Olen koleiden säiden, myrskyn ja jatkuvan sateen vuoksi poltellut pesässä tulta ja lukenut arkistoja, joita tänne mökille on kertynyt. Täällä ovat mm. isän asiakirjat, jotka hänen kuoltuaan tänne toimme, sisaren kanssa.Yksi isän pitämistä kirjoista on kassakirja vuosilta, jotka kattavat ajan siitä kun olin pikkutyttö aina oman tyttäreni syntymään asti. Isähän kuoli kädessään kirje, jossa ilmoitin yllätysraskaudestani opiskellessani Turussa. Hän oli vaipunut lattialle keuhkoveritulpan lävistämänä ja kuollut heti. En tiedä, oliko hän ehtinyt lukea tulevansa isoisäksi - ehkä, sillä tieto oli hieman töksähtäen heti kirjeen alussa. Isähän oli sitä paitsi jo aika vanha, hän oli lähes viidenkymmenen, kun synnyin.
Kassakirjaan on tarkkaan merkittynä kaikki isän tulot ja menot, ja tulomerkinnöistä näkyy, että isä on tehnyt yrittäjille veroilmoituksia, elinkeinoilmoituksia, hoitanut romanien riitajuttuja, tehnyt konekirjoitustöitä, yhdistysten kirjanpitoja, laatinut kauppakirjoja, hoitanut maaosituksia ja yksityishenkilöitten oikeusjuttuja. Kaikki tapaukset ovat tässä kirjassa henkilönnimiä myöten.
Minulle paljastuu kassakirjasta myös, että isä käytti kuukausittain jopa 70 prosenttia omista tuloistaan mystisen merkinnän Yksityiskäyttö taakse. Tämä on tietysti viinan osuus meidän perheen menoista, isän tuloista. Äidillä oli oma pieni kanslistin palkkansa, jolla kaiken järjen mukaan olemme luovineet läpi koko lapsuuteni ja kouluaikani. Isän kassakirjassa oli myös toistuvia lainamerkintöjä: "Essun kassasta 1000 mk". Välillä on "Essulle 4.50 mk". Mainittakoon, että Essu oli äitini lempinimi.
Kaikki merkinnät harvenevat siinä vaiheessa, kun äiti tilasi muuttoauton, ja me jätimme isän yksin. Pian kuukausilaskuissa alkaa näkyä isän vuokrahuoneen maksu 25 mk sekä aika ajoin tilattavan klapikuorman hinta 53 mk. Erään yksinäisen toukokuun menoihin on kassakirjaan merkitty allekkain Essulle äitienpäiväksi 10,00, Leenukalle syntymäpv:ksi 10,00, Iinekselle syntymäpv:ksi 10,00, lapsille säästölippaista 44,22, Essulle (nimipvä) 4,50, Leenalle ylioppilasadressi 100 mk. Ainoa tulo tässä kuussa on ollut keinosiementäjä Erkki Luomalta 20,00 mk.
Mutta - takaisin tähän päivään. Tänä sateisena kesäkuun päivänä minua liikuttaa se, että nyt vasta huomaan kassakirjan harvenevilla sivuilla kaksi viimeistä merkintää isän vanhainkotiajalta, vähän ennen kuolemaa. Toinen on tammikuulta samana vuonna, jolloin sisareni sai ensimmäisen opettajanpalkkansa. Merkintä on tulopuolella : Leenalta 50 mk. Toinen samanlainen merkintä on kesäkuulta: Leenalta 50 mk. Mitään muita merkintöjä sivuilla ei näiden lisäksi ole.
Minä en koskaan antanut isälle rahaa, enkä tiennyt siskonkaan antaneen. Ensimmäisenä opiskelusyksynäni - olin päässyt siis opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta Turun yliopistoon, mistä isä oli tavattoman ylpeä - kassakirjassa on merkintä "Iinekselle 100 mk". Muistan hyvin, kun tuo isän satanen tuli! Tuohon aikaanhan ei ollut opintorahaa vaan opintolainat, ja kärsin rahapulasta. Kun siis isän satanen tuli, en osannut säästää sitä ruokaan, vaan menin siltä siunaamalta ja ostin itselleni valkopohjaisen harmaaruudullisen minivekkihameen ja sen pariksi valkoiset varrelliset tiukat nirunarusaapikkaat, ja yläosaksi puolipörröisen marjapuuronpunaisen mohairpuseron, edestä napitettavan, napit olivat valkoiset. Sitten menin ne päällä osakuntaan ja lintsasin aamuluennolta.
(Maalaus Rembrandt Harmenszoon van Rijn, Old man)
Sattuipas Iines!
VastaaPoistaJärjestelin kotona laatikoitani, joissa oli omia päiväkirjojani, kirjeitä, kortteja, "salaisia muistiinpanoja" ja: Isäni "Muistoja Sotapoluilta" -mustakantinen vihko. Ei mitään merkillistä sen sivuilla, vain sota-aikojen rallatusten ylöskirjaamisia. Tavallaan kuitenkin ainoita jäljellejääneitä näyttöjä isäni kauniista käsialasta sen lisäksi, että minulla on tallessa muutamia otoksia äidin ja isän välillä käydystä kirjeenvaihdosta isän ollessa Helsingin työmailla reissuhommissa.
Väistämättä tulee ajatelleeksi, että aika paljon itse jätän kirjoituksiani jälkeeni kun erkanen täältä. Ja mitähän lukuisat lapseni niistä tuumaavat...
...vai pitäisiköhän heittää juhannusrovioon ne kaikki?
Hei Valto Ensio H.,
VastaaPoistapane juhannuskokkoosi mieluummin vaikka klassikot kirjahyllystäsi kuin omat arkistosi! Klassikkoja saa uusia, muttei sinun muistiinpanojasi.
Itse mietin sitä, miten tuhoisa tietokone on näille kirjallisille materiaaleille. Ei salaisista blogeistakaan jää kuin savuvana, kun kirjoittajasta aika jättää. Silti materiaali voisi olla arvokas, jopa korvaamaton jollekulle perilliselle. Nyt jo on paljon arvokasta kadonnut tietokoneiden mukana hautuumaalle, kun salasanojen takaa ei saada materiaaleja esiin, eikä niitä kukaan osaa edes kaivatakaan.
Harva enää kirjoittaa kirjeitä, kirjallista päiväkirjaa ja valokuvatkin ovat siirtyneet nettialbumeihin. Minusta tietokone on aikapommi, jonka tuhoisaa vaikutusta perhedokumentoinnin häviämiseen ei aavisteta.
Koneethan uusitaan joskus jopa kolmen vuoden välein, eikä tavaraa välitetä tai muisteta siirtää niistä talteen.
Tätähän lukee kuin jännityskertomusta:
VastaaPoistaVanha isä lähettää äidinkieltä opiskelevalle tyttärelleen ruokarahaksi 100 markkaa, tytär ostaakin minihameen ja lähtee osakuntaan bailaamaan, myöhemmin vanha isä kuolee kädessään tyttärensä kirje, jossa tämä ilmoittaa tulleensa raskaaksi... Vanhainkodissa kuuluu kolahdus ja ähkäisy: se kirottu satanen!
Kiehtova kertomus, se sinun, Iines. Tämä minun oli arvaus.
Hei Tapsa,
VastaaPoistatosin tuon satasen ja yllätysraskauden väliin mahtuu jokunen vuosi, kantasuomen, mordvan ja tseremissin sekä karjalan kielen alkulähteiden solinassa.. Tuo oli aikaa, jolloin elin humussa ja sumussa ja ihmettelin, miksen edes pyrkinyt Ateneumiin, vaan tavasin klusiileja ja otin yksityistunteja Jalavan Aulikilta selvitäkseni lauseopin jäsennystentistä kaksi miinuksella, joka oli alaraja, mutta minulle hipoi ylärajaa. Vaihdoin sitten pääaineen kirjallisuudeksi ja sain ne kirotut maisterin paperit, jotka työnsaanti edellytti.
Harvoin olen lukenut mitään niin murheellista ja sydämeenkäypää kuin isäsi tiivistetty elämäkerta. Miltä on miehestä mahtanut tuntua, kun muun perheen muuttokuorma on lähtenyt pihalta...
VastaaPoistaAlkoholismi on kauhea sairaus niin potilaalle kuin hänen ympäristölleenkin. Mutta jotain isäsi yritti lähettäessään pieniä summia vaimolleen ja tyttärilleen. mitä hän silloin ajatteli, mitä tunsi?
Sanoit aivan oikein, Iines, että tietokone on aikapommi, mitä historiankirjoitukseen tulee. Itsellänikin on kaapissa sekä isoja lerppuja että korppuja joissa on.... niin mitä? Ainakin viisi sukupolvea päätteitä on kannettu pöydältäni jo kaatopaikalleen, sisällään .... niin mitä?
Tulevaisuuden historioitsijat kiroavat bittiaikaa. Tai ehkä heillä on sitten jo uudet konstit, vaikea sanoa.
Vaari,
VastaaPoistaisäni elämä oli kokonaisuudessaan murheellinen, sillä ennen vanhainkotiin joutumistaan hänen pienessä mökissään räjähti kaasupullo, ja hän sai pahat palovammat ihoonsa. Pian sen jälkeen hänen jalkaansa tuli kuolio, ja se katkaistiin polven alapuolelta. Varvas oli paleltunut aiemmin.
Mikä sitten aiheutti hyvän perheen pojan onnettoman elämän ja alkoholismin?
Hänen isänsähän oli johtajaopettaja, rehtori, joka mm. perusti seudun ensimmäisen, aluksi vapaaehtoisvoimin toimineen oppikoulun maalaispaikkakunnalle. Isän äiti oli kanttorisukua ja ison maalaistalon perijätär. Rahasta ei siis ollut pulaa, eikä opillisesta sivistyksestäkään.
Sen tiedän, että isän isä, tämä rehtori, piti koko uransa ajan sivuvaimoa, rakastajatarta, vaimonsa tietäen. Siitä koitui ilman muuta ongelmia perheeseen.
Mitä tuohon omien vanhempieni eroon tulee, niin isähän jäi tosiaan yksin taloon. - Koirankin veitte, sanoi hän minulle myöhemmin, ja tämä on jäänyt mieleeni syyllisyyttä tuoden.
Minusta vanhempien ei pitäisi erota niin helposti, sillä ero asettaa lapseen hirvittävän syyllisyyden ja huolen siitä osapuolesta, joka jätetään yksin.
Itsekin olen eronnut ja katsonut sivusta, miten oma tyttöni odotti iskää pihalla iltaan asti lierihattu päässä nallea sylissä puristaen. Isä ei tullut, ja tyttö ei tullut sisälle ennenkuin hain hänet väkisin.
Kunpa joku oikeasti kieltäisi avioerot. Miksi mennään naimisiin, jos sitten kohta erotaan?
Tietokoneesta - itselläni on mieletön määrä korppuja, joita en voi katsoa enää missään.
Kun tässä nyt kerran on ollut puhe isästäni, niin panenpa vielä linkin hänen kuvaansa, jos joku haluaa katsoa.
VastaaPoistaEro on tuttu asia minullekin. Mutta en sitä kyllä hetkeäkään kadu. Sitä vain harmittelen, etten eronnut aiemmin.
VastaaPoistaVoisi olla paikallaan perustaa jonkinlainen avioliittokoulu autokoulun tapaan. Ilman todistusta ei saisi mennä liittoa vahvistamaan. Tai en tiedä .... täysiä kaistapäitähän kaikki rakastuneet ovat. Mene niille sitten sanomaan, että viiden vuoden päästä kaikki on ohi.
Mielenkiintoinen tuo kertomuksesi isäsi perheestä. Olen vakuuttunut siitä, että tuossa vuosisadan vaihteessa ja siitä aina 1960-luvulle saakka elettiin paljon syntisempää elämää kuin 60-luvun jälkeen. Opettajilla, papeilla ja liikemiehillä oli sivuvaimoja ja heidän vaimoillaan rakastajia. Enää ei sellaista suvaita. Ero tulee, että heilahtaa.
Oma isoisäni oli pappi ja sivuvaimo oli hänelläkin. Ei siitä sen kummempaa seurannut kuin että isoäitini kuoli suruun&parkuun alle viisikymppisenä. Isoisäni lapset pysyivät riitaisissa liitoissaan, mutta heidän lapsensa erosivat joka seitsemäs vuosi tai jotain sinne päin. He ovat jo tätä uudempaa, rehellistä sukupolvea. Eräs serkuistani meni hiljattain neljännen kerran naimisiin. Omista lapsistani en viitsi nyt puhua enempää. Rehellisiä kuitenkin ovat.
Olen tainnut nähdä tuon isäsi kuvan ennenkin. Herkkä mies. Liian herkkä tähän maailmaan.
VastaaPoistaVarmaan nimenomaan liian herkkä. Minulla on tietoa siitä, että hän oli sodassa upseeri, viestintäupseeri. Kuitenkin erään sota-ajan valokuvan alla on merkintä, että "tässä kotirintamalla - olin kyllä sodassakin". Tuosta päättelen nyt, että mahtoiko hän olla vapautettuna sodasta herkkyytensä vuoksi, ainakin jonkin aikaa? Ehkä hän ei kestänyt sotaa? Toisaalta hän oli äärimmäisen isänmaallinen.
VastaaPoistaEro voi olla vanhemmille hyväksi - saavat vapautensa ja ikuisen nuoruutensa takaisin. Lapsillekin ero voi olla hyväksi, kun riidat ja epäsopu ja kenties ryyppääminen perheessä loppuu. Kukaan ei kuitenkaan tunnu huomaavan sitä, että ero vaurioittaa aina lapsen perusturvallisuutta. Aina, kaikilla ja jokaisessa perheessä.
Totta kai lapset kärsivät erosta. Mutta mikä olisi sitten vaihtoehto?
VastaaPoistaSopeutuminen, opetteleminen elämään toisen ihmisen kanssa. Yhteispelin rakentaminen lasten hyväksi.
VastaaPoistaEi ihminen tule sen onnellisemmaksi, jos aloittaa aina kaiken alusta, monta kertaa. En usko enää rakkauden perässä juoksemiseen enkä hedonismiin, pitkitettyyn orgasmiin. Ei Rakkautta olekaan, on vain elämä, läheisyys, opetteleminen, antaminen ja vastaanottaminen, tässä ja nyt.
Iines: "Tuosta päättelen nyt, että mahtoiko hän olla vapautettuna sodasta herkkyytensä vuoksi, ainakin jonkin aikaa? Ehkä hän ei kestänyt sotaa?"
VastaaPoistaKommenttini lopussa olevasta linkistä pääset arkistoihin, joista voi tilata esimerkiksi isää koskevia asiapapereita sota-ajalta.
Tilasin muutama vuosi sitten oman isäni tiedot ja vaikka niissä ei nyt hirveitä kerrottu, muutama mieltä askarruttanut asia kuitenkin selvisi.
http://www.narc.fi/Arkistolaitos/kansallisarkisto/aineistojakoko/henkiloasiakirjat.html
...anteeksi, jäi jotain linkin osoiterimpsun lopusta pois.., onnistuukohan nyt:
VastaaPoistahttp://www.narc.fi/Arkistolaitos/kansallisarkisto/aineistojakoko/henkiloasiakirjat.html
Valto Ensio H.,
VastaaPoistakiitos linkistä, en tiennytkään tuollaisesta! Kallista vaan tuollainen tilaaminen on, ilmeisesti, sillä keväällä kun tilasin eräästä seurakunnasta yhden tarkistustiedon sukuni Suikki-nimestä, se maksoi jotain 20 euroa, vaikka siis olin tuon tiedon löytänyt itsekin, ja vain varmistin.
Mutta, hyvä kuitenkin, ja kysyn tuosta linkistä informaatioita, ellei asia muuten selvene. Tuo valokuvamerkintä "kotirintamalla" pohdituttaa, mutta minä nyt olen varsinainen turhankin pohtija, tulehen tuijottelija.
Muistan muuten, mistä tuo tieto isän sodassa toimimisesta on peräisin. Se on isän 50-vuotisesittelystä, joka oli Aamulehdessä ja Satakunnan Kansassa. Niissä mainitaan, että isä toimi sodan aikana viestintäupseerina, joten kai hän siis sodassa oli. Nuo lehtileikkeet vain ovat kaupunkikodissa, joten en voi nyt tarkistaa.
Liikuttava ja mielenkiintoinen kertomus. Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää.
VastaaPoistaAllu,
VastaaPoistahauska tavata uusia blogggaajia!
Isäni tarinassa on näin paperille pantuna niin surkeita tapahtumia, että minua alkoi naurattaa, kun pääsin tuohon jalan amputointiin.. Mustaa huumoria, rakkaudella.
Mietin juuri, olisiko pitänyt kertoa tarkemmin, että hänen pikkuvarpaansa paleltui ohuissa kengissä eräissä hautajaisissa, ja se kuolio alkoi siitä varpaasta..
Oikeasti, elämä voi sisältää niin hurjia tapahtumia, että se tuntuu tarinalta. Mieleeni tuli tätä kirjoittaessani myös muinainen Soidinmenot-hupiohjelma, jossa oli räkänokkalasten surkea perhe. Heille sattuivat kaikki onnettomuudet, ja isä ja äiti olivat pilven päällä, ja resupekkojen nenästä valui kaiken aikaa räkä..
Your blog keeps getting better and better! Your older articles are not as good as newer ones you have a lot more creativity and originality now keep it up!
VastaaPoista