Sataa, pisarat ropisevat peltiseen ikkunalautaan. Tuuli kohisuttaa isoa vaahteraa, jonka ylimmät lehdet ovat kuolleet ruskeiksi eivätkä suostu irtoamaan. Keltaiset alalehtensä puu on jo luovuttanut ahkeralle haravoijalle, vanhalle miehelle, jonka pikkuisella etupihalla suuri vaahtera kasvaa niin, että täyttää sen laitoja myöten. Tarkkailen miestä usein työhuoneen ikkunasta, koska hän on siinä, katseeni alla, kun käännän päätäni ikkunaan päin.Mies koputtelee päivittäin vaahteran oksia alas haravallaan, ravisuttaa runkoa, niin että laiha vartalo heiluu, mutta puuhun nauliutuneet kuolleet lehdet eivät irtoa, vaan jäävät puuhun talveksi, kuten viime vuonnakin kävi. Puu tulee loistamaan nietosten takaa ruskeana ja rumana, ja kahisemaan korvin kuultavasti talvituulessa. Kuulen sen, kun avaan ikkunan. Outo ääni talvituulessa.
Puu on luullakseni mongolianvaahtera, tosin harvinaisen jättiläismäiseksi kasvanut, ulottuu korkealle yli katonharjan. Sen istutti aikanaan edellinen asukas, punatukkainen opettajaneiti Tilhi, jonka luona kävi öisillä käynneillä naisen salainen miesystävä, joka oli tahollaan naimisissa. Puu suojasi hyvin ovesta kulkijat uteliaiden katseilta, ja nainen uskoi varmaan olevansa turvassa. Hän ei eikä ehkä koskaan arvannut, että kaikki tiesivät suhteesta. Kun vanha mies muutti asuntoon, arvelin hänen kaatavan puun, koska vanhukset pelkäävät monesti talon vieressä olevia korkeita puita. Puu kuitenkin jäi, ja mies alkoi askaroida sen kanssa.
Puu pitää miehen vireessä, tarjoaa vastuksen, jota mies tuntuu kaipaavan. Mies leikkaa välillä puustaan oksan, työntää lapion sen juureen, katselee sitä ylöspäin. Vielä jaksaa, vielä on elämällä haastetta. Vielä on jotain, jonka kanssa voimiaan mitellä. Katson, kuinka mies tulee ovestaan ulos, pitää tuumaustauon, vetää rukkaset käteensä, ottaa lapion ja kääntää puun juuren mullokselle. Tai ottaa käsisahan ja sahaa jonkin pienen alaoksan poikki, pilkkoo pieneksi ja vie huolellisesti käsissään pois. Ravistelee taas puuta, jos muutama ruskea lehti kuitenkin irtoaisi. Haravoi lehdet lähes yksitellen ja tarkistaa naapurinkin puoleisen nurmikon. Riisuu sitten rukkaset, panee välineet ulkovarastoon ja menee sisälle, ehkä kahvinkeittoon.
Tunnen nautintoa aina kun näen miehen keskittyvän puunsa hoitoon. Siinä on jotain suurta, puu on miehen työ. Pitääkö työn oikeastaan olla sen tärkeämpi? Tai elämän?
(Maalaus Sean Delonas)
Pidän kirjoituksestasi. Siinä on jotain ikuista.
VastaaPoistaMinäkin pidän kovin.
VastaaPoistaTuli hyvä mieli ja isää ikävä.
Itsenikin oli hyvä mieli kirjoittaa tätä!
VastaaPoistaKai se ikuisuusteema liittyy siihen, miten vanhetessa epäolennainen touhotus karisee pois, ja minimalistissa oloissa pienikin askar tulee merkittäväksi. Miehen puunhoito lie yhtä merkittävää, kuin jonkun virkamiehen työn hoito. Kaikella on sijansa.
Kiintoisaa, että Sari mainitset isäsi tässä. Oma isäni nimittäin vilahtaa tuossa miehen tuumaustauossa - taitaa olla vanhoille miehille yhteinen piirre. Minun isäni piti ennen jokaista askartaan tuumaustupakkatauon, mietti kohdetta, aprikoi, ja tarttui vasta sitten toimeen. Hän oli kätevä käsistään, ja teki mm. puuleluja ja joitain huonekaluja itse.
Jaksaisitko noista tauluista tehdä lisälinkin? Ovat kiintoisia, ja aika moni on minulle aivan tuntematon. Siis tietoa enemmän kuin nimi.
VastaaPoistaHyvä ehdotus, anonyymi. Taisit hakea tietoa tästä Delonasista etkä löytänyt? Ei ihme, nimen s-kirjain oli jäänyt pois! Kyseessä on ennen kaikkea piirtäjä, mikä näkyy myös hänen maalauksistaan mm. terävistä karikatyyrimaisista kasvonpiirteistä.
VastaaPoistaLisäilen jatkossa linkkejä, koska moni on alkanut huomautella kiinnostavista maalauksista! Panen noihin vanhempiinkin linkkejä ajan kanssa.
Hienoa! Ja tosiaan mukava, jos jaksat vanhempiakin päivittää. Aina ei jaksa googlettaa, mutta jos linkki on käsillä, se vie ihan uusiin ulottuvuuksiin. Olen kyllä entinen aktiivinen taidenäyttelyiden kävijä, mutta tässäpä aivan verraton tapa nähdä toisen silmin.
VastaaPoistaTotta, suora linkki on helpoin. Olen joskus pohtinut tätä käyttämieni kuvien linkkausta ja päättänyt jättää sen pääsääntöisesti tekemättä. Arvelin ehkä, että kiinnostuneet löytävät omin avuin tiedon lähteelle; en halunnut olla turhan vihjaileva. Mutta, tajuan kyllä nyt, että avuksihan linkki on muille, sillä sitä katsoo vain se jota asia kiinnostaa enemmänkin.
VastaaPoistaYleensä tämä kuvien valinta on kiehtovaa, se on vähintään puolet siitä ajasta, jonka käytän koko päreen kirjoittamiseen, joskus kuvan valinta kestää kauemmin kuin tekstin tuotto. Siksi on kivaa, että kuvat huomataan.
Ikisuosikkejani tai otollisia ikkunan tai jonkinlaisen räppänän maalaukseensa sijoittajia ovat mm. Grant Wood, Paul Cézanne, Jack Vettriano, Hugo Simberg ja Edvard Hopper - viime mainittu on hyvin arvoituksellinen ikkunankäytössään, sillä melkein kaikissa maalauksissa on ihminen ikkunallisessa tilassa.
Otan muuten kiitollisena edelleen vastaan vinkkejä ikkunakuvista mieluiten sähköpostiini. Olen listannut kaikki saamani ehdotukset, mutten ehtinyt kaikkia vielä käyttää. Nyt ei ole pitkään aikaan tullut yhtään uutta vinkkiä. Jos joku törmää uudenlaiseen ikkunamaalaukseen, olisin utelias näkemään kuvan.
Olipa sympaattinen 'näköhavainto'.
VastaaPoistaJoo, olipa kaunis ja romantillinen kertomus, mutta jos tarkemmin jututat miestä huomaat, että hän on seniili. Hänen päässään ei todennäköisesti liiku mitään ja jos liikkuu niin ennakkoluuloja.
VastaaPoistaIhmistä on niin helppo rakastaa, etäältä, mutta yksityistapauksina he ovat hankalia ja ärsyttäviä.Ihmiskuntaa helppo, ihmistä vaikea.
On toki olemassa ihastuttavia vanhuksia, mutta yhtä paljon narisevia, surkeita hylkyjä.
Vanheneminen on usein tai lähes aina katastrofi, ainakin viimeiset sairaimmat vuodet.
Jaa seniili tämä herttainen vanhus?
VastaaPoista:D
Hyvä ja virkistävä näkökulma! Sait minut kyllä nyt nauramaan, kun et hymistele.
On mahdollista, että minulla on dramaturgin ja käsikirjoittajan taipumus antaa näkemälleni omia merkityksiäni, kuvittaa tapahtumia.
Mietin juuri, miten tästä miehestä voisi kirjoittaa pidemmän novellin tai jopa romaanin. Minua ei kiinnosta runsastapahtumainen elämä, vaan minimalistinen ulkoisilta puitteiltaan.
Suomessa on yksi unohdettu ja vähälle huomiolle jäänyt kirjailija, joka on onnistuneesti tavoittanut vanhuksen suppean maailman kaikessa karmeudessaan, kun nyt vain saisin mieleeni tämän taitavan kirjailijan. - Piti käydä Googlesta katsomassa, mikä tämän raumalaiskirjailijan nimi olikaan: Liisa Hännikäinen. Onkohan hän saanut mitään tunnustusta tai edes apurahoja hienosta työstään?
On tullut eräskin motti sirkkelöityä ja viipaloitua. Puu kasvaa kaadettavaksi ja kaatuvaksi ja maatuvaksi, sekin kotikuusi, jonka esi-isämme kartanolle istuttivat ja jota iloksi itsellensä sekä lapsille hoitelivat.
VastaaPoistaPuu ei kasva kaadettavaksi, se ei ole puun tehtävä. Puun tehtävä on kasvaa ja täyttää oma alansa maan pohjasta.
VastaaPoistaSamoin ihminen ei kasva kuoltavaksi tai kuolevaksi, sillä kuoleminen ei ole ihmisen tehtävä. Ihmisen tehtävä on kasvaa ja täyttää biologinen tehtävänsä siinä ruumiissa, jossa hänen henkensä majailee.
Kun tehtävät ovat täytetyt, voi kaatua ja maatua. Vai mitä?
Ihminen, vaimosta syntynyt, on täynnä levottomuutta ja
VastaaPoistaelää vain hetken.
Ja kun tuuli käy hänen ylitseen,
ei häntä enää ole.
Mutta se lienee vale, että Aakoo, tuo Jakomäen ja Vallilan ynnä muiden urbaanien salomaiden kasvatti tietäisi jotakin motin tekemisestä!!
En usko.
Mä pidän Iines perusteluistasi - olkoonkin miten metaforisia ja vertauskuvallisia tahansa.
VastaaPoistaKokeile kirjoittaa enemmän tuosta miehestä (ja ehkä myös puusta).
Hän kiinnostaa minua jo nyt.
Silti myös maalaisen hieman pessimistis-kyyninen näkemys tuntuu läheiseltä - ja jos nyt hieman kärjistän, niin ehkä jo lähivuosina jopa omalla kohdallani.
Seniiliydestä en tiedä, mutta liikuntakykyni tulee yhä heikkenemään - ja sen seuraukset ovat lähes yhtä helvettiä, jos ne tähän asti ovat olleet lähinnä kiirastulta.
Miten oppisi hyväksymään väistämättömän rappeutumisen katkeroitumatta ja ajautumatta depressioon?
Olethan Iines itsekin varsin radikaalisti kokenut sen, miltä tuntuu, kun eräs tärkeimmistä ilmaisukyvyn mahdollistajista lähes yhtäkkiä lakkaa toimimasta - ilman että toivoa paranemisesta enää tuskin on.
Mutta tuo vanhuksen ja vanhan puun rinnastaminen keskenään elämän hiipumisen ja siitä viimeiseen asti huolehtimisena puun (tai miksei pihan/puutarhan) hoitamisen muodossa on hieno idea.
Se joka rappeutuu tyhjin käsin ja kielin vailla syvää suhdetta luontoon tai ylipäätään johonkin mielekkääseen ja viimeiseen asti motivoivaan toimintaan, on jo elävältä kuollut - ja sitä tilaa minä pelkään - olemtta seniili tai psykoottinen - (persoonallisuuteen liityvään: siis ei enää pelkästään neuroottiseen muttei myöskään psykoottiseen) maanis-depressiivisyyteen taipuvainen kylläkin.
Catulux, minäkin tiedän, miten motti puuta tehdään, ja olen tehnytkin, osittain, eli pilkkonut pöllit klapeiksi, ja sahaillut oksia, joita sitten taas pilkkonut. Vaan ensi keväänä ostan klapikoneen! Se ei vaadi voimaa, eikä syö sormia, kun ne täytyy pitää tietyssä paikassa. Eikä ole kauhean kalliskaan hyötyynsä nähden.
VastaaPoistaRR, vanhan miehen elämän dramatisointi käy hiivan lailla aivoissani. Vikana on vain se, että siellä muhii niin moni muukin keskeneräinen käsikirjoitus. Mietinnässä on myös mm. se, alanko itse dekkarin ruumiiksi vai en. Yksinäinen nainen kameran kanssa yksinäisessä jylhässä metsässä, luontopolun varressa kuvaamassa aluskasvillisuutta ja lintuja, ja siinä jousiammuntaradan autiossa pikkumökissä joku tarkkailee häntä joka kerran kun hän käy kuvausretkillään... Nainen löytyy jousella lävistettynä jostakin, jousiammuntataulusta tai puusta, ja koko juttu on pelkkä mysteeri, jolla on tietenkin lopuksi hyvin looginen ratkaisu eikä murha ole sattuma.
Hui, nyt alkoi pelottaa.. :)
RR, se vielä unohtui sanoa, että yhdyn hammaslääkärini sanomiseen, kun hän sen ainoan kerran, kun minulta vedettiin yksi hammas pois, sanoi: Se on hirveää, miten ihmistä riisutaan, kun hän vanhenee.
VastaaPoistaTilanne oli koominen, mutta tuota lausahdusta olen miettinyt usein tämän sairauteni myötä. Jo viitisen vuotta puhehäiriöisenä, tai pitää varmaan sanoa: puhevammaisena riisuu kyllä ihmistä.
Vaan, niin meitä kaikkia riisutaan, tullaan riisumaan ennen kuin huomaammekaan.
Ctulux
VastaaPoistaVähempi olen motteja tehnyt, mutta sitä enempi olen niitä purkanut ja vedättänyt talvella hevosella metsästä asuessani pohjoiskarjalassa. Jakomäessä kävin vain kirjastossa ja kaupassa asuessani Vaaralassa.
Iineksen jaarittelun puista suon hänelle ilomielin, sillä ihmisen täytyy jotenkin hoitaa itseään täältä murheen alhosta.
Iines
VastaaPoistaOlen sanonut pitkäaikaiselle hammaslääkärilleni, joka ei tainnut olla vielä kolmeakymmentä käydessään ensimmäistä kertaa suussani, että onpahan sitten arkussa vähemmän kannettavaa, kun hampaita poistetaan. Joiltakin jää perikunnalle sentään hammasproteesi, jotkut juovat nekin.
Minä taas suon sinulle veli a-k.h mielelläni runojaarittelusi, täällä murheen laaksossa vaeltaessasi. Jotain lohtua sentään.
VastaaPoistaMikä tässä elämässä lopulta on tärkeää? Mitä esimerkiksi ihmisen työstä jää jälkeen, kun hän lyö rukkaset naulaan tai vaihtaa työpaikkaa? Jokainen meistä pystytään korvaamaan ennen kuin on ilta, eikä jälkeemme jää kuin haihtuva hajuvana. Siispä jatkakaamme jaarittelujamme, kukin tahollamme. Se on tärkeää.
Sitähän minäkin tässä kaiken aikaa teen, ja oikeastaan kannattaisi miettiä miksi. Eläisinkö hyödyllisemmin, jos vaikka lukisin Koraania? Ehkä rupean rustaamaan runoja.
VastaaPoistaTärkeintä on monistuminen. Lisääntykää ja täyttäkää maa.
VastaaPoistaa-k.h
VastaaPoistaMaa on jo täynnä.
Rauno Rasanen
VastaaPoistaMaa oon kans. Taidan menna sangyn alle Partekin sohvalle.
Miehestä ja puusta. Sananen.
VastaaPoista" Mutta Tadukhipa kasvoi naiseksi ja täytettyään 14 vuotta hän oli kaunis katsella ja hänen jäsenensä olivat sirot ja hennot ja hänen silmänsä katsoivat tummina etäisiin maihin ja hänen ihonsa oli valkea kuin lumi kuten kaikkien Mitannin naisten.
Silloin farao täytti velvollisuutensa häntä kohtaan, kuten farao täytti velvollisuutensa lukuisia naisia kohtaan kaikista Tejen juonista huolimatta, sillä tällaisissa asioissa miestä on hankala hillitä, niin kauan kuin hänen PUUNSA juuret eivät ole Kuihtuneet."
Mies....ja puu....
Mäkin oon täynnä. Vihreätä teetä. Olen saanut jostain flunssatartunnan. Taidan mennä punkkaan odottamaan huomista.
VastaaPoistaRauno on räkinyt sinne Nakkilan suuntaan. Taidan mennä putkaan odottamaan juomista.
VastaaPoistaOnko kukaan lukenut tätä:
VastaaPoistaJean Giono 'Mies joka istutti puita'?
Ohut kirja, mutta hieno, hieno tarina merkityksellisestä elämästä!
catulux: Mies....ja puu....
VastaaPoistaPitäisikö tässä pissata housuihinsa?
iines - Kiitos viimeisestä!
(Tämä oli mainos.)
Jaquesilla on hienoja valokuvia...
VastaaPoistaiines - Kiitos viimeisestä!
VastaaPoistaKaikin mokomin, vuoroin vieraissa, mösjöö!
Leonoora, en tunne mainitsemaasi opusta, mutta se vaikuttaa kiinnostavalta, ja nappaan sen kirjaston hyllystä seuraavalla reissulla.
Hei hyvä Iines,
VastaaPoistaKiitos kirjoituksesta, joka
pydähdytti -taas.
Miehenkö pitää olla miehinen
runotaitoja, joka leikkaa puun
ja kertoo sen Sinulle?
Mäkin propseja motitin mottiin
tienvarteen, josta suuret autot ne veivät kauas meiltä pois. Tämän tein hienon ja maatamme rakastavan isäni kanssa joskus 60 ja 70 -luvulla.
Vieläkin kiitän häntä ja Häntä siitä.
Ystävällisesti Matti
Puuduttavaa.
VastaaPoistaMattitaneli, minähän miehen tässä kerroin, sanaksi sanelin. Mies oli mykkä. Minusta tuo tulkinta, että puu on elämä, on oikeampi kuin se freudilainen tulkinta, jonka mukaan puu on miehen se.
VastaaPoistaSano nyt vielä, että puisevaa, a-k.h. Aikamoisiksi motintekijöiksi tässä kyllä väki on paljastunut.
mattitaneli
VastaaPoistaEttä mitä? Olet siis alunperin ollut vankka metsuri?
???????????????????
*
Omistan tämän joensuulaisen ystäväni msh Timo Munnen ja Suonna Konosen 1990-luvun lopussa perustaman karjalaisyhtyeen - Folkswagen - biisin 'Hullu trollikuski' vain sinulle.
HULLU TROLLIKUSKI
Sävel Suonna Kononen, sanat Timo Munne
Copyright manus
Julkaistu Folkswagenin levyllä Karjalan balsamia (2005)
*
"Hyvää päivää, astukaa sisään."
Hullu trollikuski ajaa ilman valoja,
hullu trollikuski - viimeistä vuoroa.
Hullu trollikuski ajaa päin punaista,
hullu trollikuski - kohti tuntematonta.
Matkustajat ovat hullun trollikuskin vankeja,
ovet ovat kiinni, eivätkä ne enää aukea.
Pysäkkien kohdalla hän vain lisää vauhtia,
ilmeet ovat kivettyneet, ne ovat täynnä kauhua.
Joku ihmispolo pyrkii pakoon kattoluukusta,
hengenlähtö seuraa heti sähköiskusta.
Ratin takaa kuuluu ainoastaan hullun naurua.
Hän ei sääli ketään eikä anna yhtään armoa.
Hullu trollikuski...
Kaksi teinityttöä on tulossa diskosta
korkokengissä, lameissa, minihameissa.
Poikaystävänsä eivät tulleet heitä saattamaan.
Tytöt eivät kotiin pääse enää milloinkaan.
Myrkkyviinaa, liimaa, Belomorkanalia,
siilitukkasutenöörejä nahkatakeissa...
Bandiitteja kyttää joka nurkan takana,
eikä miliisejä näy, Omon ei ole paikalla.
Hullu trollikuski...
Hullu trollikuski ajaa ilman valoja,
hullu trollikuski - viimeistä vuoroa.
Hullu trollikuski ajaa päin punaista,
hullu trollikuski - kohti varmaa tuhoa.
"Varoitus! Ovet sulkeutuvat, eivätkä ne aukea enää koskaan!
Saavumme hetken kuluttua päätepysäkille!
Kiitoksia kaikille matkustajille,
että valitsitte juuri meidän yhtiömme trollibussin."
*
Tässä Folkswagenin kotisivut.
http://www.folkswagen.fi/
Se tuo Rane osaa panna paksuiksi kaikki hyvät jutut.
VastaaPoistaHei hyvä Iines,
VastaaPoistaKiitos kirjoittamastasi ja siinä
olleesta.
Kyllä elämän puu kaikein keskuksena. Jos sanot, että
maan keskus, jossa puu viheriöi
tai juuri nyt pudottaa lehtensä, on siellä teillä, olet oikeassa.
Jos minä sanon, että maan keskus,
jossa puu kertoo sadun ja antaa ihmiselle, myös miehelle, voiman,
on täällä meillä, olen oikeassa.
Kaikkialla on keskus, myös periferiassa, tarkasteluhorisontti
sen ratkaisee.
Ystävällisesti Matti
Hei vielä hyvä Iines,
VastaaPoistaSaanen lähettää Ranelle seuraavan:
Olet ollut vain heiveröinen apumies
isäni mailla, pelloilla ja metsissä. Tunnen kyllä asiaa
ja osin sydämeni on aina siellä
vankan männyn, myös kuusen, suojissa -antaa turvaa.
Iines: Puutarhan hoito on tärkeää,
varsinkin luostarin puutarhurina. Muttei Wittgenstein sielläkään viihtynyt -joku tunnisti.
Ystävällisesti Matti
Mattitaneli, ihminen on tosiaan kuin alkuihminen, ns. primitiivi, jonka maailmankäsitys on egosentrinen: se kohta on maailmannapa, jossa omat jalat seisovat. Tässä ei meitä sivilisaatiokaan ole pilannut.
VastaaPoistaMattitaneli se vain viihtyy.
VastaaPoistamattitaneli
VastaaPoistaEikös Wittgenstein työskennellyt jonkun aikaa puutarhurina siellä luostarissa?
Pääsyy W:n luopumiseen 'munkkiusprojektistaan' johtui kuitenkin luostarin apotin epäilystä, että tämän motiivit eivät olleet aidosti uskonnollisia.
Hei hyvät Iines ja Rauno ja muut,
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne!
Iines: Ajattelin myös pyhää
maailmanpuuta tai maailman-
puita tai muita vastaavia
myyttisiä oloita.
Näiden olioden väitetään, eri kulttuureissa heidän pyhissä kirjoissaan tai traditionkantajien suulla,olevan myös
maantieteellisesti maailman
keskuksessa - tietenkin psykologisesti ja myyttisesti
näin on.
Rauno: Kyllä mainitsemasi pointti esitetään myös syyksi. Mikä on
pääsyy? R. Monk: Extraoriginal
Genius? -kirjasta luit?
Ystävällisesti Matti
Hei Iines, Rauno ja muut,
VastaaPoistaKiitos pohdinnoistanne!
Pieni tarkennus edelliseen
viestiini. Ray Monkin kirjan
nimi on (Wittgenstein) The Duty of Genius. Monk on kirjoittanut myös
kaksiosaisen Bertrand Russelin
( 1872-1970) elämänkerran.
Ystävällisesti Matti
Mattitaneli, se että niin monet kansat ovat sijoittaneet pyhän maailmanpuun omalle takapihalleen, kertonee ihmisen tavasta käsittää ja selittää maailma itsestään (= oma napa) käsin? Sitä tarkoitin egosentrisellä maailmankäsityksellä. :)
VastaaPoistaMonkin Wittgenstein-elämäkerta löytyy kyllä sieltä täältä selattuna kirjahyllystäni, mutta esittämäni kommentit juontuvat alunperin jostain muistin kätköistä.
VastaaPoistaOn tullut luettua W:stä aika monesta lähteestä, ja Wittgenstein-spesialisti Heikki Kanniston luentokurssi W:sta oli kerrassaan selventävä.
Puutarhuri-hommaa en pystynyt vielä tarkistamaan, mutta tuon apotin epäilyksen varmistin kirjasta 'Huonosti käyttäytyvät filosofit', joka kannattaa kyllä lukea.
Tekijät ovat aatehistorian ammattimiehiä.
Ei mikään kurssikirja, mutta soveltuu erinomaisesti filosofian historian oheislukemistoksi.