Kun on tunteet

Olin vähällä julkaista peniksen kuvan blogissani. En minkä tahansa peniksen, vaan vasiten minulle lähetetyn, rakkaudella omistetun ja kehyksillä somistetun. Mies kutsui itse sitä hellästi pippeliksi, mikä jollakin tapaa sai keskusteluaiheemme näyttämään viattomalta ja leikkisältä ja lisäsi välistämme intiimiyden tunnetta. Asia tuntui varsin luonnolliselta ja mutkattomalta, eikä siinä ollut mitään sopimatonta saati likaista. Ihmettelin vain hieman jossain takaraivoni sopukoissa miehen selvää intoa nähdä kuvansa blogissani. Nyt mietin sitä, kirpaiseeko häntä enemmän se, ettei kuvaa koskaan julkaistu, vai minun menettämiseni. Minun on pakko kallistua ensimmäisen vaihtoehdon kannalle.

Mies ei ole tyhmä, kuten en kai minäkään, joskaan älyn jättiläinen en liene, minä, joka usein törmään ylittämättömiin esteisiin älyllisillä alueilla. Miehellä on selvästi korkeammat sfäärit, mutta en ole varma, pysyykö sydän aina mukana, sillä nöyryyttä hänessä ei ole tippaakaan, ja itse yhdistän nöyryyden yhdeksi älyn tärkeimmistä elementeistä. Ilman nöyryyttä uudet ovet eivät aukene, ilman oman pienuuden ja erehtyvyyden myöntämistä ei tulla suureksi ja erehtymättömäksi, sillä uusi tulee monia polkuja pitkin, ei vanhaa jolkotellen. - Mies on siis hyvin itsevarma, minä epävarma, vaikka kuvion ehkä kuuluisi olla toisinpäin, mene tiedä. Molemmilla meillä on korkeahko koulutus ja olemme molemmat yli viisikymmenvuotiaita, joten mistään teinikikattelusta ei ollut kyse.

Sain siis häneltä kikkelinkuvan, useammankin, ja luvan niiden vapaaseen käyttöön, missä ja miten tahdoin. Hän tietää blogini ja myös sen, että saatan kirjoittaa hyvinkin avoimesti ja julkaista asiayhteyteen sopivia kuvia, uskallettujakin. Pitkällinen yhteydenpitomme ja reaaliaikainen keskustelumme sai minut tilaan, jossa aloin tehdä tekoja, jotka nyt jälkikäteen tarkasteltuna huomaan tehneeni vastentahtoisesti, mutta tein kuitenkin. Lähetin pari povikuvaa - rakkain harrastuksenihan on valokuvaus - tosin en pornokuvaa, vaan toinen oli hyvinkin taiteellinen ja kaunis, ja voisi nähdäkseni olla vaikka työpaikan seinätauluna esimerkiksi jollain lääkäriasemalla tai julkisessa tilassa - ja toinen hieman uskalletumpi, hätäpäissä sitkeästä pyynnöstä napattu, halvempi ja hikisempi, mutta molemmissa minulla oli jotain ylläni. Olin tilassa, jossa hän oli antanut paljon kuvia itsestään, ja minä en juuri mitään, koska halusin säilyttää Iineksen persoonan koskemattomuuden niin pitkälle kuin mahdollista. Tunsin siis jonkin kuvan lähettämisen velvollisuudekseni, koska pidin hänestä ja tahdoin antaa jotakin, en kuitenkaan kasvojani, jotka merkitsivät minulle persoonani symbolia. Mieluummin povi.

Eihän tällainen erogeenisten alueiden kuvaaminen tai julkaiseminen ollut minua! Minä haluan kuvata luontoa, sen pienimpiä kosmoksia ja nähdä niissä kauneutta ja uusia vivahteita. Haluan kuvata ihmistä lämpimässä raadollisuudessaan, eikä tällaiseen kuulu terhakka kikkeli tai povi. Jotenkin koetin selittää asiaa itselleni sillä, että onhan tuommoinenkin raadollisuutta, että kuvataan nyt sitten vaikka sitä alapäätä, mutta toisaalta, raadollistahan olisi kuvata kaikkensa antaneita patalappurintoja tai pientä nahistunutta lerppukikkeliä.

Mietin sitäkin, miten moni nainen muuntautuu miehen sylissä ja hoivissa toiseksi, lakkaa olemasta oma itsensä ja sulautuu miehen persoonaan niin ettei lopulta näe itseään erillisenä olentona vaan toisen kautta. Tätäkö rakkaus on, tätäkö on kun on tunteet? Ja tätäkö kautta selittyvät myös parisuhteiden väkivallanteot, jotka Suomessa ovat poikkeuksellisen suuria, johtuen ehkä juuri siitä, että suomalainen nainen ei aina alistu tarpeeksi miehen vallan alle, vaan osoittaa merkkejä halusta omaankin elämään. Nainen alistuu kuitenkin joskus melko pitkälle ja usein hiljaa, huolimatta korkeasta koulutuksestaan ja tietoisuudestaan, koska on sulautunut mieheen ja kadottanut itseytensä. Tunteet vievät naista kuin pässiä, ja älyn varoitussignaalit painetaan maton alle, koska mies on naiselle myös status, merkki sukupuolisesta kelpaamisesta.

Mielestäni edelliset esimerkit ovat tässä paikallaan, koska minut tuo kikkelinkuvan julkaisu olisi lopulta raiskannut henkisesti, eikä mies huomannut tätä, tai ei halunnut huomata. Ja minä melkein annoin sen tapahtua. Se olisi ollut siis sama kuin raiskaus fyysisessä suhteessa.

No niin - ja kyse on siis virtuaalisuhteesta, joten asia ei luultavasti usealle ole olankohautuksen arvoinen.. Olkoon näin. Minulle kuitenkin tällaiset asiat ovat suuria symboleja, sillä virtuaalisuhteenkin voi kokea hyvin syvästi, ja se voi joskus olla merkittävämpi kuin jokin reaalielämässä eletty suhde. Henkinen taso ei lie fyysistä vähäarvoisempi?

(Pirkko Mannola, Oi mitkä tunteet, elokuvasta Tähtisumua v. 1961)