kritiikittä teidän kritiikittömyyttänne, samaan koppaan johon pätevät tutut leimat: homofoobikko, rasisti, islamfoobikko. Astukaapa rohkeasti ulos kupunne alta ja heittäkää leimakirveenne jorpakkoon, hengitelkää vapaasti ja ajatelkaa ihan itse, ilman trendikieltä ja trendiajatuksia. Kokeilkaa edes kerran!

      Poista
  39. Minä puolestani ihmettelen, miksi tällaista kysytään. Marssiminenhan ei kerro ihmisestä mitään todella aitoa tai kiinnostavaa. Kuten ei mikään "näyttäytyminen" missään. Poseeraus ei ole kovin älykästäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annetaan nyt kuitenkin Tapsan vastata. Jokaisella on varmasti omat selityksensä sille, miksi johonkin osallistuu tai ei.

      Sinä, Iines, näet tätä nykyä kovasti poseerausta monessa suunnassa. Miten sinusta noin kyyninen on tullut? Etkö usko aitoon aatteenpaloon?

      Poista
    2. Aatteenpaloja on nykyään yhä vaikeampi perustella. Elämme nopean ja koko ajan muuttuvan tiedon ja faktojen aikaa, on monia totuuksia ja teorioita.

      Sanoisin näin, että mitä enemmän tietää, sitä rauhallisempi on aatteen kuin aatteen kanssa. Ja sitä vaikeampi on liputtaa yhden aatteen alla.

      Poista
    3. Harva kai kuitenkaan aatteitaan faktoja tarkastelemalla valitse. Mutta yhtenäiskulttuurin hajoaminen on synnyttänyt erilaisia arvopohjia. Arvot eivät ole faktoja.

      Poista
    4. Se, uskooko jonkin arvon toteutukseen tässä maailmassa, taas eri asia. On faktoja, jotka nakertavat arvoa kuin arvoa. Ei ole olemassa pyhiä arvoja, joita faktat eivät nakertaisi. Ihminen on älykäs ja epäileväinen olento.

      Poista
    5. Mitä tarkoitat sillä, että fakta nakertaa arvoa? En ymmärrä.

      Poista
    6. Sinulla voi olla ideologiana ja arvona harras uskovaisuus, vaikka maailmanloppua odottava amerikkalainen lahko. Jumala on ilmoittanut lahkon karismaattiselle johtajalle, että maailmanloppu tulee tänä keväänä ennen kuin Po-joki tulvii. Lahkolaiset uskovat johtajan sanaa, mutta yksi heistä epäilee. Hän nimittäin tietää, että tänä keväänä ei tule tulvia, koska Po-joki on kuivattu yläpäästä, ja tulva on mahdoton. Fakta nakertaa hänen aatettaan, johon hän muuten haluaa uskoa.

      Poista
    7. Keksitkö vastaavan esimerkin omasta elämästäsi?

      Poista
    8. Sinun jälkeesi, hyvä Anonyymi. Älä sano, ettet ole koskaan suhtautunut yhteenkään omaan ideologiaasi tai arvoosi punniten sitä eri mieltä olevan esittämän faktan vuoksi.

      Poista
    9. Ideologia ei ole arvo. Yhden arvon ympärille voi rakentaa kovin monia ideologioita. Ajattele vaikka ihmisoikeuksia. Kovin eri tavoin se näyttäytyy, jos vertaa vaikka islamin näkemystä ihmisoikeudesta ja länsimaiseen yksilönvapauteen vetoavaa ihmisoikeutta.

      En ajattele, että faktat ovat nakertaneet arvojani tai aatteitani. Pikemmin näen niin, että kun petyn jonkun (minun silmissäni) aatetta edustaneen ihmisen toimintaan, koko aate vähän likaantuu. Eihän se loogista ole, mutta niin mieleni toimii. Kristinuskoon petyin aikoinani syvästi, kun rippikoulussa kävi ilmi, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät rippipapin silmissä olleetkaan samanlaisia Jumalan lapsia kuin enemmistön edustajat. Vaikka se oli vain yhden ihmisen näkemys, rakkauden ilosanoma oli mielessäni tahriintunut.

      Poista
    10. Ideologiaan liittyy aina arvoja, useampiakin. Niillehän ideologia nimenomaan pohjaa. Ja lienee selvää, että ideologioita on yhdellä ihmisellä useampiakin, useimmiten samaan ajatusmaailmaan kuuluvia.

      Itse olen pettynyt siihen poliittiseen ideologiaan, jonka edustajat ovat olevinaan suvaitsevaisia ja avaria maailmankansalaisia, taistelevat vihapuhetta vastaan, mutta taistellessaan harrastavat samanlaista ja pahempaakin vihapuhetta kuin ryhmät, joita vastaan he ovat. He ovat oikeasti itse puheissaan käänteisesti rasistisia ja ahdasmielisiä.

      Erikoisesti nämä ryhmät pitävät joitain ihmisiä ala-arvoisina, ja katsovat, että nämä ihmiset saa vaikka tuhota, koska he ovat väärässä. Viittaan vaikkapa Päivi Räsäsen ja Teuvo Hakkaraisen, kansakunnan yhteisten sylkykuppien kohteluun.

      Fakta on kuitenkin vaikkapa se, että Hakkaraisen suuteleman kansanedustajan niska oli ennestään kipeä, ei Hakkaraisen aiheuttama, ja Päivi Räsänen ei ole herjannut ketään henkilökohtaisesti vaan Raamattunsa uskossa. Lakia ei ole rikottu. Se on eri asia, olisiko ollut viisampaa olla hiljaa. Faktat horjuttavat näissäkin tapauksissa minun uskoani näiden sylkykuppien tuomitsijoihin.

      Poista
    11. Juu ja jos uhrilla on luukato, niin ei ole ahdistelijan vika, kun luita murtuu.

      Poista
    12. Jos Jussi Kylätasku, joka kirjoitti näytelmän Runar ja Kyllikki, eläisi vielä, niin nyt hän kirjoittaisi ehkä näytelmän Päkä ja Teukka.

      Poista
    13. Ei kannata keksiä omasta päästä luuvaloesimerkkejä, sillä oikeitakin tapauksia on.

      Jos mamupojan kynä putoaa lattialle, on opettaja rasisti, jos ei nosta pojan kynää, vaikka poika käskee. Tositapaus. Ja jos open vatsakalvot halkeavat, on se open oma vika. Mitäs vei mahansa potkaisijan jalan kärkeen. Tositapaus.

      Poista
    14. Päkä- ja Teukka-hysteriasta saisi mainion komedian. Roolit voisi kirjoittaa painottaen myös Raijulin aktiivisuutta valtakunnansyyttäjänperuukissa. Viittaan Molieren Sievisteleviin hupsuihin. Siinähän asioita ei saanut kutsua oikeilla nimillä ja tietyistä aiheista ei ollut korrektia puhua.

      Poista
    15. "Ei kannata keksiä omasta päästä luuvaloesimerkkejä, sillä oikeitakin tapauksia on."

      Niin, ei ollut kännisen Teukka-paran vika, että naisen niska oli ennestään kipee.

      Poista
    16. Pointti oli kyllä mielestäni se, että mediassa kirjoitettiin Ruohon niskan kipeytyneen Hakkaraisen otteista.

      Vasta myöhemmin ilmeni, että niska olikin ennestään jo kipeä.

      En pidä Hakkaraisen käytöksestä, enkä katso hänen olleen viaton. Toki ennestään kipeä niska ei tykkää äkkivääristä liikkeistä - tiedän tämän itsekin. Toisaalta fysioterapeutti sanoo aina, että niskaa saa liikutella, vaikka sattuu, liike on lääke, kohtuudella.

      Minusta oli vain väärin, että Hakkaraisesta leivottiin vamman aiheuttaja, sillä se tuskin olisi juridisesti pätevä todiste.

      Poista
    17. Itse asiassa siis Teukka yritti vain parantaa naisen niskan. Ja tuomio tuli pahoinpitelystä. Kyllä on niin vitun väärin!

      Poista
    18. Miksi tämäkin vääristely? Eikö riitä paukut tosioilla keskusteluun?

      Poista
  40. Täällä lounaassa on nyt niin kostea, paksu painostava ilma, että sitä voisi leikata veitsellä. Kävin vain paikallisessa kaupassa ostamassa mansikat ja ruokajuomat, vaikka olin suunnitellut meneväni meren rantaan kävelemään kirkon ja hautausmaan maisemia katsomaan ja kuvaamaan. En jaksanut. Tulisi jo viileämpää, niin voisi alkaa pihatyöt.

    VastaaPoista
  41. Kainosti minäkin, Tapsa, kommentoisin tuosta asustani, että ei se mikään "kukkamekko" ole, vaan aito Anttilan postimyynnistä ostettu kreikkalainen Chiton! - Ps. Asuun olen lisännyt vauhdikkaat mutta sitäkin tupsukkaammat Zorbas -kävelytossut. - Torilla tavataan!

    tässä aina ajaton chiton asu vuodelta 1948 eKr.

    VastaaPoista
  42. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  44. Poistin ensimmäisen kommenttini koska se oli mielestäni oli asiaton. Toisessa kommentissani selitin miksi poistin edellisen kommenttini, mutta mielestäni siitä tuli niin tympeä selitys, että poistin senkin. -
    Nyt en varmuuden vuoksi sano enää mitään, ettei minun tätäkin tarvitsisi poistaa. (oi, ei!)

    VastaaPoista
  45. Kirjoitin minkä kirjoitin, sanoi Pontius Mikis, ja pyyhki kiireesti sen pois, ei kerran vaan kahdesti, ennen kuin kunnian kukko kolmesti lauloi.

    VastaaPoista
  46. Kyllä täällä Etelä-Suomessakin hikoillaan. Kun on sisällä, jossa ikkunat on yritetty peittää ja ovet on kiinni, on ehkä asteeen viileämpää kuin ulkona. Mutta ei lämmin luita riko, sanotaan, vaan liian kuumapa rikkoo, ainakin mielen. Se että sormet ja päänahka on märkänä ei tunnu hyvältä. Mutta ohi menevää on kaikki.

    VastaaPoista
  47. Lounaassa on jo viilennyt, eilen oli raikas merituuli ja jopa vilpoista ulkona, niin, että istuessa oli jo haettava pitkähihaista ylle. Leikkasin jopa nurmikkoa eilen ja tänään työ jatkuu. Tällaista on kesäsää parhaimmillaan, aurinkoista, lämmintä, mutta ajoittain raikasta.

    VastaaPoista
  48. Mikäs epäilyttävä yökukkuja Liisusta on tullut, kun valvoo kirjoittelemassa klo 04, jolloin kunnon kansalaiset (kuten gentlemanit M ja R) palailevat horjuen koteihinsa serenaadeja laulellen?

    Minäpä päätin keväällä, että helteistä (sinänsä suhteellisen lyhytaikaisista) kärsiminen riitti nyt, pridekele, ja tilaa paukautin ilmalämpöpumput kotiin ja mökille.

    Mökillä sillä on tietysti paljon enemmän käyttöä, kaupungissa kun ei tarvitse sillä edes talvella lämmittää.

    Niin, ainakaan toistaiseksi.

    VastaaPoista
  49. Varjossa on vielä viileää tällä hetkellä, mutta päivästä tulee taas kuuma. Eilen ukkosti, mutta sademäärä jäi vähäiseksi. Suurempi myräkkä jäi ison järven taakse.
    Mansikat alkavat kypsyä, mutta runsaampaa sadetta kasvit jo kaipaisivat. Kaivosta kasteluvedet kelaamalla urakkaa riittää.
    Tuuletin hurisee yötä päivää, mutta eipä paljon viilennä oloa.
    Ilmalämpöpumppu ja aurinkopaneelit on mietintämyssy-asteella vielä.
    Kevätkesä oli viileä ja silloin toivoi , että tulisi lämpimämpää. Nyt jo kaipaisi parinkymmenen asteen kesäpäiviä. Kolmenkymmenen lämpöasteen aikana kun ei " lanttu leikkaa" sitäkään vähää, mitä kylmemmillä säillä.
    Keskiviikkona helteen pitäisi olla ohi. Täytyy nyt nauttia lämmöstä. Eipä tiedä vielä, millaisen loppukesän ilmojen haltija nakkaa. Naistenviikolla eikös ainakin saada sateita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora taas yllä.

      Poista
    2. Meillä lounaassa siis helteet jo toista päivää ohi ja ilma on ihanan raikasta ja aurinkoista, voi taas työskennellä pihatöissä. Vuorossa nurmikonleikkuu, osa 2. Osa 3 jää, ja harmi, sillä huomiseksi luvassa taas sadetta. Jospa illalla vielä jaksaisi osan 3.

      Poista
  50. Minulla on ilmalämpöpumppu mökille ensi kesänä ostolistalla, nyt en enää ehdi puuhaan, kun vieraita on jo tulossa ja on ohjelmaa.

    Mökillähän ilmalämpöpumppu on onnen omiaan, kun se lämmittää alkukesästä kosteaa mökkiä ja viilentää kesähelteillä. Kaupunkiasunnossa minulla ei hyödytä, sillä olen kesät poissa ja rivitaloissahan pumppu toimii vain viilennykseen. Naapuri asensi ja pelästyin aluksi jumalatonta pörinää ja äänen resonointia. Onneksi se oli vain alkuun kun kone latasi jotenkin itsensä. Muutoin on hiljainen.

    VastaaPoista
  51. Mankemanki, olet ihmiskunnan häpeä. Rehellisyyttä sinussa ei ole lainkaan, siksi vasemmistoanarkismiakin kannatat, koska siinä ilkeys ja pahuus ovat johtotähdet. Mites pride sujui, vieläkö rollaattorilla siellä jaksoi?

    VastaaPoista
  52. Kommunismin uskovaiset todella uskovat, että neuvostoliitto on kommunismista luopunut, koska asiat menivät vähän toisin kuin 1800-luvun Nostradamus, karl marx, ennusti. Kommunismin kehitys itsestään selvästi johti roistokapitalismiin, muita vaihtoehtoja ei ollut. Vladimir Putin ihailee avoimesti maailman kaikkien aikojen toiseksi pahinta ihmistä, Josif Stalinia. Pahinhan oli Vladimir Iljitsh Lenin. Kuppa- tai kehukotautiin, tai molempiin kuollut murhaamiseen pyrkijä. (Vähän tässä on yhtymäkohtia, kun vihrut ihailevat Pentti Linkolaa, joka toivoi laajoja ja kokonaisvaltaisia kansojen joukkokuolemia. Vihreä fasismi tänä päivänä halveksii demokratiaa ja vaalien tuloksia, koska heitä ei äänestä kuin muutama avohoitopotilas. Rikoksia yrittävät saada sallituiksi, että edes roistot heitä äänestäisivät)

    VastaaPoista
  53. Jos Noora olis nähny 80 000 pridemarssijaa, niin siitä toipumiseen sen olis pitäny hinkata pilluaan teräsvillalla koko illan.

    VastaaPoista
  54. Tyhmä ja typerä kommentti. Jätän sen tähän merkiksi aivotoiminnastasi.

    VastaaPoista
  55. 80 000 pridemarssijaa plus yhden vastavirtaan marssijan!

    VastaaPoista
  56. Utopioihinsa uskovat ovat illuusionsa ja fantasioidensa lumoissa, kunnes ajan kanssa paljastuu ihmisten raadollisuus ja mahdottomuus yltää käytännössä ideaaleihin, pelkillä jonkun ajatuksilla luotuihin
    yhteiskuntarakennelmiin tai yhteisöihin.
    Hesarissa oli juttu Tor-verkosta kirjan kirjoittaneesta miehestä, joka oli joutunut turvautumaan kriisiterapiaan, nähtyään käsittämätöntä pahuutta lapsien hyväksikäytössä.
    Niin kauan kuin maailmassa sallitaan pimeitä verkkoja ja sekä julmaa heikkojen manipulaatiota, on turhaa leukojen länkytystä ja paskan jauhantaa puhua tasa-arvosta, oikdudenmukaisuudesta tai ihmisoikeuksista.
    Järkyttävintä on, että heikkojen puolustaminen on vasemmistolla ja vihreillä seksipervertikkojen aisankannatusta glorifointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shit, unohdin taasa kirjautua. Noora taas anonyyminä yläkerrassa.

      Poista
    2. Pahuudet ja julmuudet ovat käsittääkseni aina maailmassa, ei niitä voi kielloin poistaa. Laki meillä on viime kädessä turvanamme, eikä sekään estä pahoja tekoja. Pelkkää hyvää sisältävää yhteiskuntaa tai järjestelmää ei yksinkertaisesti ole. Rikoksia on tehty kirkon piirissä, poliittisten aatteiden sisällä, aina on kieroutta ja oman voiton pyyntiä hyväntekijöittenkin piirissä.

      Poista
    3. Aallonharjalle on hyvä hypätä silloin kun kaikki katsovat kuohuja.

      Poista
  57. On se hauskaa, että Suomessa on näitä kesäjuhlia. Maailma parani ja pääministeri sai nostetta kauniissa mekossaan. Kymmenen pistettä valinnasta!

    VastaaPoista
  58. Tiedän, Noora, että et pelkää homoja etc. , sillä sen näkee teksteistäsi ellei ole pää täynnä omia stereotypioita homofoobikoista.

    Vaan kun nämä pahimmat öyhöt eivät osaa muuta kuin käyttää aina samoja kliseitä suomiessaan "homofoobikoita".

    Jos he pystyisivät laajentamaan omaehtoista ajatteluaan, heidän keskustelunsa olisi järkevämpää.

    VastaaPoista
  59. Totta on, että käytin ilmaisua "homofobia" - joka ei siis kai kuulu lukuisiin vikoihini - mutta ymmärrän sen paljon laajempana käsitteenä kuin "homopelko".

    Minusta se on enemmänkin syrjintää synnynnäisen ominaisuuden ja erilaisuuden vuoksi kuin pelkoa. Homoutta ei tarvitse hyväksyä, mutta mitäpä pahaa siinä on, jos kaksi setämiestä kulkee söpösti käsi kädessä? (Priden ulkopuolella sitä ei näe vieläkään!)

    Ymmärrän kyllä, että monia ärsyttää joka paikasta tunkeva yleinen ja etenkin erilaisen seksuaalisuuden korostus. Meneehän se usein naurettavuuksiin, mutta se lienee murroskauden aiheuttamaa.

    Mutta uskon siis homouden olevan ominaisuus, jota ihminen ei itse ole valinnut. Onneksi se ei ole enää rikos, eikä se vapaaehtoisena vahingoita muita. Sääliksi käy ihmisiä, jotka ovat syntymässä saaneet ristikseen esim. taipumuksen pedofiliaan. Suurin osa heistä kantaa taakkansa sortumatta.

    Muistan ajat, jolloin homous oli vielä rikos ja synti. Jälkimmäinen se taitaa monen mielestä olla edelleen, mutta laki on onneksi muuttunut.




    VastaaPoista
  60. Ihmiset, eläimet ja lähes kaikki elolliset ovat jakautuneet "tytöiksi ja pojiksi" - ja se on evoluution syy tai ansio.

    Mutta evoluution kuuluu, että se pukkaa koko ajan uutta variaatiota ilman mitään järkeä tai suunnitelmaa - ja sopivimmat eli elinkelpoisimmat menestyvät.

    Homouskin on siis evoluution tuotos ja kysymys kuuluukin miksi se on säilynyt? Se ei tuota elinkelpoisia jälkeläisiä - itse asiassa ei jälkeläisiä lainkaan - joten sen olisi pitänyt kutistua ja karsiutua pois.

    Onko homoudesta siis ihmislajille kuitenkin jotain hyötyä, kun se on säilynyt niin hyvin? Vai onko se vain sattumaa eli siitä ei ole haittaakaan?

    PS. Monilla homoilla on toki lapsia. Mutta nythän voi käydä niin, että kun homoutta, lesboutta etc ei tarvitse peittää, se tulee evoluution takia vähenemään!?

    VastaaPoista
  61. Mielenkiintoinen on tämä uusi rajalakikin, vai mikä säädös lie kyseessä - en ole pilkuntarkasti seurannut.

    Ydin on kuitenkin se, että eduskunnassa on riidelty siitä, voiko itärajan sulkea sotatilanteissa, joissa meihin kohdistuu kyberhyökkäys lähettämällä rajallemme valtaisia siirtolaisjoukkoja.

    Jonkun mielestä ei voi, ettei tulla loukanneeksi oikeiden siirtolaisten oikeuksia. Valtaosan mielestä onneksi voi, sillä kyseessä on sotatila ja poikkeusolot, joiden aiheuttamat haitat eivät ole meidän syymme.

    VastaaPoista
  62. Hirvittäviä ihmisiä kaikki nämäkin:

    Tove Jansson Kersti Juva Helvi Juvonen Uuno Kailas Rudolf Koivu Hagar Olsson Eino Salmelainen Kaarlo Sarkia Kirsti Simonsuuri Helena Sinervo

    Ps. Enää en Muumi-kirjoja lue enkä Rudolf Koivun kamalia vesiväritöhryjä katsele! Runoilun lopetan kokonaan. Menkää pois mielestäni, senkin inhottavat kuvotukset!

    VastaaPoista
  63. Olen käsittänyt, että sotatilan vallitessa rajat suljetaan sekä turisteilta että vieraan maan sotilailta? Ja myös mahd. muilta.

    VastaaPoista
  64. Minussa yö ja päivä peilaavat toisiaan. Usein käy niin, että yö, jolloin jostain syystä pitäisi nukkua ja kerätä energiaa päivää varten, se ei onnistukaan. Uni ei ole tullakseen, ei sitten millään. Olen antanut itselleni luvan nousta sängystä, ja tehdä silloin jotain päivähommaa. Ueimmiten otan käteeni kirjan, joka odottaa pöydällä lukemista. Joskus kirjoittelen jotain, joka päivällä on jäänyt kirjoittamatta. Yleensä jossain vaiheessa alkaa kuitenkin nukuttaa, ja kömmin takaisin sänkyyn ja herään vasta aamulla. Joskus innostun lukemaan tai kirjoittamaan niin että jos iltayöstä aloitan, sitä kestää aamuun asti. Silloin aamu liukenee päivään ja päivän hommat tulee nekin tehdyiksi. Eikä juuri mitään jälkiseuraamuksia ilmaannu. Tämä elämän vapaus edellyttää, että on eläkkeellä. Työaikaan oli toteltava herätyskelloa ja silloin kaikki on ennalta määrättyä. Yleensä pelkkää kiiruhtamista.

    VastaaPoista
  65. En tiedä, ehkäpä hyvinkin. Käsitin niin, että vähemmistöön jääneet pelkäävät sitä, että ihmisoikeudet eivät toteudu turvapaikanhakijoiden osalta, jos rajat suljetaan. Vaan eikös Hki-Vantaalle jätetä tällöin se avoin tuloportti hädänalaisille, ei kybertulijoille?

    VastaaPoista
  66. Ja ulkomailla asuneista muunmaalaisista mainittakoon vaikkapa Sergei Eisenstein Federico Lorca Billie Holiday Marcel Proust Pjotr Tšaikovski Oscar Wilde ja Virginia Woolf - Ajatelkaapas, jos he olisivat olleet kunnon heteroita, olisivat saaneet jotain merkittävää aikaiseksi. Nyt heillä aika kului lähinnä "hinthuiluiluun"...

    VastaaPoista
  67. Homofoobikkoa karmii.

    VastaaPoista
  68. Lapualla Pride-viikko ei saanut alkaa ilman ilkivaltaa. Heti alkajaisiksi varastettiin neljä sateenkaarilippua ja räjäytettiin vaarallinen kotitekoinen pommi. Asialla äidin pikku homofobit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siunakkoon! Epäilen myös persutaustaa.

      Poista
    2. Mitä helvettiä, varastivatko pojat sateenkaarilippuja!? Liian pitkälle on mennyt riettauden harjoitus, ennen vietiin vain pikkuhousuja narulta...

      Mutta onhan niitä varmaan sellaisiakin, joita sateenkaarilippu kiihottaa, isojen poikien leikkejä se ryydittää kivasti - ja lopussa räjähtää pikku pommi, ah!

      Rakkaudesta se hevonenkin potkii.

      Poista
    3. Vähättelyä vähättelyn perään.

      Poista
    4. Pöyristys neljän sateenkaarilipun vohkimisesta ei ansaitse edes vähättelyä, tuhahdus riittää.

      "Pommi" tuulikaapissa on toki isompi juttu, mutta vanhana pioneerina (armeijassa, ei puolueessa) haluaisin tietää asiasta enemmän ennen ihokkaani repimistä.

      Mitä vähättelyyn tulee, niin joskus kannattaa katsoa peiliinkin.

      Poista
  69. "Lapuan kirjastolta varmistetaan pommin räjähtäneen tuulikaapissa maanantai-iltana. Pommista lensi sirpaleita, mutta se ei aiheuttanut vahinkoa kirjaston tiloihin."

    Iines ja Noora peukuttaa.

    VastaaPoista
  70. En peukuta koskaan anarkistisille teoille, en edes pienille, jollainen tämä Mankemangin suureksi nostama tussahdus Lapualla oli.

    Vakavasti puhuen, toivon sydämestäni, että tulevaisuudessa voimme luopua Pride-liputuksista ja tapahtumista. Silloin on se päivä, jolloin kenenkään seksuaalinen suuntautuneisuus ei herätä paheksuntaa tai syrjintää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että sellaisia tussahduksia!

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pullopommi-rajahti-14-vuotiaan-kadessa/2039678#gs.50c3nd

      Poista
    2. Harmageddonin sodasta pelastuneet ja ylösnousemuksen saaneet ihmiset elävät lopulta paratiisissa maan päällä, eläimet ovat sovussa sekä ihmisten että toisten eläinten kanssa.

      Poista
    3. Pommi ei aiheuttanut henkilövahinkoja eikä merkittäviä taloudellisia vahinkoja. Rikoskomisario Lukkarinen kuitenkin huomauttaa, että tällaiset pommit ovat hyvin vaarallisia ja ne voivat räjähtää ennakoimattomalla tavalla.

      Poista
  71. Mankemangia taitaa harmittaa, että Suomessa ei tapahtunut merkittäviä pommituksia Priden vuoksi. Olisi ollut kiva vetää taskustaan leimakortteja homofoobikoille, joita vilisee Iineksen blogissa.

    VastaaPoista
  72. En edellenkään usko, että homous tarttuisi tai siihen voisi opetella. Kyllä se on syntymässä saatu ominaisuus, kuten muutkin variaatiot.

    Harva on kai kuitenkaan ihan sataprosenttisesti sitä tai tätä. Nythän elämme taas murroskautta, jolloin aletaan taas hiljalleen hyväksyä erilaisuuksia.

    Olisiko kaikki jyrkkyys kristinuskon syytä? Antiikin Roomassa ei homoutta pidetty juuri minään.

    VastaaPoista
  73. Muistelen joskus lukeneeni teorian fasisti- ja natsiliikkeiden homoseksuaalisesta luonteesta. Ajatelkaapa esim. natsitervehdystä - käsi suorana yläviistoon kulmassa, joka muistuttaa - anteeksi julkeuteni - mitäpä muuta kuin seisovaa kullia.

    Onko kukaan ikinä nähnyt naisnatsia?

    Sen sijaan minäkin näin pridessa puolijoukkueellisen riuskoja poikia natsisymboliikkaa houkuviin tom-of-finland-tyylisiin seksikkäisiin (anteeksi Noora) vetimiin verhoutuneena.

    PS. Muistakaamme myös, ettei homous tee ihmisestä sen parempaa - jos ei pahempaakaan - kuin muistakaan.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitlerin ajan Saksan armeijassa (Wehrmacht) homoilu oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Ei ollut siis mikään pikku rikos. - Eri asia tietysti miten sääntöä/lakia/asetusta valvottiin.

      "Pitkien puukkojen yönä" (Nacht der langen Messer) v. 1934 Hitler raivasi tieltään puolueensa viimeisen hänen yksivaltaansa uhkaavan uhan: SA:n (Sturmabteilung) ja sen suositun johtajan Ernst Röhmin. Ja samalla teloitutti tuhatkunta muuta ex-ystäväänsä. Etc. - Röhm oli tunnettu homo mutta liioittelua on väittää että SA:n muu johto B-rapun poikia olisi ollut. Höpö höpö.

      Ps. En itse koskaan natsinaista ole nähnyt. Mutta etteikö natsinaisia olisi ollut? Hyvin monet naiset Hitleriin hurmaantuivat, historian lähettämänä sulhonaan pitivät häntä, ja sitä kautta myös aatteeseen lätkähtyivät. Eli lyhyesti: miljoonat senaikaiset saksalaisämmät olivat ikään kuin Kristuksen morsiamia he. – vrt. esim. Magda Goebbels.

      Poista
  74. Kone väitti, että kommenttia julkaistessa tapahtui virhe - ja ainoa virhe olikin uskoa sitä!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin ne ylimääräiset.

      Poista
    2. Kun liittoutuneet vapauttivat keskitysleirejä 1945, niin homoseksuaaleja ei vapautettu.

      Poista
    3. Ja natsilapsia, hymyillen julmasti.

      Ja höpsistä. Siis jos oikein kuvaa alkaa tulkita, niin epäilen, etteivät kuvan ihmiset tajunneet tervehtimistavan symboliikkaa. He olivat ehkä samalla tavalla manipuloituja kuin venäläiset Stalininn, Leninin ja Putinin aikana. Ihmisten hymyhän on avoimen ystävällinen, he tervehtivät kuvaajaa. Kuvassa ei ole mitään järjestäytneen sotilaallista. Täytyy olla aika tunnekylmä, jos ei osaa lukea kuvaa muuta kuin käsimerkin perusteella.

      Poista
  75. Täytyy olla aika tyhmä, jos uskoo, että jonnet vie hengenvaarallisia räjähteitä kirjastoon, koska pelkäävät homojen menevän ohituskaistaa amikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... taidanpa olla samaa mieltä.

      Poista
    2. Kukas näin on sitten luullut? On niin outo mielleyhtymä, että vaikea uskoa kenenkään ajattelevan noin. Miten tämä tuli edes mieleesi?

      Poista