2.6.2009

Käsikynkkää

Nuoret naiset pukeutuvat niin, että napa näkyy. Paljastava pukeutuminen antaa miehille signaalin, että nainen on valmis muuhunkin kuin käsikynkässä kävelemiseen, 83-vuotias Zilliacus totesi. (IS 1.6.)

Mistä johtuu, että vanhat naiset ovat usein viisaita? Ei mikään muu ihmisryhmä ole homogeenisuudessaan niin kiinnostava osuvien totuuksien laukoja kun vanhat naiset. Usein he ovat vihaisia, tai heidät tulkitaan sellaisiksi. Ja miksi emme muuten tunne käsitettä vanha vihainen mies? Oscar Wildessä olisi ollut ainesta, mutta hän kuoli ehtimättä vanhaksi. - Näinkö se meneekin: miehet kuolevat varhain, naiset sinnittelevät miehettöminä ja elävät vanhoiksi?

Milloin koittaa muuten se päivä, että nainen ei vaadi miestä kohtelemaan itseään sukupuolettomasti, vaikka korostaa sukupuolisuuttaan vimmatusti? Nythän moni nainen vaatii sukupuoletonta kohtelua, vaikka rinnat ja pakarat on nostettu pramille pushupeilla, kaula-aukko on antava, vaatetus nuolee vartaloa ja jaloissa on huikeat neulakorot.

Muistan miten hämmennyin, kun näin oppilaalla ensimmäisen paljastavan kaula-aukon tunnilla. Olimme joskus 80-90-luvun taitteessa tietokoneluokassa kirjoittamassa aineita tai joitain raportteja. Erään tytön - he olivat peruskoulun päättäneitä kuusitoistavuotiaita - kaula-aukko paljasti rintoja ainakin kaksikymmentä senttiä vaon molemmin puolin. Silloin rintoja ei vielä kipattu pushupeilla kaulan alle, joten vakoa alaspäin riitti, enkä tiennyt mihin olisin silmäni pannut. Sain siis tissit naamalleni kumartuessani tytön puoleen neuvomaan jotain tietokoneasiaa.

Mietin, mitä tyttö on miettinyt pukiessaan olemattoman puseron päälleen talviaamuna, kouluun. Mietin myös, millaiseen tilanteeseen miesopettajat joutuvat kesken työnsä. Miksi joku haluaa läväyttää muita rintarauhasillaan? Nykyään myös häpykummulla ja sen eritteillä, kun se lyödään yllättäen esileikinomaisesti toisen kasvoille, ikään kuin sillinhaju sinänsä houkuttelisi puoleensa, oli värkki mikä tai kenen tahansa. Minusta taiteilija Mimosa Palenkin punaiseksi tahkottu jättihäpy löi katsojaa samalla tavoin kuin raiskaaja lyö uhriaan tainnuttaakseen tämän. Samoin teki Ulla Karttusen lapsipornotaide: minä nyt jumalauta haluan näillä lapsipornokuvilla näyttää, miten kauheaa lapsiporno on, joten katsokaa nyt että tajuatte, pöllöt, eikö ole kauhea kuva tämäkin, ja tämä se vasta kauhea on.

Hassua kummassakin tapauksessa oli se, että ne jotka eivät välittäneet saada jumalatonta limamöykkyhäpyä kasvoilleen tai katsoa lapsipornokuvia, leimattiin seksikielteisiksi, kun taas hävyssä käyneet ja lapsipornoa katsoneet olivat edistyksellisiä ja avaramielisiä.

Me muuten kuljettiin muinoin käsikynkkää keskenämme kauppalan tyttöjen kanssa, kun käveltiin sitä yhtä ainoaa katua, joka johti meijeriltä elokuvateatteriin, ja siinä välissä olikin sitten kaikki, Esson baari ja Leinon kenkäkauppa ja Särmän kemikalio ja Seurahuone, jonka korkeat kivirappuset Laaksosen Jukka joutui pesemään hammasharjalla lukion potkiaisissa.

Oli tapana kävellä katu päästä päähän, olla iskulla. Niinpä mekin Mallun kanssa - hänestä on tarinoita toisaalla blogissani - piirsimme rajaukset yläluomeen, ripsien juureen ja panimme kivipuuteria näppylöitten päälle. Huuliin pinkeistä pinkeintä, ja runsaasti omenankukan hajuista suihkedeodoranttia kaulalle ja vaatteisiin. Kävelimme käsikynkkää kadun päästä päähän ja katsoimme poikia silmiin. Mitään ei tapahtunut, meitä ei isketty, vaan päädyimme koskemattomina elokuvateatterin päätepisteeseen. Jokuset pariskunnat, kuten meitä vanhempi Raija ja Jukka, kulkivat käsikynkkää, he olivat löytäneet jo toisensa ja olivat seurustelun päätepisteessä, korkeimmalla käsikynkkäasteella.

(Venäläinen juliste, tekijä tuntematon)

79 kommenttia:

  1. Jos miestä ei mikään muu pysäytä (jos miestä ei mikään muu pysäytä...) niin hyvä jos häpykumpu on riittävän tehokas herättääkseen inhoa. Jää ainakin seksillä pelleily hetkeksi pois ajatuksista.

    Saa mitä tilaa? Sitähän se on. Myös ne naiset, joiden napa on näytillä: saa mitä tilaa. Siinä on vanha nainen ihan oikeassa ja vanha nainen kun riittävästi puhuu nuorten kauniista navoista saa miehiä käyttämään nitä hyväksi koska vanha nainen antaa puheellaan siihen luvan.

    Kaksipiippuista jälleen: eikö olisi hyvä jos vanha nainen olisi oikeasti viisas eikä puhuisi noin sillä nuoret voivat jo nyt riittävän huonosti ja näyttävät siksi avunpyyntönsä miehiä kohtaan väärin. Mistä se taas johtuu ellei väärinpuhuvista vanhoista naisista joiden iva on koskettava.

    VastaaPoista
  2. Ei voisi uskoa, että sinä olet IInes nainen. Jotenkin kun kirjoitat halveksivasti omasta seksuaalisuudestasi (naisen seksuaalisuudesta) kuvaat sen, että olet miesten lailla naisten onnettomuutta ja naisen tukalaa tilannetta vastaan. Pelaat miesten peliä koska sinä olet tietoinen vahvuuksistasi joita saat siitä syystä, että olet jo oppinut miten saat miehiä kuolaamaan sinua. Olet siis ottanut seksuaalisuutesi kompetenssiksi; se on sinun juttusi.

    Sen takia halveksit naisten seksuaalisuutta sillä se on sinun - sinun - juttusi ja vain sinun juttusi. Muut naiset voivat vain yrittää, sinulla se on jotenkin. Muut ovat silliä haisevia, sinä vain kukka jonne mehiläiset haluavat tulla.

    ??

    Pateettista, Iines. Pateettista.

    VastaaPoista
  3. Yrsa Steniuksen kertomaa Ruotsin ihmemaasta, lainaus Plökistä:

    "Stenius joutui ensi töikseen "hearingiin" eli kuultavaksi siitä, mitä hän aikoo tehdä taistellakseen riikinruotsalaisen lehden toimituksessa vallitsevaa "yleistä poikamaisuutta" vastaan - poikamaisuuteen kuului osana seksuaalinen ahdistelu, totta maar. Ja kuulkaas, mitä Steniuksella on sanottavaa kokouksen kulusta:

    Kuulemistilaisuus oli juuri alkanut, kun paikalle saapasteli korkeissa koroissa yksi lehden kuuluisimmista naiskolumnisteista. Hän oli, sanoo Stenius, pukeutunut tavattoman haastavasti, kaula-aukko oli syvä ja paljastava, kintut olivat esillä koko pituudeltaan ja minihame niin tiukka, että siinä tuskin pääsi liikkumaan. Tämä ilmestys valitti sitten keskustelussa, jota Stenius itse piti lähinnä joutavanpäiväisenä, että miehet pitävät häntä pelkkänä seksiobjektina.

    Stenius oli lähinnä hämmentynyt siitä, että ihminen voi lähettää niin ristiriitaisia viestejä: toisaalta kroppa lähetti koko ajan niin seksuaalisia viestejä, että ihan kärysi, ja toisaalta suusta kuului valitusta siitä, että miehet ajattelevat vain seksiä."

    Tällä en halua ottaa kantaa Zilliacuksen kommentteihin. Raiskaus on raiskaus, aina. Uhrin pukeutuminen ei ole lieventävä asianhaara.

    VastaaPoista
  4. Avaat nyt, Iines, keskustelua aiheesta, joka on poliittisesti erittäin epäkorrekti. Sanoipa mitä tahansa, on jonkun mielestä aina väärässä.

    Itsekin olen pitkään ihmetellyt tätä ristiriitaa, että naista ei saisi katsoa kuin silmiin tai sitten ohi, mutta samalla nämä tuputtavat sulojaan vasten naamaa.

    Viimeisimmässä työpaikassani minulla oli pöytäkumppanina nuori nainen, joka esitteli (kieltämättä kauniita) rintojaan niin anteliaasti, että minun oli pakko pyytää häntä laittamaan napit kiinni. Hän suuttui verisesti eikä antanut minulle koskaan anteeksi vaikka selitin asiallisesti olevani heteromies ja että näköni on hyvä ja että tuollaisten sulojen jatkuva heilunta aivan silmien edessä heikentää vakavasti työtehoani ja on omiaan viemään ajatukseni poluille, jotka eivät kuulu työpaikalle.

    Eräässä maakuntalehdessä oli taannoin nuoren naisen kirjoittama, hyvin hauskasti tehty kolumni tästä asiasta. Nuori nainen, joka kertoi kärsineensä pienistä rinnoistaan, oli pullistanut niitä jollain geelijutulla ja pushupeilla ja mennyt sitten terhakat tötteröt pystyssä työpaikalleen. Tulos: yksikään mies ei kiinnittänyt häneen enempää huomiota kuin ennenkään. Järkyttyneenä hän kirjoitti: Tottavie - ne kaikki katsovat minua vain silmiin!

    Kuten sanottu asiallinen keskustelu tästä aiheesta on vaikeaa. Riittänee, kun viittaan edellisiin kommentteihin.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi,

    Yrsa Stenius kuvasi nähtävästi juuri sen, mikä minustakin on ydintä: nainen ihmettelee, missä tasa-arvo viipyy samalla kun matelee naurettavissa pellen vermeissään, joissa mies mukavuussyistä ei konsanaan suostuisi tuntiakaan olemaan.

    Tässä pitää loihtia silmien eteen nyt se naiseksi pukeutunut mies, joka hoippuu piikkikoroilla minihameessa tekorinnat pomppien. Juuri noin naisenkin kuuluisi kävellä, jos hän olisi aito homo sapiens sapiensis. Ei ihmisen kuulu opetella kulkemaan piikkikoroissa hengittämässä puolikapasiteetilla kireissä vaatteissa.

    Nähdäkseni Zilliacus ei lausunnostaan huolimatta hyväksy naisen viettelevää pukeutumista syyksi raiskata nainen.

    VastaaPoista
  6. Vaari,

    keskustelen mieluiten juuri niin, ettei olla hienostuneen korrekteja, vaan aidosti rehellisiä, tunteetkin pinnassa. Ihmisen ei ole mielestäni tarpeen ainakaan enää näin vanhana kuin minä pohtia sitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Joskus asiaton heitto voi olla keskustelun suola.

    Ja eikö asiallinen keskustelu voi olla hyvinkin elävää, jopa leiskuvaa, ja monia näkemyksiä sisältävää? En edes pidä tarpeellisena yksimielisyyten päätymistä, vaan mieluummin rohkeaa osallistumista keskustelua rikastuttamaan.

    VastaaPoista
  7. HG,

    sinulla ja minulla on paljon yhtäläistä: näemme naisen tukalan tilan miesvallan puristuksessa.

    Meissä on kuitenkin se ratkaiseva ero, että minä en syytä miehiä siitä, että he käyttävät valtaa, vaan syytän yhä enemmän naisia itseään siitä, että he luopuvat siitä vallasta, joka kuuluu heille. Pidän sitä typeränä.

    Syytän naisia myös välistävetämisestä. Miehiä on erityisen helppo miellyttää ja vietellä heittämällä häpynsä ja rintansa miesten maisteltavaksi ja haisteltavaksi, joko konkreettisesti tai sanallisesti tai kuvallisesti. Tähän ei tarvita edes naisen habituksen kauneutta: ulokkeiden ja kolon pramilleheitto vetää miehiä kuin hunaja.

    VastaaPoista
  8. Sananvalintasi ovat sitä mitä tuon Yrsan kertoman toimittajan vaatteet: kielivät jostain muusta. Tarinasi ja kerrontasi eivät täsmää.

    VastaaPoista
  9. HG,

    tarinani ja kerrontani täsmää minuun, mutta sinulla on ollut minusta tunnetusti jo kauan harhainen ja kaunainen mielikuva.

    Onkin ymmärrettävää, että törmäyskurssilla ollaan ja ristiriitoja syntyy, kun en kuitenkaan ole sitä mitä mielikuvasi minusta.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. HG,

    eiköhän se kuitenkin ole lukijan oma mieli, joka sen tarinan lopulta synnyttää. Samoin se, kokeeko sen sillin tai silakanhajun vastenmielisenä.

    Minusta ei ole kovin kiintoisaa esittää omia mielipiteitäni, ja olenkin oppinut pyyhkimään niitä pois tekstistäni. Tästäkin päreestä lähti kolmasosa pois stilisointivaiheessa. Ylipyyhityissä lauseissa oli kaikissa sana "mielestäni" tai "minä". Kiintoisampaa on katsoa, mitä muut ajattelevat ja aiheesta esittävät. Kuten nyt sinäkin, HG.

    Miten muuten häivyttää oma minä pois päiväkirjatyyppisestä tekstistä? Voisiko kirjoittaa kiinnostavasti ajatuksistaan ja havainnoistaan ilman ainuttakaan yksikön ensimmäiseen persoonaan viittaavaa mutotoa?

    VastaaPoista
  12. Juu, minäkin muistan napapaidat. Ja muistan myös, että monessa kohtaa ne miehet ne kirjoittavat, siis piirtävät ne vaatteet, mitä naiset sitten päällään pitävät. Itse en koskaan pitänyt napapaidoista kuin hellepäivinä. Pintaa kohtuullisesti nuolevia mekkoja on ollut pari kappaletta ja kyllä ne katseita keräsivät. Napapaidastani ja mekoista on jo tosin kaksikymmentä vuotta. Napapaita ei ollut ainakaan minun päälläni sen takia, että miehet olisivat tajunneet valmiuteni herra ties mihin.

    Korkeita korkoja löytyy, ehdottomat lempparit ovat 10,5 cm valkoiset melko piikkikorkoiset vaan ei kärkiset. Todella kauniit ja naiselliset kengät. En käytä kenkiäni miesten takia, en myöskään naisten takia vaan puhtaasti narsistisista syistä. Minusta on kiva, kun kengät ja kintut näyttävät molemmat hyvältä ainakin omiin silmiini, kun kuljen niissä. Käytän myös kulahtaneita takkeja, paitoja ja lähes puhkikuluneita farkkuja sekä koirankakkaisia (ei irtoa millään :( ) lenkkareita.

    Jep, olen nainen, aivan ehdottomasti :) enkä ole koskaan ajatellut, että mua pitäisi kohdella sukupuolettomasti.

    VastaaPoista
  13. Olet sinut itsesi kanssa, Heli, ja se on hauska kuulla.

    Itse olen pohtinut sitä yksinkertaista asiaa, että naisten muoti kuitenkin on myös epämukavaa verrattuna miesten perin mukavaan vaate- ja asustemuotiin. Miksi?

    Ja eivätkö kauneusihanteet ole tavallaan sopimuksenvaraisia asioita? Koska nainen on vallankäytössä heikompi osapuoli, miehen maku on aina sanellut naisten muodin. Mies tahtoo naiselta tietynmallisia ja -muotoisia ruumiinosia, ja nainen valaa itsensä tähän muottiin, koska hänen markkina-arvonsa on kiinni siitä. Tällaisiin kauneusihanteisiin kasvaa historian kuluessa tiukkaan, ilman että edes huomaa sitä, miten turhia jotkut muotit ovat.

    VastaaPoista
  14. Olin kirjoittamassa tähän jo päivällä, mutta koska olen täysin samaa mieltä (tässäkin asiassa) kuin van Vaari - eli tässä leikissä mies polttaa näppinsä, sanoi mitä tahansa - en siihen sitten kuitenkaan ryhtynyt.

    Mutta enpä vain saa näppejäni tästä kuumasta aiheesta erossa pidettyä.

    Miesten syyllistämisessä naisten pukeutumisesta on kyllä hieman perää. Siis siinä mielessä, että ns. naisellisia avuja hyödyntämällä nainen löytää usein oikotien päämäärään, jonne hänellä ehkä muutenkin olisi kykyjä edetä.

    Pyydän etukäteen anteeksi, että otan esimerkiksi Satu Tiivolan. Hän on ehdottomasti fiksu ja pätevä ja olisi varmaan muutenkin edennyt pitkälle. Mutta eipä vaan yhdessäkään hänen menestystarinaansa ihailevassa lehtijutussa korosteta sitä, miten hän sai niin hyvän vauhdin uralleen:

    Hän meni juoksutytöksi isoon firmaan ja vamppasi vuoden sisällä pääjohtajan. Tuskinpa pelkällä älyllään.

    VastaaPoista
  15. ”Miten muuten häivyttää oma minä pois päiväkirjatyyppisestä tekstistä? Voisiko kirjoittaa kiinnostavasti ajatuksistaan ja havainnoistaan ilman ainuttakaan yksikön ensimmäiseen persoonaan viittaavaa muotoa?”

    Kirjoittaja/kertoja-minä ei katoa, vaikka kirjoittaisi sinä tai hän te tai me. Nämä jälkimmäiset ovat vain pyrkimyksiä hävittää se minä, ego, joka sieltä sitten pyrkii entistä enemmän esille. Kaikesta näkee aina kirjoittajan asennon suhteessa muihin, toisiin. Kaikesta voi lukea kirjoittajan elämännäkemyksen, ihmiskuvan ja suhteen maailmaan.

    Ei sellaista tekstiä ole tässä maailmassa tehty, jossa ei ole minää-sinää tai meitä-heitä. Jos tiedät jonkun, kerro.

    VastaaPoista
  16. Hehheh. Silkkaa provokaatiota jälleen. Rysä pyytää niin että suhina ja imutuskin kuuluvat - kunhan vain on tarpeeksi tarkat 'korvat'...

    *
    J. Zilliacus-sitaatistasi ei voi vielä päätellä, mitä mieltä hän tai sinä olette.

    Oman muistini mukaan Zilliacus kuitenkin närkästeli neitojen 'viatonta' ja siten hieman typerää - primitiivisten vaistojen sanelemaa mutta samalla avoimeksi saaliiksi asettuvaa - puolialastomuutta, jos saan käyttää omia sanojani (ja saanhan minä).

    Toisin sanoen 'jotkut' eivät tiedä taaskaan, mitä tekevät - ainakaan ihan täysin tietoisesti.

    Tämän tietämättömän käyttäytymisen seurausten syy on kuitenkin lopulta aina miehen (?!) - sen verran on kuulemma varmaa.

    Enkä mene kieltämään, ettei tuo syyllisyys-väite pitäisi paikkaansa. Kyseessähän on vähän samankaltainen tilanne, jos nainen suutuksissaan lyö miestä. Silloinkin syy on ilman muuta miehessä...

    Näin viisaaksi olen tullut tämän blogin vanhalta viisaalta naiseltakin jotain oppineena.

    Nimimerkki: Wanha wihainen mies
    *
    Tsekatkaas aihetta hiukan sivuten piruuttanne tuo vielä kerran:

    http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/psykiatrilla.html

    VastaaPoista
  17. Minun mielestäni nämä keskustelut on aina todella paljon miesten älykkyyttä aliarvioivia. Ei voida mitenkään ajatella, että mies olisi niin viettiensä (seksuaalisten sellaisten) vietävissä, ettei hän pysty enää hillitsemään itseään sen jälkeen, kun näkee naisen navan (kuten Zilliacus sanoi). Väittäisin, että 99 % miehistä tietää missä menee katsomisen ja koskemisen raja.
    Raiskaus on pahoinpitelyä ja alistamista ennemmin kuin seksuaalinen teko.

    Olen muuten samaa mieltä tuon Homo Garulluksen ensimmäisen kommentin kanssa. Juuri tuollaiset puheet antavat miehille (sille yhdelle prosentille) luvan toimia niin kuin toimivat.

    VastaaPoista
  18. Hi hi. Ei ollenkaan "hävytön" juttu, Iines. Tuli mieleen vaikka mitä: "Silli on pieni kala, joka haisee sormelle...".

    Jos sitä kalantuoksua alati kellä ilmenee, lienee syytä tutkituttaa asia sekä se ihana rasia, joka useimmat meistä on tänne maailmaan itsensä ja toistensa varustuksia ihmettelemään kivulla ängennyt.

    Pitkähkön kokemuksen suomalla, muutamien eri naisten kanssa vietettyjen intiimien hetkien kautta lienen ymmärtänyt, että haju pimpassa ei, ainakaan nuoremmilla naisilla, aivan normaali asia ole vaan useimmiten sen aiheuttaa Trichomonas vaginalis-bakteeri. Joskus se on tuoksahtanut omankin esinahan alla ja siihen on pitänyt sitten käyttää samaa lääkevoidetta kuin seksikumppanikin.


    http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Gynekologiset_tulehdukset

    Omaan lapsuuteen ja varhaisnuoruuteen kuuluivat kesäiset uimaretket polkujen päissä metsälammilla joihin osallistuivat sankat kyläläisparvet monelta suunnalta. Ja mikä sen mieliä kiihottavampaa olikaan, kuin yrittää hiipiä "huomaamatta" kallionotkelmaan kuusien varjoon, jossa tytöt vaihtoivat vaatteitaan kusiaisten kirppuillessa paljaissa varpaissa...

    Huh huh. Mitä tämä nykyinen maailma tarjoaakaan: pillun & kikkelin saa näkyviin parilla klikkauksella jokainen koneeltaan, eikä ne värkit enää ketään hetkauta.

    Eli vaivaa edes niiden näkemisenkään eteen ei kenenkään tarvitse nähdä. Löhötään ja lihotaan, runkataan jos viitsitään. Tai kuten eräs p-sivuja ahkerasti klikkaileva sekatyömiestuttu sanoi, että akkaa ei viitsi enää naida kun tietsikan avulla saa valita, minkä näköisen kanssa sen mielikuvissaan tekee.

    Tiijä sitten, onko häiritsevä tirkistelemisen tarve jo netin, sekä paljastavan pukeutumisen myötä vähentynyt?

    Raiskaukset taitavat olla vakiotapauksia vuosikymmenten perinteen mukaisesti kesän saavuttua -uutisointien mukaan ainakin Helsingin Kaisaniemem puistossa ja Oulun Toppilassa.

    Viime aikoina olen sattuneesta syystä joutunut seuraamaan läheltä eräistä uskonnollisista kulttuureista saapuneiden kanssamatkustajiemme tiukkaa moraalia vaatetuksen suhteen, ja kuulostella sitä, kuinka hämmentäviä tuntemuksia heissä herättääkään tämä kaikkialla näkyvä ihmislihan paljaus.

    Jotkut ovat sanoneet, että se on ollut alkuun jopa suuri järkytys, vaikka moneen muuhun erilaisuuteen on jo matkalla tänne joutunut tottumaan. Sitä ovat kuitenkin toivoneet, ettei nyt ainakaan tässä asiassa heti tarvitsisi ruveta olemaan "maassa maan tavalla".

    VastaaPoista
  19. Tapsa P ja RR,

    minun pitää kertoa teille nyt yhteisesti, kuten Homo garrulukselle erikseen ylempänä, että vaikka puhunkin miehen vallasta, en syytä miestä, vaan yhä enemmän naista siitä, että hän luovuttaa vallan käsistään, eli ei tee tavallaan omaa osaansa yhteiskunnan asioitten hoidossa. Tämän olen sanonut useissa keskusteluissa, ja tämä asenne henkii kyllä tästäkin sillinhajuisesta päreestä.

    RR:lle lausun vielä ihmetykseni rysäilysyytöksestä, enkä osaa päätellä, mistä se juontuu tämän päreen kohdalla. Minusta sinun kannattaisi unohtaa tuo Kompostin ja Homo garruluksen lanseeraama käsite, sillä se on loukkaava ja vähättelee minua kirjoittajana. Mutta se kai on tarkoituksesi, painaa minua, jotta oma loisto nousisi. Katin kontit, ymmärrän kyllä arvoni!

    Tapsan mainitsemasta Satu Tiivolasta lausuisin sen verran, että peiton kulmaa raottamalla on maailmansivu päästy merkittävään asemaan. Tarvitaan kuitenkin myös lujaa luonnetta ja mahdollisuutta käyttää omia aivoja, jotka Satu Tiivolalla toimivat ilmeisen virkeästi.

    VastaaPoista
  20. Hiljainen lukija,

    kyllä se noin menee, että kaikesta näkee kirjoittajan suhteen ja asenteet maailmaan tai puheena olevaan asiaan, vaikka kuvailisi sitten kesäiltaa mökkirannassa.

    Itselleni bloggaaminen on ollut suureksi hyödyksi kirjoittamisen kehittämisessä. Olen oppinut blogeja lukemalla ja omia juttuja ja kommentteja kirjoittamalla nimenomaan sen, miten puhuva sana - yksi sana - tekstissä on. Sanaa ei tarvitse selittää - se puhuu lukijalle, jonka oivallukseen taas pitää luottaa.

    VastaaPoista
  21. Tiina,

    minä taas en usko, että se raiskaava yhden prosentin osuus miehistä olisi edes niin valistunutta joukkoa, että lukisi lehtiä ja näitä Zilliacuksen kommentteja. En siis jaksa uskoa Zilliacuksen lausuntojen provosoivaan voiman - se on kuitenkin kaukaa haettua, vaikka on ilmeisen helppo selitys. "Raiskasin, kun luin Zilliacusta".

    Se on totta, että raiskauksessa on naisen kannalta kyse väkivallasta, mutta miehelle se kyllä on seksuaalisuuden purkamista, ei väkivallan harjoittamista. Mies ei vain osaa sairaan patoumansa takia purkaa viettiään terveesti.

    VastaaPoista
  22. Valto Ensio H.,

    tuo sillinhaju on tietenkin parodiaa, sillä ei terveen nykynaisen pimpsa haise sillille, ei edes lievemmälle silakalle. Termihän on suoraan isojen poikien lauluista, ei minun kylpybuduaarini tuoksumaailmasta, jossa tuoksuu yleensä aromaattinen aaloe. Pidän mielinestesaippuapulloni korkkia aina auki, sillä rakastan tätä aromaterapeuttista tuoksua.

    Puhut, Valto, kaikkialta näkyvän ihmislihan paljoudesta, maahanmuuttajan silmin. Voin eläytyä muslimin kulttuurishokkiin.

    En kannata salailua enkä peittelyä, mutta en halua kyllä lepuuttaa silmiäni minihameen alta näkyvissä pakaranpuolikkaissa tai stringinkappaleissakaan, kuten en naisten paljaissa hyllyvissä rinnoissakaan. Minusta liika paljastelu loukkaa minun katsomisoikeuksiani tyrkyttämällä intiimejä ruumiinosiaan silmieni eteen. Mieluummin katson naisen kaunista verhottua povea ja peitettyä lantiota ja uumaa, joka herättää uteliaisuutta, ei tyrmää.

    VastaaPoista
  23. Vanhat naiset tuovat maailmaan nenän nyrpistysten kautta oman äänensävyn (josta paljastuu yleensä kateus ja olevinaan oleminen) ja siinä olen samaa mieltä kanssasi, että näiden pitäisi itse huomata mitä edustavat. Mutta nyt vanha normatiivinen pedagogiikka sanoo juuri noin; juuri noin sanoo vanha normatiivinen pedagogiikka. Pitää sitä ja pitää tätä. Kant on korvissa. Pitäisi ja pitäisi; should and should.
    Se on osaksi meidän kulttuurissamme ja tämä on yhtä automaattista naisilla kun miehillä on automaattiohjaus housuissaan.
    Sama vamma, näkyy eri lailla.

    Minä valmistuin pedagogiksi eikä taida olla yksikään joka tajuaa, että olen både-och: ymmärrän sen, että pitää olla kunnolla ja sitä olen aina ollut pieniä leikkisävyisiä letkauksia/tekoja lukuunottamatta - mutta se ei kelpaa. Ei, ei sanovat ämmät vanhasta kaartista, jotka sitoisivat edelleen naisten silmät pahanlaisesti nuorten seksuaalisuuteen ja naisten seksuaalisuuteen.

    On niin kiva nyrkkeilysäkki tuo nuoren kroppa (ks. tänään Hbl ja Monica Ålgars, erittäin hyvä jatke tälle keskustelullesi). Siitä löysivät minulle ties mitä; ja aina se sopi; milloin oli pierassut, milloin kaivanut nenää, milloin haisi ja milloin syyhysi. Aina oli jotain jonka vanhat, kateelliset ja puolikuolleet ämmät löysi aseeksi. Ja näin kansa kypsymättömyydessään sai nauraa.

    Mutta minua ei kelpuutettu siihen missä olen heitä kaikkia tuhat kertaa parempi; ja voin sen todistaakin että olen mutta mitä enää viitsisi: tälle porukalle, tälle vanhojen silliakkojen takia, tai nuorten naisten takia, jotka suostuvat pyydystämään muiden lapsia mm kännykällä koska siitä saa rahaa - miksi miksi miksi minä vaivautuisin antamaan heille enää yhtään mitään. Olen jo omat yrittänyt. Olen jotenkin niin ihmeissäni, että naiset voivat olla niin tylsiä ja niin raukkamaisia ja niin sadistisia ja niin itseäänkorostavia ja lopulta niin falskeja: siitä olen myös minä eniten ihmeissäni. Ja nämä Zillicauksen kaltaiset poikalapsiaan lääppivät ja ylisuojaavasti hoitavat ja itseensä sitoavat naiset, vanhat naiset: viitsivät jatkuvasti ruikuttaa sitä mitä ovat itse saaneet aikaan. Ovat itse omalla saamattomuudellaan ja huonolla pedagogisella tajunnallaan luoneet tämän nyky-yhteiskunnan missä nämä nuoret eivät nyt löydä mitään järkevää.

    Sitten tulee navat ja naulat. Onko se liian vaikeaa tajuta?

    Mutta estäkää siis edelleen ammattilaisten esillepääsyn vanhan silliä haisevan normistonne takia: avot, saa sitä mitä tilaa.
    Neljä sormea katsoo itseensä ja yksi muita rouva Zilliacus: ne näyttävät sitä sukupolvea joka itsekkäästi otti ja söi. Otti ja vei lapsiltaan. Otti ja oli olevinaan; etenkin köyhät jostain muualta. Otti vaan ja nyt sitten kuivilla yrittävät hampaattomina ja käppyräisillä vinoutuneilla sormillaan osoittaa jotain johon eivät edes päästä pedaogeja.

    Koska heidän kamut ja muut zombiet ovat etulyöntiasemassa: nå härreguu. Nu måste man nu lite kunna bete sig.

    Tästä on ksye: narsismin sukupolvi, joka ei enää edes näe mitä saivat aikaan. Mutta saavat anteeksi; ovat niin täynnä traumoja sodasta. Sanotaan niin.

    VastaaPoista
  24. Iines.

    Kaikkea Sinun kirjoituksesi aiheuttaakin: Mielessäni on nyt muslimityttö, 20 v, joka lähti Helsingin junaan sunnuntai-iltana eikä enää tänne palaa.

    Oltiin 10 kuukautta päivittäin tekemisissä, tein hänestä sen pienen jutun lehteen (jonka Sinullekin välitin) ja tallensin hänen tarinansa nauhalle, valokuviin ja kirjoitettuun tiivistelmään.

    Kuuntelen nyt "Lähtevien laulujen satamaa", joka laulettiin yhdessä kurssimme lopettajaisissa, enkä millään voi käsittää, että paatunut mieleni herkistyy itkun partaalle, kun muistelen tätä tyttöä.
    http://www.youtube.com/watch?v=CV7y3Qj7c2Y&feature=related

    Tästä somalitytöstä tuli minulle nelikymmenpäisestä, monia kansallisuuksia edustavasta opiskelijajoukosta läheisin.Tunne on kuin noin 15 vuotta sitten vanhempien tyttärieni liuetessa maailman syliin.

    Olen yhtä huolissani, jopa enemmänkin tämän isättömän ja äidittömän "tyttäreni" pärjäämisestä niin paljon tylyyttä sisältävässä yhteiskunnassamme.

    Tämä nuori nainen ei koskaan erehtynyt paljastamaan fyysisetä itsestään muuta kuin kädet, varpaat ja kasvot. Hänen huivein peitetyt, kauniit hiuksensa näin pari kertaa vahingossa kyläilemään mennessäni hänen kohentaessaan niiden kiinnitystä neuloilla, joita ihmettelin silloin ääneen: "Eivätkö ne tökkää päänahkaan?"

    Hänestä jäi niin paljon kauniimpi, herkempi kuva, kuin niistä nuorista, vielä elämää taitamattomista kotimaisista lapsukaisista, joita heitäkin oli koulutuksessa mukana ja joilla, Sinunkin kuvaamallasi tavalla, pursusivat kaikki mahdolliset ulokkeet jokaisen nähtäville.

    Hänen kohdallaan en pysty erottamaan tuntemuksissani mitään erotiikkaan viittaavaa, vain isällistä huolehtimista, suunnatonta ikävää, jotain peloksi luokiteltavaa, ahdistavaa, joka on hyvin vaikeaa sanoiksi pukea.

    En suinkaan haluaisi, että pukeutumissäännökset olisivat ihan niin tiukkaa linjaa, kuin mitä Islam-uskonto edellyttää, mutta kun pukeutumisen/ pukeutumattomuuden molemmat ääripäät näin ovat silmiemme ulottuvilla, toivoisi siihenkin kultaisen keskitien sääntöä.

    Se toive jäänee kuitenkin kaikissa ihmisen toiminnoissa vain kirjailukoristeeksi mummonmökin seinälle.

    VastaaPoista
  25. Joel Hallikainen; kaunista. Mutta takaisin aiheeseen;
    Vika ei ole meidän kulttuurissa se, että nainen on saanut vapautua vaatteiden suhteen (ja identiteetin) vaan siinä, että raha hankkii lisää rahaa keinoilla millä hyvänsä. Koska rahapaksu patruuna, joka ei piutpaut välitä eikä tiedä miten hänen omat rahansa poikivat loppupäässä suo mahdollisuuden opportunisteille hankkimaan lisää ja lisää niin oppotunistit ja hyvät bisnis(pisnis) miehet ja naiset tekevät sitä mitä pyydetään: hankkivat lisää rahaa. Kukaan ei kysy miten ja koska on helpompaa lelliä ei-kristillisiä ryhmiä tuolta jostain kaukaa (niin tietävinä kuin tietämättöminä) he nappaavat erilaisia kompetensseja, joiden avulla pienten askelten politiikalla naiset rupeavat pukeutumaan aina vain huonommin ja huonommin ja vapaammin ja vapaammin. Se on siis osaksi siksi, että juuri kirkko pitää rahoista niin tarkkaa lukua promiskuiteetti lisääntyy ja lisääntyy. Saa mitä tilaa ja kirkon olevinaan olijat ovat sitä tilanneet mutta prosessi on niin pitkä etteivät sitä omilla aivoillaan tajua. Pitää ymmärtää tietoa eikä pelkästään informaatiota. Abstrakteja kehiä.

    Tästä johtuu se, mitä sitten Zilliacus sitten manaa. Kun eivät tajua, että Eurooppa on kauan sitten joutunut pussiin; kehä on liian pieni, tone-of-voice tulee liian suppealta määrältä ihmisiä, siinä on liian tarkkaan kontrolloitu reitti ja heti kun menee ei-eettisen puolelle niin nämä, jotka sitä tilasivat, huutavat ensin kun julkiseksi aikoo. Nyt oli next step se, että meidät piti nukuttaa sänkyihin ja ottaa siitä hinta. Consuments on out ja siksi patients is in. Tästä on kyse: transaktioista koko ajan. Liian pienet saappaat ja reunoista alkaa valua yli.

    Mutta eihän nuo normi-tyypit mitään ymmärrä. Ovat siellä omissa klubeissaan sikari suussa ja ihmettelevät miksi kansa ei voi käyttäytyä: ihan kuten laiva, joka joutuu myrskyyn ei voi purjehtia suoraan. Ei vaan voi koska tuulee liikaa ja sitä eivät niissä pikkupikkusatamissa vaan tajua. Koska heillä ei näy tuulta. Kun ei näy, ei ole. - Vi kan inte se någon blåst, alltså finns det ingen. Härrrrreguu, så dumt. Be dem nu bara bete sig.

    Be dem.

    Siinä voivat rukoilla; pussitus jatkuu ja reunat pursuavat viisikymmentä kertaa suuremmalla voimalla kymmenen vuoden päästä ellei älymystö pääse johtamaan. Mutta ei,ei härrrreegyyyyy, meidän tomaatit, härrrregyyyy meidän juhlat ja snapsit, härrrrregyyyyy gyyyy nyt sukansaumat muodin mukaan jne jne

    Be dem själv förstå någonting, när de förbannat inte kan. De kan anställa mera och mera horhus, mera och mera banditer i kritrandig kostym (från Sverige) osv. - det är exatkt det som de kan. De kan ingenting annat.

    Kunna är mera än att veta från förr. Kunna är att förstå också och förstånd kommer inte med att rabbla koranen eller bibeln: förstånd kommer med alla sinnen samtidigt; det som de inte tillåter normalt. Och för att ungdomens sinne för takt, sinne för kärlek, sinne för känsla, sinne för emotion och fantasi, sinne för empati skall utvecklas inom den här förskräckliga kulturen som de skapat - måste unga få åtminstone känna sig älskade. Och det skaffar de sig - tyvärr genom att klä sig fel: men bakom finns önskan om att bli älskade: inte ratade och hatade av sina svärmödrar: det vill nog ingen.

    Men det är svärmödrarna som bestämmer takten; också skurkarnas takt. Skurkar utnyttjar kärringar.
    Vad är enklare än det; mikä olisi sen helpompaa?

    VastaaPoista
  26. Valto Ensio H.,

    voi miten hienovireisesti kuvaat suhdettasi tuohon muslimityttöön, josta näit vain kasvot ja kädet ja varpaat, ja vilauksen peitetyistä hiuksista. Uskon tällä pukeutumisella olleen merkitystä juuri siihen, että sieltä erottui inhimillisesti merkittävää. En tarkoita niin, että kun verhoaa itsensä, niin muuttuu kiinnostavaksi, vaan jotakin sellaista, että kun raamit ovat yksinkertaiset, ydin kirkastuu.

    Länsimainen räikeä tapa näyttää kaikki sekä konkreettisesti että puheessa kielii minusta jollakin tapaa lyhyestä kulttuurista tai sitten yksinkertaisesti siitä, ettei arvosta muita ihmisiä, mikä on ominaista moukalle. Toisaalta on tietysti niin, että ns. primitiivisissä varhaiskulttuureissa oltiin alasti. Vaatetus on kai sivistyksen mukanaantuoma ilmiö?

    VastaaPoista
  27. Iines

    Intouduin kirjoittamaan päreen ryhtyessäni kommentoimnaan sinua.

    VastaaPoista
  28. Alkuperäisessä kirjoituksessa viitattiin naisten keskimääräistä suurempaan viisauteen. Asiayhteydestä kävi ilmi, että se oli tarkoitettu letkautukseksi, mutta useinhan kuulee että asia on juuri näin. Voisitteko antaa esimerkkejä naisten viisaudesta?

    VastaaPoista
  29. RR,

    vastasin päreesi perään joitain ensi ajatuksia.


    Anonyymi,

    pistit erittäin hyvän kysymyksen, sillä minä se olin siis joka sanoi, että vanhat naiset ovat usein viisaita.

    Huomaan kuitenkin, että esimerkki ei tulekaan tykin suusta, vaan sitä pitää pohtia.

    Enkä tarkoittanut tätä letkaukseksi, vaan ajattelin tässä nainen contra mies -asetelmaa.

    Miksi siis vain vanha nainen näkee mm. sen, että naisen on paha olla niissä epämukavissa varusteissa, joihin hän itsensä verhoaa? Tarkoitan kammottavia piikkikorkokenkiä, joissa jalkaterä vääntyy luonnottomaan asentoon ja naisen vartalon painopiste laskeutuu päkiälle, vaikka ihminen on kanta-, ei päkiäastuja. Kengät ovat myös kapeita, vaikka suomalaisnaisella on leveä jalka, joka vaatisi leveän lestin. Olen aina mielessäni rinnastanuit piikkikorkokengät kiinalaisnaisten jo lapsena typistettyihin jalkoihin. Nyt naiset vain typistävät jalkansa ja koko kehonsa itse.

    Vanhakaan mies ei näe tätä, vaan suuntaa huomiona naisen nilkkoihin ja pohkeeseen ja jalkapöydän kaareutuvaan kumpuun ja miettii himokkaita. Mies ei siis välitä naisen hyvästä, vaan vain omasta nautinnostaan. Eikö tämä ole merkki siitä, että mies ei ole vanhanakaan yhtä viisas?

    VastaaPoista
  30. Voi voi Iines, et sinä voi tietää, mitä mies vanhana näkee ja ajattelee. Sinä voit vain kuvitella sen.

    Luultavasti mies vanhana on jo heittänyt kaiken toivonsa maailman ja ihmisten järkevyydestä ja antaa jokaisen olla sellainen kuin on ja haluaa olla.

    Sen sijaan nainen vanhana on vasta saanut järjen päähänsä ja puhuu sen myös julki. Naisen suusta järkevä puhe kuulostaa yllättävältä - sitä se vaan on.

    Jos mies, nuori tai vanha, sanoo saman, hän on sovinisti. Ajatelkaa nyt herra jumala, jos joku Oinonen olisi sanonut tuon Jutan viisauden!? Me kaikki olisimme kuorossa todenneet sen suureksi älyttömyydeksi.

    Erilaisia kulttuureja pitää tietysti arvostaa, mutta ajatelkaapa vaikka suomalaisten ja amerikkalaisten, muslimeista puhumattakaan, suhtautumista alastomuuteen?

    Me tiedämme, että saunassa on luontevaa olla alaston, mutta yritäpä vakuuttaa siitä ylikorrekti jenkki? Tai muslimi, mies tai nainen.

    On tietysti hienoa arvostaa musliminaisten häveliäisyyttä, mutta miten te itse arvon länsimaiset naiset suhtautuisitte siihen, että me miehet - tai ainakin uskonoppineet miehet - kertoisimme teille miten sopii pukeutua?

    Kuinka monelle musliminaiselle pukeutuminen on oma valinta ja kuinka monelle kulttuurin pakopaita?

    On jotenkin säälittävää kuunnella musliminaisten vakuutteluja, että kyllä he siellä huiviensa ja burkhiensa alla ovat ihan vapaita ja arvostettuja ja omasta halustaanhan he ja läpä läpä.

    Sama kuin pohjoiskorealainen vakuuttaisi, että hän on ihan vapaa tekemään mitä huvittaa ja omasta halustaan elää köyhyydessä ja umpiossa ja palvoo pientä paksukaista.

    Afrikkalainen muslimikulttuuri on miesten hallitsema umpisovinistinen kulttuuri – miksi on kiellettyä sanoa se?

    Tarkoitukseni ei alun perin ollut olla näin aggressiivinen, mutta aihe vei. Ja olen riittävän vanha sanomaan totuuden. Tosin en ole nainen, joten sitä ei kutsuta viisaudeksi.

    VastaaPoista
  31. Kyllä ne iäkkäämmät miehetkin ovat viisaita... =)

    VastaaPoista
  32. Ei ole - ovat vain seksikkäitä noin i stora allmänhet: mutta viisaus on vain niissä, jotka sitä uskaltavat käyttää -

    VastaaPoista
  33. Heja gubbar - jävla gubbar - jävvlllla gubbar

    VastaaPoista
  34. Una R.,

    tietenkin minä kärjistän, kun sanon, että vanhat naiset ovat viisaita, miehet eivät. Toki viisaita on vanhoissa miehissäkin, samoin kuin ei-niin-viisaita on naisissakin.

    Kuitenkin edelleen allekirjoitan tuon väitteeni jollain tasolla, ja ehkä perusteluna viittaan siihen, että vanhat miehet harvemmin laukovat zilliacusmaisia katkerankitkeriä lausumia julkisuudessa. En ole kenenkään kuullut koskaan kysyvän, että eikö naisen ole paha pitää moisia piikkikorkoja. Tai että eikö naisen tule kylmä, kun on koko dekoltee auki.

    *

    Tapsa,

    aika jännästi esität vanhan miehen humaanina hyväksyjänä, joka sallii kaikkien kukkia kukkia.

    Hm. En tiedä, voisiko tässä olla kyse elintilan sallimisesta, sillä vaitiolo voi merkitä myös välinpitämättömyyttä muista.

    Ja - eihän piikkikorkojen käyttämisessä ole alkuunkaan kyse siitä, että joku toteuttaa persoonallisuuttaan ja on oma itsensä, vaan pikemmin juuri päinvastoin - ihminen kerta kaikkiaan ei ole päkiäastuja. Minusta piikkikorkojen käyttö kielii enemmän oman persoonallisuuden peittämisestä muotikoodiin, muottiin.

    VastaaPoista
  35. "Vanhakaan mies ei näe tätä, vaan suuntaa huomiona naisen nilkkoihin ja pohkeeseen ja jalkapöydän kaareutuvaan kumpuun ja miettii himokkaita. Mies ei siis välitä naisen hyvästä, vaan vain omasta nautinnostaan."

    Jopas olet, Iines vauhdissa tänään! Et kai ole ihan tosissasi, ethän? Kuten Tapsa jo sanoi, miestä syytetään heti sovinistiksi, jos hän sanoo jotain järkevää naisten pukeutumisesta.

    Vanha mies tietää jo päiviensä rajallisuuden eikä mene mölöyttelemään julkisuuteen asioita, jotka saattavat olla omiaan lyhentämään hänen elämäänsä.

    Minun puolestani kanssaeläjät saavat kävellä vaikka puujaloilla, jos se heistä on viehkeää. Miehen nautinto ei todellakaan ole kengistä kiinni. Moni nainen sen sijaan saa niistä kicksejä. Tunnen parikin naista, joiden vaatekaapeissa on parisataa paria kenkiä. Eivätkä ne kengät minua sytytä, ei vaikka niitä olisi tuhat paria. Omassa kapissani on viisi paria (kumpparit mukaanlukien), kaikki matalakorkoisia, mutta pidän itseäni pirun seksikkäänä.

    Joskus nuorena erehdyin kysymään eräiltä naisilta, miksi se naama pitää pakkeloida noin vankasti ja miksi nuo piikkikorot ja miksi edestä puseron napit auki ja noin lyhyt hame. Sain kuulla, että tuo kaikki ei TODELLAKAAN ole miesten takia vaan nainen nyt vaan viihtyy tällaisissa vetimissä.
    Tähän on paras tyytyä, jos aikoo jatkossakin olla em. mielipiteen esittäjän kanssa ns. läheisissä suhteissa.

    VastaaPoista
  36. Siis, vaari,

    jos tarkkaan olet lukenut, huomaat että minä perään motiivien rehellisyyttä, en toki sitä, että kukaan ei saa käyttää piikkikorkoja, koska minä satun tietämään, että ihminen ei ole päkiäastuja.

    Kaiken kirjoittamani kärki osoittaa nimenomaan naisen itsensä rehellisyyteen, siihen että hän ei sano reippaasti viihtyvänsä päkiäastujana, vaan sanoo, että hän pitää piikkikorkoja, koska saa eroottisia kicksejä siitä, mettä miehet katsovat hänen lanteita keinuttavaa päkiäastuntaansa. Jos nainen on vielä opetellut kävelemään kuin mallit astumalla päkiällään aina suoraan toisen päkiän eteen, menestys on taattu ja perä heiluu juuri niin kuin naista on opetettu.

    Olen siis havainnut, miten epämukavia nuo seksivermeet ovat, avokaulaiset puserot ja pushupit, samoin nämä piikkikorot. Niistä pitää kaiken aikaa ylimääräisesti huolehtia, pitää katsoa, että rinta ei pompahda pushupista ja syvään uurretusta kaula-aukosta ulos jonkin varomattoman liikkeen vuoksi, ja pitää kävellä tietyllä tapaa, kun on korkeat korot. Stringit saattavat käydä kipeästi peräpukamiin - monilla nuorilla naisilla, varsinkin synnyttäneillä, on jopa kookkaat pukamat, joita naru hankaa. (Synnytyslaitoksella kaikkein upeimmalla blondilla oli niin muhkeat pukamat, että lääkärikin kierrolla ällistyi ja kuulutti hämmästyksensä koko huonekunnalle.)

    Toisin sanoen nuo mainitsemani seksivermeet aiheuttavat naisessa turhanaikaista huolehtimista, niiden perään pitää katsoa ja varoa vapaata liikehdintää ja normaalia kanta-astuntaa. Minulle on siis vaikea vakuuttaa, että nainen viihtyy noissa varusteissa. Se ei ole rehellinen selitys. Nainen viihtyy korkeintaan siinä huomion ilmapiirissä, jota hän saa verhotessaan itsensä niihin. Siitä hän pitää ja on jopa tottunut kiduttamaan itseään sen vuoksi, tai ainakin näkemään ylimääräistä vaivaa.

    Minulla ei siis ole mitään sitä vastaan, että vaarikin panisi piikkikorot jalkaansa ja narustringit ja syvään uurretun topin vartensa verhoksi. Asu on todella vapaa, mutta älköön kukaan narratko, että pitää noita mukavuussyistä.

    VastaaPoista
  37. Hmmm.... Nyt putosin kokonaan kärryiltä.

    VastaaPoista
  38. Olen pahoillani, Vaari, tarkoitus ei ollut pudottaa sinua tai ketään kärryiltä, mutta taisin innostua liikaa kuvailussani, jossa oli kyllä logiikka, punainen lanka itselleni. Se ei tainnut välittyä sieltä uhon keskeltä.

    VastaaPoista
  39. Publilius Syrus sanoi, että viisautta ei tuo ikä vaan järki. Minusta siinä on perää.

    Jos oikeasti paras esimerkki naisten viisaudesta on tuollainen triviaali huomio joka on jokaiselle miehelle yhtä itsestäänselvä kuin se että siitä täytyy pitää turpa kiinni, ei naisten viisaudella kyllä kauhean pitkälle pötkitä. En saata uskoa että naisten viisaus rajoittuisi tähän.

    Naiset pukeutuvat itseään varten ihan yhtä paljon kuin miehet ostavat auton vain itseään varten.

    VastaaPoista
  40. Iines kirjoitti:

    En ole kenenkään kuullut koskaan kysyvän, että eikö naisen ole paha pitää moisia piikkikorkoja. Tai että eikö naisen tule kylmä, kun on koko dekoltee auki.

    Miksi ihmeessä miehen pitäisi kantaa huolta siitä, viihtyykö nainen vaatteissaan? Nykynaisethan ovat itsenäisiä ja vahvoja, ja pukeutuvat juuri niin kuin itse haluavat. Suomessa yhdenkään naisen ei ole pakko pyrkiä miellyttämään miehiä pukeutumisellaan; kyse on siis vapaasta valinnasta ja sen seurauksista.

    Tähän on aivan turha lässyttää vastaukseksi mitään tiettyyn miesten sanelemaan muottiin ahtautumisen pakollisuudesta - ihailevat katseet, iskuyritykset, seksi ja parisuhde eivät ole samanlaisia välttämättömyyksiä ja elinehtoja kuin esimerkiksi ravinto ja katto pään päällä. Sitä paitsi, aivan samalla tavalla miehet joutuvat hyvinkin usein pelaamaan naisten säännöillä, mikäli halajavat menestystä soidinpelissä.

    VastaaPoista
  41. Ylempi anonyymi,

    ei ikä tuo automaattisesti mukanaan muuta kuin sairauksia ja ruumiin kulumista. On kuitenkin niin, että vanhalle voi kertyä kokemusten myötä perspektiiviä, estojen karisemista ja tätä myöten lapsenomaista rohkeutta tokaista asioita. Näin ei tietenkään käy kaikille.


    Alempi anonyymi, sanot:

    Miksi ihmeessä miehen pitäisi kantaa huolta siitä, viihtyykö nainen vaatteissaan?

    No en sitä nyt noin konkreettisesti tarkoittanut. Ihmettelen vaan, eikö miehillä ole silmien tilalla sydäntä, kun he valitsevat aina naisten joukosta sen kaikkein tyrkyimmän naaraan ja itkevät sitten yksinäisyyttään kun se naaras antaakin pakit valittuaan toisen.

    Totuus on se, että monet varsin vaatimattoman näköisetkään miehet eivät huomaa vapaita naaraita, jotka eivät tyrkytä itseään seksivermeillä. Nämä pojat itkevät sitten naisten kovuutta, sillä heille naisia ovat vain tyrkkynaiset, joilla on ne piikkikorot ja avokaulat ja rinnat kipattuna kaulan alle. He eivät näe valtaosaa naisista, jotka myös ovat yksin. He luulevat että naiset loppuvat siihen, missä korkokengät ja tiukat minihameet ja baarien naiset loppuvat.

    Nykynaisethan ovat itsenäisiä ja vahvoja, ja pukeutuvat juuri niin kuin itse haluavat. Suomessa yhdenkään naisen ei ole pakko pyrkiä miellyttämään miehiä pukeutumisellaan; kyse on siis vapaasta valinnasta ja sen seurauksista.

    Kyllä, nimenomaan tästä on kyse. Nainen on hyvin oppinut läksynsä. Suuri paradoksi onkin se, että nainen kuvittelee olevansa vapaa muokatessaan itsensä liioitellun seksikkääseen kuosiin.

    VastaaPoista
  42. "Ihmettelen vaan, eikö miehillä ole silmien tilalla sydäntä, kun he valitsevat aina naisten joukosta sen kaikkein tyrkyimmän naaraan ja itkevät sitten yksinäisyyttään kun se naaras antaakin pakit valittuaan toisen."

    Onko tästä olemassa jotain tutkimustietoa?

    VastaaPoista
  43. Iines vastasi:

    Alempi anonyymi, sanot:

    "Miksi ihmeessä miehen pitäisi kantaa huolta siitä, viihtyykö nainen vaatteissaan?"

    No en sitä nyt noin konkreettisesti tarkoittanut. Ihmettelen vaan, eikö miehillä ole silmien tilalla sydäntä, kun he valitsevat aina naisten joukosta sen kaikkein tyrkyimmän naaraan ja itkevät sitten yksinäisyyttään kun se naaras antaakin pakit valittuaan toisen.

    Totuus on se, että monet varsin vaatimattoman näköisetkään miehet eivät huomaa vapaita naaraita, jotka eivät tyrkytä itseään seksivermeillä. Nämä pojat itkevät sitten naisten kovuutta, sillä heille naisia ovat vain tyrkkynaiset, joilla on ne piikkikorot ja avokaulat ja rinnat kipattuna kaulan alle. He eivät näe valtaosaa naisista, jotka myös ovat yksin. He luulevat että naiset loppuvat siihen, missä korkokengät ja tiukat minihameet ja baarien naiset loppuvat.


    Aina? Kärjistäminen ja yleistykset ovat toki tietyllä tavalla edellytyksiä keskustelulle, mutta tässä kohtaa löit kirveesi kiveen - tai sitten teeskentelet yksinkertaista ja naureskelet itseksesi sille, että vaivaudun vastaamaan.

    Väitteesi menee samaan kategoriaan kuin "naiset rakastuvat aina renttuihin" -mantra, jota monet parisuhde-elämäänsä (tai sen puutteeseen) pettyneet miehet hokevat. Toki pukeutumisellaan ja käytöksellään naiseuttaan korostavat naiset saavat osakseen huomiota miehiltä - aivan samalla tavalla kuin itsevarmuutta monesti huokuvat "rentut" vetävät puoleensa naisia - mutta väittäisin silti suurimman osan ihmisistä tiedostavan sisimmässään viimeistään aikuisuuden kynnyksellä, millaiset seuraukset erilaisilla pariutumisvaiheessa tehtävillä painotuksilla on. Joukkoon mahtuu tietenkin aina niitä, jotka eivät ymmärrä, että näyttävät naiset ovat hyvin tietoisia asemastaan ja valinnanvarastaan ja että "renttumiesten" itsevarmuuteen liittyy monesti myös tietynlainen itsekkyys ja piittaamattomuus naisen tunteista, mutta suurin osa on tuolloin jo kuitenkin oppinut läksynsä, tarvittaessa kantapään kautta.

    Totuus nimittäin on se, että niin miehet kuin naisetkin painottavat ominaisuuksia eri tavoin tilanteesta riippuen: baareissa lyhyitä suhteita tai yhden illan juttuja haettaessa paljastavasti pukeutuvat naiset ja riikinkukkomaisesti pöyhkeilevät miehet ovat listan halutuimmassa päässä, mutta kummasti suurin osa vaatimattoman näköisistä ja oloisista - ja täten luotettavammiksi mielletyistä - "humanisteista" ja "insinööreistä" kuitenkin sinne parisuhteen satamaan päätyy, mikäli niin haluaa.

    "Nykynaisethan ovat itsenäisiä ja vahvoja, ja pukeutuvat juuri niin kuin itse haluavat. Suomessa yhdenkään naisen ei ole pakko pyrkiä miellyttämään miehiä pukeutumisellaan; kyse on siis vapaasta valinnasta ja sen seurauksista."

    Kyllä, nimenomaan tästä on kyse. Nainen on hyvin oppinut läksynsä. Suuri paradoksi onkin se, että nainen kuvittelee olevansa vapaa muokatessaan itsensä liioitellun seksikkääseen kuosiin.


    Nainen on edelleen vapaa ja muokkaa itseään täysin vapaaehtoisesti. Kuten jo aiemmin totesin, kohteliaisuudet, seksi tai parisuhde eivät ole samanlaisia elinehtoja kuin esimerkiksi ravinto ja katto pään päällä. Kuten sananlaskukin sanoo, "sen lauluja laulat kenen leipää syöt". Vastakkaiselta sukupuolelta huomiota halajavat yksilöt - niin miehet kuin naisetkin - joutuvat puristamaan itsensä tiettyyn muottiin, joka määräytyy sen perusteella, millaisia asioita haetun ryhmän edustajat keskimäärin arvostavat. Yhdenkään ihmisen ei tässä maassa ole kuitenkaan mikään ehdoton pakko pyrkiä parisuhteeseen ja tämän vuoksi muokata itseään vastentahtoisesti.

    Mitä tietynlaiseen itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen tulee, huonoimmassa asemassa ovat ne miehet, jotka haluaisivat lapsia. Lisääntymishaluiset mutta sitoutumishaluttomat naiset saavat apua ongelmaansa joko lääketieteeltä tai löytävät aina jostain siittäjän lapsilleen - vaikka sitten pukeutumalla joitakin kertoja elämässään seksikkäästi baarireissuja varten.

    Näin puhui "Alempi anomyymi", alias Mara-katti.

    VastaaPoista
  44. Vaari,

    no on runsaasti kokemusperäistä tietoa siitä, että mies itkee yksinäisyyttään, kun on saanut pakit. Virallista tutkimustietoa asian oikeasta laidasta minäkin kyllä odotan.

    Totuushan on, että naisia on joka ikäluokassa miehiä enemmän, siis vapaita naisia. Miten kummassa mies ei tästä joukosta löydä itselleen naista?

    Meneekö se niin kuin arvelen: kymmenen miestä yrittää kymmenen naisen joukosta vain sitä yhtä, tyrkyintä, huomaamatta yhdeksän neitsyen odottavan vienoja katseita ja punehtuneita poskia sieltä seinän vierustalta.

    VastaaPoista
  45. No hei, ikkunaiines!

    Onpa sinulla paljon kiinnostuneita blogin seuraajia, vieläpä keskusteluun valmiita! Ihailen, mutta en ihmettele, sillä tekstejäsi luettuani ymmärrän miksi.

    Minä täällä vaan lentelen nettiavaruudessa ilman päämäärää, ja pysähdyn lepäämään aina silloin tällöin, kun siltä tuntuu.
    Terveisiä ja hyvää jatkoa! (Panen minäkin blogisi ositteen muistiin :)

    VastaaPoista
  46. Aivan samoin kuin vaatimattoman näköiset miehetkin muka huomaavat ja yrittävät tyrkkynaisia, niin kokemusteni mukaan myös vaatimattoman näköiset naiset kuolaavat tyrkkymiesten perään.

    Pitkä, tumma ja komea se olla pitää, vaikka nainen itse olisi lyhyt, paksu ja hailakka.

    Ja pukeutumisen pitää olla "fiksua" - etkös sinä Iineskin kerran kertonut, että sinua miellyttää pitkään ulsteriin ja huopahattuun sonnustautuneet tyylikkäät miehet?

    Eli tasapeli se on. Nämä miehet sitä -väitteet ovat ihan yhtä oikeita tai vääriä kuin naiset tätä -väitteetkin.

    Mutta asiasta siihen toiseen:

    Onko siis todallakin niin, että voin aivan hyvin mennä sanomaan kesähelteellä kaiken peittävässä ja hyvin hankalalta näyttävässä kuumassa asussa liikkuvalle naiselle, että hei... ei sinun tarvitse miesten mieliksi pukeutua noin epämukavasti!

    Laita vaan yllesi kevyt kesämekko ja nauti elämästäsi vapaassa maassa, jossa jokainen saa olla ja pukeutua ihan miten haluaa!

    (PS. Lasken toki leikkiö, sillä olen riittävän vanha mies ymmärtämään, etten tällaiseen typeryyteen sortuisi. Mutta jospa Jutta Z sortuisi - vieläkö Iines ihastelisi tällaista suoruutta?)

    VastaaPoista
  47. Anonyymi Mara-katti,


    Kärjistäminen ja yleistykset ovat toki tietyllä tavalla edellytyksiä keskustelulle, mutta tässä kohtaa löit kirveesi kiveen - tai sitten teeskentelet yksinkertaista ja naureskelet itseksesi sille, että vaivaudun vastaamaan.


    En naureskele, vaan kirjoitan tosissani, sillä olen vakuuttunut näkemyksestäni, joskin suostun kyllä miettimään esitettyjä muita näkökantoja. Voi kuitenkin olla, että puhun tässä enemmän mahdollisimman kauniin panokumppanin etsinnästä, sillä tuntuu, että sitä nykyään haetaan eniten, oli ihminen vapaa tai niin sanotusti varattu. Hedonisti katsoo mielellään kauniiksi tekeytynyttä habitusta.

    Väitteesi menee samaan kategoriaan kuin "naiset rakastuvat aina renttuihin" -mantra, jota monet parisuhde-elämäänsä (tai sen puutteeseen) pettyneet miehet hokevat.

    Hyvä rinnastus tuo rentun pramille nosto, sillä rentut ovat kieltämättä eroottisesti puoleensavetäviä, olleet jo Rhett Butlerista lähtien. Näyttäkää minulle nainen, joka ei halua vaipua Rhettin käsivarsille kuiskaten: tee minulle mitä tahdot. Voi siis olla, että renttu on nimenomaan hutsukaunottaren vastine miehisessä maailmassa.

    Minulla ei ole siis mitään sitä vastaan, että rentut ja hutsahtavat ovat eroottisesti puoleensavetäviä. En vain ymmärrä tätä itkuvirttä yksinäisyydestä, kun sen kaiken järjen mukaan halutessaan voi murtaa, etenkään miesten, koska tarjontaa (stat.fi) on tilastollisesti yllin kyllin.

    Nainen on edelleen vapaa ja muokkaa itseään täysin vapaaehtoisesti.

    Tämä ei nyt millään tahdo mennä perille! Naisen vapaus muokata itseään on suuri paradoksi: nainen kuvittelee olevansa vapaa valitessaan tietyn muotin, joka nostaa hänen markkina-arvoaan vastakkaisen sukupuolen silmissä (tai saman, homoseksuaaleilla). Kyllähän sitä tottuu istumaan vaikka tikun nokassa, kun on motivoitunut ja aplodeeraajat alhaalla odottamassa.

    Kuten jo aiemmin totesin, kohteliaisuudet, seksi tai parisuhde eivät ole samanlaisia elinehtoja kuin esimerkiksi ravinto ja katto pään päällä.

    Kyllä ne ovat! On naisia, jotka lähes luopuvat elämästään saadakseen halutun kuosin bodylleen. Juuri eilen katselin televisiosta dokumenttia kahdeksanvuotiaasta anorektikkotytöstä, joka lopulta halusi vain kuolla jouduttuaan sairauden kynsiin. On myös naisia, jotka panevat kaikki rahansa vaatteisiin, meikkeihin ja huvituksiin ravinnon ja muun kustannuksella.

    Parisuhde todella on edelleen monelle naiselle status, merkki kelpaamisesta ja ihmisarvosta. Yksinäinen nainen on aina ollut halveksitumpi ja unohdetumpi kuin yksinäinen mies.

    VastaaPoista
  48. "Nainen on edelleen vapaa ja muokkaa itseään täysin vapaaehtoisesti."

    Tämä ei nyt millään tahdo mennä perille! Naisen vapaus muokata itseään on suuri paradoksi: nainen kuvittelee olevansa vapaa valitessaan tietyn muotin, joka nostaa hänen markkina-arvoaan vastakkaisen sukupuolen silmissä (tai saman, homoseksuaaleilla).


    Ei mene perille ei, koska olen - ilmeisesti virheellisesti - aina kuvitellut, että naiset valitsevat muottiin ahtautumisen tietoisesti ja tekevät päätöksensä siihen liittyvien hyötyjen ja haittojen perusteella. Näin nimittäin tekevät kaikki ne miehet, joiden kanssa olen näistä asioista keskustellut. He ovat tiedostaneet varsin hyvin, että naisrintamalla menestyäkseen on sovittava tiettyyn muottiin, nähtävä vaivaa ja tehtävä kompromisseja - ja toisaalta, mikäli naismenestys on täysin yhdentekevää, voi omaa elämäänsä koskevat valinnat tehdä varsin vapaasti.

    Ehkä olen sinisilmäisyydessäni erehtynyt uskomaan kaiken "naiset ovat vahvoja ja itsenäisiä" -toitotuksen, vaikka sinun kirjoitustesi perusteella saan täysin toisenlaisen kuvan; naiset ovat todellisuudessa enemmän riippuvaisia miehistä kuin miehet naisista.

    Huvittavaa, mikäli näin tosiaan on.

    "Kuten jo aiemmin totesin, kohteliaisuudet, seksi tai parisuhde eivät ole samanlaisia elinehtoja kuin esimerkiksi ravinto ja katto pään päällä."

    Kyllä ne ovat! On naisia, jotka lähes luopuvat elämästään saadakseen halutun kuosin bodylleen. Juuri eilen katselin televisiosta dokumenttia kahdeksanvuotiaasta anorektikkotytöstä, joka lopulta halusi vain kuolla jouduttuaan sairauden kynsiin. On myös naisia, jotka panevat kaikki rahansa vaatteisiin, meikkeihin ja huvituksiin ravinnon ja muun kustannuksella.

    Parisuhde todella on edelleen monelle naiselle status, merkki kelpaamisesta ja ihmisarvosta.


    Aivan samalla tavalla on olemassa esimerkiksi miehiä, jotka terveytensä ja henkensä riskeeraten pumppaavat elimistöönsä steroideja muokatakseen kehoaan.

    Ihmisten päänsisäisillä pakkomielteillä - hengenvaarallisilla tai harmittomilla - ei ole mitään tekemistä varsinaisen pakon kanssa. Yhdenkään naisen ei ole tässä maassa mikään absoluuttinen pakko ahtautua mihinkään muottiin, siitä ovat todisteena monet pariutumattomat naiset, jotka omasta mielestään elävät täysin onnellista ja ihmisarvoista elämää - tai näin ainakin lehtijuttujen ja vastaavien perusteella. Ehkä todellisuus onkin toinen ja tämä kaikki vakuuttelu vain itsepetosta.

    Yksinäinen nainen on aina ollut halveksitumpi ja unohdetumpi kuin yksinäinen mies.

    Sinulla on kenties kokemusta yksinäisenä naisena olemisesta. Monet yksinäiset miehet saattaisivat olla väitteestäsi täysin toista mieltä.

    Tämänkaltaiset perustelemattomat yleistykset saattavat satunnaisesti heitettyinä toimia keskustelunherättäjinä, mutta usein käytettynä herättävät epäilyn joko kirjoittajan puutteellisista älyllisistä kyvyistä tai siitä, että kirjoittaja tieten tahtoen väheksyy lukijoitaan.

    VastaaPoista
  49. No hei hei Avatar,

    hauska kun ilmoittauduit! Pääsen minäkin tutustumaan uuteen blogiin.


    Tapsa P,

    "pitkä, tumma ja komea mies" on kai takavuosien vitsi. Ja jos sen joku on lausunut, niin se on juuri se ulkoiseen habitukseensa panostava nainen. Minulta jos kysytään, niin noilla määreillä saa korkeintaan jonotuslipun.

    Muistat hyvin, Tapsa, kyllä minua miellyttää mies jolla on pitkä tumma takki ja lierihattu päässä, mutta ei niin, että miehellä pitää olla nuo. Lisätään tuohon vielä tuulessa liehuva pitkä kaulaliina, ja tuiverretut pitkähköt kutrit, jos tuuli on lennättänyt hatun päästä eikä tuonut isoa baskeria tilalle. Miljööksi valitaan vaikka Irlannin nummet repaleisena myrsky-yönä. Tai linnanrauniot kuutamolla missä tahansa muualla kuin Suomessa.

    Ei sinun pidä mennä sanomaan musliminaiselle ohjeita, vaan sinun pitää, Tapsa, kunnioittaman tässä yhteydessä muslimin uskontoa. Sen sijaan vertaisjäsenenä voit sanoa länsimaiselle naiselle tuon, että hei, riisu ihmeessä nuo karmeat ohjukset jalastasi ja astu kantapäälläsi kuten me miehetkin!

    PS Tapsa!

    Muussa yhteydessä olen sitä mieltä, että meidän ei tarvitse hyväksyä valtiota valtion sisälle, jos tämän liitännäisjäsenen eettiset ja moraaliset käytänteet rikkovat inhimillistä koskemattomuutta ja humaaneja oikeuksia olla ja elää vapaana kansalaisena.

    VastaaPoista
  50. - -kirjoitustesi perusteella saan täysin toisenlaisen kuvan; naiset ovat todellisuudessa enemmän riippuvaisia miehistä kuin miehet naisista. - Huvittavaa, mikäli näin tosiaan on. (Anonyymi Mara-katti)

    Minusta näin on, Mara-katti. Olen valmis jopa väittämään vastaan, jos joku muuta sanoo.

    Miehetkin ovat naisista riippuvaisia, mutta eivät niin kokonaisvaltaisesti kuin nainen, joka itsenäisyydestään huolimatta tuntee myös tarvetta turvata mieheen/ alistua miehelle/ saada olla pieni tai heikompi astia/ tms.

    Jos nainen on miestä vahvempi, mennään jo niille rajoille, että nainen on pahoinpitelijä tai tosi "paha akka".

    Miehen (muka?) suurempaa seksintarvetta ei pidä sotkea tähän riippuvuusasiaan, sillä riippuvuus seksistä on eri asia kuin riippuvuus naisesta.

    VastaaPoista
  51. Unohtui kommentoida tuo oma yksinäisyyteni, johon mara-katti viittasit.

    Onhan minulla kokemusta sekä hyvästä että ankeasta yksinolosta. Viihdyn yksin, itsenäisenä naisena, mutta samalla tiedostan, mitä menetän, mikä on sen hinta, kun kuitenkin olen hyvinkin sosiaalinen ja toisista ihmisistä innostuva, jakamista ja antamista haluava.

    Minua on kyllä aina kohdeltu hyvin. Voi olla, että pariskuntana olisin kuitenkin kutsutumpi ihmisten koteihin kuin nyt. On paljolti kuitenkin omaa arkuuttani, että olen vetäytynyt suosiolla tavallaan sivustakatsojaksi. Avioliiton aikana meille nimittäin sateli kyläkutsuja, ja olimme usein menossa ja meillä kävi ihmisiä. Putosin aika tyhjään jossain vaiheessa. Mutta siis, en valita, joskin ajattelen, että tämä nykyinen ei välttämättä ole viimeinen elämisentapani.

    VastaaPoista
  52. Tästä asiasta, kuten kaikista muistakin, voi esittää hyviä argumentteja puolesta ja vastaan. Ymmärrän kyllä kaikki perustelusi, Iinukka, mutta omat kokemukseni puhuvat aivan muuta.

    Mistähän tempaisit sen ajatuksen, että miehet "valitsevat" (sitaatit siksi, että no.. you know) näitä muottiin ahtautuneita tyrkkynaisia?

    Parisuhteessa elävät miehet - käsi ylös, kuinka monella on tällainen tyrkkyvaimo?

    Minä ainakin valitsin omani ihan muista syistä. Enkä muista hänen kävelleen korkkareilla koskaan, mistään pushupeista nyt puhumattakaan. Hän meikkaakin vain töihin lähtiessään, kotona ei tarvitse.

    Koti- ja baarielämä ovat ihan erilaisia. Peli on peliä ja elämä on elämää. No, nyt on kiire jo äijäjoogaan.

    VastaaPoista
  53. Mistähän tempaisit sen ajatuksen, että miehet "valitsevat" (sitaatit siksi, että no.. you know) näitä muottiin ahtautuneita tyrkkynaisia?

    No, Tapsa, täytyy myöntää, että tarkoitan tässä siis valintahetkeä, jonka miljöö on usein vaikkapa ravintola, jota nykyään harhaanjohtavan suppeasti, siis väärin, baariksi kutsutaan.

    Kyllä baarikärpäsmiehet valitsevat helppoja tyrkkynaisia. Ehkä heiltä puuttuu kyky ja sen myötä halu solmia suhteita älyllisempiin naisiin.

    Kokonaan eri asia ja tilanne on tietenkin se, miten kukin pitkäaikaiseen symbioosiinsa on päätynyt. Kyllä myönnän, että siinä on laajempi kirjo valinnan perusteina.

    VastaaPoista
  54. Iines

    Sano, että rakastat minua!

    Mennään harmittomalle luo/n/toalueelle ja kohdataan toisemme. (Eikö juu/RR). Osoite löytyy netistä.

    VastaaPoista
  55. Raunonen,

    tietysti rakastan sinua, Villahousupoika, rääpäle pieni mutta suuri Hamlet draamakuningas.

    Sinun kanssasi aika ei tulisi pitkäksi autiolla luodolla vailla vempaimia tai edes luettavaa.

    VastaaPoista
  56. What about me again? Minä olin kissanainen - ei Iines. Minä tulin, näin ja voitin. Mutta en saanut siitä mitään.
    Sain katinkontit. Miksi en saanut mitään - onko tämäkin universsumissa sanottu, ettei voi. Ei voi.
    Muut, tyrkyllä olevat, ottavat ja niittävät. Mies (sukkahousuissa, lepakkoja vintillä) menee sinne minne menee. Ei voi syyttää, sytymme mistä sytymme.
    Monivuotinen juttu - ja mitä jäi käteen? Että Suomi on ihmisoikeuksissa Bulgarian tasoa - ja se ei edes kiinnosta näitä, joiden maailma PUHUU eettisyydestä. Teot eivät välitä, no way. Välittävät pensaista ja biologisesta passiosta: thats all. Ei voi kypsyttää omenaa pyytämällä sitä. Se kypsyy puussa.

    VastaaPoista
  57. "Kyllä baarikärpäsmiehet valitsevat helppoja tyrkkynaisia. Ehkä heiltä puuttuu kyky ja sen myötä halu solmia suhteita älyllisempiin naisiin."

    Mahtavaa, kerrassaan! (Taputuksia, bravo-huutoja, vihellyksiä, jalkojen tömistystä)

    Totta hitossa baarikärpäsmiehet valitsevat helppoja tyrkkyjä, sitä vartenhan kaikki siellä ovat koolla. Mutta - kuten ystäväni ja sielunveljeni Tapsa P. sanoi: kenellä sellainen on kotona aamutossuissaan mukavasti tassuttelemassa? Tai ei tapsa näin sanonut, mutta ajatus oli sama.

    Rock-tähdet, formulakuskit, pallonpotkijat ja muut saavat kaikessa rauhassa talutella tyrkkyjään. Tavallisella miehellä ei käy edes kateeksi.

    Kun Johanna "Tyrkky" Tukiainen tarjosi itseään huutokaupalla treffiseuraksi, suurin tarjous taisi olla 20 senttiä. Niin että siinä on sinulle, Iines, todistettua faktaa miesten julmasta kiinnostuksesta pelkkiä tyrkkyjä kohtaan.

    Olen lopen kyllästynyt näihin keskusteluihin joissa "kaikki miehet" on sellaisia ja "kaikki naiset" tällaisia. Panu Höglundin palstalla on menossa juuri nyt samanlainen henkien taistelu. Kehotan katsomaan, jos mies ei ole ennestään tuttu. Kun lukee kymmenen kommenttia, alkaa yrjöttää.

    Kuten sanoin, Iines, putosin totaalisti kärryiltä. Tällä kertaa perustelusi eivät uppoa. Et taida itsekään tietää, mistä oikein puhut ja mitä haluat ilmaista.

    Mutta olisi onnellista, jos menisitte Ranen kanssa luontoretkelle. Rauskille tekee hyvää olla vähän aikaa erossa filosofeista ja sinulle tekee hyvää olla poissa koneesi äärestä.
    Omalta osaltani lopetan keskustelun tällä kertaa tähän.

    VastaaPoista
  58. No, olipas kurjat aamuluettavat tässä.

    HG,

    turhaan sinä minua väheksyt tai kadehdit. Etkö tajua, ettei RR minua "rakasta" - hän käyttää vain minun blogiani kanavana eräälle toisellle hyvin viehättävälle naiselle, joka lukee blogiani ja jonka blogiin RR:llä ei ole asiaa. Avainsanana tässä toimii RR:n mainitsema luo/n/to eli luoto.

    Vaarille minun on kai turha kommentoida, kun hän lopetti tällä erää tähän.

    VastaaPoista
  59. Loppukaneetiksi tunnen tarvetta lisätä sen, että olen hämmästynyt Vaarin kommentin sävystä, jota en pidä asiallisena.

    Kun puhuin tyrkkynaisista ja piikkikoroista, en ajatellut Johanna Tuksu Tukiais -tyyppiä, vaan tavallista suomalaisnaista, suomalaistyttöä, hyvinkin nuorta oikeastaan lasta vielä, joka verhoaa itsensä seksikkääksi. En liioin ajatellut formulatyyppejä enkä urheilijajulkkuja, sillä en ole suoraan sanottuna kiinnostunut heidän elintavoistaan.

    Pidänkin keskustelun viemistä tähän suuntaan rajuna yleistyksenä ja jopa harhauttamisena. En minä tästä puhunut.

    VastaaPoista
  60. Olisit iloinen, Iines, että herätät keskustelua. Aihe on tärkeä, kun siihen tartutaan.

    Ja onhan tämä naiseuden ristiriita aika hämmentävä: sulot tuodaan estoitta esille, mutta katsoa ei saisi. Naisellisuutta korostetaan huimasti, mutta silti odotetaan kohtelua, jossa sitä ei noteerata.

    Minusta on mukava lukea tervejärkisiltä vaikuttavia mielipiteitäsi, vaikka joskus huvikseni provosoinkin. Usein kai aika tosissanikin.

    VastaaPoista
  61. Tapsa,

    iloinenhan minä olenkin kaikesta tästä keskustelusta, ja juuri siksi tuntuu hieman kohtuuttomalta tuo Vaarin kommentti, jossa keskustelu ikään kuin tyssätään ilmoittamalla julkisesti, että se ei kelpaa itselle.

    Ydinajatuksenihan muuten on tässä kaiken aikaa ollut se hämmennys, jota naisten sulojen esiintuonti aiheuttaa.

    Toistan: minäkin ihmettelen, ettei suloista saisi nauttia, jos ne kerran pramille pannaan. Perään siis nimenomaan niiden naisten vastausta, jotka pukeutuvat tietoisen seksikkäästi, mutta samalla valittavat, ettei heitä oteta vakavasti ja tasa-arvoisesti.

    Jos nainen pukeutuu seksikkäästi, mutta ei valita - asia on puolestani ok, ja kyseessä on naisen oma valinta.

    VastaaPoista
  62. Nyt sait kiinnostuneeksi; onko tämän RR:n rakas Takkirauta vai Mummo vai kenties Unkuri?
    Vem är det som får hans hjärta att bulta? Vem?

    VastaaPoista
  63. Piditte minua skitsofreenisenä (ks. vanhat keskustelut) ja siitä en anna anteeksi.

    VastaaPoista
  64. Joo ja kauppiaan syy, jos lapsi anastaa karkkia, joka on näytillä. Karkit piiloon, näytteillä olevat lähettävät viestejä.

    VastaaPoista
  65. George W Bush anasti ilmaston miljoonilta ihmisiltä, vain siksi, ettei saisi sitä leimaa mitä Obama nyt: "epäillys siitä, onko heikko"

    Suhteet karkeista maailmanrauhaan eivät ilmeisesti paina eri lailla: tästä syystäkö on otettu EXTENTIO pois ? Filosofille ja politikolle karkit ovat yhtä painavia kuin maailmaan levitetty saaste?

    Toivottavasti lapsi leikkii tulevaisuudessakin. Rajansa kaikella ja valheilla etenkin, joiden merkitys on vain narsismissa. Voimme lukita 5 miljardia pian vankilaan jos 1 miljardi aikoo olla ne, joiden pillin mukaan määritellään gravitaatio ja painovoima.

    Ps. Nenänkaivuu unohtui. Sepäs vasta suuri rikos onkin: miksi ei sitä puida yleisissä torikokouksissa?

    VastaaPoista
  66. HG,

    pyydän sinua kirjoittamaan asiaa millään tavoin sivuamattomat pitkät vuodatuksesi omaan blogiisi! Poistin kaksi viimeisintä.

    VastaaPoista
  67. Jossain kai menee itse kullakin naisella se raja, jolloin esittäytyy haluttavana, mutta onkin samalla itsepintaisen saavuttamaton. Kyse voi - seksikkäällä nuorellakin - olla vain halusta keräillä näitä haluja kuin sulkia hattuun, ja nostaa samalla osakkeitaan haluttavuuspörssissä sillä että ei ole saatavissa. Kypsän naisen rikkumaton eleganssi ja aristokraattisuus - kylmyyteen ja saavuttamattomuuteen, tai seksuaalisten "voittojen" keräilyyn yhdistyneenä - voi olla saman halunkeräilyn toinen muoto.
    Johanna Tukiainen menetti haluttavuutensa yleisessä pörssissä jo esittelemällä avoimesti kuinka haluttu oli hetken aikaa ministeritason miehen kohteena, mutta osakkeet tietysti laskivat, kun seuraa olisi ollut kenelle tahansa tarjolla rahasta.
    Mutta Johannalla ei ole hätää: hän pelaa halupelejä sen verran tökerösti ja taitamattomasti, että luulen hänessä olevan paljon lämmintä ja rakastamaan kykenevää naista tallella. Hän ei meinaan pelaa salassa haluamisen peliä.
    Eilisessä Hesarin kuukausiliitteessä tutkija Anna Kontula, F-koon rinnat paljaana, ilmaisee että ne rajat, joiden sisällä on ikään kuin oikeus haluta seksiä ja kuvitella olevansa haluttava ovat tiukat. "Media luo kuvan, että seksiä harrastavat vain täydellisen vartalon omaavat nuoret ja jokunen rocktähti. Toisaalta naisen on näytettävänä kunnialliselta ja pidättyväiseltä..." Niin luo, mutta kyllä sieltä mediastakin tihkuu tarinoita rakkaudesta, joka ei perustu ensi sijaisesti toisen seksuaaliseen statukseen halujen pörssissä.

    VastaaPoista
  68. Mitäs poistit? Että minua haukutaan valehtelijaksi? En voi sanoa, ettenkö olisi joskus valehdellut mutta en niin räikeästi kuin mm G W Bush tai jonkunlainen päättäjä, joka taitaa Kaizen-oppeja; niissä perse on aina takana eli eivät omaa mitään persettä. Ovat aina oikeassa - valheita ei siis voi olla koska hermeneuttinen ympyrä on tehty itsensä kanssa kokonaisuudeksi. I call it competence: mutta sikamaista siinä mielessä, että sinä päivänä kun kaikki osaavat sitä mitä Jenkit ja Japskit - ei ole enää kukaan joka olisi ns. vastuussa koska kaikki kääntyvät kuin venäläiset nuket joka suuntaan.

    Miten sitten käy?

    En siis voi sanoa, ettenkö ole valehdellut - mutta hyvin lievästi. Varastanut en ole ikinä enkä pode mitään käyttäytymistautia tai -syndroomaa. Ovat keksittyjä ja tyhmien ihmisten formuloimia omia sössöjä.

    Katu-diagnostiikkaa joka osoittaa miten meidän elämä on täysin huuhaan varassa.

    VastaaPoista
  69. STyrvainen,

    Minäkin aistin Johanna Tukiaisen lämpimänä ihmistyyppinä, jolla on volyymia moneen suuntaan. Hämmästyn joka kerta, kun hän avaa suunsa esimerkiksi television ajankohtaisohjelmissa: sieltä on tullut hyvinkin järkevää ja ilmaisukykyistä puhetta. Kaikesta sekoilusta huolimatta antaisin tälle ihmistyypillle myötätuntoisen plussan, eli hän ei inhota minua niin kuin joku muu julkkis.

    Tuo Anna Kontulan esillenostama vain tietyntyyppisille oikeutettu seksi on myös totta. Tytöt ajattelevat, että pitää olla laiha saadakseen seksiä ja pystyäkseen itse nauttimaan kehostaan. He arvelevat poikien haluavan vain hoikkia tyttöjä. Koska kauneusihanne on luisevan laiha, pitää sitten olla silikonit, koska luisevilla ei ole rintoja eikä peppua eikä komeita pusuhuulia, joilla tehdä vaikka mitä, mistä pojat tykkää.

    Lihavia taas ei haluta, eikä nössöjä. Pitää todella olla rock ja ehdottoman trendikäs.


    HG,

    poistan vastakin tekstisi, mikäli et pysy asiassa ja tehtailet peräkäin kommentteja, joissa puhut vain itsestäsi.

    Miksi minun muuten tulee ylipäänsä julkistaa juttujasi - sinähän käyt solvaamassa minua edelleen mm. narsistiksi. Minä olen narsistin vastakohta, häpeän kaiken aikaa itseäni, vaikka minun ei ehkä tarvitsisi niin kauheasti hävetä.

    Osaatko sinä, homo garrulus hävetä?

    VastaaPoista
  70. Se, joka muita tuomitsee tietämättä yhtään mitään pitäisi hävetä. Ja sitten käyttää valtaa jotta varmasti saisi kansaa lietsottua vastaan. Sekö on sitten normaalia? Ne ihmiset pitäisi oppia häpeämään, mutta ehhei, ei meidän maassa (olemme Bulgarian tasoa ihmisoikeuksissa; täällä tapetaan urheita naisia ellei naiset tee sovinistien työtä).

    VastaaPoista
  71. Homo garrulus,

    sen pitää hävetä, joka kiusaa toista ja on ilkeä, kuten sinä minulle, ollut jo vuoden syystä, josta minulla eikä yhdelläkään lukijallani ole aavistustakaan.

    Olen saanut runsaasti palautetta siitä, että minun tulee deletoida sinun kaikki viestisi systemaattisesti, koska sinä olet selkeän vainoharhainen minun suhteeni.

    Ketään muuta blogistaniassa sinä et kiusaa kuin minua. Etkö sinä huomaa tätä?

    Minulla ei ole mitään osaa eikä arpaa sinun kärsimyksiisi, joten jos et osaa kohdella minua samanlaisella arvostuksella kuin kohtelet muitakin bloggaajia, niin älä hyvä ihminen tule minun blogiini. Onhan näitä blogeja jo 15 000 ja lisää tulee.

    VastaaPoista
  72. En ymmärrä mistä olet saanut päähänsä sellaista, sillä arvostan sinua mutta en aina ole samaa mieltä?

    VastaaPoista
  73. Nyt hurskastelet.

    Et ole koskaan sanonut arvostavasi minua, vaan päinvastoin olet pyrkinyt osoittamaan useimmissa kirjoituksissasi varsin suorin sanoin hyvin negatiivisia asioita, joita en tunnista itsessäni, eivätkä muutkaan lukijat ole tunnistaneet palautteesta päätellen.

    Minulla on toki virheeni, ja suurimpia niistä on heikko itsetunto ja alituinen häpeäntunne, ominaisuudet, joita yhdelläkään narsistilla ei ole. Olet mainostanut minua muissa blogeissa narsistiksi, kompostin kanssa.

    Tiedät sitä paitsi varsin hyvin, että minä jopa pidän eri mieltä olosta, ja jossain määrin provosoin erilaisia kannanottoja esille. En siis odota, että ihmiset ovat samaa mieltä kuin minä tai muut, vaan asia on pikemminkin päinvastoin.

    En odota sinun siis olevan samaa mieltä kanssani asioista, mutta en odota selkeää persoonani haukkumista tai kalvamistakaan, etenkin kun minun blogini on selvästi sinun negatiivisen kritiikkisi ainoa kohde 15 000 bloggaajan joukosta.

    Olenko minä todella narsistisin ja huorahtavin 15 000 bloggaajan joukosta?

    Alan olla niin loppu tämän asian kanssa, että taidan joku kerta tuhota blogini yhdellä napin painalluksella. Se hetki on hyvin lähellä.

    VastaaPoista
  74. HG,

    ei tässä apua kaivata. Kun on turhautunut, niin on.

    Muutenkin tuntuu, ettei minulla ole enää mitään asiaa.

    Lähden huomenna mökille asumaan, ja katson, löydänkö enää mielekkyyttä iineksen maailmaan.

    VastaaPoista
  75. Loukkaannut. Älä viitsi, en halua Räsästäsi jos hän ei ole minua tähänkään asti ymmärtänyt - miksi nyt?
    Joten, keep them all. Kaikki on allt ja Hevonen on Häst.
    Minä opin jotain.

    VastaaPoista
  76. HG,

    miehet ovat oikeasti nasaalivetoisia pehmeäsordiinoisia naismaisesti ääntäviä neitejä. Varmaan Räsänenkin. Parasta luottaa vain itseensä. Jokaisessa naisessa asuu pieni mies.

    VastaaPoista
  77. HIENOA IINES. ALAT OPPIA. NYRKKEILYHANSKAT ESILLE. NYT ANNETAAN VASEN SUORA - PÄIN NAAMAA... pam - toinen OIKEA KIERO ..pam

    Miehet ovat neitejä, oikeita neitejä. Me olemme miehiä vaikka sinä olet sievä ja minä paksu niin olemme enemmän miehiä sen alkuperäistarkoituksessa kun Jumala tarkoitti miehellä sitä Sanan Kantajaa. Me kannamme ja kannatamme ja sinun sanasi on yleensä aika fiini. Joten ollaan me miehiä vaan, vaikka partaa en halua (ja joku hiton haiven aikoo pukata silti aina välillä) mutta korkkarit ostan sitten. Korkokengissä näyttää paremmalta; eikä ne nilkat niin pahat ole; tarkistin. Kaikki on suhteellista; ovat sopivan tukevia etten kaadu; pysyn siis pystyssä. Sekin on ehto kun tuulee niin perkeleesti tuolta sovinistien leiriltä aina välillä.

    Hyvä asenne; sillä mennään nyt Iines. Älä lopeta.

    VastaaPoista
  78. Voi olla, että huomenna illalla kun tuli rätisee pesässä, ja istun yksin kesämökin ison klaffipöydän ääressä ja katselen korkealta mäeltäni alas metsään ja merelle, kirjoitan päreen miehestä. Tuosta pehmeäsordiinoisesta nasaalivetoisesta neidistä.

    VastaaPoista