Kunpa tämä uusi vuosi antaisi hieman toivoa yhteiskunnassa alkavasta uudenlaisesta yhteishengestä, asioiden yhteisöllisemmästä hoitamisesta. Edes pyrkimisestä siihen. Maan johdolta pari vuotta sitten on ollut suuri virhe kehottaa kansalaisia ”valitsemaan puolensa”. Se puoli on valittu liiankin kanssa, ja railo on parin vuoden aikana vain syventynyt ja leventynyt, ja taisteluaseet ovat koventuneet. Miesmuistiin ei oppositio ole ollut yhtä paljon raivonsa päällä ja hallitus altavastaajana työtaakkansa alla.
Valtakunnan ykkössanomalehden mainoksessa naisääni kehottaa nousemaan hallitusta vastaan, ja valtiollinen televisiomedia Yle sallii kyseenalaistamatta sivuillaan toisen ääripään - vasemmistolaisen Bex Tapanaisen - yltiöpäiset suunnitelmahaaveet. Tosin Yle päätyy sittemmin saamansa voimakkaan kritiikin johdosta poistamaan jutusta kohdan, jossa tämä kommunistinuorten puheenjohtaja kertoo olevansa valmis väkivaltaiseen vallankumoukseen. Mainittakoon, että Bex Tapanaisen vallankumoushaaveita on esitellyt aiemmin myös Helsingin Sanomat.
Valistunut lukija jää taatusti pohtimaan, miten Yle tai Helsingin Sanomat suhtautuisivat äärioikeistolaisen nuoren esittämiin väkivaltaisiin vallankumouspuheisiin. Sallisivatko nämä mediat ylipäänsä äärioikeistolaisen nuoren voimakkaiden mielipiteiden esilletuloa? Onko äärivasemmistolaisten nuorten vallankumoushaaveista ja sympatioista Venäjää kohtaan kenties samanlaista uhkaa yhteiskunnalle kuin paljon puhutusta äärioikeiston uhasta?
Kuten huomaamme, raja railona aukeaa, ja se on syvä ja leveä, kuten runoilija Uuno Kailaallakin. ”Edessä Itä ja Aasia, takana Länttä ja Eurooppaa”. Pieni ihminen siinä välissä varjellen omaansa. Joku kumartaa länteen, joku itään ja tulee samalla pyllistäneeksi vastakkaiseen suuntaan. Kumpi parempi?
Vaan missä viipyy se runoilija, tai vielä paremmin, se poliitikko, joka on rauhanrakentaja ja joka kehottaa etsimään yhteisiä päämääriä puolien valitsemisen sijasta? Sille antaisin ääneni, sovunrakentajalle, joka ei syyttele, ei etsi vanhoja syntejä vaan katsoo tekemisen meininkiä ja uskoo ihmisen muuttumiseen, kykyihin.
Ja missä viipyy se valtamedia, joka ei valitse puoltaan, ei valistuksensa jakolinjaa vaan etsii totuutta kuin Adalmiina helmeään Topeliuksen sadussa? Jos helmen kadottaa, menettää viisauden ja rikkauden. Jäämme odottamaan, josko näkisimme tänä vuonna paremman aamun kuin Kailaan Raja railona -runossa.
- -
Synkeä, kylmä on talviyö,
hyisenä henkii Itä.
Siell’ ovat orjuus ja pakkotyö;
tähdet katsovat sitä.
Kaukaa, aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.
(Kuvassa runoilija Uuno Kailas)
