Kevätpäiväkirja 3. sivu

Pysäköin auton Jumalan lasten taivaallisen valtakunnansalin tyhjälle parkkialueelle. Noustessani panemaan saappaita jalkaan viereen pyllähti pikkuinen punainen auto, josta nousi kaksi ripeää naista. - Hei, hihkaisi toinen. - Hei, sanoin minä ja mietin, kuka vanha koulukaveri siinä mahtaa olla, vuosien ikeet habituksessaan. Olin menossa alempana kohisevalle koskelle kuvaamaan mahdollista jäitten lähtöä. Minua katsottiin nyt siihen malliin, että päätin selittää, miksi lainaan Jumalan lasten parkkipaikkaa maallisiin huvituksiin. Osoitin siis kameraani ja sanoin niitä näitä ja hymyilin.

Toinen nainen tempaisi kassistaan Jeesuksen kuvan, ja kysyi olenko nähnyt sitä. Sanoin, että olen, ja että ääneni ei nyt oikein toimi. Toinen huolestui, laski kuvan, hyvyys paistoi tutkivassa katseessa, ja naisen taivaspaikka kohisi silminnähden lähemmäs. Toinen taas sanoi napakasti, että nyt olisi oiva tilaisuus tulla katsomaan valtakunnansalia sisältäpäin, jos ei ole ennen ollut. - Ei ole, sanoin kakoen kurkkuani. Toinenkin riemastui, että olisi tosiaan tilaisuus. - Kiitos, sanoin nyökäten ja painelin polkua alas koskelle. En jaksanut nyt kartuttaa naisten taivaskassaa yhdelläkään lisäpisteellä, vaikka hieman harkitsin auttaa heitä päämäärän saavuttamisessa. Sieluani en olisi myynyt.

Olin unohtanut panna pipon päähäni naisten ripeän lähestymisen vuoksi, ja palelin tuulisella koskella. Jäässä oli vain pieni reikä kapean puusillan alla, ja siellä kohisi jo. Kuvia ei kuitenkaan tullut, sillä muu koski oli jäässä, tylsännäköinen valkea uoma, jonka päälle laskeutuvaa maatuvaa runkoa olin jo kuvannut tuhannesti. Linnutkaan eivät suvainneet laskeutua kuvattavaksi, joten lähdin siitä sitten takaisinpäin.

Kotona alkoi vihloa sekä oikeaa korvaa että oikeaa ylähammasta, joten en tiennyt, kumpi on kipeä. Jomotus jatkui vielä kiirastorstaiaamuna, joten soitin hammaslääkärille, joka oli tietenkin jo aloittanut pääsiäislomansa. Nyt pitkänäperjantaina oikeaa korvaa ei enää särje, eikä hammastakaan, mutta olo on kostean nihkeä. Voi olla, etten menekään mökille, joka on kylmillään talven jäljeltä, vesi katkaistuna, pihatiellä varmaan metrinen kinos. Yleensä olen pääsiäisenä leikannut omenapuita ja käynyt hautausmaalla viemässä suvun vainajalle syntymäpäiväkukkia ja katselemassa uurnalehdolta aukeavaa merenpintaa. Tämä on se uurnalehto, josta olisimme tahtoneet ostaa Leenan kanssa vierekkäiset uurnapaikat jälkeenkäyvienkin työn helpottamiseksi, mutta etukäteisvarauksia ei hyväksytty. Pitää palata asiaan vasta vainajana, oli seurakuntanaisen opastus.

Tänä pääsiäisenäkin ristiinnaulitaan ihmisiä. Joku joutuu ristille poliittisesta ahneudesta, vaikka koko maailma lepää kähminnän päällä. Tai joku siitä, että meni sanomaan harvinaisen totuudenmukaiset sanat yhdestä testosteronilla kyllästetystä tyhjänpuhujasta, joka oli juuri kylmennyt. Tai joku merkittävä siitä, että ottaa vastaan syntymäpäivänsä kunniaksi tuputettua kultaa ja mirhamia, vaikka pärjäisi omillaankin. Tai joku poliitikko siitä, että on entinen alusvaatemalli ja kaunis tai joku vielä siitä, että menee ja vetää jo sovitun asian takaisin, vaikka on vähäpätöisin ministeri ikinä. Kyllä tämä maailma on ihmeellinen paikka. Mutta on oikein hyvä, että me valvomme ja olemme itse moraalisia ja eettisiä. On sitten helpompi ristiinnaulita muita ja toisaalta kruunata esimerkiksi maailman paras kirurgi merkittävän akillesjänteen onnistuneesta operaatiosta.

Hyvää pääsiäistä!

(Valokuva Iines, matkaikoni, ostettu venäläiseltä torilta)