26.11.2013

Kulttuurieliitti on kuollut, eläköön kulttuuri



Cheek venyttää popissa menestymisen rajoja, ja sosiaalisessa mediassa koulukiusaaja-asenteen omaksuneen Cheek-kriitikoiden kuoron pilkkakirves kohoaa heti, kun Cheek lausuu julkisuudessa edes puolikkaan sanan. Näin kirjoittaa Mikko Aaltonen Helsingin Sanomien Näkökulma-kolumnissaan tänään. Kuitenkin on puhe ilmiöstä, jolle pop-musiikkikulttuurissa vetää vertoja vain Bruce Springstreen ja U2, jotka ovat myyneet stadionkeikkansa Helsingissä loppuun yhtä nopeasti - tunnissa. 

Voisiko tässä Cheek-kriitikoiden koulukiusaaja-asenteessa, jonka esilaulattajana toimii somasti lihavoitunut kulttuuriministeri Paavo "Arhis" Arhinmäki, olla kyse distinktiosta, erottautumisesta? Distinktio on ranskalaisen Pierre Bourdieun luoma luokkateoria,  jonka mukaan yläluokka haluaa erottua keskiluokasta, joka taas haluaa erottua työväenluokasta. Avainsanoja ovat tyylitaju, maku ja estetiikan taju.  

Näin Cheek-kiusaajat haluaisivat erottua Cheek-sonnasta.  Minusta tässä on järkeä, ja näin minä sen näen, oman paremmuuden korostamisena. Toisaalta sanotaan Cheekin tarinan sekä tarjoavan nuorille toivoa paremmasta että parodioivan luksuskulttuuria. Nuoret tahtovat Cheekin, ja päivittelyn ja tuomitsemisen  sijaan kannattaisi ehkä miettiä, miksi tahtovat. 

Vaan keitä nämä Cheek-kiusaajat ovat bourdielaisen teorian mukaan? He ovat punavihreitä parnassolaisia ja klassisen koulukunnan kasvatteja, joilla tietenkin on makua, tyylitajua ja estetiikka verissä eikä vihapuheesta tietoakaan. Kun he puhuvat, ei se ole vihapuhetta vaan ansaittua arviota,  he ovat tietenkin oikeassa, koska he ovat samalla älyllinen eliitti.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Jaakko Lyytikäinen tosin väittää, että Bourdieun distinktion voi haudata marxilaisten analyysien hautuumaalle, koska tutkimukset puhuvat muuta. Pari brittisosiologia Oxfordista on nimittäin löytänyt neljä erilaista kulttuurin kuluttajaryhmää:

1. yksiruokaiset, jotka kuluttuvat vain populaarikulttuuria
2. kaikkiruokaiset, joille kelpaa kaikki hömpästä oopperaan
3. vähäruokaiset, jotka nauttivat niukasti kulttuuria
4. passiiviset, jotka eivät käytännössä kuluta kulttuuria lainkaan.

Se, mikä on uutta, on se, että tutkijat eivät siis löytäneet bourdielaista kulttuurieliittiä, joka suosii korkeakulttuuria mutta hyljeksii populaarikulttuuria. Lyytikäisen mukaan kulttuurieliittiä ei löydy enää Suomestakaan, vaan Suomen kulttuurirahaston tekemän tutkimuksen mukaan meillä on suurin piirtein samat ryhmät kuin Britanniassa. Toisaalta kulttuurissa luokkaerot näkyvät siinä, että suurkuluttajat ovat yhteiskunnan hyväosaisia, ne joiden taide on, ne jotka eivät ole leipäjonoissa. Yhtä lailla siis uupperaväki kuin punavihreä parnassoväki määräävät tahdin ja kuuntelevat mieluummin jazzia [dsassia] kuin jenkkaa.

156 kommenttia:

  1. Minä luin hesarin tänään kahteen kertaan, että edes hetken aikaa sain sen parissa kulumaan. Ei ollut, 2,80 arvoinen, ei.

    Internetistä yritin katsoa, kuka ihme on popkriitikko Mikko Aaltonen. Vasemmistoliittolainen poliitikko on kuvassa aivan samannäköinen, mutta ei kai se tämä voi olla. Mikä ihme on "popkriitikko"??

    "Popkriitikon" täytyy olla "kriitikko", joka arvostelee kaiken sen suosion perusteella.

    "Uusi johtaja, Adolf Hitler, on suurenmoisen hieno mies, katselin kuinka väkijoukot hänelle hurrasivat! Vihapuhekiusaajat häntä arvostelevat kuin jotain styrankia, mutta kukaan toinen ei ole saanut toreja ja aukioita samalla lailla täyteen! Kateellisuus, negatiivisuus, viha ja ilkipuhe on jätettävä omaan arvoonsa, Adolf on charmikkain, karsismaattisin ja kaikkienaikojen suurin valtiomies: Sieeeg Heeeeil!"

    "Popkriitikko" ei pysty ymmärtämään, että huono on huonoa, vaikka kaikki sitä kuluttaisivat. Cheekin Kling, klang, pling, plongin asenteet rahaa, omaisuutta, ihmisyyttä ja elämää kohtaan ovat kammottavia, hieman olen sanoituksiin yrittänyt tutustua.

    Helsingin Sanomien "popkriitikko", he heh!

    Kulttuurin kuluttajana olen elämyshakuinen. Elämyksistä paras on usein fiksulta tuntuva ajatus, joka sisältää jotain muuta kuin perustelut sille, miksi jollain pitäisi olla suuri läjä rahaa. Kulttuurin tärkeimpiä kivijalkoja: hienostelun tarvetta ja rahaa on jokaisen syytä pohtia, kulttuuri on tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku, raikas näkemys, etenkin kun luen tätä kannon nokassa metsässä.

      Sainpa oivan ajatuksen ajukoppaani, veikkonen! Kun pääsen kotiin täältä impivaarasta, etsinpä hyppysiini Cheekin laulun sanoituksen ja kuulutan niin että metsä raikaa mikä sen todellinen sanoma on.

      Poista
    2. No, minä lukaisin äsken iltapäiväkahvini kanssa Cheekin lyriikoita, ja minusta ne ovat sellaista tuubaa, että se menee jo taiteen puolelle. Esimerkiksi Kyyneleiden irvailu ja sarkasmi on jo sellaista luokkaa että hui olkoon: "Vuodesta toiseen oon tän paskan kuningas" Tuo lause on ehkä muutenkin avain Cheekin sanoituksiin.

      On aikamoista nuorten aliarviointia kuvitella, että he ottaisivat Cheekin sanat typerästi yhdeltä tasolta. Olen saletti siitä, että ironiat tajutaan. Minun tulee sanoituksista mieleeni jokin toisen tason materiahelvetti, jota Cheek kuvaa. Hän on pannut itsensä sen helvetin kuninkaaksi. Paskan kuningas. Miksi tätä ei nähdä paremmin? Parempaa yhteiskuntasatiiria tämä on kuin Palefacen osoittelevat mannakorvet.

      Minua vähän harmittaa, että en voi tehdä testiä oppilailla. Tässä olisi mainio äidinkielen tehtävä: kirjoita Cheekin laulun (valitse itse netistä) sanomasta, sisällöstä. Mitä ajattelet Cheekin maailmasta? Kokemuksesta tiedän, että vain harva olisi niin tyhmä, että nielisi vain pinnan. Ja jos nielisi, sille olisi olemassa syy, miksi iin kannattaa tehdä.

      Mitä me siis oikein napisemme? Mehän nämä Cheekin valinneet nuoret olemme kasvattaneet, me heille arvomme antaneet. Kyllä lapset oppivat nopeasti, että vain raha on tärkeää, ja sitä rahaa ei saavuteta ahkeruudella eikä koulutunnollisuudella, vaan muilla keinoin.

      Poista
  2. Olen kyllä yhä vankasti distinktion kannalla, kirjoittakoon Lyyti mitä haluaa, ja sen sijaan kuskaisin Oxfordin sosiologit tutkimuksineen suoraan tunkiolle.

    Cheekin parjauksessa on kyse nimenomaan Arhinmäen ja muiden oikeaa, yhteiskunnallista rap-vaihtoehtotaidetta harjoittavien ylenkatseesta kevyttä poppia suoltavia kohtaan.

    Heitä ärsyttää suunnattomasti, että pop-räppärit tulevat kultaketjuineen keräämään stadionillisen kermaa samaan aikaan kun oikeat räppärit puolustavat köyhiä, syrjäytyneitä ja solvattuja. Siis itseään.

    Olin viikonloppuna Jaakko Tepon 60 v konsertissa Finlandia-talolla, eikä siellä Arhinmäkeä näkynyt. Sen sijaan Timo Soini oli asettaunut hyvin näkyviin portaiden yläpäähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä setämiehet vain kuulivat Cheekistä ensimmäistä kertaa Arhinmäen suusta ja sovelsivat asiat omiin lähtökohtiinsa. Aivan en Tapsan kuvaileman äärimmäisen nihilististä asennetta: "se mitä minä olen, on oikein!", jaksa ymmärtää enkä pitää kuin tahallisena väärinkäsityksenä.

      Ymmärsin suuresti mainostetun Jaakko Tepon konsertin olleen vedätys. Jossain vain pienellä mainittiin, että hän itse ei esiinny, siellä on vain joku Sakari Kuosmanen kumppaneineen mylvähtelemässä ja nimihenkilö itse istuu keinutuolissa. Oliko näin? Kuosmanen laulamassa Jaakko Teppoa? - Ei kiitos, pakenisin paikalta.

      Poista
    2. (Korjasin tämän merkittävien kirjoitusvirheiden vuoksi.)
      Cheek on kerrotusti lähellä ryysyistä rikkauksiin kertomusta. Eli siis nykyaikainen versio "juoksupojasta johtajaksi" tarinasta. Miksi hän ei jäänyt ihailemaan omista lähtökohdistaan, vaan vaihtoi juuri siihen mitä hänen tulisi vastustaa?

      "Jokaisella on mahdollisuus" Minä hiljattain kävelin hiljaisena kotikyläni katuja. Satuin lapsuuden kotini lähelle. Katselin ympäristöä ja pientä kauppakeskusta joka se viereen sittemmin rakennettiin, sekin on nyt jo muutettu lastentarhaksi, liiketoiminta ei kannattanut enää, koska ydinkeskustaan on melkein kaksi kilometriä. Siinä sen paikalla oli 70-luvun alussa vanha röttelö talo, jossa asui juoppo isä räkänokkien likaisten lapsiensa kanssa. Me kaikki halveksimme niitä lapsia, ne olivat ihan kauheita: ilkeitä ja tyhmiä. Kun minä nyt kävelin ja muistelin, minulle tuli paha olo. Oliko heilläkin mahdollisuus, ovatko nuo räkänokat vielä hengissä, onko joku heistä tänä päivänä johtaja tai johtajan apulainen?

      Poista
    3. Cheek-kriitikot eivät näe Cheekin tekstejä kuin yksitasoisesti, mikä hämmästyttää meikäläistä tekstien lukijaa suuresti. Kerron tuolla ylempänä Cheekin laulusta Kyyneleet, jossa hän sanoo olevansa paskan kuningas. Haloo?

      Paska on materiahelvetti, jota Cheek antaumuksella kuvaa lauluissaan, antaen ymmärtää nousseensa itse tuskan ja huudon syövereistä materian kukkuloille - kun ei täällä muuta ole, vain raha on se joka kannattaa.

      Minusta tämä on toimivampaa yhteiskuntasatiiria kuin kolumnistien kolumnit, poliitikkojen puheet ja Palefacen syyttelevät laulut.

      http://lyrics.wikia.com/Cheek:Kyyneleet

      Poista
    4. "Satiiria ei enää voi tehdä, koska he tekevät sen itse", on nyt jo hyvin vanha toteamus. Minä harrastan paljon tekstien lukemista satiirina, erityisesti silloin kun luen uuden suomen pölhöblogeja tai muuta kammottavaa leukaväpätys-saarnaamista.

      En oikein jaksa uskoa, että monellakaan on tahallinen pyrkimys olla naurettava. Cheek edustaa tämän päivän täydellistä nihilismiä: Ei mitään väliä muulla, kunhan fyffe juoksee kotiinpäin ja kaikki on kivaa ja suklaatia. Samaa kyllä epäilen pankinjohtajan pojasta, Palefacesta.

      Poista
    5. Juuri tämä on minustakin se kuva: maailma palaa ja hukkuu materiaan ja tavarasaastaan, ja jokaisen tavaran kyljessä on jokin merkki, ja merkki määrää, paljonko rahaa kussakin härpäkkeessä on kiinni.

      Ja sen kukkulan huipulla, paskakasan lemussa tykkien jylistessä taustalla ja ruumiiden silpotuessa sodan melskeisiin tai kuihtuessa ruuan puutteeseen materiakasan alla Cheek istuu kultatuolissa ja ennustaa tuhoa.

      Poista
    6. En ihan päässyt jyvälle Rikun moitteista - minähän en ottanut mitään kantaa itse Cheekiin, vaan yhdyin vain Iineksen näkemykseen Arhinmäen ja kumppanien motiiveista.

      Voin olla väärässäkin, mutta nihilistä minusta ei saa tekemälläkään.

      Sitä paitsi Cheekistä kuulin tietenkin ensimmäisen kerran silloin, kun hän pällisteli siinä kuulussa tv-ohjelmassa.

      Poista
    7. Tiesin kyllä, millainen Teppo-konsertti on. (Olen muuten tutustunut häneen henkilökohtaisesti jo vuonna 1974, pankaapa paremmaksi.)

      Enemmän se oli Tepon poikien orkesterin puffaustilaisuus ja Kuosmanen ei todellakaan sovi Tepon laulujen laulajaksi. Parhaat palat näimme siis isolta videolta.

      Meninkin sinne ihan muista syistä, nostalgisista lähinnä. Oli se komeaa, kun Teppo köpytteli lavalle ja kansa nousi seisomaan.

      Mutta jos joku laulaa köyhistä, kurjista ja työttömistä, niin Jaakko Teppo. Se sanoma ei ole edes kovin syvällä huumorin alla.

      Poista
    8. Mitä tulee Cheekin, ehkä tarkka lukija havaitsee, että minulla vasta puutteita on Cheekin musiikin tuntemuksessa. Olen kuullut aiemmin vain kappaleen Timantit on ikuisia, ja tätä kirjoitusta varten vasta luin ensi kerran elämässäni hänen sanoituksiaan, joista laulettaessa ei saa selvää. Yllätyin ensinnäkinj siitä, että hän sanoittaa itse laulunsa. Mieshän vuolee sanoja yhtä hyvin kuin jokunen runoilija, ja näen hänen kuvaamansa maailman vissiin ihan eri tavalla kuin valtaosa teistä muista. Ei hän nero ole eikä varmaan välttämättä kauhean lahjakaskaan, mutta on hänen hengästyksessään voimaa ja volyymia.

      Poista
    9. Rap kulttuuri on haarautunut niin moneen suuntaan vuosikymmenien aikana, että ei sitä voi enää arvioida sen alkuperän mukaan.
      Jos minulta joku väkisin haluaisi mielipiteen Cheekistä, osaisin vain sanoa että Cheek on keskinkertaisuuden apoteoosi, ja keskinkertaisuus on aina suosittua. Sanoitukset on tympeitä ja yksinkertaisia, näin ainakin omalla mittapuullani, enkä näe niissä mitään kiinnostavaa.
      Ahrinmäki (jota en tunne kovin hyvin, enkä siki puolustele) kai ajatteli aika samoin, koska tuon edellisen voisi tiivistää "sonnaksi".

      Poista
    10. okkei, kirjoitan kissa käden päällä, siksi jää puolet merkeistä pois...kai tätä tajuaa...

      Poista
    11. Arhinmäki antaa aina lausuntonsa kaikesta kulttuurista kulttuuriministerinä, ei yksityishenkilönä, tahtoi tai ei. On ihan sama, jos opettaja sanoisi oppilaan tuotoksen olevan sontaa tai kuraa.

      Totta on että sanoitukset ovat tympeitä. Vaan mitä ne kertovat meistä kaikista, luomastamme markkinamaailmasta? Tämän kulutusinfernon Cheek on tavoittanut hyvin. En minä sano että se olisi hänellä agenda. Tuskinpa vaan, vaikka ironia onkin tietoista.

      Poista
    12. Tapsaa en nihilistiksi halunnut väittää, aikaamme kyllä. Itse olen sitä näkökulmasta riippuen; on minulla arvoja vaikken niistä edes halua puhua. Ja omia arvojaan on syytä rienata.

      Uskon vakaasti, ja kannatan, esimerkiksi pipon käyttöön pakkasella, vaikka nuorena se tuntui hölmölle.

      Miksi kulttuuriministeri ei saa lausua omia mielipiteitään? - Koska hänellä on Sampo, iso automaattijäätelökone ja hän on sen huoltaja, pitäköön muuten vain turpansa kiinni, mitä toisten fyffet toisille kuuluu!

      Poista
    13. Kulttuuriministeri saa minusta sanoa rehellisen tuomitsevan mielipiteensä (tämä laulaja on karmeaa sontaa) yhtä hyvin kuin esimies saa sanoa alaiselleen rehelllisen tuomitsevan mielipiteensä (olet selvää sontaa) tai opettaja saa sanoa oppilaalleen rehellisen tuomitsevan mielipiteensä (olet karmeaa sontaa) tästä. Toisin sanoen tuonkaltainen kommunikointi on moukkamaista ja kertoo enemmän sanojastaan kuin kohteesta. Kaikki nuo henkilöt ovat tehtäväänsä liian tyhmiä.

      Samoin on muuten Päivi Räsäsen laita, kun hän esittää mielipiteitään homoista. Puhua saa, mutta kansa reagoi jaloillaan. Näin se tekee Arhiksenkin kanssa. Mies ei ole kovin suosittu näinä päivinä ja tekee töppäilyillään hallaa puolueelle, jonka kannatus käy yhä pienemmäksi.

      Poista
    14. Ihmisestä hänen ei pidä niin sanoa, mutta ymmärsin hänen tarkoittaneen artistin tuotantoa. Vo ajatella, että lausunnossa oli poliittista koskiskelua, mutta Arhimäen taustoja ajatellen sen tuntui hänen rehelliseltä mielipiteeltään.

      En ole näistä oikein varma, onko rehellisyys todella paha asia? Eikö aikamme ole tavattoman ahdasmielinen, kun se vaatii tiukemmin oikeaoppisuutta asioissa, kuin käsitykseni mukaan koskaan aikaisemmin. Virka tuo tietysti velvoitteita, mutta mitä ne olisivat tässä, sitä en osaa sanoa.

      Ehdottaisin kuitenkin, että kulttuuriministeristä alettaisiin käyttämään Suomessa nimitystä Sampo-ministeri ja ministeri itse käyttäisi arvonimeä Lemminkäinen.

      Poista
    15. En epäile Arhinmäen rehellisyyttä, ja uskon että hän tarkoitti mitä sanoi. Oikeus on erehtyä, ja oikeus on möhliäkin, mutta yleensä tällaista seuraa anteeksipyyntö ja katumuksenosoitus. Sellaista ei A:llä ole ollut yhdenkään töpän jälkeen.

      Kyllä tuo tuotannon haukkuminen on minusta sama kuin ihmistä haukkuisi, arvioida toisen (elämän)työ mitätöntäkin huonommaksi.

      Minä olen jotenkin allerginen henkilöönkäyvälle ilkeydelle. Ei Cheek pahantekijä ole.

      Poista

  3. Suomessa kulttuurin vastaanottajien luokkaerot eivät ole suuria, eikä sellaista elittiä synny, koska meillä on varsin hyvälaatuinen peruskoulu kaikille oppivelvollisuusikäisille ja kenen tahansa saavutettavissa oleva kirjastolaitos. Ainakin toistaiseksi on. Näin hyvin ei ole edes Brittilässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, itse lasken kulttuurieliittiin eniten mm. punavihreät, jotka ovat mielipidevaikuttajia, jotka ovat harvoin väärässä, koska he kuuluvat myös älylliseen eliittiin. Mainittakoon, että olen tietääkseni itsekin punavihreä. Mutta on toki mahdollista, että olen porvarillistunut niin paljon kaiken rikkauteni keskellä, että olen alkanut ajatella omilla aivoillani piittaamatta tuon taivaallista siitä, olenko suvaitsevainen älykkö vai en.

      Poista
    2. Voi jestas, teillä on surkea musiikinhistorian taju.

      Jazz ja Blues ovat syntyneet ”syvän etelän” musiikista, ne pohjautuvat pitkälti Afrikasta Amerikkaan tuotujen orjien, siis syrjityn ihmisjoukon musiikkiperinteeseen. Siitä perinteestä siirtyi paljon poprock-kulttuuriin jo 1950-luvuilla, vaikka rock olikin alkuun nuorison kapinamusiikkia. Alkuperältään afrikkalainen musiikki sekoittui sittemmin hyvin vahvasti 1960-70 luvun rockmusiikkiin. Johon, Suomessa ainakin, sekoittui vielä oma kansanmusiikki.

      Samoin on rap ja hip-hop kulttuurin kanssa. Ne perustuvat katukulttuuriin. Räkänokkien kulttuuria, puhtaimmillaan. Kovin heikko ja hauras on sellainen itsetunto joka saa voimansa itsehalveksunnasta ja oman alkuperänsä häpeämisestä. Se muuttuu herkästi myös häpäisemisen kulttuuriksi. Onhan se aika surkuhupaisa asenne. Koomista pullistelua.

      Miltei mistä tahansa kulttuurinlajista tai kulttuurisesta ilmiöstä (vaatekulttuuria myöten: farkut hyvänä esimerkkinä), joka myöhemmin omaksutaan ja otetaan osaksi valtakulttuuria ja kulttuuria kuluttavan suuren yleisön suosikiksi, on lähtöisin marginaalikulttuurista.

      Marginaaleissa, valtakulttuurin ulkopuolella, on aina kulttuuria uusintava ja kehittävä potentiaali jonka valtakulttuuri sitten sulattaa, eikä välttämättä aina osaa jalostaa sitä. Hyvää bisnestä sillä voi toki tehdä. Farkut ovat siinäkin oikein hyvä esimerkki.

      Punavihreät ovat aika epämääräinen leima. Jos Vasemmistoliittoa tarkoitat, niin kannattaa laskea kuinka monta kertaa kulttuuriministerinä on ollut vasemmistoliittolainen. Valta-asema antaa tietenkin aina tietyt oikeudet. Mielipiteensä saa ministerikin sanoa.

      Poista
    3. Anonyymi, kiitos selvityksestä, jonka jo tiesimmekin - uskon ainakin niin. Ei tulisi mieleenkään epäillä kenenkään tietämystä jazzin historiasta tai yleensä alakulttuurien merkityksestä kaikkeen kulttuuriin. Eikös tämä ole pikemminkin itsestäänselvää?

      Esimerkiksi juuri alakulttuureista versova hiphophan ei näe menestymistä suurena syntinä, ei edes Cheekin monumentaalista retostelua paskakasan huipulla kultatuolissa. Tämähän tässä kivaa onkin! Ja minusta Cheekin sanoituksissa näkyy hyvin selvästi juuri se, että alakulttuureista poika itsekin syntyisin. Palefacen kohdalla on hieman eri: hän ei keksi itse, vaan lainaa vanhoja ralleja ja ratsastaa näin Atlaksen harteilla.

      PS Täytyy huomata nyt se, että en puhu tässä musiikkimieltymyksistäni. Kuuntelen kyllä sujuvasti Palefacea, mutta en kauheasti välitä Cheekista. Kyse on nyt vallan muusta kuin musiikkimausta, josta ei ole ollenkaan kyse. Minut yllätti haukutun Cheekin sanallinen maailma.

      Poista
    4. Tuosta punavihreistä vielä. Jos tarkoitan Vasemmistoliittoa, puhuisin varmaan siitä. Siksi puhun punavihreistä, että en rajaa tietynlaista maailmankatsomusta vain vasemmistoliitolaisille, joka on pieni ryhmä vasemmistolaisista.

      Punavihreät on yleisessä käytössä oleva käsite, jota hyvinkin sopii käyttää. Se tarkoittaa mielestäni ihmistä, jolla on maailmankatsomuksessaan sekä vasemmistolaisia että luonnonsuojelullisia aineksia. Tällainen on myös ihminen, joka on suvaitsevainen maailmankansalainen ja mielellään tekee sen tiettäväksi, jolloin punavihreys voi parhaiten. Punavihreä on myös byrokraatti, jolla pyörivät propellit päässä niin vinhaan, että käytäntö ja realismi ei niitä koskaan tavoita.

      Poista
    5. Bluesin syntysijoilla.
      http://blogisisko.blogspot.fi/2005/06/blues-syntyi-mustien-surusta.html

      Poista
  4. Anonyymi puhuu asiaa, oikein nautin joka sanasta! Sellaista kehää ajatukseni kulkevat erityisesti bluesista tai jazzista puhuttaessa, suorastaan lapsekkaalle tasolle ovat jääneet. Leadbellyä tai erityisesti Mississippi John Hurtia kuunnellessani olen usein pohtinut oliko kanalla, vai miehellään kukolla ensin munat. Toisaalta astetta vaikeamman asiasta tekee, kun pohtii Woody Guthrieta tai Hank Williamsia, missä määrin heidän vaikutteensa tulivat mustilta. Paljon myöhemmin Amerikan mustat valittivat heidänkin Afrikka-kuvansa tulleen läpirasistisista Tarzan-elokuvista ja niiden vuoksi halveksineensa syvästi arfrikkalaista kulttuuriperimää. Miten MIles Davisin musiikki kehittyi eri vaikutteiden sekamelskeissä? Piru vieköön, pakko myöntää lapsekkuus, ei niistä erkkikään selvää ota ilman väitöskirjatasoisia tutkimuksia.

    Sitten tämä viime vuosikymmenien gettomusiikki, rap. Monesti sillä on ollut sellainen seuraus, että lukutaidottomista, hyvin yksinkertaisista jja hyvin köyhistä ihmisistä on tullut lyhyessä ajassa äärettömän rikkaita. Miten se vaikuttaa heidän käyttäytymisessään tai heitä diggailevissa ihmisissä Amerikassa. Tai miten sellainen heijastuu, ja voiko se heijastua, täällä Suomessa. Mikä voisi olla suomalaisen rap-musiikin teoriapohja, mikä se on Amerikassa. Itse kallistuin hieman humoristiseen suuntaan, mitä mieltä olet, Anonyymi? Analyysiasi oisi todella mielenkiintoista ja avartavaa lukea.

    Olen kanssasi erittäin samaa mieltä siinä, että vihdoinkin on ministeri, joka uskaltaa oman mielipiteensä sanoa, vastoin kulttuuriväen raha-automaatti-toimintoja! Luulen, että kulttuurit hyppelevät tasajalkaa raivosta, se on aina hienoa. Punavihreät minullakin sanana aina töksähtää, minä kun en arhinmäkeläisissä tai vihreissä näe mitään punaista. Kaikki mahdollinen punainen tulee heitä koskien vain omista silmistäni. Onkohan minulla silloin känni tai rapula. Mitäs siihen sanot, anonyymi?

    Olisi minulla paljon muutakin, mutta odottelen ensin vastaustasi näihin. Vielä kuitenkin kysyisin, onko rock saatanasta ja pop Jumalasta?

    VastaaPoista
  5. Miksi elämässä täytyy olla vain kysymyksiä, miksei ees koskaan vastauksia? Leadbellykin kyselee, että missäs akka olit! Minä kysyn, että mistä ihmeestä kappaleen nappasi ja eikö Nirvanan myöhempi versio olekin paljon huonompi? Vaikka Cobain Leadbellyn kitaraa ainakin havitteli ostaa.

    Yhteistä on uskovaisten tavara sanoi pappi, kun piikaa hameen alta koetteli.

    VastaaPoista
  6. Ja Jeesus suuttui, hajoitti myyntikojut temppelistä ja totesi vihaa uhkuen: totisesti, totisesti, näitäkö te sanotte myyntikojuiksi! - Rakentakaa edes kunnon ständit, te Jumalattomat, nyt vietetään minun syntymäpäiviäni ja katteetkin voi silloin nostaa taivaisiin!

    Kuis monta vuotta vielä?

    VastaaPoista
  7. Yleisön pyynnöistä huolimatta vielä yhden laitan, jossa korkea- ja matalakulttuurit yhdentyvät suorastaan eeppisellä tavalla. Tämä yksi kiteytys, jonka päähenkilöt katsovat tulevaisuutta huolta tuntien, silti silmistään paljastuu kaiken takana lymyävä syvä luottamus tulevaisuuteen. Jos raha ja ruoka loppuvat, aina voi silti kuunnella Sibeliusta mahansa täyteen. - Uskokaa tulevaisuuteen, niin tulevaisuus uskoo teihin! Ja uskokaa kaiken voittoon, sillä häviö on myös tappio.

    Hyvät naiset ja herrat, tässä tiivistyy rumalla, mutta ah, niin kauniilla tavalla, koko ihmiselämä. Siis tässä.

    VastaaPoista
  8. Jossain vaiheessa taisin tipahtaa kärryiltä tässä keskustelussa. Oikeastaan en tainnut ymmärtää, miksi yhtäkkiä alettiin puhua musiikinhistoriantajun puutteesta keskustelijoiden kohdalla. Tällä en tarkoita sitä, etteikö historia olisi mielenkiintoinen ja tärkeä asia.

    Tarkoitan sitä, että en huomaa missään vaiheessa keskustelua mitään sellaista, että musiikkihistorian tajun puutettta sopisi tässä jollakulla epäillä tai että se olisi vaikuttanut johonkin kommenttiin täällä. Eihän kukaan oleta, että jazz olisi siinnyt valkoisen yläluokan riveistä Euroopan mantereella. Tai että rappi ja hiphoppi olisi syntynyt Kulosaaressa tai Ressun pihalla? Ainahan musiikkilajit syntyvät siellä, missä on marginaali-ilmiöitä ja tyytymättömyyttä, köyhyyttäkin, orjuutta ja muuta kurjuutta. Juuri sieltähän se syvyys lajiin kumpuaa, ihmisen tuskasta ja peloista ja uhmasta.

    Vaan mitä uutta tässä historiassa on ja mitä tekemistä sillä on sen kanssa, että nuoriso valitsee Cheekin, joka laulaa merkkituotteista ja itsestään merkkituotepaskakasan kuninkaana? Tässä olisi se kohta, jossa on vissiin asian ydin. Minusta tästä voisi piirtää kovinkin syvän surrealistisen taulun.

    VastaaPoista
  9. Hei, nythän mä hokasin sen, miksi Cheekiä vihataan ja inhotaan: hän näyttää ihmisille ihmisen koko kuvan: ahneuden ja materiaan kiintymisen, mädän ihmisen, jollainen kuluttaja nykyään on. Sinä ja minä. Tätä emme tahdo nähdä emmekä suvaita, tässä kulkee raja. Tämän kuvan myös Arhinmäki tunnistaa itsessään, koska hän kieltää sen.

    VastaaPoista
  10. Musiikkilajeja voi syntyä ja on syntynytkin ihan kaikkialla, ei ainoastaan kurjissa oloissa.

    Mutta Cheek on minulle täysin yhdentekevä. Minua ei kiinnosta miksi hän on suosittu, koska en usko suosion kertovan mitään kiinnostavaa uutta ihmisistä. Aika ajoin havahdutaan siihen, että suomalaisetkin, vaikkakin hyvän maun luvatun maan kansalaisia ovatkin, osaavat arvostaa populääri sontaa.
    Eihän Cheek tietenkään ole sontaa, sori. Kaikkea pitää arvostaa. Juu.

    VastaaPoista
  11. Cheek muusikkona lienee useimmille aikuisille - en uskalla sanoa kaikille - yhdentekevä musiikillisesti.

    Minua on aina kiinnostanut ihmisten joukkohysteria, jolla jotakuta yhteistä "uhria" ryhdytään älyllisellä ja kulttuurisella ylemmyydellä hutkimaan ja tuomitsemaan.

    Tunnen usein myötätuntoa uhria kohtaan, esimerkiksi Susan Kurosta lyötiin lujaa, vaikka hän tietenkin oli typerä ja rahanahne lumppu. Samoin Tanja Karpelaa, joka oli toki tyhmä missi mutta kova työmyyrä. Cheek on tämän päivän Irwin Goodman, nyt on rajua laulaa rikkaudesta, ei ryysyrannoista ja rypemisestä.

    VastaaPoista
  12. Vihollinen tarvitaan, se on tie lopulliseen menestykseen. Tämä lietsonta on joskus aika huvittavaa, täälläkin me hyvin vähän rap-musiikista kiinnostuneet ihmiset aivan tosissamme kytkemme yhden artistin suosion isompiin ja merkityksellisempisiin asioihin. Vaikka käännämme kanavaa, jos Cheek esiintyy, näin oletan Tapsankin tekevän; minä ainakin. En rapiin ole sillä lailla sisällä päässyt, että kuuntelisin sitä paljoa, hieman kuitenkin. Rajoitteita minulla on kyllä paljon muitakin, olen niin vanhanaikainen, että suurin osa heavyrockista on ulottumattomissani.

    Hymylehden Lahtinen luki tai kuuli aikoinaan, että oopperalaulaja Maria Callas aikoo haastaa hänestä törkeyksiä kirjoittaneita lehtiä oikeuteen. Lahtinen sai neronleimauksen ja kirjoitti Callakselle , ettei ymmärrä syytä, miksi hän Hymyn aikoo haastaa. Callakselta tuli kirje, jossa kielsi aikomuksensa ja Lahtinen julkaisi asian isolla otsikolla: Maria Callas kiistää haastavansa Hymyä oikeuteen! - Tällaista aineistoa Jarla käyttää Homeliuksessaan.

    Voimakkaat reaktiot aiheuttavat aina vastareaktion, asia pätee ihmisten toiminnassa aivan kuten fysiikassa. Aika hölmöiltä Himasen raportin jälkeen tuntuivat puolustajat, joiden ainoat argumentit olivat paheksuntaa tuominnasta ja että "jokaisessa asiassa on jotain hyvääkin!"

    Cheek on nyt niin tavattoman suosittu, että keinot saada vielä lisänostetta makaavat tässä, hänelle täytyy luoda vihollinen. Se ei ole vaikeaa, koska kaikki ei ole jokaista varten. Kaikilla artisteilla on inhoajaryhmänsä, ennen ajanlaskumme alkua oli kova vääntö siitä kumpi on paska, Rolling Stones vai Beatles. (Rollarit olivat, mutta se ei kuulu tähän)

    Se karu totuus on, että taide on harvoin kovin taiteellista. Minä jopa miellän kaiken viihteeksi, sen yläpäässä on mielenkiintoisimmat, alapäässä vähemmän mieleiset. Cheek, Liberace, Ricky Martin tai Jari Sillapää eivät herätä oikeasti minussa mitään, englanniksi sanotaan: Boooooooooooooooriiiiing! Little Richard oli hyvä, Michael Jacksonistakin pidin.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheekin voima on inhoajissa, juuri niin, Eihän räppäri ole mitään, jos kaikki tykkää. Pitää niinku löytää balanssi diggaajien ja inhoajien välillä.
      En nyt tiedä miten energisiä inhoajat ovat, mutta ei CHeekiä sentään kukaan kadulla ammu. Se se vasta olisi oikeaa räppimeininkiä!

      Hesassa pahoinpidellään vaan katutaiteilijoita, ei räp-artisteja.
      (Luin nuorallakävelevästä teräsmiehestä, jonka joku idiootti tiputti tahallaan nuoralta. Olen todella pettynyt, kun kuulen jotain tällaista.)
      Pahoinpidelty musta teräsmies palaa Lasipalatsin kulmalle, hesrin artikkeli


      Poista
    2. Little Richard oli tosihyvä, Michael Jacksonilla oli kepeät koivet (kaikki kolme); osasi se tosin laulaakin. Kuten kaikki Jacksonit.

      Poista
  13. Riku, ei tässä kai ole kytketty artistin suosiota isompiin ja merkityksellisiin asioihin? Eihän suosiossa ole kummastelemista, se nyt vain kohdistuu johonkuhun idoliin.

    Tässä on tarkasteltu enemmän lantin kääntöpuolta, aggressiota jolla suosioon suhtaudutaan. Sen sijaan että kunnioitettaisiin ihmisten valintoja, ne tuomitaan valtion ylimmältä kulttuurihuipulta sen suusta, jonka pitäisi olla kaiken kulttuurin suojelija, myös sen, joka sotii omaa näkemystä vastaan.

    Marginaali-ilmiöhän sekin on, että tällaiset laulut iskevät tulta. Luulisi siis kulttuuri-ihmisten olevan enemmän huolissaan siitä, millaiseksi olemme yhteiskunnan luoneet, millaiseksi sen henkisen ilmaston muokanneet. Eihän se voi olla väärin, että laulajat laulavat laulujaan, sanoittavat maailmaa, jonka keskellä elävät? Minusta on jonkinlaista itsensä ristiinnaulitsemista se, että asettaa itsensä kultatuoliin tavarapaskakasan huipulle hallitsemaan sitä saastaa.

    Ja käsi sydämelle - kuka ei sisimmässään ole joskus haaveillut hyvännäköisistä seksikumppaneista ja elämän aineellisista mukavuuksista, luksuksestakin? Minusta Cheekin sanoituksissa näkyy sama maailma kuin kuin suosittujen muotibloggarityttöjen muotiblogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Just niin!
      Näin aiemmin syksyllä Coppolan elokuvan The Bling Ring; se kertoo juuri tästä: "trendi"-tytöt ja rap edustavat samaa maailmankuvaa. Elokuvassa tytöt murtautuvat kuuluisuuksien koteihin, ei ainoastaan varastaakseen, vaan piehtaroidakseen yltäkyllässä ja hieroakseen itseensä esineiden kautta osan siitä kuuluisuudesta. Siis ei suosiosta, kuuluisuudesta.
      Ei ollut mitenkään sattumaa, että tytöt kuuntelivat näennäisesti heidän keskiluokkaisen maailmansa vastakohdaksi luokiteltua musiikkia (gangsta rappia, siis sellaista, jota Cheek vähän mallaa). Musiikki kuvasti täydellisesti heidän maailmankuvaansa!
      esmes tää soi kovaa:

      Mulla on kasipallot, myyn kamaa iphonelle ja muuta gangsteritouhua

      Poista
    2. Pitäis olla: iphonella

      Poista
    3. Ai niin, leffa perustuu tositapahtumiin.

      Poista
    4. Tiedän tuon Sofia Coppolan elokuvan, mutta en ole vielä nähnyt sitä. Coppolahan on aiemminkin kuvannut sikarikkaita teinejä elokuvissaan, joissa kimallus ja rikkaus häikäisee, mutta ei anna kuitenkaan syvintä nautintoa. Tärkeintä onkin, että tavaralla on status, juuri niin kuin Cheekin lauluissa. Yltäkylläisyyden, hillittömyyden ja kateuden teemoja. Tämä on yhteistä Coppolan ja Cheekin ilmaisulle. Käsittääkseni Coppolakaan ei moralisoi, vaan vain näyttää?

      Ja juuri tämä maailma näkyy tyttöjen huippusuosituissa muotiblogeissa, joissa postaukset muodostuvat kunakin päivänä hankitun uuden tavaran tai yllä olleen merkkivaatteen esittelylle. Jopa nautittu ravintoannos, usein valmiina ostettu, on tuotteistettu ja kuvattu. Ulkomaanmatkoilta kuvataan lähinnä vaatteita ja trendiruokia.

      Tätä maailmaa Cheek-kriitikot eivät taida tuntea ollenkaan? Mieshän on enemmän ajan hermolla kuin päivän poliitikot. Kukaan ei ole ilmaissut käsityksiään tavaran palvonnasta.

      Poista
  14. Kulttuuri ja kulttuuri....Mikäpä minä olen sanomaan,mikä on oikeanlaista kulttuuria.
    Minulle itselleni hyvää kulttuuria ovat hyvä kirja=se,mistä minä ihan itse pidän,hyvä musiikki=se,mistä ihan itse pidän,taulut ja muukin taide=mistä ihan itse pidän.Jne..
    Ja tietysti en voi tietää ennen kuin olen nähnyt,kuullut ja lukenut.
    Ymmärrä,että minulla on todennäköisesti vähän erilainen maku,kuin minua muutama kymmen ikävuotta nuoremmilla,koska niin minullakin oli ollessani 15 ja risat erilainen ,kuin vanhempieni sukupolvella.
    Vietnamin sota,Chile ja Tsekkoslovakia koskettivat ja puhuttivat ihan eri tavalla minun ikäluokkaani.Ja se kuului myös musiikissa.Amerikkaa ja läntistä maailmanmenoa ihailleet "vanhukset" eivät todellakaan ymmärtäneet sitä hippimeininkiä,jossa ihan aidosti oli kyse kannanotoista ja valinnoista.
    Niin kuin taitaa olla tässä nykyisessä Cheek ym.räppärikulttuurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuuri ja kulttuuri, niinpä niin Syysmyrsky, tekee mieli viitata kintaalla koko käsitteelle. Vaan kun kaikki pitää määritellä ja lokeroida, jotta se voidaan ottaa jonkun hallintaan.

      Parhaimmillaan kulttuuri on varmaan kirmatessaan vapaana niityillä raikkaissa tuulissa, kenenkään tavoittamatta sitä pilttuuseenpanoa varten.

      Poista
  15. En jaksa paheksua tai olla paheksumatta tai kummastella tai olla kummastelematta mitään Cheekiin liittyvää.

    Hänen musiikkinsa vaan on melkoisen mitäänsanomatonta.

    Jos olisin 15-vuotias tyttö, olisin varmaan varannut lipun Stadikalle. Aika komea - joskin vähän turhan silkoposkinen - poikahan tuo on. Ja lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten ei kannata pohtia. En minäkään pohdi, ellei pohdituta.

      Vaan olen sillä tavalla rakennettu, että pohdin ja mietiskelen varmaan enimmäkseen turhia asioita. Pyörii se maailma ilman minun hienoja ajatuksianikin. Vaan kun....

      Poista
    2. Mikä sitten loppuviimeksi on turhaa ja mikä tärkeää, kukapa sen määrittelisi.

      Minulle on viime aikoina tullut vahvasti sellainen fiilis, että olen elänyt liikaa "pääni sisällä". Miettinyt sitä ja tätä. pohtinut ja pyöritellyt.

      Juuri nyt tuntuu hyvältä elää toisin. Työntää kädet muhevaan multaan - ei ihan kirjaimellisesti - ja maistella ja haistella, tunnustella.

      Tai sitten tuo Cheek on niin hajuton ja mauton persoona, että hän ei siksi herätä oikein mitään fiiliksiä.



      Poista
    3. Minullakin on mm. nettiaika vähentynyt, enkä aina jotakin ulkona puuhatessani edes muista kaivaa puhelinta ja vilkuilla nettiä. Huomaa selvästi, että mitä vähemmän on netissä ja blogissaan, sitä enemmän tulee "elettyä" reaalista elämäänsä ja esimerkiksi puhuttua ihmisten kanssa. Toisaalta sitten taas minulla on rajoitteena tämä puhumisen vaikeus, joka estää laajemman kommunikaation suullisesti - siksi kirjoitan mielelläni ajatuksiani.

      Mitä Cheekiin tulee, toivon että hän asettuisi vielä tukevammin sinne kultatuoliinsa tavararöykkiön päälle ja antaisi palaa niin h*lvetisti. Vähän aggressiota hänenkin puoleltaan siihen meininkiin, niin hyvä tulee, ja arimmilta kriitikoilta putoaa housut kinttuihin..

      Poista
  16. Opettavaista tarinaa, kiitos siitä. Ja vaikka musiikinhistorian tajuni on surkea (sitä vastoin sotahistorian tajuni on mahtava), niin palaan alun kysymykseen:

    Miksi kulttuuriministeri A ylenkatsoo taiteilija T:n laulutaidetta?

    Iines esitti oletuksen, että siksi kun kulttuuriministeriä suuresti harmittaa Tait. Tiihosen räpellys, koska tämä hänen viiteryhmänsä mielestä räpeltää ihan väärin eikä ymmärrä perinteitä, kuten kulttuuriministerin viiteryhmä ymmärtää. Yhdyin tähän näkemykseen.

    Kilpaileva, voitolliselta vaikuttava oletus on sitten se, me yllä olevaa mieltä olevat emme ymmärrä oikeasta musiikista ja sen historiasta höykäsen pöläystä, ja kulttuuriministeri sanoo Tait. Tiihosen räpellystä sonnaksi siksi, että se ihan oikeasti on absoluuttista sontaa.

    Mitään kateutta tai distinktiota tässä ei ole ja joka sellaista väittää, on itse kateellinen distonkki.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, unohdin Iineksen & Tapsan mielipiteestä sen tärkeän seikan, että kulttuuriministeriä harmittaa eritoten se, että väärin räpeltävä tekee sillä vielä rahaa ja on ihan liian suosittu.

      Kun taas paremman, oikean mielipiteen esittäjät ovat sitä mieltä, että eipäs harmita. Ministeri sanoo vain totuuden.

      Poista
  17. Absoluuttista sontaa on niin paljon. Muistan elävästi mm. Mimosa Palen verevän jättihävyn. Taiteilija Tiihosen tuotantokin mahtuu tähän minun vastaanpanemattani.

    Kyse ei tässä siis olekaan ollut siitä, onko Tiihosen tuotanto paskaa vai ei. Kyse on siitä aggressiosta, joka nyt on tuhlattu yhden sanataiteilijan niskaan. (Minulle hän on siis sanataiteilija. Uskokaa äidinkielen opettajaa, poika ei ole nolla, vaan ihan hyvä suoltaja.) Olin huomaavinani viestintäihminen Katleena Kortessuonkin blogista, että hän aikoo analysoida jonkin Tiihosen sanoituksen - juuri samoin sanoin vähän ennen häntä. Viestintäihmisiä siis Tiihonen kiinnostaa.

    Olen tässä jutussa siis viitannut Tiihosen kirjallisen tuotantonnon sisältöön eli maailmankuvaan, jonka näen hieman infernaalisena palavat lieskat tavararöykkiöiden taustalla - musiikilliseen puoleen en ota kantaa, koska en usko olevani musikaalinen. Minä olen se tyttö, joka otettiin armosta kuoroon mutta jolle sanottiin, että älä laula niin lujaa, Iines.

    Mutta siis vielä kerran: kulttuuriministerin ei pidä asettaman alaansa kuuluvia alueita saati niiden sisällä taiteilevia ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Hän on kansan mandaatilla hoitamassa kaiken kulttuurin etua, myös taiteilija Tiihosen.

    VastaaPoista
  18. Nämä ovat kai mielipidekysymyksiä. Ja asenteellisia ja elämänkatsomuksellisia. Menaako eijoototta mitata Cheekin sanoituksia viivottimella vai punnusmittaako käyttää. Viestintäammattilainen palkataan firmaan puhumaan hölöjä. Johtajat eivät sille oikeasti kerro oikeita tai vähänkään tärkeitä asioita lainkaan, mutta kun se on hyvä runoilemaan, sen annetaan kertoa niitä. Sellaisesta on etua. Todellisuus on sitten jotain aivan muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Analysoinnista oli muistaakseni kyse, siis tulkinnasta, ja sivumennen vain. Minä se taisin olla enemmän vakavissani kuin Kortessuo kommentissaan.

      Ihan semmoista perusanalyysia, tulkintaa, kun niitä tasoja on aina enemmän kuin pintataso.

      Poista
    2. Ihan aina tasoja ei ole yhtä enempää. Juha Vuorista juuri ajattelin. Tavallaan muutamasta lukemastani kirjasta tykkään, mutta tasoja ei todellakaan ole yhtä enempää, kaikkinainen syvällisyys on täysin vierasta kirjoittajalle. Lännen nopeimmalla analyysilla aivan sama koskee Cheepiä.

      Poista
    3. Juujuu, mutta kyse onkin siitä, että taiteilija ei tässä tapauksessa tunne itsekään tasojaan. Jos hän tietäisi, hän vetäisi toisella tavalla rähinä päällä.

      Poista
  19. Miksi te kiihkoilette siitä mikä on hyvää musiikkia ja mikä ei? - Eikös jokaiselle ole hyvää musiikkia se, mitä hän haluaa kuunnella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just jetsulleen noin, mutta voi myös ilmaista sen, mikä omasta mielestä ei ole. Abban kuuntelijat joutuvat kyllä helvettiin, se on ihan varma.

      Poista
    2. Ai niin, niin minäkin, mutta pirullekin vielä sanon, etten sentään Abba-ansaasi langennut.

      Poista
    3. Ai missä kiihkoillaaan? En kyllä huomaa täällä kiihkoiltavan siitä, mikä on hyvää musiikkia. Sehän on makuasia.

      Tulkinnoista minä puhun, ja vain siitä, olen sanonut etten ota kantaa musiikkiin, ja sanon tämä sinulle nyt ihan erikseen Mikis. Minua kiinnostaa vain ja ainostaan sanoituspuoli. Ettäs tiedät.

      Poista
    4. Sanoituspuoli minua eniten suomalaisessa musiikissa kiinnostaakin - oi Iines känkkyräinen! Ei niitä valsseja tai polkkia tai mitä lie jenkkoja sävellyksinä sinällään kuuntelisikaan... Mutta oi mitä tekstejä! Tanner, Salomaa, Helismaa (upein!), Saukki, Virtanen, Vainio, Salmi, Leskinen, Teppo... ja monimuu.

      Tekstit, tekstit!

      Poista
    5. Kyllä se vaan keskustelu lipsuu siihen suuntaan, että analysoidaan Tait. Tiihosen kykyjä, vaikka minä kiivailen vain siitä, räyhääkö kulttuuriministeri pelkkää kateellisuuttaan vai silkkaa asiantuntevuuttaan.

      Jaahas - millaista kompetenssia Rikulla on puhua viestintäihmisten roolista yrityksissä? Onko tullut itse oltua?

      Poista
    6. Kumma kun kerään niiin helposti noita känkkyräismainintoja. Olisi kiva olla helppo ihminen. Muuan laulajapoikakin sanoi, että olen äreä-murea. Martan entinen avomies sanoi, että Iines on vaikea nainen. Katsoi minua ja puhui kolmannessa persoonassa. Miehistä nainen on aina vaikea, jos se ylipäänsä puhuu eikä vain kohota täkinkulmaa.

      Mitä Leskiseen tulee ja jos olemme samassa Leskisessä, hänellä oli myös simppeleitä sanoituksia. Kaksoiselämää. Vieläkään en ymmärrä, mitä kaksoiselämää hän tarkoitti laulussaan ja kannattiko siitä ylipäänsä laulaa. Paras on tietenkin Syksyn sävel.

      Poista
    7. Jos kompetenssista puhutaan, minun täytyisi aina olla hiljaa nurkassa. Kompressorin osaan kyllä käynnistää ja sammuttaakin.

      Kokemuksia on kuitenkin kaikenlaisia, minä muistan esim. kapteeni Ameriikan, joka niitä hommia meillä hoiti. Sai sitten lopulta kenkää, kun ilmeni että firman mainos tolpassa maksoi älyttämästi - jatkuvana joka helevetin vuosi, eikä sopimuksesta päässyt millään eroon.

      Kun nyt aloitin, niin kriisiviestinnästä kaikki mitä olen lukenut, on lapsellista jälkiviisailua. Teorioissa ei ole mitään, mitä voisi soveltaa tilanteen päällä ollessa, ainoastaan jälkikäteen.

      Poista
    8. Et ole känkkäränkkä-Iines. Olet oikeasti rakastettava ihminen - kokonaan. Mutta sinulla on - joka yllättää - välillä huono itsetunto.
      Se haittaa sinua, koska... se haittaa sinua.

      Oikesti "heikko itsetunto" on sympaattinen piirre ihmisessä. Käsitän, että se tarkoittaa ajattelijaa. Ihmiset joilla on korostetun hyvä itsetunto, he eivät ajattele muita, heidän ei tarvitse. - En tykkää tämmöisistä ihmisistä.

      Poista
    9. Toisaalta hyvä itsetunto voi olla viehättäväkin ominaisuus, jos siihen ei ole yhdistyneenä niin positiivinen maailmankatsomus, että se jo sinänsä kävelee raadollisen ihmisen yli, hylkää ne, jotka eivät ole yhtä varmoja ja positiivisia. Olen useammin kuin kerran törmännyt ihmiseen, joka sanoo pitävänsä yllä vain positiivisia ja antavia suhteita ihmisiin.

      Hesarissakin oli juuri kolumni, jossa kirjoitettiin siitä, miten FB-kavereita tulee päivittää, karsia turhat tyypit pois. Pitää yllä vain positiivisia suhteita. Tai siinä kolumnissa siis arvosteltiin tätä päivitysideaa.

      Poista
  20. Jostakin kappaleista, kun niitä soitetaan, ei aina tiedä mistä sävellyksestä on kyse. Kun niitä soitetaan. Tästä ainakin melkein on varma:

    http://www.youtube.com/watch?v=qcM6fBJHpjY

    VastaaPoista
  21. En tunne Cheekiä. Varamaan laulaa hyvin. Lasse Liemola ei laula hyvin mutta joku on varastanut siltä kitaran, minusta se on kyllä inhottavaa. - Ei tämmöistä saisi tehdä.

    http://www.youtube.com/watch?v=K42WGG_0fBU

    VastaaPoista
  22. Palauttakaa välittömästi Liemolan kitara!

    Mutta posetiivin soitto on aina positiivista.

    VastaaPoista
  23. Tästä positiivisesta laulusta tulee mieleen Humbuukiteltta jossa Rönnin Lempi myi bostoneja á 10 penniä kappale, ja sai ampua ilmakiväärillä, ja yritti voittaa kahvipaketteja rulettipöydässä joka oli asetettu vinoon, ja hävisi aina...Oi Sirkus, oi Sirkus.

    VastaaPoista
  24. Mutta eniten minua järkyttää nyt Kemppisen alkava höperyys. Hän väittää tämänpäiväisessä postillassaan, että Päätalon Iijoki-sarjassa ei ole minä-kertojaa, vaan "hän", Kalle. Eikö poika olekaan niitä lukenut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lukenut keskustelua vielä, mutta sinä varmaan kyllä kerrot hänelle asian laidan, Tapsa. Luotan asiantuntemukseesi Päätalo-tietämyksessä.

      Toisaalta Kemppisen lause on mielenkiintoinen:" Se on minä-kerrontaa, vaikka päähenkilö on ”hän”, Kalle." Luulen osittain ymmärtäväni tämän ihan tämän August-tarinani pohjalta. Nimittäin sain sapiskaa selittämisestä ja hänin käytöstä, vaikka ne hänin ajatukset olivat Augustin, minun päästä. Hän tai ulkopuolinen kertoja on minullakin "minä", luulen. Voi olla, että käsitin väärinkin, luin aika nopeasti.

      Poista
    2. Olen (pahoillani, mutta) lukenut Päätalolta vain "Ihmisiä tellingeillä". Hyvä kirja, elämänmakuinen (nam!). Joiltain (aika) kummallisilta kriitikoilta olen lukenut että Ii-joki sarjassaan hän, Kalle siis, kirjoitti itsestään? (Tai ei siis kirjoittanut itsestään vaan itsestä.) Eli siinä mielessä Kalle on tietysti hän, eli minä. (Tai en siis minä kun minä en ole häntä edes lukenut. Siis Kallea.)

      Mikä tässä nyt niin p¤lees¤i mättää, Tapani hän?

      Poista
    3. Kemppinen: "Toistuvasti mainitsemastani väitöskirjasta käy ilmi, etteivät arvostelijat eivätkä lukijat käsittäneet Kalle Päätalon Iijoki-sarjan tekniikkaa. Se on minä-kerrontaa, vaikka päähenkilö on ”hän”, Kalle."

      Kemppisen maininnassa mättää se, että se ei pidä paikkaansa. Ilman mitään selityksiä ja sovelluksia se on totaalisen väärä - se on nimenomaan puhdasta minä-kerrontaa ilman tuota vaikka-sanaa.

      Iijoki-sarjassa, joka alkaa teoksella Huonemiehen poika vuonna 1971 ja päättyy teokseen Pölhökanto Iijoen törmässä, Päätalo kertoo kaiken nimenomaan minä-muodossa.

      Ihan tasan ja tarkkaan ja ilman mitään etäännyksiä, kiertoilmauksia ja tarkoitusperiä.

      Ihmisiä telineillä kirjan päähenkilö on rakennusmestari Mauno Joensivu.

      Poista
  25. Sirkus on parhaita levyjä. Solmu Mäkelääkin on ikävä, sitä sai kyllä toisinaan vähän hävetä, kun huomasi, kuinka nyrkissään sitä kadonnuta jotain säilytti.

    Yhen laita vielä, kun tuli mieleen hengeltään myönteinen vastateesi Cheekille ja kutaketjuille ynnä urheiluautoille.

    Nina Simonen versio kappaleesta Ain´t got no, I got life.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää. Hän laulaa liian suoraviivaisesti. On muita naislaulajia jotka laulavat jazzia, siis Riku, sillain että tunnen heidät lähelläni.

      Poista
    2. Nina Simone on mahtava, aivan huippu meikäläisen listoilla.

      Niin on Solmu Mäkeläkin. Olenkohan jo kertonut, että minulla on jossain, hukassa tällä hetkellä, hänen kirjoittamansa Suuri Taikakirja, jossa on upeita taikatemppuja? Siitä on hyvä harjoitella vähän bluffia ja silmänkääntöä. Huijaaminen on hauskaa, enimmäkseen.

      Poista
    3. No jaa, minä tykkään suoraviivaisuudestaan. Kappale paranee musiikillisestikin puolen välin jälkeen, kun kertoo siitä mitä on, eikä enää mitä puuttuu.

      Poista
    4. No, Billie Holiday on kyllä ylitse Nina Simonenkin.

      http://www.youtube.com/watch?v=h4ZyuULy9zs

      Poista
    5. Tämä on tietysti klassikko. (huokaus) Juutalaisen miesopettajan kirjoittama teksti.

      Poista
  26. Minua järkyttää eniten se ettei Iines rakasta minua. Tiedän, Kemppinen kertoi, että puberteetti-ikäiset pojat näyttävät rakkaudentunnustuksensa heitä kiinnostaville objekteille irvistelemällä heille, vetämällä heitä letistä, sanomalla heille 'höpölöpö', tai potkaisemalla heitä nilkkaan. - Näitä kaikkia minä olen yrittänyt Iineksen suhteen. Mutta ei se vaan... innostu.

    VastaaPoista
  27. Kemppinen roiskii taas,asia on aivan päivän selvä. Kalle Päätalo edustaa vain itseään, pelkkää sattumaa on kaikki laajemmat yhtäläisyydet. Ja kaikellahan on jotain laajempia yhtälisyyksiä. Muistaa pitää, ettei Päätalolla ollut mielikuvitusta lainkaan, hän kirjasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen virke lienee huumoria?

      Poista
    2. Luulisin, että ihminen, jolla ei ole mielikuvitusta, ei tartu sulkakynään.

      Pitääkin lukea tuo Kemppinen kunnolla läpi. Kommenteissa hän herätti nähdäkseni ärtymystä.

      Poista
    3. Virke oli ronski, mutta kyllä minulla pitkälle sellainen käsitys on, että suurimmat ansiot hänellä ovat joidenkuiden elinpiirien seikkaperäisissä kuvauksissa. Luin "Ihmisiä telineillä" kun olin lukenut Iijoki-sarjaa jo vaikka kuinka paljon. Muisteliisn fiktiota mukana olleen sen verran, että oli oman nimensä vaihtanut toiseksi.

      Poista
    4. Tarkoitat siis, että oli vaihtanut tässä esikoisessaan, Ihmisiä telineillä, päähenkilön nimen toiseksi? Se on totta, siinä se on Mauno Joensivu. Mutta Iijoki-sarjassa päähenkilö on Kalle Päätalo.

      Kemppinen kirjoitti viikko pari sitten osuvasti Päätalosta, ettei hänen voimansa ole työnkuvauksen tarkkuus, vaan hän on nimenomaan tunteiden kuvaaja.

      Hyry kuvaa työntekoa. Päätalo kuvaa miltä tuntuu kun tekee työtä. Tai mitä tahansa, elää elämäänsä.

      Poista
    5. Joesivun identtisyys Päätalon kanssa korostui, kun luin kirjan luettuani jo Iijoen häntäpäätä, jossa valmistui rakennusmestariksi ja teki töitä eri työmailla. Varmaankiin kuvasi tunteita, ylipäätään elinpiiriä, ihmisten elämää. Pikkutarkat työkuvaukset ovat minusta hieman outoja, Raittila esimerkiksi niitä harrastaa.

      Poista
  28. Minähän rakastan sinua, Mikis, tiedä se. Jos sinua ei vähään aikaan näy, mietin, missä se Mikiskin mahtaa olla, pahoilla teillä. Samoin rakastan Rikua ja aivan kaikkia kirjoittajia täällä. Naisiakin, kun he malttaisivat viipyä täällä pitempään. Japeakin rakastin, vaikka hän kiusasi minua aina välillä. En viitsi mainita kaikkia nimeltä, joten älkää olko pahoillanne, jos nimenne puuttuu, rakastan teitä vuorenvarmasti.

    VastaaPoista
  29. kun laulut on laulettu riki ja mikis http://www.youtube.com/watch?v=4hYa5MKbvrs

    VastaaPoista
  30. Itse asiassa, jos pysytään asiassa, en ole koskaan repinyt tyttöjä tukasta (edes Saria) enkä potkinut heitä nilkkoihin. Enkä koskaa, kuten eräät alakansakoululaisgolleegani, tempaissut tytöiltä hameita korviin ja katsonut mitä heillä hameen alla on. (Alushousut olivat. - Mistäs sinä sen tiedät. - No, katselin siinä sivussa.) Minä olen aina ollut sivullinen. Kun minut vietiin tarhaan - olin silloin 5 v.-, halusin olla muualla kuin nämä muut mukulat. Jos he menivät aidan vasemmalle puolelle katsomaan Kuorma Autoa, joka oli aidan vasemmalla puolella, minä menin aidan oikealle puolelle katselemaan heitä. - Kummallista oli kun leikittiin "Lääkäriä"; piti laskea housut kinttuihin ja sitten joku, tyttö tietysti, pisti terävällä tikulla pyllyyn. Ja kaikki nauroivat... Aika infantiilia meininkiä, mielestäni!

    Lastentarha oli tiukempi paikka kuin nyrkkeilykehä. Kehässä pystyi paremmin katsomaan mitä tapahtuu tässä ja nyt, ei lastentarhassa ikinä.

    VastaaPoista
  31. Äsken muuten ovikelloni soi... jotenkin Käskevästi. Ajattelinkin, että pitääpä aukaista uksi. Mutta koska olin juuri paskalla, ajattelin, että hirveen nopeasti pitäisi pyyhkiä pylly, pestä kännykät, vetää alkkarit ja välihousut jalkoihin ja... antaapasny olla. (ähisee ja puhisee vähän aikaa itsekseen) Jos tietäisi että ovikelloa soittaa ex-missi valko-venäjältä, niin toki avaisin oven rimpuilematta. Mutta kun todennäköisyys tälle on n. 1 suhde 7:mään biljoonaan, ja toisaalta taas että oven takana rämpyttävä ihminen on ulosottomies, jonka suhde on noin yhden suhde 2:teen... niin...istuin pöntöllä loppuun asti rauhallisesti. ((Ja ajattelin ihan toisia asioita, todempia.)

    VastaaPoista
  32. Minulla ovikello soi eilen, juuri kun olin kantanut vaatimattoman mutta herkullisen lounaslautaseni olohuoneen mukavaan tuoliin jalkapallille ja varustanut kainaloni korkeatasoisella luettavalla (Ilta-Sanomat). Siellä oli puhumaton tyttö, joka osoitti lappua ja kumarteli. Minulla ei ollut penniäkään hynää, kuten ei ole koskaan, joten käännytin puhumattoman naisen pois. Hän kumarteli kuin kiinalainen vielä käännyttyään poismenemään. Mieleeni tuli että olisin tietty voinut jakaa lounaani ja lehteni hänen kanssaan. Siitä olisi tullut ihana postaus, olisin vähän kohentanut osakkeitani, luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin soi eilen ovikello! (Hämmästyttävä yhteensattuma, sillä ei meillä ovikello soi edes joka viikko.)

      Vaimoni meni avaamaan. Noin minuutin täydellisen äänettömyyden jälkeen hän paukautti oven kiinni ja marssi takaisin sohvalle lehden ääreen.

      "Kuka siellä oli", kysyin ällistyneenä. "Joku ulkomaalainen tyyppi, jolla oli lappu, että hän on kuuro", vastasi vaimo. "Miten sinä sitten vetäisit oven kiinni hänen nenänsä edessä mitään sanomatta", ihmettelin. "Hänhän oli kuuro", ärähti vaimoni, "ei hän olisi sanomisiani kuullut."

      Elämä on kummallista. Miten ne kuurot ulkomaalaiset osaavat kirjoittaa suomeksi lappunsa ja kierrellä ympäri maata ovikelloja soittelemassa?

      Poista
  33. Äsken ajattelin vakavissani (olen myös vakava ihminen) että miten te käytätte välimerkkejä? Kysyn sitä ihan oikeasti kun täällä on niin osavaa kirjoittavaa jengiä. Pisteen ymmärtää jokainen: siihen päättyy tämä pölinä. Mutta entä pilkku - miten sitä pitäisi käyttää? Minä en osaa kielioppisääntöjä, käytän näitä välimerkkejä pelkästään lonkalta, esimerkiksi pilkku on usein mulle tyylikeino. Kun aloittaa pitkän virkkeen esim. että "Tänään, kun katselin..." Eihän se pilkkua pyydä, tai vaadi? Puolipiste on taas välimerkki johon olen jotenkin ihastunut, se on kummallista, koska en ole homo. (Tykkään kyllä homoista.) No, jos piste on vättämätön (koska jokainen lause väkisin joskus päättyy) niin kaksoispiste aika korvaamaton sekin: en tiedä millä sen korvaisi? (Tietysti ainoastaan sillä että aloittaisi uuden lauseen. Mutta olisiko se samaa?) Lainausmerkit ovat - puhumattakaan ajatusviivoista - äärimmäisen kyseenalaisia merkkejä. Ja kaikkein inhottavimpia, suorastaan vittumaisia, ovat kaarisulkumerkit. (Itse käytän niitä näin raivostuttavan paljon. Voi v-ttu kun mua v-tuttaa!) Niin... ja tuohon tuli nyt huutomerkki: eikö sekin ole aika tyhmä? Jos tekstistä ei itsessään käy selville että nyt mua huudattuttaa, niin ei se kai huutomerkistä parane! (omasta mielestäni) Kysymysmerkit ovat paljon tähdellisempiä, vai mitä?

    Ps. Hei, kaikki äidinkielen opettajat tai opettajattaret. Neuvokaa minua. Oi pliis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä neuvo: kaksoispisteen voi korvata esim. tällä tavalla – eli ajatusviivalla. Mutta miksi käyttää tavu-viivaa korvaamaan kirjaimia vitusta? Kuvaako se hukkaviivaa?

      Poista
    2. Voiha pentele, kirjoitin tähän hienon vastauksen Mikiksen kysymyksiin, mutta palvelin ei lähettänyt sitä. Tämä on ihan koeviesti, että toimiiko tämä Bloggerin yhteys.. Koetan uudelleen jahka keksin yhtä hienon vastauksen.

      Poista
    3. Välimerkkien tehtävä on selkeyttää, ei olla kirjoittajalle riesaksi. Ei niistä pidä paineita ottaa, etenkään hyvän kirjoittajan, jolla ne asettuvat useimmiten itsestääni mielekkäisiin kohtiin.

      Näin autetaan myös lukijaparkaa, joka olisi hukassa sellaisen tekstin kanssa, jossa ei ole erottavia merkkejä missään kohdin. Puolustan siis voimallisesti hyvää ja selkeää välimerkkien käyttöä. Sellainen kirjoittaja tai peräti kirjailija, joka ei piittaa välimerkeistä tai yleensä oikeinkirjoituksesta, on pian hyvin yksinäinen sanankäyttäjä. (Ai kun kiva paasata pitkästä aikaa.)

      Tänään, kun katselin on erisävyinen kuin Tänään kun katselin. Konteksti ratkaisee, kumman valitsee, mietiskelevän vai lakonisemman. Kyllä sinä, Mikis, nämä osaat!

      Huutomerkki on minsutakin vähän vaarallinen, mutta toisaalta saahan sitä käyttää, jos halutaan korostaa asian painokkuutta. saahan maailmassa huudahdellla. Ei se ole synti. Jotenkin huutomerkki näinä aikoina on mielestäni muuttunut hymiöksi - ilmankin pärjätään.

      Oma helmasyntini on ajatusviivan käyttö. Usein piste riittäisi. Luulen, että olin työpuhujana aika ilmeikäs tai elävä. On ollut pakko oppia painottamaan ja kehottamaan ja olemaan selkeä, jotta viesti menee perille. Tämä ehkä heijastuu vieläkin välimerkkien käyttööni, sillä huomaan käyttäväni isoja välimerkkejäkin.

      Poista
    4. Minäkin olen, Tapsa, monta kertaa vannonut, että on paljon tyylikkäämpää kirjoittaa vitut kuin v---t tai v*tut. Jos kerran käyttää tuota sanaa, niin se pitää kirjoittaa kokonaan, samoin pillu. Tuonkin olen vannonut kirjoittavani kokonaan enkä p*llu.

      Toisaalta minulla on harvoin tarve käyttää noita sanoja, nainen kun olen. Toisaalta huomaan sen, että kun kirosana tulee jonkun kömmähdyksen tai kaatumisen yhteydessä, suustani ei tule enää perkeleitä, vaan tuo vittu. Olen vissiiin ajan hermolla kuitenkin ikääni nähden.

      Poista
    5. Tapsa,
      kerran olen ollut Helsingissä katsomassa Naisten Kymppiä. Maleskelin silloin maalialueella. Tytöt, tai siis naiset, tulivat sinne posket punaisina ja huohottaen. Kivahan semmoista oli katella. Mutta mielentilani vähän lässähti kun vieressäni seisova herrasmies tokaisi että "onpa paljon hikistä hukkaviivaa"...

      Kyllä se viiva, joka biologisesti naisiin kuuluu, tai siis siellä vietetty aika (näin meikäläisittäin) ei ole "hukkaan heitettyä aikaa". Sanoisinpa jopa että päinvastoin.

      Ps. Veteen voi piirtää "hukkaviivan".

      Poista
    6. Minä en oikein ymmärrä tätä Tapsan mainitsemaa "hukkaviivaa" tuossa tietyn sanan kiertämisessä siveämpään muotoon, koska "se" ei ole poikittain "siellä", vaan pitkittäin, pystysuoraan. Eli pitäisi siis kirjoittaa v/ttu, jotta siinä olisi jonkinlainen hukkaviiva. Punainen viivakin kirjoitettiin pystysuoraan.

      Poista
  34. " Kyllä sinä, Mikis, nämä osaat!"

    No kun en ihan oikeasti osaa. Lonkalta vaan vetelen, semmoiselta, miltä musta itsestä tuntuu hyvältä. - Siksi juuri kysyinkin, että oonko mä koko ajan väärässä.

    - Kiitos vastauksista.

    VastaaPoista
  35. Osaamisella tarkoitan juuri lonkalta vetelyä. Semmoinen sopii kielelllisesti fanaattisen hyvän tekstiin mitä parhaiten. Sinä osaat vedellä lonkalta niin, että asia on selvä, vaikket sinä olisikaan. Äläkä nyt kiittele, Mikis muikkunen, ei tämä ollut ollenkaan virallista. Lonkalta minäkin vetelin, olen aina vedellyt. Ja tunnustan: usein kun kevät koitti, totesin iloisena että kappas vaan pääsimme pilkkuihin asti.

    Vielä mitä noihin isoihin välimerkkeihin tulee, sulkumerkkeihin, ajatusviivaan ja huutomerkkiin, niin ne tosiaan sekoittuvat ihmisten mielessä hymiöihin, ja niitä vältellään siksi ehkä turhaankin. Tietokoneaika syö niitä. Kannattaa kuitenkin muista, että huolimatta hymiöluonteestaan niiden tehtävä on auttaa ja nopeuttaa lukijan havaintoa.

    VastaaPoista
  36. No nyt on kiva olla. (Tarkoitan oikeasti enkä ilkeile.) On kiva olla kun tulee kevät ja on talitintti. Voi pomppia laudalta toiselle ja sanoa: "titi-tyy, titi-tyy". Se taas tarkoittaa, jos sen suomentaa oikeasti, "taidanpa tästä lähteä, kun ensin tässä vähän paneskelen ja jätän vaimo-parkani huolehtimaan beibeistä - niin lähen ulkomaille. (tity tyy, tity tyy)

    VastaaPoista
  37. Miksi tuokin kommentti piti julkaista? Eihän siinä ollut mitään, ei mitään informaatiota?

    Taidan olla kännissä? (miten niin "taidan"... höh)

    Ps. Mannerheimista muistan pari anekdoottia, kerron niistä toisen. (Marski oli kova ryyppäämään itekin.)

    Sodan aikana (siis noin 1942) Marsalkka sai Tanskasta juhlavan ruokapaketin. Joka piti sisällään juuston. Jotain, joka olisi äärimmäsen herkullista. Siksipä marskimme - Mikkelin Kalevanhovissa - halusi tarjota sitä muillekin, ystävilleen. Joita olivat nämä kenraalit (Tapsa tietää ketkä olivat yl. läsnä. Minäkin tiedän.). Hän pyysi hovimestaria tuomaan juuston, ja avata sen; sen jälkeenkun hän - herra Marsalkka - oli nuuhkaissut sitä hän sanoi... "Taidanpa lahjoittaa tämän kenraali Heinrichsille..." Eikä siitä sen enepää päivällispöydässä pulistu.

    Ps. Mutta kenraali Heinrichsin adjutantti kirjoitti muistelmissaan, että... pakko sitä oli "kotona" (tykkimiehenkatu 12 B, Mikkeli) maistaa. (Koska herra Mannerheimi olisi saattanut äkkiä kysyä miltä se juusto maistu?) Hirvittävän pahalta, tämä adjutantti sanoi, aivan käsittämättömältä.(Vaikka he olivatkin - luutnantti ja kenraali - varanneet vierelleen pari tuplawiskigrogia.)

    VastaaPoista
  38. Hoh, hoijaa! Vieläköhän sitä jaksaisi olla kultturelli... Ennen kun kuolee. (Joo.) Muistin nimittäin yhden hauskan jutun jota en kyllä teille viitsi kertoa. Paitsi jos Iines on sitä mieltä että kerro. ("Joo", sanoo Iines. Vähän käheällä, äijäimäisellä äänellään.) Olkoon sitten. Ossi Runne sen kertoi. Hän nimittäin mastkusti junassa Pethmanin jazz-veljeksistä sen toisen kanssa, Apulin kanssa, ja juna jyskytrteli pois Kouvolasta... Herrat keskustelivat - yllättäen - musiikista. Heitä vastapäätä istui nuori nainen joka oli nukahtanut. Naiselta oli valahtanut kamera siihen penkille. Ossi otti sen, vanhanaikaisen (koska siihen aikaan ei vielä uudenkaisia kameroita ollut!) kino-Kodakin ja meni vessaan. Siellä hän otti sillä kameralla pari-kolme kuvaa genitaalialueistaan... kolme, jos anus-aukkokin lasketaan genitaaleihin (jota kyllä vähän ihmettelen), puki päälleen ja tuli takaisin vaununosastoon. Kameran hän pisti samaan paikkaan mistä oli sen lainannut. - Ja taas alettiin jauhaa jatzia.

    Kertomus on tosi, mutta tyly. Näin ei nimittäin MISSÄÄN NIMESSÄ saa tehdä. (Ja mukulat, älkää kokeilko tätä kotonanne!) Tuolla pikkurouvalla saattoi olla hyvinkin mustasukkainen aviomies. Ja kun aviosiippa menee kehityttämään noita kuvia valokuvausliikkeeseen, niin mustasta kopista astelee vähän mietteliään näköinen herra ValoKuvaTaiteilija... "Tässä tämä teidän Punkaharjun lomavalokuvat sitten ovat. Kolme otosta on kyllä vähän outoja. Mietin ensin kehitänkö niitä ollenkaan. Mutta rouvannehan ottamia ne ovat." - "Jaa", sanoi aviomies, maksoi laskun ja pisti kuoren poveensa. Se, mitä hän illalla vaimolleen sanoi, kun oli katsonut kuvat, en osaa kuvitellakaan.

    VastaaPoista
  39. Kuules, Mikis, ääneni ei ole äijämäinen, ei sitten ollenkaan, ettäs tiedät. Minulla on kaunis ääni, ja erikoisen kaunis se oli ennen tätä äänen pätkimistä.

    Vieläkin muistan, miten Helsingissä erään arvostetun oppilaitoksen luokan perällä istunut mies huokaili, kun antoi palautetta opetusharjoittelija-Iinekselle, että tuo ääni, voisin kuunnella sitä tuntikausia. Muitakin myötäsukaisia kommentteja olen saanut. Että tämä tästä äänipuolesta tänä synkkänä ja myrskyisenä marraskuun lopun päivänä.

    Ihmettelin, miksi Pikkukaupungin R-kioski oli tupaten täynnä porukkaa äskettäin, jono kiemurteli ovelle saakka. No sehän oli lottojono. Arvatkaapas, lottosinko.

    VastaaPoista
  40. Arvaan: Joo...

    Äh, taasko meni väärin! (No voihan Pimpula.)

    VastaaPoista
  41. Kyllä minä lottosin, vieläpä kupongin täyteen. Ostin lisäksi Casino-arvan, kalliimman, kun oli kaksi vaihtoehtoa.

    Lottoan äärimmäisen harvoin, kerran viidessä vuodesa ehkä, mutta nyt juutuin jonoon kun siinä edelleä seisoi kuponkinsa kanssa muuan luokkatoverini alakoulusta. Jäin juttelemaan hänen kanssaan ja kun taakseni tuli ihmisiä, pysyin jonossa ja panin kassalla haisemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Casino-arvasta voitin euron, jollla saa jonkin uusintakierroksen? Odotan jännityksellä.

      Muuten tuo tarinan Edla on kiihkeä hedelmäpelin pelaaja. Tarkoitan Edlan esikuvaa luonnossa. Että siinä mielessä tämä pelirönsy sopii hyvinkin tähän mukaan.

      Suurin voittoni ikinä on kalakukko.

      Poista
  42. Kalakukko on kyllä ihan hyvää. - Muuta hyvää en savolaisista keksi. Paitsi sen, että niitä muuttaa paljon Helsinkiin. Se tekee eetvarttia stadialaisille! (Turkuun ne ei uskalla kun vastaan tulee kielimuuri.) - Hyvä Turku, hyvä Turku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turussa minä sen kalakukon voitin, kun olin savo-karjalaisessa illanvietossa. Eksyin sinne savolaisen seuralaiseni vuoksi, joka sanoi, että hänen se olisi kuulunut voittaa, koska hän on savolainen. Annoin hänelle viipaleen limpustani.

      Poista
  43. Olisi kohtuullista, noin ihmiskunnan yleisen edun takia, että savolaiset palatalisaatoisivat, eli muljeerautuisivat muualle, esim. Mongoliaan. Kumpikin maa voittaisi tässä. - Ps. Tämä ei koske siilinjärveläisiä. Annikki on Siilinjärveltä kotoisin. Hän on hyvin fiksu ihminen.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa tänne lakeuksille tulisi edes pari savolaista sekoittamaan satakuntalaista jähmeyttä ja kitsautta. Juu, Annikki on harvinaisen fiksu nuori nainen. Minullakin on siilinjärveläinen ystävä, muuan äidinkielenopettaja, joka on ollut aika merkittävä ihminen, siis minulle.

      Poista
  44. " Annoin hänelle viipaleen limpustani."

    No, mitäs hän siitä? (Siis tykkäsi.)

    VastaaPoista
  45. Hän olisi selvästi tahtonut koko limpukan. Katsoi minua hyvin kepulaisesti, että miten tuommoinen taistolaishippi voittaa savolaisten kansallisruuan.

    PS miten minä tiesin, että jos jotain sanot, se on tuosta lauseesta Annoin hänelle viipaleen limpustani? Usko tai älä, mutta tällainen ajatus minulla oli.

    VastaaPoista
  46. Riku Riemu on mielestäni myös hyvin sympaattinen ihminen. Samoin kuin koko tämä akkalauma johon täällä on saanut tutustua. ("Akkalauma" sana on - kuulkas nyt rouvasihmiset - täyteenladattu positiivista värinää. Kaiken teille antaisin - jos voisin, tai saisin, tai... no. (lehahtaa huomaamattaan tulipunaiseksi) Forssassa oli aikanaan vain 6 kerrostaloa. Jokaisen katolle mun piti kiivetä ränniä pitkin. Tykkäsin kun mua pelotti, tai ei kiivetessä pelottanut, pelko tuli aina jälkeen päin. Kiivetessä ei ajatellut muuta kuin kiipeämistä, ei siinä mitään pelättävää ollut. - Kerran putosin. Olin noin kolmannen kerroksen korkeudella kun ränni katkesi - näin kävi; tulin ränninpätkä sylissäni maahan niin että mätkähti. Oli talvi, siinä oli iso lumikinos johon putosin, mutta ei höttönen lumi mitään vaimentanut. Menin sen läpi. Ja voi jumankauta kun jalkoihin sattui.

    VastaaPoista
  47. Rauno (Räsänen) löysi koskettavaa musiikkia. Rakastan Klezmeriä.


    http://www.youtube.com/watch?v=jUOkNfjsL78

    VastaaPoista
  48. Voi että tässä ilmaistaan asiat lämpimästi! Ja jokainen nuotti on pehmeä kuin lehmä.

    VastaaPoista
  49. Annoin hänelle viipaleen limpustani
    karkoittaakseni hänet kimpustani,
    koska oli kiinnostunut vain pimpustani,
    jota hädin tuskin verhosi pikkumustani.

    Näin se runoratsu kirmailee lauantaina. Ja telepatia toimii: tein tästä kalakukko-aiheesta tietämättä stooriimme savokytkennän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magee runo. Voisi se mennä näinkin että

      annoin hänelle viipaleen limpustani
      vaikk anoi puolikasta himpustani -
      tuo savokk huusi:
      limppu mulle ja sassiin
      tai joudut passiin
      mä sanoin vain et korjaa luusi
      senkin hampuusi
      limppu mulle jää
      senkin hiivapää.

      Poista
    2. Taas yö on kuulas silkinmusta,
      ilma täynnä on onnen odotusta,
      aava nukkuu jo madjaarien pusta
      - ja poika unelmoi vain limpusta!

      Poista
    3. Limpukka, ah limpukka - ei tumpukka!
      Mis lienee haaveitteni kukka
      verevä punasukka
      - sinisukat hiiteen tai lasken viiteen -
      mä oon sun timo koo mukka
      tai kalervo palsa
      ja mul on yksin kalsa!

      Poista
  50. Minusta on kiva että Iineskin välillä tekee tunnustuksia; että antaa palan pimpistään. Koska... se nyt olisi ihan kummallista että ei antaisi. (Minä jos olisin nainen, niin ainakin antaisin. Mutta tietysti ainoastaan fiksuille herrasmiehille. Kuten esim. Tapasalle, Kolehmaiselle, Rikulle, Mikikselle ja Samille. (Tai mitä muita näitä olikaan?) Mutta missään nimessä en antaisi muille! (Hus, hus! )

    VastaaPoista
  51. Olen aina rakastanut esimerkiksi tunnustuskirjallisuutta. Avautumisia ei voi koskaan olla liikaa.

    VastaaPoista
  52. Kulttuuuri, kulttuuri, sana on suuri. Kun lisää eteen korkea-, niin olemme taivaan eteisissä, jonsei ja vasitenkin suorastaan sisällä kirkkaissa saleissa.

    Luin Sorjo Uolevi Sotaprinssi Kiannon muistelmia isästään kirjasta Tervetuloa kotiin, Iki. Kiannolla ei ollut mitään häpyä esivallan mielistelemisessä, siksi esimerkiksi kekkoselle hän oli aina tärkeä. Urkki kun nautti takapuolensa nuolemisesta. Sorjo ei tosin asiaa ihan noin ilmaissut, mutta rivien välistä se tuli. Suorann hän kertoo, kuinka kirjailija vietti jokaisen mahdollisen ja mahdottoman merkkipäivänsä ja jo hyvissä ajoin alkoi ihmisiä niille kutsua. Eikä hävennyt estotta laittaa kutsukirjeisiin seikkaperäisiä selostuksia maallisista mammonan tarpeista.

    Viikolopun Iltasanomat lainasi Kiantoa, 12.4. 1918 hän kirjoitti näin:
    Sudenjahdissa kelpaa maaliksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä sen tietää, että naarasusi synnyttää pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. -- Eikö ole hulluutta jättää ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen. Suomen kansan ruumiissa on tehtävä "keisarinleikkaus" -kirurgimme olkoon kansantuomio.

    Aivan oikean tuomion Kianto sai, kun hänet tuomittiin kuritushuoneeseen, jätettyyään sodan aikana viestin venäläisille,jossa mateli, vakuutti ystävällisyysmielisyyttään ja pyysi säästämään köyhän kirjailijan asumuksen.

    Jos neuvostoliitto olisi Suomen valloittanut,asiasta ei olisi ollut kahta sanaa eikä epäselvyyttä: Ilmari Kiannosta olisi tullut kulttuuriministeri.

    Matalakulttuurin (vrt. korkeakulttuuri) edustaja Esa Pakarinen ilmaisi samankaltaisen ajattelun rakenteen hieman toisin, hän sanoi: "rahasta vaikka pyllistän!"

    VastaaPoista
  53. Ihmisellä on usein turhan korkea käsitys kirjailijoiden etiikasta. Samanlaisia paskiaisia ne ovat kuin me muutkin. Oma napa ja tavara on lähinnä, vaikka teoksissa olisi humaania eetosta.

    Esimerkiksi jo blogimaailmassa saa hyvän kuvan siitä, että ystävällisesti kirjoitetut sanat ja vuolaasti esiinvalettu oma humaanius saattavat tarpeen tulle karista kuin tuhka tuuleen. Pentti Linkola on kyllä rehellinen. Hän ei päästäisi hukkuvaa veneeseen, jos (ja kun) maailmassa ei ole ravintoa kaikille, vaan työntäisi tämän sormet irti veneen laidasta jotta jäljelle jääneille riittäisi ravintoa. Ihan kuin olisi sama, millaisessa maailmassa ihminen elää.

    Minä luulen, että Aleksis Kivi kuitenkaan ei olisi pyytänyt säästämään köyhän kirjailijan taloa, jos hänellä sellainen olisi ollut.

    VastaaPoista
  54. Sankarimyytit edellyttävät täydellisyyttä, johon kukaan ei pysty. Eikä esimerkiksi "huono ihmisyys" vie arvoa itse teoksilta, silloin jos sitä on. Tätäkö ne kirjallisuustutkijat tarkoittavat, kun joskus sanovat, että kirjaa pitää tarkastella itsenäisenä teoksena ja unohtaa tekijä. Jostain näkökulmasta siinä on järkeä.

    Minulla on sellainen musiikkisankari, jonka nimi on Neil Young. Hän on monia asioita käsitellyt hienolla tavalla, tehnyt onnistuneita kiteytyksiä. Silti mies ei liene älyn lahjoilla laajemmin siunattu, lausuntonsa ovat usein aivan höpöhöpöjä. Ei ilmeisesti seuraa asoita kovin laajalti, silti on toisinaan väläyttänyt myös teksteissään.

    Luulen, että Aleksis olisi kysynyt: "Oisko teillä viinaa tai edes olvia, tärisyttää niin!"

    VastaaPoista
  55. Ihan varmaan A.Kivi mutta vielä varmemmin E.Leino.

    VastaaPoista
  56. Kivellä oli kuitenkin kovempi tärinä kuin Leinolla, joka oli jokseenkin terve ja varoissaankin. Näin ollen emme oikein tiedä, paljonko Kivi oikein olisi ryypännyt, jos olisi ollut hiukankin omissa varoissaan. Hän oli rutiköyhä, sairas ja kärsi jopa nälkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivä nälkiintynyt Kivi on kriitikoiden luomus. Yhtä oikea kuva hänestä on iloluontoinen, punaposkinen metsämies, joka pyssy olalla ja kontti seljässä hiihtelee ilveksiä, repolaisia ja oravaisia tähyillen.

      Leinoko jokseenkin terve... no, ehkäpä jos ei oteta huomioon alkoholismia ja tertiäärivaiheeseen edennyttä kuppaa.

      Poista
    2. Aleksis Kiven omien kirjeiden valossa hän oli harvemmin iloluontoinen terve metsämies. No ehkä poikasena, mutta jo vanhempana koululaisena hän kirjoittaa kaupunkikortteeristaan sairasteluistaan ja vapinoistaan, että "kylmä hiki valuu jäsenistäni, kun minun pitää lukea ja seurata luonnottoman pitkiä läksyjä." Muutenkin hän puhuu kirjeissään usein heikoista hermoistaan ja moninaisista vaivoistaan, jotka tekevät hänet niin heikoksi, että romaanien lukeminen on mahdotonta. Eniten hän kaipasi siis lepoa ja rauhaa, ja sitä hän ehkä sai metsässä, jos jaksoi vaellella. Kiven kuolinsyyksihän on nykyään arveltu hoitamatonta borrelioosia, jonka hän olisi saanut metsäretkiltään. Mutta siis ikänsä hän oli fyysisesti heilkko ja tärisevä, vapiseva, ja juuri siksi häntä muutamat naiset hoivasivatkin.

      Tuo Leinon kuppa ei ole varma, vaikka sukupuolitautiin ovat läheisetkin viitanneet. Aivoverenvuoto oli Hannu Mäkelän elämäkerran mukaan varsinainen kuolinsyy, mutta hänellä oli myös krooninen sairaus, "selkäytimen pehmennys", joka voi johtua muustakin kuin sukupuolitaudista. Varsinaista sukupuolitautia ei kuitenkaan Mäkelä esitä Leinolla olleen.

      Kaiken kaikkiaan Leino ei kuitenkaan elämänsä aikana ollut niin sairas ja kurja ja vapiseva kuin Kivi, joka oli sairas oikeastaan lapsesta lähtien, Leino vasta miehen iässä myöhemmin, nautittuaan runsaasti elämästä ja vauraudestakin sitä ennen. Nälkää en muista Leinon kärsineen.

      Poista
    3. Spekulaatiota sairauksistaan riittää. Wikipediaan asti on yltänyt viimeisin sellainen; borrelioosinkin oireet sopisivat.

      Miksi sitten mielenterveyden pettämisen pitäisi hänellä olla aiheutunut jostain tällaisesta, se on pelkkää kupparomantiikkaa ja viisailua. Väitteitä voi esittää kuin Kennedyn murhasta, totuutta ei voi tietää.

      Kurjissa olosuhteissa eli, nekin riittävät sairastumisen syyksi. Karu toetuus lääkeitieteestä tuolloin on, että mielisairaalaan joutuneet eivät ainakaan parempina takaisin tulleet. Voisi jopa väittää, että sellaisessa tuli hulluksi. Entäpä jos sai ohimenevän juoppohulluuskohtauksen ja kärrättiin hoitoon, jolta ei ole paluuta?

      Kyllä Kivi nälkääkin kärsi, kouluaikoina oli huonolla sapuskalla. Myöhemmin myös, viina oli ykkösvalinta jos rahaa onnistui saamaan. Fanjunkarsin siviä ikineito antoi sapuskaa jos ei muuta.

      Veijo Meren kirja Kivestä oli minusta lyhyydestään huolimatta yllättävänkin hyvä, suosittelen.

      Poista
    4. Mikä on selkäytimen pehmennys?

      Poista
    5. PS Veijo Meren Kivi-opuksessa minua hieman ahdisti lievä romantisointi, esimerkiksi Charlotta Lönnqvistin kohdalla. Nainen oli hyväsydäminen ja jollakin tapaa kulttuuritietoinen, sivistystajuinen ihminen, ei mikään höpsäkkä tai lemmenkipeä vanhapiika.

      Poista
    6. "Selkäytimen pehmennys" on siis termi, joka esiintyy Hannu Mäkelän Leino-elämäkerrassa. Se on Leinon lääkärin lausunnosta. Termiä ei selitetä tarkemmin, mutta itse muistan sitä käytetyn kyllä juuri kupan yhteydessä. Esimerkiksi kirjailija Karen Blixenhän sairasti myös kuppaa, ja jostain ymmärsin, että hän pelkäsi juuri tuommoista kaiken pehmenemistä ja aivojen murenemista.

      Sukupuolitaudista Mäkelä mainitsee vain, että "on esitetty", että Leinolla olisi ollut sellainen, ja se olisi vaikuttanut vastutuskyvyn murenemiseen. Lääketieteellistä näyttöä saati lääkärintodistusta taudista ei kuitenkaan ole, ja huomata täytyy, että Leino oli kyllä jatkuvassa ja tarkassa lääkärien hoidossa, joten jotain dokumenttia luulisi säilyneen.

      Poista
  57. Turhaan kupparomantiikkaan minäkin kallistun monen kirjailijan sairauspohdiskelun äärellä. Kivellähän puhuttiin sekä vakavasta melankoliasta että akuutista skitsofreniasta, kun nykyään nuo nimettäisiin masennustilaksi, jonka voi laukaista pelkästään sielullinen paine.

    Kiven oireet viittasivat kuitenkin myös fyysiseen sairauteen. Hikoilu ja vapina esiintyi jo koululaisella, ja tämä ei ole tyypillinen masennusoire, jolloin ruumiintoiminnot oman käsitykseni mukaan pikemmin hidastuvat, jähmettyvät aina katatoniseen tilaan asti. Hoitamattomasta masennuksesta voi sitten kehittyä psykoosi, kuten tunnetulla urhailuselostajalla juuri kävi.

    Kivi on ollut perheensäkin parissa herkkä ihminen, tavallista lahjakkaampi ja jollakin tapaa hienosyisempi hermoviritykseltään. Kun tähän yhdistetään nälkä, kurjuus, kova yrittäminen, ja ankara vastustus, ei ole ihme että fysiikkakin petti, eritoten, jos elimistössä muhi kymmenet vuodet hoitamaton borrelioosi. Eihän näistä ennen tiedetty, kun metsissä kuljettiin. Moni kuppa ja muu sairaus olisi ehkä nykyisellä tautiluokiutuksella jokin muu sairaus.

    VastaaPoista
  58. Eikö Mäkelä kirja ole romaan eikä elämäkerta? Elämäkerroiksi kirjoitettuja romaaneita en lue ikinä enkä ymmärrä sellaisten arvoa tai merkitystä. "Roskaa ja paskaa, ei kande painaa!"

    Sinun spekulaatiosi on todelta tuntuvaa ja hyvin mahdollista, mutta vain spekulaatiota.

    Selkärangan pehmennys diagnoosissa on paljon paremman kuuloinen, kuin jos lääkäri olisi kirjoittanut: "yhtään en tiijjä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkelän teos Eino Leino, Elämä ja runo ei ole romaani, vaan elämäkerta, jonka perässä on lähdeluettelo.

      Spekuloinko? Tavoitteeni oli esittää mahdollisena faktana vain se, mikä jo tiedetään, mistä on tutkimusstietoa. Olen nyt Einesbaaria varten lukenut eri lähteistä Kiven itsensä kirjoittamia kirjeitä ja ehkä sieltä on jotakin tartuntaa. Joka tapauksessa tiedot Kiven varhaisesta heikosta terveydestä eivät ole oletuksia, vaan niistä on runsaasti kirjallista lähdetietoa alkaen siis Kiven omista kirjeistä.

      Poista
    2. PS Kivi ei siis ollut terve mies, jonka terveys murtui vasta myöhemmässä miehuudessa yhteiskunnan julmuuteen.

      Poista
    3. Mäkelältä tarkoitin kirjaansa Kivestä.

      Faktana niitä ei voi esittää. Ainakin pitää laittaa moneen kertaan "näyttäisi siltä, että..." ja "voidaan pitää todennäköisenä tai luultavana...."

      Entä jos hänen terveytensä murtui jo nuoressa iässä yhteiskunnan julmuuteen?

      Poista
    4. Ahaa, en voinut tietää sinun tarkoittavan Mäkelän Kiveä, kun puhuttiin Mäkelän Leinosta.

      Vaan se ja sama. Mäkelän Kivi on elämäkertaromaani, ja varsin hyvin eläytyvä fiktiivinen matka Kiven mielen maisemiin

      Poista
    5. Nuoren mieli on venyvä ja paukkuva kuin amerikan purukumi. Kiveähän sitä paitsi kohdeltiin lapsena ja nuorena varsin hyvin, hän oli äidin lempilapsi ja leikeissä ja peleissä kingi, johtaja. Leipä oli tiukassa kotona, mutta sitä oli. Hänet työnnettiin jopa opin tielle, koska hänen hyväpäisyyttään arvostettiin laajasti.

      Yhteiskunta ei ollut hän elle siis julma hänen nuoruudessaan, mutta koulukortteerissa hän kärsi nälkää ja huonoista vaatteista ja täällä alkoivat vaivat ja vaikeudet. En tiedä, voiko siis yhteiskuntaa syyttää ja sanoa julmaksi, kun se oli hänelle siihen aikaan nähden kuitenkin normaalista poikkeavan aulis. Suurin osa räätälin ja torpparien lapsista ei päässyt kaupunkiin opin tielle. Päinvastroin yhteiskunta ojensi hänelle usein apua, ja hänellä oli aina jonkinlainen isokin ystäväpiiri. Aika oli kuitenkin mitä oli, kaikilla oli kurjaa, ei yhteiskunta ketään erityisesti sysinyt.

      Poista
    6. Minä sekaannuin noissa kirjoissa, ajattelin koko ajan Kivi-kirjaa, kun sinä puhuit Leinosta. Minulle vastenmielisiä ovat elämkertamuotoon tehdyt fiktiot, joista ei voi tietää mikä on kirjailijan omia, mikä lähdeaineistoon perustuvaa. Haastatteluiden ja kuvauksien perusteella esimerkiksi yhden toisen kirjailijan yksi kekkoskirja on varsinaista lsd:tä.

      Tuo sairastuminen nuorena yhteiskunnan vuoksi, oli minulta vain heitto. Eteenpäin siitä ei kuitenkaan tiedollisesti pääse, sen jälkeen kaikki on vain spekulaatiota omista lähtökohdista. Kellä valistuneempaa kellä vähemmän.

      Poista
    7. Minulla on sama ennakkoasenne: en halua tarttua fiktiivisiin elämäkertoihin, joissa kirjailija muka astuu toisen nahkoihin.

      Poista
  59. Muistelen lukeneeni, ja tämä muistelo on sitten todella kaukaa, enkä muista enää oliko se Onervan vai jonkun muu kertomaa, että Leinon kämppäkaveri Larin-Kyösti olisi sanonut Leinon syöneen jotain lääkettä sukupuolitautiinsa.

    Eli kaukaa haettua on, Muutenkin suhtaudun yleensä torjuvasti näihin kuppamystisointeihin, vaikka itse siihen nyt harhauduinkin.

    Olen lukenut nuorena Kiven kirjeitä, mutta siitä on niin kauan, etten muista enää paljoakaan edes niiden sävystä. No, luen ensin nyt tämän Seitsemän veljestä, jospa siitä heräisi into palata niihin uudelleen.

    VastaaPoista
  60. Kivestä kaiketi on aika vähän alkupeäristä dokumentaatiota, hän ei omana aikanaan ollut suurmies. Kirjeet ovat varmasti tärkeitä. Mitä muuta on: kirkonkirjat, lopun ajan kirjasotaa ja sairaalan kirjauksia: "Potilas on yks kaufvee huylly!"

    Minua ajatuksena kiinnostaisi romaani jostain merkkihenkilöstä. Aivan kauhean määrän lähteitä kävisin läpi ja tahallani ymmärtäisin ne juuri niinkuin itse haluan. Jotain dokumentteja keksisin itse: Aleksis Kiveltä julkaisisin kirjeen, jossa kouluaikoinaan pyytää mutsiltaan rahaa, kun edelliset menivät osakunnan bileissä ruokatarpeisiin ja kirkon kolehtiin. Lisäksi pyytäisi siinä lähettämään sätkätarpeensa siitä uuninreunukselta ja hieman kärpässientä, sitä kun tarvitaan opiskeluissa.

    VastaaPoista
  61. Ennakkoasenteesta en tiedä omalla kohdallani, sillä luen fiktiivistä teosta eri tavalla kuin puhdasta elämäkertaa.

    En kuitenkaan siteeraisi fiktiivistä elämäkertaromaania tällaisessa kirjailijaa koskevassa keskustelunpätkässäkään. Siksi ehkä teos ei tullut mieleenikään. Fiktiivisenä romaanina teos sai hyvän vastaanoton, mutta unohdettiin samantien. Fiktiivinenhän on Veijo Merenkin Kivi-kirja.

    VastaaPoista
  62. Tarkoitin nimenomaan Meren vuonna -73 ilmestynyttä tutkielmaa. Minusta sen tulkinnat ovat varoen tehtyjä ja järjellisiä.

    Minä katsoin, mitä juutuubi tietää Aleksis Kivestä. Monenlaista, mutta tästä minä tunteellisena ihmisenä pidän. Siinä ilon ihana autere ja ilon tahi surun kyyneleet.

    Mauno Kuusisto: Sunnuntai

    VastaaPoista
  63. Fiktiiviset historiankirjoitukset ovat vahingollisia, koska niistä väkisin tarttuu päähän "tosiasiota", jotka eivät pidä paikkaansa tai korkeintaan ovat eräs, joskin usein melko epätodennäköinen, mahdollisuus tapahtuneesta.

    Me kaikki tiedämme keisari Neron polttaneen Rooman, tiedämme sitä sun tätä. Elokuvissa kun lukee "tosiasioihin perustuva", se tarkoittaa aivan kamalia valeita ja suorastaan vähäjärkisiä vedätyksiä. Sama koskee kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama pätee kaikkeen luettavaan, jonka luemme esimerkiksi nyt vaikka A. Kivestä, oli se fiktiivistä tai ratki tieteellistä faktaa. Luetttu sulautuu suloikseksi sekamelskaksi, josta muodostuu kokonaiskuva, Lopulta ei tiedä enää, mikä lopulta on totta. Vaan jääpä jäljelle sana, ja se ainakin on totta.

      Poista
    2. Minun pääni on sellainen sekametelikeitto. Ikinä en voi tietää, onko joku ajatus omani, jostain omaksuttu vai muuten vain huuhaata. Joskus se häiritsi suunnattomasti, nykyisin ymmärrän, että kaikki kirjoitukset ovat lainaa vain. Vaikka ajatus olisi oma, kyllä sen jo joku jossain on ennemmin ehtinyt. Enbuskelaiseksi ääliöksi en silti haluaisi tulla, ihmiseksi joka pohtii vain miten voisi selvän asian vääntää venkoiluksi.Yritän pohtia, miten selvän asian saisi ihan oikeasti järkeväksi.

      Tämän kirjoitin viimeksi blogilistan kuvaukseeni: "Totuus, vain totuus. Kyllä tosi on varma ja varma on tosi."

      Poista
    3. Ihmisen pää tarvitsee askarteltavaa, ajtukset ovat viihdettä joka auttaa jaksamaan. Aika usein silti ihmettelen ihmisten hysteriaa uuden oppimseen ja uuden tiedon omaksumiseen. Se kun on jonninjoutavaa, muuten kuin työelämässä, jossa siitä on tehty edellytys sille, ettei heti tapeta.

      Tieto on rappiota, se olkoon tunnuslauseeni. Vastaväittäjät haistakoot sen.

      Poista
    4. Kirjoittaminen on hyvää aivovoimistelua, se pitää vireänä henkisesti. En ymmärrä vanhempia ihmisiä, jotka istuvat eläkkeellä peukaloitaan pyöritellen ja sanovat että aika tulee pitkäksi, kun ei ole tekemistä. Kysyn usein että eikö muka ole lukemista tai kirjoittamista. - Ei kiinnosta, kunnon tekemistä on vain kyläily toisten homekorvien luona ja sitten se pakollinen liikunta, sauvakävely. Huhhuh.

      Poista
    5. Myönnän kyllä, että kirjoittaessani vahingossa ajaudun toisinaan asioiden pohdintaan.Oikeasti kun minua kiinnostaa vain sohva ja henkisistä asioista oluen laadulliset ja tuotannolliset tekijät nyky-yhteiskunnan kontekstissa.

      Poista
    6. Kunpa hieman useampi oivaltaisi kirjoittavansa vahingossa. Mikä määrä tilaa säästyisi.

      Minun on edelleen hieman vaikea ymmärtää sitä ajatusta, että joku maksaa omien sanojensa saattamisesta estradille. Tiedän että olen väärässä, mutta miten kitkeä tuo ajatus pois päästä?

      Poista
  64. Jukka Alihangan muistolle (1949 - 2013)

    http://www.youtube.com/watch?v=mzhzUnttW44

    Tai tämä

    http://www.youtube.com/watch?v=Qls5ppap_eI

    VastaaPoista
  65. Finlandia-palkinnon taisi nyt voittaa tällainen fiktiivinen elämäkerta, eli lööperiä eläneistä ihmisistä sisältävä teos.

    VastaaPoista
  66. Siltä vaikuttaa. Pelon kirja lienee kuitenkin vielä fiktiivisempi kuin Mäkelän Kivi-kirja, koska siinä kuvataan kahta ihmistä, äitiä ja tytärtä.

    Ilahduttavaa on se, että palkittu teos ei ole millään tavalla "ajankohtainen". Ajankohtaiset teemat ovat kosiskelevia ja onttoja.

    VastaaPoista