2.4.2010

Kevätpäiväkirja 3. sivu

Pysäköin auton Jumalan lasten taivaallisen valtakunnansalin tyhjälle parkkialueelle. Noustessani panemaan saappaita jalkaan viereen pyllähti pikkuinen punainen auto, josta nousi kaksi ripeää naista. - Hei, hihkaisi toinen. - Hei, sanoin minä ja mietin, kuka vanha koulukaveri siinä mahtaa olla, vuosien ikeet habituksessaan. Olin menossa alempana kohisevalle koskelle kuvaamaan mahdollista jäitten lähtöä. Minua katsottiin nyt siihen malliin, että päätin selittää, miksi lainaan Jumalan lasten parkkipaikkaa maallisiin huvituksiin. Osoitin siis kameraani ja sanoin niitä näitä ja hymyilin.

Toinen nainen tempaisi kassistaan Jeesuksen kuvan, ja kysyi olenko nähnyt sitä. Sanoin, että olen, ja että ääneni ei nyt oikein toimi. Toinen huolestui, laski kuvan, hyvyys paistoi tutkivassa katseessa, ja naisen taivaspaikka kohisi silminnähden lähemmäs. Toinen taas sanoi napakasti, että nyt olisi oiva tilaisuus tulla katsomaan valtakunnansalia sisältäpäin, jos ei ole ennen ollut. - Ei ole, sanoin kakoen kurkkuani. Toinenkin riemastui, että olisi tosiaan tilaisuus. - Kiitos, sanoin nyökäten ja painelin polkua alas koskelle. En jaksanut nyt kartuttaa naisten taivaskassaa yhdelläkään lisäpisteellä, vaikka hieman harkitsin auttaa heitä päämäärän saavuttamisessa. Sieluani en olisi myynyt.

Olin unohtanut panna pipon päähäni naisten ripeän lähestymisen vuoksi, ja palelin tuulisella koskella. Jäässä oli vain pieni reikä kapean puusillan alla, ja siellä kohisi jo. Kuvia ei kuitenkaan tullut, sillä muu koski oli jäässä, tylsännäköinen valkea uoma, jonka päälle laskeutuvaa maatuvaa runkoa olin jo kuvannut tuhannesti. Linnutkaan eivät suvainneet laskeutua kuvattavaksi, joten lähdin siitä sitten takaisinpäin.

Kotona alkoi vihloa sekä oikeaa korvaa että oikeaa ylähammasta, joten en tiennyt, kumpi on kipeä. Jomotus jatkui vielä kiirastorstaiaamuna, joten soitin hammaslääkärille, joka oli tietenkin jo aloittanut pääsiäislomansa. Nyt pitkänäperjantaina oikeaa korvaa ei enää särje, eikä hammastakaan, mutta olo on kostean nihkeä. Voi olla, etten menekään mökille, joka on kylmillään talven jäljeltä, vesi katkaistuna, pihatiellä varmaan metrinen kinos. Yleensä olen pääsiäisenä leikannut omenapuita ja käynyt hautausmaalla viemässä suvun vainajalle syntymäpäiväkukkia ja katselemassa uurnalehdolta aukeavaa merenpintaa. Tämä on se uurnalehto, josta olisimme tahtoneet ostaa Leenan kanssa vierekkäiset uurnapaikat jälkeenkäyvienkin työn helpottamiseksi, mutta etukäteisvarauksia ei hyväksytty. Pitää palata asiaan vasta vainajana, oli seurakuntanaisen opastus.

Tänä pääsiäisenäkin ristiinnaulitaan ihmisiä. Joku joutuu ristille poliittisesta ahneudesta, vaikka koko maailma lepää kähminnän päällä. Tai joku siitä, että meni sanomaan harvinaisen totuudenmukaiset sanat yhdestä testosteronilla kyllästetystä tyhjänpuhujasta, joka oli juuri kylmennyt. Tai joku merkittävä siitä, että ottaa vastaan syntymäpäivänsä kunniaksi tuputettua kultaa ja mirhamia, vaikka pärjäisi omillaankin. Tai joku poliitikko siitä, että on entinen alusvaatemalli ja kaunis tai joku vielä siitä, että menee ja vetää jo sovitun asian takaisin, vaikka on vähäpätöisin ministeri ikinä. Kyllä tämä maailma on ihmeellinen paikka. Mutta on oikein hyvä, että me valvomme ja olemme itse moraalisia ja eettisiä. On sitten helpompi ristiinnaulita muita ja toisaalta kruunata esimerkiksi maailman paras kirurgi merkittävän akillesjänteen onnistuneesta operaatiosta.

Hyvää pääsiäistä!

(Valokuva Iines, matkaikoni, ostettu venäläiseltä torilta)

160 kommenttia:

  1. "Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
    - Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
    - Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi..."
    (Pikku prinssi)

    Toivottavasti olosi pian kohenee. Hyvää Pääsiäistä.

    VastaaPoista
  2. rakas iines,

    ihmisten valikoima on niin suuri ja vivahduksia on niin paljon ja koko ajan ovat kaikki sekoitukset aivan silmien edessä.

    ja joka taholla kirjoituksia, joiden sisältöä en voi koskaan ymmärtää.

    mutta tämän ymmärsin. ilmestyksen riemu. kiitos ja rutistus!

    VastaaPoista
  3. Olisit kysynyt niiltä tädeiltä, että miksi he eivät vietä pääsiäistä?

    Tai miksi he eivät usko pyhään kolminaisuuteen, helvetin tuleen ja kuolleista ylösnousuun?

    No, ehkä oli parempi, ettet kysynyt. Torstai olisi mennyt pitkäksi, vaikka se on perjantain virka.

    Glada Påsk!

    VastaaPoista
  4. Luulen, että flunssa ei iske täydellä voimallaan, Delilah, onneksi. Korvaakaan ei enää särje ainakaan merkittävästi.

    Meri, puheesi ihmiskirjon vivahduksista on minulle mieleen, sillä juuri tuota sanaa olen mielessäni korostanut yhä enemmän, vuosi vuodelta. Tältä pohjalta mikään teko ei ole yksiselitteisesti paha, jos ei hyväkään, mutta hyviä emme tuomitsekaan.

    VastaaPoista
  5. Tapani, olisin puhunut ja kysynyt naisilta jotakin, jos, noh, kylläs tiedät. Nykyään minun on tyydyttävä siis vain ajattelemaan ja sitten kirjaamaan ajatuksiani pullautettavaksi ulos vaikka tästä blogistani.

    Naisilta olisin mieluiten kysynyt heidän suhteestaan seksiin. Että miksi heidän oppiensa mukaan on syntiä paneskella vaikka varpaat toisen suussa tai harjoittaa suuseksiä, mutta sitten ei ole syntiä, jos panee lähetyssaarnaajassa reidet varovasti raollaan ja lisääntymistarkoituksessa.

    Sitäkin olisin toki voinut kysyä, että miksi ihmeessä jehovalaiset viettävät Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa, mutta eivät pääsiäistä. Että mikä ero?

    VastaaPoista
  6. Että sitten tänä kirkollisena pyhänä otit uskonnollisen aiheen! Yleensä olen pyrkinyt pääsemään näistä kuin koira veräjästä.

    Tuo poliitikkojen vertaaminen ristiinanaulittuun oli erittäin osuva. Heillä on ilmeinen kyky syntyä aina uudelleen ja uudelleen.

    Turha huokaista ennen poliitikon kuoppaan laskua ja senkin jälkeen kannattaa olla hieman varuillaan.

    Kekkosen haudalle Hietaniemeen laitettiin juuri tästä syystä valtavan kokoinen kivipaasi, kun jotkut olivat vielä siihen aikaan aivan varmoja, ainakin jonkinlaisesta kaivautumalla tapahtuvasta ylösnousemuksesta.
    ---

    Mökille halajan mieli on kärsimätön? - Älä huoli, ainakin juhannuksena lumet ovat jo sulaneet riittävästi, että se mahdollistaa mökkiin sisäänpääsyn ilman erityisiä toimenpiteitä!

    VastaaPoista
  7. En minä, Riku, tiedä, onko tämä uskonnollinen aihe, kun tuossa repliikkisi ylläkin ollaan varpaat suussa. Mutta katsotaan, mihin suuntaan keskustelu kulkeutuu, jos se nyt näin viriilinä loma-aikana mihinkään kehkeytyy. Yleensä keskusteluissa on yllätysmomentteja - viittaan taas kainalokarvojen merkitykseen hikoiluprosessissa -rönsyyn.

    Mutta kyllä pääsiäinen tuo mieleen uskonnollisiakin ulottuvuuksia, mm. Jeesuksen historiallisen elämän ja samalla tietysti koko kulttuurimme pohjakiven. Eikös kaikki olevainen kulttuuri kuitenkin makaa kristinuskon päällä meilläkin?

    Itselleni pääsiäinen merkitsee lähinnä toivoa, kevään tuloa ja kylvöpurkkien esillekaivua. Kai siinä jokin munamainen uudestisyntymisen idea on. Talven jälkeen herää eloon ja voi rakastua vaikka aidanseipääseen.

    VastaaPoista
  8. Sitäpaitsi kuulin varman huhun Tanjan tulevaisuudesta; alkaa markkinoimaan uutta ministerikalsarit-mallistoa!

    VastaaPoista
  9. Se joka kiistää kristinuskon vaikutuksen omassa elämässään, kultturissa tai yhteiskunnassamme, ei tiedä mitä puhuu. Riippumatta mistään uskosta tai uskomattomuudesta; eikä siinä kaikki ole huonoakaan.

    Korvasi olen nähnyt lukemattomia kertoja; pikaista paranemista sille!

    VastaaPoista
  10. Korva voi jo paremmin, ja kyseessä oli ilmeisesti vain lievähkö kylmettyminen siinä karmeassa viimassa.

    Muuten, minä pidän Tanjasta, koska hän on niin vakava ja tosikkomainen. Sellainen piirre on poliitikolle hyväksi. Muut naispoliitikot ovat paljon miellyttämishaluisempia.

    Ehkä hän tähän uuteen mallistoonkin paneutuu kaikella sillä hartaudella, joka on ominaista hänelle. Nythän hän on näyttänyt lähinnä krakovalaiselta alakoulun opettajattarelta - tämä ihan hyvällä sanottuna.

    VastaaPoista
  11. Lisäys:

    Tanjalla on täytynyt olla hirvittävän vaikeaa eduskunnassa. Olla niin kaunis ja tietämätön, ja valtakunnan päättäjien paikalla - ajatelkaa tuota! Kuitenkin hän on lunastanut paikkansa siellä aina vaan uudelleen. Hän ei ole myöskään vetänyt välistä kauniilla naiseudellaan, vaan on pikemminkin kätkenyt kynttilänsä vakan alle, kuten viisas neitsyt tekee.

    VastaaPoista
  12. Synkät loppuvuoden kuukaudet ovat ylöspäin kiipeämistä, kohti raskaan matkan päässä olevaa huippua.

    Heti tammikuun alusta alkaa suunta kesään, vaikka varsinainen talvi onkin vielä kokonaan edessä.

    Kevät on vuoden parasta aikaa; kaikki se todistus ja varmuus kesän tulosta.

    Pessimistisenä jo täyden lehtien aikaan alkaa ajattelemaan kesän pian päättyvän ja jääkarhujen lähtevän pikkuhiljaa liikkeelle.

    Sinulle tulee hieno kesä mökillä ja valokuviakin saat vielä entistä parempia!

    VastaaPoista
  13. Tanja sai vuosien varrella riittävää taustatukea edustajatovereiltaan.

    Ja hän oli mainitsemallasi tavalla syvästi viisas.

    VastaaPoista
  14. Niin sai.

    Hänessä on kuitenkin kiinnostavaa se, että hän valitsi tällaisen uran, jossa pitää tehdä hurjasti töitä ja jossa kauneus on rasite. Se on se kohta, joka minua kiinnostaa. Ja tietenkin sekin, että miten kummassa joku voi valita puolueekseen kepun. (Anteeksi kepulaiset, minulla on huonoja kokemuksia maaseudun kepu-väestä.)

    VastaaPoista
  15. No jaa, mistä sen tietää!

    Minullekin syvä keskusta-aatteellinen vakaumus tuli ihan itsellään, aikaisemmat polvet ovat olleet ihan normaaleja ihmisiä.

    Mutta ajatteles, ettei Marja Tiuraa hyväksytty edes meidän joukkoomme!

    VastaaPoista
  16. Tiuran epäämistä sietääkin ihmetellä. Ettei nauta nautaa haista muka! Naisellahan on syvän humaanit lypsymestarin geenit. Vaan ymmärtäähän sen, ettei suoraan ometan parhaille parsille.

    VastaaPoista
  17. Kun Marja ensi vaalien jälkeen jää työttömäksi, ajattelin soittaa hänelle ja tarjota reilusti jostain vanhasta sohvasta.
    - Sellaisen tarvitsisin, kun tuon entisen on joku kuluttanut jo melkein loppuun.

    Saa sitten Marjakin vähän ruokarahaa. Hienotunteisesti kysyn, voisinko pistää Tampereen junalla myös hieman leipää ja piimää tulemaan.

    Nämä vain keskustalaista jalouttani!

    VastaaPoista
  18. Marjallahan noita laskunkierrätyssoffia lienee useampiakin, että kyllä sieltä syvästi vastuunsa tuntevalle keskustamiehelle yksi hyväjousinen irtoaa, luulisin.

    Leipää ja piimää älä pyydä ainakaan näin tulva-aikaan, kun junat voivat jäädä jumiin ja lasti happanee ennen Lavian asemaa.

    VastaaPoista
  19. Marja voi sitten soittaa ja kertoa, että lasti on jumissa Lavialla ja tarvitsisi hieman matkarahaa.

    Lähetän luonnollisesti piletin hinnan ilman vastapalveluksia tai edes takaisinmaksua. Enkä minäkään kaikille lähettäisi, mutta hänelle kyllä ihan keskustalaisen esimerkin vuoksi.

    VastaaPoista
  20. Ei siitä mitään tulisi.

    Hyvän hyvyyttäsi ja silkkaa kepulaisuuttasi lähettäisit lopulta hevoskuvioisen merkkipaitasikin Marjalle viimeistään Äetsän seisokin kohdalla.

    Lopulta olisit ilman housujakin alastomana soffallasi. Iloitsisit kuitenkin siitä, että soffassa on hyvät jouset ja sillä on Marja istunut.

    VastaaPoista
  21. Tuolla sait minut vain lopullisesti vakuuttumaan aikomusteni kunniallisuudesta ja oikeutuksesta.

    Haaveilen jo nyt ihanasta tulevaisuudesta uudella sohvallani, ihmisellä näet pitää olla tulevaisuuden suunitelmia!

    VastaaPoista
  22. Kuulostaa hyvältä ja eteenpäin pyrkivältä visiolta, Riku. Missiokin on tässä vakuuttava.

    Pidä nyt vain huoli, että soffassasi olisi korkea selus. On nimittäin todettu, että seinänvierillä tulevaisuuttaan suunnittelevista jää herkästi tumma läiskä tapettiin, jos pitää ottaa osittaistakin vartalokontaktia seinään.

    VastaaPoista
  23. Tutu:n jäsen? Tiedän vain Tuton, Turun toverit. Mikä tuo tutu on, HG?

    VastaaPoista
  24. Jehovalaisista - kattavine maailmanselityksineen - tuli mieleen eräs suomalainen nainen, joka oli pitkään mukana Hare Krishna -liikkeessä.

    Hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Mangopuun alla. Siinä mm. tutkitaan hienovaraisia alistumisen ja alistamisen mekanismeja. (Niin sanottiin kirjan esittelyssä, kun äsken kävin kurkkaamassa.)

    Luin hänen haastattelunsa jostakin lehdestä ja varasin kirjan kirjastosta saman tien. Sitä odotellessa.

    Tunnenpa erään naisen, joka oli samaisessa liikkeessä mukana parikymmentä vuotta, ei Suomessa.

    Oikein täysjärkinen ihminen onkin. Ilmankos erosi! :) Hän oppi sinä aikana mm. kokkaamaan ja pyörittää nykyään menestyvää kasvisravintolaa.

    Sinne olen vienyt monta vannoutunutta lihansyöjää. Kaikki ovat poistuneet maha täynnä ja vieläpä kehuneet ruokaa!

    VastaaPoista
  25. Minun on pakko kertoa tässä välissä yksi hieman nolo tapaus opeajoiltani. Tuli mieleen tuosta tummasta läiskästä tapetissa, joka uhkaa makoilijamiehiä.

    Nimittäin, minulla oli kerran kalju oppilas, Marko. Hän oli siis oikein kalju, ei ajettu, noin 16 - 17-vuotias. Puhuttiin, että tukka oli mennyt syöpähoidoissa. Marko selvästi hiukan häpesi kaljuaan, sillä se ei ollut silloin muotia.

    Minulla oli tapana kiusata oppilaita kaikenlaisilla puhetehtävillä, joista yksi oli sellainen, että kukin istui vuorollaan opettajanpöydän taakse, opettajan tuolille, ja luokka sai tutustua häneen kysymällä häneltä kysymyksiä, kukin vuorollaan. Tämä Marko nojasi huomaamatttaan kaljulla päällään takana olevaan vihreään tauluun, niin että kun hän sitten poistui, tauluun jäi pään kohdalle tummunut läiskä, joka paistoi kaikkien silmiin hyvin näkyvästi. Ajattelin, että se on tuskanhikeä ja kuivuu hetkessä, mutta ei se kuivunut. Se kesti siinä viikkokaupalla, sillä se oli rasvaa, ihon erittämää. En osaa sanoa, mitä Marko tunsi huomatessaann läiskän, ja sen ettei se lähtenyt pois, mutta arvelen, että hän muistaa läiskäjutun tänä päivänäkin.

    VastaaPoista
  26. Kristinuskon vaikutus kulttuurissa on tietysti meilläkin vahva, valitettavasti sanoisin, sillä olisihan meillä omaa kalevalaista ja pakanallistakin pohjaa.

    Muistan aidon hämmästykseni, kun luin nuoruuden päiväkirjojani, siitä kuinka lujasti kristillinen sanasto ja kuvasto oli minuunkin lapsuudessa ja nuoruudessa iskostunut.

    Nykyään kutsun kaikkia uskonnollisia ja uskonnollisfilosofisia ongelmia itse tehdyiksi ongelmiksi.

    Esimerkiksi sitä pohdintaa, jota ihan fiksut ihmisetkin käyvät, eli miksi hyvä ja kaikkivaltias jumala sallii pahan ja viattomien kärsimykset.

    VastaaPoista
  27. Tutu on Tuupajoen Tuska; mc kerho jossa vain ärhäköitä naisia. Rintaan kuuluu tatuoida; tutu forever.

    VastaaPoista
  28. Loistavaa, HG,

    olin hajulla, sillä muokkailin mielessäni TUTUsta Tuskien tummaiset ry:tä.

    Pääsiskös mukaan? Vai eikös sinne oteta turbokorvaisia naisia ollenkaan? Puolustuksekseni sanon, että minähän vihaan miehiä, kuten anonyymit ovat todistaneet.

    (Anonyymi - copypastaa tuosta "vihaan miehiä" ja laita se tänne joskus todisteeksi.)

    VastaaPoista
  29. Huomaan, että tarvitset pientä teologista konsultaatiota. Valitit: "Koskaan en saa, mitä tahdon."

    No ei tietenkään! Mitä siitäkin tulisi? Tahtomisella ja haluamisella on valtava ero. Kts. vaikka Kostler: "Warum wollen Wir willen", s. 568.

    Yritäpä sen sijaan toivoa, mitä todella haluat. Mutta mieti ensin tarkasti, sillä halut tuppaavat toteutumaan täsmälleen sellaisina, kuin ne muotoilit.
    Sitten vaan lujasti halua kehiin ja kyllä lähtee!

    Sinulle tahdon nyt toivottaa hyvää pääsiäistä, perinteillä tai ilman.

    VastaaPoista
  30. " Tai joku siitä, että meni sanomaan harvinaisen totuudenmukaiset sanat yhdestä testosteronilla kyllästetystä tyhjänpuhujasta, joka oli juuri kylmennyt"

    Ymmärrän, että testosteronilla kyllästetty tyhjänpuhuja on Kaarina Hazard (kylmä kalmo), mutta kuka on tuo totuudenpuhuja?

    VastaaPoista
  31. Hienoa, että pääsemme Tanjasta eroon. Hän oli blondivitsien kiteymä. On hyvä, jos henkilö tajuaa oman oikean roolinsa.

    Kun vielä lähiaikoina (odottavan aika on pitkä) pääsemme eroon ylipäälliköstä, arvojohtaja Tarjasta, niin sitten lähtee monenlainen kehitys ja edistyminen liikkeelle. Kun nämä jarrunaiset ja tasa-arvon vastustajat saadaan pois jarrupolkimen päältä seisoskelemasta, maailma pelastuu.

    VastaaPoista
  32. Niin, Vaari, olen siis joskus rukoillut esimerkiksi, että kameran objektiivini eteen osuisi luonnossa vaikkapa jokin harvinaisempi eläin.

    Tiedätkö, mikä oli vastaus pyyntööni? Lihava maatiaiskissa, joka tupsahti eteeni lähes välittömästi rukouksen jälkeen. Että se siitä rukousvastauksesta. Jollain on huumorintajua, siellä ylhäällä.

    Oikein hyvää pääsiäistä sinullekin, Vaari!

    VastaaPoista
  33. No juu, Anonyymi, ymmärrän ysköksesi, mutta ei se Hazard ollut, se aivonsa aineilla tuhonnut. Kylläs tiedät, kuka se oli.

    Ja mitä tulee tuohon Henry Laasasen voimattomaan tussahdukseen Tarja Halosen poleemisesta maininnasta, joka koski naiskärsimystä sodanomaisissa konflikteissa, niin Laasaselle näytetään tämän päivän Helsingin Sanomissa närhen munat.

    Isa Kukkapuro-Enbom nimittäin opettaa Laasaselle, mitä ne miesten virittelemät sotakonfliktit oikein ovat ja kuka niistä kärsii, kun tuhansia nuoria miehiä uhrataan sotien ja uskontojen alttareille miesten valtaleikeissä.

    VastaaPoista
  34. "Ja mitä tulee tuohon Henry Laasasen voimattomaan tussahdukseen Tarja Halosen poleemisesta maininnasta, joka koski naiskärsimystä sodanomaisissa konflikteissa, niin Laasaselle näytetään tämän päivän Helsingin Sanomissa närhen munat."

    Sukupuolineutraali tekstianalyytikko ja äidinkielenopettaja taas vauhdissa. Näinhän tuossa tosiaan kävi.

    Ja kohta on taas Iines selittelemässä, miten oikeastaan rakastaa miehiä eikä ollenkaan vihaa jne. jne. JNE. JNE. JNE. AD INFINITUM. :)

    VastaaPoista
  35. No, Jaaha,

    hieman vaikea kommentoida sukupuolineutraalisti asiaa, joka koskee sukupuolikysymystä eli naisnäkökulmaa Halosen lausumassa.

    Kielellisesti tuossa kommentissani referoidaan HS:ien kirjoitusta ja otetaan kantaa Laasasen esitykseen kuvaavalla sanalla (tussahdus). Tuon kuvaavan sanan käyttö ei ole sukupuolierottelua, vaan Laasasen kirjoituksen kritiikkiä.

    VastaaPoista
  36. Niin, ja Hazard sekän Tiura ovat syyttä suotta ristiinnaulittuja viattomia naisparkoja. Hentoja kukkasia suorastaan.

    "Suomen Pankin johtoryhmän jäsen", senaattori Karpela taas on, kaiken todistusaineiston vastaisesti, viisas ja vieläpä neitsyt (hahahaha!!).

    Halosesta ei ole vielä varmaa tietoa, mutta sellaista on Iines kuullut että ihan kohta olisi ylipäällikkö pääsiäisen kunniaksi muuttamassa vettä viiniksi.

    Että tällaista tarinaa täällä, tällä kertaa. Melko paksua jööttiä suorastaan. Mutta ei mitään uutta eikä varsinkaan ihmeellistä (tämä oli sitten se tekstin kritiikkiosuus).

    VastaaPoista
  37. Mahdoitkos lukea, Jaaha, ollenkaan tuosta ylempää, miten Tiurallakin pyyhittiin pölyt Äetsän aseman kiskoilta?

    Et viitsisi aina noita luulojasi tällätä eetteriin.

    VastaaPoista
  38. Always look on the bright side of the life... (Brian)

    VastaaPoista
  39. Huomaan, Iines, että istuit riparissa vaikkua korvissa ja naapurin poikaa vilkuillen. Muuten ei olisi mennyt ohi korviesi "Luontokuvaajan rukous", joka opetetaan perinteisesti kaikilla kursseilla.

    Tarkastellaanpa nyt hiukan lähemmin tapaustasi. Rukoilit siis, "että kameran objektiivini eteen osuisi luonnossa vaikkapa jokin harvinaisempi eläin."

    Tuskin olit saanut rukouksen hoidetuksi kun eteesi tupsahti lihavahko maatiaiskissa. Joka oli täsmälleen sitä, mitä rukoilitkin!

    Vaellan itsekin paljon luonnossa ja olen nähnyt siellä kaikenlaista aina mäyrästä karhuun ja suteen, mutta yhdelläkään retkellä en ole tavannut lihavaa maatiaiskissaa. Mitä kauemmas luontoon mennään, sitä harvinaisemmiksi juuri lihavat kissat käyvät.

    Kysäisepä villieläinten laskijoilta, montako lihavaa maatiaiskissaa metsissämme asuu per sata neliökilometriä. Saattaisit hämmästyä. Tuollaisella alueella on jo aika monta hirveä, lujasti kettuja, jäniksiä, lintuja, myyriä jne, mutta tuskin ainuttakaan kissaa, lihavista maatiaisista kokonaan puhumattakaan.

    Rukoilussa oleellista on tarkkuus ja sanonnan yksiselitteisyys. Jos siis toivot "harvinaista eläintä" se saattaa olla yhtä hyvin alligaattori kuin lihava kissakin. Koska Suomen oloissa alligaattori on mahdottomuus, jopa kesällä, paiskattiin sinun eteesi harvinaisuuksien varastosta kelpo katti.

    Ja tuliko siitä kiitosta? Katin kontit! Tuhannet lukijasi elävät nyt siinä luulossa, ettei rukouksilla ole mitään tehoa. Tällaiset valitukset ovat omiaan vähentämään valtauskontomme markkinaosuutta, joka muutenkin on laskussa.

    Kun siis seuraavan kerran menet kameroinesi metsään, muista rukoilla täsmällisesti. Esimerkiksi Valkoselkätikka on aina hyvä tärppi. Kun polvistut sopivan kannon luona ja toivot saavasi VS-tikan näkyville, kuulet jo lupaavaa nakutusta. Siellähän se peto jo vetää lastua nimimerkki Jaahan päästä niin että puru vaan pölisee.

    Näillä neuvoilla toivon sinun saavan runsaan ja erikoisen saaliin kuvablogiisi, joka onkin kärsinyt hiukan harvinaisuuksien puuteesta.

    VastaaPoista
  40. Jaa, unohtui äsken.
    Mitä hautapaikkaan tulee, sitä kannattaa tosiaan anoa vasta vainajana. Mitä lämpimämpi kesä, sitä nopeammin syntyy päätös virastossa.

    VastaaPoista
  41. חג פסחא שמח דייזי

    VastaaPoista
  42. Vaari, näin siinä kävi, että lihava punainen maatiaiskissa oli harvinaisuus siinä korpisessa metsämiljöössä, jossa ei ollut taloja aivan lähimailla. Siksi minua tapaus suuresti huvittikin.

    Tuo on muuten minusta outoa, että omaa hautapaikkaansa, siis uurnalehdosta, ei voi ainakaan siinä seurakunnassa ostaa ja maksaa etukäteen. Näin lapsesi voivat haudata sinut vaikka matojen syötäväksi johonkin kämäiseen kuoppaan. Tämä kuitenkin kaikella asiaankuuluvalla hartaudella sanottuna. Sekin oli yllätys, että hautapaikka on aina määräajaksi, ei ikuisiksi ajoiksi. Paikka pitää ostaa uudelleen tietyn ajan kuluttua tai päälle tulee uudet luut. Kirkko ottaa omansa vielä haudankin takaa.

    VastaaPoista
  43. Luin Kukkapuro-Enbomin kirjoituksen nähdäkseni ne närhen munat, mutta en nähnyt.

    Kun Laasanen puhuu Suomen viime sodista ja niissä kuolleista, vastaa Kukkapuro-Enbom sanomalla että sodat ovat a) miesten keksintöä ja b) äärin sekä c) että vastuulliset äidit panevat poikansa sivariin.

    Loppulauseessa hän tosin peruu kaiken myöntämällä, että jos joku hyökkää kimppuumme, niin sitten tietenkin... Sitten ne mamman sivaripojat puolustavat Suomea, niinkö?

    Minustakin sota on väärin, inhottavaa ja alkeellista. Mutta se näköjään toimii yhä, koska kaikkialla maailmassa soditaan tai ainakin varustaudutaan sotimaan. Meilläkin.

    Länsimaissa naisilla on äänioikeus. Mikseivät he äänestä sotapoliitikkoja pihalle?

    VastaaPoista
  44. PS Siis kysyimme tuota hautapaikan ostoa äitimme hautauksen yhteydessä, muutoin emme ajattele asioita noin pitkälle.

    VastaaPoista
  45. Kyllä ne munat siellä olivat, Tapani, sillä jo Laasasen kysymys presidentin poleemiseen lausumaan oli turhaa huulien heilutusta. Tyypillistä näille voimaantuneille antifeministeille on suunnata iskujaan yhä korkeammalle taholle takertumalla jokaiseen lauseeseen.

    Totta helskutissa äidit ja morsiamet kärsivät sodasta siinä kuin vanjaa tähtäävä uhoava mieskin. Kun mies kylmenee, se on siinä, mutta naisten suru vasta alussa.

    Sodat ovat edelleen ennen kaikkea miespolitiikan hedelmiä, miesten valtaleikkejä, miesten kiihkoa. Naiset eivät sotaa halua, eivätkä lisälääniä, eivätkä kuolemaa isänmaan tai Jumalan vuoksi.

    Siinä olet oikeassa, että naisten tulee äänestää sotapoliitikot pihalle. Päätösvaltaa on myös naisilla, muta kun heistä on usein tärkeämpää olla nukkeja.

    VastaaPoista
  46. Hepreankielinen Anonyymi,

    Googlen kääntäjä kertoi, että toivotit Daisylle (Iinekselle) hyvää pääsiäistä. Kiitos, sinullekin hyviä pääsiäispyhiä!

    VastaaPoista
  47. Minkähän takia nämä voimaantuneet feministit voivottelevat sitä, että naisia tapetaan aviollisissa riidoissa? Kun nainen kuolee, se on siinä, mutta miehen kärsimys on vasta alussa. Ensin vuosikaudet linnaa ja sitten saa kuulla loppuelämän sukulaisten vittuilua.

    Mitä kuolemiseen uskonnon puolesta tulee, kannattaa käväistä vilkaisemassa kirkkoja normaalipyhinä. Kämäisiä mummoja siellä enimmäkseen istuu, harvemmin salskeita nuoria miehiä.

    Naiset takovat pyhäkoulusta lähtien uskonnon tärkeyttä pilttien päähän ja viimeistään rippikoulussa aletaan puhua kodista, uskonnosta ja isänmaasta.

    Olen kuullut noin sadan nuoren ihmisen sanovan, että hän kyllä eroaisi kirkosta, "mutta mitä äiti siihen sanoisi? Varmaan kuolisi."

    Hirvein videopätkä, jonka koskaan olen nähnyt kertoi nuoren tytön ympärileikkauksesta Egyptissä. Vanha pappivaari nirhasi lasinpalasella ja ympärillä istui parikymmentä vanhaa ämmää hihkumassa ja tirskumassa. Toiset selittivät tytölle, miten häntä nyt jumala rakastaa ja toiset kiljuivat papille että anna palaa vaan.

    Meilläkin juuri naiset haluavat lapsille ja lapsenlapsilleen (varsinkin) kristilliset ristiäiset ja kirkkohäät. Miehille se on yks paskan hailee.

    Muuan kuuluisa teologi sanoi, että ilman naisia uskonnot katoaisivat maailmasta yhdessä sukupolvessa.

    Ja uskontojen kadotessa katoaisi myös tärkein sotien syy.

    VastaaPoista
  48. Ahaa, kilvoittelu liittyi laajempaan yhteyteen. Sitä en ole viitsinyt seurata.

    Otin kantaa vain yhteen HS-kahakkaan akselilla Puolustuvoimain ylipäällikkö - Laasanen - Kukkapuro-Enbom.

    Laasanen edusti siinä maalaisjärkeä, ylipäälikkö idealismia ja Kukkapuro-Enbom leijaili vieläkin korkeammissa sfääreissä.

    Sen sijaan minua kyllä kiinnostaa sodan olemus. Onko se leikkiä? Ja naisetko ovat siitä kiihkosta vapaita ja täysin osattomia koko touhuun? Enpä usko.

    VastaaPoista
  49. Ovatkohan kaikki muut kirkossa, kun me vanhat mammonan papit - van Vaari ja minä - täällä jaaritellaan sotajuttuja.

    VastaaPoista
  50. Ei olla kirkossa, käytiin katsomassa Krunikkaa aamusumussa. Oli hiljainen kaupunki, märkä ja vähän harmaa mutta toiveikas.

    VastaaPoista
  51. Latern Magicaiin ikkunassa houkuttelevia kirjoja, pitäisi joskus ostaa.

    VastaaPoista
  52. Onko täällä hyvät keskustelut menossa? Tulin juuri juoksien kirkosta, enkä vielä ole kerinnyt kaikkia lukea,kun hengästyttää...

    VastaaPoista
  53. Taisit ottaa Riku varaslähdön, kun nyt jo olet kotona. Ettet vaan olisi livistänyt pääsiäiskolehdinkeruusta ja poikennut sen sijaan kirkkokaljalle lähikuppilaan?

    Minä olen vasta lähdössä tuonne kosteaan tihkuiseen ilmaan pääsiäiskävelylle. Lupaavia pisaroita puitten paljailla oksilla. Se vaan, että erehdyin panemaan kanan, siis kokonaisen, pataan kiehumaan, ja se pitäisi jättää yksin.

    Palaan siis myöhemmin noihin Tapsan ja Vaarin näkökulmiin, ellei joku muu pane sillä välin asioita järjestykseen.

    VastaaPoista
  54. Kerrohan, van Vaari, mitä tarkkaan sanoen tarkoittaa sana kämäinen? Jotain ikävää varmaankin, sen olen asianyhteydestä ymmärtävinäni? Wikipediasta en sanaan selitystä löytänyt, enkä ole sitä ennen kuullut.

    Naisten vähäisempi sotakiihko miehiin verrattuna johtunee hiukan yleistäen siitä, että heille synnyttäjinä ja hoivaajina on suotu tuhoamisinnon sijasta suurempi myötäelämisen taito, kyky sääliä ja suojella kaikkea elämää. Onneksi näitä ominaisuuksia on toki myös isolla osalla miehiä.

    VastaaPoista
  55. Pääsäiskaljat - voi Iines. Minä tyydyn muniin, siis niihin tinakuorissa oleviin, joissa pieni lahja sydämessä. Syön ja lihon oikein urakalla..

    VastaaPoista
  56. Kaikki on vain kuin Ikeasa nykyään. rakenna oma enkelisi, rakenna oma helikopterisi jne mutta ongelma on se, että liitokset eivät pidä.

    VastaaPoista
  57. Annetaan nyt ihmisille tiedoksi, ettei tule Iineksen puheista väärää käsitystä: ylipäällikkömme siis kertoi maailmalle, miten naiset ja tytöt (huom. ei edes lapset, vaan tytöt) ovat sotien pääasiallisia kärsijöitä.

    Tämä hieman herätti ihmetystä maassa, jonka sotavainajista sellaiset 99 % on miehiä.

    VastaaPoista
  58. Jaaha, sehän on sama asia. Naiset menettivät miesten kaatuessa rakkaansa, perheenisän, elättäjän ja turvan. Se vaikutti heidän koko loppu elämäänsä.

    VastaaPoista
  59. Nettikeskusteluissa on se ongelma, että jos vaikkapa lukee lehdestä jonkin Laasasen yhden mielipiteen tietystä yksilöidystä asiasta, ja sitten kertoo olevansa samaa mieltä - niin äkkiä huomaakin itseään käsiteltävän kuin olisi yhtynyt kaikkiin kysyisen Laasasen ja hänen mahdollisesti edustamansa vihayhteisön mielipiteisiin.

    Kuvittelin ottavani kantaa sotiemme sankarivainajiin, mutta puhe olikin kuulemma voimaannuttavasta antifeminismistä... mitähän sekin lienee.

    Mutta Delilah - loikitko van Vaarin näkemyksen yli?

    Häntä hieman kompaten naisethan pääsivät näin vain näppärästi eroon väkivaltaisista suomalaisista miehistä, ja pystyivät aloittamaan uuden tasa-arvoisen elämän empaattisten ja vähemmän sotahullujen muunmaalaisten miesten kanssa...

    (Tämä loppu on påsketonta pääsiäistrullistusta, tosikoille huomautuksena.)

    VastaaPoista
  60. Delilah, niin, tuota järjettömyyttä vastaan kai Laasanenkin puhui. Että sivuutetaan kuolema jotenkin kärsimisen muotona.

    Faktisesti tietysti totta - kuolemahan lopettaa kärsimyksen. Maalaisjärki tosin sanoo, että väkivaltainen kuolema on myös kärsimyksen korkein muoto...

    Ja entäpä sotainvalidit; sokeat, kädettömät, jalattomat? Vertautuvatko "naisten ja tyttöjen" henkiset tuskat tähän(kään)?

    Huom. nyt ei siis näitä kärsimyksiä olla nollaamassa, puhumassa vaan sitä vastaan, että "naiset ja tytöt" olisivat sotien pääasiallisia kärsijöitä, kuten Halonen väittää.

    VastaaPoista
  61. Vaari,

    parodioit kirjoitustani ansiokkaasti.

    Kuitenkin sodassa kuolemisen rinnastus aviomurhaan on mielestäni eri maailmasta, sillä esimerkissäsi mies, joka jää suremaan, on naisen tappaja. Sodassa taas suremaan jäävä nainen ei ole miehensä tappaja.

    Uskontojen puolesta kuolemisella viittasin mm. itäisempien kansallisuuksien suorittamiin terroristimurhiin, ja miksei myös meidän menneisiin sotiimme - moni mies kaatui kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

    Aika hauskasti saat, Vaari, nyt koko uskontojen olemassaolon naisten "syyksi" - tai ansioksi, miten vaan, syyksi ehkä pikemmin, mikäli oikein sinua luen.

    Uskontojen piirissä toimineet ja uskontoja järjestelmällisiksi muokanneet ovat kuitenkin harvoin olleet naisia, missään uskonnossa. Heitäkin historia toki tuntee, mutta marginaalisesti koko määrään suhteutettuna. Yhä edelleen nainen paljolti vaietkoon seurakunnassa.

    En minä nyt tiedä, onko uskonto sinänsä ylipäänsä vika. Ihmiskunta tarvitsee henkisetkin organisaationsa, ja tuollaiset me nyt olemme eri aikoina ja eri kulttuureissa onnistuneet pykäämään. Kai sillä merkityksensä on.

    Uskontojen väärinkäyttö, ja fundamentalismi kaikissa muodoissaan on itse uskonnoille vierasta, ihmisen ahneuksissaan ja vallanhalussaan sinänsä hyvään asiaan tuomaa lisuketta. Kristinuskon perussanomahan on hyvä, samoin monien itäisten uskontojen. Ihminen ne on pilannut.

    VastaaPoista
  62. Lisää Vaarille - jäi pois yltä, joten jatkan tästä. Puhut nimittäin hyvin kutkuttavasta asiasta:

    Meilläkin juuri naiset haluavat lapsille ja lapsenlapsilleen (varsinkin) kristilliset ristiäiset ja kirkkohäät. Miehille se on yks paskan hailee.

    Muuan kuuluisa teologi sanoi, että ilman naisia uskonnot katoaisivat maailmasta yhdessä sukupolvessa.


    Haluaisin tästä vähän lisää, joko tietoa tai mielipiteitä, sillä asia kiinnostaa kovastikin.

    Minä olen luullut, että uskovissa on miehiä vähintään puolet. Eikö tuo "uskova vanhapiika" tai "kirkkomummu" ole aikamoinen klisee?

    Ei kai voi olla sukupuolisidonnaisesta uskovaisuudesta kiinni se, millaisia seremonioita järjestetään, kirkkohäät/virkatoimitus, ristiäiset/nimiäiset jne.

    Naisethan näitä yleensä höösäävät, mutta ei kai se johdu uskonnollisuudesta? Minusta siinä on kyse vallan muusta, kun morsian järjestää kymmenien tuhansien eurojen kirkkohääpirskeet 200 vieraalle. Eihän mies muitakaan pitoja järjestä, vaan tällainen on yleensä naisten hommaa, oli sitten vaikka uskonnoton.

    VastaaPoista
  63. Jaaha ja Tapani,

    mahtoiko Tarja Halonen tarkoittaa lausunnollaan, että miehet eivät sodassa kärsisi?

    Eikös tuota kärsimysnäytelmää nähdä uudelleen ja uudelleen joulukuun kuudentena kyllästymiseen asti? Ja eikös meitä hautaan asti syyllistetä sotaveteraanien huonosta kohtelusta, vaikka olemme joka vuosi antaneet keräyksiin sen minkä voimme ja vaikka monella on omakin koskaan tukia saamaton veteraani vielä omaishoidossa.

    Siis käsittääkseni Halonen halusi ylipäänsä tällä kertaa korostaa naisten kärsimystä sotakonfliktitilanteissa. Kun sitäkin on. Naisen surukärsimys on pitkää ja kestävää, kuten jokaisen äidin joka menettää poikansa tai morsiamen joka menettää miehensä tai lastensa isän.

    VastaaPoista
  64. Ja vielä, Tapani:

    Häntä [Vaaria] hieman kompaten naisethan pääsivät näin vain näppärästi eroon väkivaltaisista suomalaisista miehistä, ja pystyivät aloittamaan uuden tasa-arvoisen elämän empaattisten ja vähemmän sotahullujen muunmaalaisten miesten kanssa...

    Ettäs kehtaat, Tapani. Tämmöistä ei pidä kompata, tämä on silkkaa kukkua. Populistista kakkaa.

    VastaaPoista
  65. Tästä sotkärsimyksestä.

    Monasti unohdetaan, että sotilaat kokevat monenlaista kärsimystä sodassa, muutakin kuin kuolemaa tai haavoittumista.

    Esiksikin arvottomuuden tunne, yhteiskunta pitää yksilöä niin arvottomana, että joutaa kuolemaan muiden puolesta.

    Tovereiden kuoleman näkeminen, pitemmässä konfliktissa luultavasti ehtii ystävystyä rintama tovereiden kanssa, ja ystävän kuolema on raskasta.

    Tappaminen, suurimalle osalle ihmisistä tappaminen on kauhistus, ja sodassa monet joutuvat tappamaan vastoin tahtoaan, ja tämä saattaa olla henkisesti hyvin raskasta.

    Väsymys, kylmä ja nälkä ovat luultavasti tuttuja sotilaille.

    Nuoruuden mnetys, jos konflikti on pitkä, menettävät sotilaat ison osan nuoruuttaan.

    VastaaPoista
  66. Iines, Iines... totta puhuen komppasin sinua, sillä kirjoitit aiemmin näin provosoivasti:

    "Totta helskutissa äidit ja morsiamet kärsivät sodasta siinä kuin vanjaa tähtäävä uhoava mieskin. Kun mies kylmenee, se on siinä, mutta naisten suru vasta alussa."

    Vanhaa tähtäävä uhoava mies... Siinähän se tuli sanottua niin kuin se on. No, huumoriahan se oli, tietysti.

    Vakavasti puhuen ymmärrän kyllä Halosen tarkoituksen. Mutta ymmärrän niitäkin, jotka ymmärtävät sen toisin.

    Suomalaisen miehen mollaus on ollut viime vuodet muotia ja nyt vietiin sitten sotasankaruuskin.

    Tonin kirjoitus on ihan asiaa. Harva siellä uhosi. Suurin osa pelkäsi. Ja 80 000 kuoli.

    VastaaPoista
  67. Tomi,

    tuot sotaa käyvän tunnot esille hyvin uskottavasti. Näkökulma ei kuitenkaan ole uusi, vaan mielestäni tämä on tiedetty, tätä on korostettu - kukaan ei varmaan halua väheksyä miehen henkisiäkään kärsimyksiä ja vaikeaa asemaa sotilaana konfliktin ollessa päällä.

    En kuitenkaan oikein ymmärrä, miten se on mieheltä pois, jos puhutaan vaihteeksi naisenkin kärsimyksistä. Asiat eivät ole vastakkaisia, joten vertailu on turhaa, ja Halosen lausahdus tuskin halusi vähätellä miesten osaa - asiahan on päivänselvä, koska miehen elämä on pelissä.

    Kuitenkin - miehet sotaa ovat aina käyneet, miehet sotaan ovat lähteneet, vaikka naiset ovat roikkuneet viimeiseen saakka heidän takinliepeissään. Tavallinen nainen synnyttäjänä ja uutta elämää luovana biologisena olentona harvoin näkee sotatoimissa mitään mieltä. Siinä mielessä naisen menetykset ja kärsimykset ovatkin kohtuuttomia, että hän on luontaisesti sodanvastainen. (Tämä ei poissulje sitä, että naisetkin suorittavat nykyään joskus armeijan - ajat ja tavat ovat muuttuneet - biologia kuitenkaan ei.)

    Miksi miehet sitten eivät voi kieltäytyä sotilaspalveluksesta, jos eivät halua sotaa? Tämä on käsittämätöntä.

    Minulla oli kerran muuan Pekka-oppilas, joka oli ujo maalaispoika. Hän oli kuulemma ensimmäisellä armeijalomallaan tehnyt itsemurhan, kun ei kestänyt armeijaa eikä ajatusta sodasta. Pienen maalaiskylän ja perheen sosiaaliset paineet estivät häntä hakeutumasta siviilipalvelukseen. Kärsimys jäi äidille, mutta tietenkin se maksoi Pekan elämän, mikä on järkyttävää - taakka myös jälkeenjääville. Pekka ei enää kärsi.

    VastaaPoista
  68. Naisten kärsimyksestä puhuttaessa ei mielestäni ole tarkoitus vähätellä sodassa taistelleiden miesten kärsimystä.

    Oma isäni palasi sodasta vamman saaneena. Kotikylillä kynti peltoaan yksikätinen mies ohjas kiedottuna tyngän ympärille. Toinen kyläläinen kulki lopun elämäänsä yksijalkaisena kainalosauvojen varassa. Se toinen jalka jäi rintamalle. Ja miten moni heistä elikään taistelujen kauhuja unissaan tai muistoissaan. Niistä ei perheelle puhuttu. Kun entinen asetoveri poikkesi, kokemuksia käytiin läpi kahden kesken.

    Kaunialan sotavammasairaalassa kävimme joku vuosi sitten. Siellä heitä vielä oli, sodan kokeneita, siellä vammautuneita. Eivät he valittaneet, eivätkä vaatineet, kunnioitus ja kiitollisuus heidän uhristaan täytti ponnistelematta mielen.

    VastaaPoista
  69. En väheksy naisten kärsimystä, enkä varsinkaan hyökkää Halosen lausuntoa vastaan.

    Halusin tuoda esille sotilaiden muutkin kärsimykset.

    Väite, että sodat ovat miesten aikaansaamia, ei mielestäni ole täysin korrekti.

    Nykyään demokratioissa iso osa vallanpitäjistä on naisia, ja kautta historia on ollut naishallitsijoita (Elisabeth I, Katariina Suuri), jotka ovat vieneet maansa sotaan.

    Tuosta vapaaehtoisuudesta, toisen maailmansodan aikana miehillä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä palvelusta, jos kieltäytyi palkkana oli kuolemantuomio.

    Nykyään tilanne on sama useissa maissa (Iran, ja monet arabimaat).

    Vaikka lakimme sallii nykyään siviilipalveluksen, niin lakia voidaan aina muuttaa, jos joudutaan sotaan on mahdollista, että siviilipalvelusmiehet pakotetaan taistelemaan.

    VastaaPoista
  70. Delilah,

    minun äitini oli hyvin nuori sodan aikaan, melkein tyttönen vielä, mutta kihloissa vaaleatukkaisen komean miehen kanssa.

    Mies kaatui sodassa muutama päivä ennen häitä, kun oli juuri kuulutettu kolmannen kerran. Ei tullut sulhasta, vaan tuli arkku ja äidistä otettiin kuva arkun vieressä, musta morsian. Näin kuvan sukulaisilla, meillä sitä ei ollut. Sanottiin, että äiti ei ollut selvitä menetyksestä ollenkaan.

    Äidillä oli kirstussa valokuva-albumi, jota ei saanut katsoa. Kun katsoin sitä, se oli täynnä tämän vaalean miehen kuvia. Yhdessä äiti istui veneen perässä, kihlasormus sormessa kiillellen. Hän oli hyvin kaunis ja onnellisen näköinen. Ihmettelin kuvan äitiä.

    *

    Tomi,

    Halosen lausunto oli kyllä ehkä hieman nopeasti muotoiltu, ja siinä mielessä harkitsematon, että Halonen ei osannut ennakoida sitä, miten lausunto käännetään häntä ja ihan aiheellista näkökulmaa vastaan, näinä kiihkeinä antifeminismin aikoina.

    VastaaPoista
  71. Iines, tuota juuri tarkoitin, kun kommentoin Jaahan sanoja. Sota riisti monelta naiselta kumppanin, rakkaan. Haavat eivät ehkä koskaan parantuneet täysin, niiden vaikutus heijastui kauas vuosikymmenienkin taa.

    VastaaPoista
  72. Kyllä, Delilah,

    minä tunsin monta vuotta ja oikeastaan koko lapsuuteni syyllisyyttä siitä, että en saanut äitiä nauramaan tarpeeksi, ja koin sen jotenkin omaksi viakseni.

    Näin sota vaikutti minuunkin vuosikymmenten taakse, jälkeenpäinkin, ja varmaan jollain tapaa siihen, miten oman lapseni olen kasvattanut. Sukupolvien ketju - tätä Halonen saattoi ajaa takaa.

    VastaaPoista
  73. Iines, se kuvitelmasi, etteivät naiset halua sotaa ja yrittävät estää miehiäkin sinne lähtemästä, pätee kyllä vain tähän meidän aikaamme ja meidän yhteiskuntaamme.

    Vänrikeissäkin neito olisi nähnyt sulhonsa mieluummin sankarina arkussa kuin elävänä karkurina.

    Etenkin ensimmäisen maailmansodan alla sotapsykoosi suurissa länsimaissa oli valtava, käsittämätön, niin miehet kuin naisetkin olivat ilosta halkeamaisillaan kun pääsivät rankaisemaan pahaa ja katalaa vihollista.

    Naisten kärsimys viime sotien aikana oli hyvin suhteellista... Isäni kertoi aina mielellään eräästä nuoresta tädistään, joka 40-luvun lopulla kysyi kerran yllättäen, että joko se sota on päättynyt?

    Tietysti sota on kauhea kokemus jokaiselle, joka joutuu sen itse hävinneenä kokemaan. Voittajille ja etenkin voittajan siviiliväestölle se on sankaritarina vaille vertaa.

    Kuka ne sodat sytyttää? Kuka sytytti toisen maailmansodan? Kuka sytytti sodan Afganstanissa, jonne naispuolinen ylipäällikkömme poikamme lähetti? Miksi?

    VastaaPoista
  74. Juu, Tapani,

    Torpan tyttö oli aikansa lapsi, tai teinixi pikemmin, samaten Sara Wacklinin hullu Leena, joka tahtoi niin kiihkeästi sotilassulhasta, että valitsi sotasairaalaan jäätyneestä ruumiskasasta itselleen yhden, johon puhalsi elämän.

    Ei kai nainen silti ennenkään muinoin ole sotaa halunnut, vaan hän vain eli siinä ympäristössä, johon sattui syntymään. Jos nyt joku neito eli kiihkeintä nuoruuttaan Suomen sodan aikoihin, niin kai hän muokkasi idolinsa ajan ihanteiden mukaan ja tahtoi jopa sankarivainajan mustaksi morsiameksi. Kyllähän nytkin on teinixtyttöjen idolina ruumiin näköinen goottipoika.

    Tapani, olen vakuutunut siitä, että presidentti ei tee armeijan ylipäällikkönäkään ratkaisuja yksin, vaan asiantuntevien sotilaspäälliköiden ohjauksessa ja neuvottuna. Muutenkin uskon, että presidentin päätökset ovat usein nukkepäätöksiä eli asiantuntijoiden neuvomia - eivät henkilökohtaisia mielipteitä.

    VastaaPoista
  75. Tämä on tärkeä periaatteellinen kysymys: kun yhteiskunta katsoo itsellään olevan monopolin väkivaltaan, niin mihin vedetään raja?

    Jos koko maailma yksimielisesti tuomitsisi jokaisen hyökkäyssodan - siis valtakunnan rajan yli menemisen - ja rankaisi hyökkääjää täydellä eristämisellä kaikesta, sodat loppuisivat.

    Sisällissodat loppuisivat, kun yhtä ankarasti kiellettäisiin myymästä aseita sisällissotaa käyviin maihin.

    Mutta tähänkään ei pystyty. Ei haluta pystyä. Päättäjät päättävät toisin.

    Idealismi on helppoa ja halpaa.

    VastaaPoista
  76. Idealismi on tosiaan halpa hupi.

    Jotenkin vaan on niin, että kielto ei koskaan auta mihinkään, ei asekieltokaan. Tiskin alta ilmestyy aina kiellettyä tavaraa, oli se sitten viinaa tai aseita. Ja kahta herkullisempaa ja tehokkaampaa, kun on kiellettyä.

    Eivätkö vain sellaiset asiat lopulta toteudu, joita useimmat haluavat?

    Ihminen ei taida haluta rauhaa ja rakkautta. Tai siis on asioita, joita halutaan enemmän kuin näitä. Rahaa ja valtaa varmaan.

    VastaaPoista
  77. Tuota noin, voisi googlata, mutta menköön kysymyksenä:

    Täälläkin on puhuttu paljon Suomen käymistä sodista, joissa taisteltiin rintamilla. Tietääkö joku, onko edelleen niin, että miehiin kohdistuu sodissa enemmän väkivaltaa kuin naisiin? En ihmettelisi jos ei olisi.

    VastaaPoista
  78. Liekkiölle, nykyään (modernissa) sodan käynnissä pyritään välttämään uhreja ja ennenkaikkea siviiliuhreja.

    Tämä tietenkin koskee vain teknisiä armeijoita, ei huonosti aseistettuja ja -koulutettuja sissijoukkoja.
    Siispä koska sotilaat ovat pääsääntöisesti miehiä, heitä myös edelleen kuolee eniten.

    Tosin jossain heikomman osapuolen sissitaktiikassa (propaganda mielessä) on edullista runsaat siviiliuhrit.

    Kuitenkin sodista toinen maailmansota on ollut siviileille kaikkein tuhoisin, varsinkin saksalaisten tuhoamissota Neuvostoliitossa.

    Sisällisodissa viha johtaa usein etnisiin puhdistuksiin (kuten kävi meidänkin kotoisessa sisällisodassa).

    VastaaPoista
  79. Tomi kirjoitti:
    "Liekkiölle, nykyään (modernissa) sodan käynnissä pyritään välttämään uhreja ja ennenkaikkea siviiliuhreja.

    Tämä tietenkin koskee vain teknisiä armeijoita, ei huonosti aseistettuja ja -koulutettuja sissijoukkoja."

    Mutta kummat näistä jälkimmäisen kappaleen joukoista ovat vastuussa suuremmasta osasta väkivaltaa? Oma mielikuvani on, että suurin osa tämän hetken sodankäynnistä on epämääräisten joukkojen siviileihin kohdistuvaa terroria.

    VastaaPoista
  80. "Sodassa taas suremaan jäävä nainen ei ole miehensä tappaja."
    Sanoi Iines.
    Mikäs siinä, filosofoidaan vähän. Jos nainen tosiaan haluaisi miehensä pysyvän hengissä sota-aikana, hän piilottaisi tämän eikä päästäisi rintamalle. Muutamat tekivät viime sotien aikana todella niin, mutta nimen omaan omansa tapettaviksi päästäneet naiset käräyttivät poliisille näitä "käpykaartilaisten" piilottelijoita.

    Naisten suhteen sotaan tiivisti osuvasti Väinö Linna Pohjantähdessään. Siinähän kirkkoherran rouva katseli tammikuisena pakkaspäivänä ulos ikkunasta ja sanoi, että kyllä kelpaa poikien taistella näin kauniissa säässä....

    Delilah kyseli kämäisistä akoista. Minä kerron.

    Ex-anoppini tunki puoliväkisin kylään aina suurina juhlapyhinä. Pääsiäisenä piti olla parhaat päällä kolme päivää ja kirkkoon oli mentävä vähintään kahdesti, muuten anoppi saisi taas kuuluisan hysteerisen kohtauksensa. (Myös testamenttia uhattiin muuttaa) Kirkossa hän katseli arvostelevasti ympärilleen ja huomautti isoon ääneen, jos joku ei näyttänyt tarpeeksi hartaalta. Lastani hän kiusasi jatkuvasti kyselemällä, onko isä opettanut hänelle raamatun kertomuksia.
    Siinä oli kälyinen akka ja kun pääsin viimein hänestä eroon kiitin kaikkia taivaallisia ja maanalaisia voimia.

    Tiedän, että nämä kirkkoon pakottajat terrorisoivat lukemattmia perheitä tänäkin pääsiäisenä.

    Uskonto on monille naisille uusi vallankäytön muoto sen jälkeen, kun ei voi jakamista säännöstelemällä enää hallita ketään. Jokainen varmaan tuntee ainakin yhden tällaisen mustahuivisen virsikirjaterroristin, joka jaksaa päivitellä sitä, ettei avopari mene vihille tai että lapsia ei ristitä. Minulla on täti, joka aina tavatessamme motkottaa, etten kuulu kirkkoon ja arvelee sen taivaan portilla tulevan kostetuksi. Kälyinen akka hänkin.

    VastaaPoista
  81. Liekkiö olet oikeassa siinä, että suurin osa sodista on sisällissotia, joissa sissijoukkiot terrorisoivat siviilejä miten tahtovat.

    Mutta sisällissotien luonne ei ole muuttunut yhtään ajakuluessa. Esimerkiksi Suomen ja Venäjän sisällisodat 100v sitten olivat raakaa siviilien teurastamista.

    VastaaPoista
  82. Oma mielikuvani on, että suurin osa tämän hetken sodankäynnistä on epämääräisten joukkojen siviileihin kohdistuvaa terroria.

    Halosen lausunnon luonne muuttuu yhä avautuvammaksi ja ehkä ymmärrettävämmäksi kaikilta osiltaan, kun sijoittaa sen tähänkin kontekstiin. Ei varmaan ole kyse vain menneiden aikojen tai ylipäänsä vanhanaikaisesta sodankäynnistä, vaan myös sodanomaisista konflkteista.

    VastaaPoista
  83. van Vaari, kiitos havainnollisesta selvityksestä. Nämä uudet sanat eivät ilman asiayhteyksiä sano mitään, kämäinen, kälyinen.

    Ennen aikaan ovat anopit saattaneet olla aikamoisia tyranneja. Kenties malli tuli omista kokemuksista, ja ketju jatkui. Nykyään, uskoisin, ei kuvailemasi käytös liene kovin tavallista, vaan kotoa lähteneet ja kumppanin löytäneet aikuiset lapset saavat elämässään itse tehdä omat valintansa ilman vanhempien painostusta.

    VastaaPoista
  84. Vaarin kälyinen tai kämäinen - miten vaan - naismalli on kyllä tuttua tavaraa. Tuollaisia ikäviä ihmisiä löytyy.

    Tällä paikkakunnalla vaikutti pitkään rovasti, joka pysäytteli ohikulkijoita, ja kysyi, miksi heitä ei näkynyt kirkonpenkissä. Lapsiakin hän seisautti ja kysyi, että oletkos tehnyt syntiä. Hän rimpautteli joskus jopa ovikelloja. Arvostettuna miehenä häntä ei rohjetttu vastustaa, vaan koetettiin vaan välttää ja vaihtaa puolta kadulla.

    Jos tämmöinen sattuu sukulaiseksi, tilannehan on kauhea. Tämän miehen kyllä pelasti aito hengen palo, ja hän ei mielestäni ollut kämäinen vanha mies. Vaarin ex-anopin aidosta uskosta en sen sijaan olisi varma.

    VastaaPoista
  85. Huomaan käyttäneeni sanoja kämäinen ja kälyinen huolimattomasti. Ne ovat toki synonyymejä, mutta kälyisen akan piirteisin kuuluu vielä ääni, joka muistuttaa sitä, kun leprua kattopeltiä leikataan kulmakoneella. Kälyinen on myös avoimesti vihainen koko maailmalle.

    Kämäinen on perusrakenteeltaan samanlainen kuin kälyinenkin, mutta hänen äänensä on paremminkin matala, juonitteleva, uhkaava. Hän on salavihainen, osaa kyllä hymyillä edessäpäin, mutta takana puhuu pahaa että mekko hulmuaa. Eräs hänen varmimmista tunnusmerkeistään on pahanhajuinen hengitys. Hänen läsnäolonsa havaitsee hyvin viiden metrin päästä. Ja aina hän tulee puhumaan toisen naaman eteen.

    Iineksen kuvailemat kirkonmiehet ovat minullekin tuttuja. He kuuluvat vanhan ajan kylähullujen laajaan kirjoon. Heidät hyväksyttiin, koska heistä ei loppujen lopuksi ollut kenellekään haittaa tai harmia. Kälyiset ja kämäiset akat sen sijaan aiheuttavat työkseen avioeroja, riitoja, hermoromahduksia ja sielullisia sairauksia (muille).

    VastaaPoista
  86. Nyt taidat kuvailla kohtaamaasi tiettyä kämäistä naista, van Vaari, sillä pahanhajuinen hengitys ei yleistäen taida liittyä määritykseen. Olen nimittäin minäkin törmännyt elämäni aikana herttaisesti hymyilevään, huolellisesti ehostettuun ja huoliteltuun "siskoon", joka on ollut takana aivan muuta kuin edessä. Tulee ikävä olo häntä muistellessa. Parempi unohtaa.

    Eikö tällaisia kämäisiä löydy miesten joukossa, vai onko miehille varattuna oma sanansa?

    VastaaPoista
  87. Tässä keskustelussa on jotain virheellistä: se on tahtotila ymmärtää tai tahtotila osata: Nämä eivät ole käänteisiä asioita. Kun osaa niin hengitys on kaikilla sama eli nokka menee sinne missä haju on miellyttävä. Filosofian kannalta se on elämän lopettamista - vaikkakin yhteistuumin - sitä mitä ollaan elämässä ja maapallolla tehtykin koska kukaan ei tajua mitä on ymmärrys tai miten ymmärrys poikkeaa osaamisesta ja kaiken lisäksi miten niitä pitää opettaa. Opettaminen menee näet vielä väärinpäin ja nyt en suosittele, että viksut ja vilmaattiset edes yrittävät koska siitä tulee samaa soopaa mitä aivotutkimuskin on tänä päivänä kun väitetään että apina-aivot eli peiliaivot ja peilisolut lisäisi empatiaa - voi herranen aika mitä itsemurhaa: se lisää apina-elämää; matkimista.

    VastaaPoista
  88. Jos ei ole väliä minkälainen identiteetti hoitaa hommat tai määrittää lait niin sitten voimme pyytää että sadistisimmat yksilöt, joilla korkein matemaattinen snaiju tulisi meille kertomaan miten lait pitää kirjoittaa?

    Onko sitten hyvä?

    VastaaPoista
  89. Se, että joku apina joutuu kestämään katkeraa kritiikkiä ei tee siitä apinasta parempaa ihmistä kuin se, joka kritisoi. Kyse on logiikasta, mikä on minkäkin aie tai tarkoitus. Jos minua puukottaa oma äiti ja minä itken sitä niin puolet teistä on sitä mieltä, että pitää kuunnella äitiä koska kyllä äiti tietää.

    ?? Jos se kerran puukotti - miten pitää asennoitua. Jos se taas vain metaforallisesti puukotti eikä oikeasti niin mitä sitten? Onkohan ollut vain tarve puolustautua joka on meillä kaikilla sama oikeus. Kyllä sadistikin saa puolustautua mutta ei se tee sen ihmisen oikeutusta oikeaan ajatteluun tai oikeaan elämään tai olemiseen lainkaan paremmaksi.

    Jos ei kestä keittiössä, pitää tehdä työtä tarjoilussa.
    Jos ei kestä kuumuutta, ulos tarjoilemaan ja hymyilemään.

    Keittiössä on aina kuuma. Salongissa on aina fiiniä: kyse on siitä mitä pitäisi saada aikaan: hyvä keittiö valmistaa ruokaa joka ei tapa; pelkkä kaunokirjoittaja kirjoittaa mitä vaan kunhan oma tarjoilupalkkio tulee siitä huolimatta vaikka syöttäisi hevonpaskaa friteerattuna.

    Väittää sitä eksoottiseksi herkuksi.

    VastaaPoista
  90. Filosofi on kokki. Diplomaaatti on tarjoilija. Palkat ovat vain menneet tuon miellyttämisen mukaan; kuka virnistää ja lymyilee kelle. Siitähän meille maksetaan.
    Siksi minä - gourmetkokki -olen työtön.

    VastaaPoista
  91. Ja Parasvuo ja kumpp. ottavat minun osaamiseni ja leikkivät salogeissa, etä ovat myös kokkeja ja puhuvat metafoorallisesti, että keittiössä on kuumaa - mutta eivät ole elämänsä aikana lukeneet mitään muuta kuin keittokirjojen takakannet ja siksi ovat vain seuraavia: eivät milloinkaan oikeasti mitään osaavia sen suhteen.
    Ovat vain simuloineet jotain jossa on ideaa, eivät olleet itse ideatuubit tai ideana esikuvan lailla: ovat vain väittäneet niin. Ja tässä suhteessa menee puurot ja vellit; kuinka helvetissä kansa voisi sitä tajuta jos ei edes filosofit sitä tajua?

    VastaaPoista
  92. Ja niin kauan kun opetus on pinnallista eikä syvällistä ajatuskin on sitä. Ja niin kauan ajamme tuon hyvän tuoksun mukaan - suoraan seinään.

    Tätä eivät tajua ne, jotka minut pysäytti, parasvuo yksi niistä koska fyrkan tekeminen oli niin päällimmäisenä.
    Enkä moiti; minäkin olisin halunnut mutta minulla olisi ollut ihan suurenmoinen logiikka mukana mutta sitten tuli juutalaiset estämään mokomilla väittämillä. Ja edelleen istuvat kirkoissaan ja mutrustavat, että minä olen valehtelija muka.

    Kuka sellaista pitää kuulla? Haluavat ilmeisesti toistaa oman hirveän historiansa kun eivät edes aio oppia vaan aikovat vain olla oikeassa jostain suunnasta katsottuna? Onpa itsemurhaista sakkia.

    VastaaPoista
  93. Hei Delilah!

    Taidamme nyt puhua eri asioista. Nämä minun pahalta haisevat kämäiseni ovat siis uskonnon varjolla toisia hallitsemaan pyrkiviä naisia. Veikkaan, että sinun meikatut "siskosi" ovat täysin maallisia. Naisvaltaisilla työpaikoilla heitä näkee. Heidän henkensä ei yleensä haise. He hallitsevat toisia naisia juoruilemalla, kieroilemalla ja selkään puukottamalla. Miehille he esittelevät etuvakoa ja hymyilevät.

    Puhtaasti kämäisiä tai kälyisiä miehiä en tosiaan ole tavannut. Muutamia kylähulluja lukuunottamatta miehet ottavat uskonnot kevyesti - papitkin. Totta kai on olemassa näitä lahkojohtajia, jotka kohtelevat laumaansa kuin lampaita, mutta heille uskonto on vain bisnes. Hyväuskoisia, hysteriaan taipuvaisia naisia on helppo vedättää minkä jumalan nimiin tahansa.

    VastaaPoista
  94. HG:lle tiedoksi:
    Juutalaiset eivät istu kirkossa vaan synagogassa.

    VastaaPoista
  95. van Vaari, kirjoitat viiltävän kriittisisiä ja osuvia kuvauksia ihmisistä. Toivottavasti kohdallesi on osunut (pitkän?) elämäsi varrella myös miellyttäviä ja aidon sydämellisiä ihmisiä. Itse olen onnekseni tuntenut myös heitä.

    VastaaPoista
  96. HG,

    tässä keskustelussa onkin varmaan jotakin virheellistä, niin kuin sanot. Siksi se onkin niin ihmisen makuista.

    Täydellistä, oikeaa keskustelua ei ole onneksi olemassakaan - se tulee sinunkin opettajaguruna ymmärtää. Virheiden kautta oppiminen käy, ei ole suoraa tietä tietoon eikä osaamiseen. Sitten kun kaikki on valmista ja virheetöntä, ei tarvitse enää keskustella. Sitten alkaa siteeraus ja kilpailu siitä, kuka ymmärtää siteeraukset parhaiten.

    VastaaPoista
  97. Pakko palata vielä Vaarin kämäisen ja kälyisen määrittelyihin - ne ovat mainiot ja mielestäni tarkat.

    Kälyinen ämmä tosiaan pitää pahaa ääntä ja kämäinen ennen kaikkea juonii kähmäisesti ja limaisesti. Ja naisiin nämä minunkin mielikuvissani parhaiten liittyvät. Molempia on havaittu näilläkin lakeuksilla.

    VastaaPoista
  98. Minulla ei ole mitään Halosen sotauhri-puheenvuoroa vastaan.

    Ymmärrän hyvin hänen viitanneen lukuisiin tälläkin hetkellä käynnissä oleviin ulkomaisiin konflikteihin, joissa uhreina ovat naiset. Siis myös naiset.

    Luullakseni se lievä ärtymys, joka eräissä heräsi, liittyikin juuri tähän näkökulmaan: taas Tartsa näkee vain kaukaisten kehitysmaiden huolet, eikä välitä tämän maan asioista - puhumattakaan tämän maan historiasta.

    Kuitenkin Suomi on ollut sodassa jopa hänen elinaikanaan! Ei se meidänkään sotamme siis mitään muinaishistoriaa ole, kun moni idealistinen höpsöttäjä luulee.

    VastaaPoista
  99. PS

    Vielä yksi kommentti tuosta kämäisestä - minä nimittäin taisin tuoda ensimmäisenä sanan tähän keskusteluun liittämällä sen hautakuoppaan (kämäinen kuoppa), jonne lapset saattavat vainajan toimittaa, jos tämä ei pääse ostamaan etukäteen itselleen uurnapaikka.

    Tuossa minunkin esimerkissäni kämäinen on juonitteleva, limainen ja salakähmäinen, siis vainajan tahdotta hankittu kuoppa, jonne vainaja kipataan matojen ruoaksi.

    VastaaPoista
  100. Delilah: "Naisten kärsimyksestä puhuttaessa ei mielestäni ole tarkoitus vähätellä sodassa taistelleiden miesten kärsimystä."

    No jumaliste, kun se vaan Halosen tekstissä oli. Komentajahan siis "ylensi" nimenomaan naiset ja tytöt sotien ylimmiksi kärsijöiksi - miehistä ei niin suurta lukua.

    Toki Halonen on tämän asenteensa aiemminkin toimillaan osoittanut mm. itsenäisyyspäivinä, vainajien muistopäivänä, puolustusvoimien lippupäivänä jne. Eli ei tässä mitään uutta.

    Mutta ihan tosissaan. Joskus ihmettelen, onko naisilla tai ainakin feministeille oikeasti jotain ongelmia ymmärtää _kirjoitettua tekstiä_. Blogosfäärissä ainakin tähän ilmiöön törmää jatkuvasti.

    VastaaPoista
  101. Tapani,

    voisiko se olla noin, että kun puheessaan huolehtii A:sta, niin se merkitsee, ettei tunne huolta B:stä? Tällainen ajatustapa on aina ihmetyttänyt minua!

    En nyt muista tai oikeastaan tiedä, missä yhteydessä Halonen tuon puheena olevan lausuntonsa antoi, mutta oletan, että se jollain tapaa liittyi johonkin tilaisuuden tai ajankohdan teemaan.

    Näkökulmia voi valita siis, ja voi joskus puhua vain A:sta mainitsematta, että samma med B.

    VastaaPoista
  102. Hei, Jaaha,

    olisiko sinulla tietoa, mistä tuon Halosen puheen saisi itse lukea? Mikä tilaisuus oli kyseessä? Myönnän hatarat tietoni tästä puheen kontekstista ja sisällöstä.

    (Googletin, ja päädyin Hommafoorumin sivuille, kun hakisin itse puhetta.)

    VastaaPoista
  103. Iines, en puhetta lähtenyt googlaamaan, mutta Valenciassa naisseminaarissa puhui. Koita Homman sijasta tasavallan presidentin kansliaa, siellä sen ainakin pitäisi viran puolesta olla kokonaisuudessaan.

    YLEn uutinen aiheesta:

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/03/halonen_naiset_ja_tytot_karsivat_sodista_pahimmin_1565479.html

    VastaaPoista
  104. Oolrait - kun Tartsa piti puheensa Espanjassa ja nimenomaan naisseminaarissa, niin painotus on hyväksyttävä.

    Ei hänellä tietenkään siellä ollut aihetta korostaa pienen Suomen miehuullista taistelua.

    Iineksen sinänsä hyvä AB-teoria ei kyllä ole ihan ongelmaton.

    VastaaPoista
  105. Tuo osoite ei valitettavasti vienyt minnekään. Onkohan tieto poistettu vai puuttuuko osoitteesta kirjaimia?

    Mutta konteksti selvisi: kansainvälinen naisseminaari.

    Tämähän antaa puheelle selkeän taustan ja viiteryhmän, ja tällaiset asiat hyvä puheenkirjoittaja ottaa huomioon.

    Ei Valencian kansainväliseen naiseminaariin mennä höpisemään talvisodan mieskärsimyksistä eikä suomalaisten sotaveteraanien kurjuudesta, totta vieköön.

    Tuon Ylen uutisen olen kyllä toki lukenut, mutta puhetta, sanasta sanaan en, ja juuri tuo puheen sanamuoto ja lauseiden konteksti alkoi nyt kiinnostaa.

    VastaaPoista
  106. No prkl, tässä tämä puhe oikein tpk:n sivuilta:

    http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?contentid=188951&culture=fi-FI

    Siellähän se suomalaisten miesten turvaama pumpulipeppu huolehtii naisista ja tytöistä, olkaapa hyvä.

    VastaaPoista
  107. ...tämäkin muuten osoitus jonkinlaisesta feministisestä kädettömyydestä (joka yllättäen aina iskee, kun liikutaan heikoilla jäillä. "Ooh minä heikko nainen" jne.).

    Eikö tuota nyt voinut itse hakea jos kerran kiinnosti?

    VastaaPoista
  108. Anteeksi, Jaaha, mutta nyt naurattaa. Olet niin äreä-murea.

    Mutta nyt juon kahvia ja katson puhetta.

    VastaaPoista
  109. Jaaha, tunnustan nyt hirveän mokani. Kommentoin Sinua tuntematta ja näkemättä Halosen sanoja. Minun olisi pitänyt pitää pienempää suuta, mutta ilman Halostankin olin tuota mieltä, mitä sanoin.

    Minusta on turhanpäiväistä kilpailla kaiken aikaa siitä, mitä ovat miehet vastaan naiset. Kannatan tasa-arvoa ja mielestäni elänkin siten. Jos muuta paistaa kommenteistani, olisi minulle tarpeen kirjoituskurssi. Tai sitten joku lukee väärin rivien välistä.

    VastaaPoista
  110. Olipas hyvä, että sain lukea tuon puheen ihan itse. Lukekaapa muutkin, jos olette kiinnostuneita siitä, miten tasavallan presidentin puhetta on railakkaasti vääristelty uutisoinnissa ja varsinkin jälkikeskusteluissa.

    Eihän Halonen puhunut ollenkaan sodista, vaan selkkauksista, konflikteista:

    Konflikteista kärsii eniten siviiliväestö, erityisesti naiset ja tytöt. Juuri heidän ihmisoikeutensa ovat vaarassa, ja monet naiset joutuvat raiskausten ja julman väkivallan uhreiksi. Rauhanprosesseissa naiset jäävät liian usein sivustakatsojiksi.

    Lisäksi minua kummastuttaa suuresti, että Halosen ilmastokysymystä koskevaa lausahdusta ei kommentoitu, vaikka siinäkin korostettiin naisten kärsimyksiä:

    ilmastokysymys on mitä suurimmassa määrin sukupuolten tasa-arvoon liittyvä kysymys. Ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät eniten maailman köyhät, joista 70 prosenttia on naisia.

    Kun vielä todetaan, että kyseessä oli nimenomaan naisen asemaan tasa-arvokysymyksessä painotttunut puhe Women for a better world –kokouksessa Valenciassa, ei voi kuin ihmetellä onnetonta uutisointia. Kyseessä on mielestäni jopa uutisankka.

    VastaaPoista
  111. Voi huoh! Ei ollut mitään vääristelyä.

    Konflikteistako (joita ovat sodat ja muut selkkaukset) eivät sitten muut kärsi, tai "ainakin vähemmän"? Kop kop, vainajat ja sotainvalidit täällä, päivää!

    Ilmastonmuutoksen tuskien sysääminen naisten kärsittäväksi on taas jo niin huvittava juttu, että menisi komediana läpi järkimaailmassa. Jatkuvasti tosin järkytyn (tyhmyyttäni) siitä, että rationaalinen ajattelu ei taida olla tällä hetkellä muodissa.

    No, Halonen. Ehkä pitäisi jättää kertomatta, mutta kerronpa kuitenkin. Aikoinani tein töitä sota- ja sotilasinvalidien parissa. Eräänä poikkeuksellisen merkittävänä merkkipäivänä saimme idean hommata tasavallan presidentiltä jonkinlainen tervehdys sotainvalideille. En lähde tarkemmin kuvaamaan prosessia, mitä tämän ihmisen ja lehdistöpäällikkönsä kanssa läpi käytiin, mutta "tervanjuonti" lienee terminä lähimpänä totuutta.

    Paska pressa, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

    VastaaPoista
  112. Jaaha on pahoittanut mielensä Tartsan suhteen jo aikaisemmin ja tulkitsee kaikkea ko. ihmistä koskevaa sen kokemuksen kautta. (Onhan se outoa, myönnetään, jos T ei ole ollut halukas tunnustamaan veteraanien urheutta.)

    Ei tarvitse kuin hiukan raapaista pinnan alle niin todelliset syyt asenteisiin ja loukkaantumiseen yleensä selviävät.

    Mitä ärtsympi ulosanti, sitä herkempi sisältä. Ainakin toisinaan.

    Siis hyvässä mielessä.

    VastaaPoista
  113. Siis missä Halonen ei ollut halukas tunnustamaan veteraanien urheutta?

    Valenciassa siitä ei olisi kuulunut puhua, se olisi ollut jopa outoa silloin kun tarkastellaan kansainvälisesti naisen asemaa. Sen täytistäkö talvisotamme veteraanit globaaliin tasa-arvoon kuuluvat!

    Muissa yhteyksissä Halosen asenne itsenäisyyttä ja veteraaneja kohtaan lie tullut selväksi. Asioilla on paikkansa. Viittaan Tapanille antamaani kirjainesimerkkiin: Jos puhuu A:sta, se ei tarkoita, ettei pitäisi myös B:tä tärkeänä - ja näin voi olla, vaikka tämän tekee kansainvälisessä A-kirjainseminaarissa.

    VastaaPoista
  114. Luin puheen. Kohu on kärpänen vesilasissa.

    Tämä kohta kiinnitti huomioni:

    "... israelilaiset ja palestiinalaiset naiset ovat yhdessä ponnistelleet rauhanprosessin tukemiseksi."

    Tästä ei meidän mediassamme juurikaan kerrota. Sen sijaan niissä kerrotaan, että Israel pommitti taas Gazaa.

    VastaaPoista
  115. Kuunkuiske, edelleen, vaihda tunnarisi.

    Tarja on paska aika monessa mielessä, useimmat niistä selvinnevät kausiensa jälkeen.

    Ja Iinekselle, voi että kun nämä ovat taas näitä juttuja. On tosi monia keissejä ja kieltäytymisiä, missä ylipiällikkö ei ole ollut halukas esiintymään tai edes lippua tunnustamaan. Ja ennen kuin vaadit esimerkkejä niin KATO VITTU GOOGLESTA. Sori.

    VastaaPoista
  116. Niin onkin, kärpänen vesilasissa, omituista vihanlietsontaa.

    Mistä tahansa asiasta saadaan kohu, jos tahdotaan, korostamalla jotakin haluttua seikkaa erikoisessa valossa.

    Haluaisinpa nähdä suomalaiset naiset marssimassa globaalin rauhan puolesta. Jos kaikkialla maailmassa naiset yhdistyisivät, siinä olisi joukkovoimaa konflikteja vastaan. Kotona sitten vielä rakkaudenteot kortille, kunnes turhat pyssyt hävitetään, niin siinä se olisi.

    Vaan ei ole. Naisissa on aina välistävetäjiä.

    VastaaPoista
  117. Kyllä minä vitun tiedän, Jaaha, ei tarvitse googlata. Olen jopa väitellyt sen muodosta tässä blogissani, kun minua ärsytti, että Kemppinenkin näkee sen umpinaisena ripsipiirakkana, vaikka se on selvästi vanamon muotoinen, kuin avautuva kukka.

    Ei tarvitse kuin katsoa vanhoja maalauksia, niin muoto on ilmeinen. Vain pornoteollisuudessa ja pikkupoikien piirroksissa vittu on umpinainen halkaistu soikio.

    VastaaPoista
  118. Piti googlata vanamo, ihan uteliaisuudesta.

    Löysin Vampulan vienon vanamon, linnaea borealis, heimoltaan kuusamakasveja, caprifoliaceae.

    Se on justiinsa, kun meikäpoika vanamon googlaa. Tuli mieleen suomalaisten miesten lempihedelmät - vattu ja viikuna.

    PS. Kemppisellähän on huono näkö, on usein valittanut sitä, joten ei kai se muoto ihan käsikopelolla selviä.

    VastaaPoista
  119. Iines taisi tarkoittaa sitä entistä tv-kokkia, Veijo Vanamoa!

    VastaaPoista
  120. Tri Kemppisellä on yleensä osuvat analyysit, joten kyseessä voi nyt hyvinkin olla näkö- tai kenties muistiharha.

    Ja vanamohan on kissankellon muotoinen, jos tutumpaa muotoa hakee.

    Eikös Veijo Vanamo ole vähän kuivansorttinen ja luiseva piirteiltään? Kyllä tuo Linnea borealis tai sitten siis kissankello on kauniissa pyöreydessään osuvampi. Katsokaa nyt Milon Venustakin.

    VastaaPoista
  121. Niin, Kemppisellähän on "osuvat analyysit", paitsi kun jostain Hazardista on puhe.

    Iines, kyllä nämä muistetaan.

    VastaaPoista
  122. Eikun sekoitat nyt siihen Jaakko Kolmoseen, joka puolestaan oli televisiossa enemmän sen vastakappaleen näköinen.

    VastaaPoista
  123. Iines, tuo viittaus sotaveteraaneihin juonsi juurensa Jaahan viestistä klo 16.52.

    Sinänsä sillä mitä presidentti tekee tai jättää tekemättä, ei ole juurikaan väliä. Minkään kannalta.

    Hänen valtansa on näennäinen.

    Kaikista presidenteistä löytää plus- ja miinusmerkkisiä ansioita niin paljon kuin haluaa.

    Kauneus on katsojan silmässä.

    VastaaPoista
  124. Kuiske, minua turhauttaisi olla presidentti nimenomaan siksi, että koen tehtävän nukkehallitsijan tehtäväksi. Tuskin presidentti päättää mitään asiantuntijoita kuulematta. Viisasta toki ja demokraattista, ainakin periaatteessa, ettei kukaaan despootti pääse kukkoilemaan.

    VastaaPoista
  125. Molemmat taitavat olla vähän kälväköitä, Vanamo ja Kolmonen. Kolmosesta tulee aina mieleen ruistaikina ja puolukkasose. Mutta siis, Vanamon kasvot ovat aika luisevat ja pitkät, kun taas Milon Venuksella on mieluummin pullea ja lyhyt.

    Kuule, Jaaha, en alleviivaa tri Kemppisen kaikkia kannanottoja.

    VastaaPoista
  126. Niin, kun Kemppinen ilmoitti Hazardin kirjoituksen olleen "kammottava", sinä ja tusinat muut femakot ilmoititte sen olleen päin vastoin ihastuttava.

    Juu-u, näin se tosiaan menee.

    VastaaPoista
  127. Kemppinen:
    "Tämä on oma perusteluni sille etten halua ottaa kantaa ”päivän kysymyksiin”, en varsinkaan sellaisiin, jotka ehkä ratkaistaan muualla. Siten en ota myöskään kantaa alussa mainitsemaani lehtikirjoitukseen."

    (http://kemppinen.blogspot.com/2010/01/kuolleen-kunnia.html)

    VastaaPoista
  128. "Mielipiteiden tasolla olen iloinen, jos lehti on sävyttänyt suuhusi pantua tekstiä. Sinun sanottiin suhtautuneen myönteisesti Hazardin tekstiin. Minusta se oli kammottava."

    Linkki: sama. Kommenttiosio.

    VastaaPoista
  129. Sieltä se näköjään löytyi, oli muuttanut mielensä kannanotosta melko lyhyessä ajassa.

    VastaaPoista
  130. Minusta taas kammottavasta ihmisestä ei oikein saa muuta kuin kammottavan tekstin, jos on rehellinen.

    En silti itse olisi kirjoittanut em. tekstiä em. tilanteessa. Silti mielestäni sananvapauteen kuuluu myös oikeus kirjoittaa kammottavia tekstejä. Lain puitteissa tulee kuitenkin toimia, koska laki on yhteisön suojaksi, ei vastaan.

    VastaaPoista
  131. Täydennän sen verran, että minusta kukaan ei ole kammottava habitukseltaan. Vain teot, puheet ja niiden kautta muotoutuva kuva voi olla kammottava.

    VastaaPoista
  132. Heh heh, ja siihen loppui sananvapauden ystävän rohkeus! :D

    Mitenkähän kaltaisesi ihmiset edes elävät itsensä kanssa. Eikö tuo ristiriita sanojen ja tekojen välillä muodostu jo liian raskaaksi?

    VastaaPoista
  133. Juu, en viitsi lukea aggressiivista kiroilua omasta blogistani. Tarkista kielenkäyttösi ja koeta asiapohjalta uudelleen. Tuolla ylempänä on jo esimerkki lapsellisesta kiroilustasi, kun sanot minulle, että hae vittu Googlesta. Siis minulle, joka olen ollut ystävällinen ja asiallinen kaikkia kohtaan. En tosiaankaan salli sellaista.

    VastaaPoista
  134. Mitä ihmeen kiroilua? Älä itke Iines. KVG.

    Jos luit Hazardin kolumnin nikottelematta läpi, ilahtuneena vielä taputtelit käsiäsi päälle, niin turha valittaa enää kommenteista. Olet tiesi "ystävällisesti" valinnut.

    VastaaPoista
  135. Delilah: Kyllä, pitkän elämäni varrelle on osunut varsin paljon mukavia, rakastettavia ihmisiä. Itse asiassa enemmistö on tällaisia. Ihmiset ylipäätään ovat aika kivoja.

    Mutta kun tähän autuuteen sitten porhaltaa näitä kämäisiä ja kälyisiä, menee pakka hetkeksi sekaisin. Sitä kyselee itseltään, mistä saisi tämän 007-tunnuksen (lupa tappaa).

    Toisaalta, kuten sonta sanoi orvokista: "sehän on vain halpa kontrasti". Jos ei olisi kämäisiä ei osaisi antaa arvoa kivoille.

    Kämäisistä vielä, että tämä taisi olla ensi kerta, kun oltiin Iineksen kanssa täsmälleen samaa miltä jostain asiasta. Kivaa!!!

    Luin T.Halosen puheen, kiitos linkistä. On kyllä sanottava, että Tarjallamme on tosi huono puheenkirjoittaja. Tekisin puolessa tunnissa paljon, paljon paremman. Mutta sitä tuskin presidenttimme suostuisi lukemaan.

    Puhe on keskinkertaista EU-fraseologiaa, siinä ei ole tunnetta, älyä eikä tavoitetta. Kunhan heilutellaan huulia. Kannattiko käyttää 70 000 euroa puhujan ja hänen seurueensa matkaan tuohon seminaariin?

    Talvisota-fanien ei todellakaan kannata repiä lumipukujaan tuon takia. Eikä muidenkaan, sen puoleen.

    Hiukan hämmästyttää tuo ilmoitus, että maailman köyhistä 70 prosenttia on naisia. En väitä sitä vääräksi, mutta olisipa todella virkistävää nähdä laskelma, johon tuo lukema perustuu.

    Tämän keskustelun pohjana on Iineksen kertomus, joka alkaa siitä, kun hän tapaa kaksi jumalan valtakunnan naista.

    Tässäkin tapauksessa naiset yrittivät vieroittaa Iinestä synnistä. (valokuvauksesta ja bloggaamisesta kaiketi. Jaa- ja teenjuonnista!).

    Pysyn edelleen väitteessäni, että naiset ne pitävät yllä maailman uskontoja, juuri niitä, joiden takia kaikkialla soditaan. Mikään ei ole niin hyvä casus belli (sodan syy) kuin vetoaminen jumaliin. "Tulevat ja muuttavat temppelimme hevostalleiksi" jne.

    VastaaPoista
  136. "Mitä ihmeen kiroilua?"(Jaaha)

    Tätä:

    - - "Niin, ja esim. tuo Halonenhan on kammottava ihminen. Rumakin kuin synti - hällä jos kellä on niskamakkaraa. Punkero, muodoton, lihava. Hyi saatana, vaikea kuvitella hänenkään koskaan harrastaneen seksiä sen vertaa, että lapsen sai. (Jaaha)

    Ei sananvapaus ole absoluuttinen oikeus suoltaa toisen blogiin mitä tahansa omia aggressioita tai kiroiluja. Nettipöljillä tämä luulo jostain syystä on.

    Siteeraan sinulle nyt aika pitkästi Parnasso-blogissa käytyä keskustelua blogien sananvapaudesta ja sensuurista:

    "- -siivoilen taas X:ää pois. Sensuuriako? Ei. Sensuuri on sitä, että joku ulkopuolinen puuttuu julkaisutoimintaan ja määrää ennalta sen, mitä julkaistaan ja mitä ei.

    Sen sijaan tämä on toimittamista eli julkaistavan materiaalin valikointia ja ryhmittelyä.

    Editoriaalinen kontrolli ei ole sananvapauden rajoittamista. Muutoinhan lehtien yleisönosastot olisivat vuosikymmenet rikkoneet sananvapautta, koska eivät julkaise kaikkea sinne lähetettyä materiaalia. Internet-aikakausi on nyt luonut tällaisen vääristyneen sanavapauskäsityksen, että kaikkea on saatava sanoa missä huvittaa ja miten usein huvittaa. Ei se niin mene. X:n sananvapautta rikottaisiin esimerkiksi siinä tapauksessa, että häntä estettäisiin perustamasta omaa blogia ja ilmaisemasta siellä itseään. Täällähän kuitenkin yksi jos toinenkin on suorastaan usuttanut X:ää oman blogin perustamiseen. Siellä häntä rajoittaa vain rikoslaki ja mahdollisesti hyvät tavat."


    Jaaha voi kuvitella itsensä X:n paikalle.

    VastaaPoista
  137. Kerropa nyt Iines, miten Halosesta käyttämäni terminologia poikkeaa Hazardin Halmeesta käyttämästä.

    Myönnän, että tuotin tekstin testimielessä.

    Valitettavasti onnistuin, siis todistamaan kaksinaamaisuuden, joka tässä(kin) asiassa vallitsee.

    VastaaPoista
  138. Vaari,

    tuo, että 70 prosenttia maailman köyhistä on naisia, pohjautuu YK:n antamaan tietoon.


    Jaaha,

    poistin kommenttisi kiroilusi perusteella. En ota kantaa Halosen ulkonäön arvosteluusi.

    VastaaPoista
  139. Et ota kantaa?

    "Täydennän sen verran, että minusta kukaan ei ole kammottava habitukseltaan. Vain teot, puheet ja niiden kautta muotoutuva kuva voi olla kammottava."

    No joo, ei tällä kertaa enää jaksa.

    Niin kuin P.J. O'Rourke sanoo: "You can always reason with a German. You can always reason with a barnyard animal, too, for all the good it does."

    VastaaPoista
  140. Kiitos taas linkistä, Iines. Luin sen nyt nopsaan, mutta huomenna tarkemmin.

    Sen voi heti sanoa, että tilaston tekijä ei ole kiinnittänyt mitään huomiota uskontojen asemaan naisten köyhtymisessä. Katolinen kirkko kieltää yksiselitteisesti syntyvyyden säännöstelyn, myös muslimit ovat samalla linjalla. Meillä mm. laestadiolaiset.

    Lasten sarjatuotanto on varmin tae pitää naiset köyhinä ja alistettuina. Jopa Suomen kaltaisessa maassa laestadiolaisäidit, joilla on usein jopa 15 lasta,pysyvät tiukasti hellan ja jumalan nyrkin välissä koko aikuisikänsä.

    Tyttärieni uuden kotimaan välityksellä olen tutustunut suureen joukkoon katolisia. Juuri naiset sielläkin pakottavat lapset nunnakouluun, osallistumaan Pyhän Ruumiin kulkueisiin ja muihin mielettömyyksiin. Messuun pitäisi vanhempienkin raahautua, oli kankkunen kuinka hirveä tahansa.

    Jos feministit tosissaan haluaisivat parantaa köyhyydessä asuvien sisartensa asemaa heidän pitäisi demonisoida ja tuomita kirkot eikä meitä tavallisia mukavia miehiä.

    VastaaPoista
  141. Vaari,

    minulla ei ole alkeellisiakaan tietoja feministien toiminnasta, en edes tunne maailman kuuluisimpia feministejä. En siis osaa sanoa, miten he ryhmänä tai järjestäytyneenä liikkenä toimivat.

    En kuitenkaan usko heidän olevan niin tietämättömiä ja osaamattomia, että he eivät näkisi yhteiskunnan sidoslankoja ja kytkyjä uskontoonkin.

    Minulla on käsitys, että kirkko ja uskonnot ovat kuitenkin kaikkialla miesten hallinnoimia laitoksia, eikä nainen pääse kirkon tasolla alkuunkaan vielä vaikuttamaan kirkolliseen päätöksentekoon. Olenko väärässä?

    Kun feministit sitten puhuvat näistä tai mistä tahansa miesten ylläpitämistä valtarakenteista, heidän katsotaan toimivan tavallisia mukavia miehiä vastaan.

    VastaaPoista
  142. PS Vielä Vaarille

    Tuo, että naiset "pakottavat" lapset nunnakouluun esimerkiksi Saksassa, johtuu kuitenkin kaiketikin vain siitä, että naiset hoitavat edelleen Saksassa itse lapsensa, isät eivät osallistu lasten hoitoon tai vietä aikaa lastensa kanssa niin kuin meillä.
    Äitien työssäkäynti ei siis ole ollenkaan niin yleistä kuin meillä Pohjolassa.

    Saksassa ei myöskään ole alkuunkaan samassa määrin valtion ylläpitämiä päiväkoteja, joten on pakko laittaa lapset niihin mitä on: nunnien ylläpitämiä päiväkoteja ja esikouluja.

    VastaaPoista
  143. Feministien bongaaminen ja heidän toimiensa seuraaminen ei ole missään niin helppoa kuin Suomessa. Arvostettu presidenttimme on monesti tunnustautunut feministiksi ja toimii toki aatteensa mukaan.

    Viimeksi hän taisteli kahden karkotuspäätöksen saaneen isoäidin puolesta ja nyt he voivat jatkaa eloaan täällä veronmaksajien rahoilla ad infinitum. Mummojen onnen takia muutetaan ulkomaalaislakia ja paria muutakin lakia.

    Samaan aikaan reumapotilaille tarkoitettu erikoissairaala sai mennä rauhassa konkurssiin koska sen potilaina oli myös - hyi, hyi - miehiä. Sairaalan pelastamiseksi ei olisi tarvittu muuttaa ainuttakaan lakia. Pieni annos tervettä järkeä valtionhallinnossa olisi hoitanut asiat kuntoon.

    Äskeisellä en halua väittää, että asiat olisivat juuri noin kuten kerroin. Tuolta ne vain julkisuudessa olleiden tietojen mukaan näyttävät. Ja kuten arvostettu ex-presidenttimme U. Kekkonen tapasi sanoa: "Niin on, jos siltä näyttää."

    Kirkot ovat kaikkialla maailmassa miesten luomuksia, onhan "taivaallinen isä" jollakin lailla mies hänkin.

    Tilanteen ymmärtämiseksi riittää kun katsoo maailman suurimpien firmojen johtajalistoja. Miehet siellä ovat aina enemmistönä. Busineksen teko näyttää olevan enemmän miehinen kuin naisellinen ominaisuus. Näin vain on, en tiedä miksi.

    Kirkot puolestaan ovat liikeyrityksiä nekin. Suomessa kirkolla on jopa verotusoikeus, joka on varsin harvinaista koko maailmassa. Tällaista bisnestä johtamaan ilmoittautuu aina laumoittain liikemiehiä. Se, että nainen ei ole (vielä) noussut arkkipiispaksi johtunee lähinnä siitä, ettei tarpeeksi kaupallista naisehdokasta ole vielä ilmaantunut. Joku Lenita Airisto saattaisi mennä läpi heittämällä, mutta virka ei häntä kiinnostane.

    Miesten johtamat kirkot ja lahkot elävät naisten tahdosta. Äidit, nuo uskossa väkevät, jumalan näkevät ja pakottavat siinä sivussa läheisensäkin uskoon tai ainakin kirkkoon. Kun jälkikasvu saa omat jalat alleen se livistää omille teilleen ja koville kirkonpenkeille jäävät pelkät mustahuiviset mummot. He eivät anna periksi.

    Totta kai feministit tuntevat kirkkojen rakenteen ja niiden naisille aiheuttaman vaaran. Hyökkäys kirkkoja vastaan olisi kuitenkin samalla hyökkäys muutamaa miljardia naista vastaan ja sitä ei fem. puolueen kantti ymmärrettävästi kestä.

    Luin jokunen aika sitten kirjan, jonka nimi oli muistaakseni "Ystävä sä naisien", kirjoittaja oli Alasalmi, etunimeä en muista. (Olikohan Pirjo tai Päivi?) Siinä on kiteytettynä yhden naisen kohtaloon se, mitä kirkot ja uskonnot heille tekevät.

    Sinä samana päivänä kun feministien pää-äänenkannattaja Tulva-lehti (löytyy helposti netistä) julkaisee suuren uskonnon vastaisen numeronsa, poltan verkkopaitani, nostan feminismin mustan kapinalipun ja asetun siskojeni rinnalle marssille kohti parempaa tulevaisuutta.

    Mitä nunnakouluihin tulee, olet aivan oikeassa, Iines. Monessa katolisessa maassa kotona olevilla äideillä ei tosiaan ole muita vaihtoehtoja pistää lapsia muutamaksi tunniksi pois jaloista.

    Mutta jos maallinen vaihtoehto sattuisi kuitenkin löytymään mummot, tädit, anopit ja naapurin naiset tekevät parhaansa saadakseen nuoret äidit viemään pilttinsä sinne, missä seinällä roikkuu ristillä kuolleen miehen kuva. Ja tämän olen kuullut erittäin luotettavasta lähteestä.

    VastaaPoista
  144. Jemenissä naiset nousivat barrikaadeille ja vaativat länsimaalaisia pitämään likaiset näppinsä erossa heidän asioistaan - jos he haluavat pitää burkhaa ja alistu miehille, se on kuulemme heidän tahtonsa ja oikeutensa.

    Mitäpä siihen voi sanoa?

    Mukavaa Iines, että rivien välissä osoitit arvostusta suomalaisille miehellekin. Olemme siis tasa-arvoisempia kuin saksalaiset miehet, jotka toki muuten ovat meitä paljon parempia - komeampia, kyvykkäämpiä ja naisen paremmin huomioon ottavia.

    No, tuo oli leikkiä. Vaikka toki totta toinen puoli.

    Köyhyydestä on hankala puhua, koska sitä on ainakin kahta lajia - suhteellista ja absoluuttista.

    Kun puhutaan kehitysmaiden köyhistä, puhutaan absoluuttisesta köyhyydestä. Kun puhutaan Suomen köyhyydestä, puhutaan suhteellisesta köyhyydestä.

    Suhteellisesti köyhät ovat sikarikkaita absoluuttisiin verrattuna.

    Tästä onkin lyhyt matka kolmanteen köyhyyden lajiin - hengen köyhyyteen.

    VastaaPoista
  145. Jatkossakin "vaarit" joutuvat sietämään kämäisiä anoppejaan. Ja päinvastoin.

    Vääjäämätön tosiasia lienee että kaikissa länsimaissa uskonnot "naisistuu". Sen takeena on yhteisön painostus – pelko. Ilman uskonnollista ja yhteiskunnallista tasa-arvoa ei yhä edelleenkään nyrkin ja hellan välistä reviiriä hevin laajenneta.

    Maallistumisen paradoksi on että uskonnollisuuden tyhjiön täyttää yhtä irrationaalinen henkisyys.

    Ääriryhmien kasvava aktivoituminen ja ehkä vääjäämättömät konfliktit törmäävät kuitenkin ylittämättömiin talouden etuihin. Sopeutumista edistää kaikkialla yhä vapautuneempi informaatio. Se pitää huolen siitä ettei mikään yksilöllinen arvommailma tai elämäntapa voi läpäistä koko yhteiskuntaa.

    ® Tuntema Ton

    VastaaPoista
  146. "Moderointi on karsinut silkat häirikköviestit, mutta monien tiedotusvälineiden nettipalstat vilisevät silti sellaisia keskustelutaidottomien ihmisten puskalaukauksia, jotka ovat perustelemattomia, asiasta lipsuvia, henkilöön käyviä ja nimettömyydessään raukkamaisia - vaikka eivät mitään lakia rikkoisikaan.

    Ne raivostuttivat ja turhauttivat minuakin kauan. Olin jo hylkäämässä kaiken nettikeskustelujen seuraamisen.

    Sitten vaihdoin asennetta. Korvasin elitistisen halveksimisen elitistisellä valistuspyrinnöllä.

    Mölinäkuoron läsnäolo keskustelupalstoilla on tärkeää. Tärkeää ei ole se, mitä he kirjoittavat. Tärkeää on se, mitä he lukevat."

    Näin lukee tänään Suomen Kuvalehden nettisivuilla. Lehden naistoimittaja tällaista kirjoitti.

    Hyvä näkökohta! Nyt saamme me mölinäkuorolaiset, Tapsa, minä ja moni muu eräänlaisen oikeutuksen nettielämälleen. Mölistessämme me samalla opimme. Heh, tulipa hyvä mieli!

    Tapsan jemeniläisnaisista kulki ajatus kuin itsekseen muutamaan tuntemaani venäläisnaiseen, jotka ovat avioituneet suomalaismiehen kanssa ja asuvat Suomessa.
    Heillä ei ole aina helppoa. Miehet ovat kyllä turvallisia, riittävän varakkaita, uskollisia, mutta niin hiljaisia! Venäläinen haluaisi höpöttää aamusta iltaan, mutta ukko pakenee autotalliin ja kokoaa siellä moottoripyörää.

    Tämä ei ole kuitenkaan pahinta (naisten oman kertoman mukaan) vaan suomalaisnaisten asenne. Venäläisnaiset haluavat pukeutua kauniisti ja kopistelevat korkeilla koroillaan niin markettiin kuin teatteriinkin. Heidän tuulipukuiset ja linttakenkäiset sisarensa Suomessa pelkäävät, että ylväsryhtiset idän naiset vievät heiltä miehet. Venäläisvaimot saavat myös kuulla siitä, että he passaavat liikaa miehiään, käyttävät paljon aikaa ruuanlaittoon ja kodin puhtaanapitoon.

    Tietenkin tällainen tilanne on sekin eräällä tavalla patriarkaatin vika - miehiään vartenhan venäläisnaiset kaunistuvat ja tekevät työtä. Mutta jos se on heid'n oma halunsa ja kansallinen tapansa, miksi moittia__

    VastaaPoista
  147. Tuntema Ton sanoi: "Maallistumisen paradoksi on että uskonnollisuuden tyhjiön täyttää yhtä irrationaalinen henkisyys."

    Tämä on ikävä kyllä totta. Ennen Venäjän vallankumousta muuan kirjailija ennusti: "Sinä päivänä kun kansa lakkaa uskomasta jumalaan, ihmisiltä viedään kadulla henki."

    Suo siellä, vetelä täällä.

    VastaaPoista
  148. Minäkin luin tämän van Vaarin mainitseman Kuvalehden Susanin pakinan, se oli oikein painetussakin lehdessä.

    Kuvasta päätellen nuori nainen, joka tietää kaiken, ja jolle hyväosainen ystäväpiiri kertoo loput.

    Vaikka ennuste oli siis huono, niin silti pakinasta tursuava ylimielinen rahvaan halveksunta sai kaltaisenikin zeniläisen tyyneyden perikuvan kaivamaan povitaskusta Hallan ukon kuvan ja rukoilemaan kärsivällisyyttä.

    "Tärkeää ei ole se, mitä he kirjoittavat. Tärkeää on se, mitä he lukevat."

    Pelkään pahoin, ettei tuo ole epäonnistunutta satiiria.

    VastaaPoista
  149. En käyttäisi ulkomaalaismummojen karkotuspäätöksen tuomitseman presidentin kohdalla sanaa feministi vaan humanisti.

    Mitä tulee reumasairaalan lopettamiseen, se on todella surullista ja hirveää. Kuvannee ajan henkeä, sairaat ja huono-osaiset saavat kärsiä.

    Eräs kirjoittaja ihmetteli omassa blogissaan, eikö voitaisi kansan toimesta pistää pystyyn keräys reumasairaalan hyväksi. Mielestäni se on hyvä kysymys. Kansan käsi on karttuisa.

    VastaaPoista
  150. Vaari, kiitän sinua tuosta Suomen Kuvalehden kolumnivinkistä. Innostuin tekemään siitä kokonaan uuden kirjoituksen.

    VastaaPoista
  151. Hei Delilah!

    Minkähän takia humanismia ei voitu soveltaa reumasairaala-asiassa, kun se onnistui kahden ulkomaalaisen mummon kohdalla?

    Kysyy nimimerkki yksi koukkusormi monien puolesta Pohjois-Vantaalta.

    VastaaPoista
  152. van Vaari, se minuakin ihmetyttää.

    VastaaPoista
  153. Delilah:

    Kuinkahan kauas presidentinlinnasta meidät nakattaisiin, jos menisimme käsi kädessä hurskain naamoin asiata tiedustelemaan?

    VastaaPoista
  154. van Vaari, kaffeille kutsuttaisiin.

    VastaaPoista
  155. Siis reumasairaalajuttu oli ankara munaus, erehdys. Sellaista osaamisen tihentymää ei olisi pitänyt mennä hajoittamaan, etenkin kun reuma on yksi kansallissairauksistamme. Minullakin on vasen etusormi jo pitkään ollut kipeä ja turvonnut, eikä ole edes tutkittu, vaikka se ei taivu nimeksikään. Isoäidillä oli nivelreuma.

    Mutta Vaari vaarukkainen, ei kai "hyi hyi miehiä" reumasairaalassa -juttu ollut todeksi tarkoitettu?

    VastaaPoista
  156. Iines: No en tietenkään ollut tosissani, sinä Pikku Tyhmyri! Halusin vain sirotella hiukkasen nettihölinää muutoin vakavan asian keskeen, kuin mausteeksi.

    Delilah: En oikein jaksa uskoa kahviunelmaasi, mutta annan toki mielelläni Sinun pitää omasi.
    Asia, joka kävi minulle kristallinkirkkaaksi lehtimiesvuosinani oli, että mitä korkeammalla pallilla ihminen istuu, sitä vähemmän hän on valmis kuuntelemaan kiusallisia kysymyksiä saati vastaamaan niihin.

    VastaaPoista
  157. van Vaari, en epäile, etteikö asia ole kuten sanot.

    Jotain ihmettä sentään toivoisi reumasairaalan säilymisen kohdalla tapahtuvaksi.

    Iines, minunkin isoäidilläni oli reuma, ja hän oli monta vuotta liikuntakyvytön ja toisten avun varassa. En tullut häntä koskaan tuntemaan, sillä hän kuoli ennen vuosia ennen syntymääni.

    VastaaPoista
  158. Mitenkäs huomasin nämä viimeiset kommentit nyt vasta?

    Minäkään en muista mummuani, vaikka olen kuulemma hänet joskus nähnyt.

    Itse ihmettelen vasenta etusormeani, joka on hyvin kipeä jatkuvasti, ja turvonnut, suorastaan paksu. Se ei edes taivu, vaan on tönkkö. En ole yhden sormen takia käynyt lääkärissä.

    VastaaPoista