11.11.2017

Illalla soi ovikello, pimeässä


Illalla soi ovikello, pimeässä. Oven takana seisoo Irina, inkeriläistaustainen venäläinen naapurini, saha kädessä. 

- Hei, me leikattais nyt toi sun sireenisi alas, se on liian korkea.

- Jaaha.

Syreeni kasvaa villiintyneenä ja korkeaksi rehahtaneena etupihallani, jonka toinen puoli on Irinan. Sen oksasta roikkuu tähtilyhty, joka heijastaa palavan kynttilän moninkertaiseksi jollain ihmeellisellä taikatempulla. 

Etupihani on kieltämättä osin luonnontilassa, toisin kuin rivitalon yhdeksän muuta  nurmikolla varustettua etupihaplänttiä, postimerkin kokoista. Olen kesät pois, ja esimerkiksi varsin ikävä kilpikierto on kotiutunut pihaani kietoen kaiken kasvavan valkeaan kukkaisverkkoonsa kuin ruusuköynnös prinsessa Ruususen linnan satavuotisen unen aikana.

Olen kitkenyt kilpikierron syksyisin, lähinnä naapurien vuoksi, mutta osin myös siksi, ettei se tukahduttaisi muita istuttamiani maanpeittokasveja. Tästä se villiintyy yhä hurjempaan kasvuun. Oikeasti pidän kilpikierrosta ja tavasta, jolla se tunkee kiemurtelevan vartensa ohi kaikkien esteiden minkä tahansa korren ympärille. Hoitoa se ei tarvitse, vaan unohdusta ja rauhaan jättämistä. Pidän syreenistäkin, sen rehevästä vihreydestä, joka kestää pakkasiin asti ennen kuin puu luovuttaa  ja paljastaa pikkulinnut uumenistaan.

Nyt syreeni on leikattu metrin korkeudelta tasaiseksi harjaksi, joka särkee silmiä. Tähtilyhty roikkuu katkaistun oksan päässä. Näkymä on kuin tapaturma, ja se on edessäni kun katson keittiön ikkunasta ulos, ja aina kun poistun asunnostani tai menen sinne. En huomaa maassa olevaa kanervariviä, vaikka kanervia on kymmenkunta. Katson vain  raiskattua puustoa.

Minulla ei olle mitään saumaa kieltää saha kädessä operoivaa Irinaa, kun hänellä on henki päällä. Eihän naapurin näkymää saa peittää. Sitä paitsi syreeni pudottaa lehtensä Irinan puolelle syksyisin. Haravoin ne kyllä aina pois, mutta ehkä hän ei pidä siitäkään, että joku operoi  hänen kyökkinsä ikkunan edessä haravoineen. 

Irina kapusi edellisvuonnakin pudottamaan parvekkeeni katolta pulunpesän pois. Jopa pitelin hänestä kiinni hänen temppuillessaan parvekkeen kaiteella. Vaan siinä pulunpesässä olikin muna, joka räksähti alas terassin lattialle. Kai pulu sitten vaan pitää häätää pois kakkimasta paikkoja likaiseksi. Toisaalta oli kiva herätä sen kujerrukseen keväisin. Lintujakaan ei täällä saa enää ruokkia. 

Ihmistä riisutaan kovasti, kun hän vanhenee. Sitä erkaantuu väkisinkin luonnosta, kun asuu keskustoissa. Voi mummoja ja paappoja, jotka joutuvat maaseudun mökeistään cityjen palveluihin kuolemaan. Osatapa olla ajoissa cityvihreä.  

(Valokuva: SF-filmi, Prinsessa Ruusunen, prinssi kohtaa Ruususen pöheikön)

146 kommenttia:

  1. Melkein mikään ei ole niin rumaa kuin nykyaikaisen omakoti- tai rivitalon pihat. Talvellakin vihreää geenimutaatio rairuohoa ja siellä täällä joku kasvis. Kuinka sellaisessa voi viihtyä, en tiedä. Katsoin ulos ikkunasta. Asfalttia näkyy ja sillä autoja. Vanha piharakennus, puuaitaa, koristekatajia, viereisiä kerrostaloja, paljon isoja puita ja kaikkia muita. Oikein bueno, ei lumitöitä tai ruohonleikkuita. Tai on, mutta ne eivät koske minua, talkkarifirma ne tekee.Tämä minun kämppäni on pihan puolella, katuliikenteen meteli ei tänne yllä.

    VastaaPoista
  2. Onneksi meillä on hyvin aidatut takapihat, ja sinne saa kukin laittaa mitä parhaaksi katsoo. Etupihat ovat melkein yks yhteen, kuin jossain kommuunissa, samanlaiset postimerkkineliöt nurmikkoineen. Tällaista näkee joka puolella.

    Sekin on kummallista, että rivitaloja rakennettaessa takapihat jätetään aitaamatta, vain lyhyt aidanpätkä on seinässä kiinni ikään kuin kaikki haluaisivat seurustella kaiken aikaa kaikkien asukkaiden kanssa. Ei omaa rauhaa, jota kukin sisimmässään kaipaa.

    Muualla Euroopassa takapihat aidataan samantien ympäri ämpäri, jotta perheillä olisi yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Meillä on kummallinen kommuunihenki, jota kukaan ei kuitenkaan sisimmässään halua. Vähän kuin hävettäisiin sitä, että halutaan olla omissa oloissa aidan suojissa eikä sosiaalisesti seurustellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko syynä se, että muualla eletään ylipäätään niin ahtaasti, että pienikin oma pläntti on luksusta, jota varjellaan?

      Meillähän se tuppaa olemaan päinvastoin eli lääniä riittää ja "yhteisöllisyys" - mitä se sitten lieneekään - on tavoiteltavaa erilaisuutta.

      Poista
    2. Kyllä varmaan, ainakin muun Euroopan kaupunkialueilla. Tosin siellä on tapana aidata omakotitalojenkin laajat tontit maaseutumaisemissa.

      Muistan miten siskoni saksalaiset ystävät kummastelivat eräänä kesänä aitaamattomia suomalaistaloja ja -tiloja, kun ajelimme Suomessa eri puolilla. He huomauttivat aitaamattomista tonteista monta kertaa. Briteissä huomiota kiinnittää se, että kaupunkipihojen aidat ovat monesti rumaa korutonta umpilautaa, kuin liiterinseinää. Niitä peitellään sitten köynnöksillä ja erikorkuisilla kasvustoilla.

      Luulen, että aitaamattomuuden ja näkösuojan puute johtuu myös vuodenajoista, Suomen pimeästä syys-talviajasta, jolloin ei näe eikä tarkene olla ulkosalla, sekä lumesta, joka käy heppoisten aitarakennelmien päälle vaurioittaen niitä. Ei viitsitä turhaan rakentaa.

      Poista
    3. Aitaaminen on runsaan kansoituksen suojautumiskeino. Minä en oikein tykkää, kun näidenkin hoodien kerrostalojen pihoja on aidattu. Ei ollut täällä lapsuudessani aitoja, olimme vapaina syntyneitä. Eikä populan määrä ole täällä edes kasvanut, väriläiskät kyllä puuttuvat, heitä ikävöin. Tanea, lapsuuteni ajan vanhaa juoppoa, tämä maisema kaipaisi. Hän oli aivan kaamean kovaääninen ja törkeili jokaiselle, hänet kuuli kilometrin päähän. Jalka siltä amputoitiin ennen kuolemaansa ja pyörätuolilla päästeli. Muistelen kuulleeni, että ennen lopullista lähtöään amputoivat toisenkin jalan ja kädetkin. Nyyttinä lähti.Eikä tällä kadulla ole enää niitä lukuisia kaljabaareja, eikä elämää ylipäätään. Kuten muissakin Suomen kaupungeissa, parturikampaamot täällä jylläävät, niitä on enemmän kuin lääkäri määräisi. Alakerrassa meinasin nuorta yrittäjätyttöä tukea. Röhnötti tuolissa kuin ameeba ja alkoi selata tyhjää varauskirjaansa, kun tiedustelin, onko aikaa tukan leikkuulle. "Ens viikon perjantailta" olisi aika kuulemma löytynyt. Lähdin karkuun.

      Poista
    4. En sitä enää oikein muista, olin liian pieni, mutta liftarimurhaaja Enska oli baariapulaisena vaimonsa pitämässä olutkuppilassa. Ameriikan raudalla se huristeli. Vote haki Linjalasta elokuvateatterin uudet vilikat moponsa tarakalla. Luulin lapsena Votea spugeksi, mutta tuskin joi oikeasti lainkaan, oli vain hieman ruokkoamaton vanhapoika 30-luvun lippalakki päässään. Kylämme vanhat hienot valokuvat ovat hänen ottamiaan, ne ovat iso kulttuuriteko.

      Poista
    5. Tässä on Enskan testamentti. Silloin ei ollut me too-juttuja. Itkettää minua tuommoinen.

      Poista
    6. Silloin oli noita murhia. Kytäjän kartanonherra ampui kolme pikkurikollista tinneristiä ja maanvaivaa. Olimme isovanhempieni luona Lopella, kun isoäitipuoleni tuli vakavana näyttämään Olavi Svahnin kuvaa. Varoitti, että jos tällainen mies tulee vastaan, juoskaa karkuun. Oli kirveellä ja puukolla tappanut useamman ja sen hetkisten tietojen mukaan pakeni pohjoisen suuntaan. Viimeinen uhreistaan oli kai vitsaillut, että "nyt kun Svahni joudut vankilaan, minä nain sinun akkasi". Ei nainnut, veti viimeiset.

      Poista
    7. Vänä sen ensimmäinen etunimi näköjään oli. Kauas pilvet karkaavat, niin minäkin. Aika etäälle näköjään menin, kun aitoja pohdin. Minä olen vanhan ajan aitaamattomia.

      Poista
    8. Kytäjän kartanon mailla tapahtuneen murhajutun muistan pääpiirteittäin, mutta en tuota Enskan tapausta. Kytäjän murhat eivät olleet #metoo-juttuja, mutta Enskan taisivat olla. Muistan myös pedofiili Jammun ja Valjakkalan ja Bodom-järven telttamurhat, tai siis lehtijutut niistä

      Poista
    9. Juu, mutta vain liftarimurhat, Kytäjän teloitetut ja Svahnin kalttaamat ovat aitoa ja ehtaa hyvinkääläisyyttä. Jammu vaikutti Myllypurossa, Fouga Magister-Valjakkala Ruotsissa ja Nils Gustafssonin tekemät Bodomin murhat eivät selvinneet koskaan.

      Poista
    10. Enska vaikutti aika voimakkaasti. Liftaus muuttui pelottavaksi harrastukseksi, josta varoiteltiin. Artsi oli lastiksessa...jaa, nyt minä taas höperehdin omiani.

      Poista
    11. Murha-infosta nyt luin Svahnin tarinaa. Huono ihminen se oli, linnassa lusinut melkein koko ikänsä, sotaankaan ei linnareissujensa vuoksi joutunut. Psykopaatti aikana, jolloin sellaisista ei puhuttu. Nuorena miehenä oli jo yhden tapon tehnyt.

      Poista
    12. Pihtiputtaan miehestä, Tauno Pasasesta, Mikko Niskanen teki elokuvan, jossa hänet kuvattiin jonkinlaiseksi kristus-hahmoksi. Niskanen oli miellyttävä mies, Pasanen ei. Armahduksensa jälkeen aloitti Riihimäellä armottoman dokauksen ja ex-vaimonsa kuristi hengiltä. Kuvitelkaa sitä psykopaatin sadistista luonnetta, kun jokaisen ampumansa neljän poliisin päähän kävi ampumassa varmistuslaukauksen. Hyi olkoon.

      Poista
  3. Silmäni osuivat nyt tuohon sivupalkin Lehtola-lainaukseen. Naurattaa melkein silmät vesissä. ET-lehteä ahmiville tytsyille pitäisi kieltämättä kirjoittaa mukavammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se alkoi näin:
      "Hei valistuneet massat! ET-lehden kolumni? Ihan totta?
      ET-lehden kolumni ylitti sen sisäisen kynnyksenne, jonka toisella puolella odottaisi terapeutti, ellei sillä olisi kiire kirjoittaa lehteen siitä, että läheisyys on tärkeää?

      Tiistaina valistuneilla massoilla oli niin tylsää, että ne valuivat ET-lehteen etsimään elämän tarkoitusta ja löysivät sieltä Arstilan Pirkon kolumnin, jossa Arstila kuvaili aikojen ja ihmisten muuttumista.

      Valistuneet massat raivostuivat siitä, että joskus on ollut toisin kuin nyt: Alistava naiskuva! Miehen katse! Pienet tytöt! Rakenteet! Mun keho! Rakenteet! Me too!
      "

      Tuolta löytyy koko mainio kolumni:

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005442582.html

      Poista
  4. Asuin varhaisvuoteni Hesan keskustassa. Meillä oli upeat sireenipuut pihalla, jotka vanha Winter in täti jätti minulle perinnöksi. Olin 3 v kun hän kuoli, ja jokin kuoli sisälläni kun talo purettiin - Nyt siinä on Forumin kauppakeskus.

    Hoitolapsistani varsinkin Tipuli, alle 2v, oli kiinnostunut patsaita ja museoista. Käytiin joka puolella, ja hän osasi jo alle 3 v kaikki Hetan maamerkit, selosti vanhemmilleen autossa...l

    12 v kirkot ja museot eivät niin kiinnostaneet, kun kävivät lomalla Mansessa.... Rauhasi jalkoja museossa, ilmeili kirkkoreissulla - ja pääsi lopulta lukemaan arkkitehtuuria Helsingin yliopistoOn!

    Koskaan ei pidä kuunnella murkkuikäistä vaan siitä mistä sanoo, vaan tasapainottaa sitä sillä mitä tarvitsee.

    Jatkan...

    VastaaPoista
  5. Poistin 2 kommenttia, koska ne olivat lukukelvottomia, kiitos pakkosyöttö!

    Kerroin hoitopojastani Tipulista, joka osasi kaikki Hesan maamerkit, patsaat ja rakennukset, alle 3 v.

    Myös museoissa käytiin. - 13 v ja Mansessa käytiin myös
    nähtävyyksiä läpi, silloin mutisten ja jalkoja laahaten.

    Neuvon kuitenkin kaikkia aikuisia perehdyttämään lapsosia kulttuuriin, historiaan - ja jopa kirkkotaiteeseen. Tipuli meni heittämällä sisään opiskelemaan arkkitehtuuria; yksi kysymys koski ns Siiloa, eli Kalevan kirkkoa.

    En silti ollut mikään Komentoora, ei kai ne muuten joka vuosi olisi halunneet lomalle!

    Vastapainoksi kokattiin yhdessä herkkuja - no Isosisko oli netissä 😀! Käytiin katsomassa joku hittileffa, ja joka ilta lainattiin joku yhteisesti valittu dvd - tai kaksi.

    Tipuli kantoi aina ruokakassit kotiin, koska "passisi ihan liikaa". 2 päivää Särkänniemessä...

    Ja iltaisin luettiin, takaa, Nalle Puhia, halitusten.

    Lapsia vaaditaan aikuistumaan liian varhain!

    VastaaPoista
  6. Siis ta-Daavid, Nalle Puhia.

    Tämä pakkosyöttö alkaa käydä vanhaksi....

    Riku: kiitos toissayöstä 😊!

    Iines, asun nykyään luhtitalon alakerrassa, ja minua vähän häiritsee että pihani on niin saatavissa- asun päätyhuoneistossa, eikä ulko-ovelle mentäessä ole aitaa.

    On hämmentävää herätä päiväunille siihen, että naapurin kanin-omistaja-täti kyökkii parin metrin päässä vuoteestani voikukanlehtiä lemmikilleen....

    Mutta sireenejä, reheviä, kannatan 😊!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Char, en sitä koskaan unehuta.

      Poista
    2. Oi Riku!

      Kai huomasit etelä-eurooppalaiset kukkaistutukseni niissä kahdessa vajavaisessa aidassa.

      No varmaan et - eiköhän korsettini kiinnostanut silloin enemmän.

      Muistin virkistykseksi: minulla on sellaisia mtekoja renkaita, jotka kiinnitetään aitoihin. Niin saa riippuvan puutarhan, kun istuttaa kukat saviruukkuihin ja nostaa framille.

      Muy Bueno! Kuten sinäkin.. ;)







      Poista
  7. Vaihdanpa puheenaihetta: minua ihan hirvittää Elisabeth R:n urakka, kun hän joutuu lukemaan niin jumalattoman paksuja kirjoja valitessaan Finlandia-voittajaa.

    Minua kyllä ilahduttaa se, että mukana ovat Hurme, Liukkonen ja Yli-Juonikas. Tässä ei ole mitään sovinismia eikä metoo-ahdistusta, vaan yksinkertaisesti minulla on jokin käsitys näistä romaaneista (niistä muusta kolmesta ei ole).

    Ellu joutuu astumaan pimeään, kun noihin järkäleisiin perehtyy.

    PS. Kuinka moni on muuten lukenut Hurmeen Nyljetyt ajatukset? Einesbaaria tässä mietin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon olen sivistymättömyyttäni ohittanut, mutta ilmoittaudun lukemaan.

      Poista
    2. Luin Nyljetyt ajatukset, ja olen valmis kertaamaan sen (ja lukemaan Hurmeen Niemenkin, joka on minulla nyt kirjastovarauksessa sijalla 10 tai jotakin semmoista).

      Kiinnostavat myös juuri Liukkonen ja Yli-Juonikas, mutta nämä taisivat olla niitä 700-sivuisia opuksia, joiden perinpohjaisessa lukemisessa menee aikaa. Toisaalta meinaahan Ellukin lukea ne 29.11. mennessä....

      Poista
    3. Ja jos joku muukin ilmoittautuu lukemaan Hurmetta, tehdään siitä Einesbaariin kirjoitus. Tapsa? Joku muu?

      Poista
    4. Saa sen joku muukin alustaa, lupaan ottaa kantaa konetta säästämättä.

      Poista
    5. Katsotaan. Ilmoittautukaa, jos voisitte kirjoittaa Hurmeesta. Itsekin mietin, uskaltaisiko.

      On kyllä aika avata Einesbaari pitkästä aikaa ja jatkossa vilkkaammin. Itsekin voisin tosiaan jotakin kirjoittaa, ehkä Röyhkeydestä? 

      Kun selaan kirjablogeja, niin ihan tavallisia mukavia selostuksia niissä on, ei mitään huipputieteellisiä luomuksia.

      Poista
  8. Siis EI ta-Daavid, vaan ta-daa 😀! - En nyt jaksa enää säätää, ja muutenkin pitää alkaa kokata, eli kivaa iltaa teiteille!

    P. S. Arstilan kolumni oli minusta tyhmä. Minä keskityn omaan ulkonäkööni, jokainen muu vedelkööt niskaansa mitä vain.

    Kaupassa keskityn ostoksiini - ei muiden ihmisten habitukset kiinnosta. Sori.

    Toinen tyhmä juttu oli se bloggarin vastine - hän ilmeisesti hommakseen julkaisee itsestään hemaisevia kuvia instassa. Silloin on paha puhua ulkonäköpaineita ja niiden luomista vastaan.

    ET-lehti saisi tarkistaa kolumninsa ennenkuin julkaisee ne; tältäkin sotkulta oltaisiin vältytty.

    Ja ei, minulla ei ole mitään mielipidettä korkeavyötäröisistä muotilegginsseistä. Eikä puolivartalotatuoinneista, eikä monesta muusta trendeistä- itte en halua.

    Jos muut haluaa, by all means.

    Nuorisohenkilöt voivat katsoa pitkään lämpimiä talvivermeitäni- tuskin, heitä tuskin kiinnostaa.

    Kauhistelen, oikeasti, sitä, että lapset ovat ilman sukkia, kintaita tai hattuja kovalla pakkasella - tai, no: on se Ikuinen Pipo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Arstilan kolumni oli hyvin kirjoitettu ja taivahan totta. Sopi mainiosti ET-lehteen, vaikka lehti sananvapauden rajoitushalussaan tosin poisti sen.

      Kyse oli nimenomaan piukkoihin legginseihin pukeutumisesta työpaikalla palvelutehtävässä. Leggingsit vastaavat tiukkoja sukkahousuja ilman hametta tai päällihousuja. Vastaava asu miehellä on tiukat ja niukat kalsongit. Minusta persvaon paljastelu eikä edes tissivaon vilauttelu sovi työasuksi palvelutehtävään.

      Poista
    2. Miltä tuntuisi, jos rautakaupan mies palvelisi teitä tiukoissa ihonmyötäisissä kalsongeissa, jotka paljastaisivat karvaisen pyllyvaon ja etupuolen varustuksen koon? Ihan sama se on toisinpäin. Ei naisen tarvitse tyrkyttää seksuaalisuuttaan työssään. Vapaa-aika on sitä varten.

      Poista
    3. ET-lehteä en aikoihin ole nähnyt, enkä tiedä sen nykytilaa. 80-luvulla niitä jostain ajautui luettavakseni ja ainakin silloin se oli aivan saakutin laadukas ja mielenkiintoinen. - Eikä siitä mihinkään pääse, että suomalaiset kimulit ovat muodin kauhistus. Tiijjä ny, itkisikö vai nauraisiko, kun niitä katselee.

      Poista
    4. Huomio, Iines, se tekstin juttu oli Asiakas, EI Myyjä!

      Saako siis Suomessa käydä kaupassa valitsemassa Asussa?

      Kyllä Saa!

      Poista
    5. Itselleni ei tule ainuttakaan aikakauslehteä, mutta yhdelle kesäystävälle tulee Et-lehti, peruja äidiltään. Luin sitä kesällä jonkin verran kun nipun lainaksi sain ja istuin jalka murtuneena toimettomana. Se on hyvä aikakauslehti, mutta nyt petyin sen lepsuuteen ja matelunhaluun. Olisi sallinut keskustelun ja et-väen kannanotot.

      Oikeasti Arstila oli kaikkein rohkein ja nuorekkain reippaine tuuletuksineen. Ei siinä ollut lopulta kyse mistään eläkeläismielipiteestä.

      Poista
    6. Täällä ei ole vielä Burkhaa!

      Kannattaisi nuorten naisten vapautta, ei työntek7jöinä, vaan asiakkaina...

      Valitse puolesta, Iines!

      Joko vapaus kuuluu meille kaikille, tai ei.

      Nuoriso, tai vanhushenkilö, saa vetää päälleen ihan mitä tahtoo, kun menee ruokakauppaan.

      Koska tämä nyt Muuttui? Ja Iines, kannattaisi lukea lähde, ennenkuin sitä kommentoi.

      Arstila pöyristyi nimenomaan kassajojossa, muun ostajan asusta. Pöyristyisi mieluummin vaikka nälänhädästä... Sekin on todellisempaa kuin liian liian tiukat leggingsit.

      Poista
  9. Ai asiakas. No, olen käsittänyt että myyjä. Siltä osin totean siis paasanneeni liian tohkeissani, anteeksi!

    Vaan Arstilalla on silti oikeus mielipiteensä esittämiseen. Olen edelleen sitä mieltä, että lehti teki typerästi poistaessaan kolumnistinsa mielipiteen. Häpeä, ET-lehti. Eihän Arstila kieltänyt tätä persjalkaa pukeutumasta mauttomasti, hän vain esitti siitä näkemyksensä ihan samoin kuin vaikka joku muotiasiantuntija television muuttumusleikissä haukkuu muutettavan asut ja väärät valinnat. 

    Minustakin on mautonta pukeutua noin kuin Arstila kuvaili. Vaikka olisi hyvä peräkin. Tyylitaju hoi! Aivot on hyvä pitää vireessä pukeutumisessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se likka vain meni kauppaan.

      Ei puhunut minkään lehden kanssa mitään.

      Minä pidän oikeutatani pukeutua miten haluan, kun käyn kaupassa.

      Korjaa minua, minkä kaavun pistän päälleni?!

      Ja täälläkirjoitellaan ties sun mitä...

      Lukekaa ensin!

      Poista
    2. Ja on muuten Iso Ero, että pukeutuu työtehtäviin, vai hakee vain sapuskat kotiin.

      Pakota Iines naisia pukukoodiin - Häpeä!

      Saa pukeutua verkkareihin, ei ole mitään pahaa.

      Jos joku tiirailee haaroväliin tai rinnuksiin- Syyttäkää itseänne! Minulla ei ole tätä ongelmaa, eikä ole muillakaan, jotka keskittyvät omiin asioihinsa.

      Char

      Poista
    3. Höpsistä, Char, älä vedä nyt kaapuja tähän.

      Kulje vaikka pylly paljaana, ei se ole minulta pois. Luultavasti vain nauraisin sinua pyllyinesi. En vaadi mitään, en kiellä ketään, mutta mielipide, se minulla on.

      Sotket nyt monen muun tavoin Arstilan mielipiteen kieltoon, kuten muutkin pöyristyneet. Ei Arstila kiellä persjalkaa pukeutumasta vaikka pelkkään naruun, kunhan kertoo ajatuksiaan tämän muodin edessä. Miksi niitä ei saisi sanoa ääneen?

      Poista
    4. Kuka sanoo, että Persjalka?

      Jos olisi pitkäkoipi, tai mitä sanaa käytetään, se olisi ok?

      Minä olen Täti Pitkäsääri - saisinko pukeutua noin ?

      Enkä muuten tutki kenenkään, miesten tai naisten, haarovälejä ollenkaan noin tarkkaan...

      Sori.

      Poista
    5. Lisään vielä, että mulla on pitkät laatusääret.

      Kysy vaikka... No, olemme hienotunteisesia. 😀

      Pitkän blondin ei tarvitse herttua, vaikka vitsaileekin.

      Arstilan artikkeli osoitti vain huonoa makua.

      Ja kuten sanoin, lehdet saisivat oikolukea kolumninsa ennen julkaisua, ei tarvitsisi poistetaan turhia.

      Naiset saavat mennä kauppaan vaikka minkälaisissa pöksyissä, kuten miehetkin.

      Mikä tässä nyt on tällä vuosikymmenellä niin Vaikeaa?

      Char

      Poista
  10. Iines, kurja jalka.

    Toinen asia: päivällinen.

    Tai julkisuus. Nuoriso nyt pukeutuu noin.

    Haluat siis puhua pukeutumisesta, mutta et halua, jos se ei ole kivaa...

    Syö nyt pääs!

    Ja kun haluat oikeasti puhua vaatteista muusta, puhutaan.


    Nuorisohenkilöille on omat kujeensa- vanhana lastenhoitajana teidänkin Sen!

    Char

    VastaaPoista
  11. Niin lähellä ja niin kaukana!
    Vihdoinkin sain aikaiseksi kurkistaa blokiisi pitkästä aikaa. Mukava huomata, että kaikki on hyvin täällä kamarissasi. Keskustelu sujuu entiseen malliin. Kenties alan vierailla täällä taas ahkerammin, ainakin lukemassa hienoja kolumnejasi! Hyvää isänpäivää kaikille, jotka sitä viettävät!
    Terveisin Leonoora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora! Hauska kuulla sinusta, tai havaita, että vielä olet täällä käymässä. Kaipaan railakkaita ajatuksiasi. Blogia sinulla valitettavasti ei enää ole. Ehkä vielä?

      Poista
  12. Eli peittävä vaatetus ka6passa. Tai ulkona.

    Näetkö mikä ristiriita tässä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, luehan välillä kommenttejani yltä. Olen kyllä tähänkin vastaillut. Ei jankata samaa enää!

      Poista
    2. En ole varma onnistuuko linkki kuvaan, mutta kaikesta päätellen Arstila viittasi tällaisiin tiukkiksiin, leggingseihin, ei siis verkkareihin:

      http://x.imagefapusercontent.com/u/MrBeleverdere770/5962072/999940099/image_8.jpeg

      Poista
    3. En voi avata linkkiä, mutta: eikö saa mennä kauppaan ostoksille näin?

      Siis ihan miten vain.

      Mies tai nainen.

      Poista
  13. No okei, en minäkään käytä leggingsejä, mutta ei tartutaan siihen.

    Arstila kirjoitti rumasti nuoresta naisesta joka oli aamulla kaupassa.

    Siis haloo: emme me kaikki voimme palvella teitä esteetikkoja, miehiä tai naisia!

    Minä olen polttantanut kynttilää molemmista päistä - monta kertaa olen käynyt, ja käyn, vähemmän kuin henkeäni kaupassa.

    Tarkoitukseni ei ole miellyttää kenenkään silmää - joskus en jaksa pestä hiuksia. Mutta saan pekonin Kotiin!

    Tämä on tätä vaihetta, kun äiti on vanha, ja olen yksin vastuussa.

    Aiemmin oli näin, kun hoitolapset olivat pieniä, ja olin yksin vastuussa.

    Joskus meikkaa, joskus ei.

    Kurjaa, että jotkut, vaikkakin harvat, muut naiset, dissataan.

    Tervs nimimerkki. YriTästä On!

    Ja p.s. miehet kyllä flirttaavat, vaikka olisi meikkaamattama, uneton ja osittain puklussa...

    Ne Hyvät Miehet nyt vain noteeraa 😊!



    VastaaPoista
  14. Täten kiellän kaikilta muilta, paitsi täydellisen näköisiltä nuorilta kaunottarilta, kireät pöksyt ja leggingsit yms. yök. - Lisäksi myönnän luvan sellaista kaikesta huolimatta tavattaessa nauraa ääneen. Tästä päätöksestä voi kolmenkymmenen päivän aikana valittaa Helsingin käräjäoikeuteen. Pirkko Arstilalle myönnettäköön kirjoitusansioistaan Suomen valkoinen suurristi tammenlehvien kera.

    VastaaPoista
  15. Okei, Riku, tänään et pääse kuin kakkospesälle, kun haluat nokittaa.

    Vaikka sekin on aika kiva pesä... 😊

    VastaaPoista
  16. No juu, minä nyt olen niin tottunut tämmöiseen.

    VastaaPoista
  17. Kirjoitin paljon, ja hävisi kokonansa.

    Merkillistä...

    VastaaPoista
  18. Koetetaan, Char, pysyä jotakuinkin asiassa, ihan lukijoiden takia. Keskustelu on keskustelua asioista ja ilmiöistä, chattiviestinnän paikka on jossakin muualla. 

    Luen mielelläni ajatuksiasi asioista.

    VastaaPoista
  19. Näin toimitaan, Iines.

    Eli miten suhtaudut vaatteisiin kaupassa, ostajilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suhtaudu vaatteisiin, vaan ihmisiin. Yleensä suhtaudun ihmisiin ystävällisen uteliaasti, koska pidän heistä. Olen kiinnostunut vieraistakin. En vieroksu ketään, kaikki ihmisessä kiinnostaa.

      Olen esteetikko, ja samalla lailla kuin tarkastelen luontoa kamerallani ja kuvaan ruosteisia esineitä ja sammaloituneita puupintoja, näen niiden rumuudessa kauneutta.

      Samalla tavalla voin katsoa ihmistäkin, vaatteineen, olemuksineen, miettien hänen tarinaansa. Voin ajatella, että onpas kauhean värinen tuulipuku, mutta en halua kieltää kamalan värisiä tuulipukuja. Kyllä ne minun maailmaani mahtuvat. Voin jopa rakastaa sitä tuulipukuihmistä, sillä epätäydellisyys kuuluu elämään, annetaan sen olla vaan, ja kukin kulkekoon tykkäämissään vaatteissa - sivuseikka vaatetus on. Ei edes tärkeä.

      Uskon, että Arstila voisi ajatella samoin. Hän on viisas ja lämminsydäminen nainen, mutta ei hymistelijä.


      Poista
    2. Minäkin uskon Arstila sta periaatteessa mitä vain.

      Vaikuttaa mukavalta naiselta.


      Itse käytän nyt mustia ellos en verkkareitaita - En valitse, mutta ovat käytännöllisiä...

      Enkä jaksa säätää monta kertaa päivässä.

      Sanon vaan, teille likoille: miehet ovat Viksuja! Ei niitä varten tarvitse s omistaa tai koristeltua...

      Toki voi maalata vähän, mutta yhtä kaikki: joko ne huomaavat, tai eivät.

      Ja ne vähemmän tärkeämmät huomaavat, jos katsot silmiin, ja vinkkaat!

      En ole mikään ekspertti flirttailussa, mutta osaan antaa ymmärtää.

      Miehet , nuo himokkaat hauvat, yleensä tietävät mitä tehdä. 😀❤

      Poista
  20. Nyt hoidan äitiäni, kotona.

    Ihan tällä suulla.

    Aikaa omalle maulle... ihmettelen vain tätä intoa kieltää muotia - ei ole aistikasta, enkä itse pukeutuisi näin. Mutta jos pää kestää - Itse en kiellä!

    Enkä kauhistele....

    Char

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, ymmärrä nyt lukemasi. Kukaan ei ole halunnut kieltää kyseisiä asuja. Arstila sanoi itse noin. Samoin minä, jo aiemmin tuolla yllä. Etkö lue vastauksiani? Arvostelu on eri asia kuin kielto.

      Ei haukkuvissa kirjakritiikeissäkään kirjoja kielletä. Kaikesta ei tarvitse pitää, ja juuri tämmöisistä aiheista on kirjoitettu tuhansia kolumneja. Paljon pahemmin on arvosteltu monia poliitikkoja nimeltä mainiten kuin tunnistamatonta marketin asiakasta jossakin päin Suomea. Luojan kiitos meillä vielä on sananvapaus.

      Poista
    2. Juu, ei Kiellä - siis miten voisikaan Kieltää?

      Miksi pitää arvostella, isolla A:lla, tyhmiä Leggingsejä? Tai reististä riippuvia pöksyjä pojilla?

      Eivätkö ne ole yhtä tyhmiä?

      Muutenkin poikia ilmeisesti ahdistellaan enemmän kuin tyttöjä, kouluissa.





      Poista
  21. Tähän soppaan ei tietysti pitäisi lusikkaansa pistää, mutta missä kaikki vapaan pukeutumisen apostolit olivat silloin, kun suomalaisia tavismiehiä moitittiin kesäpukeutumisestaan - surkeissa shortseissa kaljamaha paljaana terassilla kaljaa kittaamassa?

    Muistan senkin ajan, kun tuulipukukansaa kuului halveerata. Hyvä tietysti, että ajat ja asenteet muuttuvat.



    VastaaPoista
  22. No en ole koskaan kiusannut tuulipuvusta.

    En ole koskaan kiusannut mistään.

    Eikö tässä olekin enemmin mieli kuin maku? Voi olla tuulipuku tai joku muu asia..

    Eikä Riku tässä ota kantaa - kuuma yö tai ei.

    Me ei vaan tehdä noin.

    Asiat asioina. 😊

    VastaaPoista
  23. Ja kuten huomaat, jo sanon me...

    Riku kyä pistää vastaan, kohta tulee se mutta.

    VastaaPoista
  24. Juu, mitäpä minä täältä uunin pankolta virkkoisin. Kummatko sitten ovat kamalampia pukeutujia, suomalaiset miehet vai naiset, en uskalla sanoa.

    VastaaPoista
  25. Minulla on nykyisin aina Levisin farkut. Vuosi sitten kaverini alkoi soimaamaan talvitakkiani, oli kuulemma ihan kamala. Täräytimme muissa asioissa Hämeenlinnan Goodmaniin ja sieltä ostin uuden, Luhdan tekemän. Alennusmyynnissä se oli, eikä maksanut paljon kakkaakaan. Pikkutakkeja minulla on kaapissa, mutta pysykööt siellä. Ravattia en muista, koska viimeksi olisin laittanut. Ei ole tarvinnut. Simmarit on, sammareita ei ja kummarit vanhat nokialaiset, pipokin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteita en usein ajattele, kunhan sellaiset on päällä julkisilla paikoilla liikkuessani. Nyt tuli mieleeni, että bootsit minä haluan, sellaiset käyn ostamassa. Nuorena minulla oli, mutta mihin lie maailman melskeisiin kadonneet.

      Poista
  26. En taida muistaa mitään erityistä miesten kaljamahapukeutumismollausta, vaan ainahan niitä pulleita paljasmahoja on julkisuudessa reposteltu, niin kuin miehet vastaavasti isoperseisiä naisia. Vuosikymmenethän iso takamus oli suunnaton kauneusvirhe, ja muistan hyvin, miten itsekin koetin pienentää pakaroita kaikenmaailman liivivirityksillä. Markkinoille tuli housuliivit, jotka nainoksen mukaan latistivat pyllyn ja vatsan. Litteys oli muotia, ja voin vakuuttaa teille, että ne housuliivit löytyivät kaikilta luokkamme tytöiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Bridget Jones- leffa päättyi siihen, että yksikin mies sanoi, että naisen pylly on hyvä, kun siihen saa parkkeerattua pyörän, ja tuopin.

      Kuka pääsee Samaan?

      Minä en. - No Riku tietää, mutta yritän tehdä muutoin hyvää... 😊

      Poista
  27. Tuomas Enbusken näkökulma on vähän erilainen kuin J Lehtolan tuohon samaan asiaan eli omaan mielipiteeseen P Arstilan kirjoituksen tiimoilta. Enbusken näkökulmaan en yhdy.

    Minusta kuka tahansa iästä riippumatta voi olla hyvin ilkeä. Enbuske ylistää omaa sukupolveaan (liekö 80-lukulainen) ja mollaa vanhuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ilkeys tosiaan ikää katso.

      Mitä Arstilaan tulee, niin johonkin kipeään paikkaan hän sohaisi, se on selvä. Ilkeää tässä kai kuitenkin olisi, jos hän olisi solvannut henkilöä nimeltä tai tunnistettavasti.

      Nyt hän karrikoi tyyppiä, jollaisia Suomen marketit vilisevät päivittäin. Minusta kuvaus oli hekumallisen hyvä taiteellisesti arvioiden: salaiset solat, silmät kuin maskarakraaterit. Sehän on tosi kuvaus, kuten muukin hänen sanomansa! Miksi totuus satuttaa tai pöyristyttää?

      Poista
    2. Iines, en ole lukenut juttua, vain uutisointia.

      Minua vain inhottaa, kun nainen käy naista vastaan. Siis en itsekään ymmärrä ankkahuulia ja kulmakarvajuttuja - mutta en osaa arvostella niitä.

      Jos joku käy tyhmän näköisenä kaupassa - lähinnä kiitän luojaani siitä, ettei minua tubetettu samana päivänä.

      Ymmärrätkö?

      Poista
  28. Lisään vielä, vaikka te kaikki jo nukutte, että nuorena sitä vetää överiksi. Meikit ja pöksyt, ja vaikka olisi kuinka lukeva ja ajatteleva tahansa.

    Toivoisin siis armeliaisuutta meiltä toisillemme.

    Nuorta henkilöä voi arvostelun sijaan nätisti neuvoa - kun ensin tutustuu...

    Useimmiten kova meikki ja paljastava pukeutuminen kätkee alleen hauraan sisuksen. Siinä auttaa aikuisen naisen hellä ja herttainen tuki, ei virnuilu.

    Uskokaa pois, tiedän ja olen koettanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta neuvominen esimerkiksi tässä tapauksessa on väärä teko, joka lisäksi paljastaa neuvojan rehelliset ajatukset: pukeudut väärin, minä tässä neuvon sinua kuinka pukeudut niin, että se on minun mielestäni oikein. - Sinä tekisit siis tämän tuntemattomalle asiakkaalle.

      On ihan eri asia tehdä kirjallisesti humoristisen piikikäitä havaintoja edessään avautuvasta varmaankin hieman hupaisasta näystä alkamatta neuvoa tyttöä, jonka antaa olla semmoisena kuin on, vaikka se itseä huvittaakin.

      Poista
    2. En puhunutkaan vieraasta ihmisestä, vaan tutusta läheisestä..

      Silloin voi naisten kesken puhua siitä, mikävin on kaunista, ja vastaako ne ankkahuulikuvat sitä.

      Ehkä semmoinen lukkojen make over, että molemmat saa tehdä mitä vaan...

      Se voi oikeasti Toimia!

      Minäkin ottaisin vinkkejä vastaan Nuorisosta! Vähän päivittäisen tätä olemusta...

      Poista
  29. Onneksi äidin aivoinfarkti oli lievä. - vieläkin pärjää facessa ja älypuhelimella.

    Ongelmia tuottavat lähinnä hienosäätö, kuten vaikka pimeässä huoneessa musta kaukosäädin... näkö ei ole ennallaan.

    Mutta kiitän silti kaikkia korkeampia voimia että päästiin näin vähällä - tabletti sujuu, älypuhelin sujuu , ja nyt saadaan kuntouttavaa, fyysistä tukeakin.

    Sitä ollaan kaivattu, olen kova passaamaan.

    Ja Mamma on mukavuudenhaluinen- lapsena hipsi latoon nukkumaan, kun olisi pitänyt kantaa tiiliä. - No ei meidän Leila hupsu ole, veti vain olkia päälle, ja muut raatoivat 😀!

    Nyt on vähän uutta, kun oikeasti pitäisi vähän tehdä, ettei jää sänkyyn.... Mutta eiköhän se Mamma taas yllätä meidät Kaikki! 😊

    VastaaPoista
  30. Iines, kuten tiedät: sananvapaus ei tarkoita sitä että möläyttää kaiken esiin.

    Voi myös harkita.

    ET-lehden, ja minun, mielestä ei ole soveliasta puuttua asiakkaan asuun ostoksilla. Sori.

    Ei, vaikka kuinka kukkaisesti puhuu somalaaaksosta tms.


    Me ihmiset nyt vain käydään kaupassa, Iines, hyväksy se.

    Hymistely tulee jälkijunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä Char et noudata ohjettasi vaan möläyttelet chat-tyyliin kommenttiosion täyteen.

      Pysähdyhän vähän miettimään ja kirjoita vain yhteen viestiin yhdestä aiheesta. Ei samaaa paasausta tarvitse toistaa kymmentä kertaa.

      Kiitos ja anteeksi.

      Poista
    2. Char, pyydän sinua lopettamaan olkiukkojen rakentelusi ja tyhjän toistamisesi. Sanasi ovat omien ennakkoluulojesi vankeja: et ota huomioon lukemaasi kommenttia vaan jatkat olkiukon rakentelua. 

      Minun on pakko alkaa vahvasti olettaa, että joko a) et ymmärrä lukemaasi, b) olet trolli tai c) x.

      Tässä alla sinulle vielä kolumnin määritelmä. Arstila kirjoitti siis ET-lehden valitsemana kolumnistina kolumnin, ei kommenttia:

      "Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa."

      Poista
    3. Suomen perustuslain mukaan "sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä".

      Eli ihan hyvin voi möläyttää mitä mieleen tulee, mutta jokainen on tietysti vastuussa sanomisistaan. Jos loukkaa toista, voi joutua raastupaan; jos laukoo tyhmyyksiä, tulee lunta tupaan.

      PS. Mitä itse asiaan tulee, niin kaltaiseni havumetsien herrasmies hieman ihmettelee, että a) toisaalta halutaan pukeutua provosoivasti ja b) toisaalta nousee kamala parku, kun heikkoluonteiset provosoituvat.


      Poista
    4. Tätähän minäkin olen paasannut: ensin asetetaan kumpareet ja vaot tyrkylle, houkutuslinnuiksi, ja sitten itketään, kun joku reppana reagoi. Näin kirjoitinkin hiljakkoin.

      Tämä on juuri sitä kaksinaismoralismia: törötetään kuvia omasta persusvärkistä ja rintavaosta eetteriin, ja sitten pannaan #metoo-logo fasekuvan alle. On kummallista, että naiset eivät näe malkaa oman sukupuolensa käyttäytymisessä.

      Valtaosa naisista ei toki tyrkytä kumpujaan ja vakojaan, mutta koko media on täynnä tyrkkykuvaa ja tämä antaa signaalia siitä, millaiselta naisen tulisi näyttää.

      Totta on, ettei iholle saa silti tulla, vaikka syötit olisivat esillä, mutta paljastelumotiivin perään voi kyllä kysellä. Etenkin näillä pohjoisilla lakeuksilla.

      Poista
    5. PS Päivän aforismi:

      Naisia ei tarvitse alistaa eikä sukupuolistaa, he tekevät sen ihan itse.

      Poista
    6. Tapsa, se oli nuori nainen, tai tyttö.

      Jotkut meistä aikuisista provosoituvat, kun ei kaupassakaan saa käydä kotivaatteissa.

      Minusta saa.

      Ja jokainen pitäköön katseen kärryssäänsä, jos alkaa ärsyttää.

      Siis jos minäkin kirjoittaisin kolumnin jokaisesta miehestä, jotka lähestyvät - uimarannalla pöksyt pullollaan, en juuri muuta ehtisi.

      Ja miesten etukeno on huomattavasti paljon hälyttävää kuin naisten salainen sola, näin naisvinkkelistä, yksinäisille rannalla.

      Miksei tästä puhuta?

      Poista
    7. Char, jatkat olkiukkosi rakentelua eli valehtelya.

      Kukaan ei ole halunnut kieltää niitä perseleggingsejä. Saa kai niille sentään nauraa? Päivän piristyshän se on, kuten Arstilalla.

      Poista
    8. Ja Me Too --häirintä uimarannalla ei ansaitse edes kommenttia?

      Va9ikka se oli pelottavaa - yksin rannalla erittäin kiihottuneen miehen kaa.

      Ei naurattanut silloin, eikä naurata nyt.

      Ja siis vain olin uikkareissa rannalla...

      Varmaan minäkin keräsin sitä, pikkuleipiä bikineissä...

      Hyi!

      Poista
    9. Häirintä uimarannalla on ehdottomasti tuomittavaa. Mutta ethän sinä siitä mitään maininnut, vaan sanoit näin ylimalkaisesti:

      "Siis jos minäkin kirjoittaisin kolumnin jokaisesta miehestä, jotka lähestyvät - uimarannalla pöksyt pullollaan, en juuri muuta ehtisi."

      Miten tuosta muka selviää, että viittasitkin yksittäiseen traumaattiseen kokemukseesi?

      Poista
  31. Niin, se on ahvenen vika jos uistimeen iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, kyllä se on minun ja ruskean Mepps 3:n ansiota.

      Poista
    2. Kyllä se minusta on myös uistelijan vika, jos käyttää liian komeita vehkeitä ahveneen.

      Poista
    3. Siitä on yli kymmenen vuotta, kun olen viimeksi kalassa käynyt, taitavat virvelini olla jo homeessa. Kun akka jätti, ei enää huvittanut. Hänkin tykkäsi kalastamisesta.

      Mutta tosiaankin, kyllä se on ahvenen vika, jos iskee.

      Poista
    4. Huom! Iines

      lause oli täyteenrakennettu ivaironiaa: eihän se ahvenen vika ole jos hänet erehdytetään!

      Toisaalta, mitä erehtyy...

      Vanha sananlasku sanoo sen jotenkin (minun muistini mukaan) näin: "Oma tahto ahvenella joko ottaa onkeen tai olla ottamatta". - Ja vitsi tässä on mielestäni se, ettei kalalla mitään "omaa tahtoa" ole. Ei ole niin kylliksi kehittynyt eläin.

      Ps. On niin kiirusta etten kerkiä (teidän onneksenne!) liittymään tekstiiliaiheiseeen vaatetuskeskusteluun. Kiinnostusta kyllä löytyisi (kaivelee taskujaan...)!

      Poista
    5. Luuleksää, Mikis, et mä oon ahvena? - Kyllä sen on jo länsimainen tiedemieskin todennut, että vastarannan kiiski ja pirun ruotone.

      Poista
    6. Niin, siis mikis, niin minä sen käsitin. Älä nyt hyvä ihminen ajattele minua niin tyhmäksi, että oikeasti pitäisin sitä ahvenen vikana. Ihminenhän siinä harhauttaa viattoman luontokappaleen.

      Metaforiahan nämä kaikki eläinjutut tässä ovat.

      Poista
    7. Just näin! Samoin kuin naisihminen räikeällä pukeutumattomuudellaan harhauttaa viattomia mieskappaleita!

      Ps. Enkä minä Inkku tyhmänä sinua ole koskaan pitänyt. Päinvastoin. - Mut Riku on ilmiselvä abborre, näkeehän sen jo sokee marxilais-leninismiin uskova Reettakin. Ett' näin on.

      Pss. Jos Tapsa tekee esitelmän Hurmeen mistä teoksesta tahansa, lupaan lukea Hurmetta ja osallistua mielipiteiden vaihtoon. (Ota sinä tuo minun mielipide ja anna mulle sun, tms.)




      Moikka Char(les Chape)!

      Poista
    8. Ja ihana Noora Leijona (Leonoora), tsaukki tsaukki TSulle! t. mikis

      Poista
    9. Tapsa on nyt sitten haastettu tekemään alustusta jostakin Hurmeen teoksesta.

      Minä voin sitten kirjoittaa perään Röyhkeydestä ylistävän arvion, niin saatte väittää vastaan. Ellei joku muu halua, otan haasteeni vastaan.

      Poista
    10. Nyt voin minäkin vainolaisen Hurmehella peittää maan, täytyy lukea. Yle Areena parantaa juoksuaan kuin sika pienenä, vai miten sitä sanotaan tai ei sanota. Siellä on nyt pysyvästi myös Haanpää-filmatisointi Yhdeksän miehen saappaat. Nyt en katso, mutta varaan siihen jonkun hyvän hetken.

      Poista
    11. Tai menee siinä muutama hetki, kun jaksoja on yhdeksän.

      Poista
    12. Haaste otettu vastaan. Kirja on jo valittu: Nyljetyt ajatukset. Tulee ehkä piankin, ainakin tässä kuussa.

      Poista
    13. Mainiota, kiitos, Tapsa. Minäpä hankin kirjan käsiini, sen pitäisi olla saatavilla kirjastossa paraikaa.

      Panen varoituksen Einesbaarin ilmoitustauluun, jahka ehdin. Etsikääpä siis kaikki käsiinne NYLJETYT AJATUKSET, ja lukekaa se, tai kerratkaa, jos ette muista kaikkea.

      Ja minä lupaan kirjoittaa Einesbaariin painavan mielipiteeni Ossi Nymanin Röyhkeydestä sen jälkeen, kun pöly on hurmehelta laskeutunut. Joten kaukaa viisaina lukekaa sekin jahka ehditte.

      Poista
    14. Hei mikis, vanha kamu 😊!

      Olen tosiaan pitkään ollut poissa, mutta nyt ainakin tänään paikalla.

      Kiva kuulla Sinusta - ja muuten Pappa osasi aika hyvin kävellä kuin Chaplin, minä en...

      Mutta suvussa ja perheessä on siis Tietotaitoa!

      Olen nyt enemmän tai vähemmän puolitoista vuotta hoitanut äitiäni - ja niin rakas kuin hän onkin, huomaan, että alan väsyä...

      Nyt onneksi ollaan saatu kaupungilta apua: äiti pääsee neljäksi päiväksi kuntouttavaa toimintaan, ns. Intervallijaksolle!

      Saan neljä päivää nukkua koska haluan, ja syödä, kun huvittaa...

      Älä käsitä väärin. Mamma on ihana, mutta ei ole helppoa yksin hoitaa kahta huushollia,omaa etänä. Ja nyt vielä Luottohenkilöt osti uuden kodin, pitää hakea uusi Luottis.

      Mutta kivaa iltaa Sinulle, lääkärikäynti huomenna, eli parasta kun tuskaan, pyykkiä, ja kokkaan.

      Ja juu: minä olen meidän sisarusta se Vanhapiika. Mamma olisi jo laitoksessa ilman minua, mutta kun se ei ole hänen paikkansa.

      Siskot eivät osallistu mitenkään. - Mutta näin tämä on meidän perheessä hoidettu.

      En tiedä, oliko Lempi-tädillä ollenkaan herraseuraa. Ei ainakaan niin, että muut tietäisi.

      Poista
  32. Tuosta Inkeriläisestä Irenestä, joka on kova sahailee puita poikki, tuli mieleen, että niinhän minäkin, äsh... Mikkelissä mun auton vieressä oli koivu jonka oksilla aina aamuisin käveli lintuja. Se ei minua häirinnyt - linnut, linnut! - mutta kun paskoivat aina auton konepellille. Ei semmoite oo kuulkaas mun mielestä ollenkaan kivaa. Linnunkakassa kun on vielä kalkkia, se syövyttää jopa Toyotan (huolellisesti) maalattuja pintoja. Niinpä sitten yhtenä aamuna pistin rukkaset käteeni, saappaat jalkaan, lippalakin päähäni, ja saha kädessä menin ulos. Hitsi, kun se saha oli tylsä! Meni about joku puoli tuntia ennen kuin sain sen pienen (n. 20 metriä korkean) koivun kaadettua. HUMPSISta se vaan sano. Ja jo loppu lintujen ilkkuminen mulle! Raahasin sen sitten (ei se ollut kuin 3 metrinen!) metsään jossa kasvoi kuusia, ja kankesin sen sinne pystyyn ikään kuin se olisi muualta tullut pakolainen... mutta en tiedä kotiutuiko koskaan sinne? - Myöhemmin taloyhtiön hallituksen puh.johtaja sanoi mulle, että "vois noista pihapuitten harvennushakkuista puhua jotain etukäteenkin". "ai jaa", minä sanoin. Koska juuri sen takia kaatohommistani kellekkään en puhunut kun ajattelin että jos kysyn lupaa, en kumminkaan sitä saa. Näin homma hoitui ilman turhaa byrokratiaa.

    Ei minulla mitään lintuja vastaan ole. Mutta en minäkään heidän pönttöihinsä käy kusem... siis häiritsemässä heitä. Kun viettävät koti-iltojaan. Ja sen takia kultivoitunutta käyttäytymistä odotan myös heiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä varjelin uutta autoani, kun linnunpoikaset tekivät lentoharjoituksia, ja käyttivät autoni kattokaiteita ponnistusalustana. Linnun kakka on totisesti syövyttävä aine, ja kyllähän sitä menopeliänsä täytyy varjella.

      Vaan ovat ne pikkutirpat niin söpöjä. Tässä otos mökin pihalta.

      Poista
    2. On tosi söpö pikkutipu 😊!

      Ja voidaan sopia, ettei enää puhuta naisten - tai miesten- pukeutumisesta.

      Ymmärrän toki edelleen punkkareitakin, vaikken käytä ketjuja, tai kampaa hiuksia pystyyn.

      Nämä leggingsit kai ovat nuorison nykyistä muotia, ehkä jopa kapinaa. En toivoisi, että oma tytär pukeutuisi niin, mutta tajuaisinyt, jos tekisi.

      Minulla oli 80-luvulla mustaa silmämeikkiä ja paita, joka näytti enemmän kuin peitti... Olin silti kiltti neitsyt.

      Vanhempani eivät kommentoineet, isä tosin varoitti, etten liikaa suomisi miehiä, jotka tulevat iholle, etten saisi turpaan - Ja minä järkytyin: kai sitä on Ihmisoikeus pukeutua miten haluaa!

      No ei ole Ihmisoikeus, naisilla, meilläkään, kun muut ostoksillakävijät hermostuvat Esteettisesti Haitasta kolumniin asti.

      Onko nykypäivän nuori tyttö männävuosien Verkkarimies, joka kaljamahoineen ärsyttää?

      Ja kaikille Ärsyyntyjille: nenä kohti omaa ostoskärryä, ei muiden vatsanseutua tai haaroväliin.

      Elätte pitempään, kun huolehdite omista asioistanne, ettekä turhasta kiihdy. ❤

      Ja burkhaa voidaan raivata sitten kunnolla, kun oikeasti hyväksymme erilaisuuden, emmekä ole tuohtunuteita tai ilkeitä. 😊

      Poista
    3. En havainnut Arstilan ärsyyntyneen enkä kieltäneen mitään. Sen sijaan Arstilaan ärsyynnyttiin ja kiellettiin hänen mielipiteensä.

      Lehti hylkäsi kirjoittajansa ja asettui häntä vastaan: epäeettinen teko, kyllähän kolumni oli käynyt päätoimittajan kautta. Ikinä en tilaa ET-lehteä.

      Poista
  33. Ano, sanon että lopetan kun saan haluamani - naisilla on oikeus pukeutua kuten haluavat, ilman ilkeilyä.

    Kuten miehelläkin. Kunhan noudattavat lakia.

    Tämän totesi myös ET, kun poisti kolumnin asiattomana.

    Puhutaan toisistamme kauniisti, jos halutaan puhua.

    Nyt hyvää iltaa kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsistä, Char, lehden suorittama oman kolumnistinsa kolumnin poisto oli raukkamainen teko, isku vasten sananvapautta.

      Arstila ei loukannut henkilöä, vaan piikitteli tyyliä, tyyppiä. Yksikään lukija ei voi tunnistaa, kenestä Arstila kirjoitti mielipiteitään. Miten tästä voi ylipäänsä joku pöyristyä?

      Lue tämä tarkoin, Char, ajatuksella:

      "Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa."

      Poista
    2. Olen eri mieltä.

      Blogissa voi jokainen edustaa omia ajatuksiaan.

      Lehden kolumnissa edustaa myös lehteä, ja silloin vaikkapa sola- verkkarit, tai naisten mielenhäiriöt (jos eivät laukeavat pelkässä penis-vagina-yhdynnässä); no ne näyttäytyvät lehden kantana.

      Jos ne Maikkariin, Iltalehden tms tahoilta julkaistaan.

      Itse kävin melkoisen härdellin läpi, kun väitin, ettei naisten mielenterveys liity orgasmeihin.

      Ei sillä, etteikö seksi olisi tärkeää, mutta toistaiseksi vain yksi mies (1) on koettanut haastaa oikeuteen siitä, etten hyväksynyt hänen naisiin liittyviä käsityksiään re ns oikean laukeamisen tapa.

      Kun ei sellaista ole... Ja usko, olen puhunut tästä suurinpiirtein kaikkien Kanssa!

      Ja ei, ei ole omaa lehmää ojassa...

      Lääkärit ja asiantuntijat toinen toisensa perään todensivat arvioni.

      Ja ei, se kolumnisti päätti ettei kirjoita enää.

      Hyvä näin, säästetään nuorisoa typeryyksiltä.



      Eikö nyt voitaisi lopettaa?

      Kolumnin tyylilajin ei kuulu loukata, eikä esittää arvioita mielenterveydestä.

      Poista
    3. Char, olet väärässä - sanon tämän nyt selkeästi. 

      Loukkaantumiseen tarvitaan loukkaantuja. Sellaista ei voida osoittaa. Henkilö ei taatusti tiedä asiasta mitään. 

      Älä sotke tähän nyt muita tapauksia. Vain Arstila-tapaus, se on tässä puheena. Kolumnissa kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja olla mukamas oikeassa. Sitä tehdään päivittäin kolumneissa. 

      Jari Tervo kuvasi suomalaisia autistisiksi rasisteiksi, eikä kolumnia vedetty pois, vaikka moni loukkaantui piikittelystä. Jyrki Lehtola, Tommi Parkkonen, molemmat Saarikosket sekä monet muut taitavat ja tunnetut kolumnistit loukkaavat päivittäin poliitikkoja nimeltä mainiten. Huumorin varjolla!

      Todetaan siis, että luojan kiitos, meillä saa kirjoittaa satiirisia ja vähän pilkkaaviakin kolumneja! Kaikkialla ei saa.

      Poista
  34. Ei, Sinä olet väärässä.

    Kyllä päätoimittaja vastaa lehden sisällöstä.

    ET- lehden sisältöön ei sovi ulkonäön arvostelu.

    Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?

    VastaaPoista
  35. No nyt on hävinnyt kaksi kirjoitusta tunnin sisään.

    Mikä nyt On?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin, Char. Poistin ylempääkin kommenttejasi, joissa jankutat samaa asiaa ottamatta huomioon sinulle kirjoitettua tekstiä.

      Haluan muistuttaa sinua jonkinlaisesta asiassa pitäytymisestä. Asian sivuun voi mennä, mutta on hyvä pitää mielessä lukijat ja luettavuus.

      Poista
  36. Kysyn vain, että miksi mikis en rönsyilevät tarinat ovat ok, mutta minun Ei?

    Näet niissä jotain erikoista - joku muu lukija näkisi minun muisteloissani ehkä jotain, myös.

    Kyllä kurjalla kädellä saneeraat... Vaan en varsinaisesti ylläty.

    Ja sinä puhut lehtien Sensuroinnista! 😀

    VastaaPoista
  37. Bloginhaltijalla on oikeus poistaa kommentteja, ja näin tekevät lähes kaikki, minäkin. Harvoin, jos koskaan, vain painavasta syystä. Nyt oli.

    Tämä ei ole suomi24-palsta, Char, eikä chattipalsta ollenkaan. Kyllä täällä mennään asia edellä ja poiketaan siitä, kun joku esittää jotain kiinnostavaa tai hauskaa tai kertoo itsestään kehuskelematta itseään tai sulojaan. Tarinat täällä ovat vaikkapa pienikikkelisten miesten ja juopon räkänokkaisten lapsien tarinoita. Monesti tapaukset ovat koomisen hauskoja, välistä riipaisevan surullisia, vaikka niiden päällä olisi huumorin pitkä varjo. - On siis syvyyttä ja tarttumakohtia meille muille, yleistä merkittävyyttä. On palanen kirjallisuutta, on lahja lukijalle.

    Huomaa, Char, että suurin osa kirjoituksistasi jäi. ja jää edelleen jos ja kun kirjoitat.

    VastaaPoista
  38. Pirkko Arstila osui herkkään kohtaan, "tieteellisten" feministien oppeihin. Selvästi yliopiston telaketjufeministien nostattama kohu, jolla ei ole juuri muuta pohjaa. Aika vähälle uutisoinnille jäi viikko sitten, että pojat kokevat kouluhenkilökunnan taholta sukupuolista häirintää tyttöjä enemmän. Vielä vähemmälle jäi vuosia sitten tehty kysely, jonka mukaan pojat pelkäsivät tyttöystäviensä heihin kohdistamaa pahoinpitelyä. Pirkko Arstila puhui tyttöjen tekemästä sukupuolisesta häirinnästä. Aika vastenmielistä se on usein katsoa nuorten tyttöjen pukeutumista, ei niitä aina pysty katseeltaan välttämään. Eivät pojatkaan voi kulkea lerssi puoliksi esillä ja vedota siihen, että heillä on itsemääräämisoikeus ja oikeus oman kehonsa hallintaan.

    En nyt viitsi palata sananvapauteen ja siihen, että väärät mielipiteet kielletään vain Pohjois-Koreassa. Vai kuinka? - Pirkon kirjoitus, en ole sitä lukenut, vaikuttaa täsmälleen oikeaan osuvalta.

    VastaaPoista
  39. Jetsulleen! Täytyy sanoa, että en nyt ollenkaan ymmärrä tätä Arstila-kohua ennen kaikkea siksi, että siinä ei ole loukattua henkilöä, joka voisi nostaa vaikka kunnianloukkaus- tai solvaussyytteen. Ei ole uhria, ja silti nousi kova meteli, puolestaloukkaantujat vauhdissa.

    Toiseksi ET-lehti on se, joka teki konkreettisen teon, jolla on uhri: lehden oma kolumnisti. Hänen työnsä kiellettiin vastoin sananvapauslakia, joka tältä loukkaamisen osalta koskee nimettyä yksityishenkilöä, ei täysin tuntematonta anonyymia tuntemattomassa paikassa tuntemattomana aikana. Täysin naurettava kohu!

    VastaaPoista
  40. Vaan järkyttävä taustoiltaan on juuri tapahtunut tragedia Porvoossa. Isä puukotti pienen tyttönsä kuoliaaksi. Ja viisitoistavuotiasta isompaa tyttöään hän oli pahoinpitelyt ja uhkaillut tappaa koko perheen.

    Meillä on totuttu ajattelemaan, että nämä ovat tyypillisiä suomalaisen väkivaltaisen miehen karmeita tekoja. Vaan näinköhän myytti suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta jääkin toiseksi, kun katsotaan kaikki kulttuurit?

    VastaaPoista
  41. Omien lasten tappaminen ei ole kulttuurissa Suomessa, Ranskassa tai Karibialla. Kamala tapaus, jonka syy on vain tekijän päässä, hän on epäkelpo ihmiseksi.

    Mitä suomalaiseen luonteeseen tulee, meistä on paljon itse luotuja myyttejä hyvässä ja pahassa. Oikeasti monet uskovat suomalaisten harvinaislaatuisen paljoon viinan juomiseen, väkivaltaisuuteen tai vaikkapa hiljaisuuteen.
    Suomalainen puhuu itse itsestään teeskennelyllä vaatimattomuudella: "En minä mitään ole." - Sen myönteleminen aiheuttaa tappelun: "No et tosiaan!". Luulen ja otaksun meidän olevan maailman ylpein ja ylvästelevin ihmisten joukko.

    Mailman väkivaltaisin ja juopoin kansa on ruotsalaiset.Hiljaisia eivät ole, puhuvat kuin Runeberg kännissä. Henkistä väkivaltaa koko yhteiskunta, raggarijengejä ja murhamiehiä.

    VastaaPoista
  42. Ruotsalaiset ylpeilevät sillä, että maa oli joskus suurvalta. Murhaamiseen pakottivat suomalaisetkin pitkin maita ja mantuja. Kaikki sen vuoksi, että Börjellä ja Karinilla on tyyris ja hyve olla. Järkytyin, kun kävin Ruotsin kuninkaanlinnassa ja sen aarrekammiossa. Jokainen krumeluuri ja kilojen painoinen hopeaesine osoitti, että tällaiseksi riistäjä tulee, kun on täysin häikäilemätön ja tunteeton. Eurooppalaisten kannattaisi vaatia korvauksia. - Niin ja sitten toisen maailmansodan aika. Aina jaksetaan jauhaa siitä Saksan puolella olostamme, mutta Ruotsi oli tärkein matsisaksan ulkopuolinen tukija. Mm. ilman ruotaslaisia kuulalaakeretita tappaminen ja maiden valloittaminen ei olisi ollut lainkaan niin laajamittaista.

    VastaaPoista
  43. Lasten tappaminen ei ole minkään kulttuurin erityispiirre nykymaailmassa. Vanhoissa kulttuureissa lapsia sen sijaan on uhrattu, ja joissain tapauksissa Suomessakin jätetty metsään susien ruuaksi.

    Sen sijaan lasten arvostamisessa on suuria eroja eri kulttuureissa. On paljon kulttuureja, joissa lapsi tulee viimeisenä, ei ensimmäisenä, kuten Suomessa ja Pohjoismaissa.

    Tällainen tappotapa on kuitenkin äärimmäisen epätavallista ja harvinaista Suomessa, sanotaan mediassa.

    Minusta on kuitenkin aika puusilmäistä hakea nyt vikaa suomalaisesta yhteiskunnasta, niin erikoinen tämä tapaus on murhatapaa ja motiivia (kosto?) myöten.

    VastaaPoista
  44. Älkää puhuko lasten tappamisesta, ei se mikään kultturelli juttu ole, missään päin maailmaa, vaikka Syyriassa heitä tapetaan nykyisin eniten. Ja sen tekevät (hyvää tahtovat?) sivulliset, venäläiset ja jenkit, ystävineen.

    Charlille sanoisin: voi hyvin sinäkin. Äläkä puhise kiukkua kuin liikaa ilmaa puhallettu ilmapallo. Tahdot sanoa enemmän mitä osaat, ja kun et osaa, alat jankuttaa...

    Ja tähän joku hirvittävä Hymiö, esim.
    (>^.^)><(^.^<)


    Kaiholla, ja kauhulla ajatellen

    mikiskiksesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tai näin, mikis, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla sattuu peräti kolmannes maailman murhista.

      Karibian murhaväkivallan rikollisuusaste on siis mailman kärkeä. Kukin päätelköön itse, onko maan kulttuuri jättänyt jälkiään tähän tapaukseen. Ei välttämättä, mutta ei sitä poiskaan voi sulkea näin harvinaislaatuisessa tragediasa.

      Poista
    2. Ei Karibialla lapsia murhata enempää kuin missään muualla. Siis tahallaan. Kyllä ne on aina poikkeustapauksia. Latinalaisessa Amerikassa ihmiselämä ei kovin kallis ole, paljon halvempi kuin Venäjällä. On, on! Ja tyttölapsille prostituutio on hyväksyttävä ammatti, hyvin hyväksytty. Koska... sillä usein elättää myös (yksinhuoltaja)äitinsä ja pikkusisarukset + suternöörin ja myös - ainakin välillä - myös ex-miehensä.

      Näin asiat näin. Ja myöhemmin otin niistä myös selvää. Enkä nyt vitsaile.

      Ps. Aasiassa en ole muuten ikinä käynyt. En tiedä siitä maailmankolkasta. Lukenut olen että siellä se seksiturismi vasta voimissaan on, ja varmaan niin on, se on monelle ihmiselle (= myös perheelle) ammatti. Näissä maissa kun mitään sosiaaliturvia ei ole.

      Mutta että omia lapsia tapettaisiin... ei, ei! Tai siis ne tapetaan heti kun ne syntyy, sitä toki tapahtuu, kaikkialla kehitysmaissa, mutta ei enää 3-vanhoina...

      Poista
    3. No en minä niin sanonutkaan, mikis, että lapsia murhattaisiin, en ajattele niin. Todennäköisesti huumejengit listivät toisiaan ja ryöstömurhia tehdään.

      Lähinnä ajattelen herkkyyttä tarttua puukkoon.

      Poista
  45. Toivottavasti (korjaa hevosmaisia silmälappujaan niin ettei vahingossakaan puhu muusta asiasta kuin muut, ts. ei laukkaa "sivupoluille"...) Luen ET-lehteä. Siinä nimittäin joskus on - olkoonkin että vahingossa - hyviä juttuja. Artikkeleja ihmisistä jotka ovat eläneet... Siis en minä muuten sitä lehteä erikseen lue. Tai arvosta. (Enkä ole kiinnostunut siitä mitä belsebuubisalva tekee iholleni, tai toimiiko ohut+paksusuoleni paremmin jos syön roppo kaupalla protoplasmaa, á 62,99 € kk, tms., puhumattakaan että 10 filmitähteä 9stä käyttää mäntysuopasaippuaa... äsh, mutta ihan hyviä juttujaa ko. lehdessä on. Lue ihmeessä, Iines.)

    Ps. Sitä paitsi meille pienikullisille miehillekin lehdessä aina jotain hauskoja juttuja on. Esim. sanaristikko. Ja miksei Arstilakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sattumoisin yksi ostettu ET-lehti tässä edessäni, koska harkitsin sen tilaamista. - En siis tilaakaan, koska lehti ei nähtävästi tuntenut kolumnin sallittuja ominaisuuksia ja turvautui sananvapauden kieltämiseen.

      Mutta siis lehti lienee aikakauslehtien sarjassa varsin hyvä. Tässä numerossa on kolumnistina Teemu Keskisarja, joka väittää, että onanismi on uusien ihmisten murhaamista. - Mainio näkökulma, kukaan ei tainnut tästä pöyristyä.

      Lisäksi on kuvaus Lapissa asumisesta, ihmisten kokemuksia, perusteellinen opas brillien ostajalle, artikkeli Eroon ilmavaivoista, Rosa Liksomin 18 kirjaa ja 10 periaatetta ynnä muuta kiinnostavaa. Ja kivoja ruokaohjeita ja kissanpeiton virkkuuohje. Ja se ristikko, liian helppo tosin.

      Poista
    2. Teemu Keskisarja tietysti vitsailee...!?

      Ihan oikeasti, ET-lehti on välillä kummallisen asiallinen lehti, siksi minun sydämeni melkein meni rikki kun sanoit ettet ikinä sitä tilaa... Ei saa olla niin jääräpää. Enkä minä ole mikään ET-lehden salainen asiamies, eikä se mikään hirvittävän hyvä lehti ole - ei edes sinne päin. Mutta on se silti! (rakas siili-iines)

      Poista
    3. Lehdet, lehdet...
      Minun ja Rikun suosikkibaritonitrubatuurimme HuuHaa Innanen lauloi lehdistä, jotka "syksy riipi puista käsin..." ja joutsenista joiden "nah, kun ne laskeutuvat järven pinnalle. Kyä mää ihmettelin. (Monttu auki. Ja ystäväni Esa ihmetteli myös. Mutta hänellä oli Haavi auki.)

      Niin.

      Elämä on ihmeteltävää ja on ihmisen molemmilla puolilla. Ja välillä myös edessä. (aforismi jonka - täytyy myöntää - keksin itse äsken. minuutti sitten)

      Poista
    4. Tilaus on minulle iso askel sitoutua johonkin. Minulle on tullut kauhean vähän lehtiä. Muistan, että ex-mieheni tilasi minulle eromme jälkeen Uusi nainen -lehden, SKDL:n naistenlehden. Ikävämpää lehteä en ole koskaan selaillut.

      Ostelen mieluummin silloin tällöin, harvakseltaan, irtonumeroita. Yleisimmin ostan Luontokuvan tai Kameran.

      Poista
    5. Samalla lailla Keskisarja vitsailee kuin Arstilakin. Miesten huumori vain on ymmärretympää.

      Poista
    6. äsh... "nah... =
      "nahkaiset jalat lätsähtävät, kun ne..."

      Tämä tietokone muuttaa tekstiä eri lailla kuin kirjoituskone. Vähän rupee vituttaa. (Mutta onneksi ei kovin paljoo.) Puhelimen näppäimillä en edes yritä kirjoittaa, joskus olen yrittänyt, ne menee kirjaimet ihan sekaisin. Kuten ajatuksetkin. Lumpeen kukka, lumivalkoinen... Niin menevät sekaisin ajatukset. Onko tuommoista laulua olemassa?

      Poista
    7. On sittenkin, on!

      kulkijan tietä lähdin jälleen, kaiho jäi kummin mun sydämeen

      Voi Jepulis kun on tangomaiset sanat! Täyttä timanttia! Kuunnelkaa ja surkaa! Oi...oi, oi, ei kuollut kukka vaikka kuihtui!...

      Poista
    8. Ratto oli 70-luvun alussa hyvä lehti. Muun kulttuurin ohella, siinä oli jänniä juttuja, samoin kuin Urkissa. Ratossa muistaakseni oli se valokuva afrikkalaisesta miehestä, joka oli laittanut tavattoman ison vehkeensä solmuun. Sitä pohdittiin laajalti, onko kuva aito, lopulta paljastivat, että kuvankäsittelyttekniikalla oli tehty. Jotenkin pystyivät sellaisia jo silloin tekemään.

      Tematiikkaan liittyen muistan yhden kannessa olleen otsikon: "Isä tappoi äidin, veri roiskui lasten päälle!" Muita kannen otsikoita oli "arabiterroristeja on jo Helsingissa" (Heh, 70-luvun alussa) ja suosikkini "Irstaiden ilotalossa yhdytään kuolleisiin" - Kieltämättä melko irstasta. Sitten oli vielä "50 arkaluonteista kysmystä suuseksistä" ja lupailu päänsä haulikolla ampuneen Niilo Lauttamuksen paluusta kuoleman rajoilta. Oli kai vielä nelisen vuotta kituuttanut.Näistä minä olen ammentanut, en minä muuten näin sivistynyt olisi.

      Poista
    9. Muistan hyvin nuo sanat, koko laulun. Tähän liittyy erään hyvin kauniin ja viattoman souturetken muisto, kurkottauduttiin tumman järvenpinnan päälle ja annettiin sormien lipua lumpeenkukkien päällä, kevyesti.. Miten nuori ja viaton ihminen voi olla!

      Poista
    10. Tai en minä kaikkia noita otsikoita muistaisi, ellen olisi kerran julkaissut kuvaa lehden kannesta.

      Poista
    11. Teemu Keskisarja on varteenotettava historioitsija, hänen vinoilunsa on perustellumpaa, kyllä vain, kuin Arstilan, ei siinä kyse sukupuolirooleista ole.

      Esim. Aino Saarinen, sosiologi, perustelee asiansa tosi hyvin. Eikä suinkaan siksi, että on nainen. Hävisin hälle aina.

      Kamera-lehti minullekin tuli yks vuosi. On hyvä lehti. Pari luonnontieteellistä julkaisua mulle kans tuli, ja Teatteri-lehti. Se oli aika huono, koko ajan, mutta Filmihullu-lehti oli hyvä! Tykkäsin kovasti.

      Poista
    12. "Irstaiden ilotalosta" tulee mieleen Kalervo Palsan sarjakuva Eläkeläinen muistelee. Tämä taas on Juha Hurmeen Nyljetyistä ajatuksista, joissa Köpi parhaillaan eli sivulla 59 nimeää kolmea täydellistä taideteosta, toisena siis Palsan sarjiksen. 

      Siinä mies sanoo toiselle, että ei ole vielä kokeillut täytettyyn ruumiiseen yhtymistä. Jokseenkin makaaberia! 

      https://www.google.fi/search?dcr=0&biw=800&bih=500&tbm=isch&sa=1&ei=MlQLWuOPFcPL6ATkiJ3gAQ&q=kalervo+palsa+el%C3%A4kel%C3%A4inen+muistelee&oq=kalervo+palsa+el%C3%A4kel%C3%A4inen+muistelee&gs_l=mobile-gws-img.3...8062.13126.0.13555.17.17.0.0.0.0.294.2087.6j8j2.16.0....0...1.1.64.mobile-gws-img..1.3.554...35i39k1.167.6iKePLf2bz0#imgrc=hHATII7FN0Ev1M:

      Tulipas outo linkki, toimiikohan.

      Poista
    13. No, eihän se linkki toimi, kun on tämä tabletti, jolla on omat metkunsa linkkiä poimittaessa. Olkoon, niin monta kertaa jouduin jo korjaamaan edellistä kommenttia, kun tässä hämärissä kirjoittelin.

      Poista
    14. Kalervo Palsa on tyyppiesimerkki eriyislahjakkuudesta, mutta ei poikkeuksellinen. Väitän, että jokaista julkisuuteen tullutta palsaa kohden on 282 palsaa jotka jäävät meiltä tuntemattomiksi, ovat lahjakkuuksia ainakin jollain alalla - mutta tyytyvät ryyppäämään itsensä hengiltä, yl. alta 4-kymppisinä, tai ainakin ennen kun kukaan meistä heitä ehtii tuntea. - Ja siksi me emme koskaa kuule heistä mitään... (käsitättekö... jokaista marilyn monroeta (1 kpl) kohti on 5 243 epäonnistunutta marilyn monroeta (Los Angelsissa keikisteleviä tarjoilijatteria)... tai enemmän niitä on, vaikka kuinka paljon, oy jeah... 500 243 kpl:etta suurinpiirtein!

      Mutta vain yksi heistä pääsee pinnalle!

      Poista
    15. Olen hyvin iloinen nyt, kaikti sen näkee mun teksteistä, äsken minulle oli fiksuja vieraita. Emme rönsyilleet sivuseikoissa. Aika harvoin voi luottaa toisiin ihmisiin niin paljon ettei tarvitse esittää enempää mitä on, näin oli nyt, ja se tunne on vapauttava. Saattoi puhua kaikesta. Ja kun joi viiniä, sitä enemmän puhui, kaikesta.

      Semmote on kivaa! (Ja ihmisten silmät. Kun katsoo heitä.) Jokaisen ihmisen sisällä on salaisuuksia, ihmisen sydän on kuin kivi; kun sen kääntää, sen alta juoksee pieniä, monijalkaisia, keltaisia muurahaisia... (Lasius flavus)

      Soitin heille taxin, kun lähtivät.

      Poista
    16. Palsa on säväyttävä, mutta ahdistava. Hänellä on huikeita kuvia, joita olen tähän blogiinkin poiminut. Ei ole ihme, että Hurme valitsee hänet yhdeksi kolmesta täydellisestä taideteoksesta, sillä Hurmeesta taiteen pitää räväyttää ja ravistella, muutoin ei kokijan aivokapasiteetissa tapahdu mitään. (Olen eri mieltä, mutta tästä lisää Einesbaarissa, ehkä. )Mikis, lue sinäkin Nyljetyt ajatukset! Ja muutkin.

      Poista
  46. Mikis on ainakin omasta mielestään viisas mies mutta onko hänkään oikeasti koskaan nähnyt todella viisasta naista? Opettajatar (nimi muutettu) Vilma Horsman on.

    https://www.youtube.com/watch?v=v8Qsn_PAtdY

    VastaaPoista
  47. Hahaa, mainio katkelma! Siis opettaja Vilma Horsman ei ole nähnyt, vaan on itse, niinhän toinen Rummukainen sanoo. Ja todella viisas Horsman on juuri siksi, että viitsii opettaa koko ikänsä muita. - Sanon tämän karttakeppi lievästi koholla.

    VastaaPoista
  48. Vai karttakeppi koholla, kuin lievässä erektiossa? Tämmöistäkö kouluissa nykyisin verorahoillamme opetetaan! Hyi, hyi. Ei Pirkkalassa aikoinaan... asiasisältö edellä silloin tultiin. Myös syliin. Ja kantapäät, yläasteen tyttöoppilailla, sojottivat kaukana toisistaan, samoin oli polvet. Mum mum.

    VastaaPoista
  49. Vihdoinkin ehdin taas tänne toivottamaan sinulle Iines ja kaikille blogiystävillesi ratkiriemukasta ja mielikuvituksellista kirjainten, sanojen ja lauseiden täyteistä uutta vuotta! Terveys olkoon kanssanne myös vahva ja hyvä!
    On hienoa todeta, että niin sinä Iines, kuin sanavalmiit vanhat toverisi voitte hyvin! Keskustelut sujuvat edelleenkin kotoisasti.
    Elossa ollaan täälläkin ja hyvissä niin sielun kuin ruumiinkin voimissa vuosien vierimisestä huolimatta.
    Palaan taas!
    Terveisin Leonoora

    VastaaPoista