17.11.2008

Syyspäiväkirja 11. sivu

Olen ollut tänään aika onnellinen. Kaikki on oikeastaan hyvin, tasapainossa. Päiväni ovat vapaat tehdä mitä haluan. Olen terve, nautin asioista, mutta en tunne tarvetta mässäillä kohtuutomuuksilla, ellei sellaiseksi sitten lasketa nauttimista punaviinistä illalla kynttilänvalossa, lasi tai kaksi.

Kirjoittaminen maittaa, käsikirjoitukseni etenee hitaasti - kirjoitan materiaalia kolmatta neljättä kertaa - kerrokset ovat limittäin niin, että alkuosan olen kirjoittanut uusiksi ehkä kymmenen kertaa, puolivälin pari kolme kertaa ja loppuosan kertaalleen. Hassuinta on, että en vielä tiedä, miten tarina päättyy. Sen näkee vasta sitten, kun olen saanut keskiosan kirjoitettua tarpeeksi monta kertaa. Sain nimittäin blogini lukijoilta arvokkaita vinkkejä huumorista, jota en ollut ajatellut yhtään, tragediaa tai melodraamaa kun luulin kirjoittavani. Oikeastaan tämä näkökulma auttaa minua tavoittelemaan sitä irtonaisuutta ja kepeää iloittelua, joka on hyvän teoksen tuntomerkki, vaikka se kertoisi surullisista asioista. Toisaalta on niin, että jos tarinaan tulisi happy end, se ei kaipaa humoristista otetta, mutta jos loppu on surullinen, otteen olisi oltava kautta linjan humoristinen, ja tarkoitan tällä mustaa huumoria. Muutoin ei synny kontrastia, paradoksia, jännitettä.

Kirjoittaminen maittaa myös blogiin, ja ajattelin lisätä päiväkirjaosuutta, vaikkei minulle koskaan mitään tapahdukaan. Kaipaan harmoniaa, en kiivasta keskustelua, vaikka välillä kaipaan kyllä ajatusten vaihtamista maailmanmenosta. Iloitsen joka päivä, kun onnistun hoitamaan puhumalla jonkin asian itsenäisesti. Tänään keräsin rohkeuteni ja sain kuin sainkin vaihdettua S-marketissa tiliostojeni maksupäivän itselleni paremmin sopivaksi. Pari päivää sitten onnistuin hoitamaan katkeilevan nettiyhteyteni kuntoon. Kävin tietokoneliikkeessä, jossa minua tuli palvelemaan yhtaikaa kolme nuorta miestä, kaikki muutaman vuoden takaisia oppilaitani, ja lisäksi kotiin tuli kaksi asentajaa tarkistamaan linjat. Näin lisäksi unta siitä, että olin jälleen jossain yhteisössä mukana muiden kanssa, ja ihmettelin itsekin unessa sitä, että puhuin niin hyvin. Heräsin onnellisena.

Aloitin myös joululahjojen kutomisen. Puikoilla on vuonna 2005 aloitettu punainen sukkapari, jonka saatan nyt loppuun. Olen jopa innostunut ja aion kutoa toisen sukkaparin heti perään. Kaapissa on pussillinen harmaita lankoja, ja kantapään kavennus sujuu jo ilman ohjetta. Ostin langat äidin kuoleman jälkeen, kun päätin, että sukkien tulo perheessä ei saa katketa. Äiti kutoi aina kaikille sukkaparin pukinkonttiin. Vaan niin jäi minun sukankutomisviritykseni puikoille kaapin nurkaan.

Eilen oli isän nimipäivä. Jostain syystä muistan sen aina, marraskuun kuudestoista. Kuvassa oleva ikkunalaudalle asetettu kirjevaaka on isän toimiston työväline. Hän punnitsi sillä toimistosta lähtevät kirjeet. Minä punnitsin sillä nukenvaatteet ja lelut. Nimipäivänä asetin isän valokuvan kehyksiin, kaivoin sen piirongin kaapin nurkasta, jossa se makasi kasvot alassuin, sama kuva kuin Suomalaisessa kuvakirjassa, mutta mustavalkoisena ja kokonaisena, otsakiehkuraa myöden. Arvelin, että isä on kärsinyt tarpeeksi, joutaa päästä muiden sukulaisten kuvien kanssa samaan riviin. On siinä ensimmäisen koirani Manun kuvan vieressä. Sitten on kuva äidistä, kissa sylissä, Ruben-koira vieressä, sohvalla. Kissa elää vielä, von Kusti, ei paljon puutu 20 vuodesta.

Jos YouTubessa olisi laulu Maailma se on kuin silkkiä vaan, sylihin sen tahtoisin kerrallaan. Hadl, lidl, lidl, lidl, lindallei, huomisen huolta ei minulla ei, niin panisin sen tähän loppuun.

(Valokuva Iines)

12 kommenttia:

  1. Iines - Darling

    Kutoisitko mulle joskus kalottimallisen, sinisenharmaanvihreän pipon, jossa ei ole pampulaa päälaella, ja joka ei mene korvien yli?

    (Sinisenharmaanvihreä on kovin epäromanttisesti silmieni väri.)

    Saavat taas talon lapset ja ehkä nuorisokin lisää ihmettelemisen aihetta. Taidan olla niille jokin ihme reliikki menneisyydestä.

    No - se sopii mulle kyllä.

    Ei nimittäin tarvitse päästä Idols-kisan mitalikolmikkoon tai olla Big Brother-höyrypää herättääkseen hieman huvittunutta, hämmästynyttä joskin ehdottoman aitoa kunnioitusta eräissä ihmisissä.

    Pikemminkin päinvastoin.

    Olen kai tulossa/menossa taata-ikään. Sen olen näköinenkin kokopartoineni, kaljuineni ja tuijotuksineni.

    *
    Kirjoita mulle joku sivurooli siihen sun romaaniin. Olisin vaikka se metsän laidalla sijaitsevassa mökissään asusteleva omituinen huru-ukko, joka kysyy aina ihmisiä tavatessaan, että mitä se teidän kello tänään näyttää.

    Mummoni aviomiehen toinen veli oli juuri sellainen - skitsofreenikko-Vikki/Vihtori, jonka luona en saanut käydä - joten menin salaa hänen luokseen, ja Vikki luki mulle sulkamustekynällä kirjoittamiaan tekstejä.

    Liuskoja oli aina kymmenittäin, mutta minä en niistä tainnut lopulta ymmärtää oikein mitään, vaikka Vikki kyllä välillä selittikin.

    Nuoruudenrakkauttaan taisi niissä aika monesti muistella...

    Sisimmältään tosi hieno ihminen, vaikka vähän hullu olikin, sanoi äitini Vikistä.

    VastaaPoista
  2. Raunoseni,

    mikään ei ole naiselle mieluisampaa kuin kutoa miehelle jotakin, kaulahuivi jolla sitoa mies tai villapaita muhkeita hartioita ja masua lämmittämään tai villasukat vihtorille tai sormikkaat kalamiehelle, sellaiset joissa on sormenpäät auki. Ehkä autuainta siinä on juuri se hiljalleen kutominen, ajatus siitä, että on joku ihana jolle kutoa..

    Noh leikki sijansa saakoon. :) Mitä tulee mummosi aviomiehen toiseen veljeen, Vikkiin, niin aikamoisen runon niistä papereista nyt saisi, jos ne olisivat tallella. Niissä on sielun sisin, se kaikkein tärkein, mitä muut eivät koskaan ehkä tavoittaneet. Jotenkin himoan tuollaisia aitoja dokumentteja.

    VastaaPoista
  3. Sattumalta jaan täysin olotilasi, neulomuksia myöten!
    Kiva että muistutit tuosta hauskasta laulusta!
    *hyräilee*

    Kiva myös lukea kuvausta kirjoitusprosessistasi.

    VastaaPoista
  4. Sari, olen tänään illalla katsonut telkkua ja kutonut sukkaa.. :)

    Kohta alkaa varvasosan sädekavennus ja saan sukat valmiiksi tuota pikaa.

    Ulkona sataa ropisemalla ja tuulee ja sisällä palavat kynttilät. Toisaalta kivaa tämä kaamosaika ja lähestyvät jouluvalmistelut. Jotenkin lämmin olotila.

    Telkusta alkaa juuri muuten Ajankohtaisen kakkosen kasvatusilta. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  5. Iines - Dear

    Mä menin ihan mykäksi sun vastauksesta. Siksi kesti näin kauan kiittää sua. Kiitos. Jo etukäteen. Ja muista: ei sitten sitä pampulaa päälaelle.

    *
    Joku pentele oli ehtinyt ilmeisesti hävittää ne lukemattomat tekstiliuskat yhden ison kirstun pohjalta Vihtorin kuoleman jälkeen joskus 1960-luvun puolessa välissä sen hirsitalosta poisvietyjen muiden tavaroitten mukana.

    Mä olisin ne kyllä takavarikoinut itselleni, vaikka mummoni Ida (Iita vaan) kysyi, että mitäs sä niillä olisit tehnyt. Mä sanoin, että lukenut tietysti. No ei hullun kirjoituksissa kuulemma mitään lukemista ollut Iitan mielestä.

    Huumorintajuton ihminen oli mummoni aina välillä - ellei peräti useamminkin.

    Mä myönnän toki sen, että kun Vikki meni huonompaan kuntoon, niin sen käsiala muuttui kirjoituspaperin lopulla sellaisiksi harakanvarpaiksi, ettei niistä juuri tolkkua saanut.

    Sittemmin - melkein 15 vuotta myöhemmin Nikkilän sairaalassa työssä ollessani ja erään skitsofreenikon kirjoituksia lukiessani tajusin, että hänen käsialassaan tapahtui sivun loppua kohti aivan samanlainen muutos kuin Vihtorilla huonoina aikoina.

    Kun ajatus hajosi, niin samalla hajosi käsialakin. Tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn ylläpitäminen ei ole psykoottiselle ihmiselle niitä helpoimpia juttuja.

    Mutta eipä tuo ole aina 'meille normaaleille?' ihmisillekään. Sen kai jokainen tietää omasta kokemuksesta.

    VastaaPoista
  6. RR

    noh, eläydyin vain vastauksessani naisen ikiaikaiseen kutomistunnelmaan - tai yritin.

    Minusta kun kutomisessa on monta aspektia, sillä se on suorastaan myyttinen tai arkkityyppinen (:) toimenpide. Lähimmistään huolehtiminen varustamalla heidät pakkaseen ja viimaan on osa naisen ikiaikaista henkiinjäämistaistelua elämän melskeissä.

    Nykyisen yltäkylläisyyden aikana kutomisen motiivi on tietenkin muuttunut esteettisvoittoiseksi, mutta kyllä siellä pohjalla on edelleen käytännölliset ja myös rakkaudelliset näkökulmat. Ei sitä kenelle tahansa kudota kaulahuivia tai sukkia.

    Minä nyt väsään sukkia nähtävästi itselleni, kun huomasin niissä virheen, joten en kehtaa antaa niitä lahjaksi.

    Käsialoista puheen ollen - olen kaivannut kynällä kirjoittamista ja käsialoja tänä tietokoneiden manuaalista kirjoittamista syövänä aikana. Kiinnitin huomiota uutiseen, jossa sanottiin, että itsenäisyyspäivän väärennetyissä kutsukirjeissä oli yksi virhe, josta ne tunnistaa heti: osoitteet olivat koneella kirjoitettuja, tai tulostettuja. Oikeissa kutsuissa nimi pitää kirjoittaa käsin.

    Ihmisen käsialasta voi havaita muten monet sairaudet. Voi havaita myös mielialan vaihtelut, terveelläkin yksilöllä.

    VastaaPoista
  7. Opiskelijoiden käsialat ovat nykyään huonompia kuin ennen. Tenttivastausten lukemiseen menee paljon aikaa ja selvää saa asiasta huonosti, sillä heidän pilkutuksensa ja isot alkukirjaimensa ovat vain viitteellisiä.

    Olen keksinyt keinon. Olen harrastanut jonkin aikaan huvikseni sellaista "rajatiedettä" kuin grafologia.

    Kun ennen tenttiä kertoo värikkäästi ja maalaillen, mitä mielenkiintoisia ominaisuuksia opettaja on viime viikkoina grafologian kirjasta oppinut tulkitsemaan, niin kas kumma, käsialat ovat parantuneet ja muutamat kiltit etupenkin tytöt jopa tekstaavat hädissään. Luulen sen tarkoittavan, että heillä on jotain mielenkiintoisia taipumuksia.

    Näkisittepä muuten Hitlerin käsialan vuodelta 1945. Siinä on jo ilmassa ratkaisun makua.

    VastaaPoista
  8. Tuo grafologiakortti on varmaan tepsivä, sillä ei kukaan ole niin kiinnostunut itsestään ja persoonallisuutensa tulkinnasta kuin nuori koululainen tai opiskelija.

    Törmäsin silloin tällöin muuten sellaiseen ilmiöön, että opiskelija käytti tikkukirjaimia, kun ei osannut kaunokirjoitusta, siis käsialakirjoitusta. Asiasta toiseen - yhä useammin törmäsin sellaiseen ilmiöön, että opiskelija luki takellellen, siis suoraan sanottuna huonosti ja hitaasti.

    VastaaPoista
  9. Mukava lukea että joku on onnellinen. Yleensä blogeilla ollaan varsin tyytymättömiä...

    VastaaPoista
  10. Luovuksissa,

    hauska kuulla. Koen tämän pimeän syksyn nyt lämpimänä ja hyvänä.

    Sinulla on muuten maan mainio blogin nimi - kävin vastavierailulla. Saat hattuusi sulan myös moraali-sanan rohkeasta käytöstä. Niin moni luulee, että moraali on moralismia tai muuta tiukkuutta.

    VastaaPoista
  11. tillman

    Nietzschen puolen vuoden ajan ennen henkistä romahdustaan kirjoittamaa tekstiä ei kyennyt lukemaan kuin yksi ainoa ihminen: alunperin hänen oppilaansa Baselin yliopiston filologian luennoilta ja sittemmin pitkäaikainen joskin ajoittainen sihteerinsä ja oikolukijansa, säveltäjä Heinrich Köselitz, jolle Nietzsche oli antanut pseudonyymin Peter Gast.

    Kieltämättä tuo käsiala muistuttaa villeimmillään pikemminkin salamoivaa ukkostaivasta kuin minkäänlaista kaunokirjoitusta.

    Valitettavasti Gast teki joitain omavaltaisia poistoja teksteihin osittain tähän ystävänsä ainutlaatuiseen grafologian tuntemukseen vedoten.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Eh-dm-27.JPG

    Oikolukijalta/sihteeriltä/toimittajalta tällainen on kuitenkin täysin anteeksiantamatonta ja eettisesti tuomittavaa toimintaa, joskin filologisesti ja Nietzschen tekstien erinomaisen tuntemuksen suhteen huomattavasti ammattitaitoisempaa 'moderointia' kuin Nietzschen sisaren, Elisabethin, lähinnä veljensä hänestä esittämien yksityisten mielipiteitten pimittämiseen perustuvat poistot.

    Edellisen linkin näytteet eivät ole kai sieltä hankalimmasta päästä - ainakaan, mitä tulee tekstin graafiseen yhtenäisyyteen.

    Muun muassa Letters of insanity sen sijaan sisältävät jo paljon 'ekspressionistisempaa' tai paremminkin kontrolloimattomampaa viivankäyttöä.

    Niiden kirjoittaminen heijastelee aivan suoraan Nietzschen mielen alkavaa hajoamista.

    http://www.geocities.com/thenietzschechannel/niletters.htm

    (Sorry. Service Temporarily Unavailable.)

    *
    http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

    VastaaPoista
  12. Tarkennus aiempaan linkkiin + lisäyksiä.

    http://www.geocities.com/thenietzschechannel/niletters.htm

    http://thenietzschechannel.fws1.com/nilettersg.htm

    No - eipä tämäkään teksti aivan mahdottomalta näytä - paitsi tietysti sisällön koherenssin ja semantiikan suhteen.

    Mutta muistaakseni jostain Dionysos Dityrambien alkuluonnoksesta en kyllä saisi tolkkua, vaikka ymmärtäisin saksaa miten erinomaisesti tahansa.

    Ei siis ihme, että Gastista tuli joksikin aikaa lähes korvaamaton Elisabeth Nietzschelle, joka päätoimitti (millä ihmeen asiantuntemuksella!!?) veljensä jälkeenjääneitä muistiinpanoja, joista konstruoitiin keinotekoinen - Nietzschen alkuperäiseksi väitetty/valehdeltu teos - Tahto valtaan.

    Jopa Rudolf Steiner oli jonkin aikaa mukana toimitustyössä, mutta luopui, koska tajusi, että Esisabeth ei ymmärrä eikä tule ymmärtämään filosofiasta yhtään mitään.

    VastaaPoista