Joskus törmää asioihin, jotka on nimetty väärin tai joilla ei ole nimeä ollenkaan.Tänäänkin tarvittaisiin Hans Seloa, tuota huumehouruiseksikin mainittua sanansepittäjää. Toimittajat kun eivät tuoreessa uutisoinnissaan hallitse semantiikkaa. He kirjoittavat onnettomuudesta, vaikkei mitään onnettomuutta ole, vaan ilmiselvä pilvihipiäinen.
Nimittäin sehän on pilvihipiäinen, kun moottoriurheilua ihannoivat 17 - 18-vuotiaat nuorukaiset ajavat viritetyllä urheiluversiolla kivaan pikku hyppyritöyssyyn 170 kilometrin tuntinopeudella kuudenkympin alueella, kokeillakseen rajojaan. Rajat löytyvät sitten pilvistä: kaksi hyvää poikaa kuolee, mm. ralliurho Tommi Mäkisen veljenpoika.
Ehdotankin toimittajille tämän ja monen muun nuoren miehen rajojen kokeilun myötä tälle traagiselle tapahtumalle semanttisesti täsmällisempää nimeä, eli siis pilvihipiäistä. Voiko semmoinen tapahtuma nimittäin olla onnettomuus, jossa ei ole yllätysmomenttia, eli asiaa, jonka kaiken järjen mukaan ei pitäisi tapahtua niissä oloissa niille ihmisille.
Eikö nyt vähäisimmällekin ole selvää, että jos ajaa tahallaan töyssyyn huomattavaa ylinopeutta yliviritetyllä vehkeellä, vehje käyttäytyy luonnonlakien eikä ohjaajan käskyjen mukaan? Täten pilvihipiäisen voisi määritellä sanakirjasssa seuraamukseksi, joka sattuu ihmiselle luonnonlakien voittaessa äärioloissa ihmisen rajojenkokeilunhalun.
(Valokuvassa Hans Selo, Ylen Elävä arkisto, haastatteluvideo)
Kiirehdin osallistumaan tähän, ettet vaan itsetunnonarkuudessasi poista tätä - kuten olen kuullut sinun joskus tekevän, ellei kommentteja heti tipu.
VastaaPoistaHaluan osallistua aina keskusteluun, jossa edes sivutaan Hans Seloa. Luin hänen Diivansa tuoreeltaan ja sain ikuisen rokotuksen kaikenlaista sanataiteellista keikarointia vastaan.
Suhteeni Seloon on siis positiiviskiitollinen.
Mitä itse p-hipiäiseen tulee, niin asia olisi surkuhupaisa, ellei se olisi niin surullinen. Mutta miksei Vihreä naisbyrokratialisto vaadi tuulilasiin tarraa: Autoilu tappaa?
Mistäs sinä semmoista olet kuullut, Tapsukka? Enkä minä enää juttuja poista, kestän kyllä tuon 0 kommenttia -tuijottelunkin jo, sillä tiedän, ettei se kerro koko totuutta.
VastaaPoistaOletkos lukenut muuten Pilvihipiäisen? Minä en, vain Diivan, joskin pakottamalla, sillä eihän sen lukemisesta terveenä selviä. Luin juuri äsken hakiessani Selosta kuvaa Harry Forsblomin pitkän ja ylistävän kritiikin Diivasta. Varmaan vähän sama kuin muinoinen hippiaate. Kun se tapahtui, kaikki oli suurta, mutta kaukaa katsoen ahdasta.
Onnistumisen ja epäonnistumisen ero on hiuksenhieno, mutta täysin ratkaiseva. Meinasi pojista kasvaa rallisankareita, vaan ei aivan...
VastaaPoistaAutoilu totisesti tappaa.
VastaaPoistaLiikenneonnettomuuksissa kuolee Suomessa noin 250 ihmistä vuoden aikana ja loukkaantuu noin 4000. Lisäksi autoilun aiheuttamat saasteet tuhoavat hitaasti, mutta varmasti elämämme maapallolla. Jos auto keksittäisiin nyt, sillä olisi myynti- ja käyttörajoitukset. Ajorajoitukset tulevat olemaan arkipäivää suomessakin noin kymmenen vuoden sisällä.
Ja: onhan nuoren miehen kuolema onnettomuus vanhemmille, ystäville, läheisille. Liikenneonnettomuuteen voi joutua kuka tahansa, se kannattaa pitää mielessä.
Riku Riemu, anteeksi sopimaton käytökseni: sinun nimesi ja kuvalogosi ovat niin maagisia ja riemastuttavia, että sanoja siinä vieressä tuskin huomaa.
VastaaPoistaMutta juuri noin. Pilviin mentiin riemulla.
Anonyymi, onnettomuus se on vanhemmille ja muille, koska tapahtuma on heille odottamaton ja yllätyksellinen tragedia.
VastaaPoistaSinänsä objektiivisesti tarkasteltuna tapahtuma ei ole onnettomuus, koska siinä ei ollut mitään yllätyksellistä. Tottakai jotakin sattuu, jos huitelee lähes kahtasataa kuudenkympin nopeusrajoitusalueella.
Nostan vähän kissanhäntää: Minulla ainakin on tapana ajatella, että rajoitus on avuksi ihmisille ja koskee kaikkia. On itsestäänselvää, etten aja merkittävää ylinopeutta.
Onnettomuus, samoin kuin pilvihipiäinen ovat turhia kiertoilmaisuja. Miksi ei sanota suoraan, että hölmöily? Siis kaksi nuorta kuoli ja kolme loukkaantui kuljettajan hölmöilyn seurauksena siellä ja siellä.
VastaaPoistaJos vasta kortin saanut ajaa kuudenkympin alueella lähes kahtasataa ulos hyppyristä, on kyse totisesti hölmöilystä. Siinä ei onnettomuus noin vain "satu", onnettomuutta ollaan oikein miehissä hakemassa.
Toivottavasti tätä eivät nyt lue ne jakkupukutädit sos.ja terv.ministeriössä ym. laitoksissa. Ne tädit, joiden mielestä ei saa sanoa sairaala vaan terveyskeskus eikä autovarkaus vaan luvaton käyttöönotto.
Anonyymi arveli, että auto-onnettomuuteen voi joutua kuka tahansa ja näinhän se tietysti on. Mutta hölmöily kyllä lisää onnettomuusriskiä tuntuvasti.
Itsekin mälläsin nuorena kaksi autoa tasarahaksi, eikä siinä totisesti ollut onnettomuuksista kyse. Hölmöilin niin maan perusteellisesti ja kun oikein yrittää niin paukkuuhan se pelti lopulta. Onneksi ei sentään kukaan kuollut.
Vähän veikkaan, että jos hölmöilyä sanottaisiin suoraan hölmöilyksi se saattaisi jopa keventää nuorten kaaharien kaasujalkaa. Kuka nyt hölmön mainetta haluaisi...
Minua hieman askarruttavat ne keinot, joita rallikuskit (Latvala, Kankkunen, Alén) ehdottavat iltapäivälehdessä nuorten kuolonkolarien torjumiseksi.
VastaaPoistaLähes kaikki ehdotetukset liittyvät nimittäin siihen ajatukseen, että kun se meno kerran nyt on kovaa, niin siihen pitää kasvaa mm. ajokortti-iän laskemisella 16 vuoteen, keventämällä turvalaitteiden verotusta ja satsaamalla teknisiin nopeusrajoittimiin ja autojen tehorajoituksiin.
Varmaan ihan ok, mutta kukaan ei puhu mitään asennekasvatuksesta. Eikä siitä, miten liikennesääntöjen ja käytänteiden tuntemusta voitaisiin tehostaa. Toisin sanoen oman vastuun ottamista ei tunnisteta edes autoilun ammattilaispiireissä, vaan kaikki on kiinni siitä, että tekniikka määrää vauhdin.
Iines: "...Diivan, joskin pakottamalla, sillä eihän sen lukemisesta terveenä selviä."
VastaaPoistaAi jaa... minä luin sen kyllä kannesta kanteen, ihan viimeiseen pisteeseen asti. Se tietysti selittääkin paljon, hmmm... terveys meni, mutta henki säilyi.
Pilvihipiäisen luin selaten, sillä se ilmestyi niin paljon myöhemmin, että olin jo viisastanut. Lopullisesti.
Toisaalta olen ihan tosissani tuossa "rokotuksessa", sillä Diivan jälkeen mitä tahansa kirjallista ja tyylillistä diivailua lukiessani ajattelen, että älä poika yritä, Selo teki tämän jo paremmin.
Poikiahan ne yleensä ovat, nämä diivailijat. Naisilla on taipumasta enemmänkin maagiseen feministiseen realismiin.
Luin toki Forsblomin arvostelunkin. Taitaa olla edelleen Diivan välissä.
Autohurjastelusta olen samaa mieltä Iineksen ja van Vaarin kanssa. Se on typerää leikkiä omalla ja muiden elämällä. Nuorilla jätkillä on kaahatessa varmaan sama tunne kuin nuorilla mimmelläkin ratsastaessa - valtava elukka jalkojen välissä täydessä hallinnassa.
Ratsastus on sittenkin fiksumpi tapa. Se ei tapa.
Kyllä Selon Diiva oli minulle liian ärsyttävän teennäinen tuolloin kun sen luin kirjallisuuskurssilla. Paikoin kyllä nautin kielen juoksutuksista, mutta luin teoksen vähän samaan tyyliin kuin vaikka Alastalon salissa: harppien, sillä tenttiin piti lukea tietyt teokset, ja nämä eivät olleet suosikkejani.
VastaaPoistaNyt voisin hyvinkin lukea Seloa uudelleen, samoin Alastalon salissa. Vaan aina tunkee uutta luettavaa niin että suren sitä, etten milloinkaan ehdi elämäni aikana lukea kaikkea sitä, mitä kirjoitettu on, siis mitä tahtoisin.
Alastalon salissa odottaa tuossa vieressä uudelleen lukemistaan.
VastaaPoistaOn odottanut jo vuoden. Odottakoon vielä toisen. Itsepähän aloitti.
Minulla on myös muita häpeätahroja lukuhistoriassani, jos ajattelee, että olen kirjallisuuden alan ns. kouluttautunut ihminen. En ole saanut luettua koskaan alkua pitemmälle Joycen Odysseusta. Sen sijaan Homeroksen Iliaan ja Odysseian olen nautinnolla lukenut.
VastaaPoistaMnäpä olen lukenut Odesseuksen. Olen aina lukenut paljon, mutta kaksikymppisenä sain kumman innostuksen lukea merkkiteoksia. Ajattelin ryhtyä runoilijaksi.
VastaaPoistaNykyään luen eniten tietokirjoja, joiksi lasken myös elämäkerrat. Niin - ja runoja tietysti yhä.
Mitähän tähän nyt lisäisi, mitä ei ole jo sanottu.
VastaaPoistaNo lisään sen, että auto ja poikaporukka on vaarallinen yhdistelmä. Siinä on monta riskitekijää:
nuoruus (ei tule kuolema mieleen, ainakaan omalle kohdalle)
näyttämisen halu
kaveripaimostus (aina joku sanomassa: anna mennä!)
alkoholi, jota tuli kaveripiirissä maisteltua
Syvät osanottoni omaisille, vaikka eiväthän sanat lohduta, tosi tuskassa ei edes kuule puhetta...
Tämän jakkupukutädin, kappelissa pidettävään, kuolemaa käsittelevään rippikoulun oppituntiin kuuluu kyhäämäni paperiset leikkihautakivet, joissa kussakin on fiktiivisen vainajan etunimi, kuolinikä ja kuolinsyy. Vakkarina on parikymppinen autokolarissa kuollut mies. Riparilaiset kertovat kenelle fiktiivisistä vainajista kukkasensa veisivät ja miksi. Käyn sitten läpi niitä kuolemia. Autokolarivainajan kohdalla pidän saarnan nuorten miesten kaahaamisesta, siihen liittyvästä yltiöpäisestä riskinotosta, näyttämisenhalusta, rattijuoppoudesta ja ties mistä.
VastaaPoistaElämäkerrat kuuluvat minunkin lukusuosikkeihini, Tapsa, nimenomaan niiden tietopuolen, joskin elämyksellisen sellaisen vuoksi.
VastaaPoistaNyt odottelen juuri Mauno Saaren Haavikko-teoksen julkaisua, sillä minulla on siihen pikkukaupungin kirjaston 1. varaus eli saan sen heti sen ilmestyttä!
Meneillään elämäkerroista on parhaillaan antikvariaattilöytö Maila Talvion kirjoittama Juhana Ludvig Runeberg. Nautin sen vanhanaikaisesta hurmoksellisuudesta. Niin harva ymmärtää kunnon patetian päälle - minä nautin siitä. Huumoria parhaimmillaan.
Styrvainen,
VastaaPoistakuvaelmasi muistuttaa Spoon river antologiaa, jonka mukaan panin oppilaani kirjoittamaan omia hautakirjoituksiaan. Eivät tykänneet synkästä aiheesta, mutta kirjoittivat liikuttavia kirjoituksia itsestään.
*
Avatar,
ajattelen tämän pilvihipiäisen niin kuin tuolla aiemmin sanoin: riemulla pilviin. Toivottavasti se ymmärretään myös positiivisella tavalla tässä traagisessa, murheellisessa tapahtumassa, jossa ajatukset ovat omaisten luona, varmasti heitä ymmärtäen, ja jos olisin yläilmaisiin uskovainen, sanoisin että siunaten. Voi kai muutenkin muuten siunata? Se on kaunis tapa ja auttaa. Olen itse kokenut sen.
"Pilvihipiäinen" -puuttuko siitä yksi p-kirjain?
VastaaPoistaMitä "urheilua" autolla hurjastelu on vaikka se tapahtuisi suljetulla radalla?
Vitsinä on heitelty huulta, että "muuta urheilua en harrasta kuin heikoilla jäillä kävelyä", eli siis hengenmenon uhalla. Sama lie moottori"urheilussakin"?
Termit vaihtoon ja turhakkeet, eli mopot sekä niiden myötä luulot pois. Autoakaan ei normaali, opiskeleva nuori tarvitse ennen kuin sen itse kykenee hankkimaan ja ylläpitämään. Jos sittenkään.
Isät ja äidit tekevät suuria virheitä kustantaessaan keskenkasvuisilleen tappovehkeitä ja tyhjänajeluleluja. Sosiaalisuutta voi opiskella muutenkin kuin turhan päristelykulttuurin keskellä.
Vaikka mikäpä minä lienen sanomaan kun muistelen omia autohurjastelujani sakkoineen ja kolareineen.
Vai siksikö juuri, koska nuoreen päähäni iskostui reissumiesten jutut siitä, kuinka nopeasti Helsingistä aina viikonlopuksi kotiin kurvattiin ja vanhemman väen edustajien vaikutus näkyi siten omassakin liikennekäyttäytymisessä työmatkoilla?
Isäni kylläkin sanoi ihan viisaasti, että vasta sitten, kun on takana vähintään 100 000 kilometriä voi sanoa, että osaa jo "vähän" ajaa autolla. Sittenkään ei voi koskaan tietää mitä mutkan takana on.
Ihmiset uhoavat aina kaikella. Ihan kuin valtavat hevosvoimat omaava kulkupeli olisi heidän itsensä synnyttämä, hitsattu lisäke hitaaseen menoon tarkoitettuihin raajoihin.
Armeijasta on sen verran hyvää sanottavaa, että jo siihen aikaan siellä oli jonkinlainen "ennakoivan ajon kurssi", josta koin olleen hyötyäkin. Samoin kuin myöhemmin yhdistelmäajoneuvo-kurssillakin Rovaniemellä.
Vanhat elämäkerrat ja tietokirjat ovat mielenkiintoista ja opettavaista luettavaa. Niistä kun puuttuu tämä meidän poliittisesti korrekti jälkiviisautemme.
VastaaPoistaJopa lukemalla isäni sotapäiväkirjoja pystyn aistimaan sota-ajan tunnelmat rintamalla. Ihmeen hyvin he olivat perillä siitä, mitä maailmassa tapahtui.
Loppujen lopuksi mikään ei niin kauheasti muutu. Olosuhteet jonkin verran, mutta ihminen pysyy samana.
Elämäkerroissa onkin sykähdyttävää kerta kerran jälkeen huomata, että vaikka paikka ja aika vaihtuu laidasta toiseen, lukija löytää ne arkkityyppiset asiat, jota yhdistävät ihmiskuntaa kivikaudesta alkaen. Esimerkiksi lukiessani nyt Maila Talvion yltiöpateettista elämäkertaa Runebergistä huomaa tässä Runebergin ihailussa sitä samaa hurmosta, jolla joku nyt suhtautuu vaikka Haavikkoon tai Kemppiseen tai Michael Jacksonin.
VastaaPoistaKohteet muuttuvat, tunteen voima ja volyymi ja luonne, tapa osoittaa sitä säilyy. Juuri nämä arkkityyppiset asiat ovat kiehtovia, kun niitä tunnistaa. Kuin vanhan tutun kohtaisi.
Ei puutu toista peetä, Valto. Pilvihipiäinen on jetsulleen oikea ja kaunis sana kuvaamaan nuorten idealistien käsitystä rajattomasta maailmasta hetkellä, jolloin raja löytyy pilvistä.
VastaaPoistaPilvihippiäinenhän sitten taas viittaa nisäkkääseen, selvästi.
Mitä tuohon ralliautoiluun tulee, olen aina ihmetellyt, miksi se on suosittua viihteenäkin. Kun jonkun maailmanrallin aikaan ulkoilee kaupungilla, kadut ovat tyhjiä, kun suomalaiset katsovat formulaa. Mikä kumma siinä kiinnostaa? Mitä jännitystä siinä on, missä järjestyksessä peltitoosat tulevat maaliin?
http://www.saunalahti.fi/retki/kuvat/video/regreg90.jpg
VastaaPoistaHippiäinen on pieni lintu, pilvi on pilvi ja pilvessä oleva hippi lienee nisäkäs.
Kunhan saivartelen, en vain pidä tuosta nimestä, se on jotenkin.., tai ehkä juuri sellainen ärsyttävää murrosikäistä kuvaava. Tai sitten siksi, että hippiäinen itse on kaunis lintu ja "hipiäinen" on mikä lie..
Elämänkertoja olen lukenut itsekin. Niistä pääsee jollain lailla jyvälle kiinnostavasta persoonasta ja siitä, miksi hän on toiminut niin, että hänestä on tullut sellainen.
Riippuu paljon, millainen ote elämänkerrankirjoittajalla on ollut kohteeseensa, jotta siitä syntyy oikea lukukokemus.
Nyt se tuhat sivuinen uutuuskin olisi kaupoissa jos olisi varaa ostaa...
Niin, siis pilvihipiäinen on Selon sana - tietääkö joku mitä se tarkoittaa? Minä annoin sille vain uuden merkityksen, Valto.
VastaaPoistaMikä tuhatsivuinen elämäkerta on ilmestynyt, Valto? Eikös Haavikko-nimisessä miehessäkin ole vain viitisensataa sivua?
Hitlerin ek.
VastaaPoistaNo aivan, innostuin selaamaan nettiäkin, kun hain tuota tuhatsivuista elämäkertaa.
VastaaPoistaSeuraavia tuhatsivuisia löytyi nopealla haulla ensi aukeamalta: Canettin, Coletten, Hitlerin, Musilin ja Urho Kekkosen elämäkerrat.
Tykkäisin kyllä upota kunnolla teokseen, jos sitä ei olisi kyllästetty maailmanpolitiikalla. Olisi tuhat sivua Hitlerin sielunelämää ja tapahtumia elämästä, ei siis mitään aatehistoriaa.
Minulla on parhaillaan mielenkiintoinen mesettely kambodzalaisten sisarusten kanssa kun he haluavat tietää suomalaisesta kulttuurista koulunsa tenttejä varten.
VastaaPoistaTulee sellaisia kysymyksiä, että vaikka tiedän paljon kaikenlaista, niin joutuu todella miettimään, mitä ja miten vastaisi!
Sinulle opettajana olisi tämä käteenkäypää hommaa.
Tulipahan vain mieleeni.
Valto, tuommoisesta tykkäisin! Minulla on ollut monia maahanmuuttajaoppilaita 2000-luvulla, mutta valtakunnallinen opetussuunitelma määräsi tuolloin opettamaan puhtaasti kieltä (suomi vieraana kielenä).
VastaaPoistaNo, sekin oli hauskaa, mutta vaikeaa, kun ei ollut mitään koulutusta, vain materiaali, jonka hain itse netistä ja tilasin suoraan tekijöiltä. Kaikki olivat tyttöjä, ja motivoituneita oppimaan kielen. Minun oli pakko kaivaa heille kielioppi esiin - heidän pyynnöstään, kun he kysyivät aina kaikkiin kielijuttuihin perusteet. Sijamuotoja oli hauska opiskella, samoin erilaisia verbinmuotoja.
Mutta että suomalaista kulttuuria. Siinä oppisi itse luultavasti eniten.
Minua kiinnostaisi kysyä niiltä kambodzalaisilta sisaruksilta, mitä heille on opetettu punakhmereistä ja Pol Potista.
VastaaPoistaSe katastrofi on kuitenkin aika lähellä, meidän aikanamme tapahtunut. MIten siitä on selvitty ja miten suhtaudutaan tekijöihin. Pakostakin niitä on elossa satoja tuhansia.
Mutta se ralliautoilu... sattuneesta syystä tiedän siitä jotain, vaikka olenkin kaikkea muuta kuin rallimies... ellei ralleilla tarkoiteta Helismaan ralleja.
Aikoinaan Jyväskylän Suurajoissa, kun Kankkunenkin siellä kaasutteli, stadilainen autoilua vastustava viherryhmä oli menossa sinne mieltä osoittamaan. Mutta harmittavasti matka peruuntui.
Eivät saaneet sinne kyytiä.
Sen verran lisään tuohon edelliseen omaan kommenttiini - vaikkei kukaan kysynytkään - että koulutuksen puuttumisella tarkoitan sitä, että "suomi vieraana kielenä" on ihan eri opettaa kuin suomi äidinkielenä. Tuohon ensimmäiseen minulla ei siis ollut mitään koulutusta.
VastaaPoistaTapsan tapa kääntää asiat päälaelleen on hurmaava. Toinen puhuu reppanapakolaisista ja toinen perää niiden mielipidettä Pol Potin hirmuhallituksesta.. ja sitten tuo että vihreät eivät saaneet autokyytiä rallimielenosoitukseen. Nyt naurattaa vakavat asiat.
Voi voi Iines, kun olen vain puoliksi niin hurmaava huumorimies kuin kehut... kuvittelin näet ihan todella, että Valto mesettää siellä Kambodzassa asuvien kanssa.
VastaaPoistaMiksi ne kambodzalaiset pakolaisia olisivat?
Niinkö se menikin?
VastaaPoistaMinä ajattelin, että nämä olivat pakolaisia, kun Valto kerran tekee Suomessa pakolaistyötä, tosin käsittääkseni siis vapaaehtoistyötä.
Valtoensio:
VastaaPoistaSain juuri loppuun Kershawin lähes tuhatsivuisen Hitler-elämäkerran ja voin vakuuttaa, ettet menetä mitään, vaikka et sitä lukisikaan. Jo Shirerin ammoisessa kirjassa "Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho" oli esitetty oleelliset faktat.
Minusta paras tähän asti ilmestyneistä Hitler-kirjoista on Veikko Huovisen "Veitikka" vuodelta 1971. Vaikka siinä ei ihan kaikki ole sanatarkasti totta se välittää mainiosti tuon viiksimiehen sisäisen maailman.
Iines hei:
Otit taannoin esiin tapaus Esko Kiesin ja siitähän juteltiin vilkkaasti.
No nyt meillä on tämä vaalirahaskandaali kuumimmillaan. Eikö ole aika merkillistä, ettei netti pullistele poliitikkojen erovaatimuksista ja ettei Hesari revi pelihousujaan? Kukaan ei edes kummastele sitä, että monimiljonääri Niinistö ottaa muutaman kympitonnin lahjukset.
Kiesin "rikos" oli sentään aika pieni vaalirahasotkuun verrattuna, mutta hänet potkaistiin yhteisvoimin työttömyyskortistoon.
Jotenkin tuntuu, ettei tuo suhteellisuudentaju oikein pelitä nyt.
Vaari hei,
VastaaPoistaeikö sekin ole kummallista, että missään ei kysytä sitä, mitä Sauli Niinistö teki pari päivää sitten Jenni Haukion uuden runokirjan julkistamistilaisuudessa?
Tässä vaalirahasotkussa kummastuttaa se, että poliitikot palauttelevat rahoja vasta, kun ovat jääneet rysän päältä kiinni. Eli niin kauan voi ottaa lahjuksia vastaa, kun siitä ei kirjoiteta mediassa.
Nostaisin hattua sille poliitikolle, joka sanoisi rehellisesti, että juu, otin minä lahjuksia koska se on meillä täällä yleinen käytäntö.
Epäilinkin jo Kemppisellä, ettei Kerschawin kirjaa ehkä kannata lukeakaan, jos tekijälle itselleenkin on yhä epäselvää, miksi Hitler vihasi juutalaisia ja miksi sivistynyt kansa seurasi sopulilaumana psykopaattia.
VastaaPoistaHieman minua häiritsee sekin, että hän nimittelee Hitleriä ontoksi mieheksi - kaikki kunnia T.S. Eliotille - vain siksi, ettei ymmärrä hänen vaikuttimiaan.
Me kaikki olemme onttoja, jos oikein ontologisesti ajattelee. Vai mitä Rauno (vastaan sinulle, kunhan kokoilen konseptini lattialta)?.
Oliko Stalin sitten täynnä vihaa ja Mao täynnä itseään? Kekkonen täynnä ketkuja ja Karjalainen täynnä konjakkia?
Moitinkin, kirjaa tosin vielä lukematta, tällaista lähetymistapaa kyökkipsykologiaksi. Se sopii akkainlehtiin audimiesten kuohitsemiseen, muttei kovakantiseen kirjaan.
Mutta aika nopeasti sen kirjan luit, van Vaari. Milloin se tuli myyntiin?
Herlin-kirja sen sijaan tuntuu aika kovalta jutulta, ainakin Niklas-pojan (hyvin ajoitetun) purkauksen jälkeen. Sekin pitänee lukea.
Tapsa P.
VastaaPoistaTarkennan: Kambodzan tytöt 19, 22 ja 26 v asuvat ja opiskelevat Suomessa, ovat poliittisia pakolaisia ja heillä on 14 vuotias velikin.
Perheen isältä ja äidiltä sekä näiltä tyttäriltä minulla on n. 10 tuntia haastattelua ääninauhalla, osa videollakin ja he kyllä tietävät Pol Potin hirmuhallinnon ajalta päätäpöyristyttäviä asioita. Kiitos isän ja äidin valistuksen.
Perheen äidiltä yhtä sisarta lukuunottamatta kaikki sukulaiset murhattu hänen itsensäkin joutuessa piileskelemään pienenä tyttönä sammakoita syöden Kambodzan viidakoissa jne.
Syyt, miksi he ovat vielä nykyisenkin hallinnon aikaan joutuneet lähtemään, ovat poliittisia, mutta hengenlähtö joka tapauksessa on koko perheellä ollut vaihtoehtona.
Eli ei nykyisen Hun Senin "demokratia" muuten Pol Potista poikkea kuin toisinajattelijoiden vainoamista ei suoriteta ihan päivänvalossa. Pinnan alla ovat vielä hirmuiset ongelmat.
Hun Sen on maan yksinvaltainen pääministeri(tulee mieleen Putin and KGP) ja ollut yksi Pol Potin komedanteista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hun_Sen
Minulla ei ole perheen kohtalonkuluista yksityiskohtia lupa paljastaa, se oli haastattelun ehtona ja siitä on mustaa valkoisella todisteena.
Muuten Kambodzan kouluissa ei lähihistoriaa vieläkään kovin tarkkaan kerrota, se on edelleen samankaltaista harmaata aluetta kuin mitä meille opetettiin Talvisodan syttymiseen liittyvistä asioista.
Sen voinen sanoa ilman liiallista patetiaa, että en soisi sitä ikävää ja tuskaa itselleni mitä nämäkin pakolaiset koko ajan täällä potevat. Silti he jaksavat opiskellakin ja uskoa huomiseen, kysyn vaan miten? Heiltä toivon mukaan opin minäkin jotain elämästä selviämisestä.
van Vaari: Minulla on Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho ja olen lukenutkin sen joten olen kiitollinen lohduttavasta kommentistasi. "Veitikkakin" hyllyssäni hymyilee, että ei sen puoleen ja tykkäsin sen kirjan sisällöstä kuten sinäkin...
Hesarin arvostelussa oli pari kiinnostavaa kohtaa, joita voisi itse Kerschawin uutuudestakin käydä sitten aikanaan vaikka kirjaston kirjasta haeskelemassa.
Tapsalle tiedoksi: Saan uutuuskirjoja jo ennen kuin ne tulevat kauppoihin. Siksi ehdin ne ensimmäisenä lukeakin.
VastaaPoistaKershawin kirjan ilahduttavin anti olivat muutamat valokuvat, jotka Hitler oli hyllyttänyt. Yhdessäkin kuvssa hän tuijottaa lukijaa SA-lakki päässään niin psykopaatin näköisenä että veri on hyytyä.
Vielä Veitikasta: Oletko Valto huomannut, että monet ensin aivan uskomattomilta tuntuneet pikku yksityiskohdat siinä kirjassa ovatkin myöhemmin osoittautuneet tosiksi. Joko Huovisella oli ällistyttävän hyvät lähteet tai hän oli varsinainen tietäjä.
Kershawin kirjassa on muuan kuva, jossa Hitler ja Goebbels nauravat naamat kippurassa vielä aivan tuhon kynnyksellä keskenään. He tiesivät jo siinä tilanteessa, että sota varmasti hävitään. Silti sällejä huvitti. Miksi?
Minäkin odottaisin Tapsan lailla, että tuhatsivuisessa Hitler-elämäkerrassa vastataan kysymykseen, miksi Hitler vihasi juutalaisia ja miksi kansa seurasi häntä. Tämä on mielestäsni syy, miksi se elämäkerta yleensä piti kirjoittaa. Kyllä nuo sodan vaiheet ja Hitlerin elämänkulku jo tiedetään.
VastaaPoistaJa myös tuo Vaarin kysymys, miksi Goebbels ja Hitler nauroivat tuhon partaalla, liittyy tähän samaan syväpsykologiseen kerrokseen, mikä lukijaa kiinnostaa.
Tuo Herlin-kirjakin kutkuttaa, ja tässä saa Herlinin poika sulan hatuunsa - toisin kuin Haavikon poika - koska nimenomaan tahtoo näyttää isästään rehellisen skitsofreenisen ja toisaalta maanisdepressiivisen puolen, joka tätä alkoholin suurkuluttajaa hallitsi. Enemmän siis minua kiinnostaa tämä Herlin-elämäkerta, vaikka kieltämättä tuo Hitlerkin tulee varmaan plarattua.
Tästä Valton asiantuntevasta selvityksestä näkyy mielestäni erään traagisen pakolaistyypin olemus hyvin. Tällaisia ihmisiä uskon suomalaisten nimenomaan haluavan auttaa.
VastaaPoistaMinua vaivaa edelleen pakolaiskeskusteluissa se, että meillä ei ole selvää kuvaa niistä konkreettisista tilanteista, joista ihmiset lähtevät pakoon. Ja ovatko turvapaikanhakijoita nimenomaan vain traagisista oloista lähtevät? Itselleni on edelleen epäselvää myös, mikä on elintasopakolaisen ja siirtolaisen ero, ja onko sillä erolla väliä?
Kiitos Iines!
VastaaPoistaSain viimeinkin voimia laittaa kaikki haastattelulomakkeet yhteen nippuun (12 kaikkiaan), kirjoitettua SKS:n lähetteen sekä valokuvat, muistitikut ja DVD:t samaan pakettiin ja nyt lähden lasteni kanssa pyöräilemään ne postiin.
Täytyy, mieltäni purkaakseni, sanoa, että painaa syvästi nämä jutut, jotka ovat käsistäni lähdössä vaikka ne kömpelöitä ja amatöörin tekemiä ovatkin. Kirjoitin lähetteeseen "...eihän näitä ole kukaan tilannut, mutta nämä ovat minun "sydämeni juttu"".
Jokaisesta ihmisestä jonka haastattelin -Norsunluurannikolta Somalian ja Aasian kautta Nepaliin-voin sanoa, että ilman kyyneliä yksikään puhuttaminen ei sujunut. Jokaisella on valtava ikävä kotiin, mahdollisten, elossa olevien omaisten luo ja tuttujen kotiseutujen syleilyyn. Jokainen oikeastaan kysyi, oikeastaan huusi, että miksi he täällä ovat, haluan kotiin!
Mutta kun ei voi mennä koska siellä ovat aseidensuut osoittamassa.
Enkä usko kenenkään näistä totuuden vierestä kyenneen puhumaan.
Minä luovutan tämän aineiston surua tuntien kuin kirjailija, joka käsikirjoituksensa kustantajan osoitteeseen postittaa.
Kyllä tuommoisesta aineistosta pitäisi jonkun koota sujuva tarinakirja, fakta- mutta fiktioteos, koska pelkällä faktalla on vain informaation syöttöarvo.
VastaaPoistaKun fakta ujutetaan fiktioksi, syntyy tarina, johon voi eläytyä. Tämä eläytyminen ihmiskohtaloon on juuri se, joka hyvinvointivaltion monelta jäseneltä maahanmuuttoasioissa puuttuu.
Joka tapauksessa aineistosi on arvokasta materiaalia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle.
Kiitos Valto selityksestä ja muistin virkistyksestä.
VastaaPoistaMinun aidon väärinkäistyksenihän aiheutti se, että olen elänyt Pol Potin hirmuhallinnon akana ja muistan hyvin, että Vientnam syrjäytti punakhmerit ja ajoi heidän viidakkoon jo yli 30 vuotta sitten.
Tiesin senkin, että siihen aikaan sieltä todella tuli pakolaisia, joista osa varmaan yhä asuu Suomessa. Mutta en siis osannut ajatellakaan niin, että 30 vuotta Suomessa asuneille ja täällä syntyneillekin pitäisi yhä opettaa suomalaista kulttuuria - siksi oletin ilman muuta, että mesettelet sikäläisten kanssa.
Muistan toki nyt, että demokratiallaan ylpeilevä USAkin - ja jopa idealistisen Jimmy Carterin aikana! - vaikutti siihen, että punakhmerit saivat edustaa YK:ssa Kambodzaa vielä 90-luvullakin!!??
Sama kuin maanpaossa olevien natsien olisi annettu edustaa Saksaa YK:ssa vielä 60-luvulla.
Ei todellakaan ole ihan puhtaat jauhot pussissaan vapaan maailman johtavalla demokratiallakaan. Valtapolitiikka on likaista ja raakaa.
Nykyään Kambodza on tahtonut jäädä Burman ja muiden sen alueen selkkausten varjoon, Tiibetistä nyt puhumattakaan. Paljon on maailmassa vielä vääryyttä.
Varmaan niin kauan kuin ihmiset täällä hallitsevat.
Milloinkohan se uuden uljaan ihmisrodun ilmestyminen tapahtuukaan... Eikö se 60-luvulta asti odotettu Vesimiehen ihana aika jo kohta ala?
Tapsa P: "Mutta en siis osannut ajatellakaan niin, että 30 vuotta Suomessa asuneille ja täällä syntyneillekin pitäisi yhä opettaa suomalaista kulttuuria."
VastaaPoistaTähän vielä tarkistuksen tarkistus, että po. perhe on saapunut Suomeen turvapaikanhakijoina 3,5 vuotta sitten ja nimenomaan nykyisen valtapuolueen (Hun Senin)politiikan arvostelun vuoksi. Ja siksi, että isä, äiti ja vanhin tytär ovat myös toimineet konkreettisesti Pak Sam Rainsy-puolueessa josta Hun Sen ei pidä. Olen heidän myötään tutustunut myös moneen muuhun Kambodzasta saapuneeseen ja heillä syyt lähteä ovat olleet samankaltaiset.
Heidän tarinansa järisyttäisi kenen tahansa mielenrauhaa kaikkine pakoon liittyvine seikkailuineen joka käynnistyi ensin pidätys-kuulustelurumbasta ja murhayrityksestä.
Iines. Itse haluaisin kirjoittaa maahanmuuttajaystävistäni tarinan jos kykenisin, olisi aikaa and siihen tarvittava toimeentulo. Monta kertaa tarinan kulku on alkanut elää päässäni ja näen öisin unia, millaisen asun kerronta saa jne.
Tiedän, että tällaisesta aiheesta kirjoitettu tarina tarvitsee totuuden taakseen, kytkennät sekä nykyiseen, että vanhempaan maahanmuuttopolitiikkaan, kolonialismiin, orjakauppaan ja tällä pitkällä, polveilevalla tarinankuljetusreitillä ihmisten asenteiden esille tuomista sekä niiden ilmenenmismuotoja.
Nämä ainakin omassa päässäni soivat joka kerta, kun maahanmuutosta ja pakolaisuudesta tulee puhetta.
Kyllä sinulla vielä aikaa tulee olemaan Valto, ja silloin voit kirjoittaa tarinoita, kun kerran tunnet kutsumusta siihen! Nyt sinulla on vipinää pirtissä, kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat sinua.
VastaaPoista*
Kannattaa ehkä huomata, että keskustelussa alempana (Virvatuli elon suolla) on edelleen elävä sivujuonne: miten hoitaa seksinpuute symbioosissa. Ajattelin hieman nostaa sen erilliseksi aiheeksi, mutta olkoon nyt siellä, kun aihe ei kerran ole omakohtainen enkä tiedä, mikä siinä on oikein tai väärin. Hymiö.
Minä olen radikaaliuteen asti retro ja äärikonservatiivi estetiikan/taiteen alalla.
VastaaPoistaMiksi esimerkiksi lukea uusia kirjoja? Ne ovat varmasti huonompia kuin vanhat, hyviksi havaitut klassikot, jotka toimivat paradigmaattisina malleina myöhemmille teoksille.
Matkiminen ei kuitenkaan ole helppoa, vaikka tyylilaji annettaisiin valmiina eteen.
Esimerkiksi Shakespeare ja Dostojevski, jonka moniäänistä ja dialogista ekspressionismia ei ole osattu kovin paljon matkia. - Mutta eipä ole Shakespeareakaan kyetty imitoimaan 'aidosti', koska hän on niin kerta kaikkisen uniikki. - - Parodiat ja pastissit ovat sitten asia erikseen.
Minun mielestäni 1900-luvun kokeileva kirjallisuus on jopa viihteellisesti (jos sisältöjä ajatellaan) huonompaa kuin aiempien vuosisatojen tuotokset.
Taideteos teknisen uusintamisensa aikana on totisesti - jos ei menettänyt niin menettämässä auransa.
Walter Benjamin, joka asiaa pohti oli tosin paljon optimistisempi kuin minä ja Adorno. Minä tosin lyttään jopa Adornon arvostaman äärimodernismin ja avantgarden.
Aina saa ja pitää toki kokeilla uutta, mutta olisi kyllä mukava jos kokeilijat miettisivät, jääkö heidän sekoilujensa jälkeen enää mitään järjellisesti hahmotettavaa jäljelle.
Esimerkiksi niin sanottu tajunnanvirtakirjoitus (jonka pohjanoteeraus on Hans Selo), dadaismi, moderni klassinen musiikki, free-jazz tai moderni kuvaamataide/kuvanveisto.
Moderni klassinen musiikki tunnustetaan jo nyt ikäänkuin kuolleeksi kieleksi ('olemmeko viimeinen sukupolvi tätä musiikkia?'/Magnus Lindberg).
Poikkeuksena absurdi teatteri, josta pidän jo senkin takia, että se juontaa juurensa myös Shakespearelta - esim. Beckettin Leikin loppu, jossa on selviä vaikutteita Kuningas Learistä (sokeaksi raadeltu Gloucester ja hänen naamioitunut poikansa Edward - sekä tietysti itse Lear).
Sitäpaitsi absurdius on kaiken kokeilemisen isä ja äiti.
Kuten sanottu - Shakespeare osasi ja uskalsi olla absurdi (Hamlet, Lear). Ja mitä ovatkaan Dostojevskin henkilöhahmot äärimmillään muuta kuin liki mielipuolia (siis tavallisia joskin dramatisoituja ihmisiä).
Mutta jos ilmaisu on tarpeeksi (tarkoitan: liian) sekavaa, niin taideteos ei avaudu ennenkuin sen konteksti selitetään kokijalle definitiivisesti, juurta jaksaen. Silloin se ei kuitenkaan ole enää taidetta vaan eräänlaista tiedettä.
Esteettinen eläytyminen vaatii aina 'oman esteettisen järkensä' päästäkseen kohti optimaalista tyydytyksen tilaa, ja tuon järjen olemus eroaa kontekstiselityksistä, koska se on perimmältään autonomista.
Taideteos joko tekee vaikutuksen tai ei tee. Mikään selittely ei tuota eläytymistä voi korvata tai edes kunnolla mahdollistaa.
*
Tervoista, Remeksistä sun muista viihde- ja dekkariteollisuuden teollisuuskynäilijöistä en sano mitään. Arvatkaa miksi.
Mainos- ja kauppamiehille sekä -naisille nämä viihdepellet ovat tietysti taivaan lahja, koska suurin osa ihmisistä on kuin lapsia, jotka syövät mieluiten kaikkein makeutetuinta ruokaa.
Mutta eikö juuri tällainen asenne ole pahimmanlaatuista konservatiivisuutta konformismin ja opportunisimin muodossa?
Kyllä. Juuri siksi kutsunkin itseäni radikaaliksi konservatiiviksi taiteen alalla.
*
Jo kolmas päreen pohjaksi kelpaava kommentti tänään. En voi muuta kuin olla tyytyväinen itseni...
Miksikö lukea uusia kirjoja, RR?
VastaaPoistaNo siksi, että sitä on useilla jo pohjaa noissa klassikoissa, ja uusi kiinnostaa. Uusi tulee ikään kuin vanhan perustan päälle, rakennukseksi.
Eiväthän nuo klassikotkaan omana aikanaan olleet muuta kuin uusia kirjoja, joihin suhtauduttiin usein hyvin epäröiden ja naureskellenkin. Vähän niin kuin nyt uusiin, joiden tulevasta klassikkoudesta meillä ei ole hajuakaan.
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siinä, että esimerkiksi jotain Dostojevskia tai Shakespearea on vaikea ylittää, sillä heidän taitonsa ylittää käsityskyvyn rajat.
Itse suren vain sitä, että aikani ei enää tule riittämään kaiken sen lukemiseen, mitä tahdon ja mitä pidän kiinnostavana. Koin tämän haikean elämyksen eräässä valtavassa hallissa, kirpputorilla, jonka hehtaariseinät oli vuorattu kirjahyllyillä kattoon asti, ja ne hyllyt olivat täynnä kirjoja, hyviä ja vähemmän hyviä. Ihminen oli pieni ja nöyrä sen kirjamäärän alla ja edessä.
- Muut vastatkoot analyyttisemmin ja viisaammin sinun hienoon kommenttiisi, RR.
PS Lisäys edelliseen:
VastaaPoistasen hallin seinille oli asetettu erään varsinaissuomalaisen lopettaneen antikvariaatin koko monipuolinen varasto myyntiin.
Miksi lukea uusia kirjoja, kun ne kuitenkin ovat huonompia kuin vanhat? Perhana, tuo Raaka-Rauno on totta totisesti nero!
VastaaPoistaTuon olisin halunnut keksiä itse, on se niin hyvin sanottu. Sitä paitsi olen suurin piirtein samaa mieltäkin.
Siksi minäkin koluan antikvariaatteja eli vanhojen kirjojen kauppoja. Sinne seloutuvat sitten aikanaan tämänkin ajan kultahipiäiset. Jos niitä edes on...
On niitä onneksi. Mutta niitä ei huomaa tämän kaiken roinan ja kohinan alta. Kirjan teko on nykyään niin helppoa. Ei ole muuta julkaisukynnystä kuin raha.
Kaupallisuudesta sitaatti finlandisti Raittilalta: markkinointi on myymiseen tähtäävää toimintaa ja sen tärkein työkalu on mainonta.
Markkinoilla kyse on siis myymisestä, ei kirjallisuudesta. Kirjallisuuden arvo mitataan muualla. Ihmissielussa.
Ei klassikkoja kannata vertailla uusiin kirjoihin, koska tuo rinnastus ei ole missään tasavertaisuussuhteessa. Klassikolla on pitkät perinteet, juuret, kun uutuudella ei ole minkäänlaista arvopohjaa.
VastaaPoistaKirjallisuuden tehtävät ja kenttä ovat sitä paitsi laajentuneet, sillä sitä tehdään mikä myy, ja valitettavasti se myyvin aines menee siitä, mistä aita on matalin. Jos sitten ottaa tällaisen myyvän helmen (vaikkapa Tervon Goljatin), niin tekee väkivaltaa koko kirjallisuudelle, jos puhuu siitä samassa lauseessa kuin Don Quijotesta.
Ymmärrän kyllä, että Rauno tahtoo sanoa vain lukevansa mieluummin klassikkoja kuin uutta kirjallisuutta, jota ei voi vielä asettaa mihinkään koloon pitkien perinteitten ketjussa. Valinta on ymmärrettävä.
Itse sanoisin tuon saman asian, että pidän enemmän klassisesta kirjallisuudesta, arvostan sitä ja saan siltä enemmän, mutta silti luen mieluummin uuden kirjan kuin vanhan - paitsi jos luen sellaisen klassikon, jota en ole lukenut. En nyt ihan roskaa lue kuitenkaan, eli Arto Paasilinnaa enkä Tervoa lue, koska ei kiinnosta.
Hei lisään vielä erikseen - en jaksa poistaa ja muokata ed. kommenttia, kun kirjoitan hitaalla mokkulapokkulalla - että on myös erilaisia lukutapoja.
VastaaPoistaPalaan jatkuvasti klassikkoihin ja luen niitä hakien vaikka jotakin tiettyä kohtausta tai nauttiakseni jostakin runosta. Uutuuden sen sijaan luen nopeasti laakista läpi, joskus yhdellä istumalla/makuulla.
Tapsa kirjoitti:
VastaaPoista'Kaupallisuudesta sitaatti finlandisti Raittilalta: markkinointi on myymiseen tähtäävää toimintaa ja sen tärkein työkalu on mainonta.
Markkinoilla kyse on siis myymisestä, ei kirjallisuudesta. Kirjallisuuden arvo mitataan muualla. Ihmissielussa.'
*
Kiitos. Näin selkeästi ilmaistuna en tätä asiaa ole aiemmin lukenutkaan. Olet siihen kyllä joskus viitannut.
Nyt vain on niin, että meidän tulisi sanoa 'liukuhihnakirjoittaja' Ilkka Remekselle (ja hänen tiimilleen) sekä hänen mainosmiehilleen jyrkästi: Kiitos ei! Paskaa emme lue!
Raittilakin mollasi äskettäin eräässä haastattelussa Remestä - tosin pieteetillä ja Remestä tavallaan jopa ymmärtäen.
Remeksen kirjat eivät kuitenkaan tule jäämään henkiin (hän tietänee sen itse, kuten Raittila arveli).
Niitä eivät 20 vuoden kuluttua lue kuin Sediksen kaltaiset historioitsijat - tässä tapauksessa kirjallisuusdokumenttien tutkijat työkseen - ei siis välttämättä nauttiakseen.
Remeksen kirjojen kirjallis-esteettis-historiallinen arvo on olematon - toisin kuin esimerkiksi Väinö Linnan 'Täällä Pohjantähden alla'-sarjalla, jonka kuunnelmaversiosta olen nyt kuullut ensimmäisen osan eli 7 jaksoa 21:stä.
Leena Lander on tehnyt hyvää työtä dramaturgina. Samoin I osan ohjaaja sekä ihan kaikki näyttelijät!
Koskelan Jussi (Jorma Tommila) ja etenkin Otto Kivivuori (Esko Roine) ovat loistavia. Myös Heikki Nousiainen Halmeena on mainio (tulee mieleen Laineen elokuvan ylittämätön Kalevi Kahra).
Ja Gustav Viklundin (joka on sopivasti itse suomenruotsalainen) paroni on varmaankin paras tästä henkilöstä koskaan tehty roolityö.
Landerin dramatisaatiossa painottuvat dialogeissa myös Pentinkulman naiset hiukan paremmin ja onnistuneemmin kuin tuossa em. Edvin Laineen sinänsä erittäin hienossa elokuvassa.
Timo Koivusalo tekee paraikaa elokuvaa Pohjantähdestä (I osan ensi ilta on 4.12), ja siinä on osittain samoja näyttelijöitä kuin kuunnelmasarjassa.
Pelkään vain, että Koivusalo on langennut hössäämään Pentinkulman tapahtumista jotain lapsellista melodraamaa - jotain 'Pekko Koskela ja paha paroni'-juttua.
Se häneltä on onnistunut aiemminkin - esimerkkeinä jopa vakavasti otettaviksi elokuviksi tarkoitetut Sibelius ja Kaksipäisen kotkan varjossa.
*
Niin. No joo (sano Koskelan ikisaita Jussi).
Kyllä 1900-luvullakin on kirjoitettu joitain hyviä romaaneja. Ellei peräti joitain kymmeniä. On tullut niitä joskus luettua.
Esim. Andre Giden 'Pastoraalisinfonia' (tästä tulee tippa linssiin: syntymästään asti sokea tyttö saa näkönsä takaisin ja pettyy syvästi näkemäänsä maailmaan ja hänestä huolehtiviin ihmisiin), 'Ellei venhnänjyvä kuole' ja 'Vääränrahantekijät' kannattaa lukea. - - Ynnä paljon muita.
Huomaan, että Iineksellä ja minulla on hyvin saman tapaiset lukutavat. Vanhoja klassikoita selaillaan yhä uudestaan ja uudet vetäistään läpi non-stoppina.
VastaaPoistaHyvin harvoin uutuuksista löytää jotain sellaista, jonka haluaisi pysyvästi hyllyynsä. Perkaankin hyllystäni silloin tällöin pois ne, joihin todennäköisesti en enää palaa. Joku päivä sitten vein kirpparille (annoin ilmaiseksi pois) auton peräkontillisen uutta ja vanhaa itselleni tarpeetonta kirjallisuutta. Kummasti niitä vaan kertyy, vaikka en mikään keräilijä olekaan.
Tapsan aforismi kirjallisuudesta ja sielusta osui keskelle. Kirjan arvoa ei tosiaan ratkaista markkinoilla. Remes& co ovat kertakäyttökamaa, vähän kuin 7 päivää. Mutta Aleksis on kiveä kovempi. Se pysyy ja kestää.
"Ihmisten ei enää tarvitse elää, vain olla tehokkaita, latautua ja purkautua. Ei siinä olekaan sijaa elämälle." Samuli Paronen, Maailma on sana.
VastaaPoistaMinulla on miltei aina Samuli Parosen "Maailma on sana"-aforistit mukanani ja yhä uudestaan jokin niistä saa uuden merkityksen. Kuten yllä oleva lainaukseni.
Kuin myös Stanislav Jerzy Lecin tai Erno Paasilinnan ajatukset. Eero Silvast-vainaalta tuli lyhyttä proosaa joista olen pitänyt.., ja monia muitakin.
Hehän eivät mitään ikivanhaa klassikkojanaa edusta, mutta ovat osaltaan "tuoreuttaneet" vaikkapa Montaignen esseistiikan sivalluksia jolta parhaillaan paloja sieltä täältä välipaloikseni näpsäisen.
van Vaari 24.9 klo 8:51 kohdisti kysymyksensä minulle Veitikasta:
" Oletko Valto huomannut, että monet ensin aivan uskomattomilta tuntuneet pikku yksityiskohdat siinä kirjassa ovatkin myöhemmin osoittautuneet tosiksi. Joko Huovisella oli ällistyttävän hyvät lähteet tai hän oli varsinainen tietäjä.
Kershawin kirjassa on muuan kuva, jossa Hitler ja Goebbels nauravat naamat kippurassa vielä aivan tuhon kynnyksellä keskenään. He tiesivät jo siinä tilanteessa, että sota varmasti hävitään. Silti sällejä huvitti. Miksi?"
Selasin Veitikkaa muistin virkistämiseksi ja olet aivan oikeassa Vuari.
Miksi H&G nauroivat? Miksi Saara nauroi? Mikä oli Mona Lisan hymyn takana?
En tiedä itse, voin vain mielikuvitella, mutta ehkä ensiksi mainittujen naurusta Veikko Huovinen tiesi jotain (jos on arkistoja tonkiessaan nähnyt nuo fotot?) ja siksi osasi kirjoittaa veitikkansa niin kuin kirjoitti?
Hei, klassikkojen lukijat, kuulun joukkoon! Iineksen lukutottumukset muistuttavat lähinä omiani. Klassikkoja on valtaosa omissa hyllyissä, uutuuksia luen kirjastosta, ja vain poikkeustapauksessa, jos se on tosi hyvä, hankin sen itselle. Mutta aina vasta lukemisen jälkeen.
VastaaPoistavan Vaarin kanssa toimin samoin muuten, mutta, ikävä sanoa, en pysty luopumaan mistään kirjoista. Ja sen tietää miten niitä kertyy. Jopa koulukirjat on tallessa, ja mitä vanhempia, sen parempi. Vaikka nämä uuden koululaissukupolven kirjat ovat paljon hienompia, värikkäämpiä ja kaikin tavoin parempia, ovat omat täynnä merkintöjä ja kuvia, joita ajankuluksi on tullut tunnilla kuunnellessa piirreltyä. Ja jännä huomata, miten erilailla asioita painotetaan. (Muistan, että meillä oli vierusteverini kanssa opettajilta lupa, että saimme piirrellä tunnilla, kun "se lisäsi meidän keksittymiskykyä".:))
van Vaari pyysi kerran minulta krjaluetteloa blogiini. En ole vieläkään sitä tehnyt siitä yksinkertaisesta syystä, että arvostamiani kirjoja on niin paljon, etten tiedä mitä niistä nostaisin esiin. Tulisi tylsä ja pitkä luettelo.
Anteeksi van Vaari.
Minulla on kirjojen kertymisessä sama vika, jonka Avatarkin mainitsee: en raatsi heittää mitään pois, en huonoakaan kirjaa. Kirjahan on pyhä. Myös minun hyllyni ovat jo ummessa, jopa niin, että kirjarivien päällä on joka hyllyssä vielä lappeellaan oleva pino, missä vain hiukankin on tilaa.
VastaaPoistaVanhat koulukirjat ovat aarteita, ja tuntuu omituiselta kun joku äiti sanoo, että heitti juuri lastensa vanhat kirjat ja vihot pois. Minulla on pahvilaatikossa kaikki tallella, kaikki kuva- ja satukirjat, Pupu Tupunat ja Tove Janssonit, Topeliuksen Lukemiset lapsille jne. pikkuisetkin satukirjaset.
Olen tallettanut myös kaikki lapseni piirustukset ja päiväkotiaskartelut, mikä sinänsä menee nyt ohi aiheen. Ja muuten - onpa minulla tallella pappani ja isäni kouluvihkoja viime vuosisadan alkupuolelta, kaunokirjoitus- ja ainekirjoitusvihkoja. Olen tallettanut myös äidin käsityöalan oppikirjat ja työnäytteitä, kun hän oli aikoinaan Wetterhofin käsityöseminaarissa opiskelemassa.
Kaikki tuommoinen kun on dokumenttia, ja itselleni arvokasta, etenkin kun näen, että nuo käsitehdyt materiaalit ovat tietokoneiden myötä juuri häviämässä kulttuuristamme.
Ja kirjaluetteloa en minäkään pysty ovipieliini pistämään, koska sinne tulisi joko kaikki tai ei mitään. Mahdoton tehtävä.
Kysyn seuraavassa van Vaarilta ja muultakin jengiltä kysymyksen, johon annan pohdintaa helpottaakseni(?) myös vastauksen:
VastaaPoistaMiksi kirjoja luetaan?
Pelkän ajankulun vuoksi - - tai mahdollisesti rahallisen korvauksen (työn) takia?
Siltä vaikuttaisi ammattilaisten kuten van Vaarin lukutapa ja lukumotivaatio.
Minulle sen sijaan on merkityksellisempää mahdollisimman selkeästi etukäteen määritelty projekti, jonka puitteissa suuntaudun johonkin isompaan - mahdollisesti jopa äärimmäisen syvään ja piinaavaan - etten sanoisi kiihottavaan (älyllisesti - huom!) - eksistentiaaliseen ongelmaan.
Sattumilta ei tietenkään voi välttyä elämässä. Niinpä en ollut lainkaan varautunut esim. alunperin keväällä FST5:stä tulleeseen Kenneth Branaghin Hamlet-tulkintaan, joka valloitti minut aivan totaalisti ja laukaisi päälle (tosin kauan kyteneen ja eläneenkin) Shakespeare-himon.
Entä mitä tarkoitan suurilla ongelmilla ja suurilla projekteilla?
Itseäni, sillä ongelmista ja projekteista suurinhan olen tietysti minä itse - minun oma subjektiivinen identiteettini - kuten hienosti sivistyssanalla sanotaan.
Aiemmin keväällä toteutunut päätös lukea kymmenen Dostojevskin romaania (osan ensimmäistä kertaa) sai näin Hamletissa ja ylipäätään Shakespearessa loistavan jatkon.
Niinpä jos minulle tarjottaisiin luettavaksi joko nykydekkaristeja tai klassikkoja, valitsisin ilman muuta jonkun klassikon.
Sillä enhän toki ehdi lukea kaikkea mahdollista kirjallisuuden alalta elämäni aikana. On siis pakko valita - mutta ennenkaikkea pitää osata valita - ja oikein (ainakin omalta kohdaltaan).
Eräs hyvän maun tärkeimpiä edellytyksiä onkin sumeilematon mutta perusteltu itsevarmuus.
Tartun klassikkoon jopa sellaisessa tapauksessa, jossa minulle ei olisi edes annettu varaa valita muuta kuin joku hemmetin aikamme sankari - tuo hieman neuroottinen, kolleega-, nais- ja lapsihuolissaan jatkuvasti piehtaroiva everyman, joka sitten ikäänkuin siinä arkiähkyn sivutoimena ratkoo (muka nerokkaasti) henki- ym. rikoksia.
Kutsun tuota aikamme arkki-ihmistä eli rikosetsivää tässä fiktiivisesti vaikka Robban Runqvistiksi. Hän on luultavasti ruotsalainen.
Mutta mutta - - koska olen radikaali konservatiivi minun on pakko sanoa, että Porfiri Petrovits (Rikos ja rangaistus) on paljon kiinnostavampi kuin esimerkiksi Kurt Wallander.
*
Olen siis viime aikoina ehtinyt intensiivisesti samaistua klassisena pidetyn (myös 1900-luvun - myönnettäköön) kirjallisuuden henkilöhahmoihin (myös naisiin) ja heidän problematiikkaansa sekä elää heidän elämäänsä ja ongelmiaan niin ajattelussani kuin mielikuvituksessanikin (näiden kahden psykoaktiivisen virittyneisyystilan välillä on hienonhieno mutta oleellinen ero).
Yhteenvedonomaisesti kärjistän, että tärkeintä ovat omat projektit ja oma problematiikka (koska 'siellä' ilmenevät myös muiden ihmisten ongelmat) - vasta sitten ne kirjat, joita hyödynnetään ja joista saadaan aineksia näitten ongelmaprojektien psyykkiseen työstämiseen.
Kirja muuttaa meitä, kirjoitti Kemppinen aivan oikein. Kirja on siis eräänlainen identiteetin muokkaus- ja kehittämisväline samalla, kun se tuottaa meille parhaimmillaan pysyvää esteettistä mielihyvää, jonka jäljet jäävät ikuisesti corteximme poimukkaisiin kudoksiin.
Tämän takia kirjallisuutta luetaan. Tämän vuoksi kirjallisuutta tarvitaan.
Ei siis pelkästään kulutettavaksi samaan tapaan kuin aikaa, sukkia tai Sinistä lenkkiä.
Vai mitä Vaari?
Voi elämä, miten perusteellisia ja pitkiä pohdintoja täällä onkaan! Ihan tuntuu kuin liikkuisi viininpunaisten paksujen plyysisamettiverhojen ja kultatupsujen pehmentämässä huoneessa, jossa on tummat mööpelit, punssin ja konjakin tuoksua, ja kenties sikaarinsavua leijumassa puolivälissä ilmakerroksia. Heh. Vähän kuin olohuoneessani kun olen ripustanut jouluverhot. Ilman noita tuoksuefektejä, ehkä..
VastaaPoistaMietin vielä Raunon esittämää elämää tärkeämpää kysymystä, ja toivon, että muutkin vastaisivat siihen, vaikka Rauno pistikin jo pohjat suvereenin tyyliinsä.
Rauno:
VastaaPoistaTotta, uusia kirjoja luen lähinnä ansion takia. Minulle maksetaan siitä, kun kerron niistä mielipiteeni. Viimeksi arvioin uuden Hitler-kirjan, jota pidän melko turhanaikaisena.
Muulloin luen lähinnä klassikkoja. Porfiri Petrovitshistä pidän toki minäkin, mutta itse kirvesmiehestä on mielestäni tehty turhan suuri sankari.
Joskus haeskelen huvikseni klassikoista julkisivun takaisia kaupallisia osatekijöitä. Dostojevskilla, esimerkiksi on lähes aina joku houkutteleva nisäkäs, jota kirjan sankarit sitten miehissä jahtaavat. Lukija pysyy linjoilla jännätessään, kuka nyt sitten saa ja kuka ei. Myös vanha kunnon Leo "Tumppu" Tolstoi harrastaa samaa menetelmää.
Tästä ei Raunon tai kenenään muun pidä kirkastua. Kirjojen muut ansiot toki ovat niin suuret, että tuon kaupallisen puolen antaa anteeksi. Tai mitäpä sitä anteeksi pyytelemään: pitäähän kirjailijankin elää.
En ole koskaan miettinyt, ovatko kirjat tehneet minusta paremman tai huonomman ihmisen. Itse saan niistä ainakin esteettistä mielihyvää, aivan kuin hyvästä musiikistakin.
Sitten on hetkiä, jolloin kulutan kirjallisuutta kuin sinistä lenkkiä. Matkoille otan mukaan jotain läpituttua, jonka lukeminen täyttää vaikkapa tylsät lentomatkan tunnit. Ennen nukahtamista luen muutaman kymmenen sivua samanlaista tuttua lenkkimakkaraa. Liian hyvän tai aivan uuden lukeminen saa aivot vireystilaan, joka ei edistä nukahtamista.
Joskus minäkin Ranen tapaan uppoudun johonkin kirjalliseen ongelmaan. On opettavaista saada tietää, millainen kirjailija todella on. Se kun ei aina käy imi hänen tuotannostaan.
Hyvänen aika, Vaari, jos sinulle maksetaan siitä, että sanot mielipiteesi kirjoista, olet ammattimainen kirjallisuuskriitikko. Ojennan sinulle sulan hattuun, oikein sellaisen tavallista komeamman, sillä ei noista mielipiteistä kaikille makseta.
VastaaPoistaOnkin hauska kuvitella, kuka niistä kriitikoista Vaari lienee ja mihin kirjoittaa. Hups.. eihän tässä uskalla enää kirjoittaa. Tai toisaalta, jos kriitikko vaivautuu lukemaan jotakin blogia, niin eipä kai hän ihan kyttyrää tykkää.
Niin, minusta kirjoja luetaan, kun tahdotaan nousta hieman maanpinnasta irti ja halutaan jotain henkistä tai elämyksellistä, monestakin lähemmästä syystä. Monesti sitä hakee itseäänkin kirjoista, tunnistaakseen ihmistä ja maailmaa ja muiden tapaa kokea kaikki ympärillä oleva. Ja on sitä todellisuuttakin kiva välillä paeta korkeampiin sfääreihin tai sitten ihan vaan toiseen ympäristöön.
Ja sitten vielä, sitä ihan nauttii sanojen ortografiasta paperilla ja sanojen muodostamista merkityskuvioista ja kirjan tuoksusta, kun työntää nenänsä kirjan uumeniin. Esteettinen elämys, kuten Vaarikin sanoi. Monille aisteille.
Kirjallisuuskriitikko on turhan komea ja koreilevakin titteli, sillä minun alaani ovat tietokirjat. Tunnen sitä aluetta jonkin verran, mutta kaunokirjallisuudesta saavat kirjoittaa muut.
VastaaPoistaSitä paitsi olisi kauheaa rytätä joku uusi, aloitteleva kirjailija. Ne ovat niin söpöjä ja herkkiä. Tietokirjailijat ovat paljon kovanahkaisempaa porukkaa. Jos heitä lyödään he tietävät, että se tapahtuu aiheesta.
Minun hommassani on sekin hyvä puoli, ettei tarvitse osata kirjoittaa hyvin. Riittää, kun saa ilmaistuksi mielipiteensä niin, että sen jokainen (tai ainakin melkein jokainen)ymmärtää. Kielioppiakaan en hallitse, kuten opettajamme Iines on monesti huomannut.
Avatar, älä suotta pyytele anteeksi. Kirjaluettelosi toki kiinnostaa edelleen, mutta jos et sitä halua/jaksa/viitsi/ehdi laittaa näkyville en kanna kaunaa. Joko suunnittelet seuraavaa novellia?
Muistin kyllä, että olet puhunut tietokirjoista ennenkin, ja sitä juuri tuossa arviointityössäsi mietinkin, että niitäkö vain vai muitakin. Osaathan sinä kirjoittaa, vallan mainiosti, ja erikoisesti luoda nopeita tilannekuvia aivan lonkalta - olen huomannut.
VastaaPoistaPst Avatar on jo kirjoittanut uuden novellin. Hämmentävän..
Tämä ei nyt liity oikein mihinkään, mutta sanon silti: Jos liikutte Tampereella, niin käykää ihmeessä katsomassa Saana Lavasteen ohjaama "Valitut".
VastaaPoistaEn osaa kuluneemmin ilmaista, mutta harvoin näkee niin sykähdyttävää teatteria.
Kiitos vinkistä, Kuunkuiske. Katsoin tuon esitystiedot netistä ja hyvältä vaikuttaa.
VastaaPoistaSuurimpia harmistuksiani on etäisyys teattereihin täältä Pikkukaupungista ja yksi syy siihen, miksi haaveilen asumisesta isommassa kaupungissa. Kyytien takia on hankala lähteä reissuun, itse kun en aja pimeällä mielelläni, koska tuntuu, että eksyn tavallisessa tienristeyksessäkin. Turussa asuessani näin lähes kaikki näytelmät, mitä kaupungisteatteri ja ylioppilasteatteri esittivät. Jotkut kahdesti.
mun tytto on 13 ja pitais saada hyppuritoyssymopo
VastaaPoistaonneksi sen veli on jarkeva ja kieltaa moisen
pilvihipiainen
rakkaudessa
mun tytto on 13 ja pitais saada hyppuritoyssymopo
VastaaPoistaonneksi sen veli on jarkeva ja kieltaa moisen
pilvihipiainen
rakkaudessa
mun tytto on 13 ja pitais saada hyppuritoyssymopo
VastaaPoistaonneksi sen veli on jarkeva ja kieltaa moisen
pilvihipiainen
rakkaudessa
Juu, uskotaan. Älä osta sille mopoa. Ei-sana tekee hyvää sanoa ja kuulla.
VastaaPoistaMiksikö kirjoja luetaan, kysäisi Retro-Rauno, eli miksi esim. minä luen kirjoja?
VastaaPoistaLukeminen on kyllä niin oleellinen osa identiteettiäni, etten ole asiaa edes koskaan sen syvällisemmin pohtinut. Olen lukenut siitä saakka, kun lukemaan opin. Osa on tietysti kodin perintöä, osa geeneissä ja osa omaa itseä. Minullakin lukemiseen liittyy vahvasti myös oma kirjoittaminen.
Ettei van Vaari saisi kaikkea kunniaa, niin mainitsen hyvin vaatimattomasti, että olen minäkin kirjoittanut arvosteluja lehtiin, nuorena ja intomielisenä... esim. nuoruuden sankarini Salaman teoksia kehuin Kainuun Sanomissa kauan sitten. (Mutta en jatkanut tätä uraa, kun täytyihin aikaa jäädä tyttöjenkin jahtaamiseen.)
Ilmoittaudun tähän Avattaren ja Iineksen Pyhän Kirjan Sisaruskuntaan. Minullekin kirja on pyhä, enkä ole elämässäni heittänyt roskiin yhtään kirjaa. En vaan voi. Kun vaimo käskee heittää kirjoja pois, piilotan ne johonkin... Muut äijät piilottelee pulloja, minä kirjoja.
En siis osaa edes sanoa, miksi pohjimmaltani luen. Haen "tietoa", varmaankin, mutta millaista ja miksi? Maailmasta ja itsestäni tietysti.
Nykyään luen paljon tietokirjoja, etupäässä kovista" aiheista, mutta aiemmin lempilukemistani oli kirjallisuushistoria. Ja psykologia. Filosofiaa olen lukenut vähemmän - ainakin Raunoon verrattuna - mutta uskontoaiheista aika paljonkin. Klassikoitakin on luettu "vino pino", kuten aiemmin kehuinkin (sitaateilla viittaan Lenitan kehuun miesmäärästään).
Lukutapani on sellainen, että keskityn aina tiettyyn aihealueeseen. Eli kun innostun vaikka Suomen muinaisista kuninkaista tai pimeästä aineesta, luen enemmänkin kerralla.
Iines: "...punssin ja konjakin tuoksua, ja kenties sikaarinsavua..."
Samaa koulukuntaa ollaan. Nautin suunnattomasti, kun istun säkkipimeänä syysyönä mökkilaiturillani tähtiä katsellen, viskiä hitaasti siemaillen ja sikaria tuprutellen.
Viimeksi viime viikonloppuna.
Tämän keskustelun alussa Tapsa P kertoi saaneensa Selolta rokotuksen "kaikenlaista sanataiteellista keikarointia vastaan."
VastaaPoistaIkävä kyllä keikarointi ei kadonnut Selon mukana. Kulttuurikriitikoidemme arvosteluista löytää jatkuvasti kohtia, joiden edessä voi vain nöyrästi tunnustaa tietämättömyytensä. Tänä aamuna ilahduin suunnattomasti lukiessani arvostelua erään kuvataiteilijan näyttelystä:
"Kuvataiteilija XX on tutkinut esineiden sisältämiä arvolatauksia teoksissaan pitkään. Hänen installaation ja esinekoosteensa nostavat arjen ja arkipäiväisyyden esiin taiteen kontekstissa. Esinehistorian tuominen osaksi nykyhetkeä ja sijoitettuna irralleen perinteisestä ympäristöstään muuttaa hyvän, neutraalin ja pahan asetelmia radikaalisti."
Siis häh? Miksi lauseet ei avaudu mulle.Onko rotuni syytä tää? Löytyisikö täältä joku, joka osaisi selittää, mitä arvostelija tuossa äskeisessä halusi sanoa?
Tulkitsen niin, että taiteilija on naulannut liperit ja puukon puuceen kanteen ja nostanut koko komeuden stadilaisen gallerian seinälle paremman väen hämmästeltäväksi?
VastaaPoistaTeoksen alle nimi: Syntisi ovat pois pyyhityt?
Kappas, Tapsa ehti tähän väliin juttelemaan.
VastaaPoistaKyllä käyp katteeks tuo tupruttelu laiturilla kera viskin ja hiljaisuuden.
Olen ollut polttamatta jo monta vuotta (lääkärin määräyksestä), mutta en voi sanoa nauttivani joka hetkestä. Itse asiassa mietin jo hyvää tekosyytä aloittaakseni uudelleen.
Viskiä ja konjakkia naukiskelen edelleen, mutta kyllähän ne orpoja ovat ilman piipun rauhallista kurinaa tai sikarin muhkeiden savupilvien leijuntaa. Tai vihreä Nortti! Luoja, miten hyvää tupakkaa se on.
Sanoinko, että heitän kirjoja roskiin? En varmaan. Mutta pakko niistä on aika-ajoin hankkiutua eroon. Hyllytila yksinkertaisesti loppuu. Lahjoitan juudasmaisesti hymyillen kirjalaatikoitani hyviin tarkoituksiin, lähinnä edelleen myytäväksi. Ja jos joku niistä sillä reissulla joutuu roskiin, ei vika ole minun. Olen pessyt käteni. Että sillä lailla pyhiä kirjat minullekin ovat.
"Kuvataiteilija XX on tutkinut esineiden sisältämiä arvolatauksia teoksissaan pitkään. Hänen installaation ja esinekoosteensa nostavat arjen ja arkipäiväisyyden esiin taiteen kontekstissa. Esinehistorian tuominen osaksi nykyhetkeä ja sijoitettuna irralleen perinteisestä ympäristöstään muuttaa hyvän, neutraalin ja pahan asetelmia radikaalisti."
VastaaPoistaEttä mitäkö kritiikki tarkoittaa, kysyy Vaari? Tuohan on selvä kuin pläkki.
Kyseessähän on taidetapahtuma, jossa taiteentekijä on nostanut emalipinnoitteeltaan lohjeneen pyöreäreunaisen kusipotun valkealla liinalla verhotulle pöydälle ja lorottanut sen täyteen nesteitään ja pökäleitään. Vieressä palaa seitsenhaarainen kynttelikkö ja taustalla soi Agnus Dei.
Näin minä tuon näen. Tai voisi siinä olla Mimosa Palelta lainattu jättihäpykin, siinä valkealla liinallakin..
Minäkään en polta, van Vaari, itse asiassa en ole polttanut sen jälkeen kun armeijasta päästyäni panin piippuni pysyvästi hyllyyn, mutta aina sitä voi sikarin vetäistä, hyvässä seurassa ja hyvässä juomassa.
VastaaPoistaKas, Iines tulkitsee taidetta hieman samaan tapaan kuin minäkin, mutta pari piirua hävyttömämmin... tai toisessa tulkinnassahan häpyä riitti.
Oletteko nähneet sen vanhan taidefilmin, jossa mies menee sisään jättihäpyyn? Häpy on muuten tavut vaihtaen pyhä.
On se muutenkin.
Ohoh, en huomannutkaan ennen tuota Tapsan puuceetulkintaa, tuli ilmeisesti samaan aikaan kun kirjoitin omaani. Samaan suuntaan mentiin.
VastaaPoistaHäpy- ja pyhä-sanalla ei liene yhteistä etymologiaa, vaan häpy on logiikkani mukaan (saa mieluusti korjata, jos olen väärässä) hävetä - häpeä-johdannaisia.
Eräälle Tuirelle, ystävälleni, hänen isänsä huusi joskus, että sulla ei oo yhtään häpyä. Tuire huusi takaisin, että kyllä hänellä häpy on. Teki rivon eleen. Nykyään Tuire kuuluu helluntailaisiin, eikä enää elehdi hävyttömästi.
Vaari, Tapsa,
VastaaPoistamitä röökaamiseen tulee, niin eipä pala täälläkään, vaikka pidän sikareista ja piipusta kovasti. - - Nuorena olin muutaman vuoden piippumies - 5 piippua ja hyviä piipputupakkalaatuja.
Mutta koska en ole milloinkaan elämäni aikana oikein kunnolla tottunut tupruttamiseen, en oikeastaan voi sanoa koskaan edes lopettaneeni sitä.
Jos joku tarjoaisi sopivassa paikassa röökin niin luultavasti polttaisin.
Minähän en tosin käy esim. varsinaisissa ravintoloissa (tai sitten jossain pizzeriassa) kuin enintään kerran kuukaudessa ja silloinkin kyseessä on esim. kiinalainen ruokapaikka, jossa on - kuten kaikkialla nykyään - tupakointikielto ja jossa juon kaverin kanssa aina vain kylmää vettä.
Hassua sinänsä mutta viimeisen 1½ vuoden aikana on käynyt ainakin kymmenen kertaa niin, että käännyn City-Marketin kauppareissulla ostamaan parempia pikkusikareita valikoimasta, mutta kun ei niin ei - en ole ostanut.
Liian kallista. Tulee vain turhaa savun hajua huoneisiin + seli seli.
*
Onnistuispa Alkon ohi käveleminenkin noin kätevien selitysten vakuuttamana. - - Liian kallista (vaikka viina onkin aina hintansa väärti). Tulee vain ehkä liian känniin ja alkaa sekoilla blogeissa jne ;/] - Sitten odottaa se enemmän tai vähemmän inhottava krapulajakso, joka painaa mielen matalapaineeseen pariksi päiväksi. Yök.
Silti en ole kertaakaan jättänyt pullo(j)a ostamatta, jos/kun olen päättänyt ostaa.
*
Vielä kymmenisen vuotta sitten sitten perheellinen ystäväni, joka kävi ulkomailla työmatkoilla (hummaamassa ;\] - no - se oli hieman liioitellusti sanottu) toi minullekin tuliaisia: kymmenittäin ellei sadoittain usein todella hyviä isoja sikareja, joita polttelin muutaman viikossa. - - Niitä sikareja kaipaan ihan oikeasti. Kesti 45:stä minuutista jopa 60:een minuuttiin poltella sellaista.
Kuten Vaari ja Tapsa vihjaavat, sikari maistuu paukun perään melkein taivaallisen makialta. Se ikäänkuin pyhittää alkoholin vaikutuksen (ainakin nousuhumalan), joka kihoaa päähän kuin keväällä ensimmäistä kertaa laitumelle laskettu orivarsa (haha - olihan kielikuva).
Mutta kun ei niin ei. En ole koskaan addiktoitunut sikareiden tai röökin polttamiseen samalla tavalla kuin alkoholiin.
Mainittu ystäväni onnistui viimein muutama vuosi sitten lopettamaan röökaamisen. Kauan hän Nicorettea rouskuttikin.
Siinä samalla hän alkoi sitten pitää myös viinalakkoja ja on ehtinyt juosta neljän vuoden aikana muun muassa muutaman maratoninkin. - - Melkoista itsensä rääkkäämistä - akillesjänteet kärsii, mutta saahan kovasta kuntoilusuorituksesta aina endorfiinihumalan palkakseen ;\].
Mikä siinä on, että pidän tupakin savusta ja tuoksusta, ja sikarin myös. Siinä on jotain kiihottavaa, siis ajatuksia ja olemista kiihottavaa.
VastaaPoistaSiskoni Leenahan polttaa pikkusikareita tuureittain, ja istun usein aivan hänen viereensä nauttimaan tuoksusta. Samoin en sulje ikkunaa, kuin naapuri polttaa takapihallaan, aidan takana, vaan mieluummin vedän tuota huumaavaa ihanuutta sieraimiini. Jotenkin läheinen ja jännittävä tunne, ikään kuin siellä missä joku tupakoi, tapahtuisi jotain.
Oman kessutteluni lopetin joskus kun tytär oli pieni ja suussani alkoi jostain syystä maistua metallinmaku aina kun poltin.
Sikari todellakin pyhittää paukun, mutta vain viskin ja konjakin, ei votkaa eikä kossua. Niihin riittää nortti. Yhteen aikaan nuorena diivailin polttelemalla pilliklubia. Sitten siirryin holkkiin ja Työmieheen.
VastaaPoistaMinua aina huvitti Pulttiboisien saamelaisissa se, että kun he lähtivät lystin pitoon Luostolle, niin tupakit pantiin palamaan jo matkalla. Siinä on oivallettu jotain suomalaisesta äijäkulttuurista.
Iinukan etymologiaan ehdottaisin, että toisin päin - eli häpy on ensin, siitä on tullut häpeä?
Tuota häpy-sanaa on muuten ennenkin blogissani pohdittu, eräässä keskustelussa (http://ikkuna.blogspot.com/2006/06/kasvien-nimet.html), ja olen silloin kaivanut erään kirjaston käsikirjaston opuksesta seuraavat faktat esiin näin ikään:
VastaaPoistaSelasin vähän nettiä ja huomasin, että häpy-sanaa on pohdittu mm. folkloristisesta lähtökohdasta käsin. Häpy ja pyhä muodostavat metateesin nimellä tunnetun kielellisen ilmiön: kun jollain ei ole häpyä, hän ei pidä mitään pyhänä. Ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että suomen kielessä substantiivi "häpy" olisi muodostettu adjektiivista "pyhä". Kummallekin on osoitettu germaaninen sana, josta ne on omaksuttu suomeen (kgerm. *wiha- > vksm. *püšä > ks. pyhä; germ. *hawiþa- > häpeä; Suomen sanojen alkuperä 1992, 209 ja 1995, 448-449).
Ts. sanoilla "pyhä" ja "häpy" on yhteinen germaaninen sanapohja, mutta jatko on herran hallussa.
Ja tuossa voit hyvinkin olla oikeassa Tapsa, että ensin oli häpy, sitten häpeä. Ainakin se olisi loogista.
"Jotenkin läheinen ja jännittävä tunne, ikään kuin siellä missä joku tupakoi, tapahtuisi jotain."
VastaaPoistaTässä Iines osui nappiin. Entisen työpaikkani tupakkahuone oli paikka, jossa kehiteltiin parhaat ideat, heitettiin hienoimmat huulet ja pidettiin yllä ihmissuhteita.
Entisajan junien tupakkavaunuissa (ei siis näissä nykyajan hirveissä savustuspöntöissä) oli aina tunnelmaa. Juotiin prosenttijuomia ja tarjoiltiin niitä muillekin. Elämäntarinoita kerrottiin, joskus pussailtiinkin. Ilman juotavaakin niissä oli mukava matkustaa.
Tosi kauan aikaa sitten busseissa oli savuisa peräkoppi. Jos halusi kuulla päivän härskeimmän vitsin tai vuorenvarman vihjeen, sinne vaan sekaan. Aina löytyi istumapaikka.
Entäpä se aika, kun lentokoneissa sammui tupakointi kielletty-kyltti!!! Heti verovapaa HB tai Camel palamaan ja sitten emäntä toi kahvia ja konjakkia. Eikä maksanut mitään! Sitten lisää konjakkia ja loppumatkasta viskiä ja pikkusikari.
Ja,ja,ja... ne ruotsinlaivojen ensimmäisen luokan baarit, ne, joista voi katsella ikkunasta suoraan eteenpäin merelle. (Borella oli parhaat!) Nahkaselkäiset tuolit, tottakai, laivakahvia, joka vei kielen mennessään ja taas konjakkia pitkien Schimmelpennick-pikkusikarien kanssa. Niitä myytiin peltisissä rasioissa. Ja kun laiva tuli aamulla Tukholmaan, kannelle seisoskelemaan paras piippu suussa. Laivalla oli aina hienoja, tuoreita piipputupakoita. Norjalaiset varsinkin olivat hyviä. Muuta hyvää siitä maasta ei löydykään. Akkurat!
Joskus sai kotonakin polttaa. Aamukahvin jälkeen viipyilevä katse ulos keittiön ikkunasta samalla kun vihreä Nortti savusi kädessä. Se maistui niin hyvälle, ettei oikein viitsinyt lukea lehteäkään.
Kadehdin tosissani niitä, jotka voivat polttaa sikarin tai savukkeen silloin tällöin. Itse olen niko-holisti. Jos poltan yhden, poltan sen jälkeen askin päivässä seuraavaan sydänkohtaukseen saakka.
Tapsa ja Iines keksivät hyviä kohteita taidearvostelulle. Itse asiassa tuo teksti, jota siteerasin, sopisi kuvailemaan mitä tahansa törkynäyttelyä. Tässä tapauksessa nurkkaan oli kasattu valkoiseksi maalattuja huonekaluja, kenkiä ja vaatteita. Varmaan kannatti käydä kalliit koulut jotta moisen osaisi väkertää.
Hei Valto, veljeni huovismissa!
Jonakin päivänä todistetaan, että Hitler itse asiassa halusi hävitä II maailmansodan. Slloin me pojat nauretaan ja vetäistään paksumahaiset sikarit, vaikka sitten menisi tupakkalakko nurin, eikö?
Ja mikä siinäkin, Vaari, on, että tupakoivat ihmiset ovat usein luovia ihmisiä, tai ainakin jonkin sortin elämäntaiteilijoita?
VastaaPoistaOnko se se kessu siinä suupielessä, joka antaa ihmiselle tilaisuuden olla vaan tyynesti ajatustensa kanssa ja tuumailla asioita, puolelta jos toiselta? Olen aina viihtynyt tupakkihuoneissa ja kessuttelijoiden seurassa. Heissä on jotain herkkää.
Isänikin poltti, mutta siitä en tykännyt, kun hän pani minut ostamaan tupakkia ja kaljaa meijerin myymälästä. Se oli ankaran häpeän paikka, ja sieltä juuri sitkeät häpeäntunteeni ovatkin peräisin. Isäni muuten sanoi tupakkitaukoa aina tuumaustunniksi, sillä hänellä oli ilmeisen usein paitsi nikotiinin, myös mietiskelyn tarve.
Itse muuten en koskaan polttanut sisällä, kotonani, vaan aina ulkona. Istuin takapihan portaalla talvellakin ja vedin kessun, kun lapsi oli pieni. Kyllä se maistui ihanalta, kahvin jälkeen ja tietenkin jonkun kaljan kanssa.
Vai nikoholisti on van Vaari... minä taas olen päinvastainen tapaus eli täysin immuuni tupakalle.
VastaaPoistaMutta en ihan sillä tavalla kuin se entinen mies, joka totesi, että joka päivä olen askin työmiestä polttanut, eikä ole tavaksi tullut.
Katsoitko silloin kerran, Iines, kuinka vanhoja sanoja pyhä ja häpy ovat? Ne vaikuttavat molemmat aika vanhoilta. Ovatkohan ihan uralilaisia?
Ikkunaiines; kerro sinne yökukkujallesi, että minä en pääse rr:n blogiin laittamaan krukseja ja kräksyjä koska paikka minne pitäisi upottaa nuo vinot kirjaimet ovat sellaisessa kunnossa, että luukku pyytää kirjaimia joita EI OLE - NIITÄ EI MINULLE NÄY.
VastaaPoistaHG,
VastaaPoistakyllä Raunon kommenttiloota toimii normaalisti - kurkistin juuri. Sanavahvistus näkyy hyvin. Siinä on varmaan ollut jokin ohimenevä häiriö.
jep - niin oli mutta minä olen jo penkin alla säikkynä odotan suurilla silmillä, ettei mörkö vie mutta sehän oli aamuteeveessä puremassa hammasta ja minä suljin vain teeveen koska päänsärkyä on jo riittävästi.
VastaaPoistaMenen pian eläkkeelle tai sitä haikailen koska tämä työnsaanti on ilmeisesti ollut tästä tädistä kiinni ja kuinka ollakaan kaikki kansalaiset ovat ajatelleet, että heidän pitää tätä roistoa anteeksi - silti roistoa - uskoa. ja siinä meni minun elämä, minun kaikki aikani, kaikki uskoni, kaikki kiva mitä olisi voinut tehdä ja kaikki mahdollisuus toteuttaa sitä mtä olisin voinut toteuttaa, edes jollain tasolla, niin kun minulla ei ollut edes tasovaatimuksia vaan koko ajan vaan toiveita normaalista elämästä jota naismalliset myrkkykäärmeet aiheuttavat oikeana ollessaan ja mitä muut sitten matkivat.
Jo on matkittu: kulturfonden paisuu ja suomalaiset kirovat sitä, että kakaroista tulee narkkareita. Eikö kannattaisi vaihtaa ihannetta ja se ei tarkoita, että olisin kieltä vastaan lainkaan mutta hahmot, jotka ovat esikuvana ovat 1500 luvulta ja oppineet tämän päivän juridiikkaa: hirveä sekoitus joka ei käy heti ilmi.
Ks. Meryl Streepin viime vuonna tullutta Doubt-leffaa - siinä on sitä, mitä minäkin sain kokea ja sen kun ymmärsin niin oli kanalassa kaakatettu aivan liian paljon ja aivan heidän omaksi virkistykseksi vaan. Kot kot kot kot kot jne jne
Ja mieheni, joka ei siis osaa puhua mitään ellei ensin kerro yhteydet ja syy-seuraukset (jonka jälkeen hän puhuu kauniimmin kuin muut mutta se edellyttää että on aihe valmiina) otti bongot kotiin ja minun tuottamiset meni pääsääntöisesti tälle Jeesukselle joka kuulemma asuu jossain Eteleäsuomessa ja jota kirkolliset nyt rukoilevat.
Että näin.
Oliko turha elämä - no en tiedä, mutta parempi olisi voinut olla niiltä, jotka juuri paasaavat miten muut tulevat olemaan ja käyttäytymään....
Siinäpä paras paradoksi siis - yksi sormi osoittaa muita ja neljä itseä : sitä kertovat kernaastimuille mutta kun sylkevät vihaansa ja sappeaan eivät itse ymmärrä mitä tekevät auktoriteetteina - tämä on aikamme suomi kuules iines; tämä on aikamme maa.
Parasta eläkkeelläolossa on tietenkin vapaus, HG, vaikka kaipaan kyllä kauheasti takaisin töihin - niin pahasti minulta jäivät hommat kesken. Vieläkin olisi vuosia edessä ja kun on ääntä lukuunottamatta terve, on vähän kuin tyhjän päällä eikä osaa vielä täysillä nauttia, saati että tuntisi itsensä eläkeläiseksi.
VastaaPoistaTapasin juuri yhden opettajakollegani, joka kertoi, että eräs opettaja on nyt pantu pakolliselle sairauslomalle koko lukuvuodeksi, vaikkei tämä tahtonut. Hänellä on reuma ja voimakkaat lääkkeet ja jonkin verran tasapainohäiriöitä. Mutta nuppi on kirkas ja hän on erittäin älykäs ja pätevä, mutta hyvin vaativa opettaja, joka antaa numeroita opiskelijoiden todellisen tason mukaan mielistelemättä heitä numeroilla tai tekeytymättä oppilaiden kaveriksi, kuten moni opettaja nykyään tekee. Oppilaat ovatkin näitten kaveriopettajien lumoissa, koska saavat näiltä hyviä arvosanoja osaamatta mitään, ja ovat valittaneet hänen arvostelustaan ja vaativuudestaan, ja nyt rehtori oli määrännyt hänet pakolliseen lääkärintarkastukseen, jonka perusteella hänet pakotettiin vuoden (!) sairauslomalle. Eli nainen potkitaan nyt tätä kautta ulos, varhaiseläkkeelle, jotta oppilaat saavat tämän maisterin tilalle nuoren opettajan, saman talon entisen opiskelijan, jolla ei ole tutkintoa, mutta joka on siis kaikkien kiva kaveri.
Itse elättelen toiveita, että ääneni voisi jonkin ihmeen kautta palautua, vaikka tiedän, että lääketieteellisesti se olisi ihme. Näen toistuvasti unta harvinaisista värikkäistä perhosista, jotka ovat kuin ihmeitä, toivonsäteitä, ja kuvaan niitä kameralla. Minulla on aina tällaisen unen jälkeen koko päivän hyvä olo. Niin kuin tänäänkin.
Hauska kuulla, Iines. Jospa sinusta tulee vielä oopperalaulaja kun äänesi kuuluu jo aika kauas vaikka ei ole ääntä.
VastaaPoista:)
No, toivotaan, toivotaan. Menen taas ottamaan botox-piikin äänihuuliini lokakuussa, ja panen toivoni siihen.
VastaaPoistaHassua, miten hullu ihminen on toivossaan. Koskaan tuo botox ei ole minua auttanut, paitsi ihan ensimmäisillä kerroilla. On elämä kyllä joskus vähän hankalaa, kun ei voi edes soittaa, vaikka olisi asiaa.