Poikien äidinkielen taidot ovat tuoreiden tietojen (STT 12.2.) mukaan 20 prosenttia huonommat kuin tyttöjen. Tutkimus on tehty kolmansilla luokilla, ja siihen osallistui noin 6000 yhdeksänvuotiasta.Aiemmin on ollut tiedossa, että yhdeksäsluokkalaisten poikien äidinkielen taidot ovat tyttöjä huonommat. Pojat eivät ole näin saaneet tyttöjä kiinni koko peruskouluaikanaan.
Erot näkyvät kuulemma eniten kirjoittamisessa, mutta oletettavasti myös alakoululaispoikien lukutaidossa. Merkittävää on, että matematiikassa näitä eroja ei ole, ei myöskään niin, että pojat olisivat tyttöjä parempia matematiikassa, kuten joskus kuulee väitettävän.
Itse olen opettanut yli kuusitoistavuotiaita, ja tilanne on näillä asteilla ehkä hieman tasaisempi, joskin samantyyppinen jaotus on nähtävillä peruskoulun jälkeenkin.
Kyse ei ole kirjoittamisen lahjakkuuseroista, sillä pojat kirjoittavat sisällöllisesti yhtä hyvin kuin tytöt, kun pääsevät vauhtiin. Monesti luokan paras kirjoittaja on ollut poika. Muistan ikuisesti yhtä levotonta poikaoppilasta, joka ei jaksanut keskittyä työskentelyyn, vaan sanoi jopa kusevansa kenkääni, ellen päästä häntä vessaan. Kirjoitti sitten myöhemmin laudaturin ylioppilasaineesta.
Tyttöjen tekstit ovat usein sujuvia ja pitkiä, huolellisesti tehtyjä ja tytöt näkevät vaivaa hioessaan ilmaisuaan, koska ovat usein kiinnostuneita kirjoittamisesta. Pojat sen sijaan voivat olla jähmeitä ja suoraviivaisempia ja heidän on vaikeampi saada persoonallisia ajatuksiaan ilmaistuksi paperille. Heillä on kuitenkin usein tyttöjä rohkeampi ote kirjoittamiseen ja taito kirjoittaa olennainen turhia lavertelematta. Monilla pojilla on alkeellisia kielioppivirheitä, jotka haittaavat tekstin ymmärtämistä. Samat huonosti itseään kirjallisesti ilmaisevat pojat saattavat sen sijaan olla puhetaidoissaan loistavia ilmaisijoita ja tulkitsijoita.
Syytä on tietenkin perinteisessä sukupuolittuneessa tavassa kasvattaa tyttöjä ja poikia eri tavoin, yhä edelleen, samoin kuin omassa lapsuudessani. Poikia opetaan arvostamaan urheilua ja toimintaa, tyttöjä opastetaan hoivaamaan toisia ja itseään ja toimimaan pehmeämmin. Tytöt ohjataan myös poikia useammin sisäleikkeihin ja lukemisen pariin ikään kuin mikään ei olisi muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Poikkeuksia tietenkin on, mutta keskimäärin näin lienee.
Lisäksi pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin. Poikien oma suhtautumistapakin on kieltä väheksyvä; etenkään äidinkieltä ei arvosteta, sitä pidetään tylsänä ja turhana, se ei yksinkertaisesti kiinnosta.
On aika outoa, että perheissä panostetaan satoja euroja lastenhuoneen ja olohuoneen teknisiin vempeleisiin, mutta kirjaa ei osata lykätä pojan käteen tai viettää hänen kanssaan vaikka yhteistä lukuhetkeä. Hyvät äidinkielen taidot ovat pojalle yhtä korvaamattomat kuin tytölle, ja äidinkieli onkin kiistatta peruskoulun tärkein aine.
(Kansikuva Norman Rockwell)
Tämä oli tärkeä kirjoitus.
VastaaPoistaHaluaisin tuoda esille erään keinon saada lapset rakastamaan kirjallisuutta: ääneen lukeminen. Lukeminen ja kuunteluhan kehittävät kirjoittamista.
Meillä luettiin ääneen kirjoja nuorempien lasten muurrosikään asti. Silloin jo yliopistossa opiskellut poikamme sanoo, että tapaa olisi pitänyt jatkaa kauemminkin.
Siinä tuli käytyä läpi maailmankirjallisuus eri kansojen saduista klassikoihin asti. Yleensä lukijana oli mieheni, jolla on hyvin eloisa ääni ja kyky vaihdella sitä. Kyllä minun lukemisenikin kelpasi.
Seitsemän veljestäkin oli mainio luettava lasten ollessa vielä ala-asteella. Siirtolaisuudessa ääneen lukeminen oli erittäin tärkeä äidinkielen säilymisen vuoksi.
Kaikki eivät ole lapsina kiinnostuneita lukemisesta, mutta näin yhdessä lukien tulee tutustuttua kirjoihin, joita ei muutoin koskaan tulisi luettua.
Sitten isompina lapset lukevat kukin mielikirjallisuuttaan, joku tietokirjallisuutta, joku runoja, joku romaaneja, joku kaikkea.
Tämä on ihan sama asia kuin lasten tutustuttaminen klassiseen musiikkiin. Välillä voi olla kausi, jolloin vain musiikkivideot (joita olen katsonut runsaasti teini-ikäisten lasteni kanssa) yms kiinnostavat, mutta sitten ilmestyvät klassikot heidän omiin kokoelmiinsa.
No jaa, kirjoitus olisi saanut sisältää hiukan provokaatiota herättääkseen keskustelua. Huomaan, että en ole iltaisin terävimmilläni, nyt jutusta tuli liian opettajamainen, mutta olkoon. Jospa se hiukan herättäisi keskustelua kuitenkin huomenissa. :)
VastaaPoistaMinua suretti se, kun tytär kasvoi niin isoksi, että alkoi lukea enimmäkseen itse. Nautin ääneenlukemisesta ja pienistä teatteriesityksistä, joita kehittelin juttuihin. Koskaan ei muuten luettu iltasatua, vaan monta satua. Koskaan ei luettu vain yhtä kuvakirjaa, vaan tytär valitsi pinon kirjoja, jotka luettiin.
Hauskimpia ja naurettavimpia olivat runot ja lorut, joihin pistelin välillä omiani, kunnes tytär alkoi pistää paremmaksi. Paljon hauskempaa kuin mikään tietokonepeli! Ja miten lähelle toista pääsi, kun luettiin yhdessä. Harmi, että minulla oli vain yksi lapsi. Ja toivottavasti joskus pääsen mummiksi, että saan lukea lapsenlapsilleni. Niin - sujuukohan se minulta enää? Eipä taida. Enpäs huomannut heti, mutta koettaisin kyllä.
Iines,
VastaaPoistameilläkin luettiin joka ilta, ja lukemista olisi jatkunut tuntikausia, jollei sitä olisi rajoitettu yhteen lukuun tai muutamaan sivuun. Niin kuultiin Tolkienin kirjatkin.
Hauskaa oli myös nukketeatteri, jota pidimme lapsille ja heidän ystävilleen. Olen ostanut kirpputorilta läjän käsinukkeja, jotka odottavat lapsenlapsia.
Ei kai sitä aina tarvitse provokaatiota herättääkseen keskustelua?
VastaaPoistaMinä olen aina ollut kiinnostunut sukupuolittuneista ilmiöistä, mutta samalla olen aina ollut jäävi sanomaan oikein mitään, koska olen aina ollut kummajainen ja epätyttö.
Surukseni huomaan, että ärsyynnyn poikien hyysäämisestä. Siitä että tytöthän nyt pärjää, mutta entäs ne poikaraukat, äidin(naisen)kielen uhrit. Ajattelen aina, että entä minä? tekniikan uhri, en saanut tukea kiinnostukselleni, koska olin tyttö.
Ärsyyntyminen on kuitenkin sellainen ruma asia, josta olen opettelemassa pois. Sen sijaan haluan tilaa kaikille, tytöille ja pojille, lukea ja olla lukematta ilman lokeroimista. Ei jämäkkä kieli ole sen parempi kuin koristeellinenkaan, eikä huonompi. Ne ovat vain erilaisia ja yhtä arvokkaita erilaisuudessaan.
Kielioppivirheistä viis niin kauan kun lapsi/nuori/aikuinen pystyy ja osaa itseään ilmaista ja saa sen tehdä vapaasti, joko kirjallisesti tai muuten.
Olen miettinyt paljonkin tuota asiaa. Itse kirjahulluna, luin lapsilleni mielettömästi ja luki miehenikin. Verrytti kielitaitoaan lukemalla klassikkosatuja alkukielellä ja kääntämällä samalla lapsille. Ja lapsethan kuuntelivat ja oppivat lukemaan jo taaperoina ja jatkoivat samaa perinnettä kodeissaan, lukevat puolisoilleen ääneen ja lukevat lapsilleen.
VastaaPoistaOpettajana olen lukenut koulussa paljon ääneen. Täällä ala-asteella tietysti, mutta olen opettanut myös ylä-asteella ja jopa lukiossakin mm äidinkieltä.
Nyt olen jotenkin alkanut ajatella, että taidan olla vaan vanhanaikainen. Miksi kaikkien täytyisi pitää lukemisesta tai osata hyvää äidinkieltä. Onhan sitä niin paljon muutakin, jota voi osata.
Itse olen onnellinen siitä, että osaan nauttia lukemisesta. Kaikkia se ei kiinnosta. Entä sitten.
Kirjat ovat samaa kuin keskustelu ja tarinointi, juttujen kertominen ystävien ja sukulaisten kanssa: ihmiskunnan yhteisiä sukutarinoita.
VastaaPoistaAnnikki,
VastaaPoistavalitettavasti usein tarvitaan keskustelun herättelyä pienellä provokaatiolla. Näin saadaan keskusteluun mukaan se kuuluisa toinen näkökulma, joskus kolmas ja neljäskin. Minulla on tästä runsaasti kokemusta, mikä on nähtävissä blogissani.
Ilman kohtuullista ja suht. tyylikästä provoamista keskustelusta saattaa muodostua samanmielisten itsensä ja toistensa kehumiskerho, hymistelyketju, joka jää yksipuoliseksi ja vajaaksi.
Annikki, minäkin ärsyynnyn poikien hyysäämisestä, mutta en osaa surra sitä, koska tärkeämpiäkin surun kohteita maailmasta löytyy.
Kummastuttaa kuitenkin mm. ne puheet mieskiintiöistä opettajankoulutuksen opiskelijapaikkoja jaettaessa. Tässä se nyt nähdään, miten tärkeää hyvä äidinkielentaito ja humaani ihmisnäkemys olisi pojillekin.
Kielioppivirheille ei valitettavasti voi sanoa viis, kun nuori kirjoittaa sellaista rakenteellista puuroa, jota pirukaan ei hämmennä järkeväksi kokonaisuudeksi. Silti niihin ei pidä takertuman, sillä ne ovat poisopittavissa.
Meirami,
VastaaPoistakysyt miksi kaikkien tulisi pitää lukemisesta ja oppia hyvää äidinkieltä.
Se menee vaan niin, että ei ole lasta, joka ei pidä lukemisesta ja tarinoiden kuuntelemisesta! Lapset rakastavat ääneenlukemista ja tarinan lumoa - siinä on jotain ikiaikaista ja myyttistä, sitä ei voi ihmiseltä ottaa pois.
Jos lukeminen ulkoistetaan, ts. pienelle lapselle ei lueta tarpeeksi eikä itsestäänselvästi, hän ei välttämättä opi lukemisen lumoa myöhemmin, koska hänen kielensä ei kehity yhtä hyväksi kuin niillä lapsilla, joille luetaan paljon. Voi olla, että lukeminen on myöhemmin jopa vaikeaa ja kirjallinen ilmaisu vierasta.
En tarkoita niin, että huono lukija olisi huonompi ihmisenä, vaan tarkoitan sitä, että lukeminen ja hyvä puhuminen, keskusteleminen on ihmisen tärkein avaintaito. Se on avain henkiseen ja joskus jopa aineelliseen pääomaan. Sitä paremmin lapsi pärjää tulevisssa opinnoissaan ja töissään, mitä paremmin hän kielen, vuorovaikutusvälineensä hallitsee. Ja mikä tärkeintä, sitä vahvemmaksi hänen persoonallisuutensa kehittyy, mitä vahvemman vuorovaikutusvälineen hän saa.
PS Meirami, täällä toivotaan blogin jatkamista! Salasanasuojaus?
En ole kirjoittanut mitään. Odotan ja odotan ja pelkään. Mies rustaa listojaan. Jos nyt joskus saan nimet osituspapereihin, kirjoitan jälleen.
VastaaPoistaOn sen verran kielipäätä, että ranskalainen suudelma joskus onnistuu.
VastaaPoistaTärkeä kirjoitus. Itselläni on sekä poikia että tytär. Samalla tavalla heitä on lorutettu, sadutettu ja luettu iltaisin kirjoja ääneen. Kovin montaa kirjaa ei voinut iltalukemisena lukea, koska mieheni oli iltatöissä ja minä yksin kolmen lapseni kanssa ja seuraavan päivän tuntien valmistelut odottamassa. Siinä lähtökohdat.
VastaaPoistaJokainen lapsi on kuitenkin erilainen. Sujuvasanaisia ovat jokainen ja rakastavat lukemista. Siitä olen iloinen. Jossakin asiassa koen onnistuneeni, vaikka vasta edesmenneen anoppini sanoja lainatakseni, "olen oppinut lapsiltani enemmän kuin olen heille itse opettanut".
Nyt taas olisi sosiaalinen tilaus samojen kirjojen lukemiselle lapsenlapsille, kun vain ääni kestäisi ja olisi voimia. Toisaalta suuresti iloitsen eilen kuulemastani viestistä, että Onni, kohta 4v.) lähti mieluummin hiihtämään äitinsä kanssa kuin katsomaan Pikkukakkosta tai kuuntelemaan lukemista! Niin pieni ihminen jo ymmärsi, että kirjat ovat ja pysyvät, mutta lumi tullee olemaan harvinaista herkkua.
Harmillista, että lapset oppivat lukemaan ennen kouluikää itse. Silloin ymmärtävä lukeminen käsittääkseni häiriintyy. (mutu-tieto)
Iines: "Hyvät äidinkielen taidot ovat pojalle yhtä korvaamattomat kuin tytölle, ja äidinkieli onkin kiistatta peruskoulun tärkein aine."
VastaaPoistaTärkein aine tiettyyn pisteeseen asti, sillä kunhan on opittu perusteet (Perusteiden määritelmä taasen on hyvin häilyvä käsite), niin sen jälkeen äidinkieli on yksi tärkeimmistä.
Mutta totta kyllä, kaiken oppimisen pohja on vähintäinkin kohtuullinen, mielellään hyvä, äidinkielentaito.
Liisa: "Harmillista, että lapset oppivat lukemaan ennen kouluikää itse. Silloin ymmärtävä lukeminen käsittääkseni häiriintyy. (mutu-tieto)"
Ai siitkös se et mun pitää lukee monetki kirjat moneen kertaan ennen ku mulle menee himaan mist niis bamlataan, mähän opin ihan itte (MINÄ ITTE!) lukeen jo kaa-aaauan ennen ku menin skoleen.
(Muistin muuten yht'äkkisesti, että ollessani skidi lukemista kutsuttiin kaveripiirissä pluggaamiseksi, mistähän sekin sana oli tullut?)
Harmillista, että lapset oppivat lukemaan ennen kouluikää itse. Silloin ymmärtävä lukeminen käsittääkseni häiriintyy. (mutu-tieto) (Liisa)
VastaaPoistaMielenkiintoinen oletuksesi sai minut selaamaan hieman nettiä, mutta en löytänyt sieltäkään tukea oletuksellesi, jonka sanot kyllä olevan mutu-tietoa. En muista törmänneeni tuohon ajatukseen ennenkään.
Lasta ei tietenkään saa prässätä, mutta varhaisesta lukemisesta on käsittääkseni enemmän hyötyä ja huvia kuin haittaa.
Tutkijoiden mukaan jo alle kolmivuotias hahmottaa sanoja ja lauseketjuja, ja pystyy omaksumaan sopivaa tekstiä. On mahdollista myös oppia lukemaan kolmivuotiaana, joskaan se ei ole tietenkään vähimmässäkään määrin tarpeen.
Minulla on käsitys, että jokuset opettajat saattavat olla närkästyneitä siitä, että suuri osa voi osata lukea jollakin tavalla tullessaan kouluuun. Tällöin on vaikea eriyttää opetusohjelmaa vilkkaille seitsenvuotiaille, joista osa ei tunne a-kirjaintakaan, osa lukee sujuvasti.
Kokemuksellista mutu-tietoa. Lapsi jää liian helposti sen kirjansa kanssa yksin ja hänelle saattaa jäädä pitkäksikin aikaa vääriä käsityksiä sanoista.
VastaaPoistaEi kai siitä mitään haittaa olisikaan, jos itsekseen lukevan kolmevuotiaan rinnalla lähellä olisi koko ajan aikuinen, jolla olisi taito valita juuri siihen ikään sopivat kirjat ja selittää, kun lapsi on selitystä vailla. Ei sen kummempi asia.
Johanneksen kysymyksen ymmärsin, koska olen suorittanut stadin slangista alkeiskurssin. Stidikin on tuttu sana. :)
Totta Liisa, tuosta näkökulmasta ymmärrän mitä tarkoitat ja olen samaa mieltäkin kanssasi. Lapsi tarvitsee pitkään vierelleen aikuisen tai isomman, joka selittää tarv ittaessa asioita. Eri asia tietenkin, jos lapsi lukee nimenomaan ikätasolleen sopivaa luettavaa, jonka käsitemaailma on tuttu ja turvallinen.
VastaaPoistaTuo Johanneksen pluggaaminen lukemisen merkityksessä on minulle uutta. Ei näillä lakeuksilla ole opiskeltu stadin slangia. Mieleen tulee vain analogia sanojen äänteellisestä yhtäläisyydestä lukea ~ plugata, mutta aika kaukaa haettua ilmeisesti.
Osallistuakseni poikkeuksellisen vakavasti iines-päreilyyn, niin tulee mieleeni, ettei lapseni osoittanut erityisempää innostusta lukemisen opetteluun. Ajattelin sen johtuvan siitä siitä, että olin lukenut hänelle todella paljon. Viisikko illassa meni että heilahti. Ehkä hän ajatteli, ettei hänen tarvitse osata lukea, koska isä osaa.
VastaaPoistaTavallisen mittainen aine oli hänelle yksi tai enintään puolitoista ainevihon sivua joka toiselle riville. Hän varmaan ajatteli, ettei hänen tarvitse osata kirjoittaa juttuja, koska isä osaa.
Itse opin lukemaan pari vuota ennen kouluunmenoa. Oli viheliäistä, koska pakotettiin tavaamaan ja lukemaan tavuittain. Oli sopeuduttava opettajan marssijärjestykseen, hänen edellyttämänsä osaamisen vaiheeseen.
Opettajalla oli tapana kirjoittaa taululle oppilaiden osaamisjärjestys, joka eri syistä vaihteli. Olin tavallisesti hännillä. Joku oppilaista kysyi, että mitä varten Kalevi on noin kaukana, vaikka se osaa lukea. Opettaja sanoi sen johtuvan siitä, että Kalevi ei lue tarpeeksi ilmeikkäästi. Minä taas halusin osoittaa lukutaitoni latomalla sanat niin nopsasti kuin saatoin. Opettaja komensi välillä toppia, mutta kyllä minä viimeistään viimeisessä lauseessa vetäisin loppukirin.
Jo opettaja-sanan kuuleminen nostaa niskaharjakseni pystyyn. Iineksen ammattinimikkeellä on vammaisuudelleni syvältäkouraiseva merkitys.
(Anteeksi, että puhuin yli pääsi, mutta se on helpompaa kuin sinuttelu.) En oma-aloitteisesti sinuttele naisopettajia. Ennen sanottiin naisopettajia opettajattariksi, mutta tasa-arvovouhotus on pilannut tämänkin hyvän tavan.
Voin kyllä kuvitella pikku Kalevin lukemisen kuvattuun malliin, sillä olen kuullut lukemattomia samanlaisia versioita, kun pojat pitivät esitelmiä. Julmetun isosta ruutupaperista suoraa lukua tahdin kiihtyessä loppua kohti, ja parhaat lukivat loppulauseen matkalla takaisin paikalleen. :)
VastaaPoistaTuota. Lyhyesti ja ytimekkäästi.
VastaaPoistaVeli AKH:n kommentti kertoo olennaisen peruskoulun paskamaisuudesta. Sehän (eli peruskoulumme) on suunnattu
vain keskinkertaisille keskinkertaisuuksille, joiden mukana koulun mylly jauhaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia.
Jotka sitten parittelevat, perustavat perheen ja toimivat siten yhteiskuntamme selkärankana.
Peruskoulussamme lahjakkaat haukottelevat ja tympääntyvät. Sventuuvat sitä vastoin putoavat kärryiltä ja ihmettelevät, miksi juuri heidän on osattava toisen asteen yhtälöitä ja ruotsin sanojen taivutusmuotoja.
Iineksen päre muuten vain vahvistaa käsitystäni aineopettajien suppeasta ja minimaalisen marginaalista maailmankatsomuksesta.
Totta kai ja ilman muuta MINUN aineeni on maailman ja universumin tärkein. Hoh hoijaa, sanon minä...
Kirjojen lukemattomattomat salaisuudet ja maailmat löytyvät usein kuuntelemalla herkällä korvalla; eläytyen hyvin luettuun tekstiin.
Olen aina lukenut luokalleni paljon satuja, suorasanaisia eeposmukaelmia ja kaikkea muuta kirjallisuutta. Aina porukka on kuunnellut Pavlovin koirien tavoin, sylki suussa suorastaan.
Olen siis Jumalten vihan kohde; opettaja jumalan armosta...
Mutta veli AKH; älä kuitenkaan ammu minua sen johdosta....;)
Catulux,
VastaaPoistaettä sinäkin jaksat räksyttää peruskoulun huonoudesta! Olen perin kyllästynyt näihin mollauksiin, joissa ei sanota, miten pitää toimia, miten pitää opettaa ja ennen kaikkea MISTÄ rahat kaikkeen eriyttämiseen. Sehän on rahakysymys, koska osaamista on.
Tietenkin äidinkieli on peruskoulun tärkein opetusaine, se on fakta, ei minun keksintöni. Sanoisin sen, vaikka se ei olisi minun opetusalaani. Kaikki muu tuleva oppiminen lepää äidinkielentaitojen varassa, äidinkieli on kivijalka, ja muu tulee siihen päälle. Äidinkieli on ajattelun ja ilmaisun väline - ei koululaisella voi olla itselleen tärkeämpää taitoa kuin tämän kielen taito.
Ja kyllä sinäkin kissan hännän osaat osaat nostaa itseäsi kehumalla. Kumma miten tämä päre kirvoittaa itsekehuja. Eikä herätä todellista keskustelua.
Poikkeuksellisesti(?) omista lapsistani tytärtä ei lukeminen kiinnosta ja poika lukee aamusta iltaan. Kumpikin on ääneenlukemista kuullut aika tasapuolisesti, kun ikäeroa on niin vähän.
VastaaPoistaItse olen peruskoulun kasvatti ja kyllä siinä jotain hyvääkin oli, että vaikka osasi jo lukea, joutui tavaamaan. Oppi nimittäin oikeinkirjoituksen.
Suomessa on jokatapauksessa lukutaito huippuluokkaa, kiitos opettajien. Ja kotikasvatuksenkin. Ja erityisesti kirjastolaitoksen.
Nyt siitä osaa olla kiitollinen.
Ääneen lukeminen on kyllä mukavaa. Jos jotain hyvää on perheestäni saatu niin taipumus lukutoukkuuteen (onko tämä nyt oikea sana edes). Meillä ei kyllä ääneen juuri erityisen paljon luettu vanhempien toimesta, hoitajat kyllä lukivat sitten siitäkin edestä meille. Minä opin lukemaan neljä- ja puolivuotiaana kun isommat sisarukset kiusasivat että hähhähhää, etpäs osaa lukea. Eräänä päivänä sitten hämmästytin äitini kun rupesin tavailemaan kirjanselkämyksiä ääneen. Hitaasti, mutta kumminkin.
VastaaPoistaEnsimmäisen ihan itse lukemani kirjankin muistan, sen nimi oli Gorilla Gogo.
Olin melkoinen kirjatoukka aina yliopiston aloittamiseen asti. Kirjallisuuden opiskelu jotenkin tappoi sen lukuinnostuksen, kun enää ei voinut lukea nauttiakseen ja tiedonjanosta, vaan siitä tuli pakkopullaa ja parista mielikirjastani meni maku kun niitä nypittiin ja ruodittiin ahkerasti. Yhä syvenevä masennuskin vaikutti lukuintoon kai.
Vieläkin pidän siitä, että joku lukee ääneen. Kuuntelen äänikirjoja iltasaduksi joka ainoa ilta. Suomenkielisiä äänikirjoja ei ole tarjolla siellä mistä minä niitä haen (suomenkieliset lainaan kirjastosta), mutta englanninkieliset ovat aivan yhtä hyviä, vielä ei ainakaan ole tullut kielimuuria vastaan ja olen pystynyt nauttimaan niistä yhtä hyvin kuin suomenkielisistäkin. Ehkä enemmänkin, sillä niissä on jotenkin paljon eläytyvämmät lukijat. Tällä hetkellä kuuntelen Terry Pratchettin romaania Going postal, ja se on aivan mahtava.
Serkun kanssa luemme toisillemme monesti ääneen kun tapaamme. Eikä pelkästään kaunokirjallisuutta vaan myös tiede- ym. lehtien artikkeleita. Se on kivaa ja rentouttavaa.
Ihan mukava kun tämä ei ollut provosoiva kirjoitus. Pidin.
Täytyy vielä lisätä (nyt kun luin kaikki kommentit läpi) että minuakin rassasi ala-asteella se että piti tavuttaa ja vängätä alkeellisia asioita jotka oli oppinut jo pari vuotta aikaisemmin. Mutta en koe siitä pahemmin traumatisoituneeni, vaikka välillä se suoraan sanottuna vitutti. Vapaa-ajallahan minä pystyin lukemaan mitä lystäsin (todellakin kirjaimellisesti mitä lystäsin, ja siitä taas koen traumatisoituneeni - pelkään ufoja ja humanoideja vieläkin aivan saatanasti vaikka tiedän hyvin, että kukaan ei yöllä tule minua sängystä kiskomaan avaruusalukseen).
VastaaPoistaKaikki aineet ovat tärkeitä omalla tavallaan. Toisaalta toivoisin tasoryhmiä, ettei lahjakkaiden tarvitsisi kyllästyä ja perässähiihtäjien ahdistua, mutta toisaalta ne eriarvoistavat liikaa.
Ah, pitäisikö nyt heittää yksi kappale provokaatioita?
VastaaPoistaAjatus heräsi Catuluxen vuodatuksesta tasapäistämispolitiikasta koulujen kasvatuksesta.
Oletteko nähneet Pink Floydin elokuvan The Wall, jossa hakataan päätä sitä seinää vasten, ikuisesti, varmaan useimmiten.
Mutta sen leffan päälaulu kuuluu:
We don't need no education!
Brim,
VastaaPoistaoma lukemiseni alkoi samalla tavoin yhtäkkiä kuin sinun. Yllätin äidin ojentamalla hänelle lehden, jonka sarjakuvan säkeet luin hänelle suoraan (Kieku ja Kaiku, Mika Waltarin tekstitys). Muistaakseni yksi säe meni näin: Kieku näyttää aitoa, pituushypyn taitoa...
Minullakaan ei ole muistikuvaa, että vanhemmat olisivat lukeneet minulle satuja, sen sijaan muistan isän piirtäneen, loruilleen ja runoilleen minulle ahkerasti, sekä laulaneen aina iltalaulun. Luulen, että aloin itse lukea, kun minulle ei kerran luettu, ja ymmärsin, että lehdissä ja kirjoissa on jotain kiinnostavaa.
En ole aikoihin kuunnellut luettua kirjaa. Sait kiinnostukseni heräämään. Kirjastossahan niitä näyttää olevan runsaastikin. Pitääpä katsoa, sillä lausumisenkin ja esittämisen kuuntelu on kivaa.
Siis Ripsa, ja Catulux,
VastaaPoistamillainen on se koulu, joka on sitten ihanteellinen?
"Muistin muuten yht'äkkisesti, että ollessani skidi lukemista kutsuttiin kaveripiirissä pluggaamiseksi, mistähän sekin sana oli tullut?"
VastaaPoistaRuotsista, sana vastaa hyvin pitkälle suomenkielen pänttäämisen.
Ruotsiksi plugga sanaa käytetään tosin laajemmin, eli se voi tilanteen mukaan vastata sanaa studera.
Kysymys - vad/var pluggar du, voi tilanteen mukaan tarkoittaa, mitä luet tai mitä/missä opiskelet.
Suomessa tuon harvemmin kuulee, ruotsissa kuuluu arkisanastoon.
Vähän asian vierestä, mutta sanon kuitenkin.
VastaaPoistaItse olin peruskoulussa semmoinen keskinkertainen keskinkertaisuus, kuten Catulux sanoi tuossa aikasemmin. Opetus oli justiinsa kuin minulle suunnattua. En ikinä ymmärtänyt mitä järkeä on tasoryhmissä tai muissa, ennenkuin juttelin ystäväni kanssa, joka on huomattavan älykäs ja on kärsinyt kovasti peruskoulun opetuksesta, joka ei ehkä ollut hänelle riittävän haasteellista. Samoin kuin moni minua lahjattomampi taas putosi kyydistä armottomasti.
Siis ilmeisesti tasoryhmät olisi hyvä idea peruskoulussa, en tiedä jos sellaiset on nykyisin käytössäkin.
Olen muuten oikeasti kateellinen teille, jotka täällä keskustelette, ja sinulle Iines näistä kirjoituksista, koska en itse osaa kirjoittaa blogiini mitään kovin älykästä enkä sivistynyttä, joka johtaisi syvälliseen keskusteluun. Ehkä se ei osittain ole tyylinikään, mutta joskus olisi kiva herättää ihan oikeaakin keskustelua.
Ja tykkään myöskin kirjoituksista ja keskustelusta, jotka eivät ole provosoivia. :) Helpompi hengittää.
Peruskoulun tasoryhmiä kaivataan toistuvin väliajoin takaisin. Itselläni ei ole kokemusta tämänkaltaisesta opetuksesta eikä oppimisesta niissä. En tiedä edes syytä, miksi niistä luovuttiin.
VastaaPoistaOlisiko ollut raha, sillä moneen ryhmään tarvitaan tietenkin lisää opetusta/ tunteja/ opettajia ja jopa tiloja, joista yleensä on huutava pula. Vai olisiko syy ollut Brimin ylempänä mainitsema oppilaiden erotteleminen toisistaan, jota ei jossain vaiheessa pidetty tasa-arvoisena kohteluna. Nyt kun miettii, niin sitähän eriyttäminen nimenomaan on, tasa-arvoista kohtelua.
Älä suotta Tiina kadehdi ainakaan meikäläistä keskustelunherättäjänä. Kirjoittaisin mielelläni iloisia ja ystävällisiä kirjoituksia, mutta ne eivät herätä samassa määrin keskustelua kuin hieman kriittisempi lähestymistapa.
Yhden seikan olen havainnut kantapään kautta. Jos laatii liian valmiin jutun, ts. ammentaa akkunsa tyhjiin jo päreessä, voi vaikuttaa viisaalta ja oppineelta, mutta juttu ei välttämättä herätä keskustelua. Jos jättää tarkoituksella jotakin auki, vajaaksi, se usein täydentyy keskustelussa, jota pidän varsinaisena blogiantina. Päre on minulle vain alustus suurempaan, joka seuraa.
Piti vielä kirjoittaa, kun luin tuon kouhon väitteen, että lapsi, joka on oppinut lukemaan ennen kouluikää ei oppisi ymmärtämään lukemaansa. Kyllä se on ihan päinvastoin. Sen sijaan lapsi, joka on oppinut lukemaan ennen kouluikää voi kohdata vaikeuksia oikeinkirjoituksessa.
VastaaPoistaOmat lapseni oppivat lukemaan 4-5-vuotiaina ja ihmettelin suuresti, kun opettaja kehui, että ovat oppinnett niin hienosti tavaamaan koulussa.
Vasta vuosia myöhemmin, nyt kun olen 5-6 vuotta opettanut 1-2-luokkalaisia, olen huomannut, miten lukeville lapsille on vaikea opettaa sanojen tavutusta ja sen mukana katoavat kirjoituksesta helposti kaksoiskonsonantit ja vähänkin pitempien tavujen kirjoitus tuottaa vaikeuksia säännönmukaisesti.
Jäin nyt miettimään vielä tuota, että pitääkö lukevalle lapselle sitten opettaa tavutusta.
VastaaPoistaOlisiko vaikeus juuri siinä, että oppilaita tulisi eriyttää enemmän, antaa kullekin tehtävää taitojensa mukaan. Lukevalle lisää kirjoja ja pohtimistehtäviä, opetteleville niitä tavausharjoituksia?
Samalla tavoin lahjakkaat tulisi työllistää koko ajaksi, eikä jättää heitä turhautuneina odottelemaan, kun muut edistyvät hitaammin.
Ja vastaavasti heikkojen tulee saada erityishuomiota, mutta sitähän he nyt jo saavat, siihen on panostettu ja heikkojen ja erilaisten oppijoiden ohjaus on valttikortti suomalaiskouluissa.
Se vaan, että tuntuu siltä, että kaikki tämä tapahtuu muiden kustannuksella, kun ollaan kerran yksiopettajaisessa luokkaopetusmallissa, jossa on jättiryhmät sullottu samaan tilaan.
a-k.h,
VastaaPoistakirjoitit: "tulee mieleeni, ettei lapseni osoittanut erityisempää innostusta lukemisen opetteluun. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olin lukenut hänelle todella paljon."
Meille kävi ihan samalla tavalla nuorimman lapsen kanssa. Hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla ranskalaisessa koulussa äidinkielenopettaja sanoi, että poika on tyhmä eikä opi edes lukemaan. Se ällistytti minua, sillä hän osasi lukea ranskaa, oli oppinut jo pari vuotta aikaisemmin.
Sanoin, että varmaankaan aapinen ei kiinnosta, kun hänelle on luettu ääneen hyvin paljon. Muistutin vitsinä, ettei Kaarle Suurikaan ollut tyhmä vaikka ei osannut lukea. Hänellekin luettiin. Opettaja sanoi, että ei saa lukea, muuten poika ei opi koskaan lukemaan.
Poika piti kovasti pikkuautoista ja osti niitä viikkorahoillaan. Lupasin kesälomalla, että hän saisi markan jokaisesta Kultaisen kirjaston kirjasta, jonka hän lukisi.
Poika oppi ihmeen nopeasti lukemaan. Vuotta vanhempi sisarkin alkoi vaatia rahaa lukemisesta, kun näki miten pikkuveli rikastui. Pian meillä ei ollut enää varaa lukupalkan maksamiseen, mutta lukuharrastus oli alkanut eikä sille ole loppua tullut.
Kanadassa samainen poika todettiin heti puolen vuoden jälkeen testeissä poikkeuksellisen älykkääksi.
Kanadassa oli kaikille lapsille ja nuorille heille sopivaa opetusta ja "peruskoulu" yliopistoon asti. Samoin on USA:ssa. Olen sekä oppilaana että koulua käyvien lasten lasten äitinä pitänyt sitä erinomaisena ideana. Viihdyin itse kansakoulussa, jossa oli erilaisia oppilaita yhdessä. Siihen aikaan lapset jaettiin 11-vuotiaina kahteen ryhmään, nyt se tehdään teini-ikäisille. Miksi jakaa herkässä iässä olevat nuoret kahteen ryhmään?
Blogisisko
Hei Iines
VastaaPoistaNykyäänhän ei enää varsinaisesti tavata, mutta sanan tavuttaminen oikein auttaa suunnattomasti oikeinkirjoituksessa. Niin se vaan on.
Itsekin huomasin asian vasta kantapään kautta täällä työssä, vaikka olen ihan alkuopetukseen erikoistunut koulutuksessani.
Itse olen yrittänyt eriyttää niin paljon kuin rahkeet periksi antavat. Suretti niin, kun omat lapseni turhautuivat koulussa ihan pihalle. Yllättävän usein oppilaita kuitenkin laiskottaa tehdä mitään "omaa tai ylimääräistä"
Oma kansakoulun opettajani luetti minulla "omina läksyinä" Katekismuksen ulkoa. No, olihan se edes jotain, vaikkei siitä juuri hyötyä ole ollut ja unohtunutkin on.
Meirami,
VastaaPoistaujona alakoululaisena salasin monta kuukautta sen, että osasin lukea. Olin muutenkin pieni ja hiljainen enkä halunnut erottautua millään tavoin. Aluksi en uskaltanut edes viitata, kunnes sitten kyllästyin siihenkin, ettei opettaja saanut vastausta mielestäni helppoihin kysymyksiinsä. Murtauduin ulos kuorestani ja oppikouluun mentäessä olin luokan priimus - se oli siihen aikaan tärkeää, kuten a-k.h hyvin kuvaa mainiossa kommentissaan. Oppikoulussa sitten menestykseni laski kuin kissanhäntä vanhempien erottua ja maailman kaaduttua päälleni. Loistin enää vain kirjoittamisessa ja kuvaamataidossa. :)
Anonyymi, ei tainnut poikasi äidinkielen opettaja olla tehtäviensä tasalla? Olikohan kyseessä kuitenkin luokanopettajan koulutuksen saanut henkilö eikä suomen kielessä tai kirjallisuudessa loppututkinnon suorittanut aineopettaja?
Hei catulux
VastaaPoistaEn ammu. Minulle oli koulussa opettaja haaste, ainoa, jonka kanssa saattoi kunnolla hanskata. Kehtasin myös kritikoida opetusta. iineksen kommentin jätän äidilliseen arvoonsa: pikku-Kalevi ja lällänlää.
Mikä vika pikku Kalevissa on? Sehän on melkein kuin pikku Kalle.
VastaaPoistaHän oli luokaopettaja. Luulen, että kyseessä oli jotain antipatiaa ihan muista syistä meidän tyttöä ja poikaa kohtaan. Onneksi hän oli vain yksi opettajista.
VastaaPoistaVanhimmalla oli ihan eri luokanopettaja eikä mitään ongelmia. Opettajan persoonallisuus merkitsee hyvin paljon.
Blogisisko
Iines: "että sinäkin jaksat räksyttää peruskoulun huonoudesta! Olen perin kyllästynyt näihin mollauksiin, joissa ei sanota, miten pitää toimia, miten pitää opettaa"
VastaaPoistaNo minä voin hivenen lohduttaa, peruskoulu (Aloitin opintieni tosin kansakoulussa) oli lapsuudessani juuri tuollainen miksi Catulux sen kuvaa, mutta omien lasteni, jotka aloittivat koulun -93-97, kouluissa on aika hyvin otettu huomioon lasten erilaisuudet. mm. tiedonjanoinen lukutoukka, keskimmäiseni, sai aina opettajilta (Kolmessa eri koulussa) ylimääräisiä tehtäviä jottei hän kyllästy. Joten mitä minä olen huomannut niin lukuunottamatta tasokurssien poistoa on peruskoulussa tapahtunut huomattavaa edistymistä.
Minulla oli koulussa paljonkin ongelmia koska osasin lukea ja laskea jo mennessäni kouluun, moisesta vääräoppisuudesta saivat jopa vanhempani kuulla moitteita opettajalta.
marjatta.ripsaluoma: "Mutta sen leffan päälaulu kuuluu: We don't need no education!"
Käsittääkseni Waters lähinnä kritisoi Englannin 50-luvun erittäin autoritaaristä koululaitosta ja opettajia vastaan, ei niinkään koulutusta itseään. Another brick in the wall2:han jatkuu:
We dont need no thought control
No dark sarcasm in the classroom
Teachers leave them kids alone
Ja Another brick in the wall3:ssa:
I don't need no arms around me
And I dont need no drugs to calm me.
I have seen the writing on the wall.
Don't think I need anything at all.
No! Don't think I'll need anything at all. All in all it was all just bricks in the wall. All in all you were all just bricks in the wall.
Minulle on aina (Ostin The Wallin julkaisuvuonnaan) tullut tuosta no education osasta mieleen, että Waters kohdistaa sanansa jollekulle tietylle opettajalle.
Muutenkin The Wall levyn lyriikat vastustavat tasapäistämistä, ne kannustivat minua teini-ikäisenä lukemaan ja opiskelemaan enemmän omatoimisesti, mistä tosin aiheutui ongelmia koulussa, minä kun kehtasin kyseenalaistaa opettajien tulkinnat ja tiedot, eivätkä jo 70-80 lukujen taitteessa eläkeiässä olleet opettajat voineet sietää moista auktoriteettinsa halveksumista, varsinkaan mikäli olin oikeassa.
Hemmetti, minulla on jokin tekstuaalinen elefanttitauti ja paha tapa eksyä aiheesta. Olisi minulla ollut muutakin sanottavaa mutta jääköön tällä kertaa ettei tämä veny novelliksi.
Minun koulutraumani johtui monesta syystä, mm. siitä että ensimmäisenä koulupäivänäni Seinäjoen Marttilan koulussa opettaja tukisti minua.
VastaaPoistaEn ollut nimittäin oppinut ensimmäisellä välitunnilla paikkaani jonossa sisälle. Paikan opettaja (nainen, ehkä suunnilleen vanhempieni ikäinen)määritteli pituuden mukaan.
Mistä minä olisin tiennyt kuinka pitkä olen tai kuinka pitkiä muut lapset olivat?
Menin kotiin ja kerroin isälle (joka oli sattumoisin oppikoulun opettaja, tosin silloin vain tunti-), joka soitti heti opettajattarelle.
Opettajatar tuli samana iltana meille. Sulkeutuivat isän ja äidin makuuhuoneeseen. En kuullut mitä ne puhuivat, joten menin keittiöön pihistämään kaapista sokerinpalan, kun äiti oli kerrankin poissa.
Takaisin tullessaan opettajatar hymyili maireasti ja silitti pörröpäätäni. En ehtinyt väistää.
En oppinut lukemaan, opin kaikki läksyt ulkoa ja joulutokarissa lukeminen oli 9. Äiti huomasi että en osannut lukea lainkaan ja rupesi tukistamaan ja antamaan vitsaa että oppisin.
Pakko oli oppia. Otti liian kipeää.
Kerta vielä peruskoulusta, pojat ...ja tytöt!
VastaaPoistaTämä on sanottu jo tuhannesti , mutta sanottakoon vielä kerran:
Peruskoulumme on aivan liian teoreettinen opinahjo. Eri aineiden oppisisällöt ovat extremelaajat ja jos ne meinaavat työntyä korvista ulos kohtalaisen lajakkaillakin oppilailla, miten pärjäävät ne keskitason alapuolen taapertajat. Puhumattakaan heikommista...
Parannusehdotuksia tässä:
-tasokurssit takaisin ja äkkiä!!!
-lisää valinnaisuutta yläkouluun
Kenties eri "linjoja" heti kasilta alkaen?
-kädentaidot ja arkinen osaaminen takaisin kunniaan ja sitä kautta myös koulumme opetussuunnitelmaan
- "Intiaanit" kuriin jo ysi-kasi luokilla; selvät häiriköt ja opetuksen häiritsijät vaikkapas yhteiskuntapalvelustyöhön, tietenkin hieman soveltaen....
Tässä olis näitä aluksi. Iines on ilmeisesti opettanut lukiossa, koska hänen näkemyksensä pkoulun ongelmista on kovinpinnallinen??
Eikös tasokurssit lopetettu sen vuoksi, että pojat valitsivat yleensä alimmat tasot, joiden suorittamisella ei päässyt edes lukioon?
VastaaPoistaNo tämä tuntuu tutulta, joten se saattoi painaa puntarissa melkoisesti. Ainakin tästä puhuttiin aikanaan paljon.
VastaaPoistaCatulux, olen opettanut toisen asteen koulutuksessa ja ammattikorkeakoulussa, peruskoulussa vain urani alkuvaiheessa.
VastaaPoistaNähdäkseni tasoryhmien poistamisen syynä oli Itä-Saksasta omaksuttu käsitys opetuspaketista, joka tungetaan jokaiseen lapseen. Marksilaisuushan ei tunnustanut perinnölllisyyttä, ihmisten erilaisia lahjoja.
VastaaPoistaKoululaitoksen tulisi olla joustava. Jos kaikki lähtisivät koulusta samanarvoisina, "sama lakki päässä", he voisivat alkuun hakeutua niille aloille, joissa he ovat menestyneet koulussa tai joihin ovat koulussa keskittyneet.
Myöhemmin voisi täydentää suorituksiaan joissain aineissa, jos haluaisi vaihtaa alaa.
Oppilaiden jakaminen kahteen eri koulumuotoon peruskoulun jälkeen on epädemokraattista ja ihmisarvoa loukkaavaa.
Halutaanko pitää yllä marksilaista yhteiskunnan kahtiajakoa, jotta saadaan äänestäjiä? Mistä muusta syystä pohjoisamerikkalaistyylistä koulumuotoa vastustetaan?
Kaikki lahjakkuudet ovat nimittäin samanarvoisia.
Valkoinen lakki kaikille!
Anna,
VastaaPoistajuuri tänään oli lehdissä uutisia siitä, että opetusministeri hylkäsi ns. nuorisokoulumallin, jossa ammattiin suuntatuva koulutus ja lukio toimisivat yhteistyössä saman katon alla.
Näin opiskelija voisi valita sekä yleissivistäviä että ammatillsia opintoja ja suorittaa ylioppilastutkinnon ammatillisten opintojen ohella. Päällekkäisyyksiä karsittaisiin ja kokonaisuudesta tulisi ihan järkeviä opintopaketteja.
Tämän siis Kalliomäki tyrmäsi sanoilla: Meillä ei tehdä näin.
Kiinnostavaa asiaa näin vaalien alla.
VastaaPoistaRasanen. Tasokurssit olivat silloin kun minä olin 70-luvulla yläasteen opinahjossa; ja kyllä silloinkin pojat menivät lukioon. Tai ainakin osa pojista.
VastaaPoistaTasoryhmät tekivät opetettavasta luokasta "saman tasoisen" , homogeenisen ja opettaminen oli helpompaa kohdentaa.
Tasoryhmät poistivat laajan kurssin valinneista luokasta intiaanit ja suunsoittajat, jotka vain lähinnä häiritsivät opetusta.
Nykyinen tilanne on päinvastainen; ne, jotka haluaisivqat opiskella eivät saa opiskelurauhaa, koska koulua päiväkotinaan käyttävät inkkarit ovat normaalissa ryhmissä.
Anna-rukka löi kirveensä kiveen: "
Valkoinen lakki kaikille!"
Tässä korostuu suomalainen tyypillinen asennevamma. Ylioppilastutkinnon/paperisvistyksen yliarvostaminen, joka periytyy varmaan tsaarin ajoilta.
Toisaalta tähän demarinäkemykseen ollaan jo ajautumassa ajopuun tavoin. Suunnitellaanhan LUKIOONKIN (!) jo tukiopetusta; ainakin puheen aiheena seon ollut.
Voi aikoja, voi tapoja!!
iines. aavistelinkin ettet ole nähnyt peruskoulun todellisia kasvoja. Valitettavasti.
Catulux, ei siinä ole mitään pahaa, että arvostaa yleissivistystä, jonka lukiossa saa paremmin kuin ammatillisella puolella. Siitä voi sitten jatkaa mihin tahtoo. Vaikka suutariksi.
VastaaPoistaIines: "Catulux, ei siinä ole mitään pahaa, että arvostaa yleissivistystä, jonka lukiossa saa paremmin kuin ammatillisella puolella. Siitä voi sitten jatkaa mihin tahtoo. Vaikka suutariksi."
VastaaPoistaHmmm... olen minä kevyen sivistyksen pintasilauksen onnistunut hankkimaan vaikken penkkiä olekaan painanut. Mutta olenpahan penkkejä tehnyt yhden lukion juhlasalin verran.
Mielestäni lukion yleissivistävää vaikutusta yliarvioidaan, sillä ainakin 80-luvun lukion päätarkoitus, ja ilmeisesti ainoa tarkoitus, olivat ylioppilaskirjoitukset, sitä yleissivistystä sai siinä sivussa ihan vahingossa ja monelta ällänkin oppilaalta jäi se yleissivistys sisäistämättä. Ja nyt kun olen joutunut tutustumaan sensoreihin ja muihin punakynääjiin, niin tiedän että numeron saaminen on pitkälti arpapeliä. (Miettikääpä huvin vuoksi kuinka monia aineita yksi ihminen tarkastaa, voiko siinä kiireessä muka todella paneutua kaikkiin?)
No joo, olen kylläkin käynyt lukion (Ja ammattikoulun, ja tekun silloin kun vielä Suomessa sai kunnon teknistä koulutusta eikä pelkkää teoreettista insinöörituubaa. Tuosta teknikon tutkinnon idioottimaisesta poistosta voisinkin kirjoittaa pitkän postauksen), mutta kieltäydyin ylioppilaskokeista ihan anarkistista syistä, enkä muuten ole katunut vaikka lukion opettaja väitti että tulen katumaan ratkaisuani.
Nooh, Johannes, en ajattelekaan niin, että lukio takaa yleissivistyksen, vaan niin, että se mahdollistaa sen kuitenkin parhaiten. Ammattioppilaitosten opseissa ei ole mm. historiaa eikä biologiaa, ei kirjallisuutta eikä musiikkia tai kuvaamataiteita ollenkaan. Vain ensimmäisenä vuonna on ns. pakollisia yhteisiä opintoja, eli jonkin verran kieliä ja matematiikkaa.
VastaaPoistaJa se oikea sivistys, sehän ei ole opista kiinni, van se on kai sydämen ja älyn yhdistelmä.
Hyvä Catulux,
VastaaPoistaen ole mikään tyttörukka, vaan maailmaa nähnyt aikuinen nainen. Olen itse käynyt koulua Yhdysvalloissa ja kolme lastani Kanadassa Torontossa 1980-luvun. Yhteensä 10 vuoden kokemus pohjois-amerikkalaisesta koulutusjärjestelmästä.
Kaikki nuoret saivat tosiaan saman neliskulmaisen tupsulakin valokuvaan päähänsä.
Kouluissa oli valinnaisia aineita, tasoryhmiä, tukiopetusta, hyvä järjestys, ystävällinen tunnelma, siis miljoonakaupungissa Torontossa.
Kirjallisuuden ja taiteen opetus oli korkeatasoista. Kielistä pitävä tytär opiskeli koulussa englantia, ranskaa, saksaa ja espanjaa. Matematiikasta kiinnostunut poika sai yliopistotasoista opetusta jo lukiossa, mutta vieraita kieliä ei tarvinnut lukea, oli vain toinen kotimainen eli ranska. Kaikki lahjakkuustyypit huomioitiin. Koulunsa keskeyttäneitäkin oli, mutta he olivat pieni vähemmistö.
Lukion jälkeen toiset menivät yliopistoon, toiset töihin tai oman alansa college-opintoihin (ammattikoulu).
Yhteiskunta on siellä demokraattinen ilman sosialismia.
Ei utopiaa vaan realismia, hyvä Catulux.
Anna-hyvä!
VastaaPoistaPyydän vilpittömästi ohilaukauksiani anteeksi! Luin erittäin nopeasti tuon kommenttisi ja aika myöhäänkin; ja silmiini sattui tuo "valkolakki kaikille"-lause.
Jonka sitten ymmärsin täysin väärin. Suomessahan ollaan jo menossa siihen suuntaan, että kaikkien pitäisi käydä lukio, niidenkin joilla ei ole mitään edellytyksiä siihen.
Lukioon ei minun mielestäni kuulu tukiopetus.
Pointtisi valkolakki kaikille vastaa myös minun ajatusmaailmaani; meidän pitäisi alkaa arvostamaan kaikkea erilaista osaamista, kädentaitoja ja muuuta ammattitaitoa. Ei pelkästään kirja/teoriaviisautta...
Sosialismista sanoudun irti. Juuri eilen puolustelin demarivoittoisen opettajanhuoneemme keskustelussa USA ja totesin sen olevan ainoa maa, jossa monikulttuurisuus toteutuu aidosti.
Sain vastaani collegan , joka oli ollut vuoden Losissa ja hän viittasi kintaalla puheilleni amerikkalaisen yhteiskunnan vahvoista puolista. Porukka kun oli kuulema jakautunut täysin kahtia ja mustilla ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä ylös yht.kunnan hiearkiassa.
Muistutin Colin Powelista; Condoleezasta ja nykyisestä pressaehdokkaasta, mutta collegani mielipide ei järkähtynyt.
Torontossa homma tuntuu toimivan, mutta USAn meininki mietityttää toisaalta. Ettet vaan Anna käynyt hyväosaisten koulua siellä rapakon takana, jonne ei kurjia ja köyhiä päästetty??
P.S. Oletko sinä se nätin näköinen kirjailija, jonka blogin aloitussivulla on se sivuprofiilikuva??? Olet kyllä perushumanistin näköinen, joten looginen kysymys onkin; mitä ihmettä sitten teit siellä ameriikassa??
Hyvä Catulux,
VastaaPoistanäissä nettikeskusteluissa ei aina jaksa lukea kaikkia viestejä.
Kävin koulua Montanassa tavallisessa amerikkalaisessa koulussa, jossa olin American Field Service -vaihto-oppilaana. Halusin nähdä maailmaa.
Köyhänä sain kokostipendin, matkat ja kaikki maksettiin.
Kanadassa asuessamme vietimme melkein kaikki kesälomat Yhdysvalloissa telttailumatkoilla eri puolilla mannerta tavallisten amerikkalaisten parissa.
Kanadassa lapsemme kävivät tavallista kanadalaista koulua, jossa suurin osa oppilaista oli siirtolaisten lapsia. High school oli erittäin monikulttuurinen - ja rauhallinen. Ne hyvät tavat ja ystävällisyys. Koulua ja kotia arvostettiin.
On eräs asia, jota suomalaiset eivät tule ajatelleeksi. Kansa on Yhdysvalloissa nyt useita vuosia keskellä kuumaa vaalikampanjaa. Vastapuolta haukutaan ihan kaikesta. Amerikassa sanavapaus on aivan omaa luokkaansa. Politiikastakin puhutaan avoimesti.
Yhdysvallat on demokratia, siellä ei istu sama ihminen presidenttinä vuosikymmenet.
Vielä koulusta: Jokaisen lapsen ja nuoren koulunkäyntiin vaikuttaa hyvin paljon perhetilanne. Mikään koulumuoto ei auta, jos koti ei huolla lasta.
Kotia ja perhettä ei arvosteta Suomessa. Lapset työnnetään yhteiskunnan hoidettaviksi. Siihenhän kansaa on ohjattu jo muutama vuosikymmen. Seuraava aste olisi siirtää kaikki lapset sisäoppilaitoksiin, jotta vanhemmat saisivat olla töissä ja muutenkin "toteuttamassa itseään".
Äskeisen Unicefin tutkimuksen mukaan suomalaisten (ja pohjoismaalaisten) lasten psykososiaalinen tilanne on heikko verrattuna muiden yhtä rikkaiden maiden lapsiin. Raha ei ratkaise kasvatuksessa. Lapsi ja vielä nuori aikuinenkin tarvitsee vanhemmiltaan kasvatusta, tukea ja rakkautta. Ja aikaa. "Laatuaika" on huono vitsi.
Se Unicefin tutkimus:
VastaaPoistahttp://blogisisko.blogspot.com/2007/02/suomalaiset-teini-ikiset-unicefin.html
Kuulin ja luin tuosta Unicefin tutkimuksesta. Suomihan sijoittui neljänneksi lasten fyysisessä hyvinvoinnissa, mutta samalla todettiin, että suomalaislapset ovat kaikkein eniten yksin. Missään muussa maassa lapset eivät mm. syö yhtä harvoin vanhempien kanssa yhteistä ateriaa, vaan lapset syövät yksin. Järkyttävää. Pitääköhän tästä tehdä vielä oma päre? Toisaalta se on sitten taas sitä vanhempien syyllistämistä, mutta aiemmin jo vannoin Saaralle, etten lakkaa heittämästä palloa sinne minne se kuuluu, vaikka uppoaisi suohon. Katsotaanpa ensin, mitä muualla tästä on kirjoitettu, mm. Annan juttu.
VastaaPoista"Kotia ja perhettä ei arvosteta Suomessa. Lapset työnnetään yhteiskunnan hoidettaviksi. Siihenhän kansaa on ohjattu jo muutama vuosikymmen. Seuraava aste olisi siirtää kaikki lapset sisäoppilaitoksiin, jotta vanhemmat saisivat olla töissä ja muutenkin "toteuttamassa itseään". "
VastaaPoistaTässä on tärkeä pointti. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on paljon hyviä puolia, mutta kukaan ei suostu näkemään ja ilmaisemaan sen pimeitä puolia. Demarivetoinen yhteiskuntamme on melkein kokonaan onnistunut poistamaan yksilöiden oman vastuun itsestään.
Kasvatusvastuu työnnetään täysin yht.kunnalle ja esim. jokaisen perheen oikeus päivähoitopaikkaan=p.hoitolaki (vaikka vanhemmat velttoilevat kotona!!) on täysfloppi.
Iäti muistan erään pitkäaikaistyöttömän haastattelun HS:ssa, jossa ko. mies totesi olevan todella surkeaa kun "KUKAAN TYÖVOIMAVIRANOMAISISTA EI TUNNE kokonaisvastuuta hänen elämästään!!!"
Ja tämä tarina on tosi.
Tällainen esimerkki kuvastaa yhteiskuntamme varjopuolia, joita ei uskalleta nostaa esille, ei etenkään näin ennen vaaleja.
USA on varmaan niin laaja ja niin erilaisia sävyjä sisältävä maa, että siellä tosiaan pitäisi asua pari kolme vuotta, että saisi maasta jonkinlaisen käsityksen.
Ihmisten mielissä pyörivät kuvat/mielipiteet USA:sta ovat kait aina jonkinlaisia yksipuolisia kärjistyksiä. Luulen ma.
Toisaalta se amerikkalainen uskonnollis/isänmaallis-kiihko + koohotus sopii tänne Eurooppaan kuin petroli kaurapuuroon.
Toisaalta jos ajatellaan millainen porukka sinne Mayflowerilla aikoinaan saapui, lienee asia ymmärrettävää...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaYhdysvallat on on sotaa käyvä maa. Kun Suomi oli sodassa, elämä oli kovin erilaista kuin nyt. Uskonnollisuus ja isänmaallisuus olivat koko ajan esillä.
VastaaPoistaPienikin kriisi vaikuttaa nykyaikanakin jotain samanlaista. Muutaman ihmisen kuolema väkivallan uhrina tai onnettomuudessa nostaa samanlaisia tuntoja, joita oli sodan aikana.
Sota koskettaa Yhdysvalloissakin suunnatonta joukkoa sotilaiden omaisia ja sillä on jälkiseurauksia monessa sukupolvessa.
Olipa sota käynnissä mista syystä hyvänsä, kyseisen maan ihmiset kokevat sen samalla tavalla pelkona, suruna ja huolena pojista, veljistä,isästä, enosta, naapurista, ystävästä..
"Yhdysvallat on on sotaa käyvä maa."
VastaaPoistaAnna, tuo lause tuoksahtaa vähän republikaaniselta propagandalta. Siis siltä surullisenkuuluisalta sodalta terrorismia vastaan.
Ja Irakin retki on ollut täysfiasko ja se tulee päättymään vielä suurempaan fiaskoon.
Ja tuohon katkeraan liemeen ko. maa johtajineen meni vapaaehtoisesti naiivit kuvitelmat mielessään.
Olet oikeassa siinä, että tärkeää on nähdä mitä tapahtuu ihmisten korvien välissä. USAssa lienee vallalla eräänlainen emotionaalinen ylilataus, joka aiheuttaa siten ylilyöntejä joka suuntaan.
11.9. (?) oli alku tälle episodille. Se on vain uskomatonta miten GW Bush onnistui vetämään veskistä alas sen valtavan empatian vyöryn, jonka maa sai WTC-iskujen jälkeen. Parissa vuodessa myötätunto katosi ja nyttemmin uSA on pelannut itsensä paitsioon koko lailla täysin.
Ja huonojen johtajien valinnoista joutuu aina maksaman kansa ja sen syvät rivit; me/minä/pieni ja tavallinen ihminen....
Catulux, toistan:
VastaaPoistaOlipa sota käynnissä mista syystä hyvänsä, kyseisen maan ihmiset kokevat sen samalla tavalla pelkona, suruna ja huolena pojista, veljistä,isästä, enosta, naapurista, ystävästä..
lisäisin - missä maassa hyvänsä, minä aikana hyvänsä.
Miten helposti me ihmiset sorrummekaan vihaan koko kansaa kohtaan, kokonaisia kansoja kohtaan. Kaikesta tehdään politiikkaa. Kärsimys ja hätä ei tunne kuitenkaan poliittisia rajoja eikä puolue-eroja.
Anna. Jos verrataan usan tilannetta esim. Suomen toisen maailmansodan aikaiseen ahdinkoon, niin tilanteet eroavat yhtä paljon toisistaan kuin petroli ja kaurapuuro.
VastaaPoistaEi USA ole varsinaisessa sodassa kuten valtaa pitävät sielläuskottelevat´; ja pelottelevat porukkaa Foxin "terrorismimittareilla".
USA on sekaantunut kaukaiseen konfliktiin, joka ei kuitenkaan ole varsinainen uhka maan fyysiselle olemassaololle. Suomen olemassaolo oli vaakalaudalla vuosina 39-45.
Totta kai omaiset ovat huolissaan pojistaan, jotka lähtevät sinne Georgin sotkua selvittämään.
Mutta ei USA ole varsianisesti sotaa käyvä maa. Näyttää vaan siltä, että suurinta sotaa lietsotaan ihmisten korvien väliin; tavoitteena valta.
Catulux,
VastaaPoistaen kirjoittanut USAsta ja sen politiikasta, vaan ihmisistä, joiden omainen on kuolemanvaarassa, kuollut, haavoittunut sotatilassa.
Toivon, että löydät jonkun, jonka kanssa voit ruotia USAn politiikkaa.
En nyt erityisemmin ole politikoimassa tai keskustelemassa politiikasta. Tämä nyt oli vaan sellainen sivupolku, jolle eksyttiin.
VastaaPoistaEnkä koe itseäni suureksi USA-kriitikoksi, vaan katson että Suomen kansaa vaivaa sisuksia jäytävä USA-agsti, joka näkyy esim. suhtautumisessa Natoon.
K.Gibran sanoi kuitenkin:
"Totuus on aina tunnettava. Joskus myös ilmaistava."
Valtaa pitävien päätökset heijastuvat ja vaikuttavat ihmisten mieliin. Läpäisevät koko yhteiskunnan mikrotasolle asti; siis tavallisiin ihmisiin.