Pieni sana kirkasti päiväni, taikoi jostain kadonneen itseluottamukseni palasen takaisin ja antoi iloa ja uskoa tuleviin päiviin. Se sana tuli eräältä teistä, hyvät lukijat ja kommentoijat! En mainitse häntä tässä nimeltä, koska aavistan, ettei hän tahdo tulla näin korosteisesti esiinnostetuksi; linkki hänen kommenttiinsa löytyy kuitenkin alta, sillä ei nimi salaisuus ole.Se pieni sana on avain lukkoon, joka syntyi edellisissä päreissä kuvaamaani monimutkaisen ja pitkällisen nettiystävyyden loppumisdraamassa, jonka myötä aloin tuntea itseni huonoksi monessakin mielessä. Ensinnäkin tunsin itseni huonoksi, kun levitin tapahtuman eetteriin avoimesti, toiseksi tunsin itseni huonoksi, kun minua - juuri minua - kohdeltiin tavalla, jonka tunsin vähätteleväksi ja jopa valehtelevaksi.
On hyvin ymmärrettävää, että juuri kukaan lukija ei rohjennut puuttua tapaukseen kantaaottavine mielipiteineen, sillä aika moni tunsi itsensä ehkä jopa kiusaantuneeksi lukiessaan vuodatustani. Toisaalta olisin kaivannut suorempaa kannanottoa, vaikken halunnut kenenkään haukkumista tai mollaamista, en nettiystäväni enkä itsenikään.
Yksi teistä kirjoitti nimittäin näin:
"- - Ehdottaisin neutraaliksi tarkasteluvälineeksi alkuperäiseen kysymykseesi luottamusta. Luottamuksen arvoisuus on kai sitä, ettei petä toisen odotuksia. Sinulle oli aiempien keskustelujenne perusteella syntynyt luottamus siihen, että hän keskittyy sinuun silloin, kun juttelette kahden G-talkissa ja hän petti sen luottamuksen. Olen Vaiheisen kanssa yhtä mieltä siitä, että ihan normaali käytöskoodi pätee, olipa viestiminen sitten mediavälitteistä tai kasvokkaista."
Kun luin tämän yksinkertaisen ja selkeän kommentin, tuntui kuin olisin saanut itsetuntoni lahjaksi, takaisin. Tähän asti tuntui kuin olisin tehnyt jotain väärin tai ansainnut huonon kohtelun, jopa senkin, että nettiystäväni sanoi minua omassa blogissani vanhaksi ja väsyneeksi naiseksi juuri kun hymyilin hänelle.
En ole muuten yhtään parempi kuin kuka tahansa huonosti kohdeltu nainen, joka antaa vaikka lyödä itseään. Henkinen lyönti voi olla pahempi kuin fyysinen isku, sillä sielun haavojen syvyyttä ei kukaan pysty toiselle kertomaan. Luottamuksen menetys on kuitenkin suhteessa kuin suhteessa perusteet romahduttava asia. Samalla se kertoo selkeästi sen, etteivät asiat olekaan aina omilla harteilla tai oma vika, vaan että on todella joutunut huonosti kohdelluksi, että joku on polkenut omaa ihmisarvoa, rikkonut luottamuksen.
Kuinkahan paljon Suomessa - tai maailmassa - on naisia, jotka antavat kohdella itseään liitoissaan huonosti, kun minäkin, oppinut nainen annan jonkun kävellä halveksien itseni yli ja vielä julkisesti? Minusta tuntuu, että määrä on valtava, jopa onnellisina pidetyissä liitoissa voi olla sisäistä sadismia. Olen aina pohtinut sitä, miten säilyttää symbioosissa kunnioitus ja luottamus toista kohtaan - maailman vaikeimpia asioita, ellei peräti vaikein. Tämä luottamusasia lienee yksi syy siihen, etten ole helposti symbioituvaa sorttia. Minä pelkään miehiä, koska en ole tavannut yhtäkään kilttiä ja hyvää miestä, joka olisi ansainnut luottamukseni. En real lifessa, en virtuaalissa.
(Kuva Elokuvasta Piano, mykkä pianonsoittaja Holly Hunter ja Harvey Keitel)
Jälkikirjoitus: Tämäkin kommentti palautti luottamuksen itseeni ja ilahdutti suuresti:
"henrik sanoi...
Tervehdys,Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #34 jaksoon. Olen antanut kaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:http://blogit.yle.fi/node/2244
22. elokuuta 2008 12:05"
En halua röyhistellä, mutta saa kai iloita, kun on näin ihania kanssabloggaajia, jotka näkevät asiat samoin tai paremmin kuin itse tekee? Kiitos kummallekin kommentoijalle.
Huomenna on sunnuntai ja aurinkoinen metsä kutsuu sieni- ja kameraretkelle!
"Luottamus on sitä, ettei petä toisen odotuksia." Niinhän se kai pitäisi olla, mutta ovatko odotukset aina realistisia? Ajattelen tilannetta, jossa olen itse ollut pettymyksen aihe. Koodit olivat erilaiset, en käsittänyt omassa mielessäni pienen asian merkitystä toiselle.
VastaaPoistaKun itse petyin - monesti - löysin saman asian moninkertaisena. Se, johon luotin ei ollenkaan ymmärtänyt, mikä meni väärin, koska läheisimmät eivät olleet pitäneet sanaansa.
Puhunkohan ollenkaan samasta asiasta.
Luottamusta vailla suhdetta ei ole olemassa. Voiko luottamuksen aste olla monista syistä erilainen? Jos siitä ei voi puhua, pettymyksestä, voiko siitä jatkaa?
Anonyymi,
VastaaPoistapuhut kyllä ihan samasta asiasta ja hyvin, ymmärrän mitä tarkoitat tuolla kaksinkertaisella löytämiselläkin.
Odotukset eivät tietenkään aina ole realistisia, mutta silloin lie kyse jo toiveista ja unelmista, jotka muodostuvat omassa mielessä ja joista toinen ei voi tietää, ellei niistä puhuta.
Tässä odotus oli realistinen ja se koski yhteistä kahdenkeskistä keskusteluaikaa. Siis reaalissa sama kuin se, että ystäväsi kääntää sinulle selän kun puhut, pitkäksi aikaa, eikä vastaa edes kysymykseesi, miksi.
Mutta se siitä, tärkeintä oli päästä ylös häpeän ja huonommuuden alhosta, johon helposti vaivun silloinkin kun minua kohtaan menetellään väärin. Kaikuja lapsuudesta ja alkoholisti-isän tyttären tyyppikäytöksestä.
Tämä lause kummastutti minua ja jäi vaivaamaan niin, että täytyi tulla jälkikäteen uusintareissulle blogiisi kommentoimaan.
VastaaPoista"Minä pelkään miehiä, koska en ole tavannut yhtäkään kilttiä ja hyvää miestä, joka olisi ansainnut luottamukseni. En real lifessa, en virtuaalissa."
Voiko tuo olla mahdollista? Etkö ole koko elämäsi aikana tavannut luotettavaa miestä? Tuo tuntuu surulliselta, mutta myös melko uskomattomalta. Vai onko se liioittelua, tai tämän hetkisen tilanteen aiheuttamaa muistamattomuutta (jos oma tilanne on nyt rankka, et ehkä muista hyviä miehiä menneisyydestäsi).
Itselläni on luotettavia miehiä esimerkiksi kavereina, ja luotettavana pidän esimerkiksi erästä miestä, josta olin kiinnostunut ja hän minusta, muttei jutusta loppujen lopuksi tullutkaan mitään. En silti menettänyt luottamustani häneen, koska hän kohteli minua alusta loppuun kunnioittavasti ja kauniisti. Myös veljeni ovat luotettavia miehiä.
Itsekin olen viime aikoina kokenut ison pettymyksen ihmissuhteissa, joten samaistun tilanteeseesi kyllä. Ehkä viikon olin masennuksen, epätoivon ja itseinhon syövereissä, mutta sitten luotettavat ystävät, sekä nais- että miespuoliset ystävät, saivat minut jatkamaan elämääni eteenpäin ja unohtamaan miehen, joka petti luottamukseni ja haavoitti minua tahallaan. Missään vaiheessa en silti ajatellut, ettei yhteenkään mieheen voisi luottaa.
Olen itse iloinen siitä, että minulla on ystäväpoikia ja -miehiä. Suurin osa netissä, muttei silti sen vähempiarvoisia. On muutamia, ehkä pari kolme, joiden kanssa olen pitänyt yhteyttä internetin välityksellä jo yli kolme vuotta, tavannut kaikkien kanssa muutamia kertoja, ja luottamus on säilynyt koko matkan. Kaksi heistä on minua kymmenen tai jopa kaksikymmentä vuotta vanhempia, kolmas vain muutaman vuoden. Kaikki ovat luotettuja ihmisiäni, heille olen kertonut sydänsurustanikin ja saanut lohdutusta. Toivon, että sinäkin löydät tällaisia miehiä tai edes yhden elämääsi, ja luottamuksesi miehiin palaa.
Sitten vielä noista odotuksista. Uskon kyllä, että luottamuksen syntyminen voi estyä senkin takia, että osapuolilla on erilaiset odotukset. Minun korvaani tuo määritelmä luottamuksesta, että se on sitä, ettei petä toisen odotuksia, ei vain tunnu täysin oikealta. En oikein osaa edes määrittää luottamusta. Minulle se on ehkä avoimuutta, tuntua siitä että toinen hyväksyy ja että hänen puheensa ja tekonsa eivät ole ristiriidassa keskenään. Sen tarkemmin en nyt osaa sitä määritellä.
Elean,
VastaaPoistakiitos hienosta pohdiskelustasi, joka tuli sopivasti tuohon samalla aikaa kun naputtelin yllä olevaa kommenttiani!
Luulen kyllä, että käsityksemme luottamuksesta ovat yhtenevät, sillä tuo ettei petä odotuksia, tarkoittaa mielestäni ihan arkisia realistisia odotuksia, kuten minun tapauksessani iloa senkertaisesta kahdenkeskisestä reaaliaikaisesta yhteydenpidosta eli yhdessäolemisesta, totuttuun jokailtaiseen tapaan. Kun siis näkyy vain ystävän selkä eikä hän vastaa edes huhuiluusi, niin odotus kahdenkeskisestä yhdessäolosta ei siis täyty. Petyin siihen, että tuo hetki ei merkinnytkään hänelle samanlaista iloa kuin minulle - vaan oli jotakin tai joku, jonka hän asetti edelleni. Tämä on selvä viesti, jonka ymmärtää jokainen, vaikkei olisi viestintää opiskellutkaan niin kuin itse olen, ja osaan tulkita toisen puheen tai kirjoituksen taukoja ja livekontaktissa ilmeitä ja eleitä.
Tähän arkisten odotusten täyttämiseen liityy mielestäni hyvin tuo mainitsemasi sopusointu sanojen ja tekojen välillä - että ne eivät ole ristiriidassa. Tässä tuo ristiriita nimenomaan oli, kun sain koko ajan viestiä ja tekojakin siitä, miten tärkeä olen, ja sitten yhtäkkiä en ollutkaan.
Pysyn kyllä sanassani siitä, että en ole kohdannut yhtään kilttiä ja luotettavaa miestä elämässäni, ja tarkoitan nyt rakkauksia tai perhettäni. Isäni ei ollut luotettava, kiltti kyllä, vaikka kännipäissään pari kertaa syöksyi äidin kimppuun nyrkit pystyssä. Ei voinut luottaa siihen, että hän olisi pystynyt elämään ilman viinaa ja turvannut lapsuuteni. En koskaan voinut kutsua ystäviäni meille kylään, ja tämä on varmasti jättänyt vammoja sosiaalisen elämäni taitopuoleen.
Ensi rakkauteni ei suostunut kosintaani, vaikka rakastin häntä. Hänellä oli naimakauhu, joka on hänellä muuten vieläkin - ei ole yli viisikymppisenäkään mennyt koskaan naimisiin. Lisäksi hän petti minua kerran erossa ollessamme, mikä musersi maailmani ja vei sen luottamuksen. Toinen pitkäaikainen poikaystävä oli kiltti ja vähän nahjusmainen, mutta jätti minut, koska soitin vapunpäivänä hänen asunnollaan punamarsseja niin kovaäänisesti, että hänen vuokraisäntäsä tuli antamaan hänelle häädön. Minä sain häädön hänen elämästään. Oliko se kilttiä? On muitakin miehiä, rakkauksia, mutta koskaan ei ole ollut voimakasta miestä, joka rakastaa lujasti yli kaikkien esteiden, vain minua. Onko se paljon vaadittu?
Olen toki myös äärettömän krantuksi muotoutunut. En suostu minkäänlaiseen sortamiseen tai alistamiseen, vaan minun tulee saada olla tasaveroinen miehen kanssa. Ja kun miehellä tulee lisäksi olla rutkasti älyä, itsenäisyyttä ja humaania lämpöä, niin vähissä ovat olleet elämäni poluilla. Ne joista olen ollut kiinnostunut, ovat yleensä narahtaneet jostain luvattomasta teosta, kuten vaikka johonkuhun bimboon haksahtamisessa. Mm. muuan mieskollega, jota ihailin suuresti, lankesi kerran työpaikan juhlissa nuoren ja tyhmänpuoleisen kanslistitytön kaulaan. Ihastukseni sammui heti.
No johan sulla oli huono honkkeli. Laulettiin samaisia lauluja vappuna Manskun Viidessä Pennissä vuonna 1 eli 2. Aina niin symppis rouva hovimestari poltti hihansa ja heitti minut ulos ja tyttöystäväni myös. Mutta naimiaisiin mentiin ja ollaan edelleen.
VastaaPoistaHyvä honkkeli minulla kävi! Ristin käteni kyynärpäitä myöten ristiin, että juttu loppui, sillä mies oli kepulainen. ;)
VastaaPoista