Päädyin edellisen päreen pitkän keskustelun sivurönsyn lopuksi siihen ajatukseen, että onnellisia avioliitoja ei ole olemassakaan, samoin kuin ei ole onnellista ihmistäkään.Asia ei ole välttämättä niin dramaattinen miltä kuulostaa - tai sitten se on vielä dramaattisempi.
Ajatukseni pohjaa kuitenkin tuttuun jokamiehen toteamukseen, että ei ole onnellisuutta, on vain onnen hetkiä. Täten on väärin sanoa, että joku avioliitto olisi onnellinen, sillä kukaan ei edes jaksaisi elää jatkuvassa onnentilassa, euforisessa kliimaksissa, joka rasittaa sydäntä ja verisuonistoa yhtä lailla kuin ahdistus ja suru. Iloonkin kun voi kuolla. Luin koirasta, joka oli pitkään erossa isännästään. Kun isäntä sitten palasi, koira sai hepulin, ja juoksi ympyrää niin kauan, että sen sydän halkesi riemusta (Valitut Palat).
Täten minusta yksinkertaisesti tulee lakata edes haaveilemasta onnellisesta avioliitosta. Tulee vain miettiä sitä kylmää tosiasiaa, missä määrin kestää jotakuta rinnallaan joka päivä ja joka hetki ahdistumatta ja musertumatta tämän läheisyystaakan alle. Juuri luin lehdestäkin, että eri vuoteissa ja jopa eri huoneissa nukkuminen takaa avio-onnea enemmän kuin parivuoteessa nukkuminen. Ei ihmistä ole luotu elämään kiinni toisen iholla kaiken aikaa tai alinomaa kiinni toisen ajatuksissa, niin että kun toinen aloittaa lauseen, toinen lopettaa. Hirveää! Ihmiset sitä paitsi kuorsaavat, yskivät, kaivavat nenäänsä, räkivät ja piereskelevät öisin, ja tällainen ei mielestäni edistä romanttisia ajatuksia tai kiihota seksiin.
Naisilla tulee mukaan vielä se erikoisen ahdistava ajatus, että missä määrin kestää miehen mahdollista sovinistista kukkoilua ja määräämishinkua ylitse päänsä. Onkin varmaan niin, että onnellisimpia ja symbioosialtteimpia ovat ne naiset, jotka eivät ole kovin itsenäisiä yksilöinä. Heidän minäkuvansa kaipaa täydennystä miehen persoonasta tai habituksesta. Myös miehen ammatillinen status ja mahdollinen varakkuus tai suuri suku antaa epävarmalle naiselle varmuutta askeliin ja olemukseen. On nähty, miten jokuset harmaavarpuset, tukevikot tai hiirulaiset saavat uutta nostetta olemukseensa ja painoarvoa koko kehon kieleensä, kun heistä tulee rouvia.
Sinänsä toki pelkkä rouvuus tuo naiseen potkua, oli mies minkälainen vihtori tahansa. Rouva voittaa aina vanhanpiian tai eronneen naisen, kun taas miehellä arvo säilyy siviilisäädystä huolimatta. Sinkkumies on jopa erityisen hohdokas, sillä hän on kävelevä mahdollisuus, kun taas sinkkunainen on ylijäämää, joka on menossa alemyyntiin vanhentunut päiväys hintalapussaan.
Kun katson ympärilleni, näen vain aviollisia raunioita. Vanhempani erosivat, minä olen eronnut, siskoni liitossa on ollut pettämistä, yksi ystävättäreni on eronnut kolme kertaa ja nyt on menossa neljäs mies, toisen ystävättären liitot eivät ole kestäneet, nyt on menossa X:s mies, työtovereitteni liitoissa oli pohtimista. Kolmella läheisimmällä mieskollegallani oli kaikilla kotirouvavaimot, täysin kouluttautumattomat puuronkeittäjät. Liitot ovat kestäneet ehkä juuri siitä syystä, että naiset ovat miestensä vallan alla. Aika moni nuorempi naiskollegani petti miestään. Muutama nainen piti julkirakastajaa saman koulun vapaista miesopettajista. Kiire oli kuitenkin kotiin töitten jälkeen ennen miehen paluuta.
Minä en siis tunne ainuttakaan onnellista avioliittoa, ja ihmettelen, jos joku tuntee. Ihmettelen vain sitä, että puolet solmituista avioliitoista sentään kestää elämän melskeissä. Jos ihmiset eivät tavoittelisi onnellista avioliittoa, eroja olisi kai vähemmän. Onnellisuushan on harhaa, ja ihmisen osa on vain paeta suurta tyhjyyttä. Miksi se avioliitossa toisin olisi?
Mikä se on?
Virvatuli elon suolla
houkutellen meitä petolliseen pyyntiin.
Tuonne tänne sinkoilee se, tuonne tänne
sitä vainoten me turhaan ajelemme,
kunnes hetteen musta loka meidät nielee.
Onni, onnihan on elon tarkoitus!
(Aleksis Kivi)
(Maalaus Marc Chagall)
Onni on positiivisia tunteita. Rakkaus kattaa kaikki tunteet ja anteeksiannon.
VastaaPoistaIbidem
Onnellisuus taitaa jokaisen kohdalla merkitä hiukkasen eri asiaa. Jos onnellisuus olisi jatkuvaa huumaa ja tunteenpaloa, voisi kai tosiaan todeta, että sellaista vuosikymmeniä kestävää tilaa ei voi olla. Itse ajattelen onnellisuuden olevan mielenrauhaa (= eri asia kuin apaattisuus tai sokeus) ja tyytyväisyyttä saavutettuun tilaan. Ei tarvitse haikailla aidan taakse tai unelmoida siitä, mitä mahdollisesti voisi olla. Tämän määritelmän mukaan onnellisuutta ja onnellisia avioliittoja on. Nimimerkki "Itsekin epätäydellinen ihminen"
VastaaPoistaNo nämä kommentit ovat viisaita ja selvästi ajateltuja, koetun kautta ajateltuja, arvelen.
VastaaPoistaTyyntyminen ja tyytyminen, rauha sees. Siinäpä elämänohjetta kaikille hätähousuille ja virvatulen tavoittelijoille.
Olen silti edelleen sitä mieltä, että onnellinen avioliitto on mahdoton ja ihmismielelle jopa tuhoisa käsite, sillä onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään, ei toisen kautta voi elää tai saada onnellisuutta.
Olisikin ehkä parempi puhua sopusointuisesta liitosta, jos kahden yhdessä elävän ihmisen tyyntymis- ja tyytymisaste on saavuttanut saman tason. Harvemmin on.
Joskus on nimittäin niinkin, että toinen luulee liittoa sopusointuiseksi, kunnes taivaalta putoaakin pommi: kumppani on haukannut ruohoa aidan toiselta puolelta kenties jo pitempään, ja kaikki on murskana.
Uusi yritys!
VastaaPoista(Tein äsken anteeksiantamattoman virheen, kun kiireessä sekoilin nimistä, ant. - Olin juuri keskustelussa sen toisen nimen kanssa).
Kopsasin sen sinulle tarkoitetun viestini ja se tulee uudestaan tässä:
Iines,
minä tässä koneella työskentelen, ja käyn välillä kurkkaamassa "maisemia".
Hassua mikä yhteensattuma, olen pohtinut tätä samaa asiaa, mutta fiktion muodossa (se onneton juttu, jonka yritän saada loppuun, en ole ennättänyt sitä saada esille, sillä mun kompastuskivi on "Bloggerin kummallinen maailma" yhteenlaskettuna tämän temppuilevan koneen kanssa (pakko pärjätä). Mutta tulen uudelleen lukemaan tämän sinun juttusi tarkemmin ehkä jo illalla. Sinulla oli viimeksi varmaan ennätysmäärä lukijoita. Hienoa. Oli kiva lukea niitä, järkeviä mielipiteitä. Mutta nyt tämä pikakirjoitus on loputtava, heissun hei! :)
(ei piytäisi tehdä mitään kiireessä, opetus!) :)
Sinäkö se olitkin, Avatar? Poistin tuon poistetun kommenttihuomautuksen (Kirjoittaja on poistanut kommentin) turhana.
VastaaPoistaLukijoita oli tosiaan paljon, varsinkin kun Mr Ihmissuhteet ja Tasa-arvo ystävällisesti linkkasi artikkeliini. Taidan panna hänet tuohon sivupalkkiin, sillä hän kirjoittaa hyvin ja hauskasti provosoiden naisväkeä.
Samoin kommentoijia oli niin paljon, etten tahtonut perässä pysyä. Oli tosi hauskaa lukea kommentteja ja koettaa väliin sanoa itsekin jotain, vaikka huomasin sen kirkkaan totuuden, että keskustelut voivat hyvin, kenties jopa paremmin ilman minun vastakommenttejani, tai osallistumaistani. Koetan muistaa tämän, ja malttaa olla sorkkimatta jokaista ajatusta. Ajankohtaiset aiheet kiinnostavat ihmisiä!
Odotan novellisi loppuratkaisua!
Hmm, jaa... Kuten sanoitkin, niin onni tai onnellisuus tulee ihmisen itsensä sisältä. Kukaan toinen ei voi tehdä ihmistä onnelliseksi, korkeintaan vaan edesauttaa sitä.
VastaaPoistaMinun mielestäni on hyvin suhteellista puhua onnellisesta avioliitosta. Kai se riippuu siitä onko onnellinen avioliitto sellainen, joka ei ole onneton avioliitto, vai sellainen jossa joka päivä on yhtä euforiaa, vai sellainen, jossa on hyvä olla kaikesta huolimatta?
Minun lähipiirissäni tuntuu olevan lähes pelkästään pitkiä ja mielestäni ihan onnellisia parisuhteita. Vastoinkäymisistä huolimatta.
Ja kuulostaa ihan kauhealta ajatukselta, että nukkuisi miehen kanssa eri sängyissä tai jopa eri huoneissa. Ehkä viisikymppisenä voin nähdä tämänkin asian eri tavalla, jos on lopen kyllästynyt sen saman ukon pärstään.
Tiina, en tiedä tarkkaan ikääsi, mutta olen seurannut blogiasi ja huomannut sinun olevan opiskelija, eli voisit olla ehkä 20 - x-vuotias.
VastaaPoistaKun olin itse 20 - 25-vuotias, olin pitkässä suhteessa, samoin kaikki tyttöystäväni, yksinäistä tyttöä ei piirissämme ollut. Siskoni oli juuri mennyt naimisiin, samoin paras ystäväni ja kaikki ympärilläni elivät rakkaudesta ja seksistä kiihkeää aikaa. Itse olin tuossa jo tulossa raskaaksi ja menossa naimisiin, kohtapuoliin, vaikken tiennyt sitä vielä, ja olin vielä toisen kanssa.
Toisin sanoen, olet varmaan valitettavasti oikeassa. Kun vuosia ja vuosikymmeniä tulee lisää, tulee myös omaan piirin hajoamisia ja eroja, niin surullista kuin se onkin.
Mutta siis, taidat olla aika mutkaton luonne. Minun teki nimittäin jo sinun iässäsi mieli nukkua yksin ikkunan alla, tähtitaivasta katsellen, mieluummin kuin parisängyn puolikkaassa. Jotenkin hassua, että nyt haaveilen siitä, että joskus saisi nukahtaa toisen lämpimään kainaloon.
Näyttäs tuo Tiina olevan viiskakkonen. Ei enää ihan teini-ikäinen. Parasta nautinta-aikaa, vai mitä?
VastaaPoistaOlet väärässä - täysin väärässä. Minä olen onnellinen tässä saatanallisessa elämässäni. Kan du tänka det?
VastaaPoistaJohtuu kylläkin omasta itsestäni (en siis ole onnellinen avioliitossa mutta olen onnellinen, eudaimonia on siis päällä ollut viimeiset 20 vuotta kun samalla olen joutunut kuolemaan sosiaalisesti koska paskaihmiset yritti viisastella ja se on sitä onnen tappamista: tuo ikuinen fiinistely ja diivaaminen ja toisista paskapuhuminen - joka ei ole toisista ihmettely - mutta minä en olekaan auktoriteetti. Auktoriteetti missä mielessä vaan pitäkööt turpansa kiinni koska ne juuri leviävät kuin sonta maailmalle ja aiheuttaa epäonnea.
Väestöliitto voisi ainakin romuttaa koko toimintansa ja samoin voisi Supo ilmeisesti (ks .Kemppinen koska molemmat ovat huuhaata sen suhteen mitä me kuvittelemme, että ovat)
Huu -haata ja se ei tarkoita, että ovat pinnallisia muttei myöskään tietoisia miten onni on ja miten se kätketään
Tarkoittanet kaksvitosta?
VastaaPoistaPS Minä en osaa lukea noita amerikkalaisia (?) epäloogisessa järjestyksessä olevia numerosarjoja päiväyksessä: 2009-09-18.
Harmittaa, että käyttämässäni Picasa-kuvankäsittelyohjelmassa on kuvakansioiden kohdalla tuo kiero päiväyssysteemi. Pitää aina kelata mielessään numerosarja loogiseen järjestykseensä.
Tuo ylläoleva kommentti oli siis anonyymille.
VastaaPoistaHG,
voin kuvitella sinun olevan aika ajoin hyvinkin onnellinen, sillä tekstisi ovat usein kevyen leikkisiä, kuin tanssisit.
En minä silti usko, että ihmistä voi luonnehtia sanalla "onnellinen". Kuten ei avioliittoakaan. Onnellisuus ei ole ominaisuus, vaan tila.
Viiskakkonen? Anonyymilla taitaa olla jotain sisäpiirin tietoa. :D
VastaaPoistaNo, kyllä mun ikä jo kolmosella alkaa.
Mietin tuossa samalla vanhempiani ja ystävieni vanhempia. Valtaosa tuntuisi olevan yhä yhdessä. En tiedä miten lähipiirini on valikoitunutkin näin optimistiselta kuulostavasti.
Tiina, se on hauska kuulla, sillä puolet avioliitoistahan kestää. Hassua, että minulle on käynyt näin, sillä olen ihmissuhteissani hyvin konservatiivinen, eli siis pysyvänsorttinen.
VastaaPoistaItseäni jäi mietityttämään avoliittolaisten pysymiset ja erot, sillä nehän eivät näy "aviotilastoissa".
Liiallinen onnen tavoittelu johtaa mielestàni juuri siihen ettà parisuhde alkaa tuntua tympeàltà. Tai sitten "vààrànlaisen" onnen tavoittelu.
VastaaPoistaOlen kyllà samaa mieltà siità, ettà onnellisuus on keskiverto ihmiselle "tila", mutta kyllà minusta on olemassa joukko ihmisià, joille onnellisuus on nimenomaan ominaisuus. Ihmisià jotka vain ovat, riippumatta olosuhteista. Enkà nyt tarkoita mitààn positiivisuushòmppàà, vaan luonteenlaatua.
Onnesta voi pakahtua, mutta kyllà minullekin onni on enemmànkin sellaista hiljaista tyyneyttà. Italian kielessà sana on kaunis: " serenità"- sità ainakin tavoittelen mieluummin kuin sellaista kaiken nielevàà, pakahduttavaa (tukahduttavaakin?) kuplintaa. Mutta en olekaan kaksikymppinen. Hymiò.
Oli minulla suvussa yksi Anni-täti, joka hymyili aina ja oli ystävällinen ja hyvällä tuulella ja josta kaikki pitivät. Olisiko hän ollut onnellinen ihminen?
VastaaPoistaSe toinen minun hyvistä lapsuudenystävistäni on onnentavoittelija, joka ei lisäksi osaa olla yksin. Hänen jokaisella miehellään on ollut sama "pahe", eli selkeä epäluotettavuus ja liiallinen alkoholinkäyttö. Ja aina uudelleen samanlainen mies! Alussa onni kukoistaa, sitten alkaa tuska.
Näyttää siltä, että aihe kiinnostaa lähinnä vain naisia. Siksi ripaus miesnäkökulmaa, jos arvon daamit sallivat.
VastaaPoistaIineksen havainto (vai oliko se lehtitieto)eri sängyssä ja eri huoneessa nukkumisen hyödyllisyydestä pätee ainakin minuun. Lisään vielä: ja eri kerroksessa!
Mutta tärkeintä tietenkin on luottamus. Sen mukana liitto seisoo tai kaatuu.
Sarin serenita on todella kaunis sana ja kuvaa hyvin tilannetta, jossa on mukava olla. Serenitan merkityksen huomaa ikävä kyllä yleensä vasta kun se särkyy tavalla tai toisella. Mutta sitten on turha sen perään pillittää. Kerran kadonnut serenita on kadonnut ikiajoiksi.
Olen huomannut, ettei elämässä ylipäätään ole mitään sen parempaa kuin tavallinen, rauhallinen arkinen elämä. Minusta ihmisen hermosto ei kestä jatkuvaa, kovaa ärsytystä tuli se sitten onnen euforian tai murheen puolelta. Mutta sellainen mukavan tasainen meno yhtä tasaisen kumppanin rinnalla, se on onnea! Hyvä ystäväni, jo 80 täyttänyt Mikko tiivistää onnellisuuden filosofiansa lauseeseen: "Tärkeintä on, että vatsa toimii." Voin vakuuttaa, että se tulee ajankohtaiseksi meille kaikille aikanaan.
Olen elämäni varrella tavannut vain yhden pariskunnan, jonka elämää voi sataprosenttisella varmuudella kuvailla onnelliseksi. Heillä ei ollut viittä autoa, polkupyörät vain ja pieni vuokrakaksio. Ainuttakaan ulkomaan matkaa he eivät olleet koskaan tehneet. Ainoan poikansa he kouluttivat maisteriksi ja hänestä tuli pidetty rehtori.
Juttelin joskus tästä onnellisuusasiasta heidän kanssaan ja he kertoivat mielellään. Ikävä kyllä heidän onnellisuutensa avain ei ole nykyisin poliittisesti korrekti.
Ketunkin mielestä ne makeat ja tavoiteltavat pihlajanmarjat olivat kovasti happamia ja loppujen lopuksi ei niin tavoittelemisen arvoisia.
VastaaPoistaIineksen lausahdus kotirouvista:
"Kolmella läheisimmällä mieskollegallani oli kaikilla kotirouvavaimot, täysin kouluttautumattomat puuronkeittäjät."
löyhkää sellaiselta farisealaiselta "koulutus on ihmisen mitta-ajattelulta", että huh huh!
Mulkuimmat tapaamani miehet ja kusipäisimmät akat ovat olleet juuri näitä ylikoulutuksen saaneita yliopiston tusinamaistereita; joita Äitimme Suomenmaa on valitettavasti pullollaan näin tuulisina ja pahoina päivinä.
Omaa korrelaatiotani kyseiseen väitteeseen en voi jäävinä kommentoida.
KUitenkin. Tittelit pois ja avioliitoille niille kuuluva arvo!
Noita pihlajanmarjoja odottelinkin jo, mutta arvelin niitä tarjottavan hieman toiselta taholta. Noh, eräänä syksynä tein pihlajanmarjoista hilloa ja nektariinia, ja hyvää oli.
VastaaPoistaKyllä, Catulux, minua harmittaa naisten kouluttautumattomuus, ja minun on vaikea ymmärtää sellaista henkistä (ja fyysistä?) laiskuutta, ettei nainen tahdo itselleen ammattia edes pahan päivän varaksi.
Näistäkin kolmesta naisesta yhdelle on tullut pahoja mielenterveysongelmia ja kahdella muulla on fyysisiä hieman mystisiä ja selvittämättömiä ongelmia terveydessään. Silmiinpistävää on myös se, että kaikki kolme heidän miestään ovat äärimmäisen nuukia, oikein visukinttuja, eikä vaimoilla taatusti ole omaa rahaa käytössään muuta kuin talousmenoihin. Yksi nainen näistä hurahti myös uskoon ja alkoi ylistää Israelia (!) suureen ääneen maailman vapauttajana. Mutta siis, liitot ovat kestäneet.
Uskon kyllä, että naismaisterit voivat olla mulkkuja. Heillä on verbaliikka hallussa. Vaan on niitä mulkkuja miehissäkin, titteliä katsomatta.
Kyllä minua jäi, Vaari, tuo poliittisesti epäkorrekti onnen avain hieman askarruttamaan.
VastaaPoistaNäet koulutuksen jonakin suuresti tavoiteltuna ja jotenkin ylimaallisena asiana, joka takaa ihmisalkiolle jonkun syvällisyyden/oikean näkemyksen itsestään, ihmisestä ja elämästä.
VastaaPoistaAsia lienee täysin päin vastoin. Luultavaa on, että monella vähemmän koulutusta saaneella on enemmän oikeaa sydämen sivistystä ja nöyryyttä elämän edessä kuin jollakin epätoivoisella eepelillä, joka yrittää rakentaa minäänsä jonkun tittelin tai ammatin varaan.
Ja annos logiikkaa. Ainakin minä luen esim. keittäjän tai siivoojan eräiksi ammateiksi ja tärkeiksi sellaisiksi, vaikka näyttää siltä että Iineksen mielestä nämä kyseiset työt eivät ole edes ammatteja!
I: "Kyllä, Catulux, minua harmittaa naisten kouluttautumattomuus, ja minun on vaikea ymmärtää sellaista henkistä (ja fyysistä?) laiskuutta, ettei nainen tahdo itselleen ammattia edes pahan päivän varaksi.
Ynnä tämä: Kolmella läheisimmällä mieskollegallani oli kaikilla kotirouvavaimot, täysin kouluttautumattomat puuronkeittäjät "
Iines hyvä. Olet hyvä kirjoittaja ja korvasi on kaunis ja hiuksesi laskeutuvat esteettisesti kohti nefertitimäistä kaulaa.Mutta...
Välillä pitäisi miettiä myös, millaisia lauseita eetteriin lennättää.
t. Vilpittömästi Sinun C
Iines,
VastaaPoistanyt on rauhallinen ilta, vain lamppu särisee ja sydän värisee. Lupasin tulla tänne uudelleen nyt illalla. Ja tässä olen.
Luin tuon kirjoituksesi ja kaikki kommentit. En voi olla kenenkään kanssa eri mieltä. On vain vivahde-eroja omiin ajatuksiini nähden.
Arjesta olen van Vaarin kanssa samaa mieltä siitä, että tavallinen arki on parasta.
Jotenkin arkea pidetään tylsänä ja jo sana "arkinen" tuntuu erämaalta. Mutta ei se sitä ole. Arki on ainakin minusta yhtä kuin kaikki mahdollisuudet.
Miten tämä sitten liittyy onnellisuuteen tai pariliittoon? No yksinkertaisesti siten, että silloin kun on paljon mahdollisuuksia, on runsauden tunne valtava. Ihminen ei kuivetu.
Kuivettuneen ihmisen kanssa olisi vaikea elää. Se olisi kuolettavaa ja aiheuttaisi pakorefleksejä.
Hyvä kumppani on sellainen,johon ei kyllästy. Hän vilauttaa jatkuvasti uusia piirteitä itsestään, hän on monikerroksinen, ajatteleva ja tunteva.
Onnellisuus on harhaa pysyvänä olotilana, siitä olen samaa mieltä. Se olisi jopa tylsää. Näin ollen minä ainakaan en tavoittelisi "onnellista" liittoa. Pikemminkin "elävää". Sellaista, jossa lähellä on ihminen sanan täydellisessä merkityksessä. Hyvine ja huonoine puolineen. Ihminen, joka on samalla aaltopituudella, ja on lämmin ja elämää ymmärtävä. Ajatteleva, aito ja avoin. Näiden ominaisuuksien liäksi hänellä saa jo
olla useampiakin huonoja puolia. :)
Jos näin tyhjästä päästä kuin minulla tällä hetkellä voi tulla näin monta lausetta, on siihen oltava jo tyytyväinen. Pitää mennä nukkumaan.
Jos joku järkevä ajatus sattuu huomenna, kun on lauantai, eksymään mieleen, palaan asiaan. Hyvää yötä! :)
Catulux,
VastaaPoistaomien elämänkokemusteni elähdyttämänä näen naisten kouluttautumattomuuden mieluummin niin, että nainen ei ymmärrä elämän realiteetteja jättäytyessään ilman ammattia elämävirran ja hyvin usein miehen vietäväksi.
En siis tarkoita koulutuksella korkeakoulutusta, vaan kouluttautumista ammattiin, mihin tahansa mikä antaa naiselle leivän, kun yksin jää. Jokainen meistä jää joskus yksin, ja hyvin moni monta kertaa elämänsä aikana. (Leskeneläke turvaa lesket, mutta ei hyljättyjä tai karanneita.)
Ja äläpäs sinä, armas Catulux, nyt itse halveeraa siivoojan tai keittäjän ammatteja, ikään kuin niihin pääsisi kuka vaan suoraan peruskoulusta. No ei pääse, vaan niihin vaaditaan keskiasteen varsin hyvin suunniteltu ammatillinen ja laaja tutkinto, joka on hyvää koulutusta niille, jotka eivät tahdo korkeampaa koulutusta.
Siis naisen oma turva minulla on mielessä, sillä kyllähän sitä on nähty, miten haavoittuvaista on jättäytyä yhden miehen puuronkeittäjäksi.
Ja on siinä se elämän kiinnostavuuskin. Asioista saa kiistatta enemmän irti, kun on tietopohjaa, joihin elämyksensä heijastaa. On hyvä olla itse selvillä yhteiskunnallisista asioista ettei tarvitse äänestää samaa miestä, jota mies äänestää.
Avatar,
VastaaPoistasinulla on taito kirjoittaa minun ajatuksiani. En tarkoittanut tyhjää, kun sanoin että alkuun tuntui, kuin olisit kirjoittanut minun elämääni.
Juuri noin minäkin koen keskustelun: samaistun jokaiseen kommenttiin, ja löydän siitä uusia avaavia totuuksia, vaikka olisin juuri esittänyt vastakkaisen näkemyksen. Ei mitään voi eikä kannata siis väittää vääräksi, kun henkilö tuo mukaan syvät perusteensa ja esimerkkinsä, omasta elämästään tai tuntemistaan tapauksista.
Hyvä kumppani on nimenomaan sellainen johon ei kyllästy, sanot.
Kyllä, mutta näen tämän niin, että ei sen kummppanin tarvitse aina uusiutua ja muuttua, vaan pikemmin niin, että hänen tapansa keskustella ei ole urautunutta, vaan myös itsekriittistä, mikä on mielestäni ehto asioitten objektiiviselle tarkastelulle. Kauhean paljon miehillä - tai yleensä ihmisillä - on lukkiutuneita asenteita, ja ehdottomia näkemyksiä niin että ne tietää jo etukäteen. Tällaista ei tahtoisi jaksaa omalta kumppaniltaan! (Siis minähän kritisoin kaikkea mikä liikkuu, enin itseäni.. ihan totta.)
Iines,
VastaaPoistatuosta kouluttautumisesta. Catulux, joka oli ilmeisesti kirjoittamassa samoihin aikoihin kuin minä, koska en ollut lukenut hänen kommenttiaan, on asioiden suhteen mielestäni oikeassa, mutta kyllä hän suunnatessaan niitä sinuun on tulkinnut tarkoituksiasi väärin. Hyvä että oioit. Aina syntyy väärinkäsityksiä, kun ei pysty lukemaan toisen ajatuksia.
Minäkin pidän koulutusta tärkeänä, vaikka ennen vanhaan vain harvat sitä saivat, ja silti tulivat omassa elämässään toimeen.
On ollut aika, jolloin vain pojille suotiin kouluttautuminen, ja tytöt pantiin emäntäkouluun tms. mutta ne asiat tiedetään. Nykyisin kouluttautumattomat joutuvat yhteiskunnassa helposti sivuun, ja heille on annettu nimikin: syrjäytyvät.
Kouluttautumista ja yleensä koulunkäymistä pidän sen takia tärkeänä, että ne avartavat ihmismieltä. Ikävä kyllä ne eivät sitä aina tee. Ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet ovat ratkaisevia.
Tiedän hyvän koulutuksen saaneita miehiä (vähemmän naisia), joita tekisi mieli iskeä halolla päähän, kun kuuntelee heidän mielipiteitään.
(Tai ehkä se olenkin minä, jota pitäisi iskeä halolla päähän. En kuitenkaan iske, sillä tiedän, että ihan hyvin voin olla itse väärässä, ja usein olenkin.)
Yleissivistystä pidän tärkeänä, en minään koristuksena, vaan asiana, joka avartaa maailman kaikkine ihmeineen ja aarteineen ihmisen ulottuville. Sitä ilmankin tietysti elää, mutta kapeammin.
Voi olla että olen väärässä. Tunnen kyllä ihmisiä, jo vähän iäkkäämpiä, ja jotka eivät ole käyneet kansakoulua loppuun, mutta silti ovat erittäin tietoisia kaikesta ja mieleltään avaria.
Mutta joka tapauksessa: arvostan koulutusta. En pelkästään ammattiin tähtäävää, vaan oppimisen itsensä takia. Yksi tutuistani suoritti ylioppilastutkinnon 78 vuotiaana, ja opiskelee nykyisin yliopistossa jollain kansantieteellisellä linjalla. Hän on tavattoman innostunut. Kertoi kyllä, että jonkun seminaarityön yhteydessä joku nuori oli röyhkeästi sanonut: Mitä sinä täällä teet! Vanha ihminen! Opettajat siellä ovat kuitenkin kohdelleet häntä "ihmisenä".
Se on kuitenkin selvääkin selvempää, että ei ihmisen arvoa mitata oppimisen määrällä tai opiskelun pituudella. Se on jossain aivan muualla. Nämä asiat tuntuvat niin itsestään selvyyksiltä, että tuntuu melkein nololta näitä todistella. Panenkin uusi kiinni, ubb!
Niin, Avatar, hämmästyin kyllä siitä, että Catulux, älykäs ja valistunut ihminen, runosielu, arvostaa minut niin matalalle, että kuvittelee minun arvostavan koulutusta jonkin hiton statuksen tai itseisarvon takia, ja lisäksi, kuvittelee minun halveksivan niitä puuronkeittäjiä, kouluttamattomia naisia.
VastaaPoistaJos halveksisin, en toki vaivautuisi edes kirjoittamaan heistä. Ne ryhmät, joista kirjoitan, ovat erikoisen lähellä sydäntäni: naiset, lapset, koulusurmaajat, yksinäiset miehet ja naiset, vanhukset, koululaiset, median tai tärkeitten henkilöitten kaltoinkohtelemat kuten susannakuroset ja eskokiesit, joita kukaan muu ei puolusta.
Minusta tuntuu edelleen, että suuri osa kirjoittajista täyttää tyhjiä aukkoja omilla enakkoluuloillaan.
Kouluttautumisen tärkeydestä olen tasan samaa mieltä kuin Iines. Minusta tytöille ei pitäisi antaa naimalupaa (eikä pojillekaan sen puoleen) ennen kuin kädessä on todistus edes jonkinlaisesta tutkinnosta. Tytöt jäävät helposti tyhjän päälle jos ja kun se nuoruuden ensimmäinen suuri rakkaus kuihtuu ja elättäjäksi ajateltu kultsipuppeli katoaa illan hämärään.
VastaaPoistaKoulutus on kuin vakuutus tai pelastupurje, joka auttaa eteenpäin siinä vaiheessa kun maailma sortuu alta.
Iinekselle henkilökohtaisesti: Nyt kun olemme tässä kahden voin kertoa, mitä sen onnellisen pariskunnan rouva minulle kertoi. Jotenkin näin: "Me ollaan sovittu sillä tavalla, että kumpikaan ei koskaan sano toiselle että ei käy vaikka se pyytäisi mitä tahansa."
Olin silloin hyvin nuori ja totta kai naamani vetäytyi tietyn tapaiseen virneeseen. Siihen rouva: "Just niin, varsinkin siinä asiassa mitä sinä juuri ajattelet."
Nykyään onneksi kouluissa tällaista mihinkään koulutusputkeen ajatumattomuutta kutsutaan syrjäytymiseksi tai syrjäytymisuhaksi. Sitähän se on.
VastaaPoistaJa juuri siksi oppilaitten poissaoloista pidetään kirjaa ja kannetaan huolta, ettei kukaan putoaisi pois koulun kelkasta. Jos minä saisin säätää, niin määräisin peruskoulun jälkeiseen koulutukseen menon pakolliseksi, ts. kytkisin sen oppivelvollisuuteen.
Jokaiselle löytyy jokin koulutusura tai harjoittelupaikka ulkomailla, josta saa tutkinnon ja sen myötä pätevyyden alan töihin. - Onneksi suurin osa ymmärtää tämän ilman pakottamista eikä mene rahan takia heti koulusta päästyä töihin.
"Minusta tuntuu edelleen, että suuri osa kirjoittajista täyttää tyhjiä aukkoja omilla enakkoluuloillaan."
VastaaPoistaJa von Döbeln ratsasti aukkoja katsellen...
Mutta kuitenkin ja kaikitenkin Iines, oma korvaseni, on sanottava, että tekstisi yllä leijui vienosti sellainen valkokaulusihannointi ja tittelien kipeä kaipuu.
Tuo Vaari on aika mielenkiintoinen sälli. Vähän niin ku Junnun Albatrossin "hän", joka lähti merille, jätti koulut kesken ja riisui itsensä vapaaksi porvallisesta hapatuksesta ja keskiluokan kahleista:
"Sä Tornatorin matkassa näit Rion kuumat yöt
ja tutkin tarkkaan kauniit
Honolulun kaislavyöt
minä jatkoin lyseossa
sitten kunnanvirastossa
ei kutsumuksen mukaan
satu jokaiselle työt......"
Sellaista se on. Ja maa-planeetta syöksyy taas kylmässä avaruudessa kohti syyspäiväntasausta ja talvea. Ja minkäs sille pieni ihminen voi. On se perkelettä.
Valkokaulus on ihan nätti somiste kenen tahansa kaulalla, Catulux armahin, mutta ei välttämätön suinkaan. Parhaiten se sopii uteliaan mutta kirkkaan katsannon alle, runsaan hiuksiston elävän hulmunnan alapuolelle niin, ettei hiuksisto kosketa karvankärjelläkään kaulusta.
VastaaPoistaArvostan kuitenkin suuresti myös käden taitoja, ja yksi unelma-ammateistani onkin, jos nyt vielä saisi vaihtaa ja valita, entisöijä, joka korjaa vaikkapa vanhoja maalauksia ja esineitä entiseen kuntoon. Unelmapaikkani voisi olla hämyisä holvikirkko, joka valaistuu lasimaalausten läpi tulevasta auringonvalosta. Ja urkuparvella harjoittelisi tietenkin urkuri kaiken aikaa fuugiaan. Tässä ei siis valkokaulusta tarvita, vaan tuhruinen konservaattorin tai taiteilijan takki, ja kämmenselät ranteita myöten väriviirujen peitossa, mutta sormet puhtaat!
Tietoa ja sydämensivistystä saa siis myös elämysten ja elämisen kautta, mutta se leipä pitää jostain turvata, ja parhaiten se meillä tulee koulutuksen = ammatin kautta.
Pitää vielä lisätä:
VastaaPoistaSyyspäiväntasaus saa minunkin mieleni raskaaksi! Tuntuu kuin maan ja taivaan välinen rako kapeutuisi ja lopulta menisi umpeen niin että Atlas on lopulta rähmällään puristuksissa, ja maapallo porautuu hänen selkänsä läpi kohti maanydintä.
On tämä yhtä perkelettä tosiaan täällä Suomessa! Kunpa olisin päässyt sinne Sisiliaan kirjoittelemaan näitä postauksiani ja istumaan lämpimässä iltapäivän auringossa selkä rapautuneen talon lämmintä seinää vasten, köynnösruusujen marraskuiseen loisteeseen katselemaan siintävää merta ja tuliperäisiä vuorenhuippuja.
Matkustat Kreikkaan ja isket sieltä itsellesi komean ja rikkaan ja koukkunenäisen leskimiehen. Ja sitten vain muutat Välimeren mukavaan ilmastoon ja pehmeään lämpöön.
VastaaPoistaNiin helppoa se on. Jokaisesta päivästä on tehtävä merkityksellinen ja luja tahto vie naisen määränpäähän; kunhan hän ei vain tiellään horju, vaan katsoo kiinteästi kohti kohdettaan.
Voi Catulux, kunpa uskaltaisin.
VastaaPoistaMinulla on tämä puhesairaus niin kauhea uusien tuttavuuksien ja tapaamisten kynnys, ettei sitä moni arvaakaan.
"Onnellisimpia ja symbioosialtteimpia"; uskon, että onnellisuus parisuhteessa syntyy siitä, että molemmat ovat itsenäisiä ihmisiä, jotka syystä tai toisesta valitsevat jakaa elämänsä juuri sen tietyn ihmisen kanssa - halulla.
VastaaPoistaToinen toiseensa takertuminen ja symbioosissa eläminen häätävät onnellisuuden.
Totta sekin, että onnensa voi jakaa toisen ihmisen kanssa, mutta toinen ei voi pitkässä juoksussa tehdä toista onnelliseksi. Se kun kumpuaa omien korvien välistä.
Sananlasku sanoo, että onni on hiljainen vieras; sen huomaa vasta, kun se tekee jo lähtöä.
VastaaPoistaNäin ymmärrän onnellisuuden. Ikuinen hurmos on jotain muuta.
Toinen sananlasku sanoo, että oikea ystävyys on sellaista, jossa tuntee toisen läpikotaisin - ja on siitä huolimatta hänen ystävänsä.
Minusta myös onnellinen avioliitto perustuu johonkin tuonkaltaiseen.
Onnellisuuden näen sovussa elämisenä itsensä kanssa.
Näin ajatellen olen onnellinen, ja elän onnellisessa avioliitossa.
Onhan se ehkä naiivia optimismia, mutta vähät minä siitä. Näin on kivempi.
Kuunkuiske, sinullapa on viehko nimi!
VastaaPoistaItsenäisyys voikin juuri olla tyytyväisyyden ja onnellisuudeksi nimetyn tilan takana, jos siis molemmat ovat vapaita ja toisistaan riippumattomia liitossaan tai suhteessaan.
Takertuminen syö toista, imee hänen vertaan, ja on mielestäni aina pahasta itsekkyydessään. Takertujaa luullaan joskus heikoksi rassukaksi, mutta hän voi olla varsinainen hyväksikäyttäjä, vampyyri jopa huomaamattaan.
Vaikeita nuo symbioosiasiat!
Tapsan liitto tuntuu sopuisalta ja arkisen hyvältä, siis kaikin puolin harmoniselta olotilalta. En tarkoita mitään hymistelyä, vaan sitä, että oli mitä oli - ja luultavasti kaikesta päätellen on ihan ok - siihen on sopeuduttu.
Minun liittoni on aivan normaali. Tappeluineen ja onnen hetkineen.
VastaaPoistaYhdessä olemisen ongelmien alkusyy on kuvitelmassa - yleensä varmassa tiedossa ja lujassa uskossa - että vika on siinä toisessa.
Omasta asenteesta se on kiinni. Onnellisuus.
Minäkin olen ajatellut, että onnellisia avioliittoja on. Sellaisiksi olen mieltänyt ne liitot, joiden puoliskot, valittuna hetkenä menneitä tarkastellen punnitsisivat liiton hyvät ja huonot hetket ja havaitsisivat hyvien hetkien painon paljon suuremmaksi. En siis ole koskaan ajatellut, että liitto voisi olla onnellinen vain, jos se on jatkuvaa euforiaa.
VastaaPoistaEnkä pidä epäonnellisena sellaistakaan liittoa, joka on päättynyt, välttämättä. Siinä on voinut olla hyvät hetkensä, sellaisetkin, jotka eron kipuilun jälkeen saavat ihmisen ajattelemaan, että kyllä se silti kannatti, kivusta huolimatta. Ei liiton loppu minusta välttämättä määritä koko suhdetta. Semminkin, kun loppuun asti yhdessä pysyneiden liitto on voinut hyvinkin olla onneton.
van Vaarin esimerkissä on minusta perää ja aika moni liitto kaatuukin seksiongelmiin. Ne kun osuvat itse asiassa paljon syvemmälle kuin ihmiset ajattelevat. Ei kyse ole vain siitä, kuinka monta kertaa kuussa tai saako orkun joka kerta vaan puolisojen välisestä intiimistä siteestä, tunteesta, että on haluttu ja ihailtu, hyväksytty. Aika moni puutteessa elävä sanookin, että pahinta on se, mitä jatkuva toisen kieltäytyminen tekee itsearvostukselle. Sellainen syö suhteelta aika nopeasti pohjan pois ja lopulta siinä on vain kaksi muukalaista samassa asunnossa. Poikkeuksia toki on, en sano, etteikö liitto voisi olla tyydyttävä ja läheinen ilman seksuaalista elämääkin, mutta tällöin asioista on yleensä puhuttu ja ne on sovittu/ratkaistu jotenkin.
Näistä kieltäytymisistä tuli mieleeni sekin, että kun useimmat meistä edellyttävät puolisoltaan monogaamisuutta niin kuinka on niin paljon ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen tätä kautta käytännössä kieltää puolisoltaan seksuaalisen elämän. Eikö se ole aika julmaa?
Arawn, tuosta seksuaalielämän kieltämisestä.
VastaaPoistaYleensä pitkään parisuhteeseen päätyy sellaisen ihmisen kanssa, kenen kanssa pelittää myös makuuhuoneessa. Ei sille erityiselle suhteelle olisi muuten pohjaa - hyviä ystäviä voi toki olla useitakin. (Ystävyyteen ei minun kielenkäytössäni kuulu seksi.)
Matkan varrella elämässä sattuu ja tapahtuu.
Jos jostakin syystä toinen osapuoli lakkaa haluamasta seksiä, niin mikä saa kumppanin kuitenkin pysymään liitossa? Eikö silloin se liitto ole ns. ohi minkä seurauksena kattilat pistetään jakoon.
Jos kuitenkin jalat pidetään jatkossakin saman ruokapöydän alla (miksiköhän?), totaalikieltäytyjällä ei ole oikeutta päättää sen toisen puolesta. Jos ei tipu, niin täytyyhän toisen saada vierailla siellä missä tippuu.
Tarkoitin puheellani onnellisista liitoista sitä, että jos lakattaisiin määrittämästä liittoja termillä, joka totisesti ei kata niitä semanttisesti kai juuri koskaan, niin omaa liittoa ei tarvitsisi määrittää millään mittarilla. Nythän moni mittaa, kun eri medioissa käytetään yleisesti termiä "onnellinen tai onneton avioliitto".
VastaaPoistaMinusta on vain liittoja, joiden tyytyväisyysaste vaihtelee onnellisuudesta onnettomaan, eikä kummankaan ääripään tila ole pysyvä.
Mimmit puhuu asiaa. Ihan totta, olen oikeasti sitä mieltä, että esitätte harvinaisen kypsiä mielipiteitä. Päättelen sen siitä, että olen monessa kohdin samaa mieltä.
VastaaPoistaKuunkuiskeen logiikka on kuitenkin ehkä hieman julmaa. Hän kysyy retorisesti, että jos liitossa ei ole seksiä, miksei pistetä kattiloita jakoon?
Tämä näkemys olettaa, että avioliitossa ollaan seksin takia. Tai ainakin, että se on ratkaiseva tekijä. Muutaman vuosikymmenen kokemuksella totean, ettei se ihan näin yksioikoista onneksi ole.
Kuunkuiskekaan ei siihen totta puhuen ihan usko, koska jatkaa, että jos kotona ei tipu, niin sitten saatava/otettava oikeus mennä vieraisiin.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, jota varmaan pohditaan hamaan maailman tappiin. Eikä se ole ensi kertaa täälläkään esillä.
Minusta tässä on huvittavaa se, että tätä argumenttia ovat kautta aikain käyttäneen juuri audimiehet. Kautta aikain se on myös feministien taholta tyrmätty sikamaisena sovinismina.
Nyt on kuitenkin tehty ihan kirjoja - esim. Härkösen uusin - joissa nykynainen menee iloisesti vieraisiin, kun oma mies ei halua. Tätä feministit pitävät modernina ja raikkaana.
Tämä ei ole helppo kysymys. Seksuaalisuus vaikuttaa sielläkin, missä sitä ei ole.
Kyllä minäkin ihailen meitä mimmejä, Tapsa. Olen toisaalla arvostellut naisia välistävedoista ja muustakin, mutta kyllä rohkeita ja älykkäitä naisiakin on, kuten huomataan.
VastaaPoistaTapsa P; onko se sellainen enää avioliitto sanan varsinaiseesa merkityksessä, jos toinen osapuoli lopettaa seksin?
VastaaPoistaJos petipuuhat päätetään lopettaa yhteisestä sopimuksesta, kumpikaan ei kärsi tilanteesta eli ei ole mitään ongelmaa. Jos vain toinen vetäytyy, hän saattaa kumppanin hiukan hankalaan tilanteeseen.
Tietenkin suhde pohjaa muihin asioihin kuin seksiin - toivottavasti - mutta myös se on osa suhdetta.
Muistan kuulleeni sanonnan, että jos seksi sujuu, sen merkitys suhteesta on 10 % ja jos se ei suju, se määrittää suhdetta 90 %:sti. Voin uskoa.
Tietenkin pitkässä suhteessa tilanteet vaihtelevat; joskus haluttaa enemmän ja joskus vähemmän.
Jos halut lakkaavat kokonaan ilman erityistä syytä (sairautta / stressiä tms.), parisuhteen tila ei taida olla ihan kukkeimmillaan...Eiköhän seksi ole varsin tarkka keskinäisen kunnioituksen ja välittämisen mittari.
K-kuiske: "... jos seksi sujuu, sen merkitys suhteesta on 10 % ja jos se ei suju, se määrittää suhdetta 90 %:sti."
VastaaPoistaTämän uskon, periaatteessa ja suunnilleen. Mutta en en matemaattisena totuutena.
Seksin kanssa on sama kuin rahankin: jos sitä on riittävästi, sillä ei ole niin merkitystä.
Mutta tämä seksitön avioliitto... emmekö me ole nähneet jo ihan tarpeeksi niitä tapauksia, joissa mies jättää vanhan vaimonsa ja ottaa tilalle nuoren?
On jotenkin niin teiniromanttista ajattelua, että seksin puute tuhoaa avioliiton. Se aiheuttaa ongelmia, mutta rakkautta voi olla ilman seksiäkin.
Seksi ja rakkaus eivät ole sama asia, edes miehen ja naisen suhteessa.
Henkilökohtaisesti kannatan ajatusta, että seksinpuute hoidetaan jotenkin muuten kuin ottamalla riitelemällä, painostamalla, kiristämisellä ja eroamalla.
Ero on aina raaka ratkaisu, joka vaikuttaa sivullisiinkin. Jos on lapsia, he kärsivät. Juurihan tästä on tuore kirjakin. Onnellisia eroja ei ole. Tai ainakin mitättömän vähän.
Mutta tässä liikutaan niin aralla alueella, ettei yhtä vastausta ole. Ei toisen syyllistäminen ja loukkaaminenkaan mikään hyvä ratkaisu ole.
Jätän siis ratkaisun avoimeksi. Se riippuu tilanteesta ja ihmisistä. Jokainen vastaa teoistaan.
Ero on tuskaa, Tapsa, mutta ero voi mielestäni olla myös parempi vaihtoehto kuin lasten takia yhdessä pysyminen.
VastaaPoistaEihän sellainen ympäristö voi olla lapselle hyväksi, missä ongelmia lakaistaan maton alle, ja seksi hoidetaan esimerkiksi vieraissa käyden. Voisi käyttää vaikka mielikuvaharjoittelua: kysytään keltä tahansa lapselta, niin vastaus on selvä: vieraissa käynti uhkaa lapsen perusturvallisuutta.
Vai olisiko tämä vieraissakäynti tarkoitus hoitaa lapsilta salaten? Mitä tällainen salailu maksaa lasten luottamuksen kehitykselle aikuisia ja yleensä koko maailma kohtaan? Ja millaisen kuvan se antaa ihmisen parinmuodostuksesta? Todenmukaisenko? Oikean vai väärän?
Viittasitkohan Tapsa P esimerkilläsi vanhan vaimon vaihtamisesta nuorempaan siihen, että vaimo on yksipuolisesti lopettanut seksin?
VastaaPoistaJos niin on päässyt käymään, niin tod.näk miehellä on hyvin suuri osuus asiaan.
Onko hän alkanut pitää vaimoaan huonekaluna / kyökkipiikana / itsestäänselvyytenä?
Tekee pahaa nähdä tilanteita, joissa puolisoa kohdellaan kuin märkää rättiä. Jos kohtelu on sitä tasoa ihmisten aikana, niin mitähän se onkaan neljän seinän sisällä ihmisten katseilta piilossa?
Yleensä nainen on halukas seksiin, jos hän tuntee miehen arvostavan itseään. Kukkapuska kerran vuodessa ei pelasta mitään vaan arvostus näkyy arjen teoissa.
Säestän Kuunkuisketta, vaikkei kommentti säestystä kaipaakaan:
VastaaPoistakyllä minäkin katsoisin sen miesressukan puoleen, jos vaimo ei tahdo. Kun tuntuu, että nainen tahtoo aina, jos häntä pidetään kauniina ja himoittavana ja se osoitetaan hänelle. Ja ollaan kilttejä eikä ainakaan haukuta.
Siis aina vika on loppujen lopuksi miehessä?
VastaaPoistaJa jos mies pihtaa, niin sitten se vika vasta miehessä onkin!
Onkohan yhtään esimerkkiä, jossa vika ei olisi miehessä... Ei tule mieleen.
Mutta muuten olette tietysti oikeassa. Ero on rankkaa, huonossa liitossa olo on rankkaa, lapsille molemmat vaihtoehdot ovat rankkoja.
Ja jos kaikki onkin tavallisen onnellista, niin sepä on sitten tylsää. Ja tylsän nuoruuden jälkeen ainakin kaikki naiset ryntäävät ensimmäisen tilaisuuden tullen ulkomaille naimisiin...
Tuo oli huumoria, josta audimiehet saavat potkut. Muuta he ei sitten saakaan.
No vietävä, näyttää kyllä nyt pahalta miesressun kannalta.
VastaaPoistaKyllä se niin menee, että vika kylmyyteen voi olla toki myös naisesta lähtöisin.
Jostakin se kuitenkin kertoo, jokin ei ole suhteessa sillä hetkellä tyydyttävässä kunnossa. Seksihän on paljolti myös hellyyttä eikä mitään raakaa himoa. Jos se puuttuu, puuttuu lähin läheisyys.
Niinpä niin. Kun olen aina ollut tasa-arvon kannattaja (vaikka ei olisi ehkä kannattanut), niin olen vaistomaisesti olettanut, että parisuhteen onnistumisesta kantaisi jonkinlaisen vastuun nainenkin.
VastaaPoistaMutta ei tietenkään. Nainen on siis prinsessa, jota pitää paijata, ymmärtää, sietää, lukea ajatukset, rakastaa, helliä, viedä vikisten ja ylipäätään jollakin mystisellä tavalla "kohdella".
Eikä kohdella etenkään "väärin", vaan nimenomaan "oikein".
Herra jumala - milloin naiset kasvavat aikuisiksi?
Siis toki, Tapsa, tuota juuri yritin edellä sanoa, ja huovata vähän. Eihän suhteessa mikään ole toisen vika. Yhteispeliähän kaikki on, liitossa.
VastaaPoistaVoi Tapsa P - toivottavasti et ole jäänyt viime aikoina vaimosi hellää huomaa vaille, kun olet vähän ärtsynä.
VastaaPoistaKukaan ei ole sanonut, että parisuhteessa nainen on päähenkilö ja miehen tehtävä on pitää hänet tyytyväisenä ja palvella häntä.
Se on molempien osapuolien iloinen oikeus! :)
Ai ärtsynä... Tuolla muualla blogistanin vainioilla kyllä väitettiin, että me äijät olemme täällä joukolla flirttailemassa.
VastaaPoistaFlirttailemassa... kehtaakin. Minä ainakin yritän vain provosoida!
Mutta niinhän sitä sanottiin ennen vanhaan, agraarikulttuurin aikana, että rakkaudesta se hevonenkin potkii...
Vai semmoisia kylillä puhutaan. No, mikäs siinä, ainahan puhujia riittää.
VastaaPoistaItse olen iloinen kaikista ihanista kommentaattoreista, sukupuoleen katsomatta, ja juttuja on tullut helposti ja keskustelut olleet laajoja ja toimineet hyvin ilman meikäläisen paasaustakin.
Karavaani kulkee siis edelleen.
Oikeusministeri Braxin vastauksesta kirjalliseen kysymykseen 9.2.09:
VastaaPoista"Valtaosa avioliitoista kestää yhä puolison eliniän. Usein kuultu väite, että puolet avioliitoista päättyy avioeroon, ei ole toistaiseksi toteutunut yhdessäkään vihkimisikäluokassa.
Vanhimmissa vihkimisikäluokissa avioerojen määrä näyttää pysyvästi jäävän alle 20 %:iin solmituista avioliitoista. Eroamisfrekvenssi on tällä hetkellä korkein 1980-luvun puolivälissä solmituissa avioliitoissa, joista vuoden 2007 lopussa oli vajaa 38 % päättynyt avioeroon."
Siis täysin pötypuhetta, että puolet eroaisi; keskimääräinen eroamisprosentti on noin 28. (Eroprosenttia ei lasketa niin, että katsotaan vuoden vihityt ja eronneet!) Lisäksi 84 % aviopareista sellaisia, joissa kumpikin on ensimmäisessä avioliitossan.
Helmi, itsekin olen ymmällä näiden erilaisten tilastojen kanssa, joita mm. eroista ja sinkuista eri yhteyksissä on esitetty. Jos oikein muistan, uutistiedoissa kerrottiin juuri, että joka viides asuu yksin, kun jossain toisaalla tilastoissa on kauan sanottu, että lähes puolet Suomen talouksista on yhden hengen talouksia.
VastaaPoistaInnostuin vielä hakemaan tuoreita tilastoja asiasta ja löysinkin allaolevasta linkistä seuraavia tulkitsemiani lukuja:
VastaaPoistaV 1955 solmituista liitoista 180 tuhannesta eli 18 prosenttia on eronnut, ja prosenttiluku nousee siis näin:
Vuonna 1960 solmituista 22 % eroaa
Vuonna 1965 solmituista 28 % eroaa
Vuonna 1970 solmituista 32 % eroaa
Vuonna 1975 solmituista 36 % eroaa
Vuonna 1985 solmituista 38 % eroaa
Vuonna 1990 solmituista 36 % eroaa.
http://www.stat.fi/til/ssaaty/2008/ssaaty_2008_2009-05-06_fi.pdf
Toisin sanoen vanhojen ihmisten alhaisempi eroamisprosentti tasaa keskimääräistä eroamisprosenttia alemmaksi, ja huomiota kannattaa kiinnittää nuorempien suureen lukuun. Jos lähes 40 prosentia jonain vuonna solmituista liitoista hajoaa, se on valtava määrä, ja lähentelee puhekielen muotoa lähes puolet.
Noissa tilastoissa on se ero, että toinen ennustaa tulevaisuutta ja toinen kertoo todellisen tilanteen.
VastaaPoistaJos sanotaan että vuonna 2009 solmituista avioliitoista 50 % eroaa, niin sen todenpitävyyttähän ei voida kertoa ennen kuin jokainen vuonna 2009 naimisiin mennyt on kuollut.
Minusta ainakin tuntuu, että ihmiset ovat nykyään alkaneet arvostaa enemmän pysyvyyttä, joten suunta voi jossain vaiheessa ihan hyvin muuttua.
Nuorethan ovat uusimpien havaintojen mukaan entistä polvea konservatiivisempia, joten tuo pysyvyyden trendi saattaa olla tulossa, hyvinkin. Esimerkiksi omassa pienperheessäni tytär on aina ollut minua konservatiivisempi.
VastaaPoista