14.6.2011

Kesäpäiväkirja: 3. sivu

13.6. Sateella on aikaa miettiä vaikka lutkaliikettä, kun muutakaan liikettä ei pihapiirissä näy. Tosin kissa väittää olevansa eri mieltä ja tuijottaa keskittyneesti metsän uumeniin yhtä pistettä. Näkee jotakin, mitä minä en erota, vaikka teroitan katseeni äärimmilleen ja suuntaan leukaani kohottaen kaksiteholinssieni lukupisteen metsikön reunaan. Sumenee vain, olkoon.

Takaisin lutkaliikkeeseen. Eikös nyt eletä kaikissa mies-naiskeskusteluissa sitä stabiilia vaihetta, että miehet ovat todistautuneet biologiansa vietävissä oleviksi olennoiksi? He ovat kuin ajelehtiva lastu voimakkaassa testosteronivirrassa. Kun poven kaari vilahtaa, niin mies kilahtaa. Jos on normaalinen mies.

Mies on siis nopeaimpulssinen eroottisviritteinen olento, jonka seksuaalisuus ei ole täysin järjen hallinnassa missään tilassa eikä minään aikana, ei edes hallitusneuvotteluissa. Sielläkin virikkeen villeihin kuvitelmiin voi antaa vaikka Jutta Urpilaisen uusi huulipuna tai avonainen dekoltee. Urpilainen taas hitaampiviritteisenä naisihmisenä tuskin ajattelee ensimmäiseksi seksiä katsoessaan Kataisen hiestyneen kosteita kasvoja tai helliksi livottuja huulia.

On kuitenkin yksi asia, joka voisi saada Urpilaisen pään sekaisin kesken hallitusväännön. Jos Katainen avaisi paidannappinsa ja paljastaisi karvaisen ja hyvinkehittyneen rintakehänsä rintarangan keskipisteeseen asti, Jutan katse taatusti harhailisi levottomana silmien alapuolelle. Vaan harvoin, jos koskaan, saa ihaillakseen leveää ja hyvinmuodostunutta, mustilla karvoilla pehmustettua miehen rintakehää.

Olen joskus miettinyt, miksi miehet eivät pukeudu niukasti ja nouse koturneille, jos se kerran on seksikästä. Miksi vain naisen pohkeen kaari olisi seksikäs koturneilla, kun yhtä hyvin piikkikorko korostaa miehen upeana värähtelevää pohkeen kaarta? Ja miksi miehet eivät käytä nostattavia penisliivejä ja pakara-push upeja? Miksi heillä ei ole peniksenjuurta -vrt. rintavako - paljastavaa tuuletusrakoa housuissaan? Miksi heillä ei ole vatsakorselettia? Miksi miehet eivät perusta gigololiikettä ja vaadi oikeutta pukeutua vapaasti ja mukavasti? Häh?

14.6. Kissa istuu vierelläni ja tuijottaa minua vaativasti. Ulos ja heti, palvelija. Tahdon haistelemaan sisiliskoja kivelle. Ei, kattiseni, minun on nyt käytävä kylän osuuskaupassa ostamassa Fairya, että pääsen tiskaamaan. Tiskipöytä sortuu lautaspinon alta. Sitä paitsi saat papparainen virtsatulehduksen, jos istut märässä maassa.

Eilen ukkosti taas. Tänään oli talo kylmä, ja nukuin kuin tukki ehkä juuri siitä syystä. Aamulla viritin valkean hellan pesään ja sulatin hiivaleivän palan uunissa. Söin sen juustolla päällystettynä, kuumana kahvin kanssa. Arvaatte jo: oli taivaallisen hyvää. On haravoitava yläpihan viimeiset lehdet ja kannettava pirttiin lisää puita.

(Valokuva Iines 13.6.)

65 kommenttia:

  1. Lutkaliikkeen höpsismissä on jotain tavattoman puoleensa vetävää,- nähdessäni tekisi heti mieleni sössöttää niille lämpimän ystävällisesti ja kannustaa eteenpäin.

    Saisivat mukavasti lisää näkyvyyttä,jopa maksavaa yleisöä, kun seuraavassa vaiheessa kirmaisivat yöaikaan viikonlopun kesäisen Kaisaniemenpuiston läpi pyllyt vilkkuen.

    Yleisö maksaisi epäröimättä korkeatkin lipun hinnat, vaikka itse ei sinne varsinaiseen puistoon uskaltaisikaan, vaan joutuisi seuraamaan laitamilta, tai vielä kauempaa, osin kiikareiden avulla.

    Tuota väittämää miesten seksittömästä pukeutumisesta en ymmärtänyt alkuunkaan, vilkaisepa nopeasti, mutta vain nopeasti, oman kesäpäiväkirjasi ensimmäisen sivun kuvitusta.

    VastaaPoista
  2. Jassoo, kommentti tuli juuri, kun kaupankäynnin jälkeen ennen tiskaamaan ryhtymistäni korjasin tekstissä peniksenkärjen peniksenjuureksi.

    Siis juuri tuota minäkin ajattelen, jos vakavissani puhun, että lutkaliike kääntyy farssilogiaksi: pyllyt vilkkuen kirmataan ja yleisö taputtaa. Näin juuri vahvistetaan myyttiä vähäpukeisten naisten lutkamaisuudesta.

    Minä kuvasinkin miehen, koska hormoni minussa hyrähti tuota alkuvoimaa katsoessani. Siinäs näet.

    VastaaPoista
  3. Silloin kun Woody Allen osasi vielä tehdä hyviä elokuvia, hyvin kauan aikaa sitten(1971), teki hän yhden nimeltään: Bananas - minä ja vallankumous.

    Siitä jäi lähtemättömän hauskana(silloin) mieleeni kohtaus, jossa banaanimaan diktaattori sekosi lopullisesti ja määräsi, että alusvaatteita tulee pitää päällysvaatteiden päällä.

    Sitten oikeaan leikkimaailmaan tuli Louise Ciccone- niminen epävakaa esiintymishenkilö, joka teki sellaisesta koko maailmaan levinneen muodin. - Allenin vitsi ei taitaisi nyky-yleisöä juurikaan naurattaa.

    Kaikenlaisen huumorin ongelma on, että todellisuus tekee sen niin paljon paremmin.


    Minä en vuosiin ole uskaltanut vähäpukeisia naisia tuijottaa kuin salaa, pelkään että alkavat huutamaan: "mun itsemäärämisoikeutta on loukattu, toi vanha hirviö raiskas mut katseellaan!"

    Minua jos joku tuijottaa pidempään, pelästyn ihan aiheellisesti onko naamassani tai vatteisani joku hauska tahra, vai olenko unohtanut laittaa päälysvaatteita ensinkään lähtiessäni kaupassa käymään.

    VastaaPoista
  4. Nyt sain tiskattua viikon tiskin ja harjattua lattiat ja ruokittua kissan. Olen nyrkkipyykin jälkeen menossa ulos hyttysten juhlittavaksi, haravoimaan. Melkein sataa.

    Tämän asiaankuuluvan ja ylen tarpeellisen aloituksen jälkeen siirrynkin suoraan asiaan.

    Naapurinani asui kerran mies, joka haki vaimon Venäjältä. Vaimolla oli pieni Polina-tyttö. Polina käytti sukkahousuja alushousujen päällä, kertoi minun lapseni, joka oli havainnut leikkikaverinsa pukeutumiskoodin.

    Ilmeisesti Venäjällä sukkahousut olivat alushousuja kalliimmat. Vai mitä tästä voimme päätellä?

    Jos joku sinua joskus tuijottaa, Riku, voit olla varma, että katse on merkitsevä ja hän katsoo komeuttasi. Minua ei kukaan tuijottanut, kun kävin apteekissa linnunkakka otsassa.

    VastaaPoista
  5. Voi Iines, olet ihan ulkona näissä asioissa. ;)
    Onhan miehille jos jonkinlaista pakaranmuotoilijaa ja oletko koskaan nähnyt, miten matalalantioisiin housuihin jotkut rokkitähtemmekin pukeutuvat? Siinä ei paljon jää mielikuvitukselle varaa.

    VastaaPoista
  6. "Miksi heillä ei ole peniksenjuurta -vrt. rintavako - paljastavaa tuuletusrakoa housuissaan?"

    Koska he joutuisivat tästä putkaan. Tästähän oli aika hyvä pilakuvakin, enpä vaan sitä tähän hätään löytänyt.

    Muutenkin oli aika turha päre.

    VastaaPoista
  7. ...eikun jaa, tässä:

    http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=79408&c=5&o=s

    VastaaPoista
  8. Kyllä minä tiedän, Tiina, peniksenvenyttäjän.

    Peniksenvenyttäjällä saa vehkeeseen lisää mittaa 1 - 2 senttimetriä, jos pitää painoa lähes aina peniksessään. Sen toinen pää kiinnitetään reiteen, joka venyttää penistä miehen liikkuessa tai ojennellessa jalkaansa. Pitkällä aikavälillä ei tosin ole tutkittu, palautuuko elin alkuperäiseen kokoonsa, jos punnerrus lakkautetaan.

    Ja ehkä olen kuullut juttua pakarankohottajista, mutta en tiedä, millainen laite on kyseessä.

    Eniten kaipaan sitä miesten alapään avointa dekolteeta, sillä se vastaisi hassuudessaan naisen rintavaon avartamista. Tahtoisin nähdä, miten rintavarustus pramilla haravoidaan tuolla hyttysparven keskellä juuri nyt.

    Eikö se nyt mitenkään häiritse muka naista itseään, että ne pomppivat pallot eivät tahdo kuosissa pysyä, jos ovat puolittain uloskaivetut? Minä ainakin tuoijottaisin rintojani, ja saattaisin jopa kiihottua kesken kirjoittamisen. Kannatan kaulaan asti napitusta käytännön syistä. Yöpaidat ovat erikseen.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi,

    ettet vaan olisi turha ihminen, kun kommentoit turhaa pärettä?

    No, ei se minua haittaa, pidän syrjäytyneistä yhtä lailla kuin menestyjistäkin.

    Puhuin peniksen juuren näyttämisestä, en koko elimen.

    Tässä se muuten nähdään: mies on rikollinen itsensäpaljastelija, jos vilauttaa sulojaan. Nainen taas on söpö höpsö, jos paljastelee mitä tahansa paikkaansa. Lehdet ovat täynnä kuvia alapäänsä vilauttelijoista, ja se on aina hassu pieni nainen.

    Naiselle sallitaan siis itsensäpaljastelu, koska nainen nyt on vähän tyhmä. Miehillä on laki turvanaan, joten heidän ei tarvitse paljastella itseään.

    VastaaPoista
  10. No eikös tuossa kuvassa juuri peniksen juurta näytetty?

    En minä ihan sitäkään ymmärrä, miksi miesten rankaiseminen pukeutumattomuudesta, mutta naisten ei, olisi jotenkin naisten sortoa.

    VastaaPoista
  11. Jos totta puhutaan, en ole saanut aikaiseksi vielä silmälaseja hankkia, koska vajaa näkökykyni ei haittaa lukemista, vain kaukaisuuteen näkemisessä on ongelmia.

    Tuijottava katseenikin johtuu joskus vain siitä, kun yritän erottaa, onko tuo auto vai ihminen.

    Toki joskus humalaspäissäni yritän naisia jumalaisella katseellani ja seksikkydelläni hurmata.

    Kerran tulin ravintolan ehostumishuoneesta täynnä hurmaavaa charmia ja katseessa tulista paloa.

    Joku tyhmempi akka lausui: Ihan kuin se filmitähti, se Marty Feldman,-mutta silmät sillä on jotenkin oudommat!


    Siirryin varmuuden vuoksi melkoiseesa humalassa olevan naisihmisen läheisyyteen ja kysyin ihan koetellakseni: "Ootko niin kännissä, ettet enää näe mitään?"

    Hän loihe lausumaan ihanat rakkauden sanat, jotka olen tallettanut syvälle sydämeeni: "Eihän se kello ole vielä paljon paskaakaan, vieks mut tanssimaan?"

    VastaaPoista
  12. . . . Nainen lehteilee kirjaansa, . . . hänen poven kaarensa paljastuu dekolteesta, . . . antaen rantaan viettävän polun suuntaan.



    Mutta itse asiaan.

    Miehen karvainen rinta ei ole enää hetkeen edustanut seksististä mieskuvaa eikä "kanta-astujan" sovi keikaroida korkeilla koroilla, se rooli on jäänyt alamittaisille. Hyvin kehittynyt miehen pohjelihas ei värähtele, vaan uhkuu ponnistusvoimaa ja suorituskykyä. Paisuvaiskudoksen täyttää tehtävänsä.

    Raha ja valta on turhauttanut gigolot. Lenkkarit, salihousut ja T-paita. Kaljapullohartiat miehellä? Häh?

    VastaaPoista
  13. "En minä ihan sitäkään ymmärrä, miksi miesten rankaiseminen pukeutumattomuudesta, mutta naisten ei, olisi jotenkin naisten sortoa.

    No onhan se nyt sortoa, ettei naista oteta ihan tosissaan.

    Jos kerran rikos on yleisellä paikalla pukeutumattomuus/vähäpukeisuus/paljastelu, niin minun oikeustajuni mukaan molempien sukupuolien tulee saada siitä rangaistus.

    VastaaPoista
  14. Voi Riku sinun kanssasi. Olen vakuuttunut, että vuoksesi käydään kissatappeluja, joiden päätyttyä lattia on täynnä hiustukkoja, tekoräpsyjä ja kukkakuvioisia irtokynsiä sekä pikkuhousuja, joilla oli tarkoitus heittää Frederikiä.

    VastaaPoista
  15. Kukas sen sanoo, mikä kullekin edustaa mieseksiä, alimmainen anonyymi.

    Luulen, että usea nainen pitää Tom of Finland -tyyppisistä miehistä, siis silmänilona. Toki ne ovat karikatyyreja.

    Minä ainakin tykkään. Niillä miehillä on leveä ja turvallinen rinta, ja jos täydet pisteet jaetaan, rinnan päällä on karvoitus. Ettäs tiedätte.

    VastaaPoista
  16. Huomasitteko tämän päivän Hesarissa uutisen, jonka mukaan Kokoomus ja RKP tekevät kaikkensa estääkseen puuttumisen harmaaseen talouteen ja työehtosopimusten kiertämiseen.

    Kyseessä on paljon tärkeämpi asia kuin joku veroprosentin kymmenys, josta hallitusneuvotteluissa riidellään.

    VastaaPoista
  17. Samuli,

    minustakin asia on tärkeä, mutta mistä voisi päätellä kuinka paljon se "kaikkensa" on?- Politikkojen puheita!

    Olen salaa tavattoman ylpeä itsestäni, kun äänestin Ihalaista - EK ei vielä päässyt viemään kaikkea.

    Aika pornojahan nuo Jutta ja Jyrki ovat yhdessä imelästi hymyillessään. Jos alkavat vaatteitaan riisumaan, haen poliittista turvapaikkaa Naurusaarilta!

    VastaaPoista
  18. Tarkoitin sellaisia takapuolta muotoilevia ja pakaroita kohottavia miesten kalsareita.

    VastaaPoista
  19. Ymmärrän, Tiina,

    mutta siis myönnän tässä tietämättömyyteni: en tiedä kummoiset ne naisten push up -pakarajututkaan ovat. Jos ne ovat mallia sukkahousut, joissa on "tukilankoja" pakaroiden kohdalla, niin eivät ne voi mitään pakaralihaksen painolle.

    Mutta jos niissä on alhaalla geelityynyt (en naura) ja materiaali ei veny, niin kai ne nostavat pakaraa.

    Vaan pakarahan valahtaa riisuttaessa. Kuten rinnatkin, jos on päivisin tuetut.

    Miksi ihmisliha pitää tukea ja nostaa pystyyn?

    VastaaPoista
  20. Samuli,

    minä huomasin sen muistion vuotamistiedon ja katsoin sen vielä uudelleen. En osaa laskea konkreettisesti, mitä harmaatalous merkitsee kansantaloudelle, mutta tietenkin rahassa paljon.

    Sitä mietin, voisiko harmaatalous vähissä määrin edesauttaa joidenkuiden leivässä pysymistä ja lisätienestin saantia.

    Omalle putkimiehelleni ainakin maksamani summat merkitsevät mukavaa lisää ruokapöytään. Nytkin hän sai 150 euroa porrastasanteen rakentamisesta, kun vanha porras lahosi. Lisäksi hän on aikeissa tehdä minulle kunnon terassin avaimet käteen -toimituksena. Siitä tulee jo isompi palkka.

    VastaaPoista
  21. Polina käytti sukkahousuja alushousujen päällä, kertoi minun lapseni, joka oli havainnut leikkikaverinsa pukeutumiskoodin. (Iines)

    Äh. Yritin sanoa, että Polina käytti sukkahousuja alushousujen alla. Alushousut olivat sukkisten päällä.

    Näin ollen tulkintani joutuu uudelleenarviointiin. Ei ihme, että olitte ymmällänne, jos tuon luitte.

    VastaaPoista
  22. Harmaa talous on rakennus-, siivous- ja palvelualoilla kasvava ongelma, eikä kyse ole mistään ystävän tekemistä piipunhatuista, vaan isoista urakoista ja työn teettämisestä alihintaan duunareilla.

    t. Samuli

    VastaaPoista
  23. No tämähän on tietenkin suoraan sanottuna p*stä.

    Ihminen on on ansainnut asiaankuuluvan palkan työstään. Ja yhteiskunta veronsa.

    Kannatan järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Harmaa talous on anarkiaa.

    Minua vaan joku anonyymi joskus syytti harmaan talouden suosimisesta, kun maksoin suoraan käteen ohi verojen.

    VastaaPoista
  24. Onhan se näpistyskin varastamista ja pienistä puroista syntyy vuolas virta. Tietysti isot harmaat rahat liikkuvat muualla kuin pienissä mökkitöissä.

    Kotitalousvähennyksen eräs tarkoitus on vähentää pientä harmaata bisnestä, kun maksaja saa siitä verovähennyksen.

    En halua syytellä, mutta se kuinka helposti me tavalliset ihmiset olemme valmiita pieneen vilppiin, todistaa vanhan venäläisen sananlaskun pätevyyden: luottamus hyvä, kontrolli parempi.

    Ihminen on sellainen, että se yrittää aina hyötyä ja vetää välistä. Minkäs sille mahtaa... siis muuta kuin vähän valvoa, eikä olla sinisilmäinen. (Se pätee maahanmuuttopolitiikkaankin.)

    Kokoomuksen ja ruotsalaisten touhua kyllä ihmettelen. Taustalla täytyy olla esim. ay-liikkeen vallankasvun estäminen, sillä rätyjä ja ahtaajalakkoja meillä on tarpeeksi.

    VastaaPoista
  25. Tapsa, rätyjä tai ahtaajalakkoja ei ole koskaan tarpeeksi kun ajattelet, mitkä voimat markkinavoimat omaavat.

    Kauhun tasapaino, vaikka sitä nimitystä ei näillä toreilla käytettäkään, on oltava ja se on, se pidetään. Tarvitsevat ehkä jo huomenna uusia aseistustaan että pärjäävät, mutta onko niitä kovin kauaksi mistä ottaa kun kaikki ajavat vain omia etujaan?

    Tilanne ay- ja työnantajarintamalla lakko-oikeuksineen ja -sakkoineen on kaikille vain eduksi kun muuten ei ihmistä kurissa pidetä. Ei työläistä eikä kapitalistiherraa.

    Tämän käsittävät sekä herrat että narrit. Kunhan vain kiristelevät leukaperiään kun ovat neuvottelevinaan kasvojen säilyttämiseksi molempia tyydyttäviä ratkaisuja.

    Ei me täällä muutaman viikonkaan, tai kuukauden, ahtaajalakkoihin kuolla. Paikat hieman tukkeentuvat kuin Hki-Vantaalla kun laukunkantajat heittäytyvät ahterinsa varaan vuorokaudeksi. Mutta sekäänhän ei haittaa loppujen lopuksi yhtään eikä ketään. Kunhan valittavat.

    Sinäkin ymmärrät, Tapsa, kun mietit, mitä ensiksi sanoit ihmisen "tilaisuus tekee varkaan"-luonteesta, että muuta järjestelmää ei toistaiseksi ole kuin mallia Pohjois-Korea jos tästä luovutaan tai sitten täydellinen anarkia, Villi Pohjola.

    VastaaPoista
  26. Tapsa,

    sanot että "Ihminen on sellainen, että se yrittää aina hyötyä ja vetää välistä. Minkäs sille mahtaa... siis muuta kuin vähän valvoa, eikä olla sinisilmäinen."

    Minusta tämä pätee vain osaan ihmisistä, osaan taas se ei sovi, joten en yleistäisi sitä inhimilliseksi ominaisuudeksi.

    Jos esimerkiksi ajattelen entistä työyhteisöäni, niin sieltä erottuivat tasaisesta massasta selvästi nämä kyynärpäillä etenijät ja muut hyötyä ja omaa etuaan johtotähtenä pitävät. He olivat selkeä vähemmistö. He kyllä pärjäsivät, etenivät johtoasemiin, mutta olivat työtovereina käskyttäviä ja ylimielisiä. Heidän suunsa hymyili, mutta silmät eivät olleet mukana, katse harhaili usein pään yli seuraavaan kohteeseen.

    Valtaosa työtovereista oli reiluja ja enemmän työn sisältöön keskittyviä.

    Opettajille kuuluminen ammattiyhdistysliikkeeseen on melko selviö, joskin jäsenmaksunsa maksamatta jättäneitä sooloilijoita oli muutama. OAJ on järjestönä vahva, mutta mielestäni melko konservatiivinen.

    VastaaPoista
  27. Iines, piti kysymäni, mutta yöllä unohtui, että mikä tämä juttu lutkaliikkeestä onkaan?

    Lutikkaliikkeen nyt näin kesällä ymmärrän...

    Ja sit "peniksenjuuret" nähdäksesi tarvitsisit kyllä kirurginveistä leikataksesi muutakin kuin kangasta vähemmäksi. Eikös puidenkin juuret ole jossain näkymättömissä maan sisässä?

    (Peniksenjuuri on minusta hirveän ruma sana siksi takerruin siihen. Leivänjuuresta en sanoisi samaa, enkä puun-)

    Se pippelinpään vilahtaminen oli (minusta) parempi kielikuvanakin kuin peniksenjuuri.

    Ja kun mainitset Jutta Urpilaisen tässä yhteydessä, niin epäseksimpää persoonaa (siis minusta) ei taida uudestakaan eduskunnasta löytyä Kike Elomaan rinnalle kuin hän vaikka paljastaisi kokonaan varustuksensa eikä vain vilauttelisi. Aika kylmä ihminen, sanoisin, ja siksi sopiva poliitikoksi.

    VastaaPoista
  28. ei; kun poven kaari vilahtaa, niin mies kilahtaa. Jos on normaalinen (?) mies...

    Minun sydän sykkii kans kun nään komeen miähen, olen nopeaimpulssinen eroottisviritteinen olento :)

    VastaaPoista
  29. Valto, ihana ihminen, tykkään kun kysytään ja keskustellaan eikä heti rynnätä Googleen yksin sukkaa kutomaan.

    Lutkaliike on naisten vastalauseliike sille, että kevyt ja paljastava pukeutuminen lutkauttaa naisen ja kutsuu luokseen raiskarit. Eri puolilla maailmaa on ollut lutkamarsseja, joissa naiset vaativat oikeutta ruumiiseensa ja paljasteluunkin ilman raiskauspelkoja. Suomeenkin suunnitellaan lutkamarssia kesän lopulle. No, Googlessa lisää, mutta tuo oli kai ydin.

    Itse en lutkamarssille lähtisi, koska minusta pukeutuminen on nyt jo vapaata, kukin pukeutukoon vaikka alusvaatteisiin, jos tahtoo miehiä testailla. Minua ei oikein kiinnosta se, värähtääkö jollain viisari, jos minua katsoo. Viettely on minusta jännempää älyllisellä tunnetasolla.

    No mikä se peniksen alkukohta sitten on, ellei peniksenjuuri? Tavoittelen sen kohdan vilauttamista, joka vastaisi naisen rintavaon paljastelua. Minua on kyllä täällä opetettu, että peniksestä on oikeasti suurin osa siellä ihmisen sisällä, uloke on vain tulivuoren huippu.

    VastaaPoista
  30. Heh, Hannele-mummu,

    sinäkin olet ihana ihminen.

    Minä siis kilahdan, jos näen palan miehen rintaa, sopivasti pehmustettuna, olkoon se trendikästä tahikka ei.

    Toinen kilahduttava on tuima ja ytimiin porautuva katse. Siinä kyllä värinät käy ja kevyt henkäys voisi kaataa ihmisen.

    VastaaPoista
  31. Vanhana Metalliliiton miehenä ja itsekin Kiljavan kurssit käyneenä ymmärrän kyllä ay-liikkeen merkityksen.

    Mutta on eri asia puolustaa työntekijöiden oikeuksia kuin hakea extraetua pienelle eliittijoukolle pysäyttämällä koko laman kynsistä pyristelevä Suomi.

    Minua harmittaa se siksi, että se kääntää yleisen mielipiteen koko ay-liikettä vastaan. Vahva ja arvostettu ay-liike on Suomen hyvinvoinnin tuki ja turva. Ilmoittaudun konsensusmieheksi.

    Mitä tulee lutkaliikkeeseen, niin kannatan sitä täysin. Se vain marssii väärissä maissa - siellä missä sen pitäisi marssia, sinne se ei uskalla mennä.

    Lisäksi sen pitäisi tuoda esiin selvemmin, että suurin uhka naisen koskemattomuudelle ei ole pohjoisen mörökölli, vaan etelän kikolot, berberit ja murjaanit.

    Näin se on jämpti, saatana.

    VastaaPoista
  32. Jostain keskustelusta eilen luin - olisikohan ollut Takkiraudan - että suurin uhka naisen koskemattomuudele ei ole vieras mies, vaan useimmiten raiskaaja on tuttu mies, jopa sukulainen, muu kuin oma mies. Vaarit ja sedät ovat tämän tilaston valossa tyttölapselle potentiaalimpi uhka kuin maahanmuuttaja.

    Lutkat marssikoot, se ei ole keneltäkään pois. Kiva kesäparodiahan tuo on, jos tännekin rantautuvat kesäkuussa. Naisen asema varmaan paranee huimasti. Saadan lupa kulkea vaikka pimppi paljaana.

    VastaaPoista
  33. Tissien välliin.

    ...rintavako, persvako, leuan vako...

    ...korvanjuureen, tukanjuureen, munanjuureen...

    Joo´o Iines. Kyllä se juuri ja vako sekäynnäettä moni muukin vastaava on ihan käytännönkieltä. Eli peniksen sijaan kun laittaa rahvaanoloisemman "munan" niin se jo on kotoisemman oloinen ilmaus. Penis on edelleen niin vähän käytetty, enemmänkin tieteellinen ilmaus elimellemme, että se siinä häikkää. Ei pimpastakaan puhuta vaginana kuin harvoin saatika että vulva...

    Mites olisi miehen karvainen nivustaive?

    VastaaPoista
  34. Tapsa, en nyt muista ahtaajien palkkakehitystä enkä ala kaivelemaan, mutta ehkä tällainen "eliittityöläisten" voimannäyte muistuttaa yhteiskuntaa siitä, mihin joukkovoimalla, pienelläkin, pystytään.

    Jos tilanne pääsisi niin pahaksi, kuin joskus on päässyt, että yleislakkoon saakka välit kiristyisivät, niin sen kalleus, sekä vaarallisuus yhteiskuntarauhan takia olisi aivan toista luokkaa.

    "Eliittityöläisillä" on varaa välillä huilatakin vaikka lakon muodossa. Olla varaventtiilinä, varoituskellona tai millaisena kielikuvana sen nyt ilmaisisikaan tässä helvetinmoisessa oravanpyörässä johon koko ihmiskunta on ajautunut.

    Paperimiehetkin luettiin vielä takavuosina eliittiin kuuluvaksi, mutta ei taida olla enää niin kun suurkapitaali löi heiltä kinnerjänteet nilkoista poikki muuttamalla halvan työvoiman maihin systeeminsä lihavimmat osat.

    Satamatyöläisiä ei ehkä voidakaan kohdella aivan samoin. Kuten ei hoiva- tai siivousaloillakaan työskenteleviä, joskin niissä alkaa halpakehitys näkyä kunhan maahanmuuttajista suuri osa niille aloille kouluttautuu ja jos eivät ymmärrä ay-politiikasta eivätkä etujensa ajamisesta mitään.

    VastaaPoista
  35. Aika silmiinpistävää on viime vuosina ollut, miten arvostettuinakin pidetyt sanomalehdet julkaisevat lakkouutisoinnissaan työnantajapuolen tiedotteet lähes sellaisinaan.

    Lakkojen syyt ovat kirjoituksissa aika järjestelmällisesti väärin; sellaisia jotka pyrkivät herättämään lukijoissa kateuden tai vihan tunteet.

    70-luvulla lakkoja oli aivan valtaisa määrä, siitä huolimatta että työnantajien, kepun, kokoomuksen ja Neuvostoliiton ystävällisiä välejä se hieman hieroi.

    Venäläiset joutuivat joskus oikein kieltämään lakkoilun, kun isot börsat siellä ja tällä puolen rajaa uhkasivat pienentyä.- Ja jos eivät pienentyä, ainakin niiden suureneminen uhkasi vähetä.

    VastaaPoista
  36. Kuulehan Valto,

    nainen ei kirjoita eikä oikein sanokaan miehen elimestä "muna", jos kyse ei ole kahdenkeskisestä leperryksestä, vaan julkikirjoituksesta tai julkipuheesta.

    Muna on miehen itsensä käyttämä nimitys elimestään. Se on siis yleisimmin otos miespuheesta, jos mennään kielitieteen alueelle.

    Se mitä nainen sen sijaan voi sanoa, on "kyrpä", jos ollaan kansanomaisessa tai välittömässä puheilmaisussa. "Mulkusta" nainen puhuu, jos kyse on harvinaisen kettumaisesta miehestä. Elimestä nainen ei sano mulkku.

    Hyviä vaihtoehtoja silti tarjoat, Valto, kerrassaan mainioita, mutta koetan tässä korostaa käyttöyhteyden ja käyttäjän merkitystä, vivahteita. Kaikki eivät puhu savon murretta, jossa munanjuuret ovat varmaan kuin kotonaan.

    Minusta peniksenjuuri sisältää juuri sen hieman asiallisen ujohkon vivahteen, jonka siihen halusin. Leikin hienoa naista, joka koskettaa penistä nopeasti etusormellaan ja sitten punastuu. (Eihän tuohonkaan sovi, että koskettaa munaa jne.)

    VastaaPoista
  37. http://www.hymy.fi/kuvat-ja-videot/wilma-schlitzewski/wilma-schlitzewski-2

    Se on paskapuhetta että rintavako olisi epäesteettistä tai etteikö peniksenjuuret ole anuksesta.

    Useinhan mies paljastaa mulkun tyviosan istuessaan haaroväli levällään, antaen näin singnaalin potentiaalisesta siittäjästä. Rituaaliin ei kuulu sen julkista paljastamista. Suihinottokin on lipsumista perinteisestä roolista.

    VastaaPoista
  38. Ja epäesteettistä rintavako?

    No ei niin kai kukaan ole sanonutkaan, päinvastoin, tulkintani mukaan täällä kannatetaan laajalti avointa rintavakoa. Vain minä kannatan kaulaan asti napitusta työoloissa, vapaa-aikanaan ihminen kulkekoon vaikka eevan asussa.

    Kyllä minä muistan, kun Valto-eno istui kerran kesällä niin, että peli paistoi suoraan avarasta shortsin lahkeesta. Kun me muut nauroimme maha kippurassa, sanoi Valto siihen, että samaa nahkaa se on kuin nenänpää.

    Niin, siis täällä on todettu jo, että miehen peli on kaikin tavoin paremmin suojattu kuin naisen.

    Mutta noista lakoista tuli mieleen se, kun oppilaat huusivat opettajille, että luuserit, kun emme menneet lakkoon kerran, kun oli annettu jo lakkovaroitus. Olin samaa mieltä, sillä tuota aikaa seurasivat sitten mittavat säästöt, mm. lähes kuukauden palkkakin pidätettiin kerran ja annettiin tilalle kaksi viikkoa vapaata. Noista koulusäästöistä ei ole vieläkään päästy eroon, eivätkä opettajalullukat osaa vaan mennä lakkoon.

    Ulkona sataa ropisemalla, on satanut koko päivän. Siksipä minäkin tässä mökin pöydän ääressä istun ja ihmettelen.

    VastaaPoista
  39. Kuulehan Iines, kylläpä minun kokemuspiirini naiset sitten ovat räävittömiä! Niin ne vain letkauttelevat sujuvasti miehen elimestä ihan mitä nimitystä vain sattuu sylki sillä hetkellä kielenpäällään kantamaan. Munat on ihan kärjessä näistä nimityksistä, sitten vasta ne muut tuhannet. (Tekeekö maantieteelllinen sijainti sitten jotain näissäkin asioissa?)

    Tuo on muuten hyvä tuo anonyymin mulkuntyvi! Siinä nimityksessä on jykevyyttä kuin suuren petäjän kyrpäjuurta ajattelisi. Tiedättehän agraariväestön antaman nimityksen petäjäisen pääjuurelle jolla se kairautuu syvälle maan uumeniin pysyäkseen pystyssä myrskyissä maan?

    VastaaPoista
  40. No, ok, olet varmaan oikeassa, Valtsu, kun kerran olet nuo sanat kuullut itse omin korvin. Se on paras todistusaineisto, kun puhetta tutkitaan.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että minun peniksenjuureni esiintyi kirjoitetussa kielessä, joka on kai aika lähellä kirjakieltä, tahtomattaan.

    Tunnen minäkin yhden räävittömän naisen, jonka suusta lentelevät mulkut solkenaan. Hän hallitsee muunkin voimasanaston ihailtavan monipuolisesti.

    VastaaPoista
  41. PS Minuakin mulkuntyvi miellyttää. Julistettakoon se peniksenjuuren voittajaksi, kontekstista piittaamatta.

    VastaaPoista
  42. Sinänsä en halua Valton analyysia moittia, mutta ei suurkapitaali ulkomaille tehtaitaan siksi siirrä, että haluaisi kurittaa suomalaista työmiestä.

    Se on pakko siirtää, kun kilpailijatkin ovat siellä. Ellei siirrä, niin lappu luukulle. Eikä palkkakulut suinkaan ole ainoa tai edes merkittävin syy siirtyä muihin maihin.

    Esimerkiksi Etelä-Amerikkaan: eukalyptuspuu kasvaa kaatokuntoon 10 vuodessa, mänty 50 vuodessa, lisäksi eukalyptuksesta saa parempaa sellua halvemmalla.

    Suurkapitaalinkin eläminen riippuu maksavista asiakkaista. Ne eivät taas välitä suomalaisesta työmiehestä ja hänen perheestään hevonpaskaakaan.

    Suomalainen suurkapitaali on maailmalla niin pieni tekijä, ettei sen tappaminen hetkauta ketään. Niin, paitsi meitä suomalaisia.

    Onhan opettajat sentään, Iines, sen verran valveutunutta porukkaa, että jokainen sairaslomalainen & virkavapaalainen änkeää työkuntoon kesäksi, potkaisten samalla sääliä tuntematta sen vielä heikomman, sijaisen, kadulle kerjäämään.

    Koska hänellä on siihen oikeus.

    VastaaPoista
  43. Tapsa, eipäs mekään hienoistella; en minä osaa mitään analyysejä tehdä, munatuntumalta vain arvelen.

    Lähennymme toisiamme, kun kerrot oman munatuntumasi sanovan, miksi suurkapitaali ulkomaille muuttaa, siinä olet vahvasti oikeassa ja vahvistat sen vielä toteamalla, ettei se (suurkapitaali) oikeasti työmiehestä eikä sen perheestä välitä; rahalla eikä sen pitelijällä ole muita kohtaan tunteita.

    Tiedätkös sitten sen, että kohta alkaa suurparturointi jälleen isänmaamme karvoituksessa, eli "vihreän kullan" kimpussa?

    Ihan huomenna, siis lähivuosina, päätehakkuut (avoraiskaukset)aletaan suorittaa metsissämme jo siinä vaiheessa kun pääpuusto ylittää kaksikymmentä senttiä miehen, tai naisen, rinnankorkeudelta mitattuna(!!!!)

    Mihinkähän ne uudet tehtaat sitten tulevat jotka tämän käsittelyn loppuunsuorituksen hoitavat?

    VastaaPoista
  44. Ihminen on sydämetön, jos ei ole nuorena sosialisti, ja tyhmä jos ei ole vanhana kapitalisti" - Winston Churchill

    Tämän absurdismia minä välillä hihittelen ja kuvittelen kuinka lohduttavaa sanaa se monelle jo varttuneemmalle on.

    Kännissä taputtelevat toisiaan selkiin ja muistelevat kyyneleet silmissä, kuinka laittoivat vanhan ylioppilastalon ovet sisäpuolelta lukkoon, kikattelivat ja tunsivat olevansa osa suuria voimia.

    "Onhan sen jo länsimainen tieremieskin tajunnu, että neljäkymmentä prosenttia maailman varallisuudesta kuuluu perin harvalukuisille miljonääreille!"

    VastaaPoista
  45. Vehje.

    Tällaisella nimellä olen kuullut hienojen naisten mulkusta puhuvan silloin, kun vehkeilyä ei pidetä suotavana.

    Luin jostakin joskus, että kun 60-luvulla alkoi kirjallinen vapautusliike salamoida, niin kustannustoimittajat korjasivat joka kerta kyrvän kaluksi.

    Tuloksena oli se, että neutraalista kalusta tulikin aika hävytön, melkein panna-verbin veroinen kartettava.

    VastaaPoista
  46. Onhan opettajat sentään, Iines, sen verran valveutunutta porukkaa, että jokainen sairaslomalainen & virkavapaalainen änkeää työkuntoon kesäksi, potkaisten samalla sääliä tuntematta sen vielä heikomman, sijaisen, kadulle kerjäämään.

    Tämä on se ikuinen murheenkryyni, Tapsa.

    Moni opettaja haluaisi tähän muutoksen, joka olisi tietenkin se, että sijainenkin saisi palkan kesäajalta, jos on työskennellyt koko lukuvuoden, tai osan palkkaa kesäajalta, jos vuosi ei ole tullut täyteen.

    Asia ei kuitenkaan ole riviopettajien päätettävissä. Monissa kouluissa/kunnissa on kuitenkin herätty ja nykyään on tapana maksaa sijaiselle ainakin osalta kesää palkka. Asia on nähdäkseni kunta- ja koulukohtainen. Tunnenpa aikain takaa myös opettajan, joka luopui omasta palkastaan sijaisen hyväksi, ollessaan äitiyslomalla kesällä. Tosin hänen miehensä oli varakas. Kaikilla ei ole varaa moiseen uhrautuvuuteen.

    On myös niin, että viranhaltijalle kuuluu palkka myös äitiysloman ja sairausloman ajalta. Tästä ei pidä opettajia syyllistää.

    VastaaPoista
  47. Lisään vielä Tapsalle edelliseen kommenttiini sen huomautuksen, että opettajakunta ei voi mitään sille, jos kunta päättää pestata sijaisen ajaksi 1.8.xx - 31.5.xx Se on kunnan omaa taktiikkaa, jolla ei ole mitään tekemistä opettajien etiikan kanssa.

    Näinhän menetellään nähdäkseni terveydenhoidossakin. Hoitajia pestataan aina kesien alkuun asti, ja sitten syksyllä sama toimi on avoinna, taas kesään asti. Tästäkään ei syytetä hoitajia, vaan kuntapolitiikkaa ja valtiota.

    VastaaPoista
  48. Winston Churchill taisi olla oikeassa, Riku. Tuommoinen ihminen on.

    Mitä kauemmin täällä on, sen enemmän väkisinkin kertyy tavaraa ullakolle. Kunpa Luoja varjelisi hamstraukselta! Siitä, ettei raatsi heittää mitään pois, vaan lopulta kerää käytetyt ketsuppipullot ja tyhjät piimäpurkitkin pahan varalle. Toisaalta tuommoisesta ihmisestä olisi hauska kirjoittaa kirja, tai lukea sellainen.

    VastaaPoista
  49. Ei sellaisessa hampstraamisessa mitään outoa tai harvinaista oikeassa elämässä ole, eikös kirjallisuudessa Huovisen Hamsterikin talvivarastoineen ollut vähän siihen suuntaan.

    Winston-vainaa lienee yksi maailmanhistorian suurimpia opportunisteja.

    Churchillin poliittinen ura muistutti paljon omaa Paavo Väyrystämme, sillä erotuksella, että historian käänteet W:n lopulta nosti kuin nostikin huipulle.

    Luulen, että historioitsijat joskus pitkän ajan päästä ihmettelevät Keminmaan piispan, Paavo Väyrysen varastoja. Rakennuttamansa kirkon vintiltä löytyvät epäilemättä myös jäätelön käärinpaperit 1980-luvun alkupuolelta, kun ajatteli kohta valtaan nousevansa ja päätti hieman irroitella.

    VastaaPoista
  50. Katsoin vaan televisiosta talvella, kun tuli tv-ohjelma ihmisestä, joka hamstrasi kaiken, käytettyjä ruokapurkkeja myöden. Lopulta huoneet olivat kerroksittain niin täynnä tavaraa, että siellä pystyi kulkemaan vain röykkiöiden välissä kulkevia käytäviä pitkin.

    Muistan Huovisen Hamsterin hämärästi, luin sen tenttiin muinoin. Luonto-ohjelmassa olen viimeksi katsonut hamstrausta. Jokin pieni maaeläin vuorasi talvikolonsa täyteen muonaa. Ajattelin, että soma on hänen siellä talven yli köllötellä ja syljeskellä akanoita kattoon.

    Hamppari tai hampuusi ei taida olla sukua hamstraajalle. Ovat vissiin toisen laidan edustajia.

    VastaaPoista
  51. Luulette höpöjä phuvan, mutta tässä
    se on ylöspräntättynä lempijulkaisussani, maailman ehkä parhaassa huumorilehdessä.

    Huomatkaa, että Väyrysestä käytetään jutussa ilmaisua "isä".

    VastaaPoista
  52. Epäilen, että isä Paavo on jäätelön lisäksi pannut myös jalalla koreasti tanhuksi, ehkä muistellut siinä riehassa leikillisesti myös maailmankirjallisuuden klassikkojen verevimpiä hassuttelukohtauksia.

    VastaaPoista
  53. Neljännesvuosisata sitten elokuvassa Uuno Turhapuro muuttaa maalle Paavo lausui kansallispukuun sonnustautuneena Runebergin runon Maaherra.

    Tunteella lausuikin... "Kasvaako maine tantereella vaan, jot uljaan urhon veri kostuttaa? Eikö aseetonkin toisinaan, vois urheut osoittaa"... noin ulkomuistista lasketeltuna.

    Hän oli muistaakseni myös jonkin akateemisen apilaseuran puhujamestari.

    Toivonpa totisesti, ettei meille ikinä tule niin pahat ajat, että tarvitsisimme Väyrysen valtiolaivaa luotsaamaan, jos jatkan Rikun Churchill-vertausta.

    VastaaPoista
  54. Harmittaa kun en löytänyt tuota suomalaisen kultturin suurta saavutusta juutuubista, muistan sen kyllä, kuinka sen voisi unohtaa!

    Muistutan, että Paavon isä on elänyt yli satavuotiaaksi,- melkein neljässäkymmenessä vuodessa ehtii tapahtumaan paljon.

    Jaahka muutamat presidetinvaalit maassamme on käyty ja Paavo niiden jälkeen tuskaillut mediapeliä, saattaa hän hyvin päästä tavoitteeseensa.

    Paavon on väitetty sanoneen "olevansa Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa!"

    VastaaPoista
  55. Paavo on jotenkin niin syyntakeeton.

    Hän ei taida olla paha ihminen, vaikka onkin nipistellyt lentoemäntiä pyllystä.

    Minusta on oikeastaan hienoa, että ihmisellä on tuossa iässä noin paljon toiveita ja haaveita kuin hänellä on.

    VastaaPoista
  56. Joskus viattomana opiskelijatyttönä (siis 2 lapsen äitinä) katselin ajatuksissani komean lääkintävaksin säärikarvoja ja seurailin pikkuhiljaa ylemmäs ja näkyi olevan käsissäkin ja rinnassakin ... ulp ja seuraavaksi huomasinkin tuijottavani häijysti nauraviin silmiin. Oli muuten ihan mukava mies muutenkin... Omat ponttoonini ovat kokeneet katastrofaalisen maanvetovoimailmiön mutta kellun edelleenkin ja siitä huolimatta missä tahansa vedessä vielä aika hyvin:)
    Woodyllä ei taida olla muuta mainitsemisen arvoista kuin Unikeko, tosin ne mustavalkojutut olivat myös, ei muista enää..

    VastaaPoista
  57. Moni ei enää muista, että teki uransa alussa hauskoja elokuvia, löi sitten ilmeisesti päänsä johonkin, alkoi luulla olevansa älykkö ja ryhtyi tekemään niitä tylsyyden ylistyksiä.

    Joitain repliikkejä muistan, Woody kehui kerran hienoa kultakelloaan: "Isoisäni myi sen minulle kuolinvuoteellaan!"

    Ainakin "Take the money and run" löytyy pätkinä You tubesta.

    VastaaPoista
  58. Mustaleski,

    eikös se ole luonnonlaki, se maan vetovoima, jos ponttoonit ovat hiukankin isommat? Sitä vartenhan push upit ja geelituennat ovat, että vastustaisimme maan vetovoimaa.

    Onpas kaunis aamu. Vaihteeksi näkyy sinitaivasta pilvirakosista. Minulla on jo kolmatta päivää pikkupyykki kuivumassa narulla, pitkä rivi alushousuja. Jos sade jatkuu vielä viikon, minulta loppuvat housut.

    VastaaPoista
  59. Woody Allenin muistan parhaiten hänen yksityiselämästään Allisonin kanssa. Heillä oli ottolapsi, johon Woody hairahtui ja jopa jätti Allisonin - Mia Farrowin - tämän tyttösen vuoksi. Säälin Allison-parkaa, joka oli varmaan tuskan vallassa.

    VastaaPoista
  60. Täytynee päivittää muutama tietämättömyys ja erhe.

    Penisliiveillä, (mikä feministinen ilmaus) tarkoitettaneen "Shock Jock" -tyyppisiä etumuksen muhkeuttajia ja pakara-push upeilla "Flashback"-alushousuja, jotka kohottavat pierettimiä. Mitä taas tulee peniksenjuureen, (naisellisen sievistelevä ilmaus) mulkuntyveen, niin tuo juureva ilmaus kertoo anatomisen totuuden. Mahdollisimman suuri "kulkusten" ja anuksen välinen anogenitaalinen etäisyys kertoo paremmasta hedelmällisyydestä. "Munat" -sana, ymmärtäisin niin, kertoo lahkeissa lepotilassa roikkuvasta kokonaisuudesta, vehkeistä.

    Niiden perinteisessä käyttötarkoituksessa on "munaa" ja naisten pitäisi useammin päästä ottamaan "miehestä mittaa".

    VastaaPoista
  61. Vastustan turhia sitaattilainasanoja. Minusta penisliivit on analoginen rintaliivien kanssa. Vai olisiko eturauhasliivit samaa sarjaa?

    Tai sitten niin, että mennään kokonaan englannin kielen armoille, ja push up -rintaliivit olisivat Shock Sallyt jne.

    VastaaPoista
  62. Minä vastustan tahallista väärinymmärrystä.

    Sanomani tarkoitus ei ollut vieraperäisillä termeillä kikkailu vaan tuoda julki olemassaoleva käytäntö miesten alusvaatteiden muotoillussa ja kehityksessä. Se näytti blogistilla olevan parikymmentä vuotta ajastaan jäljessä.

    Sitäpaitsi, avauksen dekoltee, koturni, push-up ja stabiili on varsinaista kielellistä "lipomista".

    VastaaPoista
  63. No, kas, anonyymi,

    en tiennyt että tunnet nuo vehkeet ilmeisesti sormituntumalta.

    Tietysti minä olen niistä kuullut ja lukenut, mutta en ole koskaan nähnyt sellaisia livenä edes kaupan hyllyssä.

    Rintaliivit ja naisten push up -sukkahousut ovat ihan tavarataloissa avohyllyissä. Eivätkös miesten muka? Mikseivät?

    VastaaPoista
  64. Mihin noita miesten muhkeuttajia muka tarvitaan?

    Ja kehtaako joku mies väittää maan vetovoiman jo voittavan naisen vetovoiman?

    Iines on muuten aika visuaalinen näissä jutuissaan: miten saan nyt pyyhittyä mielestäni kuvan, jossa housuton blogiemäntämme katselee pää kallellaan ja huulet mutrussa pyykkinarulla kesätuulessa lepattia pikkareitaan?

    Ja onko syytäkään pyyhkiä?

    VastaaPoista
  65. Nyt paistaa aurinko ja mereltä tuulee. Pyykki kuivaa ja saan narullisen illalla sisälle!

    Muistaakseni luin jostakin, Tapsa, että joku nuorukainen oli tunkenut housuihinsa vessapaperia muhkeuttaakseen itseään uimarannalla. Miehet siis itse tuntuvat luulevan, että asialla on merkitystä, niin kuin minäkin kerran reippaasti väitin. Mielikuvatasolla, ei niinkään todellisuudessa.

    VastaaPoista