En pidä Jutta Urpilaisen alaleuasta. Se on jotenkin iso verrattuna yläleukaan ja tuo mieleen Aku Ankan muinoisen pelikaanin, jonka alaleukaan upposivat isotkin tavarat, laudat ja sorkkaraudat, mitkä milloinkin. Keskusteluissa Urpilainen ahmaiseekin toisten puheenvuorot ja puhuu kaiken aikaa, yli muiden.Muutenkin, pitkäaikaisena demarien äänestäjänä, olen pettynyt puolueeseen ja mietin, mikä on minun puolueeni ja kuka olisi kunnallisvaaliehdokkaani. Olen kai tullut vanhemmiten hieman itsekkääksi, sillä tahdon löytää ehdokkaan, joka ajaa vaihteeksi juuri minun, koulutetun ja reippaassa keski-iässä tai ehkä kohta vanhuudenkin kynnyksellä olevan humaanin, itsenäisen ja yksinäisen naisen etuja tässä lapsikeskeisessä ja nuoruutta ihannoivassa kulutusyhteiskunnassa.
Olen jo asuntoni ostanut, leipätyöni tehnyt, terveyteni osittain menettänyt, veroni tunnollisesti edelleen yläkanttiin maksava, koskaan mistään yhteiskunnan avustuksista ja lisäetuisuuksista tai helpotuksista nauttimaton yksilö, joka arvostaa sellaista ehdokasta, joka suhtautuu humaanisti ja välittäen ihmisyyteen ja joka puhuu uudenlaisesta arvokasvatuksesta ja eettisyydestä ja kadonneesta vanhemmuudesta ja erityisen rohkeasti kadonneesta moraalista olematta moralisti tai ahdasmielinen tai uskonnollinen fundamentalisti.
Kertokaa, mistä puolueesta löydän ehdokkaan itselleni! Aika toivottomana olen selannut pikkukaupungin vaalibrosyyrit lävitse ja vetänyt henskelit kaikkien päälle. En halua äänestää kouluttamatonta kumityöntekijää kommunistien listoilta, en lapsiperheiden asemaa tukevaa keskustaemäntää, en terveydenhoitoa jälleen kerran remontoivaa demarivaihetyöntekijää, en sisukasta sorretun puolustajaeläkeläistä perussuomalaisten listalta enkä elinkeinoelämän kehitystä ajavaa jälkimarkkinointipäällikköä kokoomuksen listalta.
Minulle ei yksinkertaisesti ole ehdokasta, kukaan ei aja pikkukaupungissa yksinäisen ja älykkään* naisen etuja. Jos olisin joku surkea luuseri, saisin tukea sieltä ja täältä ja löytäisin oletettavasti helpommin vastakaikua jostakin puolueesta. Nyt minua ei tarvitse äänestäjäkseen nähtävästi yksikään puolue. Siispä taidan jättää väliin, minä vanha hippi.
* tarkoittaa tässä itsenäistä ajattelua, ei mekaanista Mensa-älyä
(Piirros Hugo Simberg)
JK Virikkeen pohdiskeluuni sain Sokean kanan puheesta vaaliehdokkaalleen.
En ajattele, että jonkun pitäisi ajaa jotenkin erityisesti minun tai perheeni etua.
VastaaPoistaKoulutus, terveydenhoito ja kunnallistekniikka ovat kai kaikille kuntalaisille tärkeitä.
Haen ehdokasta, joka mahdollistaa niiden rahoittamisen.
Turussa se tarkoittaa sitä, että kaupungin pitää olla vetovoimainen hyvätuloisten nettoveronmaksajien silmissä.
Turusta on vaikea saada omakotitontteja ja muuttovirta käy siksi pois Turusta.
Kyllä Turkuunkin muutetaan, mutta muuttajat ovat pääasiassa sosiaalipuolen asiakkaita.
Eli yhtälö on melko mahdoton ja siihen pitää saada muutos.
Toisaalta: joku sen tyypin sinne valitsee joka tapauksessa sinunkin asioitasi hoitamaan. Onko se joku välttämättä parempi asiantuntija kannaltasi?
VastaaPoistaSamuli, noin minäkin olen tähän asti ajatellut. Nyt olen huomannut, että nuo vaaliteemat ovat aina olleet vain puheita, sillä samat teemat ovat joka vaaleissa vuosikymmenestä toiseen, mm. terveydenhoito. Nyt on tullut lisää ympäristöasioita ja työllisyydenhoito on jäänyt pois - onko muuten Suomessa ollenkaan enää työttömyyttä kun siitä ei puhuta?
VastaaPoistaNyt vanhempana ajattelen niin, että äänestäisin ehdokasta, joka ajattelee vähän syvempiäkin.
Puhutaan nuorten pahasta olosta, mutta vieläkään ainoakaan poliitikko ei puhu muusta kuin mielenterveysrahoista - kukaan ei puhu arvokasvatuksesta ja kadonneesta vanhemmuudesta. Oikein tuohdun, kun ajattelen sitä. Voisin olla hyvä politiikassa itse, jos minulla olisi ääni kunnnossa!
*
Sokea kana, kun en taida välittää siitä! Kyynistyn, kun omia arvojani ei näy listalla.
Ai teillä ei ole siellä Eläkeläisten puoluetta?
VastaaPoistaTäällä kyllä on, ja syvät näkemykset möllöttävät katumainoksista heti Toivokampanjan ja Reilun Meiningin vieressä.
Et maininnut vihreitä? No ei vaiskaan, minusta puolueet ovat epäilyttäviä, vaikka olenkin vihreitä äänestänyt. En koskaan etsi itselleni sopivaa puoluetta, koska en vain usko puolueisiin. Uskon, tai ainakin haluan uskoa, ihmisiin, jotka toimivat ja pistävät tuulemaan, sanovat asioita ääneen ja kiinnittävät huomiota asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä.
VastaaPoistaMitä oikeastaan haet? Poliitikkoa, joka osaa puhua ja keskustella moraalista, arvoista ja vanhemmuudesta hyvällä tavalla? Olisihan se minustakin toivottavaa ja kiinnostavaa, haluaisin äänestää jotakuta, jolla olisi omaperäisiä ajatuksia(kuitenkin sellaisia, joihin voisin yhtyä), joka osaisi keskustella niistä sortumatta politiikkajargoniin ja joka puhuisi vieläpä ASIOISTA, mutta lopulta ajattelen, että politiikassa sanoja tärkeämpiä ovat teot, mitä edustaja tai valtuutettu itse asiassa TEKEE. Tuntuu, että sitä puhetta on liikaakin verrattuna tekoihin. Jos nyt ajatellaan vaikka lapsia ja nuoria,vanhemmuutta,ympäristöä, mielenterveyttä, syrjäytyneisyyttä, niin mielestäni poliitikkojen tehtävä on muuttaa asioita, lakeja, kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, jotka vaativat huomiota ja todella ajaa eteenpäin tärkeinä pitämiään asioita. Kuten esimerkiksi rahoitus sosiaalityöhön, kouluihin, terveydenhuoltoon, kulttuuriin ym.
Toki "arvokeskustelua" ja kaikkea keskustelua tarvitaan, mutta itse ainakin toivon, että äänestämäni poliitikko ryhtyy hommiin niiden asioiden puolesta, joista kampanjansa aikana puhuu
Politiikka taitaa olla rahan ohjausta eri suuntiin ja äänestämällä voidaan (ehkä) vaikuttaa siihen, mihin painopiste siirtyy valtion ja kuntien rahanjaossa.
Tämä kommentti näyttää vähän kyyniseltä näin jälkeenpäin luettuani, mutta itse en pidä itseäni pätkääkään kyynisenä. Hmm..??
-minh-
Valitse tunteella tai annan korvan kuunnella - sinne jää joku sitten heilumaan, eli tuntumaan paremmalta.
VastaaPoista"...koskaan mistään yhteiskunnan avustuksista ja lisäetuisuuksista tai helpotuksista nauttimaton yksilö..."
VastaaPoistaVähän sama tilanne itsellänikin. Tyytyväinen olen kuitenkin siitä, että lapseni ovat saaneet mm lapsilisää, opintotukea ja opintolainaa elämäänsä helpottamaan. Kouluruokailusta ja terveydenhuollosta puhumattakaan.
Minä olen päättänyt antaa ääneni jollekin nuorelle ajattelijalle. Onneksi täältä Tampereelta sellaista Orastavaa saattaa löytyä ;)
Anneli
Anneli, minh, muut,
VastaaPoistaveroni maksan minäkin mielelläni, koska arvostan suomalaisen yhteiskunnan peruspalveluja ja olen sitä mieltä, että niiden tulisi olla jopa korkealaatuisia. Nythän ne eivät ole kaikilta osin, mm. terveydenhuoltoa on ajettu liian kovalla kädellä alas, mikä näkyy mm. terveyskeskusten arjessa karmeallakin tavalla.
Näin ollen on selvää, että oman ehdokkaani tulee tukea näihin palveluihin satsaamista, eli vaikka sitten puhua näistä mieluummin kuin elinkeinoelämän kehittämisestä. Tällainen linjaus on siis selvää.
Sen lisäksi haluaisin lukea ehdokkaani ajatuksia vaikkapa siitä, miten hänen mielestään nuorten pahaa oloa voisi auttaa - jos ainoa keino on mielenterveyspalveluihin lisäsatsaus (mikä toki on tarpeen), olen pettynyt.
Minusta tulisi julistaa kansallinen hätätila lasten ja nuorten pahoinvoinnin takia, tulisi perustaa laajapohjainen toimikunta pohtimaan suomalaislasten ja -nuorten brändiä eikun uudenlaista arvokasvatusta kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa.
Kaikkea ei siis tehdä fyysisinä tekoina jakamalla rahaa sinne ja tänne, vaan itse palkkaisin tuohon toimikuntaan ajattelijoita, taiteen- ja tieteentekijöitä, vanhempia ja kasvatusväkeä.
Nämä ovat tietenkin laajempia asioita kuin kunnallisvaaliteemat, mutta tässä on se oma arvopohjani, jonka läpi suodatettuna ainakin tämän kaupungin kumityöntekijöitten ja eläkeläisten jorinat tuntuvat haukotuttavalta ja suorastaan typerän pinnalliselta jargonilta, jossa toistuu aina vain sana "raha", niin kuin sillä poistettaisiin syvimmät ongelmat.
Minh, olet varmaan ja valitettavasti oikeassa tuossa, että politiikka on rahanliikkeiden ohjausta. Näinhän on sekä kommunisti- että porvarileirissä. Kyse on näistä objekteista, joille haluamme rahamme suoda. Haljua. Ei ihme, että voidaan huonosti ja että meillä on niin monta mielipuolta.
Sitähän se hallinto on, rahanjakoa ja korostan, myös organisointia.
VastaaPoistaEri kunnat tuottavat samalla rahamäärällä eri määrän suoritteita.
Otetaan esimerkiksi pienet parin lääkärin terveyskeskukset, joita on ripoteltu lähiöihin. Niihin on vaikeaa saada lääkäreitä ja pieneen yksikköön ei hankita tarpeeksi tutkimuslaitteita eli potilaat joutuvat kuitenkin lähtemään tutkimuksiin toiselle puolelle kaupunkia.
Olisi järkevää yhdistää vaikka kolme pientä terveyskeskusta yhdeksi isommaksi yksiköksi. Hyvä paikka olisi näiden kolmen lähiön yhteisen kokoomatien varsi. Kaikilla olisi silloin hyvät bussiyhteydet terveyskeskukseen.
Turussa asia on sössitty juuri päinvastoin.
Iines, miten siirrät tuon viisaiden toimikunnan ajatukset perheisiin käytännön toimenpiteiksi?
Eilisessä Hesarissa kouluterveydenhoitaja Tarja Saaros kirjoittaa varusmiesten keskeyttämisistä: "...palvelukseen astuvien nuorten suuria ongelmia ovat tietokoneriippuvuus sekä unirytmin huomattavat poikkeamat.
Kuka on se, joka sammuttaa virran tietokoneesta tai tarvittaessa kätkee virtajohdon ongelman ilmetessä? Kuka on kotona pitämässä huolta alaikäisen nuoren normaalin unirytmin säilymisestä?
Näiden perusasioiden käytännön toteuttaminen ei kuulu puolustusvoimien eikä oppilashuollon toimenkuvaan. Mainittujen ongelmien takia palveluksen keskeskeyttäneiden määrä ei vähene kyseisten tahojen yhteistyöllä."
Jo nyt noita itsestäänselviä asioita kerrotaan vanhemmille neuvolassa, päiväkodeissa ja koulujen vanhempainilloissa. Ainakin minä olen kuullut lukemattomia kertoja , että on meidän vanhempien tehtävä huolehtia lapsen perustarpeista ja kasvatuksesta. Riittävästi unta ja vanhemman läsnäoloa.
No, minä tiesin nuo ilman kertomistakin.
Minusta on tullut sen verran kyyninen, että uskon noin viidenneksen ihmisistä olevan tuollaisten viranomaistoimenpiteiden ulottumattomissa. Meille on muodostumassa "kognitiivinen alaluokka", joka turruttaa itsensä alkoholilla ja viihteellä. En haluaisi ajatella noin, mutta siltä se näyttää.
Iines: "kukaan ei puhu arvokasvatuksesta ja kadonneesta vanhemmuudesta. "
VastaaPoistaPah, kadonnut vanhemmuus on myytti, mutta en jaksa taas aloittaa siitä vänkäämistä, teenpähän vain tuon toteamuksen.
Vaikken pahemmin Teemu Mäestä perusta niin hän yleensä Voiman kolumnissaan puhuu asiaa, niin tälläkin kertaa.
(Itse asiassa Mäen kolumni on yksi parhaista Jokelaa & Kauhajokea käsitelleistä kolumneista)
Ei ongelma niinkään ole perhesuhteet - vaikka niissäkin ongelmansa on, mutta eivät nykyvanhemmat ole sen parempia tai huonompia kuin oman sukupolveni vanhemmatkaan - vaan pikemminkin perheen ulkopuoliset suhteet, eli ystävyyssuhteiden puuttuminen ja/tai muuttuminen pinnalliseksi kaveeraamiseksi.
Perhe on tärkeä, mutta lähes yhtä tärkeitä (Ellei jopa tärkeämpiä) ovat perheen ulkopuoliset ystävyyssuhteetkin, mikäli niitä ei ole syrjäytyy ihminen helpommin kuin laajan ystävä- ja kaveripiirin omaava, vaikka perhe olisikin aina ollut tukena ja antanut hyvän arvopohjan (Mikä sillä sitten tarkoitetaankaan).
Mitkä muuten ovat ne oikeat arvot joita meille/meidän pitäisi opettaa?
Nekö joita sinä kannatat?
Minun arvomaailmani on hyvin erilainen kuin sinun arvomaailmasi, kumman arvot ovat se ainoa oikea(TM) arvomaailma jota (kaikille) lapsille tulisi opettaa?
Epäilemättä ei kummankaan.
(Ohimennen sanoen: Jos asuisin Helsingissä äänestäisin Seppo Lampelaa ihan vain kiusallani, huolimatta siitä että hän on sitoutumattomana ehdokkaana inhoamani puolueen listoilta.)
Olen Johanneksen kanssa samaa mieltä siitä, että kadonnut vanhemmuus on myytti. Se on jollakin tavalla median ja sopivien holhoojahaastateltavien yhdessä ylläpitämä kauhuskenaario hirveistä nykyvanhemmista, joilla ei kerta kaikkiaan ole aikaa lapselle ja jotka ovat muutenkin täysiä tumpeloita sekä kasvatuskyvyiltään epäkelpoja.
VastaaPoistaTodellisuudessa suurin osa lapsista ja nuorista elää ihan hyvissä perheissä. Siihen hyvään mahtuu paljon erilaista porukkaa erilaisine käsityksineen.
Ja sitten on todellakin, niin kuin Samuli jo sanoikin, se pieni osa porukkaa, joille suunnatut hyvää tarkoittavat ohjeet ja opastukset eivät koskaan pääse edes perille, ja jos pääsevät, niin siellä on muitakin ongelmia kuin tietokoneen virtanappula, joka pitäisi jollakin kellonlyömällä sammuttaa.
Samuli, kysyt miten siirrän ehdottamani lasten- ja nuorten hätätilatoimikunnan ehdotukset perheisiin käytännön toimenpiteiksi.
VastaaPoistaKysymyksenasettelusi paljastaa mielestäni sen, että kenties käsität kasvatuksen irralliseksi metodiksi, joka otetaan kuin kaupan hyllyltä ja joka alkaa pyöriä kuin kone, kunhan osanen vain sovitetaan paikalleen.
Ei se näin kai voi mennä. Kasvatusta ei voi läpileikata, siitä ei voi ottaa siivuja sillä se on kaikkialla, se on syvässä ja laajalla alueella ja sille on tunnusomaista se, että sitä ei voi tehdä, sitä ei voi harjoittaa, se on yhteisöllinen asia, jonka lonkerot ovat syvällä yhteiskunnan mullassa. Mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa - se tulee siepata kiinni ilmasta, jossa sen tulee olla tarjolla (Oscar Wildeä rankasti mukaillen, ks. sivupalkkini).
Ajattelenkin niin, että mainitsemani toimikunnan tehtävä olisi herättää kansakunta koteja myöten keskustelemaan ja toimimaan itseohjautuvasti, eli toimikunnan työnä olisi filosofinen suunnannäyttö, uudenlaisten henkisten arvojen esiintuominen ja korostaminen materiaalisten arvojen rinnalle.
Eri puolilla viriävässä keskustelussa sitten niitettäisiin varsinainen sato: kun aletaan tuomaan keskusteluissa vaikkapa ihmisen itsekeskeisyys ja hedonismi sellaisten arvojen kuin lähimmäisrakkauden tai nöyryyden rinnalle, aletaan olla ytimessä.
Itseäni kiinnostaa nykyään suuresti nöyryyden käsite, josta on tehty lähinnä luuserin ominaisuus. Nimittäin väittäisin, että liike-elämässä ei enää pärjää johtajana itsekeskeinen käskijätyyppi, ei edes tehokas organisoija, vaan hyvällä johtajalla tulee olla taipuisa niska ja paljon nöyryyttä.
Johannes, Saara,
VastaaPoistakadonnutta vanhemmuutta on mm. muuan perhepäivähoitaja määritellyt näin:
”Se on lasten vanhempien avuttomuus omien lastensa kanssa. Heiltä puuttuu rohkeutta olla vanhempia, kasvattajia. Lapset saavat kasvaa ilman rajoja. Heistä kasvaa pikku tyranneja, jotka pompottavat vanhempiaan mielin määrin ja joilta puuttuu taito olla toisten lasten kanssa ja ryhmässä. Myös leikkimisen taito puuttuu huolestuttavan monelta. Lelut tuntuvat olevan liian valmiita. Niillä ei voi leikkiä ja keksiä uutta. Legot, kotileikit, autot yms. eivät enää jaksa kiinnostaa läheskään kaikkia.” PPH 28(http://herkules.oulu.fi/isbn9514268741/html/x1299.html)
Itse olen havainnut omin silmin, että tällainen asenne on aika yleinen aivan tavallisissa perheissä, joista myöhemmät ongelmat ovat yhtä lailla lähtöisin kuin noista mainitsemistanne marginaaliperheistä. Ei siis taida olla sitä helppoa selitystä, johon voimme tuudittautua, että ongelmat olisivat ongelmaperheissä. Mm. kummankin suomalaisen koulusurmaajan ja Myyrmannin räjäyttäjän perheet ovat tietääkseni tavallisia ja jopa hyvinvoivia suomalaisperheitä, mikäli lehtitietoihin on tässä luottamista.
Totta on se, Saara, että suurin osa nuoristamme elää tavallisisa perheissä ja voi hyvin. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä jotakin tässä suomalaisyhteiskunnassa on, kun kerran Suomen nuoriso on maailman itsetuhoisimpien joukossa. Tyttöjen osalta itsemurhia tehdään enemmän vain Kazakhtanissa.
Meillä nuoret päätyvät sitä paitsi itsemurhaan yhtä todennäköisesti kuin aikuiset, mikä on ainutlaatuista maailmassa. Joka vuosi yli sata nuorta surmaa itsensä, ja tyttöjen itsemurhien lukumäärä (samoin kuin naisten) on kasvussa huolimatta siitä, että poikien itsemurhat ovat vähentyneet.
Minusta juuri se on aika vaarallinenkin ajatus, että oletetaan ongelmien olevan ongelmaperheissä eikä nähdä sitä, että ne ovat myös tavallisissa perheissä. Aikapommi?
Iines, jos katsoo tästä taaksepäin vuosikymmeniä, niin milloin vanhemmuus olisi ollut hyvää? 40-50 -luvuilla lapset elivät hirvittävässä kurissa ja nuhteessa ja heistä kasvoi traumatisoituneita aikuisia, jotka puolestaan 60-70 -luvulla kasvattivat lapsensa todella hövelisti. Ja viimeiset 30 vuotta onkin sitten mennyt kilpailuyhteiskuntaa kasvattaessa. 80-90 -luvun juppikulttuuri näyttäytyy jopa nykyisinkin melko kuvottavalta. Nyt 2000-luvulla kadonnut vanhemmuus tarkoittaa pikemminkin sitä, ettei enää edes haluta lapsia. Niin kuin siinä uuden urbaanin Tukka auki -ohjelman mainoksessakin hoetaan "elämä alkaa eron jälkeen". Siis ikään kuin elämää ei voisi enää edes parisuhteessa elää. Samassa pätkässä toinen nainen sanoo haluavansa lapsen ja toinen huutaa siihen, että "ethän sä nyt lasta voi haluta, sun pitää elää!" Näin se elämä sitten loppuu siihen, kun lapsi syntyy. Tai se ei siis ole enää mitään elämään verrattavaa vaan jotakin zombiehommaa.
VastaaPoistaTämä huono henki, mikä koko yhteiskunnassa on lapsia ja nuoria kohtaan, ei todellakaan ole vähäpätöinen asia. Kyllä lapset ja nuoret sen tunnistavat.
Perheissä ei paljon ole tehtävissä, kun nämä BB-ohjelmat ynnä muu julkkissälä tarjoavat esimerkkiä "itsekeskeisyydestä ja hedonismista", lisäksi mainonta tarjoaa muitakin epärealistisia malleja nuorille matkittaviksi. Yhdeksän kymmenestä yli 12-vuotiaasta tytöstä on tyytymätön omaan vartaloonsa ja ahdistuu. Vaikka kotona annettaisiin minkälaista sielunhoitoa ja kasvatettaisiin itsetuntoa, se ei vaan tässä hetkessä riitä.
Iines, en kuvittele, että kasvatus on joukko irrallisia temppuja, jotka voi napata tuosta vain omaan kalupakkiin.
VastaaPoistaItse näen kasvatuksen esimerkin antamisena, läsnäolona(kulunut sana) ja lapsen kunnioittamisena.
Kunnioittamisella tarkoitan sitä, että lapsi tuntee olevansa arvokas ja rakastettu. Että lapsen mielipidettä ja tahtoa kunnioitetaan tietyissä rajoissa.
Lapsen kunnoitukseen kuuluu myös se, että lapsella on rajat, joita ei ylitetä. Pyrin perustelemaan ne rajat lapselle. Joskus lapsi ymmärtää perustelut, joskus ei. Mutta rajat pysyvät.
Läsnäolo tarkoittaa myös konkreettista yhdessäoloa ja -tekemistä. Esimerkiksi lapsen läksyjen teko on hyvä siihen.
Teen pojalle kysymyksiä läksyistä ja vaikeissa läksyissä autan löytämään oivalluksen.
Samalla lapsi huomaa, että vanhemmat arvostavat koulunkäyntiä, mihin kuuluu myös se, että vanhemmat eivät mollaa opettajaa lapsen kuullen. Siihen ei ole ollut kyllä tarvetta muutenkaan.
Vanhemman esimerkki tarkoittaa kaikkea käyttäytymistä. Ihan muodollisista käytöstavoista liikennekäyttäytymiseen ja kaikkea siltä väliltä.
Uskon muuten, että lapset imevät auton takapenkillä ison osan huonoista käytösmalleista ja asenteista.
Nyt pitää mennä töihin. Jatkan myöhemmin.
Iines, tuli Oscar Wilde sitaatistasi mieleeni tälläinenkin sitaatti Oscarilta:
VastaaPoista"Man is least himself when he talks in his own person. Give him a mask, and he will tell you the truth."
Oscar Wilde
Tavallaanhan internetin keskustelupalstat jne. ovat osoitus siitä että Wilde oli oikeassa.
(Lempisitaattini Oscarilta on: "En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaiken")
Iines: "eli toimikunnan työnä olisi filosofinen suunnannäyttö, uudenlaisten henkisten arvojen esiintuominen ja korostaminen materiaalisten arvojen rinnalle."
VastaaPoistaTätä kannatan sinällään, mutta epäilen ettei siitä olisi mitään apua, kukaan ei edes huomaisi asiaa. Patsi mikäli sorruttaisiin diktatuurivaltiohin kuuluvaan ihmisten elämän ja tiedonsaannin rajoittamiseen.
Mikäli tuollaista alettaisiin tehdä niin se tulisi pukea viihteen kaapuun ja vieläpä hyvin. Siihen ei, yleisesti ottaen, filosofien rahkeet riitä.
(Kuten sanoin en jaksa enää täällä taittaa peistä vanhemmudesta. Odotan nimittäin yhä erään tutkijan perusteluja sille miksi hän yleisti vajaan viidenneksen koskemaan kaikkia nykyvanhempia. Kuulemma kysymykseni on "epärelevantti")
Siinäkin olen kanssasi samaa mieltä että jotain vikaa on yhteiskunnassamme kun nuoret voivat niin huonosti, mutta kuka viitsis tutkia kuinka huonosti aikuiset voivat? Väitän että sieltä löytyisi tasan samanlaisia tuloksia.
Siis tarkennanpa hivenen:
VastaaPoistaMikäli tuollaista... jne kappaleen oli tarkoitus viitata siihen Iineksen filosofiseen suunnanäyttöön, ei diktatuurivaltioon.
"En pidä Jutta Urpilaisen alaleuasta. Se on jotenkin iso verrattuna yläleukaan ja tuo mieleen Aku Ankan muinoisen pelikaanin, jonka alaleukaan upposivat isotkin tavarat, laudat ja sorkkaraudat, mitkä milloinkin."
VastaaPoistaEi ihmiset sille voi minkä näköisiksi ovat syntyneet.
Opettajan suustahan ne asiat kuulee tai lukee.
Saara, kadonnut vanhemmuus -termi tosiaan viittaa siihen, että se vanhemmuus on joskus ollut. Hyvä näkökulma kysyä termin oikeutusta.
VastaaPoistaEn ole ennen ajatellut asiaa tältä kantilta.
Jotenkin arvelen kuitenkin, että kadonnut vanhemmuus -termi, niin kliseinen kuin se onkin, tarkoittaa sitä ajatusmallia, jota tuo perhepäivähoitaja ylempänä olevassa sitaatissa kuvaa: kadonnut auktoriteetti.
Minusta auktoriteettia ei pidä pelätä, vaikka sanalla on myös huono maine. Ei se, että joku käyttää jotakin roolia tai asemaa väärin, tee roolista sinänsä tuomittavaa - vika on väärinkäyttäjässä.
Lapsi kokee kiistatta turvallisuutta, kun huomaa, että vanhemmat kantavat perimmäisen vastuun ja ovat hänen puolellaan asettaessaan rajoja. Näin hän saa olla lapsi, hänellä on lupa olla kuin linnunpoika emon siiven suojassa, sillä siellä se terve itsetunto ja turvan tunne kasvaa, ja uskaltaa pienin askelin tehdä yhä laajempia kaaria ulos maailmaan, kun selusta on turvattu.
Kun sanotaan, että yhteiskunnassa on huono henki lapsia ja nuoria kohtaan, niin minusta pitää muistaa, että ei ole olemassa mitään ulkopuolista yhteiskuntaa, vaan me olemme se yhteiskunta.
Kyllä se on meidän vallassamme, mitä meidän perhe vapaa-ajallaan tekee ja mitä katsoo televisiosta ja miten käyttää tietokonetta ja paljonko antaa lapselle rahaa.
Mielestäni yhteiskunta ei siis pakota vanhempia mihinkään, vaan avaimet valintoihin ovat aina kotona - kenenkään äidin tai isän ei tarvitse suostua siihen, että pikkutyttö pukeutuu avokaulaisiin toppeihin ja seksikkäisiin vaatteisiin - sen voi kieltää yhdellä ystävällisellä, mutta päättäväisellä ei-sanalla; kenenkään vanhemman ei tarvitse suostua siihen, että perheen tyttö viettää nelitoistavuotiaana myöhäisillat ulkona. Asiat eivät mielestäni kaipaa aina edes laajoja perusteluja, jos vanhemmat ovat johdonmukaisia, ystävällisiä ja selkeästi kommunikoivia.
Samoin voi suhtautua moneen muuhun asiaan, joka ei selvällä maalaisjärjellä ajateltuna ole lapselle hyväksi: mm. lapsen netinkäyttöäkin pitää seurata ja olla siinä mukana, se kuuluu vanhemman osoittamaan rakkauteen ja huolenpitoon.
Hanskojen lyöminen tiskiin ja sanominen, ettei voi yhteiskunnalle mitään, on mielestäni tarpeetonta. Aina voi ja paljonkin. Vanhempien selkeä napakkuus ja johdonmukaisuus höystettynä rauhallisella ystävällisyydellä kyllä opettavat lasta pikkuhiljaa itse harkitsemaan asioita itsekin kriittisesti.
Saatko tyydytystä siitä kun haukut muut ihmiset lyttyyn?
VastaaPoistaJohannes,
VastaaPoistakysyt, mitkä ovat ne oikeat arvot joita meille/meidän pitäisi opettaa? Teet vielä pienen argumentaatiovirheen: Nekö joita sinä kannatat?
Lue nyt ensi hätään tuo vastaukseni Samulille, jossa yritän selvittää sitä ajatusmallia, että ei (arvo)kasvatus tarkoita valmiiden vastausten antamista, koska sellaisia ei ole, etenkään näin isossa asiassa.
Henkiset arvot ovat kuitenkin avainsana, ja toisen kautta materiaalisten arvojen kyseenalaistaminen.
Mehän olemme eläneet vuosikymmeniä aikaa, jolloin mm. hedonismi, omanapaisuus ja tietyntyylinen röyhkeys ovat kysyttyjä arvoja. Lapsia on opetettu pärjäämään kovassa maailmassa sen sijaan, että kova maailma kyseenalaistettaisiin ja pidettäisiin ihanteena vaikkapa lähimmäisrakkautta tai anteliaisuutta tai nöyryyttä tai ihmisrakkautta. Nämä ovat nykyään selviä luuserisominaisuuksia, ja lapset kyllä imevät ne itseensä. Samoin ihaillaan rahaa, kalliita merkkivaatteita ja halpaakin julkisuutta, rumin ja karmein ilmein esitettyä kammottavaa rockia ja väkivaltaa.
Minusta tuntuu kyllä kauhealta ajatella sitä, että aikuiset ovat luoneet tuollaisen maailman lapsilleen - siis eiväthän lapset itse sitä ole luoneet. Markkinamieskin on yleensä vanhempi ja tuntuu käsittämättömältä, että vanhemmat ovat siis hukanneet vanhemmuutensa ja valmistaneet lapsilleen ruman maailman.
Vielä,
VastaaPoistaJohannes, muut, tämä on kyllä tosiaan ikuisuuskysymys tämä kadonnut vanhemmuus -asia. Minun pitää jossain vaiheessa vielä koettaa laatia napakka ja selkeä kirjoitus siitä, miten koen tuon asian ja mitä ajan sillä takaa. Tilannehan on se, että kyseessä on pitkä ketju, jossa näen vanhemmatkin kyllä uhreina. Kasvatuksella on pitkät juuret.
Mutta ydin on kuitenkin se, että uskon ihmisen omaan kasvuun, omaan nousuun, sillä yhteiskunta muuttuu vasta meidän myötämme, ei ennen meitä!
Iines, olen ollut huomaavinani että lasteni sukupolvessa on hyvin paljon nuoria jotka kyseenalaistavat kulutusyhteiskunnan ja sen kiireisen elämän johon olemme alistuneet, ehkä kyse on siitä että kulutus- ja urayhteiskunnan saturaatiopiste on vihdoin saavutettu?
VastaaPoistaEhkä nuorisossa sittenkin on orastamassa se uusi ja uljas (parempi) maailma?
Mie iette!: "Ehkä nuorisossa sittenkin on orastamassa se uusi ja uljas (parempi) maailma?"
VastaaPoistaMitäpä muutakaan muuten voin sanoa kun keittiössä seinän toisella puolella on kaffella 7 nuorison edustajaa ;-P
(Käyn heidän kanssaan hyvin mielenkiintoisia keskusteluja, taidankin mennä sinne just nyt ja kysyä miten tämä pieni otos nuorisosta voi...)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIines, en ole tuosta nyt ihan samaa mieltä. Kirjoitinkin siitä vastikään blogiini jotenkin siihen suuntaan, että kasvattaakseen lapsensa tässä yhteiskunnassa terveeksi aikuiseksi, lapsi pitäisi kokonaan vieroittaa ympäröivästä todellisuudesta.
VastaaPoistaSiis minusta vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista kuuluu ihan kaikille tässä yhteiskunnassa. Totta kai myös vanhemmille, MUTTA on ihan mielettömän väärin, että markkinamiehet (olivat jonkun vanhempia tai eivät) saavat määrätä kaikesta siitä mitä tässä rahavetoisessa kulttuurissa ihannoidaan, mitä televisiosta tulee ja mitä sinne tuotetaan, millaisia mainoksia tehdään ja millaisia malleja nuorille ulkoapäin annetaan, ja meidän vanhempien vastuulle jää sitten lastensa pitäminen poissa näiden muiden luomasta todellisuudesta. Yritän siis selittää, että koska koko kulttuuri nojaa ihan kummallisiin arvoihin, EI OLE OIKEIN, että pelkästään vanhempia syytetään siitä, miksi lapset voivat huonosti.
Olisi aivan ihanteellista, ettei mikään ympäröivässä todellisuudessa lasta tai nuorta hetkauttaisi, mutta kun se ei vaan ole niin. Itsekin olen kasvattanut lapseni turvassa ja jonkinlaista auktoriteettiakin olen yrittänyt käyttää. Tyttärellä on hyvin kehittynyt minäkuva, reipas itsetunto ja mielettömän kypsä käsitys median luomasta todellisuudesta. Asioita on puitu joka jumalan kantilta ja siitä huolimatta hän on täysin selvillä siitä, millainen hänen pitäisi olla ja millainen hän ei ole. Eikä ole ollenkaan tyytyväinen.
(Ai niin, tuosta anonyymin kommentista tuli mieleen, että Urpilainen on minustakin ärsyttävän hyökkäävä, niin kuin oppositiopoliitikon tietenkin tulee olla, mutta Urpilainen on sitä monikertaisesti.)
Ja Johannes, luin itse asiassa jostakin, että osa nuorista todellakin on kulutusyhteiskuntaa kurkkuaan myöten täynnä ja kapinoivat jo sitä vastaan.
Saara, sanot että "koska koko kulttuuri nojaa ihan kummallisiin arvoihin, EI OLE OIKEIN, että pelkästään vanhempia syytetään siitä, miksi lapset voivat huonosti."
VastaaPoistaSiis nyt kierrrämme kehää, sillä emme taida ollakaan niin eri mieltä kuin ensin näytti.
Tuolla Johannekselle osoitetussa vastauksessani yritän sanoa nimenomaan, että markkinamiehet ovat tämän vääränlaisen kulttuurin luoneet tieten tahtoen, mutta että vastuu valinnoista on viime kädessä vanhempien. Vanhemmat ovat ainoita, jotka voivat tässä tehdä jotain, ei yhteiskunta enää tässä vaiheessa voi muuttaa lapsen käyttäytymismalleja - tätä koetan sanoa huonosti muotoillussa kappaleessani, jonka poimin nyt vielä tähän lainausmerkkien sisään:
"Minusta tuntuu kyllä kauhealta ajatella sitä, että aikuiset ovat luoneet tuollaisen maailman lapsilleen - siis eiväthän lapset itse sitä ole luoneet. Markkinamieskin on yleensä vanhempi ja tuntuu käsittämättömältä, että vanhemmat ovat siis hukanneet vanhemmuutensa ja valmistaneet lapsilleen ruman maailman."
Tässä tuo "vanhemmat" viittaa markkinamiesvanhempiin - se oli ajatukseni, mutta raakileeksi jäi. Olisi pitänyt ilmaista napakammin.
Johannes, minua harmittaa, etten pääse kouluun näkemään tätä nuorison uutta kapinaa kulutusyhteiskuntaa ja pintakulttuuria vastaan! Uskon, että sitä on, sillä erilaisista keskusteluista olen hiukan haistellut samaa.
VastaaPoistaMuutenkin erilaisuus alkaa olla "se juttu". Esimerkiksi alkoholin juominen ei enää olekaan ihanne samassa määrin kuin ennen, vaan juomattomuus on nousussa, ja örvellyksellä on jo junttimänttileimaa otsassaan. Absolutismi on tosi kova sana, samoin päihteettömyys.
Marginaalista tosin tietenkin, mutta nousussa trendien maailmassa. Ehkä ne henkisetkin arvot vielä nousevat.
Joo, Iines, tajusin tuon pointin, mutta yritin selittää jotain siitä, että se on kuitenkin "todellisuutta", eikä lasta voi siitä enää vierottaa. Se todellisuus kulkee koulukavereiden mukana luokkaan, se tulee mainoksina terveellistenkin ohjelmien välillä, se tunkee joka tuutista jne. Kulttuuri on yhteinen, eikä se lakkaa olemasta, vaikka hävittäisi kotoa kaikki helvetinkoneet.
VastaaPoistaEhkäpä kuitenkin noiden kapinoivien nuorten vanhemmat ovat mediakasvattaneet lapsensa oikein, vaikka itse vanhemmat vielä olisivatkin näiden markkinarattaiden kyydissä. Ainahan sitä eletään jotenkin niin, että älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.
Kun vertaan sitä nuorisoa, jota nyt tunnen, omaan nuoruuteeni ja teini-ikääni 1980-luvulla, olen iloinen, mutta en yllättynyt. Minusta vaikutti nuorena ja vaikuttaa yhä siltä, että 80-luvun teinit olivat paljon välinpitämättömämpiä, suvaitsemattomampia, itsekkäämpiä ja ahneempia kuin 2000-luvun nuoriso. Kun olin about 15-vuotias ja touhusin punkkkariporukoissa, vanhemmat ja aikuiset usein ällistelivät sitä, kuinka paljon tiedostimme ja kyseenalaistimme asioita ja toimimme itse muuttaaksemme asioita. Sitä ei pidetty nuorten touhuna ollenkaan, teinien piti pitää hauskaa ja nauttia elämästä, kuluttaa, bailata ja olla kantamatta huolta asioista. Kärjistetysti(ja omahyväisesti;) sanottuna punkkarit olivat ainoa tiedostava nuorisoryhmä. Teimme lehtiä, valtasimme taloja, perustimme bändejä(hyvinkin rumin ilmein esitettyä kammottavaa rokkia kaikkien muiden, paitsi meidän mielestä. Anteeksi, mutta pakko oli sanoa tuosta rock-musiikkiviittauksesta), järjestimme mielenosoituksia ja kaikenmaailman tempauksia eri asioiden puolesta/vastaan/huomion kiinnitämiseksi.
VastaaPoistaNykynuoren ei tarvitse kuulua mihinkään punkkarijengiin, hän tietää ja tiedostaa ilman viiteryhmiäkin. Siltä se minusta ainakin näyttää, kun katson omaa Lasta ja ystävien ja tuttavien lapsia, surffaan netissä ja katselen ihmisiä kaupungilla.
Okei, nykyään on enemmän tietoa ja kanavia hankkia sitä tietoa, mutta väitän silti, että nuoret ovat kiinnostuneempia, aktiivisempia ja kriittisempiä kuin silloin.
Jos vanhemmuus on nyt kadoksissa, mitähän se oli 80-luvun puolessavälissä? Kuilu aikuisten ja lasten välillä oli paljon isompi ja minusta vanhemmat ja aikuiset olivat yleensä joko naurettavan naiiveja ja pelkäsivät ottaa selville lastensa asioita, tai sitten ihan välinpitämättömiä ja/tai negatiivisia ja autoritaarisia. Ei tämä ole vain angstisen teini-minhin muisto, vaan se on jäänyt vahvasti mieleeni koko 80-luvun ilmapiiristä.
Nämä nyt ovat tietysti ihan perskohtaisia muistoja ja pitkälti tunneasioita, mutta niin on myös se nykyinen jankuttaminen lasten ja nuorten pahoinvoimisesta, oireilusta ja vinoonkasvaneesta kulttuurista.
Minä koen, että nuoret ovat nykyään tyytyväisempiä ja välitetympiä kuin 20 vuotta sitten. Yleisesti katsoen.
Joku muu voi tietysti kokea ihan päinvastoin ja olla sitä mieltä, että kaikki oli paremmin silloin, kun nuoriso ei vielä "tiedostanut" niin laajasti ja oltiin paljon sinisilmäisempiä koko yhteiskunnassa.
-minh-
Minä olen Minhin kanssa tasan samaa mieltä nykynuorten aktiivisuudesta ja 80-luvun ilmapiiristä.
VastaaPoistaNyt nukkumaan, täytyy huomenna mennä val... kehumaan itseäni työhaastatteluun ja moisessa tilanteessa on oltava skarppina etten vahingossa paljasta etten ole hetero ;)
On mielenkiintoista, miten nykyteinit koetaan kuitenkin hyvinvoiviksi ja tiedostaviksi huolimatta kaikesta esiintunkevasta tiedosta heidän pahoinvoinnistaan.
VastaaPoistaPaljon puhutaan masennuksen lisääntymisestä, etenkin tyttöjen lisääntyneestä itsemurhauhasta ja toisaalta kouluissa on entistä levottomampaa. Missä se totuus oikein luuraa?
Voisiko se olla toisaalta niin, että nykyisten vanhempien sietokyky on kasvanut, enää ei nähdä sitä mikä on huonoa käytöstä, joten esimerkiksi röyhkeää käytöstä ei pidetä poikkeuksellisena, vaan se nähdään normaalina käytöksenä tai vaikka juuri tiedostavuutena? - Siis minä en tiedä tätä, kunhan pohdin ja kysyn.
Itse olin jo 80-luvulla teini-ikäisten parissa töissä, ja silloin tapahtui mielestäni ns. yhteiskunnallisen tiedostamisen lasku. Pidin nimittäin itsestäänselvänä kun tulin töihin, että nuoret ovat samanlaisia politiikasta kiinnostuneita innokkaita "hippejä" kuin itse olin joitakin vuosia aiemmin, ja pidin selvänä, että he ovat mm. aseita ja rasismia vastaan. Vaan eivät olleetkaan! Se oli valtava yllätys. Vähemmistöryhmiä pilkattiin armotta ja yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle naurettiin.
Voi olla, että nyt vihreän liikkeen myötä on herännyt uudenlaista aktiivisuutta. Täytyy kyllä myöntää, että minua kyllä jopa hieman pelottaa tältä suunnalta lieveilmiönä versova aavistuksenomainen fasistinen henki, joka ei ole hyvä henki vaan räyhähenki. Ei asioita muuteta aggressiivisella vihalla, raivolla ja polttopullojen heittelyllä.
Johannekselle onnea työhaastatteluun. Muista olla rehellinen! Olisi kiinnostavaa kuulla tai lukea selostuksesi siitä, kysyttiinkö sinulta perheestäsi tai muusta, jota et pidä oleellisena työsi suorittamiselle - ja miten asennoiduit kysymyksiin.
Minh, en malta olla toteamatta täysin triviaalia seikkaa ulkopuolelta päreen: kieltä jota tuossa yllä käytät. Se on niin täysin kirjakielistä verrattuna omaan soljuvan luistavaan blogikieleesi. Olet aika hurmaava kohteliaisuudessasi, ja minä nautin myös sinun omasta kielestäsi, koska siitä kyllä kuultaa, että hallitset virallisetkin kuviot, jos tahdot.
VastaaPoistaIines: "On mielenkiintoista, miten nykyteinit koetaan kuitenkin hyvinvoiviksi ja tiedostaviksi huolimatta kaikesta esiintunkevasta tiedosta heidän pahoinvoinnistaan."
VastaaPoistaEi hyvinvoiviksi vaan tiedostaviksi, itse asiassa osasyy nuorison henkiseen pahoinvointiin voi olla se että nuoriso ei enää ole yhtä naivia ja tulevaisuususkoista kuin 80-luvulla.
Tieto lisää tuskaa...
Iines: "Itse olin jo 80-luvulla teini-ikäisten parissa töissä, ja silloin tapahtui mielestäni ns. yhteiskunnallisen tiedostamisen lasku."
Osasyy saattoi olla siinä että vanhempamme olivat sitä poliittisesti erittäin aktiivista porukkaa, moni - kuten minä - vittuuntui politiikkaan jo lapsena seuratessaan sivusta kuinka kieroutunut ja korruptoitunut järjestelmä meillä tuolloin (70-80-luvulla) oli.
Minun reaktioni tuohon oli anarkismi, ajatukseni kulkivat suurinpiirtein näin: "Politiikka on perseestä, siellä saavuttaa jotain vain jos unohtaa idealismin, haistakoot vittu! Minä muutan systeemiä sen ulkopuolelta!"
Ja vaikka Saarikoski väittikin ettei systeemiä voi muuttaa sen sisältä, niin eihän se tietenkään onnistu sen ulkopuoleltakaan, varsinkaan nuorelta jota kukaan ei kuuntele. (Minä ymmärrän hyvin miksi RAF:n tyypit lähtivät pommitusten tielle, vaikken itse siihen turvautuisikaan)
Iines: "Johannekselle onnea työhaastatteluun. Muista olla rehellinen! "
VastaaPoistaItse asiassa minä olen niissä haastatteluissa aina oma itseni, jollen kelpaa hivenen eksentrisenä itseänäni niin ei sitten, silloin paikka ei ollut minua varten.
Varsinkin nyt ajattelen noin, sillä minulla ei juuri nyt ole taloudellisesti ottaen tarvetta saada uutta työpaikkaa (En siis ole työttömänä), minä vain etsin kliseisesti "uusia haasteita".
Iines: "Olisi kiinnostavaa kuulla tai lukea selostuksesi siitä, kysyttiinkö sinulta perheestäsi tai muusta, jota et pidä oleellisena työsi suorittamiselle - ja miten asennoiduit kysymyksiin."
Periaatteessa voisin kirjoittaa edellisestä haastattelusta, jossa kysyttiin hyvinkin tunkeilevia kysymyksiä, mutta se saa odottaa viikonloppua.
80-luvulla kehittivät Sveitsissä Thinkers- ja Doers -jaottelun. Siihen piti sitten vastata, toisaalta eivät tajunneet että John Dewey oli sanonut, että doers do it better; thinkers only think to to it.
VastaaPoistaJoten; kokemus oli se, jonka avulla koko Baabelin torni kaatui. Ja siinä myytiin paikkoja Manalaan; kalliita matkoja toiseen elämään.
Vielä yksi ajatus tuosta aiemmin esittämästäni nykyvanhempien "sokeudesta" lasten tai nuortensa huonolle käytökselle, kuten vaikkapa röyhkeydelle ja jonkun sortamiselle (lue kiusaamiselle).
VastaaPoistaTyyppiesimerkki on ulkoministeri Aleksander Stubb, joka on paljastunut koulukiusaajaksi.
Kaiken luetun tietouden perusteella Stubb oli kiusaajana erityisen törkeä: yksi hänen kiusaamistaan oli sokea poika.
Stubb on itse sokea kiusaamiselleen, ei näe sitä vieläkään, vaan sanoo jossain jopa olleensa tämän sokean kiusatun ystävä. Niinpä niin, käsitys ystävyydestä voi siis pitää sisällään sen, että puhuu jollekulle, ei väliä miten, kunhan puhuu. Ja panee todellisuudessa halvalla. Mistä johtuu, että Stubbia ei ole hirveän vaikea kuvitella kiusaajaoppilaana?
Tällä esimerkillä yritän sanoa sitä, että huonovointisuus on jo niin sisäänrakennettua, sisäänopittua, että emme tunnista sitä läheskään aina.
Henkilökohtainen kunnallisvaali'junailija' minullekin – ja heti!
VastaaPoistaNiin vaiketa ja niin yksinkertaista. Solidaarisuus ja välittäminen ovat politisoituneet (lue puoluepolitiikka) ja niiden mainitseminen saa useimmille suodattimen päälle. 60-luvulla voimallisesti alkanut kaupungistuminen, muuttoliikket työn perässä, katkoi siteet kasvupohjaan ja kulttuuriin. Henkilökohtaiset henkiset ja fyysiset voimavarat oli luonnollista ja voimaannuttavaaa luovuttaa osin yhteiskunnan käyttöön.
Vaivihkaa, hivuttaen on kansallinen eetoksemme, yhteisöllisyys, valjastettu palvelemaan loputonta ja päämäärätöntä kilpailua – joka on alisteinen taloudelle, siis rahalle. Eettis-moraalisen ilmaston muutuessa olemme murentaneet perustaa, vahvistamisen sijaan.
Laajapohjaisen arvomaailman koossapitävä voima
on luovuttanut otettaan yksilöllisyyttä korostavalle egollemme. Minän loputon kasvu avaa rajattomat näkymät mutta sumentaa samalla kollektiiviset, sosiaaliset perinteet. Oma mieli ja keho on individualistisen muokkauksen kohde, sen on meidän cv:mme.
Iines, vaalibrosyyreissä nyt vain ei pääse kovin syvällisiin asioihin käsiksi vaan niistä tulee jotenkin aina lässynläätä. Jos tietäisin, miksi niin tapahtuu, tekisin itse paremmin.
VastaaPoistaSyvän moraalisen arvopohjan julkituominen vaalilauseissa on jokseenkin toivotonta jo senkin takia, että useimmat ajattelevat ihmiset suhtautuvat niihin jo valmiiksi kyynisesti. En ole poikkeus.
Jos Sinun pitäisi nopeasti ja muutamalla lauseella vakuuttaa lukijasi perimmäisistä arvoistasi, mitä tekisit? Paljon bloganneena tiedät, miten paljon väärinymmärryksiä viestintään sisältyy. Usein sitä krjoittaa vilpittömästi jotakin ja hämmästyy sitten, miten huolimattomasti teksti luetaan ja kuinka odottamattomasti jotkut reagoivat.
Monet ehdokkaat eivät edes halua kertoa aidosti mielipiteitään välttääkseen konflikteja.
Usein se mainitsemasi leuan muoto sitten nousee ratkaisevaksi tekijäksi äänestettäessä, valitettavasti, kun ei ehdokkaan ajatuksista oikein saa otetta.
Anonyymi, hieno pohdiskelu, jonka faktoihin voi vain yhtyä. Juuri noin se on mennyt, yhteisöllisyyden sijaan on tullut egosentrismi, joka heijastuu kaikkeen olemiseen ja tekemiseen. Kyllä tämä merkitsee elämänpiirin kaventumista ja ihmissuhteiden ohenemista.
VastaaPoistaRiitta, oikeastaan ymmärrän hyvinkin, miksi näistä eettisistä tai moraalisista asioista ei puhuta vaalipuheissa. Nehän ovat nykyihmiselle esteitä, rajoitteita anonyymin yllä kuvaileman egon laajenemisen tiellä. Minun teeseilläni ei siis mennä valtuustoihin, saati eduskuntaan asti. Pitää puhua rahanjaosta ja tapella raha omiin objekteihin.
Mitä Urpilaisen leukaan tulee, se oli vain metafora siitä, miten koen puoluepolitiikan. Enhän minä tosissani katso poliitikon ulkonäköä.
Jep, yritän kirjoittaa vähän "parempaa" kieltä kommenteissa muihin blogeihin, koska minut on ignoorattu niin miljoona kertaa kirjoitustyylini takia kommenttiketjuissa. Yrittäminen ei aina tarkoita onnistumista kuitenkaan.
VastaaPoistaOmassa blogissani olen sitten ellunkana ja suollan mitä suollan.
Nykynuorison röyhkeydestä puhuttaessa voin vain kommentoida sitä, miltä minusta tuntuu ja mitä koen: minulle ei koskaan kiroilla, haistatella tai puhuta törkeästi nuorten puolelta, sen sijaan eläkeikäisiltä saan jatkuvasti käsittämätöntä törkeyttä osakseni, vaikka itse teitittelen ja yritän olla "kunnolla".
80-luvulla oli minusta nimenomaan laskuvaihe yhteiskunnallisessa tiedostamisessa, kuten Iines kirjoitit kommentissasi. Tiedostavia olivat marginaaliryhmien nuoret, kuten punkkarit ja vasemmistolaisskidit(joiden tiedostaminen oli minun mielestäni mitä oli, mutta ainakin jotain sanottiin ja tehtiin).
Informaatiota ja tutkimustuloksiahan meillä on moninkertaisesti enemmän kuin 80-luvulla ja siksi en ihmettele ollenkaan kaikkia "murrosikäisen tytön itsekuva ja käsitys ympäröivästä maailmasta suhteessa vartalonkuvaan"-tutkimustuloksia. Pahoinvointia on aina, nuoret ja lapset ovat niitä, jotka kärsivät yhteiskunnan murroksista eniten ja nykyään myös näkyvimmin.
Itse voin pahoin 80-luvulla ahdasmielisessä ja pinnallisessa ilmapiirissä; reagoin kuten teinit reagoivat: sisäänpäin kääntymällä ja kovaäänisellä protestilla. Kellään ei ollut kivaa.
Ehkä protestien äärimmäisyys nykyään kertoo suoraan pahoinvoinnin määrästä/tasosta, en tiedä, mutta väitän silti, ettei vielä 20 vuotta sitten yhteiskunnaliseen kulttuuriin ja vuoropuheluun kuulunut ollenkaan tällainen huoli nuorista, kuin nyt on.
-minh-
Ai niin. Koulukiusaamisesta. Mehän molemmat seuraamme jonkin verran Big Brotheria. Tänä vuonna vallalla oli käsittämätön kiusaamiskulttuuri, kunnes Andreas lähti. Kaikki muuttui heti.
VastaaPoistaNäen BB:n kiusaamisjutuissa yhtäläisyyksiä omaan kouluaikaani: en ollut kovin hiljainen tai nöyrtynyt kiusaajien edessä. Silti kaikki käännettiin niin, että vika oli minussa. Koulupsykologi kehotti minua näyttämään "normaalilta" ja pitämään mielipiteeni omana tietonani, jotten antaisi kenellekään syytä puuttua olomuotooni.
Kun Andreas häädettiin sunnuntaina BB:stä, hän piti kiinni talk-show´ssa puolustuksestaan, että kuvitteli Cheryllin olevan "vahvempi" ja kestävän hänen juttunsa(huumorina?). Tuo on se, mitä en hyväksy pätkääkään. Kiusatun syyllistäminen.
-minh-
Minh puhuu 80-luvusta kuin olisi nähnyt sen minun silmin.
VastaaPoistaminh: "väitän silti, ettei vielä 20 vuotta sitten yhteiskunnaliseen kulttuuriin ja vuoropuheluun kuulunut ollenkaan tällainen huoli nuorista, kuin nyt on."
Ei kuulunut, kuului vain kauhistelu ja inhoaminen ja aikuisten asenne oli: Ne näyttää oudoilta, joten niiden täytyy olla on vaarallisia roistoja, pidättäkää ne!
Ja... äh, taidan haluta unohtaa koko vuosikymmenen.
kas kun et ole itse hankkiutunut ehdokkaaksi.
VastaaPoista80-luvulla Pikkukaupungissa kuultiin ja luettiin kyllä punkkareista ja muistakin marginaaliryhmistä, mutta ei niitä juurikaan itse koettu. En muista ainoatakaan punkkarioppilasta, muistan vain, että nuoret ottivat vaikutteita heidän ulkoisesta pukeutumistyylistään, mutta väänsivät puheessaan leveää satakuntalaista murretta ja olivat kauhean ihania ja koulukilttejä - ei hyvä sinänsä, sillä minä nuorena suht. radikaalina opettajana kaipasin säpinää opiskelijoiden ajatuksiin ja pohdiskeluihin ja koetin provosoida heitä keskustelemaan. Ja kyllä meillä hienoja keskusteluja olikin, mutta terävin trendikärki ja ajatuskapinallisuus siis puuttui tyystin. Minä olin monesti ainoa ryhmässä, joka näki mustalaisessa (silloin ei puhuttu romaneista) jotain muuta kuin kymppitonnin sossusta pukuunsa tuhlaavan Rositan tai laiskan miehensä Valton, joka ei viitsi tehdä työtä. Puhu siinä sitten pukille! Kun mustalaiset oli keskusteltu, sama homma mustaihoisista ja loppuviimeksi sama maahanmuuttajista. Outoa on se, että asenne säilyy, mutta kohde vain muuttuu.
VastaaPoistaJohannes, sanot että aikuiset kauhistelivat ja inhosivat 80-luvun nuoria ja heidän trendejään.
Tämä on arkkityyppinen ja jopa myyttinen asenne, joka tavataan useissa kulttuureissa kaikkina kaikkina aikoina.
Arvaapas, miten paljon sodankäynyt sukupolvi inhosi ja paheksui meitä pitkätukka-risuparta-radikaalihippejä? Se oli jotain sellaista ikäpolvi- ja aatesotaa, josta joku 80-luvun punkkareitten naureskelu tms. on kalpea varjo. Minä vanhana hippinä esimerkiksi odotin näiltä punk-trendeiltä vähän rajumpaa ja syvempää meininkiä kuin muodilla leikkiminen ja räyhääminen.
Anonyymi, minua on pyydetty demareitten ehdokkaaksi, mutta harkinnan jälkeen kieltäydyin, koska halusin opettajana toimia tasapuolisesti vailla ryhmäsidosta. Nyt olisi edelleen kiinnostusta ja aikaa, mutta enhän minä voi ilman puhekykyä.
Iines: "Arvaapas, miten paljon sodankäynyt sukupolvi inhosi ja paheksui meitä pitkätukka-risuparta-radikaalihippejä? "
VastaaPoistaEi minun tarvitse arvata, vaikka olinkin lapsi muistan hyvin kuinka naapurustoon ilmestyneitä hippejä kauhisteltiin.
Iines: "Minä vanhana hippinä esimerkiksi odotin näiltä punk-trendeiltä vähän rajumpaa ja syvempää meininkiä kuin muodilla leikkiminen ja räyhääminen."
Sitä meininkiä oli, mutta se oli olemassa niihin aikoihin kun hippiaalto Suomessa alkoi hiipua. Kun punk nousi kellareista julkisuuteen oli sen ideologiasta jo tullut dogmaattista.
Oikeastaan yksi syy siihen että jätin ne piirit oli se, että punkpiirit olivat hyvin sisäsiittoisia, dogmaattisia ja ummehtuneita ryhmiä ja tunsin itseni ulkopuoliseksi niissäkin.
Ai niin Iines, juttelin tuossa taannoin (Itse asiassa juttelen aina käydessäni Englannissa) vanhan englantilaisen hipin kanssa ja meitä yhdistää kaksi asiaa:
VastaaPoistaPoliisin meihin kohdistama väkivalta ja syvä inho ja epäluottamus poliisia kohtaan.
Yhteisöllinen paradoksi on sukupolvi -ero.
VastaaPoistaSitä hullaaannuttavaa kokemattomuutta, joka nuorilla on, ei voi täydentää ehdottomuudella vaan iän tuomalla kokemuksella, erehtymättömyyden voimaantumisella.
Ilman sidettä perimäämme olemme ilmaa.
Sanot anonyymi , että "sitä hullaaannuttavaa kokemattomuutta, joka nuorilla on, ei voi täydentää ehdottomuudella vaan iän tuomalla kokemuksella, erehtymättömyyden voimaantumisella."
VastaaPoistaMietin tätä, mutta jään ihmettelemään tuota "erehtymättömyyden voimaantumista", sillä sellainen tunne on mielestäni henkisen pysähtymisen merkki! Ei kukaan voi koskaan olla erehtymätön.
Iän tuomaa kokemusta kyllä arvostan ja samoin arvelen laillasi, että ilman sidettä perimäämme olemme ilmaa.
Lehdissä oli juuri kuvia virolaisesta itkevästä pikkutytöstä, joka oli hylätty autiolle paikalle, eikä kukaan tietänyt hänestä mitään, ei kansallisuutta, ei ikää, ei nimeä, ei kieltä, ei mitään. Mitä tulee ihmisestä, jolla ei ole edes sidettä menneisyyteen?
Onneksi tarina päättyi "onnellisesti", tyttö sai nimen, kielen ja kansallisuuden, tiedot menneisyydestään, eli hän ei ollutkaan ilmaa.
"* tarkoittaa tässä itsenäistä ajattelua, ei mekaanista Mensa-älyä"
VastaaPoistaTuli tuosta mieleeni, että tein joskus Mensan nettitestin ja huomasin hauskan piirteen itsessäni: Aloin siinäkin testissä kapinoida oletuksia vastaan. Silloinkin kun tiesin varmasti oikean vastauksen yritin miettiä kuinka voisin perustella taatusti vääräksi tietämäni vastauksen niin, että väärä vastaukseni olisi looginen.
En kylläkään usko että pärjäisin siinä testissä, kykyni loogiseen päättelyyn ovat vain keskinkertaiset (En muista mitä sain testistä tulokseksi, muttei tulos kovin hirveästi minua mairitellut)
JOhannes:Mensan testissä voi parantaa tulosta harjoittelemalla.
VastaaPoistaOlen itse saanut joissain testeissä huippulukemia (=yli keskitason) ja se ei mairittele testien validiutta.
Olen paljon pohtinut sitä, miksi omia arvojani edustavat ihmiset saavat poikeuksetta pieniä äänimääriä tai ovat poliitikkoina yksinkertaisesti huonoja. Politiikassa tarvitaan tarmokkuutta, mutta usein ne tarmokkaimmat ja kunnianhimoisimmat muuttuvat ammattipolitiikoiksi, eivätkä enää edusta muuta kuin omaa uraansa.
Pitää kai olla tyytyväinen, ettei ulkosuomalaisena tarvitse äänestää. Surullista.
Minäkin olen joskus suorittanut jonkin mensalaistestin, netissä, ja pärjännyt paremmin kuin olisin olettanut. Samoin kuin Sari, minäkin olen tästä syystä epäillyt testien pätevyyttä, ennen kaikkea siksi, koska olin koulussa kykenemätön matemaattisen rationaaliin ajatteluun. Olin muutaman kerran jopa jäädä luokalleni matematiikan ehdoista.
VastaaPoistaVaaliehdokkaani kanssa olen edelleen hukassa. Ylen vaalikoneesta sain tuloksekseksi entisen esimieheni, demarin, mutta en taida äänestää häntä, vaan mieluummin nyt naisehdokasta, jonkalaista täältä ei kyllä taida löytyä. Täällä ei ole muuten ollenkaan vihreiden puolue-ehdokkaita.
Käväisin tekemässä tuon nettitestin ja perskeles, sehän tarjoaa kummastuttavia lukuja, huijausta moinen jos minun vähäisillä älynlahjoillani varustettu ihminen pärjää noin hyvin.
VastaaPoistaHuomasin vahingossa (Vastasin vain kahteen kysymykseen ja minun piti painaa tauko nappulaa kun ovikello soi, mutta vahingossa painoin arvioi testiä ja tulos oli 120) että se nettitesti ei anna 120 pistettä huonompaa vastaukseksi, vasta kun tein sen loppuun asti ja lukemat kipusivat tuon 120:nen yli muuttui testin antama arvio.