Katselin eilen ykköseltä Lacrimosan ja sen perään Voimalan. Lacrimosasta pidin, se oli kaunis, lähes unenomainen näytelmä rakkaudesta, ja samaistuin päähenkilöön Juuliaan voimakkaasti. Voimala jätti tyhjäksi.Lacrimosan kerrottiin pohjaavan tositapahtumiin, ja muistin tässä yhteydessä erään miespuolisen oopperalaulajan kuolleen samantyylisessä auto-onnettomuudessa kuin Juulia, pari vuotta sitten. Kirjailija (Liisamaija Laaksonen) oli vaihtanut sukupuolet, ja ratkaisu oli oikea, vältyttiin liialta sentimentaalisuudelta, jota jonkin verran muutoinkin kyllä oli. Annos kaiken voittavaa romantiikkaa silloin tällöin voitelee sielua, mitä puolestaan samaan aikaan kolmoskanavalla esitetty romanttinen Bridget Jones -sinkkukomedia ei ainakaan minulle tee. En vaan jaksa katsoa niin elämälle vierasta teeskenneltyä ja epärehellistä hömppää. Miksi se on suositumpaa kuin Lacrimosa-romantiikka, jota oletettavasti monikaan tämänkään lukijoista ei tunne? Veikkaaan, että jos televisiota eilen katseltiin, valinta kohdistui useimmilla amerikkalaiseen elokuvaan kuin tähän kotimaiseen näytelmään.
Voimalan naisten näennäiseen syvällisyyteen taas alkaa pikku hiljaa kyllästyä, huolimatta siitä, että he valmistelevat ohjelman jopa lukemalla vierailijoiden kirjoja ja sanomalla niistä asioita, jotka paljastavat sen, että luettua on pureskeltu kovastikin. Olen myös usein harmitellut sitä, että valtaosa vierailijoista on miehiä, joita kuunnellaaan ja jotka saavat esiintyä ohjelmassa viisaina. Kaikkiin polttaviin ajankohtaisaiheisiin ei osata tarttua tarpeeksi rohkeasti. Esimerkiksi feministi Minttu Hapulin tilalle aikanaan olisin kaivannut värikästä feministiä Kaarina Hazardia, joka oli suurin piirtein samaan aikaan - tai vain vähää ennen - räväkämmin ajankohtainen.
Eilisessä seksikeskustelussa ainoa todella kiinnostava kommentti oli kirjailija Eeva Kilven esittämä "pornotaiteestahan puuttuu moraali ja vastuu". Tähän kommenttiin toisenlaisin painotuksin orientoituneet naiset eivät kuitenkaan tarttuneet millään tavoin eikä se saanut tilaa, ja näin koko keskustelua syventävä aspekti ja jännite jäi toteutumatta yksimielisen ja lässähtäneen konsensushyrinän keskellä, jossa kaikki vain nyökyttelivät toisilleen kuin keisarille tämän esitellessä uusia vaatteitaan.
Olennaisempaa kuin Kilven kommentin syventäminen oli todennäköisesti ehtiä antaa aikaa sille, että taiteen professori Pauline von Bonsdorff ehtisi esittää vähän performanssia ja ryömiä Mimosa Palen paikalle raahaamaan Mobile Female Monumentiin (jättipilluun) ja syntyä siellä uudelleen. Ja kyllä hän kuulemma syntyikin huolimatta siitä, että näytti täysin entiseltä itseltään liukuessaan hävystä ulos. Ihmisten on kuulemma hyvä tajuta, että pillu on naiselle taakka, toisin kuin fallos miehelle, sanoivat Pale ja Bonsdorff.
Okei, tällaista tänään, eilisen tv-illan pohjalta. Täytyy muuten kiittää ykkös- ja kakkoskanavia sekä Teemaa siitä, että ne antavat ihmiselle syvempiä elämyksiä, oppia ja ajateltavaa, toisin kuin kaupalliset kanavat, joita huomaan katsovani päivä päivältä vähemmän. Elokuvatkin ovat kaupallisilla kanavilla lähinnä sukupuolittunutta miesten väkivaltaista toimintaräiskettä tai naistenlehtitasoista hömppäkamaa.
(Maalaus Paulis Postazs)
Katsoin Voimalan ja mietin vähän samaa. On kummaa, että naisen seksuaalisuus ja toiveet ovat niin tabuja vielä ja sitä yritetään avata vähän kuin Ruotsissa Surströmming-purkkia: varovaisesti hajun takia..
VastaaPoistaTässä menee estetiikka ja etiikka niin päälaelleen koska nainen suhteessa mieheen on altavastaaja tai ainakin tuhansien vuosien saatossa oppinut olemaan sitä. Miksi ei ole riittävän hyvä mieheksi niin pitää olla nainen -ajattelua ja silti tiedetään järjen avulla, ettei naisten olemisen hengessä eikä roolissa ole mitään sen huonompaa. Mutta naiset edelleen synnyttävät miehilleen, eli toivovat usein jälkeläisen miehelleen. Poikaakin toivotaan vielä vanhojen perujen takia: Ai tuliko teille oikein poika. Oikein poika. Näin vielä kuulee. Naisista itsestään se alkaa ja siitä kielestä minkä äiti käyttää pojalleen ja miten hän puhuttelee työttöjään. Ala jo oppia sanotaan tytöille eli itseyden kasvu yllytetään tytölle kun äiti taas puolestaan sanoo pojilleen: tule tänne äiti auttaa, hoitaa, lohduttaa. Äiti rakastaa omia sotilaitaan ja huolehtii heistä. Etteivät rakastu väärään naiseen. Heidän prinssinsä pitää saada hyvä vaimo: yhtä alistuva kun äitikin oli ja siihen on miestä totuteltu. Siivoisit edes, sanoo mies ja pahimmassa tapauksessa jättää vaimonsa kun häntä kiinnostaa uusi 19-vuotias leikkikalu. Kaunis nainen miestä koristamaan.
Naiset siis itse ovat osaksi syyllisiä tälle väärälle interaktiolle mikä ylläpitää itsensä elämässämme.
"Voimalan naisten näennäiseen syvällisyyteen taas alkaa pikku hiljaa kyllästyä" - olen samaa mieltä kanssasi mutta en myöskään halua, että asioista puhutaan mitenkään rumasti tai ylimalkaisesti vaan ehkä tieteellisemmin vain ja tiede tässä tapauksessa nämä yllämainitut johdanteet ehkä. Jos voisimme puhua näistä enemmän?
Minua rassasi myös se ajattelun musta-valkoisuus, että jos ei pidä Mimosa Palen jättipillusta, niin se merkitsee paikalle tuodun parikymppiseltä näyttäneen seksuaaliterapeutin mukaan traumaattista suhtautumista omaan pimppaan.
VastaaPoistaMinusta tuo taide-esine yksinkertaisesti on ruma, verenpunainen lihaklimppi, ja suhtautuisin samalla tavalla jalustalle nostettuun ja perässävedettävään kilpirauhaseen tai polvilumpioon.
En tarkoita sitä, että taiteen tulee olla kaunista (vrt. mieltymykseni rappion estetiikkaan), mutta ei minua kyllä puhuttele kontekstistaan irrotettu elin, jossa pitäisi heittää jokin performatiivinen kuperkeikka.
Ajattelen paljolti samoin, että naisen pahin este kaikenlaiselle tasa-arvolle ei suinkaan ole mies, vaan nainen itse. Feminismin tulisi kääntää junansa ja lähteä uudelleen liikkeelle Lapinlahden asemalaiturilta.
Ehkä tuo pimppi kilpailee tuon Stefan Lindforsin tuotannon kanssa, mutta olen samaa mieltä, että materiaalivalinnassa olisi ehkä voinut olla fantasiaa enemmän tai designissa jos sitä voidaan peräänkuuluttaa näinkin oudolle asialle.
VastaaPoistahttp://www.studiohelsinki.fi/mika.htm
Mutta myönnettäköön, että tässä mennään jo toiselle alueelle: pois varsinaisesta seksuaalisuudesta taiteeseen.
Stefan Lindforsin tuotanto minusta sitten taas on hauskaa ja iloista, koska sillä värikkäällä madolla on konteksti, käyttöfunktio. Esine on laadittu iloa tuottamaan, se ei ole ketään vastaan, vaan ainoastaan puolesta - pelkkää positiivisuutta siis. Lisäksi se on kait jonkinlaista eroottista taidettakin.
VastaaPoistaEikös tuo Palen monumenttikin ollut laadittu nimenomaan taiteeksi, sehän oli Vuoden Esteettinen Teko?
iines, hg
VastaaPoistaseksuaalisuuden ongelma - jos se nyt on ongelma - hajoaa moniin eri tasoihin: toisaalta poliittiselle, yhteiskunnalliselle tasolle ja vallankäyttöön, toisaalta yksityisten ihmisten kokemuksiin, riemuihin ja tuskiin. näistä eri tasoista ei voi yhdellä ja samalla kielellä puhua sotkematta asioita perin juurin. tuhannella ihmisella on tuhat eri tarinaa.
naisten vankkurit ovat olleet liikkeellä kauan: nainen käy läpi omaa rooliaan niin yhteiskunnallisesti kuin seksuaalisestikin. hän on huomannut, että ikeen alla tässä on raadettu luomiskertomuksen päivistä alkaen miesten suunnitelmia, toiveita ja haluja tyydyttämässä. toivon kovasti, että miehelle ei jää muuta mahdollisuutta kuin vääntäytyä luopumaan siitä ansiottomasta valtaistuimesta ja vuosituhansien perinteestä, jonka varassa hän on tottunut elämään ja kanssakäymisestään selviämään.
minusta ei päästä kovin pitkälle sillä, että jauhetaan valaistuneita iskulauseita sukupuolten välisestä solidaarisuudesta, hellyydestä ja ymmärryksestä: on kovin helppoa uskotella puolin ja toisin, että piinallisista asioista keskusteleminen ja kirjoittaminen sinänsä riittää muuttamaan sitä mitä ihmisten välillä tapahtuu hetkestä toiseen.
seksuaalisuudesta on tullut jotakin aivan muuta kuin sitä toista ja itseä alistamatonta pienimmän yhteisen nimittäjän etsintää, mihin se ahmaisevimmillaan voi viedä. esimerkiksi ejakulaation palvominen seksuaalisuuden perimmäisenä sakramenttina pistää helposti unohtamaan ihmisten fyysisen kanssakäymisen muut mahdollisuudet.
( tämä seksuaaliterapeuttien kestoaihe, eli miehen impotenssi on muuten olemassa ainoastaan siinä maailmankäsityksessä, jossa seksuaalisuus merkitsee pelkästään parittelua, jämäkän siittimen työntämistä emättimeen. väitän, että jos seksuaalisuus onnistutaan ymmärtämään laajemmin, syvemmälti ja kirkkaammin värein, myös impotenssi menettäisi kaiken voimansa )
seksuaalisuus on voima sinänsä joka vaikuttaa ja on - jos on. sama voima sekä miehessä että naisessa. ja jos haluaa seksuaalisuudestaan tyydyttävämpää, parempi vain lakata yrittämästä liikaa, antamasta sen virtaamiselle määriteltyjä muotoja. kyllä elävä voima väylänsä löytää.
ehkä jonakin riemun päivänä ihminen oivaltaa että koskaan ei ole pakko rakastella: että mikään kahden ihmisen välinen tilanne sinänsä ei edellytä rakastelua. hyvä rakastelutta jättäminen voi toisin ajoin olla isompi kokemus kuin pakonomainen, muualta kuin omasta halusta lähtevä rakastelu.
Mutta kun seksuaalisuus ON todella tärkeää, eli minä koen, että se on minun syvin identiteettini - ei vietti eikä leikki vaikka vietellen leikin joskus ja nykyään harvemmin koska se on ollut jotenkin yhteiskunnan kaksinaismoraalille liikaa.
VastaaPoistaMinulle siis oma minuus lähtee siitä, että koen olevani täysi. Tai saisin kokea, sanotaan niin. Koen, että näen itseni naisena, joka haluaa miestä - ja siihen liittyy ihan eläimellinen seksi joka vapauttaa. En siis halua olla sängyn palvelija vaikka samalla se on sitä toiselle. Mutta antaminen ei ole tässä palvelua (kuten bordellissa) vaan antaminen on oikeasti itsekästä ja samalla se ei ajattele ollenkaan itseä vaan ainoastaan toista: hänen ihoaan ja läheisyyttään.
Minulle siis seksi on sitä että saan itse "olla olemassa" hetken ilman itseäni ja samalla nousen sisältäni. Olla ilman tarkoittaa, että aika ja paikka häviävät.
Itseys ja imagoni ovat siis esteenä ja tämä saattaa olla tämän päivän lukko koska jokaisesta tuutista tulee nämä ulkonäköön ja kauneuteen muistuttavat asiat. Me, jotka olemme jo nuoruutemme loppupäässä kärsimme, ettemme enää ole yhtä kauniita kun muistimme, että joskuss olimme. Sekin sattuu: tätä ei mies varmasti joudu miettimään
ainakaan usein.
Samalla kaunis on kaunis eli onhan se tietysti niin, että vain se partneri, jonka ulkomuoto miellyttää on myös sama, jonka kanssa edes teoriassa haluaa seksiä. Näissä käsitteissä menevät siis sekaisin monta asiaa eikä sitä edes itse aina tiedä mikä estää hyvää seksiä ja mitkä asiat ovat vain tulleet ns. selittämään jotain. Hellyys jne ovat selviä ja olen samaa mieltä, ettei siitä pidä jahkailla: on kuin keittokirjassa alkaisi hellasta ja hellan kuumuudesta. Kait se on ymmärretty kun keittää, että hella lämpenee.
Meri, hyvä kirjoitus ja allekirjoitan ajatuksesi lähes yks yhteen. Näen kuitenkin toimintatavan tasa-arvon saavuttamiseen toisin kuin sinä.
VastaaPoistaSanot toivovasi kovasti, ”että miehelle ei jää muuta mahdollisuutta kuin vääntäytyä luopumaan siitä ansiottomasta valtaistuimesta ja vuosituhansien perinteestä, jonka varassa hän on tottunut elämään ja kanssakäymisestään selviämään.”
Mahtavatko naiset antaa tämän tapahtua? Malttavatko he luopua seksuaalisuutensa tuomasta vallasta mieheen helpolla? Epäilen, että nainen ei luovu seksuaalisesta vallastaan! Mitä naiselle jää, jos hän ei voi enää niin helposti käyttää seksuaalisia merkkejä, houkutella miehiä korostamalla rintojaan ja lantionseutuaan, paljastamalla povensa ja häpyrajansa? - No, hänelle jää järjen ja älyn käyttö, ja se on totisesti uusi tilanne naisten valtaosalle. Naiset on vuosisatoja kasvatettu miellyttämään miestä tärkeimpänä päämääränään saada itselleen aviomies, ja kaikki muu on ollut toisarvoista. Yhä edelleen pikkutytöt kasvatetaan tähän miehen miellyttämisrooliin vanhempien suosiolla myötävaikutuksella (mm. Bratz-nukkekulttuuri ja pakarahousut, napapaidat, lasten stringit ja muut seksistiset tyttöasusteet – kaikki äitien ja isien rahoittamia), vaikkei asiaa tiedosteta juurikaan.
Kantona kaskessa on siis nainen itse, ei mies. Niin kauan kun nainen ei luovu seksuaalisesta herruudestaan, mies kävelee mennen tullen naisen yli, koska nainen haluaakin olla se ylikorosteisilla seksuaalisilla merkeillä ladattu nainen, joka varmaan kelpaa miehelle, mieluiten alfaurokselle. Juna täytyy sen vuoksi suunnata vasten naisten itsensä luomia raja-aitoja, ei miehiä vastaan.
Itse ainakin näen miehen haavoittuvana ja jopa heikkona, pienenä ihmisenä, jolla ei ole lopultakaan mitään sitä vastaan, että nainen on hänen tasa-arvoinen toverinsa. Useimmat miehet tuntuvat nimittäin pitävän suuressa arvossa ajattelevaa, älykästä naista. Jos he tällaisen saavat petikumppanikseen, en usko, että ulkoistetuilla ja viihdeteollisuuden markkinoimilla naismerkeillä ylikorostettu nainen pystyy kävelemään tällaisen pakkauksen yli. Kyse on naisen valinnasta ja teosta, ei miehen.
Lisäys vielä
VastaaPoistaHuomio Lacrimosasta:
otaksuin päreessäni, että kukaan muu ei ole katsonut Lacrimosaa. Erehdyin! Site Meterissäni näkyy ennätyksellinen tulva Lacrimosa-hakuja.
En ryhdy pohtimaan sen syvällisemmin, vaan esitän spontaanisti omat mielipiteeni.
VastaaPoistaLacrimosa on rakkaustarinana kaunis, mutta mielestäni näyttelijät eivät löytäneet oikeaa otetta tarinan kertomiseen. Odotin esitystä ja petyin, en tarinaan, mutta esitykseen. Rakkaus on niin voimakas tunne, sen olisi pitänyt välittyä esityksestä.
Voimalan katsoin myös, olin hiukan huvittunut keskustelusta, josta ei saanut oikeastaan mitään.
Minulle jäi tunne, että nuori taiteilija oli "löytänyt" raflaafan keinon tulla teoksellaan nähdyksi.
Näinhän se on, että taide on meidän kaikkien ulottuvilla, mutta harvat haluavat siitä nauttia. Harmi.
iines
VastaaPoistakiitos hyvästä ajatusjatkumosta.
on totta, että teollisuuskulttuurin ja viihdeteollisuuden naisille myymää naiskuvaa on vaikea olla sisäistämättä. tällaiset hahmot lyöttyvät helposti tajuntaan tai tajunnan alle murrosiässä, siinä vaiheessa kun seksuaalisuus on nuorelle ihmiskokelaalle erityisen kuuma peruna; ja harvalla on vielä silloin kylliksi omaa linjaa pitämään pää pinnan yläpuolella.
sosiaalinen roolileikki on kulttuurimme merkkijärjestelmän osa, nämä roolikomerot tuppaavat rakentumaan vanhempien, ympäristön ja yhteiskuntahinkkauksen mukaan.
uskoisin että me olemme jokainen hiukan miesnaisia ja hiukan naismiehiä syntyperältämme ja että meidän inhimilliset arvomme ja tarpeemme eivät pääasiassa ole ollenkaan sukupuolisidonnaisia. tämä edellämainitsemani kasvatuksen, ympäristön ja yhteiskunnan kolmiyhteys pyrkii korostamaan sukupuolet omiksi merkkijärjestelmikseen.
eriasteinen vapautuminen näistä annetuista merkkijärjestelmistä edellyttää omien motiivien kaivamista pohjamudista ylös tietoisuuteen, ja niiden kohtaamista täsmälleen niin raadollisina ja vastenmielisinä kuin ne enemmän tai vähemmän tuppaavat olemaan.
naiselta tämä ruoppaaminen saattaa vallinneiden ja vallitsevien roolikäsitysten häkissä vaatia aika isoa askelta. mutta kyllä se sykli sieltä murtuu.
"I'm Your Man" oli samoihin aikoihin canal+ :lta katsomani Leonard Cohen - konserttitaltiointi. Olen jo kauan sitten todennut, että jos minulla olisi Cohenin ääni ja runouden taito, ei olisi ongelmaa vapauttaa
VastaaPoistamiehuuttaan naisen valtaan. Siinä menisivät samaan nippuun Iines, Garrulus kuin Merikin.
Mielenkiintoista pohdintaa valtaa pitävältä sukupuolelta.
Ottamatta kantaa itsekunkin näkövinkkeleihin - menisi pitkäksi.
Katsoin Lacrimosan, mutta hieman epäilevän odottavana koko ajan. Hyväksynkö vai enkö näin kliseemäistä, romanttista nyyhkytarinaa.
VastaaPoistaYritin tolkuttaa itselleni, että minähän olen romantikko, ja yltiö- romanttisia hetkiä olen itsekin kokenut, mikä näytelmässä sitten oikein mätti?
Kenties näyttelijävalinnat eivät oikein olleet osuneet kohdalleen, vaikkakin itse näytelmän kirjoittajan tytär taisi olla naispääosassa. Rakastavaisten välille vain ei oikein syntynyt sähköistä jännitettä. Leikkaus, kohtaukset...jokin sivutarina...
en osaa sanoa mikä olisi voinut kohentaa naistenlehti-kertomuksen tasolle jäävää kokonaisuutta, tragiikasta huolimatta.
Jännitys tai jännite on osa oikeaa
VastaaPoistarakkautta mutta kyse on myös siitä,
milloin se vaihtuu villamyssyksi.
Kunnoitus kasvaa ja jännite poistuu?
Miten tämä meidän elämä oikein tulisi
elää?
Leonoora,
VastaaPoistamietin vain, tekeekö näytelmän miljöön ja henkilöiden aineellinen hyvinvointi tarinan mielestäsi naistenlehtimäiseksi, kevyeksi?
Meneekö se niin, että tarinaan pitää sisältyä fyysisen köyhyyden tai kurjuuden elementtejä, jotta se ei ole naistenlehtimäinen, jotta sitä pidetään uskottavana?
Lasken itsekin näytelmän kuuluvaksi puhtaan romantiikan piiriin, kuten sanoinkin, ja se ei hurmannut syvyydellään, vaan paljolti esteettisyydellään, se oli siis sielun kaunis ja kevyt ja traaginen päiväuni.
Kyllä minä sitä paitsi koin Juulian hyvinkin läheiseksi, vaikka tulkinnassa ei oltukaan vereslihalla. On ihmisiä, joiden tuska ei purkaannu kovin näkyvästi, kuten ei Juuliankaan.
Toisaalta juuri se vereslihalla olo ja voimakas näytteleminen on tavaton klisee näyttelemisessä, ja kurjuuden ja rumuuden kuvaus samaten. Oikeasti ihmiset ovat vähäeleisempiä ja monesti varautuneempia kuin draamojen liian voimalliset roolisuoritukset. Ja oikeasti elämää ei eletä kovin syvästi, vaan elämä vaan lipuu niin kuin lipuu.
Iines, ymmärrän mitä tarkoitat.
VastaaPoistaYritin tolkuttaa itselleni, että tällaisia tarinoita kaivataan. Välittämisestä, vahvasta sitoutumisesta kertovia tarinoita.
Ville Virtanenkin suoriutui vähäeleisyydellään tehtävästä paikoin ihan uskottavasti. Musiikkihan oli upeaa, toki...mutta ilmeisesti sittenkin olisin kaivannut toisenlaiset näyttelijät pääosiin. Mutta makuasiat ovat makuasioita.
homo garrulluksen kysymykseen ei taida olla yhtä tyhjentävää vastausta; Kirjailija Veronica Pimenoff vastasi tuontapaiseen kysymykseen eräässä tilaisuudessa, että "hengittämällä".
VastaaPoistaIn and Out. Hmmm ei sovi sosiaaliseen kontekstiin - saa pettäjän maineen vaikka ei edes ole pettänyt mutta kun puhuminen on kansalle sama kuin teko?
VastaaPoistaJos puhun pierusta minusta ruvetaan sanomaan, että pieren? Jos puhun seksistä sanotaan, että olen vähän queer? Jos puhun rakkaudesta sanotaan, että se on vähän pehmeä aivoista?
Jos sen sijaan en pierekään vaan ainoastaan puhun siitä symboolisesti se ei kauhean paljon auta jos kansa rupeaa mieltämään minut piereilijäksi ennen kuin voin sanoa: Tililuu ei ollut totta. Hihi oli vain joke joke.
Liian myöhään: pierusta tunnettu menee ennen totuutta: jo siksi että skandaali menee ennen totuutta. Siksi keltainen lehdistö pärjää. Koska kansaa kyykytetään niin kovalla kädellä balanssi ylläpitää itsensä tappamalla yksilöitä siellä täällä ns. skandaalilehdistön ja kaikenlaisten juorujen avulla.
Näin suomenruotsalainen sisäpiiri ja DDR:n valvonta toimi. Kun ylläpitää omaa valvontakoneistoa niin riittää, että sanoo sanat "prutt" niin löytyy heti heidän sisäisistä agendoista jotenkin mielenvikaisena tai ainakin pierevänä tai päinvastoin. Jostain pitää nääs puhua.
Miksi pitää jostain puhua?
Melodraamaa se oli tai alkunsa ja loppunsa puolesta tragedia.
VastaaPoistaMutta olipas jäykkää menoa. Ville Virtanen, joka jostakin syystä saa tämmöisiä rooleja - muistan mm. Säädyllisen murhenäytelmän - ei kyllä oikein näihin intohimoa vaativiin rooleihin istu. Mutiseva replikointi on yksi ongelma.
Ja sitä jäykkyyden määrää. Kuin olisi hevosen selässä istunut.
Ruotsalainen porvari sentään osaa vähän dynaamisemmin käyskennellä: sen näkee elokuvista ja tod. näk. näytelmistäkin. Mutta onko suomalainen porvariselämä näin jäykkää (ja sen myötä mitätöntä).
Psykologiasta: kovin helposti kaikki sitten kuitenkin kävi. Estot katosivat ja kohta tanssittiin flamencoa Italiasa.
Musiikki oli pahoin kulunutta, ja sitä käytettiin väärin. Händelin requim korostaa tragediaa, mutta romantiikan ja melodraaman kuljettajaksi siitä ei ole.
Laulettujen musiikkijaksojen en arvstele, mutta vain Eros ja Psykhe-elokuvassa olen nähnyt tehdympiä - eli päälle liimattuja - esityksiä.
Jos 10 on maksimi, saa Lacrimosa enintään 5,5.
Hassua, miten niissä rooleissa, joissa pitäisi olla intohimoa tai joissa arvellaan sitä täytyvän olla, oletetaan että intohimon tulee näyttäytyä ilmi selkeästi osoitettavalla tavalla. Olen jo kauan antanut itseni olla siinä uskossa, että intohimon ei tarvitse näyttäytyä merkkeinä, kuten ei aina viha tai raivokaan näyttäydy. Ilokaan ei aina näyttäydy hereänä nauruna tai edes hymynä.
VastaaPoistaPuu-ukotkin voivat minusta siis palaa halusta lähes jäykin kasvoin. Yläluokan kauniilla esineillä ympäröity nainen voi tuntea iloa tai surua lähes jäykin kasvoin, koska on kasvanut itsehillintään. Olisi kai epäuskottavaa, että tällainen nainen hilluisi estottomasti tai vastaavanlainen mies olisi lähikuvassa värisevin sieraimin tai osaisi antaa himojensa tulla ulos luontevasti? Minusta näyttelijät erehtyvät usein liian täydellisiin ja valmiisiin tullkintoihin siitä, miten ihmisen tulee ilmaista tunteensa.
Noh, en kiistä sinänsä osuvaa arviotasi Sedis, vaan allekirjoitan sen paljossa. Olen ennenkin joskus nauttinut suunnattomasti leffasta, joka on saanut vain kaksi tähteä. Silti en sano, että leffa olisi ollut hyvä, kuten en nytkään sano Lacrimosasta, jonka ei saa minulta täysiä pisteitä elokuvana alkuun kaan. Annos tällaista romanttista paatosta silloin tällöin voitelee kuitenkin sielua arkisen aherruksen keskellä, paremmin kuin amerikkalainen Bridget Jones -hömppä. Mikähän olisi pistemääräsi Bridgetille, Sedis?
Elokuvan musiikkiin en ota muuta kantaa kuin että tämä Händelin Requiem oli tässä yhteydessä näin esitettynä se heikoin lenkki.
HG,
VastaaPoistasinulla on taas niin painavaa tekstiä, että ajattelen sitä vieläkin. Palaan siihen kenties illalla, kun käyn Turussa ensin.
Sedis sanoi Lacrimosasta lähes kaiken, minkä itsekin koin. Ja minä sentään pidän nyyhkyleffoista, tyyliin Päivien kimallus ja Sumujen silta.
VastaaPoistaMutta tämä Lacrimosa - näyttelijät lukivat repliikkejä kuin lukiolaiset ensimmäisessä näytelmäpiirin lukuharjoituksessa. Eikä niissä repliikeissä edes ollut mitään, vaikka ne olisi kuinka taiten luettu! Ei yhtään mieleen jäänyttä repliikkiä - ja puolitoista tuntia kuitenkin istuttiin hevosen selässä, kuten Sedis kuvasi.
"Sinulla on kaunis koti", sanoi Jan, kun tuli Juulian kotiin yöllä eikä ollut edes valoja vielä sytytetty. Pieni asia, mutta samaa epätarkkuutta oli pitkin matkaa niin pahasti, että minulle ei ainakaan syntynyt minkäänlaista myötätuntoa henkilöitä kohtaan, samaistumisesta puhumattakaan.
Italiassa asti oli pitänyt kuvata niityllä hyppelyä. Ei se tyhjyyttä poistanut. Omakohtainen tarina, olkoon vaikka kuinka traaginen, ei toimi aina draamana - se pitää osata dramatisoida!
Hesarin arvostelija osui aika hyvin: "Niukat tapahtumat kerrotaan pitkästi, siksi myös falskisti."
Lukekaas tuo Jari Tervon kolumni - jos ette vielä ole lukeneet.
VastaaPoistahttp://www.uusisuomi.fi/blogit/jaritervo/vittu
Tervon her'kulli'sen kolumnin lopetus menee näin:
'Suurempaa huomiota nykyisessä takapajuisessa taideilmastossa olisi aiheuttanut vain se, että taiteilija olisi päättänyt vetää Vuoden esteettisen teon marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan päähän.
Kun pidän mielessä taiteilija Mimosa Palen teoksen aiheen, haluan pitkän pinnan venytyksen jälkeen karjahtaa näille puskasta ampuville nimimerkkinettiläisille:
”Mitä vittua te taas valitatte? Siinä teillä on kerrankin näköispatsas.”
Öhöh, olipa vitsikästä taas Tervolta!
VastaaPoistaAnonyymi, kyllä tunnistan näytelmän hyvinkin osuvasta arvioinnistasi.
VastaaPoistaRupesin pohtimaan vain sitä, mikä on katsojan eläytymiskyvyn osuus kaikissa taideteosten vastaanotoissa, tulkinnoissa ja hyväksynnissä.
Miten paljon merkkejä tarvitaan katsojan samaistumiseen ja eläytymiseen?
Voisiko se olla niin, että jollekulle tai joskus riittää ohut signaali samaistumiseen ja myötätuntoon, ja mitä puuttuu, sen täydentää katsojan tai lukijan oma mielikuvitus?
Minulle taisi käydä näin Lacrimosan kanssa, koska tunnistan myös sen saaman kritiikin oikeutetuksi.
Good point Iines - pian ollaan saatu merkkiteoriat käyntiin vaikka ensin ei saanut niihin ollenkaan koskea....
VastaaPoistaja tämä kertoo sen, miten viestit liikkuvat kuin kulovalkeat ja muuttuvat ja täydentyvät matkan varrella: sen takia mikään kommunikaatio ei ole sanantarkkaa, ei edes intentiotarkkaa koska jokainen silti muokkaa viestiä oman malliseksi. Meidän yhteiskunta on vain saanut päähänsä että kaikki pitää olla jotenkin tarkistettu: aivan typerää koska tieto liikkuu ja muuttuu - tärkeintä on se mitä niistä ulos tulee.
Merkkiteorioista tulee pian todella paljon. Tätä en saanut millään sanoa enkä paljon muutakaan. Minua patistettiin kielen kannalta vaan eikä kukaan välittänyt, että samalla minun imagoni haudattiin lopullisesti: kränä mikä kränä. Todella ala-arvoista korkealta taholta.
En enää urputa: tämä on tärkeää ymmärtää kun on kyse tiedosta: se alkaa jostain ja liikkuu hitaasti tai nopeasti ja sillä on aina tavoite joka on joko autenttinen tai sitten hyvinkin raaka manipulatiivinen (kuten globaali lehdistö).
HG,
VastaaPoistaen minä mistään merkkiteorioista tiedä tai ymmärrä, kunhan ajattelen vaan itse omia ratojani. Vierastan teorioita, en ole niissä hyvä, koska en ymmärrä niitä, ellen ole itse elänyt eli keksinyt niitä. On niin monia mahdollisuuksia, jotka vievät sivupoluille.
Minusta on kiinnostavaa miettiä sitä, miksi melko krittiisenä ja vissiin kohtuullisen kulttuuritietoisenakin ihmisenä samaistuin voimakkaasti kepeästi piirrettyyn Juuliaan ja tarinaan. Mikä oli se kosketuskohta, jonka poimin? Tätä kosketuskohtaa tai pintaa tarkoitin merkillä, joka puhui ilmeisesti vain minulle, ei monelle muulle. Loput täydensi mielikuvitukseni, vaikka jokin osa tajunnastani aisti esimerkiksi tuon anonyymin mainitseman repliikkien sisäluvun tai Sediksen mainitseman puu-ukkomaisuuden.
Hei, nyt minä sen keksin, heureka vaan!
VastaaPoistaSanon, vakkei tämä nyt ehkä suurta yleisöä kiinnosta, että miksi roolisuorituksen pitäisi olla täydellinen ja aito, ennen kuin se voi liikuttaa mieltämme tai tarjota samaistumiskohdan?
Nimittäin oikeassa elämässäänkään harva ihminen on aito ja toteuttaa "rooliaan" täydesti ja teeskentelemättä. Miksi siis näytelmissä ja elokuvissa roolisuorittajalta vaaditaan täydelistä ja siihen rooliin muka sopivaa aitoutta. Aikamoisia puu-ukkoja ja nukkeja me monet olemme kontaktissa muihin. Eikö tämä voi näkyä myös rooleissa? Eikö se ole liian osoiteltua, jos merkkejä eli samaistumiskohtia on liikaa? (Menipäs omituiseksi höpinäksi, mutta anteeksi, olen ahaa-elämyksen vallassa, ja jätän tämän tähän. - Ymmärrän jos kukaan ei ota tähän kantaa. :)
Pajunköyden syöttämisellä on tavoite ja se voi olla pidempi kuin sata vuotta. Voi olla vaikka tuhat vuotta ja silti kansakunta (ei kristillinen) saattaa laskea omilla systeemeillään, että kulkevat kohti omaa tulevaisuuden kohokohtaa. Työntävät valkoiset maan alle niihin luoliin mistä me nyt saamme elantomme: sinne saamaan lapsia, olemaan koekaniineja ja myymään varaosia barbaareille. He käyttävät häpeää ja minoriteettejä tässä leikissä härskisti: työntävät pienet vastakkain ja saavat sitten asiat näyttämään autenttisilta.
VastaaPoistaThe Lucifer Effect (Zimbardo, 2006). Tästä syystä moni outo tapahtua annetaan tapahtua ja meidän sukupolvihan on jo lähes neuroottinen kun ei tajua mistään mitään ja näkevät omilla silmillä ettei politikot edes voi mitään kehitykselle. Menee yli heidän päätösvallan ja meidän tulisi sitten uskoa, että he tietävät ja he tekevät. Eivät kykene sillä struktuurit ohjaavat funktioita ja siksi myös minkälaisia ihmisiä ylipäänsä jossain alueella enää on jäljellä (rekrytointi on ollut manipulatiivista jo vuosikymmenet ja ns. paras ei todellakaan ole ns. älykkäin tai ahkerin vaan paras sillä lailla, että haluavat palkita jotta muut tekisivät samaa tämän pillin mukaan. Ihmiset ovat lapsia tässä suhteessa aina: ja sitten ovat äärimmäisen pelokkaita ihan miten pienille muutoksille tahansa.
Eikö roolisuoritus ole silloin täydellinen, kun se koskettaa katsojaa? Täydellinen ja aito ovat minusta molemmat subjektiivisia asioita. Katsoin Lacrimosan ja pidin tarinasta, mutta Katariina Kaitue ja Ville Virtanen olivat molemmat epäaitoja mun silmissäni. Lacrimosa oli ylinäytelty, sen olisi voinut tehdä rennomminkin. Tunnelataus puuttui, niin surullisista kuin romanttisistakin kohtauksista.
VastaaPoistaVarmaankin näin on, Iines J, suuressa mitassa - käyttääkseni fraasia.
VastaaPoistaOlen vain tässä epätoivon vimmalla yrittänyt todistella, että huonokin voi koskettaa hyvästä pitävää, mutta aika yksin jään ajatukseni kanssa. Eikä maailma siihen kaadu. :)
Kauhean fiksua porukkaa täällä, kun kaikki kritisoivat, kukaan ei ole oikein pitänyt tästä kaikin puolin kieltämättä hieman kliseisestä näytelmästä. Tätä on kuitenkin hieman vaikea uskoa, sillä lacrimosa-hakujen määrä on ollut valtavaa Site Meterissä, en edes muista mitä muita olisi näin paljon haettu. Vai onko se taas vaan niin, että huonoa eivät fiksut kehtaa kehua. Muut kuin minä. ;)
Jos oikein tarkkaan kritiikkiin minäkin menisin, antaisin suurimmat sapiskat käsikirjoitukselle, se oli uskomattoman kliseinen huolimatta todellisuustaustastaan. Mutta hei, malja kliseille (vihreää teetä)! Ja lisää vaan Lacrimosaa.
HG,
VastaaPoistakiitos taas hienosta kirjoituksesta. Näissä sinun tutkielmissasi on niin paljon pureskeltavaa, ettei tiedä, mihin kohtaan ottaisi kantaa. Osaat esittää asiasi välillä myös aika symbolitasolla, jotten ole aina ihan varma, mikä on visiosi sanoma. :)
Sanoma on aika pitkälle se, että kun kuorit 80% kaikesta mitä ollaan keksitty lännessä pois mikään ei silti muutu paitsi, että saisimme vähemmän typeryyttä, vähemmän ristipaineita, vähemmän ilmansaasteita, vähemmän sairautta, vähemmän päällekkäishommia jne jne eli länsimaat ovat pakanneet työtä tai sen nimistä höösäämistä oman edun takia vuosien varrella lisää ja lisää ja missään ei ole enää järkeä. Jos länsi haluaa kilpailla mm Aasian maiden kanssa olisi ensin siirrettävä nuo jättisummat siihen, että tulee aitoa innovaatiota ja oikeita ihmisiä esille. Nyt tyhmät rikkaat (sellaisiakin on) ostavat lisää ja lisää juristeja, psykologeja ja kaikenlaista jotta voisivat ylläpitää tätä kirkon kautta menevää laatu/arvo/lisäarvo bisnistä ja tässä pelissä naisia ei sallita sekoittamaan. Me pervorehelliset emme siis sovi länteen niin kauan kun länsi aikoo ylläpitää omaa narsismiaan. Naisten tapa katsoa maailmaa on silti reali-aikaista ja aika rehellistä koska emme ole poishemmoteltuina oppineet ylläpitämään valtaa. Olemme haastaneet valtaa, mutta pian tulee paha katto.
VastaaPoistaSen lisäksi minä pelkään, että suurin osa ns. bisnistoimista on hämäriä eli vaikka näyttäytyvät oikeina ja noudattavat lakeja niin myös lait ja kaikenlaiset diagnoosit keksitään idean jälkeen - ei sitä ennen. Se on keino joka hyödyntää näitä Tomppeliherroja eikä kansaa.
En Helmin kyyneleitä nähdä vois.
VastaaPoistaHyvä, meri!!!
VastaaPoistaHyvä, leonoora!!!
VastaaPoista(Äh, olen lukenut jutun, öh.)
meri kirjoitti
VastaaPoista'hyvä rakastelutta jättäminen voi toisin ajoin olla isompi kokemus kuin pakonomainen, muualta kuin omasta halusta lähtevä rakastelu.'
Tässä olis miehille oppimista. Ja naisille...
Eli missä määrin parisuhde on pikemminkin kahden ihmisen 'yhteistahtoa' kuin yhden ihmisen halua (oikeutta), jossa tämä saattaa suhteen nimissä vedota jopa toisen 'velvollisuuteen' hänen 'oikeuttaan' kohtaan.
Mutta parisuhteessahan toisella on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin toisellakin.
Hankalaa - eikö totta. Miten siis on mahdollista elää parisuhteessa ilman jatkuvaa kriisiä?
Ai niin - rakastamalla...? Mä melkein unohdin.
*
Mutta voiko rakkautta soveltaa laajemmin myös talouselämään ja yhteiskuntaan?
Seuraavassa yksi yhteiskunta- ja moraalivilosovian peruskysymys:
1) Ollako libertaristi (= minä saan haluta ja tehdä mitä vain minkään sitä periaatteessa estämättä, kunhan en riko lakia) vai 2) kommunitaristi (= haluni ei ole suvereenisti omani vaan jaettu toisen/toisten kanssa, mikä merkitsee, että sosiaalinen vastuuni ei rajoitu pelkästään kilpailun pelisääntöjen ja lakien noudattamiseen)..?
Esimerkki:
Saanko lakkauttaa periaatteessa kannattavan selluloosatehtaani pörssi-intressieni perusteella vai onko minun huomioitava myös työntekijöiden ja tehdaspaikkakunnan hyvinvointi sallimalla yritystoiminnan jatkuminen esimerkiksi vaikka myymällä tehdas?
Hallitus eli Häkämies ja Vanhanen sanovat, ettei pörssitoiminnan ja sosiaalisen vastuun välillä ole ristiriitaa tällaisessa asiassa?
Markkinat kun ovat täysin itsenäinen 'ikiliikkuja'(Näkymätön Käsi), jota ei saa rajoittaa ja jolle ei saa asettaa ulkopuolisia ehtoja, jottei kilpailu vääristyisi kerrassaan...
Hahhah! (Ikuinen) oppositio-Räsänen sanoo, että siinä on röyhkeyden ja valheen mentävä ristiriita! (= häikäilemätön oman edun varmistaminen työntekijöiden oikeuksien ja elämän kustannuksella.)
Hallitus yrittää pestä kätensä maksamalla tukia tällä tavoin työttömiksi jääville.
Hyvä niin, mutta siten se tulee valitettavasti myös hyväksyneeksi, että markkinatalous voi, saa ja sen 'pitääkin!' toimia täysin vailla yhteiskuntavastuuta.
No - eihän markkinatalous tietysti tässä mitään ristiriitaa edes pysty näkemään...pikemminkin päinvastoin.
Näin on arvot ja maailmankatsomukset.
Minäkin sävähdin positiivisesti tuota merin lausetta:
VastaaPoistahyvä rakastelutta jättäminen voi toisin ajoin olla isompi kokemus kuin pakonomainen, muualta kuin omasta halusta lähtevä rakastelu.
Se on niin totuudellisesti sanottu että. Tunnistan sen täysin. Sitä voi palaa halusta ja se on parempi kokemus kuin reaalinen pano, akti, suoritus, kun kerran panettaa ja täytyy saada. Minusta silmien kautta voi saada säkenöiviä orgasmeja, jotka eivät vedä vertaa toteutetun aktin kanssa. Tarvitaan vaan oikeat henkilöt, jotka tunnistavat toisensa. Oikeastihan lihallinen akti ei ole aivastusta kummempi tapahtuma.
Senkö takia aivastan nykyään niin usein? Seksuaalinen trauma. Hemmetin hyvä juttu ja minä olen saanut rakkautta myös pelkkien silmien kautta ja HÄNkin sen reflektoi uskoisin. En sanoisi ihan aktiksi enkä ainakaan orgasmiksi mutta kihelmöivä alku tai elämää virkistävä hetki ainakin.
VastaaPoistaMutta se ei toimi kun ollaan jo toistemme nahan alla oltu. Miksi siis tämä lupausten maailma on niin paljon kiehtovampi kuin lunastus
vaikka lunastus on nimenomaan toiveena.
? Kummaa.
Minä olen RR:n kanssa samaa mieltä liberalismin ja kommunitarismin perusajatuksista mutta olen asettunut liberaaleihin. Syy on vain siksi, että yhteisesti ajateltu on yleensä voimakkaan ajattelun seuraamista. Ilman seksiä aivoissa aivot sumenee ja kommunitarismi luo sitä sumua jos se sallitaan. Samalla pitäisi olla tahtotila hyvyyteen, armoon ja jakamiseen mutta ei lakien avulla vaan ihan järjen kautta: Onhan se kaikkien etu että Suomi on Suomi myös 50 vuoden jälkeen - tai?
Totta, HG, se tapahtuu, kun vielä ollaan fyysisesti uusia tai oltu pitkään erossa.
VastaaPoistaKysyt miksi lupausten maailma on suurempi kuin fyysinen. Tätä minäkin olen jo pitkään miettinyt. Kun jotakin saa tai kokee, se onkin pienempää kuin arveli. Ehkä sen kuuluu vaan olla niin, että ajatus on aina tekoa laveampi.
Niin kait mutta hengellä on valtava voima - menee siitä mistä ei olisi uskonutkaan että olisi tietä
VastaaPoistaAlkuperätekstistä (Iines) ollaan sujuvasti siirrytty libertarismiin ja kommunitarismiin.
VastaaPoistaJa mikäpä siinä. Niin se ajatus etenee. Olevaisesta on vaikeaa ellei mahdotonta poimia entiteettiä, jolla ei olisi yhteyttä kaikkiin muihin.
Kiitettävää argumentaatiota.
Ja ettei jäisi kommentteja väliin, ruksaan tuon lähetysosoitteeni.
VastaaPoistaNoh, peeär-mies, minkäs minä sille voin, mihin jäljet johtavat. Keskustelu edetköön latujaan. Itse olen varsin huono keskustelemaan libertarismista tai kommunitarismista, koska vierastan näitä kytkyjä. Mutta eikös se ole vaan hyvä, että tietävät solmivat langanpäät yhteen? ;)
VastaaPoistaRR
VastaaPoistaEnnen tunnettiin avioeron perusteena myös aviovelvollisuuden laiminlyöminen. Me miehet emme yleensä lyö laimin aviovelvollisuuttamme ja käymme hakemassa voita leivälle kodan ulkopuoleltakin. Mites naiset, kotipihtarit.
Että naiset kotipihtareita? En tunne yhtään. Päin vastoin, puutteessa ne elävät monet "pihtarit".
VastaaPoistaTiedän kyllä lukemattomia erilaisia syitä, miksi vaimot menevät "lukkoon".
Ei ainut syy liene tuo, että jompi kumpi hakee voita leivän molemmille puolille. :D
homo garrulukselle
VastaaPoistaKäytin termiä libertarismi, eivätkä liberalismi ja libertarismi eivät ole ihan sama asia.
Liberalisti saattaa hyvinkin olla arvokonservatiivi ja kannattaa kuitenkin samalla maltillisesti vapaata markkinataloutta (yhdistelmä joka tosin sisältää sisäisen ristiriidan; ks. libertarismi), jolloin myös yrityksen sosiaalisella vastuulla on yrityksen etiikan kannalta merkitystä.
Perheyritykset ovat monesti olleet malliesimerkkejä liberaalista toimintamallista ja ajattelutavasta.
Pörssiyhtiöt, joissa ainoa tavoite on mahdollisimman nopea voiton maksimointi vailla pitkän tähtäimen visioita, ovat sitten asia erikseen. Ne ovat libertarismin kukoistuspaikkoja.
Libertaristi on lähempänä laissez-faire (antaa mennä) -asennetta sekä arvojen, valtion että kilpailun suhteen. On vain kilpailua, ei ikäviä arvoja, joista ei ole mitään hyötyä (pikemminkin päinvastoin) sijoituksia suunniteltaessa, ellei niitä sitten pysty käyttämään eettisenä 'valepukuna' (eli huijaamistarkoitukseen) voiton maksimoinnissa.
Koko yhteiskunta ja maailma, arvot mukaanlukien on libertaristille yhtä markkinataloutta, jossa jokainen ihminen on lähimmäisensä potentiaali kilpailija, eikä mikään valtion taholta tuleva tai sosiaaliseen sitoutumiseen (siis muka kilpailua 'vääristävä') velvoite saa estää kauppaa.
Valtio saa toimia vain poliisina, joka turvaa yksityisomaisuuden suojan. Kaikki muu hoituu äärilibertaristin mielestä vapaan kilpailun periaatteella, - mitä nyt hyväntekeväisyyttä harrastetaan, jotta saataisiin altruistin sädekehä pään päälle.
Libertarismi on siten kommunismin ja natsismin ohella tekopyhin ja moraalittomin ajattelutapa, jonka tiedän!
Yhä edelleen pidän pyhäinhäväistyksenä, jos yksikään libertaristi sanoo olevansa lähimmäistään rakastava kristitty! Sitäpaitsi jo valehteleminen sinänsä tekee moraalin ja siten luottamuksen täysin mahdottomaksi...
Tästä seuraa: kun keskustelet libertaristin kanssa, poista aina varmistin pistoolistasi. Libertaristi on tottunut pitämään valehtelua (tai ainakin harhaanjohtamista) kilpailun henkeen kuuluvana - moraalisesti hyväksyttävänä ja siten myös laillisena - pelinä.
Luottamuksella ei ole muuta merkitystä kuin saada kilpailija ansaan. Lyhyesti: libertarismi on käytännössä eräänlaista mafia-politiikkaa.
Jos yhteiskunnnan ja elämän perusolemus on lottoamista - siis arpapeliä ja jatkuvaa spekulatiivista eli keinottelevaa riskinottoa, niin silloin libertaristi lienee kyllä oikeassa moraalinkin suhteen.
Mitään moraalia ei ole olemassakaan, jos yksinomaan psykologinen egoismi sanelee sen, mitä ajattelen lähimm...anteeksi kilpailijoistani.
Jos minä olisin kansanedustaja, en alentuisi vaihtamaan sanaakaan jonkun Kimmo Sasin tai Ben Zyzzzkowitsin kanssa, koska heihin ei tehoa sana vaan pelkkä voima, valta ja diskriminointi.
Saavat maistaa siten 'omaa lääkettään'...
PS.
Suomesta ei olisi koskaan tullut niin sanottua hyvinvointivaltiota, jos vain libertaristit (tai kommunistit) olisivat saaneet päättää toimintatavoista.
Nyt näyttää taas vaihteeksi siltä (-80-luvun lopun tapaan), että hyvinvointivaltion perusperiaatteet ja peruspalvelut halutaan panna pörssiin nekin - eikä aikaakaan, kun sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme on taantunut USA:n tasolle.
(On toki muistettava, että lamaa edeltäneen rahapolitiikan takuumiehinä toimivat samoilla linjoilla olleet Iiro 'vampyyri' Viinasen (kok) ohella sosiaalidemokraatit: presidentti Mauno 'vakaa markka ilman devalvaatiota' Koivisto ja valtiovarainministeri Erkki 'propagandapäällikkö' Liikanen (jonka onnistui 'paeta' Brysseliin, kun pahin lama iski.)
Liekö näinikkään, näppylät ja närhin värkit? Mikkään ei oo niin heleppoo ku vaikkee, ja vaikkee nii vuan heleppoo?
VastaaPoistaMuista Rauno demokratian ihanteet!
Iines:Noh, peeär-mies, minkäs minä sille voin, mihin jäljet johtavat. Keskustelu edetköön latujaan... Mutta eikös se ole vaan hyvä, että tietävät solmivat langanpäät yhteen? ;)"
VastaaPoistaNiin itseasiassa totesin lopussa, että kytköksissä ovat todellisuuden
elementit - en kritisoinut;)
Leonoora, mikäpä R.R:n kommentissa oli närhen munaa? Täyttä asiaa.
RR: Kiitos jälleen. Sanot hyvin kun sanot. Olet aina todella osaava, minä haluan oppia sinulta näitä päätelmiä. Olen miettinyt näitä asioita kylläkin ihan samoilla ajatuksilla, mutta en osaa käyttää kynääni näin hyvin kuin sinä.
VastaaPoistaOlen sinun aatteen kannalta hyvin samalla linjalla: ääripäät ovat raskaita sillä ne ovat juuri kuten sanot keskustelujen ulkopuolella - ja samalla voidaan kysyä filosofisesti voiko milloinkaan olla mikään keskustelumassa tai keskustelu-mainstream jossa ei olisi ääripäitä? Ihan samalla mentaliteetillä kun että persoonallisuusteorioissa suurin osa ovat toistensa kaltaisia ja ääripäät ovat sitten kuten Gaussin käyrässä joko liian hyviä tai liian huonoja suhteessa massaan. Pitää pitää mielessä tämä mihin ns. hyvä ja huono suhteutuu ensikädessä.
Voidaan siis sanoa että Sasi ja Zysse ylläpitävät reunoja, vaikka en osaa sanoa ovatko edellä tai jälessä kun katsotaan heidän väittämiä suhteessa kansan kykyyn.
Myös liian taitava hylätään ryhmädynamiikan riveistä, mutta heidän keinot ovat ala-arvoisia, sitä olen minäkin mieltänyt ja silloin tarkoitan tätä juoruamista, juridista teflon-osaamista ja kaikenlaisia nikkelisnokkelis-kepulikonsteja samalla kun katsotaan suoraan kameraan laupias katse silmissä.
Mutta narsisteilla ja huonoilla häviäjillä on omat strategiansa.
Nämä ovat ehkä opittavissa näkyviin? Mutta tuleekohan vain uusia äärimuotoja sitten?
..
"Luottamuksella ei ole muuta merkitystä kuin saada kilpailija ansaan. Lyhyesti: libertarismi on käytännössä eräänlaista mafia-politiikkaa"
Brrrr sitten en halua olla edes liberalisti jos se johtaa tuohon.
Sitten olen vain vaikka edistyksellinen sosialisti: miltä se kuulostaa?
Peeärrälle: Rauno on ihailtavan viisas mies.
VastaaPoistaViäntöni oli sitä vähemmän viisasta kannanottoa, eli kevennystä vakavaan aiheeseen!
Mutta hömppääkin joskus tarvitaan. =)
VastaaPoistaJoskus siinä kevennyksessä juuri on se asian tärkein pointti, Leonoora. :) Ja hömppää tarvitaan arjen keskellä, tai jos nyt ei ihan hömppää niin humppaa ainakin.
VastaaPoistaRR:n viisaus menee minun viisauteni yli, tai sitten keisarilla ei ole vaatteita. ;)
Kun nyt ollaan jo hömpän tarpeessa tuon huiman keskustelun jälkeen, olen blogissani osoittanut sinulle tunnustuksen, you make my day! Keskustelun synnyttäminen ja ylläpitäminen blogeissa ei ole helppoa, näytät pärjäävän upeasti, vaikka noissa kommenteissa monenlaisia haasteita heitetään :)
VastaaPoista"Annos kaiken voittavaa romantiikkaa silloin tällöin voitelee sielua, mitä puolestaan samaan aikaan kolmoskanavalla esitetty romanttinen Bridget Jones -sinkkukomedia ei ainakaan minulle tee. En vaan jaksa katsoa niin elämälle vierasta teeskenneltyä ja epärehellistä hömppää."
VastaaPoistaBridget Jonesin päiväkirja (tai mikä sen nimi sitten onkaan suomeksi - eivät aina käännä elokuvien nimiä suoraan) saattaa vaikuttaa elämälle vieraalta teeskentelyltä, jos sen tapahtumaympäristö poikkeaa huomattavasti omasta elämästä. Mulla on kuitenkin monia tuttuja sekä Englannissa että täällä Irlannissa, joiden arki on hyvinkin lähellä em. elokuvassa kuvattua elämää. Ei siihen tietysti kuulu jatkuvaa elokuvatasoista dialogia tai päiväkirjan sivuilta kuuluvaa monologia, saati filmitähtiä, mutta paljonkin toimistoflirttailua, itsensä munaamista vapaa-ajalla, yms. Sanoisin, että rankasti yleistäen ainakin näillä kahdella saarella tietyn ikäluokan ja tiettyjen ammattiryhmien edustajat ovat varmaan löytäneet tuosta elokuvasta todella paljon itselleen tuttuja asioita, ja tietyt elementit olivat hyvinkin tuttuja jopa itselleni, vaikken kuulukaan tarinassa kuvattuun ihmisryhmään. Tosin kaikki fiktiohan on tavallaan epärehellistä, siinä mielessä ettei fiktio ole oikeasti tapahtunut (vaikka saattaakin perustua tositapahtumiin), ja samalla sellaisen näytteleminen on aina teeskentelyä..
Triviana: se on muuten brittituotantoa, eli ei ole amerikkalainen elokuva =)
Noita suomalaiselokuvia en voi kommentoida, koska mulla ei ole mahdollisuutta katsoa niitä.
HG
VastaaPoista'Sitten olen vain vaikka edistyksellinen sosialisti: miltä se kuulostaa?'
Ei kuulosta uskottavalta. Edistyksellisyyden aika 'meni jo'. Samoin sosialismin.
(Miten olis 'aktivisti';)?)
Kommunitarismista voinemme kyllä keskustella, vaikka siinä(kin) on aina vaara ajautua eri yhteisöjen/yhteiskuntien väliseen kiistaan kussakin yhteisössä legitimoiduista arvoista, tavoista ja pyhistä asioista.
Sanalla sanoen kommunitarismi ei ehkä pysty ratkaisemaan kulttuurisen relativismin ongelmaa - siis toteuttamaan Habermasin niin sitkeästi ajamaa kommunikatiivisen toiminnan käytäntöä.
Toisaalta - myös libertaristi on yhtä kaikki relativisti mutta eri syistä kuin kommunitaristi.
Libertaristi retorisoi, että juuri hän - toisin kuin kommunitaristi - edustaa yleismaailmallisia arvoja: vapaa kilpailu ja yksityisomaisuuden suoja, sananvapaus, demokratia, ihmisoikeudet, kestävä kehitys jne.
Kaikki nämä hienot periaatteet kuitenkin romuttuvat (jopa ensimmäinen mukaanlukien pääomien kasautumisesta = trustiutumisesta ja kartelloitumisesta johtuen), kun libertaristi alkaa käydä vapaata kauppaa viis veisaamatta muusta kuin mahdollisimman nopeasta voiton maksimoinnista.
Libertaristi käyttää mainittuja periaatteita täysin opportunistisesti - tavalla, joka saisi Immanuel Kantin menettämään hermonsa.
'Myös nuo mahdollisesti hyvin kasvatetut demokratiaa ja liberalismia kannattavat utilitaristit eivät ole lopulta muuta kuin hyvin kasvatettuja saatanoita' - kuuluu Kantin tuomio.
Whatsoever,
VastaaPoistalämmin kiitos tunnustuksesta!
Olen itsekin usein ihmeissäni siitä, miten meikäläisen melko maanläheisistä ruohonjuuritason pohdiskeluista versoaa laajempiakin oivalluksia, yhdistelyjä ja sivupolkuja, jotka avaavat ovia, ainakin minulle. Sekin ilahduttaa, millaisia haasteellisia ajattelijoita, paljon lukeneita ihmisiä, filosofeja ja oman polkunsa kulkijoita täällä kommentoi, ja tietenkin myös lukee ilman kommentointia. Toivoisin silti, että joukkoon uskallettaisiin kirjoittaa ihan lyhyitäkin humppa- ja hömppäkommentteja, koska niissä on usein totuus.
*
Stello,
uskon mitä sanot Bridget Jones -leffoista, sillä en tiedä niistä tarpeeksi, kuten huomasit. Olen kyllä nähnyt sen sinkkuleffan, mutta vierastin sen tapahtumia epäuskottavina, aika naistenlehtimäisinä. Ei oikeassa elämässä paksuhko alemmuuskompleksinen tyttö saa firman kiiltokuvapoikamiestä, edes yhdeksi yöksi. Saati että tämä komistus iskisi silmänsä häneen ja alkaisi piirittää. Harva paksu tyttö on myöskään niin syötävän suloinen ja kaunis kuin Bridget.
*
RR:n ajatusten pohjalta:
Libertaristi - kommunitaristi, sama asia siellä näyttää kulkevan päivitetyssä muodossa ja uudella tuotenimellä varustettuna.
H.G. toteaa: "Tässä menee estetiikka ja etiikka niin päälaelleen..."
VastaaPoistaOlen itse sitä mieltä, että estetiikalla (vapaasti) taiteella
ei ole sellaista moraalista koodistoa, jota sovelletaan ihmisten 'normaalikäyttäytymisessä' l. taide sisältää oman moraalinsa l. taiteelle ei voida asettaa eettisiä ehtoja - taide on taidetta. Eri asia on esim. se, kuka on riittävän kypsä;) taideteoksen kokemiseen. Tämä taas ei ole taiteen vaan kasvatuksen ja muun yhteiskunnallisen vallanpidon ongelma.
Peeär-mies,
VastaaPoistaen malta olla toteamatta HG:lle osoitetun kommenttisi pohjalta sitä, että olen kyllä samaa mieltä siinä, että esimerkiksi Mimosa Palen julmetun ruma jättihäpy on taidetta. Sitä en edes halua kiistää.
Omalla kohdallani olennaista on kyky saada kokea toisin omasta viitekehyksestäni käsin, ja olla ajatuksineni "oikeassa" samaan aikaa kuin toisin näkijä on "oikeassa".
Olenkin päätynyt taideteosten, kaikenlaisten luomusten kohdalla siihen, että esteettinen kokeminen voi olla monimuotoista ja kaikenkattavaa - toisin sanoen kaikki on oikeasti taidetta: vääntynyt metallinaula voi olla taidetta, vaikkei sitä kukaan ole vääntänyt tahallaan, vaan se makaa maassa tai työntyy ruosteisen punertavana ulos seinästä muodostaen pitkän varjon seinälle. Loppuun asti vietynä minulle taide syntyy aina kokijan elämyksestä, ei luojan armosta tai kädestä. Toisin sanoen taide ei tarvitse välttämättä edes luojaa, mutta kokijan se tarvitsee.
Iines "Toisin sanoen taide ei tarvitse välttämättä edes luojaa, mutta kokijan se tarvitsee - kokija taiteen luo."
VastaaPoistaTuosta on kiintoisaa 'vetää linkki' näkökulmaan, että itseasiassa "Kokija on tekijä" - menenpä taidenäyttelyyn taidetta tekemään:)
Niinpä. peeär-mies, olen pohtinut sitä pistettä, jossa taide syntyy. Mikä se itse asiassa on?
VastaaPoistaMilloin seinällä retkottava ruosteinen ja vääntynyt rautanaula varjoineen muuntuu taiteeksi?
Onko se itsessään taidetta, vai onko se taidetta vasta sitten, kun koemme sen muunakin kuin vääntyneenä rautanaulana, vai onko se taidetta vasta silloin, kun vaikkapa valokuvaaja välittää siitä kuvan vielä ymmärtämättömille?
PeeÄr-mies:
VastaaPoistaMerleau-Ponty näki jokaisessa tulkinnassa aina sekä subjektiivista että objektiivista osaa: On siis jotain joka on "hyvin" ja jotain joka on "oikein" (ordentligt gjort/rätt gjort).
Voimme sanoa että estetiikka on silloin sekä kauneutta (jos on tehty kunnolla se voidaan pitää kauniina ja kunnolla viittaa varmasti itse tekemisen jälkeen, miltä työ näyttää)
että oikealla olemista; kun on oikeamielinen on samalla kaunis vaikka olisi rosoinen pinta.
Vanha mummo voidaan katsoa kauniiksi siinä harmaudessaan ja ryppyisenä jos hän ON sitä.
Kauneus on siis kaksi tulkintaa: suhteessa ajatukseen ja suhteessa aistiin. Muotiin tai antropologiseen tulkintaan eli siihen miksi yleensä määritellään kauneusarvot jossain suhteessa ja sitten suhteessa siihen minkä omat silmät kokevat katsomishetkellä. Minä voin katsoa vanhan puupöydän kauniiksi vaikka se ei ole muodissa. Kun samantyyppiset puupöydät tulevat muotiin muut sanovat minulle, että minulla on kaunis pöytä. Minä mietin miksi se ei ollut kaunis kenenkään mielestä silloin kun samanlaiset pöydät katsottiin out?
Minun silmissä se on aina ollut kaunis koska se on funktionaalinen siihen tilaan mihin se on hankittu ja sointuu muutenkin ympärlläolevaan maailmaan.
..
Sitten RR; otit esille
"
'Myös nuo mahdollisesti hyvin kasvatetut demokratiaa ja liberalismia kannattavat utilitaristit eivät ole lopulta muuta kuin hyvin kasvatettuja saatanoita' - kuuluu Kantin tuomio."
Brrr juuri noin se taitaa olla. Kauneus pysyy visusti ryhmän omansa sisäpuolella mutta muuttaa muotoaan kun sitä tarkastelee ulkootapäin.
Löysin siis kolme
tapaa arvostella estetiikkaa ilman eettisyyden merkityksiä:
1. käsityön jälki tai oikeanlainen työ ja sen vaikutus
2. tyylin vaikutus ja ympäristön vaikutus minkälaiseen tyyliin esteettisyyden pitäisi istua (tai mistä sen tulisi erottua plus tai miinusmerkkisesti)
3. sisäpiirin itsensä värittämä vaikutus määrittelyille ylipäänsä
Onko tämä siis estetiikan nihilismiä? Sopimusasioita?
iines kirjoitti mm.
VastaaPoista'Toisin sanoen taide ei tarvitse välttämättä edes luojaa, mutta kokijan se tarvitsee.'
Jos kaikki on taidetta, niin on yhtä totta sanoa, että mikään ei ole taidetta.
Emme etene taiteen ymmärtämisessä tätä tietä.
Itse olen ärsyyntymiseen asti kyllästynyt nykyihmisten klisheesen: kauneus on katsojan silmässä.
(Tai että saisinpa olla kärpäsenä katossa siinä ja siinä tilanteessa.)
Jos kauneus on vain katsojan silmässä, niin sitä ei ole 'vielä' olemassakaan.
Taide on kielipeli (eräs tiettyjen ihmisryhmien jakama 'elämänmuoto') siinä missä mikä tahansa diskurssi.
Taide-elämys ikäänkuin yksityisenä mutta silti samanaikaisesti artikuloituna ja kommunikoituna - ei pelkästään sekavana tunnekuonuna - on looginen mahdottomuus.
Taide-elämys on siis enemmän tiedon kuin kokemuksen ja tunteen asia.
Tämä on toki kärjistys (jota en itsekään täysin hyväksy), joka vie meidät mm. mielenfilosofian äärelle.
Petri J:llä oli aiheeseen liittyen mielenkiintoista sanottavaa musiikista uusimmassa päreessään.
Hänen kantansa voi sanoa olevan lähempänä sinua kuin tässä esitetty näkemys.
RR,
VastaaPoistaoikeastaan kysyin, missä pisteessä taide syntyy, en sanonut, että kaikki on taidetta, sillä taidehan tarvitsee aina vähintään kokijan.
Sitä siis tarkemmin mietin, onko seinässä havaittu vääntynyt naula varjoineen taidetta silloin, kun katsoja huomaa sen esteettisyyden, kokee sen muuksi kuin pelkäksi naulaksi, vai onko se taidetta vasta silloin, kun naulan huomannut välittää elämyksen muillekin esimerkiksi valokuvaamalla naulan varjoineen?
Jos koetan vielä kiteyttää, niin minusta naula seinässä on siis taidetta siinä pisteessä, kun katsoja kokee sen esteettisesti. Taide ei siis tarvitsisi välttämättä tekijää, vaan kokijan.
Tämä ei tarkoita sitä, että mikä tahansa on taidetta, sillä taide vaatii oivalluksenomaisen kokemisen, joka on eräänlaista työtä aivoissa, jossa palaset järjestyvät eri tavalla kuin reaalisessa näkymässä. En sanoisi siis, että auringonlaskukaan sinänsä on taidetta, jos vain ihailemme kauniita värejä. Vasta kun aivomme järjestää värit ja muodot tavalla, joka ei ole yksyhteen näkymän kanssa, syntyy taidetta, jonka voi halutessaan välittää muillekin. Kun tähän asti pääsin, huomaan, että kokija onkin myös tekijä, vaikkei välittäisi tietoa eteenpäin....
Nämä ovat siis pohdiskeluja, eivät väitteitä. Voin päätyä toisenlaiseenkin tulokseen, kun jatkan pohdintaa.
R.R. totesit mm.:Taide-elämys on siis enemmän tiedon kuin kokemuksen ja tunteen asia.
VastaaPoistaHeitit auktoriteetillasi muitakin 'totuuksia' mitenkään perustelematta.
Olisin kiinnostunut kuulemaan perustelusi väitteillesi.
Jos totean Camus´n, Sartren, Steinbeckin ja tietysti 'Big.D:n' olevan täyttä paskaa, olenko väärässä - vai tuleeko minun alistua institutionalisoidun taidekäsityksen alle, ja hyväksyä 'taide' annettuna.
iines
VastaaPoistaSelkeästi pohdiskelit. Mutta jos kukaan muu ei tiedä, että sinä 'tiedät', että jokin on taidetta, niin mitä sen on väliä, mitä kukaan ajattelee taiteesta. Jokainen vain 'pitää omaa kivaansa' ja elää ikäänkuin yksityisen kielen maailmassa.
Perustellusti tämä on Wittgensteinin mukaan mahdotonta. Taide syntyy ihmisten välisestä kommunikaatiosta, vaikka esteettinen elämys onkin subjektiivinen.
Esteettinen elämys ei kuitenkaan vielä itsessään 'takaa tai anna' muuta kuin 'affektiivis-intellektuaalisen taipumuksen ja kyvyn' arvioida kohdetta/tapahtumaa mahdollisena taiteena.
(Myönnän: taipumus ja kyky ovat ongelmallisia käsitteitä tässäkin yhteydessä.)
Onko koettu asia sitten taidetta, määräytyy silti mielestäni pikemminkin diskurssista kuin yksittäisen subjektin tunteesta käsin.
peeär-mies
VastaaPoistaOsa vastauksestani sisältyy edelliseen iinekselle kirjoittamaani kommenttiin.
Ja mitä tulee siihen, että heittäisit Camus'n tai Dostojevskin roskikseen huonona kirjallisuutena/taiteena, niin voi sinua poloista! Oletko vallan menettänyt järkesi ja/tai esteettisen 'kykysi' ;)?
Toisin sanoen: On täysi vapaus valita, mitä lukee ja mistä pitää, mutta kukaan ei ole vapaa taidehistoriallisesta perinnöstä eli siitä, mitä pidetään arvostettuna taiteena.
Eli jos sanot, että tuo ei ole taidetta, koska minä en pidä siitä, se ei ole vielä pätevä perustelu arvioida jotain taiteeksi tai ei-taiteeksi.
Siitähän 'kaikki' toki lähtee - yksittäisestä makuarvostelmasta, jossa jollain merkillisellä tavalla yhdistyvät (jos yhdistyvät) samanaikaisesti subjektiivinen että objektiivinen näkemys (Kantin III:n kritiikin pääteema).
Mutta ollakseen objektiivinen ja universaali tai vähintäinkin edes kommunikoitavissa yksilöllisen makuarvostelman täytyy kiinnittyä diskursiivisesti tunnustettuun traditioon tai kaanoniin (vrt. Harold Bloom; myös Gadamer).
Tosin Kant itse etsi ratkaisua lähinnä subjektin ymmärryksestä, ei 'ulkopuolisesta' taidediskurssista.
Taide ja makuarvostelma olivat Kantilla autonomisia, joskaan ei yhtä subjektiivisesti ja vapaasti kuten I:ssä Kritiikissä tiedon luonteesta tai merkillisellä tavalla deterministisesti: autonomia ehdottoman käskyn=moraalilain 'välttämättömänä vastinparina' kuten II:ssa Kritiikissä.
Kantin mielestä ihmiselle on yksilönä mahdollista kokea ja tunnistaa suuri taide suureksi eräänlaisen 'pyyteettömän' tarkastelun puitteissa.
Mitä tuo pyyteettömyys lopulta merkitsee ja on, siitä kai väitellään taidefilosofien piirissä edelleenkin.
Schopenhauer ja etenkin Nietzsche pitävät pyyteetöntä asennetta Kantin saaman pietistis-puritaanisen kasvatuksen seurauksena.
Miten nyt 'normaali' mies voisi katsella esim. alastoman naisen kuvaa 'pyyteettömästi' ;)?
(Kant ei kai ollut ihan normaali, koskapa vetkutteli kosintaakin niin pitkään, ettei pitänyt enää tarpeellisena mennä naimisiin lainkaan; - taisi siinä odotellessa toinen osapuolikin jo turhautua...;)
Mainitut herrat nimittäin ymmärsivät Kantin pyyteettömyyden asenteeksi, johon ei sisälly mitään praktisia tai psykologisia intressejä, ja päättelivät heti perään, että kyseessä on aivan mahdoton ja epätosi oletus.
Mutta Heideggerin mukaan Nietzsche oli lukenut Kantinsa jälleen Schopenhauerin 'yksipuolisten' tulkintojen valossa, sillä Heideggerin mielestä pyyteettömyys ei ole praktisen intressin poissaoloa vaan liittyy jollain tavalla totuuden paljastumiseen (aletheia) taideteoksessa.
Please - älkää kysykö minulta, mitä Heidegger tarkoittaa 'totuuden paljastumisella'! Minulla on kyllä 'meine Ahnung' asiasta, mutten osaa sitä tässä kirjalliseen muotoon saattaa.
Siäpaitsi se veisi hitosti aikaa ja tilaa.
R.R. - Kiitos vaivan näöstäsi.
VastaaPoistaItseasiassa olisin kiinnostuneempi
Sinun näkemyksestäsi kuin Kantin ja kumppaneiden.
Ihailen monipuolista sivistyneisyyttäsi, mutta älköön
mieleeni tulko kommentti "Siunatusta Hulluudesta",
jossa 'pojat' pohtivat "oikein viisasta miestä", ja kirkkoherran kohdalla päätyivät toteamukseen (vapaasti) "...häntä en sanoisi viisaaksi mieheksi, pikemminkin ovelaksi - puhuu muitten ajatuksia
ominaan.";)
En siis - pois se minusta - epäile sinun intelligenssiäsi, mutta voisitko ilman 'relata refero'-tyyppistä argumentaatiota kertoa oman näkemyksesi estetiikasta.
peeär-mies
VastaaPoistaMieluummin jätän vastauksen auki. Ei ole vain yhtä oikeaa vaihtoehtoa.
Oletetaan kuitenkin näin: Koska minulla itselläni on emotionaalis-kognitiivisesti(?) 'vankkumaton' vakaumus/intuitio/näkemys jne. siitä, että eräät kirjat, sävellykset, maalaukset jne. ovat hienoa taidetta, syvällisiä ja kauniita, niin minulla täytynee myös olla jonkinlainen taju siitä, mikä noissa teoksissa on hyvää ja kaunista sekä myös siitä, miksi minä niitä arvostan.
Näin ei ole. Minä en todellakaan tietämällä tiedä, miksi jokin teos tekee minuun vaikutuksen, eikä sen sel(v)ittäminen minua totta puhuen kiinnostakaan.
Tulkoon se, mikä annetaan sellaisenaan. En aio selittää sitä omalta kohdaltani.
En ole filosofi vaan 'ajatteleva impressionisti'.
Että sellainen 'kiertoilmaisu' tällä kertaa.
Kysy ovelammin, niin saattaa irrota enemmänkin..;)
RR,
VastaaPoistamielenkiinnolla odotin vastaustasi peeär-miehen kysymykseen. Kysymys oli nimittäin ytimeltään juuri sama, jonkalaisen olen tuhannesti sinulle esittänyt eri asioista: Mutta mitä sinä itse ajattelet asiasta?
Selvisit aika hyvin, mutta et puhtaasti, minun mielestäni. Haluaisin pyytää sinulta sellaista vastausta, jossa et saisi vedota ainoaankaan valmiiseen käsitteeseen (esim. emotionaalis-kognitiiviseen), vaan joutuisit luomaan käsitteet itse omia ajatuksiasi, intuititioitasi vastaaviksi.
Vielä kun siis sen päivän näkisi. :)
iines
VastaaPoistaEn lankea 'tahdottomaan valehteluun' ja palturinpuhumiseen: Siis: vältän 'omia mielipiteitä'.
Mutta anyway - missä ihmeessä sinä Iines voit välttyä hankalilta käsitteiltä, mikäli aiot puhua asioista vähänkään yleisemmällä tasolla?
Olkoon - antaa asian olla. Olen kirjoittanut jo ihan tarpeeksi argumentaatioon liittyviä filosofisia huomautuksia tähänkin blogiin.
Kysyn silti vielä 'melkein' vakavissani: miksi ihmeessä minun pitäisi sanoa oma mielipiteeni ja kaiken lisäksi ilman vierasperäisiä ilmaisuja tai siteeraamatta tiettyjä filosofeja?
Miksi? Vastatkaa nyt ihmeessä. Tämähän on teidän eikä minun päänsärkyni...
Tuntuu kuin media 'jahtaisi' minua. Olenko miespuolinen Tanja Saarela? ;) (Oikein itsetuntoa hivelee...)
(Tästä kehkeytyy hauska päre meikäläiselle)
En ole koskaan iineksen luo tullut kun Minä Täällä aina Härmåstun..eläkä hölötä lupauksista Närhi
VastaaPoistatietysti lupaan
mutta se on vaarallista paljon mukavampaa on olla pimeässä Närhin Kanssa ja mukavasti, tyyperryttävän tyydytettynä
se on taidetta kaikki muu taidetta
ja minäTiedän sen ei siihen sisälly kysymyksiä ja makuarvostelmia vaan tavattomiavarmuuksia
mutta sitä ei saa ellei pyydä ja siis pyynnon jälkeen tulee pyyteetön, filosofistako
RR,
VastaaPoistakysyt miksi sinun pitäisi sanoa oma mielipiteesi ja kaiken lisäksi ilman vierasperäisiä ilmaisuja tai siteeraamatta tiettyjä filosofeja?
Siksi, että kun ihminen käyttää runsaasti viittauksia toisaalle, suuriin ajattelijoihin, tieteentekijöihin ja taiteilijoihin, hän ratsastaa heillä, sen sijaan että sanoisi omat ajatuksensa niin kuin itse tuntee ja kokee. Nimittäisin tällaista tapaa toisen käden viestinnäksi, joka kyllä pohjaa suureen lukeneisuuteen ja hyvään muistiin, mutta josta voi puuttua todellinen syvyys ja lopulta - viisaus. Ajattelun kiinnostavuus syntyy mielestäni vain ja ainoastaan siitä, että esitetty asia on itse koettu ja oikeastaan: keksitty eikä siitä, että keksitään sopiva aiempi teoria aiheesta kuin aiheesta.
Minä en tunne yksityiskohtaisesti filosofiaa teoreettisella tasolla. Silti olen luonteeltani pohdiskelija, mietiskelijä, ajattelija. Huomaan keksiväni usein itse oivalluksia, jotka joku nimeää yllättäen jonkun filosofin ajatuksiksi. Näin varmaan tapahtuu useimmille pohdiskelijoille. Vaikka olen tällainen ruohonjuuritason jossain mielessä tyhmäkin pohdiskelija, ajatukseni herättävät joskus jopa suurta kiinnostusta ja vetävät puoleensa todella fiksuja ja paljon lukeneita ihmisiä, mikä on täälläkin havaittu.
Kun asioista keskustellaan, minulle ainakin on tärkeää havaita keskustelijan sanojen syvyys - se ei tule kirjoista vaan sisältä, sanojan sisältä, omien aivojen tuotoksena. Käyttäisin jopa sanaa intuitio, jota pitäisi arvostaa enemmän. Ja kun se
ajatus on sieltä omista aivoista tullut, se voidaan liittää jo olemassa olevaan käsitteistöön, jos tarpeen.
En siis puhu tieteellisestä keskustelusta, joka tietenkin nojaa kaiken aikaa jo määriteltyyn, vaan puhun ihmisten välisestä viestinnästä, sellaisesta viestinnästä, jossa halutaan dialogia sekalaisen seurakunnan kanssa. Tässäkin ovat tietenkin erikseen vaikkapa blogit, jotka tähtäävät vain teoreettiseen keskusteluun, jossa monesti brassaillaan luetulla, ei uuden oivaltamisella.
Tämä ajatussikermä oli yleisellä tasolla, ei sinua RR tarkoittaen.
(Tulipa pitkä pullahdus, mutta olkoon tuossa, kyllä ajatusteni ydin erottuu varmaan, jos joku jaksoi tämän lukea.)
iines kirjoitti
VastaaPoista'Ajattelun kiinnostavuus syntyy mielestäni vain ja ainoastaan siitä, että esitetty asia on itse koettu ja oikeastaan: keksitty eikä siitä, että keksitään sopiva aiempi teoria aiheesta kuin aiheesta.'
Okei. Kärjistetään tuo vaatimus.
Jos ihmisellä olisi kaikista uskomuksistaan täysin omakohtaisesti koettua 'ainesta', hänen täytyisi olla jumalan kaltainen omnipotentti olio tai sitten täysin omassa maailmassaan elävä autistinen solipsisti (jumala ja solipsisti ovat silti oikeastaan sama asia...).
En pysty edes kuvittelemaan moista kummajaista. Väitän edelleen, ettei näin oudoilla joskin 'yksipuolisen' täydellisillä kognitiivisilla kyvyillä varustettu ihminen kykenisi kommunikoimaan muille pelkästään omaa, henkilökohtaista kokemustaan.
Eihän se kosketa empiirisesti millään tavoin kenekään toisen kokemusta, koska se on 'vain' oma...
Mieleeni tulee eräänlainen skitsofreeni, joka reflektoi jatkuvasti kahdella tasolla, jotka eivät synkkaa keskenään - toisaalla on yksilöllinen kokemus, toisaalla yhteisesti käytetty kieli ja ajattelumallit.
Me emme kuitenkaan ole - emme voi olla, jos aiomme kommunikoida, tulla ymmärretyksi ja ymmärtää muita - persoonia, joiden tietoisuus on jakautunut kokemuksen ja kielen toisistaan erillisiin maailmoihin.
Tästä seuraten:
Ei ole käynyt mielessäsi, että kokemuksemme ja ajattelumme on aina jo puolittain kielellis-käsitteellistä - eli tavallaan valmiiksi 'pureskeltua' - ei siis omaa?
Havainnot ja kokemukset ovat teoriapitoisia kuten kulunut tieteenfilosofinen slogan kuuluu.
Voisin heittää kyynisesti, että näin ollen suurin osa siitä, mitä sinäkin olet kirjoittanut, on tiivistettävissä ajatussisällöltään kymmenesosaan kirjoitetun tekstin määrästä.
Mutta blogikirjoittamisessa on tietysti yleensä kyse keskustelusta ja rupattelusta, tekstin kirjoittajan taidosta kirjoittaa elävästi ja ennenkaikkea mutu-asenteesta - ei niinkään ajatuksen oletetusta omakohtaisuudesta ja alkuperäisyydestä.
'Omakohtainen ja itse koettu mielipide' - samalla kun se todella on aito subjektiivinen uskomus - ei silti lopultakaan ole kovin paljon muuta kuin nippu 'ulkoapäin' omaksuttuja käsityksiä, joista ihminen sitten kuvittelee esittävänsä omakohtaisesti koetun - ikäänkun alkuperäisen tai alkuperäisemmän version - jopa ihan oman ajatuksensa.
Tällainen luulottelu on ainakin filosofille - jos ei nyt harhaista niin ehkä kuitenkin hieman teennäistä - eräänlaista Molieren Tartuffen 'tautia'.
Minä olen taas samaa mieltä RR:n kanssa: koska omakohtaiset kokemukset ovat samalla ne, joiden avulla ymmärtää asiat erilailla kun vain imitoituneena varsinainen koulutus pitäisi olla tietynlailla aina instrumentaalista ja arvo/filosofia-ohjaus kuuluu oikeasti kirkoille tai filosofiaseuroille, joilla ei saa olla rahaa ja operatiivisia tavoitteita.
VastaaPoistaTämä on valtava asia jos sitä pohtii. Silti tosiasia on se, että vain sillä jolla on juuri nuo sinun kuvaamasi skitsofreeniset (en tarkoita sairautta nimeltään skitsofrenia jossa ihminen ei tiedosta molempia tai peräti useampia hahmojaan) taidot eli ymmärtää milloin katsoo maailmaa oman elämänsä kannalta ja milloin katsoo ns. abstraktin elämän kannalta.
Minä olen oppinut kylläkin käyttämään molempia ja kuvittelen ,että käytän vain tietoisesti eri alueita aivoistani. Olen sanonut aivotutkijalle, että voin olla koekaniini jos haluaisivat mitata sitä mitä tapahtuu kun tietoisesti menen flow-tilaan (theta-aallon harjalle) tai sitten normaaliin alfa-beta-aaltoon, eli kognitiiviseen ajatteluun. Minä olen miettinyt ja testannut aivan kuten vatsastapuhujatkin: mistä se ääni tulee. Saman voi tehdä aivoistaan ilman ,että se olisi mystiikkaa - se on vain training. Sitä yritin harrastaa, en saanut koska yli-innokkaat ja toisia ihmisiä repivät ja mollaavat omnipotentit training-business-johtajat ottivat minun kognitiivisen osuuden ja itse jäin sittten funtsimaan mitä oikeastaan osasin ja miten se saataisiin vielä paremmin näkyville.
No, he saivat rahaa - minä viisauden. Ottavat kyllä senkin mutta viisaus on sellaista, jossa tilanne on aina oltava mukana - situaatio - ja sen takia minun filosofia (sofia) on aina tilanteissa: niistä kirjoitan ja näitä minun oivalluksia varastavat ja jättävät kuten ennenkin vain tänne mätänemään.
Minä en tätä haluaisi RR. Olen siis aivan liian koulutettu, liian taitava ja liian halukas olemaan muiden kanssa että koko kateellinen asetelma on ollut turmiollinen ei vain minulle vaan kaikille mielestäni. Miksi ihmeessä miesten etenkin pitää olla niin omahyväisiä, että hylkivät jos näkevät että nainen osaa paremmin.
Sitten alkaa armoton loanheitto - joka ei todellakaan paranna mitään.
Seksuaalisuus on aivoissa: se viihtyy siellä missä luovuuskin: vapaan alueen sisällä missä kääntöpiiri on laaja. Nykyihmiset prässäävät senkin kognitiiviseksi ja minä uskon, että naisten suurin ongelma on juuri tämä kontrolli ja ongelmanratkaisu jota ei todellakaan voi harjoittaa sängyssä. Se ei ole mikään diagnoosipaikka, jos naiset osaisivat hellittää vähän ja päästää vain irti: falla. Fall down.
RR
VastaaPoistaNo mutta kärjistäminen ei ole ollenkaan tarpeen keskustelussa - sekin on näetsen vain teoretisointia.
Ajatusteni ydin on yksinkertaisesti vain se, että jos haluaa käydä dialogia sekalaisen seurakunnan kanssa, liiallista siteeraamista tulee välttää.
Eikä kaikesta tarvitse muodostaa omia käsityksiä, vaan ne tulevat itsestään ilman tietoista mietiskelyprosessia tai ylenpalttista yritystä. Ihmistenvälisessä vuorovaikutuksessa minusta nyt vain on viisaampaa lähestyä toisia itsensä kuin teorioiden kautta - jotakin tällaista tarkoitin. Teoriointi on tapa etäännyttää itsensä toisista ja se vasta autismia on, jos autismiin haluat viitata. Minä ainakin tahdon tulla lähelle muita, ja siksi kirjoitan ja luultavasti ajattelenkin hyvin selkeästi, aina. :)
*
HG,
ymmärrän että olet samaa mieltä RR:n kanssa, sillä koen myös sinun sinänsä kiintoisan viestintäsi hyvin käsitteelliseksi ja etäännyttäväksi.
R.R.:" 1)Jos kaikki on taidetta, niin on yhtä totta sanoa, että mikään ei ole taidetta.
VastaaPoistaItse olen ärsyyntymiseen asti kyllästynyt nykyihmisten klisheesen: kauneus on katsojan silmässä...
2)Minä en todellakaan tietämällä tiedä, miksi jokin teos tekee minuun vaikutuksen, eikä sen sel(v)ittäminen minua totta puhuen kiinnostakaan...(Obs!)
3)Taide-elämys on siis enemmän tiedon kuin kokemuksen ja tunteen asia..."
Rauno, kun toteat (1)ärsyyntyväsi...ja olet lainannut taidefilosofien - sallit - näkemyksiä, ja sitten toteat,(2) ettet tiedäkään, miksi joku teos sinua viehkoo - eikä kiinnostakaan, niin olen hieman hämilläni.
Et siis perusta taidenautintoasi taidehistorian määrittelyille, mutta sinua vistoo näkemykset, että "...Kauneus on katsojen silmäluomella":) Myönnät, ettet tiedä, mutta paskaako siitä, se ei sinua kiinnostakaan - ? Koska nautinto nousee intuitiivisesti syvältä, syvältä;)
(3) Ajatellessasi taidenautinnon pikemminkin tiedon kuin tunteen funktioksi, tulee mieleeni, miten sitten suhtautua kulttuurisen kontekstin ohjaamaan taiteeseen.
Et kai väitä - no et - että 'viidakkojimien' taide olisi tiedollisesti köyhempää, vai viittaatko omaan kykenemättömyyteesi nähdä ns. alkukantaisten kulttuurien taide taiteena. Vai ajatteletko todella niin, että taide on (aina) vain "tietyn ryhmän diskurssi" - mihin tällä sitten päästään?
Ihailen monipuolista kykyäsi nähdä
akateemisesti olevaisen ongelmia, mutta kuten Iines on todennut - vaikka akateemisuutesi on kovin opettavaista - kivaa olisi kuulla näkökulmiasi CCR-tyyliin;)
peeär-mies
VastaaPoistaOn se kumma, että vaikka oletettavasti olen Blogistanian nettitasavallassa eräs voimakkaimmin itseäni ilmaisevia kirjoittajia ja vaikka olen kirjoittanut seksistä, ystävättärestäni, ystävistäni, ryyppäämisistäni, ties mistä henkilökohtaisuuksista, jopa haukkunut muita ja tehnyt itsestäni narrin, niin silti minun pitäisi vielä tästä huolimatta ryhtyä kertomaan omista mieltymyksistäni ja näkemyksistäni kuin isä lapsille.
Tai mikäs kumma se on. Otetaan tuo vaatimus kunnianosoituksena. Ja koska auktoriteetti velvoittaa, niin pitää sitten ryhtyä kertomaan teille juttuja - anteeksi omia näkemyksiä.
(Jopas nyt jotain. Taisin mennä lupaamaan aivan liikoja ;)
Isi, kerro viisaita juttuja;)
VastaaPoistaPeeärmies, äläpä vinoile. Rauno on Blogistanian sivistysläikkiä, ei tahra.
VastaaPoistaSinulla on vielä pitkä matka siihen.
Siinä olet oikeassa, herra Ahteriukko, että Rauno voisi joskus tarkastella asioita enemmän "omakohtaisemmin", esimerkiksi esimerkein. Siis välittömämmin.
Mikis tempaisi:" Peeärmies, äläpä vinoile. Rauno on Blogistanian sivistysläikkiä, ei tahra.
VastaaPoistaSinulla on vielä pitkä matka siihen...herra Ahteriukko..."
Olen täsmälleen samaa mieltä Raunon
roolista ja omastani vertailtuna.
En todella ole vinoillut, ehkä muotoillut sanomani 'theodorakiksien' ymmärtämättömiksi, mutta arvelen Raunon tajunneen, ettei todellakaan ole kysymys vinoilusta tai arvostuksen puutteesta.
Tuli - asiasta kolmanteen - mieleeni, kun puhut sivistyksestä, ja tämä ei koske Raunoa, että milloinkahan tieteellisestä diskurssista on tullut liki synonyymi sivistykselle?
Tämä kysymys on vilpitön ja siihen liittyy vielä jatko: mitä arvelette, voiko 'akatemian' ulkopuolinen/käymätön olla sivistynyt?
Vastaan vain tuohon: voiko akatemian ulkopuolinen olla sivistynyt.
VastaaPoistaUskon kyllä pitkälle vietyyn koulutukseen ihmisen sivistäjänä. Sivistystä eli kasvatuksen tietä saatua opittua tietoa on nähdäkseni vaikea saavuttaa yksin, mutta kaipa se mahdollista on.
Jos taas puhutaan viisaudesta tai henkisestä kehityksestä tai sydämen sivistyksestä, sen voi uskoakseni saavuttaa vaikkapa vain elämänkokemustensa myötä.
Herra Peräsmies!
VastaaPoistaSe, mitä Sinä kuvittelet minun ymmärtävän, tai se, mitä kuvittelet että en ymmärrä, menee kosmiseksi.
Ps. Enkä nyt tarkoita Koskenkorvaa. Kauas toki sekin kantaa.