Näin ystävänpäivänä moni yksinäinen tuntee olonsa ankeaksi. Harpun kielet eivät heläjä, cembalo ei soi, mieli on maassa kaikkien vaaleanpunaisia sydämiä tursuavien näyteikkunoiden ja myyntipöytien keskellä. Tämä nyt tietenkin karrikoiden, mutta yhä enemmän ystävänpäivää täälläkin vietetään asiaankuuluvine hössötyksineen.On vuorenvarmasti ihmisiä, jotka eivät saa ainuttakaan ystävänpäivätervehdystä. Itsekin jännitin aamulla, tuleeko tervehdyksiä. Lähetin kolme sähköpostitervehdystä itse otettuine valokuvineen ja sain kolme. Yksi oli riemastuttava, sillä se sisälsi kutsun helluntailomalle Würzburgiin juhlimaan kutsujan syntymäpäiviä. Taidan mennä, jos saan matkakaverin. Würzburg on kaunis vanha kaupunki, ja nyt minulla on hyvä kamera - tai kaksikin - mukaanotettavaksi.
Mutta kai se kaikkiaan on niin, että jollei ystäviä ole eikä tervehdyksiä tule, se on oma vika. Ystävyys on vastavuoroinen juttu, jossa antaminen on kenties vielä tärkeämpää kuin saaminen. Kun avautuu, saa taatusti ystäviä, ja kun sulkeutuu, ihmiset kaikkoavat, koska kokevat sulkeutumisen tylyksi.
Se vaan, että mistä niitä ystäviä löytää? On kai kuitenkin aika epätoivoista varta vasten virittää nettiverkkoja ja kokea rysää täällä bittilaineilla. (Minullahan on erään anonyymin mukaan tämä blogirysä miehiä varten.) Kun liikaa yrittää, verkkoon tarttuu lähinnä särkiä ja alamittaisia ahvenia. Mikä olisi se oikea tapa löytää ystäviä nettimaailmasta? En usko chattaamiseen, sillä siinä mennään liikaa yrityksen ja erehdyksen tietä. Syntyvätköhän parhaat ystävyydet sattumoisin, kun samanmieliset lähellä toisiaan asuvat osuvat yksiin foorumeilla? Toisaalta tässäkin on vaaransa, sillä en oikein usko näiden suhteiden kestoon - aikansa kutakin ehkä, mutta ei enempää. Ja jos sydänystävää etsii, uskon nykyään lähinnä reaalimailmassa tapahtuvaan kosketukseen.
Tälle alla olevalle Yksinäiselle nostan kukkahattuani positiivisesta elämänuskosta. Leikkasin ilmoituksen skannattavaksi tämän päivän aluelehdestä:
Hyvää blogiystävän päivää kaikille!
Ei minusta aina ole niin, että yksinäisyys on puhtaasti oma vika. On aika turhauttavaa muistaa ystäviä kortein ja pikku kirjein ilman, että itse saa koskaan mitään sellaista. Sitten aina selitellään, että on kiire, kiire.. Olen alkanut ajatella, että eivät tällaiset ihmiset oikeasti ole ystäviä ollenkaan.
VastaaPoistaNykyisin on yleistymässä ihmisten putoaminen tärkeysjärjestyksen hännille. En usko ihmisten tekevän sitä ilkeyttään, vaan yksinkertaisesti katsotaan, että kaikki muu menee esim. ystävien edelle. Oma perhe - no se on tietty luonnollistakin - ja harrastukset ja työ ja ihan kaikki.
Mulla on kokemusta siitäkin, että jotkut oikein moittivat, että et ole kirjoitellut pitkään aikaan, miksi et. Ja kuitenkin itse olen useamman kuukauden ajan ollut se ainoa muistava osapuoli. Ihmisistä on mukavaa tulla muistetuiksi, mutta eivät itse halua nähdä sitä samaa vaivaa.
Vaikka kuinka ei laskeskelisi ja vertailisi omaa vaivannäköään toisten näkemään vaivaan, niin jossakin kohtaa alkaa kyllästyttää kun puntit eivät koskaan ole tasassa.
Minulla on kai sellainen tilanne, että nämä ihmiset eivät tosiaankaan ole ystäviäni, aika on ehkä erilaisine elämäntilanteineen ajanut ystävyydestä ohi ja olen ollut vähän hölmö jäädessäni roikkumaan menneeseen. Ehkä pitäisi yrittää löytää itselleen uusia ystäviä, muttei se ole niin helppoa enää aikuisiässä. Itse kyllä kaipaan ystävyyttä, vaikka perheellinen olenkin, mutta moni muu ei ehkä koe näin.
Olen vähän huolissani siitä, miten helppoa on elää viruaalielämää "oikeaan" elämään verrattuna. Sen sijaan, että olisin jatkanut ruokatuntia ystäväni seurassa minulla oli kiire koneen ääreen.
VastaaPoistaYksi hyvä oikean ystävyyden merkki on mielestäni se, ettei tarvitse hirveästi laskeskella sitä kumpi pitää enemmän yhteyttä tms. Kavereiden ja tuttujen kanssa on enemmän tuota laskemista. Tällaiset ystävät ovatkin aikamoisia harvinaisuuksia.
Hyvää blogiystävän päivää, Iines!
VastaaPoistaKiitos Marja-Leena!
VastaaPoistaNo jos yksinäisyys ei ole oma "vika", niin siihen voi kuitenkin vaikuttaa kait vain itse. Kukaan muu ei voi poistaa yksinäisyyttä! Jos siitä kärsii, tulee tietysti ottaa kontaktia itse jollain muotoa, pitää lähteä liikkeelle eikä jäädä yksin itkemään.
Eri asia, jos yksinäisyys onkin sieluntila. Silloin siitä ei kärsi, vaan se on ihmisen perustila, johon kontaktit tuovat lisäväriä. On tietenkin mahdollista, että silti yksinäisyys vaivaa välillä ja pitää tehdä kompromisseja; ihannetapaus olisi kait löytää toinen samanlainen. Luulen, että jokunen avioliittokin pohjaa puhtaasti yksinäisyydenpelkoon, koska ihmiset ovat niin kyllästyneitä siippoihinsa havaintojeni mukaan. Sitten kun saadaan uusi kumppani, hän on parin kuukauden seukkailun jälkeen puoliso.
Amina, tämä että eletään virtuaalielämää, onkin varmaan oman päreen arvoinen aihe! Virtuaalilaiffi on todella helppoa ja vaivatonta. Rakasta verkossa, väittele verkossa, ole jotain verkossa, hallitse ja hajoita, harrasta sukupuoliaktia! Näin se menee yhä enemmän, myös aktiivisilla nuorilla.
Ujolle ja sulkeutuneelle netissä ystävystyminen tai kaveruussuhteiden muodostaminen on helpompaa kuin "oikeassa elämässä". Aika harvoin tuntuu syviä ystävyyssuhteita netissä kuitenkaan muodostuvan, mutta niinhän se tuppaa olevan netin ulkopuolisessakin maailmassa. Ystävystyminen on vaikeaa.
VastaaPoistaNetissä on ollut helpompi tutustua miehiin kuin naisiin - osittain siksi, että 1990-luvun jälkipuoliskolla naisia oli netissä paljon vähemmän, ja sittemmin olen pyörinyt lähes ainoastaan mudeissa (Multi User Dungeon), jotka lienevät nykyään harvinaisia mieskeskittymiä netissä.
Näissä olosuhteissa ei olekaan ihmeellistä, että kaikkiin kolmeen mieheen, joiden kanssa olen alkanut seurustella, olen tutustunut netissä. Koskaan en ole tarkoituksella miestä etsinyt, vaan sattunut chattimaan kiinnostavien ihmisten kanssa. Ystäviä, kavereita ja tuttaviakin on löytynyt. Viimeisiä kuitenkin eniten.
Nettimaailman miesvaltaisuuteen tottuneena on ollut ihmeellistä ja ilahduttavaa nähdä, miten naiset - kaikista ikäluokista - ovat niin suurin joukoin alkaneet blogittaa.
Olisikin hauskaa, jos blogittamisen kautta olisi mahdollisuus hankkia molempia sukupuolia edustavia kavereita ja ystäviä.
Chattaaminen tai verkkokeskustelu on tosiaan yleistynyt valtavasti myös vanhemmissa ikäluokissa. Jotenkin vain on vaikea uskoa, että tätä kautta voisi kohdata todellisia ystäviä laiffiin, ellei asu isoissa kaupungeissa. Välimatkat ovat melkoinen este tapaamisille maalla asuville.
VastaaPoistaMitään odotuksia tai kuvitelmia ei kannata elätellä nettisuhteista, vaan jos jotakin sitten saakin, se on vain saamapuolella. Oma asenteeni on aika realistinen ja pessimistinen, eikä minulla ole odotuksia. Kunhan keskustelen.
Jeps, juuri tuollainen, eikä mikään turhanaikainen anorektikko. Jos vielä on lukutaitoinen, niin sitä parempi.
VastaaPoistaKäytän tässä käkenä hyväkseni vierasta pesää ja toivotan oikein hyvää ystävänpäivää kaikille kukkahattutädeille, jotka sattuvat blogissa vielä tänään vierailemaan. Mitä muun tulee, niin huomenna on toinen ääni kellossa, eikä tänäänkään ole mahiksia.
VastaaPoistapo minuun
VastaaPoistaharrasta sukupuoliaktia!
VastaaPoistaniinq netis? Kuis se kävis?
Ja hyvää ystävänpäivää vaan.
No nyt minä tiedän, miksi minulla ei ole ollut ystäviä, ja ne harvatkin "ystävät" ovat kadonneet kun eivät ole enää hyötyä saaneet... oma vikahan se olikin kaiken aikaa.
VastaaPoistaYksin oot sinä Iines, Netin keskellä yksin,
VastaaPoistayksin sa kokkaava oot, yksin sa bloggaava oot.
kommentin kaksi sa luulet kulkevas rinnalla nörtin,
mutta jo vierais hän on taikka jo mesettään jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
nörtin, kaltaises – konetta lämmititkin!
Ainoa uskollinen on oma URLisi vain.
*
(Tämä löytyy myös meikän blogista. On se niin syvällinen...)
Minä olen ollut aina aika huono ystävä.
VastaaPoistaEn tiedä miksi olen siitä huolimatta saanut hienoja ystäviä; osa on vaihtunut, osaa pidän edelleen ystävinäni, vaikken heitä näekään ehkä vuosiin.
Onkohan se jonkinlaista ystävyyden mystifioimista, että pitää ystävinään ihmisiä, joita tuskin enää tuntee, tai ei ainakaan tiedä mitä heille kuuluu? Tai sitten pelkkää tekopyhyyttä?
En oikeastaan koskaan ole ollut yksinäinen. Siksiköhän on niin helppo sanoa, että viihdyn erittäin hyvin myös yksinäni?
Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset sinullekin, Iines ja muut. Ja kiitos AKH:lle toivotuksista, kun lasken näes itseni mielelläni näihin kukkahattutäteihin.
Päädyin "kotikentällä" hieman editoimaan lopputulosta.
VastaaPoistaEtkös ole koskaan kuullut nettiseksistä, repardpo? Mitähän se oikein voikaan pitää sisällään?
VastaaPoista- Tuo RR:n runo antaa varmaan osviittaa aiheeseen, joskaan minua ei välttämättä pidä tässä yhteydessä ajateltaman mainitun lajin edustajana.
Muuten, tuo on hieno runo, RR, kiitos siitä, talletan sen. Tavoitit juuri sen tunnelman, jonkalaisena netin koen. Voi olla, että jatkan aihetta päreessä, kenties, kenties en.
Kiitos vielä kaikista ystävänpäivätoivotteluista. Luulen, että ihan oikeasti päähäni istuu kyllä paremmin silinteri tai knalli kuin kukkahattu, mutta samapa tuo.
Lisäys RR:lle runosta
VastaaPoistaMinusta tämä alkuperäinen rinnalla nörtin sointuu paremmin kulkevas-verbiin kuin seurassa irkin. Tosin se vaan, että sekä nörtti että että irkki eivät ole hyviä kumpikaan. Mikä voisi olla kattava ja hyvä sana tähän rinnalla-sanan seuraksi?
Toinen havainto: Tämä alkuperäinen mutta jo vierais hän on on parempi kuin vaan kohta jo vierais he ovat, koska hän on aina intensiivisempi kuin monikollinen he.
Iines
VastaaPoistaSaatat hyvinkin olla oikeassa, mitä rimmaukseen ja sanavalintoihin tulee.
Tarkoitukseni oli yrittää muokata sanastoltaan mahdollisimman "bloggeripitoinen" versio, joka kuitenkin imitoisi sujuvasti Koskenniemen alkupräistä.
Viimeinen versio on jo sitten irtautunut alkuperäisestä liikaakin.
Taisin hieman yhdistellä molempia versioita uuteen päreeseeni. Toivottavasti ei loukkaa tekijänoikeuksia.
VastaaPoistaEi loukkaa. Kokeilin nimittäin itse aika monia yhdistelmiä, joista yksi oli jossain vaiheessa tismalleen sama, jonka sinä julkaisit.
VastaaPoistaSe lienee (toistaiseksi) paras, joten palautin myös oman versioni ko. muotoon.