10.2.2022

Sananen nuorten kurjasta elämästä

On pakko myöntää, että en kauheasti pidä toimittaja Riku Rantalasta. Tämä ei johdu yksistään hänen muutaman vuoden takaisesta kaarnavenekeissistään, jolla turvapaikanhakijoiden piti päästä tienaamaan ja  yritystoiminnan alkuun. 

Uusin kulmieni kurtistuminen johtuu Rantalan tavasta pahoitella lasten ja nuorten kurjuutta pandemian aikana. Pidän lasten ja nuorten koronakurjuudesta rutisemista vahvasti liioiteltuna ja lievästi tekopyhänä. Kaikkihan ovat joutuneet supistamaan elämäänsä ja kaikki ovat kärsineet rajoituksista. Se, että korostetaan lasten kärsimystä, tuntuu eliitin kitinältä siitä, että ovat joutuneet nokikkain omien kersojensa kanssa, kun näitä ei voi työntää pois jaloista urheiluharrastuksiinsa. Tai ei voi enää elää lapsensa urheilumenestyksen kautta, kun itse ei aikoinaan pärjännyt. 

Haluaisin muutenkin palauttaa aina tässä lastenkurjuusrutinan kohdalla mieleen koronan alkuajat, sen kun vanhempi väki eristettiin kuka maaseudun mökkiinsä, kuka kaksioonsa, erilleen jopa lapsistaan, useiksi kuukausiksi kuin vankilaan. Kauppareissutkin jäivät ja tavarat apteekkituotteita myöten piti toimittaa kuriirilähetyksinä ketään koskematta tai näkemättä. 

"Minua hämmästyttää tuo hirvittävä pahoinvointi rajoituksista,  kun on kokenut ajat jolloin ainoa yhteiskunnan nuorille järjestämä viriketoiminta oli kirjasto.

Entäs se yli 70-vuotiaitten ja ulkopuolisten valvoma sisältä poistumiskielto,  eikö se merkitse mitään näihin hirvittävästi kärsineisiin nuoriin verrattuna."

Näin kirjoittaa lukija  Reijo Hukkanen Riku Rantalan  artikkelin keskusteluosiossa Helsingin Sanomissa.

Rantala arvostelee myös liikuntaharrastusten kalleutta, joka tuntuu etenkin vähävaraisissa perheissä. Rantalalta itseltään kuluu 500 euroa kuukaudessa poikiensa urheiluharrastusten jäsenmaksuihin puhumatta vielä mitään varustemaksuista. 

Kyllä on kurjaa. Taas köyhät kärsivät. Harrastuksiahan pitää olla, jottei syrjäydy. Itse mietin sitä, milloin tähän mielettömästi rahaa vaativiin  lasten harrastuksiin oikein mentiin. Paremman väen lapsilla on kalenterit täynnä etupäässä fyysisiä urheiluharrastuksia, joillain harvoilla jotakin henkiseltä puolelta kuten vaikkapa musiikkiharrastuksia. Vanhemmat kiitävät itse kuntosaleille habaa pumppaamaan. Ja kaikilla kuulonapit korvissa jottei vaan kuule kenenkään vieraan tarpeetonta puhetta. Ja se kännykkä kourassa, jos käsi on vapaa.

Ja nyt Rantala väläyttää valtion tukea lasten liikuntaharrastuksille, huom. liikunta-, ei esimerkiksi musiikkiharrastuksille, lukuharrastuksille tai muille taidejutuille. 

Suomessa onkin tehty aloite lasten liikuntaharrastusten  jäsenmaksujen verovähentämisoikeudesta. Vaan miten verovähennys auttaisi vähävaraista, jolla ei ole sitä muutamaa sataa euroa kuukaudessa niihin maksuihin? Ja jolla muutenkin on pienet verot? Toimisiko verovähennysoikeus parhaiten vain muutenkin hyvin toimeentulevien hyväksi?

Lopuksi: ihmettelen vielä Li Anderssonin lausuntoa siitä, että kouluihin ei pidä palkata vartijoita, vaan kasvatusalan päteviä ihmisiä selvittämään ongelmien juurisyitä.

Herra mun vereni. Opetusministeri on vieraantunut koulujen todellisuudesta. Vartijan tehtävän ei ole juurisyiden tutkiminen, vaan kulloisenkin akuutin vaaratilanteen estäminen. 

Juurisyitä on kouluissa hoidettu pehmeästi jo vuosikausia, eikä se riitä  nykytilanteessa, jossa eräänkin itähelsinkiläisen koulun oppilaista 75 prosenttia on maahanmuuttajia ja loput kantasuomalaisia pellavapäitä.

(Piirros Norman Rockwell)

175 kommenttia:

  1. Heh, minä olen tahallani kaivanut verta nenästäni haukkumalla Rikua ja Tunnaa, sekä Arman Alizadia. Kaikki ihan saatanan pökiöitä. Arman itkee maailman kurjuutta aivan toden tuntuisesti, mutta oikeasti silloin ajattelee vain palkkatilinsä pienuutta.

    Sen verran annan periksi, että Riku ja Tunna ovat vajakeiksi erittäin hyviä!

    VastaaPoista

  2. Juuri tämä näiden herrojen kohteiden valinta minuakin tökkii. Kun turvapaikanhakijoista kohistiin, herrat kuvauttivat itseään heidän kanssaan ja puuhastelivat kaarnaveneitä. Ja nyt, kun lyödään rintoihin kärsivien lasten ja nuorten puolesta, Rantalakin taas herää ottamaan osaa kurjuuskärvistelyyn. Tällaisia hyviä ihmisiä meikäläinen vieroksuu. Jokainen joka kuvauttaa itsensä köyhän ja kärsivän vierellä, on minusta falski linssilude.

    VastaaPoista
  3. Itse olen enemmän lasten puolella kuin oman ns. hyvinvointini puolella. Heillä on elämä edessä. Nuori viriili ihminen - muistathan! - haluaa tavata toisia nuoria viriilejä ihmisiä. Mikäs meidän – vanhusten – on kotona olla ja purra porkkanaa, virkata sukkia, lukea kirjaa, selata lehtiä, tuijottaa Big Brothereita televisiosta tai piipahtaa tietokoneella, ja siemaista aina välillä kupposellisen Camilla-teetä... Okey. Nuoret haluavat muutakin, esim. heittää pesäpalloja koriin tai potkia keihäitä urheilukentällä, tms. Ymmärrän heidän tuskaantumistaan, kun nyt ei niin saa tehdä.

    Nuorilla on elämässään enemmän menetettävää kuin meillä, Iines.

    VastaaPoista
  4. En oikeastaan ajatellut tätä siitä näkökulmasta, kummalla on ollut vaikeampaa tai helpompaa, mutta toki asia on noin: nuorilla on määrällisesti enemmän menetettävää, jos eletään sulussa.

    Mutta kun ei eletä, vaan ollaan oltu suositusten varassa, ja nuoret ovat saaneet koko koronan ajan liikkua vapaasti kaupungilla ja tavata tovereitaan. Etäkoulu ei kestänyt kauan, ja siinähän oli koko ajan kontaktit opettajaan ja vapaa-aikanaan nuorethan siis tapasivat vapaasti tovereitaan.

    Täällä ainakin nuoret ovat mm. bilettäneet porukalla koko koronan ajan ja nyt jo pitkään monenlaiset liikuntaharrastukset ovat olleet auki. Pikkukaupungissa suurimpina tartunnanlähteinä ovat olleet juuri urheiluryhmät ja nuoret ja koronakaranteenin rikkomiset ovat olleet aivan tavallisia. Yksikin lähti koronaisena pubiin, kun ei viitsinyt olla kotona ja siitä tuli tartuntarypäs.

    Että tästä pikkukaupungin perspektiivistä joutuu kyllä kysymään, että mikä ihmeen nuorten kurjuus?

    VastaaPoista
  5. PS Piti sanomani vielä se, että meillähän vallitsee lapsia ja nuoria kohtaan hyvin myönteinen ja hyvin salliva kasvatusilmapiiri. On tahoja, joiden mielestä lapsia ei saisi ollenkaan käskeä eikä komentaa, ja ei-sana lapselle on kielletty. Kouluissa ei anneta hylättyjä arvosanoja eikä vaadita esimerkiksi kunnon lukutaitoa. Käydään kiva-koulua, jossa ei ole montakaan rajaa. Lapsia kohdellaan pumpulinpehmeästi. Kiusaajiakaan ei komenneta, vaan enemmän ymmärretään.

    Tätä taustaa vasten nämä liikuntaharrastusten rajoittamiset tuntuvat tietysti hirveältä asialta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun oppikoulupoikana voimistelunopettaja tukisti mua kerran tukasta niin paljon, että sen kouraan jäi n. 1/12 osa mun hiuksista. En tiedä oliko se sitten jotenkin pedagogisempi tapa opettaa? (no ei ainakaan paapomista, piru vie)

      Poista
    2. Kumma, etten minä olen koskaan törmännyt opettajaan, joka kajoaisi jollakin tavalla oppilaaseen. Muistan Ressun, joka suuttuessaan pamautti karttakepillä opettajanpöytää niin että hätkähdin pulpetissani. Tämä oli ainoa kerta, kun edes näin opettajan suuttuneena. Ja omista kollegoistani en osaa edes kuvitella, että joku olisi koskenut oppilaaseensa. Ja olisin toki kuullut, jos jotakin olisi ollut.

      Uskon silti, että näitä tapauksia on, onhan niistä kerrottu. Ja muinoin viime vuosisadan alussa oli kai tapana kurittaa oppilaita ruumiillisesti esimerkiksi sormille lyömisellä.

      Ei kouluihin ruumiillista kuri tarvita, ja onneksi se on kielletty. Ei sitä tarvita koteihinkaan.

      Lapsi tarvitsee kuitenkin turvallisia ja rakkaudellisia rajoja. Häneltä voi myös edellyttää hyvää käytöstä muita kohtaan. Vanhemmat ovat vastuussa kodin säännöistä ja ohjeista ja aikatauluista, lapsen ei vielä tarvitse huolehtia omasta turvastaan.

      Poista
  6. Parasta olisi palkata Petri Nygård keikkailemaan ja kiertään kaikki koulut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reipas ja liikunnallinen hahmo, perusarvot kunnossa. Kts. Seiska.

      Poista
    2. Mitkä perusarvot? En tunne sellaisia.

      Nygård on meikäläiselle jokseenkin tunnistamaton hahmo. Tiedän, että hän on esittänyt yhden suositun örvellyslaulun.

      Poista
    3. Lue läksyt, Seiska.

      Poista
    4. Minkä siis niin häh! Örvellyslaulun. Ei-ehei, nyt on ivallisuuden purennassa häiriö johonkin suuntaan, siis nää Nygårdin on aivan selkeesti paksua ja tahmeaa parodiaa itseään tykötekevästä rap-artistista.

      Mamma mia!

      Jos örvellyslaulu on, on se James Brown Mans world italialaisen (forza senza sordino) kera, älkää kuitenkaan herkuttelemaan ruvetko, on se niin kaamea esitys.

      Poista
    5. Iines. Perusarvot. Kamaan? Viina musa toosa tietenkin.

      Poista
  7. Aulavaksimme kollega tympiintyi Boris Jeltsin keskuksessa:

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c2b2481c-5fac-4771-88ca-016d413b736e?s=09

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muaha-haha! Tentulla se lähtee, kuulakynän muste. Maksaa viis ekee. Ei o todellista...

      Poista
    2. Vaan paras tästä taulujen korjaussarjasta, jonka Mankemang nosti ansiokkaasti esiin, on täällä:

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006470182.html

      Poista
    3. Juu on stydit öyheet tuossa tosiaan, maalinpoistoon just passelit. Silti, se hahmo Beanin nukahtamiskohtaus kirkossa kun otta kosahtaa lattiaan on yliveto.

      Poista
    4. Takatuuppari lastenhoitaja on aina ilkeä. Myös omaisensa vihaavat sitä.

      Poista
    5. Mankemangi tuutko tappeluun, sano paikka! - Turpaan tulee niin, että tukka lähtee. Et mummuhomo uskalla.

      Poista
    6. Ei mankemangi oikeasti ole edes mikään vasemmistoanarkisti. Jostain heistä kuuli ja aatteli sen olevan mukava rähinäremmi, piiskaakin saa. Lapsena mankemagi oli apukoulussa, ylsi sieltä korkealle, lasten kiusaajaksi. mankemagi on Josif Stalinista seksuaalisesti kiinnostunut.

      Poista
    7. Nyt vaikenen tyhmine juttuineni, mankemangin kanssa en hengaile missään olosuhteissa, Goodbye lullabirds.

      Poista
  8. Muistan kyseenalaisista oppilas-opettajasuhteista kyllä yhden romanssin. Nuori kaunis kuvaamamataidon lehtori tuli kouluun ja pian alkoi kulkea huhu, että hänet oli nähty erään lukion pojan kanssa yhdessä. Poika oli kuvaamataidollisesti lahjakas ja oli opettajan piirustuskerhossa. Taisi heillä romanssinpoikanen olla.
    Onko tällainen sitten mahdollisesti oppilaaseen kajoamista?

    Ja toinen samanlainen juttu, josta kukaan ei ole kumma kyllä pöyristynyt ja nostanut haloota julkisuudessa. Muistatteko mainion sarjan Kumman kaa? Ihmettelen, ettei kukaa ole kieltänyt sitä.

    Siinä Ellu ja Anne, koulun terveydenhoitaja ja ruotsin lehtori, harjoittavat seksiä alaikäisten poikien kanssa, joista tulee heidän oppilaitaan... Sarjaa uusitaan jatkuvasti kanavalla 8.

    VastaaPoista
  9. Katsoin eilen uutisväläyksestä ruotsalaisnuorten riemua. Naiset bilettivät tiukassa ruuhkassa ilman maskeja ja sanoivat inoissaan, että juujuu, varovainen täytyy silti olla. Ja hönkäilivät takaisin piukkaan ihmismassaan, jossa tosiaan kellään ei ollut maskeja eikä turvavälejä. Että se siitä varovaisuudesta.

    VastaaPoista
  10. Eikäpä kun leirille, kahden vuoden ajaksi. Pikku intti khi-hi. Joka jannu ja jaana, ei naimalupia ennen leirinkäyntiä, ei ajokorttia, ei mitään muuta kuin sairaalan käytävää moppaamaan ilman leiriä. Näin niitä nats, köh, nuoria komistetaan.

    VastaaPoista
  11. No kyllä näin on, vastuu lasten koronakärsimyksistä ei ole yhteiskunnan, vaan heidän itsensä ja vanhempien. Jos on globaali pandemia, se koskettaa myös lapsia ja thats it. Elämä ei ole aina vain kivaa. Vanhemmat panostakoot yhdessäoloon lastensa kanssa. Ulos luontoon koko perheen voimin. Hiihtämään pääsee, youtube on täynnä jumppa- ja kuntovideoita.

    Rajaton on lisäksi se elämysten maailma, joka avautuu kirjoista, musiikista, elokuvista, internetistä avautuvasta somesta.

    VastaaPoista
  12. On näitä keksitty ennenkin, että olisi epäkelvot ja kunnon kansalaisoikeudet, erikseen saman kansan ihmisille. Kovast' hyö sitä nyt yrittäät. Dystopioita ne on.

    VastaaPoista
  13. Kylläpä se alkaa vaan pikkuhiljaa näyttää siltä että Inez on mitä melkoisin moraalinvartija.

    Ahaa, onko? Onko se tärkeää? On eli ei, moraali on tärkeä, vartio on tärkeä, värit kirkkaat puhtaat, säännöt vanhat parhaat vaan kuinka ne toteutetaan kasvattavasti, pakottamatta? Siinä se on se kuussataasivuinen pedagokiikka kova sana. Tulisiko sen tenttiminen kyseeseen, vanhemmilta?

    VastaaPoista
  14. Ei moraalin, vaan kaksinaismoraalin. Oikeastaan kaikki julistavat kirjoitukseni on tähdätty kaksinaismoraalia, teeskentelyä ja epärehellisyyttä vastaan.

    Laiska lukija voi luulla täten minun olevan kirjoitukseni aiheesta riippuen

    a) persu

    b) moralisti

    c) rasisti

    d) islamofoobikko

    e) sovinisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaassa perseet tervataan, Eppu Normaali.

      Tämä on tiettykin nosto levyltä Rupisia riimejä ja karmeita tarinoita jonka äänimaailma l. soundit on kuulas, jalo, helkkävä ja pidän siitä juuri siksi. Kappaleista vain tästä, en tiedä miksi juuri Suomi-ilmiö ja Voi kuinka me sinua kaivataan ovat niin rakkaat mutta ehkäpä se selviää, jonain kankkusaamuna.

      Poista
    2. Laiska kuuntelija saattaa luulla että olen epämusikaalinen puutalossa asuva ydinvoimainsinööri mutta en ole laiskojen kuuntelijoiden puutaloissa asunut joten ihan sama, NASA tutkii miksi... Kappalevalintakysymys.

      Poista
  15. Mullekin on toi rasismi ihan harrastus vaan, lahjakas, sosiaalinen, ahkera ja verkottuva luomufasisti ja snadisti sadisti minä olen luontojani.

    VastaaPoista
  16. Ups, unohdin kertoa että olen kaappihetero.

    VastaaPoista
  17. Kun noita listaamiani asioita sivuavia aiheita käsittelee kriittisesti, päättelee moni laiska ajattelija automaattisesti, että jos arvostelee asiaa, on sitä vastaan.

    Maahanmuutto on paras esimerkki tästä. Oli aikoja, että Suomessa sai välittömästi rasistin leiman kylkeensä, jos lausui pienenkin poikkipuolisen sanan vaikkapa laittomasti maassa olevista turvapaikanhakijoista. Nythän saa jo sanoa jotakin kriittistäkin, kun on nähty Suomeen kotiutuneitten jengien väkivaltaiset puukkohipat ja varastelut.

    Jopa muut hallituspuolueet eivät kannata suoraan sisäministeriön kaavailemaa laittomasti maasa olevien kansalaistamista yhdellä nuijankopauksella, niin kuin sisäministeri valmistelee.

    VastaaPoista
  18. Jatka unia mutta herättyäsi lue muutama Uusi Suomi, tai vielä paremmin, katso poliisin verkkosivuilta missä voi kulkea verraten vaarattomasti, tänään.

    VastaaPoista
  19. Gangsta -kulttuurin ihannointia ja kaksin käsin katuhuumeita, ei siinä mitään muuta tarvita.

    VastaaPoista
  20. Ymmärsin että justiinsa tämmöiset kiroilevat rollaattorimummot särähtää häijysti Ineksen tutkassa kun taas SaatananPerkeleenHelvetti, metsäkoneenkorjaus youtubessa on luontoääni ja kulttuurinen ilmiö. Nonnih, nyt on selvä siis tämä.

    VastaaPoista
  21. Kannattaisi varmaan lukea sanomalehtiä ja seurata valtamediaa, ja poliisin virallisia lausuntoja, Mankemangi. Yleissivistykseen kuuluu olla tietoinen yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

    VastaaPoista
  22. Uskon, että poliisi tiedottaa, kun vaaratilanne on ohi. Ei tuntuisi uskottavalta salata asia, joka kuitenkin jossain vaiheessa putkahtaa jotakin kautta tietoisuuteen.

    VastaaPoista
  23. Siis nyt en ymmärrä kommenttiasi, P. P. Rolllaattorimummo? Metsäkoneenkorjaus luontoääni? Rollaattorimummot käyvät, metsäkone raiskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PePe yrittää väittää, että suhtaudut mummojen kiroiluun eri tavalla kuin äijien pärryyttelyyn.

      Millä perusteilla väittää, se ei ole minulle selvinnyt. (Epäilen ettei selviäkään.)

      Poista
    2. Ei. Iines ei siedä falskiutta.

      Poista
    3. Kun ilmeni että mielenkiintoa on voin sen joutessani tyydyttää. Kuuluisa kiroilureipastelu jossa motokuski "vaihtaa poksia, ee, ee sovi, mikä siellä, ei saatana, ee tuumittää viinaapittääjuua, tulisit huoltoukot itte laittamaan jne. on nk. meemi, eli kyse on asiasta joka on lähtenyt elämään omaa elämäänsä. Vähän kuten joko Iines tai tämä blogi. Tai molemmat. Rollaattorimummo on koomikko joka teki markkinointitarkoituksessa aneemisen yrityksen samaan suuntaan. Surkea, myötähäpeää aikaansaapa vähä-älyinen vajakin lavashown kuolema. Tässä ero.

      Edeltävä on, jälkimmäinen on pelkkä copycat. Hiukan siihen suuntaan kuin joku yrittäisi matkia minua, siis siviilissä, livenä - täälläkään siitä ei juuri kannata edes yrittää puhua sillä taiteeni on omaani, olen ainoa jolta se onnistuu. Erääntapainen kopiosuojaus, käytännöllisistä syistä, ettei kukaan onnistuisi esiintymään minuna tai puolestani.

      Tässäpä näitä, näppäimillä näillä.

      Poista
  24. Kyllä minä ainakin syytän mamuongelmista punaviheridealisteja ja heitä peesaavia yleishyviksiä, pintaliitäjiä ja tolvanoita.



    VastaaPoista
  25. P.P. jos haluat kommenttiesi säilyvän, kirjoita järjellisesti äläkä pelleile koko aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluat että tottelen niin tehdäänpäs työsopimus ja aloitat sen palkanlaskennan alkeista tuon työnantajaosapuolena esiintymisen tapaisen käytöksen, tai sitten vain hyväksyt että mikäli komentelet minua niin päätän yksin tottelenko vai enkö tottele. Niin tai näin mutta missään tapauksessa en tule kuulumaan kokonaan määräysvaltaasi.

      Notta ollahan ihmisiksi.

      Kuka sen palkan muuten sulle maksaa? Tulee paljon halvemmaksi ettei tartte neuvotella, mutta silloin on kyse siitä että komennossa olen minä enkä minä maksa.

      Sinänsä neuvotteleminen on ihan kivaa. Ensin uhataan. Sitten myödätään. Sitten sanellaan omat ehdot vastapuolelle ja he suostuvat. Kaava on aina sama. Sen vuoksi se onkin tylsää enkä suostu siihen.

      Poista
    2. Siispä täst'edes joudut käyttämään kohteliaampaa kieltä, Iines. Päätän tapauskohtaisesti mikä on sopiva kohteliaisuusmäärä.

      Tässä pari mallia:

      -Plaaplaa, ole hyvä.
      -Lässynlää, jos sopii.
      -Umbaguangaa, kiltti P. P.
      -Hölönpölöntäyttätuubaa, eikö vain, saanko pyytää?

      Näillä mentäs ;)

      Poista
    3. Iinekselläpä on näissä neuvotteluissa Putinin valtuudet: joko tottelet kiltisti, kaunokaiseni, tai hän poistaa sinut. Naps.

      Kukaan ei sitä edes tiedä, vaan luulemme sinun vain siirtyneen parempiin blogeihin joissa arvostetaan höpötystä ja hölynpölyä!

      Poista
    4. Jep, näinhän se menee. Minä asetan rajat tässä blogissa. Kommentit poistetaan harvoin, mutta syystä ja logiikkani mukaan:

      - pelkkä linkkikommentti
      - tahallinen ilkeily
      - käsittämätön höpöttely
      - trollaus.

      Useissa blogeissa on ennakkosensuuri, joka karsii tällaiset kättelyssä. Useissa blogeissa blokataan lisäksi erimieliset poliittisesti epäkorrektit kommentit. Täällä ei.

      Poista
    5. Joopati kylpati, kuiteskaan en tollasille ajatuksia aikaansaamattmille rupee ees vastaileen, pyrin olemaan ''rimm'isen tasapuolisen vittumainen kaikille, mutta kohteliaasti, olokeepa hyvvee.

      Poista
  26. Kannattaisi vaikka käydä Vuosaaressa itse katsomassa.

    VastaaPoista
  27. Minulta ei riitä ymmärrystä sille käytännölle, että turvapaikkaa voi hakea aina uudelleen, kun hylkäävä päätös on tullut, lukemattomia kertoja. Kai hylkyyn kriteeritkin on, vaikka toki erehdyksiä voi sattua, niin harvoin kuitenkin. Jos ei täytä monenkaan kerran jälkeen turvapaikkakriteerejä, niin piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tilanne ole se, että vääriä kieltoja on 1 miljoonasta, kun taas vääriä lupia on suurin osa.

      Poista
  28. Julkkiksille ja muille sometyrkyille tuli tällöin kiire kuvauttaa itsensä syömässä turvapaikkamiesten keskellä naurusuisina ja ah niin hyvinä. Siinä innossa tuli monelle kaulailtua hieman vääriäkin tyyppejä. Mutta siitä viis, tulihan oma suvaitsevuus näytettyä kaikelle kansalle. Tuo aika oli kyllä koko ilmiötä aika ironisesti kuvaavaa.

    VastaaPoista
  29. Pitääpä hyvinkin. Eivät ne välimeren rantakaupungit olleet muurein ympäröidyt etteivät maamoukat tule hakemaan tuotteitaan takaisin vaan pitääkseen demokraatit pois pelloilta.

    VastaaPoista
  30. Lisään vielä, että varmaan poliisilla on jotain katukuvaa, jossa näkyisi jengiä?

    VastaaPoista
  31. Sattumalta tänne on synnyttykki...

    VastaaPoista
  32. En ole montaakaan, useampaa taikka pienempää joukkoakaan ihmisiä tavannut joilla olisi tuo taito tuo kyky hallita sanojansa ja puhua itsenään.

    Anttaapa pallaa.

    VastaaPoista
  33. Nyssää sen rytkäpolkan soimaan panit.

    VastaaPoista
  34. Niin, kävihän Maria Petterssonkin Malmössä ja löysi ruusutarhan.

    VastaaPoista
  35. Jepulis, mutta nyt se on jo pikkasen helpompaa kun on syntynyt ja tietää melko varmasti kuolevansa ei-nuorena.

    VastaaPoista
  36. Tuo oli mahdollisesti sarkasmia. Ei se ole laitonta.

    VastaaPoista
  37. Aiheeseen päivän päälle, vaaratiedote telkkarista kertoi ettei siitä hötäkästä taaskaan maailmansotaa saatu. Kyllä on tylsää. Aika käy pitkäksi. Onneksi on tämä blogi...

    VastaaPoista
  38. Ai niin, Pettersson on nuori, nätti ja fiksu kirjailija/journalisti, joka on jopa käynyt Rosengårdissa.

    VastaaPoista
  39. Mutta tuota, ehdotan emännälle, että seuraavalla Vantaanreissulla kävisitte Jumbossa ekskursiolla. Tokihan siellä jos missä ainakin yksi katujengi terrorisoi Flamingon kylpijöitä.

    VastaaPoista
  40. Perhana. Yks pääs karkuun. Mää tiän. Mää jään tänne väijyyn. Kyä se tänne tulee jos se on tarpeeks viksu, ja jos ei o ni äkkiä se selviää, parissa vuodessa viimestään.

    VastaaPoista
  41. Tuskin ehtivät sieltä Vantaalle. Ne taitavat nyt riehua Raisiossa päin, huhun mukaan. Vai saivatko ne matkustuskiellon, mene tiedä.

    VastaaPoista
  42. PS Ei kannata postata tänne kylpylälinkkejä, ne poistetaan, ellei muuta asiaa ole. Sitä paitsi meikäläiset uivat vain kullanvihreässä meressä ja joskus kylässä ollessa järvessä. Inhoan tehtyjä altaita ja viihdykkeitä.

    VastaaPoista
  43. Juuri Helsingin poliisilaitokselta saamani tiedon mukaan katujengi ei näy kadulla:

    "Vaikka nuoret itse korostaisivat omia asuinalueitaan, se ei näy ulospäin saatikka asuinalueiden asukkaille."

    - Ylikomisario Taponen

    VastaaPoista
  44. Olet tiedoissasi kahdeksan vuotta jäljessä. Näinhän Taponen sanoi Ylelle 10.10.2014 väittäessään, ettei Helsingissä ole jengejä eikä minkäänlaista maahanmuuttajaongelmaa. - Tämähän oli ajan henki tuolloin, mediakin oli ylisuvaitseva, samoin Jari Tapola poliittisessa korrektiudessaan.

    Siirry tiedoissasi nykyaikaan ja kirjoita sinne Googleen vaikka ”jengit väkivalta”.

    VastaaPoista
  45. Miksi sen tulisi näkyä muuten ulospäin? Jengithän menevät tiettyihin paikkoihin hengailemaan, harva chillaa asuinalueellaan. Näinhän kantasuomalaisetkin nuoret tekevät. Ei jengi tarkoita asuinpaikalla oloa. Jengi voi matkustaa vaikka Raisioon ja ryöstää siellä viattoman ihmisen.

    VastaaPoista
  46. Sanoinko että tuo sitaatti on tältä päivältä? Taisin sanoa.

    VastaaPoista
  47. Osoittaa Jari Taposelta kyllä kyseenalaista asennetta esittää tänä päivänä täysin samaa poliittisesti äärikorrektia litaniaa, jonka hän esitti 10.10.2014. Gangsta-jengien väkivaltaistuminen on jokaisen sanomalehden sivuilla näinä päivinä.

    VastaaPoista
  48. Köhöm, tuo olisi jengi, ihan vaan paljaaltaan. Ulkomaan eteviköt ne itseään kutsuvat gangstereiksi. Siitä loppasuinen lökäpöksy pilvipäissään on saanut sentään aikaan gangsta -sanan. Eihän tämä mikään kumma homma ole, kyllä tämän hoksaa että eivät ne mitään sotilaita ole vaikka paukuttelisivat ysimillisillä toisiaan hengiltä, mieluiten. Niin että pois turha huoli ja muukin joutava murhe. Me tavalliset ukkelit oomme paljon, paljon vaarallisempia jo senkin vuoksi että meitä on niin helkkarin paljon. Tästä päästäänkin tähän, milläs meidät saataisiin luvanvaraisiksi ja pelkästään lääkärintodistuksen ja poliisin lupatoimiston luvilla kätevästi puolustamaan tätä koko hommelia, ilman että kaikemmaailman parasta tarkoittavat mutta tekemään täysin kykenemättömät riemuidiootit saavat meitä määräillä? On se perusmies sen verran vaarallinen ase että se on paras panna piiloon ja pidellä sitä suojuksessa julkisella paikalla, vaikkapa ajoneuvoon tai muuhun kapineeseen. Ettei kävis mitään turhaa, niille katuneekerikakaralaumanjohtajille. Ja tää onkin semmonen sana että tätä ne saa harjotella...

    VastaaPoista
  49. Miten niin huijaa? Evoluutiohan tarkoittaa juuri ja vain sitä, että vallitseviin olosuhteisiin sopeutuvin menestyy eli lisääntyy.

    Voisi ajatella jopa niin, että apinalajien alkuvaiheissa naaraat valitsivat uroksensa ihan summan mutikassa - ja vuosituhansien kuluessa menestyneimmäksi valinnaksi osoittautui urostyyppi, jota me kuvaamme termillä "alfauros".

    Joissakin toisissa olosuhteissa alfauros olisikin heikko arka ruma pikkuruinen kääkkänä, jonka jälkeläiset vain sopeutuivat sikäläisiin olosuhteisiin.

    Ettemme vain olisikin menossa siihen suuntaan?

    VastaaPoista
  50. Niinhän sinä vissiinki toivot mutta tosiasiaksi jää että satakiloinen vähän vajaa parimetrinen nyrkkijumala jonka pikkukenkiä voi käyttää alasimena ja vasarana viepi naiset rantaan, heittää ne pitkäänlaivaan ja seilaa tiehensä jättäen jälkeensä pirut karvaiset kavalat mielessään ja karvaiset tallukkaat jaloissaan. Mongolit ei koskaan pärjänny viikingeille, tämä näkyy perimässämme aivan selvästi.

    VastaaPoista
  51. Poistitko sinä Iines tästä kommenttini, vai tekikö selaimeni tepposet?

    Kerroin siinä keskustelustani erään poliisin kanssa twitterissä. Oliko paha?

    Voin tässä yhteydessä paljastaa, että perheeseeni (en ole ylpeä) kuuluu kyttä, sjöbbe, brankkari ja hoitsu.

    Joku aika sitten kerroin täällä, että muutamallakin heistä on rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävistä myönnetty veteraanikortti.

    Muistaakseni Iines vastasi, että hänen perheessään veteraaneja on enemmänkin. Että se sitten rehellisyydestä!

    Kopioin tämän siltä varalta, että se poistetaan asiattomasti.

    VastaaPoista
  52. Enpäs heti muista, mutta todennäköisesti en poistanut, koska kertomasilaista kommenttia tässä ei mielestäni ole ollut. En poista koskaan tavallisia asiallisia itse kirjoitettuja kommentteja. Jari Taposen puhe ei ole tästä ajasta, en luota häneen, sillä hän on poliittisesti ylikorrekti kuten Kekkonen neukkuaikoina. Viittaan edelleen tämän päivän sanomalehtiin ja Google-hakuun ”jengit väkivalta”, niin silmäsi avautuvat nykypäivään. Siellä on runsaasti poliisien kokemuksia ja jopa videoita.

    VastaaPoista
  53. Niin, kirjoitin äsken kysyneeni viralliselta twitterpoliisilta taannoin, että Inka hän itse nähnyt katujengiä ja hän vastasi kysymällä, että mitä minä tarkoitan 'katujengillä'. Oiva vastaus viranomaiselta, joka on lanseerannut käsitteen julkisuuteen säikyttämään yleisöä.

    VastaaPoista
  54. Toisekseen, mun ei tarvitse guuglailla, vaikka juuri minua on siitä syytetty. Minä tiedän, mistä minä puhun. Mutta kerropas niistä sinun perheesi veteraaneista!

    VastaaPoista
  55. Vaihtotase jäämässä viime vuodelta reilu 2 mrd e ylijäämäiseksi (n. 1 % BKT:stä). Suomi ei siis kokonaisuutena velkaannu ulkomaille vaan kerryttää varallisuutta ulkomailta.

    💄💋 hallitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä. Olemme kuitenkin jo vuosia kuluttaneet enemmän kuin tienanneet eli eläneet velaksi.

      Se ei sinänsä ole kauheaa, koska korot ovat olemattomat. Mutta velka on kuitenkin aina maksettava takaisin. Nykyään se maksetaan ottamalla uutta velkaa.

      Kuinka paljon valtiolla voi olla velkaa? Kun tilanne kiristyy, korot nousevat.

      Poista
    2. Eikös Paavo Arhinmäki sanonut, että velkaa ei tarvitse koskaan maksaa pois. Ehkä hänellä on hyvä vastaus tuohon korkojen nousuunkin.

      Poista
  56. En näe missään poimintaa sanoistani. Haluan nähdä kontekstin. Poimipas se esiin, sillä en voi muistaa ilmaisuni sanamuotoa.

    Mitä perheeseen tulee, niin katson siihen kuuluvaksi myös perheeni rakkaat poisnukkuneet jäsenet. Samoin kaikki entisen lemmikkimme. Perhe on yhtä laaja käsite kuin jengi.

    VastaaPoista
  57. Dementia ei ole häpeä, mutta jos luottaa siihen, ettei kukaan muukaan muista, mitä olet sanonut, niin...

    (Ja otin tästäkin kopion aikaleimoineen.)

    VastaaPoista
  58. Metsäyhtiö UPM tahkosi viime vuonna erinomaista tulosta, mutta haluaa nyt käytännössä leikata työntekijöidensä palkkoja.

    Taistolaisena epäonnistuin, kapitalistina en. – Nalle Wahlroos

    Kiitos Iines, kiitos Tapsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ihminen tienaa 5500 euroa kuussa, niin onko liikaa vaadittu, että hän tekisi edes 40-tuntista työviikkoa?

      Kyse ei siis ole köyhien riistosta, vaan hyväosaisten neuvottelusta, vaikka sitä ei vanhakantaisesta retoriikasta huomaakaan.

      Työntekijät voivat pysäyttää tehtaan, omistajat voivat siirtää sen muualle. Minun ohellani esim. UPMää omistaa moni ulkomainen taho. Yritän kyllä puhua kotimaani puolesta, vaikka raha puhuu toista.

      Siitä varmaan minua kiitit?


      Poista
    2. Harvalla opettajalla on palkka 5.500 euroa kuussa, vaikka opettajien viikkotuntimäärä ylittää useilla 50 tuntia viikossa. Opettajan työstähän voi yli puolet olla tuntien ulkopuolista työtä, tuntien valmistamista, papereiden korjaamista, arviontien tekemistä, oppilaiden asioiden hoitamista, kotiin viestimisiä ja vastaamisia, palavereissa istumisia, uusien opetussuunnitelmian laatimisia ja testaamisia ja raporttien kirjoittamisia jne. Itselläni esimerkiksi sunnuntait olivat hektisiä työpäiviä, kun valmistin tunteja ja korjasin tekstejä.

      Nämä miesvaltaiset työmarkkinajärjestöt ovat yhdenlaisia linnakkeita verovapauksineen ja ahneine kotiinpäinvetämisineen. Lakkoa pukkaa jos korotusta ei heti tule muutenkin muhkeisiin palkkoihin.

      Poista
    3. Kaikki ei opettajana edes pärjää.

      Poista
    4. brussels-express.eu

      Poista
    5. Älä sure, Mankemangi, ajattele niin, että vika ei ollut sussa, vaan niissä pikkuperkeleissä.

      Poista
  59. En toimi kierosti. En vain osaa puolustaa ilmaisuani, joka minun sanotaan sanoneen. Tiedän, etten valehtele.

    Toki kerron lisää, jos saan kyseisen ilmaisun konteksteineen eteeni.

    Japen kohdalla totuin siihen, että hän saattoi siteerata minua keskeltä virkettä, jolloin koko sanomiseni sisältö voi muuttua päinvastaiseksi.

    VastaaPoista
  60. Heittelet siis valeitasi niin huoletta, ettet edes itse muista mitään! Keskustelimme silloin (taas ja jälleen) veteraanien arvostuksesta ja kun kerroin, että lähipiirissäni on rauhanturva- ja kriisinhallintaveteraaneja, niin sinä sanoit, että sinulla on tuplaten. Et tietenkään muista valeitasi.

    VastaaPoista
  61. Tuota Mannken vittuilutarvetta en hoksaa, mikä se on? Tekee typeryksen, pikuuporvarin vaikutelman. Älykäskin mokaa, ja Manke vielä senkin jälkeen.

    VastaaPoista
  62. Sä oot kuule Manke pieni porvari, hikisine pikku munines ja sietäsit saada snadisti korvilles. Just presiis niinku 99,98 % kaikista ihmisistä, mun laskuissa.

    Mä oon onnistuva epäpoliittinen terroristi.

    VastaaPoista
  63. Manneken "Mankemang" pis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinä P P olet sitä mitä annat ymmärtääkin: Perä Pukama.

      Poista
    2. Pyrkyrimys Pylväspyhimys12 helmikuuta, 2022 19:20

      se on Aivan Totta.

      Veliseni, vetinen mutta tosi
      Ystäväiseni, tietäisitpä vain.

      Poista
  64. Sinulla on todistusvelvollisuus väitteestäsi. En taida nyt uskoa sinua, koska ”tuplaten” ei kuulu ilmaisuihini.

    Lähisuvussani on ollut lottia ja muita sotaveteraaneja, sodassa kuolleita sankarivainajia, jotka eivät ole olleet kriisinhallintatehtävissä vaan itse kriisissä, rintamalla ase kädessä puolustamassa maatamme.

    Mutta sitä poimintaasi sanomisestani odotan, koska en itsekään löytänyt sitä etsimisestäni huolimatta. Täytyyhän sen jossain olla, jos se on täällä.

    VastaaPoista
  65. Kuulkaapas ystävät hyvät, kaikki, myös minä. Jospa lopetettaisiin tuommoinen hikisten munien ja peräpukamien esittely ja nimittely tykkänään. Ne eivät sovi korkeatasoiseen kulttuuriblogiin. Ei tämä nyt mikään Pahkasika ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen.“





      Poista
    2. Näin on. Asiat riidelkööt, eivät ihmiset, vaikka "Die Zeiten sind so, dass man alles erwarten kann."

      Poista
  66. Jos katsot, miten paljon määrällisesti olen tähän blogiin kirjoittanut kommentteja - saattaa olla blogimaailman ennätys? - niin et kauan ihmettele, etten voi mitenkään muistaa jokaista sanomistani. Kommentteja on tilaston mukaan lähes 140 000, ja niistä lienee ainakin puolet minun, oletettavasti yli puolet.

    VastaaPoista
  67. Mongolit loivat maailmanhistorian laajimman imperiumin, kun taas viikingit olivat lähinnä kulkukauppiaita.

    Mongolien syytä on sekin, että he vallatessaan Venäjän viljavat arot muutama sata vuotta sitten sysäsivät samalla slaavilaisheimot liikkeelle - ja nehän perhanat tunkivat näille nurkille omistajan elkein.

    Ja tässä sitä sitten ollaan.

    VastaaPoista
  68. "Hikiset munat" - ellei sen nimistä punk- tms yhteyttä ole vielä olemassa, niin sellainen pitäisi perustaa. Sen läpimurtokappalekin olisi nimeltään Hikiset munat:

    Aina nään mä susta unia
    siin on hikisiä munia
    ei mitään yöjunia
    vain hikisiä munia
    hik hik hik hik hik hik hik
    hikisiä unenmunia
    hik hik hik hik hik hik hik
    ikuisia hikimunia... etc

    PS. En ole vielä avannut lauantaipulloa, vaan runo ryntäsi ulos sielustani kuin pillastunut hieho, kun kuulin termin kulttuuriblogi. Outoa, en tiennytkään että menestyskappaleen teko on näin helppoa. Osaako kukaan säveltää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule hittiä tuosta rapista. Siinä on liian patriarkaalinen, naisia vähättelevä teksti. - Tai pitäisikö sanoa lyriikka ettei olisi niin juntti?

      Poista
    2. Tapsan innoittamana minusta ryntäsi ulos tämä runo:

      PIENET HIKISET MUNAT

      Pienet hikiset munat
      Pie pie pie hik hik hik
      Mummolla korissa
      Porissa,
      Porin torilla
      Oli suuri gorilla
      Pienet hikiset munat
      Pie pie pie hikhik hik
      Mun mun mun
      Pienet hikiset munat.

      Poista
    3. Minuakin innoitti oikeastaan ilmaisu ”kulttuuriblogi”, vaikka sen itse sanoinkin.

      Poista
    4. Aina, jokaisen kerran kun luen blogista sanan blogi:

      Varmistan, että paukkuraudassani on paikoillaan täyteen ladattu lipas.

      Vasta sitten teen lisäyksiä jälkisäädökseen ja varmistan että olen elossa.

      Olen jotensakin kultturelli, mutta mitä hittoa mä mulle kuulun.

      Poista
  69. Noora, anna sinäkin palaa! Kulttuuriblogin kunnian nimissä ja samoin mikis ja kaikki muut. Mankemangin runo?

    VastaaPoista
  70. Ohammeillä aekkoo, outellaa jouten päeten

    Että kerkii makkimies mukkaa

    Paskaaks tässä väntämmää
    ku kuitennii, ninnii..

    Meinaa ottaa munat mukkaa

    ..silviisii,

    Jotei usko kukkaa.

    VastaaPoista
  71. Mietipä ensin juutalaiset, sitten arabit. Sitten ymmärrät rahtusen verran kurdit, mutta et miksi he kykenevät siihen mihin kykenevät.

    Kannattaa kysyä, arvailu ei tuota tietoa tosista seikoista lähestulkoonkaan yhtä näppärästi.

    Tietenkin sikhit ovat ylivertaiset sotilaat, ei valtiota heilläkään.

    Punjab.

    Käypä, itsenikin käytin sielläpäin itseäni omaksi parhaakseni. Oli pakko!

    VastaaPoista
  72. Noora, ihana runo, upea! Kekseliäs, omintakeinen, hauska ja iloinen. Hyvä rytmiikka. Olet aika mestari sulkakyninesi!

    VastaaPoista
  73. Minä taas unohdin ostaa kaupasta kananmunia. Olisi sopinut hyvin Heimon Liekki -loimulohen kanssa. Oikein harmittelin munan puutetta.

    VastaaPoista
  74. Ensin runottaa,

    vaan mennääs saunaa.

    Sitten se irtoo!

    ..sitten syödään vasta.

    VastaaPoista
  75. Käänsin kanavalle 16 katsoakseni keveän jännärin Kova laki,joka on varsin hyvin tehty. Siellä pomppikin ruudussa alastomia miehiä ohjelmassa Naked Attraction tms., joka loppui juuri. Alastomat ihmiset valitsevat toisiaan. Herra mun vereni.

    VastaaPoista
  76. Siis lisäys, huomaan nyt vasta, Noora, että puhuit juuri tästä samasta kanavasta, Frii. Olinpas minä hajamielinen, luin ihan tuon sinun Friisi mielessäni Alfana, jota olet maininnut usein katsovasi.

    VastaaPoista
  77. Minustakin ohjelma on naurettavan typerä. En ole koskaan katsonut, ei kiinnosta tuon tasoinen hömppä. Ihmettelen vain, mitä kaikkea katsojille tuotetaan ja kuka jaksaa katsoa alastomia ihmisiä ruudultaan, niin että alastaomuus on ilmeisesti se ohjelman ainoa juttu.

    VastaaPoista
  78. Keväinen koivu on hyvin pitkälle niin kuin nainenkin on. Mahla on makoisaa, ja terveellistä.

    Oppsan. Housut, mihnä.. noo.. noni.

    Vaan vappukin on tulossa ja sitten saa sitä simaa.

    Eikä tartte tehdä kylkeen reikää...

    Aijjuu, Piritori on sitten vapunpäivän jälkeen kuulemma Jari Sillanpään aukio.
    Tää ei kyllä auennu mulle, mutta kaikki on tälle naurahtanu. Syyttäkää siitä vaikka kaikkia muita, älkää minua.

    Olevinaan joku vitsi, kai?

    VastaaPoista
  79. Tietääkääkin että suurin pornosaitti Pornhub, kanadalainen, kerää tietoa kävijöistään. Tänään juuri, sattumalta osui silmiini että suurin pornon kuluttajamaa maailmassa on Intia. Siellä katsotaan yhtä paljon kuin muualla maailmassa yhteensä. Aihepiireittäin tehtyyn jaotteluun en tässä kajoa.

    Mielenkiintoista, en heitä soimaa vaan hoksannette että kyse on maailman väkirikkaimmasta valtiosta. Looginen seikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverin blogi, Lahjattomuustutkimuskeskus.

      Jyrkkää ja kovaa kamaa, ei heikoille, höpsöille tai viihteen puutteesta kipeäksi tulleille. Suositan jyrkimmin, nimim. Ei siihen kuole, ainakaan heti.

      Poista
  80. Vaan jälleen Yle on näyttänyt ideologiansa tosiallisen sensuuriherkän punaviherkarvan: se vaatii poliitikon (ps) nappaamaa videota perjantain Jälkiviisaiden keskustelusta poistettavaksi, vaikka siis video on suora ja muuttamaton, ja puhuu puolestaan.

    Videolla Anna Perho ja Mariam Abdulkarim syyllistyvät mallikkaasti kaksoisstandardeihinsa. Molemmat ovat aiemmassa Elokapina-keskustelussa hyväksyneet Mannerheimintien tukkimisen lämpimin sydämin, mutta tässä toisessa Convoy-keskustelussa he tuomitsevat nimenomaan liikenteen tukkimisen, koska ne estävät ihmisiä liikkumasta. Jälkimmäisessä linkissä voi katsoa kyseisen sosiaalisessa mediassa olevan videon, jonka Yle siis haluaa nyt sensuroida pois.

    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008609395.html

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dcceff09-cfd3-4587-8b75-941b97001182

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Huomautin muuten tästä ristiriidasta Abdulkarimin puheessa jo heti tuoreeltaan blogissani, perjantaina, ennen tätä kohua.

      Poista
    2. ConvoyFinlandia tukki tien myös hälytysajoneuvoilta päinvastoin kuin elokapina.

      Poista
    3. On peräti ikävää, että tämä woke-kulttuuri on saanut jalansijaa verovaroilla kustannetussa koko kansan omassa viestimessä, Yleisradiossa. Tämä sotii mielestäni yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Ainakaan minun ääneni ei kuulu tuossa sensuurihalussa, jossa sanan- ja ilmaisunvapaus halutaan joidenkuiden taskuun. Pieni Pohjois-Korea..

      Poista
    4. Kannattaa huomata, että Perhon ja Abdulkarimin kaksoisstandardikommentit lausuttiin ennen kuin Convoy alkoi tukkia hetkellisesti liikennettä. Myös Elokapina haittasi hetkellisesti mm. hälytysajossa olleen paloauton kulkua. Poliisijohdon mukaan Convoysta ei ollut merkittävää haittaa liikenteelle.

      Molemmat mielenosoitukset ovat mielestäni turhia happeningeja. Asioita pitää hoitaa parlamentarismin keinoin, ei aggressiivisesti istuen tai huutaen.

      Poista
    5. Sinimusta körttihuivin voi tilata heränneitten nettikaupasta.

      Poista
    6. Aivankuin näistä kukaan olisi ollut sinnepäin, tai edes siihen suuntaankaan menossa silloin. Tragikoomista, mutta voi kyynel, suokaa anteeksi etten voi kuin naurahtaa.

      "Enepi see on mulla ollunna tuaa ilimanpilluu huolena, viimisist ajoist onnii aekkoo..."

      Ketään häiriintyny! Pelkkää tetteria, koko pulputus. Kotiviinipyttykin on käymisvaiheessa meluisampi.

      Poista
    7. Ahkhm, Nooralainen, toen perrää hyvän huivisen saat sotilaskamppeena shemagh:ina tunnetusta vempeleestä. Oikea, siis aito on villaa. Ei pyykkikoneeseen. Pelkkää kovaa käyttöä ja ahkeraa tuuletusta. Veren ja kusen voi huhtaista Kivistön Kirkkaalla Lähdevedellä jossa on pikkusormen kynnen kokoinen siru marseillensaippuaa.

      Omani on brittikamaa, n. 8 v. nuori ja moitteeton. Osaa vaikka lukea, laskea ja laulaa mutta luoksetulemisessa vähän vielä treenattavaa.

      Kattel' vaik' varusteleka.fi
      haku shemagh.

      Ei tuu kalliiks'.

      Poista
  81. Tänään ylikomisario Taponen Helsingin poliisista kirjoitti:

    "Nuorten lisääntyvä väkivalta on julkisen keskustelun kestoaihe.

    Mutta onko nuorten väkivalta oikeasti lisääntynyt? Ei ainakaan tutkimusten mukaan. Viralliset tilastot ja kyselyt näyttävät päinvastaista

    Väkivalta on väärin, mutta muistetaan suhteellisuus keskusteluissa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikaan Teistä ei ole koskaan toistaan enempää väärässä mutta vaikuttaa että kumpikin on jostain syystä aina enemmän oikeassa.

      Aika jännä.

      Poista
  82. Tykkäätkö tuppikulleista?

    VastaaPoista
  83. Muistetaan suhteellisuus myös valkopesukommenteissa. Jengiväkivalta on merkittävästi väkivaltaistunut, siitä on kyse. Ei kannata nyt hurskastella käsitteellä ”yleinen nuorten väkivalta ei ole lisääntynyt” . Nyt on ollut puhe vain jengiväkivallasta, sen järkyttävästä raaistumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä nyt ole enää kyse jengihurskasteluista, Elokapinan tai Convoyn sisälllöistä, vaan Ylen Jälkiviisaiden kaksoisstandardien peittely-yrityksestä. Se on olennaista.

      Poista
    2. Olennaista on seitsemäntähdenliike.fi.

      Eräitä seikkoja tulee saattaa kuntoon: - terveydenhuolto
      - vapaa ja ilmaisuvoimainen media
      - koululaitos
      - ulkopoliittinen linjanveto selkeäksi

      Pääasiallisesti pelkkää asiaa. Kävin katsomassa Oodin nurkan takana, tupakoitsin risuperäisiä sätkiä usean kappaleen sananvapauden aukiolla. Ei ole koolla pilattu, toden totta.

      Kummallisia ääniä kuului ovienpäälliskaiuttimista, miksi? Ei keskustassa tarvitse olla yhtään turhaa ääntä, vai tarvitseeko? Noh, ratikat voisivat kulkiessaan soittaa hilpeää klassista. Nyt mietin mitä. Ehdottakaaskin!

      Poista
    3. Vivaldin vuodenajat!

      Poista
  84. En ymmärrä ollenkaan istuma- ja tukkimamielenosoituksia. Asia hukkuu huuhaaseen. Ranskan vallankumouksen ajat ovat historiaa, ja silloin oli aihettakin mielenosoitukseen, koska ihmisarvo oli vielä hakusessa.

    Nyt on keinoja hoitaa asioita parlamentarismin keinoin, ihmisarvoa ja eettisiä arvoja kunnioittaen. Neuvottelutaito kunniaan, vouhkaajat tavoitelkoot poliittista vaikutusvaltaa laillisin keinoin.

    VastaaPoista
  85. Aivavvitun poleeminen, provokatorinen ja täysmulkero tyyli, se tossa Pisissä minua nyrhii.

    Sitten kun pitäis ottaa hanskat kädestä ja ryhtyä revolverien kera argumentoimaan niin tää pöliä kitisee et apuu, eisaa, mäe oo mikää.

    Ttumikäpelle. Mikä vun Official Dresser mä oon... No tossa ylempänä on sen kuvan, kun kuvia hakee siitä pikku patsaasta, yksilöivä tunniste. Mut eihän tää oo mikää, ei se edes ton vertaa osannu, pöivä oli aikaa. Pikkuset somalitkin osaa ton vartissa. Ommeinaan kokeiltu. Sikiävää sakkia, nää nuoret nettisoturittaret, ainakin mitä mä oon niitä morjestellu...

    Niiet ooppa kuule Pis kiltti ja aivan liian kohtelias. Muuten mä syötän sut niille. Omalla sotilaskilpailuvoittolusikallani.

    VastaaPoista
  86. Yleislakolla 1905 saatiin paljon aikaan. Ja kyllä, se oli poliittinen lakko eli mielenosoitus.

    VastaaPoista
  87. Ähh. Älä Jaksa.

    Miksemmää voi saada kerta mun tekee mieli koska mulla on oikeus ja kaikki tykkää musta eikä oo oikee et mä en saa kerta niinku sillee tiätsä eiks vaa hih kika lol. Ehämmä ittelleni pyydä, ainakaan ei kukaan oo sanonu mua itsekkääks? Oonks mä hei itsekäs? Saan mä olla jos mun tekee mieli, nii! Ai en vai. Nyt mä kyl haukun kaikki...

    Helvetti ei tunne raivoo mik' pettyneen on ikäneidon. Paavo Cajanderin suomennos, huom.

    Amerikan
    aikuisten
    oikeasti?

    Mikä sä oot? Missä sulla on se kidekone mistä sun päähän tulee tätä ihmeritinöö? Siis oonhan minä naisten suuri ystävä, palvoja ja yleensä vähitäns kunnioittaja mut kato hei. Mä Saan, syksy ei. Tää on miehen putkiaivojen poikkileikkaus: muikkua ihraa muikkua ihraa muikkua ihraa ja ruskee rappee kuori. Kutsuttavissa myös kalakukkoaivoiksi. Sori siitä!? Sandisti ei mut sori oikeesti mut emmä sitä tarkottanu ja muutenki ni oli mulla asiaaki. Kohta aloitetaan.

    VastaaPoista
  88. Se juuri, kuvan tunniste on tuo paikallisen hesarin osoite, kuvassa farkkuasuinen meikäläinen. Jos ei kukaan mua oo nähny ni nyt näätte p-le. Kaljuu on nyt huompaljenemmän.

    VastaaPoista
  89. Jea. Kaikki onkin jo aiijjaat sitten kaatunut tuohon kaikennielevään kurimukseen, tuohon kimmeltävään ihkuun yksilöllisyyteen, tuohon kauneuskasvatuksen kauneimpaan parhauteen. Kakarat kamalat, nuo kaalimaan vartijat...

    Divide et impera.

    VastaaPoista
  90. Yleensä olen joten kuten kärryillä siitä, mitä PePe koukeroitsiskelee ja tyylilyttelee, mutta en pääse nyt koikkelehtiville kärryille siitä, miten kurdit liittyvät mongoleihin?

    Ellei sitten nurinniskoin - eli mongolien valtakunta oli maailman kaikkien aikojen laajin, kun taas kurdit eivät ole saaneet luotua vielä minkään valtakunnan valtakuntaa.

    VastaaPoista
  91. Kerrankin järkevä aihe, asusteet!

    Joo. Perinteinen nk. arabihuivi l. keffiyeh on ältsin kätsä vaikka kapaloidessa kipeää kattia jolta pitää kiskaista piikki tassuliinista, tai lapsen kenttävuoteena, tai kostutettuna paidan tilalle jööhdyttömöön helle hitoille, tai kiris- ja puristussiteenä (ei kaulaan, ok?), tai naamiona kun täytyy tehdä Jeesus kansallisteatterille, tai n. 1000000ssa muussa puuhassa.

    Aito ei ole puuvillaa vaikka saattaa sitä hiukan salaa sisältää. Aitoo saa kun viittii nähdä pientä vaivaa. Aito onnii villasta kudottu, aika ovalasti. Jos olen ymmärtänyt ei ole mistään aivan huitaisemalla kehitetystä rätinläpyrästä. Harjoitteluun voi ostaa puuvillaisenkin, kympin voi uhrata mutta ottaa hän huomioon että ei ole sitten Aito-aito.

    Suisidaalisesti suosittelen, maksimi on minimi. Käyttäköön kuka kuinka tainnoo mutta tämän köyttöä ei tarvitse itse keksiä, netistä löytyy lukuisia videoita. Ihan kiva että on netti. Sillä ei tosin voi suodattaa vettä eikä pyyhkiä lapsen pyllyä. Tai no, joo-voi mutta ne kuukausimaksut.

    VastaaPoista
  92. En ole minä, mutta takaapäin kuvattuna voisin olla ollut. Sama asu kuin mulla aina. Musta Tööpaita ja uudenkarheat 501set Levi's farmarihousut. Ei alustyyppisiä housuratkaisuja, ei sukkia, ei päähinettä. Joskus tosin jotkut muutkin jalkineet kuin sukset tai sukellusräpylät mutta mikäli suinkin mahdollista paljain jaloin. C'est moi.

    VastaaPoista
  93. Minäkin kiinnitin huomiota tähän lausuntoon: Suomi antaa Ukrainalle rahaa, jos sinne sota syttyy. Mihinkähän tuo lausunto perustuu ja mitä se tarkoittaa? Rahaa mihin? Ymmärrän hädänalaisten auttamisen, mutta. Vai tarkoittiko lausunto EU:n kautta antamista?

    VastaaPoista
  94. Tiedättehän Radio Jerevan -vitsit? No. Eräs menee näin:
    Meiltä on kysytty onko viisaampaa juoda vihreää teetä kuin mustaa teetä?
    (kiina vs. venäjä)
    Me vastaamme: Älkää puuttuko suurvaltapolitiikkaan, juokaa kahvia.

    VastaaPoista
  95. Tosiaankin, olinpa unohtaa että enhän minä saakaan teetä juoda. Rahatkin ovat siis nyt valtion, tosiaan...

    Pari - kolmetoista miljoonaa juroa? Luulis riittävän kromattuun uimapipoon. Aina halunnu.

    VastaaPoista
  96. Konrad Adenauer vastasi kysyttäessä miksi, miten, kuinka Voi Olla Mahdollista että liittotasavallan virkakoneistossa on vieläkin natsimiehitys että kyse on vaalimatematiikasta. Kuusi miljoonaa kuollutta juutalaista ei äänestä, sen sijaan neljännesmiljoona entistä natsia äänestää, joka vaaleissa.

    Demografia, gallup. Demokrati, alles gut.

    Einz zwei polizei,
    drei fier sie sind nicht hier.

    Mikä mahtoi pakastaa niin monta mammuttia? Mm-hmm. Joopajoo.

    VastaaPoista
  97. Hasu jutu,

    'Aamen ja no niin mutta jospa vielä pikkuisen.' sanoi paha pappi kun sydämen kyllyydestä saarnas.'

    Saivat sen sitten kahvilla alas pöntöstä.

    VastaaPoista
  98. Kotimaisia aforismeja:

    Saatte viimeisen sanan. Sitten on minun vuoroni.

    Älä ota kesävenettä.

    Kipu lähtee lyömällä ja vaimo lähtee juomalla.

    Suomalainen syntyjään, halvempi eurooppalainen.

    Tyhmä, ja ylpeä kavereistaan.

    RÅSVÅ

    Mittani on täynnä, nyt sitä kossua.

    Negatiivinen? Kuka muka! En varmasti ole, uudet lääkkeet, käykö kateeks, mikäs sun nimi nyt taas olikaan...

    VastaaPoista
  99. Nytpä on Tapsallakin tsäänssi skujata skurulla Tehtaankadulle mieltä osoittamaan ja ajorataa tukkimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauha Ukrainaan - onpas erikoinen nimi miekkarilla. Eihän Ukraina ole sotaa julistamassa.

      Eikös nimen pitäisi kuulu: Rauha Venäjälle, koska Venäjä on hyökkäämäisillään Ukrainaan, joka on rauhanomainen maa.

      Marinkin lietsoo väärää viestimistyyliä, kun puhuu "Ukrainan tilanteesta". Kyseessä ei ole Ukrainan tilanne, vaan Venäjän aggressiivinen hyökkäämishalu.

      Poista
    2. Tiesithän että Tehtaankatu 2 on Venäjän suurlähetystön osoite?

      Poista
    3. Ei se viestintää muuta. Kyseessä ei ole "Ukrainan rauha" eikä "Ukrainan tilanne", vaikka mediakin niin viestii. Kyseessä on Venäjän rauha ja Venäjän tilanne, koska Venäjä on hyökkääjä, aktiivinen osapuoli.

      Tämä olisi viestinnässä tärkeä asia, ettei tapahdu "Mainilan laukaukset 2".

      Poista
    4. Siis on väärin vaatia rauhaa Ukrainalle Venäjän suurlähetystön edessä? No okei.

      Poista
    5. Suomen päättäjien ja journalistisen median sekä rauhanmarssijoiden kannattaisi skarpata käytettyjen sanamuotojen kanssa.

      Kaikki "Ukrainan tilanne"- tyyliset ilmaisut ovat tietynlaisia kiertoilmauksia ja vähintäänkin epämääräisiä muotoiluja, joiden viljeleminen pelaa presidentti Vladimir Putinin pussiin häivyttämällä Venäjän roolia pitkäaikaisena Ukrainan sotilaallisena piinaajana ja aggressorina, kirjoittaa IS:ien pääkirjoitustoimittaja tänäisessä kolumnissaan.

      Poista
    6. "Rauhantahto Venäjälle" olisi hyvä nimi rauhanoperaatioille. Tällaiseen miekkariin voisin itsekin mennä. Ei Ukrainaa pidä sotkea sotajuttuihin verbaalisellakaan tasolla.

      Poista
    7. Poliisi esti mielenosoituksen pääsyn Venäjän suurlähetystölle. Oltiin katolisen katedraalin portailla. Ei nähty Mika Ihamuotilaa.

      Poista
  100. Poistettu muutama asiaton ja tolkuton kommentti. Pitäkää puheessanne jonkinlainen tolkku, jos haluatte, että kommentti saa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässäkö on tolkkua?

      "Kyseessä ei ole "Ukrainan rauha" eikä "Ukrainan tilanne", vaikka mediakin niin viestii. Kyseessä on Venäjän rauha ja Venäjän tilanne, koska Venäjä on hyökkääjä, aktiivinen osapuoli."

      Poista
    2. Siis eikö mielestäsi plakaateissa pidä lukea

      RAUHA VENÄJÄLLE!

      Poista
  101. "Rauha Venäjälle" voi ajatuksena olla hyvä, oikeassa kontekstissa, mutta se tarkoittaa irrallisena kontekstistaan myös, että "jättäkää Venäjä rauhaan".

    Irrallisissa kylteissä kannatan siis täsmällistä ilmaisua "Rauhantahto Venäjälle", sillä se kertoo, mistä kenkä puristaa, missä on vika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestyneissä mielenosoituksissa, esim. tänäisessä, plakaatit eivät ole "irrallisia".

      Poista
    2. Mm..

      Venäjän idea

      Venäjän idea on Venäjän sisäinen asia.

      Suomen idea on selviytyminen.

      Maukkahan se, kandee lukaista niitä, niitä ei ole kirjoitettu käsin. Lentopallo, kas - ne sormet. Ne on saneltu.

      Kaksi kautta, molemmat osat - ensimmäisen lopetus on komea.

      Olen lukenut kirjeenvaihtoa jota hän kävi isänsä kanssa rintamalla ollessaan. Jumala ja armo ovat aivan hyviä sanoja. Johdatus on sana joka esiintyy myös.

      Lukemattomia luuloja, vaanpas entäs jos jo nyt uutta uskoa?

      Poista
  102. Kuulkaapa! Sisä-Suomen poliisi ei pelkää Elokapinaa.

    ”Aktivistit identifioituivat Elokapinaan, joka oli eilen yksi mielenilmaisun järjestäjistä. Elokapina ei ole profiloitunut väkivaltaisena tai muuten paikkoja rikkovana järjestönä vaan kyseessä on puhdasta passiivista kansalaistottelemattomuutta. Sikäli ei ole toimintana huolta herättävä.”

    Poliisi otti kiinni viisi Tampereen Naistenlahden voimalan alueelle tunkeutunutta ilmastoaktivistia https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008611002.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä lisää. Mistä tämä uutinen mielestäsi kertoo eli mitä haluat sanoa tällä uutisella? Miten se liittyy edellä puhuttuun Venäjän hyökkäilyhaluun?

      Poista
  103. Vaan mielenkiinnolla odotan Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin epilogia. Loppulausunnot käynnissä. Saako Raija Toiviainen tahtonsa perille? Nyt ollaan jännän äärellä. Veikkaan kylllä sakkotuomiota, sillä muutenhan syyttäjälaitos menettäisi kasvonsa. Ja Raijuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lukija ei ymmärrä, miten tämä liittyy Ukrainan tilanteeseen.

      Poista