Uneni ovat taas alkaneet varoittaa minua. Pommikoneita taivas täynnä. Hopeanväriset sukkulat liikkuvat kuin silakkaparvi meressä, päämäärätietoisesti, suuntaa vaihtamatta, milloin lännestä, milloin idästä, mutta aina yhtä hiljaa ja yllättäen ne ovat siellä, korkealla taivaalla. Vielä ne eivät ole havainneet taloani, mutta on vain ajan kysymys, milloin osuma tulee. Talon seinät ovat turvalliset ja piilottavat minut armeliaasti, mutta heti kun menen ulos, ne ovat siellä.Viimeksi kun seisoin rakkauden ovella, koneet tekivät öisin massiivisia syöksyjä. Muistan ihmetelleeni unen läpi, miksi tuollaiset tekniikan vehkeet eivät muka löydä minua. Aloin olla varma, että koneet teeskentelivät ja leikkivät. Aloin menettää uskoani uniin ja välillä jopa tiesin nauravani unessa noille hopeakylkisille silakoille. Silakat kuitenkin palasivat öisiin uniini, joissa en mennyt ulos talostani, vaan värjöttelin sisällä koirani kanssa, jotta en saisi osumaa.
Sitten eräässä unessani uskaltauduin ulos, harjun laelle. Eteeni avautui metsäinen rinne, jonka alapuolella oli laakso. Maapohja oli ihmeellinen, ja siinä kasvoi jäkälän seassa puolukkaa. Puunrungot nousivat sammaleesta kuin jumalten jalat, ilma oli raikasta ja kevyttä hengittää. Yhtäkkiä näin välähdyksen, enkä ehtinyt enää alta pois. Ympärilleni putosi pommeja ja ajattelin, että nyt sitä päästään kenties paratiisiin. Tai ehkä tämä harju oli jo paratiisi, niin hyvä siinä oli olla. Yhtäkkiä koneet olivat pois, kupla särkyi ja olin taas talossani.
*
Kirjasin tämän unikuvaukseni 24.3.2004, ja vieläkin muistan tuon ihmeellisen jäkälän ja puolukan peittämän harjun ja tunnen sen tuoksun ja ilman keveyden. Sellaiseen paratiisiin haluaisin joskus päästä! En muista mitään muuta untani yhtä selvästi kuin tämän, jonka editoin vanhan käsikirjoituksen pohjalta, Runotorstain Uni-aiheen innoittamana. Jääköön linkkaus, koska kyseessä on proosapalanen.
Mainittakoon vielä, että olen hakenut tätä tekstiäni kauan ja luullut hukanneeni sen. Teksti on minulle tärkeä, koska se liittyy merkitsevään tapahtumasarjaan. Tulkinta avaa edelleen uusia ovia! Teksti löytyi muuten vanhalta komerossa olevalta pöytäkoneeltani, jota olin jo heittämässä pois. Luulin tyhjentäneeni koneen muistin, mutta siellä oli paljon aarteita.
(Maalaus Lyubov Kostenko)
Mikä lakka on kala?
VastaaPoistaMikä palaute tämä on?
VastaaPoistaHieno teksti, aistivoimainen uni!
VastaaPoistaTiedät varmasti isekin, että Freud siteerasi Scherneriä, joka totesi, että ainoa ihmisyksilön vakiona pysyvä unisymboli on talo. Huone taas on liitetty symbolisesti naisen sukupuoli-elimiin, kohtuun kai lähinnä.
Lentokoneet ja muut ilmassa liikkuvat härvelit taas ovat freudin mukaan miehen kalun symboliikkaa. Niin myös vuoret ja kalliot? Marjoista ei minulla ole tietoa unien tulkintaan liittyen,(heheh) mutta hedelmä tarkoittaa naisen rintaa.
Kalat ovat mm.tiedostamattomuuden rakkauden jumalattaren, hedelmiä kantavan luonnon vertauskuvia, mutta kala on samalla myös kylmä, ja siten intohimoton. Ja onhan kalalla myös uskonnollisia merkityksiä.
Että siitä sitten vaan analyysiä tekemään.
No en usko, että kaikki käy ihan noin yksoikoisesti, mutta kai monissa vanhoissa symboleissa on jotakin perääkin.
Taitavasti johdattelit, Leonoora, sillä näin tämän unen juuri, kun olin ihastunut tai oikeastaan rakastumaisillani tai jo tietämättäni rakastunut ja pelkäsin sitä tai taistelin sitä vastaan.
VastaaPoistaKoin pommikoneet tietenkin miehiseksi uhaksi, ja samalla leikittelin niiden kanssa ja kuitenkaaan ne eivät tehneet minulle pahaa, vaikka olin taivasalla, kauniin harjun päällä ja uskaltautuessani alttiiksi koneille kaikki oli ihmeellisen kaunista, kuin paratiisissa. Taisi olla aika seksipitoinen uni, joka toistui tuon kaltaisena muutaman kerran.
Minusta tuntuu, että hyvin suuri osa ihmisen unista on seksiin liittyviä unia.
Niinhän se Freud-pappa aprikoi, no vastaanväittäjiäkin tässäkin on olemassa.
VastaaPoistaMinä ainakin tiedän, että seuraavana päivänä alkaa flunssa ja nuha, jos pussailen unessa jotakin tuntematonta miestä.
Nyt olen tavannut paljon köhäisiä, nuhaisia kanssaihmisiä, joten eiköhän sitä kohta taas saa suudella jonkun oudon tyypin kanssa unessa!
Jotensakin kummallinen yhteys noilla on, unella ja todellisuudella.
Unet ovat toisaalta melko selkeitä ilmaisuja juuri koetuille tunteille, olivat ne sitten tajunnan pinnassa tai alitajuntaan painuneita.
VastaaPoistaItselläni ei ole taipumusta painajaisiin, mutta joskus kun tapaan lähisukua, lähinnä sisartani, jokin trauma lapsuudesta tunkee pintaan painajaisen myötä. Muistot palaavat, ja joskus ne ovat hivenen ahdistavia.
Tänä kesänä näin siskon ollessa mökillä painajaismaisen unen, jossa äitini käveli päälläni polkien minua! Heräsin omaan älähdykseeni. Mainittakoon, että äiti oli kiltti ihminen, mutta käytti minua tiedostamattaan hyväkseen koko elämänsä ajan. En saanut kunnolla koskaan irtautua hänestä.
Kun ystäväni vuosia sitten kertoi näkevänsä aina ennen flunssaa unta uimisesta, vaikutti se minuun niin, että minäkin aloin nähdä unta jossa uin kylmässä vedessä aina, kun olin saamassa kuumetta.
VastaaPoistaUnien muistamista voi opetella; ei ole tullut opetelluksi ja harvoin muistan uniani.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKalapalauute?
VastaaPoistaKalapalaute?
Ka, lapauute?
Kapakalauute?
Kapakalaute?
Täst- ja vastedes lupaan pyhästi, etten turmele blogiasi. Otetaan nämä kolme viimeistä pois, jotta keskustelu voi jatkua.
VastaaPoistaVoi miten herkkää tämä virtuaalisana on! Luulin että ymmärrät kielileikkejä. Sinun pieni lyöntivirheesi oli hauska ja innoitti minua riimittelemään tuollaisen sanaleikkirunon. En olisi tehnyt sitä, jos olisin arvannut, että se on sopimatonta. Anteeksi! Toivoisin, ettet poistu blogistani.
VastaaPoistaTuntuu, etten osaa olla täällä Blogistanissa enää itsekään. Kaikki puhuvat niin eri kieltä, kukaan ei tunne toistaan, jokaisella on oma elämänsä ja historiansa.
Arv. rva.
VastaaPoistaSe kun ei ollut lyöntivihre, vaan sanaliekki. Tässä kommentissa saattaa sanavihreitä olla. En unohda käydä globissasi.
"Tuntuu, etten osaa olla täällä Blogistanissa enää itsekään. Kaikki puhuvat niin eri kieltä, kukaan ei tunne toistaan, jokaisella on oma elämänsä ja historiansa."
VastaaPoistaTällaista tämä elämä ja varjoelämä on Iines, Sinä kauniskorvainen.
Tässä hapuillaan kuin Quasimodo:
"Jokainen yksinään maan sydämellä
auringon säteen lävistämänä.
Ja äkkiä on ilta."
Mutta ole ihan auvoisella mielellä; sinun ei tarvitse enää toimia peruskoulun/lukion kaleerissa orjana.
Mutta toisaalta:
vapaus(=eläke) on orjuutta,
sota on rauhaa
ja tietämättömyys voimaa.
Kuka siis tietää, milloin ihminen, vaimosta syntynyt on onnellinen?
Samoja polkuja kulki kait Saarnaaja, kun sanoi että,
mikä tietoa lisää, se tuskaa lisää
ja missä on paljon viisautta,
siellä on paljon surua....
Schopenhauerin mukaankin vain tyhmät ja typerät ihmiset ovat onnellisia, joten ole..ja olkaamme tyytyväisiä osaamme.
Juokaamme aamuteemme ja syökäämme kroisanttimme mustapuku päällä ja globaali murheenilme kasvoilla. SE lienee osamme?
P.S. Kommenttilukujen tutkistelu on suurinta turhuutta ja tuulen tavoittelua, mitää maa päällään kantaa, joten yritä nyt päästä irti edes siitä fiksaatiosta.
Ah, olen iloinen, että lupaat käydä blögissäni jatkossakin. :)
VastaaPoistaCatulux, luulen etten tavoittele enää tuulentupia, vaan olen sammuttanut moottorit ja astunut purjelaivaan. En siis mittaa arvoani enää numeerisesti, vaan laadullisesti. Tämä on haluni ja tavoitteeni, sillä hyvänen aika, minähän olen itselleni kelpoisa, miksen siis myös muille.
VastaaPoistaJa mitä tulee mimiikkaan, murheenilme kasvoilla on monin verroin särmikkäämpi ja kiinnostavampi kuin kasvojen pingottaminen teeskenneltyyn hymyyn, joka niin usein varjostaa ihmisten kasvoja. Tyyneys olkoon päämääräni, levollisuus mieleni ja kotini.
Hyvää nimipäivää tyyneyden etsijälle:)
VastaaPoistamolly
Molly! Pitkästä aikaa. Kiitos. Ostin nimpparilahjaksi itselleni rasian Paxeja.
VastaaPoistaOlin poissa koneen äärestä eilen, onnittelut nimipäiväsi johdosta siis hitusen myöhässä.
VastaaPoistaLahjaksi sinulle Olli Heikkosen tuore runo, äskettäin ilmestyneestä kokoelmasta Jäätikön ääri:
"Ja menet koivujen talveen, menet/
lehdettömän verkon alle, sen silmiin/
on tarttunut tuuli ja tähtien rapina, kylmä yö/
kylmistä kainaloista.
menet yhä nokisempien oksien alle. Niiden läpi/ lyövät lumen liekit, tihkuu jääpuikkotaivas/Siellä minä sinua odotan,/puhallan kämmeniisi,/
kaadan kohmeisiin kuppeihin/
taskulämmintä ilmaa.
Kiitos Leonoora, olipas rosoisen lämmin runo!
VastaaPoistaTuli vain mieleen, miten hienon kommenttilaatikkosivun voisi saada aikaiseksi niin, että jokainen halukas blogin lukija etsisi bloggaajalle osoitetun runonpätkän ja kirjoittaisi sen bloginpitäjän kommenttilootaan. Näin yhdelle bloggaajalle voisi kertyä kokoelma hänelle osoitettuja hyvinkin erilaisia runoja muistoksi. Kyseessä olisi jonkinlainen digitaalinen runopeitto, tilkkutäkki.
Lukaisin tuon runokokoelman eilen illalla, ja ihmettelin miten hienosti, tuoreesti Heikkonen kuvaa täkäläistä(kin)luontoa, osin hirviuroksen näkökulmasta.
VastaaPoistaEn heti muistanut, että runoilijahan on syntynyt täällä naapurikunnan puolella.
Kannattaa lukea!
Ihan jännä tuo runo-ideasi.
Vaikeinta lienee plarata melkoinen määrä runoutta, jos aikoo löytää sopivan runon esim. kymmenille ihmisille sopivan eri runon lahjoittaakseen.
Leonoora, minusta runon lahjoittaminen jollekulle on suurimpia lahjoja, mitä voi antaa. Toki se vie aikaa, ja ideani ei varmaan toimi hektisessä blogosfäärissä, jossa on tärkeää tuottaa ajankohtaista tekstiä nopealla sykkeellä. Silti idea kiehtoo minua, ja voi olla, että teen siitä joskus kokeeksi päreen "Runopeitto". Se olisi kuin kiiltokuva-muistovihko, joka ennen kiersi luokissa ja johon kukin kirjoitti värssyn.
VastaaPoista