Pakkanen paukkuu ja sisällä on kiva olla ja katsoa vaikka vähän taidekuvia. Muuan lukija pyysikin hiljakkoin minua kirjoittamaan lempitaiteilijoistani: kirjailijoista, kuvataiteilijoista, säveltäjistä.
Minun on aina ollut vaikea nostaa taiteiden virrasta nimiä esiin, samalla tavoin kuin on ollut vaikea nostaa oppilaitten joukosta suosikkeja esiin. Kun kaikissa on jotain, eri aikoina esille nousevaa.
On kuitenkin monia kuvataiteilijoita, joista pidän ehkä aikojen kuluessa aina vaan enemmän. Näin on ennen kaikkea monien symbolistien ja art nouveau -taiteilijoiden kohdalla. Tyylisuunnista jugend on minulle läheisin. Toisaalta hurmaannun naivistisen tai surrealistisen kuvataiteen ulottuvuuksista - jälkimmäistä suuntaa ehkä itsekin edustan kuvillani, jos omimmillani olen. En halua jäljentää kameralla postikortteja, vaan tulkita vaikkapa sitä kuuluisaa ruostetahraa, ruosteen estetiikkaa. Tosin kuvani ovat teknisestä tumpuloinnista johtuen varsin vaatimatonta tasoa ammatillisessa mielessä.
Mainittakoon vielä, että tosi haaveenani oli pyrkiä silloiseen Ateneumiin kuvataiteen tai kamerataiteen linjalle. Kaivelemaan on jäänyt, etten edes yrittänyt, vaikka kuvaamataidon opettaja ajoi meikäläistä sinne kuin käärmettä pyssyyn. Tyypillistä oli, että valitsin opiskelupaikkani kaupungin sijainnin mukaan. Ainutkaan tuttuni ei opiskellut Helsingissä, vaan Turussa, jonne minäkin suuntasin kirjallisuutta ja suomen kieltä opiskelemaan. En ole katunut, koska kuvataiteisiin voi aina palata. Se vaan, että tekniikkojen puute tekee jäynää, kun itse tarttuu sutiin tai kameraan, ja se on merkittävä seikka.
Yksi lempitaiteilijoistani on ranskalainen symbolisti Louis Welden Hawkins, 1849 - 1910. Olen hurmoksissa ennen kaikkea hänen sutinsa viivaan, arvoitukselliseen muotokieleen ja maanläheisiin väreihin, jotka sointuvat toisiinsa täydellisen harmonisesti. Lisäksi - art nouveau -maailma on aina kaunis!
Olisi kiinnostavaa lukea tai katsoa, millaisia kuvataiteilijoita muut pitävät lemmikkilistoillaan!
(Kaikki maalaukset Louis Welden Hawkins)
Nyt harmittaa, että ei ole aikaa vastata heittämääsi "haasteeseen", mutta jahka tästä ennätän, laitan pienen taidepostauksen minäkin.
VastaaPoistaOn vaikea kuvata, millaisen "madonreikä" tuntemuksen saa aikaan se, että kirjoitat pakkasista ja itse samaan aikaa ihailen pihan pieniä, suloisia merkettoja, jokta ovat puhjenneet jo aikapäiviä sitten. Aamuyöllä kuuntelin pitkät tovit lintujen laulua, siinä oli keväinen sointi.
Tuntuu siis oudolta, että samalla hetkellä jossain on PAKKASTA.
Jänskää.
Kukat ovat siis Markettoja. (pieniä päivänkakkaroita)
VastaaPoistaTämä on taas tätä aikaa, että etelämpänä asuvat ihmiset alkavat kertoilla pakkasessa kärvisteleville suomalaistutuilleen, että juu, meillä kukkii jo tulpaani tai marketta! :)
VastaaPoistaSaksassa asuva siskoni kuvaa joka helmi-maaliskuu pihansa kukkatilanteen, ja usein hän kertoo istuvansa terassilla bikineissään huurteinen lasissa, kun minä ihastelen huurretta ikkunassani.
Mutta nämä kuvaukset herättävät toivoa kesästä kylmän keskellä.
Kiva, jos palaat aiheeseen blogissasi!
On kiinnostavaa huomata, että taiteesta ei oikeasti taideta osata puhua blogeissa. Siis sillä tasolla, miten taide koetaan, mikä on oma suhde vaikkapa johonkin teokseen. Kukin runo- ja taideblogi kituuttelee täällä henkihieverissä, vailla keskustelua, kohteliaisuudesta muutaman kaverin tilaamana, tuskin lukemana.
VastaaPoistaPidän Akseli-Gallen Kallelan teoksista. Niissä on sitä jotain.
VastaaPoistaSuosikkini on Väinämöisen Lähtö, joka on alinna.
Gallen-Kallela on lukioaikainen ensi rakkauteni kotimaisista taiteilijoista, ja edelleen kyllä pysyvästi lempparilistallani.
VastaaPoistaSuurin idolini kotimaisen taiteen saralla on kuitenkin Hugo Simberg, symbolisti hänkin kiehtovine värimaailmoineen, ruusuportteineen, haavoittuvine enkeleineen ja pirunkuvineen
Vastaan mitä mieluisimmin tähän haasteeseen illemmalla, kunhan olen turvallisesti rantautunut kummilaan.
VastaaPoistaJo kaksi! Sari ja brim. :)
VastaaPoistaMinusta tällainen mielitaulun tai kuvan tai taiteilijan valinta olisi hauska meeminäkin; paljastaa persoonasta ehkä enemmän kuin yksinkertaiset rasti ruttuun -meemit. Ja jos siihen kuvaan saisi vielä linkin.
Kun yritin valita koneeseeni taustakuvaa, mietin Piet Mondrianin Inkivääriruukun ja jonkin Kandinskyn työn välillä. Kun Inkivääriruukkua ei löytynyt netistä, otin taustakuvaksi yhden värimaailmaltaan epätavallisen Kandinskyn - mutta se katosi pamahtaneen kovalevyn mukana. Kandinskyn melkein kaikista töistä säteilee outoa energiaa. Jännittäviä ovat myös K:n alkuvuosien työt, joita näki jokin vuosi sitten Retretissä. Samoin Piet Mondrianilla on yllättäviä, melkein romanttisia varhaiskausien töitä - ja oudon mystinen on myös tämän neliömiehen taidefilosofia. Muita katseluvinkkejä: Franz Marcin hevoset ja lehmät, Paul Cezannen maisemat, niissäkin on sitä energiasäteilyä. Suomalaisista vaikka Henry Wuorila-Stenbergin työt. H.W-S kirjoitti jossain, että jokaisessa hyvässä työssä on reikä, josta näkee
VastaaPoista- oliko se nyt: toiseen ulottuvaisuuteen. Nämä “reiät” kiehtovat, outo energia on varmaan toinen nimi niille.
haavoittuvine enkeleineen ja pirunkuvineen
VastaaPoistaJa luurankoineen. Kallela, niitä harvoja, jotka Ystävän ovat uskaltaneet kuviin laittaa. Miksi pelätä luurankoa, tuota alati läsnäolevaa ja taatusti luetattavaa herraa.
Blogikäki, et kai tarkoita tätä Inkivääriruukkua?
VastaaPoistaMikko, kai noissa Simbergin myyttisissä hahmoissa kohtaa korkeintaan omat pelkonsa.
Iines,
VastaaPoistatämä on juuri se hienompi inkivääriruukku, jota en silloin löytänyt! Ainakin sommittelu on sama, maalauksen hienot värit eivät ihan toistu tässä versiossa, tämä on mielestäni parempi: http://www.guggenheimcollection.org/site/artist_work_lg_112_9.html
Mutta minulla on nyt sitten sinun ansiostasi inkivääriruukku taustakuvana, lukuisat kauniit kiitokset!
Tuo linkkisi ei jostain syystä mahdu kokonaan tähän, joten se ei johda mihinkään. Tuon sinun linkkisi loppuun tulisi vielä kait kiinteästi liittää tämä: _lg_112_9.html
VastaaPoistaJos se on tämä, niin värit ovat tosiaan erilaiset; tämä on sinisempi, ja tuo minun linkkini ikään kuin sama ruskeana.
Todella vaikea tehtävä kaiken kaikkiaan. Uskoisin, että maailman lukemattomien kuvantekijöiden joukossa, jokaisella on kenties jokin taulu, veistos, tai vaikka jokin yksityiskohta taulussa joka pysäyttää, haastaa omia käsityksiä kielteisesti tai myönteisesti.
VastaaPoistaVanhat maailmankuulut, eri kansallisuuksien mestarit ovat luku sinänsä. Erityisesti Italian, mutta myös oman kotomaan taiteilijat, heitä voi vain ihailla ja kunnioittaa. Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt Venny Soldan -Brofelt, Helene Schjerfbeck muisen muassa.
Koska minussa elää aina pieni naivisti, ihastun usein naivistisiin töihin, joskus vaikka vain jonkin taiteilijan yhteen kuvaan.
Alpo Jaakolalla on monta kiehtovaa maalausta.
Marc Chagall vetoaa fantasia-maalauksillaan. Usein juuri siksi, että minussa elää myös pieni romantikko.
Ja mitäs nämä sinun sivullasi olevat kuvat ovat, elleivät osin äärimmäisen romanttisia. Niistä pidän myös paljon.
Osallistuvaa, haastavaa, shokeeraavaa kuvataidetta saa ja pitää olla. Eri asia on sitten onko minulla varaa, tai halua ostaa niitä seinälleni.
Erikseen ovat sitten kuvataiteen joukosta julisteet eli posterit, josta olen erityisen kiinnostunut, sekä valokuva- että piirrospostereista, ja ennen kaikkea vanhoista. Samaten korttitaide - postimerkkitaide jne. Sarjakuvat ovat oma lukunsa, ja uusia sarjiksia on melkoisesti, Blogistanissakin varsin hyviä virityksiä.
VastaaPoistaBrimin sarjakuviin olen tututustunut kyllä, mutta en sitten varta vasten muihin. Onko sinulla Iines, suosikkeja erityisesti bloggareiden sarjakuvasivustoista, sillä itse en ole niille edes eksynyt?
VastaaPoistaKatselen aika tasaisesti sarjisblogeja, ja sieltä nousevat suosikeiksi yleensäkin sellaiset kuvasarjat, jotka ovat selkeitä, minimalistisia, oivaltavia, eivät keskity vain kapeaan teemaan, kuten murkkuikäisten tai teinixien finni- ja seukkaamisongelmatiikkaan. Minusta hyvä sarjis on vapaa ikätason kohderyhmästä.
VastaaPoistaAika moni muuten oivaltava ja nasakka sarjis tipahtaa listaltani pois tuhruisuuden ja huonon luettavuuden takia, mm. Mari seikkailee jää tästä syystä pois. Minusta älyllisin oivallus piirtäjältä on kunnioittaa lukijaansa karsimalla sutut ja koukerot pois ja keskittymällä viivan yksinkertaisuuteen ja puhtauteen. Myös puhekuplien tekstien tulee olla ilmavan selkeitä. Katsojan tehtävä ei ole tulkita käsialaa vaan kuvaa.
Hyvistä sarjisblogeista heti mieleen tulevat Haihatussarjis, En vaan osaa! ja vaikkapa Brimin Ahdinkosarjat, joka on kuulaasti toteutettu yleisinhimillisine teemoineen. Nettinarttuja seuraan - heitä oli muistaakseni monta naista joilla kullakin on omansa - ja Helvetin hyvin meneetä (taisi olla yksi nettinartuista). Kiroileva siili on mainio, mutta se on tainnut jäädä mieleeni muualta kuin blogimaailmasta.
Hesarin sarjiksista paras on humaani ja lämmin Kamut ja se kisu pienine vaaleanpunaisine sukkineen. Harmi vaan, että kääntäjä on vaihtunut vissiin nuoremmaksi, koska on alkanut käyttää mainion vaaleanpunaisen tilalla pinkkiä. Pieni pinkki sukkani on aivan tökerö käännös! Harmittaa.
Kiitos vinkeistä. Harmittaa joskus hitosti, ettei millän ehdi tutustumaan edes murto-osaankaan jo kauan nettipäiväkirjojaan kirjoittaneisiin, saati lukemaan-tutustumaan uusien tulokkaiden sivuihin.
VastaaPoista