22.5.2009

Rommia ja Coca-Colaa

Muutan kohta mökille kyläpahaseen, jossa ihmisiä ei yhdistä edes kaapeliverkko.

Ei ole pankkiautomaattia, ei bensa-asemaa, ei apteekkia, ei poliisia, ei sairaalaa, ei kohta kirjastoakaan, sillä kirjastonhoitaja jää lähivuosina eläkkeelle, ja tämä sauma on katsottu armeliaaksi kuoliniskuksi turhalle laitokselle. Ollaanhan seudulla, jossa lukeminen pilaa silmät ja aiheuttaa sokeutta. Pimeässä lukeminen varsinkin sekoittaa pään ja joutuu Uuteenkaupunkiin hullujenhuoneelle, jossa Ellikin, tuo naismies, ensin oli, ennen Turkuun siirtämistä. Elli luki näillä seuduin, ja varmaan pimeässäkin peiton alla tupakkia salaa imien.

Puhelinlangatkin on kyläpahasesta purettu, kun ne ennen olivat viitenä viivana, pääskypopulaation valtaamana, yleisimmin yhden nuotin samba-kuvioon rytmittyneenä, mutta joskus haettiin selkeästi sinfonisia sfäärejä.

Istuimme tyttöinä laakson pohjalla, punamultaseinään nojaten, paljaat varpaat hiekkaisella maantiellä ja siirsimme niitä syrjään, kun Suomisen Olli tai Antero ajoi Zündapillaan ohi. Laskimme viivastolla istuvia pääskyjä, soitimme sormillamme sävelmiä pääskynuoteista ja katselimme laakson rinteeseen rakennettuja punaisia taloja, joista valtaosa oli pitkulaisia torppia. Mietimme kenestä tykkäisimme. Poikia oli paljon, ja kirjoitimme nimet vihkoon ja perään arvosanan. Teimme myös tähtikuvion ja kirjoitimme joka sakaraan pojan nimen ja laskimme sitten tököttäen kynänpäätä vuoroon joka sakarassa, että tämä sua rakastaa, tämä sua vihaa, tältä ensi suukon saat, tätä toivoo vanhempas, tätä itse rakastat, tätä toivot muttet saa, tämä sinut omistaa. Viimeisen tavun kohdalla oli aina osuma. Se joka jäi viimeiseksi, oli tuleva mies joka omisti sinut.

Lähdimme siitä sitten baariin, joka oli kylän keskus. Se avattiin joka sunnuntai kirkonmenojen päätyttyä. Kun kellot kiirivät merenlahden yllä, miehet polkaisivat pihoiltaan sinne rommi- tai muille snapseille, pyhittämään lepopäivää.

Tämä on muuten se paikka ja jakso elämässäni, jolloin eniten olen kokenut sunnuntaina pyhärauhaa. Kirkonkellojen kumu meren yllä, ja kylän miehillä tummat lökähousut joissa vyötärö korkealla, väljä paita ja jokusilla sen päällä henskelit. Jollakulla oli lierihattu päässä, kun astui kirkaasta valosta baarin hämärään. Me joimme aina Fantaa tai Colaa, ja soitimme levyjä automaatista, varsinkin tätä vanhaa rokkikipaletta, joka oli ollut baarissa aina, ja joka jäi jälkeemme, kun emme enää muistaneet pientä baaria.

Yhä soivat kellot pyhäaamuisin, ensin yhdeksältä muistuttamaan väkeä tulevasta jumalanpalveluksesta, sitten menojen alkajaisiksiksi vielä kymmeneltä, jolloin erotan pihalleni tai avonaisesta mökin ikkunasta urkujen alkavan pauhun ja papin liturgisen veisuun. Menen usein koivikossa olevaan riippukeinuun kuulostelemaan kylän ääniä, koiran haukkua ja lehmän ammumista - yhdellä Erkolla on vielä lehmät ihan kylän keskustassa. Havahdun sitten yhdentoista jälkeen, kun kellot ilmoittavat jumalanpalveluksen päättyneen ja baarin auenneen. Baari on nyt vain toisessa paikassa, ja siellä ei ole levyautomaattia. Mutta yhä kylän miehet menevät sinne kirkkokaljalle heti kun ovi aukaistaan.

Niin, ja me laaksossa ja rommibaarissa istujat olimme tyttöjä, jotka eivät luovuttaneet neitsyyttään nelitoistavuotiaina, vaan säästivät sitä lahjaksi sille oikealle, ainoalle. Minäkin olin yhdeksäntoista, kun luulin kohdanneeni sen oikean. Ja olinkohan kuudentoista, kun vaihdoin ensimmäisen aran pusun? Petyin suunnattomasti: kuin kylmä kala olisi hipaissut huulia, polvetkaan eivät notkahtaneet niin kuin odotin. Ja se ensimmäinen rakastelu oli myös pettymys. Mies solmi kondomin radion antenniin liehumaan ja lähti virnuillen kotiin.

Runsaan viikon kuluttua olen siis jälleen kuulostelemassa kylän ääniä. Se toinen tyttö, joka istui kanssani laakson pohjalla ja kävi rommibaarissa, muutti juuri kylästä pois, yli viisikymppisenä, itseään viisitoista vuotta nuoremman miehen kanssa, Turkuun. Veikkaan, että hänkin muistaa rommibaarireissumme ja pihtaamisemme, ja ottaa nyt takaisin. Onnea hänelle!

21 kommenttia:

  1. Taas piiloseksiä: voi sinua IInes. Olet puutteessa. Lue miten Mummo muu kertoi miten hän taas istui ja odotti, että jonkun käsi olisi pujahtanut hameen alle valkoisten, säädyllisten pikkuhousujen sisään varovasti etsien herkkää aluetta - vai oliko se toisinpäin, ettei suostunut siihen? Halusi olla neitsyt.Mutta kirjoitus sinänsä (kuten sinulla) oli kiihottava, ainakin minua koskettaa täydellisesti vaikka en ole lesbo mutta kuitenkinhan meillä on muistoja miltä tuollainen fantastinen elämä joskus oli - ja niitä on minullakin. Those were the days.

    Mutta hallå: jo kirjoittaminen tuo nousevia fiiliksiä. Miltä tuo tuntui? Miksi Iines otat niitä tänne jatkuvasti? Miksi?

    VastaaPoista
  2. HG,

    en osaa erottaa eroottista puolta ihmisessä omaksi erillisalueekseen. Minusta ihmisen eroottisuus tai seksuaalisuus liityy kaikkeen, se on mukana menneessä, nykyisessä ja tulevassa. En näe tämän puolen kuvaamisessa muuta kuin avoimuutta, ihmisen sisimpää luotaavaa pyrkimystä.

    Lapsessakin on seksuaalisuutta. Olin varmaan jotain kymmenen, kun kirjoitin ensimmäisen panotarinani, jonka äiti luki sinisestä vihosta. Minulla oli vaaleat palmikot ja keskellä päätä jakaus, suuret totiset silmät ja uskoin Jeesukseen ja Jumalaan ja Suojelusenkeliin. Ja silti minua panetti jalkojen välistä.

    Vieläkin varhaisempi muisto ja kihelmöinti on noin seitsenvuotiaana. Mutta kerron siitä toiste!

    VastaaPoista
  3. Lisään tuohon eroottisuuden kuvaamiseen vielä sen, että vaikka en pidä tarpeellisena väistää sitä, jos se luontevasti aiheeseen tarjoutuu - niin en missään mielessä pidä sitä edes tarpeellisena teksteissä, koska monesti se kiihottavuudestaan huolimatta loukkaa lukijan intimiteettiä tunkemalla kirjoittajan intimiteetin tai hävyn päin lukijan kasvoja. Asia ei ole yksiselitteinen. Seksillä ei pidä toki ratsastaa.

    VastaaPoista
  4. Miksi takertua seksiin, kun se on sivuseikka lastun lopussa? Mitä Homo Garrulus tykkää rommijutusta tai CocaCola -jutusta? Ovatko ne piiloalkoholismia? Tai piilomainontaa? Taitaa olla seksi piilossa omassa mielessä.

    VastaaPoista
  5. Illu,

    olen vakuuttunut siitä, että kukin nostaa teksteistä pramille juuri ne asiat, jotka ovat hänelle itselleen merkittävät. Minulle tuo seksimaininta oli selkeä asia, jota en edes miettinyt. Halusin kuvata ikiaikaisia tyttöjen unelmia ja sitä, miten ne sitten riistetään, juuri niin kuin minulle kävi.

    Jos joku näkee tässä sopimatonta, kyse lienee omasta asenteesta seksuaalisuuteen.

    VastaaPoista
  6. http://www.youtube.com/watch?v=MWY4_GyLufI

    VastaaPoista
  7. Sinusta, monien nikkien mies, on tullut ihan eri ihminen, mitä olet uskotellut minulle olevasi. Olet outo ja vieras.

    VastaaPoista
  8. Miten idyllinen ja havainnollinen kuva - ja tavallaan tuttu! Tuontapaisia asioita sitä on kokenut ja menettänyt. Mietiskelin äsken - entisen poikaystävän kuolinilmoitusta lukiessani - että aika on yhdenlainen neutronipommi - hävittää ihmiset ja elämäntavan, jättää vain maiseman ytimen. Ja muistoja.

    VastaaPoista
  9. Hassua, että tuo laaksomaisema on säilynyt ennallaan, Sokea kana. Se punamultainen rakennuskin, jonka seinään nojasimme siellä laakson pohjassa, on tallella, samoin se hiekkatie. Ja ne talot ovat edelleen siellä, joskin yksi rivitaloryhmä on tullut siihen laidalle, ja toiselle puolelle kylän ainut kerrostalo, kaksikerroksinen betonibunkkeri. Ihmiset vaan ovat osittain vaihtuneet.

    VastaaPoista
  10. Minusta tämä oli ihastuttava, nostalgiaa ja erotiikkaa tihkuva muistelo. Ei mitään pahaa, eikä viatontakaan. Sitä, miksi tällainen tarinointi saa joillakin karvat pystyyn en tajua.

    -meirami-

    VastaaPoista
  11. Ihan kuin olisi elokuvaa katsellut! Hienosti maalattu maisema tunnelmineen!

    VastaaPoista
  12. Kiitoksia naiset!

    Onpas kiva, kun kommentoitte juttuani.

    VastaaPoista
  13. Juu, tosi elävä muistelo.

    Ihana lukea, samalla tuoksui ja tuntui kesä ja aurinko.

    Lukiessani siristelin silmiäni kuten lapsena ja nuorena joskus.

    VastaaPoista
  14. Muisteloissa onkin hauska koettaa tavoitella sitä kadonnutta tunnelmaa, jonka itse tietää ja jonka haluaa välittää niiden aistittavaksi, jotka eivät ole kokeneet samaa, mutta jotain vastaavaa, josta tunnistaa miljöö ja ajankuva.

    Samalla kun kirjoittaa, huomaa muistavansa kaiken aikaa lisää asioita. Tämä on myös mm. Eeva Kilven metodi - alkaa vaan kirjoittaa mennyttä, ja sieltä nousee kaiken aikaa esiin uutta, mitä ei tiennyt muistavansa. Viehkoa!

    VastaaPoista
  15. jack honest: Iines tuli mustasukkaiseksi ja tarjoaa kukkaa

    --

    mutta minun vastaus on sinulle
    http://www.youtube.com/watch?v=qZv6hL6aYfQ&feature=related

    VastaaPoista
  16. Kuules pulu,

    jos minä tarjoaisin kukkaa, en tekisi sitä näin kuivasti.

    Ja minkäs minä sille voin, että miehet eivät pidä hunajasauvansa tai sulosäkeittensä torjumisesta. Yleensä ne lähtevät lätkimään lähimmän kuningattaren luo. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, sillä kukin elää kuin tahtoo. Niin minäkin.

    VastaaPoista
  17. Itsekin länsirannikolla kasvaneena tunsin hyvin tutuiksi nuo kuvailemasi kesäiset päivät, jolloin aikaa oli rajattomasti. Kirkonmenojen aikana sitä oli liikaakin, kun ei saanut lähteä pihasta minnekään. Mutta iltapäivällä lyötiin lanttia levyautomaattiin.

    Kävin viime viikolla nuuhkaisemassa entisen kotikylän tunnelmia, pitkästä aikaa. Lähes kaikki vanha oli kadonnut, meri onneksi on entisensä, joskin ranta kömpii kiihtyvällä vauhdilla kohti Ruotsia. Uusia kareja oli noussut esiin valtava määrä. En osaisi enää ajaa veneellä ulkosaarille.

    Kuvauksesi heräävästä seksualisuudesta oli karu, mutta varmaan tosi. Pojat eivät tehneet tähtikuvioita vihkoon, mutta tytöistä tapeltiin kyllä. Tappelut aiheuttivat tytöissä silmin nähden kahdenlaisia tunteita.

    Itse olin onnekas; sain seksiopetusta serkkutytöltäni riittävän varhain. Päätimme mennä naimisiinkin, mutta kun meitä oli peloteltu, että saisimme silmättömiä ja jalattomia vauvoja, tyydyimme pelkkään ystävyyteen. Helkkarin kivaa sekin oli. Nykyisin, kun tapaamme, yleensä hautajaisissa, (iso suku) iskemme silmää ja ajattelemme levottomia.

    VastaaPoista
  18. Vaari,

    hautajaisissa sopii hyvinkin iskeä silmää tai ajatella levottomia, sillä eivätkös salatut tunteet ja asiat nousekin herkästi pintaan, kun ollaan lähellä perimmäisiä asioita.

    Voin puolestani lyhyesti mainita, että minuakin tarttui hautajaisissa vainajan poika vyötäröltä - serkku hänkin - ja nosti ilmaan jykevillä maamiehen kourillaan, ja nauroi siellä mustiinpukeutuneitten keskellä niin että valo taittui hampaista. Minäkin nauroin, se tarttui väkisin. Oli oikein hauskat hautajaiset.

    VastaaPoista
  19. Heli,

    poistin ilmeisesti vahingossa tästä sinun kommenttisi, joka tuli noin klo 16.50!

    Muokkasin omaa vastaustani poistamalla sen, ja poistin vahingossa molemmat! Anteeksi, se oli silkka vahinko, ja voi harmi, kommentti oli mieltä lämmittävä ja aivan ihana.

    VastaaPoista
  20. heh, Iines, älä huoli. Blogisteille sattuu :). Tarkoitin kuitenkin kaikkea mitä sanoin, vaikken ihan kaikkea enää muistakaan :D

    VastaaPoista
  21. Hei Heli,

    muistan että kysyit, missä tuo idyllinen kylä sijaitsee.

    No, se sijaitsee Rauma - Uusikapunki-tien varrella, suurin piirtein puolivälissä kaupunkeja, meren rannalla siis. Tarkempaa nimeä en taida tähän kirjoittaa, mutta kahville/virvokkeelle saa tulla, jos joku minut siellä tien varrella kulkiessaan tunnistaa.

    Tulinkin muuten juuri sieltä puutarhatöistä, tuulinen mutta aurinkoinen päivä! Huomaan ihmeekseni, että käsivarteni ovat ruskettuneet.

    VastaaPoista