23.3.2009

Tussahdus

Mikä meni pieleen, kun ei tullutkaan ruumiita? Polttopullot eivät lentäneet ja ikkunat säilyivät ehjänä eikä Paavo Arhinmäkeä näkynyt missään eikä ketään viety putkaan,
vaikka poliisi oli selvästi varautunut Euro Mayday -tyyppiseen mielenosoitukseen.

Täällä periferiassa ei oikeastaan edes tiedä, mitä pääkaupungissa oikein piti tapahtua, kun tällaista ohjelmaa luvattiin lehdissä:

- Viro-seminaari

- Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjan julkistamistilaisuus

-
Kohudosentti Johan Bäckmanin järjestämä Suomen antifasistisen komitean mielenosoitus

-
Eurovaaliehdokas Kai Pöntisen kutsuma vastamielenosoitus

- Vironvenäläisten Nashi-nuorten mielenosoitus

-
Suomen islamilaisen puolueen mielenosoitus

- Yövartijat, kiihkoisänmaallinen vironvenäläinen mielenosoitusjoukkue

- Muitakin mielenosoittajia, mm. Viron lippuineen

Kyllä minusta tässä olisi ollut ainekset kunnon keittoon, etenkin kun vappuunkaan ei ole enää kuin kuusi viikkoa.

Mikä oli siis päivän pääohjelma? Lehdistä se ei selviä, tai jos selviää, niin ilmeisesti lukuisat mielenosoitukset, sillä äskeisissä televisiouutisissakin selviteltiin lähinnä sitä, että mitään ei tapahtunutkaan. Jossain luki aiemmin, että jokin tilavaraus peruttiin etukäteen, ja sitten taas televisiossa oli Sofi Oksanen puhumassa, että kai siellä jotain sitten tapahtui. Olisi vaan kiva tietää, mistä tässä oli kyse.

Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirja sinänsä tuntuu tärkeältä, ja se perustunee historiallisiin faktoihin, joten on ihmeellistä, jos nämä asiat antaisivat jonkun tahon mielestä asioista väärän kuvan. Hämmentävä tapahtumapäivä! Harvoin on mediassa ollut niin sekavaa kuvaa mistään tapahtumasta!

(Maalaus Solomon Boim)

28 kommenttia:

  1. Lapuan liike unohtui mainiosta listastasi, vahvuus 1+3:)

    Kyse oli eurovaaliehdokas Bäckmanin kampanjasta, johon media lähti satasella mukaan. Toimittajia lienee ollut paikalla yli 10-kertainen määrä nk mielenosoittajiin verrattuna.

    Ilmassa taitaa olla melkoista konfliktihalukkuutta, ja sitähän saadaan ennen pitkää kaikkien yhteiseksi iloksi...

    VastaaPoista
  2. Mielenosoitusten erilaisuus ja runsaus ja myöskin median etukäteislietsonta kertovat tosiaan konfliktiherkkyydestä. Jotakin räjähdysherkkää on ilmassa, mutta samalla myös ilmeisesti väsymistä tähän vaikuttamiskeinoon.

    Se mistä kaipaan reaaliaikaista todellista tietoa on se, miksi Nashi-nuoret tai Yövartijoiden edustajat kyseenalaistavat Viron demokratian ja väittävät, että se ei kohtele kaikkia asukkaitaan demokraattisesti. Paljonko Virossa on noita vironvenäläisiä ja millainen on heidän asemansa?

    VastaaPoista
  3. Iines

    Ihmettelen minäkin mistä asiassa oikein oli kyse, kuka organisoi taustalla.

    No onneksi sentään on olemassa vielä järkeviä ihmisiä.

    Jotenkin alkaa tuntua liian kiihkeältä tuo Sofin agitointi. Herää kysymys mitkä hänenkin taustalla olevat motiivinsa oikein lopulta ovatkaan? Lietsoa mitä!?

    VastaaPoista
  4. Sofiko tässä agitoikin?

    Siinä tapauksessahan Puhdistus-romaani olisi ollut pelkkää bluffia. Eikös nyt siitä lähdetty, että hän esitti totuuden, tosin fiktiivisen?

    VastaaPoista
  5. Bäckman ja Petri Krohn ovat tuiki tuttuja "nashilaisia" itse. Se heille tietysti suotakoon.

    Tämän kolmannen järjestelijäpellen, tai kuokkavieraan (?), Abdullahin "isänmaassa" vastaavaa mielenosoitusta olisi ollut mahdoton pitää. Hyvä, että pidettiin siis nyt.

    VastaaPoista
  6. Mikä oli päivän pääohjelma ?
    Hesarin ja muun median yhteinen ja kohtuu hyvin buffattu markkinointitempaus.

    VastaaPoista
  7. "Nashit", samoin kuin islamistit, eivät ole väärässä. Se, että saako ihmisiä räjäyttää ilmaan, ilman syytä, ei ole kysymys vaan väärinkäsitys. Ihmisiä, jotka eivät usko, täytyy opettaa.

    VastaaPoista
  8. Helsingin Sanomissa (24.3.) oli varsin kattava uutinen ja tiivis tietopaketti tapahtuman perusteista.

    Dosentti Petri Bäckmanhan on operoinut nämä tussahtaneet mielenosoitukset Helsinkiin, sillä hänen kantansa on, että Neuvostoliitto aikanaan ei miehittänyt Viroa ja että Stalinin aikaiset kyyditykset olivat väestönsiirtoja. Viro on Bäckmanin mielestä epädemokraattinen apartheidvaltio ja Oksasen ja Pajun kirja on neuvostovastainen.

    Vaikuttaa siltä, että totalitarismi ei olekaan kuollut!

    Mitä tulee noihin vironvenäläisiin, niin heitä on uutisen mukaan noin 93 000 Virossa, ilman kansalaisuutta. Tässä kohden haluan kuitenkin kysyä: Eikö heitä kelpuuteta virolaisiksi? Näin rakennettaisiin sopua eikä kuilua, jonka jakajana on suhtautuminen toiseen maailmansotaan.

    VastaaPoista
  9. Bäckman - jos oikein muistan (en viitsi tarkistaa) opettaa Helsingin yliopistossa Viron historiaa, mm. Totta kai objektiivisesti.

    Kirjailijana hän on hauska. "Pronssisoturi" on jotain, jonka itsekin olisin halunnut väsätä. En vain ole osannut.

    Ps. Parodia ei sittenkään ole Mahdotonta, se voi ja käy kaupaksi, hyvin.

    VastaaPoista
  10. Niin juuri Mikis, ja parasta parodiaahan on se, jossa henkilöt eivät tiedä näyttelevänsä parodiaa.

    Tässäkin on sellainen totinen antaumus, jota voi nautiskella, puolin ja toisin.

    Olisi kiva olla taas opiskelija ja siirtyä vaikka aikakoneella Bäckmanin luennolle. Herää vain kysymys: misssä olivat Bäckmanin opetuslapset, kun heitä ei näkynyt mielenosoituksessa.

    VastaaPoista
  11. Tämä kaikki olisi hyvin huvittavaa, ellei tietäisi tämän saman Bäckmanin edustaman "totuuden" olevan tämän päivän virallinen totuus Venäjällä.

    Bäckmanin kertomana se on naurettavaa, mutta kun Putin jyrähtää saman, siitä on leikki kaukana.

    Virallisen venäläisen totuuden mukaan me natsien kätyrit hyökkäsime 1939 rauhantahtoisen Neuvostoliiton kimppuun. Kaikki muu on tuomittavaa "historian uudelleenkirjoitusta".

    Kaikkein murheellisinta tässä on se, että tämä sama neuvostoaikainen epätotuus vallitsee hyvin vahvana lännessäkin.

    VastaaPoista
  12. Filosofi Kalle Haatanen arvosteli eilen Voimalassa Mauno Koiviston silloista suhtautumistapaa Neuvostoliittoon liian pragmaattiseksi, ei luovaksi eikä aktiiviseksi, ja antoi koko miehestä tylsän myötäilijän kuvan.

    Minä olenkin aina miettinyt, miksi Koivisto on tuntunut niin tympeältä ja ummehtuneelta, jopa ynseältä. Se on juuri tuo Haatasen luonnehtima piirre, pragmaattisuus, kylmä pragmaattisuus, josta puuttui innovatiivisuus, lämpö tai edes jokin sisäinen palo tai hehku. Ei siis ihmekään Koiviston asenne Viroon.

    VastaaPoista
  13. Tarkoitan, että on viisasta vaieta bäckmanneista. He ovat bieniä pelinappuloita. Yhtä viisasta on olla vaikenematta Putinista.

    VastaaPoista
  14. Katsos mikis,

    minulla on kamerassanikin makrolinssi muurahaisen takajalan anturakarvan kärkeä varten. Pienimmät rakenteet ne vasta kiinnostavia ovat.. Miksi kuvata koko muurahaiskeko, kun se näkyy muutenkin selvästi?

    VastaaPoista
  15. Muurahaisista olet hemmetin oikessa. Se ei tarkoita, että olit muusta sen vääremmässä. Murkut ovat olleet täällä paljon kauemmin (muutaman miljoonan vuotta) kuin me. Ja jäävät myös jälkeemme. (Kunnes aurinko sammuttaa valot, SLHAMPS.)

    VastaaPoista
  16. Johan Bäckmanin kutsumat vironvenäläiset kuuluvat paikalliseen Pronssisoturi -järjestöön. Varsinaisia venäläisiä Nashi-järjestön edustajia ei ollut paikalla lainkaan. Nashin nettisivut eivät ole kertoneet Helsingin eilisistä tapahtumista mitään. Asia ei ole ylittänyt Venäjällä uutiskynnystä ensinkään.

    Nashi on kuulemma menettänyt puolivirallisen asemansa
    ja valtiollisen rahoituksensa kokonaan Venäjällä. On kuoleva organisaatio. Suomen median ennakkokohkaaminen "Putin-nuorista" oli täysi perusteetonta.

    Mutta mikä mies on J.Bäckman ja mitkä ovat hänen motiivinsa? En tiedä ja lisää hämmennystä aiheuttaa hänen ja muutaman muun blogi SAFKA, Suomen Antifastistinen Komitea. Ehkä tämmöiselle porukalle on nyt markkinarako, kun virallinen totuus lähihistoriasta ja naapuriyhteistyöstä om kääntynyt 180 astetta...?

    VastaaPoista
  17. Mediahan tässä eniten töppäsi, sen manipulointi ja suoranainen lietsonta petti. Uutisanniksi jäi kummallinen "mitään ei tapahtunut" -uutisointi, vaikka seminaarihan pidettiin ja se sujui hyvin.

    Bäckman on tosiaan hämmentävä vaikuttaja, samantapainen kuin Jussi Halla-aho. Kansa on selvästi kyllästynyt valtaapitävien poliitikkojen mitäänsanomattomaan viestintään.

    VastaaPoista
  18. Voi tietysti sanoa, ja moni on sanonutkin, että Halla-aho on idiootti/hullu.

    Mitäpähän siinä tulekaan sanotuksi? Tä.

    VastaaPoista
  19. Allaolevia on 'vaikuttavaa' katsella 'omien lasien' läpi.


    Yhdessä Yössä 

    Tahdon olla vapaa 

    kuin aallot on 

    nousemaan ja laskemaan 

    Tahdon olla vapaa
    
kuin tuulet on 

    suolalta tuoksumaan 

    Täytyy tulla 

    uutta ilmaa
    
joka pölyyn puhaltaa 

    Jos me huudettais yhtä aikaa
    
jos me asuttais samaa laivaa
    
saataisko me
    
murtaisko se 

    riittäiskö se 

    Jos me huudettais yhtä aikaa
    
jos me asuttais samaa laivaa 

    särkyiskö lasit ja 

    yhdessä yössä 

    kaikki muuttuisi 

    Tahdon olla vapaa
    
kuin tuli on 

    syttymään ja sammumaan 

    Tahdon olla vapaa
    
niin kuin ruoho on
    
ja lapsi on kasvamaan 

    Täytyy tulla… 


    http://ra.yle.fi/ramgen/tv2/a2/inhi140307.rm

    http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jarmovirmavirta/neuvostomiehitys

    < Kulma'ntakaa >

    VastaaPoista
  20. Valitettavasti en pääsyt katsomaan anonyymin ylempää linkkiosoitetta - minulla on uusi tietokone ja tässä ei ole vielä ilmeisesti soitinohjelmaa - asennan myöhemmin.

    Tuo Virmavirran analyysi Oksasen ja Pajun kirjasta on varmaan aika tarkka. Ainakin se alleviivaa samoja asioita kuin muutkin kritiikit. Kirja on varmaan epätasainen ja ehkä kiireellä synnytetty. Muutenkin tietyn asian tendenssikirjoihin on syytä suhtautua jäitä hatussa pitäen.

    Tärkeä kirja kuitenkin on, ja menee kaupaksi kuin häkä. Itsekin tahtoisin lukea, mutta ei kuulu niihin kirjoihin, jotka ostaa omaan kirjastoon. Kirjastosta taas ei saa varmaan kuukausiin.

    VastaaPoista
  21. Tuo linkki on Inhimillinen tekijä -ohjelmaan. Vieraina Imbi Paju, Klaus Härö ja Sofi Oksanen.

    Paju vaikuttaa viattomuudessaan aidommalta kuin 'laskelmoiva' Oksanen, Häro on 'asialinjalla'.

    http://ra.yle.fi/ramgen/tv2/a2/inhi140307.rm
    http://yle.fi/inhimillinentekija/juttu.php?tunnus=403
    http://yle.fi/inhimillinentekija/juttu.php?tunnus=402

    < Kulma'ntakaa >

    VastaaPoista
  22. Pieni täsmennys:

    Virossa asuu venäläisiä noin 300 000, joista kolmannes on Viron kansalaisia, toinn kolmannes Venäjän kansalaisia ja kolmas kolmannes ilman minkään valtakunnan kansalaisuutta.

    Viron kansalaiseksi pääsee mm. tavanomaisen kielikokeen suorittamalla.

    Mielestäni ongelman ydin on siinä, että venäläiset yrittävät lakaista menneisyytensä maton alle ja olla kuin eivät mitään väärää olisi ikinä tehneetkään.

    Se taas johtuu siitä, että he voittivat sodan. Voittajat eivät ole väärässä. Vain hävinneet ja häväistyt ovat.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi, kiitos linkeistä! Sain Real Playerin jo asennetuksi, joten voin katsoa videon, jahka ehdin!

    Tapsa, minulla on edessäni Helsingin Sanomien laaja koko sivun artikkeli (24.3., C1), joka käsittelee tätä kuumaa taistelua Viron historiasta.

    Tässä sanotaan, että Neuvostoliiton perintönä Virossa asuu noin 93 000 Venäjän kansalaista ja runsaat satatuhatta ihmistä, joilla ei ole lainkaan kansalaisuutta. Tässä todetaan myös, että venäläisväestön kohtelu on yhä ongelma Virossa.

    Vikaa on siis niin sysissä kuin sepissäkin, joskin virolaisten asenteet ovat inhimillisesti katsoen ymmärrettäviä - hyväksyttäviä toki eivät, sillä kansalaisten tulee saada olla yhdenvertaisia lainsäädännön ja kansalaisoikeuksien osalta.

    Mutta siis - minulle jää edelleen epäselväksi, paljonko Virossa siis on vironvenäläisiä..

    VastaaPoista
  24. Johan minä sen kerroin:

    Virossa on hieman yli 300 000 etnistä venäläistä, jotka jakautuvat suurin piirtein tasan Viron ja Venäjän sekä ei-minkään kansalaisiin. 1/3-osa kutakin.

    Ja mistä muka tiedät, etteivät kaikki ole Virossa yhdenvertaisia lain edessä? EU:n mukaan ovat. Moskovan mukaan eivät. Kumpaa uskot?

    Ja sanoisitko esim. natsien uhreista, että vikaa oli niin sysissä kuin sepissäkin?

    VastaaPoista
  25. Tapsa,

    Wikipedian mukaan nuo tiedot ovat esittämäsi mukaiset.

    Se mikä minut hämmensi, oli Hesarin tieto: 93 000 vironvenäläistä.

    Wikipediassa oli myös tämä:

    "Vuonna 2008 noin 15 prosenttia Viron asukkaista oli ilman maan kansalaisuutta. Tämä tarkoittaa, että Viro on eräs harvoja maailman maita, jonka pysyvästi asuvasta väestöstä suurehkolla osalla ei ole oikeutta äänestää eduskuntavaaleissa. Viron venäläisiin on vedottu, että he palaisivat Venäjälle, mutta hallituksen virallinen politiikka on ollut kotouttaminen, jonka mukaan odotetaan, että Virossa asuvilla on ainakin perustaidot viron kielessä ja Viron historiassa[4].

    Amnesty Internationalin raportin mukaan Viron kielipolitiikka diskriminoi venäjää puhuvan vähemmistön oikeuksia.


    On hyvä, että asioista puhutaan. Minulla ainakaan ei ollut tietoa tästä kansalaisoikeudettomien suuresta määrästä.

    En tarkoita sitä, että tämä on suurin ongelma, enkä missään nimessä hyväksy sitä, että tehtyjä historian rikoksia ei tunnusteta. Tarkoitan vaan, että asioita hoidetaan parhaiten saattamalla nykytilanne ja vallitsevat olot kaikille demokraattisiksi, myös vironvenäläisille.

    VastaaPoista
  26. "Amnesty Internationalin raportin mukaan Viron kielipolitiikka diskriminoi venäjää puhuvan vähemmistön oikeuksia."

    Varmaan totta ja onhan se niin väärin - mutta verrataanpa sitä vaikka siihen diskriminointiin, jota suomalaiset kokevat Ruotsissa.

    Siellä on ollut aina suomalaisia ja 60-luvulta lähtien jopa 500 000 (!!!!) suomenkielistä, joilla ei ole ollut minkäänlaisia kielellisiä oikeuksia.

    Ruotsissa jopa asuu ruotsalaisia, joiden äidinkieli on suomi – Länsi-Pohjassa!

    Heillekään ei annettu edes vähemmistökielen oikeuksia ennen kuin EUn määräsi. Vielä tällä vuosituhannelle siellä on kielletty suomen puhuminen koulussa.

    Kun sitten oli pakko 90-luvulla myöntää oikeuksia, kun ei siis enää voinut jatkaa heidän polkemistaan, Ruotsin valtio olikin niin ovela, että määritteli näiden etnisten suomalaisten puhuman silkan suomen omaksi kielekseen!

    Näin suomen kielelle ei tarvinnut antaa virallista asemaa, vaan ainoastaan vähemmistökielen status, kuten vaikkapa jiddishille.

    Suomalaiset ovat vain niin nössöä kansaa, että pitävät tällaista härskiä diskriminointia ihan normaalina, eivätkä järjestä mielenosoituksia ja valita sortoa.

    Eikä ole naapurissa isoa imperiumia, jolle voi itkeä kiusaamista ja joka uhkailee tulevansa uudelleen antamaan virolaisille opetuksen. Näyttöä on.

    VastaaPoista
  27. Jatkan vielä:

    Tietenkään suomalaisten kielellinen sorto Ruotsissa ei oikeuta venäläisten kielellistä sortoa Virossa.

    Mutta kannattaako meidän suomalaisten tuntea pyhää vihaaa venäjän kielen sorrosta, kun tiedämme mikä on karjalan ja muiden suomalaisugrilaisten kielten asema Venäjällä?

    Venäjän kielen sorto Virossa on tasan yhtä mitätön - tai valtava - asia kuin suomen kielen sorto Ahvenanmaalla.

    Hieman suhteellisuudentajua kaipaan, en muuta.

    VastaaPoista
  28. Tapsa,

    olet oikeassa noissa kieliasioissa ruotsinsuomalaisten kohdalla, mutta asiathan ovat EU:n myötä siis oleellisesti parantuneet, kuten esität.

    Minusta kielivähemmistöön kuuluminen ei ole kuitenkaan missään suhteessa kansalaisoikeuksien puuttumiseen, siihen ettei saa äänestää vaaleissa. Sehän on samaa kuin ihmisarvon riistäminen. Et ole mitään tässä yhteiskunnassa, sinua ei ole olemassakaan!

    VastaaPoista