Punikkihuora

Joku tuolla edellisen ennätyskeskustelun lopputiimellyksessä teki uusille lukijoilleni ankaran paljastuksen: Iineksellä on salattu taistolaismenneisyys, ja hän pönöttää eturivissa, kun Lenin-patsasta pystytetään Helsingin torille, vai mihin hazardilaiset sitä nyt ovatkaan anonyymin mukaan suunnittelemassa.

No juu, olihan minulla poikaystävänä kommunisti, jolla oli risuparta ja villapaita ja sammarit ja joka lauloi itseään kitaralla säestäen Joan Baezin, Pete Seegerin ja Bob Dylanin lauluja ja joka puhui aatteen asioita paljon ja hartaasti ja oli kaunis puhuessaan vähäosaisten puolesta. Muut miehet olivat itsekkäitä kauppatieteilijöitä, aivottomia juristeja tai yleensä rikkaan papan poikia, jotka eivät tiedostaneet.

En minä niistä aatteista mitään tiennyt, kunhan uskoin, että parannettava maailmaa on, ja vanha hapatus on poistettava, lahtarit hirtettävä, armeija lopetettava ja työläisille annettava valta, jotta ihmiset olisivat vapaita orjuudesta.

Ostin tälle taistolaisystävälle antikvariaatista lahjaksi aatteellisen kirjankin. Kirja oli Jouko Siiven Puna-armeijan etuvartio. Iloitsin löydöstäni ja tunsin itseni tiedostavaksi ja fiksuksi ihmiseksi. Poikaystävän naama kuitenkin venähti, kun hän katsoi lahjaani. Se olikin kuulemma äärioikeistolaisen armeijamilitantin kirja, siis väärää aatetta. Olin tietenkin häpeissäni, että olin mennyt sekoittamaan aatteet. Niinkin aatteellinen olin, että seinälläni oli se Che Guevaara, koska hän oli kaunis ja juliste oli upea; ja kassissani oli Maon pinssi, vaikken tiennyt Maosta mitään. Pinssi vaan oli tismalleen oikeanvärinen nahkalaukkuni etumukseen. Minulla oli silloin beige nahkakausi, ja minihameenikin oli samansävyistä nappaa.

Ja nyt olen sitten vissiin Hazardin lailla punikkihuora, sillä on minua pornoksikin haukuttu, ja varsinkin feministiksi, oikein femakoksikin, ja jopa telaketjuja on väläytelty. Leimoja satelee, vaikkei minulla tänäänkään ole parempaa tietoa aatteiden ja ismien ohjelmajulistuksesta. Miesvihaajakin kuulemma olen, vaikka usein painan tyynyt itseäni vasten ja haaveilen hellästi, että tyyny olisi mies, kuka tahansa, vaikka minkä näköinen, kunhan olisi mies, jota saisi halia ja helliä tilkkutäkin alla tai päällä talvipakkasissa, takkatulen lämmössä. Onnellisia olette te naiset, joilla on elämässänne ikioma Mies. Olen vilpittömän kateellinen, mutta en pahalla, vaan jotenkin haikean onnellisella tavalla. En edes oikein osaa haaveillakaan sellaista onnesta kohdallani.

Että tällainen taistolainen ja punikkihuora miesvihaaja minä olen.

Mutta yksi on varmaa, parempaa maailmaa, sitä minä haluan.

(Maalaus Boris Kustodiev)