ällös vaihda pois,sa maatas ihanaa.
Sill leipä vieraan karvast ois
ja sana katkeraa...
(Z. Topelius)
Kannattaisiko lapsen kuitenkin vaihtaa? Ei tarvitsisi syödä yksin, kuten Unicefin tuore tutkimus kertoo. Suomi johtaa maailmassa tätä lasten yksinäänsyöntiä.
Fyysisesti voidaan pulskasti, koti on täynnä uusinta tekniikkaa ja jääkaappi einesruokaa, pastoja ja pitsoja ja ranskalaisia ja hampurilaisia. Lapsilla on omaa rahaa, kännyköitä, merkkivaatteita, pelejä ja leluja, erilaisia teknisiä laitteita musiikin kuunteluun ja videoitten katseluun. Mutta ei aikuista läsnä.
Aikuinen on tienaamassa rahaa vempaimiin, viihdykkeisiin, härveleihin ja asuntojen miljoonalainoihin. Pitää mennä kun työnantaja määrää ja pankki käskee. Ja kaljallekin pitää mennä, ja mikäs mennessä. Lapselle rahaa käteen ja koko perhe baanalle. Eri suuntiin.
Yksin oot sinä lapsonen,
kaiken keskellä yksin.
yksin sa kokkaava oot,
yksin sa rokkaava oot.
Hetken ja kaksi sa luulet kulkevas rinnalla äidin,
mutta jo töissä hän on ja yksin sut mesettään jätti.
Tovin ja toisen sa itseäs vastaan painavas luulet iskän, suurimman turvas –
mut äkkiä huomaat: koneen kylmää lämpöä halasitkin:
ainoa uskollinen, on oma iPodis vaan.
(RR:tä ja Koskenniemeä mukaellen Iines)
Ehkäpä lapsen olisi parempi syödä karvasta leipää vieraalla maalla, vaikkapa rehevässä italialaisperheessä, jossa aterialle kokoontuu iltaisin suurin piirtein koko suku isovanhempia myöten. Lapselle ei voi olla lottovoitto syntyä Suomeen, näinä aikoina, huolimatta Pisan ylistävistä tuloksista. Lasku maksetaan ajallaan.
(Maalaus Albert Edelfelt)
PS Virikkeen juttuun sain Anna Amnellin kommentista alemmassa keskustelussa.
Niin, taidetaan laskua maksaa jo nyt. Luin jostakin sellaista, että Suomella olisi kunnia pitää kärkeä muissakin kuin Pisa-tutkimuksissa. Meillä alkaa olla eniten jollakin tavalla häiriintyneiksi laskettavia lapsia alakouluikäisten ikäluokassa.
VastaaPoistaJoskus ihminen haluaa jotain sellaista, mitä ei tarvitse. Haluaminen ja tarvitseminen - kas siinä kaksi eri asiaa. Eräässä tuttavaperheessä perheen 12-vuotias sai tuollaiset 300 euroa maksavan iPodin. Ehkä se korvaa joka ilta pois kotoa olevan isän ja kiireisen äidin, enpä tiedä? Koulusta tulee palautetta käytöshäiriöistä, vaikka kuinka on "hyvän perheen lapsi". Ehkä se iPod opettaa käyttäytymäänkin?
Meillä alkaa olla eniten jollakin tavalla häiriintyneiksi laskettavia lapsia alakouluikäisten ikäluokassa
VastaaPoistaNo tämä tästä enää puuttui. Masentavaa. Nokiasta se kaikki alkoi.
Lisäys: Vanhemmat voivat olla poissa, vaikka ovatkin kotona.
VastaaPoistaOn ihmisiä, jotka eivät ole oikeasti läsnä lapsilleen.
Siinä samaisessa Unicefin tutkimuksessa Suomi sijoittui lastenhyvinvoinnissa _neljänneksi_ 21 maan joukossa. Italia sijoittui kahdeksanneksi. Epäilemättä perhesuhteet ovat tärkeitä ja kokoontuminen aterioille hyvä juttu, mutta eivät ne ole ainoita lasten hyvinvoinnin kannalta oleellisia asioita.
VastaaPoistaSuomi sijoittui lastenhyvinvoinnissa _neljänneksi_ 21 maan joukossa
VastaaPoistaArawn, tiedetään ja se oli aluksi jutussani. Poistin sen ja korvasin sen kohdalla Fyysisesti voidaan pulskasti, koti on täynnä uusinta tekniikkaa ja - - Mielestäni tämä sopi paremmin juttuni tyyliin.
Kyllä henkinen hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeää kuin pulska hyvinvointi - ellei tärkeämpää.
Olikin kyse psykososiaalisesta pahoinvoinnista, jossa Suomi on johtavia maita. Lapsi voi olla onnellinen köyhissäkin oloissa, kun on rakastavia aikuisia, mieluiten omat vanhemmat.
VastaaPoistaGorillalapsista tulisi hulluja, jos niitä hoidettaisiin kuten ihmisenlapsia, erotettaisiin emostaan. Rauhallisen lapsen saa, kun kantaa sitä sylissään kolme ensimmäistä vuotta, kertoi gorilllojen tutkija.
Osakkeenomistajat tietenkin sellaisistä kärsisivät, kun äidit olisivat "poissa työmarkkinoilta", kuten eräs Hesarin toimittaja kauhisteli kertoessaan ensin, miten monet hoitavat nykyään jo lapsiaan itse.
Asiat lienevät paranemassa. Nuoret vanhemmat taitavat arvostaa enemmän äitiyttään ja isyyttään kuin viime vuosikymmenien kasvattajat, joita valistettiin/painostettiin antamaan lapset yhteiskunnan hoitoon.
Kolme ensimmäistä vuotta kotona äidin tai isän kanssa kuulostaa hyvältä. Lapsi tarvitsee sen. Puolitoistavuotias on liian pieni erotettavaksi äidistään kahdeksaksi tunniksi tarhaan, vaikka tietenkin lapsi sopeutuu, vaikka tikun nokkaan jos niikseen tulee. Onneksi nyt on hoitovapaat ja valinta on perheiden.
VastaaPoistaKannatan naisten kouluttautumista ja työhön menemistä - olen aina kannattanut. Ennen en kuitenkaan ole kannattanut kotihoitoa, koska olen nähnyt sen heikentävän naisen asemaa ja etuja yhteiskunnassa.
Nyt kannatan. Onhan kyseessä lapsen etu, jonka vuoksi vanhemmat voisivat luopua itsekkyydestään muutamaksi varhaisvuodeksi. Niin - itsekkyydestä, sillä eikö sellainen äitikin ollut itsekäs, joka halusi lapsen keinohedelmöityksellä - vain itsensä vuoksi? Miksi siis vanhemmat tekevät lapsia, jos eivät pysty järjestämään niille parasta mahdollista hoitoa pian ohikiitäväksi varhaislapsuudeksi? Vanhemmiksi haluaville tulisi järjestää soveltuvuustestit.
Jotenkin en itse jaksa enää jauhaa tätä ansiotyö-koti-äiti-teemaa tykönäni, mutta tämä kysymys on askarruttanut minuakin Iines : "Miksi siis vanhemmat tekevät lapsia, jos eivät pysty järjestämään niille parasta mahdollista hoitoa pian ohikiitäväksi varhaislapsuudeksi?"
VastaaPoista( Vahingonlaukauksia sattuu aika usein, ja että me naiset ollaan melkein poikkeuksetta niin helevetin narutettavia niin yhteiskunnan kuin miestenkin taholta!)
inhimillistä, ymmärrettävää ja humaania
Kysymysmerkki edellisen loppuun!
VastaaPoistaTulihan se sieltä. Taisivat piikit olla tilapäisesti loppuneet.
VastaaPoistaVirhe sattui jo 70-luvulla jolloin silloinen sosiaaliministeri mainosti uutta lastenhoito lakia sanoin "lapsi on syntynyt". Siinä taattiin ALLE 3-vuotiaille hoitopaikka. Olisi pitänyt taata yli 3-vuotiaille.
VastaaPoistaIhmettelin jo silloin tätä ajatusta. Pienen lapsen paikka on kotona ja oman isän tai äidin hoivissa.
Leonoora,
VastaaPoistaei tämä ole ansioäiti - kotiäitikeskustelu!
En ota pramille yleensä jo kaksikymmentä vuotta sitten märehdittyjä aiheita, tässä halusin kommentoida vain Annan gorillan sylihoitoteemaa.
Tämän olisi tarkoitus olla lapsen tai pikemminkin nuoren, murkkuikäisen yksinjättökeskustelu.
A-k.h,
en ymmärrä sanojasi yhtään. Itse piikittelet minua jatkuvasti. Mitä piikittelyä on keskustella lapsen oikeuksista? Muistahan tässä se Jaguaari-runo (Niin kauan repiminen on pyhää - - ja on hajalle raadeltava elämän rumuus, kunnes kauneus täydellisenä sen mullasta voi itää jne.)
Nuoretkin joutuvat oman onnensa nojaan liian aikaisin. Teini-ikäiset muuttavat kodeistaan, ja vanhemmat kehuvat: valtio maksaa. Teini-ikäinen yhtä hyvin kuin nuori aikuinenkin tarvitsee vanhempiensa tukea sekä aineellisesti että henkisesti.
VastaaPoistaOlisi parempi, jos perheitä tuettaisiin verohelpotuksin, kun he kasvattavat lapset kotonaan. Näin oli Kanadassa ainakin silloin, kun asuimme siellä. Lapsilisää maksettiin siihen asti, kunnes lapsi täytti 18 vuotta.
Teini-ikäisten kotoa muuttaminen on lisääntynyt samassa mitassa kuin koulutustarjonta: erikoislukiot ja keskiasteen koulutuspaikat voivat olla satojenkin kilometrien päässä. En näe tätä kuitenkaan uhkana, vaan ehkä mieluummin mahdollisuutena, koska hakeutuminen tiettyyyn koulutukseen kertoo vahvasta motivaatiosta ja ehkäpä muustakin vahvuudesta. - Varhain se silti on: 15 - 16-vuotiaana pois kotoa itsenäiseen elämään. Vaan niinhän maailmansivu on ollut.
VastaaPoistaEnemmän minua askarruttaa ajatus siitä, että kotona asuva lapsi/nuori jää yksin. Raportistahan ilmenee, että Suomessa lapset syövät kaikkein eniten tutkituista maista (21) yksin, ja kotona ei ole yhteistä ateriahetkeä saman pöydän ääressä. Kukin menee jääkaapille ja ottaa ilmeisesti mitä haluaa ja syö milloin nälättää, yksin, kuka huoneessaan, kuka tietokoneensa ja peliensä ääressä, kuka kulloinkin kotona on.
Eikö tulisi halvemmaksikin valmistaa perheelle yhteinen vaatimatonkin päivällinen tai iltapala kuin se, että jokainen mussuttaa eri pöperöitä, lapset mitä todennäköisimmin roskaruokaa ja makeita? Samalla voisi nähdä rakkaimmat ihmisensä kerralla koolla, jutella ja vaihtaa päivän kuulumisia.
Niin, valitettavasti mielikuva italialaisesta idylliperheestä on hieman harhaanjohtava. Italiassa syntyy vähiten lapsia euroopassa, joten lapsiperheet ovat yhä useammin perheitä, joissa se ainoa lapsi viedään jo sylivauvana hoitoon (kotihoidontuesta voidaan täällä vain haaveilla) koska perhe ei yksinkertaisesti tule taloudellisesti toimeen yhden ihmisen palkalla. Monet ovatkin päättäneet olla tekemättä lapsia juuri siksi, että ei ole mahdollisuuksia turvata lapselle kotiäidin syliä.
VastaaPoistaUsein pikkulapset ovat myös isovanhempien hoivissa, joka ei välttämättä ole niin idyllistä kuin voisi luulla; lapsia hemmotellaan äärimmäisyyksiin, myös siksi, että se lapsonen saattaa olla ainoa suvussa.
Perheillalliset ovat sikäli totta, että yleensä ihmiset istuvat syömään yhdessä pöydän ääreen, kangasliinan kanssa, mutta valitettavasti se ei korjaa muita italialaisen yhteiskunnan puutteita.
Demagogia pois minusta, mutta kyllä pitää kuitenkin muistuttaa, että suomalaisen naisen valinnanmahdollisuudet ovat ainutlaatuiset maailmassa. Ja lasten pahoinvoinnista ei todellakaan voi syyttää niinkään taloudellisia realiteetteja kuin kykenemättömyyttä asettaa lapset etusijalle.
nimim. rutiköyhänä opiskelijana kaksi pikkulasta kasvattanut
(ja lapsena hiihdin 50 km kouluun...ei vaiskaan)
Tämähän oli hyvä päre. Tuli todella lähelle. Itse olen juuri tuollainen vimpainlapsi vailla vanhempia. Vaikka meillä iltaisin ja viikonloppuisin kokoonnuttiin saman pöydän ääreen, ymmärrän (kai?) kyllä mitä Iines tarkoitti tuolla italialaisperhevertauksella. Itse ymmärsin sen ainakin niin että läheiset perhesuhteet, missä jokainen otetaan mukaan menoon ja kaikkia kuunnellaan, ollaan rennosti yhdessä kera ilojen ja surujen, yhtenä perheenä - sellainen on lapselle tärkeää.
VastaaPoistaMeillä meno oli tyylillä "mene nyt siitä pois häiritsemästä, äidillä on kiire" ja "tuollaisestako sinä valitat, yritä aikuistua" ja "en jaksa nyt kuunnella sinua". Joskus oltiin ylitöissä, monesti tuotiin töitä kotiin ja nakuteltiin niitä illat pitkät.
Äitini on lähtöisin köyhästä perheestä, joten hän varsinkin kai halusi antaa meille lapsille kaikenlaista sellaista, mitä itse oli aikoinaan kai toisilta lapsilta kadehtinut ja luultavasti luvannut itselleen että hänen lastensa ei tarvitse jäädä ilman. Isäni taas on rikkaasta perheestä, joten hänelle se oli itsestään selvää, että omilla pennuilla pitää olla yhtä hyvät tai paremmat lelut kuin muillakin. Ettei kukaan vaan pääsisi ajattelemaan ettei meillä ole muka varaa.
Minä olin juuri se merkkivaatteisiin puettu penska jolla oli kaikki uusimmat ja hienoimmat hilavitkuttimet ja kalliit harrastukset. Ai onko se koripallosta kiinnostunut? Ostetaan sille palloja, uudet pelikengät ja peliasu. Ai nytkö se on ratsastus? Käydään hevostarvikeliikkeessä ja sitten ei kun tunneille vaan, pysyypähän poissa jaloista. Piirrustus? Käydään taidetarvikeliikkeessä ostamassa monenmoisia välineitä. Uusi pelikonsoli tullut markkinoille? Tässä on, mutta laitathan huoneesi oven kiinni ettei ne äänet häiritse äitiä kun äiti tekee töitä. Mitä se vielä mankuu? Ai aikaa ja huomiota? Ei nyt ole aikaa, mene nyt pelaamaan sitä uutta peliä, vai eikö sekään sinua enää kiinnosta? Eikö sinulle mikään riitä?
Äitinä minulla oli etäinen ruoka- ja raha-automaatti ja isänikin oli raha-automaatti, joka tosin vihasi minua sydämensä pohjasta, sikäli kun hän nyt sydäntä sattui omistamaan. Selkäsauna-automaatti.
Taas tätä.
VastaaPoistaEiköhän lapsen hyvinvointi ole kiinni vanhempien hyvinvoinnista.
Kuinka suuri osa vanhemmista todella haluaa viettää 90% ajastaan lapsensa kanssa vailla muita sosiaalisia kontakteja aikuisiin kuin omaan puolisoon.
Meidän lapset on viety kodin ulkopuoliseen hoitoon n 1v ikäisinä ja ihan kelpo ihmisiä niistä on kasvanut.
Joillekin varmasti parempi vaihtoehto on kotihoito, toisille taas kodin ulkopuolinen.
Anonyymi,
VastaaPoistamiten niin taas tätä? En ole nähnyt vielä ainuttakaan keskustelua, jossa puheena olisi teini-ikäisen yksinäisyys kodissa.
Jos tässä joku puhuu päivähoidosta, se sallittakoon, mutta se ei ole varsinainen teema.
Brimin puheenvuoro on ydintä.
Sari, taas mentiin naisen oikeuksiin.. Yritin alustaa puhetta lapsen oikeuksista. Kun aina hedelmöityshoitokeskusteluissakin mennään lapsen oikeuksiin, niin miksei tässä perhettä koskevassa keskustelussa?
Luulisin, että monet virheet me vanhemmat teemme lapsiamme kohtaan jo varhaislapsuudessa, kuten lienee todistettukin.
VastaaPoistaVaikeaa on luoda luottamuksellisia suhteita enää murrosiässä, jos lasta on laiminlyöty jo aiemmin.
Nuoren aikuistumiseen ja itsenäistymiseen liittyy "normaalistikin" tiettyjä törmäyksiä, jolloin napit saattavat mennä vanhempien kanssa jatkuvasti vastakkain.
Vanhemmat saavat kuulla olevansa vanhanaikaisia rajoja asettaessaan, eivät ymmärrä muka mitään, haistatellaan, käyttäydytään tietoisesti projosoivasti jne.
Vaikeahan se on vaatia vanhemmilta kypsyyttä, ymmärtämystä omaa murrosikäistään kohtaan, jos itsekin ovat keskenkasvuisia, epävarmoja, rakkaudettomia...
Eipä nämä epäkohdat taida tässä korjaantua...vaikka niin mielelläni niin haluaisinkin :D
Haa, iines. sinun vihneesi eivät pistele ollenkaan.
VastaaPoista"Kolme ensimmäistä vuotta kotona äidin tai isän kanssa kuulostaa hyvältä. Lapsi tarvitsee sen."
VastaaPoistaTuota kommentoin, ja väitän edelleen, että lapsemme voivat huomattavasti paremmin kiitos aikaisen tarhaan-/hoitoon viemisen. Kyllä lasten hyvinvointi lähtee vanhempien hyvinvoinnista.
Hauskaa on mielestäni myös tuo materialismin yhdistäminen lapsen hyvinvointiin, ei sillä ole väliä onko lapsella ipodi tai ei, kyllä perheen henkinen hyvinvointi on muusta kun materiasta tai köyhyydestä kiinni.
Anonyymin mielipide: "Tuota kommentoin, ja väitän edelleen, että lapsemme voivat huomattavasti paremmin kiitos aikaisen tarhaan-/hoitoon viemisen. Kyllä lasten hyvinvointi lähtee vanhempien hyvinvoinnista."
VastaaPoistaMitäköhän oikein tarkkoittanet, onko mielipiteessäsi peräti kyynisyyttä?
Sitäkö, että vanhemmilla on mielenkiintoisempaa, nautittavampaa, hauskempaa, tyydyttävämpää työelämässä, kuin lasten kanssa kotona.
Sinulla täytyy olla todella mielenkiintoinen ja kaiken muun päihittävä työsarka. Hieno homma, että jollakin edes on, mutta mihin niitä lapsia sitten tarvitseekaan? lapsia
Anonyymi,
VastaaPoistaen välitä kiistellä siitä, kumpi on alle kolmivuotiaalle parempi, kotihoito vai tarhahoito. Sanon vain, että jos lapselta kysyttäisiin, niin lapsi taatusti valitsee kotihoidon. Eikö lapsen paras olekaan aina tärkein? Miksi se on tärkein vain, kun puhutaan keinohedelmöityslapsista tai yksinhuoltajan lapsesta? Miksi perhelapsen parasta ei kysy kukaan? Onko perhe siis itseisarvo, joka on aina paras, vaikka lapsi lakaistaisiin näkymättömiin, kuten Brim ylempänä kuvaa?
On tietenkin niin, että jos lapsella ei ole kotona hyvä olla, voi tarhassa olla jopa parempi - siis alle kolmivuotiaallakin. Tarhassa saa ainakin ruokaa ja kuivat vaipat ja pääsee varmaan hoitajan syliinkin ainakin kerran päivässä.
Itseasiassa tarkoitin puheenvuorollani nimenomaan sitä, etä suomalaisen naisen on aika turha valittaa, että ei ole mahdollisuuksia valita onko kotona vai ei, ja laiminlyödä sen vuoksi lapsiaan.
VastaaPoistaAina vedotaan siihen, että työssäkäynti verottaa voimia, ja että aikuisella on oikeus huolehtia itsestään.
Eikö lapsella ole suurempi oikeus vanhempiinsa kuin aikuisella harrastuksiinsa tai uraansa?
Miksi aikuisen on ensin oltava tiptop-kunnossa, ennenkuin voi hoivata lastaan ja kiinnittää häneen huomiota ja osoittaa RAKKAUTTA?
Sen sijaan että tavoitellaan täydellisyyttä, voitaisiin todellakin laittaa lapsen oikeus lapsuuteen etusijalle.
Kun lapsi tuntee itsensä rakastetuksi ja tietää, että häntä ei hylätä, vaikka äiti ja isä (tai kuka nyt onkin se huoltaja) ei olisikaan koko ajan läsnä, ei sitä omaa aikaa tarvitse erikseen räätälöidä. Rakastettu lapsi ei roiku pallona jalassa, eikä vanhempien siksi tarvitse "karata" omiin harrastuksiinsa.
Sari, täysin samaa mieltä kanssasi!
VastaaPoistaLapsena sitä ärsytti, kun ei koskaan saanut mitä halusi, ja nolotti kun kavereilla oli paljon hienompia ja kalliimpia juttuja kuin minulla. Eikä se meidän perheessäkään rahasta ollut kiinni, ettei ostettu.
VastaaPoistaVähänpä sitä silloin osasi arvostaa, että äiti vietti lähes 24/7 meidän lasten kanssa kotona.
Kai minusta ihan tasapainoinen yksilö kasvoi, joskin vähän tuhlaileva, kun nyt isona saa itse päättää mitä ostaa...
Kyllä se varmastikin olisi parempi lapselle olla ensimmäiset vuodet kotihoidossa, mutta moniko isä siihen lähtisi? Kyllä se on äidin homma ja nyky-yhteiskunnassa nuoret naiset on puun ja kuoren välissä. Et saa vakituista työtä, koska olet hedelmällisessä iässä, etkä näin ollen saa myöskään kunnon rahallista korvausta kotona olemisesta, joten töitä on pakko painaa, jotta lapsi pysyy leivässä.
Minä haluaisin ainakin jäädä lapsen kanssa kotiin vaikka kouluikään asti. Mahdollisuuksia siihen ei vaan taida olla, ellei sitten tämä työttömyys jatku. Tosin lastakaan ei ole luvassa...
VastaaPoistaSellaiset ihmiset, jotka eivät ole valmiita viettämään kunnolla aikaa lastensa kanssa, voisivat jättää lapset tekemättä.
VastaaPoistaBrim, en epäile yhtään. Minäkin voisin jäädä, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
VastaaPoistaEi ole täälläkään lisääntymistä näköpiirissä. Todennäköisesti sen mahdollisen lapsen onneksi, kun en kuitenkaan osaisi hoitaa hommaa oikein.
Miten se sitten määritellään, että mikä on kunnolla ajan viettämistä lapsen kanssa?
Olisiko Mikko valmis koti-isäksi?
Tietysti olisin valmis koti-isäksi, mutta samaan aikaan opiskelisin itsenäisesti tai ohjatusti. Mitä pahaa olisi olla koti-isä?
VastaaPoistaKunnolla lapsen kanssa olemista on harrastaa ja viettää aikaa lapsen kanssa. Ottaa lapsi huomioon tasavertaisena, rakastettuna ja kunnioitettuna olentona, jota kuunnellaan ja autetaan kehittymään paremmaksi ihmiseksi, samalla kun vanhemmat itse ovat valmiita oppimaan lapselta. Lapsen kanssa keskustellaan paljon.
Ymmärtääköhän kaikki, että miten korvaamatonta ja ainutlaatuista aikaa lapsuus on?
VastaaPoistaAika mennä meikäläisen unten maille. Sitä ennen tohdin silti kertoa, että lasten kanssa tulisi olla niin kuin aikuistenkin kanssa, varsinkin kun muistetaan, että
VastaaPoistaaikuiset = lapsia.
Hehe, öitä vaan kaikille.
Ei siinä mitään pahaa olisi, sehän on hienoa. Siis koti-isyys.
VastaaPoistaPuhut viisaita, Mikko.
Tämä on taas tätä. Kyllä lapsen on hyvä päästä toisten lasten joukkoon edes muutamaksi tunniksi päivässä sen sijaan että joutuisi olemaan kotona ahdistuneen ja onnettoman äidin kanssa. Kaikki naiset kun eivät automaattisesti laukea äitimyyttiäideiksi heti kun on pullauttanut lapsensa ulos. On äitejä, jotka sekoavat päästään, ihan kirjaimellisesti. Toki sellainen on paremminkin sairaus, mutta ihan tavallisetkin äidit voivat tuntea olonsa helvetillisen huonoksi, ahdistuneeksi ja onnettomaksi, vaikka käsillä on ihana, kauan odotettu ja toivottu lapsi, on varaa olla häntä hoitamassa kotona, ja kaiken pitäisi olla hyvin. Mene siinä sitten vinkumaan että olo on kauhea kun kaikkialta hymistään ihastuneena että siinäpä vasta kunnon äiti kun hoitaa itse lastaan kotona. Varmasti on onnellinen ja niin poispäin. Voi olla että samainen äiti hoitaa lastaan niin että sen jalat ei maata kosketa ennen kuin se itse osaa juosta karkuun, mutta silti siitä lapsesta ei tule onnellista ja tasapainoista nuorta. Ei kotona käsinkasvatettu lapsi ole yhtään sen takuuparempi ja tasapainoisempi kuin alusta asti päiväkodissa kulkenut, joka on saanut ainakin viitenä päivänä viikossa olla toisten lasten kanssa sellaisten aikuisten hoivissa, jotka tekevät työtään mielellään, ilman niitä ahdistuspaineita, jotka ajaisivat oman äidin hulluuden partaalle.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Ei kotona käsinkasvatettu lapsi ole yhtään sen takuuparempi ja tasapainoisempi kuin alusta asti päiväkodissa kulkenut,"
VastaaPoistaEikö? Eikö edes edellytyksiä parempaan lapsuuteen ole? Onko ihan sama, että viekö tarhaan heti kun voi?
Palin zon (ja muut)
VastaaPoistatästä nyt näyttää kehittyneen kuitenkin kotiäiti - työäiti-keskustelu, joten mikäs siinä sitten.
Ilmeisesti kukaan ei edes tunnista murkkuikäisen perhelapsen yksinjättöä suomalaisen yhteiskunnan kipeäksi kohdaksi. Sen täytyy olla siis niin tavallista ja läheltä liippaavaa, että siitä ei osata puhua!
Palin zon, sanoin aiemmin, että jos lapsella ei ole kotona hyvä olla, on tarha hänelle parempi. Puheenvuorosi on hyvä esimerkki siitä, että lapsella on tosiaan joskus huono olla äidin (tai isän) kanssa kotona, ja on vain hyvä, että hänet saadaan ahdistuneen äidin seurasta pois sinne, missä saa hoitoa ja näkee iloisia kasvoja.
Parien pitäisi hoitaa paremmin ehkäisynsä kuntoon, sillä ns. ei-toivottuja raskauksia on edelleen suuri osa raskauksista. Lisäksi parien pitäisi suorittaa pakolliset kypsyys ja henkinen tasapaino -testit ennen lapsen hankkimista. Samanlaiset, joita adoptiovanhemmille ja keinohedelmöitystä haluaville tehdään.
Pst
VastaaPoistaMikkoa ja muita potentiaaleja koti-isiä varten korjaan edelliseen: kotivanhempi - työvanhempi-keskustelu :)
Hyvin korjattu, Iines. :)
VastaaPoistaMurkkuikäisen yksinjättö on varmaankin oikea ongelma, mutta kun aihe on niin kaukana omakohtaisesta elämästäni, etten osaa siihen ottaa kantaa suuntaan enkä toiseen.
Mielenkiintoinen aihe. Sydäntäni lähellä. Kiitos siitä. Lasten pitää mennä vanhempien muitten tarpeitten edelle.
VastaaPoistaMutta minä en kyllä syyttäisi lasten huonosta olosta laitteita ja kännyköitä. Kännyköillähän voi pitää lapseen paljon tiiviimmin yhteyttä kuin ennen. Siis juttuhan ei ole niin, että lapsen kanssa pitäisi olla koko ajan, vaan lapsillakin on omia menoja, omia mielenkiinnon kohteita, omia haaveita... se pelkkä vanhemman läsnäolo tekisi kenen tahansa lapsen hulluksi. Kännykkä on aivan valtavan oiva keksintö pitää yhteyttä lapseen silloin, kun sillä on omia menojaan.
Itse olen sitä mieltä, että lasten aivot tarvitsevat kehittyäkseen juuri näitä kaikenmaailman laitteita ja vimpaimia tullakseen sellaisiksi, millaisia aivoja ihmiset tulevaisuudessa tarvitsevat. Nykyajan lapset rakentavat omaa maailmaansa, ja se nyt tulee valitettavasti olemaan erilainen kuin tämä meidän maailmamme. On ihan turha luulla, että elämä ilman vimpaimia olisi jotenkin arvokkaampaa ja parempaa tai jopa aidompaa elämää. Se on pelkkä nostalgiaa, eikä sellaista elämää voi verrata tähän päivään.
Itse olen yhä onnellinen jokaisesta laitteesta, jonka olen voinut lapsilleni antaa. Olin muuten myös kotona lasteni kanssa kymmenen vuotta ennen kuin palasin työelämään. Se kotiäitiaika vain vaati sitten kituliaampaa elämää ja vuokra-asunnossa asumisen. Se ympäristö ei puolestaan ollut mielestäni turvallinen lapsen kasvulle. Aina näillä asioilla on kaksi puolta. Vaikka siinä on kotona, ei sekään aina pelasta ympäristön vaaroilta tai paineilta. Eikä sekään, että meillä on syöty 15 vuotta yhtä aikaa koko perhe joka arkipäivä kello 16-17 välillä. Se on meille itsestäänselvyys ja ruokailun aikana vaihdetaan päivän kuulumiset. Sen jälkeen myös lapsilla on oma elämä. Pitää aina muistaa, että lapsi on IHMINEN, jolla on omatkin tarpeet. Harrastukset eivät ole pelkästään vanhempien keksintöä. Monet lapset haluavat harrastaa ja tykkäävät siitä mitä tekevät, se ei ole keino pitää lapset poissa omista jaloista. En kyllä ihan todella tajua, miten onnellisena voidaan pitää lasta, jolle ei ostettaisi mitään laitteita ja joka ei koskaan harrastaisi mitään. Ei ihan oikeasti pelkkä vanhemman läsnäolo tee lasta onnelliseksi. Ei tee.
Itse muuten näkisin, että suurin osa pahoinvoivista lapsista on niiden vanhempien lapsia, jotka voivat itsekin pahoin. Siinä mielessä spekulointi tavarapaljouden aiheuttamasta yksinäisyydestä tuntuu aika olemattomalta. Eiköhän vanhempien masennus ja syrjäytyminen ole niitä pahimpia lapsen pahanoloon vaikuttavia tekijöitä.
Toki on paljon vanhempia, joille työ ja oma elämä ovat tärkeämpiä kuin lapset ja ihmetellä tietenkin pitää, miksi niitä lapsia silloin edes tehdään. Ympäristön painostus ja ydinperheen ylistys pitäisi ihan ensimmäisenä lopettaa.
On kyllä vielä pakko kysyä, että millä perusteella tekniikka ylipäätään voidaan kokea perheitä erottavana asiana? Eiköhän se ole ihan toisinpäin. Jos vaikka verrataan minun nuoruuteni paristoilla toimivia vouvaavia pikkumankkoja, joiden soitanta tasan taatusti on saanut vanhemmat raivonpartaalle verrattuna vaikka näihin nykyisiin iPodeihin, niin eikö se pikemminkin ole vallan mainiota, että lapsi saa rauhassa kuunnella sitä mitä haluaa. Samaten muuten on niiden muiden koneitten kanssa, joita enimmäkseen pelataan kotosalla. Uuden uutukaiset jääkaapit verrattuna maakellareihin ovat mielestäni myös ihan hyvä asia, vaikka maakellarillakin on tietty paikkansa sydämisämme. Ja se rahan ansaitseminen myöskin sitä asuntolainaa varten on jokseenkin parempi, kuin asua ahtaasti kerrostaloslummissa, murrosikäiset lapset toistensa hiuksissa... ei kuulkaa, kyllä nyt pitäisi ehkä vähän päästä niistä ajan kultaamista muistoista ja astua nykyaikaan. Kaljoilla muuten kävivät 60-70 -luvuilla vanhemmat ihan yhtenään. Silloin kasvatus oli vapaata ja lasten nimenomaan oli pärjättävä omillaan. Ei ollut vanhempainiltoja kouluissa eikä ketään juuri olisi kiinnostanutkaan.
VastaaPoistaErittäin hyviä puheenvuoroja Saaralta. Paluuta realiteetteihin, sanoisin.
VastaaPoistaOn kyllä vielä pakko kysyä, että millä perusteella tekniikka ylipäätään voidaan kokea perheitä erottavana asiana?
VastaaPoistaJoku voisi esittää, että ennen kun ei ollut mitään, niin oli pakko kokoontua yhteen. Ja niin tosiaan oli! Pakko. Oliko se sitten miten ihanaa, on arvioitavissa ehkä paremmin nostalgian kultaamattomista aikakausikertomuksista ja taiteesta. Eräs erittäin hyvä kuva on Akseli Gallen-Kallelan maalaama taulu nimeltä "rakennus". Suosittelen etsimään ison version siitä ja tarkastelemaan eritoten naisen ilmettä siinä.
Meillä muuten parhaillaan isä ja poika pelaavat yhdessä x-boxilla jalkkista. Heh, ei tosiaan kuulosta eikä näytä siltä, että sitä olisi PAKKO tehdä.
VastaaPoistaSaara,
VastaaPoistataisit huomata tokaisuni: Nokiasta se kaikki alkoi.
Luulen, että seison kyllä lausahdukseni takana, sillä kun Nokia-huuma alkoi ja kännykät tulivat joka miehen kapuloiksi, suomalainen maailmankuva muuttui täysin. Usko ihmisen rajattomuuteen kasvoi kohisten, etenkin kun samaan aikaan tietotekniikka räjähti tuohivirsuajastaan uloimpiin sfääreihin, ja visiot niidenkin yli.
En haikaile silti menneeseen. Enkä suinkaan aja sitä mennyttä kulttuuria, jossa ei tunnustettaisi tekniikan ansioita. Kännyhän on yhteysvälineen, pelivälineen, musiikinkuunteluvälineen, tiedonhakuvälineen, kuvantallennusvälineen lisäksi lapsenvahti, lähes ilmainen baby-sitter ja mainio pelastusväline. Monelta äkkikuolemalta olisi vältytty, jos kännykkä olisi keksitty aiemmin.
Näen kuitenkin asian niin, että monessa kodissa lapsi istuu tekniikkalinnoituksen keskellä säädellen nappuloita suvereenisti kuin Nasan hermokeskuksen insinööri. Joka puolella piippaa ja soi, kuva välkkyy moneltakin näytöltä yhtaikaa eikä missään ole yhtään aikuista katsomassa, missä ulottuvuuksissa ja missä maailmoissa lapsi surffailee. Yhteys muihin elollisiin hoituu ruudun välityksellä, koneen kautta. Ja mitä enemmän ollaan tässä tekniikkalinnoituksessa, sitä vähemmän enää kaivataan eläviä kontakteja. Vanhemmat saattavat jopa ylpeillä lapsensa pärjäämisellä yksinään.
Tämä tekniikkalinnoituksessa yksinään operoiva nassikka -kuva ei välttämättä ole kauhuskenaario.
Tämä tekniikkalinnoituksessa yksinään operoiva nassikka -kuva ei välttämättä ole kauhuskenaario.
VastaaPoistaIines-neito kirjoitti oikein hyvin, jopa sisäinen insinöörini joutui myöntämään sen. Lopetus varsinkin oli vallan vinha. Hämäräksi jäi, että tarkoittiko Iines lopetuksellaan sitä, että hänen maalailemansa kuva on jo todellisuutta, vai sitä, että visiossaan on jotain hyvääkin nähtävissä.
Ääripäästä toiseen: Luin eilen Keskisuomalaisesta matkakuvauksen. Andien vuoristoissa elävien nuorten äitien ja lasten elämä riipaisi syvältä. Alle kolmevuotiasta ei vielä pidetä edes ihmisenä, sille ei edes puhuta kiintymisen pelossa. Lapsikuolleisuus on niin yleistä. Ihmisen rajallisuus on siellä läsnä koko ajan. Miehet lähtevät satojen kilometrien päähän töihin kokaviljelmille ja käyvät kotonaan kerran vuodessa. Naiset paimentavat kotikylässä lampaita ja kutovat samalla kun kävelevät. Työtä pitää tehdä koko päivän. Lapset ovat keskenään. Illalla heidät haetaan kotiin. Jostakin.
VastaaPoistaIhmisen rajattomuus näinä aikoina on tosiaan vieraannuttanut meidät konkretiasta, mutta toisaalta sen ääripää on vieläkin karmaisevampi. Tietenkin ihmisen rajattomuuden ja rajallisuuden väliin mahtuu paljon erilaisia olemisen tapoja, mutta kyllä minusta tuo teknonassikka silti elää turvallisempaa elämää. Paljon puhutaan siitä, etteivät vanhemmat muka tee mitään tai vahdi lapsiaan, mutta mistä se tieto lopulta on peräisin? Kukaan ei ole minultakaan tullut koskaan kysymään.
Saara, kysyt mistä se tieto lasten yksinäisyydestä on peräisin.
VastaaPoistaNo lue vaikka Brimin puheenvuoro tästä ylempää. Katso Unicefin tuore tilasto, josta ilmenee se, että meillä lapset syövät enemmän yksin kuin missään muussa tutkitussa (21) maassa.
Jos lapsi syö yksin, se merkitsee jotain. Siitä voitaan tehdä päätelmiä, jotka voivat mennä metsään, mutta voivat osua oikeaankin. Kysyä voisi ehkä, moniko lapsi osaa laittaa itselleen lämmintä terveellistä ruokaa. Ovatko asiat kunnossa, jos lapsi on tässä tilanteessa?
Minulla on tuttavapiirissä rehtorisäiti, jonka lapsille ei koskaan laiteta kotona lämmintä ruokaa, vaan lapset ottavat pakastimesta pitsoja ja jääkaapista makkaralenkkiä. Lapset ovat kesäisin ilman hoitopaikkaa, koska naapuri on kotona, ja lapset "voivat käydä siellä leikkimässä". Lasten isä on totaalinen juoppo, jonka hoiviin äiti jättää lapset surutta monipäiväisten koulutustensa vuoksi.
On toinenkin tuttava, nainen joka kysyy lapsiltaan, että haluavatko nämä syödä. Kun lapset vastaavat yleensä "ei", lämmintä ruokaa ei laiteta, vaan lapset ottavat jääkaapista mitä haluavat. Kaikille mainitsemilleni lapsille on yhteistä jonkinasteinen ylimenevä itsekkyys ja tavaroilla pröystäily, ja esimerkiksi pikkupojan haaveena on tulla isoksi, jotta voi ostaa osakkeita. - Kaikella on siis vaikutuksensa, kaikki jättää lapseen jäljen.
Mitä sitten sanovat ne, jotka tuntevat paremmin suomalaislasten lisääntyneet psyykkiset sairaudet ja henkisen hädän, joihon tavan takaa viitataan? Itselläni ei näistä ole edes tilastotietoja, mutta joku ylempänä viittasi näiden lisääntymiseen alakoululaisilla (käsittääkseni kasvatusalan henkilön puoliso).
Teknonassikan elämä voi olla turvallista näennäisesti, eikä häntä ehkä uhkaa muu fyysinen vaara kuin lihominen. Henkinen puoli tässä onkin nyt tapetilla, ja esimerkiksi puheena ollut Unicefin tutkimus koski nimenomaan psykososiaalista hyvinvointia, ei fyysistä, joka Suomessa on huippuhyvää.
Mikko, hyvä havainto, sillä meinasin kyllä korjata lausumani heti.
VastaaPoistaTarkoitin sitä, että se ei ole välttämättä enää skenaario, vaan totisinta totta taikka sitten realistinen visio, joka on alkanut jo toteutua.
No, minusta on hyvä, että ruokaa on. En voi sille mitään, mutta koska minulla ei nuoruudessa ollut, en osaa mitenkään nähdä tilannetta noin pahana. Minun PITI osata teininä tehdä itselleni ja isälleni ruokaa mitättömistä tarpeista ja niillä eväillä mitä koulussa oli kotsan tunnilla opetettu. Samanlaista ellei jopa parempaakin opetusta on nykyisin kouluissa. Eikö siellä muka opeteta terveellisen ruuan tekoa? Minusta kyllä. Ainakin meidän lapselle, enkä osaa pitää häntä minään erityistapauksena, vaan kyllä siinä koulussa on monta sataa oppilasta. Jos kotona ei ole terveellisen ruuan aineksia, niin eikö tämä pikemminkin ole perua siitä, miten meitä on 60-70 -luvulla kasvatettu eikä niinkään siitä, miten lapsia nyt kasvatetaan. Briteissä muuten otetaan Suomesta mallia ja ihaillaan sitä, miten terveellisesti täällä syödään. Kaikki on niin suhteellista.
VastaaPoistaToisaalta se, että täällä lapset syövät eniten yksin voi merkitä myös sitä, että lapset syövät usein ja vähän kerrallaan, mikä on paljon terveellisempää, kuin ahtaa kerralla vatsansa täyteen. Eniten yksin ei kai tarkoita sitä, etteivät ne syö koskaan yhdessä vanhempiensa kanssa?
Meillä on tietenkin täällä perheitä, joissa isät on juoppoja ja äiditkin. Niin on muuallakin. Eikös tässä yhtälössä juuri paljastu se, että lapset voivat hyvin kun vanhemmatkin voivat. Meillä on onnettomia vanhempia, joka pikemminkin juuri on vapaan kasvatuksen tulosta. Näiden vapaasti kasvatettujen vanhempien lapset vain nyt maksavat isovanhempiensa virheistä. Syyllistämällä nyt nämä onnettomat ihmiset siitä, että ovat onnettomia eivätkä jaksa hoitaa lapsiaan, emme pääse puusta pitkään. Luulen muuten, että näissä perheissä juuri se raha on vähissä eikä sitä nykyteknologiaakaan niissä perheissä juurikaan näy.
Tämä juttu muuten paisuu niin ettei näitä asioita enää saa mitenkään ympättyä alkuperäiseen aiheeseensa.
Mutta siis teknonassikalla varmasti pyyhkii henkisesti paremmin kuin syrjäytyneen perheen lapsella. Siis onko jossakin tehty tutkimus, että teknologia on tehnyt lapsista onnettomia ja että teknologia todellakin on se, joka erottaa perheenjäsenet toisistaan. Minusta tässä on pikemminkin juuri kyse siitä eriarvoisuuden aiheuttamasta ongelmasta.
Tämä on jälleen pitkä sepustus, mutta sen sijaan että olisin vastaillut monelle eri kommentoijalle keräsin ne tähän yhteen viestiin.
VastaaPoistaLapset tarvitsevat aikuista vanhempaa, siis Huom! Aikuista, ei mitään isä-kaveria, tai äiti-kaveria.
Tarvitaan se ihminen joka on lapsen kanssa, hoitaa ja kasvattaa tätä. Ei lapsen kanssa välttämättä tarvitse olla leikkimässä tai ulkoilemassa tms. mutta on oltava LÄSNÄ lapsen elämässä, lapsen - aikuiseksi kasvettuaankin - täytyy tietää että kotona on ihminen johon voi turvata.
Ei riitä että lasten fyysisistä tarpeista huolehtii, on huolehdittava myöskin henkisistä tarpeista.
Tottakai lastensa kanssa voi, ja tavallaan kuuluukin, olla tiettyyn pisteeseen saakka kaverikin.
Anonyymi: "Kuinka suuri osa vanhemmista todella haluaa viettää 90% ajastaan lapsensa kanssa vailla muita sosiaalisia kontakteja aikuisiin kuin omaan puolisoon."
Eihän tuo 90% kestä kuin muutaman vuoden, ja vaikka aikuisten pariin palaaminen olikin minulle jonkinlainen kulttuurishokki, niin kyllä minä siitä selvisin, kuten selvisin vajaasta viidestä vuodesta lähes pelkästään lasteni seuraakin, vaimolleni tuo aika oli rankempaa, häntä kun vielä tuolloin (90-luvun alussa) syytettiin huonoksi äidiksi kun hän meni töihin ja jätti minut lastenhoitajaksi.
Anonymous: "Tuota kommentoin, ja väitän edelleen, että lapsemme voivat huomattavasti paremmin kiitos aikaisen tarhaan-/hoitoon viemisen. Kyllä lasten hyvinvointi lähtee vanhempien hyvinvoinnista."
Ei kai kukaan väitäkään etteikö pienenä hoitoon laitetusta lapsesta voisi kasvaa tasapainoista aikuista ja joillekin on taloudellisista syistä pakkokin palata piankin lapsen syntymän jälkeen töihin, mutta väittäisin että keskimäärin lapsi hyötyy siitä että jompikumi vanhemmista on lasta kotona hoitamassa tämän kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana.
Sari: "Miksi aikuisen on ensin oltava tiptop-kunnossa, ennenkuin voi hoivata lastaan ja kiinnittää häneen huomiota ja osoittaa RAKKAUTTA?"
Itse asiassa aikuisen on oltava henkisesti suhteellisen hyvässä kunnossa pärjätäkseen vanhempana. Muutoin olen kanssasi samaa mieltä.
Anna Amnell:"Osakkeenomistajat tietenkin sellaisistä kärsisivät, kun äidit olisivat "poissa työmarkkinoilta","
Miksi vain äidit? Kyllä lapset tulevat toimeen ihan isänkin hoidossa, vaikkei hänellä niitä tissejä olekaan.
Anna Amnell: "Teini-ikäiset muuttavat kodeistaan, ja vanhemmat kehuvat: valtio maksaa. Teini-ikäinen yhtä hyvin kuin nuori aikuinenkin tarvitsee vanhempiensa tukea sekä aineellisesti että henkisesti."
Monet teini-ikäiset ovat kykenevämpiä itsenäiseen elämään kuin jotkut kolmi-nelikymppiset, tosin nämä teinit ovat harvassa.
Tyttäreni muutti kotonta 19 vuotiaana (Ihan omalla palkalla maksoi vuokran ennen kuin pääsi korkeakouluun opiskelemaan, nyt maksaa vuokransa opintotuesta) ja kyllä hän tuolloin oli aivan tarpeeksi kypsä itsenäiseen elämään, vaikka teknisesti hän olikin teini-ikäinen. Hemmetti! Itselläni oli tuossa iässä jo lapsi kasvatettavana.
Tiina: "Kyllä se varmastikin olisi parempi lapselle olla ensimmäiset vuodet kotihoidossa, mutta moniko isä siihen lähtisi?"
Tuttavapiirissäni n. kolmasosa isistä on jäänyt kotiin, tosin tuttavapiirini on tältäkin osin suhteellisen poikkeuksellista.
Mutta kaiketi isät pelkäävät menettävänsä uransa mikäli jäävät vuosiksi kotiin. Itse olin pitkään lasten kanssa kotona ja nyt nelikymppisenä olen urallani siinä asemassa kuin kolmikymppiset miehet, joten kyllä se vaikuttaa urakehitykseen, mutta jollei mitään "uhrauksia"¹ aio lastensa eteen tehdä lienee parempi olla hankkimatta lapsia.
¹ Uraputken viivästyminen uhraus? Ja Pah! Elämäni mittari ei ole työni.
Tiina: "Todennäköisesti sen mahdollisen lapsen onneksi, kun en kuitenkaan osaisi hoitaa hommaa oikein."
Ei kukaan osaa, aina tekee virheitä ja välillä pahojakin, mutta kunhan oppii pyytämään anteeksi lapseltaan ja sen lisäksi muistaa selittää - ottaen huomioon lapsen sen hetkisen ymmärryskyvyn - miksi mitäkin teki niin asiat yleensä luonnistuvat kohtuullisen hyvin, pienikin lapsi ymmärtää yllättävän paljon.
Lasten kasvatuksessa joutuu pitkälti pelaamaan omatunto-, ja korvakuulolta.
Palin zon: "Tämä on taas tätä. Kyllä lapsen on hyvä päästä toisten lasten joukkoon edes muutamaksi tunniksi päivässä sen sijaan että joutuisi olemaan kotona ahdistuneen ja onnettoman äidin kanssa."
Ei liene mahdotonta mennä sen lapsen kanssa sosiaalisiin tilanteisiin niiksi muutamaksi tunniksi? Se tekee hyvää kummallekin osapuolelle. Kuvaamasi kaltaisissa tapauksissa epäilemättä on parempi laittaa lapsi hoitoon kuin olla ahdistuneena tiuskimassa lapselle, josta tiuskimisesta syyllistyy ja ahdistuu vielä pahemmin ja kierre on valmis.
Iines: "Eikö tulisi halvemmaksikin valmistaa perheelle yhteinen vaatimatonkin päivällinen tai iltapala kuin se, että jokainen mussuttaa eri pöperöitä,"
Tämä muuten on se syy miksi perheellämme on ollut aivan viime aikoihin asti aina yhteiset ruokailut, olimme köyhiä ja itse "alkuaineista" väsätty ruoka on huomattavasti halvempaa kuin pikapöperö.
Iines:"Mikkoa ja muita potentiaaleja koti-isiä varten korjaan edelliseen: kotivanhempi - työvanhempi-keskustelu :)"
Thänx, olemma otettu että meidätkin huomioidaan :)
Olipas seikkaperäinen puheenvuoro, Johannes Knektman. Hieno yhteenveto käydystä keskustelusta. Yhdyn paljolti näkemyksiisi.
VastaaPoistaSaarakin puhuu viisaita, enkä kiistä hieman eri näkökulmasta valotettuja asioita.
Pikkuisen kyllä jokin karva nousee pystyyn, kun lukee tuota minä olen keittänyt lapsuudessani vesivelliä koko perheelle -taustoitusta - samaten kuin vertailuja joihinkin ns. varhais- tai primitiivikulttuurien surkeisiin (niin - joskus se mikä meistä länsimaalaisista näyttää surkealta, ei olekaan alkuperäheimolle surkeata) oloihin.
Ei näiden kurjuuskuvien esiin vetäminen vie terää siltä tosiasialta, että nykylapsi pitsa poskessa ja känny handussa voi huonosti. Ei missään ole sanottu, että onnen mitta on materia: ruoka ja raha. Ja että kun niitä on, pitää olla tyytyväinen, koska jossain on nälänhätää. Eikä sekään ole selviö, että elämän pituus on tärkeämpää kuin elämän laatu. Elämä voi olla tosi kurjaa kylläisestä mahasta huolimatta.
Johannes: "Mutta kaiketi isät pelkäävät menettävänsä uransa mikäli jäävät vuosiksi kotiin."
VastaaPoistaNo eikö äidit sitten? Silti naisilta sitä vaaditaan ja edellytetään, ja halveksitaan, jos äiti yrittää luoda uraansa. Isille se on ihan okei.
No joo. Ei tämä ole mulle mikään periaate- tai kynnyskysymys. Kunhan pieni feministi nostaa päätään sisälläni. :)
Niin no, vaikka karvat nousevat pystyyn, nälkä ei kuitenkaan ole onnellisen elämän edellytys. Kylläisenä kestää paremmin vastoinkäymisiäkin.
VastaaPoistaAlkuperäiskansallekin se tässä tilanteessa kyllä on surkeaa myös, ei pelkästään pulskan länsimaisen keksimä ongelma. Andien lapset ovat juuri nyt Kirkon ulkomaanavun Yhteisvastuukeräyksen kohteena.
Missään ei ole sanottu, että materia on onnen mitta. Mutta köyhyyden ja asketismin romantisointi on kyllä minusta meiltä länsimaisilta aika ilkeä veto kaikkia maailman köyhiä kohtaan.
Johannes: "Mutta kaiketi isät pelkäävät menettävänsä uransa mikäli jäävät vuosiksi kotiin."
VastaaPoistaNo eikö äidit sitten? Silti naisilta sitä vaaditaan ja edellytetään, ja halveksitaan, jos äiti yrittää luoda uraansa. Isille se on ihan okei.
Tässä on nyt kuitenkin kyse hieman eri asiasta. Miehille ura on tärkeämpi kuin naisille, koska miehen asemalla työmarkkinoilla on vaikutusta myös siihen, että miten alttiisti miehen rakas vaimo ottaa ja lähtee toisen miehen mukaan. Tiedät varmasti itsekin sen, että tuliterällä bemarilla on huomattavasti mukavempi matkustaa kuin vanhalla fordilla. Naisille ura ei ole läheskään niin olennainen asia uraa merkityksekkäämpien asioiden järjestelemisessä. Näin ollen ymmärtänette varmaan, että miehen halujen takana jatkaa töitä on vain ja ainoastaan koko perheen hyvinvointi ja yhteinen tulevaisuus.
No en tarkoittanut mitään romantisointia, kun viittasin puheenvuorossani alkuperäkansoihin ja niiden "kurjuuteen".
VastaaPoistaEn ollut lisäksi tietoinen tästä Andien lapsille -keräyksestä, ei ole tullut eteeni mediasta, vaikka monia kanavia seuraan. Tietenkin lapsia ja köyhiä aikuisiakin pitää auttaa, kukin mahdollisuuksiensa mukaan.
Olen kuitenkin edelleen hyväntekeväisyyskriittinen, koska ajattelen niin, että jotkin hyväntekemiset pitkittävät kurjuutta, kun taas rakenteellisilla muutoksilla saataisiin kauaskantoisempia tuloksia. Mutta tietenkin välitöntä apua pitää antaa silloin, kun on hätä.
Ajattelin alkuperäkansoilla ns. vanhoja primitiivikulttuureita, joita länsimaalaiset, mm. kristityt ovat kautta aikojen yrittäneet sopeuttaa länsimaiseen malliin vastoin näiden kulttuurien omia perinteitä ja tapoja. Itse olen varhaiskulttuurien säilyttämisen ja kunnioittamisen kannalla, näiden kulttuurien omilla ehdoilla. Me vain luulemme, että meidän tapamme elää on se oikea, johon muut kulttuurit tulee sopeuttaa.
Tuosta minä olen Mikko sinun kanssasi täysin eri mieltä.
VastaaPoistaEli mies siis ei voi uhrata uraansa ihan vaan siksi, että vaimo ei lähde toisen matkaan? Onhan sitä tekosyitä ennenkin keksitty, mutta en tiedä onko näin hyviä...
Mutta köyhyyden ja asketismin romantisointi on kyllä minusta meiltä länsimaisilta aika ilkeä veto kaikkia maailman köyhiä kohtaan.
VastaaPoistaMielestäni Iines kyllä puhui asiaa varsinkin siinä suhteessa, että hän huomautti onnellisuuden olevan mahdollista ilman vekslaimia ja vempaimia. Monien mielestä länsimaisten ihmisten olisi muutenkin hyvä hieman hillitä kulutushysteriaansa.
Tuosta minä olen Mikko sinun kanssasi täysin eri mieltä.
Ole ihan rauhassa. Minä tiesin sen ennen kuin kirjoitin mitään. Ei se minua haittaa, jos sinun ymmärryksesi miehisistä murheista ei kehity.
Eli mies siis ei voi uhrata uraansa ihan vaan siksi, että vaimo ei lähde toisen matkaan?
Aivan. Työtöntä miestä naiset ei hyvällä katso. Ja jos mies ei etene urallaan, niin vaimo voi pian kokea joutuneensa tasokuoppaan.
Ehkä sinä et ymmärrä sitä, että miehet ei suhtaudu vaimoihinsa kertakäyttöesineinä. Miehet ei ajattele, että pitäisiköhän vaihtaa naista. Mutta jos tosiaan uran jatkuminen olisi varmasti edellytys perheonnen säilymiselle, niin varmaan kaikki miehet haluaisivat ehdottomasti jatkaa uraansa. Tälläistä väitettä en kuitenkaan esittänyt. Minä huomautin, että miehet haluavat jatkaa töissäkäyntiä, koska niin tekemällä heillä on paremmat mahdollisuudet säilyttää perheensä ja huolehtia siitä. Sen sijaan miehelle on täysin sama, että käykö nainen töissä vai ei. Mies rakastaa naista ihan yhtä paljon, vaikka nainen ei kävisi töissä. Mies rakastaa naista naisen itsensä takia, eikä se rakkaus tietenkään lopu siihen, että nainen joutuu työttömäksi - päinvastoin kuin usein tuntuu käyvän päinvastoin käydessä.
Onhan sitä tekosyitä ennenkin keksitty, mutta en tiedä onko näin hyviä...
Valitettavasti nuorella rouvalla ja minulle ei ole siinä suhteessa mitään yhteistä, eli minä en tekosyitä vaivaannu keksimään.
En tosiaan ymmärrä, Mikko, mutta ei tästä varmaan kannata alkaa peistä vääntämään, kun meidän ajatusmaailmat on niin kaukana toisistaan.
VastaaPoistaMinusta tuo on aika rankkaa yleistystä.
Onneksi te miehet olette niin hyviä, ja viisaita, niin pysyy rauha maapallolla. :)
En tosiaan ymmärrä, Mikko, mutta ei tästä varmaan kannata alkaa peistä vääntämään, kun meidän ajatusmaailmat on niin kaukana toisistaan.
VastaaPoistaNiin, mutta te kerroitekin olevanne feministi. Olen huomannut, että feministeillä on käsittämättömiä vaikeuksia ymmärtää yksinkertaisiakin asioita. Sen sijaan minä ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi naisia on mukamas niin vaikea ymmärtää. Sinä sen kerroit! Tapananne on keksiä tekosyitä, vai onko se sitten pääasiallisesti feministien tapa - mene ja tiedä.
Onneksi te miehet olette niin hyviä, ja viisaita, niin pysyy rauha maapallolla. :)
[Ottaa kitaran ja alkaa soittamaan "kaiken takana on nainen" -tunnaria.]
;) Ehkä kuitenkin parempi, että emme ole kiviajalla - siitä niiaus ja kiitos kaunis miehille!
[Kerta nyt tuli otettua kitara käteen, niin soitetaanpa sitten Iinekselle riehakas versio mutta balladinomaisesti päättyvä "Mä näitä polkuja tallaan" -biisi.]
VastaaPoistaHehe, öitä vaan kaikille.
Tiina: "No eikö äidit sitten? Silti naisilta sitä vaaditaan ja edellytetään, ja halveksitaan, jos äiti yrittää luoda uraansa. Isille se on ihan okei."
VastaaPoistaJuuri tätähän kritisoin kun mainitsin että vaimoani morkattiin hänen valinnastaan jatkaa työskentelyä minun jäädessäni kotiin. On kumma että miehet saavat pelätä urakehityksensä hidastumista, mutta naiset eivät.
Ylipäätään vieläkin - itse asiassa mielestäni 90-luvun loppupuolella asenteet olivat suvaitsevampia, olemme tältäkin osalta koko ajan menossa kehityksessä taaksepäin - naisen elämänvalintoihin suhtaudutaan hyvinkin kaksinaismoralistisesti, minkä olen huomannut kun sekä vaimoni, että tyttäreni ovat tehneet valtaväestöstä poikkeavia valintoja. Toivottavasti tulevaisuudessa saadaan tälätkin osin naiset tasa-arvoisiksi.
Toisaalta, mikäli mies tekee "epämiehisiä" valintoja saa hänkin niistä kuulla. Esim. Minua (Minä puhun usein henkilökohtaisella tasolla) ei urakehitys kiinnosta, olen tyytväinen asiantuntijan asemaani enkä haluakaan sen kummempaa urakehitystä ja tätä aina välillä ihmetellään ja jotkut jopa kauhistelevat. En ymmärrä miksi, sillä olen tähän ikään jo oppinut ettei minusta olisi pomoksi, miksi minun tulisi pyrkiä asemaan johon en ole pätevä?
Mikko: "Tässä on nyt kuitenkin kyse hieman eri asiasta. Miehille ura on tärkeämpi kuin naisille, koska miehen asemalla työmarkkinoilla on vaikutusta myös siihen, että miten alttiisti miehen rakas vaimo ottaa ja lähtee toisen miehen mukaan."
VastaaPoistaMikäli ne naiset onnistuisivat luomaan oman uransa sen sijaan että tukevat miehensä uraa, niin noinhan ei kävisikään. Ehkä kannattaisi tukea naisen oman uran luontia sen sijaan että keskittyy vain omaan uraansa?
(Asia erikseen onkin etten ole millään tasolla samaa mieltä toteamuksesi kanssa)
Mikko: "Tiedät varmasti itsekin sen, että tuliterällä bemarilla on huomattavasti mukavempi matkustaa kuin vanhalla fordilla."
Bemaria on muuten epämukavampi ajaa kuin esim. Ford Mondeota.
Mikko: "Naisille ura ei ole läheskään niin olennainen asia uraa merkityksekkäämpien asioiden järjestelemisessä."
A) Näin ei ole. Useimmille naisillekin ura on tärkeä.
B) Niiden uraa merkityksekkäämpien asioiden tulisi olla miehellekin merkityksekkäämpiä, mikäli mies hankkii itselleen lapsia, ja oikeastaan puolisonkin tulisi olla uraa tärkeämpi.
Mikko:" Näin ollen ymmärtänette varmaan, että miehen halujen takana jatkaa töitä on vain ja ainoastaan koko perheen hyvinvointi ja yhteinen tulevaisuus."
...joka monasti aiheuttaa perheen pahoinvointia...
"Naisille ura ei ole läheskään niin olennainen asia uraa merkityksekkäämpien asioiden järjestelemisessä."
VastaaPoistaA) Näin ei ole. Useimmille naisillekin ura on tärkeä.
Paradoksi on mielestäni siinä, että molemmat väittämät ovat totta, yhtaikaa, ainakin jos puhun itsestäni.
Jos minulla olisi ollut puoliso, joka olisi tienannut perheelle riittävän leivän ja katon pään päälle, olisin itsestäänselvästi jäänyt kotiin lapsen varhaisvuosiksi.
Minulle oli kova kynnys viedä puolitoistavuotias napero vauvalaan, kun opintoja oli pakko jatkaa ja se gradu tehdä alta pois, koska mies ei tienannut tarpeeksi ja haaveili itsekin uusien opintojen aloittamisesta minun valmistuttuani.
Kynnys oli niin iso, että ensin jopa peruin saadun perhepäivähoitopaikan, keksien jonkin tekosyyn ("ummehtunut tupakantuoksu huoneistossa"). Saatiin sitten uusi paikka päiväkodista ja se oli menoa sitten, ja tehtailin hätäisesti kirjallisuuden graduni kiirehtien hakemaan lapsen pois päiväkodista jo iltapäivällä. Sain sitten sijaisuuden turkulaisesta peruskoulusta ja huomasin viihtyväni työssä erinomaisesti, jopa niin että halusin pätevöityä lopullisesti alalle.
Tässä vaiheessa lapsi viihtyi jo hyvin päiväkodissa, ja voin keskittyä paremmin oman uuden työpaikkani etsimiseen, jonka sainkin sitten heti - täältä, missä nytkin asun.
Työ oli tärkeä osa elämääni, en olisi enää edes viihtynyt pelkästään kotiäitinä ilman työtäni ja sen mukanaan tuomia ihmissuhteita ja kaikenlaisia haasteita.
Missään vaiheessa silti työ ei kävellyt lapsen yli, vaan hän oli aina ykkönen. Tunnit valmisteltiin, kun lapsi oli nukahtanut. Meillä ei riekuttu iltakymmeneenkään asti, vaan punkkaan mentiin alkuillasta, ja minulle jäi ilta tehdä hommiani. Järjestelykysymys.
- Hm, johan tuli jaaritus, eikä välttämättä ihan aiheesta. Mutta siis, nainen tarvitsee kumpaakin, tiivistä lapsen kanssa oloa ja myös tiivistä työelämää. Ei nainen voi jättäytyä pelkäksi kotiäidiksi lopuksi elämäänsä, koska koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan ja kestääkö liitto maailman myrskyissä. Leskeneläkekin joutaa ehkä pois, sillä se on relikti menneen maailman kaiuista.
Tulisi vaan olla niin, että lapsen hoitovapaat olisivat perheelle kannattavampia ja naisen/miehen eläkettä kerryttävää aikaa. Kotihoito voisi olla selkeämpi vaihtoehto rajattomalle päivähoito-oikeudelle, jota mielestäni hyvinkin voisi rajata niin, että jos toinen vanhempi on vapaana ilman työtä tai opintoja kotona, oikeutta hoitoon ei olisi.
Ahaa Johannes, oltiinkin samoilla linjoilla. Anteeksi, tulkitsin tekstisi jotenkin väärin. :)
VastaaPoista(Senhän selittää tietysti, että olen feministi, jolla on tapana ymmärtää asiat väärin, jos lainkaan).
Mikko: "Tässä on nyt kuitenkin kyse hieman eri asiasta. Miehille ura on tärkeämpi kuin naisille, koska miehen asemalla työmarkkinoilla on vaikutusta myös siihen, että miten alttiisti miehen rakas vaimo ottaa ja lähtee toisen miehen mukaan."
VastaaPoistaMikäli ne naiset onnistuisivat luomaan oman uransa sen sijaan että tukevat miehensä uraa, niin noinhan ei kävisikään.
Häh? Nyt meni kovaa ja korkealta ohi totuuden. Lauseesi väittää, että jos nainen onnistuu luomaan uraa, niin hän ei lähde toisen miehen mukaan. Naurettava väite, anteeksi vain. Hieman kuin 1+2=67.
Ehkä kannattaisi tukea naisen oman uran luontia sen sijaan että keskittyy vain omaan uraansa?
Se, että miehet haluavat jatkaa töissäkäyntiä saadakseen paremmat mahdollisuudet perheestä huolehtimiseen ja varmemmin yhteisen tulevaisuuden, ei tarkoita sitä, että mies ajattelisi vain omaa uraansa.
(Asia erikseen onkin etten ole millään tasolla samaa mieltä toteamuksesi kanssa)
Mitä sitten?
Haha, napostelen pitkin päivää pätkiä tarkasteltavaksi. Varasto on hyvä.
Niin juu, Iines, kulttuurien säilyttäminen on tietenkin hyvä asia, mutta kulttuureissakin on kuitenkin korjaamisen varaa, varsinkin kun ne selkeästi polkevat ihmisoikeuksia. Kulttuurien sisällä niihin on vaikea puuttua ja monesti tarvitaan ulkopuolinen tekijä edistämään asioiden paranemista, niin kuin nyt tuolla Andeillakin kaikkia lapsia pahoinpidellään joka päivä. En mitenkään voi pitää sitä kulttuurillisesti arvokkaana asiana, eikä varmasti kukaan muukaan.
VastaaPoistaTietty kulutushysteria on sekin kyllä totta taas meidän kulttuurissamme. Jotenkin omassa mielessäni koen hysterian liittyvän kaikenmaailman turhamaisuuksiin, joita meille tuputetaan, jotta näyttäisimme ikuisesti nuorilta.
Tulisi vaan olla niin, että lapsen hoitovapaat olisivat perheelle kannattavampia ja naisen/miehen eläkettä kerryttävää aikaa. Kotihoito voisi olla selkeämpi vaihtoehto rajattomalle päivähoito-oikeudelle, jota mielestäni hyvinkin voisi rajata niin, että jos toinen vanhempi on vapaana ilman työtä tai opintoja kotona, oikeutta hoitoon ei olisi.
VastaaPoistaJoo, siis tuo on niin totta. On hirvittävän väärin, että lasten kanssa vietetty aika kostautuu vielä vanhuksenakin.
Sen sijaan tuo päivähoito-oikeuden rajoittaminen on hankalaa sikäli, että sitten kun on aika lähteä etsimään niitä töitä, on ihan päivähoitosysteemin armoilla. Sitä vain jännityksellä odottaa, saako sen hoitopaikan lapselle tarpeeksi ajoissa, jotta voi luvata aloittavansa töissä sovittuna päivänä. Suomalainen byrokratia on hirvittävän jäykkää ja joustamatonta. Nuo rajoitukset voisi varmasti huoletta hyväksyä, jos virkahenkilöillä olisi hitusenkin luovuutta.
Mikko: "Häh? Nyt meni kovaa ja korkealta ohi totuuden. Lauseesi väittää, että jos nainen onnistuu luomaan uraa, niin hän ei lähde toisen miehen mukaan. Naurettava väite, anteeksi vain. Hieman kuin 1+2=67."
VastaaPoistaToisin kuin sinä, minä oletan pariskuntien olevan yhdessä ihan kiintymyksestä toisiinsa, ei taloudellisista syistä.
Toki nainen - ja mieskin - voi lähteä suhteesta toisen matkaan, mutta sen mukaan mitä olen sivusta seurannut tuttavapariskuntien eroja, niin useimmiten syynä ei ole toinen mies/nainen, vaan sen kiintymyksen katoaminen. Ja vaikuttaisi siltä että monasti tämä johtuu siitä että jompikumpi asettaa itsensä (uransa) etusijalle ja sen sijaan että viihtyisi puolisonsa seurassa viihtyykin - pahimmassa tapauksessa 24/7 - työssä.
Mikko: Se, että miehet haluavat jatkaa töissäkäyntiä saadakseen paremmat mahdollisuudet perheestä huolehtimiseen ja varmemmin yhteisen tulevaisuuden, ei tarkoita sitä, että mies ajattelisi vain omaa uraansa."
No tuohan onkin, mikäli käsitän oikein, normaalia töissäkäymisen ja elämän(TM) yhdistämistä. Ongelmia syntyykin silloin kun se työ asetetaan ykköseksi, kuten valitettavan usein käy. Ja miksei mies voisi tukea naisenkin uraa? Onko mihen ura, kuten aiemmin mainitsit ehdottomasti tärkeämpi perheen tulevaisuuden kannalta?
Helvetti, jos puolisoni uskoisi oman uransa olevan tärkeämpi kuin yhteinen elämämme tai minun urani (Jota kylläkään ei omasta valinnasta johtuen ole) niin ainakin minä lähtisin moisesta suhteesta kävelemään.
Mikko: "Mitä sitten?"
Kuvaamasi skenaario oli pätevä lapsuudessani 60-70-luvuilla, ei enää tänä päivänä, sillä naiset ovat saavuttamassa tasa-arvoa ja se rikastuttaa molempien sukupuolten elämää, mikäli sen osaa ottaa vastaan oikein, eikä oman arvonsa alenemisesta pelosta jäykkänä...
Miten hitossa tästäkin sukeutui tasa-arvokeskustelu?
Kaiken pohjalla on ihmisten välinen tasa-arvo, tai sen puute. Se on fakta, johon yhteiskunnallinen keskustelu usein palaa. Siksi kai tästäkin sukeutui sellainen keskustelu, kun mentiin vähän pintaa syvemmälle.
VastaaPoistaToisin kuin sinä, minä oletan pariskuntien olevan yhdessä ihan kiintymyksestä toisiinsa, ei taloudellisista syistä.
VastaaPoistaJa minä tanssahtelen kukkaniityllä ja katson upeaa vartiotornia odotellessani Jumalan raivoa maan päällä, miltä itse tietysti valittuna selviän naarmuitta suoraan taivaaseen ja paratiisiin.