22.10.2009

Moraalin synty



Kysymys: "Minä vaan sitä mietin että eikö ihmisille voi opettaa moraalia ilman jotain paimentolaismytologiaa? Jossa herra ottaa ja antaa ja vetää välillä nenästä?
Perkeleen Pinokkio!

Ai niin, mites tämä liittyy kauniiseen harmaaseen hirsimökkiin? En minä tiedä."


Miten minusta tuntuu, että moraali alkoi itää minussa satujen kautta? Niissä hyvä voitti aina pahan, köyhä rikkaan, mökinpoika sai kuninkaantyttären ja puoli valtakuntaa. Noidat kukistuivat, lohikäärmeiden kaulat katkottiin ja vetehiset, hiidet, pirut ja peikot ajettiin takaisin valtakuntiinsa. Kalastajan eukko sai opetuksen, että rajat ne on pyynnöilläkin. Kun liikaa haluaa, menettää kaiken, sanoi meressä piileskellyt kuningaskala ja leiskautti eukon palatsin yhdellä pyrstönheilautuksella takaisin harmaaksi tönöksi.

Näin sai alkunsa usko oikean voittoon, hyvän kaikkivoipaisuuteen, usko ihmisyyteen, ja siihen että viel uusi päivä kaiken muuttaa voi, jos suruja on suurin osa elon muruista.

Ja voisiko muuten jopa ajatella niin, että jos korkeamoraalisilla ihmisillä on runsas lapsuuden satutausta, niin moralisteilla taas ei tätä satutaustaa olisi, vaan heidän asenteensa olisivat tulosta jälkeenpäin opetelluista moraalisäädöksistä? Näin moralisti ei näkisi kotoperäisen venekansalaisen ahdinkoa, vaan tuomitsisi hänet holtittomasta elämäntavasta ja yrityksen puutteesta. Moralisti ei näkisi huoran itseensä kohdistuvaa ankeaa vihaa, vaan tuomitsisi hänet haureudesta ja irstailusta ja miesten vikittelystä ja helpoista välistävedoista.

Olisiko se peräti siis niin, että moraalia on mahdoton oppia millään kurssilla tai mistään teoksesta minkään pohdiskelun tuloksena aikuisena, vaan moraali opittaisiin jo lapsena? Olenkin tykönäni päättynyt lopputulemaan, että jollei lapsena tapahdu moraalin kasvamista, sitä ei juurikaan tapahdu myöhemmin, tai ainakin sitä on myöhemmin vaikea paikata, sillä eikö moraali ole osa persoonallisuutta?

Ylläoleva linkattu kysyjä viittaa nähdäkseni pyhiin kirjoihin moraalin opettajana. Minäkin kallistun Pinokkio-teoriaan. Pyhät kirjat vetävät ihmispoloa nenästä, niin että se voi hyvinkin jäädä hirsien rakoon, jos menee liian lähelle hirsiseinää.

Toisaalta miettii sitten kuitenkin sitäkin, että ilman kristinuskoa olisimme kenties pakanoita vailla moraalia. Toisaalta sitten taas miettii sitä, että jokin itäinen pyhä kirja itsessään on moraaliton opus ihmisarvon polkemisineen. Vaikeaa! Mutta kyllä minä väittäisin, että pyhät kirjat olisivat kokoelma ulkokohtaisia moraalisäädöksiä, kun taas sadut ovat sisäsyntyisiä moraalin alkulähteitä. Ja mistä muualta moraalia voi oppia, on minulle arvoitus.

(Valokuva Iines 17.10.2009)

157 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos kiitos...

    VastaaPoista
  2. "No jaa"... Kun ihmisille suihkutetaan silmiin kaikenmaailman pippuria, eivät he osaa valita järjettömyyden tai järjen väliltä, vai voivatko? Eivät voi. RR sanoo, että Nietzsche sanoi, ja olen sen minäkin lukenut, että "jumala on kuollut". Minusta vain kuolleilla onkin oikeus uskoa elävään jumalaan, ei meillä - toistaiseksi. Mistä minä opin moraalini? Varmaan vanhemmiltani - äiti ainakin joskus sanoi että "huh huh kun sulle piti lukea kamalasti satuja kun sä et millään meinanut pistää silmiä kiinni". Iltasaduista oli kyse. No jaa, voi olla että ihmiset syntyvät liian nuorina... Nyt menen oikeasti lipastonlaatikkoon, mietiskelen sitä mitä en tarkoita, sanon sitten mitä... En tiedä.

    VastaaPoista
  3. Äh, tuo kakkosAnonyymi oli mikis.

    VastaaPoista
  4. Muista, mikis, ilmarako siellä lipastonlaatikossa ettei tule happivajetta, josta taas on ikäviä seurauksia siellä ajatustoimintojen puolella.

    Se mitä itse olen eniten surrut on se, etten voi lukea satuja mahdollisille tuleville lapsenlapsilleni. Kenties netistä tai videoista löytyy apu tähän hätään? Ehkä siellä olisi luettuja satuja, joita voisi valikoida kuultavaksi ja katsottavaksi ja saisi samalla pitää lasta sylissä ja katsoa hänen ilmeitään ja ilmehtiä vähän itsekin.

    Omalle lapselleni luin tietysti paljon, koska tykkäsin esittää. Ovelana tyyppinä pikkuneiti keräsi ilta illalta kasvavan pinon kirjoja sängylleen, kunnes pino oli niin korkea ja vino, että se luhistui lattialle. Noh, hauskaahan se lukeminen ja laulaminen oli, vaikka nukahtaminen menikin myöhäiseksi. Nyt tämä tyttö on niin eetoksellisen korkeamoraalinen, että huimaa. Taisi tulla luettua liikaa. Puitakaan ei saa kaataa, koska niillä on sielu ja ne itkevät ja miljoona hyönteistä menee siinä samalla.

    VastaaPoista
  5. Minä en tiedä mistä ovat lähtöisin moraali ja yhteiselon säännöt, mutta tiedän miten ne toimivat kun ne ovat milloin kenenkin määritettävissä. Esimerkiksi kovasti puhutaan velvollisuudesta lähettää joukkoja Afganistaniin. Kuitenkin minun lisäkseni täytyy olla tuhansia muita jotka rehellisesti uskaltavat tunnustaa, etteivät voi löytää mitään järkevää tavoitetta koko sodalle. Ei edes järjetöntä selitys yritystä, kuten ristirenki, Jos ihmiset elävät keskiaikaan tässä teknillisessä ympäristössä, niin on aika vaikeaa uskoa näiden edistyksen pioneerien morallista oikeutta olla Afganistanissa sen enempään kuin Kongon pimeyden ytimessä hääräilevien Belgia siirtomaa kauppa komppanioiden aikoinaan Kongossa.

    VastaaPoista
  6. Miksi emme voisi tulla toimeen ilman kristinuskoa?
    Mielestäni kaikki uskonnot pyhine kirjoituksineen ovat kaikkialla saaneet moraalittomia asioita aikaan. Vaikka uskontojen pyhät kirjat antavat selvät moraaliohjeet. Esim.kristinuskossa on selvästi opetus: älä tapa. Ihminen on hyvin osannut kiertää tämän.

    Sadut ovat siitä hyviä moraalin opettajia, että niiden ympärille ei ole muodostunut minkäänlaisia tekstin tulkitsijoiden ja papillisten sanomanlevittäjien koulukuntaa.

    Satujen moraali on mielestäni sellaista perusihmisen perusmoraalia, jonka luulisi olevan melkein ihmisen geeneissä. Kaikki luonnonkansatkin kertovat tarinoita ja satuja, jotka ovat moraalioppeja ja käytännön elämän ohjeita.

    Ei ole vaikea käsittää, että jos teet hyvää, kohtaat hyvää. Maailmassa on kaikenlaisia pelottavia ja rumia asioita, mutta sinä, lapsini, olet rohkea ja menet mukaan suureen seikkailuun, jossa valo voittaa pimeyden. Näinhän hyvät sadut opettavat.

    Tuossa on jotain niin peruslapsellista, että sitä ei voi koskaan unohtaa, kun siihen on lapsena eläytynyt, kuullut se illalla aivan kuin iltanuotiolla...

    Tuskin moraalin löytämiseen tarvitaan yhtäkään gurua. Enemmän vain itseluottamusta kuin minkään gurun oppien seuraamista, jotka opit kaiken lisäksi yleensä ymmärretään väärin.

    VastaaPoista
  7. Latimeri,

    minulla on aika heikot tiedot Afganistanin tilanteesta ja tämänkin keskustelun myötä toivon, että oppisin vähän lisää.

    Olen antanut itseni ymmrtää, että ensin Afganistanin miehitti silloinen Neuvostoliitto, ja silloiset muslimit nousivat NL:a vastaan. Sitten toisessa sodassa 2000-luvulla maahan hyökkäsi Yhdysvallat kukistaakseen Osama bin Ladenin Al-Qaida-ryhmineen, joka piti tukikohtaansa Afganistanissa ystävällismielisen Taliban-hallinnon suojissa.

    Suomalaisten rooli Afganistanissa on ymmärrykseni mukaan rauhanturvaajien rooli, joten en ymmärrä puhetta siitä, että Suomi olisi sodassa. Kenen puolella Suomi silloin olisi?

    Ja onko sodassa oikeaa ja väärää? Eikö sota ole kaiken moraalin ulottumattomissa?

    VastaaPoista
  8. Moraali = liittyy normeihin mikä on kulttuurissa sekä sanottu että sanomatta -> paljon turhaakin

    Moralismi = kuten islamismi jotain muuta kuin islam

    Eettisyys = liittyy olemiseen ja häpeään, uskoon ja kiinnittymiseen eli ei sama kuin moraali ja jotkut pitävät estetiikan kattona eettisyydelle kun toiset näkevät päinvastoin

    ....

    Mutta kun toisen maailmansodan jälkeen ovat jotkut omasta mielestä voittaneet eivät näe, ettei se ole ollut ns. strategisesti kauhean fiksua, jos se samalla tarkoitti, että jätti keskitysleirit taakseen ja monen miljoonan ihmisen moneen sukupolveen menevät traumat: mikä hyvä strategikko se sellainen? Sehän on sika.

    Tulevaisuudessa tulisi osata voittaa ilman, että paistetaan ihmisiä oman voitonhurmion takia. Se on huomattavasti paljon vaikeampaa, voisin väittää.
    Jo puolustus on vaikeaa ;ei oikein ole edes oikeus kasvaa moraalisesti ilman, että kansa tulee lapsuudesta asti ottamaan vauhtia vihantunteellaan ja yhtäkkiä ei ole mitään väliä onko eettinen, moraalinen tai terroristi? Jos kaikki käy kunhan ei jää kiinni?

    Minä en ole sen koulukunnan jäseniä ja samalla alan huomaamaan, että jos kaikki muut ovat aggressiivisiä on kait sitä sitten oltava. Ve den.

    VastaaPoista
  9. Tuula,

    voi miten läpeensä viisas puheenvuoro!

    Tuo analysointisi juuri selittää sen, miksi sadut eivät ole samanlaisia moraalisääntöjä kuin pyhät kirjat: satujen ympäriltä puuttuu papisto, selittäjät, kirjanoppineet; sadut toimivat ihmisen sisällä, ihmiseen luottaen, itsestään.

    Moraalia ei siis näillä näkymin voisi opettaa, sitä voi vain tutkia, siitä voi vain sanoa jotakin.

    VastaaPoista
  10. Lisään vielä Latimerin kommenttia koskevaan vastaukseeni tarkistamani tiedon Afganistanin sodasta:

    Kun Neuvostoliitto vihdoin kymmenen vuoden sotimisen jälkeen vetäytyi raunoittamastaan Afganistanista, ihmisiä oli kuollut 1,3 miljoonaa ja noin kuusi miljoonaa eli pakolaisina. Sota aiheutti suhteellisesti ottaen maailman laajimman muuttoliikkeen sitten toisen maailmansodan.

    Ja nyt on maassa Yhdysvallat ja lukuisia rauhanturvajoukkoja. Ihan kuin tuolla olisi se maailman suurin kriisipesäke, jossa taistelijoina ovatkin maailman suurimmat (tärkeimmät?) uskonnot??

    Ja sitten vedotaan moraaliseen velvoitteeseen tukea Afganistania. Mitä me siis tuemme, kun tuemme Afganistania?

    Vaikeaksi menee. Olisiko vaan viisainta irrottaa moraali sodasta ja todeta, että sota on aina moraalitonta.

    VastaaPoista
  11. Minä kannatan Kristinuskoa mutta myös diversiteettiä opettavia satuja,myös vanhoja ehkä pelottaviakin satuja. Kristinusko ja sadut eivät saisi olla valinnaisia sillä kuolemanhetkellä ihminen ei kaipaa sadunlukijaa vaan jotain mihin voi siirtää tuskansa siitä, että kuolee.

    Tämä ei ole helppoa mutta ei saisi peittää vähäiseksi mielestäni ja se, että Kristinusko on menettänyt suosionsa johtuu siitä lepsuilusta mikä tulee opettamisen taitoihin, kouluun, olemisen järjestelyyn ja ymmärrykseen siitä miksi olemme olemassa (ja jos tulee siihen tulokseen, ettei ole väliä voisi sitten olla käyttämättä jrärjestäytyneen, maltillisesti rakennetun yhteiskunnan joka on Länsi nimeltään. Vertaa itää missä on satuja.

    Mikään ei synny itsestään - ja joskus sitä ei ymmärrä miten pitää ajatella myös vuosituhansien osalta.

    VastaaPoista
  12. Sota ei ole aina moraalitonta mutta pitäisi aina pyrkiä selvittämään asiat diplomatialla, kunnon tahdolla ja kyvyllä tehdä pieniä askelia eteenpäin (kuten Ahtisaari on luultavasti osannut).

    VastaaPoista
  13. Mikään ei synny itsestään, HG, mutta syntyy tietämättämme, tajuamattamme, kuten persoonallisuus ja moraali, persoonallisuutta muokkaava raaka-aine.

    Kun mietin, voiko moraalia opettaa, mietin samalla sitä, voiko persoonallisuutta opettaa, käskeä, kasvattaa, muuttaa, kehittää. Olen aika pessimistinen. En usko suuriin valaistumisiin terveillä ihmisillä.

    VastaaPoista
  14. Luulisin, että minäkin olen satujen kasvatti. Mutta en täysin, sillä minulla oli pienenä taipumus uskoa jokaista, jolla jokin mielipide oli. Vieläkin tuntuu tämä taipumus olevan olemassa. Aikaisemmin en epäillyt ketään, jos hän minulle jotain sanoi "syvällä rintaäänellä". Heti ajattelin, voi asia noinkin olla.

    En minä vieläkään osaa ajatella itsenäisesti. Uskon, jos joku pystyy perustelemaan sanomansa. Miksi en uskoisi? Enhän tiedä yhtään asiaa, josta olisin täysin varma. Ihailen heitä, jotka ovat varmoja.Ihailen heidän totuuttaan ja taitoaan olla varma, sillä itse epäilen kaikkea. Se ei tunnu mukavalta. Haluaisin olla varma myös siitä, että saa olla epävarma. Onko se paha vai hyvä? En tiedä.
    (tämä on pitkällisen ajatteluni surkea tulos)
    Mitä on moraali? En tiedä.
    Mitä on etiikka? En tiedä.

    Molemmat vaihtelevat riippuen ajasta, historiasta ja ihmisistä. Tänään on oikeus tehdä näin. Huomenna ei enää saa tehdä näin, on tehtävä noin. Totuus vaihtelee. Sitäkään ei ole. Ja kuitenkin, vaistoan, että nämä ovat äärettömän tärkeitä kysymyksiä.

    On mukava lukea noita toisten mielipiteitä. Ja vielä mukavampi uskoa niihin. Kuka nyt haluaisi ajatella väärin? Jokaisella on oma totuutensa. Moraali on usein sidoksissa siihen, mitä ja miten ajattelee.

    Koulussa uskonnonopettaja puhui omastatunnosta. Onkohan sellainen vielä olemassa? Sekin jäi uskontotunneilta mieleen, että "tee niin kuin haluaisit että sinulle tehtäisiin". Onkohan siinä enää nykyisin mitään järkeä? Ja voikohan sitä toteuttaa? En usko.

    En usko pappeihin enkä poliitikkoihin, sillä ajattelen, että heidän on pakko olla edustamaansa mieltä. En usko itseenikään, sillä minähän voin olla väärässä. Surullista.

    VastaaPoista
  15. En usko pappeihin enkä poliitikkoihin, sillä ajattelen, että heidän on pakko olla edustamaansa mieltä. En usko itseenikään, sillä minähän voin olla väärässä.

    Onkohan tämä jonkinasteista nihilismiä, jolle älykäs yksilö ei voi mitään? En tarkoita, että olen älykäs kun sanon, että tuo kirjoittamasi kuvaa myös minua, Avatar. Epäusko kaikkeen on jo kauan latistanut nauttimista kaikesta siitä, mitä ihminen tekee, mihin hän kykenee.

    Jotenkin sisälläni kuitenkin uskon hyvään, uskon ihmisyyteen, siihen että jokaisella on samanlainen arvo, ei kellään piiruakaan toista korkeampi. Juuri siksi epäkohtiin tuleekin puuttua, koska ne ovat poikkeamia siitä oikeasta, siitä hyvästä, joka voisi olla. Juuri siksi alistamista, sortamista, itsensä korottamista, korruptiota ja lahjusten ottoa ei saakaan sietää, vaan niihin tulee puuttua, koska niillä ei kuulu saada voittoa eikä mitään etuutta tässä maailmassa.

    Näin minusta moraali toimii, tai sen kuuluisi toimia.

    VastaaPoista
  16. Kumpaa painotamme enemmän etiikassa: sitä, mikä on hyvää vai sitä, mikä on oikein?

    Yleisesti kai ajatellaan, että se, mikä on oikein, on myös hyvää, mutta se, mikä on hyvää ei välttämättä ole oikein. Tosin puhutaan myös moraalisesta hyvästä.

    Kyseessä on siis esteettisen (mielihyvää tuottavan) ja normatiivisen (kielletyn/sallitun: siten myös omaatuntoa eli moraalista 'mielialaa' koskevan) välinen rajanveto. Kuitenkin molemmat aspektit kuuluvat etiikan piiriin.

    Näin ollen arvot, jotka toimivat moraalin perustana, sisältävät aina näitä molempia etiikan puolia - esteettistä (nautinollista) ja normatiivista (kiellettyä, sanktioitua).

    Mutta mitä ovat arvot? Mitä arvoja on olemassa? Miten ne ovat olemassa? Mitä pidämme arvoina? Ja miksi?

    *
    Koska linkkejä luetaan luultavasti huonommin kuin lootassa julkaistua tekstiä, kopioin tähän suoraan pätkiä aihetta käsittelevästä wikiosoitteesta.

    *
    'Arvo-sanan etymologia

    Vatjan armo ja viron aru merkitsevät järkeä tai ymmärrystä ja Agricolalla arvo tarkoittaa arviota, arviointia.

    *
    Arvojen ja tosiasioiden suhde

    Yksi keskeinen arvoja koskeva kysymys on, onko olemassa objektiivisia eli ihmisestä riippumattomia arvoja.

    Toisten mukaan tällaisia arvoja on olemassa. Tällöin arvoja koskevat väittämät voisivat olla samalla tapaa tosia kuin vaikkapa säätiloja tai materiaalien koostumusta koskevat väittämät.

    Sen sijaan, jos objektiivisia arvoja ei ole, ovat arvot viime kädessä aina makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja. Näin ollen myöskään perimmäisiä arvoja koskevia arvoristiriitoja on vaikea ratkaista.

    Tähän asiaan liittyvät läheisesti käsitteet moraalirelativismi ja eettinen objektivismi

    Humen giljotiinina tunnettu väitelause sanoo, että arvoja ei voida päätellä tosiasioista. Väitteestä seuraa, että arvoilla ei ole mitään tajuavan olennon ulkopuolista perustaa

    *
    Arvot ja kulttuurit

    Arvot periytyvät sukupolvilta toisille eri kulttuureissa. Kulttuuria itseään voidaan pitää tiettyjen arvojen toteuttajina tai välittäjinä. Kantaa, jonka mukaan kulttuurien välisiä arvokonflikteja ei voida lopulta ratkaista, kutsutaan kulttuurirelativismiksi.

    *
    Merkittävä arvojen eli toiminnan oikeutuksissa tarvittavien elementtien jäsennys on seuraava:

    Arvokkaaksi koettavat:

    luottamus, ystävyys, rakkaus, kunnioitus, läheisyys, omakulttuurisuus, sopusointuisuus yms.

    Arvostettavat:

    tavaroiden, taitojen, oppineisuuden, kunniamerkkien, terveyden, tieteiden, taiteiden yms. arvostus.

    Ihanteena pidettävät:

    rehellisyyden, nöyryyden, ahkeruuden, tasa-arvoisuuden, elämän kunnioittamisen, hyödyn maksimoinnin, tehokkuuden yms. ihanne.

    Varsinaiset arvot:

    Kauneus, puhtaus, totuus, vapaus, oikeudenmukaisuus, pyhyys, moraalinen hyvä, kärsimyksen lievittyminen, tasapuolisuus yms.

    Nämä ovat tietynlaisia lopullisia arvoja, joihin päästään muiden pääluokkien arvoilla.

    Voidaan erottaa myös itse arvo ja arvonkantaja. Jälkimmäisen kautta tavoitellaan arvoa. Esimerkiksi jos toisten ihailu on arvostettu asia, sitä voidaan hankkia esimerkiksi jonkin esineen avulla, ja tuo esine on tällöin arvonkantaja.'

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvo

    VastaaPoista
  17. Rauno,

    mutta kun hyvä = oikein, eivät ne ole vaihtoehtoja. Näin simppelisti lapsi ajattelee, ja minä myös. Tämän myyttisen mallin mukaan myös sadut ovat syntyneet.

    Se ei mene niinpäin se ajatus, että se mikä on oikeaa, on hyvää, vaan se menee niin, että se mikä on hyvää, on oikeaa. Tämä on tärkeä oivallus!

    Oikean tajuaminen nimittäin ei voi tulla ennen hyvän tajuamista. Ja hyvän tajuaminen oikeaksi tapahtuu lapsuudessa, kun persoonallisuus muotoutuu, usein satujen avulla.

    Tämä näin alkuun. Jatkan puheenvuorosi miettimistä vielä.

    VastaaPoista
  18. Homo Garrulukselle sanoisin: Mitä pelkäämistä sinulla on kuolemassa, jos uskot niin kuin kristittyjen tulee? Kristityt eivät siis luota siihen, mihin muka uskovat?

    Sadut ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ja rikkautta, ei vain idän.

    Länsi ei ole mikään maltillinen ja kehittynyt yhteiskunta kristinuskon ansioista, enemmän siihen ovat vaikuttanet tieteen ja tutkimuksen kehittyminen ja rohkeat ihmiset, jotka ovat uskaltaneet uhmata kirkon oppeja.

    VastaaPoista
  19. Tuula: Minä viittaan kuolemalla ja tarpeella kiinnittyä ihmistä korkeampaan lähinnä filosofisesti; se on tarve, ei siis pelkästään minun joku vibra tai pelko.

    Jos maailma siirtyy täysin sekulaariseksi (mikä ei ole mahdollista sillä yhteisö tarvitsee uskon vaikka yksilö ei tarvitse) niin alkaa kolhoosit ja kibbutsit uudelleen: yhteistoiminta ei ohjaa arvot, joita voisi sanoa olevan loppupäässä ihmistä suuremmat vaan pelkkä voiton tavoittelu hyvän, sopivan ja nokkelan stoorin avittamana.

    Sitähän nytkin ja mielestäni se on perseestä vaikka on kiva juttu ja mageeta ja kliffaa - se on vain se, että kun alkaa menemään hurjemmaksi ja hurjemmaksi meininki esim. nuorison osalta ja työttömyyden kasvaessa unohtuu sellaista kuin empatia, altruismi, hyväntahtoisuus, kiltteys, luottavaisuus jne joiden syntyperä ei ole saduissa koska sadut ovat fiktiota mutta usko on siinä kohtaan kun sillä on merkitys myös totta eli mielen kannalta toisenlainen sitoutuminen.

    Itse uskon, että usko auttaa oivaltamaan koska minuus on vankasti sitoutunut eikä tarvitse poikkolehtia sen takia. Arjen merkitys kasvaa, yksilön rauha kasvaa eikä tarvitse jatkuvasti pyrkiä valoon tai huomioon - verukkeilla tai ilman.

    Usko on siis must - kyse on vain miten se tuodaan esille koska lapsia ei saa aivopestä mutta elllei ole jotain yhteistä myös koulussa meininki karkaa lopullisesti kohti anarkiaa.

    Erotan silti uskon ja filosofian kuten Enqvist. En siis katso, että uskonto on osaksi ajattelua kuten se on Puolimatkalla ilmeisesti. Näissä on suuri ero.

    VastaaPoista
  20. Minusta kysymystä yksilön moraaliseksi tuloon ei ratkaista menemällä niin kauas kuin arvofilosofiaan ja muuhun moraalifilosofiaan. Tuo ajatusmalli vain tutkii moraalia ilmiönä, ja saattaa etäännyttää esittämäni perin yksinkertaisen ja arkisen kysymyksen sfääreihin, jossa ei vastauksia edes ole olemassa.

    Olen vakuuttunut siitä, että varhaislapsuus ja myöhempi lapsuus muovaa ihmisen moraalin - kysymys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä - valmiiksi, siis täysin valmiiksi. Olen vakuuttunut myös siitä, että sisäinen moraali ei muutu ratkaisevasti normaalioloissa ihmisen elämän aikana.

    Hyvä ja paha, oikea ja väärä liittyvät aina henkiinjäämiseen, elämään, elämän jatkumiseen parhaalla mahdollisella tavalla, joka siinä miljöössä mahdollista on, sen miljöön yhteisön ja yksilöiden kannalta ilman, että tuon miljöön parhaus syö muita miljöitä, jos niitä on. - Näin hyvä ja paha, oikea ja väärä eivät olisi liikuteltavia muuttuvia suureita, vaan kaiken elollisen parhauden kattavia määreitä.

    Ei siis tarvita filosofeja eikä hienoja nimiä selittämään asiaa, jonka kukin voi itsekin selittää omilla sanoillaan oman ajattelunsa tuloksena.

    VastaaPoista
  21. Uskon moraali tulevan ihmislapseen paljon kauempaa kuin kristinuskosta tai edes saduista.

    Eihän lapsi ole tabula rasa, joka syntyy tyhjänä ja täyttyy opetuksesta - eikös tämä kiva teoria ole jo vanhentunut?

    Kristinusko taisi olla Iinukalla vain esimerkkinä, sillä onhan 500 vuotta vanhempi buddhalaisuuskin paljon moraalisempaa.

    Moraalin alkuperän täytyy olla olemassa ihmisluonnossa, sillä jopa kaikkein moraalittomammat julmurit ja paskiaiset yrittävät verhota tekonsa moraalin hunnulla.

    Harva ylpeilee sillä, että voitimme vastustajan koska olimme kierompia, ketkumpia, pahempia ja moraalittomampia - vaan koska olemme parempia ja jalompia.

    Moraalilla täytyy olla jonkinlainen evolutionaarinen perusta. Siitä on ollut ihmislajille jotakin hyötyä. Olisiko vahvistanut joukon yhtenäisyyttä ja kykyä selviytyä?

    Sadut ovat keinoja välittää ja vahvistaa moraalia, mutta ennen vanhaanhan sadut olivat julmempia.

    VastaaPoista
  22. Mutta, Tapsa,

    mikä aiheuttaa sen, että joillakuilla moraali puhkeaa, joillakuilla ei.

    Jos se olisi vain ihmisoliolle periytyvä ominaisuus, se periytyisi kaikille. Tarvitaan siis laukaiseva tekijä.

    VastaaPoista
  23. Vieläkään ei tullut vastausta ei selvitystä niistä syistä ja tavoitteista mihin tuolla sodalla pyritään. Ymmärrän kyllä, että Neuvostoliitto pyrki tukemaan Afganistanin kommunistipuoluetta ja sen valtaa maassa, siinä ei ollut mitään epäselvää, mutta jos joka sanoo, että Amerikka ja sen vasallit käyvät sotaansa etsiessään miestä nimeltä Bin laden, tuota kuoleman haamuksi laihtunutta kaapuniekkaa - niin minä sanon tässä ja nyt, ettei sellaista miestä kuin Bin Laden, se pahan kauppamies - sitä ei ole olemassakaan, ei ole ollut aikoihin ja sekin mikä oli, oli Amerikan maanalaisen armeijan itse luoma.
    Minä ihmettelen myös pikkaisen sitä, että sotaa käyvät aina niin sanotut korkeammat sivilisaatiot, sellaiset kansat ja väestöt joita on kautta historian pidetty kaikkein pahamaineisimpana ja epäsosiaalisian kuten aboriginaalit ja romani, eivät koskaan ole sotineet ketään vastaa, vaikka luulisi 20 miljoonaisena väestönä kykenevät antamaan vastuksen vaikka pelkällä pistin taistelussa.

    VastaaPoista
  24. Iines: kehityspsykologia vahvistaa tuota sinun mielipidettä varhaislapsuudesta mutta todisteita voi saada vasta kun kieli on kehittynyt, yleensä 2 v jälkeen.

    Minäkin uskon, että ne perheet, jotka jatkuvasti huomioivat, hellivät, paijaavat ja tässä voi mennä överiksi koska Afrikan lapsisotilaat ehdollistetaan ja taivutetaan osaksi suurempaa voimaa nimenomaan hieronnalla ja vahvoilla edes/takasin menevillä signaaleilla, joista lapsi samalla sitoutuu kun sekoaa.

    Mietin aina mitä minulle on tehty vauvana, olinhan inhotun vahvan politikon lapsi vaikka enimmäkseen olen miettinyt elämässäni miten siitä maineesta olisi voinut säästyä - enkä ole lainkaan samanlainen - olen äitini luonne monella tavalla ja silti isän temperamentti, persoonallisuuskin eli sama voima, luovuus ja tahto - mutta ei samat tarpeet ohjata muita, olla yli ja olla muita parempi.

    Moraali voi siis kipata yli jos menee koirakouluksi.

    VastaaPoista
  25. Olisikohan näissä semiootikko Umberto Econ näkemyksissä
    ( lähde: Econ ja kardinaali Martinin keskusteluista kirjassa Mihin uskot, jos et usko) eräitä vastauksia Iineksen kysymyksiin:

    Econ mukaan moraali perustuu ruumiillisille tosiasioille ja sille käsitykselle, että ainoastaan Toisen läsnäolo saa ihmiset kokemaan itsensä ihmisiksi. Se, minkä Eco määrittelee ei-uskonnollisena moraalina, on hänen mukaansa pohjimmiltaan luonnon moraalia, jota uskovainenkaan ei pysty kieltämään. Luonnollinen vaisto, kehittyneessä ja tietoisessa muodossaan, voi Econ mielestä olla riittävän luja perusta moraalille.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mihin_uskot_jos_et_usko%3F#Moraalin_perusta

    VastaaPoista
  26. Iines
    Eiköhän ihminen opi juuri kokemuksen kautta myös moraalia. Ja todennäköistä on, että tarvitaan aina tuo "toinen", muita saman lajin esustajia, että hän tarvitsee moraaliaan?
    Eläimetkin, varsinkin naaraat, huolehtivat jälkeläisistään. Eikö sekin ole tietynlaista moraalia?

    VastaaPoista
  27. Kommenttini saattaa muuttua omassa blogissani, koska väsäsin siitä päreen.

    Tapsa P kirjoitti:

    'Kristinusko taisi olla Iinukalla vain esimerkkinä, sillä onhan 500 vuotta vanhempi buddhalaisuuskin paljon moraalisempaa.'

    Hehheh. Siis mitä? Tässä meillä mies, joka tietää, mikä on moraalista, moraalisempaa ja veikkaanpa, että hän tietää vielä, mikä on kaikkein moraalisinta. Mutta buddhalaisethan ovat vaatimatonta väkeä. Kaipa sellaiset ovat samalla myös kaikkein moraalisimpia ihmisiä.

    En voi filosofiaa harrastaneena todeta kateellisena muuta kuin ohhoh - olisipa minulla tuo varmuus.

    *
    Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että moraalin genealogia juontuu viime kädessä biologiasta, mutta ehdottomasti eri mieltä siitä, että moraali inhimillisenä eli yksinomaan ihmiselle ominaisena projektina juontuisi suoraan evoluutiosta tai geeneistä.

    Kyseessä on huomattavasti välittyneempi prosessi, ja joka muuta - naturalistina - väittää, tekee kategorisen virhepäätelmän eli puhuu asiasta, josta hän - naturalistina - on velvoittanut itsensä pysymään vaiti - - vrt. Wittgensteinin perusteltu tiukkuus eli vaikeneminen Tractatuksessa koskien etiikkaa, estetiikkaa ja uskontoa.

    Miten yhdistää moraalin rationaaliset perustelut niiden evolutionaariseen perustaan ei onnistu jollain kaikkitietävällä, muka sosiaalidarwinistis-geneettisellä reduktionismilla, koska reduktionismi ei selitä inhimillisistä - siis ihmisen kielellisistä merkityksenannoista vielä juuri mitään.

    Ja huom! - jos se selittäisi, niin kyse ei olisi moraalista vaan puhtaasti biologisista, lajityypillisistä ominaisuuksista eli vaistonvaraisista reaktioista.

    Mitä sosiaalidarwinismiin tulee, niin kyseessä on ilman muuta rodunjalostukseen verrattava rasistinen oppi. Ja muuta oppia en suoraan evoluutiosta johdettuna oikeastaan löydä - jos siis jätämme huomiotta tuon edellä mainitun, lajityypillisen triviaalikäyttäytymisen.

    *
    Katsoin eilen harvinaisen videopätkän, jossa maakotka hyökkäsi poronvasan kimppuun ja tappoi sen, koska nuori emä ei kyennyt suojelemaan vasaa. - - Kyseisestä videopätkästä löytyy ihan tarpeeksi evoluutiosta johdettua 'moraalia' (huomaa lainausmerkit).

    Eikä ole väliä, oliko tuo vasa buddhalainen vai ei. Kotka tappaa sen anyway - kuten kiinalainen tiibettiläisen munkin.

    Olenkin jo pitkään ihmetellyt ja ihmettelen yhä jälleen - Tapsan kommentin jälkeen, miten on mahdollista, että buddhalainen hyväntahtoisuus ja rauhanomaisuus sekä biologisesta evoluutiosta eli itsekkäästä geenistä (myös altruismi on itsekästä eli oman lajin säilyttämiseen pyrkivä reaktio eläinmaailmassa) johdettu sosiaalidarwinismi kulkevat monesti kuin käsi kädessä, mutta kaipa se sittenkin on mahdollista. - - Ovathan osapäiväbuddhalaiset tosi hyviä kapitalisteja. He eivät vastusta olosuhteita niinkuin kaikenkarvaiset vasemmistointellektuellit, joiden syvimpänä haaveena on perustaa totalitaarinen valtio ja nostaa valtaan diktaattori (ihan totta - - haha - nyt melkein naurattaa joskin karvaan itseironisella tavalla).

    *
    Moraalisessa merkityksenannossa (kuten kielellisessä symbolisaatiossa ylipäätään) ihminen seisoo ikäänkuin toisella jalallaan biologian ulkopuolella ja toinen jalka biologian sisällä.

    Verenkierto jalasta toiseen ja takaisin ei aina synkkaa - ovathan välissä kaiken lisäksi sukupuolielimet - nuo moraalin synnyttäjät ja samalla sen pahimmat viholliset.

    Mutta jatkan myöhemmin ja lähden nyt k...lle.

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Te pohditte, määrittelette ja kaartelette niin etten minä yhtää ihmetele vaikka koko asia välillä katoaa ja hämärtyy

    VastaaPoista
  30. Palaan muutamiin kohtiin yllä hajanaisesti - keskustelussa on sen verran painavaa sanottavaa ja hyviä tarttumakohtia, ettei niitä iltahämärissä läppäriltään huomaa, kun toinen silmä katsoo telkkua.

    *

    HG,

    sanot, että moraali liittyy normeihin. Minusta tämä ajatus ei ole oikein, sillä moralismi liityy normeihin, moraali ei laskelmoi eikä valikoi. Moralismi sen sijaan tietää itsensä, tekee valintoja ja liittyy tietoisesti arvoihin.

    Moraali on kuin viaton sulo: se ei tiedä olemassaolostaan. Moraali liittyy tunteisiin, ihmisen persoonaan, jonne se on sisäänrakentunut lapsuuden aikana.

    Tässä juuri on korkeamoraalisen ja moralistin ero: moralisti on arvotuksia ja valintoja tehnyt tiukkamielinen tuomitsija, kun taas korkeamoraalinen henkilö toimii ohjautuvasti sisäinen eetoksensa mukaan.

    VastaaPoista
  31. Sitten yhteisesti pojille Tapsa, Rauno ja Catulux

    Tässä on taas malliesimerkki, miten kävellään naisihmisen yli.

    Kun nainen sanoo yllä, että että moraali liittyy aina henkiinjäämiseen, elämään, elämän jatkumiseen parhaalla mahdollisella tavalla, joka siinä miljöössä mahdollista on, sen miljöön yhteisön ja yksilöiden kannalta ilman, että tuon miljöön parhaus syö muita miljöitä, jos niitä on, niin tulee siihen sitten mies ja sanoo, että moraali liittyy hänen mielestään evoluuutioon. Sitten tulee toinen mies ja sanoo, että juu, kannatan tätä miehen evoluutioteoriaa.

    Pojat eivät siis "näe" toisiaan ylistäessään, että nainen sanoi jo ennen heitä saman asian.

    VastaaPoista
  32. Leonoora,

    kyllä vaan, moraalia ei ole ilman muita ihmisiä, koska moraali on juuri sitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan.

    Uskon siihen, että moraalisääntöjä pystytään oppimaan kautta elämäniän, mutta ei sisäisellä moraalilla ole mitään tekemistä sääntöjen kanssa. Säännöt voivat mielestäni pikemminkin ohjata ihmistä moralismiin, jonka näen ulkoisena piirteenä ihmisessä. Moralismin ilmenemismuodot ovat ikäviä ja tuhoisia. Korkean moraalin ilmeneminen taas on elämää edistävä positiivinen voima.

    VastaaPoista
  33. Moraali ei tainnut tulla maailmaan kivitaulussa taivaalta, vaan moraalin pohjana lienee tuon Tapsan kuvaama hidas evoluutioon pohjautuva kehitys.

    Moraali ei ole tarve tehdä hyvää, vaan sen pohjana on tarve pärjätä yhteisössä.

    Nykyisinä pahoina päivinä tämä näkyy erityisesti näissä mamu- ja mokukeskusteluissa.

    Poliitikot eivät uskalla puhua sanaakaan maahanmuuttoon liittyvistä selkeistä ongelmista ja rahareiìstä, vaan tyytyvät pelkästään toistamaan onttoja fraaseja tyyliin monikulttuurisuus on rikkautta, vaikka kaikki asiat puhuvat kyseistä teesiä vastaan.

    Poliitikon elämän tarkoitus on varmistaa valinta seuraavalle nelisvuotiskaudelle, ja ainut keino, jolla valinta varmistetaan, on purjehtia median luoman mielipideilmaston mukana.


    Joka määrää, mikä on moraalista ja mikä sitten ei ole moraalista eli on rasistista.

    Politiikoksi aikovalla pitää olla erityísen tarkka nenä moraalin suhteen. Moralismi antaa poliitikoille seitsemän peninkulman saappaat.

    Tämä totuuden voi todeta erään punatukkaisen, pottunenäisen poliittisen noidan loistokkaasta ja lennokkaasta urasta, jonka loppumista jokainen isänmaallinen suomalainen odottaa.


    Lopuksi Siteeraus Laurilta.

    "-Siisti täytyy aina olla,
    sanoi kissa hietikolla.
    Raapi päälle tarpeen teon,
    pienen sievän santakeon."

    VastaaPoista
  34. Minun on pakko vielä hieman jatkaa tuota moraalipohdiskelua, kun muilla lienee perjantaikiireensä, minulla ei.

    Meillä on nimittäin paljon yhteistä määrittelyä tässä ketjussa. Kun minä puhun elämästä ja henkiinjäämisestä, niin se on samaa kuin Tapsan evoluutio, ts. moraali ulottuu sukupolvien ketjun yli eikä synny tässä ja nyt. Se on ihmisen sisässä ja kehittyy kukkaansa lapsuuden aikana.

    Ja edelleen - puhun miljööstä ja yhteisöstä ja niiden säilymisestä moraalin turvin, Catulux puhuu tarpeesta pärjätä yhteisössä. Tämä on sama asia, sillä moraali ei ole tarve tehdä yhtään mitään, vaan sen pontimena on yhteisön säilyminen ja säilyttäminen ja tällöin moraalinen yksilö toimii yhteisössä aktiivisesti eli pärjää siinä edistäen samalla yhteisön säilymistä ja selviämistä.

    Toivottavasti tämä selvensi hieman sitä, missä ollaan yhteistä mieltä. Voidaan puhua hiukan eri sanoin, mutta tarkoite näyttää olevan aika lailla yhtäläinen.

    VastaaPoista
  35. Piti poistaa tuo eka kommentti, koska kieroutunut huumorintajuni johdatti sormeni lisäämään asiattomia etuliitteitä erisnimien eteen.

    Pahoittelen asiattomia lisäyksiäni Tapsa.

    Uskon, että olemme monikulttuurisuusasiassa rintaman samalla puolella.

    VastaaPoista
  36. No minä tavailin, että mikä tuossa kommentissasi on muuttunut, mutta sehän oli se epiteetti Tapsan nimessä, mitä hieman kummastelinkin, mutta arvelin kyllä inside-huumoriksi.

    VastaaPoista
  37. Siinä ja siinä, etteivät aivot nyrjähdä, kun lukee koolla olevan seurakunnan käsityksiä moraalista. Varsinkin Rauno (etsiväsieluinen filosofimme) pyörittelee teemaa niin, että tällainen käytännön ihminen menee väkisin vähän solmuun.

    Itse ehdotan seuraavaa muotoilua: Moraali on sellaista toimintaa, josta ei ole joutunut kiinni.

    Jospa selitän vähän:
    Löydän yksinäiseltä tieltä lompakon, jossa on 5000 euroa rahaa, mutta ei ainuttakaan paperia, joka kertoisi omistajasta. Katson vielä ympärilleni varmistuakseni, että olen yksin ja panen lompakon taskuun.
    Yleisvaltakunnallisen moraalin puitteissa tämä oli rikos - varkaus. Otin itselleni jotain minulle kuulumatonta. Mutta kun en jää kiinni, olen toiminut oman, henkilökohtaisen moraalini kannalta mitä moraalisimmin: minulla on kovasti käyttöä tuolle rahalle. Kirkossa panen ensimmäistä kertaa viisikymppisen kolehtiin.

    Rippikoulussa pappi sanoo minulle että älä tapa. Armeijassa kenttäpappi sanoo että tapa minkä kerkiät, nehän on vain ryssiä.
    No minä sitten tapan. Kun konekiväärini edessä hangella kylmenee viisikymmentä vainajaa minulle tuodaan kovaa kyytiä kunniamerkiä.
    Kun siten kotilomalla vahingossa tapan huijarin, joka yrittää junassa varastaa lompakkoni minut pannaan linnaan.

    Linnassa mietin, että jos olisin voinut lavastaa jonkun muun sen rosvon tappajaksi olisin vapaa mies ja sitäpaitsi kunnioitettu sotasankari etc. Tappaminen sinänsä ei ole moraalitonta, se vaan, kun tekee sitä väärässä paikassa ja joutuu siitä kiinni.

    Miksi on moraalista kunnioittaa vanhempiaan? Siksi, että eläisi ja rikastuisi maan päällä, lupaa Iso Kirja. Onhan selvä, että hyvin kohdeltu pappa kirjoittaa aivan erilaisen testamentin kuin päähän potkittu vanhus.
    Tässä kymmenen käskyn laatija osoittaa oveluutensa. Hän tietää, että moraaliin on nyt turha vedota ja laittaa ison rahasäkin porkkanaksi vanhempiaan niin jumalattomasti rakastavalle lapselle, joka kyllä syvällä mielessään mieluummin pieksisi nuo paskiaiset, jotka ovat hänen elämänsä pilanneet.

    "Älä tee huorin"... no heh, heh, ja hoh, hoh! Sehän kuulosta melkein kehotukseltä. Sopiva tilaisuus, pikkuisen viinaa päässä niin siinä sitä mennään puolijuoksua ruotsinlaivan hyttiin kumpaakin osapuolta syvästi tyydyttävälle pikapanolle. Jos jäät kiinni, olet moraaliton, muuten et.

    Korostan, että esittämäni näkökannat eivät ole tarkoitettuja yleiseen käyttöön enkä väitä niitä oikeiksi. Ne ovat vain syntyneet käytännön myötä ilman yhdenkään alan oppikirjan apua.

    Teidän Alati Altis
    van Vaari

    VastaaPoista
  38. Iines:

    "Kun nainen sanoo yllä, että että moraali liittyy aina henkiinjäämiseen, elämään, elämän jatkumiseen parhaalla mahdollisella tavalla, joka siinä miljöössä mahdollista on, sen miljöön yhteisön ja yksilöiden kannalta ilman, että tuon miljöön parhaus syö muita miljöitä, jos niitä on..."

    "...niin tulee siihen sitten mies ja sanoo, että moraali liittyy hänen mielestään evoluuutioon."

    Huomaatkos itse eron: pitkä siropolvinen ja sirosfäärinen runollisen hämärähkö lausekokonaisuus vastaan lyhyt kiteytys?

    Totta kai minä ymmärsin, että ajoit takaa juuri samaa, mutta vastustinkin mietteitäsi siitä, että lapsi oppisi moraalin synnyttyään. Tuulakin sanoi, että se on geeneissä ja olen samaa mieltä.

    Catullx taas ehkä hyppäsi runoutesi yli ja selvensi minun töksäytystäni erittäin osuvasti:

    "Moraali ei ole tarve tehdä hyvää, vaan sen pohjana on tarve pärjätä yhteisössä."

    Siis evoluution kehittämän moraalin. Filosofien kehittämän moraalin ongelmat saatte selvittää itse, näin vastaan Raunolle.

    Käytin tietysti sanaa "moraalisempi" sen kansankielisessä merkityksessä, en filosofisessa, joten on helppo sanoa, miksi Buddhan oppi on moraalisempaa kuin Jeesuksen ja Paavalin.

    Buddha ei syyllistä ihmistä, ei kiellä, ei käske, ei väitä jo lasten olevan syntisiä, ei uhkaa ikuiselle kidutuksella, ei käske ripustaa myllynkiveä viettelijän kaulaan - vaan hyväksyy ihmisen sellaisena kuin tämä on ja neuvoo ystävällisesti tien parempaan elämään.

    Voihan sitä kuvata jollakin muullakin sanalla. Vaikka sanalla "fiksumpaa"?

    Iinukka kysyi miksi moraali sitten "puhkeaa" toisilla ja toisilla sitten taas ei?

    Tarkoitat, että miksi toiset alkavat käyttyätyä moraalisesti ja toiset eivät? Muuten en kysymystäsi ymmärrä.

    Minä taas tarkoitan, että "moraalinen koodisto" (oma termi, Rauno huom.) on jo valmiiksi geeneissämme evoluution vahvistamana, ja siitä syystä pahinkin tyranni naamioi vallankäyttönsä moraaliseksi.

    Näinhän tapahtuu - ja miksi helvetissä he näin tekisivät, ellei siihen ole jokin hyvä syy? Miksi Pohjois-Korean johtokin valehtelee päin naamaa, että heidän kansansa elää vapaana paratiisissa jne, sen sijaan että sanoisivat että haistakaa muu maailma vittu, me tehdään täällä niin kuin huvittaa?

    Tässä on vastaus myös Afganistan-anonyymin kysymykseen: länsimaat ovat siellä estämässä taliban-hirmuhallintoa pääsemästä valtaan.

    Sama olisi pitänyt tehdä jo Pol Potille, Hitleristä ja monesta muusta puhumattakaan.

    Tätä on moraali.

    VastaaPoista
  39. Catullux - rauhaa veli, allah insallah.

    Olen todennut meidät niin saman koulukunnan edustajiksi, että ymmärsin tietysti oitis epiteettini huumoriksi.

    Tarkoitukseni oli jopa vääntää sitä johonkin suuntaan, mutten heti keksinyt mihin enkä sitten ehtinytkään. On nimittäin kiire jo kapakkaan, kaverit odottaa!

    Ra-jumalan nimeen.

    VastaaPoista
  40. Huomaan kyllä ilmaisun eron miehisen jylyn tokaisun hyväksi, Tapsa. Naiset ne aina runoilee, mutta niillä on se hyvä puoli, että ne keksii ihan itse sen, minkä miehet siteeraavat filosofeilta.

    Mitä tuohon Buddhan kaiken sallivuuteen tulee, totean, että minusta moraali menee buddhuudenkin yläpuolelle, ts. ei se ole niin, että jotkut uskonnot ovat moraalisempia kuin toiset, vaan kaikissa uskonnoissa on leegio moraalisääntöjä. Kun jossain uskonnossa ei saa lyödä lehmää tai astua hyönteisen päälle, toisessa ei saa kosauttaa ihmistä ja koiraa saa sillä koiralla ei ole sielua.

    No juu, kyllä sinun selityssynteesisi oli hyvä Tapsa, sinulla on selvästi matemaattista älyä, kun osaat koota langanpäät sievästi yhteen.

    VastaaPoista
  41. Sadut ovat tulkintoja kertojan maailmankuvasta. Niiden takana on aina jokin uskonto, jokin maailmankatsomus.

    VastaaPoista
  42. Vaarin listassa on nyt kyllä hirveästi moraalin kukkasia, ts. minusta moraaliin kuulumattomia moralistisia sääntöjä ja tapahtumia.

    Ei vanhempien kunnioittamisella ole mitään tekemistä moraalin kanssa. Jos esimerkiki isä lyö lapsia ja äiti ryyppää viinaa ja unohtaa lapset päiväkotiin, on moralismia vaatia kunnioitusta heitä kohtaan.

    Moraalia on se, kun lapsi oman havainto- ja kokemusmaailmansa kautta kokee vanhemmat turvallisiksi ja rakastaviksi ja tuntee lujaa luottamusta heitä kohtaan. Tässä on sisäsyntyistä moraalia: tunne, joka edistää hyvää ja jatkaa ihmiskunnan ketjua.

    VastaaPoista
  43. Anna,

    hyvin mielenkiintoinen toteamus, että satujen takana on aina jokin uskonto.

    Jos huomaat tämän ja ehdit, toivoisin sinun selventävän tätä asia hieman lisää, vaikkapa esimerkillä tai ilman!

    VastaaPoista
  44. Tapsa. Nostakaa malja elämälle ja keskustelkaa moraalin erilaisista ilmenemismuodoista.

    (Joillakin moraali ilmenee vain moraalisena krapulana kostean ja naistäyteisen illan jälkeen. Näin muistelen käyneen itsellekin silloin nuorempana....)

    VastaaPoista
  45. Millaisia ovat naistäyteiset illat?
    Niistä tahtoisin lukea tässä välissä tai tämän lopuksi. Lupaisin olla moralisoimatta.

    VastaaPoista
  46. En tiedä Iines.

    Yleensä puhun mitä sylki suuhun tuo; ja kirjoitan mitä sattuu, kuten olet huomannut.

    Voisi sitä yrittää kuiteskin.

    Ilta täynnä kiihkeitä muusia. Ei liity perunoihin.

    Ei oikein natsaa nyt....

    VastaaPoista
  47. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. Jospa minäkin koitan lausua muutaman sanasen tästä moraalista...

    En osaa sanoa miten moraali syntyy. Olisin kuitenkin sitä mieltä, että kaikilla on alttius omaksua jonkinlainen moraali, vaikka jotkin tuntuvat vallan moraalittomaksi jäävän.
    Kenties moraali kehittyy - ainakin niille joille se on kehittyäkseen - pikkuhiljaa, elämisen myötä. Jokaisella on oma moraalikoodisto, jota ko. yksilö arvostaa ja joka ohjaa tuon nimenomaisen yksilön elämää ja valintoja. Lisäksi on olemassa kollektiivista moraalia, mutta kaikki ei tämän "koodeja" arvosta, ainakaan niin paljoa, kuin omaa koodistoaan.

    Monasti nettikeskusteluissa, blogikeskusteluissa, mesekeskusteluissa jne. keskusteluissa, esim. nettituttujen kesken, saatetaan ajautua kiistatilanteeseen jostain asiasta, mistä nyt kulloinkin on puhetta ollut. Kun on puolin ja toisin tivattu kantaa miksi noin sanoit ja olen sanonut miksi, niin saatan kuulla, että olenkin ottanut moraalisen kannan asiaan. Sitten kysytään, että miksi olet moraalisen kannan ottanut, että kerro kantasi ilman moraalinäkökulmaa. Siis mitä, kysyn? Minusta moraali on irroittamaton osa minua ja se ohjaa kannanottojani, oli mistä tahansa kyse.
    Kuinka muka voisin ottaa kantaa ilman moraalin ohjausta, jos koen moraalin olevan kiinteä osa minua?

    VastaaPoista
  49. Catulux,

    kommenttisi naistäyteisistä illoista sai minut kirjoittamaan tarinan miestäyteisestä illasta. Kyseessä oli muuan ilta joskus, jolloin minulla oli spagettiolkaiminen mekko päällä ja jakaus keskellä päätä pitkissä hiuksissa. Kotiin jäivät rintsikat ja rillit.

    Oi niitä aikoja.

    VastaaPoista
  50. Jape,

    kun luen käsitystäsi moraalista, koen sen hieman erilaiseksi kuin omani, ts. uskot ulkokohtaiseen moraaliin ja siihen, että sitä käytetään tai ei käytetä.

    Minulle siis tuollainen on moralismia, ja moraali olisi vain ihmisen sisäistä eetosta.

    Noh, jokainen meistä ajattelee laillaan, ja mahtuuhan maailmaan tulkintoja.

    Tuo, että sinulle huomautetaan moralistisesta näkökulmasta, haiskahtaa sille, että joku on syyttävinään sinua jonkin tuomitsemisesta.

    Näin minullekin on kyllä usein sanottu, vaikken moralisoi mielestäni ollenkaan, sillä en tuomitse ketään. Ihmiset sotkevat käsitteitä, ja pahin sotku on yhdistää yleensä eetoksellinen tunteminen moralismiin eli tuomitsemiseen.

    VastaaPoista
  51. Iines: "luen käsitystäsi moraalista, koen sen hieman erilaiseksi kuin omani,"

    Huomaan :)

    Iines: "ts. uskot ulkokohtaiseen moraaliin ja siihen, että sitä käytetään tai ei käytetä."

    Ei, luit minua juurikin väärin. Mielestäni sanoin että ihmisellä, jolla moraali on, niin sitä ei ON/OFF-tyyliin kytkimestä laiteta päälle ja pois tilanteen mukaan. Se on päällä kokoajan jos henkilöllä jotain moraalia on. Se siis vaikuttaa kokoajan henkilön tekemiin valintoihin ja siihen mitä pitää kussakin tilanteessa oikeana ja vääränä. Sanoin että minulta esim. kysyttiin kannanottoa johonkin asiaan, ja kun aknnaottoni ei "miellyttänyt" niin sanottiin että minulla oli moraalinnäkökulma (ei moralistin) asiaan. Haluttiin että otan kantaa aisaan iman moraalinäkökulmaa, kerroin että ei onnistu, moraali on osa minua ja se vaikuttaa kannanottooni aina.

    Iines: "Minulle siis tuollainen on moralismia, ja moraali olisi vain ihmisen sisäistä eetosta."

    hmmm...nyt rohkenen olla eri mieltä, en ole moralisti ainakaan tietoisesti. En tiedä mitä sisäisellä eetoksella (uusi sana minulle) tarkoitat, mutta minusta moraali ei jää vain henkilön sisäiseksi prosessiksi, vaan kyllä sillä on näkyviä ja kuuluvia muotoja, eikä silti ole kyse moralismista.

    Iines: "Tuo, että sinulle huomautetaan moralistisesta näkökulmasta, haiskahtaa sille, että joku on syyttävinään sinua jonkin tuomitsemisesta."

    Ei moralistisesta, vaan moraalinäkökulmasta. Tätä sanaa on muut käyttäneet ja ilmaiseet asiansa...mutta voihan olla että ovat sitten tarkoitaneetkin tuota moralistista...
    No en osaa sanoa, välillä on ajatukset ja kirjoitukset niin korkealentoisia että ei mukana pysy...

    VastaaPoista
  52. Totta, Jape, luin väärin sinua tässä jalkalampun valokeilassa ja kynttilänvalossa läppäri polvella, toinen silmä telkussa, kolmas kirjassa (Haavikko-niminen mies), pahoitteluni.

    No ei moraali jääkään sisälle, vaikka se tulee sieltä eikä kymmenestä käskystä - tässäkin ollaan samaa mieltä. Toki se moraalin olemassaolo heijastuu ulos maailmaan, yhteisöihin, joissa ihminen operoi.

    Ihmisellä, jolla moraali toimii, on edessä ankeat ajat. Moralistin leimaa isketään joka nurkan takaa, ja tämän tekevät siis ihmiset, jotka sekoittavat moraalisen moralistiseen. Tämänkaltaista ajatusta tavoittelin, ja juuri tällaista leimakirvestä on meikäläisellekin joku vilautellut.

    Korkealentoista on, Jape, ja minä se ensimmäisenä tipun jos kuka.

    VastaaPoista
  53. Minulla oli nuorempana teologiystävä, joka yleisen keskustelun riehahtaessa liian korkeisiin sfääreihin huomautti valloittavasti hymyillen: Mitäs jos puhuttaisiin välillä pillusta?
    Se auttoi aina.

    VastaaPoista
  54. Nyt se korvarysä vetää Catuluxen puoleensa. Hitto sanon minä: komposti tänne haukkumaan...tule tule.
    Catulux on minun Iines; sinä pidät tuon vaarin ilmeisesti ja kaikki muut hyönteiset tai niiden pyydystäjät.

    VastaaPoista
  55. HG, nyt et ala. Muista, että me olemme ystäviä, ja minä keskustelen sinun kanssasi ja jokaisen kanssa, joka täällä kirjoittaa. Ei ole väliä sukupuolella! Täällä on yhtäläisesti myös naisia.

    VastaaPoista
  56. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  57. Noh, Vaari, meillä oli kerran mökillä kesää viettämässä eduskunnan silloisen pääkirjastonhoitajan aikamiespoika, joka tapasi istua keittiönpöydän ääressä pientä matkaradiota kuunnellen kovalla ukkosella. Mainittakoon, että poika oli teologian ylioppilas, josta äiti haaveili pappia maalaiskylään ja itseään ilmeisesti pappilan vanhemmaksi ruustinnaksi, kun miniästä ei tainnut olla toiveita.

    Kerran sieltä radiosta kaikui Monika-tango Eino Grönin laulamana, ja tuo nuori teologian ylioppilas hihkaisi minulle, joka makoilin viereisen pikkukamarin puusohvassa lukemassa, että me voitais vaikka panna.

    Ylioppilaan äiti hillitsi sitten pojan hiljaiseksi. Minä olin jotenkin kauhean otettu panotarjouksesta, kun olin vielä neitsyt ja vain suudellut.

    Tämä menköön näin perjantaijuttuna, ja sopinee kuvaamaan myös moraalin olemusta kaikin puolin. Eikös tuossa näkynyt kolmenlaista moraalia?

    VastaaPoista
  58. Löysin Trisin tuolta nurkilta, ja pyysin, että tulis tänne haukkumaan sinut taas. Taitaa olla uusi rundi tarvittava? Pannaan sitten korvaan sitä mitä se haluaa, siis musiikkia.

    pannukakkua siitä tulee - mutta varo vähän IInes noita salaseksitarinoita, ne ovat vaarallisia vaarallisia ja lyön vetoa, että sinulla on taas punaviinilasi siinä koneen vieressä vaikka ei saisi juoda kun kirjoittaa koska näppikset voivat likaantua jos läikkyy.

    Ettäs tiiät. Minä ostin (sängyn alle korokkeeksi) myös muutaman muun kirjan mutta en sitä Hämäläisten härkätietä vaikka olin ensin ajatellut.

    Minun isäni lauloi vauvana ollessani laulun, joka meni näin: "tuu tuu tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla, tulin pitkin Härkätietä, Hämäläisten härkätietä (en muista viimeistä sanaa, voi olla jokin muu)". Oli mielenkiintoista kuulla tästäkin alueesta, että on ollut jonkinlainen pyhiinvaellustie sekin - kävellen ja miettien.

    VastaaPoista
  59. No juu, Iines, aina välillä tässä lukee itse kukin hiukan väärin, eikä auta että minulla tuppaa tulemaan paljon kirjoitusvirheitä. Käsien ja pään koordinaatio ei ole oikein synkassa ja on tuota lukihäiriötä aika lailla, joten en omia kirjoitusvirheitäni huomaa yleensä ennen kuin sitten, kun olen viestin jo lähettänyt...

    Iines: "Ihmisellä, jolla moraali toimii, on edessä ankeat ajat."

    Juu, olen huomannut. Olen aika usein joutunut erinäisissä nettikeskuteluissa juuri aiemmin kuvaamaani asemaan.

    Iines: "Moralistin leimaa isketään joka nurkan takaa, ja tämän tekevät siis ihmiset, jotka sekoittavat moraalisen moralistiseen. "

    Aivan, näin se usein on!

    Iines: "Korkealentoista on, Jape, ja minä se ensimmäisenä tipun jos kuka."

    Äläs nyt, Iines. Sinä vaikutat lukeneelta ja luetkin ilmeisesti paljon ja laajasti, kirjoja, blogeja jne. Minä olen vain tällainen suoraviivainen perusinsinööri -tyyppi, joka ei kaikkia keskustelu ja sanahienouksia taida :)

    Tämä aikaisemmin kirjoittamasi jäi hiukan vaivaamaan, joten kysäisen (ei ole pakko vastata, tietenkään):
    "Se mitä itse olen eniten surrut on se, etten voi lukea satuja mahdollisille tuleville lapsenlapsilleni. "

    Miksi et voisi, Iines?
    Kenties tälle on jokin tausta, jonka blogisi vakiolukijat jo tietävät, mutta minä en ole läheskään kaikki bloggauksiasi lukenut, joten en oikein tiedä mistä on kysymys...

    VastaaPoista
  60. Jape,

    totuus on se, että olen tällä hetkellä lähes puhekyvytön ja mykkä.

    Minulla on puhesairaus, dysphonia spasmodica, joka aiheuttaa tahattomia äänihuulikramppeja aina kun puhun. Puheeni pätkii, niin etten pysty sanomaan yhtäkään virkettä alusta loppuun, vain joitain sanoja kerrallaan. J

    ouduin tämän sairauden vuoksi hyvinkin ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle kolme vuotta sitten, sillä ei äidinkielen ja puheviestinnän opettaja voi opettaa ilman ääntä. Mainittakoon, että olen muuten terve ja että sairaus on sataprosenttisen fyysinen, neurologinen sairaus, harvinainen, mutta täysin diagnosoitu ja tunnistettu sairaus, jota muutama muukin bloggaaja sairastaa. Sen ei pitäisi johtaa mihinkään eikä pahentua siitä mitä se nyt on. Ainoa hoito ovat botox-pistokset äänihuuliin, ja ne estävät jonkin verran äänihuulten kramppeja. Minulla botox ei ole tehonnut ollenkaan enää kahteen vuoteen.

    Tämä kertauksen vuoksi näin tarkkaan, sillä täällä on muitakin uusia lukijoita. Olen kirjoittanut tästä sairastumisestani kuvauksen täällä.

    VastaaPoista
  61. Iines,

    Pahoittelen, että sinulle on käynyt niin. Se olisi paha kenelle vaan, mutta erityisen harmillista sinun ammattiasi harjoittavalle.

    Luin tältä blogisi kommenteista hiljan juuri noista botox-pistoksista ja ajattelin kieltämättä ihan muuta niiden käyttötarkoituksesta kuin mitä nyt kerrot... tosin silloinkin taisit mainita puheesta ja sen vaikeudesta jotain, mutta en osannut yhdistää tuohon botoxiin ollenkaan...

    Kiitos kun kerroit, niin nyt tietää ja osaa suhtautua asioihin oikein, toivottavasti.

    Voiko/kehtaako kysyä, että kuinka viestit arkisissa asioissa?

    Luen tuon antamasi bloggaus linkin seuraavaksi...

    VastaaPoista
  62. Kyllä, Jape,

    erityisen harmillista minulle, koska menetin ammattini ja koska - sanon suoraan ja ylpeästi - olin hyvä puhuja ja minulla oli kaunis ääni.

    Pitkiin puheisiin en pysty, mutta ilmaisen itseäni edelleen puhumalla sen minkä voin, vieraiden kanssa hyvin lyhyesti, pakolliset sana tai pari, tuttujen kanssa puhun vuolaasti, katkeillen ja käheästi tai kuiskaten, mutta se on raskasta ja kurkku kipeytyyy. Puhelinkeskustelut ovat hyvin vaikeita, samoin autossa puhuminen. Parhaiten puhe sujuu ulkona kävellen, kun äänihuulet saavat ilmeisesti voimaa kävelyn kiihdyttämästä hengityksestä.

    Mutta siis, tässä on syy miksi roikun niin ahkeraan netissä, blogeissa ja keskustelen yhteiskunnallisistakin kysymyksistä. Ellei näitä keskusteluja olisi, olisin yhteiskunnalliselta panokseltani mykkä, ja siihen en pysty.

    PS Minuun ei tule suhtautua mitenkään.. Musta huumori on parasta, ja puhevammastani saa mieluusti laskea hurttia huumoria. Niin meillä kotonakin tehdään.

    VastaaPoista
  63. Palaan vielä Vaarin moraalikäsityksiin, jotka huomaan sivuuttaneeni eilisillan hämärässä valossa. Ihan vaan siksi, että ne ovat niin hauskoja ja ansaitsevat erikoismaininnan rehellisyydestään.

    Eikös rehellisyys juuri ole moraalista? Tässä Vaari nimittäin paljastaa kaikelle kansalle, että hän pitää löytämänsä viisitonnisen, koska tarvitsee sitä eikä kukaan nähnyt tapahtumaa. Moraaliton ihminenhän salaisi tuon rahojen itsenäisen haltuunoton, kuten vanha isäntä lottovoittonsa.

    Moraali lie siis varsin väljä käsite käytännössä.

    VastaaPoista
  64. Iines kirjoitti: "hyvin mielenkiintoinen toteamus, että satujen takana on aina jokin uskonto."

    Eikös paremminkin ole niin, että jokaisen uskonnon takana on joku satu?

    Kysyy korvarysäsi ikuinen, uskollinen vanki.

    van Vaari

    VastaaPoista
  65. Äh, piti myös sanoa, että rehellisyys se vasta epämoraalista onkin. Perustelen myöhemmin, mutta kantaa voi itse väittämään ottaa vaikka heti.

    van Vaari

    VastaaPoista
  66. Vaari,

    juuri siksi halusinkin tarkennusta tuohon Annan toteamukseen satujen uskontoperustasta, että tiedän Annalla olevan aina hyvät perustelut sanomalleen. Ja ne kiinnostavat minuakin, sillä minullakin on ajatus, että esimerkiksi kristinusko on sekoitus satua ja historiaa.

    Mitä tuohon rehellisyyden epämoraalisuuteen tulee, niin onhan se tietenkin sinun esimerkissäsi moraalitonta rahojen kadottajaaa kohtaan. Samalla olet kuitenkin moraalinen paljastaessasi vilpittömän epärehellisyytesi - ymmärtänet mitä tarkoitan.

    Tästä tulemmekin siihen, että moraalisuus voi sisältää moraalittomuutta ja moraalittomuus moraalia!

    Onko nyt puuro hyvin sekoitettu?

    VastaaPoista
  67. Iines: "sanon suoraan ja ylpeästi - olin hyvä puhuja ja minulla oli kaunis ääni."

    No ei tässä mitään vikaa ole, jos on hyvä, se pitää voida sanoa :)
    Ammatistaan ja taidostaan pitääkin olla ylpeä. Itselläni ei ole puhelahjoja ja äänikin on kamala, ainakin sen perusteella mitä omaa ääntäni olen joskus nauhalta kuullut. Taisi olla myös koulussa kun äidinkielen unneilla harjoiteltiin esiintymistä, esiintymiset nauhoitettiin ja kuunneltiin/katseltiin jälkikäteen uudelleen. Kyllä hävetti.

    Iines: "Mutta siis, tässä on syy miksi roikun niin ahkeraan netissä, blogeissa ja keskustelen yhteiskunnallisistakin kysymyksistä. "

    No ei siinä mitään. Tämä on hieno homma itseasiassa, että kommentoit ja kirjoitat monenlaisista asioista. Itseäni harmittaa kun en ole tullut aikaisemmin tarkemmin katsoneeksi tätä blogiasi.

    Iines: "Minuun ei tule suhtautua mitenkään.. "

    No kieltämättä minulle tuli kyllä sellainen hiukan suojeleva suhtautuminen sinuun ja ajattelin, että pitää rajoitta näitä kommenttejani kun aina välillä intoudun, sopivan teeman tullessa, liiaksi ja ehkä vaadin perusteluja kaikelle, aika kiihkeästikin joskus.

    Iines: "Musta huumori on parasta, ja puhevammastani saa mieluusti laskea hurttia huumoria."

    Tämä on sikäli viakea paikka, että olen kyllä huumorintajuinen, mutta en osaa itse olla humoristinen kovinkaan hyvin, jos joskus kokeilen, tuleen usein väärin ymmärretyksi ja sitten tulee riitaa. Yritys ja tahto on hyvä, mutta ulosanti ja muotoilu huonoa, joten se ei enään näyttäydy huumorina vaikka tarkoitus oli... :(

    VastaaPoista
  68. Vaari voi olla turvassa: on hyvä poika, hyvä hauveli joka juoksee kumipallon perään kun Iines heittää.

    Minä olen myös ollut koira, mutta nyt olen kala. Olen kultakala, joka katsoo omasta kupla-altaasta maailmaa ja minä tuijotan teitä suurilla silmilläni, jotka eivät edes räpäytäkään. Katson teitä ja mietin ja joskus tulee kupla (minun nimi on bubble, mutta vain ostopalveluissa - hehe, laitetaanpas lisää tarinaa tuolle Hotakaiselle ja muille joilla ei ole enää fantasiaa vaan ottavat elävästä elämäs(täni) minun fantasiakukkaseni. Vassoguu vaan, täältä pesee.

    Minä olen siis Bubble kun tulen alas brankkarin tankoa....

    (älä kerro, pidetään se meidän kesken Iines).

    VastaaPoista
  69. Kuinka sinä HG kaikki tiedätkin! Varmaan tiedät senkin, kun viime kesänä Jaguarini tarttui "vahingossa" pohjastaan kiinni Iineksen mökkitielle ja hänellä oli "sattumalta" pullo konjakkia ja minä "huomaamatta" otin sen verran, etten voinut jatkaa matkaa vaan piti jäädä yöksi. Ja aivan oikein, kyllä siinä palloakin heiteltiin.

    van Vaari

    VastaaPoista
  70. Otin kantaa erääseen Tapsa P:n kommenttiin omassa blogissani, mutta syistä, joiden lähde haluaa pysyä tuntemattomana, en tällä kertaa siirrä jo useaan otteeseen täydennettyä pärettäni tänne.

    VastaaPoista
  71. HG,

    kerroit tavanneesi Trisin nurkan takana vai missä se oli, ja huhuilit Kompostiakin antamaan Iinekselle kurinpalautusta.

    Huudetaanpas nyt yhdessä oikein lujaa, että HUHUU Tris ja Komposti, kullat pienet, tulkaapas nyt pian Rysänperälle niin saatte lohisoppaa. Nyt on verkossa uutta kalaa ja vanhaa valasta! Ja päälle vähän pallopelejä, kaik yhes koos!

    VastaaPoista
  72. Ollaanpas sitä nyt Ranelassa salaperäisiä. Ja niin on hienoja karvakuvia, että. Ja parashan nuo vakavat keskustelut onkin siirtää sinne miesten puolelle, Rane. (Hymiö.)

    Jape, sitä vain tarkoitin, että yhtä ronskisti vaan kuin ennenkin, siitä tykkään!

    VastaaPoista
  73. En usko, että van Vaari olet ollut missään, missä et ole samalla päässyt kontrolloimaan kaikkia maailman naisia, joita olet diagnostisoinut jossain tekniikan laboratoriossa ja omalla (kehittymättömällä vaikka superälykkäällä) aivokapasiteetilla analysoinut ns. anomaliaksi tässä sinun förträffliga-maailmassasi. Mutta selain on vanhentunut, ei skulaa.

    Muuten olisin uskonut sinun vahinkoosi, hups, mutta en usko koska tiedän, että olet kontrollifriikki ja alistat kaikki maailman prosessit sille sinun omaan aivoon.
    Ja se on hyvin, hyvin kilttiä sinulta, että haluat käyttää niin paljon aikaa siihen, että pidät meidät kaikki kunnon polulla ja eettisellä moraalisella kunnon elämässä kiinni sillä muuten voi jotain kauheaa kenties sattua. Mutta katsos ulos: sitähän se tekee; joten kontrollihattu pitää vaihtua isompaan tai ainakin modernimpaan ellei ole postmodernia hattua jollain lainata sinulle. En siis kiistä lainkaan sinun moraaliasi, sinun kykyäsi ja sinun luovuuttasi; sinä olet lähes perfekt ihminen mutta samalla olet vain yksi ihminen; et ole Jumala vaikka niin voisi joskus uskoa.

    Ja ne pienet tytöt, jotka sievästi poimivat marjoja sinun käteesi voivat myös tehdä sitä pelosta, että ollaan peloteltu, että on pakko tehdä niin sillä muuten voi kuolla tai tulla raiskatuksi. Joten - monenlaista mietettä on naistenkin päässä ja vaikka turvaa haetaan miehistä se ei tarkoita, että on invitaatio sänkyyn; tänk på det.
    Joskus se olisi vain kysymys siiitä, että haluaa ymmärtää maailmaa missä elää kun ei sitä saa itse tutkia kun joku kontrolloi liikaa.

    VastaaPoista
  74. Iines ilmoitti:

    ' parashan nuo vakavat keskustelut onkin siirtää sinne miesten puolelle,'

    Voi sinä rakas mussukkais-hiirulaiseni - sinä itse kirjoitit tuon sovinistisen lausunnon, en itse minä (lausutaan Tarmo Mannin äänellä).

    VastaaPoista
  75. Ei, kyllä minä sen siirron ymmärrän hyvin. Kävin lukemassa päreesi, ja se on niin hieno, etten osaa sanoa siihen oikein mitään - toivottavasti Tapsa ehtii jossain vaiheessa. Eli, ihan ok-siirto. Kunhan sanailin. Muusana toimiminen riittää minulle filosofisissa tieteellisluonteisissa kysymyksissä. (Lausutaan Elina Salon äänellä.)

    VastaaPoista
  76. Palailin äsken saunasta. Se on minulla pihan perällä vanhaan rintamamiestalotapaan. Ulkona ripsi kylmää vettä. Ihana tunne antaa sen tuntua kasvoilla. Riisuin aamutakinkin ja kävelin kappaleen matkaa alasti. Se käy, koska omassa puutarhassani kai saan kulkea miten haluan, varsinkin, kun on pimeää.

    Saunakamarissa kuuntelin ohjelmaa Espoon pianopäiviltä. Siellä oli valittu suomalaisten eniten rakastama pianosävellys. Tai siis niitä oli kymmenen, jotka kaikki soitettiin, mutta yksi oli kaikista suosituin. Yllätys minullekin:
    Heino Kasken "Yö meren rannalla."

    Minuun tuo kappale on aina kolissut, sillä olen meri-ihmisiä. Tuli myös mieleen se ilta Iineksen laiturilla kun katseltiin niitä sorsia ja kalat pyydystivät pinnalta hyönteisiä.

    Kiitos, Garru/Chris kehuista. Monenlaista olen tosiaan puuhannut tässä elämässä, mutta jumalaa en ole vielä leikkinyt. Perfect kyllä olen, omasta mielestäni, tosin muutamilla inhimillisillä virheillä ryyditettynä.

    Moraali on tosiaan kiintoisa juttu. Iines kehui minua kun kerroin rehellisesti olleeni varas, mutta juju ei ole yksin siinä.

    Oletetaan, että nyt, tänä iltana, tälle palstalle kirjoittaisin muutaman tosi rehellisen lauseen jostain ihmisestä, jonka me kaikki tunnemme ainakin nimeltä. Olisiko se moraalista? Mielestäni ei. Tietty määrä inhimillistä pelleilyä täytyy vaan sietää.

    Kansakoulussa minua kiusattiin isojen korvien takia. Pienillä pojilla monesti korvat kasvavat kuin etukäteen valmiiksi ja ovat usein höröllä.
    Varsinkin eräs Maiju jaksoi vitsailla korvistani. Kuuntelin aikani ja sanoin kerran keskellä pihaa, kaikkien kuullen, että "katos vaan, sinullapa ei ole minkäänlaisia tissejä."

    Möly, jonka tuo ihmisparka päästi ilmoille kertoi kaunopuheisesti, ettei minun olisi pitänyt kertoa totuutta hänen tisseistään. Sanomalla tosiasian toimin epämoraalisesti, sillä Maiju pahoitti todella mielensä.
    Tämä opetti minulle sen. että valkoinen valhe silloin tällöin voi olla paljon moraalisempi kuin tosiasioiden töräyttely.

    Onko sotiminen Agfganistanissa moraalista? Kysyttäisikö niin, että pitäisimmekö moraalisena sitä, että Suomeen ryntäisi kolmen suurvallan joukkoja aseineen pelastamaan meitä keskustapuolueelta? Talibanithan ovat vain yksi puolue Afganistanissa ja he pyrkivät valtaan aivan yhtä kierosti kuin kepulaisetkin. Mitä sodan aihetta siinä nyt on? Itse veikkaan, että kyse on jälleen kerran öljystä ja mineraaleista.

    van Vaari

    VastaaPoista
  77. Ps. Elina Salon ääni saa minut aina nautinnosta kananlihalle.

    ps.ps. Katsos vaan, kommenttilaatikon nimitouhu taitaa pelata taas,

    VastaaPoista
  78. Aamuyötä! Katsotaas, onnistuuko yhteydet.

    Iineksen hirsimökkikeskustelun kommenttirönsyihin viitaten, van Vaarille terveisiä, että Valto Ension ei tarvitse esittää todistuksia todellisen minänsä olemassaolosta yhtään sen enempää kuin on moraalia edellisessä, lapsilleen tänä iltana kertomassaan tarinassa (http://kivaniemi07.blogspot.com/2009/10/itasatu.html). Minä uskallan omana, naivina itsenäni olla tässä virtuaalipelleilyssä mukana ajan hengen mukaisesti. Ja tämä tyyppi löytyy hyvin helposti näin pienestä maasta kuin mikä tämä pajula on.

    Jokainen tietää sen, että aina ja iänkaiken ovat klikkiytymät käyttäneet olemassaolevia välineitä aatteidensa, uskomustensa jne edistämiseen. Miksi niin ei olisi myös blogimaailmassa?

    Täten tämä kommenttini liittyy siis myös tämän kertaisen Iineksen postauksen eiheeseen moraalin synnystä.

    Sananvapaus takaa kaikille mielenilmaisuille lainsuojan, sitä en kiistä enkä kenenkään poskia ole tötterölle vetämässä ja huulia nippusiteillä sitomassa.

    Mutta silloin, kun jotkut jutut alkavat haista kovin keskitetyltä propagandalta, ja nykyisen välineen suomilla valtavilla edellytyksillä vielä kasvottomien toimesta, on syytä ehkä niitä läjiä hieman sohaista vaikka sattusi syyttömienkin uinumispaikkoihin piikkinsä työntämään.

    van Vaarinkin ehkä pitäisi jotenkin todistaa jotakin itsestään, että olisi lopputulemaan saakka kaikissa, näilläkin hehtaareilla esittämissään iltasaduissa se maailmanmatkaaja, joksi itseään identifioi. "Siperia, Afrikka, Englanti...", ja sitten kuitenkin tuuskahtaa turvalleen yhden mitättömän, matkustelemattoman ja horisontaalisia ulottuvuuksia ymmärtämättömän, vain viisikymmentäyksivuotta vittuilujakin kuunnelleen perheenisän asettelemaan kysymysryväkseen...?

    VastaaPoista
  79. No mutta hyvää huomenta, Valto Ensio!

    Täällä sitä vaan kupataan, vaikka pitäisi jo kovasti mennä piuppaupaamaan.

    Olet aivan oikeassa siinä, että jos on epäilyksiä jostain keskitetystä propagandasta, kannattaa pöyhiä vaikka tikulla ja vilkaista, millaisia sontiaisia siellä pohjalla on.

    En mielestäni ole tuuskahtanut turvalleni enkä toivo sinunkaan tuuskahtavan. Kumpikin olemme isiä, jotka haluavat kaikkea hyvää lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Kokemuksemme ovat erilaiset, siitä erilaiset näkemykset.

    Se, että nimittelin sinua Bagdadin vakoojaksi oli vain hauskaksi tarkoitettu vastaveto propagandaepäilyihisi. Uskon huokeasti, että olet hyvä suomalainen mies. Omat esi-isäni olivat maahanmuuttajia joten en ole yhtä hyvä suomalainen mies kuin sinä.

    On vahinko, jos et ole päässyt matkustelemaan. Kuten vanha sanonta kuuluu: "Siperia opettaa" eikä yksin Siperia. Minä olen sekä saanut matkustaa että joutunut matkustamaan, työn takia. Tänä vuonna olen ehtinyt piipahtaa - heipparallaa - seitsemässä Euroopan maassa. Kolmen viikon päästä odottaa taas uusi reissu. Olen varmaan jonkinlainen ADHD tyyppi tässä asiassa.

    Maailmanmatkaajaksi en ole toivottavasti koskaan itseäni sanonut, sillä pallolta löytyy vielä monen monta paikkaa, jossa en ole käynyt.

    Vielä noista eri klikkien propagandajutuista netissä. Niitä on! Youtube on aivan täynnä tarkoitushakuista "tiedottamista". Monesti ne on tehty niin taitavasti, ettei huijausta heti huomaa.

    Entisessä elämässäni toimin joitakin vuosia mainosalalla ja siinä oppi näkemään, milloin tiedotustoiminnassa yritetään kusta silmään. Olen jopa opettanut mainontaa ja tiedottamista joten aivan helposti en mene retkuun.

    Voisin kirjoittaa tästä kilometrin mittaisen esseen, mutta nyt alkaa silmäluomi painaa. Palaillaan asioihin kaikessa ystävyydessä!

    VastaaPoista
  80. Täällähän on ollut yövirkkua porukkaa; itselläni lupsahtelivat silmät kiinni jo alkuillasta, kun oli niin raskaat haravointitalkoot taloyhtiöllä. Siis fyysisesti raskaat, palkintona vain hyvät kinkkuvoileipäkahvit. Miehet tapansa mukaan käyttivät jotain pörisevää lelua, kuten roskapuhallinta tai istuskelivat roskalavan laidalla ja ottivat vastaan roskakuormia, naiset tekivät varsinaisen työn, eli märkien lehtien haravoinnin.

    Voi Vaari, nyt jo syysillan pimetessä alan kaivata takaisin sinne laiturille, kaislikon suhinaan katselemaan villijoutsenia ja sorsia ja pikkukalojen hopeisia välkähdyksiä! Mihin muualle sitä ihminen pakoon pääsee laskeutuvaa taivaankantta ja kaamosta kuin unelmiinsa kesästä.

    Tuo moraaliesimerkkisi on mielestäni esimerkki moraalisäännön rikkomisesta, ei oikeasta sisäsyntyisestä moraalista, jonka toimiessa olisit vain niellyt tytön ilkeän käytöksen välittämättä siitä ( - liikaa vaadittu, tiedän) etkä olisi heitellyt takaisin.

    Minusta tuo tissihuomautuksesi oli kyllä asiallinen, kun sen rinnastaa korvahuomautukseen, ja voisi ehkä ajatella niin, että sinä toimit siinä sisäsyntyisen moraalisesti kun kärsit hiljaa itseksesi älämölöttä, ja tyttö taas toimi moraalittomasti nostaessaan älämölön sellaisesta teosta, jonkalaiseen oli itsekin syyllistynyt. - Moraalia ja moraalittomuutta on siis oman näkemykseni yhtaikaa jossakin teossa, kun asia pohtii syvällisesti. Kuitenkin tässä esimerkissäsi tyttö oli mielestäni se moraaliton olento, koska hän aloitti eikä silti huomannut malkaa omassa silmässä.

    VastaaPoista
  81. Valto Ensio,

    tuota satua karhuperheestä lapset rakastavat! Se on juuri sellainen satu, joka aikuisen on hauska lukea lapselle ja hieman pitää taukoa ja pidättää hengitystä siinä kohdassa, kun pikkukarhu on sytyttänyt tulen hellanpesään ja isäkarhu on juuri nuohoamaisillaan piippua ja työntää sinne karvaisen naamansa.

    PS Ihmettelen, miksi blogisi ei ole päivittynyt listallani. En osaa tehdä sille mitään!

    VastaaPoista
  82. Iines, onhan taas pitkä keskustelu täällä ja vähän jälkijunassa taas tässä olen (en jaksa kaikkea lukea, joten en ole ihan varma, onko tätä asiaa jo esitetty).

    Mutta ihan siihen alkuperäiseen aiheeseen moraalin synnystä, tuli mieleeni, että onhan simpansseillakin jonkinlainen moraali, joka perustuu myötätuntoon ja varmasti myös lajin säilymiseen.
    (http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=272).

    Minusta ihminen nykyaikana pyrkii ennemminkin pois siitä eläimellisestä, vaistonvaraisesta sisäsyntyisestä empatiasta - siis moraalin ytimestä - ja on suurissa määrin opettanut jälkeläisensäkin toimimaan niin, mikä on itselle parasta. "Moraali" on nykyisin lähinnä kirosana, joka liitetään aina kukkahattutäteihin ja lapsenomaiseen satumaailmaan. Tästä ajatusketjusta voisi kai päätellä, että kukkahattutädeissä on vielä sitä eläimellistä ja vaistonvaraista empatiaa, jota ei oikein voida hallita. Se on yhtä ahdistavaa ja alkuvoimaista kuin naisen hysteria keskiajalla.

    VastaaPoista
  83. Tisseistä ja korvista:

    Asiaa vielä mietittyäni minun on pakko myöntää, että toimin epämoraalisesti. Olihan tissiheittoni ilmiselvä kosto, eikä kosto ole koskaan moraalinen teko.

    Toinen näkökulma. Olen mies ja Maiju nainen. Miehen täytyy kestää pilkkaa ja irvistystä paljon enemmän kuin naisen. Nainen on herkempi. Mistä tiedän, minkä elinikäisen vamman Maiju sai? Minä taas en saanut vammaa.

    Kolmas: Minulla oli hörökorvat M.O.T. Maijulla ei ollut tissejä M.O.T. Pilkkaamalla sellaista, mitä ei edes ollut, syyllistyin kaksinkertaiseen rikokseen.

    Taidan olla hyvin epämoraalinen tyyppi.

    VastaaPoista
  84. Vaarin tisseistä ja korvista,

    jospa joku Karman Henki oli määrännyt sinut, Vaari, vain välikappaleeksi ja tytön maanpäälliseksi opettajaksi: paha kostetaan pahalla. Näin ollen olisit ollut hyvinkin moraalinen uhrautuessasi hengen määräämään hahmoon.

    VastaaPoista
  85. Saara,

    tuo linkkisi on mielenkiintoinen ja viittaa mielestäni moraalin evoluuutiopohjaan, jonka Tapsa nimesi (ja jota minäkin rönsyilevässä ajatuskuviossani koetin hahmottaa muistamatta evoluution kätevyyttä sanana).

    Linkissä sanotaan, että muuan de Waal esittää, että ihmisen moraalisuuden perustana olevat tunteet ja kognitiiviset kyvyt olivat olemassa jo ennen kuin lajimme ilmaantui maapallolle.

    De Waal kertoo esimerkin gorillanaaraasta, joka haki turvaan ja elvytti pikkulapsen, joka oli pudonnut kuuden metrin korkeudesta sen aitaukseen.

    Minua hieman kyllä askarruttaa tämä de Waalin tulkinta: gorilla oli ystävällismielinen ja siis moraalinen pelastaessaan lapsen tutkijan mielestä.

    Eikö tämä kuitenkin ole samanlainen tulkinta kuin se, että ihminen tulkitsee koiran tai vastasyntyneen lapsen hymyilevän ja olevan siis ystävällismielinen ja täten ehkä moraalinenkin olento, kun se irvistää suupieliään ylöspäin? Tai kun ihminen tulkitsee, että alaslasketut koiran korvat viestivät koiran ystävällisyydestä ja kiltteydestä, kun ne toisen tutkijan mukaan ovatkin lajille tyypillinen alistumisen ja jopa pelon merkki?

    Eikö voida ajatella, että gorilla toimi vaistonsa ohjaamana, ei moraalin?

    VastaaPoista
  86. Korjaan heti omaa lausuntoani Saaran gorilloista:

    Eihän tuo de Waal puhunutkaan siitä, että gorilla oli moraalinen, vaan siitä, että gorilloilla on kognitiivisia kykyjä ja tunteita, jotka ovat moraalin pohjana.

    Kuitenkin mietin sitä, josko gorilla toimisi vain raa'an vaiston ohjaamana?

    VastaaPoista
  87. Iines, sitähän tässä just ajettiin takaa. Että ihminen ei sillä tavalla olekaan tyhjä taulu syntyessään, vaan että on olemassa jokin moraalin alkulähde, joka perustuu vaistoon ja kenties jopa empatiaan. Alkuajatukseen siitä, miltä musta tuntuisi jos...

    VastaaPoista
  88. Aivan Saara,

    tuo tyhjä taulu taidettiin yllä jo todeta, mutta tulipas vahvistettua. Ja tuo kysymys siitä, mitä vaisto on ja pohjautuuko se kenties moraaliin jäi nyt kutkuttamaan..

    VastaaPoista
  89. Mutta kun pidemmälle ajattelee, niin moraalittomuus perustuu samaan asiaan. Alkulähde on sama. Selkeimmin asetelma näkyy miesten ja naisten välillä. Pitkään vallinneessa miesten maailmassa saman kolikon toinen puoli on jäänyt tappiolle. Naisen vaistoja on pyritty aina hallitsemaan, kun taas miehen vaistoja on ylistetty niiden hallitsemattomuutta korostaen. Muistan täälläkin useaan otteeseen joissakin puolustuspuheenvuoroissa todetun ihan ykskantaan, ettei mies voi biologisille tarpeilleen mitään, moraalista viis (kenen moraalista?).

    Kuitenkaan naisen vaistoja, jotka ennen vanhaan tuppasivat olevan miehen vaistoille jonkin verran päinvastaisia, ei samalla tavalla ole puolustettu, vaan niitä on vähätelty. Biologiselle kellolle naureskellaan, hoivavietille hymähdellään ja naisen vaistoihin perustuvaa moraalikäsitystä oikeasta ja väärästä halveksitaan. Nimitys kukkahattutäti on tästä hyvä esimerkki. Se kukkahattu-gorillatäti toimi tilanteessa luultavasti eri tavalla kuin gorillauros olisi toiminut. Ja nykyisin nainenkin on kovaa vauhtia tukahduttamassa omia alkukantaisia tuntojaan biologisesta kellosta ja hoivavietistä lähtien. Itse asiassa ne kieltäen. Naisista tulee siinä suhteessa uudenlaisia. Enää ei lajin säilyminen ole tärkeää ja sitä kautta enää ei samalla tavalla haeta miehestäkään sitä turvaa, joka taannoin oli lasten hengissä pysymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Moraali on siten muuttuvaa, mutta evoluutio hidasta. Vaistot ovat nopeampia kuin ajatukset.

    Kristinuskon kymmenen käskyä ovat sitä vastoin yleisiä. Niistä voidaan periaatteessa olla samaa mieltä.Kun kuitenkin ihmiset ovat kautta aikain olleet samanlaisia, toiset moraalikäsityksiltään löyhempiä ja toiset taas enemmän yhteisöllisesti ajattelevampia, ne toiset "kirjanoppineet" ovat luoneet yleisen moraalikoodiston, joita löyhempipäistenkin olisi noudatettava, jotta yhteiskunnat toimisivat edes jotenkuten. Kyllä kai sen joku tuolla sanoikin, että samanlainen satu se on Raamattu niin kuin mitkä tahansa sadut. Ainakin se sisältää monta satua, joissa on moraalisia opetuksia.

    Koskaan sellainen ylhäältä päin saneltu oppi ei tietenkään kaikkia miellytä ja huorin on tehty iän ajan, naapurin karjat kähvelletty ja isänmurhalla uhmattu pariakin käskyä mennen tullen.

    Tässä ei ollut nyt paljon järkeä eikä mitään uuttakaan. Kunhan lämpimikseni lätisen. Inhottava ilma.

    VastaaPoista
  90. Iines
    Kirjoitat: "Eikö voida ajatella, että gorilla toimi vaistonsa ohjaamana, ei moraalin?

    Eikös homo sapiensillakin ole vaistoja?

    VastaaPoista
  91. Saara,

    lämpimikseni minäkin lätisen - se on muuten hyvä syy istua koneella tihkuisena ja kalsean sumuisena hämäränä sunnuntaina, kuuma kuppi käden ulottuvilla ja joku lämmin loimi niskassa.

    Puhut kyllä asiaa, ja muistan hyvin tuon keskustelun, jossa miehillä (erikoisesti Ranella) oli rajattomat biologiaan pohjaavat vaistot, joille mies nyt ylipäänsä ei voi mitään. Ne vievät miestä nart.. siis naaraiden luo, jos haju osuu nenään.

    Ja naisen vaistohan on aina ollut äidin vaistoa, muuta vaistoa naisella ei taida olla, ainakaan seksuaalisella saralla.

    Kaipa tuossa ovat takana ne samat moraalisäädökset, jotka ovat miehillä tunnetusti liukuvat, naisilla tiukemmat. Mutta siis, jos moraalista jotakin ymmärrän, tässäkään ei ole kyse siitä, vaan moralismiin piiriin kuuluvista säännöistä.

    Mainintasi kukkahattutädeistä moraalin yhteydessä on riemastuttava. Senhän saa automaattisesti päähänsä, jos naisella sisäsyntyinen eetos toimii. Ja saa sen toki moralismistakin, mutta silloinhan se on ansaittua. Harvoin vaan kukkahattutädiksi nimetty on moralisti.

    (Nyt menivät käsitteet varmaan ihan velliksi, mutta menköön. Asiaa ainakin sivusin.)

    *

    Leonoora,

    kyllä vaan, vaistot ne on ihmiselläkin, mutta eläimellä ei ole puolestaan sellaista käsite- tai ajatusmaailmaa, joka mahdollistaisi oikean ja väärän valinnan. Siksi kyselen, olisiko gorillan käytös ollut pelkkää vaistoa.

    VastaaPoista
  92. Iines tuossa valitteli, että miehet pääsevät vähemmällä moraalisäädöksiä rikottuaan. Onneksemme on olemassa paikkoja, joissa miehetkin saavat ansionsa mukaan (1000 ruoskaniskua) mutta naiset vain 60 rikottuaan paikallisia moraalisääntöjä.

    Mitäpä mieltä arvon keskustelijat ovat: pääsikö tuo seksinainen nyt aivan liian vähällä? Olisiko Saudi-Arabiassa aika ryhtyä ajamaan miesten oikeuksia?

    On aina yhtä virkistävää todeta, kuinka eri tavalla moraali eri puolilla maailmaa käsitetään.

    STT:
    24.10.2009, 23.27 (päivitetty 25.10.2009, 06.31)

    Seksiin liittyviä tabuja rikkonut televisio-ohjelma on johtanut naistoimittajan raippatuomioon Saudi-Arabiassa.

    Kohutun ohjelman lähettäneellä televisioyhtiöllä työskennellyt 22-vuotias nainen kertoi oikeuden langettaneen hänelle 60 raipaniskun rangaistuksen. Naisen mukaan syynä oli se, etteivät LBC-televisioyhtiön toimiluvat olleet kunnossa.

    Naisen mukaan hänellä ei ollut mitään tekemistä kohutun ohjelman kanssa. Hän ei kuitenkaan aio valittaa tuomiosta, koska pelkää rangaistuksen vain kovenevan.

    Kohua nostattaneessa ohjelmassa saudiarabialainen mies kertoi avoimesti seksielämästään. Sama oikeus tuomitsi miehen aiemmin viiden vuoden vankeusrangaistukseen ja tuhanteen raipaniskuun.

    Libanonilainen LBC on suosittu kanava konservatiivisessa Saudi-Arabiassa. Kanava lähettää länsimaille tyypillisiä viihde- ja talk show -ohjelmia.

    Saudiviranomaiset sulkivat LBC:n Saudi-Arabian toimipisteen ohjelman lähetyksen jälkeen.
    STT

    VastaaPoista
  93. Mutta, Vaari, eikös esimerkiksi sharia-lakiin kuulu naisten kivittäminen aviorikoksesta, tai ainakin on kuulunut ihan näihin päiviin asti, joissain muslimimaissa? Mies, joka on kanssarikollinen, ei saa kiven kiveä päälleen, vaan hänelle kuuluu vapaa hairahdusoikeus?

    VastaaPoista
  94. No, kysymykseni oli huumoria. Itse asiassa minua mietityttää se, onko olemassa mitään moraalikoodia, joka olisi yhteistä koko maailman kansoille?

    VastaaPoista
  95. Iines:
    Monta asiavirhettä tai logiikan virhettä (kertokaa tuolle vanhalle kaartille, jotka aina vain uudestaan peräänkuuluttavat "tietoa" sellaiseen idiomaan mitä ovat tottuneet juoksuhaudoissa lukemaan tietona. Tänne sopii siis mm Peter Rehnström ja suurin osa historioitsijoista ja (liian) moni poliitikko. Förlåt nu kaueeen paljon jos tulee väärin skribauksia. Minä kirjoitan nyt asiaa niin, että yritän sanoa, ettei asiaa olekaan. Joten kieli oikein suussa tai ainakin fokus jotenkin hyvätahtoisesti nyt jos haluatte että koutsi jotain teille lapsukaiset opettaa:

    1. Tietofakta (Quine) on sitä lötinää missä verrataan filosofi ykköstä filosofi kakkoseen ja huomautetaan että filosofi kolmonen on samaa mieltä psykoanalyysistä kirjoittaneet sosiologin kanssa jne jne eli tämä on fakta tälle kaikkein rigididimmälle juoksuhauta-ukkeli-sakille. He eivät tunnusta mitään muuta tiedoksi kuin se, että vetoaa tai viittaa heidän omiin tunnettuihin hahmoihin ja pelureihin ja niitä pitää tuntea, koska muuten ei ole edes työelämän arvoinen lainkaan. On siis yhtä tärkeä teema kuin katekismuksen lausuminen ulkoa. Jotain pyhää kertakaikkiaan.

    2. Tuo oli osaksi sitä Russellin ananasta, minulla on tarkempiakin analyysejä ja sen sijaan, että kirjoitan ne väitöskirjaan niin letkauttelen niitä tänne jotta voisitte kaikki napata ja päteä. Paremminkirjoittavia on siis aina. Kun joku on ensin kertonut ideat siis.

    3. Mitä siis muuten voisi tulkita jos ei asiatotuuksia?

    Voidaan tulkita sitä, mitä sanoja sanoo merkityksenä eli mitä hemmetti joku lause sanoo ja miten se näkyy paitsi viitteenä vanhaan tuttuun kaartiin ja vanhaan tuttuun idiomaan? Merkitys on se kuva mistä Wittgenstein oli vakuuttunut. Merkitys on kuva, kuvassa pixeleitä ja pixelit voivat olla harvassa.
    (No tämä viimeinen on siis minun keksintö ja nyt on jo mennyt kauan sitten kun sen ensimmäisen kerran kirjoitin niin hirmua vauhtia kohti piilaaksoa ja pian kuulemme miten uusizeelantinen serbi, joka on kulkenut angosachsisen kulttuurin läpi vaikka äiti oli puhdas germaani ja isä syntyperäinen portugalilainen. En laita kursiiveihin, jotta Hotakainenkin voisi relata: ei kursiivejä tällä kertaa).

    ./..

    VastaaPoista
  96. ./..

    4. Oppitunti jatkuu. Tullaan neljänteen osaan eli siihen miten tuo jännittävä kielitotuus pitäisi hokata koska se on kuva ja se on jotain muuta kuin fakta. Miten voisi siis pitää faktana sellaista, joka ei lausuta faktana vaan lausutaan kuvana? Hmmm nyt alkaa sumentumaan tuo pixelmäärä, tai sitä uskotte?

    Ei ala. Nyt tapahtuu sellaista, että tieto on siis luettavissa faktana (muistuttaako ollenkaan sitä, mitä tiedoksi yleensä luullaan - ai ei vai - no entäs jos sanoo, että fundeeraa vähän lisää noita denotaatioita.

    Denotaatio on viite. Notaatio on jotain muuta mutta on myös osaksi tätä - en mene niin spesifisesti koska sen voi ontologian opettaja tehdä. Notaatio on siis ehto tai varma tieto johon denotaatio viittaa.
    Voisko sen niin sanoa? Tästä tullaan siis tilanteeseen jossa Max Jacobsson olisi jo hylännyt jotain tärkeää koska hän kuuli vain sen, että ei ollut sitä mitä aina ennen on kuullut. Tämä johtuu siitä, ettei Max odota että kukaan voisi mitenkään sanoakaan mitään sellaista, josta olisi jotain opittavaa koska Max ei tahdo oppia mitään muuta kuin faktoja lisää. Maxille saa siis opettaa lisää kemiaa, biologiaa, koiran käyttäytymistä ja aivotutkimusta - siitä hän pitää - mutta jos joku yrittää opettaa jotain esimerkiksi maailmankaikkeudesta ja kyvystä ymmärtää identiteetti joka on ihminen eikä koira se ei tipu.
    Ei tipu. Max ei vastaanota koska hänen pää on kuten Carnap sen kirjoitti vakuuttunut, että hän jo tietää kaiken siitä. Koska oli jemmattu nag hammadiin tietoa miten identiteetti toimii ja miten pitkittäisluokitus toimii. Sen mukaan minä olen tyhmä kuin saapas eli edustan tyhmyysgeenejä ja siksi niitä oli tarkoitus poistaa tai ainakin lääkitä. Tästä syystä sain maineeni; oli kirjoitettu heidän tähtiin.

    5. Mutta heidän tähdet ei ole kaikkien tähdet. Koska Maxin tähti ulottuu vain Marsiin niin kaikki ne, joiden tähdet ulottuvat Jupiteriin asti ovat sen ulkopuolella ja havaittavissa vain harvoin samalla lailla kuten aurinkopilkut ovat havaittavissa vain harvoin. Ei ole tyhmyysgeeni vaan kaukaisuusgeeni.
    Muuttaa tilannetta drastisesti. Entäs jos tiede on akateemisena auktoriteettina silti päättänyt, ettei ole niin sillä he käyttävät omaa maailmankuvaa ja rajaavat pois sellaisia ilmiöitä joita ei ole ennen missään eikä kenenkään taholta kirjoitettu. Ikäänkuin kaikki olisi aina valmiina (ja siksi mm juutalaiset eivät mielestäni kehitä ihmistä kuin yhteen suuntaan: tekniseen suuntaan). Tämä on väite, joka on vale sillä kyllä kehittävät mutta puoltavat tekniikkaa miehen ominaisuutena tärkempänä kuin holistisuus tai loogisuus tai matemaattisuus jos edellämainittu eli tekniikka tarkoittaa samalla suorittamisen tai kyvyn kohdalla positiivista.

    You see? Juutalaisten mielestä he ovat jo perillä?
    Siksi ananas tulee heti kuvioon siinä porukassa koska heidän kirjojen mukaan Jumala on antanut heille tehtävän, mutta edelleen kysyn - miten se tehtävä kuvitellaan että viedään perille? Nyt se tyrmää uutta nimittäin ja samalla Jumala sanoi, että vie kansa eli jotain uutta pitäisi oppia eikä junnata vanhassa.

    ./.. sorry pitkä stoori mutta van vaaria kiinnostaa...

    VastaaPoista
  97. ./.. kolmas kerta toden sanoo...

    umala ei sano, tuo heidät vaan vie kansaa kohti Jumalaa. Kohti ei tarkoita yläpuolelle eikä tarkoita sitä, että alistutaan rituaalien mukaan, jotka ovat vanhentuneita kuten Dan Brown kuulemma ivaa jossain symboliikkadekkarissa myös Raamatusta.
    Mielenkiintoista, koska tämä on totta. Nyt saavat uutta matskua josta tehdä bestselleriä, eikö ole hyvä Kemppinen että pidän heitä ideoissa, muuten voisi kirjatuotanto heikentyä?

    6. Leikki leikkinä muttta samalla lailla kuten meidän kirjallisuus junnaa paikallaan ja etsii ilman kritiikkiä uutta joka ei silti passaa olla uutta vaan jos menee kirjoittamaan harrastelijamaisesti jotain saa taas koiranpään koska valta ei aio luovuttaa - eli eivät aio lukea.

    7. Tästä syystä en kirjoita paremmin myöskäänn ananasteoriaa, en sitä miten Wittgensteinin kuvateoria pitää tulkita ja miten denotaatiot ovat oleellisia. En vaan viitsi, pelkäsin jo riittävästi että nämä joilla on Jumala puolellaan tulisivat ja hakkaisivat minut siksi, että olen luova.

    VastaaPoista
  98. HGkukka. Ei sukka, ei humbukka eikä hgrukka.

    Hg-kukka ja panovitsit lätinöineen eivät kuulu tänne vaan pornosivulle. Ellei Iines ole G?

    brrr pois se minusta

    VastaaPoista
  99. HG,

    katso sinäkin Ratulaa Subilta ja rauhoitu. Tuunaa itsellesi vaikka toppi vanhasta villapuserosta tai shortsit farkuista tai maalaa taulu sisäisistä kuvistasi.

    Minä kudon nyt kaulahuivia ja mietin Vaarin kysymystä, mikä moraalikoodi olisi yhteinen kaikelle maailmalle.

    VastaaPoista
  100. Minä en mitään karvatoppeja tarvitse. Itte oot.
    ...

    Minä olen nainen, tosin läski - alla on hieno kroppa - ei mikään venus tai afrodite mutta normaali, suomalainen kroppa, jossa peppu kuin eteläamerikkalaisilla ja tissit kuin töppölumena sataneet. Ovat vain viime aikoina valuneet, mutta
    skit i det: nainen on muutakin kuin nämä ulkoiset muodot, naisella on myös sisäiset muodot ja kyky ymmärtää miestä joka näkyy kohdatessa. Jos siis on mies. Jos siis on mies ja on nainen.

    Toisten naisten iva on aika miesmäistä myös. Nainen ei pitäisi toista naista eikä kenenkään seksuaalialuetta herjata sillä se on pahinta sadismia juuri; sexual harrashment. Meillä on oikeus olla yksilöinä kunnioitettuina ja jos sinä itse tätä asiaa rikot et ole tämän bloginkaan sisällön ansainnut.
    Olet siinä silloin oikeasti korvarysä. Kompostilla on oikein.

    VastaaPoista
  101. Mietitään, juu.
    Ainakaan se ei ole tämä "älä tapa." Yhdysvalloissa, Kiinassa ja kaikissa muslimimaissa rikollisia tapetaan. Myös rikollisten silpominen on varsin yleistä. Meilläkin tapettaisiin ja silvottaisiin & kidutettaisiin vankeja elleivät ruotsalaiset olisi koko ajan vahtimassa ja hurskastelemassa.

    Ei, minä en kyllä keksi yhtään asiaa, joka olisi kaikkien mielestä väärin, siis epämoraalista.

    VastaaPoista
  102. Suurin osa ihmisistä kuitenkin tietää, että tappaminen on väärin, vaikka toimisivatkin tappaessaan moraalinsa vastaisesti. Katsoin jokin aika sitten jonkin pätkän televisiosta, jossa kaksi kannibaaliheimoa asustivat vieretysten ja vielä sata vuotta sitten popsivat toisiaan suihinsa. Nykyisin heimot lahjoivat toisiaan muutaman vuoden välein toinen toistaan pulleammilla porsailla, jotta kaveria ei syötäisi. Tuskin he lopettivat toistensa syömistä sen vuoksi, että siitä seurasi yhteiskunnan asettama rangaistus, vaan sen vuoksi, että he kenties kasvoivat henkisesti nähtyään liian paljon surua.

    Tappamisen voi myös aina selittää itselleen parhain päin ja kääntää moraalin ihan nurin. Kun katsoo jotakin actionleffaa, löytää itsestään puolia, joita ei tosi elämässä yleensä tarvita. Kun peripahis lopussa onnistutaan vihdoin listimään, ei se kyllä meikäläistä vielä ole koskaan musertanut, eikä ihan aina aiheuttanut myöskään moraalista närkästystä. Pahis kuolkoon, koska on tappanut jo niin monia. Yhden pahiksen tappamisella siis voi pelastaa monta tavista. Mutta minä en olekaan mikään Xena, enkä toivottavasti joudu tosielämässä tällaisten asioiden eteen.

    Tappamisen etiikkaa voisi myös miettiä eutanasian yhteydessä, että milloin se moraali sanoo milloin voi tappaa ja milloin ei.

    VastaaPoista
  103. Ett-noll - Iines ja Vaari ovat pari. Äsken oli 107 viestiä tässä päressä ja nyt on 103. On otettu pois pahimmat.

    Joten; kyllä minä sen tiesin ja haluan sanoa ,että te kaksi ns. ammattilaisina olette samalla todella epäluotettavia ammattinne osalta koska lapsen netissä ei ole edes aikuisenkaan seurassa sitä mitä saa ottaa haltuun koska tieto jää.

    Älä Iines siis vaan mene halpaan: lapsi tarvitsee eheäksi kasvamiseen aina vain oikeat kohtaamiset, oikeat kontaktit ja luotettavat elävät ihmiset; ei konetta.

    Mutta koneet saavat rahaa: kuka tässä huoraa?

    VastaaPoista
  104. Nyt HG,

    sinulla menee niin lujaa ja korkealta, että poistin kolme lyhintä viestiäsi, koska niissä ei ollut asiaa. Pisimmät viestisi jätin - kuten huomaat. Tämä on jo niin pitkä ketju, että nyt ei kannata kirjoittaa muuta kuin asiaa.

    Koeta pysyä jollakin tapaa asiassa, äläkä nyt ala herjata tässä ketään. Luulet ihmeellisiä. Rauhoitu.

    VastaaPoista
  105. Juutuin tuohon, että ei löydy siis sellaista moralikoodia, jota kaikki kulttuurit noudattaisivat kaikissa maisssa tai eri uskonnoissa ja miljöissä.

    Sen sijaan sellaisia yhteisiä moraalikoodeja kyllä löytyy, joita ei lähskään aina noudateta, vaikka niitä on. Kuten Saara tappamisestakin sanoi, se kielto on kuitenkin moraalikoodi.

    Lähdetään nyt Mooseksesta ja raamatullisista kymmenestä käskystä. Suurin osa niistä kymmenestä käskystä on mielestäni voimassa olevia moraalikoodeja kaikissa uskonnoissa ja koko maailmassa - varhaiskantaisia uskontoja myöten.

    Jotakin lepopäivän pyhitystä ei ole varhaiskantaisissa kulttuureissa, mutta muita pyhityksiä kyllä on.

    VastaaPoista
  106. Vai ollaan meitä nyt naittamassa. Mikäpä siinä, huonomminkin voisi elämässä käydä.

    Mutta asiaan. Arvelit, Iines, että kmmenestä käskystä löytyisi peruskamaa koko maailmaa syleilevälle moraalikoodille.

    Rohkenen olla eri mieltä. Tappokielto jo tuli selväksi: jopa kristityissä maissa ihmisiä tapetaan rutiininomaisesti. Yleensä siinä on vielä mukana pappi huiskuttamassa hyvästejä.

    Lähimmäisen karjaa, vaimoa, Mersua ja muuta omaa kadehditaan aivan saatanallis-perkeleellisesti niin idässä kuin lännessä.

    Varastaminen on monessa paikassa suosittua ja hyväksyttyä kansanhuvia.

    Minä en löydä ainuttakaan käskyä, jota koko maailma pitäisi edes pikkusormen vertaa kunniassa. Mutta yritä sinä.

    VastaaPoista
  107. Moraalista:
    Luulisin, että osa sitä on vaistonvaraista ja perimässä saatua, ja osa opittua.
    Aikuistumisen yhteydessä muuttuu osa moraalikäsityksistäkin. Tieto ja kokemus muokkaavat sitä väistämättä.
    Ainakin omalla kohdallani on näin käynyt.

    VastaaPoista
  108. Mielenkiintoisia pohdintoja. Mun mielestä moraali tulee jostain muualta kuin ihmisestä itsestään. Uskon vakaasti korkeampaan voimaan ja universaaliin moraaliin. Mutta sitten tietty kulttuureilla on eri moraalikäsitykset, jotka voivat olla todella outoja ja sairaita. Se on sitä ihmisten "moraalia", jolla ei ole mitään tekemistä universaalin kanssa. Niin minä ajattelen.

    VastaaPoista
  109. Vaari, kuules,

    kun tajusin, että sinä kysyit mielestäni vain yhteistä moraalikoodistoa, et noudattamista tai kunnioittamista. Mutta tarkoitit tietenkin sellaista koodistoa, joka on siinä mielessä yhteinen, että sitä noudatetaan.

    Jos näin on, niin minun on pakko todeta synkästi, että mielestäni sellaista koodistoa ei ole olemassakaan. On vain koodistoja, jotka myönnetään mutta joita ei noudateta, kuten vaikkapa uskonnon käskyt ja muutkin humaniteetit. Mitään ei noudateta, kamalaahan tämä on todeta!

    VastaaPoista
  110. Arjaanneli, Annie,

    tässä taitaa vahvistua käsitys, että moraali tulee meihin jostain ikiaikaisesta elämää suuremmasta voimasta. Minua se ravistaa suorastaan, tulee olo, että on aika pieni lenkki jossain ketjussa, jolla on yhteistä perimää ja alkuperää.

    VastaaPoista
  111. Nykykäsityksen mukaan koko ihmiskunta on peräisin samasta noin 70 000 vuotta sitten eläneestä pienestä populaatioista, "pyhästä perheestä" (keksin tämän juuri), joten olisi kumma, jos niinkin syvälle ihmissieluun (vaistoihin, vietteihin, vapaaseen tahtoon) yltävä asia kuin moraali ei olisi aika samankaltainen kaikissa nykyisissä, noinkin nuorissa kulttuureissa.

    70 000 vuodessa ihminen ei ehdi muuttua kuin ihonväriltään.

    Tietenkään moraalikoodit eivät ole yksi yhteen, mutta enpä usko kulttuurien sisäisissä moraalikäsityksissä olevan suuria eroja. Etsisin yhteistä pohjaa jostakin oikea/väärä-akselilta. Sellainen taju löytyy, näin uskon, vaikka tulkinnat vaihtelevatkin.

    Moraalikoodiston piiriin on kuulunut aluksi perhe, sitten heimo, sitten kansa, sitten rotu ja nyt koko ihmiskunta - seuraavaksi ihan kohta koko luomakunta eläimineen ja kasveineen, niin ja puineen.

    Mitähän se Riski-Rauno on pääni menoksi kehittänyt blogiinsa... Täytyy kerätä rohkeutta, napata pari konjakkia, ja käydä vilkaisemassa ymmärränkö edes kysymystä.

    Tosin sehän ei ole ennenkään estänyt vastaamasta.

    VastaaPoista
  112. Tapsa, minun pieni kiteytykseni noista Arjaannelin ja Annien kommenteista vastaa aika lailla tuota sinun synteesiäsi. Kyllä me kaikki olemme viisaita.

    Parasta napata molemmille jaloille, ennen kuin vastaat Ranelle.. Tsemppiä, minäpä tarkistan, mitä sinulta tulee.

    VastaaPoista
  113. Iines ja muut filosofit

    Lajin elossa säilyminen, eikös se ole aika vahvasti meille kaikille planeetalla matkaaville yhteistä.
    Kyllä se jonkinmoista moraalia pitää sisällään.

    Kuolemanpelko lie suurimmalle osalle meistä sellainen myös. Varsinkin sillä uhkaaminen.

    VastaaPoista
  114. Iines: "Jape, sitä vain tarkoitin, että yhtä ronskisti vaan kuin ennenkin, siitä tykkään!"

    Jaaha, no okei sitten :)

    Tuonne edelliseen ketjuunhan sinulta jäikin mm. muutamaan tasa-arvokysymykseen vastaamatta... niistä voisi hieman "ahdistaa" sinua...

    Vai onkos sinulta kohta puolin tulossa tasa-arvoteemaan liittyvä postaus?

    Iines: "Miehet tapansa mukaan käyttivät jotain pörisevää lelua"

    Se on turvallisuus kysymys, jossa ajatellaan naisten parasta, kuvittelisin. Sitäpaitsi useilla naisilla ON JO oma pörisevä lelu...

    Iines: "istuskelivat roskalavan laidalla ja ottivat vastaan roskakuormia, naiset tekivät varsinaisen työn, eli märkien lehtien haravoinnin."

    Tätä se on se tasa-arvo, Iines. Naiset on aivan yhtä hyviä, ellei parempia, kuin miehet, suorittamaan vaativia ja raskaitakin töitä. Miehille ei jätetty taaskaan, kun vaatimaton valvonta tehtävä ;)

    VastaaPoista
  115. Nyt Iines vielä valehtelee; minun lyhyttä viestiä ei ole poistettu: poistit vaarin lyhyet missä hän kiitti sinua yöstä ja siitä, että sinä olet hänen giljotiini. Niin paljon olemme kaikki pornoa nähneet, että tuon viittaamisen jälkeen ymmärrämme jo entistä enemmän.

    Iines + vaari (rr) = pari (ja siksi meni minulta maku)

    VastaaPoista
  116. Annie:
    Moraali on entisten aikojen aikana opittua olemista, geeneissäsi on osittain piirtynyt se, mikä ennen ihmistä ohjasi. Tämä ei tarkoita, että olet väärässä mutta et ehkä oikeassakaan.
    Minulla on oma teoria siihen.

    VastaaPoista
  117. Onko tämä Homo Garrulus MT-potilas?
    Hänen tekstinsä on sekavaa, aiheeseen liittymätöntä ja sitä on vieläpä paljon...

    VastaaPoista
  118. Sitäpaitsi pitäisi jäädä jotain "kirjoittaja on poistanut tämän kirjoituksen" jälkeä, mitä ei näy joten olette molemmat tekemisessä datan kanssa metatasolta tai ainakin vaarilla on mahdollisuus ilmeisesti kopeloida koneita miten vaan.

    Sama on nähty ennenkin ja myös iines pelästy jossain kohtaan silloin 2007 ettei hänen blogi enää ole sama kuin ennen. Sama tosin koskee myös raunon blogia mutta raunolla vain sisältö rupesi olemaan hyvin erilainen kuin ennen. Tämä on kuin Himasen kasvot naamioitu nuoremmaksi.

    Meidän kenenkään oleminen ei ole enää turvassa jos tätä naamarileikkiä vielä pitkään harrastetaan ja miksi Suomen pitää ottaa vastaan rahaa tehdäkseen kaikenlaista kokeilua kantasoluissa jne sillä sen tietää kyllä että ennenkuin mikään lääketiede käyttää sitä ns. oikeaan ajatukseen niin koko lääketiede on kaapattu omilla eväillä. Sama tulee koskemaan dataa tällä mentaliteetillä sillä huomasin, miten tuo Kerberos vahtikoira -teema on käytettävissä pian jos joku sadisti sen haluaisi.

    Olemme kuin hiiret loukussa pian kuulkaas. Ja sen teette ihan itse. Te suomalaiset teette ensin oman loukkunne ihan itse ja sitten se levitetään alueille missä sitä myös aiotaan käyttää.

    Olisi viimeinen hetki nyt ainakin johtajuudessa kuten Kemppinenkin tajuaa.
    Te kaivatte kuopat itsellenne olemalla ei-kriittisiä vain sen takia että pääsee mukaan rapujuhliin....

    ....se-ei-pääse-ku-se-on-niin-tylsä

    mutta minäpäs sanon, että rapuja voimme syödä sitten kaikki yhdessä kunhan ette huoraa niin paljon näissä tietotekniikka ja biotekniikka asioissa. Herranen aika - katsokaa miten tuo toimii kun lipunosto on yhdistetty kelloon ja aikaan. Kuka tajuaaa?
    Ei voi sanoa enemmän, minut tapetaan vain sen takia, että olen älykäs ja se ei ole kenenkään etu: jokainen ns. "leiri" tarvitsee älykkäitä ihmisiä mutta minä en ole fasisti enkä auta fasisteja jos eivät näe omaa vihaansa ensin.

    VastaaPoista
  119. HG,

    Kemppisen blogissa on käyty keskustelua sinun kommenttiesi asiattomuudesta ja runsaudesta.

    Koska sinulla vauhti vain tuntuu kiihtyvän tässäkin blogissa, pyydän sinua rauhoittamaan tämän blogin joksikin aikaa kommenteiltasi. Palaa takaisin, kun puhut asiaa, asiallisesti.

    VastaaPoista
  120. Meinasivat vallan nuo muut aiemmat kommentit hukkua tuonne sekaan..

    Jape,

    se vaan, että kun sitä pörisevää lelua käyttämään tarvitaan niin monta miestä per lelu. Yksi käyttää ja viisi antaa työnohjausta.

    Kyllä minua sieppasi sekin yksi terve ukko, joka istui koko ajan siellä roskalavan laidalla kuin entinen isäntä ja veti kessua, itse haravoin niin että selässä tuntui. Ja itse sain roskani lavalle ilman miehen apua.

    Tasa-arvokysymyksiin palaan kaiken aikaa uusissakin päreissä, sillä minulla on taipumus palata ikuisuusaiheisiin.

    Leonoora,

    en ihan ymmärtänyt kommenttiasi - vaikken kyllä ymmärtänyt kaikkia muitakaan kommentteja tässä.

    Lajin säilyminen ja kuolemanpelko ovat ihmisille yhteisiä, mutta eiväthän ne kyllä moraalikoodeja ole. Liittyvät kyllä niihin ohjaamalla moraalista käytöstä. Tätä varmaan tarkoititkin?

    VastaaPoista
  121. Iines
    Varustautuminen sotaan,
    (vaikka sitä nimitetäänkin usein toisin)
    armeijan ylläpito, eikös ne ole planeetalla osa kaikille "yhteistä nk. sovittua ja hyväksyttävää moraalia"?
    Alkukantaisilla heimoillakin on sotilaansa?

    VastaaPoista
  122. Ahaa, nyt pääsin jyvälle! Olet oikeassa, Leonoora.

    Sotaan varustautuminen ja sodassa tappaminen on osa hyväksyttyä moraalikoodia kaikessa maailmassa.

    Hienosti oivallettu asia, muuten, ikään kuin negaation kautta, kun kysytään, mitkä ovat yleisesti hyväksyttyjä moraalikoodeja kaikkialla maailmassa - ja siis käytössä.

    Se vaan, että mikä se moraalikoodi sanoiksi puettuna sitten olisi: Tapa sodassa aatteesi ja isänmaasi vuoksi.

    Eli ellei sodassa tapa vihollista, kun se tuijottaa suoraan kiväärisi edessä, toimitkin moraalittomasti kaikkien maailman moraalisäädösten mukaan.

    Näinkö se meneekin, että maailman ainoa yhteinen hyväksytty moraalikoodi onkin samalla elämää tuhoava?

    VastaaPoista
  123. Homer Simpson siirtyy Virolaiselle - kyllä kansa tietää.

    VastaaPoista
  124. Kallistun samalle kannalle kuin Sinä, että moraali opitaan jo lapsena. Sen pitäisi olla yhtä itsestäänselvää (ilman erillistä päätöstä tehdä oikein) kuin vaikkapa hengitys. Ihminen, jonka teot eivät ole ristiriidassa sen kanssa, minkä tietää ja tuntee oikeaksi, on onnellinen. Ensimmäinen onnen edellytys on tulla toimeen itsensä ja tekojensa kanssa. Delilah

    VastaaPoista
  125. Moraalilla on viitekehykset. Moraali yhdessä kodissa ei ole sama kuin moraali toisessa kodissa. Yhdessä kodissa pitää ottaa pois kengät kun tulee sisään, toisessa se katsotaan alistuvan tavaksi (kyläilessä).

    Moraali suhteessa johtajuuteen velvoittaa nousemaan yli joka saattaa loukata ja jos kukaan ei nouse yli maa joutuu muiden valtaan. Mikä silloin on moraalia?

    Oma pää ei siis voi päättää sitä - kyse on mitä halutaan, että moraali saa aikaan. Islamin itsemurhakandidaatit kokivat olevansa moraalisia kun rikkoivat WTC:n mutta USA:n ja lännen kautta katsottuna se oli terrorismia.

    Uskonto on siis ohjaava - mutta onko se eettisesti oikea tapa?

    VastaaPoista
  126. Ihmisen teot voivat olla saman ihmisen puolustus kun epäeettiset terroristit valehtelevat teoista, joista rangaistaan. Joutuu siis rankaisun eteen siksi, että on noudattanut sitä, mikä on luonnollista moraalia: suojella maata ja itseä.

    VastaaPoista
  127. Tuo Homo Garrulus on oikea blogiterroristi noilla täysin järjettömillä postauksillaan...

    VastaaPoista
  128. Poistin tästä varmaan lähes parikymmmentä lyhyttä ja asiaankuulumatonta viestiä, joista ei tolkkua ota vanha kehnokaan. Ketju on muutenkin pitkä ja raskas, joten ei raskauteta sitä henkilökohtaisella tajunnanvirralla.

    HG,

    oma blogisi on paikka, jonne nämä vuodatuksesi kuuluvat! Et voi käyttää toisen blogia pelkkänä omien ajatustesi ulostulopaikkana.

    VastaaPoista
  129. Kun naispappien kieltäjät kieltävät naisia toimimasta pappeina he ovat omasta mielestään moraalisia (ja Raamatun sanan tarkan mukaan). Kun naispappi hoitaa tehtävänsä hän kokee olevansa moraalinen ja nimenomaan eettinen naisia kohtaan.

    Onko tämäkin nyt terroria Jape?

    VastaaPoista
  130. Tässä onkin ollut niin mahtavat keskusteluväännöt viime aikoina, että on takki ihan tyhjä! Ja pää. Nyt tekisi hyvää parin viikon reissu jonnekin ilman tietokonetta. Päiväkin on niin pimeä, ja yhä pimenee kaiken aikaa, että hui kauhistus. Pitänee keksiä jokin kiva kirjoitusaihe.

    VastaaPoista
  131. Homo Garrulus: "Onko tämäkin nyt terroria Jape?"

    Ei varmaankaan. Ajatuksen kulkusi ja muu lennokas ilmaisusi on selvästi korkeampaa tasoa, kuin missä minä pysyn mukana, joten en saa viesteistäsi mitään irti. Paha sanoa tietysti näin, mutta joudun skippaaman pitkät jorinasi, joissa en koe olevan mitään kiinnostavaa. Tämä ilmoitus ei tietysti kenenkään maailmaa kaada, mutta menet selvästi hukkaan täällä blogissa. Tarvisisit enemmän tilaa...

    VastaaPoista
  132. Iines: "se vaan, että kun sitä pörisevää lelua käyttämään tarvitaan niin monta miestä per lelu."

    Juu, näin on. Minullahan oli huumori yritelmä siitä naisten pörisevästä lelusta puhuessani, no se meni ohi vissiin :)

    Iines: "Yksi käyttää ja viisi antaa työnohjausta."

    No kenties taloyhtiösi miehet on kaikki kunnalla/kaupungilla/TVH:lla töissä? Olen huomannut heillä tuollaista käytöstä, eli yksi tekee ja muu lauma ihmettelee. Tuossakin kotini lähellä komeisiin keltaisiin liiveihin ja haalareihin pukeutuneet kaupungin teknisentoimen (?) miehet kokoontuu joka päivä, mutta ei etene heidän pieni katukiveystyönsä olenkaan. Hakaneuloilla pitää olla hanskat hihansuussa kiinni muuten hanskat tippuu...

    ...no joo :)

    Iines: "Kyllä minua sieppasi sekin yksi terve ukko, joka istui koko ajan siellä roskalavan laidalla kuin entinen isäntä ja veti kessua"

    No hän olis kaivannut selvästi hieman naisellaista komennusta, silleen sopivan nolostuttamalla (mutta ei nolaamalla) voi saada lasikemmankin liikeelle). Naiset on tässä usein taitavia. Tietysti voi auttaa, jos kaksi naista menee siihen lavan lähelle hiukan sanailemaan niin että mies "vahingossa" kuulee... :)

    Iines: "Tasa-arvokysymyksiin palaan kaiken aikaa uusissakin päreissä, sillä minulla on taipumus palata ikuisuusaiheisiin."

    OK - odotan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  133. Jape,

    kyllä minä sinun huumoriviritelmäsi pörisevästä lelusta huomasin, mutta en huomannut sanoa siitä mitään, kun uskon enemmän porkkana-kurkku-luomulinjaan kuin muoviseen vehkeeseen. Arvelen, että minua naurattaisi moinen teknovehje kirkkaimmalla hetkellä.
    Miehillä on turhia kuvitelmia tekniikan paremmuudesta.

    Juu, tasa-arvokysmyksiin palataan, jahka jokin niistä ajankohtaistuu jollakin tapaa ja saan jonkinlaisen hieman viiston näkökulman, minä kun en ihan suoraa julistusta harrasta, vaikka välillä sorrunkin paasauksen syntiin.

    VastaaPoista
  134. Iines: "uskon enemmän porkkana-kurkku-luomulinjaan kuin muoviseen vehkeeseen. "

    Ymmärrän, makunsa ja mieltymyksensä kullakin.

    Iines: "Arvelen, että minua naurattaisi moinen teknovehje kirkkaimmalla hetkellä."

    No ei kai nauru ole pahasta?

    Iines: "Miehillä on turhia kuvitelmia tekniikan paremmuudesta. "

    Jaa-a, no enpä tiedä onko turhia kuvitelmia. Kyllä miehet uskovat - ja se on usein ihan toimivaksi ja todeksi havaittu - että tekniikka auttaa monissa asioissa. Siitä on hyötyä ja etuja, ei aina, mutta usein.
    Miksi muuten kyntäisimme peltoja traktorin avustamana, entisen luomumenetelmän, hevosen sijaan?

    Iines: "Juu, tasa-arvokysmyksiin palataan, jahka jokin niistä ajankohtaistuu jollakin tapaa ja saan jonkinlaisen hieman viiston näkökulman"

    No minä olen tuolla aiemmassa ketjussa jo sinua aiheesta ahdistanut ja huomaan että taisin innostua taas liikaa. Ei niihin tarvitse vastata...
    Et sinä niistä tasa-arvojutuista ole vastuussa, vaikka mielipiteesi ja perustelusi, miksi olet sitä mieltä mitä olet, kiinnostavatkin...

    VastaaPoista
  135. Jape, Jape, porkkanat ja kurkut minä oikeasti syön. (Hymiö.)

    Nyt on kumma tilanne. Kamera seisoo naulassa, sulkakynä odottaa. Kaamos painaa päälle kuin yleinen syyttäjä.

    VastaaPoista
  136. Iines: "Jape, Jape, porkkanat ja kurkut minä oikeasti syön"

    Niin arvelinkin, onhan ne monikäyttöisiä :)

    Iines: "Nyt on kumma tilanne. Kamera seisoo naulassa, sulkakynä odottaa. Kaamos painaa päälle kuin yleinen syyttäjä."

    On toisaankin kumamtilanne. Minua ei sulkakynä odota, mutta kamera on ollut virattomana jo hyvän tovin. Kelit on surkeat ja kuvausmotivaatio sen(kin) myötä kateissa. Ei inspraatiota, tarvitsisi vissiin hommata muusa... :)

    VastaaPoista
  137. Onpa täällä väkeä!- Jos haluaa tavata blogissa ihmisiä, kannattaa tulla Iineksen blogiin! 138 puheenvuoroa. Kaikki mielenkiintoisia.

    Minä vielä esitän yhden ajatusmallin, mistä on kyse, kun puhutaa moraalista, sen synnystä ja tarpeellisuudesta:

    Maailmassa on aikojen alusta ollut sekä pahaa, että hyvää. Lainaus Catulluksen runosta (J. Kemppisen suomentama):

    "Oikea ja väärä sekoittuivat synnin hulluudeksi ja ihmiset lakkasivat noudattamasta taivaan tahtoa. Sen jälkeen eivät jumalat ole suvainneet saapua ihmisten seuraan eivätkä kärsi paljasta valoa."

    Ihmiset ovat laumaeläimiä. Laumassa on oltava johtaja. Lauman jäsenet seuraavat johtajaa, jos eivät seuraa, erotetaan helposti laumasta.

    Lauman sisällä muodostuvat säännöt ja moraali, mihin pyritään. Ne ovat lauman koossa pysymisen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä.

    Tällaisia laumoja ovat siis esim. kansakunnat,joiden sisällä on pienempiä laumoja. Jokainen lauma muodostaa isomman tai pienemmän pyramidin, jonka huipulla on aina joku, joka on valittu johtajaksi.

    Jokaisella laumalla on omat säännöt ja moraali, joiden lisäksi pitäisi noudattaa yhteiskunnan yhteisiä moraaliperiaatteita, lakeja ja sääntöjä. (Puhutaan "yleisestä maan tavasta".)

    Muutamia laumoja Suomessa: Suomen kansa, hallitus, eduskunta, eri uskontokunnat seurakuntineen, liikeyritykset johtajineen, työpaikat, taide- ym. yhdistykset, koulut, yliopistot, verotoimistot, ammattiyhdistykset, harrastuspiirit, taidelaitokset, kulttuuripiirit jne. Jne. Jne. Yksi kansalainen voi kuulua samanaikaisesti useampaan laumaan, jossa vallitsevat eettiset, moraaliset ym. ajatusmallit ja tavoitteet hänen on hyväksyttävä, muuten hän käyttäytyy epämoraalisesti laumaansa kohtaan. Niskoittelee.

    Iines, mun on pakko panna tähän hymiö perään (vaikka sinä inhoatkin niitä), muuten tämä maistuu ihan ohraryynipuurolta (tämä kirjoitus). :)

    Nyt minun on pakko onneksi lopettaa.
    (En jaksa tarkistaa, onko virheitä.)

    VastaaPoista
  138. Avatar,

    kiitoksia tuosta Catulluksen runosta. Kemppistä ei tarvinne enää kiittää suomennoksesta, niin kiitetty se on. Huomaan muuten tässä ja nyt vakavan vajeen kirjastossani: hyllystyäni puuttuu Catullus, vaikka lukenut olen, en nyt tuhannesti, mutta useasti. Samaten minulta puuttuu Shakespearen Sonaatit, molemmat käännökset (Tynni, Simonsuuri), joita on hauska lukea vierekkäin, siis kaikkia kolmea. (Toivottavasti muistin nuo suomennokset oikein, Tynninkin..)
    Antikvariaattiin asiaa, tai nettikauppaan, tai joulupukin kirjeeseen toive!

    Avatar, minua liikuttaa sinun paneutuva kirjoittamisesi kommenteissakin. Ylitunteellisuudenkin uhalla sanon, että rakastan sitä. Erittelet asiaa kunnolla joka puolelta. Mieleeni tulee kaunis pieni lettipää, joka kirjoittaa hartaasti keskittyen mustekynällä, kastaen kynän kärkeä mustepulloon ja vetäen kärjestä huolellisesti liiat pisarat pois mustepullon suun reunaan.

    Huomaat, etten osaa sanoa enää mitään moraalista, luen vain ja nyökyttelen, noinhan se on, ihmisellä on lukuisia rooleja eri yhteisöissä, joilla puolestaan on kullakin omat eettiset käytänteensä ja moraalisäädöksensä.

    Tässä keskustelussa, siis koko pitkässä ketjussa, menivät moraalit ja moralismit ja moraalisäädökset suloisesti sotkuun, mutta haitanneeko tuo mitään?

    Minä ainakin panen nyt kukkahatun päähäni ja lähden ulos kameran kanssa, vaikka siellä sataa. Pakko päästä luontoon katsomaan oksilla tihkuvia pisaroita ja syyslehtien mätänevää hiipumista ja tuoksua. Muuten tukehdun betoniseinien sisäpuolelle! Kenties siellä tulee mieleen uusia kirjoittamisen aiheitakin.

    VastaaPoista
  139. Ehdottomasti allekirjoitan Avattaren oivalluksen ihmisen "laumamoraalista" - sitähän se nimenomaan on!

    Siinähän se moraalin synty ja kehitys kristallisoituu: evoluutio on vahvistanut laumakäyttäytymistä eli laumamoraalia, koska se on johtanut lajin säilymiseen.

    Evoluutiolla sinänsä ei ole moraalia.

    Evoluutiolla ei ole mitään - ei suuntaa, ei tahtoa, ei pyrkimystä, ei kehitystä. Evoluutio on pelkkä mekanismi.

    Siksi universaalia moraalia ei voi etsiä muualta kuin ihmismielestä. Tai jumalasta, jos niin haluaa uskoa.

    VastaaPoista
  140. Opetusalan arvostettuna ammattilaisena voisit Iinukka oikeastaan sivuta tätä ajankohtaista mamu-aihetta:

    Pääkaupunkiseudulla on yllättäen havaittu kantasuomalaislasten "pakenevan" niistä kouluista, joissa maahanmuuttajien määrä nousee yli tietyn rajan.

    Tämä on yksi niistä asiallisista aiheista, joita ainakin minä olen koko ajan ajanut takaa, kun olen rohjennut R-leiman uhallakin esittää maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä.

    R-asiasta tässäkin on kyse, nimittäin resursseista, etenkin niiden puutteesta ja kohdistamisesta. Yhdelle annettu on toiselta pois, vaikka muuta edellisessä ketjussa luulitkin.

    VastaaPoista
  141. Avatar: "Iines, mun on pakko panna tähän hymiö perään (vaikka sinä inhoatkin niitä)"

    Ahaa, tämä olikin uutinen minulle, siis se että Iines ei pidä hymiöistä. Onko tähän joku erityinen syy? Olen toki huomannut, että hän kirjoittaa joskus (hymiö) <- näin, mutta olen hiukan ihmetellyt että miksi...

    VastaaPoista
  142. :D Jape,

    käytin niitä kyllä joskus, mutta sitten asetin itselleni haasteen: pitää saada sävy sanoilla aikaan, niin ettei mitään jää tulkinnan varaan. Pientä kirjoitusharjoitusta siis tässä pukkaa..

    Huomaan kuitenkin, ettei aina saa sanoilla aikaan toivottua sävyä, ja kun minua kerran luetaan vakavasti kuin jumalansanaa, lisään joskus varmuuden vuoksi tuon selityksen (hymiö) perään, jottei asianomainen vaan loukkaantuisi.

    *

    Tapsalle

    kiitos Mamu naapurina -aiheesta, se onkin ajankohtainen hyvinkin läheltä. Katsotaan sanoi tohtori, tuleeko takki vai tuluskukkaro vai nahkamuna. Vai jotakin vallan muuta naapureista, mutta kiinnostava tuo on tyttäreni asunnonvaihdon vuoksi..

    VastaaPoista
  143. Tai siis tuo Tapsan aihehan olikin "mamut valtaavat suomalaiskoulut". :)

    VastaaPoista
  144. "R-asiasta tässäkin on kyse,"

    R-asiasta on kyse myös siinä, että Romaneille pitää antaa asunto (muuten syrjii), mutta Raittiille eronneelle miehelle ei (ei syrjintää).

    VastaaPoista
  145. Englannissa toimiva, natsihenkiseksi moitittu, Mamu-kysymyksiin erikoistunut kansallinen puolue BNP saa uusimman gallupin mukaan seuraavissa vaaleissa 20 prosenttia äänistä.

    VastaaPoista
  146. Kiitokset Avattarelle hienosta moraalikeskustelun kiteyttämisestä! Luultavasti ratkaisu löytyy juuri tuosta laumadynamiikasta.

    VastaaPoista
  147. Pahus, unohtui:
    Iines, millainen kamera sinulla oikein on, kun se seisoo naulassa? Minun kamerani paremminkin riippuu naulasta, kun sen sinne hihnasta ripustaa.

    van Vaari

    VastaaPoista
  148. Vaari, ei seiso enää, sillä tänään ulkoilutin sitä sateisessa metsässä, ja otin 129 lokakuun lopun ajan kuvaa. Kolme panin näytille kuvablogiini. Kannattaa suurentaa klikkaamalla, jos joku jaksaa käydä katsomassa!

    Kamerareppuhan minulla on kameralleni, joka on Canon järjestelmäkamera + muutama putki ja jalusta yms.

    Voi sun kanssasi, Jape, kun en tiedä, mitä tuohon yksinäisen miehen syrjimisasiaan sanoisi. Surullistahan se on, eikä sitä kukaan kannata, mutta niin se on, että yksinäinen työnnetään aina syrjään perheen tieltä. Pitäisiköhän se romaniperhe sitten panna sinne alkoholistiasuntolaan?

    VastaaPoista
  149. Iines: "Voi sun kanssasi, Jape, kun en tiedä, mitä tuohon yksinäisen miehen syrjimisasiaan sanoisi."

    Noooo, ei siihen tarvitse mitään sanoa. Asemasotaahan tämä on ja poterot on aika syviä. Taistelu jatkuu...

    Iines: "Surullistahan se on, eikä sitä kukaan kannata, mutta niin se on, että yksinäinen työnnetään aina syrjään perheen tieltä."

    No kannattajia ei tarvita vaan välittäjiä ja toimijoita. Ensin yksi, sitten kaksi jne.

    Iines: "Pitäisiköhän se romaniperhe sitten panna sinne alkoholistiasuntolaan?"

    No ei, sehän olisi heidän kulttuurinsa vastaista ja rasismia muutenkin. Ei ne sielläkään viihtyisi, ja se on liian kaukana lähimmästä KELAn ja sossun toimistoista. Mielummin Ruotsiin suoraan, kun kuulemma sinnekin ollut vetoa ja siellä ymmärtävät varmaan paremmin. Koskahan on Elitloppetin ravit?

    VastaaPoista
  150. Nyt on pakko nauraa noita raveja.. :D

    VastaaPoista
  151. Työnsin lusikkani edellisen ketjun asuntokeskusteluunne. Esitin arvauksen.

    En huomannutkaan, että Hesarissa oli eilen iso juttu tästä mamu/koulu-skismasta. Siinä sivuttiin samaa aihetta, josta olisin halunnut puhuakin.

    Nimittäin tästä: minäkin laitoin tyttäreni aikoinaan kansainväliseen kouluun, jossa oli luokkatovereita ympäri maailmaa. Se oli hyvä päätös, eikä vieraiden kulttuurien vaikutus ja "vieraus"minua yhtään pelottanut. Ei edes luokkatoverien musta ihonväri.

    Mutta miksi mamu-kouluissa sitten on ongelmia? Miksei siellä ole sitä samaa kansainvälisyyden raikasta tuulahdusta?

    Tätä kannattaisi pohtia.

    VastaaPoista
  152. Tapsa, tämä pohdinta kuuluisi tuon uusimman keskustelun alle! Jos ehdit ja viitsit, ehkä mainitset asian siellä, niin eiköhän joku siitä käsityksiään lausu!

    VastaaPoista
  153. Aikoinaan kapinoin vanhempiani vastaan kaikessa, etenkin kun elin puberteetti-ikää. Niin, heidän syytäänhän koko olemassaoloni on.. tosin, kun tajusin sen, ymmärsin että paha elämässäni on ollut omaa valintaani. Vain se että olen, ja ilo siitä, on heidän tekosia.

    Siksi 4s käsky on minulle pyhä. Ei sekään siksi että se pitäisi paikkansa, oh ei, ja kaikki käskyt ovat tylsiä, mutta tätä vastaan on... ikävä 'operoida'! (Tai en tiijä.)

    VastaaPoista
  154. hy MIksi moraali nayttaa olevan ...tai moraalin Synty tekemisissa magiikan kanssa...niin kuin saduissa...jeesuksen ihmeissa..etc Why do kids crave magic? The science behind kids and magic tricks http://j.mp/2iN2bA

    VastaaPoista
  155. twitter.com/religioncrazy

    DUIN: Treat kids to tales with moral lessons http://bit.ly/32Nz4F

    VastaaPoista