16.11.2008

Paha ei parane pussaamalla

En malta olla kirjoittamatta näkyviin erilliseksi päreeksi pohdiskeluni lopputulosta - koskee mm. edellisen päreen lopussa ilmevää ajatustenvaihtoa - tosin olen joutunut poistamaan sieltä kommentteja. Pohdiskelu sopii lisäksi edelliseen teemaan kiltti ja nöyrä lapsi.

Sellaisia me tunnolliset, nöyrät ja kiltit opettajat olemme, että kestämme ja siedämme oman henkisen terveytemmekin uhalla erilaisia oppijoita, herjauksia, häiriintyneitä persoonia, annamme heidän kävellä ylitsemme ja imeä meistä mehut uskoen viimeiseen saakka kaikkeen hyvään, henkiseen kasvuun ja muuttumiseen. Uskomme siis oppimiseen.

Olen saanut lukuisia hyviä neuvoja heittää kommenttikeskustelujen häiriköt yli laidan olemalla huomaamatta heitä. Jokin tässä poisheitossa kuitenkin sotii suuresti sisäistä minääni ja maailmankuvaani vastaan, sillä näen ilkeissä kommenteissakin ahdistusta tai kirjoittajan omaa tuskaa, ja tahdon antaa tilaa tällekin puolelle elämää. Sanoisin jopa niin, että nämä jokuset mustat lampaat ovat minulle läheisiä ja tunnen lämpöä heitä kohtaan, vaikka olen saanut käsittämätöntä ivaa ja pilkkaa juuri heidän taholtaan.

Samoin tunsin koulussa. Mitä vaikeammin lähestyttävä oppilas, sen tärkeämmäksi hänet koki. Ja miten kouluissa muuten kävisi, jos opettajat todella noudattaisivat näitä neuvoja heittää häiriköt ulos ja olla näkemättä heitä, jättää heidät oman onnensa nojaan? Opettajat kivitettäisiin kuoliaiksi mediassa ja palstoilla, ja he saisivat syytteen virkarikoksesta.

On hassua, että virtuaalissa pitää olla kylmästi omaa etuaan ajava, mutta reaalissa pitää antaa antaa kävellä ylitseen. Tämä on paradoksi, joka sekoittaa käsitystäni oikeasta ja väärästä, itse kun pidän virtuaalia jokapäiväisenä vuorovaikutusvälineenä, jossa on samat eettiset normit ja sanktiot kuin reaalissa.

Minä en ymmärrä siis enää mistään eettisyydesta yhtään mitään! Alan myös uskoa tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa ollutta psykologian asiantuntijan kirjoitusta, jossa hän sanoo, että on olemassa myös todellista pahuutta, joka ei parane pussaamalla. Olen joskus kirjoittanut pahan kosketuksesta virtuaalissa, ja totisesti, paha on kuin onkin olemassa, ihmismielen syövereissä eikä sitä edes tarvitse selittää sairaudeksi.

Olen tuntenut sen henkäyksen niskassani, ja se on värisyttävä tunne, kuin joku kulkisi hautasi yli - et voi sille mitään, paha voittaa hyvän tässä maailmassa. Jos joku on saanut päähänsä vainota sinua, olet osin menetty, et ole koskaan enää ehjä siinä ympäristössä, jossa sinua kiusataan. Pystyt vain avuttomana katsomaan, miten paha voimistuu, imee vertasi ja liittoutuu toisen pahan kanssa. Liitouma sieppaa pahan pisaroita sieltä, missä niitä leijuu ja vahvistaa itseään, ja pahan tihentymällä on kyky jopa muuntaa hyvää pahaksi, pahuudellaan.

Aamuinen Helsingin Sanomien kirjoitus palautti mieleeni tämän pahuuden selitysmallin järkyttäville teoille, käsittämättömille kiusaamisille ja vainoille, kaikelle pahalle, mikä uhkaa ihmisyyttä ja kaikkea hyvää ja elämää ylläpitävää. En halua mystifioida tätä pahaa, mutta mietin, missä määrin filosofit ovat pohtineet pahan olemusta - myönnän, että en tunne tätä pelottavaa asiaa ollenkaan, niin kauas olen sen torjunut mielestäni. Voiko siis tehdä vääriä tekoja vain, koska on paha?

(Kirjan kansikuva: Charles Baudelaire, Pahan kukkia)

18 kommenttia:

  1. Opettaja on auktoriteetti- ja vastuuasemassa. Bloggaaja on vertaistensa joukossa, bloggaaja ei ole opettaja. Bloggaajalla ei ole auktoriteettiasemaa häiriköihin nähden, ei siis myöskään siitä seuraavaa vastuuta.

    Vai koetko olevasi häiriköittesi opettaja? Olemmeko me muutkin oppilaitasi?

    VastaaPoista
  2. Siis, anonyymi, onhan blogin emäntä-isäntä oman bloginsa auktoriteetti ja vastuussa blogistaan - hän sitä hallinnoi ja vastaa sen sisällöstä ja järjestyksestä, samoin kuin opettaja koulussa vastaa opetuksen sisällöstä ja järjestyksenpidosta.

    VastaaPoista
  3. Tietenkään kaikki paha ei parane pussaamalla.

    Mutta sehän ei tarkoita sitä että pahuus olisi voittanut maailmassa tai sitä pitäisi sietää.

    Mielestäni opettajalle häiriköivät koulun oppilaat ovat monella tavalla eri asia kuin aikuiselle bloginpitäjälle kommenteissä häiriköivä toinen aikuinen.

    Sillä taas ei ole niin suurta eroa kohdataanko virtuaalissa vai reaalissa.

    VastaaPoista
  4. Mielestäni sinun pitäisi nyt toimia omien neuvojesi mukaan mitä kiusaajiin tulee, mutta vänkäät ja valitat jatkuvasti.

    Oletko huomannut kuinka monta uutta pärettä olet aloittanut jonkun "kiusaajasi" viestin innoittamana?

    Deletoi joko kaikki viestit ja pistä se portti jo säppiin tai anna kaikkien kukkien kukkia. Reilu meininki.

    Ei pahalla
    -meirami-

    VastaaPoista
  5. Eräs opettajaystäväni oli toteuttanut ja siis kirjoittanut eka- ja tokaluokkalaisten kanssa näytelmä Pyhästä Yrjöstä ja lohikäärmeestä. Näytelmän lopussa näyttelijä lausui sanat "Vain rohkeus ja lempeys voittivat pahan lumouksen." Ja kuoro toisti: "Vain rohkeus ja lempeys voittivat pahan lumouksen."

    VastaaPoista
  6. Meirami on oikeassa. Iines, olet ajanut itsesi jollain tavalla nurkkaan. Olisiko aika laatia kymmenen käskyä niille, jotka osallistuvat keskusteluihin sivuillasi? On tympeää keskustella, jos täytyy varoa jokaista sanaa.

    VastaaPoista
  7. Tuo edellinen Saara en sitten ollut minä. Ihan vain siitä syystä tarkennukseksi, koska täällä melko vakituisesti olen kommentoinut.

    Minusta se on ihan blogin pitäjän asia miten häiriköihin suhtautuu ja kuinka paljon niistä kirjoittaa. Itseäni ainakin ottaa sairaasti pattiin kaikki neuvojat, jotka käskevät suhtautumaan ihmisiin jollakin tavalla. Miten ihmeessä niihin voi suhtautua käskemällä mitenkään. Jokainen suhtautuu niihin juuri niin kuin kunkin empiiria on opettanut. Ja se siitä.

    VastaaPoista
  8. Paha ei parane pussaamalla artikkeli oli todella hyvä. Jotenkin vapauttava. Maailma ei ole kuitenkaan mustavalkoinen, joten viimeiseen kysymykseesi on vaikeaa vastata. Ainakin pahaa tahtoa on olemassa.

    VastaaPoista
  9. Musta Saara, kiitos ystävällisestä huolehtimisestasi. Blogini kommentoijat tuskin ovat mainitsemastasi asiasta huolissaan, sillä he kyllä osaavat kommentoida ja analysoida päreitäni täysin asiallisesti ja hauskastikin. Ei tulisi mieleenkään ohjeistaa ketään, päinvastoin, olen kiitollinen siitä, että lukijoita ja kommentoijia riittää ihan hyvissä määrin.

    Sininen Saara - osuit naulan kantaan. En niinkään kaipaa neuvoja, vaan ehkä pikemmin virtuaaliolkapäätä, jolle purkaa harmistustani blogihäiriköinnistä, joka lienee lähes mittavinta aikoihin Blogistanissa. En ole koko syksynä saanut kirjoittaa rauhassa, ja sillä on tietenkin hintansa.

    Tämä sai minut pohtimaan myös pahuuden olemusta, Hesarin artikkelin innoittamana.

    Minusta pahuus on mm. pahantahtoisuutta, sitä että toivoo toiselle pahaa ja edesauttaa sitä, että toinen joutuu kärsimään.

    Styrvainen - rohkeus ja lempeys - kunpa ne voittaisivatkin kaiken pahan!

    VastaaPoista
  10. Kyllä sitä pahantahtoisuutta, ilkeyttä, kaikkea negatiivista meistä jokaisesta löytyy. Harva kääntää toisenkin poskensa lyönnille, kuten meitä sanassa opetettiin.
    Ja kaikkia ei voi rakastaa samalla tavalla, yhtä paljon ja tasapuolisesti. Ainakaan joka hetki. Niin se vaan on.

    Joku tuo mieleen, muistuttaa jostakin aiemmasta epämiellyttävästä tunteesta tai kokemuksesta.
    Torjuvasta äidistä, agressiivisesta isästä, pettäneestä rakastetusta vaikka. Kosto on suloista,silloin kun joku omaa samoja ominaisuuksia kuin aikaisemmat kaltoinkohtelijamme. Emmehän aina tiedosta, miksi joku ihminen ärsyttää, eikä tunteelle mahda yleensä mitään. Se voi olla joku ele, äänensävy, sananvalinta, asenne, haju, ilme jne.

    Ei tietysti aina voi olla "viisaampi" kuin herjaaja, - provosoitumatta, vastahyökkäämättä- silloin kun joku käyttäytyy primitiivisesti ja epäoikeudenmukaisesti. Mutta aina voi yrittää edes ymmärtää, vaikka sitten kysyä, mikä se on mikä minussa sinua ärsyttää, nostaa esiin nuo "pahat" negatiiviset tunteet.

    VastaaPoista
  11. Minusta on aika vaarallista, kun aletaan puhua absoluuttisesta pahasta ja hyvän ja pahan taistelusta. Se johtaa taisteluun pahan juurimiseksi. Totuus kun on usein suhteellinen ja katsojan silmissä.

    En tiedä, onko tälle vastakkaista vai tukevaa meidän uskontomme käsitys ihmisestä pahana ja syntisenä. Luulen, että tukevaa.(En ole uskovainen)

    Meissä on kaikissa valmiudet pahoihin tekoihin, sen ovat psykologitkin todistaneet kokeillaan, tietyissä oloissa.
    Sen tähden pahat teot tulee tuomita, mutta ei ihmistä. Uskon kuitenkin niihin olosuhteisiin jotka määräävät, en absoluuttiseen pahaan -sehän jo kuulostaakin fascismilta, joka haluaa käydä sotaan ja taisteluun muka pahan juurimiseksi hyvän puolesta. Niinhän Hitlerkin teki mielestään.

    VastaaPoista
  12. Eilisessä HS:ien artikkelissa "Pahaa ei voi pussata pois" psykiatri, Kellokosken sairaalan johtaja Eila Sailas kritisoi nykyään vallitsevaa näkemystä, että kaikki poikkeava nimetään sairaudeksi, jonka lääkäri voi hoitaa. Hän sanoo, että on väärin määritellä puhdas paha psyykkiseksi sairaudeksi, joka voidaan unohtaa antamalla lisää hoitorahaa.

    Sailaksen mukaan ihminen voi yksinkertaisesti olla myös paha. Hän toivookin, että rikoksia lakattaisiin selittämästä sairaudella. Hän syyttää myös mediaa siitä, että se tekee pahaa yhdistäessään mielenterveysongelmat isoihin tragedioihin.

    Myös Jari Ehrnrooth, akatemiatutkija ja dosentti sanoo, että suomalainen yhteiskunta välttelee radikaalin pahuuden ydintä ja selittelee persoonallisuushäiriöisen rikollisen tekoja.

    Psykiatriasta on tehty maailman kaiken outouden selitys, ja se on lakannut olemasta lääketieteen ala. Kun brittilääkäri Harold Shipman saatiin kiinni siitä, että hän oli 30 vuoden aikana murhannut satoja potilaitaan, hänet julistettiin heti psyykkisesti sairaaksi. Kiinni jäämiseensä saakka hän oli ollut arvostettu ja pidetty pehelääkäri.

    Merkittävään osaan outouksista ei voi puuttua, ja Ehrnroothin mukaan hyväntahtoista myötätuntoa ei tule soveltaa ihmisvihaan, vaan se tulisi vain yksiselitteisesti tuomita väärämielisen pahuuden äärimmäisenä ilmentymänä.

    VastaaPoista
  13. Herää myös kysymys, voiko ihminen siis jo syntymästään asti olla, edustaa kaikkea sitä, mitä me käsitämme pahalla. Pekeleellä, joka houkuttelee, kiusaa, kuiskuttelee sairaita ajatuksia, käskee tekemään kanssaihmisiä vahingoittavia tekoja?

    Mielestäni ei voi. Joskin valmiudet siihenkin on olemassa geeniperimässä, temperamentissa.

    Kyllä se, millaisten kanssaihmisten kanssa elät,kasvuympäristössä, yhteiskunnallisissa oloissa, millaisessa tunneilmastossa, miten opit käsittelemään vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, tunnekokemuksia, kyllä niillä on sentään merkitystä.
    En usko, että saatana noin vain hyppää jonkun nahkan sisälle ja alkaa viedä ihmistä. Kyllä sairaalloinen pahuus on mielestäni kuitenkin seurausta jostakin. Selitettävissä.
    Tietysti siitä parantuminen, jos niin pitkällä ollaan, on vaikeaa, ellei mahdotonta.

    En ymmärrä ollenkaan näitä miljoonakaupunkiasumisen ihannoijia. Siellä ihminen suojellakseen itseään, muuttuu välinpitämättömäksi, kylmä tunteettomuus muodostaa suojakilven, josta ajan myötä voi tulla hallitseva tapa elää. Pinnan alla kuitenkin kuohuu ja kiehuu epäviihtyvyys.
    No, suurkaupungeissakin eri kansallisuuksien ihmiset kerääntyvät samoille alueille, etsivät inhimillysyyttä, yhteenkuuluvuutta, positiivisia tunnetiloja.

    VastaaPoista
  14. Tulee mieleen Lionel Shriverin Poikani Kevin, romaani kouluampujasta, joka oli piru jo syntymästään asti.
    Ihmisessä on varmaan olemassa tietty peruspahuus, mutta mielestäni kannattaa edelleenkin kysyä, minkälaisissa oloissa se pääsee irti ja kypsyy. Mieluummin kuin vain todeta, että sellaista on eikä se kuulu psykiatrian alaan.
    Tuollaiset poikkevuudet eivät kuulu psykiatrian alaan? Vankilamielisairaaloissa tehdään siis turhaa työtä?

    VastaaPoista
  15. Korjaan edellistä ajatustani: vankilamielisairaloissahan ovat ne tapaukset, joiden katsotaan kuuluvan psykiatrian alaan. Raja on vedetty tällaisten poikkeamien eteen.

    VastaaPoista
  16. Sokea kana, Leonoora,

    kyllä minäkin olen ymmälläni noista psykiatrisen alan tiede- ja johtotason henkilöiden lausunnoista. Toisaalta ajattelen niin, että jos ihmisessä on valmius hyvään, niin on myös pahaan. Ei voi olla toista ilman toista.

    Oman eettisen ajatusmaailmani mukaan paha syntyy tässä maailmassa ja tässä yhteiskunnassa ja nimenomaan lapsuudessa monien haitallisten kasvutekijöiden yhteissummana.

    Tämä on siis ajatusteni perusta, mutta myönnän auliisti, etten ole koskaan pohtinut kunnolla tuota pahan käsitettä, pahuuden läsnäoloa ihmisessä.

    Nyt kun monenlaista pahuutta on tapahtunut, itse kukin hakee tietenkin selityksiä teoille. Olen valmis kuulemaan hyviä selityksiä pahan olemassolosta tai pahan käsitteestä. Sailaksen ja Ehrnroothin lausunnoista voisi saada käsityksen, että pahuus olisi voimakas piirre, jolle siis ei välttämättä ole kasvuprosessiselitystä. Näin ollen joku voisi olla paha, totaalisesti.

    Mainitut asiantuntijat viittasivat muuten myös teologi Martti Lindqvistin ajatuksiin pahasta. Vilkaisin niitä netistä, koska olen pitänyt Lindqvistin laajasydämisistä ja viisaista ajatuksista ja joistain hänen kirjoistaan, joissa hän kuvaa koskettavasti suruaan rakkaansa menetyksen johdosta.

    Lindqvist sanoo mm. näin:

    Vaarallisin on hyvään naamioituva paha – etenkin se paha, joka ei tunnista omaa laatuaan vaan kuvittelee itsensä hyväksi. Siksi on syytä olla aina varuillaan, kun yksilöt tai ryhmät uskovat olevansa vain hyviä ja tietävänsä myös sen, mikä on toisille parhaaksi. Näin ovat syntyneet historian pahimmat julmuudet, olipa kyseessä sitten poliittinen, uskonnollinen, kulttuurinen tai psykologinen julmuus.

    Allekirjoitan, ja olen pohtinut juuri samaa: miten oikeassa me uskomme olevammekaan omine aatteinemme muita vastaan. Miten lähellä pahuus tässä onkaan meidän sydäntämme, huomaamattamme.

    Oma aate voi olla fundamentalistinen usko, tai oikeastaan mikä usko tahansa tai mikä polittiikka tahansa, johon kasvatamme lapsiamme uskoen tietävämme totuuden ja täten tekevämme hyvää.

    Muistan usein - koska tytär kertoo tätä silloin tällöin naureskellen - miten minä joskus muinoin vaalien alla hippihuuruissani sanoin pikkutytölleni vaalimainoksia katsellen, että tuokin Harri Holkeri ottaa rahat köyhiltä ja antaa rikkaille. Tytär oli luullut useita vuosia, että Harri Holkeri on rikollinen, joka varastaa rahaa köyhiltä. Tämän poliittisesti hieman uhoavan kasvatusprosessin tuloksena tytär ei ole vaaleissa äänestänyt koskaan ns. köyhien ja sorrettujen puolueita, eli se sääntö toteutui meilläkin, että lapsia ei voi eikä pidä ohjata "ajattelemaan" - he valitsevat hämmästyttävän usein vanhemmilleen vastakkaisia aatteita ja ajatuksia. (Eksyi hieman aiheen ulkopuolelle, muttä jätän tähän.)

    VastaaPoista
  17. "Paha teko pitää tuomita mutta ei sitä tehnyttä ihmistä."

    Kun ihmisiä tuomitaan kuitenkin vankilaan se on vähän merkillistä.

    Kun pahasta on kai rangaistava, että jotakin oppisi- ja elämää suojeltaisiin- niin mitä ja miten silloin oikealla tavalla rangaistaan?

    Miten voi rankaista sillä tavalla, ettei tekoa tehnyt tuntisi itseään huonoksi?

    Saako oikeastaan rankaista ollenkaan? Sehän on kauhea sana.

    EIkö sitä ole ollut olemassa, ja ehkä vieläkin on, sairaaloita, joihin väärin ajattelijat yms viedät uudelleenkasvatettaviksi?

    Minusta syyllisyyden tunne on ihmisen tuntomerkki, jos ei ole sitä on todella sairas..

    Kaikki tekevät vääriä asioita pahaa, tärkeintä on katua ja osta pyytää anteeksi.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi, en usko rangaistuksiin, vaan kaikessa ennaltaehkäisyyn.

    Tietenkin rikollisia tulee silti rangaista, lakien mukaan, ja se on mielestäni oikein, vaikkei vankila olekaan ihmiselle hyväksi. En kuitenkaan tiedä muuta tapaa näyttää yksilölle yhteisön normit, jos ei niitä muuten tiedä tai niistä välitä.

    VastaaPoista