Pakkanen, sähkökatko ja alakulo

Pakkanen,
sähkökatko,
alakulo.

Näitä ei ihminen kestä. Yhteiskuntakin saa näistä haavoja kehoonsa.

Jäätyneet junat syöksyvät hotellien sisään, vesiputket paukahtavat halki tiheissä keskuksissa, dementikot paleltuvat maaseudun hankeen, lehmät palavat navettaan, kun palomiesten vesisuihkut jäätyvät patsaiksi. Tulee suu- ja sorkkatauti, joka vie lapset äitien rinnoilta. Tulee uusi rokote, josta voi saada Guillian-Barrén oireyhtymän. Tulee alakulo, joka on niin tavaton tila, että tarvitaan lääkitys onneen. Radiossa annetaan kansalaisille ohjeita, miten suojautua pakkaselta, miten elellä talvella.

On hätätila. Vaan meidän luokalla alakoulussa oli Ukkonen, Pakkanen ja Helle. Pakkanen ja Helle kulkivat käsikynkkää, ja Ukkonen konttasi lattialla ja kurkki tyttöjen hameen alle. Mikään ei ollut yhtä häpeällistä kuin se, että alushousut katsottiin. Kaikkein kamalinta oli, kun Ukkonen nosti punaisen päänsä ja sihisi harvojen hampaittensa välistä, että sulla on kusta housuissa. Minä en kyllä pissannut päivisin housuihini, sillä olin yökastelija. Monia lapsia haukuttiin kuitenkin silloin kusihousuiksi, ja joskus märkiä takapuolia nähtiinkin tytöillä ja etumuksia pojilla. Yleensä sai silloin mennä kotiin vaihtamaan housuja.

Olgan torpassa kuului asiaan, että lampun valo väreili, ja joskus sähkö meni poikki kesken silityksen. Ei väreilyä kukaan hätkähtänyt. Katsottiin vain ylös lamppuun, että meneekö sähköt vai meinaako vaan mennä. Ja jos meni, niin sitten meni. Ei siitä lehdissä kirjoitettu tai uutisissa mainittu, että Pyhämaassa katkesivat eilen sähköt. Sähkökatkot olivat luonnollinen osa elämää, samoin kuin alakulot. Mentiin vähän lähimetsään, oltiin siellä yksin ja tultiin takaisin paremmalla tuulella tai kun sähköt olivat palanneet. Oli latoja ja ulkorakennuksia, joissa voi ottaa vaikka nokoset muilta rauhassa. Ja ulkona näki pussipimeässäkin, ilman sähköjä.

Ja pakkasella mitään poikkeustilaa elelty. Kenenkään pyllyn ei kuultu jäätyneen edes pikkulakäynnillä, vaan pissa höyrysi kuumana lämpimän keon päälle. Pyyhkiäkin tarkeni ilman tumppuja. Että tässä mitään hätätilaa eletä, ja kun hirmutekijäkin onkin Kosovon albaani, voidaan rauhoittua ja lukea vaikka vähän Arndtin Postillaa, jossa on loppiaisen kohdalla hauska kirjoitus morsiuslahjasta Adamin ja Ewan välillä. Oliko se kultakääty, kysyy Arndt härnäten lukijaa. Ei, ei ollut, vastaa pyhä mies kujeillen. Ja kun lukijan uteliaisuus käy jo sietämättömäksi, hän paljastaa, että morsiuslahja oli Adamin oma kylkiluu, josta Ewa luotiin ja Ewa piti kutsuttaman mieheksi, koska hän oli Adamista. Tässähän olisi ratkaisu tasa-arvokeskustelijoille. Kaikki ihmiset ovat miehiä. Jotenkin kannatan kovasti Arndtin avaramielistä ajatusta. Pitääkin lukea lisää Postillaa.

(Maalaus Hugo Simberg)