15.6.2016

Kesäpäiväkirja, sivu 5


14.6. Olen jalkautunut. Välimatkat kuvauskohteisiin ja muualle ovat yleensä automatkan päässä, kaupungin reunojen metsissä, jokien rannoilla ja parilla vuorella. Nyt auto on korjattavana ja minä kulkumiehenä. Tai kulkijanaisena. Eilen kävelin kilometrikaupalla ja sain hikinäppyjä liivin hakasten alle. Päälleni oli eksynyt villatakki, jota en voinut riisua, koska trikoossa oli reikä ja minulla oli asiointia kaupungilla.

Lämpötila nousi nopeasti kahteenkymmeneenkahteen, ehkä ylikin, näillä Satakunnan pölyisillä lakeuksilla, ja aurinko paahtoi tummansinistä neuletta. Pitäisi muistaa noudattaa äidin vanhaa neuvoa, että aina kun menet ulos, katso, että jalassasi ovat ehjät alushousut.

15.6. Vaan tätä Orlandon joukkomurhan taustojen mitätöintiä minä nyt ihmettelen kovasti. Siinä ei kyllä kaikilla ole ehjiä housuja päällään. Obamakin sanoi aamulla puheessaan, että tekoa ei saa mitenkään kytkeä islamiin. Emme saa ajatella pahaa kaikista muslimeista. Samaa sanoivat Yle, Helsingin Sanomat ja bloggareista uuninpankkopoika. Hän käänsikin spotin ihailtavalla tarkkanäköisyydellä ja nopeudella Odinin sotureihin, jotka ovat homofoobikkoja ja täten perimmäisiä syyllisiä, ainakin johonkin. Uunipojalla on hyvät hoksottimet. Hänestä voisi tulla hyvä teatterinohjaaja tai vaihtoehtoisesti kapellimestari. Hän lietsoo joukkonsa milloin kiihkeään agitatoon, milloin harmoniseen unisonoon. Vain kädenliike, ja hoosianna raikuu helein puhtain äänin.

Vaan selittäkääpäs minulle, miksi Breivikin hirmuteko on mukisematta kytketty uusnatsismiin. Miksi tästä teosta ei sanota, että sillä ei ole mitään tekemistä uusnatsismin kanssa, vaan se on yksittäisen luonnehäiriöisen hullun teko?  Miten välillä voi sanoa, että aatetausta vaikuttaa, ja välillä sitten taas, että ei se mitään vaikuta.  Mitä tästä pohdiskelevan ihmispolon tulee ajatella? Pää menee pyörälle.

Muslimeille uskonto on kaiken lukemani ja omaksumani mukaan - olen jopa toiminut uskonnon opettajana hihhulivuosinani - koko elämää säätelevä taustatekijä. Useissa muissa uskonnoissa uskonto on vain yksi uusi ulottuvuus, hengellinen lisä maallisen rinnalle.

Sharia eli islamin laki perustuu muslimien käsityksen mukaan Allahin ilmoitukseen, Koraaniin ja sunnaan. Sharia-lait säätelevät muslimien elämää, tahdoimme tai emme, ja joillakin muslimeilla jopa pienim­piäkin yksityiskohtia myöten. Joillain toki ei ollenkaan tai vähäisessä määrin. Siellä ne kuitenkin ovat taustalla, kaiken aikaa, ja putkahtelevat kummallisissa yhteyksissä esille. Juuri oli muuan vaasalaismies murhannut vaimonsa, joka ei ollut tarpeeksi islaminuskoinen. Niks naks nirri pois, uskonto sanoo niin - miehelle, ei meille toki. Meidän mielestämme mies oli yksittäinen hullu. Ja varmaan Obaman ja Ylen jne.

Vaikka islam ei suoraan kehottaisikaan tappamaan, niin muslimi itse saattaa siis kehottaa, hän tulkitsee sharialait omalla tavallaan, kuten Vaasan miehen kohdalla nähdään.  Ihminen on uskontojen heikko lenkki, ja tässä joutuu kysymään, pitääkö hirmutekoja aina, kerta toisensa jälkeen pestä irti uskontotaustastaan, kun ihminen niitä suorittaessaan itse selvästi viittaa allahu akbariinsa tai Koraaniinsa. Hän yhdistää itse teon ja islamin, lukijan ei tarvitse sitä tehdä. Me sitten vain luemme uutisista ne faktat, jotka media esittelee. Ja menemme  ehkä tutkimaan vaihtoehtomedioita, josko siellä olisi jotakin valetietoa asiasta. Ja onhan siellä, valevideoita naisten kivityksistä, katolta tipahtelevista homoista, irtopäistä, joita meille kotiutunut miekkonen somasti esittelee.

Jaapa jaa. Vaikeita asioita. Meidän tulee nyt vain ymmärtää, että juuri tätä  pakoon meille on tultu. Olemme samassa veneessä. Meidän tulee nyt vain ymmärtää, että että juuri tätä pakoon meille on tultu. Olemme samassa veneessä. Meidän tulee nyt vain ymmärtää jne.

(Valokuva Iines, Peiponpoika äimänkäkenä)

104 kommenttia:

  1. Meinasin ensin kopioida tähän vanhasta testamentista synkkää tappamisen ilosanomaa, mutta en sitten jaksanut. Vaihtoehtomedia on kauniisti sanottu MV-lehdestä, minä nimittäisin sitä kaikella tspss epäonnistuneen ihmisen sisimmän rumuudeksi.

    Orlandon murhaajan taustat ovat selvät, hän viihtyi homoklubilla, hän tunsi olevansa siellä kuin kotonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö minun hankkia silmälasit, kun aina näitä väkkyröitä, tai mitä kirjaimia ne ovat, ei näe kunnolla.

      Poista
    2. Erona vain on se, että kristinusko on pystynyt kehittymään vanhatestamentillisesta fundamentalismista uusiin sfääreihin, islam sharioineen ei, se on edelleen keskiaikaa edeltävällä tasolla. 

      Naisten ei meillä tarvitse vaieta seurakunnissa ja mies saa yhtyä mieheen, jos haluaa, siitä ei heitetä tornista alas. Avioliittoonkiin voi kirkko kohta homopareja siunata. Vain jotkin lahkot Suomessa ovat vanhoillisia, mutta ei meillä naisia lahkoissakaan tapeta, jos he eivät rukoile tarpeeksi. Ja naisillekin on luvassa taivaspaikka.

      Se ei muuta uskonnon merkitystä joukkomurhaan, vaikka murhaaja olisikin ollut homo. Uskonnon takia hän tässäkin tapauksessa olisi tappanut, perkeleensä ja kiusaajansa, miehet. Eikö vaan?

      Poista
    3. Islam ei riitä perusteluksi, se on sellaisena aika tyhmä, islamilaisia nämä islamistit eniten tappavat. - Minä tunnen islamin uskolaisia, jotka vihaavat näitä terroristeja.

      Poista
    4. Minulla on sama vika, silmälasit pitäisi uusia, sillä runsaat lyöntivirheeni johtuvat huonosta näöstä, eivät sormista. Ruutu säteilee ja heijastelee, ja nopeus kostautuu. Silmälääkärille!

      Poista
    5. Islam ei ole tietenkään ainoa syy eikä vaikutin, sillä joukkomurhissa on aina mukana jotakin henkilökohtaista traumaa ja kaunaa. Terve ihminen ei tapa. Uskonto, jossa on ahdasmielistä kiihkeyttä ja joka on yhteiskunnassa merkittävä tapojen säätelijä, kuitenkin vaikuttaa nyt olettamaamme enemmän, väitän.

      Poista
    6. Kaikkea voi halutessaan käyttää kaikkeen, islamilaisille on kamala paikka, kun nämä islamistilaiset heitä murhaavat.

      Poista
    7. Tämä on selvää. Se ei vaan riitä selitykseksi eikä koske kaikka paenneita. 

      Se ei poissulje sitä, että vaasalaismieskin tappoi oman vaimonsa täällä länsimaisen hyvinvoinnin sydämessä, vaikka oli turvassa Isisiltä. Syy oli se, että vaimo ei ollut miehen mielestä tarpeeksi islamilainen.

      Uskonnosta tässä on kyse, ei oikeastaan Isiksestä. Uskonto kauheuksineenkin siellä taustalla vaikuttaa monilla pelastuneilla pakolaisillakin. Tahdoimme tai emme. Selitimme miten vaan.

      Poista
    8. Hmmm...onko sellaisissa sitten lopultakin kysymys saatananpalvonnasta? - Minä en osaa sanoa. olen tyypillinen suomalainen pakana.

      Poista
    9. Saatananpalvonta - jumaluuden (jonkun jumalan) palvonta ovat uskontotieteellisesti tarkasteltuna samalla viivalla edellyttäen, että saatanankin voi määritellä jonkinlaiseksi jumaluudeksi.

      Kristilliseltä kannalta katsoen näin ei taida olla. Saatana on saatana ja jumaluuden vastakohta.

      Poista
    10. Saatananpalvonta kieltämättä ammentaa samasta aineistosta kuin kristinusko ja islam. Tuloksilla minä usuttaisin mittaamaan.

      Poista
    11. Tässä toivosisin, ettei oltaisi liian julmia. Maa on syntisessä laulussa lestadiolaissaarnaaja toki raiskasi ihanan jumalan lapsen, mutta eihän se oikeasti mikään raiskaus ollut, kun höylätty itsekin tykkäsi, että gutaa ja jeesus pelastaa.

      Poista
    12. Rikun mielestä islamia ei saa syyttää, mutta katolisten pappien pedofiliassa ja lestadiolaisten törkeyksissä syy on ilman muuta uskonnossa?

      Mukan romaani on muuten mielikuvistusta, ei totta. Eikä se romaaninkaan mukaan kai raiskaus ollut?

      Poista
    13. Kansankuvauksissa ja vanhemmassa Suomessa teini-ikäisten tyttöjen nainti taisi olla lopulta tavallaan yleistä, joskaan ei jokapäiväistä. Onhan jokaisella suvussaan esiäitejä, jotka naitiin kuusitoistavuotiaina aivan säädyllisesti jollekulle saman kylän talon pojalle. Ja tuo seurameininki on tainnut olla peräkylillä ainoa sukupuolten kohtaamispaikka, jossa vietit ovat päässeet valloilleen.

      Minusta Martta ei ole aivan uskottava, vaan pikemminkin poikkeusyksilö. Kyllähän sitä naitu on ja lempi on leiskunut vähän siellä sun täällä, mutta Martasta puuttuu tyystin se normaali pieni kainous, joka tuon ajan tyttösillä oli, ja varsinkin peräkylillä. Koko Mukan hieno teos onkin väkevää ja verenmakuista draamaa, jossa pieni ja kaino ei ole seinätapettia kummempaa.

      Poista
    14. Kirjailijan sukupuolen arvaa erikoisesesti Martan kuvauksesta. Martan herkkyys ilmenee vain muutamana nikotuksena. Tarkoitan, että Martta on maalattu vähän kuin mieheksi sukupuolisuudeltaan.

      Poista
    15. Mukka kirjoitti tämän mestariteoksensa niin nuorena. Hänellä on nuoren ihmisen näkökulma, minkäs sille mahtaa. Eihän hän ikinä vanhaksi ehtinytkään.

      Poista
    16. mmm.... Moni kommentoija varmasti hyötyisi TV7:n "Koraani vai Raamattu"-sarjasta. Ihan oikeasti. Saisitte arsenaalia.

      En valitse kumpaakaan, mutta uskon kyllä toistaiseksi, opinkappaleiden valossa, että jihad ei tarkoita vain tai edes ollenkaan henkilökohtaista uskonnollista kilvoittelua. Kyllä on fyysinen väkisintekeminen ja muiden pakottaminen siinä.

      Siis loppupeleissä, enkä nyt leimaa yhtään mitään yhtään kehenkään, mutta sanonpa vaan. - Ei ole liioin kristinusko rauhanusko, miettikääs ristiretkiä. Miekalla ja verellä tehtiin, väkisin vietiin.

      Joku tässä puhui katolisten pedofiilipappien poikauhreista - nyt vaadin kyllä viitettä! Koskaan missään ei kristinusko ole kannattanut tai suosinut pedofiliaa, eikä aikuisten miesten homoseksuaalisuutta.

      Eikä kannata islamkaan.

      Char

      (en nyt jaksa kirjautua. Koko päivä on mennyt puhelimessa. Mamma voi hämmästyttävän hyvin, ottaen huomioon tilanteen vakavuuden. Siskojen kanyhtä säätöä - yksi haluaa nyt puhua yksityisestä laitospaikasta ja järjestää sitä, toinen neropatti ehdotti että myydään koti vaikka viikossa, irtaimistoineen, "että saadaan rahaa yksityiseen hoitokotiin", kolmas ei puhu mitään - ja Mamma on ihan täyspäinen, ja haluaa kotiin... Kysyin siltä!

      Kun tämä laitospaikkaa haluava sisko sanoi että Mammahan just nyt viihtyy, on seuraa ja turvallista! No kai se nyt helvetissä "viihtyy" sairaalassa nyt, kun on keuhkokuume päällä ja aivoinfarkti, joka tihkuu! Tykkää lääkäreistä ja hoitajista, "on seuraa", jos sen haluaa noin ilmaista, mutta ei nyt missään hoitokodissa hauskat, kivat, hoivaavat ihmiset hilppaise monta kertaa päivässä katselemassa ja vitsailemassa!

      Kohtaus oli massiivinen, pysyvät vahingot lienevät vähäisiä, ja on aivan hämmästyttävää, että Mamma on niin skarppi, toimiva ja pirteä. Tänään kaipaili hajuvettä ja meikkipussia sinne osastolle... Oikeasti! :D

      Tiistaina Mamma ei reagoinut puhelimeen.


      Kotiutumiseen hoito tähtää. Tarttee vaan enemmän apuja jatkossa. Siellä se on tänään reenannut rollaattorin kaa - mikä oli ennen kauhistus! Syöminen oli jo ongelma, lounaasta kieltäytyi, mutta puhuin hoitajan kaa, sain tsemitystä, ja sitten sanoin, että ei voi vaan jäädä sänkyyn ja olla syömäti Mamman iässä, viikossa jo tapahtuu sitten korjaamatonta tuhoa.

      Sovittiin, että syö ainakin kolme lusikallista, ja kolme haukkausta leivästä. Ja söi :))

      Söi enemmänkin, ja kiitos kun sain jakaa!



      Poista
    17. No kirjauduin sitten, en jaksanut alkaa säätää sitäö muuta vaihtoehtoa.

      Poista
    18. Uskonto ja politiikka on aina vähintään epäilyttävä, usein myös kamala yhdistelmä. Uskonnon ylläpitämä tai tiukasti ohjaama maallinen valta on kauhistus.

      Minä en tunne mitään erityisiä tarpeita puolustella islamin uskoa, mutta ajatuksellisesti en ymmärrä, kuinka selittäisin tuon islamin uskon sisältämän kamaluuden esimerkiksi parille tuntemalleni islamilaiselle. Omasta mielestään ovat todellisia muslimeja ja vihaavat näitä islamisteiksi sanottuja ääriajattelijoita. Tai minä sanoisin mielummin islamisteiksi sanottuja poliittisia toimijoita.

      Poista
    19. Aika huolestuttavaa on ollut, kun Turkki on yhä enemmän liukunut Erdoganin tiukkaan yksinvaltiuteen, jossa Kemal Atatürk opetuksia ollaan unohtamassa. Kemal oli monenlaista, mutta teki hienon työn saattaessaan maata länsimaiseen kuosiin. Ja islamistit hän tappoi ilman eri pyyntöä.

      Poista
    20. Todellisen musliminkin Koraani sisältää sharia-lait, hän on tietoinen mm. siitä, että "väärinuskovalle" valehtelu ei ole synti.

      Niin tai näin. En luota välttämättä kristitynkään sanaan, miksipä sitten muslimin, jonka kulttuurissa valehtelu vieraalle ei ole synti. (Tiedän myös, että käsite synti on muslimille merkittävämpi uhka arjessa kuin useimmille kristityille.) Lähden näin järkyttävän kylmistä realiteeteista.

      Silti uskon ja tiedän, että on kaikenlaisia muslimeja, kuten on kaikenlaisia kristittyjä tai ateistejakin. Siksipä luokittelu ja lappujen lyöminen ei kannata.

      Oma järkeni kallistuu kuitenkin voittopuolisesti sille kannalle, että mihin on kasvanut, mistä on siinnyt, se antaa pohjan tulevalle, mutta ei määrää kaikkea. Ei sitä unohtaakaan voi. Jos lasta on lyöty pienenä, hän voi vihata väkivaltaa aikuisena, mutta tiukan paikan tullen juuri hän saattaakin lyödä omaa lastaan.

      Poista
    21. Sharia-laeilla ei ainakaan vielä ole Turkissa virallista asemaa. Sikäläiset vanhoilliset Ataturkilaiset vastustavat niitä kiivaasti. Maissa, joissa Sharia on käytössä, enemmän tai vähemmän yksinvaltaisella maan johdolla on siihen viimeinen sana. He siis kertovat Allahille, kuinka nämä asiat nyt ihan aikuisten oikeasti ovat.

      Poista
    22. Char, kysyt ylempänä todistetta tai linkkiä katolisesta pedofiliasta. Tässä nyt vaikka yksi, joka selvittää jo paljon:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Seksuaalisen_hyv%C3%A4ksik%C3%A4yt%C3%B6n_tapaukset_katolisessa_kirkossa



      Ja tässä toinen luotettava lähde:

      http://areena.yle.fi/1-3339629

      Lisää löytyy yllin kyllin googlaamalla.

      Poista
    23. Shariasta on hankala saada selkeää kuvaa googlaamalla, tai kirjoistakaan.

      Tässä edessäni on joskus ostamani Otavan pieni tietoteos Muslimit, kirjoittanut Ziauddin Sardar. Sen sharia-luvuista saan käsityksen, että sharia on uskonnon, käytännön ja vanhojen lakipykälien sekahedelmäsoppa. Esimerkkejä kirjoittaja ei kerro, mutta sanoo ympäripyöreän selostuksensa lopuksi, että "Kaikki muslimit uskovat uskonkappaleisiin, Koraaniin, sunnaan ja shariaan. Usko kuitenkin vaihtelee eri muslimiryhmien välillä."

      Niinpä niin, käsite sharia jää edelleen hämäräksi. Paljonpuhutussa TV2:n suuressa pakolaisillassa kuultiin sekin, mitä esimerkiksi Suomessa asuva islamin opettaja Ahmed Fadil ajattelee: "Allah loi meidät ja hän on säätänyt lait. Meillä pitäisi Suomessa olla sharia:"

      Sharia-laissahan suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on äärimmäinen. Homoseksuaalisuudesta on rangaistuksena kuolemantuomio.

      Poista
    24. Iines, en varmaan sanonut selvästi, olin tosi väsynyt eilen (no olen nytkin): Raamatussa mikään ei oikeuta pedofiliaan!

      Ei kuulu pedofilia kristinuskon mihinkään osaan!

      Ei kuulu pedofilia minkään tietämäni uskonnon oppiin!

      Ne katoliset papit, jotka raiskaavat tai muuten hyväksikäyttävät lapsia, tietävät tekevänsä väärin. En ole kenenkään kuullut yrittävän selitellä tekojaan uskonopin mukaisiksi.

      Poista
    25. P.S. Lisään vielä, että pedofilian käsite on historia- ja kulttuurisidonnainen.

      Lapsivaimoja ja -miehiä on nyt monissakin maissa, eikä suoja-ikärajan käsitettä ole välttämättä ollenkaan.

      Euroopassakin lasten kihlaaminen ja naittaminen oli aiemmin ihan tavallista, mutta edelleenkään mikään uskonto ei käsittääkseni ota asiaan kantaa.

      Korjatkaa, jos olen väärässä.

      Poista
    26. Tämä on selvää, Char, ja edelleen on maita ja seutuja, joissa tytöt eivät pääse kouluun ja tyttöjä naitetaan vanhoillekin ukkeleille ja lapsia hyväksikäytetään ihmiskaupassa.

      Poista
    27. Shariassa korostuu se, kuinka lainkäyttö ja uskonto olisi ja on tiukasti erotettava toisistaan. Samoin tiede ja uskonto on erotettava toisistaan, myös niin, ettei tiedepuolelta tule kannanottoja uskontoon. - Ja uskovaiset pitävät turpansa kiinni maapallon pyörimisestä auringon ympäri.

      Poista
    28. Nimenomaan näin. Siis uskontotiedehän ei arvota uskontoja, vaan tutkii niitä niin kuin syöpäsolua tai munasolua - tarpeeton ylipyyhitään, samalta viivalta. Tiede jopa opettaa, että kivikauden tms. kansojen uskontoja ei saa nimittää primitiiviuskonnoiksi. Niissä on sama järki kuin hienoimmissakin virityksissä.

      Poista
    29. No hyvä että saatiin asia selvitettyä! Kamalaa jos kuvittelisitte etten tiedä lasten hyväksikäytöstä!

      Poista
    30. Siis, ei minun tullut tuommoinen päätelmä mistään mieleen. Jos jotakin ajattelen niin korkeintaan sillä tavalla, että sinulla on laajat tiedot monista asioista, mm. seksologiasta, kielistä ynnä monesta muusta.

      Poista
    31. Kiitos kauniista sanoista, Iines!

      Itse kirjoitin huonosti siinä kun kysyin viitteitä, tarkoitin siis viitteitä Raamatun pedofiliaa hyväksyvään osioon. Minkä olisin voinut heti sanoa, niin sekaannukselta olisi vältytty! :D

      Poista
  2. Tämän murhaajan tunteneen paikallisen imaanin mielestä motiivi ei ollut uskonnollinen vaan "jumala yksin tietää mitä hänen päässään liikkui". Tämähän tarkoittaa että jumala on myös vastuussa murhasta. Islamiin kuuluu fatalismi, usko kaiken tapahtuvan ennalta ennaltamääräytymisestä. Mutta myöskin on saatana jota on mekassa kivitettävä ja muutenkin vastaan taisteltava. Viheliäinkin muslimiterroristi kokee taistelevansa maailmankaikkeuden jumalan puolesta, ilman häntä ikiaikojenjumala olisi kusessa.
    Nykyiselle rappeutuneelle kristinuskolle ihminen on pääasia, islamilaisen tunnushuudonkin mukaan "jumala on suurin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samainen imaami taisi TV2:n suuressa pakolaisillassa kannattaa sharian mukaista kuolemantuomiota homoille.

      Mielenkiintoinen muistutus tuo fatalismi, kohtalousko. Sitä kuitenkin ohjaillaan tekemällä itse tuomioita, joista Allah mielistyy, kuten kivittämällä naisia, jotka ovat antaneet raiskata itsensä.

      Islam on miesten uskonto, miehet harjoittavat sitä ja pääsevät paratiisiin jossa neitsyet ovat vastassa. Vanhoille vaimoille ei ole paratiisissa paikkaa.

      Poista
    2. Fatalismia on usein haukuttu, mutta minä sitä kunnioitan. Sellaisen ajatuksena, että "tulee mitä tulee, minkä sille mahtaa!" - Eihän niille mitään mahda.

      Poista
    3. Tuo ei taida olla puhdasta fatalismia, vaan sellaista mukavan leppeää elämänasennetta, jota minäkin kunnioitan.

      Olisiko fatalismia pikemminkin sellainen, että ei tässä mitään kannata tehdä, kun se ei kuitenkaan onnistu?

      Poista
    4. En tiedä, miten fatalismin ajatus ihmisille näyttäytyy. En uskomuksellisesti kuitenkaan usko sitä höpömiesten työkaluksi. Kaikkea kannattaa ehkä tehdä, mutta onnistuminen on Herrassa.

      Poista
    5. Minussa on myös annos yltiöpositivismia. Ajattelen kuin kirjailtu huoneentaulu, jonkalaisia olen hamstrannut Palsanmäen tavoin vanhain tavarain myyntipaikoista: Joka aamu on armo uus, tai Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi. Uskon aina, että voi. Ihminen voi, kun tekee mitä tehtävä on. Kaikki voi muuttua. Minä voin vielä raivata rantani kaisloista ja rakennuttaa sinne komean laiturin. En pientä ja pihkaista. Jostain varmaan järjestyy kymppitonni ennen pitkää.

      Poista
    6. Jos se olisi mahdollista, Iines, olisin tähän laittanut peukun kuin facebookissa.

      Poista
    7. Kiva, kun kehut kommenttiani! Aika vähän me täällä kehumme toisiamme. Paitsi Liisu on aina hyvä huomioimaan hyvät asiat muissa.

      Poista
    8. Eikö se, että ylipäätään kommentoi, ole jonkin sortin kehumista: mielipiteesi on huomattu ja se vaikutti.

      Poista
    9. On on. Näinhän se menee.

      Vilkaiskaapa joskus joutessanne valokuvablogeja. Niissä voi jossain olla kaksikymmentä kommenttia, joissa kussakin on yksi kehuva lause ja alla sitten kuvaajan kiitos. Tämä hieman karkeasti ilmaistuna. Onhan sekin tavallaan merkki siitä, että kommentti on huomattu.

      Poista
    10. Kulta Iines, tunsin ihan oikeasti piston sydämessäni! Mekin sun kanssa aina aletaan säätää jostain ihan ihme asiasta, ja ollaan kamalasti Eri Mieltä, vaikka oikeasti usein ollaan perusasioista samoilla linjoilla.

      Mutta yritän pitää tämän mielessä.

      Sen sanoisin, yrittäneenä, että sinua on vaikea kehua. Sano seuraavaksi kiitos! :)

      Ja tuo oli vihje! Blogisi on ainoa, jota jaksan seurata vuodesta toiseen, edes jaksottaisesti! Kirjoitat hauskasti, ja kuvavalintasi ovat omaa luokkaansa!

      Annat kommenttiosiossa (jota minä hassunhauskasti kutsun palstaksi) tilaa kaikille äänille. Tänne on hauska tulla, ja hyvä, kun keskustelu rönsyilee, annat sille kasvualustan, luonto-ihmisenä!.



      Poista
    11. No pakko mun on sanoa haleja! - Inhoa vaan lässytystä ja lespaamista, olet tosi kiva ja ihana! Livenä kähistäis yhtä paljon, olen varma...

      Poista
    12. Näin minäkin uskon. Reaaliaikaisessa live-keskustelussa mitä luultavimmin olisimme samassa taisteluhaudassa.

      Poista
    13. Huomenta-päivää, Iines! Kyä oltais samassa poterossa, ja meillä ois kivoja kirjoja, gramofoni, ja paljon herkkuja! Puhuttais niin että sulat pöllyäis välillä, ja muina aikoina kaikessa rauhassa käytäisiin taukoamatonta asiallista keskustelua muusta...

      Ja vaikka se ois Tyttöjen Potero, otettais varmaan kivoja poikia kylään, joskus, saisivat hekin tuoretta pullaa, mansikkamehua, ja lepuuttaa silmiään seinämiä reunustavissa luonto-otoksissa... :)

      Poista
  3. Oliko se Konelaisten alkuperäinen, että yhteistyö js yhteisvastuu. mutta joku mulkku siihen lisäsi rivit: kaikki Antti Herlinin taskuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaah, taikka sitten näin, että:

      kaikki Antti Herlinin laskuun.

      Minusta työnantajat ovat kivoja. Niillä oli minun aikanani visiot ja missiot, ja ne ovat kuulemma yhä edelleen. Propellit pyörivät lähes viikoittain uudistusten ja supistusten merkeissä.

      Näin tänään yhden entisen työkaverin ja hän sanoi, että kaikki ovat kurkkua myöten täynnä. Yt-neuvotteluja käydään, tunnit ovat vähäiset, juuri kellään ei ole ylitunteja, joista opettajan ansiot paljolti koostuvat. Ylitunnit voivat merkitä joskus leijonanosaa palkasta, niin pieni on peruspalkka pelkistä opetusvelvollisuustunneista.

      Ja oli pätevyys mikä tahansa, joudut opettamaan niitä aineita ja kursseja, jotka sinulle osoitetaan. Esimerkiksi suomen kielen opettaja saa vetääkseen myös ruotsin, englannin ja saksan kursseja, niin paljon ovat yhden aineen tunnit vähentyneet leikkausten myötä.

      Palavereja ja kokouksia on palaverien päälle ja oppilaat ovat aika kauheita, tällä varttuneellakin asteella pitää puuttua ns. kuriin, vaikka oppilaat ovat toisella asteella ja aikuistumassa tai jo aikuistuneet.

      On siis hyvä, että pääsin pois juuri oikeaan aikaan. Ylitunteja riitti, oppilaat olivat suorastaan ihania, kokouksia oli kerran kuussa jos sitäkään. sai opettaa vain sitä, mihin oli osaamista.

      Poista
  4. Jos olisin äärimuslimi, tottakai peukuttaisin samaan sukupuoleen sekaantujien listijiä ja hurraisin,että joku rohkea niin tekee. En kuitenkaan ole vielä vaihtanut uskoani täysin, joten käsky: "Älä tapa (homojakaan) on vielä käytössäni.
    Entäpä jos ilmiö laajenee. Kaikissa maailman hämärissä homoluolissa alkaa paukkua. Synninpesät pitää sulkea. Muutama vuosikymmen eteenpäin ja islamisteja on meillä maamme asukkaista enemmistö. Kielletäänkö silloin samaa sukupuolta olevien haureudenharjoitukset kokonaan, vai joko muslimit oppivat hyväksymään myös persereiän käytön pilluna.

    VastaaPoista
  5. En ole käynyt koskaan samaa sukupuolta olevien menomestoissa. Gay-paikoissa käyvät toki tavalliset heterot sekä kaikenlaiset sekasikiöt myös.
    Luulen, etten pystyisi kovin kauan katselemaan sitä menoa. On se niin persekeskeistä touhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme, jos sitä tohinaa aikansa katsellessa pimahtaa, ja alkaa mieli tehdä etsiä käteensä jotakin tosi kovaa...

      Poista
  6. Linkin julkaisusta lienee jonkin aikaa, mutta tuskin mielipiteet ovat hurjasti muuttuneet:
    https://aikapommi.wordpress.com/2010/11/29/islam-ja-homoseksualismi/

    VastaaPoista
  7. Leonoora, huomaan, että sinulla on hyvin vahva mielipide homoista. Niin vahva, että tuo mielipide pitelee sinua.

    Harkitsin tähän juttuuni kuvaksi Tom of Finlandin piirrosta. Päätin kuitenkin pysyä linjassani ja valitsin siis oman kesäisen valokuvani. Tom of Finlandin kuvat sinänsä ovat upeita ja kyllä ne kiehtovat kaikessa ylimenevyydessään, ja ehkäpä juuri siksi minua. Tom of Finland ei taatusti olisi Suomen tunnetuin taiteilija, jos homous olisi sairautta. Tyttäreni yksi kummi oli homo, eikä parempaa miestä ollut. Hän kuoli sydänvaivoihin, ei sukupuolitautiin. Hänet hakattiin joskus, pahoinpideltiin talossaan. Rauhanmies, joka ei tahtonut kenellekään pahaa, eikä taatusti ollut itse valinnut sukupuolista suuntaansa. Kyllä se oli hänessä valmiina, ja hänen tragediansa oli se, että hän yritti elää homoutensa salaten tässä normatiivisessa maailmassa. Jos hän saisi vielä elää, hänkin voisi kokea edes vähän onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehuinko jo, että kävin katsomassa Tom of Finlandin näyttelyn Taidehallissa? Vaimo oli mukana, vaikka olisin minä yksinkin uskaltanut ja kehdannut.

      Media- ja mainospiireissä, joissa työn puolesta uiskentelen kalana vedessä, on niin paljon homoja, ettei siihen kiinnitä enää mitään huomiota.

      Hämmästyttävää, että nykyaikana joku hakataan homouden tähden, ellei siis lähentele ensin urpoa hakkaajaa. Ennen vanhaanhan pidettiin tieteellisenä totuutena, että kiihkeimmillä homovihaajilla on itsellään siihen taipumuksia - ja Orlandon koreaan poikaan se sopii näköjään.

      Poista
    2. Stadilaisena minäkin olisin käynyt. Olen aina tykännyt Tom of Finlandin kuvista. Korkeatasoista piirtämistä ja iloista näkemystä. Ja kai seksuaalisten aiheitten käsittely saa olla kaikin tavoin elähdyttävääkin? Halpa porno on vallan jotain muuta.

      Poista
    3. Elin aika keskiluokkaista ja suojattua elämää lapsena ja nuorena. - Tosin isosiskon paras ystävä oli lesbo, mutta se nyt oli normaalia, se oli Maija, eli missä menee keskiluokkaisen raja? Kun parikymppisenä olin kirjakaupassa töissä, ystävystyin tosi ihanan Jarin kanssa. Paras ystäväni Ani, 40 v, kuului meidän kolmen koplaan...

      Kun Jari tuli kerran kesken työpäivän kysymään, että voisinko ottaa vapaata, ihan kauhean näköisenä, otin toki. Hänen poikaystävänsä oli tehnyt itsemurhan. - En siis ollut tajunnut että Jari on homo, tai siis en ollut ylipäätään miettinyt sitä.

      Onko muita, joita kiinnostaa toisten seksuaalisuus vain silloin, jos itse on innostunut siitä tyypistä?!?

      Ei minua oikeasti erityisemmin kiinnosta, mitä muut touhuavat, jos ei mun tarvitse osallistua, koskee ERITYISESTI heteromiehiä!!! - Just tänään keksittiin yhden siskon kaa että aletaan käyttää huutiksia hauskoina jännäkirjaimina... Lupaan lopettaa täällä tähän kokeiluun. :)

      No Jari tiesi, että otan hänet syliin, kaveruus muuttui ystävyydeksi iltapäivän aikana.

      Oma yxi exä huomasi suhteemme aikana, että on kiinnostuneempi miehistä. - Identiteettikriisi mulle tietenkin, mutta tajusin jo silloin, että se kriisi on mun juttu. Kipuilin ja mietin, koitin sitä "ollaan kavereita, mutta olen niin ihana, että kuitenkin rakastat mua"-juttua. No juu ei toiminut. Olin parikymppinen.

      Tästä Vladasta olen kertonutkin - siis aivan ihana. Tavattiin kielikurssilla, oltiin täydellinen pari. Hän vietteli pitkän kaavan mukaan ja ilman peliä, kaikki tuli itsestään. Oltiin Wienissä, oltiin nuoria, hän oli komea, ja halusi istua mun pulpetilla *gasp*!!! Olen siis kokenut rillipäänörtti, ja sain lopulta sen tyttökirjanuoruuden, tosiversiona: mies on ihana, en itse halua seksiä, ja se on myös homo.

      Huoh.


      Poista
    4. Vieläkin on kaikuja tuosta homokammosta, jonka vuoksi moni nuori homo päätyi aikanaan itsemurhaan. Kun elää kaapissa, salaten sisimpänsä - seksuaalisuus on sisintä ja osa persoonallisuutta - on mielestään arvoton ihmisenä, kelpaamaton elämään. Kukaan ei ymmärrä, eivät usein omat vanhemmatkaan.

      Vaan onneksi elämme aikaa, jossa puhutaan jo siitä, että patakonservatiivinen instituutio kirkko voisi jopa vihkiä rakastavisen parin avioliittoon.

      Poista
    5. Jari ja sen poikaystävä olivat julkihomoja, asuivat yhdessä jne. Eivät salailleet. Vaikka Helsingissä oltiinkin, eivät he kuitenkaan voineet kävellä käsikkäin kaupungilla, ainakaan iltaisin: turpiin olisi tullut!

      Muistan miten surulliselta minusta tuntui kun Jari kertoi. Jotenkin vielä pahemmalta kuin avioliittokielto - siis siinähän on pykälät ja konventio ja mahdollisuuksia alkaa toimia ja muuttaa instituutiota, mutta milläpä muutat känniääliöiden nyrkkejä.

      Poista
    6. Maailmassa on hämmästyttävän paljon tietämättömyyttä ja kapeaa katsomista, kaksoisstandardeja varsinkin, puolella jos toisella, kaikissa leireissä, myös siellä, jossa luullaan esimerkiksi suvaitsevuuden ja viisauden olevan. Toisaalta tämä ei hämmästytä minua enää ollenkaan, alan tottua.

      Poista
  8. Tämä uskonnon vastuun kieltäminen, kun on kyse islamista, alkaa saavuttaa jo surkuhupaisia piirteitä.

    Sosialismin valtavuosina vika ei ollut ikinä siinä eikä järjestelmässä. No, todellisuudessahan se nimenomaan oli juuri siinä.

    Islamin suhteen vika on ympäristöönsä sopimattomassa uskonnossa. Mikä sopii Suomen tataareille, ei sovi keskiaikaiselle klaaniyhteiskunnalle. Jälki on rumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ovathan paljon puhutut sharia-lait Koraanissa, muslimien pyhässä kirjassa? Koraani sitten taas on muslimin auktoriteetti.

      Meillä on tietoja aivan järkyttävän epäinhimillisistä Koraanin fatwaan perustuvista teoista yllin kyllin, ja silti islamista ei saisi ajatella pahaa.

      Esimerkiksi 14-vuotiaan raiskatun tyttösen kuoliaaksi ruoskiminen sharian mukaisesti ei saisi liikuttaa meitä mitenkään, sillä vika ei ole islamissa.

      Poista
    2. Korjaan sen verran ilmaisuani, että emme siis saa syyttä islamia, vaikka vika jokaisen ajattelevan ihmisen mielestä on siinä. Surullisia toki saamme olla.

      Poista
    3. Mitä ehdottaisit? Ei nyt mitään uskontoa kieltää voi, eihän vaan?

      Ja muistetaan, että suurin osa muslimeja on tapauskovaisia, ihan kuin kristitytkin. - Ääri-ihmiset sitten löytävät tavat toteuttaa itseään, kaikissa liikkeissä.



      Poista
    4. Lisään vielä: pahoittelu ja surullisuus ei auta mitään.

      Pitäisikö Koraanista puhua enemmän, ja siitä, mitä siinä sanotaan?

      Ihmisiä yleensä ei vain kiinnosta. - Auttaisiko kristittyjä se, että puhuttaisiin kaikista älyttömistä "ihminen ei käyttäkö sekoitettuja kuituja päällänsä, tai hänet kivettäköön kuoliaaksi"- juttuja? Ketä homoja vastaan hyökkäävää ääriuskovaista se hillitsee? Aivan.

      Poista
    5. Lisään vielä, Iines, että oikeasti seuraan sitä TV7-ohjelmaa - no siis totta kai se on värittynyt, mutta katsoessani tiedän että on.

      Siinä puidaan eri käännöksiä, tekijät vertailevat eri engl. kielisiä käännöksiä, ja kun keittää teetä silloin kun aletaan puhua Jeesuksesta, jotain oppii.

      Poista
    6. Kysyt Char, mitä ehdottaisin.

      Ehdottaisin liikkeellelähtöä uusin kotouttamistavoin. Minä en vihaa enkä halveksi muslimeja ihmisinä, päinvastoin pidän heitä niin suuressa ihmisarvossa, että en katso voivani suvaita samanarvoisia ihmisiä huutaen hyvyyttäni turuilla ja toreilla rumpua lyöden. Suvaitseminen tarkoittaa minulle aina itsensä arvottamista kohteen yläpuolelle. Vain ylempi suvaitsee alempaa, parempi huonompaa, isompi suvaitsee pienempäänsä - niin se vain menee.

      Se mitä vihaan, on vanhakantainen islamin uskonto Koraaneineen ja sharia-lakeineen. Muslimien teot eivät johdu heidän hulluudestaan, vaan Koraani-tulkinnoistaan ja ahtaasta uskonnosta. Kun uskonto on käytännössä muslimille myös laki, jälki voi olla hirveää.

      Kotouttamispakettiin uuteen kulttuuriin sopeuttamista, ja se on ehdottomasti tuen ehto, sen hinta. Opettajina eivät toimisi SPR:n eivätkä seurakuntien naiset seksuaalimonisteineen ja nauravine täteineen, vaan koulutetut opettajat, joilla on opetussuunnitelma muustakin kuin seksin länsimaisista alkeista.

      Tämä ei tarkoita muslimille omasta kulttuurista luopumista, mutta ei myöskään sitä, että uuden valtion sisään voi perustaa oman kulttuurin, joka ei ota uudelta kotimaalta mitään muuta vastaan kuin rahaa. Korostan kielen ja suomalaisen ja länsimaisen kulttuurin opiskelua, sekä yhteiskunnallista perspektiiviä laajentavaa opiskelua.

      Poista
    7. Lisään tuohon vielä sen, että naiset tulee saada pois kotoa makoilemasta, koulun penkille, töihin, yhteiskuntaan vaikuttamaan.

      Tiedän opettajatuttavilta saadun tiedon perusteella, että koululaisten muslimiäidit ovat lähes sataprosenttisesti kotona passaamassa työttömiä miehiään. Äitejä ei tahdo saada edes kouluun neuvottelemaan lapsen koulunkäynnistä, kun herätys on liian aikaisin/tms. Ja jos aika sovitaan, ketään ei kuulu paikalle. Isiä ei kouluissa näe, vaikka he ovat siis työttömiä ja joutaisivat tulla ainakin silloin, kun opettaja kutsuu.

      Moni koululaisen äiti on myös kakkosvaimo, isää ei perheessä näy kuin satunnaisesti. Silti äiti makoilee kotosalla. Olisi varmaan parempi päästä ulos elämään.

      Poista
    8. Kuulostaa tosi hyvältä, Iines! :)

      Tiedä nyt tuosta "makoilusta", aika värittynyttä ja provosoivaa sanoa noin, mutta se sallittakoon sinulle tehokeinona - itse kotona lasten kanssa työtä tehneenä tiedän, että se on ihan täyttä hommaa, ja niin tiedät sinäkin! :)

      Siinä olen aivan täysin samaa mieltä, että meidän joukkoon heidät on saatava, kaikki maahanmuuttajat, ei vain muslimit! Kielitaito on ehdoton edellytys sille, että pärjää ja voi toimia: kielikurssit kaikille! Lapsille suomenkielinen hoito aikuisten tuntien ajaksi!

      Muistan kun asuin ekoja aikoja Wienissä täysin kielitaidottomana - oli kuin olisin ollut lasin takana. Näin, kuulin, mutta en käsittänyt. Kielen myötä, ja ihanien opettajien ansiosta, pääsin mukaan, ja nautin joka hetkestä! :)

      Opet eivät vain tankanneet kielioppia, päinvastoin: rantauduttiin milloin joulumarkkinoille, tuolloin puhuttiin jostain kulttuuri-ilmiöstä, ja kaikilla oli sanomalehdet...

      Mitään muuta kieltä ei saanut käyttää kuin saksaa - tai no sai käyttää, mutta opettaja ei reagoinut kääntämällä, selitti vain uudestaan ja eri tavoin saksaksi!

      Opin paitsi kielen, myös uuden opettamisen tavan, jota olen käyttänyt aikuisten kielikursseilla, joita olen vetänyt. Vaikka olen ujo ja jännitän, opena heittäydyn improvisoimaan, en puhu muuta kuin opetuskieltä...

      Poista
    9. Kuulostaa tosi hyvältä, Iines! :)

      Tiedä nyt tuosta "makoilusta", aika värittynyttä ja provosoivaa sanoa noin, mutta se sallittakoon sinulle tehokeinona - itse kotona lasten kanssa työtä tehneenä tiedän, että se on ihan täyttä hommaa, ja niin tiedät sinäkin! :)

      Siinä olen aivan täysin samaa mieltä, että meidän joukkoon heidät on saatava, kaikki maahanmuuttajat, ei vain muslimit! Kielitaito on ehdoton edellytys sille, että pärjää ja voi toimia: kielikurssit kaikille! Lapsille suomenkielinen hoito aikuisten tuntien ajaksi!

      Muistan kun asuin ekoja aikoja Wienissä täysin kielitaidottomana - oli kuin olisin ollut lasin takana. Näin, kuulin, mutta en käsittänyt. Kielen myötä, ja ihanien opettajien ansiosta, pääsin mukaan, ja nautin joka hetkestä! :)

      Opet eivät vain tankanneet kielioppia, päinvastoin: rantauduttiin milloin joulumarkkinoille, tuolloin puhuttiin jostain kulttuuri-ilmiöstä, ja kaikilla oli sanomalehdet...

      Mitään muuta kieltä ei saanut käyttää kuin saksaa - tai no sai käyttää, mutta opettaja ei reagoinut kääntämällä, selitti vain uudestaan ja eri tavoin saksaksi!

      Opin paitsi kielen, myös uuden opettamisen tavan, jota olen käyttänyt aikuisten kielikursseilla, joita olen vetänyt. Vaikka olen ujo ja jännitän, opena heittäydyn improvisoimaan, en puhu muuta kuin opetuskieltä...

      Poista
    10. Tuon makoilun olen ottanut kuulemistani tuoreista kertomuksista, kun opettajat ovat turhaan koettaneet saada muslimilasten äitejä paikalle keskustelemaan lapsensa koulunkäynnistä.

      Äiti on siis todella kotona kaiket päivät, vaikka lapset ovat jo kouluikäisiä. Ja jos perheessä on isä, hän on yleensä työtön, siis olisi joutilaana hänkin tulemaan kouluun.

      Kun kysyin, onko muslimien parissa tosiaan yh-äitejä, minulle sanottiin, että joitakin, mutta on myös kakkosvaimoja, jotka vastaavat yksin lapsen kasvatuksesta, vaikka lapsilisät mitä todennäköisimmin menevät isän taskuun.

      Poista
    11. Mun vanhin sisko oli ennen eläkkeelle jäämistään mamu-ope. Hän kyllä sai paljon kavereita mamu-äideistä - no varmasti oli niitä, jotka eristäytyi, mutta muistan nämä aktiivi-äidit!

      Tapailivat vapaa-ajalla, kokkailivat yhdessä herkkuja, sisko toi joskus meillekin kaikkia ihania piirakoita! :)

      - Lasten asiat tietenkin hoituivat luonnostaan hyvin, kun olivat tekemisissä niin paljon.

      Sisko on ihana, se lähtee aina ja kaikkeen mukaan täysin, ei laske tunteja, eikä edes jaksamista.

      Olen suunnitellut täällä lähikoulun mamu-lasten tukihenkilöksi (läksyavuksi) ryhtymistä, ollaan puhuttu mm. koulukirjojen kulttuurisidonnaisuudesta paljon (vrt sateenvarjo on Afrikassa hellesuoja).

      Sisko toimi myös mamu-ope-kouluttajana, on kirjoittanut ainakin kaksi opaskirjaa aiheesta, jne.

      Kun tilanne meidän Mamman kanssa rauhoittuu, kyselen lisää siitä, mikä on tilanne nyt, Helsingissä päin.

      En ole mistään eri mieltä kanssasi, Iines. Naisten syrjäytyminen kotiin on todellinen ongelma!

      P.S. Silloin kun työskentelin kotona, pointti oli nimenomaan lasten hyvinvointi, olin kaikissa kissanristiäisissä mukana lastenhoitajana, ja tarvittaessa tuurasin vanhempia, jos oli jotain "virallisempaa". Vanhemmat tietenkin itse hoitivat yhteydenpidon päiväkotiin ja kouluun, mutta minä olin varalla...

      Poista
  9. Oikeus olla eri mieltä lienee tiettyyn rajaan asti sallittua. Tuskin olen maassamme ainoa. En todellakaan pelkää lesboutta tai homoutta itsessäni. Toistaiseksi olen ollut täysin tyytyväinen siihen, että on olemassa ihania miehiä joita rakastaa, ja joita kohtaan tuntea seksuaalista halua. Lättäpilluilu ja tekovehkeet rakkauselämässä eivät kiinnosta. Enkä usko samaa sukupuolta olevien aitoon ja todelliseen "rakkauteen". Se jää aina heterosuhteeseen verrattuna vaillinaiseksi ja vajaaksi.
    Ärsytyskynnkseni on ylittynyt ja kasvanut koko ajan homomarssien ja kaikkialta päällekäyvän pakkohyväksymisen hypetyksen vuoksi.
    Miksi nämä "erinomaiset valioyksilöt" eivät marssi todellisten maailmassa olevien epäoikeudenmukaisuuksien puolesta.
    On käsittämätöntä miten nämä narsistiset ja hedonistiset hillujat saavat kaikki puolelleen. Minusta se on käsittämätöntä. Tai no. Agitaattoreiden etujoukoissa päsmäröivät koulutetut ja psykoterapiaistunnoissa oppineet manipulistit.
    Minulle on aivan sama vaikka kaikki uudet sukupolvet päättäisivät kiinnostua vain omasta sukupuolestaan. Se ärsyttää eniten, että ihmisoikeuksien ja tasa-arvon nimissä meuhkataan itsekkäistä syistä, kun maailmassa on lukemattomia tärkeämpiä asioita, jotka eivät koskaan saavuta kyseisiä ihmisoikeuksia tai tasa-arvoa: Lasten, vammaisten, naisten, eläinten jne. muutamia mainitakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora, rauhaa! :)

      Ei sinun tarvitse haluta naisia, eikä miehiä.

      Ja maassamme on sallittua olla "eri mieltä" - mutta eri mieltä mistä?

      Siis mieti nyt, aikuinen ihminen! Sinun kanssa on kivaa jutella, annetaan homojen ja lesbojen olla, ja puhutaan muusta! Sinä et tykkää, eikä tartte.

      Oletko lukenut jotain kivaa? Minä en ole ehtinyt nyt viime päivinä, mutta koetan keksiä jotain hauskaa.

      "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" on tosi paksu ja tosi kummallinen ja mietityttävä, mutta en tiedä missä se on, kun kirjat on purkamatta.

      Poista
    2. Tuossa kirjassa on parasta nimi. Se kertoo jotain zenistä. Kun vihdoinkin vuosia sitten luin kirjan, tiesin jo zenistä aika paljon, ja siksi kirja oli minulle pienoinen pettymys: ei se kerrokaan zenistä.

      Sisältö, joka on filosofista pyöriskelyä laatu-käsitteen ympärillä, voi puhutella varmasti moniakin, mutta minulle se ei avautunut siten, että olisin siitä jotain oivaltanut.

      "Zen ja jousella ampumisen taito" kuvaa minun mielestäni paremmin ja ymmärrettävämmin zeniläistä filosofiaa.

      Poista
  10. Aina vedotaan siihen miten kamalaa ja kauheeta on olla homona heterojen joukossa. Ihan pitää tappamaan mennä itsensä, kun se on niin hirveetä, kun kukaan ei ymmärrä eikä saa toteuttaa mielihalujaan. Kyllä syyt itsemurhiin ovat moninaisemmat. Ja säälipisteitähän itsemurhauhkilla ja -teoilla kerätään. Loppuupahan kärsimykset, jos ne eivät lopu auttajienkaan avulla.
    Kiinnostavaa olisi tietää mitä ihmisen yliminä viestittää kiinnostuksesta samaa sukupuolta olevaan. Lähettääkö syyllistäviä, sukupolvelta toiselle siirtyneitä paheksuvia viestejä alitajunnasta? Lakkaako syyllisyyden ja väärinteon viestit ihmisessä jossakin kohtaa. Missä ja miksi vai jäytääkö homoja, murhamiehiä/naisia, valtioitten sotakäskyjen antajia jne. alituinen huonommuuden, väärinteon tunne, epämääräinen olo, vaikka syytä ei itse kenties tiedosta. Voivatko tappajat, pahantekijät, koskaan olla/tulla tasapainoisiksi ihmisiksi?

    Harmi, ettei Tom-raukka-Finland enää elä ja näe miten hänen suuremmoisia töitään rakastetaan ja arvostetaan tänä päivänä. Valtakunnan pääuutiset muistavat aina ottaa nämä ihanat piirrustukset ja postimerkit valokeilaansa. Natsifasisti-machot pullistelevine palleineen on suurta taidetta. Erään ressukan perverssit mielenkiinnon kohteet?! On se ihanaa tämä liberaali vapauden huuma yhteiskunnassamme! Kohta varmaankin velatkin alkaa olla valtiolla saatavia kun ollaan niin tasa-arvoisia, oikeudenmukaisia, ihmisoikeuksia kunnioittavia ja kaiken sallivia ja hyväksyviä.
    Kyllä me ollaan sitte parasta A-luokkaa. Täydellisiä, korkeimman tason ihmisyyden edustajia kaikkia suvaitessamme ja rakastaessamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora, ole huoleti. Kyllä homon yliminä taatusti lähettää toruvia ja syyllistäviä viestejä näinä päivinäkin, jolloin tietoutta on jo melkoisesti ja on opittu ymmärtämään monenlaisia ihmisiä.

      Se että näitä syyllistäviä viestejä tulee, ei kuitenkaan tarkoita mitään muuta kuin sitä, että elämme maailmassa, jossa on hirveä paine sulautua joukkoon, jonka normit ovat kulloisenkin yhteiskunnan hyväksymiä. Hyväksyminen tarkoittaa yleistä käytäntöä ja normistoa perälautana lainsäädäntö.

      Lait laahaavat jäljessä, sanotaan, ja totta se onkin, vähän sama kuin kielessä. Ensin muuttuu käytäntö, tavat muuttuvat, kieli muuttuu, ja sitten vasta tulee laki ja säädetty normisto. Nyt on tulossa homojen avioliittolaki, koska käytäntö on muuttunut, ihminen on saanut lisää tietoa. Tiedämme jo, ettei homous ole sairaus, vaan ominaisuus, joka kuvainnollisesti valitsee sinut ja jota sinä et valitse.

      Tuo syyllisyydentunto on vanhaa hapatusta, relikti tuomitsevasta uskonnollisperäisestä ilmapiiristä tai suoraan uskonnosta, oli se uskonto sitten vaikka luterilaisuus tai islam.

      Poista
    2. Seksi nyt ylipäätään on tulenarka aihe. Haluatteko kuulla, kuinka tässä muutama vuosi sitten asetuin rintamaan naisten seksuaalisuuden ja orgasmien puolesta?

      Seurasi uhkailua kunnianloukkaussyytteillä, uhkauksia rikosilmoituksilla, jatkuvaa häirintää s-postissa...

      Mulla on tosi mehevä juttu orgasmeista, mutta nyt on pakko syödä ja nukkua.

      Kivaa päivää kaikille! :)

      P.S. Kuulun SETAan.

      Poista
    3. Sen verran lisään, että projekti oli omani, hermostuin tietyn hemulin lehtijuttuihin, ja pyysin asiantuntijoita mukaan keskusteluun avoimella kirjeellä. Loppu on historiaa.

      - No totta kai pärjäsin, kun olin tietenkin oikeassa. Ja olen julkkis, minua haastateltiin lehteenkin.

      Tervs.

      Char, Ihana Seksin Jumalatar :)

      Poista
    4. Muistelen kuulleeni asiasta, arvon seksologi. Juuri tällä hetkellä en muista mikä se ydin siinä oli, mutta mieleeni on jäänyt, että sinä tiesit asiasi ja lauloit jonkun miehen suohon. Olisi vaan ollut mielenkiintoista kuulla tarina sen toisen osapuolenkin kertomana.

      Poista
    5. Mmm...Ydin on se, ettei ole mitään lääketieteellistä näyttöperustetta ns vaginaorgasmille. En nyt pidä teille luentoa, mutta kaikki liittyy naisenkin kehossa kaikkeen. Ja ne aivot.

      Eikä varsinkaan ole mitään aihetta kuvitella, että seksuaalisen laukeamisen tapa korreloisi mitenkään mielenterveyteen.

      Yhtään ainutta järkevää asiaa tämä tyyppi ei sanonut, alkoi vain uhkailla poliisilla ja syytteillä...

      Lopetti kirjoittelun lehtiin, mutta Panu Rajalan blogissa aivan samalla nimellä esiintyi tyyppi, joka siteeräsi kirjettäni, ja sanoi, että haluasi potkia minua munille, jos niitä olisi...

      Missä vaiheessa lähti kolmas ja viimeinen kirje. Kaikkine liitteineen. Ja kielsin ehdottomasti ja yksiselitteisesti siltä hyypiöltä kaiken yhteydenpidon sen jälkeen.

      Ja se loppui. Kyseessä on Kari Heusala. En tiedä mitä on olemassa netissä jäljellä, enkä minä niitä kirjeitäni tähän hätään saa.

      Kuten sanoin, hyviä juttuja puhui aiemmin, ja sitten aloitti tämän vagina-orgasmi-mielenterveys-kunnianloukkausjutun.

      Ihan mielellään antaisin teille kaikille linkit mun kirjeisiin, mutta en osaa.

      Mitään loukkaavaa en ole sanonut, tyyppi puhui tyhmiä, ja tämän totesi mm. tri Juhana Piha. Ja sen, ettei akateemiseen keskusteluun uhkailut ja syytteillä pelottelu kuulu. Argumentit puhuvat.

      Tervs. Pikku Neiti Seksologi

      Poista
    6. Tuo mielenterveyteen korreloiminenhan oli ennen vanhaan mielenkiintoinen aspekti naisten hysterian hoitoon. Hysterian katsottiin ilmeisesti johtuvan k-puutteesta.

      Muistaakseni Anna Kortelainen on kirjoittanut kirjan Hysteria, jossa tätä asiaa käsitellään aika hyvin.

      Poista
    7. Ja on tehty leffa aiheesta, Maggie Gyllenhaal!

      Poista
  11. Tähän loppuun laitan, vaikka ei saiska, Piiraisen dokumentin Peter von Baghista. Olen siitä innoissani, ihan täpinöissäni, mm. Tapio Rautavaara sanoi hänelle: "Annoit minulle ihmisarvon!"

    VastaaPoista
  12. Huomenta, Rikuseni! :)

    Dokumentti, jei! Onkohan tämä se sama joka tuli Teemalta, sen katsoinkin. Von Bagh on ihana! :)

    Mulla oli eilen näköjään joku "panu kuin panu"-hetki - ei se nyt Rajalan blogi ollut, jossa tuo tyyppi alkoi tilittää, vaan Panu Höglundin. Joka on ilmapiiriltään ns. naiskriittinen. Kun siellä alettiin joukolla fantasioida munasarjojeni potkimisesta jne huolestuin sen verran, että päätin puhaltaa pelin poikki - olisin itse mennyt sinne Sorille, jota tyyppi väläytteli loputtomissa meileissään, jos ei häirintä olisi loppunut. Kirjeeni olivat siis avoimia, lähtivät parillekymmenelle taholle, ja niissä oli yhteystietoni, tietenkin. Siellä Panulassa on vähän kaikensorttista hiihtäjää; halusin turvata selustani, jos nimeni jne siellä laitetaan jakoon.

    Naisista vain noin 20% laukeaa pelkässä penis-vagina-penetraatiossa, ja on sangen erikoinen ajatus, että loput 80% ovat jotenkin häilyväisiä mielenterveydeltään. - Huoleni liittyi siis tähän ajatusmalliin, en kärsinyt K-puutteesta... :D

    Kirjeeni olivat tieteellisiä luonnoltaan, oli viitteet ja siteeraukset kohdillaan. Tietenkin kirjoitin keskustelua herättävästi, en lähettänyt esseetä. Pyysin Väestöliittoa ja Sexpoa osallistumaan julkiseen keskusteluun asiantuntijan roolissa, muille tahoille (yliopistoja, tutkijoita, Unioni, Miessakit ry...) lähetin tiedoksi. Paperikirjeinä: halusin, että huomataan. Tästä kaikki alkoi.

    Ja kysymys oli ihmisasiasta! Painotin sitä, että tuo ajattelumalli luon kohtuuttomat paineet myös miehille: ei se nyt tahdon asia ole millaisen peniksen sattuu omistamaan. Jos peniksen koko ja yhdynnän kesto korreloivat suoraan naisten mielenterveyteen, koska mystinen "pelkkä" vaginaorgasmi on kaiken a ja o, kellä on enää kivaa? 80% heteropareista hilluu hulluuden rajamailla...


    Mutta ei nyt sen enempää tästä enää! Seksistä puhuminen näin aamutuimaan on toiseksi kivointa mitä tiedän! :)

    - Ja nyt mielet pois sieltä katuojasta, ystävät ja toverit! Dokumentit on tietenkin kivoimpia, menen avaamaan linkkiä!

    Kivaa päivää kaikille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran haluan lisätä, että mitään yksityistä kirjeenvaihtoa meillä ei ollut. Hän pommitti s-postiani, ja reagoin vain kaksi kertaa, lähettämällä sähköisen kopion kirjeestäni. Ja llekirjoituksen. Ei muita kommentteja.

      Kolmannen kirjeen kohdalla ilmoitin jo tekstissä, että lähetän sen pyynnöstä vain muille.

      Osaan jo sen, ettei häiriköiden kanssa janata ollenkaan. Halusin julkisen avoimen keskustelun, ja sen mukaan toimin. Yksipuolinen viestittely jatkui muistaakseni vuoden.

      Poista
  13. Kiitos Char kysymästä. En ole ehtinyt vähään aikaan lukea ainuttakaan kirjaa kokonaan. Erään tuttavani romaania olen yrittänyt intensiivisemmin lueskella, mutta nyt pukkaa menoloita enemmän kuin itse olin kesän alussa aikonut. Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset luin viimeisimmäksi kokonaan ja Yann Martelin (Piin elämän kirjoittajan) Beatricen ja Vergiliuksen. Todella outo, kiehtova kirjanen. Eilen olin todellakin Mikkelissä, huomenna...en muista missä, laulun sanoja lainatakseni.

    Kirjoitit, että : "Naisista vain noin 20% laukeaa pelkässä penis-vagina-penetraatiossa..." Mistä tuo tutkimus on peräisin? Setan tukimuksiako? Tunnen toki naisia, jotka harvoin saavat orgasmin miehensä kanssa, mutta että prosentti olisi noin suuri, en oikein usko. Miten asia on tutkittu? :) Ilmeisesti tällaisessa seksisuhteessa on jokin asia pielessä. Joko nainen ei osaa tai uskalla "antautua" nauttimaan, vaan pelkää tai jännittää jostakin syystä.
    Syitä voi olla tietty lukemattomia. Mies ei tunne naisen anatomiaa tai on vain hitonmoinen narsisti. Hygienia on hoitamatta, tai joku tietty miehen tapa miehessä ärsyttää ja vie mielenkiinnon.
    Tunnepuoli on tärkein, ja jos se ei ole kunnossa, ei silloin pysty antamaan ei vastaanottamaan seksuaalista nautintoa. Jos hampaankolossa on jotakin vanhoja kaunoja, tai herneitä jatkuvasti nenässä. :)
    Vaihdevuosi-iässä seksihalut heikkenee. Hormonitoiminta muutttuu (myös miehillä) Tällöin moni nainen ei kertakaikkiaan tunne mielenkiintoa seksiin. Eikä siksi saa orgasmejakaan. Asia tasaaantuu ajan mittaan.
    G-piste orgasmi on olemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Leonoora! :)

      Varmaan monet naiset saa ns G-piste-orgasmeja, minä oikean miehen kanssa laukean kunnolla pelkästä kaulan suutelusta ja hyväilystä, eli saan kaulaorgasmeja. Nämä orgasmien jaottelut ja eristämiset vain eivät kuulu ns. näyttöpereusteiseen lääketieteeseen. Kokemukseni ja käsitykseni mukaan suurin osa naisista tykkää ja nauttii seksistä miehensä kanssa (tai naisen, tai monen kaverin), ja laukeavat paljon ja usein. Useimmat naiset tarvitsevat muutakin kuin sen penetraation. Sen takia suudellaan ja halaillaan ja pidetään kaikin puolin kivaa, naisilla on paljon kivoja härpäkkeitä ympäri kehoa. Niinkuin miehilläkin. Ja sen miehen koskettelu kiihottaa naisia myös.

      Pointtini noissa kirjeissä olikin se, että näyttöperusteista lääketieteellistä todistetta ns vaginaorgasmeista ei ole, joten ei nyt ainakaan lähdetä arvottamaan puolen ihmiskunnan mielenterveyksiä laukeamisen tavan mukaan. Miksi olisi indikaattori häilyvästä mielenterveydestä, jos tykkää ja tarvitsee suukkoja ja hyväilyjä? Klitoriksen hyväilyä? Rintojen? Sen kivan yhdynnän lisäksi? - Aivan, tästä puhun, kuten sinäkin, jos ymmärsin oikein.On se K ihana, mutta ei se ny loppupeleissä niin merkillinen ole, muuten meillä kaikilla tytöillä ois pelkät dildot ja paljon pattereita, ja miehet sais notkua keskenään.

      Prosenttiluvut löytyvät kaikista globaaleista seksitutkimuksista (ja siis tuo 20% tarkoittaa sitä, että se pelkkä penetraatio riittää joillekin naisille - seksissä eri tavoin laukeavien naisten määrä on tietenkin huiman paljon suurempi. Suurin osa, tietenkin). - Meillähän sekä miehet että naiset tietävät tämän jo, siksi hermostuin ja ärsyynnyin, kun tämä lehtikirjoittelu alkoi.

      Jokainen saa sanoa mitä haluaa, minäkin voin ja saan sanoa, että paavi on pannukakku. Tosin en ole uskontotieteiden asiantuntijana pidetty henkilö, eli sanomisellani ei ole vaikutusta. Jos isoissa valtamedioissa aletaan kirjoitella seksistä omituisuuksia, sellaisen henkilön toimesta, joka on julkaissut hyviä, kelpo kirjoja ja artikkeleita seksistä aiemmin; joka toimii Hesarissa ja Maikkarilla asiantuntijana, minä puhallan pelin poikki, ja haluan tarkan selvityksen ja kunnon keskustelun.

      - Oma villi veikkaus on se, että hän oli just julkaisemassa sitä uutta kirjaansa naisten orgasmeista, ja oli luomassa markkinoita. Mutta siis pelkkä arvaus, tietenkin.

      Poista
    2. Char, sanopas nyt oikein lyhyesti ja selvästi, ilman tunnesuhtautumista asiaan, mitä tuo mies sanoi naisen "vaginaorgasmeista" ja mielenterveydestä. Millä tavalla hän kytki ne toisiinsa? Ihan vain se fakta, sillä nyt se jää lukijoille arvoitukseksi.

      Poista
    3. Laitanko kopipeistaamalla ne mun kirjeet tähän?

      Otan omat yhteystietoni pois...

      Sähköisissä kirjeissä on linkit artikkeleihin, joita kommentoin.

      Ymmärrät varmasti, etten lyhyesti ja yhdellä lauseella sano mitään, kun tuo kunnianloukkaussyyte ynnä muu viranomais-toiminta on tietenkin jatkossakin mahdollista.

      Ei ole tunnesuhtautumista asiaan, sen kummemmin. Kyä en tykännyt, että niitä viestejä piisasi meiliini, asiallista keskustelua ei ollenkaan. Oli inhottavaa lukea oksennuksia.

      Poista
    4. Lisään vielä, että jos asia oikeasti kiinnostaa, voidaan käydä seksistä keskustelua yleensä.

      Ei ole olennaista se, mitä joku on joskus kirjoittanut, en oikeasti haluaisi niivittää yhtä ihmistä, ja puhua vuosien takaisesta tilanteesta.

      Häiriköinti on nyt ohi, ja hyvä niin.

      Ainoa reilu keino hoitaa tilannetta olisi se, että avointa keskustelua olisi kaikille. Tätä pyysin, en saanut.

      - Minä en tule tämän ihmisen kanssa näillä näkymin keskustelemaan, ainakaan netissä, tykkään kyllä kiitos munasarjoistani. Mitään todellista keskustelua ei tapahtunut, eikä tapahdu.

      Minä sain tietoni nettiä lukemalla, netti- ja lehtikirjoitteluun reagoin. Kuten sanoin, en tiedä, mitä on nyt olemassa.

      Googlaa Stuart Brody ja Heusala, lue itse. Niin tein minäkin, niihin nettilinkkeihin ja lehtijuttuihin reagoin.


      Kysy sitten, jos ja kun on epäselvää.

      Poista
    5. Char, älä kopioi tekstejä tänne. Olisi riittänyt, kun olisit sanonut parilla lauseella, mitä mies sanoi naisen"vaginaorgasmeista" ja niiden suhteesta naisen mielenterveyteen. Vain ydinfakta. Vaan antaa olla, asia taitaa olla jo aika vanhaa perua.

      Poista
    6. Vielä - ei minulla ollut tässä kyse ihmisistä, kutka sanoivat jotakin, vaan se pelkkä asia, kiistanne ydin.

      Poista
    7. Ok, ja annetaan olla.

      Pointti oli se, että hän yhdisti laukeamisen tavan mielenterveyteen "Freud olikin oikeassa"-teemalla. Minä en näillä tiedoillani sitä usko.

      Ei esittänytr mitään faktoja.

      Mitäpä jos menisin syömään! :)

      Kaikki on nyt ihan hyvin, toivon että hänellä myös, ihan oikeasti. Kävi ylikierroksilla kun kirjoitteli, en tod viitsinyt tehdä hetikään juttua siitä.

      Saa sitä olla pahamieli, ja johonkin se pitää purkaa - ja asiat siis järjestyivät lopulta.

      Koko kohkaaminen nyt täällä alkoi siis siitä, että sanoin, että seksi on herkkä alue.

      Kuten taas huomataan... :)

      Laitan linkkiä pariin juttuun , jos helposti löydän ne. - Ja huom siis! Saat olla ihan eri mieltä, saa Leonoora ajatella ihan tavallaan!

      Minä lähden tästä tiede-puolesta, ja kerrankos tutkijat ovat väärässä! Sitä en tajua, että kun suurin osa ihmiskuntaa tykkää seksistä, miksi kannattaisi tai pitäisi patologisoida yleisintä seksin muotoa, jonkin muotoseikan varjolla...

      Poista
    8. No ei löydy linkkejä enää niihin juttuihin, koetin paria.

      Ollaanhan me kaikki täällä sitä mieltä, että seksi on kivaa? Se on mun ainoa pointti. :)

      Tervs Char, Ihana Seksin Ylipapitar :D

      P.S. Ei löydy tähän hätään "Seksi on in"...

      Poista
    9. Char, en kysynyt tätä seksikiinnostuksen takia, vaan selventääkseni tuon tapauksesi ydintä, johon viittaat hieman epämääräisesti ja johon lukija ei pääse kärryille. Seksi on minusta luonteva ja selvä asia, enkä näe siinä ongelmia. Se on kuin aivastus. Ei siitä tarvitse numeroa eikä extremeä tehdä.

      Poista
    10. Mmmm... Kuten jo arvelin, ei seksi meistä kenestäkään täällä ole ongelma.

      Tämä oli myös kirjeeni pointti. Ikävää, etten saa sinulle ja teille linkkejä niihin juttuihin, joista keskustelu alkoi.

      Asiallinen asia minulla oli, siksi siihen otettiin niin paljon kantaa, ja haluttiin oikein lehtijuttu tehdä.

      Usko tai älä.

      Poista
    11. Jos haluaa keskustelua, kannattaa asia selostaa omin sanoin, sillä ihmiset harvoin virtuaalissa avaavat nettilinkkejä, tutkimustenkin mukaan. Useimmat ohittavat ne. Linkit eivät keskustele, vaan ihmiset - tämä on motto täällä, kuten Japeakin joskus opetin. Linkki voi olla todisteena omasta selostuksesta.

      Poista
  14. Kuten olette huomanneet saan aina hirveän hepulin samaa sukupuolta olevien rakkauden glorifioinnista.
    Se, että asiaa hypetetään joka paikassa yli äyräiden saa minut, suuri sydämisen ja lempeän ihmisen muuttumaan raivottareksi.
    Mitä ihmeellistä on tyydyttää himonsa samaa sukupuolta olevan kanssa. En ymmärrä. Enkä ihan tältä istumalta usko, että siemennestekoktaileita ja peräsuolentäytteeksi siittiöitä kuolemaan lähettävä suhde on suurta ja kaunista rakkautta, vieläpä papin aamenen siunattavaksi. Eikö ihmiselämää pitäisi kunnioittaa sen kaikissa ilmenemismuodoissa, eikä varsinkaan syytää sitä ruuansulatusjärjestelmään niin kuin kuollutta eläinruokaa tai muuta einestä. Onko kaunista kun siemennesteellä mässäillaan pornofilmeissä jne. nuolemalla terskan päästä kuin jäätelöä. Siellä monet pienten pikien ja tyttöjen solut kuhisevat pitkin kasvoja. Kenties joku soluista olisi halunnut kokea ihmeellisen elämän alun aitinsä kohdussa. Sen sijaan joku nielee ja paskantaa senkin mahdollisuuden. Muistutukseksi edellinen. :) No joo. Enköhän nyt ole tarpeeksi saarnannut elämän kauneudesta. Kenties "Taivaan isä" hurraa, kun kaikki keinot hlihanhimoissa on käytössä, ja sitä myöten myös uusia ihmisiäkin vielä erehtyy jossakin hedelmöitymään. Edes koeputkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuessa tuppaa virheitä tekstiin tulemaan. Sorry jälleen kerran.

      Poista
    2. Sanoisin, että verevä ja intohimoinen kuvaus, Leonoora. Se taitaa olla leipälajisi. Olen aina tykännyt hengen palosta, siitä kun annetaan leiskua ja syydetään tarvittaessa tulta ja tulikiveä syntisen kansan päälle. - Innostu vaan jatkossakin. Vihreistä viis!

      Poista
  15. Sävelmään " Tervehdys keisarin hoviin" tz´u

    Jää vielä! Kaada malja täyteen vihreää viiniä,
    älä suotta kiirehdi!
    Kevään väreistä kaksi on surua,
    kolmas sade ja tuuli.
    Kukat aukeavat, kukat lakastuvat.
    Miten monta päivää täältä on K´ai-fengiin!
    Nyt on laulun aika, lakkaa nurisemasta -
    ei sitä tiedä missä me ensi vuonna
    pionien aikaan kysymme toisiamme
    ja missä päin maailmaa taas osumme yhteen.

    Yeh Chíng-chén
    Suom. Pertti Nieminen

    Pionit eivät ole vielä perennapenkissäni avautuneet. Nuput kyllä paisuvat jo.
    Ankara tammikuu tappoi monta kasvia. Lila, monivuotinen ystävä kärhö kuoli, samoin leimulajeja paleltui.
    Tänään tuli suru viesti. Ahkera naapuri menehtyi äkkiä tupaansa.
    Koskaan ei tiedä aikaa, eikä paikkaa. Kunpa sen oppisi muistamaan ja elämään jokaisen päivän kuin se olisi viimeinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista runosta, tykkään Niemisen suomennoksista, ja ylipäänsä kiinalaisesta runosta. Se on yksinkertaista, tunteilla puhuvaa mutta kuitenkin pieni-ilmaisuista, ja kurinalaista.

      Minultakin talvi vei lilan kärhön. Sininen jäi liiterin seinustalle, kuusaman viereen.

      Poista
    2. Ihana runo!

      Ja voi sitä naapuria... Oliko kuitenkin hyvä, että pääsi heti pois, ahkera ihminen? Mitä sitä letkuissa roikkumaan, jos ei ole toivoa paremmasta.

      Poista
  16. Minullekin jäi vähän epäselväksi, että mikä oli se nimenomainen väärinteko, josta tämä kyseinen KH halusi vetää Charin oikeuteen?

    Eihän se, että on eri mieltä, ole rikos. Ei varmasti tämän vastaparinkaan mielestä. Moititko hänen tutkimuksiaan höpötyksiksi, vihjailitko hänen ehkä huijaavan?

    VastaaPoista