22.4.2010

Kerta kiellon päälle

Juudas kieltää Jeesuksen. Kieltolaki kieltää viinan. Äiti kieltää tekemästä tuhmia. Opettaja kieltää puhumasta tunnilla. Raamattu kieltää tekemästä syntiä. Belgia kieltää muslimeilta burkan käytön ja Sveitsi kieltää uusien minareettien rakentamisen.

Juudaksen kiellon ymmärtää, sillä se on etukäteen säädetty ja merkitty taivaalliseen toimintakertomukseen tapahtuvaksi. Muutkin kiellot ymmärtää, sillä ne koettavat estää joko pahaksi miellettyä tai yhteisölle haitalliseksi koettua asiaa.

Burkan käyttökielto sen sijaan pohdituttaa. Asia on monisyinen ja jopa kummallinen, sillä burka itsessäänhän on negaatio, kielto. Burka kieltää naista ehostautumasta ja näyttämästä kauniita kasvojaan, suloista hymyään ja hymykuoppiaan, valkeita hampaitaan, kaulansa joutsenkaarta, niskansa kuoppaa ja kihartuvia suortuvia, takamuksensa ja pohkeittensa pyöreitä kaaria, lanteittensa keinuntaa ja kupeittensa kutsua. Burka kieltää naista viettelemästä ja luomasta odottavia silmäyksiä tuntemattomiin miehiin, burka kieltää sierainten paisumisen ja kiihtyneen hengityksen, burka kieltää rinnan kohoilun ja nännien nöpötyksen. Burka kieltää kaiken naiseuden ja samalla ihmisyyden toiselta sukupuolelta. Burka on vankila, ristikot ikkunoissa.

Tätäkö ei saisi kieltää, kumota kieltoa eli ihmisyyden negaatiota, kieltää kerran kiellon päälle?

(Kuvassa Afganistanin naisen burka, Wikipedia)

135 kommenttia:

  1. Oikeastaan tämä autenttinen nuoren naisen tarina Amsterdamista, parin viikon takaa, sopisi tuonne aiemmaksi, jossa väittelet Anonyymin kanssa.

    Mutta tässä otetaan kantaa pukeutumiseenkin, joten olkoon tässä.

    Onhan tämä kirjoitus varmaan ennakkoluuloa täynnä, mutta jos ihminen näin asian kokee, niin minkä me sille mahdamme?

    Muilla naisillako ei siis ole vastaavia kokemuksia?

    Tällaisia siis:

    "Oli aurinkoinen ja lämmin paiva, hölkätessa tuli kuuma, ja niinpa riisuin takkini. Minulla oli sitten hihaton sporttinen paita paalla. Kun olin riisunut takkini, viereisellä pyörätiellä pyoräili minuutin välein mustia miehiä. Joka ikiseltä heistä sain korviin asti ulottuvan hymyn, silmäniskemistä, viheltelyjä ja huomautuksia. En ymmärtänyt kaikkia huomautuksia, koska heidän hollantinsa ei ollut tarpeeksi standardia minulle. Minua inhotti (ja tätä tapahtuu joka päivä, joten inho on jokapäiväistä). Miksen voi menna lenkille rauhassa? Minusta on ollut aina kiva, kun koiranulkoiluttajat ovat tulleet juttelemaan, mutta kylla sen kuulee jo heti ensimmaisesta avauksesta, mitä jokin onnenonkija minulta haluaa.

    Ja jos nämä mustat miehet eivät ole pyörän selässä vaan autossa, ja näkevät minun lenkkeilevän viereisellä kävelytiellä hihattomassa paidassa, niin usein hidastavat vauhtia, tööttäävät useaan kertaan, kurottavat päänsä auton ikkunasta ulos ja lausuvat minulle hehkeällä äänellä ehdotuksia. Pitäisikö minun tuntea oloni imarrelluksi? En tunne. Kaikki kalpeat naiset ne ottais, joilla näkyy paljasta ihoa olkapäästä sormeen asti.

    Saman päivän iltana menin junalla Amsterdamiin baarikierrokselle kaverin kanssa. Minulla oli lyhyehkö mekko ja peittävät lilansiniset sukkahousut. Kun menin kioskille ostamaan lippua, siellä istuskeli tummaihoinen Securitaksen vartija. Tervehti minua ja iski silmää. Kyseli minulta, minne olin menossa. Sanoin vähäsanaisesti: "Kaverin kanssa Amsterdamiin", mutta hän ehdotti, että voisin mieluummin jäädä tänne Almereen pitämään hänelle tänä iltana seuraa. Hänen äänestään kuuli, millä mielellä hän oli liikkeellä. Jätin hänet omaan arvoonsa ja ostin lippuni ja kävelin rappuset laiturille. Laiturille mennessäni tämä Securitas-mies vihelsi minulle.

    ...

    Kun olin saapumassa takaisin kotiasemalleni, sama musta Securitas-mies, jota olin aiemmin joutunut kestämään, olikin samassa junassa. Kaverini jäätyä pois aiemmalla asemalla hän nousi ylös ja otti paikan minua vastakkaisesta penkistä. Katseli siinä minua päästä varpaisiin, nyökytteli ja kehui vartaloani, mutta sanoi, että "naisella ei saa olla lyhyet hiukset". En vastannut hänelle mitään.

    Kun olin melkein avaamassa junan ovea, hän asettui seisomaan taakseni noin kymmenen sentin päähän ja se tuntui painostavalta.

    Asemalla pyörääni avatessani tuli vastaan mustaihoinen poliisi. Hän toivotti maireasti hyvää iltaa ja kysyi, voisiko tulla pyöräni tarakalla kotiini, niin tehtäisiin kaksin jotain kivaa. Olin saanut yhdeltä päivältä jo ihan tarpeeksi, olin mielessäni vimmastunut, mutta koitin olla ulkopuolelle kuin ei mitään olisikaan. Sanoin: "Ei". Hän sitten siihen: "Mutta me ollaan sentään samasta kaupunginosasta, miksei me voitais tutustua toisiimme paremmin?"

    ...

    Eri jengit vihelsivät minulle kävellessäni ohi. Marokkolaisjengiläiset ääntelehtivät tuttuun tapaansa suhuäänellä: "zzzssszzhhhszzhhszhh.... Mesje!" Tarkoittivat "meisje", eli tyttö. Kun taas "mesje" on sama kuin veitsi. No olipa kumma näky, kun tyttö meni ohi! Tähän aikaanhan ei islamilaisissa yhteiskunnissa tyttöä saisi kadulla näkyä, kotona pitää olla hellan ääressä! Aloin miettimään, miksi valkoihoisia ei näkynyt siihen aikaan enää missään, kuten vaikkapa Turussa tai Tamperella. Ehkä he tuntevat, että kun keskusta on näiden jengien hallussa, heillä ei ole sinne enää asiaa? Ehkä he jättäytyvät vapaaehtoisesti kotiin, kun eivät tunne oloaan hyväksi siellä. Voin vain kuvitella, miltä paikallisista alkuperäishollantilaisista tuntuu, kun oman kaupunginosan keskustaan ei ole enää ilo mennä.

    (jatkuu)

    VastaaPoista
  2. ...

    Tulin kerran lukeneeksi erään hollantilaisen vihreän moku-positiivisen blogia. Hän sanoi, että hän puolustaa naisten hunnun käyttöä jo pelkästään siksi, että hunnulla naiset voivat välttää joutumista miesten ehdottelujen kohteeksi. Minä en ymmärrä tuota. Eikö pitäisi katsoa sinne, mikä tämän tilanteen aiheuttaa, eli näihin miehiin? Tuo hänen ehdotuksensa kuulosti siltä, kuin että tulvaa pitäisi korjata heittämällä vettä pois ämpärillä.

    On surullista katsoa, miten tällaisessa maassa kuin Hollanti naisille ei anneta muuta vaihtoehtoa kuin pikkuhiljaa liukua tämän mamuporukan keskiaikaisten ja machojen naisuskomusten alamaisiksi. Muistakaa siellä Suomessakin, että kun täysin eri kulttuurista tulevia mamuja on tarpeeksi suuri määrä, heidän arvonsa ja heidän hyväksymänsä kanssakäyntitavat (jotka eivät länsimaisen käsityksen kanssa mene yksiin, esim. että nainen ei saa kulkea yksin illalla), saavat enemmän jalansijaa siellä. Halusivat suomalaiset tai eivät, sillä on vaikutus jokapäiväiseen elämäämme kodin ulkopuolelle astuessamme.

    ...

    Kuntosalikäynneistäni olisi kanssa sanottavaa, mutta sen taidan jättää toiseen kertaan.

    Luulin vetoavani ulkonäölläni vain vaihtoehtoisempaan naismakuun, jollainen afrikkalaisilla tai marokkolaisilla mitä varmimmin ei ole. Silti tuntuu, kuin minua piiritettäisiin. En ole kokenut tällaista Suomessa ikinä. Italiassa kyllä, mutta enemmän tyyliin "saanko koskettaa sinua, vaalean neidon koskettaminen tuo onnea."
    (Loput)

    En enää tunne, että poliisin tai järjestysmiehen läsnäolo tuo lisää turvallisuutta, kun he ITSE tekevät oloni epämukavaksi. Suomessa en olisi vielä osannut kuvitellakaan, että tällaista kohtelua voisi saada poliisilta tai järjestysmieheltä.

    Vai, kun minulla kerran oli lyhyehkö hame, kerjäsinkö minä tätä kaikkea ihan itse? Oikeauskovaisten mielestä varmasti kerjäsin. Omasta mielestäni en."

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava kirjoitus.

    Ensinnäkin koska en ole kalvinisti, uskon että Judaksellakin oli vapaa tahto. Hän olisi voinut tehdä toisin. Eihän ihmistä voida syyttää ainakaan moraalisesti pahasta teosta, jos hän ei ole tehnyt sitä vapaasta tahdosta.

    Ja se päähine. Näin ensimmäisen kerran täysin mustaan pitkään kaapuun ja Darth Vaderin naamiota muistuttavan metallinaamarin takaa maailmaa katselevan naisen Lontoossa Harrodsin tavaratalossa 20 vuotta sitten.

    Uteliaana läksin seuraamaan naista ja hänen aasialaista lapsen kokoista palvelijaansa, joka raahasi isoja ostoskasseja kävelleen muutaman askeleen emäntänsä jäljessä.

    Mentiin miehiltä kielletylle alueelle, naisten alusvaateosastolle. Nainen riisui naamarin ja laittoi sen kaupan tiskille.

    Naamion takaa paljastui kaunis nainen, kauniimpi kuin Elizabeth Taylor tai kirjailija Aarno Kellbergin vaimo Pirkko nuorina ollessaan.

    Sellainen nainen olisi pysäyttänyt liikenteen Lontoossa. Ymmärrän kuitenkin, ettei naisen yliluonnollinen kauneus ollut syynä täyteen verhoutumiseen.

    Huivikieltoa en ymmärrä. Saanko minäkin sakkoa, jos kiedon huivin päähäni ja kaulani ympärille kostealla ja tuulisella säällä?

    Uskonnolisten symbolien kieltäminen on järjetöntä ja loukkaa ihmisten mielipiteen vapautta puhumattakaan tunteista.

    Kasvojen peittäminen on naamioitumista. Kokonaan eri juttu. Joskus hauskakin kuten Venetsiassa kaarnevaalien aikaan.

    VastaaPoista
  4. Kommentoin Iineksen blogikirjoitusta.

    VastaaPoista
  5. Tämä maahanmuuttajamiehen asia lienee arkaluontoinen näissä maahanmuuttoa koskevissa keskusteluissa, ja on helppo sanoa, että Tapanin kertomuksessa yleistetään kaksin käsin nyt mustaa miestä.

    Minä en kuitenkaan nyt sano noin, vaan mietin asiaa viileästi.

    Jos mies tulee kulttuurista, jossa nainen piilotetaan ristikolla varustettuun telttavankilaan, niin on selvää, että suhde naiseen seksuaalisessa mielessä on jollakin tapaa kipeän vääristynyt. Minusta juuri tässä on tuon kulttuurin kipupiste ja häpeätahra, josta ei uskalleta puhua, ja jos puhutaan, aletaan nimittelyt poteroista käsin.

    En tiedä mitä sanoa, sillä tiedän senkin, että naiset ovat kasvaneet kiinni burkiinsa ja ovat niissä varmaan ihan onnellisiakin. Vaan ihminen tottuu istumaan vaikka tikun nokassa, jos se paikka hänelle osoitetaan.

    VastaaPoista
  6. Anna,

    minua taas kiinnostaa tuo, että uskot noin vankasti Juudaksen omaan tahtoon. Olen ajatellut jo ylioppilasaineestani lähtien - pohdiskelin siinä tätä teemaa - että Juudas toteutti Jeesuksen lailla hänelle uskotun tehtävän, ja näin hänen osansa oli henkisellä tasolla mittaamattoman traaginen.

    Minäkään en ymmärrä huivikieltoa, mutta en siis ymmärrä tätä kieltoakaan, että naisen vartalo ei saa olla vapaa, vaan se tulee piilottaa - tämäkö on uskonnollinen symboli? Koen siis burkan kieltona, joka on rikos naisen ihmisyyttä vastaan.

    Burkan käyttökielto saattaa loukata uskontoa, mutta burka loukkaa ihmisarvoa, ihmisyyttä.

    Kumpi on siis tärkeämpää estää - uskonnon loukkaaminen vai ihmisen ihmisarvon loukkaaminen?

    VastaaPoista
  7. Eikö se ollutkaan Pietari, joka kielsi Jeesuksen?

    VastaaPoista
  8. Oli Pietari, kiitos valppaudestasi, Annikki.

    Tappelin tuossa luomisvaiheessa verbin kanssa - kavalsi/kielsi, ja valitsin kiellon, mutta Juudas jäi. Olkoon siinä siis edelleen.

    VastaaPoista
  9. Maahanmuuttajanaisten huivin käyttökielto on isäntämaan tuomittavaa vallankäyttöä, jos se kohdistuu niihin, jotka itse haluavat huivia käyttää.

    Burka sen sijaan on vankila, jota kuvittelisi harvan naisen itse haluavan yllään kantaa. Se on epämukava, kuuma, ruma, alistava.

    Jonkun kohdalla se tietysti on myös suojaava. Voivathan sen alle piiloutua paitsi ihan tavalliset musliminaiset, myös terroristit ja muut pahantekijät.

    VastaaPoista
  10. Mietin hätäisesti jotakin sanottavaa itse aiheesta, kun jostakin ei-niin-tärkeästä faktasta vänkyttäminen ei tuntunut järkevältä. Mutta enhän minä keksinyt tuosta burkhakiellosta mitään. Voihan sitä ajatella sekä yksilönvapauden sortamisena tai sen puolustamisena, jos vaatetta pitää orjuutena ja alistamisena. Sitä voi pitää uskonnolle vihamielisenä kehityksenä tai kaikille ihmisille ja yhteiskuntarauhalle edullisena. Vastaava voisi olla täällä voimaan tullut naamioitumiskielto mielenosoituksissa.

    VastaaPoista
  11. Minäpä mietin burkhaa omaan päähäni! Tulos: Sellainen on joskus juntattu minulta kysymättä vankilaksi päälleni. Se ei vain muille näy.

    Itseäni se ahdistaa, on kuuma, tai kylmä, puistattaa, pelottaa, näen painajaisia lapsuudestani, enkä ikänään näkymättömästä "burkhastani" eroon pääse.

    Vankiloita on niin monia joita ihminen toinen toiselleen luo. Ja jumalat vain kättä päälle panevat, tai vain panevat.

    VastaaPoista
  12. Katson naista silmiin22 huhtikuuta, 2010 22:08

    Burkhaa taitaa Suomessa kovin, kovin harva nainen käyttää, sillä eihän se ole perinteinen somalinaisen vaate. Täällä pääkaupunkiseudulla en ole nähnyt yhtäkään. Muutaman niqabin kyllä ja sekään ei ole perinteinen somalinaisen vaate.

    VastaaPoista
  13. Siis kieltohan on sinänsä aina negatiivista toimintaa, ja merkki siitä, että tilannetta ei ole alunperinkään hoidettu positiivisesti. En siis kannatta kieltämistä oikeastaan missään tilanteessa, tai ainakin siihen tulisi turvata korkeintaan esimerkiksi kieltämällä pikkulasta vahingoittamasta itseään tai muita.

    Kuitenkin, jos lähdetään tuosta että burka on itsessään suuri negaatio eli kielto, niin asia muuttuu syvemmäksi eettiseksi ja jopa filosofiseksi kysymykseksi.

    Minusta tässä ydin onkin ylempänä kursivoimani kysymys:

    Kumpi on tärkeämpi estää - uskonnon loukkaaminen vai ihmisen ihmisarvon loukkaaminen?

    Vai ovatko asiat ylipäänsä rinnasteiset, sillä toki uskonnon loukkaaminen loukkaa myös sen harjoittajaa, ja hänen ihmisarvoaan vapaana yksilönä, jolla on oikeus harjoittaa uskontoaan.

    Ja vielä: onko burka todella uskontoon vai tapoihin kuuluva asia? Jos se perustuu uskontoon, se lienee kirjattu Koraaniin?

    VastaaPoista
  14. Juuri sanottiin iltauutisissa, että ei burkia juuri Belgiassakaan näe, vaikka ne siellä yritetään saada lailla kielletyiksi. Poliitikko perusteli burkattomuutta mm. avoimella yhteiskunnalla, jossa kaikkien tulee olla tunnistettavia.

    VastaaPoista
  15. Katson naista silmiin22 huhtikuuta, 2010 22:17

    Kuka tuntisi Sofi Oksasen ilman meikkejä?

    VastaaPoista
  16. Eihän burkaa voi verrata millään tasolla meikkeihin.

    Meikit eivät peitä vaan lisäävät ja tehostavat sitä mitä on. Burka peittää senkin, mitä on.

    VastaaPoista
  17. Katson naista silmiin22 huhtikuuta, 2010 22:25

    Eikä pushuppeihin eikä säärtä ja ryhtiä korostaviin korkokenkiin tai yleensä mihinkään.

    VastaaPoista
  18. Siis juuri tuostahan kirjoituksessani puhun: ihmisen oikeudesta olla kaunis ja näyttää viehättävyytensä ja korostaa sitä, jos niin tahtoo.

    Pushupit ja korkokegät ovat toki tavallaan turhia lainahöyheniä ja naamioita, maskeja, mutta niiden tehtävä on kaunistaa, esittää, korostaa, tuoda pramille. Tehtävä on jopa päinvastainen burkan piilottamisideologian kanssa.

    Korkokengät nostavat nilkan kaarta ja pohjetta, pushupit pyllyä tai rintoja, mutta burka - se piilottaa sen vähänkin, mitä alla on. Tästä on kyse

    VastaaPoista
  19. Niin. Toinen (miesten)kulttuuri panee tursuttamaan povea ja persettä, toinen taas panee naisen seksiä piiloon. Toinen on tietysti hyvä ja toinen paha. Ihmiselle.

    VastaaPoista
  20. Juuri niin.

    Molemmat tavat ovat muuten teidän miesten tahtomia.

    VastaaPoista
  21. Itse näkisin muuten naisen mieluiten samanlaisissa mukavissa vermeissä, joihin mies kaikissa kulttuurerissa pukeutuu. Väljät vilpoisat vaatteet ja matalat kannat. Meikittömät kasvot.

    Enkä pidä läntistä kulttuuria itäistä parempana. Kulttuurit ovat rinnakkain ja limittäin, ei peräkkäin.

    VastaaPoista
  22. Juu, puhtaat kasvot, tukka tuulessa ja vartalo vapaana kankaan alla. Sellaisesta minä tykkäisin.

    VastaaPoista
  23. SSST:n uutisia:

    Henry Laasasen tietellisiin ja tutkittuihin faktoihin perustuva asiablogi Uuden Suomen blogiosiossa on ajanut suosituimmuudessa kevyeen mutu-kerrontaan perustuvan Ikkunaiineksen blogin ohi.

    Yleisö on haltioissaan uudesta blogistanin suosituimmasta blogista. Kyllä asia voittaa hutunkeiton, kertoo eräs nimettömänä pysyvä, asioista perillä oleva taho.

    VastaaPoista
  24. Siis kieltohan on sinänsä aina negatiivista toimintaa, ja merkki siitä, että tilannetta ei ole alunperinkään hoidettu positiivisesti. En siis kannatta kieltämistä oikeastaan missään tilanteessa

    Amen. Tätä kannattaa ajatella hartaudella (itse bloggaajankin). Kuinka hyvin sattuukaan sanat nämä paikalleen. Pistetään kehyksiin!

    VastaaPoista
  25. Täällä taas joku hiirikopla alkoi rapisee omiaan kun blogiemäntä käy.. hyyssissä.

    VastaaPoista
  26. Burkan vertaaminen meikkeihin ja pushupeihin on siinä mielessä vähän vinksallaan, että tietääkseni kenenkään täällä ei ole pakko meikata tai pukeutua seksikkäästi.

    VastaaPoista
  27. Minusta eilisessä TV-ohjelmassa Johanna Tukiainen oli laittanut itsensä oikein nätiksi. Oli tursutettua huulta, kimalletta ja muuta "nättiä". Vaikea ymmärtää, miksi Tuksulla ei vieläkään ole miestä. Hänhän hakee sellaisia karismaattisia Mickey Rourke tyyppisiä miehiä.

    Ainoa ongelma on, että Tuksullakin on pahasti ongelmia miesten kanssa. He kun kuulemma vetävät Tuksua kokoajan turpaan. Ihan viimeaikoina Tukholman poliisi pahoinpiteli Tuksun ja sitten melkein heti perään suomalainen mies kadulla löi Tuksua turpiin, yllättäen ja pyytämättä. Tuksun on ymmärrettävästi vaikea luottaa miehiin enään. Mutta Mickey Rourke, hän sentään menisi, vaatimattomasti.

    VastaaPoista
  28. Täällä taas joku hiirikopla alkoi rapisee omiaan kun blogiemäntä käy.. hyyssissä.

    Hys, älä paljasta itseäsi, hiiri ;)

    VastaaPoista
  29. Haltioisssaanoloa en huomannut, kun vilkaisin Laasasen Uudessa Suomessa sijaitsevaa blogia.

    On selvää, että yhden asian propagandisti saa nyt laajalla foorumalustalla ollessaan vihdoinkin myös vastaväittäjiä ja sitten taas ne vanhat samanmieliset puolustamaan tätä lesbofeministihuuhaavihamölinää.

    Minulla on kyllä sellainen käsitys, että Laasanen on aina ollut suosittu ja luettu, joskin olen havainnut sen, että hänen keskusteluihinsa eivät asialinjan ihmiset ole tulleet debatoimaan. On ollut vain hymistelyä ja mölinää, joka karkottaa fiksut kirjoittajat. En ole milloinkaan ajatellut, että tämä blogi olisi Laasasta luetumpi ja suositumpi, herra paratkoon. Minähän olen tuntematon yksityisajattelija.

    VastaaPoista
  30. Taitaa Jape-hiiri taas hamuta juustoa yön hiljaisuudessa.

    Olenkos minä niin vaarallinen feministi, että pitää vielä muutama paukku tussauttaa?

    VastaaPoista
  31. Ja mitä laasaset tähän burghakeskusteluun kuuluvatkaan? Siellähän on umpinainen lasikuitukoppi vetäisty vitun sijaan miesten päähän.

    VastaaPoista
  32. Et sinä kait vaarallinen feministi ole. Ainoastaan kapeakatseinen ja tietämätön, ehkä...

    VastaaPoista
  33. Minusta Tuksu voisi harkita burghaa, oikeasti. Se pukisi häntä ehdottomasti.

    Lisäksi puhekielto vieraille (kuulunee burghan käyttöön?) ja Seiskaan avautumisen kielto olisivat tervetulleita. Kannattaisi ainakin kokeilla.

    VastaaPoista
  34. Tuksuahan tässä tussautellaan, ei sinua oi Iines. Voi naisparkaa! Vaikka pyytteettömästi sanoi hän - tuo naisista suurenmoisin - ettei "välttämättä miljonääriä halua naida". Sama vaatimattomuus kaunistaisi montaa, montaa muutakin naista.

    VastaaPoista
  35. Epäilen Iineksen tavoin, että burkhan käyttö liittyy yhtä vähän uskontoon, kuin maailmassa uskonnon varjolla käytävät sodat siihen liittyvät.

    VastaaPoista
  36. Tiinalle:

    Kenenkään ei ole täällä pakko käyttää burkhaakaan.

    VastaaPoista
  37. Tässä keskustelussa esiintyy vaatteen nimi monella tavalla kirjoitettuna:

    burka ~ burkha ~ burgha

    Olen havainnut mm. Helsingin Sanomien käyttävän systemaattisesti muotoa burka, joka onkin oikea muoto, kun sana esiintyy suomenkielisessä kontekstissa. Sana on muiden lainasanojen tavoin astunut askelen eteenpäin ja kotiutunut suomen kieleen äännerakenteelle vierasta konsonanttikasaumaa yksinkertaistamalla.

    VastaaPoista
  38. Kiitos, Iines, selvnnyksestä. Mietinkin kommentteja lukiessa, mikä muoto on se virallinen.

    Kieliasiat ovat mielenkiintoisia. Kerropa asian sivusta, miksi Suomessa Firenze on juuri Firenze, kun se vaikkapa Italiassa ja muuallakin on aivan muuta? Olen sitä aina ihmetellyt. Kielialan ihmisenä tietänet vastauksen?

    VastaaPoista
  39. Siis minusta burkan tai muun piiloteltan kaltaista vaatetta naiselta ei vaadi uskonto, sillä Islamin pyhän kirjan Koraanin mukaan musliminaisten on pukeuduttava vaatimattomasti. Burkasta tai muista yksityistelttavankiloista ei puhuta mitään.

    Tuo naisen piilottaminen on jotain ihan muuta kuin uskontoa, joten miksi ihmeessä sitä tulee lännessä kunnioittaa uskontona, jota ei saa loukata? Miten naisen ihmisarvoa sitten taas saa lännessä loukata, jos on muualta tullut?

    Hämmästyttävintä minusta muuten on, että täällä Suomessa uskonnottomiksi tunnustautuvat henkilöt ovat kunnnioittamassa muiden kulttuurien uskonnollisina perinteinä pitämiään tapoja. Eikö kukaan muu näe tässä paradoksia ja älyllistä epärehellisyyttä?

    VastaaPoista
  40. Iineksen toivoma maailma tulossa?

    Facebookin käyttäjä voi joutua vastuuseen muiden viesteistä

    Oikeusministeriö harkitsee parhaillaan, pitäisikö nettikeskustelupalstojen ylläpitäjille säätää lailla velvollisuus valvoa ja poistaa lainvastaisia rasistisia viestejä. Valvonnan laiminlyönneistä ja kirjoituksen poistamatta jättämisestä seuraisi ylläpitäjälle rangaistus.

    Harkinta koskee kaikkia avoimia keskustelupalstoja mukaan lukien Facebookin kaltaiset yhteisösivustot ja blogit, joihin lukijat voivat kirjoittaa kommenttejaan.
    [...]
    Ensimmäisen mallin mukaan keskustelupalstan ylläpitäjä velvoitettaisiin valvomaan viestejä ja tarvittaessa ottamaan selvää rasistisen viestin laillisuudesta.


    Tuossa vaiheessa kananttaisi siirtyä täysipäiväiseksi bloggaajiksi (kaikkien), Iines taitaa olla jo, kun pitäisi omatoimisesti selvittää viestien laillisuus. Ensiksi tietysti pitäisi saada selville onko joku viesti rasistinen vai ei, tuossapa ongelma.

    Tämä lakiehdotus on samaa sarjaa, kuin Braxin älytön "avoliittolaki". Ihmettelen millaisia huithapelejä ministeriksi tai ministeriön yleensäkään pääsee...
    (Tämä viesti ei ole rasistinen. on vain OIKEIN kritisoida pöllöilyä.)


    Mitä sanoo Kemppinen?

    VastaaPoista
  41. Delilah, kysyitpä laajaa asiaa, johon ei voi vastata lyhyesti. Vastaan siis pitkästi ja varmaan vähän sekavasti.

    Totean lähinnä vain sen, että vieraita nimiä otetaan suomen kieleen monella tapaa, mm. sellaisenaan sitaattilainoina, mukauttamalla niitä äännerakenteellemme sopivammiksi tai sitten vaikkapa kääntämällä sana tai ottamalla täysin erilainen muoto jostain analogisesta syystä. Tämä näin yleisesti ja mistään tarkistamatta. - Ja minua saa mieluusti oikaista, sillä kielikeskustelut ovat kivoja!

    Firenzen Florence pohjaa nähdäkseni vain vanhaan kirjoitustapaan, joka on latinalaisperäinen Florentia. Olihan Agricolallakin suoranaisia virheitä kirjoituksessaan, kun hän keksi merkkejä kuulemilleen äänteille ja äänneyhdistelmille. Samaa äännettä osoitti hänelle monta erilaista merkkiä. Tuossa Firenzessäkin on saattanut tapahtua alkujaan ortografinen väärinmerkintä, joka sitten on korjattu oikeiksi kirjainmerkeiksi. - Keksi-blogin italialainen Sari osaisi varmaan antaa tuosta Firenzen nimestä kiinnostavan historiikin, minun on lähinnä pohdiskelua yleiseltä tasolta.

    Ja onhan meillä Tukholmakin Stockholmin sijasta, samoin vaikka Saksan Baijeri on englannin kielessä Bavaria, saksan Bayern.

    Siitä on keskusteltu, pitäisikö paikannimiä yleensä olllenkaan suomentaa.

    VastaaPoista
  42. En kannata nettivalvonnan lisäämistä, vaan nettipöljien sivistämistä.

    Olen silti sitä mieltä, että bloginpitäjä viime kädessä vastaa bloginsa keskusteluistakin. Rajana on Suomen laki, joka on riittävä.

    Ei ole vaikeata varmaan panna kommenttisulkua lomansa ajaksi ja purkaa kommentit loman loputtua, jos pelkää lainvastaisia kommentteja.

    VastaaPoista
  43. Muuten, haluan ehdottomasti sanoa vielä puoltavan sanani Tuksusta, jota en kyllä ollut tuntea viime keskiviikon Mariassa. Ne huulet ja silmäpussit.

    Siis tätä naista ei burkaan puettaisi, vaan juuri tuommoinen pinkki tyllimekko pukee häntä ja hänen näkyvyyttään mainiosti. Minusta Tuksu on siis kiva tyyppi, nainen joka ei häpeä mitään eikä laihduta itseään muiden hyväksynnän vuoksi.

    VastaaPoista
  44. Jatkan kieliasiaa.

    Olipa kerran, kauan kauan sitten, teinikastajaisjuhla. Meille, tai yhdelle meistä kokelaista, siihen asti vain ruotsia ja saksaa lukeneille, oli keksitty hauska tehtävä. Annettiin käteen englannin oppikirja, josta piti juhlasalimme korokkeelta kuuluvalla äänellä lukea ote. Kieltä jo hiukan opiskelleilla lukiolaisilla oli suunnattoman hauskaa kuunnellessaan esitystä.

    Joskus, myöskin kauan kauan sitten, on koulussa opetettu, että suomenkielessä vierasperäiset sanat luetaan, kuten ne kirjoitetaan. Vettä on virrannut paljon Aurajoessa sen jälkeen, mutta nimien säilyttäminen alkuperäisessä muodossaan kuulostaa hyvältä. Kannatan.

    VastaaPoista
  45. Tuksun kauneus onkin enempi sisäistä. Hän ikään kuin säteilee.

    VastaaPoista
  46. Huomautan vielä, että alkuun kahdessa osassa (koska se ei yhdessä mahtunut) lainaamani aito vuodatus oli Amsterdamissa asuvan nuoren naisen kirjoittama. En ota kantaa hänen rasistisuuteensa. Ottakoon se, joka katsoo oikeudukseen kertoa, miten naisen tulee jatkuvaan lähentelyyn suhtautua.

    Aluksi ajattelin sitä kommentiksi ketjuun, jossa Iines väitti, etteivät ulkomaalaiset miehet ikinä puhele naiselle sopimattomia.

    Sehän on niin uskomatonta soopaa, ettet voi sitä tosissasi edes esittää... Ethän Iines?

    Mutta menen tähän Iineksen hätähuutoon:

    "Eikö kukaan muu näe tässä paradoksia ja älyllistä epärehellisyyttä?"

    Minä näen. Koko tämä muslimilähtöinen keskustelu on huikeaa älyllisen epärehellisyyden näytöstä. Oikea fasistisen ajattelutavan spektaakkeli, jossa toinen vie ja toinen vikisee. Ja hännystelijät huutavat käsi pystyssä heil allahiaan.

    Viimeksi tänä aamuna kuulin, kuinka vaimoni puhisi tv:n äärellä. Kun tulin ja kysyin syytä kiukkuun, hän kertoi, että aamustudiossa oli juuri joku tohtoristäti puolustanut henkeen ja vereen musliminaisten "oikeutta" pukeutua länsimaissakin huiviin ja burkaan tms.

    Kun toimittaja sitten kysyi, että entä se kun muslimimaissa länsimaistenkin naisten - jopa Suomen presidentin! - on pakko vetää se huivi päähänsä, niin arvaatko mitä tohtorinna vastasi, kysyi vaimoni.

    Täti oli heläyttänyt kirkkaalla äänellä, että "maassa maan tavalla"!

    Tämä on minusta sitä ällistyttävää älyllistä epärehellisyyttä, johon muuten ihan fiksut ihmiset sortuvat.

    Kaikki keskiaikainen sorto sallitaan, kun sitä harjoittavat oikeat tahot.

    VastaaPoista
  47. Tuo lainasanojen ääntämisohje on kyllä edelleen oikea, Delilah, mutta nykyään ehkä vähän vajaa.

    Nimittäin sitaattilainathan ovat sataprosenttista alkuperäiskieltä (show), ja ne äännetään alkuperäiskielen tavoin.

    Toinen lainasanojen ryhmä, erikoislainat (burka) äännetään taas suomen kielen normien mukaisesti, koska ne ovat jo osaksi sopeutuneet kieleemme. Ei siis tarvitse eikä oikeastaan pidäkään ääntää "burkha".

    (Olipas mukava paasata taas kateederilta.)

    VastaaPoista
  48. Anonyymi,

    enpäs osaa sanoa, onko Tuksu ilmiönä sen kummempi kuin Tony Halme. Molemmathan taisivat/taitavat olla aineilla pumpattuja. Tuksulle vaan nostan hattua, koska hän kantaa hutsun leimansa ylpeästi ja kunnialla. Halme sen sijaan ei edes saanut huoripukin leimaa, vaikka jyysti milloin ketäkin milloin missäkin lehdessä. Hänestä leivottiin kansanedustaja.

    VastaaPoista
  49. Tapani, en nyt tarkoittanut ulkomaisilla miehillä mustia miehiä, joita olit kertomukseesi saanut melko edustavan joukon.

    Puhe oli suomalaismiesten pesänsaamispuheista, ja näitä liekinkuviopaitaisia suomalaismiehiä ajattelin, ja rinnalle vaikkapa eurooppalaisia muita miehiä, esimerkiksi italiaanoja ja espanjalaisia.

    VastaaPoista
  50. Vielä, Tapani, minäkin luin tänään Hesarista, miten monet kouluttautuneet naiset pukeutuvat islamilaisissa maissa työskennellessään huiviin ja muihin telttoihin, saadakseen pitää työnsä, vaikka eivät ole muslimeja.

    Tässä on minustakin ristiriitaa, etenkin kun itse olemme joustamassa ja antamassa osan kulttuuriperinteistämme pois ollaksemme sortamatta toisuskoisia.

    Tyttäreni kertoi juuri, miten eräästä isosta suomalaisesta oppilaitoksesta oli otettava vanha kirkkoa esittävä taulu pois seinältä, koska se loukkasi muslimien uskontoa. Suvivirsi? Joulujuhla? Näistäkin on osassa kouluja luovuttu, koska meidän perinteemme on siis se, joka loukkaa, muiden ei.

    VastaaPoista
  51. Jos kuulisin tuon kirkkotaulun poiston jostakin muualta, pitäisin sitä urbaanilegendana.

    Tyhmä ei ole se, joka vaatii. Tyhmä on se, joka suostuu joka saatanan vaatimukseen.

    Kohtahan tässä on herätettävä henkiin demarien sodanjälkeinen Jo riittää -kampanja.

    Mutta olisikohan tuo taulujuttu sittenkin urbaanilegenda...?

    VastaaPoista
  52. Tapani, voin kysyä sitä uudelleen tyttäreltä, sillä itse en tiedä jutun alkuperää, eikä koulu ollut tyttären nykyinen työpaikka, lukio. Hän puhui siitä ollessaan normaalikoulussa opetusharjoittelussa.

    Minä olen sellainen piukkapää, että näkisin mieluusti kaikkia ja kaikkea kohdeltavan yhdenvertaisina, koska en osaa pitää ketään arvokkaampana kuin toista. Siksi minusta sääntojen tulisi olla samat, ja jos arvostaa muiden perinteitä, arvostaa kai omiaankin ja esittelee niitä ylpeänä muille.

    VastaaPoista
  53. Tapani: "Tämä on minusta sitä ällistyttävää älyllistä epärehellisyyttä, johon muuten ihan fiksut ihmiset sortuvat".

    Tuntuu siltä, että tuon sortin älylliseen epärehellisyyteen nimenomaan vaaditaan korkein akateeminen oppiarvo.

    Meillä on perhetuttuna humanistiselta alalta väitöskirjaa tekevä nainen, jonka jutut ovat juurikin em. tohtorin luokkaa.

    Vaimoni keskusteli kerran erään toisen tuttavamme kanssa heidän maahanmuuttajatyössään esiin tulleista naisten ja lasten muilutuksista, jotka ovat täysin K-18- kamaa.
    Tämä tuleva tohtori töksäyttää viereiseltä sohvalta: "mä näkisin tollasen jutustelun ihan rasismina".
    Ja päälle päätteeksi: "Islam on rauhanuskonto", johon toinen tuttumme totesi, että ei se islam sen rauhanomaisempi ole kuin mikään muukaan uskonto.
    "EI, islam NIMENOMAAN on rauhanuskonto."
    Toiset tajusivat lopettaa sen keskustelun siihen.

    Muuten tämä ateistinen tuleva tohtorinna on äärettömän miellyttävä ihminen, hauska ja seurallinen.

    Olen kerran nähnyt naisen burkhassa Raisiossa ostoskeskus Myllyssä.
    Nainen istui ostoskeskuksen aukiolla vierellään seisova parrakas mies pitkässä kaavussa.
    Burkhan ristikko tietenkin kätki naisen silmät, mutta miehen kasvoista näki, että hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi paljaiden säärien ja tursuavien tissien täyttämässä kesäisessä ostokeskuksessa.

    VastaaPoista
  54. Tuohon taulujen poistoon suomen kouluista sun muuhun (Suvivirsi jne.) joudutaan juuri siksi kun meillä on näitä innokkaita mamujen ystäviä (hyysäjiä), jotka haluavat antaa heille kaiken periksi ja ilmaiseksi. Hallelujaa!

    Sitten samaiset monikulttuurisuusintoilijat ovat viemässä rantojen mieheltä "ansiottoman" leivän pois suusta, koska hän on "itseaiheuttamassaan tilassa". Näin ristiriitaisia ovat nämä meidän mmonikulttuurisuusintoilijat - rasistisia alkuasukkaita kohtaan.

    Romanian romaanit kiilailevat röyhkeästi Helsingin Kalliossa olevassa Hurstin (Veikko Hurtin pojan) ruokajonossa. Jos tuolle touhulle ei laiteta stoppia ja aseteta vankkoja rajoja, niin kusessa ollaan...
    ...ollaan muuten jo.

    PS. Tuksuhan ilmoitti aikanaan pyrkivänsä kansanedustajaksi. Minkäköhän puolueen listoilta...
    Sitä ihmetellään vielä hyvä tovi.

    VastaaPoista
  55. Niin, Tuksulle ilman muuta burgha (oikea kirjoitus- ja ääntämisasu) päälle, muuten saattaa liikentessä tulla kolareita sun muuta, kun koiraat ei saa silmiään irti älyttömän kiihottavasta ja viettelevästä Tuksusta. Tuksu on kuin avattu hunajapurkki, joka vetää pörriäisiä vastustamattomasti puoleensa.

    PS. oikeastan, nyt kun ajattelen...
    Voisi olla mainiota, jos Tuksusta tulisi kansanedustaja, saisi hiukan tuuletusta tuo tunkainen suojatyöpaikka. Ekaksi laittaisin Tuksun "virkamatkalle" Kimmo Kiljusen kanssa.

    VastaaPoista
  56. Anonyymi, olet oikeassa. Onhan eduskunnassa ollut varsin viriilejä miehiäkin. Tasapuolisuus voisi siinäkin olla paikallaan. Se vaan ei saa häiritä leipätyötä, kuten olemme huomanneet.

    VastaaPoista
  57. Tuosta oman kulttuurin poistosta pieteettisyistä olen havainnut, että ei se ole välttämättä ollenkaan maahanmuuttajan tahto. Se on omaa pokkurointiamme.

    Moni maahanmuuttaja olisi halukas tutustumaan suomalaiseen perinteeseen ja osallistumaan suomalaisiin koulun juhliin, kun vain saa tilaisuuden. Pakottaa ei ketään pidä, mutta ei pitää sitäkään itsestäänselvänä, että suomalainen perinne on aina tulijan mielestä varottavaa.

    Olisiko kyse siis myös siitä usein esitetystä arviosta, että meillä ei ole itsetuntoa oman kulttuurimme arvosta, pidämme omaa aina huonompana kuin ulkomaalaista?

    Tätä ulkomaalaisihailua vasten asettuu myös ylenpalttinen amerikkalaisuuden ihannointi, joka on saanut varsinkin nuorissa aikaan oman kulttuurin ääretöntä väheksyntää, oman kielen toisarvoisena pitämistä ja lähes kaiken englanninkielisen pitämistä oikeana.

    VastaaPoista
  58. Katson tonttua silmiin23 huhtikuuta, 2010 17:26

    Hämmästyttävintä minusta muuten on, että täällä Suomessa uskonnottomiksi tunnustautuvat henkilöt ovat kunnnioittamassa muiden kulttuurien uskonnollisina perinteinä pitämiään tapoja. Eikö kukaan muu näe tässä paradoksia ja älyllistä epärehellisyyttä?

    Tarkoitatko, että he eivät täällä Suomessa kunnioita uskovaisten perinteitä? Useimmat uskonnottomat suomalaiset Suomessa eivät ole vaatineet tonttujen poistamista lasten kuusijuhlasta koskaan. Ollakseen älyllisesti rehellisiä, niin sinun mielestäsi pitäisi. Niinkö?

    VastaaPoista
  59. Ei, kyllä nimenomaan on kyse maahanmuuttajien haluttomuudesta osallistua suomalaisiin juhliin, kuten esim. joulujuhla jossa on jeesusta, neitseellistä syntymää, maria ja joosef.

    Minun kouluaikaana oli pakko osallistua mm. kouluruokailuun ja ruotsin opiskeluun, vaikka en olisi halunnut. Maksalaatikkoa oli vedettävä, vaikka ei tykännyt. Miksi nyt ei näitä maahanmuuttajia suorastaan pakoteta maan tavoille? Minusta on vähimmäisvaatimus, että jos saa turvapaikan, koulutuspaikan ja/tai rahaa yhteiskunnalta, on suoranainen velvollisuus OTTAA SELVÄÄ maan tavoista, kielestä ja pyrkiä omaksumaan ne EIKÄ sylkeä noiden asioiden päälle. Maahanmuuttajien tehtävä - velvollisuus - on omaksua uuden kotimaan tavat, eikä toiste päin. Ja laki, sitä pitää noudattaa ehdottomasti. Inhottavia tapoja, kuten poikien ympärileikkaus jne. ei pidä sallia (muuta kuin lääketieteelisistä syistä).

    VastaaPoista
  60. Minulla on ainakin 500 valokuvaa eri puolilta maapalloamme tulevista maahanmuuttajista juhlimassa suomalaista joulua, pääsiäistä, vappua, juhannusta, ristiäistä ja lasten 1, 2, 3, 4, 5 jne-vuotissynttäreitä jne, jne. Eikä ole yhtään taulua tarvinnut seiniltä olla poistamassa esittivätpä ne vaikka Madonnaa ilman rintsikoita, saatana.

    Yksi lumiukko potkittiin pihamaalta yksissätuumin hajalle koska sillä oli liian esittävä ilme, ja sitäpaitsi minustakin se näytti Lenin-sedältä, joten osallistuin riemulla potkijaisiin...

    Se on vain juhlan tarjoajan asenteista kiinni, ketä ominaan pitämiinsä juhliin kutsuu. Samoin kuin se, että opetetaanko tulijoita "maan tavoille" nyrkin kanssa vai hitaasti lempeitä jutellen, perkule.

    VastaaPoista
  61. Jotenkin mielikuva Valtosta potkimassa puolustuskyvytöntä lumiukkoa vastaa mielikuvaani hänestä. Puheissa jeesustelee - on kuin laupias samarialainen - mutta teot puhuu omaa karua kieltään.

    Epäilen, että ne 500 kuvaa on otettu sarjatulella yksissä juhlissa, jotta voi sitten kuriositeettia esiellä ympäriinsä.

    "Maan tapa" ei sovi hitaasti opetettavaksi. Jos antaa liikaa löysiä, niin mamu menee veteläksi eikä opi. Tällöin "oppimisessa" menee elinikä ja sinä aikana ehtii lusmuamalla tuhlata suuren joukon verovaroja, kun päin vastoin pitäisi olla tienaamassa ystävälliselle valtiolle niitä verovaroja ihan kiitokseksi suojapaikan antamisesta.

    Jos maahanmuuttaja ei opi ja omaksu "maan tapaa" määräajassa, sanotaan nyt vaikkapa 6 kuukaudessa, niin ei muuta kuin ohjataan hänet ystävällisesti rajalle ja hakemaan onneaan muualta. Mielestäni kohtuullista.

    VastaaPoista
  62. Tarkoitatko, että he [uskonnottomat] eivät täällä Suomessa kunnioita uskovaisten perinteitä? Useimmat uskonnottomat suomalaiset Suomessa eivät ole vaatineet tonttujen poistamista lasten kuusijuhlasta koskaan.

    Kyse on mielestäni siitä, mitä puolustaa, ei niinkään siitä, mitä vastustaa.

    Minusta on kornia, että uskonnoton puolustaa toisen kulttuurin uskonnollista perinnettä tai käytännettä, jos nyt sitten burkan käyttö sellaiseksi lasketaan.

    Kun havaintojeni mukaan uskonnoton tahtoo sanoutua irti uskonnollisista asioista ja mielipiteistä ja tavoitteena on neutraalius suhteessa uskonnollisiin asioihin, tuntuu paradoksilta se, jos sitten puolustelee burkan käyttöä uskonnollisin viittein.

    VastaaPoista
  63. Uskonnottomat puolustavat uskonvapautta aina ja kaikkialla.

    VastaaPoista
  64. Anonyymile tahdon sanoa, että on väkivaltaa vaatia tulijaa luopumaan kulttuuristaan ja kielestään. Tällä perusteella en olisi itsekään valmis tositilanteessa kieltämään edes burkaa, vaikka pidänkin sitä samoin kuin huiveihin piiloutumista naisen vankilana ja symbolina alistumiselle.

    Äidinkieli on jokaisen isänmaa, myös tulijan, ja äidinkielen opetusta tuleekin uudessa maassa vahvistaa, koska äidinkielen hallinta on myös uuden kielen vahva pohja, edellytys oppimiselle.

    Katsoin juuri avoimian opettajanpaikkoja netistä, ja siellä onkin nyt jonkin verran oman kielen opettajan paikkoja tarjolla.

    (Muuten asian vierestä: tyttäreni haki juuri yhtä open paikkaa, ja hän sai vastaukseksi, että paikkaa oli hakenut 92 pätevää opettajaa, joista kuusi kokeneinta oli kutsuttu haastatteluun.)

    VastaaPoista
  65. Mutta uskonvapaushan on perustuslaissa säädetty asia, ei se ole uskonnottomien keksintöä.

    Kenenkään ei ole pakko kuulua mihinkään ja nähdäkseni myös uskovaiset sallivat uskonvapauden.

    Fundamentalistit ovat asia erikseen.

    VastaaPoista
  66. Tässä suvivirsi-skismassa (mukaan lukien siis kirkkotaulut etc) kuvittelen kyllä taustalla noin ylipäätään olevan kyse niistä kuuluisista ns. yksittäistapauksista.

    Kaikissa yhteisöissä on tiukkapipoja, jotka vaativat milloin mitäkin - ja kun sellainen sattuu olemaan muslimien joukossa vaatimassa uskonnollisten symbolien poistoa, niin virhe tapahtuu siinä, että vaatimukseen suostutaan. Ja hätäpäissään poistetaan sitten kaikki mahdollinen.

    Jos me uskoisimme suomalaisia uskovia, niin mehän olisimme kieltäneet teeveet ja pesukoneet aika päiviä sitten. Nehän ovat paholaisen keksintöjä.

    Samaan typerehtimisen kastiin menee vaatimus nettisensuurista, jollaista uutistietojen mukaan oikeusministeriö suunnittelee.

    Idean keksinyt neropatti pitäisi palkita rautaristillä, Leninin kunniamerkillä ja Pol Potin patsaalla. Ja antaa kunnon potku perseelle.

    VastaaPoista
  67. Anonyymille tuomakselle. Nyky digijärjestelmäkameralla ei voi ottaa kuvia väittämällä niitä otetuksi milloin sattuu. Kaikissa on klo-aikoja myöten räpsäytyksen hetket sekunnilleen tallella. Tule vaikka kahtommaan, mokomakin eilisen teeren munaus.

    Valokuvissa on sekin ikävä puoli, että niihin tahtoo jäädä autenttinen kuva väreineen tai värittömyksineen kohteestakin, että on se aika vaikeaa ruveta niillä valheita ylläpitämään. Poisluettuna Hannu Hautalan muokkaamt valhekuvat "ihanasta luonnostamme".

    Lumiukon "potkimissessiokin" osoitti, että huumoria löytyy enemmän semmoiseen osallistujilta kuin anonyymeiltä muniensa puristelijoilta.

    VastaaPoista
  68. Mutta uskonvapaushan on perustuslaissa säädetty asia, ei se ole uskonnottomien keksintöä.

    Ohhoh! Suomessa uskonnonvapautta vaativat ensimmäisenä sosiaalidemokraatit Forssan ohjelmassaan.

    VastaaPoista
  69. Niin, siis ensinnäkin Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:n mukaan

    "Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    Miltäs ajalta tämä pykälä mahtaa olla?

    Toiseksi, olet oikeassa Forssan asiassa, mutta ei kai silloisia sosialidemokraatteja voi laskea vielä uskonnottomiksi, vuonna 1903 tai jotain? Uskonnon ajaminen yksityisasiaksi ja kirkon ero valtiosta ei ole välttämättä sama asia kuin uskonnottomuuden ajaminen. Uskonnottomuuden siemen toki tuolloin oli idulla.

    En tiedä, käytetäänkö väärää termiä kuvaamaan sitä, mitä uskonnottomuus nykyään on. Uskonnottomuushan sanatarkasti on tila, jossa ei ole uskontoa ja jossa kielletään uskonto. Jos nyt tarkoitetaankin uskontojen suurta vapautta ja sallivuutta, pitäisi puhua muusta kuin uskonnottomuudesta.

    VastaaPoista
  70. Tapani,

    hassua, että erotat yhteisöjen tiukkapipot, mutta et sitten enää huomakaan, että uskovaisetkin on heterogeeninen ryhmä, jossa on omat tiukkapiponsa.

    Nimenomaan nuo pesukoneet ja televisiot paholaisen silminä on äärilahkojen kliseitä, eivät normiuskovaisten.

    Nettisensuuria en minäkään kannata, sillä meillä on jo sananvapauslaki.

    VastaaPoista
  71. Iines, uskonvapaus on pakko jokaisen sallia. Eihän ketään pakolla saa uskomaan, vaikka rituaaleja voidaan painostaa noudattamaan. Usko tulee sisältä päin, kenelle tulee. Voisi rinnastaa sananlaskuun, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

    VastaaPoista
  72. Delilah, niin tietenkin on.

    Olen hämmästynyt - mikä saa sinut uskomaan, etten minä sallisi uskonvapautta?

    Minusta vapaus on kaiken lähtökohta. Ja ketään ei pidä pakottaa rituaaleihin, sillä ei rituaaleissa ole vapautta, eikä edes uskoa sille, joka uskoa etsii.

    Pakko ja kielto ovat ylipäänsä asioita, joiden käyttö ei mahdu maailmaani.

    VastaaPoista
  73. Iines: "...mutta et sitten enää huomakaan, että uskovaisetkin on heterogeeninen ryhmä, jossa on omat tiukkapiponsa."

    Tokihan minä sen huomasin ja otin huomioonkin.

    Sillä eihän näitä teeveitä ja pesukoneita olleet aikanaan kieltämässä kuin tiettyjen lestadiolaislahkojen tiukkapipot - minulla oli jopa kunnia tuntea muutamia, pohjoisesta kun olen.

    Tarkoitin sanoa, että myös muslimit ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, joissa on omat tiukkapiponsa.

    Tästä emme siis saane kunnon kiistaa aikaan?

    Sen sijaan nykyinen keskustelu uskonnoista ja uskonnottomista on aika mielenkiintoinen. Uskovat ovat saaneet siinä rohkealla hyökkäykselle pienoisen yliotteen - väittämällä ateistejakin tavallaan jumalaan uskoviksi.

    Sillä eihän voi vastustaa sellaista, johon ei usko?

    Uskonnoton ja ateisti - mikä ne muka erottaa? Siis muu kuin poliisi ja jumala?

    VastaaPoista
  74. Länsi-Suomessa on ollut ilmeisesti iloisempia uskonnollisia liikkeitä, sillä en muista koskaan törmänneeni television tai koneiden kieltäjiin. Vain tekoja on pidetty syntisinä, mm. sunnuntaisin ei saanut rukoilevaispiireissä edes kutoa sukkaa. Tämänkin olen vain kuullut.

    Itsekin olen miettinyt, onko uskonnottomuus tai siis ateismi oma uskontonsa, koska se pohjaa jumaluussuhteeseen. Kyseistä ideologiaa ei olisi, ellei olisi uskontoa.

    Jos ateismi on uskonto, täytyy todeta, että yhtä lailla uskonnottomat pakkosyöttävät oman ideologiansa lapsilleen kuin uskovaiset omansa kastaa rätkäyttämällä lapsensa pyhään kolmiyhteyteen.

    VastaaPoista
  75. Pst

    Tarkoitan siis lounaista Länsi-Suomea.

    VastaaPoista
  76. Burkaa en ole nähnyt Suomessa, mutta huivitettuja naisia sitäkin enemmän.

    Ihmettelen kahta asiaa: miksi suomalainen, muslimiksi kääntynyt nainen huivittaa itsensä? Pääsisi paljon vähemmillä tuijotteluilla (ja säälillä miehen tahtoon alistumisesta) kun pukeutuisi niin kuin muutkin suomalaiset.

    Miksi muslimihuiviin (ja vartalonmuodot peittäviin vaatteisiin) pukeutunut nainen meikkaa? Jos pukeutumisen tarkoitus on peittää naisen sulokkuus ja osoittaa hänen halunsa pysytellä miesten katseiden ulottumattomissa, meikkaaminen sotii vastaan.

    VastaaPoista
  77. Skeptikot argumentoivat usein samalla lailla parta väpättäen, kuin ääriuskovaiset.

    "Usko tieteeseen sinä hullu!"

    "Näin sanoo profeetta professori!"

    Eivaan, kunhan laski leikkiä, jo ensimmäisten tieteellisten kirjoituksien tekijöille opetetaan, että auktoriteettiusko on pahasta.

    Sitäpaitsi se mikä on tiedettä perustuu tiukkaan matematiikkaan, muu on enemmän tai vähemmän paskanjauhantaa; välillä paremmin, välillä huonommin perusteltua.- Tämä oli omaksumaani tiedefundamentalismia!

    PS Jokainen saa puolestani pitää rättejä päässään jos haluaa, rumille se on jopa suotavaa.

    VastaaPoista
  78. "Useimmat uskonnottomat suomalaiset Suomessa eivät ole vaatineet tonttujen poistamista lasten kuusijuhlasta koskaan. "

    Eivät he toki tonttuja kiellä, nehän ovat "uskonnottomien" mielestä sopivaa, pakanallista ainesta joulussa, mutta seimen, Jeesus-lapsen ja enkelit he haluavat ajaa pois.

    Kaikki muu kelpaa paitsi kristinusko.

    VastaaPoista
  79. Burka lieneekin harvinaisuus Suomessa, Kuiske, mutta Ranskassa sai nainen juuri sakot Hesarin mukaan ajettuaan verhottuna liikenteessä. Burka estää poliisin mukaan näkyvyyttä.

    Onhan meillä Suomessakin omat rättipäämme, Riku, pipot ja huivit, myös miehillä. Minusta sellainen kuviohuivi miehen päässä on kivannäköinen. Piposta sen sijaan en kauheasti tykkää, kun se syö ihmistä, ts. sekin piilottaa persoonan. Siksi kai nuoret sitä rakastavat sisäasusteenakin. - Burka on kuitenkin toinen juttu, ja sillä on eri funktio kuin pipoilla ja huiveilla. Vaikka mietin kyllä tuota piilottamisen ideaa piponkin sisäkäytössä.

    VastaaPoista
  80. Iines, en ajatellutkaan Sinun olevan kielteisellä kannalla uskonvapauteen. Blogiasi jo jonkin aikaa seuranneena pidän Sinua avarakatseisena ihmisenä.
    Kommenttini eilen oli rinnakkaistoteamus Sinun klo 19.09 kirjoittamaasi toteamukseen "Kenenkään ei ole pakko kuulua mihinkään ja nähdäkseni myös uskovaiset sallivat uskonvapauden." Eli olin samaa mieltä. Joku voi todella kuvitella voivansa kieltää uskonvapauden, mutta pinnan alla ihmiset ovat sitä mieltä kuin ovat, vaikka ulkoiset merkit mitä kertoisivat.

    Pakko tunnustaa, että on vaikea ymmärtää sellaista uskontoa, jossa länsimainen ihminen uskoo niin vahvasti tonttuihin, että tietkin suunnitellaan sellaiseen paikkaan, etteivät ne loukkaa tonttujen asuinsijoja. Eikös tällaista tapahdu melko lähelläkin? Vai onko se urbaanilegendaa sekin?

    Kuunkuiske, musliminainenkin haluaa olla kaunis. Ehkä (muslimi)miehet tuijottavat vain vartaloa, mutta naiset huomaavat kauniit silmät. On väitetty, että nainen meikkaa ensisijaisesti itseään varten ja toisia naisia varten? Halutaan samaistua ja kuulua joukkoon.

    VastaaPoista
  81. Ah, tässä huomaa, miten vajaata sanallinen viestintä on verrattuna elävään kontaktiin, jossa voi lukea puolet toisen kasvoilta ja elehdinnästä.

    Arvelin tosissani, että olit tulkinnut minua jotenkin väärin, tai sitä, että olin itse antanut tahtomattani ja tarkoittamattani kaikille lukijoille sen kuvan, että tässä olen tuomitsemislinjalla kaikkia suvaitsevaisia kohtaan.

    Minuahan ei siis suurissa ympyröissä haittaa kenekään asustus millin vertaa, oli päällä ja päässä sitten vaikka kaksinkertainen burka tai vanteella varustettu arabihuivi. Ei se ole keneltäkään pois, päinvastoin, erilaisuus on kiinnostavaa ja uteliaisuutta herättävää, joka kutsuu luo, ei torju.

    Burka vaan on niin suuri symboli kaikenlaiselle pahalle, ihmisarvon tuomitsemiselle ja kieltämiselle, että soisin asusteen vihdoinkin kokonaan katoavan. Minusta tässä on sama asia kuin prostituutiossa: hyväksymällä ja suvaitsemalla jalomielisesti nämä asiat teemme toki itsestämme ihanan ja avaran ja hyvän ihmisen, trendikkään maailmankansalaisen, mutta asetamme samalla esteitä ihmisen vapautumiselle alistamisesta ja sortamisesta.

    VastaaPoista
  82. Mielenkiintoinen ajatus Kemppisen tänäisestä jutusta:

    "Burkha ja hijab eivät ole nähdäkseni missään kosketuksessa uskontoon eivätkä siveellisyyteen, vaikka tällaistakin propagandaa syötetään. Tarkoituis on tässäkin anonyymiys – mahdollisimman harvat näkevät, kuka olet, tai ainakaan saavat selville, kenen tyttäriä.

    En ota tähänkään asiaan henkilökohtaista kantaa, mutta sanon pitäväni Euroopan hunnunkäyttökieltoja (kieltohankkeita) järjellisinä eli rationaalisina. - -
    "

    VastaaPoista
  83. Takavuosina ilmestyi kirja "Prinsessa", takakannen esittelyn mukaan toteen perustuva ja saudinaisen kirjoittama. Se kuvasi kuninkaallista syntyperää olevan naisen elämää. Tarinassa naiset, joiden ei muutoin sallittu tehdä ilman miehen hyväksyntää juuri mitään, pukeutuivat burkaan ja matkustivat väärin asiakirjoin ostos- ja virkistysmatkalle ulkomaille. Burkan alle ei kukaan kurkistellut, eikä henkilöllisyyttä siis tarkistettu.

    Eikö erään Osamankin arveltu käyttäneen samaa temppua ja siten päässeen karkuun takaa-ajajiltaan?

    VastaaPoista
  84. Prof.eetta Kemppinen harrastaa noita "en ota kantaa, mutta näin se nyt vaan on"-lauseita.

    Mikäs siinä sitten.

    VastaaPoista
  85. En ota kantaa mutta totean kuitenkin, että asia on suuresti hilpeyttänyt minuakin, jo pitkään.

    VastaaPoista
  86. Minäkin olen, Delilah, lukenut lämpimikseni moniakin tositarinoita siitä, miten nainen pakenee, milloin yksin, milloin lapsensa kanssa muslimikurjuudesta.

    Muistan sellaisen jännittävän kirjan (Lastani ette saa/vie?), jossa oli Mahtob-niminen lapsi, jonka isä oli siepannut jonnekin itäiseen maahan, ja länsimainen äiti, erottuaan miehestä, kävi kaappaamasa lapsensa takaisin läntiseen onnelaan. Mieleen jäi, miten nainen kauhistui sikäläistä toilettia, reikä lattiassa. Minäkin kauhistuin.

    En ole aivan vakuuttunut siitä, missä määrin teokset ovat propangandistisia, vai ovatko ollenkaan.

    VastaaPoista
  87. Kemppinen halunnee olla ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen ettei kirjoitettua mielipidettä voitaisi missään kohtaa käyttää häntä vastaan! :)

    Maailman lentokentillä näkee mustaan burkaan pukeutuneita naisia. Näky on sangen pelottava - pommiko piilossa liepeiden alla?

    Ihmettelen sitä, että miehet antavat naistensa piirtää kauniit mantelisilmänsä - mikä sen flirtimpi ele kuin viekoitteleva katse vieraalle miehelle, jos sellaista haluaa käyttää?

    Juttelin kerran suomalaisen, muslimiksi kääntyneen naisen kanssa. Hänellä oli huivi päässä. Kysyin ystävällisesti, että herättääkö huivi ärtymystä muissa ihmisissä.

    Vastaus oli, että herättää kyllä. Keski-ikäisissä, juopuneissa suomalaismiehissä jopa niin paljon, että pitää huudella hävyttömyyksiä.

    Nainen sanoi, että hän kokee huivin vapautukseksi itselleen. "Se on viesti siitä etten halua miesten katseita."

    Kävi ilmi, että hän on kääntynyt muslimiksi oman valinnan kautta. Myöhemmin hän meni naimisiin ulkomaalaisen muslimimiehen kanssa, mutta eksoottinen aviomies ei ollut kääntymisen syy.

    Mustista miehistä ja Firenzestä oli puhetta aiemmissa kommenteissa.

    Suomessa mustat miehet jättävät rauhaan, kun ei katsele kohti. Muussa tapauksessa saa varmasti jonkun kintereilleen ihan keskellä kirkasta päivää.

    Sattumalta juuri Firenzessä oli paljon mustia kauppamiehiä myymässä piraattituotteita nopeasti kokoon kyhättävine myyntipöytineen. (Kun poliisiauto vilahti jostakin kulmasta, "myyntipöytä" meni kasaan saman tien.)

    Heillä oli hallussa naisten liehittelyn taito. Ei päällekäyvää vaan huomaavaista. Puutteessa elävä Suomipoika voisi mennä ottamaan oppia!

    Piraatit jäivät kyllä ostamatta! :)

    VastaaPoista
  88. "Tositarinoita" onkin varmaan syytä aina hieman epäillä, olivat sitten lehdissä tai kirjoissa tai muualla. Mainitsemasi tarina taisi tulla joskus elokuvanankin TV:stä.

    Reikä lattiassa toi muistoja kaukaa. Olimme parisenkymmentä vuotta sitten Sotsissa ja osallistuimme veneretkelle Suhumiin. Perillä oli järjestetty ruokailu oppaan mainostamassa hienoimmassa ravintolassa. Ruoka olikin oikein maittavaa ja puitteet kauniit, paitsi se mukavuuslaitos. Miehille ja naisille oli toki omansa, mutta yhteistä niille oli mainitsemasi reikä lattiassa. Tilanne oli Ota tai jätä. Ensi hätkähdyksen jälkeen homma hoitui siihenkin, kun oli pakko. Maassa maan tavalla.

    VastaaPoista
  89. Vessoista tuli mieleen nämä joissain välimeren maissa olevat ehdottomat kiellot laittaa vessapaperia pönttöön, kun "putket on niin ohuet."

    Todellinen syy lienee hysteria, jonka uimarannalla kelluvat paperit aiheuttavat.

    VastaaPoista
  90. Toisaalta, kaikki on suhteellista - reikä maassa se on minunkin vessassani. On vain posliini-istuin siinä päällä.

    Seisten suoritushan muutaman kerran päivässä pitäisi pakaralihakset timmissä treenissä, tai kyykistys reiän päälle polvet notkeina. Pitäisiköhän siirtyä tuohon itäiseen malliin?

    Jaa, että joku ei halua miesten katseita? Voiko niitä koskaan saada liikaa?

    No juu, voi toki, jos tyyppi ei miellytä. Luin juuri Henry Laasasen US-blogista hauskan selostuksen pimeistä treffeistä ja katsoin linkin videotkin. Kyseessä on jokin tv-ohjelma, jossa parit tapaavat ensin pimeässä ja reaktiot kuvataan sitten päivänvalossa, ilmeisesti.

    Mistä olivat niin lällyjä mamismiehiä löytäneet ja niin kovisnaisia! Ihan kuin vastakohdat olisi tarkoituksella valittu ohjelmaan.

    Siis, piti vain sanoa, että ymmärrän hyvin, jos nainen haluaa välillä olla katseilta rauhassa burkankin sisällä, mutta en ymmärrä sitä, että miehet katsovat kaikenmaailman koviksia ja rääväsuita. Eikö heillä ole makua tai tuntosarvia, tai peiliä kotonaan?

    VastaaPoista
  91. No nyt vähenee etelänmatkailu, Riku.

    Minä taas olen ihmetellyt keskieurooppalaisia vessoja, joissa jätös asettuu ensin pöntön tarkkailupöydälle, niin että runsaamman tuotoksen kohdalla on ilmeisesti kiinniottamisvaara.

    Koin jopa ahdistusta siskoni saksalaisvessassa. Ovatkohan suomalaiset ainoita eurooppalaisia, joita oma tuotos ei kiinnosta?

    VastaaPoista
  92. Rei"än päällä kyykkijöillä jalkojen lihakset kannattavat pitkälle vanhuuteen!

    Onhan se kieltämättä eksoottinen kokemus kun ensimmäisen kerran törmää...Minullakin se taisi olla Delilahin tapaan Venäjällä.

    Yksi tuttavani kertoi saaneensa mahtavan ruikulitaudin Intianmatkallaan. Heittelehtivässä junassa kun yritti tähdätä reikään itku oli niin lähellä että se vaihtuikin nauruksi!

    VastaaPoista
  93. Olen reissanut Via Balticaa pitkin mm. Riikaan, jollain Pietarin-matkalla, mutta en muista, että sielläpäin Venäjää olisi ollut reikiä lattiassa. Lämmintä vettä ei vain tullut isonkaan hotellin suihkusta, vaan lähes kylmää.

    Junavessassahan laskettiin myös suoraan luontoon, radalle, eikä kovin kauan sitten. Asemien kohdalla oli kakkakielto.

    VastaaPoista
  94. Tuskin noita eksoottisia käymälöitä Venäjän pohjoisosista löytyy,löytyneekö enää muualtakaan.

    Suhumihan on Abhasiassa Mustanmeren koilliskolkassa, silloin se oli vielä osa Neuvostoliittoa. Nykyään se taitaa kuulua Georgiaan.

    Se oli sitä aikaa, kun farkut vasta tekivät tuloaan naapurimaahan. Suhumin suurella torilla oli muutamia pareja myynnissä, ja hinta oli sikäläisittäin todella korkea. Mallikin oli hiukan vanhanaikainen. Turistien yltä farkkuja myös haluttiin ostaa. Olisi saanut ison kasan ruplia. Muuan pikkuinen mummeli, mustasilmäinen ja ryppyinen, kirkkaissa vaatteissa, yritti kaupata minulle purkin kirkaansinistä kasvomaalia silmäluomiin. Olin hänen mielestään sen tarpeessa. Ei tullut kauppoja.

    VastaaPoista
  95. Joinain aikoina venäläiset naiset tunnisti nimenomaan sinisestä luomiväristä, jolla peitettiin koko yläluomi, puolikuun muotoisesti.

    Nykyäänhän venäläiset naiset ovat läntisittäinkin arvioituna tyylikkäitä ja trenditietoisia kaunottaria. Pois ovat jääneet räikeät värit ja korkeat karvahatut ja voimakas hajuvesi. Samoin virolaiset naiset hakkaavat monesti suomalaisnaiset muotitietoisuudessa ja trendeissä.

    (Asia on minulle yhdentekevä, siis muoti ja meikkaaminen, mutta kiinnostava silti seurata tätäkin ilmiönä.)

    VastaaPoista
  96. Burkha, peittäessään sen, mitä emme voi aistia emmekä siten määritellä, on uhka itsetunnollemme eli siis rasismille(mme), kun taas paljas iho muodostaa välittömän naamion, johon voimme suhtautua kuin muihinkin yhteiskuntamme uusliberalistisiin vapauksiin (vaihtaa valuuttaa, tavaraa, mielipiteitä ja - ylipäätään vaihtaa tietyn huijaustinkimisen periaatteella...).

    Sanotaan, että islamin naiset ovat sorrettuja. Niin varmaan ovat. Mutta niin ovat olleet naiset kautta aikain ja tulevat aina olemaan - tai sitten naiseus muuttuu joksikin muuksi - kuten mieheyskin.

    Länsimainen yhteiskunta on orjuuttanut naisen uudella tavalla: sananvapaudella ja itsemääräämisoikeudella.

    Nyt naiset kirkuvat ylenmääräisen vapautensa vuoksi kuin eläimet, koska pelkäävät tuon vapauden kohta menettävänsä.

    Heille pitäisikin löytää suojaisa pesä - jopa miehinen tuki (sen vaatii myös ja ennenkaikkea evoluutio).

    Siis jokin instanssi, joka 'rajoittaisi' heidän sananvapauttaan...

    *
    Paljas iho on lopultakin naamio, jonka kohtaamme paljon mieluummin kuin burkhan takana olevan fantasiamme (ennakkoluulojemme todellisen) kohteen.

    Olemme siis rasisteja.

    *
    Ja nyt eikun pullakahvit. Minä olen niin odottamut teitä. Päästään vähän keskustelemaan...

    VastaaPoista
  97. Voi miten minä rakastan tällaisia Raunon keikauskakkuja. (Muuan Sirkka kysyi kerrran, syömmekö keikauskakun, jos hän leipoo. Ihmettelin mikä on keikauskakku, ja kun se sitten meille tarjoiltiin, se oli nurinpäin rakennettu kakku: vuoan pohjalle pantiin kirkkaaseen liivatehyytelöön päälle tulevat värikkäät marjat, ja päälle sitten kerroksittain taikina ja välihillot. Kumottiin sitten ylösalaisin.)

    Että paljas iho onkin se naamio, ja burka vain uhka itsetuntolle. Jännä vino kulma katsoa asiaa, enkä edes tunne halua kiistää asiaa, vaan totean: näin voi katsoa ja näin voi olla.

    Ihminenhän yhdentyy kauheaa vauhtia sukupuolettomaksi olennoksi, tai niin, että sukupuoli ei ole enää mittari siinä määrin kuin ennen. On väärin sanoa, että naiset miehistyvät, sillä yhtä lailla miehet naisistuvat. Kliseet karisevat.

    Tuli vähän hajanaista, kun katson toisella silmällä Seitsemää samuraita. Palaan asiaan myöhemmin tai aamulla, nyt samuraissa tiivistyy..

    VastaaPoista
  98. Raunon keikaus oli tyypillinen länsimaisen miehen omahyväinen tulkinta: burka on ongelma meille, koska emme näe naista burkan alla.

    Höpsistä Rauno. Burka on ongelma meille samalla tavalla kuin sodissa raiskatut naiset, orjuutetut lapset ja kyykytetyt köyhät.

    Ovatko nekin "uhkia itsetunnollemme"?

    Ehkäpä. Mutta olen silti sen verran idealisti, että väitän burkan olevan meille ongelma siksi, että tiedämme eräissä kulttuureissa miesten pakottavan naisensa siihen pukeutumaan.

    Se on meistä yksinkertaisesti vain niin vitun väärin.

    VastaaPoista
  99. Täällä menee hyvin, ilman burkaa.

    Ihailen juuri samuraiden komeita paljaita reisiä tuossa taistelun tiimellyksessä. Jonkun pyllykin vilahti. Ovat ne vantteria ja lyhyitä miehiä, nuo japanilaiset soturit. Naisetkin taisivat tappaa yhden rosvon, vaikka yksi nainen alistettiin leikkaamaan tukkansa, etteivät samurait raiskaisi häntä, vaan luulisivat häntä pojaksi. Nainenpa heittäytyi sitten pojantukassaan ketoon levälleen, mutta samurai ei ymmärtänyt mitä olisi saanut. Tämmöisiä me naiset olemme. Ei ihme, että sitä burkaakin tarjotaan.

    VastaaPoista
  100. Eikä kyse ole siitä, että emme näe naista burkan alta, vaan painopiste on siinä, että nainen piilotetaan burkan alle.

    Ei kukaan halua alunperin itse telttavankilaan. Sinne toki sopeutuu ja elämä jatkuu, mutta minua ainakin kiusaa asiassa se, että nainen on jossain kulttuurissa niin niistetty, ettei hän itsekään tajua sitä.

    Toki onnellinen voi olla myös tikun nokassa istuessaan. Mutta tähän selitykseen tyytyminen on minusta vähän lyhytnäköistä ajattelua.

    VastaaPoista
  101. Musliminainen burkassa on sama kuin juutalainen raitapyjamassa.

    Silmät auki. Se tapahtuu tässä ja nyt.

    VastaaPoista
  102. On hieman vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, jolla suomalaisnaiset puolustelevat burkan käyttöä: naisen vapaa valinta.

    Juuri tänään taas joku Tiina Hesarissa piti burkan käyttöä vapauden merkkinä ja käyttökieltoa taas valtion säätelynä.

    Herran pieksut. Eikö ole parempi, että valtio säätää vapaudesta, jos se kerran on muutoin häviksissä?

    Ei mistään diskursseista löydy legitiimiä prinsiippiä sille filosofialle, että pussi päässä eläminen olisi vapautta. (Anteeksi, en malttanut - minua niin riemastutti, kun Timo Hännikäinen inhoaa minun laillani "diskurssia".)

    VastaaPoista
  103. Vapauden kaiho soi!

    Minusta diskurssi on hyvä ja paljon kertova sana! Wikipedia(!) kertoo sen ranskankielessä tarkoittavan mm.jaarittelua; diskurssianalyysi on siten jaaritteluanalyysiä! :):):)

    VastaaPoista
  104. Ole siinä! Nyt tulee Kielipoliisi ja pamputtaa sinua ja kaikkia diskurssinrakastajia. Mukaan mahtuu myös dilemmaväki. Taustalle pannaan soimaan se Hiskin kipale.

    Tosin tuo jaaritteluvinkki pelastaa sinut lisäpamputukselta.

    VastaaPoista
  105. Tapani,

    pieleen menivät tulkintasi minun teksteistäni - taas kerran.

    Palaan kuitenkin burka-aiheeseen mutta vain omassa blogissani.

    VastaaPoista
  106. Siteeraan lyhyesti tänäistä Hesaria, jossa todetaan varsin vakuuttavassa mielipidekirjoituksessa, että burka ei ole naisen vapaa valinta, koska esimerkiksi Afganistanissa se on poliittinen pakko. Länsimaisen naisen halulla verhoutua burkaan piiloon markkinakulttuurin vaateita ei ole mitään tekemistä burkan käytön kanssa.

    VastaaPoista
  107. "Anonyymile tahdon sanoa, että on väkivaltaa vaatia tulijaa luopumaan kulttuuristaan ja kielestään."

    Kuka näin on vaatinut?
    Ei kielestään tarvitse luopua, mutta on kohtuutonta odottaa ja vaatia että maa johon on tullut, alkaisi palvelemaan "vierailijaa" hänen omalla kielellään. Ei, kyllä vieraan on opeteltava kohdemaan kieli!

    Lisäksi kulttuurtistaan ei tarvitse luopua, paitsi jos ko. kulttuuri on kohdemaan tapojen ja lakien vastainen. Tällöin vierailijan kulttuuri saa luvan taipua. Ihan kohtuullista.

    Miksi muuten täysin länsimainen ja muuten huivia käyttämätön naistoimittaja joutuu pitämään arabimaissa huivia päässä? Miksi hän joutuu luopumaan "kulttuuristaan" tuolla?

    VastaaPoista
  108. Arabimaissa nainen voi olla ilman huivia.

    Omalla vastuulla.

    Toivottavasti Suomi ei näyttäydy yhtä julmana muualta tulleille.

    VastaaPoista
  109. Anonyymi,

    olen samaa mieltä. Suomen kielen opettelu on ennen kaikkea maahantulijan oma etu, jotta hän pärjää täällä.

    Jotta oppii suomen kielen, pitää ensin osata oma kieli. Moni maahantulija ei ole välttämättä käynyt koulua kuin vuoden pari, erikoisesti naistulijat. On selvää, että ellei hallitse omankaan kielensä kirjoitettua rakennetta, vieraan kielen oppiminen on hidasta.

    Tämän vuoksi kannatan osalle maahantulijoita peruskoulun ala-asteen opetuksen hyödyntämistä.

    VastaaPoista
  110. RR: "Burkha, peittäessään sen, mitä emme voi aistia emmekä siten määritellä, on uhka itsetunnollemme eli siis rasismille(mme)..."

    Pitäisikö tuota ihan tulkita?

    VastaaPoista
  111. Tapani,

    tsekkaa pärettäni 'Burkaa ja jytää'. - Ei tulkintapakkoa - sielläkään.

    VastaaPoista
  112. "Arabimaissa nainen voi olla ilman huivia.

    Omalla vastuulla. "

    Maassa maan tavalla. Myös suomessa. Ei erityiskohtelua arabeille, muslimeille, juutalaisille, somalelle tai romaneille. Maassa maan tavalla! Se ken ei työtä tee, ei pidä syömänkään (siis "vierailijat").

    VastaaPoista
  113. Luin Raunon burkhapäreen. Ja järkytyin.

    Maailma on vääryyttä ja sortoa täynnä - ja saa näköjään ollakin, sillä aina löytyy Raunon kaltaisia filosofeja kääntämään asiat nurinniskoin.

    En voi lakata ihmettelemäsä kuinka hänen kaltaisensa yliälykäs ihminen, vieläpä filosofi eli totuuden rakastaja, möyrii niin syvällä omissa liemissään, ettei näe missä tässä burkha-asiassa todella on kyse.

    Ei, vaikka väänsin sen hänelle rautalangasta.

    Kerrottuaan ensin, että burkhasta vapautuminen olisi "negatiivista vapautta", hän kiteyttää näkemyksensä näin:

    "Länsimainen ihminen pelkää burkan takana olevaa naista (ihmistä), koska silloin hän joutuu todella konkreettisesti kasvotusten toisiin kohdistuvien, omien - mahdollisesti rasististen fantasioittensa kanssa."

    Siis viis naisten julmasta sorrosta, orjuuttamisesta ja ihmisarvon polkemisesta – ongelma onkin meissä.

    Koko ongelma katoaa, jos me länsimaiset ihmiset emme tiedä siitä.

    Juutalaisten joukkomurhassakin ongelma on siis siinä, että me tiedämme siitä?

    Rauno - oletko todella noin sokea?

    VastaaPoista
  114. Rauno taitaa pelätä pillua, yksinkertaisesti. Hän projisoi tässä omia syvyyksiään ja naisen pelkoaan; rasismista puhuminen on pelkkä verho, ylimääräinen ornamentti, jonka avulla mieli symboloi syövereitään.

    Burkankielto on rationaalia, kuten Jumala sanoi blogissaan, mutta se on myös inhimillisellä tasolla oikein, koska poliittinen burkapakko on edelleen voimassa joissain maissa, mm. Afganistanissa. Burka ei ole siis naisen vapaata valintaa, vaan jos se valitaan, se juontaa kiinnikasvamisesta vanhaan alistavaan tapaan.

    Kyllähän meilläkin on edelleen äitejä tai isiä, jotka kasvattavat lapsia sukupuolta eriyttäen, vaikka se ei ole tarpeen, vaan vain vanha alistava tapa.

    VastaaPoista
  115. Aloitetaan vaikka tällä 'päästöllä':

    Iines väittää minua pillupelkoiseksi. Surkea argumentti, joka osoittaa jälleen, miten epärationaalisella perustalla hänen jorinansa ovat. - Yhtä hyvin minä voisin väittää, että Iines hakee kommenteista fantasia-aineksia masturbaatio-kuvitelmilleen. Mikä muuten on täysin totta! - Mutta auttaako tällainen navan alla ja limassa lilluminen meitä rationaalisen argumentaation alueella tippaakaan? Ehkä kärjistämällä perusteluja kyllä, mutta vakavasti otettavia ne eivät ole. Pelkkää pyykkimuijan säädytöntä ja pahantahtoista paskapuhetta, josta puuttuu relevantti kytkös itse keskustelun perimmäiseen teemaan.

    VastaaPoista
  116. Rauno,

    puhuisit suoraan minulle, etkä pääni yli muille!

    Ei minulla ollut mitään tahtoa, sanoin vain, niin kuin ensimmäisenä mieleeni juolahti. Olisin varmaan voinut harkita sananmuotoa, minkä auliisti myönnän ja pyydän anteeksi, jos - tai kun - lause sinua loukkasi.

    On myös niin, etten osaa ajatella pahaa, jos mies pelkää naista. Minusta se on ok, eikä vähennä miehen arvoa millään alueella. Minun kaikilla miehilläni on ollut erilaisia pelkoja, ja juuri nämä inhimilliset pelot ovat tehneet miehen minulle läheiseksi. Minusta peloton mies on turn off, siis minulle - jätän mieluusti heidät alfanaaraille. Muutenkin minusta takarivin taavit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin eturivin eemelit.

    VastaaPoista
  117. Anonyymi, mihin suomalaiset elämäntapalusmut voisi lähettää?

    Suomessa jokaisella on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Samaa ei voi sanoa Suomeenkin tulevien pakolaisten kotimaista.

    Milloin muuten viimeksi olet nähnyt Ruotsinlaivaan menevän muita kuin mustaihoisia siivoojia silloin kun laiva tulee satamaan?

    Kaikki työt eivät kelpaa suomalaisille.

    VastaaPoista
  118. "Anonyymi, mihin suomalaiset elämäntapalusmut voisi lähettää?"

    Minä lähettäisin ne sinun ovelle kun olet niin empaattinen. Puolet voisi mennä sen "vapaa liikkuvuus" naisen ovelle, joka on nyt keksinyt neuoa Romanian romaneille, että hakekaa turvapaikkaa suomesta, niin pääsette suomen sosiaaliturvan piiriin. Voi jumaleisson sentään.

    Nyt tälä hetkellähän suomalaiset syrjäytyneet (valtaosa siis miehiä) makaa metiköissä, veneiden alla ja kaatopaikkojen liepeillä hökkeleissä 24/7, 12 kk vuodessa, kesät talvet, kun taas somaleille pitää olla hotellia Helsingin ydinkeskustasta.

    "Suomessa jokaisella on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään."

    Eihän ole käytännössä. Katso mitä juuri kirjoitin. Listään siihen edellämainittuun joukkoon vielä valtava joukko eläkeläisiä (tarkoitan siis vanhuuseläkeläisi, enkä enneaiakaisella eläkkeellä olevia) jotka saavat eläkettä noin 500 euroa kuukaudessa ja siitä pitää maksaa kaikki! Vuokrat, ruoka, lääkeet, sähkö jne. Ei riitä rahat, mutta on tultava vain toimeen. Onko se ihmisarvoista elämää?
    Sitten viereisessä asunnossa asuu "kunnia kansalainen" somaliasta, kaikilla herkuilla. Vuokran maksaa kunta, päällä on parasta dolce & gabbanaa, huonekaluja ei haeta suinkaan kierrätyskeskuksesta vaan ihan tuliterät parhaimmista huonekaluliikkeistä. Ja kulttuuriin kuuluu tietysti vielä sitä sun tätä krumeluuria joka pitää myös saada, muuten on rasisti.

    "Samaa ei voi sanoa Suomeenkin tulevien pakolaisten kotimaista."

    Romania on EU maa. Sen on pystyttävä huolehtimaan kanslaisistaan OMASSA maassaan, tai sitten pois EU:sta. Ei ole suomen velvollisuus elättää Romanialaisia. Ei todellakaan.

    Suomi ei ole myöskään syypää esim. Somalian tilanteeseen. Pitääkö tilanne ratkaista Somaliassa, somailailaisten toimesta, vai tyhjennetäänkö koko somailia somalialaisista ympäri maailmaa?

    "Milloin muuten viimeksi olet nähnyt Ruotsinlaivaan menevän muita kuin mustaihoisia siivoojia silloin kun laiva tulee satamaan?"

    Mihin tämä liittyy? Pitäisiko heidän pääsätä johonkin siistiin sisätyöhön terottamaan kyniä ja istumaan konttorissa? Onko heillä koulutusta edes tuohon? Suomessa on jo ihan riittävästi ns. suojatyöntekijöitä omasta takaa, jotka rasittavat tuottavaa työtä tekevien ihmisten kukkaroa.

    VastaaPoista
  119. Niin, Jape, jonkunhan ne on ne laivat siivottava.

    Hyvä, että se työ kelpaa maahanmuuttajille, kun se ei kelpaa kotimaisille elämäntapalusmuille, joita meillä on kymmenintuhansin.

    (Monella ulkoa tulleella siivoojalla on korkea koulutus, mutta ei mitään mahdollisuutta saada täältä muuta kuin siivoustyötä.)

    VastaaPoista
  120. Viidensadan eläkkeestä.

    Ihminen, joka on tehnyt aikuisikänsä töitä - vaikka kuinka pienellä palkalla - saa väkisinkin eläkettä enemmän kuin viisisataa.

    Mikäli hän on ollut vuosi(kymmen)tolkulla kotona lapsia ja kotia hoitamassa, summa on pienempi. Viisisataa?

    Siinä tapauksessa tietenkin hänen armas miehensä osallistuu yhteisiin kuluihin isommasta eläkepussistaan niin kuin vaimo on aiemmin omistanut elämänsä perheelle.

    Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

    Mamuhyysäyskortin ("ota ne kotiisi") olet heittänyt aiemminkin, joten en siihen ota kantaa.

    Toki ulkomaalaiset ystäväni ovat aina tervetulleita!

    VastaaPoista
  121. Niin, ja niistä syrjäytyneistä miehistä: kuinka moni heistä ei ole juonut itseään veneen alle?

    Todella kurjaa elämää, mutta itse aiheutettua.

    Luultavasti joka kunnassa on olemassa kunnan järjestämää majoitusta, mutta sinne kaikki ovat tervetulleita vain selvin päin.

    VastaaPoista
  122. Muutama kuukausi sitten, kun viimeksi kinastelimme mamuasioista, heitin ennustuksen, jonka en tosin uskonut käyvän toteen ihan näin äkkiä.

    Odotin siihen menevän ainakin muutaman vuoden.

    Tarkoitan tätä takkienkääntöä, jota toteutumista paraikaa todistamme: yksi ja toinen poliittinen puolue ja poliitikko pesee kätensä nykyisestä maahanmuuttopolitiikasta väittäen silmät kirkkaina, etteivät he tällaista sähläystä ole ikinä kannattaneetkaan.

    Toivon, ettei kansa usko. Kyllä he vaan ovat. Juuri tällaista. Hoitakoot sotkunsa.

    VastaaPoista
  123. Ottamatta mitenkään kantaa burkaan, naisten asemaan, maahanmuuttoon, uskontoon, vieraaseen kulttuuriin, tasa-arvoon, yhteiskuntien erilaisuuteen, miesten asemaan saati politiikkaan haluan tuoda julki seuraavaa:

    http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/177530.shtml

    ® Ton Tuntema

    VastaaPoista
  124. Tuntema Ton teki kemppiset: ottamatta mitenkään kantaa sanon, että näin se on..

    Mielenkiintoinen uutinen. Ihan naurattaa, vaikka tyttöä käy sääli. Senaattori nai 13-vuotiaan lapsen. Aiemmin hän oli naimisissa 15-vuotiaan kanssa. Mieshän on pedofiili.

    VastaaPoista
  125. "Senaattori nai 13-vuotiaan lapsen. Aiemmin hän oli naimisissa 15-vuotiaan kanssa. Mieshän on pedofiili."

    Eikä ole pedofiili. Kysehän on vain kulttuurista, jota nimimerkki Kuunkuiske peräänkuuluttaa. Emme saa puuttua toisten kulttuuriin, se on rikkaus! Voimme myös ottaa oppia ja vaikutteita muista kulttureista (kuten nimimerkki Kuunkuiske opastaa). Se se vasta rikkaus onkin.

    VastaaPoista
  126. "Niin, ja niistä syrjäytyneistä miehistä: kuinka moni heistä ei ole juonut itseään veneen alle?"

    Tällä ei ole merkitystä, kaikkia pitää auttaa. Sukupuoleen, rotuun, asemaan jne. katsomatta.

    Eivätkö somalit ole itseaiheuttamassaan tilanteessa? Ovat.
    Miksi heidän auttaminen kuuluisi meille? Sinun mukaasi "itseaiheutetussa tilassa" olevia ei tule auttaa.

    "Luultavasti joka kunnassa on olemassa kunnan järjestämää majoitusta, mutta sinne kaikki ovat tervetulleita vain selvin päin."

    Luultavasti? herranen aika, onko vai ei? Teidän empaatikkojen pitäisi aktiivisesti etisä noita autettavia, koska hei eivätole itse siihen kykeneviä, siis vavun hakemiseen. On myös niin, että suomalainen alkuasukasmies on "itseaiheuttamassaan tilassakin" usein niin ylpeä, että ei hae apua. Mutta somalit, jotka ovat siis itse aiheuttamassaan tilassa, taas ovat niin röyhkeitä, että vievät kaiken avun, sellaisenkin joka ei heille kuulu. Aina ekana jonossa.

    Näiden empaatikkojen, joiden apu suomalaiselle alkuasukasmiehelle jää syyllistämiseen ja tasolle "luultavasti kunnassa on jotain, ehkä", ei lämmitä sitä rantojen miestä, joka jäätyy talvella veneen alla tai joka hakee epätoivoisesti lämpöä ilmastointihormin edestä. Samanaikaisesti suomalainen empaatikkonainen juo sisällä lämpimässä somalin kanssa teetä, pikkurilli pystyssä. Ollaan niin monikultuurisia että.

    VastaaPoista
  127. Suomessa on noin miljoona tupakoitsijaa. Kaikkien heidän terveysongelmiensa voidaan väittää olevan seurausta tupakoinnista. He ovat siis itseaiheutetussa tilassa. Heitä ei tule auttaa, eikö niin nimimerkki Kuunkuiske? Ei, vaikka ovat maksaneet palkkaveroja ja tupakkaveroja ja ALV:ta Suomeen. Oma vika. Ei auteta?

    Kotipaikkauntani johtava ylilääkäri saarnaa tupakoinnin vaaroista. Luennon tauolla hän painelee itse röökille. Eikö olekin hienoa?

    VastaaPoista
  128. "Ihminen, joka on tehnyt aikuisikänsä töitä - vaikka kuinka pienellä palkalla - saa väkisinkin eläkettä enemmän kuin viisisataa."

    Eihän saa. Jos saa 501 euroa, niin onko sitten hyvä (jos saivarrellaan). Entä jos saa 600 euroa. Silloinko menee loistavasti?

    "Siinä tapauksessa tietenkin hänen armas miehensä osallistuu yhteisiin kuluihin isommasta eläkepussistaan niin kuin vaimo on aiemmin omistanut elämänsä perheelle."

    Sinulal tuo logiikak pettää - aina. Hieman aiemmin sanoit, että ihminen saa suomessa kohtuullisen toimeentulon ja turvan. Ei mies tähän kuulu mitenkään.

    Se tässä on hassuinta, että ne jotka ei ole tehneet töitä suomessa ollenkaan eikä suomalaisen yhteiskunnan eteen, saa enemmän rahaa - ja vielä tekemättä yhtään mitään - kuin suomalainen pieneläkeläinen.

    "Mamuhyysäyskortin ("ota ne kotiisi") olet heittänyt aiemminkin, joten en siihen ota kantaa."

    Niin, koska sinulla on eväät ja argumentit loppu, eikä niitä koskaan ollutkaan. Olet ainaostaan kiinnostunut roikkumaan muiden rahapussilla vasten heidän omaa tahtoa. Jos hyysäät mamuja, hyysää omailla rahoillasi.
    Mitään velvollisuutta ei muilla ole rahoittaa harrastuksiasi.

    VastaaPoista
  129. Jape, millä perusteella huonon taloudellisen tilanteen maahan syntyneet (esim. somalit) olisivat vertailukelpoisia niihin suomalaisiin, jotka ovat itse juoneet itsensä veneen alle? Saammeko tyytyväisenä hieroa käsiämme yhteen, kun olemme sattuneet syntymään maahan, jossa jokaisella on mahdollisuus elää ihmisarvoisesti ellei itse paskanna papereitaan?

    Suomalainen, joka on tehnyt töitä vuosikymmeniä, saa kohtuullisen eläketurvan. Totta. Jokainen perhe päättää itse miten asiansa järjestää. Nainen, joka jää vapaaehtoisesti kotiin vuosikausiksi, menettää eläketurvassa, mutta elää vanhuuttaan osin puolisonsa pussin varassa niin kuin on aikoinaan perheen kesken sovittu. Mikä tässä yhtälössä on vaikeaa? (Jos mies on jo kuollut, eläke nousee leskeneläkkeen verran. Puhumattakaan perinnöstä.)

    Ihmettelen sitä miten välinpitämättömiä ihmiset ovat terveytensä suhteen. Esim. yksi tuttu 40+ nainen aloitti juuri verenpainelääkityksen ilman että olisi muuttanut elintapojaan ja selvinnyt ilman lääkitystä. Eivät ne ole harmittomia pillereitä. (Tulevat muuten pirun kalliiksikin yhteiskunnalle, kun omavastuu kuukauden satsista on muutaman euron luokkaa.)

    Tupakoitsija kerjää itselleen vakavia sairauksia, mutta eihän lopettamispäätöstä voi kukaan tehdä toisen puolesta. Kateeksi ei käy sitäkään tuttua miestä, jonka keuhkojen tilavuudesta on jäljellä alle 15 %. (Tupakan aiheuttama keuhkoahtautumatauti.)

    Muistin juuri Jape, että sanoin aikanaan, etten kommentoi sinulle. Menköön tämän kerran.

    VastaaPoista
  130. "millä perusteella huonon taloudellisen tilanteen maahan syntyneet"

    Miten maasta tulee huonon taloudellisen tilanteen maa? Johtuisiko sen maan asukeista itsestään? (Johtuu).
    Vai onko olemassa maita, joissa asiat ovat kuin itsekseen hyvin? Vai onko niin, että niiden eteen on tehty töitä? ON! Ne ei ole tulleet annettuna.

    "Saammeko tyytyväisenä hieroa käsiämme yhteen, kun olemme sattuneet syntymään maahan, jossa jokaisella on mahdollisuus elää ihmisarvoisesti ellei itse paskanna papereitaan?"

    Sinä tunnut hierovan, kun et ymmärrä, että tämä maa ei itsestään ole tällaiseksi tullut. Toisaalta etuoikeutettuna naisena et tätä voine ymmärtääkkään. Toisaalta et tunnu myöskään ymmärtävän, että kaikkialla on mahdollisuus elää suht'ihmisarvoisesti. Mutta kun ei viitsitä. Ei oteta tilannetta käsiin siellä omassa kotimaasaan ja heivata niitä väärinkäyttäjiä pois. Ei, tullaan nielummin tänne, ihan vieraaseen kulttuuriin ja sitten täällä tehdyllä työllä pitää kustantaa noiden "vieraiden" elo. Jos joku tätä haluaa harrastaa, niin siitä vaan, mutta ihan niillä omilla rahoilla. On myös leimallista, että haluat rajoittaa ne keitä kutsut kotiisi, mutta haluasit kotimaiset "ongelma" tapaukset työntää muiden ristiksi. Melkoista kaksinaismoralismia, mutta tämä ei yllätä, jotenkin.

    "Suomalainen, joka on tehnyt töitä vuosikymmeniä, saa kohtuullisen eläketurvan."

    Mikä on kohtuullinen?

    Miksi henkilö, joka ei ole tehnyt yhtään töitä suomeen (esim. somalit) saa täysin kohtuuttoman hyvän "eläkkeen" täältä tekemättä yhtään mitään työtä?

    Sitten on tuhansia esimerkkejä suomalaisista, jotka on ikänsä tehneet töitä ja ovat nyt reilusti alle tuhannen euron eläkeläisiä. Näitä on siis kymmeinä tuhansia. Miten tämä on mahdollista, kun yleisesti köyhyysrajana pidetään juuri tuota noin 1000 euron rajaa? Miksi näiden asioita ei laiteta kuntoon? Ei, on kivempaa syöttää rahjoja ja muuta "turvaa" MUUN MAALAISILLE. Tolkutonta touhua.

    "Jokainen perhe päättää itse miten asiansa järjestää. "

    Älä sekoile. Ei tässä ole mistään perheistä kyse erityistapauksina, vaan jokainen ihminen on yksilö ja häntä tulee käsitellä ja kohdella sellaisena. Miksi kenenkään ihmisarvoon kuuluu saada "almua" ja kompensaatiota puolisolta? Kaikilla ei ole puolisoa, ei ole koskaan ollutkaan.

    "sanoin aikanaan, etten kommentoi sinulle"

    Sinulla ei ole linjaa. Et pysty pitämään kiinni päätöksistäsi, mutta toisaalta muistat tökkiä tilaisuuden tullen. Muistan kuulleeni sinulle sanotun, että livekohtaamisessa kanssasi on miehen syytä pitää selkä seinää vasten...
    Toisaalta sinulla ei valitettavasti ole sitä empatiaakaan, kuten lausunnoistasi on nähty, ainakaaan suomalaiselle valkoiselle heteromiehelle.

    VastaaPoista
  131. http://www.youtube.com/watch?v=3vZIE7FmN3k&NR=1

    'Too silly. This lady is sure a classical singer. The lady has real class whatever she sings'.

    VastaaPoista
  132. Tämä on aihe joka on vuosia ärsyttänyt minua... :/
    Asuin vuoden syyriassa, missä ei saanut kulkea shortseissa ja/tai hihattomassa paidassa. Se oli tukalaa kuumassa ja likaisessa Damaskoksen kaupungissa. Silti ei tullut mieleen kapinoida ja alkaa vaatimaan Länsimaisia lakeja käytäntöön.
    Kun ihmiset sieltä päin tulevat tänne, he vaativat automaattisesti oikeutta toteuttaa oman maansa/uskontonsa käytäntöjä.
    Miksi sen pitäisi toimia vain yhteen suuntaa?
    Minusta sanonta "maassa maan tavalla, tai maasta pois" on hyvä. Se osoittaisi kunnoitusta toisia kulttuureja ja uskontoja kohtaan.

    VastaaPoista
  133. Vilkaisin blogiasi katsoakseni sukupuolesi - kiinnosti tuo pukeutumiskielto.

    Olet siis mies, ja Syyriassa on miehille pukeutumiskieltoja. Kiinnostavaa, että mieskään ei saa jossain kulttuurissa paljastaa kaikkia paikkojaan. Ei edes jalkojaan, vaikka ilmasto on helteinen.

    Raunolle vielä kiitos Ann Sophie Otterin linkistä, laulu oli jumalaista.

    VastaaPoista