Tytär on opintokiireittensä keskellä saanut kärpäsen pureman sukututkimukseen ja tartuttanut sen minuunkin, muutaman vuoden tauon jälkeen.Tytär on isänsä äidin puolelta sukua, jossa on taiteilijoita ja mm. useapolvinen näyttelijäsuku - jäljet johtavat venäläiseen Nassokin-sukuun. Tyttären isän isä taas on kasvattipoika, joka annettiin suoraan synnytyslaitokselta turkulaiseen kauppiassukuun. Syntyperästä kulkee villejä huhuja aina kartanonherraan asti. Saa nähdä, onnistuuko tytär selvittämään isoisänsä mysteerin ja isoäidin venäläistaustan aukkopaikat.
Itse olen jämähtänyt Kansalliskirjaston vanhaan mutta digitalisoituun sanomalehtilukusaliin hakemaan tietoja omasta isänpuoleisesta suvustani, ja löytänyt sieltä yllättäen Lappiin tai Karjalaan viittavan sukumme vanhan nimen Suikki, josta sain lisävinkkejä jo edellisen keskustelun loppupuolella. On siis selvittämättä, mistä Suikit ovat tulleet Hämeeseen ja muuttaneet sitten nimensä nykyiseksi isäni nimeksi. Naimalla talojen tyttäriähän nimet monesti muuttuivat, tai sitten käsittääkseni ostamalla tila, jonka nimi otettiin perheen uudeksi sukunimeksi.Muutenkin noita Kansalliskirjaston vanhoja sanomalehtiä on hauska lukea, varsinkin 1800-luvun ilmoituksia ja pikku-uutisia. Aamulehdessä oli mm. vuonna 1880 luettelo erään kievarin matkustavaisista, jotka olivat yöpyneet talossa. Nimilistassa oli muuan sukulaiseni. Että on sitä juorupalstoja ollut lehdissä jo satoja vuosia. Samoin löytyi lista taloista, jotka ovat ottaneet sähköliittymän. Kivutonta liikavarpaanpoistoa suorittaa muuan kandidaatti Björnborg, naisille aamupäivisin, miehille iltapäivisin, työväestölle erikoishalvat hinnat.
Taidanpa jatkossa jättää Ilta-Sanomien netti- tai paperiversiot lukematta ja lukea mieluummin näitä lukusalin vanhoja lehtiä. Paljon hauskempaa kuin tämä nykymaailman meno. Ihmiset ovat aika ikäviä ja kovia. Mikkosiakaan eivät päästä televisioon keskusteluttamaan ihmisiä, vaan katsovat mieluummin Kauniita ja rohkeita ja Salattuja elämiä.
Ja nyt lumitöihin! Eilisen päivän satoi lunta, ja nyt en pääse ovesta ulos ilman lapiohommia. Toisaalta lehtometsän seljapuussa oli jo karvaiset pikkulehdet! Mutta nyt siis töihin ja lenkille. Kevytlevite on loppu, pakko lähteä kauppaan ja sauvalenkille.
(Maalaus Albert Edelfelt)
Kirjattomista ja 'karjattomista' on vaikea edetä 1700-lukua taaemmaksi.
VastaaPoistaErittäin hyvä aloitus sukututkimukselle on kartoittaa haastattelemalla kaikkein vanhimmat sukulaiset ja 'ratsaamalla' heidän kuva-arkistonsa ja teksti -dokumenttinsa.
Mielenkiintoisen vivahteen sukutietoihin antaa Maakunta-arkistoista saatavat asiakirjat maakaupoista ja lainhuudatuksista.
Paras pohja tutkimukselle saattaisi olla omasta perheestä pyydetty selvitys Kirkkoherranvirastosta'.
Erittäin mielenkiintoisen löydön tein selaamalla tämän Karkun pitäjän vanhoja taloluetteloita 1700-luvulta. Sieltä löytyi mainitsemani Suikin ratsutila, jonka yksi emännistä oli siis tuo päreeni ilmoituksessa oleva Ewa Katarina.
VastaaPoistaTämän luettelon valossa Suikki-nimen alkuperä ei selviä, sillä se putkahtaa yhtäkkiä esiin. Perheeseen syntynyt poika onkin yhtäkkiä Suikki eikä isänsä niminen. Haastavaa!
Minua kiinnostaa tässä vaiheessa se, miten pitkälle netin kautta voi päästä tutkimuksissaan. Arvaan minäkin, että tutkimus tyssää tähän 1700-lukuun.
Muuten sain tuon edellisessä keskustelussa saamani linkin auki. Se vaati Acrobat Readerin, jota ei ollut asennettu vanhempaan läppäriini.
PS Vielä tuosta vinkistäsi anonyymi,
VastaaPoistaminä olen ratsannut mm. äidinpuoleisen sukuni vanhimman arkistot. Hän kuoli kuoli viime keväänä yhdenksänkymppisenä. Sain häneltä mm. musteella käsinkirjoitetut huutokauppakirjat, jotka kirjoitettiin kun äidin ja hänen siskonsa kotitila kiluineen ja kaluineen huutokaupattiin tyttöjen jäätyä parivuotiaina orvoiksi. Tuossa useasivuisessa luettelossa on lueteltuna sen ajan maallinen omaisuus + löytynyt "puhras raha". Voin sieluni silmin nähdä tuon vanhan ajan maatalon eläimineen ja kaikkine tykötarpeineen.
Ymmärrän hyvin intosi. Itsekin istuin tänään kuusi tuntia Yliopiston kirjaston arkistossa lukemassa mikrofilmeiltä vuoden 1904 Hesaria. Eikä yhtään tullut aika pitkäksi! Ja huomenna sama juttu.
VastaaPoistaSukua olen tutkinut sen verran, että neuvon aloittamaan kirjonkirjoista.(Sen jälkeen, kun anonyymin mainitsemat vanhukset on ratsattu)
Jos tiedät Suikkisi syntymä- tai asuin- tai kuolinpaikan, voit kirkonkirjoja pitkin seikkailemalla päätyä hyvinkin pitkälle. Kirkonkirjoista vain pieni osa on netissä, mutta jos kirjastossasi on mikrofilmien lukulaite, voit tilata sinne kirkonkirjoja mistä tahansa. Eikä maksa mitään.
Pikkukaupunkien lehtien vuosikerrat ovat myös mainioita, jos etsitty henkilö on ollut vähänkään aktiivinen. Itse löysi vanhoista Porin lehdistä yhden sukulaiseni aseita piilottelemassa ja sitten ei kun karkuun Ruotsiin.
Jos kirkonkirjojen tutkiminen on sinulle uutta, kannattaa rohkeasti kysyä neuvoa. Ainakin maakuntakirjastoissa on asiantuntevaa väkeä. Mutta älä palkkaa niitä hakemaan tietoja puolestasi. Se tulee tosi kalliiksi.
Kirkkoherranvirastojen tekemien hakujen hinta kannattaa sekin selvittää etukäteen. Nykysin voi mikä tahansa palvelu äkisti muuttua maksulliseksi. Esimerkiksi kansallisarkisto veloittaa kuvistaan jopa sata euroa kappale.
Maakunta-arkistojen maakaupat ym. ovat todella kovaa kamaa. Parasta antia saattaa löytyä tuomioistuinten arkistoista. Siellähän selvitellään niin perintöriidat kuin lapsen elatuksetkin. Hurskaan näköisten esi-isien taustalta saattaa löytyä tosi tautista kamaa.
Sukututkimus on kivaa. Itsekin aloitin jo 70-luvulla marssimalla rohkeasti vaan Muhoksen ja Siikajoen kirkkoherrojen puheille ja kirkonkirjoja tutkimaan.
VastaaPoistaOletko käynyt sukufoorumissa: http://suku.genealogia.fi/index.php
Sieltä saa aika hyvin tietoa muilta sukuja tutkivilta.
Itä-Suomessa oli sukunimiä ainakin jo 1600-luvulla, mutta lännessä sukunimeksi otettiin talon nimi, joten kotivävykin sai saman nimen. Taloa vaihdettaessa nimikin muuttui.
Van Vaari,
VastaaPoistaselvitin juuri Suikkien historiaa tutkimalla netistä pitäjän talokirjat 1700 - 1800-luvulta. Minulla on nyt listassa yhdeksän sukupolvea taaksepäin, jos aloitan tyttärestäni ja menen minun kauttani isääni, tuohon Ewa Katarina Suikkiin ja siitä alaspäin aina 1713 vcuoteen saakka. Edellyttää tietenkin, että päätelmäni ovat oikeita, ja siitähän ei ole takeita.
Olen lukenut kirkonkirjoja ja niitä on digitalisoidusti netissäkin jo koko joukon vaikkapa tässä linkissä: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm
Toinen välttämätön linkki sukututkijalle on tietenkin Hiski-projektien linkki http://hiski.genealogia.fi/historia/
Vielä voisi mainita mormonien ylläpitämän maineikkaan sukulinkin http://www.familysearch.org/eng/default.asp
Näyttää siltä, että Suikkien tulo Hämeeseen on vielä verhon takana. Ainakaan 1700-luvulla vielä juuret eivät ole Lapissa eivätkä Karjalassa, vaan sitkeästi Hämeessä.
Arvoituksen selvittäminen on niin hauskaa, etten toki anna virastoihmisten sitä selvittää, vaikka maksaisivat minulle. Tahdon itse löytää ratkaisut. Tämähän on hauskaa! Tytär kyllä lähetti jo pyynnön kasvatti-isoisänsä taustan selvityksestä Turkuun. Ei tainnut ajatella, että perästä voi tulla iso lasku.
Tapsa,
VastaaPoistahuomaan että meillä on sama linkki. Ja tämä on todella hauskaa, kuin jonkin rakennelman tai palapelin kokoamista. Tulee oikein himo löytää uusia palasia.
Lainaus vielä tästä Muoni-fileestä, jonka olet onnistunut saamaan auki:
VastaaPoista"Ensimmäinen Suikki, jonka nimen tunnemme ja jonka tiedämme asuneen täällä, on noin
vuonna 1720 syntynyt Pehr Suikki. Hän syntyi Kolarissa mutta oli kaiketi myöhemmin kirjoilla
Muoniossa. Luultavasti Pehr oli Ruotsin Jukkasjärvellä, Saarivuomassa, kirkonpalvelijana
toimineen Anders Nilsson Suijkin poika. Anders kuoli 60-vuotiaana vuonna 1733.
Andersin työ kirkonpalvelijana oli tuskin kokopäiväistä, joten hänellä oli varmaan poroja
kuten alueella asuvilla muillakin saamelaisilla. Hänen siitansa talvilaidun ulottui mahdollisesti
itään Muonionjoen vesistön suuntaan. Talvilaitumella Kolarin seudulla oleskelun aikana
syntyi Pehr, joka alkoi aikuisena käyttää näitä metsäalueita tärkeimpänä laidunmaanaan.
Perimätiedon mukaan Suikit olivat ”paluumuuttajia”, eli he olivat aiemminkin asuneet metsäalueilla
mutta muuttaneet tunturiin."
Samassa yhteydessä, kun mietitään, miten sukunimi Holappa, joka tulee venäjän orjaa tarkoittavasta sanasta "holop", tulee Suomeen, todetaan:
VastaaPoista"Käkisalmen Bokostasta tuli 1495 noin viisikymmentä ortodoksia Ruotsin puolelle Jääskeen anoen turvapaikkaa Novgorodin hirmuhallitsijan Iwan Suikin hirmuisen verotuksen ja komennon takia".
Eli hämäläisen sukuperinnön lisäksi etsintöjä voi laajentaa hyvin Ruotsiin ja Venäjälle, aina Novgorodiin saakka. Juuri tämän vuoksi tällainen on aina hauskaa.
PS Sanoin muuten väärin, että yhdeksän polvea olen selvittänyt. Kun tarkemmin katsoin, ratsutila ei ole aina mennyt isältä pojalle, vaan välillä joku on kuollut ja tila mennyt veljelle tms.
VastaaPoistaTästä Suikki-nimen putkahtamisesta sukuuni ei tunnu juontuvan tuloreittiä Lappiin ainakaan vielä 1700-luvulta, koska nimi ilmaantuu yllättäen sukuun näin:
VastaaPoistav. 1748 vihitään Pirkkalassa muuan Henric Henricss Eerola ja Maria Andersdr Perttula, ja samana vuonna heille syntyy Pirkkalassa poika Henric Henricss SUIKKI ja vihitään aikanaan Karkussa erään Lisan kanssa. Tästä lähtien suvun lapset ovat sitten säännöllisesti Suikkeja aina tähän isoisäni isään Augustiin asti, joka ottaa sitten vaimonsa kuoltua vaimonsa nimen itsensä ja lastensa nimeksi - jota nimeä minäkin kannan tyttönimenäni.
Mutta mistä tuo Suikki putkahti Eerolan ja Perttulan lapseksi vuonna 1748? Ei mielestäni viittaa Lappiin, vaan siihen, että Perttula-Eerola perhe osti Suikki-nimisen talon, jonka nimen samantien ottivat itselleen ja jo vihkimävuonna syntynyt lapsi sai siis talonnimen Suikki. Jokin tässä mättää tai sitten sitä ollaan vaan proosallsta ja tylsää maatiaissukua....
Olisi kiehtovaa olla saamelaisten sukua tai peräti hirmuhallitsija-verottaja Iwan Suikin jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa.
Sukututkimus on kiehtovaa. Minäkin aloitin tilaamalla kirkkoherranvirastoista papintodistuksista. Sitten menin sukututkimusseuran toimistoon, josta löytyi eräs valmis sukupuukin ja sen oksalta isoisäni äiti kaksossisarineen, ja sitten valmiita sukututkimuksia, jotka vievät 1400- ja 1500-luvulle. Olen päässyt aika vähällä.
VastaaPoistaKuuluisia sukulaisiakin löytyi: Emmy ja Aino Ackte, Oki Räisänen, Mauno Koivisto, jolla on myös savolaiset juuret vaikka hänestä aina puhutaan vain turkulaisena.
Lapseni sanovat, että suomalaiset ovat kaikki sukua keskenään. Näin taitaa olla.
Anna,
VastaaPoistaminua taitaa itse asiassa kiinnostaa tässä eniten etsiminen ja löytäminen, ei niinkään valmis sukupuu. Kun seuraa eri polkuja, osuu arvaamattomille uusille poluille ja saa uutta tietoa asioista, joita ei tiennyt olevankaan.
On tietenkin niin, että itse kulkien voi päätyä seuraamaan väärää polkua varsin pitkällekin, mutta onko sen niin väliä. Historia on aina kiehtovaa.
Aion kyllä varmistella tiedot, kun aika on. Nyt aion selvittää löytämiäni tietoja lukemalla digitoituja kirkonkirjoja Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen linkistä (ylempänä mainittu).
Sedis hei!
VastaaPoistaMikähän veijari tällainen Iwan Suikki mahtoi olla. Ettei vaan tässä tarkoitettaisi Vasili Suiskia?
Jos Iines on hänelle sukua niin sietääpä varoa! Oli meinaan tarvittaessa tyly mies tämä Vasili.
Luova luokka, menestyvä luokka ja kuka kirjoittaisi kirjan juoruavasta luokasta? Mitä muut väittivät - ja miksi tarut elää niin pitkään?
VastaaPoistaVaari, jos kyse olisi Vasili Suiskista, niin saisitte alkaa pyyhkiä jalkanne ennen kuin tulette blogiini. Minähän olisin tsaarin sukua!
VastaaPoistaTuo Suikki on minulla nyt siinä vaiheessa, että lähetin selvityspyynnön asianomaiselle srk:lle asiasta - että olenko oikeilla jäljillä kulkiessani tuota Suikki-polkua eteenpäin. Saas nähdä.
Sitten ovat tietenkin sukutarinat, joissa on tiettyjä kaavoja (isovanhempien tutustuminen, miten suku oli rikastua mutta jokin meni pieleen, orvot suvussa jne). Ne elävät eikä ole tärkeää ovatko ne tosia vai vähitellen muovautuneita.
VastaaPoistaNiiden kautta suku luo identiteettiään ja historiaansa, ja suvun yksityiset jäsenet voivat vahvistaa haluaan suuntautua jollekin tietylle alalle.
Sukutarinoissa on sama kaava kuin muissakin tarinoissa: ne saavat aina hieman lisää kulloisenkin kertojan mukaan, ja näin ne voivat muuntua melkoisestikin matkan varrella. Näin tarinat elävät kauan, kun ne aina tavallaan saavat hieman tuorettakin verta.
VastaaPoistaPettymys blokkaamiseen täytynee olla aika täydellistä kun olet vetänyt uuden avauksesi pois.
VastaaPoistaJos ainoa mittari kiinnostavalle blogille on päästä mahdollisimman suuren kommentointimäärän niin senhän tavoitteen olet itse asettanut 'johonkin'.
Suurella osalla kommentoijista on omat sivut jota täällä käyden toivoisi 'aktivoittavan'. Kirjoittelun yleinen hyytyminen näkyy vetäytymisenä 'omaan kuoreen'.
Mattivanhasmainen oikeassa olemisen välttämättömyys, asioiden 'viimeiseen tappiin' ruotiminen ei välttämättä ole tae mielenkiintoiselle ja uusia näkemyksiä avaavalle keskustelulle.
Suomi24:n tai iltapäivälehtien 'vakiokaman' nostaminen keskusteluun ei niinikään kanna pitkälle.
Vuorovaikutuksellisen blokin ei pidä olla kuin koti, henkilökohtaisuuksilla merkattu reviiri, iho – vaan persoonaan yhdistetty 'julkinen' tila.
Ei pidä tulkita nyt niin ilkeämielisesti ja tietävästi eikä opettaa minua kirjoittamisessa, kun ei itse edes osaa kirjoittaa sanaa blogi tai bloggaaminen.
VastaaPoistaAinoa motiivini on päästä vuorovaikutukseen ihmisten kanssa, ja siihen riittää jo yksikin kommentti. Jos tavoittelisin määriä laadun sijaan, en toki kirjoittaisi "talvi- tai kevätpäiväkirjaa" enkä puhuisi vanhojen ihmisten asioista, eläkkeistä ja sukututkimuksesta.
Äidinkielen opettajan on oltava kiinnostunut mediasta, populistisistakin tapahtumista ja erilaisista yhteiskunnan trendeistä, koska monet nykyiset trendit ja asiat ovat tulevaa kulttuurihistoriaa ja tulevaa kansanperinnettä.
Kiinnostukseni Susanna Ruususeen ja Mikkosiin ovat tätä perua, johon olen kasvanut kiinni miettiessäni keskustelun ja esseiden aiheita oppilailleni. Jossain muodossa siis koen tämän bloggaamisen työni jatkumoksi, ja pettymykseni on tietenkin jonkinlainen, jos huomaan, että kukaan ei vastaa minulle mitään.
Minulla on tässä lisäksi jokin psykologinen hylkäämisen pelko, josta olen ennenkin puhunut. Tunnen jopa jonkinasteista totaalista kauhua ja yksinjäämisen pelkoa, kun kukaan ei vastaa kirjoitukseeni.
En siis tavoittele määriä enkä halua sanoa viimeistä sanaa, vaan pidän tietenkin keskustelun ikuisesti avoimena.
Olen arka aloittamaan uutta pärettä, koska koen jokaisen kohdalla lievää kauhua siitä, että kukaan ei vastaa, että olen huono. Sen vuoksi keskustelut joskus paisuvat, koska uutta pärettä ei tule ja vanha jököttää siinä. On siis turhaa hakea ilkeämielisesti poistojeni taustalta mitään ylemmyyttä ja määrien laskemisia - muut niitä laskevat - päinvastoin, ne ovat merkkejä alemmuudentunteista ja peloista, itsensä pieneksi kokemisesta.
Se poistettu oli minusta oiva päre. Siinä oli hyviä havaintoja keskustelukulttuurin muuttumisesta ja sen syistä. En jaksanut illalla sen luettuani kommentoida, kun olin menossa jo nukkumaan. Harmittelin tuossa, kun se juttu oli jo kadonnut, vaikka tuskin keskusteluun olisin ehtinytkään.
VastaaPoistaMukavaa päivää.
Niin – vittuilut sikseen.
VastaaPoistaHassua mutta en epäile tekstejäni, ja ajattelen jopa niin, ettei tekstissä ollut vikaa. Minulle vaan ei haluttu jostain syystä vastata ja haen syytä siis itsestäni.
VastaaPoistaEn ole myöskään kerännyt ympärilleni suosikkeja enkä hovia, jolta tulisi vakiovastaukset mitäänsanomattomiinkin postauksiin. Sellainen sisäpiiribloggaaminen ei ole minua varten. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat, ja se kaikki mikä ajassa liikkuu ja se miten kaikkea käsitellään ja miten se otetaan vastaan - mediavirta. Ei Susanna Ruususesta kirjoittaminen tarkoita siis sitä, että kirjoittajan kulttuurinkuva käsittäisi vain Ruususen ja iltapäivälehtien maailman. Ilman laajempaa näkemystähän päätyy herkästi tuomitsemaan asiat, kuten valtavirta tekee.
En tunne myöskään tarvetta eritellä kirjallisia ilmiöitä tai kirjoittaa omia runojani eetteriin tai muuten osoittaa lukeneisuutta, vaikka luen ja kirjoitan paljon ja olen tarkkaan ottaen myös "kirjallisuusoppinut".
En siis varmaan tarvitse ohjeita siitä, miten tulee blogata, vaan lähinnä siitä, miten säilyttää itsetunto edes tällä asteella kylmässä blogimaailmassa, jossa blogistasi koetetaan monesti hakea vain hyöty tai jota käytetään välineenä omiin tarkoitusperiin.
Anonyymille vielä siitä, että miksi ihmeessä et arvostele blogiani omalla nimelläsi, sillä viittaat siihen että useimmilla kommentoijilla on oma blogi - siis sinullakin. Miksi tekeydyt anonyymiksi? Tahtoisin nähdä blogisi ja tulla sinne ottamaan oppia siitä, miten blokia blokataan.
Saaralle kiitos kommentista. Jotenkin tuo lehmän kuva logossasi antaa aina rauhallisia ja positiivisia viboja. Kunpa sinäkin jaksaisit edelleen antaa itseäsi blogissasi. Itsestäni en ole yhtään varma. Vaan mitä tilalle?
Hei Iines, se poistamasi päre on edelelleen Googlen syötteenlukijalla luettavissa. Ei se ole hullumpi juttu, mutta ymmärrän kyllä miksi poistit sen - se olisi kenties herättänyt närää joissakin bloggaajissa.
VastaaPoistaTekstejäsi ei eipäile kukaan – ne ovat hyviä.
VastaaPoistaTeksteihisi perehtyneelle riittää 'keittiöpsykologia' ymmärtämään ja näkemään henkilökohtaisen 'tarpeen' itsetehostuksen ja 'kerjäävän säälin' dilemman.
Siitä juontaakin pidemmälle viedyn 'keskustelun' ahdistavuus ja 'vastakkainasettelun' leima.
Sanon sen tässä: En pidä blogia enkä aio sitä tehdä jatkossakaan. En kirjoittele nimimerkin suojissa sen enempää kuin bloginimimerkkikään. Kirjoittelen kommentejani itsensä 'paljastajille' asiallisesti ja hyvää tapaa noudattaen – niin eläenkin.
Jos se ei riitä, maltan kyllä lopettaakin, vieläpä helposti.
Kyllä sinä vaan, päinvastoin kuin sanot, pyrit luomaan hovia, tahtomattasi. Sinulla on paljon hyviä kommentaattoreita, mutta myös muita konservatiivisia täti-ihmisiä, joiden kanssa on mukava paheksua maailman menoa.
VastaaPoistaKyllä tuo toinen ananonyymi kommentaattori oli tarkkanäköinen, mutta sinä yllyit "vittuilemaan".
Minäkään en väheksy kirjoitustesi laatua, mutta aihepiiri on ehkä hieman rajallinen.
En hyväksy opettajatarmaista karttakepillä huiskimista ja ivallisuuttasi, siksi en välitä kommentoida. Tämä on poikkeus. Olet myös hieman paranoidinen.
En tuhlaa sinuun ruutia, hyvä anonyymi, sillä kirjoituksesi on selkeän pahansuopa. Kuiskit lisäksi puskista, mikä aiheuttaa epäluottamusta motiiviisi.
VastaaPoistaSanon vain sen, että olet kaikessa kovin ristiriitainen. Luonnehdintasi kertookin enemmän sinusta itsestäsi kuin minusta. Tuskinpa siis esimerkiksi hyvät kommentoijat joihin viittaat, jaksaisivat viihtyä kuvaamanlaisesi persoonan keskusteluissa.
Anita,
VastaaPoistaihan ok, jos juttu on luettavissa jossakin, sillä en poistanut sitä sisällön vuoksi eikä siinä ollut kritiikkiä kuin Blogilistaa kohtaan. Mainitut kirjoittajat oli poimittu esimerkiksi hyvistä ja asiallisista kirjoittajista, jotka ovat itseltäni jääneet unholaan blogilistan huonon luettavuuden vuoksi.
Tässä sinulle normit aakkosjärjestyksessä:
VastaaPoista...
Minä vastaan Takkiraudan hyvin sovinistiselle päreelle sitä, ettei pidä yhdistää vääriä asioita ns. äiti-tytär -aiheeseen:
Tyttären käytös suhteessa konventiohin on se oleellinen: on niitä, jotka lippu korkealla kulkevat suvun nimeä kantaen - ja menevät mukaan Hitlerin kaltasiin toimintatapoihin ja heitähän ei kukaan syytä ns. huonoista geeneistä!?
Miksi siis rakkaus, rakastuminen ja rakastelu olisi viite huonosta käyttäytymisestä mistä voisi ennalta arvaa?
Minä pidän sitä lähinnä itsetunnon tai itsesäätelyn asiana enkä mitenkään älyn tai moraalin asiana.
On siis sinunkin kykysi arvioida aika ruma; deterministinen ja ylläpidät jotain konventiota ja normistoa koodinasi. Et ajattele ihan itse Takkirauta? Olet lukenut liikaa: aivopesty olet. Palin ei ole sitä, hän ajattelee itse vaikka tyttö onkin joutunut ongelmiin.
Puurot ja vellit taas, jonkun masterin mieleen.
Hiton puoskarit, hiton aivopestyt siat ja sitten miettivät miksi rakkaus puuttuu elämästämme. Niin.
Onhan ihan mielenkiintoista pohtia välillä, miksi joku pitää blogia ja jotkut toiset niitä lukevat ja jotkut jopa kommentoivat ja osallistuvat keskusteluun.
VastaaPoistaItse en pidä blogia - vanhanaikainen päiväkirja riittää - mutta luen muutamia, joihin yleensä sitten osallistunkin heittelemällä enemmän tai vähemmän hajanaisia huomioita.
Blogit ovat erilaisia. Niissä on erilainen tunnelma ja jopa erilaiset käytöstavat. Blogin pitäjästähän se kai enimmäkseen riippuu.
Outoa kuulla, että sinullakin on tuollaisia epäuskon hetkiä, sillä se ei toden totta näy päälle päin. Sinulla on kuitenkin paljon kommentoijia ja täällä käydään mielenkiintoisia keskusteluja.
Kaikkia et voi miellyttää, mutta minua miellytät.
Tapsa,
VastaaPoistaolen nytkin kirjoittanut kolme pärettä, mutta en uskalla julkaista niistä ainuttakaan.
Minulla on paljon blogikommentoijia, suurin osa on aivan ihania ja asiallisia ihmisiä, mutta joukkoon mahtuu myös muutama hyvin ikävä kalvaja, kuten tästäkin kommenttilaatikosta näkyy. Tuommoinen salpaa minut ja vie rohkeuden kirjoittaa mitään. Minä olen niitä ihmisiä, jotka yksikin paha sana taittaa.
Jos ihminen ei kestä edes sanoja, miten uskot, että maailmassa voisi milloinkaan mitkään asiat parantua?
VastaaPoistaNyt on jo 923 miljoonaa köyhyydessä eläviä ja ravinto heitä varten heikkenee. Kuinka siis Iines vastaat siihen? Jos ei edes kestä anonyymien ns. pahoja sanoja? Etkö siinä tapauksessa jo luokittele itsesi täysin oppimattomaksi ihmiseksi?
Ei, sinä pidät minua ilkeänä.
Sanoja minä kestän, mutta en pahuudella ladattuja vääriä merkityssisältöjä. Sana itsessään on syyntakeeton, vastuu on sanojan.
VastaaPoistaAsioita ei hoideta sillä, että käyttää niiden keinoja, jotka taistelevat sitä asiaa vastaan, jota sinä puollat. Näin vahvistaa sitä, mitä vastaan taistelee.
Pahuuden sietäminen ei ole tarpeen, eikä se ole valintakysymys muuta kuin laskelmoivilla ihmisillä, joiden tunteet ovat kuolleet tai muuntautuneet säädeltäviksi.
Tulkitsija on itse vastuullinen jos lisää merkityksiä mitä ei ole lähettäjän kannalta.
VastaaPoistaItse siis liität sanoihin niitä merkityksiä mitä sanot, ettei syyntakkeettomasta sanasta vielä voi mitään sanoa?! Kuka siis lisää ja kertoo omiaan?
Tunteiden kuuluu olla säädeltäviä; moraalin mukaan. Jos ei ole on aika rigidi ja niitä vasta riittää!
VastaaPoistaTulkinta tehdään itseyden kannalta: vain se, mikä on itselle tuttua voi kuvitella olla muilla. Sinä puhut siksi itsestäsi: minä en tunnista tuota ollenkaan.
VastaaPoistaMinä olen täällä sen takia,että aiheesi kiinnostaa mutta minäkin pidän sinua enemmän haaremin synnyttäjänä kuin varsinaisesti asiasta kiinnostuneena.
Tunteiden ei kuulu olla säädeltäviä, vaan vapaita.
VastaaPoistaMinun iso mummi on Ida Suikki (tyttönimi siis ) mennyt sen jälkeen naimisiin Heikkisen kanssa.. ollut äidinkielen opettaja ja asunut Karjalassa.. :) koitin ettiä jotain tietoa Suikeista mutta maksullistahan se on :( sitten löysin tämmöisen vanhan postauksesi joka oli mielenkiintoista lukea :)
VastaaPoista