7.10.2013

Joutilaan kalenterissa


6.10. Joutilaan kalenterissa yksikin merkintä on kiusallinen. Nyt siellä on tämän kuukauden kohdalla peräti kolme merkintää. Kiusallisia ne ovat siksi, että niihin kaikkiin pitää reagoida, niissä kaikissa joutilaalta eläjältä edellytetään osallistumista, aktiviteettia, niin kuin kuuluu sanoa. Neljäskin aktiviteetti oli tulla, mutta sen onnistuin torjumaan. Minua pyydettiin käymään Helsingissä kuun lopulla, kirjamessuilla. 

Ne kolme muuta ovat terveydenhoitajalla käynti, taloyhtiön pihatalkoot ja syyslomavieraan mahdollinen tulo. Harmittomin on terveydenhoitajalla käynti, vaikka sitä jännitän eniten. Kyseessä on melko viaton verenpaineen mittaus. En ole suostunut ostamaan mittaria itse, koska minulla on vieläkin muistissa äidin alituinen mittarin surina kesämökillä ollessamme. Hän polkaisi mittarin käyntiin aamupuuron poristessa puuhellalla. Merkitsi lukeman muistiin ja oli yleensä huolestunut. Sitten mittari surisi päivällä pari kertaa ja illalla vielä kaiken lopuksi. Jos paine oli koholla, äiti arveli, että se on menoa nyt. 

Käyn siis hoitajalla, joka ystävällisesti mittaa paineen ja juttelee samalla mukavia. Saan valittaa hänelle samalla kaikki mahdolliset terveyshaitat, joita elimistössäni kulloisellakin hetkellä muhii. Aina on jotain - tiedättehän yksinäiset vanhenevat naiset. Heillä, tai meillä, on milloin mitäkin jokaisessa elimessään. Milloin kuivuutta, milloin märkyyttä, ja mikään ei ole normaalia eikä hyvä merkki. Korvissa suhisee, silmissä heijaa muutakin kuin syksyn lehtiä, vatsaa vääntää ja oikean pikkuvarpaan kynsivalli on tulehtunut.  Netissä on varma tieto, että vaiva voi olla merkittävä oire vakavasta ja harvinaisesta sairaudesta. Nenäni päälle tuli kerran pieni punainen patti. Netti kertoi, että kyseessä  olisi pysyvään satulanenään johtava polykondriitti, mutta erikoislääkäri oli toista mieltä ja määräsi antibiooottikuurin, jolla patti lähti. Vaan siitä olen hyvilläni, että verenpaineet ovat olleet kunnossa  ja kaikkien putkeen otettujen nesteitteni arvot normaaleja. Joutilas voi siis hyvillä mielin  asettua makuuasentoon rentoutumaan - istuminenhan on epäterveellistä ja kansanuskomuksen mukaan levittää pakaroita.

7.10. Pihatalkoot ovat vain vähän kiusalliset, ja joskus niissä on jopa hauskaa. Olen kohtuullinen haravankäyttäjä enkä omaa sitä heikkoutta, että pysähtyisin nojailemaan haravanvarteen. Haravoin rivakasti, ja harjoitan sosiaalista vuorovaikutusta sen verran ettei päästä sanomaan. Talkoissa kuulee mielenkiintoisia asioita asukkaista, jotka eivät osallistu vaan lymyilevät kaihdinten takana. He ovat yleensä juuri niitä, jotka tekevät kaiken toisin kuin yhtiöjärjestyksessä sanotaan. Panevat avoimia kakkavaippoja pahvikeräykseen, eivät litistä pahvilaatikoita, tuhlaavat tolkuttomasti yhtiön vettä, kiusaavat autonomistajia panemalla vanhoja polkupyöriään uopuusien autojen kylkiin kiinni. Juoppojakin he ovat ja huumeittenkäyttäjiä, koska heillä palaa valo vielä keskiyön jälkeen. Tässä kohtaa saatan sävähtää ja miettiä, että minuako tarkoitetaan, minulla kun palaa valo aina keskiyöhön asti. Haukutaan myös himotuulettajat ja sanotaan, että kun kulkee pihalla, näkee selvästi, keilllä on ikkuna auki, ketkä tuhlaavat lämpöä harakoille. Tässä on oltava pokkana, sillä minulla on aika jokin räppänä auki, en voi olla keskuslämmitystalossa, jossa kaikki luukut ovat kiinni. Tukehdun kuumien betoniseinien sisälle, ellen saa raikasta ilmaa.

Tuo kolmas kalenterimerkintäni lupaa siis minulle syyslomavieraan, ehkä. Se on hauskaa, mutta merkitsee suunnittelua ja hankintoja, joita en muuten tee. On tehtävä muutoksia rutiineihin, on jätettävä valokuvausreissut metsään. On istuttava sisällä ja mentävä ulos syömään. On mentävä ehkä shoppailemaan. On puhuttava ääni väsyksiin. 

Tuo että minua pyydettiin seuraksi Helsingin kirjamessuille, havahduttaa miettimään metsäläisyyttäni. Kaapissa ei ole enää hyviä naisvaatteita saati ajanmukaisia korkokenkiä, vain miehiset kamppeet luonnossa samoamista ja valokuvaamista varten, farkkuja, erilaisia luonnon väreihin sulautuvia takkeja, pipoja ja huiveja. Työaikaiset vaatteet roikkuvat vaatehuoneessa, kaikki ne hameet ja jakkupuvutkin, joilla ei ole käyttöä, joihin en enää osaa pukeutua. Viimeksi olen ostanut mustan villabaskerin, lenkkitossut ja kutittavia perussukkahousuja farkkujen alle. Haaveilen mieluummin uudesta objektiivista. Uutisistakin eniten kiinnostaa Haapavedellä nähty karhu. Kun nyt eivät menisi ampumaan sitä.

(Valokuva George Marks)

43 kommenttia:

  1. Nätti kuva! Mutta missä on tytön tuhkakuppi? Entäs sukkanauhat? Kuten huomaat, Iines, kuvasi kyllä tutkitaan tarkkaan, vaikka se ei aina kommenteissa näy.
    Ulkona on uskomaton syyssää. Otan haravan minäkin ja lähden harjoittamaan hyötyliikuntaa.
    Ja ihan vaan vinkkinä - meinaan kun olen usein ollut - että kyllä voit kirjamessuille mennä vaikka metsäkamppeissa. Ripustat vain kameran kaulaasi niin kaikki pitävät sinua ruotsalaisena naiskirjailijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhkakupin puuttuminen on George Marksin moka. Muutenkin hänen valokuvansa ovat vähän stereotyyppisiä: valtaosassa nainen puuhaa keittiöaskareissa ja mies on hyvissä pukin eissa joko johtajanpöydän vieressä tai huurteinen huulilla. Nainen on joko äiti - kyllä, miehen äiti, joka puuhaa keittiössä miestä miellyttääkseen ja ravitakseen - tai sitten huitukka hepenissään.

      Minä en ole messuihminen ollenkaan. Kierrän markkinakojut mieluiten aika kaukaa. Muutoin kyllä viihdyn kirjaputiikeissa.

      Poista
  2. Minä en koskaan ole käynyt kirjamessuilla, mutta uskon tietäväni niistä kaiken, olenhan joskus käynyt muilla messuilla. Oletettavasti siellä on paljon laareja, joissa on kirjoja. Laarien takana on siististi pukeutuneita nuoria ihmisiä, joilla on suu korvasta korvaan ja jotka mielellään höpöttävät mitä vain, mielellään kuitenkin kirjojen halvoista hinnoista. Tiettyinä kellonaikoina lavalle tulee haastateltavaksi joku kirjailija. Juuri se kirjailija, jota haluaisi kuulla on väärään aikaan, eikä pettymykseksi juuri häntä ole mahdollisuutta kuulla. Ei sillä sinänsä mitään väliä ole, koska ei haastatteluista muutenkaan mitään kuule. Ihmiset kun kaljahumaloissaan puhuvat niin kovaa kesämökeistään, politiikasta ja Pikku-Jasminen koulukokemuksista. - Pääasia kirjallisuus-, kuten kaikilla muillakin messuilla on lukuisat lippusiimoilla eristetyt ruoka- ja kaljoittelupaikat muovikalusteineen. Sivistyneille ihmisille on tarjolla talon valkoviiniä, joka maksaa kaupassa alle kympin pullo, mutta messuilla myytävä kaksitoista senttilitraa on kalliimpi.

    Kuten huomamme, tuntuisi, ettei mitään järjellistä syytä messuille lähtöön ole, kirjat toki tiedät ilman niitäkin. Silti suosittelen lämpimästi matkaa sinne. Sellaista sanotaan tuulettumiseksi ja se piristää mieltä. Mukaan messuilta saa muovikassillisen esitteitä, jotka kotiin tultua pitää kiikuttaa paperinkeräysastiaan, siitäkin on mukavaa askaretta. Hyvällä tuurilla messuilla näkee Jörn Donnerin tai Kari Hotakaisen, joita saa tuijottaa suu auki, he kun ovat siellä juuri sitä varten.

    Soita vaan ystävällesi, että lähdet sittenkin, koska tunnet, että ajan hermolla pysyminen on tärkeää. Otat päällesi sellaisen lyhythameisen jakkupuvun, väriltään mielellään keltaisen.

    Hankkimasi koiran viet matkan ajaksi naapureille hoitoon. Viet muovikassilla koiranruokaa mukaan, naapureille annat Kulta-Katriina paketin ja kaksikymppiä. Mukaan myös seikkaperäinen lista koiran hoito-ohjeita. Jos et Jeppeä ole vielä hakenut, hae mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, täällähän järjestetään minulle helppoa reissua kirjamessuille. Olemattoman koiran hoitopaikkakin on mietittynä.

      Juuri sitä laarientakaista höpötystä kammoankin. En usko pätkääkään siitä, mitä markkinoilla sanotaan. En tarvitse marrkkinoilla jaettavaa myyntihenkistä tietoa, kirjani valitsen ihan itse. Markkinat ovat höynäytettäviä varten, niitä, jotka menevät kun vihelletään. Ja lavalle nostettu asiantuntijakeskustelu on hirivttävää tuubaa.

      Poista
    2. Luonnollisesti minun täytyi miettiä Jepen sijoitus reissun ajaksi. Eikä saa sitten unohtaa muutamaa purulelua, niistä kun en äsken huomannut sanoa. Saa niistä valita mieleisensä, jos se kovasti ikävöi emäntäänsä vieraissa nurkissa ollessaan. Ja tuliaisia Jepelle on tuotava, mielellään joku maistuva suupala, vaikka koirien suklaata. Ei mitään uutta talutushihnaa, ei se sellaista osaa arvostaa!

      Poista
    3. Jepet sulle. Mimmi se olisi, mieluiten. Ja ehdottomasti juhlasekoitus suoraan Pietarin tai Tallinnan kaduilta. Katutyttö. Ehkä annankin sille nimeksi Birgit Kronström.

      Poista
    4. Minun täytyi googlesta tarkistaa kuka se Birgit Kronström taas olikaan. Olkoon menneeksi. Siiri Angerkoskea et kuitenkaan laita, vaikka hieno näyttelijä olikin!

      Poista
    5. Birgit Kronström on hienompi ja sopii varmaan parhaiten pietarilaiselle bastardille. Tosin olen avoin nimiehdotuksille, ja vaihdan kyllä nimen, jos sopivampi tulee eteen. Olkoon tämä B. K. työnimi projektilleni Pelastakaa Venäjän Katukoirat. Taidan hyökätä Eremitaasiin. Tukisikohan jokin järjestö tempaustani ja tulisivatko konsulit apuun?

      Poista
    6. Mutta vaikka kuinka olisi alkujaan katukoira, mihinkään ulkokoppiin et sitä laita.Ainakin yhden sohvan se tarvitsee kokonaan itselleen. Kenkiä ja muuta hiukopalaa tarpeen mukaan, mutta ei niistä kannata sillä tavalla huolta kantaa, kyllä se itse niitä osaa hankkia.

      Lapsuudessani koiramme olivat Jeppejä, sillä se tuntui luonnikkaalta. Yritän totuttautua tuohon Birgit Kronströmiin. Siihen väliin voisi laittaa "von" ettei sille tule mitään komplekseja alhaisesta syntyperästä.

      Olimme aivan pieniä kun löysimme metsästä viinapullon. Kaadoimme sitä vesilätäkköön ja koiramme Jeppe joi, sitten se hoiperteli ja räksytti, meitä nauratti. Siitä ei kuitenkaan tullut se sanonta "miksi Jeppe juo", kyse on puhtaasta sattumasta. Alkoholin väärinkäyttöä se toki oli, mutta olimme vielä sellaisia nyrkillä tapettavan kokoisia emmekä paljoa ymmärtäneet.

      Poista
    7. Ulkokopit ovat from hell. Olen aina säälinyt koppikoiria ja yleensä maaseudun koiria, jotka saavat elää elämänsä ilman kodin lämpöä, ulkona narun päässä. Eläinrääkkäystä!

      Koira kaipaa ihmisen lähelläoloa, ja tietenkin sille on annettava oma nojatuoli, sohva tai sänky, jossa se saa luitansa lepuuttaa. Meillä on/oli esimerkiksi mökillä kaksi löhöpaikkaa, koiralla ja ex-kissalla, pehmustettu nojatuoli sekä puusohva, jossa on tietysti patjat ja peitteet. Kun vieras yrittää istahtaa niihin, varoitan häntä eläimenkarvoista ja mähmästä. Niinpä vieras istahtaakin sitten kovemmalle tuolille ja eläin hypähtää pehmustetulle paikalla tuijottamaan vierasta. Järjestys se olla pitää.

      Siis rakastavakin lapsi tekee lapsellisuuttaan pahaa eläimille, juottaa niitä humalaan tai leikkaa viiksikarvat, elleivät vanhemmat ole valppaina. Sanoo nimimerkki Kissalta viiksikarvat leikannut pikkutyttö.

      Poista
  3. Nainen poseeraa. Minäkin olen nainen, pitkäsäärinen, eikä tuollainen asento ole yhtään mukava.

    Eräs ystäväni oli pitkään työttömänä ja häntä oli vaikea tavata. Jos hän oli suunnitellut jotakin tekemistä tietylle päivälle - siis omaehtoista tekemistä mikä ei ollut päivästä kiinni - niin hän ei ottanut samalle päivälle muuta ohjelmaa.

    Nykyään hänen tilanteensa on kahdella tapaa erilainen. Hänellä on työpaikka ja vielä mieskin ja nykyään hänellä on enemmän aikaa tapaamisille.

    Liekö mies tuonut muassaan uutta virtaa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että kuvan nainen tekee kaiken George Marksin käskystä eikä ajattele omilla aivoillaan. Eihän hänellä ole tuhkakuppiakaan, kuten K. huomauttaa. Ja kengät ovat väärässä paikassa, ne eivät jää tuohon, jos huitukka potkaisee ne jaloistaan luonnollisella liikkeellä. Ne olisivat ulompana sohvasta, koska nainen ei istu jalat sohvan reunan alla, vaan pikemmin lauempana reunasta. Mies on selvästi asettanut ne mielestään seksikkäästi.

      Ymmärrän ystävääsi ja ihailen hänen lujuuttaan. Minä olen heikompi, ja annan useimmiten periksi, vaikken tahtoisi esimerkiksi mennä kylään kahden tunnin päästä. Kieltäminen jäisi vaivaamaan minua ja kokisin syyllisyyttä ja märehtisin asiaa kauan. Helpommalla pääsee kun menee, vaikkei huvittaisi.

      Poista
    2. PS Uskon siihen, että mies toisi uutta virtaa. Tottakai, kun olisi kaksi ihmistä, joilla molemmilla on puhetta, ajatuksia, toiveita, tarpeita. Vaan niin kuin olemme usein täälläkin todenneet: oikeat ihmiset eivät aina kohtaa toisiaan.

      Poista
    3. Taitaa kuvan rouva olla joku pikajuoksija, kun tuollaiset piikkarit omistaa.Mitähän se tuolla lailla loikoilee, onkohan ruoka jo valmista?

      Poista
    4. Luulen, että rouva odottaa miestä palaavaksi töistä, jotta tämä saa viedä hänet ulos syömään. Sulka heitukan hattuun, noin sitä pitää. Naisessa on ruutia.

      Poista
  4. Minä sitten jatkan, kun muut heittäytyivät änkiksi ja Mikiskin on niin järkyttynyt muutostaan, ettei pukahtele.

    Pienten yhteistöjen yhteisöllisyys on juuri tuota! Minusta tulisi tuollaisessa taloyhtiössä aika kaheli, piruilisin niille tahallaan. Ikkunat auki, jos ei nyt Eurooppaan, niin ainakin pihalle. Kaljaa voisi tuoda kaupasta sillä lailla, että parkkipaikalla nostaisi ne kottikärryihin. Yksi kaljapurkki kottikärryissä oilevista laatikoista auki keskellä pihaa, yhdellä kulauksella mahaan, sitten voimakas röyhtäys, ehkä pierukin! - Vielä äänekkäästi huutaisin: "halvinta mahdollista, vaikka sossusta antoivat tosi hyvin!" (kirj.huom. en ole koskaan käynyt)

    Haravointipäivänä antaisin ikkunasta pihalle hyviä neuvoja, valittelisin, että selkä on niin kipeä, kun olen vain loikoillut kaiket päivät, mitä nyt välillä jääkaapilla tai vessassa käynyt. . Diskovalot, sellaisen vaalenpunaisen "homopallon", laittaisin yöksi katosta pyörimään ja ympäristölle iloa antamaan.

    No jaa, ehkä en tuota kaikkea oikeasti tekisi. (osan vain)

    Jos hirmusumman, kaksikymmentä miljoonaa lotosta voittaisin, ostaisin kämpän jostain Eirasta tai Kaivopuistosta ja antaisin puliukoille avaimet: "menkää sinne!" - Itse kävisin välillä vaivihkaa naureskelemassa meininkiä. Tämä lupaus muuten jossain muodossa pitää jopa siinä tapauksessa, että sen lottovoiton saisin.

    Muuten olen sitä mieltä, että koirasta haluaisin jostain hyvästä blogista lukea.

    VastaaPoista
  5. Näillä mennään, Riku, ja minähän jatkan tarvittaessa vaikka yksin, tihentämällä päivityksiä. On aika kovat paineet pitää yllä ehtymätöntä runsasta keskustelua. Ei semmoista jaksa vuositolkulla.

    Ymmärrän hyvin, jos mm. hoviherroiksi tituleerattuja alkaa kyllästyttää sekä nimittely että minun jaaritukseni. Koetan tietenkin parantaa tapani, yhden kerrallaan, kun vian havaitsen. Mutta siis, annan itselleni luvan kirjoittaa myös hiljaisesti omia ajatuksiani omasta melko tapahtumaköyhästä elämästäni.

    Yleensä ottaen sanaan nojaavat Bloggerin kirjoitus- ja keskustelublogit ovat menettäneet kommentoijia ja lukijoitakin, kun erilaisten kirjoitusalustojen määrä ja muoto on lisääntynyt enemmän kuin räjähdysmäisesti. Kovin mielellään lukijat kommentoivat lehtien keskustelualustoilla, joilla on näkyvyyttä, vaikka toisaalta sinne sitten yksi kommentti hukkuukin massan joukkoon.

    Minua on alkanut hieman ärsyttää televisio-ohjelmien interaktivisuus. Ajakohtaiskeskusteluissakin katsojia pyydetään kommentoimaan "jollakin älylaitteella" ja hashtagia ja osoitetta pelmahtaa ruudun täyteen. Ohjelman lopulla sitten valtaisasta tulvasta luetaan pari kommenttia. Siinä se interaktuaalisuus sitten oli. Ollaan ajan hermolla reaaliajassa, kun ollaan kaaosmaisessa mielipidemassassa, jota ei enää hallita millään keinoin.

    VastaaPoista
  6. Googlen hauilla on haettu "ikkunaiines facebook" hyvin monta kertaa, selaimen ehdotukset siitä kertovat.

    Facebook on tietysti nerokas, koska se yhdistää kaiken (henkilökohtainen elämä, juutuubi, tekstit, uutiset jne.) aikaisemmin näkemättömällä tavalla ja onnistuu samalla latistamaan kaiken, tekemään kaikesta kolmen sanan kommentointia ja varmuuden vuoksi tiivistää kaiken vakuutteluun: "TYKKÄÄN!"

    Joku tavaton hulluus on, kun asioista voi antaa vain arvion "TYKKÄÄN!!". Joku linkittää uutisen ihmisten kuolemista tai mistä vaan ja aina tykätään.

    Tuossa "TYKKÄÄN!" on tietysti myös facebookin menestyksen suurin salaisuus. Kaikkein kauheinta olisi, jos joku laittaisi "en tykkää!", kun minä kerron, että "Brooke on ihana" tai että "kissat ovat suloisia."

    Ei alituinen negatiivisuus ole ihailtavaa, mutta yhtään enempää ihailtavaa ei ole alituinen positiivsuus. Aina pitää olla mahdollisuus sanoa "aivan kauheaa paskaa!".

    Jos goebbels ilmestyy jonain päivänä kadunkulmaan saarnaamaan, nykypäivän(kin) ihminen painaa varmuuden vuoksi "TYKKÄÄN!" nappia - laittaa vielä sydämen ja kissan kuvan siihen alle. Käytännössä se hoituu ojentamalla käsi ns. "senaattitervehdykseen", eli natsisikojen moikkaan.

    VastaaPoista
  7. Minä otin Iltasanomista hiljakkoin talteen Tenavat-sarjakuvan, jossa Jaska Jokusen pikkusisko sanoo: "opettaja ei pitänyt aineestani...minusta vähän tuntuu, että hän piti sitä tyhmänä.." - Jaska kysyy: "miksi ajattelet noin?" - Pikkusisko siihen: "Hän sanoi, että se on tyhmä.."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain amerikkalainen opettaja voi olla noin tyly! Suomalainen ope ei sano unissaankaan oppilaalle, että tämän tuotos on tyhmä. Päinvastoin, hän antaisi positiivista palautetta jopa hassuuteen saakka.

      Poista
  8. Jokuset blogit ovat Facebookissa, ja onpa tämän Ikkunaiines-bloginkin joku joskus pannut Facebookiin. Itse en ollut tuolloin Facebookissa, vaan kokeilin naamakirjaa vasta myöhemmin, hetken verran.

    Minulla ei ole mitään Facebookia vastaan, vaan olisin siellä varmaan itsekin, jos olisin nuorempi. Esimerkiksi omia luokkatovereitani on siellä vain ani harva, yhden käden sormilla laskettava määrä. Samoin työkavereita ei siellä juurikaan näy. Ystävistäni siellä on vain "Martta ja Martti", mutta he eivät ole aktiivisia, eivät tee sinne siis ollenkaan merkintöjä, vaan ottivat tilin päästäkseen katsomaan erään matkatverinsa sinne laittamia matkakuvia.

    En tiedä, miten ihmiset muka keskustelevat FB:ssa, kun ollessani siellä en keskustelua havainnut missään, vain lyhyitä postauksia, tykkäämisiä ja onelinereita, yhden rivin kommentteja. Lisäksi merkittävä osa postauksista näyttti olevan sitaatteja ja pieniä pätkiä muualta ja niitten jakamisia. Samat jaot monessa paikassa.

    Olen tässä erilainen, pidän sanoista ja virkkeitten kirjoittamisesta ja lukemisesta, vähän pidemmästä viestinnästä. En ole pannut Ikkunaiinestä FB:iin ehkä siksi, että kirjoitan anonyymisti täällä. Kyllä minusta FB:ssa on oltava omilla kasvoillaan. Ja ihan niin avoin kuin täällä olen, en tohtisi olla FB:ssa omalla pärställäni ja nimelläni, vaikkei minulla varsinaista hävettävää tai salattavaa ole.

    VastaaPoista
  9. Harmillista, ettei Iines tulekaan kirjamessuille. Olisi ollut kiva yrittää bongata sinua sieltä.

    Olisit antanut reitistäsi & asustasi kirjallisia vihjeitä. Tunnistaminen olisi tapahtunut salakoodilla, esim. lausumalla vihjerunoilijan säkeitä:

    "Sinä tiedäthän sisko mun vierelläin, mikä retkeni tänne toi?"
    "Sama kaiku on askelten, kyllä vaistoni tuntee sen!"

    Rikun messukuvaus on hauska, mutta ei se kyllä kuvaa Helsingin kirjamessuja. Esiintymislavoja siellä on useita ja divariosastokin on pari hehtaaria. Lisäksi samaan aikaan nautimme ruoka- ja viinimessujen annista.

    VastaaPoista
  10. Helsingin kirjamessut, Turun kirjamessut? Kahdet isot kirjamessut lähes peräkkäin, samassa kuussa? Käsittääkseni molemmat ovat vielä kansainvälisiä ja pitkään perinteeseen nojaavia. Ja tänään valitaan kirjallisuuden nobelisti. Katselin ennakkoveikattuja, joista oma suosikkini on Margaret Atwood. Monia nimiä en tunne.

    Tänään on Aleksin Kiven päivä. Sami Liuhdon Neroromaania on nyt kehuttu niin monessa paikassa, että häntä olisin voinut messuilla katsella ja kuunnellakin. On mielenkiintoista, että kirjakin maksaa vain 15 euroa. Jokin Tervon Esikoinen maksaa 28 euroa, ja on hvetin huonosti kirjoitettu kirja ontuvine uudissanoineen. Ei pelota Liuhdon kirjassa edes se, että siinä pitää ilmeisesti vähän kerätä itseään välillä ja hypätä takaisin kärryille. Kyyti on sitten hyvää, viimeksi Hymyilevän eläkeläisen blogin mukaan.

    VastaaPoista
  11. Nobelin veikkaan menevän nousussa olevalle, mutta vielä melko tuntemattomalle Mesakowo al Dóurumbgozbe´lle.

    Hauskaa kielellä pelaamista tuolla runoilijalla. Neromaani on varmaan muunnos Neuromaanista. Oikeasti se on kuitenkin Ne-Romaani. Niillä on siinä lähes keskeinen rooli. Jossain luki, että koko tulevan tusinaromaani sarjan saa lulltavasti kestotilata tulevaisuudessa. Neromaani on ensimmäinen tusinaan sisältyvästä kolmestatoista.

    VastaaPoista
  12. Nobelin sai kanadalainen novellisti Alice Munro, hieman yllättäen ulkopuolelta veikkailujen, mikä on mielestäni hyvä asia. Itse luin viimeksi häneltä Kerjäläistytön, jonka ostin pokkarina toissa kesänä. Se mihin satut syntymään, määrää kohtalosi, voisi ehkä sanoa Munron kertomusten teemaksi tässä kirjassa, joka oli hyvä, mutta ei silti ihan sisimpääni uponnut. Minua on aina kiinnostanut enemmän se, miten ihminen saa itsensä irti kahleistaan.

    Juu, tuo leiskaus Neroromaanin tusinaromaanisarjasta on kutkuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkitseeköhän tämä nyt sitä, että kun Munro sai Nobelin, toista ei mene Kanadaan? Margaret Atwood jää ilman. En ole Atwoodista koskaan välittänyt. Jotkut fiksut kanadalaiset ystävät kehuivat Munroa, mutta häpeäkseni minun on sanottava, etten ole häntä koskaan lukenut.

      Poista
    2. Tämä minunkin mieleeni tuli. Kuulin uutisista sanan "kanadalainen" ja hetken luulin, että nyt se on Atwood, joka on suosikkejani. Herran puutarhurit luin viimeksi, ja se oli kiehtova kuten hänen kaikki paksut tarinakirjansa. Loistava kirjoittaja. Munro on eri maata, hyvä, mutta ei minua sytyttävä.

      Poista
  13. Minä en paljoa noista palkinnoista perusta, ihan sama kuka kirjallisuuden tai muun oscarin saa, yleensä sellaisia vältän, eivät voi olla kovin hyviä.

    Lapsena kirjoittelimme listoja, keitä julkkiksia olemme nähneet. Minä näin äsken Hikin rautatieasemalla hermostuneen näköisen Ilkka Kanerva. Mieleeni tuli ykkössuosikkini Notkean Rotan kappale Salkku ja Mulkku.

    Jaa olenko taas joutunut tänne tunkkaiseen kaupunkiin kaljoittelemaan? En suinkaan, jallucolaa minä...

    VastaaPoista
  14. Kuka niistä nyt perustaa, minä en ainakaan.

    Kun menin vastavalmistuneenan äidinkielenopettajana tuntiopettajaksi lehtorin rinnalle, tämä lehtori paasasi Nobel-jutuista heti elokuussa ja joka vuosi hän luetutti luokilla nobelistien listaa ja piti tietokilpailuja, kuka on etevin nobelistiosaaja..

    No se siitä, rauha kollegan mullille. Virheet meillä on jokaisella, ja parhaiten huomaamme toisten virheet. Minä muuten keräsin lapsena rekisterinumeroita ja laskin pun aisia autoja. Se oli sitä aikaa, kun maaseudulla sanottiin, että auto, kun maantiellä auto meni ohi. Monen lapsen ensi sana oli "auto" eikä äiti.

    VastaaPoista
  15. Yksi hienoista lapuuteni muistoista on, kun arviolta viisivuotiaana tykkäsin mennä maantien laitaan ja moikata käsi korkealla kaikille ohikulkeville autoille. Monet eivät noteeraannet lainkaan, tuntuivat tylyille ja ilkeille.

    Sorarekkojen kuskit moikkasivat komeasti takaisin, sen muistan vielä nyt, minä ihailin niitä, olivat hienoja ihmisiä.

    VastaaPoista
  16. Sydäntä sykähdyttää aina kun näkee moikkailevia pikkupoikia tien reunassa. Heitä on edelleen. Niistä veijareista en kauheasti kyllä tykkää, jotka nakkelevat autoja kävyillä tai kivillä. Niitäkin on, onneksi hyvin harvoin.

    VastaaPoista
  17. Kivien heittely on jo vähän vanhempien puuha. Minä muutenkin arvostin Sorarekkojen kuskeja, kun niitä oli faijan ystäväpiirissä. "Varmahan, sano ramakka !" on yksi Akin mieleeni jäänyt, hyväntuulinen känninen sanonta.

    Akin huoltoasemalta saadut "tiikeri tankkiin" tarrat olivat aivan määrittelemättömän iso juttu." Jeppe ja naapurin rouva"-kirjassa minulla on niitä tarroja saksittuina ja kokonaisinakin liimattuina. Elämäni tärkein ja paras kirja.

    VastaaPoista
  18. Tiikeri tankkiin -kuvat muistan, ja mainokset. Minä muistan muuten Ulan, isän kaverin, joka asui alakerrassa ja korjasi radioita. Muistan myös taiteilija Eero Hiirosen, joka maalask tauluja myös alakerrassa ja antoi meidän käydä katsomassa tauluja. Lupasi ottaa jonkun meistä morsiamekseen, kun kasvamme isoksi. - Tämä tuli mieleen tuosta Akista.

    VastaaPoista
  19. Nyt kun Hautalan Heidistäkin joutilas (vrt. blogin otsikko), niin ehdottaisin hänelle paluuta nuoruutensa keikkahommiin eli alastonmalliksi (vrt. blogin kuva).

    Jos jotain poliitikkoa kohtaan tuntemukseni kulkevat vihana ja rakkautena halki sydämeni, niin juuri näitä poikkeavia vihreitä eli Heidi Hautalaa ja Osmo Soininvaaraa. Monia heidän toimiaan kannatan, monia vastustan.

    Selviääköhän virkamies Timonen uhkailuistaan kuivin jaloin, mitä luulette? Virkamies Manninen sai potkut pienemmästä syystä, mielestäni. (Manninen vuoti kepulle Tartsan papereita.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkamies Timonenhan pääpahis on, ainakin sanojensa mukaan. Vaan ilm eisesti hänkin on Hautalan alainen.

      Kyllä on likaista peliä kaikki politiikka ja yhä ketkumpia ovat poliitikot.

      Poista
  20. Iines: "Uutisistakin eniten kiinnostaa Haapavedellä nähty karhu. Kun nyt eivät menisi ampumaan sitä."

    Odotahan kun se kömpii kolmesataa kilsaa etelälounaaseen - ei siinä mene kuin viikko pari - niin voit ehkä sortua katumaan toivettasi.

    Juuri kun saat söpön lehtokurpan kamerasi tähtäimeen ja kumarrut peppu pitkällä napataksesi kuvan, niin takaasi kuuluukin matalaa mörinää...

    Kai muistat, miten karhu karkoitetaan? Jossakin kirjassa se kyllä kerrotaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullapas on eloonjäämispaketti valokuvauslaukussani. Siinä on pitkiä tulitikkuja ja vähän talouspaperia, jonka voin sytyttää petojen varalta. En aio antautua karhulle niin kuin Essi Kummun nainen Karhun kuolemassa. Ja urheilupillikin on. Eli meillä ei mennä maahan niskaa kämmenillä suojaten eikä leikitä kuollutta.

      Poista
    2. Suomalaisen kansanperinteen mukaan karhu karkoitetaan samalla tempulla, jonka Laurilan muija teki Töyryn emännälle häätöiltanaan.

      Poista
    3. Ai persien näytöllä? No pidetäänpä mielessä tämä kansanuskomus. Naisen haarovälissähän uskottiin olevan väkeä eli voimas, joten sillä suojattiin yleisrsti karja pedoilta. Karja sujautettiin metsään laitumelle emännä haaruksen kautta. Hmmm.

      Poista
  21. Anteeksi lyöntivirheet kännykän näppäimistöllä. Ne nakkisormet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs kaverini katseli kerran sormiaan, sellaisia tasapaksuja talttapäitä, ja puuskahti: katso nyt näitäkin, niin kuin olisi viisi kappaletta mulkkuja nipussa.

      Poista
    2. Siis minä en ymmärrä, mistä tilee sanonta "mulkku", kun tarkoitetaan katalaa tyyppiä. Minusta mulkku on positiivinen ja lämmin sana.

      Poista
  22. Tulee eikä tilee. Tämä on karmea tämä iPhonen näppissysteemi nopeille.

    VastaaPoista