Nunnien laulua

Olipas kerran Nokkelasuinen Poika, jolla oli sana hallussa, toinen korvan takana ja kolmas kainalossa. Harva pääsi yllättämään hänet uudella sanalla, sillä hänellä oli myös reppu, jossa olivat harvinaiset kokoelmat, kuten vieraasta valtakunnasta lainatut sanat ja termistö erikoistarkoituksia varten.

Nokkelasuinen Poika nimittäin seikkaili usein suuressa Taikametsässä, jossa ei ollut rajoja, ei vertikaalisesti eikä hortikaalisesti, eikä edes takaa kiertäen. Siellä tuli eteen myös tilanteita, joissa kuultiin ennenkuulemattomia sanoja. Tällöin poika avasi reppunsa ja etsi sieltä erillisestä lippaasta tarvittavan sanan, joka avasi ymmärryksen lukon. Näin poika sai nokkelasuisen pojan maineen ja nimen, koska hänellä oli vastaus valmiina kaikkeen.

Pojalla oli epäonnekseen myös rajaton tiedonhalu ja hankalia kysymyksiä, sillä hän kysyi vaikka sitä, miksi jotkin eläimet pystyivät liikkumaan kolmessa ulottuvuudessa, maalla, meressä ja ilmassa, kuten vaikkapa monet siivekkäät. Myös liito-oravan lentotaito kysytti häntä, samaten käärmeen nousu puun latvaan, kiemurtelu ruohikossa ja laskeutuminen maanalaisiin koloihin. Miksi nämä eläimet ovat iljetyksiä, kysyi Nokkelasuinen Poika. Miksi niitä ei saanut vaikka syödä, sillä niiden liha oli varmaan mureaa, kysyi poika julkisesti Taikametsän aukiolle pystytetystä puhujanpöntöstä.

Tällainen kysyminen ihmetytti jokusia, sillä yleensä kaikkeen oli jo selitys. Käärmehän otti yhteyttä yläilmaisten henkiin noustessaan puuhun ja vainajiin mennessään maanalaisiin, koloihin ja luoliin. Siksi käärme oli iljetys. Samoin kaikki kolmen ulottuvuuden siivekkäät olivat iljetyksiä, joita ei syöty pahimpaankaan nälkään, sillä ei eläimen ole luonnollista rikkoa rajoja. Kanoja syötiin, koska ne olivat vain yhden ulottuvuuden siipiniekkoja, ja siis puhtaita, ei iljetyksiä.

Jos Nokkelasuinen Poika vaikka kysyi, että nouseeko käärme puuhun päästäkseen turvaan petoja tai pyydystääkseen lintuja, niin katsottiin, että hän halventaa ylhäisissä asuvia henkiä, joihin käärme etsii yhteyttä. Tai jos poika kysyi, miksi itäisen laakson nunnaluostarin muuri on sortunut länsipuolen kuudennen kiven kohdalta, hänen katsottiin syyttävän jotakuta kyläläismiestä, ja erikoisesti kuudennen talon isäntää muurin särkemisestä. - Miten niin miestä, saattoi nokkelasuinen poika kysyä. - No siksi, että eihän naisväki jaksa kiviä murtaa, sanottiin hänelle, ja lisättiin, että hän halveksii ja sortaa samantien yhdellä kysymyksellä kaikkia kylän miehiä, ja eniten kuudennen talon miestä, epäilyineen.

Poika pahoitti kovasti tästä mielensä, sillä hän ihaili kylän miesten viisautta ja voimaa ja toivoi jonain päivänä kasvavansa yhtä suureksi ja vahvaksi kuin kylän suurin mies, Mies Jota Närästää. Joku vihaisista miehistä alkoi sitten laulaa syytöslaulua, niin että Nokkelasuisen Pojan korvissa soi, kiersipä joku hänet kaukaa ja huusi muillekin, että sillä on rutto kielessään. Poika meni kotiin ja sanoi, että miehet moittivat häntä kuorossa. Pojan isä, Mies Joka Pelkää Hevosia, sanoi, että älä huoli, ei siellä mitään kuoroa ole, nunnat ne vain laaksossa laulavat. Pojan äiti, jonka nimi oli Pikku Kukan Nouseva Viisaus sanoi, että älä huoli poikaseni, sinusta vaan tuntuu siltä. Nunnakuoro siellä vain harjoittelee, ja sinä luulet alttoääniä miesten moitteeksi. - Niinkö se olisikin, tuumasi poika ja lähti uudelleen kylille, reppu selässään.

Taikametsässä olikin vilinää sunnuntai-iltana. Heti törmäsi poika ensimmäisessä tienhaarassa Bim Mustasilmään, joka näytti hänelle hampaita ja murisi. Jostain syystä Bim Mustasilmä vihasi hänen korvaansa. Nokkelasuinen Poika nielaisi, varoi näyttämästä korvaa ja jatkoi ääneti murisijan ohi, kohti Taikametsän keskusaukiota. Aukion reunalla hänen polulleen hyppäsi Harmaa Impala, joka pyysi poikaa avaamaan tämän repussa olevia tietolippaita. Nokkelasuinen poika sanoi, että ei niitä turhaan availla, kun ilmankin pärjätään. Harmaa Impala alkoi potkia häntä kavioillaan ja vaatia nyt toden teolla lippaita auki, jotta asiat voitaisiin todistaa pitävästi. - Kuka uskoo asiaa, jota lipas ei todista, hirnui Impala. - Mikä nyt pitää todistaa, kysyi Nokkelasuinen Poika. - No että hauki on kala, määki Impala.

Taas meni poika korvat soiden kotiin ja sanoi, että Impala hirnui hänelle. Taas sanoivat pojan äiti ja isä, että älä välitä, nunnat ne vain laaksossa laulavat. Kylään tullut kummisetäkin sanoi että anna olla, poika, huomenna on vielä kamalampi päivä kuin tänään. Taikka sitten ei.

(Maalaus Hieronymus Bosch)