Kesäpäiväkirja 15. sivu

Eilen kävimme naisissa Raumalla. Tuntuu hieman oudolta sanoa, että "naisissa", koska yleensä olen ja liikun aika yksin, mutta nyt oli kanssani koolla liuta naisia. Kävimme mm. lounaalla Vanhan Rauman kellarissa, jonka seinää kuvan maalaus koristaa.

Pari meistä kiersi alennusmyyntejä, yksi erikoisliikkeitä ja yksi meni kameroineen Vanhan Rauman kujille kuvailemaan. Kännykät pirisivät vasta siinä vaiheessa, kun lounasaika läheni ja kyseltiin, missä kukin on ja joko mennään Kellariin syömään ja juomaan. - Pidän tällaisesta, että ei roikuta samassa porukassa, vaan kukin tekee, mitä itse tahtoo, sillä harvoin neljä ihmistä tahtoo samaa. Itse sain kohtuullisen hyvät kuvat, tytär löysi harrastusvälineitä, sisko urheilupuvun liikuntatuntejaan varten ja ystävä tiskirättejä siivoukseen.

Yhteisöllistä elämää siis pitkän yksinäisen kesän päätteeksi. Tuntuu hieman oudolta, ja bloggaaminenkin jää vähemmälle, kun on seuraa. Seurassa aina ihmettelen, olenko todella introvertti, niin kuin Jungin typologia-testin mukaan olen, kun kuitenkin olen hyvinkin sosiaalinen yksilö. Olen puhelias, enkä mielelläni jää hiljaiseksi tutussa seurassa, sillä minulla on mielipide joka asiaan, tai ainakin oma näkökulmani, jonka haluan tuoda esille hyvin halukkaasti.

Ääneni vaan on lähes kaputt ja finito ja käheä, sillä en ole ollut botox-pistoksilla varmaan vuoteen. Jos olen juonut yhdenkin oluen puhumattakaan kahdesta, en tahdo saada ääntä ollenkaan, sillä vähäinenkin alkoholimäärä lamaa äänihuuleni lähes tyystin. Tämä on tietysti kauheaa, sillä pieni määrä alkoholia luonnollisesti laukaisee myös puhehalun ja inspiraation lähteet, niin minulla kuin muillakin ja kärsin suuresti, kun en saa itseäni ilmaistua juuri kun olen verbaalisesti lahjakkaimmillani ja parhaimmillani.

On myös kohtuutonta odottaa lähimmäisiltä, että he jaksavat hiljentyä kuulemaan, kun yritän kuiskata sanottavani. Minun on siis kuitenkin vain otettava oma tilani seurassa, sillä arvostan ystäviäni siitä, että he eivät hyssytä minua eivätkä teeskentele olevansa hyviä ja kärsivällisiä kuuntelijoita jotka kuuntelevat kiltisti puhevammaista henkilöä, vaan kuuntelevat puhettani vasta, jos pystyn pitämään puoleni ja kiinnittämään heidän huomionsa itseeni vaatimalla puhetilaa ja vaikka sitten tavaamalla jotain kuuntelemisen arvoista sanottavaa.

Tästä päivästä sen verran, että sain metsästä muhkean kantarellisaaliin ja valmistin siitä hyvän aterian kalan ja uusien perunoiden kera. Iltapäivällä kävin rannalla ja sitten tein klapeja klapikoneella. Liiterin nurkalla on jo korkea klapipino odottamassa liiteriin pinoamista. Illemmalla tuli vieraita ja istuimme pihalla hanapakkausta verottaen. Ison vesitynnyrin takana oli siskon punaviinipakkaus, varalla. Sisko otti sen mukaansa, kun lähti saunalle nukkumaan. Minä juttelin vähän aikaa yhden ystävän kanssa netissä ja kirjoitin sitten tämän jutun. Nyt kello on 23 ja menen nukkumaan. Yö on jo ihan musta ja metsä pimeänä ikkunan edessä.

(Maalaus M. Honkanen 1902, Vanhan Rauman kellarin seinällä)